Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p9565"
Now showing items 1-6 of 6
-
(2023)Toukokuussa 2022 Suomi haki jäsenyyttä Pohjois-Atlantin liitto Natossa. Tämä oli seurausta siitä, että aiemmin saman vuoden keväällä Venäjä oli hyökännyt aiempaa suuremmalla voimalla Ukrainaan. Ukrainan sodan aiheuttama muutos Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa linjassa oli nopea ja merkittävä. Suomi on perinteisesti vältellyt sotilaallista liittoutumista, varsinkin Natoon liittymistä, koska tämän on katsottu heikentävän liiaksi suhteita Venäjään. Nato-jäsenyyden kannattaminen on ollut suomalaisessa politiikassa arka aihe, jopa tabu. Silti valtaisa enemmistö kansanedustajista kannatti Natoon liittymistä. Tämä tutkielma selvittää, mikä kansanedustajia motivoi, kun he tekivät päätöstä Nato-jäsenyyden hakemisesta. Tutkielma pohjautuu Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen diskurssiteoriaan sekä Jacques Lacanin psykoanalyyttiseen teoriaan. Aineistona on eduskunnan täysistunnon pöytäkirja maanantailta 16.5.2022, jolloin eduskunnassa käytiin lähetekeskustelu valtioneuvoston Nato-jäsenyyttä puoltavasta selonteosta. Pöytäkirja käsittää 208 puheenvuoroa, joihin on sovellettu sekä Laclaun ja Mouffen diskurssinalyysia että Jason Glynosin ja David Howarthin logics approachia. Tutkielma osoittaa, että Natoon liittymistä kannattaneet kansanedustajat priorisoivat nopeita päätöksiä ja yksimielisyyttä yli puoluerajojen. Heidän toimintaansa motivoivat ideologiset fantasiat, joissa Venäjä näyttäytyy uhkana Suomen turvallisuudelle ja Nato tarjoaa pelastuksen. Nämä fantasiat perustuivat yhtäläisyyden ketjulle, jossa Suomi ja Ukraina samaistetaan maina, jotka molemmat ovat joutuneet Venäjän hyökkäyksen kohteeksi. Naton liittymistä vastustaneet kansanedustajat eivät puolestaan onnistuneet luomaan selkeää viholliskuvaa, eikä heistä siksi muodostunut yhtenäistä poliittista liikettä. Naton vastustajien ideologisissa fantasioissa sotilasliiton jäsenyys tekee Suomesta ydinsodan osapuolen, mikä johtaa tuhoon.
-
(2023)This master's thesis conducts a qualitative, single-case thematic research on Finland’s revised security policy from the spring of 2022, when security environment of the whole Europe changed remarkably, as Russia launched its offensive in Ukraine. The data which this thesis examines consists of a government’s report, and a parliamentary debate from the plenary session where the report was presented. In addition to organising the data thematically, this thesis creates and employs a theoretical framework of neorealism, consisting of the works of Kenneth Waltz, Stephen Walt and Joseph Grieco. In the analysis, this theoretical framework is applied to the developed themes to produce a neorealist reading of Finland’s new security policy and its parliamentary debate. Additionally, this thesis endeavours to explore the extent to which neorealist theoretical literature can be applied to current phenomena, and seeks to fill a gap in previous research, which is the lack of application of realist theory to Finland’s security policy in contemporary times. The analysis produces five main themes, which focus on major change and unpredictability, strong and sovereign Finland with independent interests, Russia as a threat and adversary, international aspects to peace and security, and NATO membership as a security solution. Additionally, contested and disputed role of the European Union as a security provider, memory of war, and broad conceptualisation of security arose as additional findings, outside the main themes. The findings are to a large extent aligned with previous research. The selected neorealist theories interpret and explain the data rather well with a focus on sovereign security and survival interests, alliance-formation as well as cautious and attentive characteristics of a small-state. However, the focus on international law in the data turned out somewhat difficult and ambiguous to interpret with neorealist theory. From a theoretical perspective it is concluded that neorealist literature has potential value in explaining a present-day security policy, but equivocally. Further studies incorporating competing theories, such as those of a liberal nature, are encouraged to further address this dilemma. Moreover, to move from a single-case design to examine multiple case longitudinally or cross-sectionally in a future study, could prove useful here.
