Browsing by Subject "http://www.yso.fi/onto/yso/p9781"
Now showing items 1-6 of 6
-
(2017)Monet kehitysvammaiset henkilöt tarvitsevat muiden ihmisten apua arjen perusasioiden suorittamisessa, kuten siivoamisessa tai ruuanlaitossa. Suomessa aikuisista kehitysvammaisista suuri osa asuu asumisinstituutioissa, joissa he saavat hoitohenkilökunnan apua arjen askareisiin. Apu ja hoito pohjautuvat kehitysvammaisen ja ammattilaisen väliseen sosiaaliseen suhteeseen ja vuorovaikutukseen heidän välillään. Historian valossa katsottuna tämä suhde on perinteisesti ollut hyvin hierarkkinen ja ammattilaisen auktoriteettiasemaa korostava. Ammattilainen on määritellyt ja toteuttanut hoitoon liittyvät toiminnot, ja vammainen henkilö on ollut hoidon kohde, vailla kontrollia. Kuitenkin tämän päivän vammaispoliittiset arvot, erityisesti YK:n vammaisyleissopimus, korostavat yhä selvemmin vammaisten henkilöiden toimijuutta ja vahvaa itsemääräämisoikeutta omaan arkeen ja vastaavasti ammattilaisen roolia neuvon- ja tuenantajana auktoriteettiaseman sijaan. Muutos kohti kehitysvammaisten korkeampaa toimijuutta näkyy muun muassa laitosasumisen purkamisena, mutta asumismuodon muuttaminen ei vielä yksin takaa kokonaisvaltaista muutosta. Huomio tulee suunnata myös ammattilaisen ja kehitysvammaisen henkilön suhteeseen ja siihen tapaan, miten hoitotyötä tehdään. Tässä tutkimuksessa avataan empiirisesti sitä, miten asumisinstituution arjen askareita suoritetaan vuorovaikutuksen tasolla ja millaisena kehitysvammaisen henkilön ja ammattilaisen välinen suhde näyttäytyy näiden vuorovaikutuksen mikroilmiöiden näkökulmasta. Tutkimus osallistuu siihen keskusteluun, jota Suomessa tällä hetkellä käydään vammaisten ihmisoikeuksien toteutumisesta ja kehitysvammaisten asumispalveluiden muutoksesta. Tutkimuksen aineisto on kerätty kahdesta kehitysvammaisten perhekodista, joissa tutkija asui kymmenen päivän ajan. Perhehoito instituutiona tarjoaa uudenlaisen vertailukohdan aiemmin tehdyille tutkimuksille kehitysvammaisten ja ammattilaisten suhteesta. Tutkimusaineisto koostuu video- ja audionauhoituksista, joihin on tallennettu perhekodin arjen tapahtumia, sekä havaintopäiväkirjasta, johon tutkija on tallentanut taustatietoja perhekodin asukkaista ja toimintakulttuurista. Tarkemmiksi tutkimuskohteiksi on valittu neljä aterianvalmistuskatkelmaa, joissa jokaisessa osallisena ovat kehitysvammainen asukas ja perhehoitaja. Analyysiosiossa esitellään aineistoesimerkkejä aterianvalmistuksen aloituksista ja siirtymistä eri työvaiheiden välillä. Aineistoa on analysoitu keskustelunanalyysin keinoin, mikä tarkoittaa vuorovaikutuksen mikrotason ilmiöiden avaamista. Tässä tutkimuksessa on analysoitu erityisesti osanottajien valtasuhteita, suhdetta tietoon ja kyvykkyyteen sekä emootioita. Analyysissa on haettu vastauksia siihen, millaisina kehitysvammaisen henkilön ja ammattilaisen roolit näyttäytyvät, miten ammattilainen suhtautuu kehitysvammaisen henkilön haasteisiin suoriutua työvaiheista ja miten kehitysvammaisen henkilön toimijuus (toimintakyky, osallisuus ja valinnanmahdollisuudet) tulee esiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että kehitysvammaisen henkilön ja ammattilaisen rooleissa on vaihtelua. Aineistosta on nähtävissä sekä ammattilaisen auktoriteettiasemaa korostavia vuorovaikutustilanteita että kehitysvammaisen henkilön korkeaa toimijuutta osoittavia tilanteita. Roolit ja niissä ilmenevät erot johtuvat sekä aterianvalmistuksen organisointitavoista että osallistujien asemista ja kyvyistä suhteessa aterianvalmistukseen. Tuloksista ilmenee