Browsing by Title

Martha Nussbaum's capabilities approach is an account of justice which provides a substantial list of entitlements, the ten central capabilities with the related intuitive notion of human dignity, as a tool to measure justice and construct justice claims. Nussbaum's outcome oriented approach is normative and universal but also non-metaphysical and partial, and represents political liberalism. Nussbaum considers the justice claims of people with impairments to be undertheorized in accounts of justice, and aims to include such questions in her approach. Recent critique has pointed out that Nussbaum’s approach has problems in simultaneously addressing discrimination and equal status, and remaining impartial with regard to values. The study question of this thesis asks if Nussbaum’s capabilities approach can offer substantial arguments for the justice claims of people with cognitive impairments from starting points compatible with political liberalism. To do that, the approach needs to address discrimination without referring to capability failures, as such a thing would mean strong value claims which are in contradiction with the impartiality of political liberalism. Central concepts for this study are human dignity, equal status, political liberalism, and perfectionist liberalism. I will analyze recent critique of Nussbaum’s capabilities approach, and use that to explicate the concept of human dignity. I will argue that a more detailed and explicitly prioritized conception of human dignity, and a consequential commitment to perfectionist liberalism, would enable the approach to address disability, equal status, and discrimination more efficiently. I will characterize the role of human dignity in terms of its functions and contents, which give the concept more substance and a more prioritized role. The functions of the concept show how it represents value, status, and desert. The contents of the concept characterize human beings as sociable, ethical beings with various needs. I argue that the functions and contents of human dignity together should form the perfectionist core of Nussbaum’s capabilities approach, which would then enable it to address equal status and argue against discrimination.

Tämä tutkielma on etnografia Viipurin Koirat ry -järjestöstä ja sen aktiiveista, jotka auttavat ja tuovat adoptoitavaksi venäläisiä katukoiria Suomeen Viipurista ja Svetogorskista. Tutkielma pohtii ja syventää ymmärrystämme sukulaisuudesta, humanitarismista ja ihmisten ja eläinten välisistä suhteista. Tutkielman aineisto on kerätty monipaikkaisen etnografian menetelmällä. Kenttätyöhön sisältyi neljä matkaa yhteensä kolmelle koiratarhalle Viipuriin ja Svetogorskiin informanttien kanssa sekä yksi matka Vaalimaan rajatarkastusasemalle, minkä lisäksi työhön sisältyi vierailuja järjestön tapahtumiin ja koirien luovutustilaisuuksiin. Aineistona on myös kymmenen semistrukturoitua haastattelua, kahdeksan Viipurin koirien aktiivien ja kaksi rajaeläinlääkäreiden kanssa, minkä lisäksi aineistoon kuuluu lukuisia lyhyitä epäformaaleita haastatteluja kentältä. Tutkielmassa on myös tarkasteltu ja käytetty aineistona Viipurin Koirien nettisivuja. Tutkielma analysoi tapoja joilla Viipurin Koirien aktiivien kohtaamiset löytökoirien kanssa saavat heidät omaksumaan erityisen vastuuseen ja huolenpitoon perustuvan etiikan, joka syntyy vastauksena lukuisiin moraalisiin dilemmoihin joita aktiivit kohtaavat tarhojen rankassa arjessa. Toiminnassaan koiratarhoilla aktiivit ovat omaksuneet monia humanitaarisia käytäntöjä, kuten myötätunnon ja kärsimyksen merkityksen korostamisen, mutta he myös horjuttavat ja kieltäytyvät monista humanitarismin piirteistä, kuten sen epäpoliittisuudesta ja keskittymisestä ennen kaikkea ruumiilliseen kärsimykseen. Aktiivit sen sijaan keskittyvät hyvän elämän edellytysten luomiseen koirille. Tutkielma osoittaa miten aktiivit käyttävät humanitarismia ennen kaikkea strategisesti herättääkseen mahdollisten adoptoijien myötätunnon koiria kohtaan ja luomaan koirista adoptoijien silmissä potentiaalisia sukulaisia, mutta käytännön työssään kieltäytyvät toisintamasta humanitarismin pääpiirteitä. Tutkielma väittää että Viipurin Koirien aktiivien toiminta kokonaisuudessaan luo sukulaisuutta ihmisten ja koirien välille. Tämä sukulaisuus syntyy ruokkimalla, hoivaamalla, nimeämällä ja muilla käytännöillä, jotka muuttavat nimettömistä katukoirista suomalaisia perheenjäseniä.Tämä sukulaisuutta luova työ on analogista monien sellaisten yhteisöjen sukulaisuusjärjestelmien kanssa, joissa sukulaisuus perustuu jatkuvalle hoivatyölle, joka luo ja uusintaa sukulaisuutta toiminnan kautta. Tutkielma tarkentaa tätä analyysiä sukulaisuudesta ja humanitarismista käsittelemällä ja kuvaamalla tapahtumasarjaa