-
(2017)Tutkielma käsittelee Sakari Tuomiojan puolipoliittisen toimitusministeristön käynnistämää MiG-15-hävittäjien hankintaa Neuvostoliitosta vuonna 1954. Hanke oli ulkopoliittisena avauksena ennen kuulumaton, kuten presidentti Paasikivi päiväkirjassaan manasi siitä kuultuaan. Hankkeesta oli päätetty hallituksen pienessä sisäpiirissä pääministeri Tuomiojan, puolustusministeri Päiviö Hetemäen ja kauppa- ja teollisuusministeri Teuvo Auran kesken. Siitä ei ollut kerrottu etukäteen presidentille, puolustusvoimien johdolle eikä edes hallituksen ulkoministerille Ralf Törngrenille. Siinä missä kaluston ostaminen Neuvostoliitosta oli myöhemmin 1960-luvulla yleinen käytäntö, oli se 1950-luvun puolivälissä kaikkea muuta. Lisäksi aloitteen tekijänä oli sotien jälkeen oikeistolaisin hallitus. Ministereinä oli tunnettuja johtohahmoja porvaripuolueista. Erikoista oli sekin, että uusi ulkopoliittinen avaus tehtiin vasta eduskuntavaalien jälkeen, kun seuraavaa hallitusta oltiin jo muodostamassa. Tutkielmassa rekonstruoidaan hävittäjähankkeen koko elinkaari. Lisäksi pohditaan, miksi hankkeeseen ryhdyttiin, miksi hanke kaatui ja mitä siitä seurasi. Lähdeaineisto koostuu pääasiassa arkistolähteistä ja tutkimuskirjallisuudesta. Aiempi tutkimuskirjallisuus on hävittäjähankkeen osalta kuitenkin hajanaista ja keskenään ristiriitaista. Aihetta on kirjallisuudessa lähinnä ohimennen sivuttu, eikä siitä ole olemassa perusteellista tutkimusta. Tutkimusaiheen historiallinen viitekehys liittyy Stalinin kuoleman jälkeiseen kansainvälisen politiikan suojasäähän, Suomen sisä-, ulko-, kauppa- ja puolustuspolitiikkaan sekä ilmavoimien kalustohankintoihin 1950-luvulla. Tutkielman pääasiallinen metodi on lähdekritiikki. Tutkielma osoittaa, että MiG-15-hankkeen taustalla oli ensisijaisesti tarve parantaa ilmavoimien huonoa kalustotilannetta, joka nähtiin yhtenä Suomen puolustuksen pahimmista puutteista. Sen lisäksi hankinnan käynnistämiseen vaikutti idänkaupan tasapainottamisen tarve, sekä mahdollisesti pyrkimys ylläpitää hyviä suhteita Neuvostoliiton kanssa. Jälkimmäinen taas liittyi sisäpoliittiseen valtataisteluun, jota käytiin seuraavia presidentinvaaleja silmällä pitäen. Hävittäjähankinnan ulkopoliittinen painoarvo kuitenkin aliarvioitiin. Hanke aiheutti huolta länsimaiden keskuudessa, nousi lehtien otsikoihin ja nostatti huhumyllyn Suomen ja Neuvostoliiton sotilaallisesta lähentymisestä. Lopulta Suomi perääntyi kaupasta ja päätyi ostamaan MiGien sijaan Vampire Trainer -harjoituskoneita Isosta-Britanniasta. Kaupan kaatumiseen vaikuttivat poliittiset, taloudelliset ja sotilastekniset syyt. Merkittävin tekijä oli kysymys siitä, koulutettaisiinko lentäjät Neuvostoliitossa, kuten Suomi toivoi, vai Suomessa, kuten Neuvostoliitto toivoi. Tutkielma sijoittaa hävittäjähankkeen ulkopolitiikan, idänkaupan, sisäpoliittisen valtataistelun ja puolustusmateriaalihankintojen monisäikeiseen kokonaisuuteen. Tutkimustulokset paljastavat, kuinka vaikea Suomen kansainvälispoliittinen asema oli 1950-luvun puolivälissä ja kuinka ulkopoliittisesti tulenarkoja puolustushallinnon kalustohankinnat olivat. Tutkielma myös osoittaa, kuinka vahvasti sisäpoliittinen valtataistelu, kauppapolitiikka ja puolustuspolitiikka linkittyivät toisiinsa ja ennen kaikkea ulkopolitiikkaan sekä Neuvostoliiton-suhteeseen. Tulokset kertovat samalla siitä, että länsimaissa Suomen asemaa tarkkailtiin herkeämättä ja etsittiin merkkejä pienen maan vajoamisesta Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.
