Skip to main content
Login | Suomeksi | På svenska | In English

Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p5943"

Sort by: Order: Results:

  • Hako, Ella (2023)
    Tässä tutkielmassa tarkastelen jatkosodan aikaista Puolustusvoimien viihdytystoimintaa. Rintamalla viihdytys tuli tarpeeseen nostattamaan mielialoja. ja ratkaisemaan asemasodan aiheuttamaa vapaa-ajan ongelmaa, joka viljeli joukkoihin levottomuutta ja sotaväsymystä. Aikarajaukseni on 1941–1945 välisinä vuosina. Aineistonani toimii Puolustusvoimien viihdytystoimiston kirjeenvaihtoaineisto, sekä rintamalehti Hakkapeliitan valikoidut julkaisut. Tutkimusmenetelmäni on dokumenttianalyysi, unohtamatta lähdekritiikkiä ja kontekstualisointia. Ensin lähden tarkastelemaan, kuinka armeijan johto käsitti viihteen vaikuttavan miehistön mielialaan. Tässä keskityn viihdytyksen eri muotoihin, kuten ulkopuolisen tahon tuottamaan viihteeseen, sekä omatoimiseen viihteeseen. Tutkin näiden muotojen onnistumisia ja haasteita, jotka vaikuttivat paljon niiden tehoon ja näin myös mielialoihin. Toisena näkökulmana tarkastelen viihdytyksen sisällön heijastamia korkean ja matalan kulttuurin piirteitä ja jännitteitä. Nämä heijastuvat yleensä esitettyjen toiveiden ja kritiikin kautta. Kolmanneksi tutkin taiteilijoiden asemaa viihdytysjoukoissa. Katson myös, millaista kritiikkiä taiteilijat kohtasivat, ja mistä se saattoi johtua. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että viihdytys otettiin positiivisesti vastaan, ja sen vaikutukset mielialoihin katsottiin pääosin hyviksi. Mielialoihin vaikutti enemmin se, oliko viihdytyskiertueita tai muun tyyppistä viihdytystä saatavilla. Usein saattoi olla, että kiertueet eivät saavuttaneet kaikkia tarvitsijoita, tai muu viihdytysvälineistö oli huonossa kunnossa. Kulkuyhteydet ja etäisyys olivat tekijöitä, jotka vaikuttivat viihdytyksen saatavuuteen ja näin myös mielialoihin. Niin matalan ja korkealla kulttuurilla voitiin katsoa olevan sama päämäärä: auttaa selviämään sodasta. Näin pyrittiin säilyttämään silti tasapaino viihteellisen ja vakavan ohjelman välillä. Taiteilijoiden työ viihdytysjoukoissa oli henkisesti ja fyysisesti haastavaa. Aina taiteilijoita ei ollut tarpeeksi, joka vaikutti siihen, että viihdytys ei saavuttanut kaikkia tarvitsijoita, viihdytyksen laatu kärsi, ja jo olemassa olevat esiintyjät väsyivät kovan kysynnän paineen alla. Silti osa taiteilijoista koki viihdytystyön merkittäväksi. Myös reservistä värvättiin osaavia viihdytysjoukkoihin, ja heistä löytyi monia osaajia. Voidaankin sanoa, että viihdytystoiminta jatkosodan aikana todella oli Suomen puolustusvoimien salainen ase, joka pyrki parhaansa mukaan edistämään joukkojen mielialoja.