myös erilaisia käytäntöjä, joilla ammattilainen pyrkii nostamaan kehitysvammaisen henkilön toimijuutta haastavien työvaiheiden kohdalla, kuten ajan antaminen, toisto ja kognitiivisen toiminnan sanallistaminen. Tulokset esittävät myös kehitysvammaisen henkilön toimijuuden eri asteita, joissa toimintakyky ja valinnanmahdollisuudet suhteessa aterianvalmistukseen vaihtelevat, kun taas osallisuus aterianvalmistukseen pysyy vakiona. Tutkimuksen tuloksissa painottuu se, kuinka moniulotteisena kehitysvammaisen henkilön ja ammattilaisen välinen suhde näyttäytyy, kun sitä tarkastellaan vuorovaikutuksen mikrotasolla. Suhde ei ole stabiili, vaan se rakentuu ja uudistuu vuorovaikutuksessa. Tutkimus osoittaa, kuinka kehitysvammaisella henkilöllä voi olla korkea toimijuuden aste omassa arjessaan. Toimijuuden asteeseen vaikuttavat sekä henkilön toimintakyky että toimijuuden mahdollistava tai estävä konteksti. Työssä pohditaan myös perhehoitoa erityisenä asumismuotona, joka tämän tutkimuksen aineiston perusteella näyttää perustuvan läheisille sosiaalisille suhteille ja tukevan kehitysvammaisen henkilön osallisuutta arjessa. Tutkimus ottaa kantaa myös keskustelunanalyyttisen tutkimuksen käsitteistöön. Tutkimuksessa nousee esiin osanottajien orientaatio kyvykkyyteen yhtenä vuorovaikutuksen ulottuvuutena ja resurssina, mutta tälle ei ole vielä vakiintunutta käsitettä keskustelunanalyysin teoriassa.
-
(2017)Tutkielmassa tarkastellaan naapurustosuhteiden aktiivisuuden vaihtelua alueellisesti pääkaupunkiseudulla. Tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita siitä, miten alueen sosioekonominen taso, jota mitataan tulotason, koulutustason ja työllisten määrän avulla, on yhteydessä naapurustosuhteiden aktiivisuuteen. Tutkimus kytkeytyy naapurustovaikutusten, paikallisen yhteisöllisyyden sekä naapuruston sosiaalisen kontrollin ja koheesion tutkimusperinteisiin. Naapurustosuhteiden on kansainvälisessä ja suomalaisessa tutkimuskirjallisuudessa havaittu olevan yhteydessä asumistyytyväisyyteen, asukkaiden hyvinvointiin ja häiriökäyttäytymiseen naapurustossa. Eri tutkimuksissa on kuitenkin saatu ristiriitaista tietoa siitä, miten alueen ja yksilön sosioekonominen tausta on yhteydessä naapurustosuhteiden aktiivisuuteen. Tutkielmassa tuotetaan lisää tietoa aiheesta pääkaupunkiseudun kontekstissa. Aineistona tutkimuksessa käytetään vuonna 2012 toteutettua laajaa koko pääkaupunkiseudun kattavaa kyselytutkimusta. Aineisto on kerätty osana Helsingin metropolialueen kaupunkitutkimuksen tutkimus- ja yhteistyöohjelmaa. Aineiston otanta-asetelma perustuu 250x250 metrin kokoisille tilastoruuduille ja ottaa huomioon alueen tulotason. Aineisto rajataan tutkielmassa käsittämään Espoon, Helsingin, Vantaan ja Kauniaisten muodostama pääkaupunkiseutu. Tutkimuksen analyyseihin käytetään SPSS 24 -tilasto-ohjelmaa. Pääasiallisena analyysimenetelmänä käytetään useamman selittävän muuttujan lineaarista regressioanalyysiä. Selitettävänä muuttujana käytetään itse raportoitua naapurustoaktiivisuutta, jota selitetään alueen sosioekonomisella tasolla. Lisäksi vakioidaan yksilötason sosiodemografisia tekijöitä ja alueen rakenteesta kertovia tekijöitä. Tulosten perusteella alueen sosioekonominen tausta on yhteydessä naapurustosuhteiden aktiivisuuteen. Sosioekonomisesti kaikkein parhaimmin toimeen tulevilla alueilla aktiivisuus on suurempaa. Alueen yhteys selittyy kuitenkin analyyseissä vakioiduilla yksilötason taustatekijöillä, kuten alueella asutulla ajalla, perhemuodolla, asumismuodolla ja asunnon hallintamuodolla. Alueen sosioekonominen taso ja