Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p9566"

Tutkielmassa tarkastellaan kansainvälisen yhteisön käsitteen merkitystä kylmän sodan päättymistä seuranneessa turvallisuuspoliittisessa murroskohdassa. Kylmän sodan kahtiajaon korvasi pyrkimys yhteistyöhön valtioiden välillä. Kansainvälisen yhteisön käsite nousi tässä tilanteessa esiin uudella tapaa. Käsitteelle on kuitenkin tyypillistä sen epämääräisyys: sitä käytetään määrittelemättä sitä tarkemmin. Tutkimuksen purkaa kansainvälisen yhteisön merkityssisältöä, jotta voidaan vastata kysymykseen mikä on kansainvälinen yhteisö. Tarkoituksena on lisätä ymmärrystä suomalaisesta turvallisuuspoliittisesta keskustelusta. Aihetta lähestytään käsitehistorian näkökulmien kautta. Käsitehistoriallisen lähestymistavan perinteiden mukaisesti tutkimuksessa rakennetaan konteksti, jossa tutkittava aineisto syntyi. Tutkimuksessa hyödynnetään Quentin Skinnerin ideoita käsitteen merkityksen selvittämiseksi. Tällöin on ensiksi selvitettävä käsitteen mahdolliset merkitykset, toiseksi ne olosuhteet ja tilanteet, joissa käsitettä on mahdollista käyttää ja kolmanneksi käsitteeseen sisältämä arvolataus. Tutkimuksen aineiston muodostaa kolmen erillisen, mutta toisiinsa linkittyvän, asian käsittely eduskunnassa vuonna 1995. Kronologisesti ensimmäisenä eduskunnassa käsiteltiin hallituksen antamaa turvallisuuspoliittista selontekoa. Tämän jälkeen eduskunta hyväksyi rauhanturvaamislain uudistuksen. Viimeisenä eduskunta hyväksyi suomalaisen rauhanturvaajaosaston lähettämisen Bosnia-Hertsegovinaan turvaamaan vastasolmitun rauhansopimuksen toteutumista. Keskeisenä tutkimustuloksena on, että kansainvälisen yhteisön käsitettä leimaa tietty epämääräisyys. Se määrittyy aina tapauskohtaisesti uudestaan. Mahdollisia toimijoita kansainvälisessä yhteisössä ovat eri valtiot ja valtioiden muodostamat yhteenliittymät, kuten esimerkiksi Yhdistyneet kansakunnat, Nato ja EU. Valtiot voivat käyttää hyödykseen kansainvälisen yhteisön instituutioita hakiessaan toiminnalleen esimerkiksi legitimaatiota. Konfliktinhallinta eri muodoissaan on Kansainvälisen yhteisön keskeistä toimintaa. Kansainväliseen yhteisöön liittyvä arvolataus on vahvasti positiivinen, vaikka kansainvälisen yhteisön toiminnan tulokset näyttäytyivät heikkoina. Tutkimustuloksena on myös, että kansainvälisen yhteisön käsite oli hyödyllinen argumentoitaessa kansainvälisen toimintaa osallistumisen puolesta. Vaikka kansainvälisen yhteisöön kuuluttiin ainoastaan tapauskohtaisesti, kansainvälisen yhteisön jäsenyyden koetaan velvoittavan valtioita osallistumaan sen toimintaan, jotta ei jää turvallisuuspoliittisen yhteistyön ulkopuolelle.

This master's thesis conducts a qualitative, single-case thematic research on Finland’s revised security policy from the spring of 2022, when security environment of the whole Europe changed remarkably, as Russia launched its offensive in Ukraine. The data which this thesis examines consists of a government’s report, and a parliamentary debate from the plenary session where the report was presented. In addition to organising the data thematically, this thesis creates and employs a theoretical framework of neorealism, consisting of the works of Kenneth Waltz, Stephen Walt and Joseph Grieco. In the analysis, this theoretical framework is applied to the developed themes to produce a neorealist reading of Finland’s new security policy and its parliamentary debate. Additionally, this thesis endeavours to explore the extent to which neorealist theoretical literature can be applied to current phenomena, and seeks to fill a gap in previous research, which is the lack of application of realist theory to Finland’s security policy in contemporary times. The analysis produces five main themes, which focus on major change and unpredictability, strong and sovereign Finland with independent interests, Russia as a threat and adversary, international aspects to peace and security, and NATO membership as a security solution. Additionally, contested and disputed role of the European Union as a security provider, memory of war, and broad conceptualisation of security arose as additional findings, outside the main themes. The findings are to a large extent aligned with previous research. The selected neorealist theories interpret and explain the data rather well with a focus on sovereign security and survival interests, alliance-formation as well as cautious and attentive characteristics of a small-state. However, the focus on international law in the data turned out somewhat difficult and ambiguous to interpret with neorealist theory. From a theoretical perspective it is concluded that neorealist literature has potential value in explaining a present-day security policy, but equivocally. Further studies incorporating competing theories, such as those of a liberal nature, are encouraged to further address this dilemma. Moreover, to move from a single-case design to examine multiple case longitudinally or cross-sectionally in a future study, could prove useful here.