  • Yamazaki, Wataru (2019)
    The legacies of WWI often have central position in shaping national memory and in many occasions create national myth that shapes historical understanding in certain ways. The issues often trigger heated debate on how to interpret history in national and transnational context. Such is true for Finland. The history of the historiography of Finnish participation in WWII is a process of national interpretations being challenged from outside, notably researchers from Anglophone regions. The debate surrounding such challenges made from external perspectives are still topic of debate in the current context and calls for deconstructing the national myth to incorporate national history into European context are made. While the details of the Anglophone challenges are found in previous literature, how other researchers outside of Finland explained Finnish history of WWII are not well documented. To expand the landscape of the Finnish history research in other regions, this research will focus on the history writing of Japanese historians on Finnish WWII history. The literature that will be analysed are those published in Japan between 1951 and 2017, which includes works aimed at academic and public audience. Analysis will be made using conceptual history approach to understand the text “as they were written” through comparing them with the context within which it was written. The context includes both historiography of the Finnish WWII in available literature in English by Finnish and Anglophone authors, as well as Japanese sociopolitical and historiographical context of seiyōshi (Western History). Through the analysis, several findings were identified. Key findings include the shift in the nomenclature of the wars from wartime names, Soviet Finnish War, to translation of Finnish names, shift in the “problem space” of the Finnish history in Japanese literature, both of which originates to the clarification of the niche by the contributions from early historians. Another feature was relatively quick presentation and acceptance of Anglophone interpretations regarding the origins of the wars, though with variations between historians. This is most likely due to external perspective they share with those from Anglophone regions. The central finding of this research was the very strong emphasis on the small state in virtually all Japanese literature. While the notions appear in Finnish and Anglophone literature, the genre trope of the Western History research resonates strongly in the literature, especially the notions to “learn from the Occident”.
  • Pajala, Vilma-Lotta (2022)
    Tutkielmassa tarkastellaan heteroseksuaalisten maskuliinisuuksien merkityksiä jatkosodanaikaisissa rintamayhteisöissä. Tavoitteeni on tarkastella sukupuolihistoriallisesta näkökulmasta sitä, mikä merkitys heteroseksuaalisilla maskuliinisuuksilla oli rintamayhteisöissä jaettuna kokemuksena ja mitä hyötyä tästä mahdollisesti oli yksilöille ja yhteisöille. Tarkastelun kohteena ovat sotilaiden rintamalla käymät keskustelut seksiin ja seksuaalisuuteen liittyen. Tarkastelen näitä teemoja hyödyntäen sukupuoli- ja sosiaalihistoriallisia sekä kriittisen miestutkimuksen lähestymistapoja, feminististä sukupuolen teoriaa ja hegemonisen maskuliinisuuden käsitettä. Tutkimusaineistona olen käyttänyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) korsuperinteen kilpakeruun aineistoa vuodelta 1973. Aineisto koostuu 265 veteraanin muistelukerronnasta. Keräsin vastauksista noin 500 sivuisen aineiston, jossa esiintyviä seksiin liittyviä tarinoita, huumoria, ajatuksia ja asenteita analysoin laadullista sisällönanalyysiä hyödyntäen. Tutkin sitä, millä tavoilla sotilaat rakensivat ja tuottivat seksuaalista identiteettiään ja sukupuoltaan sota-aikana, mikä merkitys heteroseksuaalisilla maskuliinisuuksilla oli rintamayhteisöissä sodan aikana sekä sitä, millaisia heteroseksuaalisten maskuliinisuuksien ihanteita ja hegemonista maskuliinisuutta näin tuotettiin. Analyysini jakautuu yksilön puheen ja yhteisön toiminta- ja puhetapojen analyysiin. Yksilön puheessa on keskeistä se, millaisia käsityksiä ja odotuksia sotilailla oli seksin sisällöstä ja miten seksiin suhtauduttiin. Yhteisön toimintatavoissa tarkastelin sitä, mikä oli rintamalla seksuaalisuuden ilmaisuissa sallittua ja kiellettyä, millä tavoilla sotilaat hakivat hegemonista asemaa suhteessa toisiinsa sekä toimintatapoja, jotka alistivat yksilön seksuaalisuuden yhteisön pääomaksi. Heteroseksuaalinen maskuliinisuus edusti rintamayhteisöissä oletettua ja jaettua kokemusta, joka palveli yhteisöjen yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä saattoi auttaa sotilaita luomaan merkityksellisyyttä sotakokemuksilleen. Sota yhtenäisti sukupuolirooleja ja sukupuoliin kohdistuneita odotuksia, jotka rintamayhteisöissä näyttäytyivät korostetun heteroseksuaalisena maskuliinisena käytöksenä ja miehistön luoman ja jakaman hegemonisen maskuliinisuuden tuottamisena.