yksilön sosioekonominen tausta vaikuttavat naapurustoaktiivisuuteen päinvastaisesti. Alueen korkea sosioekonominen taso lisää naapurustoaktiivisuutta, mutta kaikkien muuttujien huomioimisen jälkeen yksilön korkea sosioekonominen asema vähentää aktiivisuutta. Omistusasuminen liittyy yhteyteen kiinteästi. Analyysin perusteella omistusasuminen tuottaa naapurustovuorovaikutusta, mutta kun tämä yhteys otetaan huomioon, löytyy yksilön sosioekonomisesta taustasta lähes lineaarinen suhde naapurustoaktiivisuuteen, siten että alhaisempi sosioekonominen tausta on yhteydessä suurempaan naapuriaktiivisuuteen. Pääkaupunkiseudulla korkeampi naapurustoaktiivisuus selittyy tämän tutkielman analyysien perusteella yhdistelmällä alueen ja yksilön piirteitä. Korkean sosioekonomisen tason alueilla on enemmän omistusasumista ja pientaloasumista. Tämän tyyppisiin asumismuotoihin liittyy keskimäärin pidempi asumisaika ja lapsiperheisyys. Naapurustoaktiivisuus on korkean sosioekonomisen tason alueilla keskimäärin kaikkien alueen asukkaiden keskuudessa runsaampaa. Tämä voi osaltaan vaikuttaa alueellisen eriytymisen syntymistä. Matala sosioekonomisen yksilötausta näyttäisi analyysin perusteella olevan yhteydessä suurempaan naapurustoaktiivisuuteen. Matala sosioekonominen yksilötausta voi analyysin perusteella olla yhteydessä suuremman paikallisen yhteisöllisyyden tarpeeseen.
-
(2022)Pohjoismainen puolustusyhteistö on 2010-luvun toisella puoliskolla tiivistynyt merkittävästi. Tutkielma luo katsauksen pohjoismaisen puolustusyhteistyön rakentumiseen analysoimalla, miten sen keskeisin monenvälinen foorumi, Nordic Defense Cooperation (NORDEFCO) luo käsityksen ympäristöstään ja toimii sen puitteissa. Tutkielma valaisee monenvälisen puolustusyhteistyön puitteistumista pohjoismaisessa kontekstissa, joka on monella tapaa historiallisesti, poliittisesti ja kulttuurisesti uniikki alue. Analyysi perustuu Niklas Luhmannin systeemisen yhteiskuntateorian soveltamiseen maailmanpolitiikan tutkimuksessa. Teoriavalinta sijoittuu osaksi maailmanpolitiikan tutkimuksessa tapahtunutta käännettä relationaalisen yhteiskuntateorian pariin. Tässä huomio keskitetään tutkittavien objektien sisäisiin ja välisiin suhteisiin, sekä toimijoiden ja toimijuuden rakentumiseen näiden suhteiden kautta. Luhmannin yhteiskuntateoria tarjoaa tähän erittäin hienosyisen ja kattavan lähestymistavan, joka ottaa huomioon modernin yhteiskuntajärjestelmän globaalin luonteen ja pitkälle edenneen toiminnallisen eriytymisen. Tutkielman aineistona toimivat NORDEFCOn itse keskeisimmiksi määrittelemänsä julkiset asiakirjat sekä sen poliittisen ohjauskomitean (PSC) sihteeristössä toimivien, neljää Pohjoismaata edustavien virkahenkilöiden puolirakenteellisestut haastattelut. Aineisto koodattiin, analysoitiin ja teemoiteltiin laadullisin menetelmin, järjestelmäteoriaan pohjaavan tutkimussapluunan ohjaamana. Tutkielma osoittaa, miten NORDEFCOn toiminta mahdollistaa toiminnallisesti itsenäisten yhteiskunnallisten alajärjestelmien, kuten politiikan ja sotilasalan, välisen kommunikaation “kääntämisen” toiselle järjestelmälle ymmärrettävään muotoon. Kommunikaatioon liittyvät vahvasti valtion hallinnan haasteet globalisoituvassa ja territoriosta irtautuvassa toimintaympäristössä. Analyysi osoittaa kehityksen yhteyksiä itsenäiseen teknologiajärjestelmään, ja viittaa siihen, että hallintaa luodaan standardoinnin kautta. Esiin nousee myös, että yhteistyötä edesauttaa muilla sektoreilla tehty yhteistyö ja jaettujen kulttuuristen elementtien, kuten kielen, mahdollistama paikallinen ongelmanratkaisu.
