Browsing by Title

Tässä tutkimuksessa on selvitetty ilmastonmuutoksen merkityksiä ihmisten arkiajattelussa Etelä-Savon maakunnan alueella. Etelä-Savo valikoitui kohdealueeksi toisaalta rikkaan luonnonympäristönsä ja toisaalta ekoläänihistoriansa vuoksi. Tutkimuksen teoriakehyksenä on toiminut ranskalaisen sosiaalipsykologin, Serge Moscovicin, sosiaalisten representaatioiden teoria (SRT). SRT:n ohjaamana tutkimuksessa on etsitty ilmastonmuutoksen ankkurointeja ja objektivointeja, eli ihmisten tapoja tehdä ilmastonmuutos ymmärrettäväksi ja konkreettiseksi arkiajattelussa, sekä kommunikaatiotyylejä, joiden kautta tieto ja ymmärrys ilmastonmuutoksesta välittyy aineistossa. Tutkimuksen aineistona toimivat Etelä-Savon päivittäissanomalehtien, Länsi- ja Itä-Savon vuosien 2009 ja 2010 artikkelit, joissa mainittiin eksplisiittisesti ilmastonmuutos, ja joissa painottui paikallinen näkökulma. Artikkelitekstejä tutkittiin sekä määrällisellä että laadullisella sisällönanalyysilla ja aineistoon sisältyvistä kuvista valittiin kaksi kuvaa seioottiseen kuva-analyysiin. Tutkimuksen tulokset osoittavat ilmastonmuutoksen sosiaalisen representaation jäsentyvän yhden keskeisen ankkuroinnin ympärille, jossa ilmastonmuutos ymmärretään sairauden metaforan avulla. Tällä "sairaudella" on ilmenevät oireensa paitsi globaalilla ja lokaalilla tasolla ympäristön muutoksina, myös ihmisyksilöissä huolena, syyllisyytenä ja kriittisyytenä. Ilmastonmuutos ankkuroidaan ja objektivoidaan sen ympäristössä näkyvien oireiden avulla, joka tarkoittaa sitä, että itse sairaus on yhtä kuin oireet, eikä näitä kahta voi erottaa. Ympäristön muutokset nousivat yleisimmiksi ilmastonmuutokseen liitetyiksi aiheiksi ja kuviksi myös määrällisissä analyyseissa. Ilmastonmuutoksen globaalin tason merkitykset ja seuraukset, kuten napajäätiköiden jäiden oheneminen, saavat yksimielistä kannatusta eikä ilmiön todellisuutta kiistetä aineistossa. Lokaalilla tasolla kaikki ilmastonmuutoksen merkitykset eivät kuitenkaan ole täysin muotoutuneita. Yleisimmät ja siten vakiintuneimmat lokaalin tason muutoksista ovat mm. talvin lyheneminen ja saimaannorpan pesinnän vaikeutuminen. Sairaus -metaforan mukaisesti oireita pyritään myös "lääkitsemään" joko torjumalla ilmastonmuutosta tai sopeutumalla siihen. Nämä kaksi tapaa ovat osittain päällekkäisiä sekä ristiriitaisia ja liittyvät kiinteästi sairautta aiheuttaviin ja synnyttäviin tekijöihin (luonnonvoimat, yhteiskunnalliset tekijät ja yksilöiden toiminta). Löytynyt ilmastonmuutoksen sosiaalisen representaatio välittyy aineistossa pääasiassa diffuusion, kantaaottamattoman ja eri näkökulmia esittelevän kommunikaatiotyylin myötä. Lopputuloksena on ristiriitaisiakin näkemyksiä sisältävä, poleeminen, sosiaalinen representaatio. Analyysia tukevat semioottisen kuva-analyysin tulokset, jotka paljastavat kuvien sisältöjen keskeisyyden arkiymmärrykselle riippuvan kuvaa tarkastelevan henkilön ryhmäjäsenyyteen nivoutuneista arvoisia. Yleisen mielipiteen muotoutuminen on pitkä prosessi, joka tapahtuu usean eri median puitteissa. Tutkimus oli asetelmaltaan poikittainen ja keskittyi ainoastaan sanomalehtimedian analysointiin. Jatkotutkimuksessa olisikin tärkeää täydentää sanomalehtitutkimuksia haastatteluilla, kyselytutkimuksilla ja internetpalstojen keskustelujen analyyseilla. Monitasoisella ja pitkittäisasetelmallisella tutkimuksella voitaisiin tavoittaa ilmastonmuutoksen paikallisia sosiaalisia merkityksiä nykyistä tutkimusta tarkemmin. Tulevassa tutkimuksessa on myös tärkeää pohtia, miten tieto ilmastonmuutoksen paikallisista merkityksistä voisi olla hyödyksi poliittisia päätöksiä tehtäessä.

