Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p7457"
Now showing items 1-3 of 3
-
(2023)Tässä tutkielmassa tarkastelen jatkosodan aikaista Puolustusvoimien viihdytystoimintaa. Rintamalla viihdytys tuli tarpeeseen nostattamaan mielialoja. ja ratkaisemaan asemasodan aiheuttamaa vapaa-ajan ongelmaa, joka viljeli joukkoihin levottomuutta ja sotaväsymystä. Aikarajaukseni on 1941–1945 välisinä vuosina. Aineistonani toimii Puolustusvoimien viihdytystoimiston kirjeenvaihtoaineisto, sekä rintamalehti Hakkapeliitan valikoidut julkaisut. Tutkimusmenetelmäni on dokumenttianalyysi, unohtamatta lähdekritiikkiä ja kontekstualisointia. Ensin lähden tarkastelemaan, kuinka armeijan johto käsitti viihteen vaikuttavan miehistön mielialaan. Tässä keskityn viihdytyksen eri muotoihin, kuten ulkopuolisen tahon tuottamaan viihteeseen, sekä omatoimiseen viihteeseen. Tutkin näiden muotojen onnistumisia ja haasteita, jotka vaikuttivat paljon niiden tehoon ja näin myös mielialoihin. Toisena näkökulmana tarkastelen viihdytyksen sisällön heijastamia korkean ja matalan kulttuurin piirteitä ja jännitteitä. Nämä heijastuvat yleensä esitettyjen toiveiden ja kritiikin kautta. Kolmanneksi tutkin taiteilijoiden asemaa viihdytysjoukoissa. Katson myös, millaista kritiikkiä taiteilijat kohtasivat, ja mistä se saattoi johtua. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että viihdytys otettiin positiivisesti vastaan, ja sen vaikutukset mielialoihin katsottiin pääosin hyviksi. Mielialoihin vaikutti enemmin se, oliko viihdytyskiertueita tai muun tyyppistä viihdytystä saatavilla. Usein saattoi olla, että kiertueet eivät saavuttaneet kaikkia tarvitsijoita, tai muu viihdytysvälineistö oli huonossa kunnossa. Kulkuyhteydet ja etäisyys olivat tekijöitä, jotka vaikuttivat viihdytyksen saatavuuteen ja näin myös mielialoihin. Niin matalan ja korkealla kulttuurilla voitiin katsoa olevan sama päämäärä: auttaa selviämään sodasta. Näin pyrittiin säilyttämään silti tasapaino viihteellisen ja vakavan ohjelman välillä. Taiteilijoiden työ viihdytysjoukoissa oli henkisesti ja fyysisesti haastavaa. Aina taiteilijoita ei ollut tarpeeksi, joka vaikutti siihen, että viihdytys ei saavuttanut kaikkia tarvitsijoita, viihdytyksen laatu kärsi, ja jo olemassa olevat esiintyjät väsyivät kovan kysynnän paineen alla. Silti osa taiteilijoista koki viihdytystyön merkittäväksi. Myös reservistä värvättiin osaavia viihdytysjoukkoihin, ja heistä löytyi monia osaajia. Voidaankin sanoa, että viihdytystoiminta jatkosodan aikana todella oli Suomen puolustusvoimien salainen ase, joka pyrki parhaansa mukaan edistämään joukkojen mielialoja.