-
(2017)Suomesta Kanadaan muutti vuosina 1945-1960 noin 17 000 siirtolaista, mikä joukko oli osa viimeistä Pohjois-Amerikkaan suuntautuvaa suurta muuttoliikettä. Vuoden 1951 väestönlaskennassa suomalaisten määrä oli 43 745, ja vuoteen 1961 mennessä määränsä nousi 59 436:een. 1960-luvulle tultaessa Suomesta Kanadaan suuntautunut siirtolaisuus väheni merkittävästi. Aiemmassa tutkimuksessa on selvitetty suomalaisten siirtolaiseksi lähtöpäätöksen syitä, heidän sopeutumistaan Kanadaan sekä paluumuuttoa Suomeen erilaisten kotimaahan liittyvien työntötekijöiden ja kohdemaahan liittyvien vetotekijöiden valossa. Omassa työssäni tarkastelen sitä, kuinka Kanadan siirtolaisuuspolitiikka vaikutti suomalaisten osalta maahantulon kontrolliin, pysyvään oleskeluun ja kansalaisuuteen. Kanadan siirtolaispolitiikalla oli voimakas ohjaava vaikutus suomalaisyhteisön kehitykseen, ja suomalaisten siirtolaisuus korreloi vahvasti vastaavan aikakauden yleisiä siirtolaisuustilastoja. Kanadan valtio omaksui toisen maailmansodan jälkeen aiempaa suuremman roolin myös erilaisissa siirtolaisten sopeutumiseen liittyvissä tekijöissä, kuten paikallisen kielen oppimisessa, toimeentulon turvaamisessa ja kansalaisuuden hankkimisen edistämisessä. Kanadan vuonna 1947 hyväksymän kansalaisuuslain myötä Kanadalla oli oma, Britanniasta erillinen kansalaisuus, mikä mahdollisti identiteettipolitiikan harjoittamisen Kanadan kansalaisuuden puitteissa. Eri etnisten ryhmien ja ryhmittymien merkittävä rooli sopeutumisessa tunnustettiin viranomaisten taholta, ja Kanadassa etsittiin uusia lähestymistapoja vastaamaan yhä heterogeenisemmäksi muuttuvan yhteiskunnan tarpeita. Myös etnisten ryhmien haluun säilyttää omia kulttuuripiirteitä suhtauduttiin aiempaa myönteisemmin, mikäli nämä piirteet eivät olleet ristiriidassa kanadalaisen yhteiskunnan arvojen kanssa. Suomalaisyhteisön kehitykseen vaikutti voimakkaasti toisen maailmansodan jälkeen saapuneiden siirtolaisten oikeistolainen ajatusmaailma, missä taustalla oli muun muassa siirtolaislainsäädäntöön sisältyneet toimet kansallisen turvallisuuden varmistamiseksi. Konservatiivista aatemaailmaa edustava toiminta syrjäytti asteittain yhteisössä aiemmin voimakkaan vasemmistolaisen toiminnan, ja leimallista toisen maailman jälkeiselle ajanjaksolle oli painottuminen kulttuuritoimintaan. Siirtolaisuus vaikutti merkittävällä tavalla myös Kanadan ja Suomen suhteiden kehitykseen. Suomi omaksui 1950-luvulla aktiivisen roolin suhteessa siirtolaisuuteen ja ulkosuomalaistoimintaan. Kylmän sodan ilmapiirissä Suomen lähetystö ei kuitenkaan voinut noudattaa täydellistä puolueettomuutta ja tasapuolisuutta suhteessa Kanadan suomalaisyhteisön toimintaan. Suomalaisyhteisön muiden ristiriitojen ohella sekä Kanadan että Suomen viranomaistoiminta vaikutti siihen, että maan suomalaisyhteisön jo 1900-luvun alussa syntynyt syvä jakautuminen jatkui aina 2000-luvulle saakka. Tämä heikensi myös suomalaisten mahdollisuuksia omaksua yhteisesti hyväksytty suomalainen identiteetti osana Kanadan etnistä mosaiikkia.