Tutkielma käsittelee Suomen kansallisessa lainsäädännössä tehtyä lakimuutosta, joka tuotti uuden markkinalaajennuksen vapaaehtoisen päästökompensaatiotoiminnan mahdollistamiseksi. Tutkielman keskiössä on vapaaehtoisia päästökompensaatiopalveluita tarjoava suomalainen toimija Compensate, jonka toiminnasta tehtiin tutkintapyynnön myötä rikossyyte. Rikossyytteen syynä oli epäily rahankeräyslain rikkomuksesta, joka liittyi Poliisihallituksen arpajaishallinnon tulkintaan päästökompensaatiotoiminnan vastikkeettomuudesta. Tutkintapyynnön myötä toiminta nousi julkiseen keskusteluun, mikä johti rahankeräyslain uudistamiseen. Rahankeräyslain 1 §:ään tehtyä muutosta ja siihen johtanutta tapahtumaketjua jäsennellään ensiksi Niklas Luhmannin systeemiteorialla. Systeemiteoreettinen tarkastelu tuottaa yleisen tason kuvauksen lakiuudistukseen johtaneesta prosessista. Analyysi osoittaa, kuinka lakimuutoksella muutettiin kompensaatiotoimintaan liittyvää odotusrakennetta, mikä mahdollisti myös toimintaan liittyvän kommunikaation ketjuuntumisen ja täten uuden vapaaehtoisen hiilimarkkinan syntymisen Suomessa. Lakiuudistusta tarkastellaan hienojakoisemmin Luc Boltanskin ja Laurent Thévenot’n oikeuttamisteoriaan pohjautuvalla oikeuttamisen analyysilla. Oikeuttamisen analyysi syventää systeemiteoreettisessa jäsentelyssä tehtyä odotusrakenteen muutosta ja sen uudelleenohjelmointia. Se osoittaa lakiuudistuksessa tehtyjä oikeuttamisen maailmojen välisiä jännitteitä ja niiden ratkaisemiseksi tehtyjä kompromisseja, jotka selittävät lakiuudistuksessa tehtyjä valintoja toiminnan ilmastomyönteisten vaikutusten ja liiketoiminnan välillä.