  • Lehmuskallio, Olivia (2023)
    Tutkielmassa tarkastellaan ravintolatyöntekijöiden kokemuksia ravintolasääntelystä 1919–1954. Siinä paneudutaan suomalaisten ravintoloiden historiaan ja erityisesti niiden toimintaan erilaisten rajoitusten, sääntelyn ja tarkkailun alaisena. Ravintoloiden ja ravintolasääntelyn historiaa on Suomessa tutkittu aikaisemmin viranomaisnäkökulmasta, mutta ravintolatyöntekijöiden kokemukset ovat jääneet tutkimuksessa näkymättömiin. Tarkoituksena on tuoda ravintolatyöntekijöiden kokemus tutkimuksen keskiöön, sillä heillä on erityinen asema sekä rajoitusten valvojina, että niiden kohteina. Tutkielmassa ravintolatyöntekijöiksi luetaan kaikki ravintoloiden henkilökuntaan kuuluvat henkilöt, kuten tarjoilijat, keittäjät, apulaiset, viinurit, hovimestarit jne. Varsinaisen käsittelyn ulkopuolelle jäävät ravintoloiden johtajat ja omistajat – heidän kokemusta sivutaan vain lyhyesti. Aihetta käsitellään muistitiedon valossa. Lähdeaineistona toimii vuonna 1981 Hotelli- ja ravintolamuseon keräämä Ravintolaperinteen keruukilpailu -muisteluaineisto. Analyysi on jaettu neljään ajanjaksoon. Kullakin ajanjaksolla on omat ravintolarajoitusten erityispiirteensä. Muisteluaineiston sisältöön ja aikaisempaan tutkimukseen nojaavat ajanjaksot ovat 1) kieltolaki 1919–1932, 2) Alkoholiliikkeen perustaminen ja poikkeusaikojen välinen aika 1932–1939, 3) Kansanhuoltoministeriön perustaminen ja sota-aika 1939–1945 sekä 4) sodan jälkeinen aika elintarvikekorttijärjestelmän loppumiseen asti 1945–1954. Entisten ravintolatyöntekijöiden vastauksia analysoidaan yllämainittujen ajanjaksojen kehyksessä. Luvussa neljä tarkastelu keskittyy vastauksista esiin nousseisiin konkreettisiin sääntelytoimiin ja ravintolatyöntekijöiden kokemuksiin niistä. Luvussa viisi syvennytään muistelun ja kokemuksen muodostumisen prosessiin. Kokemuksen muodostumista analysoidaan kokemushistorian ja tunnehistorian teoreettisista lähtökohdista käsin Vastausten perusteella ravintolatyöntekijät ovat työskennelleet eri suunnista tulevien vaatimusten ristitulessa: palvelua vaativat asiakkaat, voittoa tavoittelevat ravintolan omistajat ja työskentelyä valvovat viranomaiset ovat pakottaneet työntekijät luovimaan laillisen ja laittoman rajalla, ja olemaan jatkuvasti varuillaan. Lisäksi oma toimeentulo pienipalkkaisessa ammatissa on kannustanut lisäansioiden hankkimiseen laittomin keinoin. Toisin kuin rikkeiden yleisyydestä voisi päätellä, ravintolatyöntekijät eivät suinkaan aina suhtautuneet lain rikkomiseen kevyesti, vaan se saattoi aiheuttaa vastaajille voimakkaitakin negatiivisia tunteita. Erityisesti rajoituksia valvovat viranomaiset aiheuttivat vastaajissa pelkoa ja ahdistusta. Ravintolatyöntekijöiden vastauksissa sota-aika korostuu muita ajanjaksoja enemmän, sillä se on vaikuttanut vastaajien elämään niin kokonaisvaltaisella tavalla. Sota-ajan muistelussa erottuvat vahvasti myös muut työskentelyä rajoittaneet tekijät kuin viranomaisrajoitukset, kuten pommitusten aiheuttamat tuhot ja elintarvikepula. Vastaajista valtaosa oli naisia, ja naisten sota-ajan muistelulle tyypillisesti kriisiä muistellaan ennen kaikkea työn kautta. Raatamisesta kertominen on naisten tapa tuoda esiin omaa sankaruuttaan. Vastauksista on nähtävillä ravintolatyöntekijöiden vahva ammatillinen identiteetti, ja ravintolatyöllä voidaan tulkita olleen merkittävä rooli vastaajien elämässä. Melko huonoista työoloista johtuen heillä ei myöskään ollut juurikaan vapaa-aikaa. Nämä tekijät selittävät ravintolarajoitusten ja niiden rikkomisen näkyvää roolia ravintolatyöntekijöiden muistelussa.