-
(2022)Tutkielmassa tarkastellaan Suomen sosialidemokraattisen puolueen edustajien liennytys- ja aseidenriisuntapolitiikkaan keskittynyttä toimintaa sosiaalidemokraattisten ja demokraattissosialististen puolueiden kansainvälisen yhteistyöjärjestön Sosialistisen internationaalin piirissä vuosina 1976–1983. SDP:llä oli tällöin merkittävä rooli tässä Willy Brandtin puheenjohtamassa järjestössä, erityisesti Kalevi Sorsan johtaman aseidenriisuntaryhmän kautta. Keskeisimpiä tutkielmassa käytettyjä alkuperäislähteitä ovat syyskuuhun 2022 asti salattuna olleeseen Kalevi Sorsan arkistoon sekä SDP:n arkistoon sisältyvät Sosialistista internationaalia koskevat aineistot. Tutkielma kommentoi aiempaa Suomen sisä- ja ulkopolitiikan tutkimusta, sosialistisen internationalismin tutkimusta sekä laajempaa ”eurooppalaisen liennytyksen” tutkimusta, johon Brandt ja internationaali on usein kansainvälisessä tutkimuksessa liitetty. Pohjoiseurooppalaiset sosiaalidemokraatit pyrkivät jatkamaan supervaltojen välisen liennytyksen kariuduttua eurooppalaista liennytystä, jota Brandt tuki erityisen vahvasti, mutta tässä selvitettävää SDP:n roolia ei ole aiemmin kattavasti käsitelty. Kotimaisen ulottuvuuden osalta tutkielmassa avataan ”virallisen ulkopolitiikan” ja puoluetason kansainvälisen toiminnan suhdetta sekä sisäpolitiikan vaikutusta SDP:n kantoihin. Toimintaa ylipäätään pyritään arvioimaan sekä sen aatteellisten että reaali- tai valtapoliittisten perusteiden osalta. Tutkielmassa todetaan, että SDP tuki vakaasti Willy Brandtin liennytyslinjaa, mikä nosti puolueen asemaa internationaalissa. Myös kansainvälinen tilanne toimi SDP:n eduksi ja teki siitä juuri läntisten yhteyksien vuoksi muita suomalaispuolueita kiinnostavamman keskustelukumppanin Neuvostoliitolle. Hallitusvastuussa ollut SDP pyrki pysymään myös internationaalissa Suomen ”virallisen ulkopolitiikan” linjoilla, ja joskus roolit saattoivat sekoittua. Suomettumissyytteistä huolimatta SDP onnistui pitämään hyvät suhteet myös läntisiin veljespuolueisiinsa. SDP pyrki myös kehittämään internationaalin suhteita Neuvostoliittoon, mutta lisäksi piti kiinni tasapainottavista yhteyksistä Yhdysvaltojen hallitukseen jopa Ronald Reaganin kaudella, kun Washingtonin ja monien eurooppalaisten sosiaalidemokraattien suhteet olivat heikolla tasolla. Kun muilla puolueilla oli tarve arvostella kovin sanoin itäblokin ihmisoikeusloukkauksia tai Neuvostoliiton toimintaa Afganistanin ja Puolan tilanteiden suhteen Suomen linjan vastaisesti, ei SDP voinut tätä estää. Aseidenriisunnan suhteen puolue toimi eräänlaisena sovittelijana internationaalin erimielisten jäsenpuolueiden välillä. Paine asettua Naton euro-ohjuspäätöstä vastaan tuli vahvimmin Nato-maiden oppositiopuolueiden suunnalta, jolloin suomalaiset kuitenkin pyrkivät yleensä konsensuksellisiin kompromissiratkaisuihin. Korkean luokan valtiovierailuista huolimatta suurin merkitys tällä toiminnalla oli todennäköisesti SDP:lle itselleen. Joka tapauksessa aihe tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman Suomen ulkopolitiikan, kansainvälisen puoluetason toiminnan sekä laajemman kylmän sodan aikaisen kansainvälisen politiikan risteyskohtaan.