Ilmastonmuutoksen hillintää on kuvailtu ”yhteiseksi hyväksi”, vaikka ilmastotoimien hyödyt eivät jakaudu tasaisesti. Maailman rikkain osuus väestöstä on vastuussa suurimmasta osasta maailman päästöjä, mutta haavoittuvamassa asemassa ilmastonmuutoksen edessä olevilla on vähemmän vaikuttamismahdollisuuksia. Tunnustavan ilmasto-oikeudenmukaisuuden ytimessä onkin saavuttaa tasapuolinen osallistumismahdollisuus yhteiskunnan toimintaan sekä edistää haavoittuvassa asemassa olevien oikeuksien toteutuminen. Tutkielman tavoite on selvittää, millaisia ilmastonmuutoksen ratkaisuja ja osallistumismahdollisuuksia ilmastonmuutoksen kuvissa rakentuu. Tutkielman aineisto koostuu vuoden 2021 Helsingin Sanomien ja Maaseudun Tulevaisuuden ilmastojuttujen 323 ihmisteemaisesta pääkuvasta ja niitä kehystävistä juttujen teksteistä. Yhdessä lehdet antavat yhtä lehteä laajemman kuvan Suomen mediakentästä, ja toisaalta kaksi lehteä mahdollistaa kuvastojen välisen vertailun. Representaatioita tarkastellaan konstruktivistisen suuntauksen mukaisesti määrällistä sisällönanalyysia ja laadullista kehysanalyysia yhdistellen intersektionaalisen lähestymistavan avustamana. Kuvien inklusiivisuutta lähestytään kahden tutkimuskysymysten kautta: 1) Miten yhteiskunnallisesti erilaisissa positioissa olevat ihmiset ovat mukana ilmastonmuutoksen ratkaisuissa Helsingin Sanomien ja Maaseudun Tulevaisuuden ilmastojuttujen ihmisteemaisissa pääkuvissa? 2) Miten inklusiivisia ilmastonmuutosta koskevat ihmisteemaiset pääkuvat ovat? Vuonna 2021 järjestetyn suuren ilmastonmuutoskonferenssin laaja uutisointi ja ilmastonmuutoksen yleinen käsittely Suomen kontekstista määrittelivät suurelta osin kuvastoa. Vaikka perinteiset uutiskriteerit ohjailivat juttuaiheita, olisi representaatiot olleet inklusiivisempia toisenlaisilla kuvavalinnoilla. Kehystäminen vahvisti kuvissa esiintyvien valta-asemaa ja superrikkaiden liikeyritysten miesjohtajien osuus ja kritiikittömät kehystämisen tavat korostuivat etenkin Helsingin Sanomissa. Ilmastonmuutoksessa haavoittuvassa asemassa olevat alkuperäiskansat ja eteläisen pallonpuoliskon väestöt jäivät kuvastossa marginaaliin, eikä heitä näkynyt Maaseudun Tulevaisuudessa lainkaan ratkaisijoiden roolissa. Tutkielma tuo lisäymmärrystä valokuvien käytön inklusiivisuudesta ilmastonmuutoksen kuvissa. Lisäksi tutkielma tuo esiin, millaisia erilaisia toimijuuksia ilmastonmuutoskuviin rakennettiin yhteiskunnallisen aseman ja ilmastoratkaisujen suhteen vuoden 2021 Helsingin Sanomien ja Maaseudun Tulevaisuuden ilmastojutuissa. Jatkossa vertaileva analyysi historiallisista muutoksista ilmastokuvastoissa voisi syventää ymmärrystä ilmastokuvien inklusiivisuudesta ja toimituskäytäntöjen tutkiminen puolestaan ilmastokuvaston yksipuolisuudesta.

Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi fossiilisen energian tuotantoa ja käyttöä on vähennettävä merkittävästi. Fossiiliteollisuus on 1900-luvun lopusta asti vastustanut hillintää viestinnässään, alun perin kieltämällä ilmastonmuutos ja korostamalla hillinnän haittavaikutuksia. 2000-luvun alusta asti fossiiliteollisuus on alkanut myöntää hillinnän tärkeyden, mutta samalla oikeuttanut riittämättömän toiminnan ja fossiilisen energian käytön jatkamisen. Tällaista viestintää voidaan kutsua ilmastoviivytykseksi. Tämän tutkielman tavoite on tutkia miten ilmastoviivytyksen diskurssit ilmenevät Fortumin ja Nesteen vastuullisuusraporteissa ja millä tavalla raporteissa esiintyvät diskurssit ylläpitävät tai haastavat fossiilihegemoniaa. Fortumin ja Nesteen kasvihuonepäästöt ovat suomalaisten yhtiöiden korkeimmat ja molempien liiketoiminta perustuu pääosin fossiilisen energian tuotantoon. Kysymyksenasettelun lähtökohtana on ilmeinen konflikti yhtiöiden kestävyyttä painottavan viestinnän ja korkeapäästöisen ydintoiminnan välillä. Tutkielman aineistona toimivat yhtiöiden kaikki tähänastiset GRI-standardin mukaiset vastuullisuusraportit, eli Fortumin vastuullisuusraportit vuosilta 2010–2022 ja Nesteen vastuullisuusraportit vuosilta 2009–2022. Tutkielman menetelmänä toimii Fairclough’n