  • Tuominen, Emilia (2023)
    Tutkielmassa tarkastellaan talkootyön ja työvelvollisuuslain suhdetta, sekä sitä, millaisia ei-vapaan työn piirteitä talkootyö jatkosodassa sai. Tutkielmassa aihetta lähestytään Marcel van der Lindenin pakotetun työn viitekehyksen kautta. Talvi- ja jatkosodan aikaan Suomessa oli työvoimapulaa, jota valtio pyrki helpottamaan työvelvollisuuslain kautta. Työvelvollisuuslaki teki työvelvollisiksi kaikki 18–59-vuotiaat suomalaiset. Lain nojalla työvelvolliset voitiin velvoittaa tekemään maanpuolustuksen ja kansakunnan toimeentulon kannalta välttämätöntä työtä. Työvoimaviranomaiset uskoivat, että työ sujuisi paremmin, jos se tehtäisiin vapaaehtoisten voimin. Työvelvollisuutta ohjeistettiinkin käyttämään vasta, kun vapaaehtoisia ei ollut saatavilla. Tutkimusaineistona käytettiin Kansallisarkiston kotijoukkojen esikunnan työvoimaosaston sekä eri suojeluskuntien yleistä ja salaista kirjeenvaihtoa. Kirjeenvaihdosta etsittiin mainintoja talkootyön hyödyntämisen perusteista, talkootyön ja työvelvollisuuslain suhteesta, työvoiman tarpeesta, pakon ja vapaaehtoisuuden suhteesta sekä erilaisista tunnelatautuneista ilmauksista. Aineistoa käytiin läpi kvalitatiivista temaattista analyysia käyttäen, ja aineiston tulkinnassa hyödynnettiin uutta sotahistoriaa, tunnehistoriaa ja pakotetun työn viitekehystä. Aineistosta etsittiin erilaisia keinoja millaista vallan käytön muotoja ja pakottamista viranomaisten toiminnassa esiintyi. Työvelvollisuuslaki antoi viranomaisille laajat oikeudet puuttua kansalaisten työntekoon. Kansalaisia voitiin määrätä töihin tai estää poistumasta työpaikoiltaan. Laki toikin muutoksia perinteiseen, historiallisesti vapaaehtoisuuteen perustuneeseen talkootyöhön. Vapaaehtoiseksi ilmoittautumalla kansalainen saattoi vapautua työvelvollisuusmääräyksestä. Tämä mahdollisuus loi illuusion vapaasta valinnasta ja vapaaehtoisuudesta, vaikka todellisuudessa kyseessä oli rajoitettu valinta. Oman työsuhteen vapaasti valitsemisen sijaan kansalaiset saivat vaikuttaa vain siihen, tekivätkö työtä näennäisen vapaaehtoisesti vai työvelvollisena. Viranomaiset olivat kuitenkin varmistaneet, ettei työn teolta voinut välttyä. Työvelvollisuuslaki oli tärkeä työkalu viranomaisille, sillä työvelvollisuusuhka toimi keinona pakottaa kansalaiset valitsemaan viranomaisten kannalta otollisempi talkootyö. Työvelvollisuuden ja talkootyön suhteessa oli jatkosodan ajan läsnä vapaaehtoisuuden paradoksi, yksi tämän tutkielman tuloksista. Vapaaehtoisuuden paradoksilla viitataan jatkosodan kannalta ainutlaatuiseen tilanteeseen, jossa lähtökohtaisesti vapaaehtoinen talkootyö sai pakotetun työn piirteitä työvelvollisuuslain nojalla. Jatkosodan aikana talkootyö lakkasikin olemasta todelliseen vapaaehtoisuuteen perustuvaa.