Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p6365"

Tutkielmassa tarkastellaan kansandemokraattisen naisliikkeen ja Suomessa 1970–1980-luvulla vaikuttaneen toisen aallon feminismin yhteistyö- ja vaikutussuhteita sekä konkreettisesti että aatteellisesti. Tavoitteena on selvittää, miten kansandemokraattinen naisliike reagoi feministisen naisliikkeen yhteiskunnalle heittämään haasteeseen. Tarkastelu tapahtuu paitsi liikkeiden varsinaista yhteistyötä erittelemällä, myös analysoimalla naiskysymyksen uudelleenmäärittelyä kansandemokraattisen naisliikkeen puitteissa. Ilmiötä tarkastellaan aikakauden laajemman kansalaisuusaktiivisuuden murroksen kurkistusaukosta hyväksikäyttäen teoriaa uusista yhteiskunnallisista liikkeistä sekä teorian kerryttämää feminististä kritiikkiä. Kansandemokraattinen naisliike rajataan tutkielmassa kahteen toimijaan: Suomen Naisten Demokraattiseen Liittoon (SNDL) ja Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) keskuskomitean naistyöjaostoon. SNDL oli demokraattinen yhteistyöjärjestö, naistyöjaosto taas perustettiin 1980 tekemään selvitystyötä ja uudelleenjärjestelemään puolueen naistyötä. Tutkielman aikarajaus 1977–1983 määräytyy Solveig Bergmanin (2002) muotoileman suomalaisen feministiliikkeen kehityskaaren mukaan: liikkeen läpimurto tapahtui vuosina 1977–1980 ja sen institutionalisoituminen vuodesta 1980 eteenpäin. Rajauksella mukaillaan SNDL:n liittokokouskausia 1977–1980 ja 1980–1983 sekä SKP:n naistyöjaoston elinkaarta. Tutkielman aineisto koostuu SNDL:n ja SKP:n naistyöjaoston arkistoihin kootusta materiaalista: pöytäkirjoista ja niiden liitteistä, seminaarimateriaaleista, puheista, painatteista, toimintasuunnitelmista ja -kertomuksista, poliittisista asiakirjoista sekä kannanotoista. Lisäksi tarkastellaan SNDL:n äänenkannattajana toiminutta naistenlehteä (Uusi Nainen) ja liiton sisäistä tiedotuslehtistä (Pippuri). Aineistoja säilyttää Kansan Arkisto. Uudet feministiliikkeet saivat 1970-luvun jälkipuoliskolla runsaasti huomiota julkisessa keskustelussa totutusta poikkeavilla toimintatavoillaan ja yksityiselämän sfääriin kiinnittyvillä kysymyksenasetteluillaan. Niiden suosio nähtiin kansandemokraattisessa naisliikkeessä haasteena, johon oli pyrittävä vastamaan, jotta edelleen annettaisiin omasta liikkeestä kuva relevanttina naisten aseman ajajana. SNDL:n keskusliittotason suhtautuminen feministiliikkeisiin pysyi vuosina 1977–1979 välttelevänä, mutta 1980-luvun alussa feministijärjestöjen yhteydenottoihin alettiin vastata omilla tapahtumakutsuilla ja yhteistyöehdotuksilla. Vuodesta 1981 eteenpäin konkreettinen yhteistyöalue paitsi uusien naisliikkeiden myös muiden 1980-luvun kansanliikkeiden kanssa löydettiin ydinaseita vastustaneesta uudesta rauhanliikkeestä, erityisesti pohjoismaisten naisten rauhanmarsseista, Ydinaseeton Pohjola -vetoomuskampanjasta ja kansainvälisen naistenpäivän laajapohjaisista yhteistyötoimikunnista. Jo ennen varsinaista yhteistyötä kansandemokraattinen naisliike pyrki tarjoamaan vastauksensa uusfeministien esittämiin kysymyksiin ja pääsemään osalliseksi aiheesta käytyyn keskusteluun. Tuttujen aiheiden, kuten äitiyssuojelun, matalapalkkaongelman ja naisten poliittisen edustuksen, lisäksi alettiin puhua yksityiselämän rakenteellisista ongelmista, kuten perheväkivallasta, seksuaali- ja lisääntymisterveyden puutteista, tasa-arvoisesta perhe-, parisuhde- ja seksielämästä sekä naista halventavasta mainonnasta, pornografiasta ja prostituutiosta. Liikkeessä alettiin myös lämmetä ajatukselle marxilaisen teoriaperinteen uudistamisesta sukupuolen näkökulmasta. Liiton ulospäin suuntautuvan työn välineenä toiminut Uusi Nainen koki täysimääräisen feministisen herätyksensä vuosina 1982–1983 päätoimittajan vaihdoksen myötä, mutta jo tuota ennen lehdessä puitiin naisten elämää varsin monipuolisesti ja poliittiset tasot huomioiden. Tutkielma osoittaa, että kansandemokraattisessa naisliikkeessä koettiin 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa painetta toiminnan uudistamiseen naisliikkeen tuolloiset vaatimukset paremmin huomioonottavaksi ja nuoriin, radikalisoituneisiin naisiin vetoavaksi. Liikkeen sortokäsitys, joka oli kiinnittynyt puhtaasti omistavan luokan ja työläisten taloudelliseen suhteeseen, sai tästä syystä rinnalleen teorian yhteiskuntaa läpileikkaavasta naisalistuksesta, patriarkaatista. Näitä käsityksiä yhdistellen liike asemoi itseään vanhojen poliittisten liikkeiden ja uuden naisliikkeen välimaastoon samalla olemassaolostaan kommunistien hajaannuksen kourissa kamppaillen.