diskurssiteoriaan perustuva korpusavusteinen diskurssianalyysi, joka hyödyntää frekvenssi-, kollokaatio- ja konkordanssianalyysia. Kyseinen teoreettinen ja menetelmällinen lähestymistapa mahdollistaa suuren aineiston analyysin ja ilmastonmuutoksen hillinnän hahmottamisen valtakonfliktina. Analyysi osoittaa, että ilmastonmuutoksen saama tila ja huomio raporteissa on kasvanut selkeästi. Raporteissa esiintyvät diskurssit ovat pääosin silti hyvin vakaita koko tutkitun ajanjakson ajalta. Yhtiöiden väliset erot ovat lähinnä painotuksissa ja vähemmän vahvoissa diskursseissa. Molempien yhtiöiden raporttien vahvimmissa diskursseissa on selkeitä piirteitä vastuun siirtämisen ja riittämättömien ratkaisujen yläluokkiin kuuluvista ilmastoviivytyksen diskursseista. Vastuu ilmastonmuutoksen hillinnästä asetetaan diskursseissa pääosin kuluttajille ja hillitsemiseksi esitetään pääosin teknologisia ja markkinapohjaisia ratkaisuja. Lisäksi ilmastonmuutoksen vaikutuksia koskevat diskurssit esittävät ilmastonmuutoksen abstraktina ilmiönä, jonka vaikutuksista miljardeihin ihmisiin jätetään puhumatta. Analyysi osoittaa myös, että molempien yhtiöiden raporteissa esiintyy fossiilisen energian korvaamisen vastadiskurssi. Diskurssi painottuu tutkitun ajanjakson myöhemmälle puoliskolle. Korvaamisen vastadiskurssi kietoutuu yhteen aineiston vahvimpien diskurssien kanssa tavalla, joka voidaan nähdä hegemonisen uudelleenneuvottelun tuloksena. Korvaamisen vastadiskurssikaan ei siis tuota subjekteja raporttien vahvimmista diskursseista poikkeavalla tavalla. Raporteissa ilmenevät diskursiiviset käytännöt eivät haasta vaan uusintavat nykyistä sosiaalista järjestystä ja fossiilihegemoniaa.

Africa is one of the main themes in France's foreign policy. Having strong connections to its former colonies in francophone Africa bolsters France’s global standing. However, the 2020s have marked a historic turning point in Franco-Africa relations, as the growing anti-French sentiment in Africa has resulted in the involuntary military withdrawal of French forces from Mali (2022), Burkina Faso (2023) and most recently from Niger in late 2023, having forced the French to rethink their Africa-strategy. The European Union (EU), on the other hand, has been increasingly interested in Africa, as it has remarkable strategic and geopolitical value for Europe. The relationship between the EU and Africa remains asymmetrical and is largely influenced by the legacy of European imperialism. Old colonial powers have always influenced the Union’s foreign policy, and within the Africa-context France has been one of the keenest players. Brexit has provided France with opportunities to take on a greater leadership role within the EU, and President Macron has advocated the need to focus on Africa in terms of the Union’s external relations. My research contributes to the academic discussions about France’s objectives in Africa, and its influence on the EU’s Africa-policy. The research was carried out within the framework of liberal intergovernmentalism and decolonial theory, and it deploys framing analysis to uncover the primary goals of French Africa-policy . The main data consists of speeches made by President Macron 2017 and 2023, as well as the agenda of the French Presidency of the Council of EU in 2022. The analysis revealed four dominant frames that emerged from Emmanuel Macron’s discourse on Africa: new generation, new era; less military engagement; aid reform; and global challenges. All discovered frames are related to the policy domains through which France has traditionally influenced the European Union’s Africa policy. The thesis shows that even though the French Africa-policy in the post-Brexit era is framed around a new focus on partnership and increased cooperation with African countries in sectors, such as education, entrepreneurship, and sustainable development, France maintains a certain continuity with the previous French administrations’ security-oriented posture and continues to use multilateralism selectively to promote its own interests.