-
(2024)Maanpuolustustahto on yksilön ja valtion suhdetta kuvaava käsite, joka ilmentää kansalaisten kokemusta valtiosta puolustamisen arvoisena sekä halua puolustaa sitä. Sillä voidaan viitata joko sotilaalliseen maanpuolustukseen tai laajemmin toimintaan yhteiskunnan turvallisuuden hyväksi. Poliittisessa keskustelussa maanpuolustustahtoa käytetään usein vahvistamaan valtion puolustuskyvyn uskottavuutta tai oikeuttamaan puolustukseen liittyviä päätöksiä ja investointeja. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan maanpuolustustahtoon liitettyjä merkityksiä valtioneuvoston puolustusselonteoissa. Tarkempina tutkimuskysymyksinä selvitetään, miten maanpuolustustahto on esillä vuosien 2001–2021 puolustusselonteoissa ja millaisin keinoin kansalaisten maanpuolustustahtoon voidaan puolustusselontekojen perusteella vaikuttaa. Aineiston muodostanutta kuutta puolustusselontekoa tutkitaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimuksen perusteella maanpuolustustahto ilmenee puolustusselonteoissa rakenteellisesti, asenteellisesti ja osallistuvasti. Ilmenemismuodoista rakenteellinen viittaa maanpuolustustahtoon osana Suomen puolustuskykyä ja sen uskottavuutta, asenteellinen yksilöiden suhtautumiseen maanpuolustusta sekä Puolustusvoimia kohtaan ja osallistuva kansalaisten haluun ja valmiuteen toimia puolustuksen hyväksi. Selonteoissa esitetyt keinot maanpuolustustahtoon vaikuttamiseksi voidaan jaotella maanpuolustuskoulutukseen, vapaaehtoisen maanpuolustuksen edistämiseen, yhteistoimintaan yhteiskunnan eri sektorien välillä sekä puolustushallinnon julkisuuskuvaan vaikuttamiseen. Tutkimus syventää ymmärrystä maanpuolustustahdon merkityksestä osana Suomen puolustuspolitiikkaa ja tarjoaa ajankohtaista tietoa käsitteen käytöstä puolustushallinnon keskeisissä ohjaavissa asiakirjoissa. Jatkotutkimusaiheina nostetaan esiin muun muassa monipuolisempi kyselytiedon tuottaminen sekä maanpuolustustahtoon liittyvien toimenpiteiden vaikutusten arviointi.
-
(2018)Tutkimus käsittelee vuosina 1970–1971 toiminutta parlamentaarista puolustuskomiteaa. Aiempi tutkimus on esittänyt komitean keskeisiksi taustasyiksi 1960-luvulla voimistuneen maanpuolustuskritiikin sekä puolustusvoimien kesken jääneet materiaaliset kehittämisohjelmat. Tutkimuksella täydennetään tätä kuvaa asettamalla komitea aikakautensa kontekstiin ja pohtimalla siitä näkökulmasta, mikä merkitys komitean asettamisella oli. Työn keskeisiä lähteitä ovat parlamentaarisen puolustuskomitean aineisto ja Pääesikunnan tiedotusosaston lehtileikekokoelmat. Lisäksi on hyödynnetty muita arkistolähteitä, aikalaisten muistelmia ja haastatteluja. Parlamentaarinen puolustuskomitea nähdään siis työssä osana aikakauttaan. Näin ollen sen taustatekijöinä käsitetään aiemmankin tutkimuksen esiin nostamat maanpuolustuskritiikki ja puolustusvoimien materiaalisen kehittämisen vaikeudet, mutta myös 1960-luvun rakennemuutos sekä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittiset tekijät. Yhteiskunta muuttui vähitellen 1960-luvun rakennemuutoksen seurauksena yhä avoimemmaksi ja erilaisia mielipiteitä uskallettiin tuoda esiin. Samaan aikaan puolustusvoimia ja koko puolustusjärjestelmää kehitettiin voimakkaasti. Tähän yhtälöön lisätty poliittisen kentän tietämättömyys puolustusasioissa haittasi puolustusvoimien kehittämistyötä ja lisäsi tarvetta poliittisen konsensuksen aikaansaamiseen. Lisäksi aikakaudella vallitsi yleisemminkin suunnitteluun ja demokratisoitumiseen uskova ilmapiiri, mikä teki parlamentaarisesta komiteasta sopivan tavan käsitellä puolustusasioita. Ulko-, turvallisuus- ja puolustuspoliittisesti vaikuttavina tekijöinä voidaan pitää muuttuva sodan kuvaa, uutta alueellisen puolustuksen ratkaisua ja Tšekkoslovakian miehitystä, joka korosti tarvetta kehittää puolustusvalmiutta. Miehityksen aiheuttamaa sokkia voimistivat YYA-sopimuksen velvoitteet ja Neuvostoliiton 1960-luvun lopulla tiivistyvä etupiiripolitiikka. Tutkimuksessa esitetään parlamentaarisen puolustuskomitean asettamiseen johtanut keskustelu, jota alettiin käydä erityisesti syksystä 1968 alkaen. Aiemmin on esitetty, että myöhempi puolustusministeriön kansliapäällikkö Aimo Pajunen ideoi parlamentaarisen puolustuskomitean. Pajunen esittikin ensimmäisenä jäsennellyn esityksen komiteasta, mutta esitys oli pikemminkin osa keskustelua, joka oli alkanut jo aiemmin. Lopulta vuonna 1970 asetettu komitea, jonka tehtäväksi tuli selvittää puolustusvoimien tehtäviä, sai jossain määrin Pajusen muotoilua laajemman toimeksiannon. Puolustuskomiteaan kuului kansanedustajia kaikista eduskuntapuolueista parlamentaaristen voimasuhteiden mukaan. Komitean työtä avusti sihteeristö. Komitea kuuli laajasti asiantuntijoita keskustellen erityisesti Suomen turvallisuuspolitiikan perusteista, puolustuspoliittisen päätöksenteon kehittämisestä, siviilivastarinnasta, puolustusvoimien määrärahoista ja hankinnoista. Poliittiset suuntaukset näkyivät komitean keskusteluissa. Huomionarvoista on se, että komitea otti lopulta alkuperäistä toimeksiantoa laajemman tehtävän lisäämällä mietintöönsä luvun, jossa käsiteltiin mainittua puolustusasioihin liittyvän päätöksenteon kehittämistä.