joka alkoi toukokuussa 2017: Viipurin Koirien tukemilta tarhoilta ja Suomeen adoptoiduista koirista löytyi antibiooteille resistenttejä bakteerikantoja. Tutkielma kuvaa näistä löydöksistä syntynyttä julkista keskustelua, viranomaisten reaktioita ja sitä miten Viipurin Koirien aktiivit sopeutuivat muuttuneeseen tilanteeseen joka uhkasi heidän koko toimintansa jatkuvuutta. Tutkielma esittää miten aktiivit omaksuivat lääketieteellisen diskurssin perustellakseen toimintaansa, mutta joka kuitenkin oli ristiriidassa heidän sukulaisuuteen ja hoivaan perustuvan diskurssinsa kanssa. Tutkielma kuvaa miten muutos koiriin kohdistuvassa humanitaarisessa diskurssissa muutti koirat julkisuudessa kärsivistä ja viattomista yksilöistä tunkeutuviksi toisiksi, jotka uhkaavat Suomen suvereniteettia ja kansanterveyttä. Tutkielma osoittaa miten venäläisten löytökoirien tuonnissa Suomeen tulevat yhteen kysymykset sukulaisuuden luonteesta, humanitaarisen käytännön mahdollisuuksista ja rajoista sekä biopolitiikan suhteesta eläimiin.

This thesis studies the Western countries’ responses to Ugandan Anti-Homosexuality Bill. Member of Parliament David Bahati introduced the Bill to the Ugandan Parliament in October 2009, and it immediately caused an international outcry. Several high-level politicians from Western countries as well as international human rights organizations were quick to express their opposition and strong condemnation of the bill. The object of this thesis is to look into these statements and comments by the Western actors and scrutinize the reasons why they were so strongly against the bill. A further aim is to analyse the possible effects that these responses are causing in Uganda considering the social standing of sexual minorities. The data is collected from online sources and consists of newspaper articles, blog writings, press releases and speeches that comment on the Ugandan Anti-Homosexuality Bill or the situation of sexual minorities in Uganda on a more general level. The data is analysed qualitatively by searching for recurring themes and ideas that arise from the comments. Several recurring themes are recognized, among them references to human rights, international and domestic laws and state relationships. The possible consequences of the responses are analysed by reflecting the arguments to the theory on socialization of international human rights norms into domestic practices by Risse and Sikkink. The theory is a representation of strong advocacy to the international human rights pressure. Further evaluation of the data is made also based on alternative theories and views. The human rights theme comes up as the most essential theme in the data. The appeals by the international actors to reject the Anti-Homosexuality Bill are almost entirely based on human rights language and arguments. The main reason for the Western actors to oppose the bill is their commitment to the universal human rights regime, which this bill is seen to violate. Ideas of universalism win over ideas of cultural relativism. The Ugandan particularities, and the historical, social and political context of society is not paid much attention to. Risse and Sikkink do not see a great problem with this kind of approach as they highlight the importance of international pressure. In contrast, for example Epprecht, calls for more attention to context and more focus on local action in order to gain long-term results in the efforts to secure better rights for sexual minorities. The main conclusion is that, the Anti-Homosexuality Bill is being condemned because it is seen as a serious violation of the human rights norms that the Western actors are committed to. Uganda is also considered to be obliged to follow these norms under international human rights agreements and treaties. However, the motives of the Western actors are not always solely based on a concern about the rights of the Ugandan minorities. Political aspects such as state’s commitment to certain type of foreign politics or its reputation in the international arenas are also at play. Furthermore, while international pressure may be an important factor in improving the status of sexual minorities in a given society, basing the arguments almost solely on human rights language is not necessarily the best way to go about trying to make an impact in different cultural contexts. In Uganda human rights are often strongly associated with the West and colonialism, and are therefore a foreign concept that many wish to reject. Cooperation between international and local actors and more careful consideration of the historical, political and social context of the target society may help in finding alternative, and perhaps more efficient ways to approach the issue.