Päätös hakea Nato-jäsenyyttä on merkittävimpiä muutoksia Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa kylmän sodan päättymisen jälkeen. Tutkielman tehtävänä on selvittää, millaisena ulkopolitiikan muutoksena Suomen jäsenyys Pohjois-Atlantin sotilasliitto Natossa näyttäytyy kansanedustajien mielestä. Perehdyn jäsenyyttä kohtaan esitettyihin odotuksiin. Jäsenyyteen liittyvien odotusten tunnistaminen havainnollistaa osittain sitä, millaiset seikat määrittävät Nato-Suomen tulevaa profiilia liittokunnan jäsenenä. Aineistona ovat eduskunnan täysistunnon Nato-keskustelut sekä ulkoasiainvaliokunnan mietintö keväältä 2022. Tuolloin eduskunnassa käytiin keskustelua valtioneuvoston selontekojen pohjalta siitä, miten Suomen pitäisi reagoida muuttuneeseen turvallisuusympäristöön ja tulisiko Suomen liittyä Natoon. Tutkielman metodina on temaattinen analyysi, jonka avulla aineistosta muodostettiin erilaisia muutoksen ja jatkuvuuden teemoja. Lisäksi aineistosta eriteltiin muutoksen mahdollistaneita tekijöitä kuvaavia teemoja. Ulkopoliittisen muutoksen teoriat auttavat ensisijaisesti tutkimusaiheen ja -kysymyksen muodostamisessa sekä tarjoaa käyttökelpoisia käsitteitä analyysin tekoa varten. Tutkielma osoittaa, että Nato-jäsenyyden nähdään lisäävän Suomen turvallisuutta varsin käytännönläheisillä seurauksilla, mutta sen ei koeta vaikuttavan niinkään esimerkiksi Suomen arvoihin tai periaatteisiin ulkopolitiikassa. Jäsenyyden nähdään tuovan mukanaan sellaisia pragmaattisiksi koettuja seurauksia, kuten turvatakuut, paremman huoltovarmuuden ja vahvemman liittokunnan. Vastaavasti arvopohjaisen ulkopolitiikan, ydinaseriisunnan edistämisen ja Venäjä-suhteiden kansallisen priorisoinnin kaltaisten teemojen uskotaan pysyvän ennallaan myös sen jälkeen, kun Suomesta on tullut Naton jäsen. Politiikan muutoksen mahdollistaneisiin tekijöihin luetaan esimerkiksi vaihtoehtoisten riittävien puolustusjärjestelyjen puuttuminen ja Ruotsin Nato-päätös. Yhteenvedossa analyysin tuloksia sidotaan laajemmin ulkopolitiikan muutoksen teorioihin. Suomen Nato-jäsenyydessä on kyse osin inkrementaalisesti tapahtuneesta muutoksesta, jossa aiemmin tehdyt päätökset ovat edistäneet jäsenyyden hakemista. Esitän, että Nato-jäsenyys ei ole muuttanut niinkään Suomen tavoitteita tai kansainvälistä suuntautumista, vaan kyse on hienovaraisemmasta muutoksesta ulkopolitiikan keinoissa. Löytämäni jäsenyyden mahdollistaneet tekijät ovat lisäksi luonteeltaan samantyyppisiä kuin pitkällä aikavälillä politiikkaa vakauttaneet tekijät. Näin ollen yksi teoreettinen johtopäätös on, että samat tekijät, jotka pitkällä aikavälillä vakauttaisivat ulkopolitiikkaa, ovat tärkeitä ulkopoliittisen muutoksen mahdollistajia nykyisenkaltaisessa turvallisuusympäristössä. Nato-jäsenyys saattaa myös syklisesti luoda uuden tarpeen ulkopolitiikan muuttamiselle, jos Suomeen kohdistuu painetta joustaa pehmeämmistä periaatteistaan myöhemmin liittokunnan jäsenenä.