-
(2019)Tiivistelmä/Referat – Abstract Tutkielman aiheena on neuvostoliittolaisten P-15-meritorjuntaohjusten hankinta Suomen puolustusvoimille 1960-luvulla. Suomessa ohjukset saivat sittemmin nimikkeen meritorjuntaohjus 66 (MTO 66). Tutkielmassa rekonstruoidaan P-15- meritorjuntaohjushankkeeseen liittynyt hankinta- ja päätöksentekoprosessi ensimmäisistä meritorjuntaohjusten hankintaa koskeneista suunnitelmista ohjuskaluston vastaanottoon. P-15-meritorjuntaohjuksen hankintaa on sivuttu muutamissa aiemmissa tutkimuksissa. Aiempi tutkimus on kuitenkin keskenään ristiriitaista, eikä esimerkiksi ohjusten hankinta-ajankohdasta tai lukumäärästä ole päästy yksimielisyyteen. Aiemmassa tutkimuksessa ei ole myöskään paneuduttu siihen Suomen ja Neuvostoliiton väliseen sopimus- ja kaupankäyntijärjestelmään, jonka puitteissa P-15-ohjusten hankinta tapahtui. Näitä aiemman tutkimuksen puutteita paikataan arkistoaineistoon, valtiosopimuksiin ja tutkimuskirjallisuuteen perustuvalla analyysilla. Ohjukset oli kielletty Suomelta Pariisin rauhansopimuksessa 1947. Ohjushankinnat mahdollistuivat vuodenvaihteessa 1962–1963, kun voittajavaltioilta saatiin uusi tulkinta rauhansopimuksen asettamiin rajoituksiin. Meritorjuntaohjushankinnan taustalla oli Suomen ja Neuvostoliiton välillä solmitun vuosien 1966–1970 tavaranvaihtosopimuksen salainen lisäpöytäkirja, jossa sovittiin vuosittaisista sotilasmateriaalihankinnoista. Ennen lisäpöytäkirjan pohjalta käytävien hankintaneuvottelujen aloittamista sotilasjohto pyysi presidentti Kekkoselta suostumusta ilmatorjuntaohjusten ja meritorjuntaohjusten hankintoihin. Presidentti kuitenkin hyväksyi ainoastaan meritorjuntaohjusten hankinnan ilmeisesti siksi, että hän ei uskonut niiden muodostavan edes potentiaalista uhkaa ulkovalloille. Meritorjuntaohjuksia koskevat hankintaneuvottelut alkoivat Neuvostoliitossa maaliskuussa 1965. Neuvostoliitto ei kuitenkaan tarjonnut pelkkiä ohjuksia vaan ohjusveneitä ohjuksineen. Tutkielman tuloksena havaitaan, että hankintaneuvottelut jatkuivat ilman ratkaisevia tuloksia Neuvostoliitossa huomattavasti pidempään kuin aiemmin on luultu; lähes kesään 1965 saakka. P-15-ohjuksia koskevat jatkoneuvottelut alkoivat elokuussa 1965 Helsingissä. Neuvotteluihin sisältyi muun muassa kaksi uutta Neuvostoliittoon suuntautunutta neuvottelumatkaa ja lukuisia tapaamisia Neuvostoliiton edustajien kanssa. Lopulta Neuvostoliitto suostui myymään ohjukset ilman veneitä. Aiemmissa tutkimuksissa esitetyt tiedot ohjusten hankinta-ajankohdasta ja niiden määrästä tarkentuvat huomattavasti. Tutkielma osoittaa, että hankintasopimus solmittiin vasta 15.7.1966. Sopimukseen kuului ohjusjärjestelmän muiden osakokonaisuuksien ohella ainoastaan 24 ohjusta. Tämä määrä ohjuksia myös toimitettiin Suomeen. Tutkielman tuloksena havaitaan, että Suomen ja Neuvostoliiton välinen sotilasmateriaalikauppa muodosti kolmitasoisen sopimusjärjestelmän, joka toimi keskeisiltä osiltaan erillään siviilisektorin idänkaupasta. Ensimmäisen ja toisen tason sopimukset olivat Suomen ja Neuvostoliiton välisiä valtiosopimuksia. Kolmannen tason sopimukset eivät olleet valtiosopimuksia vaan kaupallisia sopimuksia, joissa sopimuspuolina olivat Suomen puolustusministeriö ja Neuvostoliiton ministerineuvoston ulkomaisia taloudellisia suhteita hoitavan valtionkomitean insinööripäähallinto. Insinööripäähallinnon vastuualueeseen kuului Suomen ja muiden ulkovaltojen kanssa käytävä sotilasmateriaalin kauppa. Hankintaprosessiin liittyvän päätöksenteon osalta tutkielma vahvistaa aiemmassa tutkimuksessa ilmi tullutta käsitystä siitä, että tasavallan presidentin hyväksyntä oli välttämätön edellytys kaikille potentiaalisesti ulkopoliittisesti merkityksellisille puolustusvoimien hankinnoille, jollainen P-15-meritorjuntaohjushankintakin oli. Sen sijaan puolustusneuvostossa ja valtioneuvostossa keskityttiin tämän hankinnan osalta enemmänkin yleisiin Neuvostoliiton-hankintojen rahoituskysymyksiin kuin ulkopoliittisiin näkökohtiin. Eduskunnan vaikutusmahdollisuudet hankintojen suhteen vaikuttavat olleen todella vähäiset. Eduskunnalle ei annettu kunnollisia tietoja hankintojen taustalla olleesta tavaranvaihtosopimuksen salaisesta lisäpöytäkirjasta, joka oli valtiosopimus. Myöskään kyseisen lisäpöytäkirjan perusteella laadituista uusista sopimuksista tai hankittavista nimikkeistä ei eduskunnalle kerrottu. Hankintasopimusten maksamiseen kuitenkin käytettiin eduskunnan puolustusministeriölle myöntämiä perushankintavaroja, jotka sisältyivät normaaliin valtion tulo- ja menoarvioon.