Tutkielma tarkastelee sitä kehitysprosessia, joka voidaan tunnistaa Charles de Gaullen puheissa Algerian itsenäistymiseen Ranskasta johtaneen sodan viimeisinä vuosina.Tutkimuskysymys on seuraava: millaisia muutoksia Charles de Gaullen Algeriaa koskeneissa puheissa tapahtui vuosina 1958-1962? Tutkielma osoittaa, että muutos oli todellinen: vetoomukset kapinallisille paluusta normaaliin arkeen ja retoriikka ranskalaisesta Algeriasta sekä kansallisesta harmoniasta muuttui puheeksi itsehallinnosta, sitten kommenteiksi algerialaisesta Algeriasta ja lopulta suvereenista, itsenäisestä Algerian valtiosta. Klassinen realismi auttaa ymmärtämään tätä muutosta: Ranska ei kokenut sotilaallista tappiota sodassa, eikä Ranskan talous ollut romahtanut sodan vuoksi. Ranska salli Algerian itsenäistymisen siksi, koska se oli de Gaullen näkökulmasta paras keino turvata Ranskan intressit vaikeassa tilanteessa. De Gaulle katsoi, että Ranskan intressit todella muuttuivat vuosina 1958-1962, ja tämä näkyi myös siinä, millaisia puheita hän noina vuosina piti: klassinen realismi auttaa ymmärtämään tuota muutosta, jonka puitteissa alun perin armeijan tukema, ranskalaiselle Algerialle tukeaan osoittaneelta vaikuttanut valtiomies päätyi julkisesti puolustamaan dekolonisaatiota Ranskan suuruuden ja vallan takaavana linjana. Klassinen realismi tarjoaa yhden mahdollisen, nähdäkseni arvokkaan tulkinnallisen viitekehyksen, jonka puitteissa de Gaullen toimintaa voi pyrkiä ymmärtämään. Hänen julkiset puheensa ja lehdistötilaisuutensa paljastavat kiehtovan kehityskulun: niistä näemme, kuinka de Gaulle avoimesti linjasi toimivansa ennen kaikkea Ranskan ja sen intressien puolesta, ja kuinka hän oli juuri Ranskan ja sen edun vuoksi valmis muuttamaan kantaansa suurissakin kysymyksissä ja asettamaan intressien tavoittelun ohjaaman rationaalisen ulkopolitiikan tiettyjen muiden periaatteellisten aiheiden edelle: hän oli paitsi valmis, myös kykeneväinen valitsemaan epätäydellisessä maailmassa epätäydellisistä vaihtoehdoista sen, jota piti vähiten huonona.

Tutkielman tarkoitus on selvittää, miten iltapäivälehtien kahdenkeskinen kilpailu vaikuttaa toimittajan arkeen. Minua kiinnostaa erityisesti, nähdäänkö kilpailu eri tavalla markkinajohtajan ja altavastaajan toimituksissa. Rajaan tutkimukseni Iltalehden ja Ilta-Sanomien kotimaan uutistoimittajiin. Mielestäni kilpailutilanne näkyy parhaiten juuri kotimaan uutistoimituksessa, sillä siellä joudutaan reagoimaan nopealla aikataululla päivän uutistapahtumiin toisin kuin esimerkiksi urheilutoimituksessa, jossa päivän agenda on pitkälti selvillä jo aamulla. Käytän tutkimusmenetelmänä teemahaastattelua. Tutkimuksessani on kolme teemaa: 1) suhde toiseen lehteen, 2) kilpailu positiivisena tekijänä, ja 3) kilpailu negatiivisena ja rajoittavana tekijänä. Tutkimuksessani on yhteensä 12 haastateltavaa: neljä toimittajaa ja kaksi esimiestä sekä Iltalehdestä että Ilta-Sanomista. Jaan tutkimukseni teorialuvun kolmeen osaan. Ensimmäiseksi tarkastelen joukkoviestinnän markkinoitumista ja kaupallistumista tabloidisaation ja omistuksen keskittymisen kautta. Päälähteinäni käytän Colin Sparksin ja Juha Herkmanin tutkimuksia. Toiseksi käsittelen kilpailua mediakentällä teoreettisten markkinarakenteiden pohjalta. Teoria perustuu mikrotaloustieteellisen teorian perusperiaatteisiin. Päälähteinäni käytän Robert G. Picardin sekä Jyrki Jyrkiäisen tutkimuksia. Kolmannessa