Tutkielma tarkastelee kolmea Venäjän kansallisen turvallisuuden strategiaa vuosilta 2009, 2015 ja 2021 Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisen teorian sekä konstruktivistisen Venäjän ulkopolitiikkaa käsittelevän kirjallisuuden näkökulmasta. Tutkielma pyrkii selvittämään, onko strategioista löydettävissä kulttuuriin ja arvoihin liittyviä turvallistamisen pyrkimyksiä, millä tavalla näihin liittyvät uhkakuvat ovat muuttuneet, ja millä tavalla Venäjän “konservatiivinen käänne” näkyy strategioiden kirjauksissa. Työn tavoitteena on edistää kulttuurin ja arvojen turvallistamista koskevaa tutkimusta sekä kontribuoida Venäjän ulko- ja turvallisuuspolitiikan tutkimukseen konstruktivistisesta näkökulmasta. Tutkielman julkaisuajankohta keväällä 2022 antaa myös mahdollisuuden pohtia myös Ukrainan sotaan johtaneita kehityskulkuja Venäjällä. Tutkielman analyyttiset työkalut perustuvat maailmanpolitiikan konstruktivistisen teorian ontologisiin ja epistemologisiin viitekehyksiin yhdessä Kööpenhaminan koulukunnan turvallistamisen teorian kanssa. Aineistoa käsitellään teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Kööpenhaminan koulukunnan lähestymistapaa täydentää kirjallisuuskatsauksen tarjoama tutkimuskohteen konstruktivistisen lähestymistavan mukainen kontekstualisointi, jossa käsitellään kulttuurin ja arvojen roolia Venäjän ulkopolitiikassa aatehistorian ja erityisesti Neuvostoliiton jälkeisen ajanjakson kehityksen näkökulmasta. Tämä kontekstualisointi yhdessä turvallistamisen teorian tarjoaman käsitteistön kanssa antaa eväät kulttuuriin ja arvoihin liittyvien uhkakuvien ja konservatismiin lisääntymisen käsittelyyn. Analyysin perusteella kulttuuriin ja arvoihin liittyvät turvallistamisen yritykset ovat lisääntyneet erityisesti vuosien 2009 ja 2015 välillä sekä hieman vähemmissä määrin vuosien 2015 ja 2021 välillä. Vuonna 2015 ja 2021 strategioissa ovat huomattavasti lisääntyneet erityisesti Venäjän “perinteisiin arvoihin” liittyvät uhkakuvat, jotka ovat luonteeltaan kasvavissa määrin eksistentiaalisia. Aineistosta löytyneet poikkeukselliset toimet koskevat valtion puuttumista kulttuuripolitiikkaan ja informaation rajoittamista. Aineistossa esiintyvät uhkakuvat muuttuvat merkittävällä tavalla paitsi temaattisesti, myös turvallistamisen kohteen näkökulmasta: vuoden 2021 strategiassa Venäjä sanoo paikoin puolustavansa koko maailmaa perinteisten arvojen hävittämiseltä. Kasvava universaaliuden narratiivi onkin yksi tämän tutkielman mielenkiintoisimmista löydöistä. Tutkielman tulokset viittaavat siihen, että Venäjällä 2010-luvun alussa tapahtuneella “konservatiivisella käänteellä” ja lisääntyneellä autoritarismilla on toisiinsa yhteys. Nimeämällä länsimaisen kulttuurin uhaksi, Venäjän voi tulkita pyrkivän oikeuttamaan esimerkiksi informaatioympäristönsä rajoittamista. Tuloksista käy myös ilmi se, että kansallisen turvallisuuden strategioissa toistuvat useat historialliset slavofiliaan ja suurvalta-ajatteluun liittyvät narratiivit. Ajankohtaisen tilanteen näkökulmasta on myös merkillistä, kuinka näkyvässä roolissa strategiassa näkyvät kirjaukset “perinteisistä arvoista” ovat olleet Venäjän retoriikassa Ukrainan sodan aikana.