Huolipuhe erään eteläsuomalaisen kaupungin lastensuojeluilmoituksissa vuosina 2006 ja 2010.

Lastensuojelun vuorovaikutus tapahtuu institutionaalisessa kontekstissa, jolloin instituutio määrittelee vuorovaikutuksen tehtäviä ja merkityksiä. Lastensuojelun asiakastapaamisten keskiössä on lapsen edun arviointi, jolloin huolten puheeksiotolle on osoitettu erityinen tehtävä. Keskustelunanalyyttinen tutkimukseni tutkii sitä, miten sosiaalityöntekijät ottavat puheeksi huolia lastensuojelun asiakastapaamisissa. Tarkastelen myös sitä, käyttävätkö sosiaalityöntekijät motivoivan haastattelun perustaitoja huolten puheeksioton yhteydessä ja jos käyttävät, niin millaisin keinoin. Aineistoni koostuu kolmesta lastensuojelun asiakastapaamisen nauhoituksesta. Tutkimuksessani havaitsin, että institutionaalisen vuorovaikutuksen konteksti määriteltiin heti tapaamisen alussa. Huolten puheeksiottoa ohjasi se, kartoittaako sosiaalityöntekijä lisää tietoa jo aiemmin esille tulleeseen huoleen vai onko kyseessä uuden huolta herättäneen asian puheeksiottaminen. Havaitsin samojen sanavalintojen toistuvan puheeksiottamisen yhteydessä ja sosiaalityöntekijän sanavalintojen määrittelevän huolten puheeksioton tehtävää. Analyysissä huomasin vanhemman asettuvan institutionaalisen vuorovaikutuksen odotuksiin herkemmin ja vastaten vaihtoehtokysymyksiin laajemmin tuoden esille hyvän vanhemmuuden piirteitä, kun taas aineistossa oleva nuori vastasi kysymykseen kirjaimellisemmin. Sosiaalityöntekijät käyttivät motivoivan haastattelun perustaitoja huolten puheeksioton yhteydessä, ja analyysini mukaan niiden käyttö yhdistyi etenkin empatian ja ymmärtäväisyyden osoittamiseen. Jatkotutkimusaiheiksi ehdotan keskustelunanalyyttisiä mikrotason analyysejä erikseen niin nuorten kuin vanhempienkin kanssa pidetyistä lastensuojelun asiakastapaamisista sekä myös siitä, miten motivoivaa haastattelua voisi hyödyntää enemmänkin lastensuojelun asiakastilanteissa sekä huolten puheeksiotossa.