osassa käsittelen journalisteja ja journalistista työtä, jota käyn läpi rutiinien, uutiskriteerien sekä journalistien arjen ja ihanteiden kautta. Päälähteinäni käytän Tuomo Mörän ja Ari Heinosen tutkimuksia. Tutkimustuloksissa käy ilmi, että toimittajien suhde toiseen lehteen on kaksijakoinen. Toisaalta kilpailijaa pidetään kaverina, jonka kanssa pelataan reilua peliä ja yritetään rehellisin keinoin itse saavuttaa uutisvoitto. Toisaalta kilpailevaa lehteä pidetään suoranaisena uhkana, joka yritetään voittaa keinolla millä hyvänsä. Haastateltavat kokivat kahdenkeskisen kilpailun positiivisena asiana, koska se kannustaa parempiin suorituksiin. Toisaalta kilpailu koettiin hyvin raskaana ja kielteisenä asiana, koska se lisää kiirettä ja painetta. Kilpailun vuoksi toimittajat saavat yhä vähenevässä määrin kirjoittaa juttuja aihepiireistä, jotka ovat heitä itseään lähellä. Markkinajohtajan ja altavastaajan perimmäisessä suhtautumisessa kilpailuun ei löytynyt suuria eroja. Kilpailun ilmapiiri on kuitenkin enemmän läsnä altavastaajan kuin markkinajohtajan toimituksessa.

The European Union’s (EU) approach towards the Arctic has been labeled incoherent and its actorness in regional governance has been deemed limited. The Arctic Ocean is governed in an institutional complex where global and regional processes intertwine. Institutional interplay that occurs between different levels and across sectors contributes to Arctic maritime governance. Influencing these interactions can provide an avenue to governance, even for an actor beyond the region. This research provides empirical evidence on EU’s aims and ambitions regarding the maritime Arctic, while contributing to the theoretical and methodological development of systematic investigations in complex, interactive governance. This study looks at the discourse and practices through which the EU builds its governing actorness. Using a mix of qualitative data from public documents and statements, interviews and observations, the study uses a multi-method, multiperspectival approach to explore the various dimensions relevant to EU’s actorness. Both discourse and content analytical techniques are used to examine the storylines, actors, policy contexts and strategic practices that enable to discuss actorness in terms of interactive governance. The study finds that the EU builds an image for the future of the Arctic marked by uncertainty and connectivity. Increased knowledge, on the one hand, and enhanced interactions between relevant entities, on the other, are considered crucial to approaching such a future. Necessary actions, however, largely depend on the skillful individuals nested within appropriate institutional contexts. EU’s actorness in Arctic maritime governance is characterized by network-building and entrepreneurial individuals. It remains unclear, however, whether network-actorness or policy entrepreneurs effectively influence the governance arrangement. Furthermore, the findings suggest that the EU and the Arctic Council perform similar governance tasks. Therefore, further mixed-method research focusing on the interplay between the EU and the Arctic Council is essential to understand governance developments in the European part of the Arctic Ocean. Examining causal linkages between entrepreneurial network-building and governance outcomes is also considered relevant for future research.