Tutkimuksen aiheena ovat Suomessa 2000-luvun alussa vallinnut turvallisuuskäsitys sekä vuoden 2007 laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta, jossa säädetään vapaaehtoisen sotilaallisen, sotilaallisia valmiuksia palvelevan ja muun maanpuolustukseen kuuluvan koulutuksen järjestämisestä Suomessa. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millainen suomalainen turvallisuuskäsitys oli, ja miten turvallisuuskäsitys ja vuoden 2007 laki ilmentävät toisiaan. Aihetta lähestytään sisällönanalyysin keinoin. Tutkimusaineistoina ovat vuoden 2007 laki valmistelu- ja tausta-asiakirjoineen sekä valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspoliittiset selonteot vuosilta 1995—2004. Selontekojen edustama suomalainen turvallisuuskäsitys on 1900-luvun loppua kohden laajentunut yhtäältä horisontaalisesti sotilaallisen turvallisuuden ulkopuolelle muun muassa yhteiskunnallisiin ja ympäristöä koskeviin kysymyksiin ja toisaalta vertikaalisesti käsittämään valtion olemassaolon lisäksi kansainvälisen järjestelmän ja yksilön turvallisuutta. Lisäksi selonteoissa on havaittavissa turvallisuuskäsitysten kaksijakoisuus: yhtäältä keskeisenä käsitteenä pidetään laajaa turvallisuutta, toisaalta turvallisuuden keinovalikoima painottuu hyvin sotilaallisesti. Turvallisuuskäsitysten laajenemisen ja hajautumisen taustalla nähdään turvallisuuspolitiikan parlamentarisoitumiskehitys. Vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annettu laki määrittelee Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen aseman julkisoikeudellisena yhdistyksenä sekä sen julkishallinnolliset tehtävät. Toinen keskeinen vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimija ovat puolustusvoimien paikallisjoukkoihin kuuluvat maakuntajoukot. Vapaaehtoinen sotilaallinen koulutus alkoi Suomessa 1990-luvun alussa ja sitä toteuttamaan perustettiin Maanpuolustuskoulutus ry vuonna 1993. Tarve toiminnasta annettavalle laille nousi esille vuonna 1994, ja hallitus antoi esityksen laiksi vuonna 2006. Esityksestä annetuissa julkishallinnon, puolueiden ja järjestöjen lausunnoissa korostuvat sotilaallisen koulutuksen määritelmän täsmentämistarve, toiminnan parlamentaarisen valvonnan tarpeellisuus sekä sotilaallisen ja siviiliturvallisuuden alojen välisen työnjaon säilyttäminen. Lisäksi Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle vahvistettavaa sotilaallisen koulutuksen antamisen mahdollisuutta vaadittiin tarkasteltavaksi suhteessa perustuslakiin. Lain tarpeellisuus tunnustettiin yleisesti, mutta vaihtelevista syistä: osa lausujista katsoi lain vahvistavan toiminnan asemaa, osa puolestaan piti rajojen asettamista tarpeellisena. Samat asiat korostuivat myös lakiesityksen eduskuntakäsittelyssä ja lehdistön kirjoituksissa. Vapaaehtoista maanpuolustusta koskeva lainsäädäntö ilmentää suomalaista turvallisuuskäsitystä neljän tekijän kautta. Ensiksi hajautuneet ja kaksijakoiset käsitykset turvallisuudesta ja uhkista näkyvät lain ja siitä käytyjen keskustelujen sekä käytännön toiminnan ulottumisessa sotilaallisen turvallisuuden lisäksi muille yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen aloille. Toiseksi turvallisuus on laajennuttuaan sektoroitunut, ja lainsäädännössä ja siitä käydyissä keskusteluissa on havaittavissa eri toimijoiden tarpeita puolustaa reviirejään ja resurssejaan muiden sektorien levittäytymiseltä toimialalleen. Kolmanneksi keskeiset käsitteet, laaja turvallisuus ja sotilaallinen koulutus, on määritelty epätäsmällisesti sekä selonteoissa että vuoden 2007 laissa. Yhtäältä löyhästi määritellyt käsitteet aiheuttavat epäselvyyksiä ja kilpailua vaikutusvallasta kaikilla toiminnan tasoilla; toisaalta ne mahdollistavat päätöksenteon joustamisen tilanteen ja kulloistenkin intressien vaatimalla tavalla. Neljänneksi sekä selonteoissa että vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta annetussa laissa näkyvät historialliset painolastit.