Ihmiset antavat läheisilleen runsaasti epävirallista apua kehittyneissä hyvinvointivaltioissa. Monien sosiaaliseen ja taloudelliseen tilanteeseen liittyvien tekijöiden on havaittu olevan yhteydessä yksilöiden läheisiltään saamaan epäviralliseen apuun. Sen sijaan siitä, miten useamman puutetekijän seurauksena syntyvä huono-osaisuus on yhteydessä epävirallisen avun saantiin, ei tietojeni mukaan ole tehty aiemmin tutkimusta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan erityisesti sitä, saavatko useammasta puutetekijästä kärsivät nuoret aikuiset - eli tutkielman huono-osaiset - muita nuoria aikuisia enemmän vai vähemmän taloudellista tukea ja käytännön apua vanhemmiltaan, sisaruksiltaan ja ystäviltään. Tutkielmassa kysytään: mitkä tekijät ovat yhteydessä nuorten aikuisten saamaan käytännön apuun ja taloudelliseen tukeen? Poikkeaako huonoosaisten saama käytännön apu ja taloudellinen tuki muiden saamasta avusta? Tutkielman aineistona on Tilastokeskuksen Sukupolvien ketju -hankkeelle keväällä 2012 keräämä suomalaisia nuoria aikuisia edustava kyselylomakeaineisto (n=1753). Tutkielmassa selvitetään ensin koko aineiston vastaajien avun saantia ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä frekvenssijakaumien ja ristiintaulukoinnin avulla. Tulosten mukaan iältään nuoremmat ja ne, ketkä eivät ole liitossa, asuvat ilman puolisoa ja kärsivät heikosta taloudellisesta tilanteesta saavat muita enemmän taloudellista tukea vanhemmiltaan, sisaruksiltaan ja ystäviltään. Vanhemmilta ja ystäviltä saavat muita enemmän taloudellista tukea myös työttömät ja ystäviltä samoin vähän koulutetut ja huonon terveyden omaavat henkilöt. Käytännön apua saavat puolestaan muita enemmän iältään nuoremmat sekä ystäviltä ja sisaruksilta ne, ketkä eivät ole liitossa ja asuvat ilman puolisoa. Ystäviltä saavat lisäksi käytännön apua muita enemmän niin ikään työttömät. Etenkin ystävät näyttävät näin reagoivan useampiin eri puutetekijöihin kuin esimerkiksi vanhemmat, jotka antavat apua monesti kaikille. Tutkielman huono-osaisten vastaajien avun saantia tutkittaessa käytetään menetelmänä logistista regressioanalyysia. Huono-osaisiksi määritellään ne nuoret aikuiset, jotka kokevat puutetta samanaikaisesti vähintään kolmella tutkielman viidestä huono-osaisuusulottuvuudesta ja ovat täten tutkielman muita nuoria aikuisia suhteellisesti huonommassa asemassa. Tulokset osoittavat, että nämä huono-osaiset saavat muita todennäköisemmin taloudellista tukea niin vanhemmiltaan, sisaruksiltaan kuin ystäviltään. Erityisen selkeä ero on ystäviltä saatavassa taloudellisessa tuessa, jota huono-osaiset saavat selvästi muita todennäköisemmin. Sen sijaan käytännön apua huono-osaiset eivät saa muita todennäköisemmin keneltäkään avunantajataholta. Muita tekijöitä, jotka kasvattavat regressioanalyysin tulosten mukaan todennäköisyyttä saada apua, ovat taloudellisessa tuessa avun antajan oma hyvä taloudellinen tilanne ja hyvä terveys sekä käytännön avussa avun antajan hyvä terveys ja pieni maantieteellinen etäisyys. Lopuksi kyselyaineiston tuloksia syvennetään laadullisilla teemahaastatteluilla (n=7), jotka tuovat esiin huono-osaisten kokemuksia avun saannista. Haastatellut huono-osaiset on poimittu niistä kyselyaineiston vastaajista, jotka täyttävät tutkielmaan asetetun huono-osaisuuden kriteerin. Huono-osaisuudestaan