This study explores immersive journalism and how virtual reality (VR) stories engage the recipient in real-life events. Immersive journalism can be characterised as a first-person experience of news, emphasising interactive qualities as well as a sense of presence, thus creating a notion of ‘being there’ in the virtual world. The study aims to shed light on the new field of immersive journalism as well as to explore the characteristics and constraints of VR stories in terms of engagement in conflict news. Particular interest is given to the notion of presence and the way in which media form and media content produce engagement as well as the ways in which VR aims to connect the recipient with the news story. Due to its interdisciplinary nature, the study combines theories from VR, audio-visual media, presence and media witnessing. The qualitative study employs close reading as the primary method. The New York Times (NYT) has been chosen as the news producer of VR stories since it is the pioneer in the field and provides the largest selection of VR stories. The data is delimited to conflict news, as tragedy can often be described as engaging audiences through distant suffering. The study results in four findings: (1) VR stories employ different narrative strategies to maintain proper distance between the phenomenon and the other and to enhance the experience; (2) the positioning of the recipient spatially in the VR narratives emphasises location, creates a sense of witnessing and focuses on the recipient’s own experience; (3) VR stories aim to construct a relationship between the recipient and the other; and (4) media form and media content aim to evoke various emotions, including empathy. This study finds that NYT VR stories aim to personally engage the recipient with conflict news and to increase emotional engagement. Media content and media form contribute to engagement, for example, in creating proximity to the other and evoking the recipient’s personal interest. Presence enlivens consumption of news and underpins the recipient’s freedom to generate his or her own understanding of events.

Focus on boys and men, especially as gendered subjects, has been missing in most of the mainstream development as well as in the Gender and Development (GAD) field, even if it is widely recognized that gender equality cannot be achieved without a focus on and an active involvement of boys and men in pursuing it. Where focus has been placed on boys and men in this field, attention has been drawn on masculinities, arguing that “masculinities matter” for gender equality and development. Evidence has been offered for instance of marginalized “masculinity-threatened” men resorting to “hypermasculinity” to assert themselves as masculine in the face of poverty that precludes their role as the breadwinner – which is the cornerstone for masculine identity in Kenya as well as globally. In addition to that hypermascular behavior is claimed to exacerbate gender inequality and other development issues, it is a form of “toxic masculinity” that boys and men themselves also suffer from. This study focuses on marginalized urban adolescent men explicitly as gendered beings in the context of Mukuru Kayaba slum in Nairobi. More precisely, this study aims to provide insights of the perceptions of these boys on masculinity and gender equality as well as of their lived realities as they strive to comply with the previous in the context of poverty, and challenge their way out of it. The hypothesis of marginalized urban men resorting to hypermasculinity to assert themselves as masculine serves as a backdrop of this study and a more nuanced understanding of this phenomenon is sought for in this study. The research material of this study derived from interviews with 10 adolescent boys between the ages of 15 and 19. The study was guided by critical masculinity theory which is engaged with the social constructionist view of masculinity, and gender, as socially-produced and fluid dynamics that derive their meanings within specific social contexts. In addition to employing especially Connell's social theory on masculinity, postcolonial perspectives on masculinity and effects of current globalization are also attempted to be incorporated as the context where the boys live and construct their masculinity is all, historical, local and global at once. Central findings of the study are that hypermascular attitudes, beliefs and actions were defined as the negation of “proper” masculinity in the official narratives of the boys. However, this kind of masculinity was claimed to be the most common one among boys in the slum. Adolescents did thus appear to be more prone to resort to hypermascular behaviors than adult men in the slums of Nairobi, which highlights how a fragile life situation adolescence is. The boys do not however comply to hypermasculine behavior necessarily to assure themselves as masculine per se, but either because of pure need, and/or because they are striving for hegemonic masculine ideals such as being able to provide for girls. Hypermasculinity might however also be a more hegemonic form of masculinity among the boys in the slum than the boys were willing to let be known. In any case, the boys felt stigmatized, criticized and dehumanized by people from outside of the slum, but they also took part in the same stigmatization: the social construction of slum boys as thieves – thus hypermascular. This, in turn, appeared to allow the police to use arbitrary and excessive power against them. In conclusion, my material strongly supports the view that boys (and men) should be included in considerations and pursuits to advance gender equality. However, similarly as girls and women need better opportunities at many places, boys and men living in poverty also need opportunities. The easy way forward in GAD in addressing boys and men has been to consider the problematics of masculinities. The transformation that is required to bring about the opportunities needed by both genders however is a much bigger and more difficult issue, and something that would also bring the masculinities at the top of the global hierarchy of masculinities into question and scrutiny.