Tässä työssä tutkitaan malilaisen kyläyhteisön ja erityisesti sen yhden kotitalousryhmittymän naisten elinkeinoja ja vuorovaikutusta luonnonympäristönsä kanssa. Tutkielman tavoitteena on saada käsitys siitä, miten paikalliset sukupuoleen liittyvät käsitykset ja käytännöt vaikuttavat naisten harjoittamiin käteistuloelinkeinoihin sekä siitä, miten naiset näissä olosuhteissa vastaavat köyhtyvän luonnonympäristön heille asettamiin haasteisiin. Tutkielmani ammentaa naisen asemaa afrikkalaisissa kotitalouksissa käsittelevistä keskusteluista sekä bamanayhteisöjen parissa tehdyistä sukupuoleen ja elinkeinoihin liittyvistä tutkimuksista. Aiemmassa kirjallisuudessa naisen aseman nähdään usein olevan sidoksissa naisten taloudelliseen asemaan ja siihen, onko naisilla mahdollisuuksia harjoittaa tuottavaa työtä. Bamanayhteisöissä tehtyjen tutkimusten mukaan kotitalouden piirissä harjoitettavien tehtävien työnjakoon vaikuttavia tekijöitä ovat sukupuoli, ikä sekä asema kotitalouden nais- tai mieshierarkiassa. Työni kontribuoi näihin keskusteluihin tuomalla lisätietoa sukupuolen vaikutuksista luonnonvarojen hallintaan. Tutkielman aineisto on kerätty vuonna 2003 Malin pääkaupunki Bamakon vaikutuspiirissä olevassa maaseutukylässä. Aineisto koostuu tutkimuskylän kotitalouksissa tehdystä kyselystä, yhden kotitalousryhmittymän seitsemän naisjäsenen haastatteluista sekä kuuden viikon pituisesta osallistuvasta havainnoinnista kylän naisten parissa. Haastatteluiden ja havainnointiaineiston analyysissä sovellettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Kyselytutkimuksen tulosten analysoinnin yhteydessä käytettiin myös määrällisen tutkimuksen piirteitä soveltavia menetelmiä. Aineiston avulla selviää, että paikallisessa kulttuurissa vallitsevat sukupuoleen liitetyt käsitykset ja käytännöt ovat vahva taustavaikuttaja tutkitun kotitalousryhmittymän naisten käteistuloelinkeinoissa. Heidän tärkeimmät henkilökohtaiset elinkeinonsa olivat karitepähkinöiden prosessointi, polttopuukauppa ja pienkaupan harjoittaminen. Naisten käteistuloelinkeinojen valikoitumiseen ja harjoittamiseen vaikuttivat sukupuoleen liittyvät tekijät kuten naisen rooli perheen ja kodin uusintajana, asema kotitalouden naishierarkiassa, työvälineiden, maan ja veden käyttö- ja omistusoikeudet, pääsy tietojen ja taitojen pariin, liikkumisen mahdollisuudet sekä yhteisresurssien käyttöoikeudet. Tutkielman johtopäätösten mukaan alueen luonnonvarojen köyhtyminen on saanut tutkitun kotitalousryhmittymän naiset monimuotoistamaan käteistuloelinkeinojaan. Ympäristön muutokset yhdistettynä naisen asemaan sekä paikallisessa kulttuurissa naisille sopivina pidettyihin ansaitsemisen tapoihin ovat saaneet kotitalousryhmittymän naiset hyödyntämään intensiivisemmin kylän yhteisresursseja yrittäessään ylläpitää tulotasoaan. Karitepähkinäsatojen vähentyessä naiset ovat alkaneet ansaita tuloja kaatamalla puita ja myymällä ne polttopuuksi pääkaupungin markkinoille. Elinkeino oli naisille epämieluisa monista syistä, joista yksi oli se, etteivät naiset halunneet kiihdyttää alueen metsäkatoa. Tutkitun kotitalousryhmittymän naiset olivat motivoituneita vähentämään polttopuukaupan harjoittamista, mutta polttopuutulot korvaavien elinkeinojen kehittäminen oli osoittautunut heille haastavaksi. Kotitalousryhmittymän naisten tavoitteena oli tulevaisuudessa haastaa paikallisen sukupuolijärjestelmän rajoitteita luomalla kylän naisille yhteinen vihannespuutarha.