huolimatta haastateltavat eivät itse halua profiloitua epävirallisen avun saajina tai tarvitsijoina. Sitä vastoin he korostavat itsenäistä pärjäämistään. Tästä huolimatta haastateltavat painottavat niin ikään ympärillään olevan turvaverkon tärkeyttä. Keskeisenä havaintona haastatteluaineiston analyyseissä on, että vaikka haastateltavat pyrkivät pärjäämään itse, saavat he myös monenlaista apua läheisiltään. Turvaverkon olemassaolo voi näin ollen muodostua ylipäätään yhdeksi ehdoksi itse pärjäämisen kokemiselle. Tutkielman tulosten mukaan apu näyttää usein menevän sen tarpeessa oleville. Huono-osaiset nuoret aikuiset saavat muita enemmän apua lähipiiriltään, mikä on tärkeää sekä yksittäisten ihmisten että yhteiskunnan kannalta. Muita huonommassa asemassa olevien ihmisten auttaminen parantaa huono-osaisten omaa tilannetta. Lisäksi huono-osaisille suunnattu apu voi parantaa yhteiskunnan yleistä hyvinvointia vähentäessään eriarvoisuutta ja kaventaessaan suhteellisia eroja. Toisaalta tutkielman tulokset nostavat esiin kysymyksen niiden huono-osaisten pärjäämisestä, joilla epävirallista apua ei ole saatavilla. Epävirallisen avun saamista tulisikin analysoida suhteessa julkisen avun rooliin. Hyvinvointivaltion tarjoaman toimeentuloturvan sekä palveluiden tulisi periaatteessa taata kaikille sen kansalaisille riittävä taloudellinen tuki ja jossain määrin myös käytännön apu. Tämä on kuitenkin suuri haaste nykyisessä tiukassa taloudellisessa tilanteessa ja Suomen väestön ikääntyessä. Uhkana on, että julkisen avun turvan ollessa riittämätöntä alkaa epävirallinen apu paikata sitä. Tällöin epävirallisesta avusta voi tulla nykyistä velvoittavampaa toimintaa. Tämä haastaa pohjoismaisen eetoksen julkisen vallan vastuusta ja kaikille tarjottavasta avusta sekä saattaa ajaa muita huono-osaisemmat erityisen tukalaan asemaan, sillä juuri he ovat eniten riippuvaisia sekä julkisesta että epävirallisesta avusta.

Tutkielmassa tutkitaan ulkosuomalaisten poliittista poikkikansallisuutta viidessä ulkosuomalaisille suunnatussa Facebook-ryhmässä. Ulkosuomalaiset ovat aliedustettu ryhmä suomalaisessa päätöksenteossa ja esimerkiksi heidän äänestysprosenttinsa on hyvin alhainen. Valtio-opillisessa tutkimuksessa ulkosuomalaisia käsitellään useimmiten vaalisubjektina ja osaltaan tutkielmassa pyritään tutkimaan heidän poliittista elämäänsä myös vaalien ulkopuolella. Tutkimuskysymyksiä on kaksi ja ne ovat seuraavat: 1) millaista on poliittinen poikkikansalaisuus viidessä ulkosuomalaisten Facebook-ryhmässä? 2) millaisia poliittisen osallistumisen mahdollistajia ja esteitä niissä esiintyy? Tutkielma lähtee liikkeelle eksploratiivisesta lähtökohdasta ja perustuu digitaalisen etnografian menetelmään. Kenttänä toimii viisi Facebook-ryhmää, jotka sijoittuvat Ruotsiin, Yhdysvaltoihin, Espanjaan, Saksaan ja Belgiaan. Tutkielman aineisto koostuu kolmesta osasta. Ensimmäisenä ryhmissä tehtiin havainnointia aikavälillä 01.01.