-
(2022)Euroopan unionin yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka politiikka on edistynyt viimeisen vuosikymmenen aikana ja vuonna 2017 sen puitteissa toimeenpantiin Pysyvä rakenteellinen yhteistyö, jonka tavoitteena on yhteensovittaa ja tehostaa siihen osallistuvien jäsenvaltioiden puolustuskykyä niin yhtenäisesti kuin kansallisellakin tasolla. PRY on ollut kunnianhimoinen ja inklusiivinen policy, jolla on huomattavia vaikutuksia myös kansalliseen puolustuspoliittiseen päätöksentekoon myös Suomessa. Työn tavoitteena on pyrkiä arvioimaan näitä vaikutuksia jälkistrukturalistisella kriittisellä lähestymistavalla, keskittymällä policyn representoimiin ongelmiin. “What’s the Problem Represented to be”, eli WPR-metodi pyrkii arvioimaan policyja niiden representoimien ongelmien kautta, analysoimalla tekstiä ja tunnistamalla olennaiset ongelman representaatiot, niiden taustat ja vaihtoehtoiset ilmentymät. Arvioinnissa keskitytään siihen, mitä ongelmia policy itsessään on luonut, kun sen olemassaoloa on pyritty legitimoimaan. WPR sisältää kuusi kysymystä, joiden avulla ongelman representaatioita pyritään tunnistamaan aineistosta, joka koostuu EU:n ja Suomen valtion julkisista dokumenteista. Dokumentit ovat Lissabonin sopimus, osallistuvien jäsenvaltioiden PRY-ilmoitus, Euroopan unionin neuvoston päätös PRY:n toimeenpanosta, Suomen EU-puheenjohtajakauden ohjelma vuodelta 2019, PRY:n Strateginen arviointi vuodelta 2020 ja Suomen puolustuspoliittinen selonteko vuodelta 2021. Näiden lisäksi on huomioitava PRY:n historiallinen kehittymisen prosessi. Analyysista voidaan huomioida, että sekä EU:n että Suomen dokumentit ovat painottaneet vahvasti Euroopan turvallisuusympäristön muutosta ja sen laaja-alaisia vaikutuksia. Turvallisuusympäristön muutos ja uudet, monimuotoiset ja laaja-alaiset uhkat ovat luoneet tarpeen yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan tehostamiselle, etenkin puolustuskykyjen ja puolustusrahoituksen yhteensovittamiselle ja kehitykselle ja autonomisen toiminnan takaamiselle. Yhteistyö hyödyntää niin EU:ta kuin sen jäsenvaltioita keskittämällä resursseja puolustustutkimukseen ja -teknologiaan, jolla yhteistä puolustuskykyä voidaan edistää. Osallistuvan jäsenvaltio Suomen näkökulmasta on kuitenkin ollut tärkeää säilyttää kansallisen päätöksenteon ensisijaisuus. Yhteistyötä on kuitenkin Suomen tasolla lisätty ja se nähdään positiivisena vaikutuksena kansallisen puolustuskyvyn kehitykselle. Kriittinen tutkimus voi tarjota normaalisti instrumentaaliselle turvallisuuden tutkimuksen kentälle uusia näkökulmia, joiden pohjalta voidaan tehdä syvällisempää tutkimusta puolustusyhteistyön merkityksistä, tavoitteita ja tehokkuudesta. Myös PRY:n ongelmien representaatioiden ja niiden vaikutusten Suomen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan analysoiminen on osoittanut, että ongelmia taustoittaa pitkä retorisen legitimaation prosessi, joka on johtanut yhteisen policyn institutionalisoitumiseen. Analyysi osoittaa myös, että PRY:n ja Suomen puolustuspolitiikan tutkimuksessa on tilaa kriittiselle jatkotutkimukselle.
Now showing items 1-6 of 6