-
(2018)Tutkimus käsittelee vuosina 1970–1971 toiminutta parlamentaarista puolustuskomiteaa. Aiempi tutkimus on esittänyt komitean keskeisiksi taustasyiksi 1960-luvulla voimistuneen maanpuolustuskritiikin sekä puolustusvoimien kesken jääneet materiaaliset kehittämisohjelmat. Tutkimuksella täydennetään tätä kuvaa asettamalla komitea aikakautensa kontekstiin ja pohtimalla siitä näkökulmasta, mikä merkitys komitean asettamisella oli. Työn keskeisiä lähteitä ovat parlamentaarisen puolustuskomitean aineisto ja Pääesikunnan tiedotusosaston lehtileikekokoelmat. Lisäksi on hyödynnetty muita arkistolähteitä, aikalaisten muistelmia ja haastatteluja. Parlamentaarinen puolustuskomitea nähdään siis työssä osana aikakauttaan. Näin ollen sen taustatekijöinä käsitetään aiemmankin tutkimuksen esiin nostamat maanpuolustuskritiikki ja puolustusvoimien materiaalisen kehittämisen vaikeudet, mutta myös 1960-luvun rakennemuutos sekä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittiset tekijät. Yhteiskunta muuttui vähitellen 1960-luvun rakennemuutoksen seurauksena yhä avoimemmaksi ja erilaisia mielipiteitä uskallettiin tuoda esiin. Samaan aikaan puolustusvoimia ja koko puolustusjärjestelmää kehitettiin voimakkaasti. Tähän yhtälöön lisätty poliittisen kentän tietämättömyys puolustusasioissa haittasi puolustusvoimien kehittämistyötä ja lisäsi tarvetta poliittisen konsensuksen aikaansaamiseen. Lisäksi aikakaudella vallitsi yleisemminkin suunnitteluun ja demokratisoitumiseen uskova ilmapiiri, mikä teki parlamentaarisesta komiteasta sopivan tavan käsitellä puolustusasioita. Ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisesti vaikuttavina tekijöinä voidaan pitää muuttuva sodan kuvaa, uutta alueellisen puolustuksen ratkaisua ja Tšekkoslovakian miehitystä, joka korosti tarvetta kehittää puolustusvalmiutta. Miehityksen aiheuttamaa sokkia voimistivat YYA-sopimuksen velvoitteet ja Neuvostoliiton 1960-luvun lopulla tiivistyvä etupiiripolitiikka. Tutkimuksessa esitetään parlamentaarisen puolustuskomitean asettamiseen johtanut keskustelu, jota alettiin käydä erityisesti syksystä 1968 alkaen. Aiemmin on esitetty, että myöhempi puolustusministeriön kansliapäällikkö Aimo Pajunen ideoi parlamentaarisen puolustuskomitean. Pajunen esittikin ensimmäisenä jäsennellyn esityksen komiteasta, mutta esitys oli pikemminkin osa keskustelua, joka oli alkanut jo aiemmin. Lopulta vuonna 1970 asetettu komitea, jonka tehtäväksi tuli selvittää puolustusvoimien tehtäviä, sai jossain määrin Pajusen muotoilua laajemman toimeksiannon. Puolustuskomiteaan kuului kansanedustajia kaikista eduskuntapuolueista parlamentaaristen voimasuhteiden mukaan. Komitean työtä avusti sihteeristö. Komitea kuuli laajasti asiantuntijoita keskustellen erityisesti Suomen turvallisuuspolitiikan perusteista, puolustuspoliittisen päätöksenteon kehittämisestä, siviilivastarinnasta, puolustusvoimien määrärahoista ja hankinnoista. Poliittiset suuntaukset näkyivät komitean keskusteluissa. Huomionarvoista on se, että komitea otti lopulta alkuperäistä toimeksiantoa laajemman tehtävän lisäämällä mietintöönsä luvun, jossa käsiteltiin mainittua puolustusasioihin liittyvän päätöksenteon kehittämistä.
Now showing items 1-3 of 3