-01.04.2022 ja havainnot kirjattiin ylös päiväkirjamaisina muistiinpanoina. Toinen osa havainnointiaineistosta koostuu asiasanahakuilla etsityistä päivityksistä, jotka ulottuvat vaalikevääseen 2019 asti. Kolmantena tutkielmaa varten on haastateltu kahdeksaa vapaaehtoista ryhmistä etsittyä informanttia. Analyysin tuloksena havaitaan, että ryhmien julkaisuvirrassa politiikka esiintyy suhteellisen vähän verrattuna muuhun sisältöön, mikä osaltaan saattaa johtua siitä, että osissa ryhmiä politiikasta keskusteleminen on rajoitettua tai kiellettyä. Ryhmien välillä on kuitenkin eroja eikä poliittista keskustelua rajoittavat säännöt välttämättä sitä kuitenkaan estä. Aineiston perusteella ulkosuomalaiset kohtaavat monia poliittiseen osallistumiseen liittyviä esteitä, jotka liittyvät esimerkiksi käytännön haasteisiin ja puutteelliseen informaatioon. Ryhmistä kuitenkin etsitään ahkerasti oikeaa tietoa näistä asioista ja ryhmäläiset useimmiten sitä myös toisilleen antavat. Kaksoiskansalaisuuden hakemiselle annetaan kaksi pääasiallista syytä, jotka ovat äänestysoikeuden laajentaminen ja arkielämän helpottaminen. Analyysin perusteella ryhmät vaikuttavat melko heikolta poliittisen aktivoinnin paikoilta, vaikka ne ovat muuten tärkeitä sosiaalisten verkostojen paikkoja ulkosuomalaisille. Aineiston perusteella ulkosuomalaiset vaikuttaisivat olevan enemmän kiinnittyneitä suomalaiseen poliittiseen elämään kuin nykyisten asuinmaidensa. Tämä saattaa johtua siitä, että ryhmäläiset ovat mahdollisesti henkilöitä, joiden side Suomeen on vahvempi. Tutkielman tulokset ovat linjassa sellaisten poikkikansalaisuuden teorioiden kanssa, missä se hahmotetaan päällekkäisinä jäsenyyksinä kahden eri maan poliittisiin yhteisöihin, eikä kansallisvaltion ideaa haastavana poliittisen muutoksen tekijänä.

I denna avhandling diskuteras sportjournalistik, genus och jämställdhet. Nyhetssidor och även sportsidor har överlag haft en ojämlik könsrepresentation i medierna under många års tid, både i Finland och i övriga länder runt om i världen. Därför är syftet med avhandlingen att undersöka hur mycket Svenska Yle och Yle Urheilu gett synlighet för herridrott respektive damidrott på sina Instagram-konton 2017 och 2021. Orsaken till att just dessa två år jämförs är för att Yles sportredaktioner inledde ett projekt i december 2016 med syfte att bygga ett jämställdare Finland. År 2017 undersöks eftersom projektet precis dragit igång då och 2021 för att se hur det gått fyra år senare. Metoderna som används i avhandlingen är kvantitativ innehållsanalys för att undersöka skärmdumpar från Instagram. Bland skärmdumparna undersöks kön, hashtaggar och gilla-markeringar. Kvalitativ innehållsanalys, kvalitativ textanalys används för att undersöka om män eller kvinnor har mera hashtaggar och gilla-markeringar, samt bildanalys för att beskriva de olika klassifikationskategorierna från Goffmans genusanalys bland bilderna. Från Goffmans genusanalys undersöks det även hur män och kvinnor skiljer sig åt i skärmdumparna från Instagram. Resultaten visar att det var stor manlig dominans på både Yle Sporten och Yle Urheilu 2017. 2021 hade könsfördelningen blivit jämnare, trots att männen fortfarande hade relativt stor dominans. Trots att Finland anses vara ett jämlikt land, när kvinnor till exempel fick rösträtt tidigt jämfört med andra länder så är situationen inom sport inte den samma. Finlands fotbollsherrar har till exempel fått mycket mer synlighet för att delta i Europamästerskapet för första gången, medan damerna tog sig till semifinal elva år tidigare. Inom ishockey är det likadant. Där har damerna spelat final och bronsmatcher under de senaste fyra åren, men ändå har herrarna fått mera synlighet efter att ha förlorat finalen 2021.