-
(2023)Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n (Intergovernmental Panel on Climate Change, 2022a) mukaan ihmisen toiminnasta seurannut ilmaston lämpeneminen on aiheuttanut ja tulee edelleen aiheuttamaan haitallisia sääolosuhteiden muutoksia, kuten keskilämpötilojen nousua, kaikkialla maapallolla. Pohjoismaissa keskilämpötilojen nousu tarkoittaa kesähelteiden voimistumista ja hellejaksojen pitenemistä (Ilmasto-opas, 2021). Suomessa hellejaksot ovat jo yleistyneet ja pidentyneet. Tämä kehityskulku tulee hyvin todennäköisesti vahvistumaan (Ilmasto-opas, 2017). Yleistyviin ja voimistuviin helteisiin varautumisen kannalta on tunnistettava, mitkä tekijät tai ominaisuudet edistävät sopeutumista helteisiin. Tässä tutkielmassa kiinnostuksen kohteena on suomalaisten sosiaalisten suhteiden yhteys helteisiin sopeutumiseen. Tutkielmassa analysoitiin tilastollisin menetelmin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Aalto-yliopiston, Ilmatieteen laitoksen ja Itä-Suomen yliopiston Kuumuuden terveyshaitat muuttuvassa ilmastossa (HEATCLIM) -hankkeen kyselyaineistoa. Kyselyssä selvitettiin, miten helteet vaikuttavat Suomessa ja miten eri väestöryhmät kokevat helteen. Kysely oli suunnattu yli 24-vuotiaille suomalaisille ja se toteutettiin satunnaisotantamenetelmällä. Kyselytutkimuksen aineisto kerättiin kahtena eri vuotena, vuosina 2020 ja 2021. Vuonna 2020 kyselyyn vastanneita oli 1090 ja vuonna 2021 1028 henkilöä. Aineistosta selvitettiin ristiintaulukoimalla ja Khiin neliö -testisuureita tarkastelemalla, miten vastaajien sosiaaliset suhteet eroavat taustatekijöiden mukaisesti ja logistisella regressioanalyysilla, miten sosiaaliset suhteet ovat yhteydessä hellehaittojen kokemiseen. Tuloksina havaittiin korkeamman tulotason omaavilla olevan laajemmat sosiaaliset verkostot ja heidän olevan eniten erittäin tyytyväisiä sosiaalisiin suhteisiinsa. Matalasti koulutetut ja matalimpaan tulotasoon kuuluvat olivat kaikista tyytymättömimpiä sosiaalisiin suhteisiinsa ja heidän kohdallaan oli yleisempää se, ettei lähipiiriin kuulunut yhtään ihmistä. Pitkäaikaissairastavilla oli oletusten vastaisesti enemmän kasvokkaista ja internetin välityksellä tapahtuvaa yhteydenpitoa, heillä oli enemmän kokemusta mahdollisuudesta saada apua perheenjäseniltä, ja he olivat useammin erittäin tyytyväisiä ihmissuhteisiinsa ja ystäviltä saatuun tukeen. Tämän lisäksi heillä oli useammin suuri lähipiiri verrattuna heihin, joilla ei ollut pitkäaikaissairauksia. Sekä työikäisillä että yli 65-vuotiailla tiivis yhteydenpito lähipiiriin puhelimen välityksellä oli yhteydessä hellehaittojen kokemiseen, kun taustamuuttujat oli vakioitu. Yhteys oli eläkeikäisillä voimakkaampi. Kasvokkainen yhteydenpito oli yhteydessä hellehaittojen kokemiseen sukupuolen, iän ja pitkäaikaissairauksien vakioimisten jälkeen eläkeikäisillä ja työikäisillä myös sosioekonomisten tekijöiden jälkeen. Yli 65-vuotiailla myös ihmissuhteita kohtaan koettu suuri tyytyväisyys oli yhteydessä hellehaittojen kokemiseen. Henkilön ollessa erittäin tyytyväinen ihmissuhteisiinsa, oli vedon suuruus 5,04 kertainen (1,13–22,45, malli 4) sille, että hellehaittoja ei koettu, ihmissuhteisiinsa tyytymättömiin verrattuna. Tämä yhteys oli kaikista logistisen regressioanalyysin avulla tarkastelluista yhteyksistä voimakkain, joskin on huomattava, että luottamusväli on hyvin lavea. Saadut tulokset antavat viitteen siitä, että hellehaittojen ja sosiaalisten suhteiden yhteydestä, erityisesti kasvokkain ja puhelimen välityksellä tapahtuvan yhteydenpidon ja ihmissuhteita kohtaan koetun tyytyväisyyden osalta, on hyödyllistä saada lisää tietoa. Huomiota tulee kiinnittää iäkkäisiin ja pitkäaikaissairastaviin, sekä heihin, jotka asuvat yksin ja joiden asuntotyyppi voi lisätä hellehaittojen kokemista. Sosiaalisten suhteiden yhteys helteisiin sopeutumiseen on tämän tutkielman tulosten perusteella aihe, jota Suomessa kannattaa tutkia lisää.
Now showing items 1-6 of 6