Min magisteravhandling är en studie om en teaterproduktion av DuvTeatern. Studien fokuserar på jubileumsföreställningen I det stora landskapet – en sagolik familjekrönika, som haft sin urpremiär 26 oktober 2019 på Svenska Teatern. Syftet med den här studien är att beskriva hur man med hjälp av ledarskap kan tillgängliggöra teaterverksamhet för skådespelare med funktionsvariationer. Mina forskningsfrågor är: vilka faktorer är betydelsefulla för att främja tillgänglighet i en teaterproduktion? Hur syns strävan för tillgänglighet i DuvTeaterns arbetssätt under repetitioner och föreställningar? Hurdant ledarskap används i produktionen och vad innebär ledarskap i det här sammanhanget? För avhandlingen har jag använt etnografiska forskningsmetoder. Med hjälp av deltagande observationer, intervjuer och diskussioner med DuvTeaterns ledning har jag samlat in mitt material som jag sedan analyserat med hjälp av kvalitativ innehållsanalys. För analysen har jag specifikt letat efter olika arbetssätt som används av DuvTeatern för att göra teaterverksamhet tillgängligt. Jag har också lagt fokus på hur ledningen ser på sitt eget ledarskap och vilken betydelse ledarskapet har då det gäller tillgänglighet. Mina resultat har jag delat in i fem olika betydelsefulla arbetssätt. Jag har också samlat ihop ett sjätte kapitel om övriga arbetssätt. De här kategorierna är tid, grupparbete, samarbete, improvisation och kommunikation. De faktorer som gör ett teaterarbete tillgängligt i DuvTeatern, möjliggörs av ledarskapet i verksamheten. I DuvTeatern kan finns det olika typer av ledarskap. I min avhandling har jag valt att dela in ledarskapet i ledare i det konstnärliga arbetet och assistenter som leder det praktiska arbetet. Det krävs noggrann planering av både det praktiska och det konstnärliga arbetet för att göra teater tillgängligt. Min avhandling är en beskrivning om hur DuvTeatern arbetar för att göra teater tillgängligt. Det viktigaste med min forskning är bidraget till funktionshinderforskningen och en utökad kunskap om vad kan vara bra att tänka på då man leder en teatergrupp med funktionsvariationer.

Finlands barnskydd lider av stora resursbrister och är som bäst i implementeringsskedet av en verksamhetsreform. Denna forskning har som kontext kartlagt barnskyddets reformprocess under de 15 senaste åren, både utvecklandet av en ny verksamhetsmodell och barnskyddslagsreformen. Den systemiska verksamhetsmodellen är ett reformprojekt där det strävas efter att stödja övergången från ett åtgärdsfokuserat barnskyddsarbete till en relationsbaserad och reflektiv verksamhetskultur. Verksamhetsmodellen stärker klientdelaktigheten, utnyttjar familjeterapeutiska metoder och stärker arbetssättet inom barnskyddet med multiprofessionella team. Ledarskap inom barnskyddet kräver för tillfället en bred kompetens i både förvaltnings- och personalledning, samarbete med olika aktörer på fältet samt nätverkande inom de byrokratiska strukturerna. Utmärkande för barnskyddets ledarskap är lagbundenheten, mångprofessionaliteten, systemiskheten och nätverksarbetet, samtidigt som ledarskapet i första hand skall ta i beaktande barnets behov och rättigheter. Syftet med forskningen är att genom en litteraturöversikt kartlägga mängden och kvaliteten av forskning av ledarskap inom barnskyddet. Litteraturöversikten bestod av 12 artiklar, samt en tematiserad innehållsanalys för att få fram essensen av den nuvarande forskningen av ledarskapet inom barnskydd och speciellt inom den systemiska verksamhetsmodellen. Till fyra viktiga, meningsbärande teman inom barnskyddsledarskapet sollades kontext, ledaregenskaper, dialog samt kunskapsledning. Slutsatsen av litteraturöversikten är att barnskyddsledarskapet behöver mera forskning, underlaget var mycket tunt. Förslag för en forskningsenhet som styr forskningen och en nationell databas som skulle sammanfatta data för forskning inom barnskyddet har gjorts av STM.