Browsing by Title

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan, miten ilmastonmuutos näyttäytyy espoolaisnuorten elämässä ja millaisiin ilmastonmuutosta hillitseviin toimiin nuoret ovat valmiita tarttumaan. Ilmastonmuutoksen ympärillä vellovaan keskusteluun liittyy käsitys siitä, että nuorempi sukupolvi tulee olemaan ilmastonmuutoksen ensisijainen kärsijä. Nuorempi sukupolvi ehtii elinaikanaan nähdä, mitä ilmastonmuutoksesta seuraa. Tutkimusten perusteella ihmisten motivaatio ilmastonmuutosta hillitsevään käytökseen on heikkoa, jos pelissä on oma mukavuus. Ilmastonmuutosta tulee tarkastella yhteiskunnallisena ja sosiaalisena ilmiönä. Ihmisten asenteet, avoimuus ja saatavilla oleva tieto ovat osa ihmisten ilmastoasenteita ja sopeutettavia ilmastotoimia. Valtioiden, yritysten ja kansalaisten on sopeutettava arkeensa ilmastonmuutosta hillitsevää käytöstä, jotta hiilidioksidipäästöt saadaan vähenemään. Tutkielmassa sovelletaan laadullista asennetutkimusta, jonka avulla selvitetään vastausta nuorten ilmastonmuutosta koskevan huolen tasoon ja kokevatko nuoret voivansa hillitä ilmastonmuutosta omalla käyttäytymisellään. Lisäksi tutkitaan, miten nuoret uskovat ilmastonmuutoksen näkyvän konkreettisesti heidän elämässään tulevaisuudessa. Aineisto kerättiin haastatteluilla, joihin osallistui kymmenen nuorta. Tämän tutkielman tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa, sillä tulosten perusteella valtaosa nuorista ei ole valmis sopeuttamaan ilmastonmuutosta hillitseviä käyttäytymismalleja elämäänsä, jos vaa'an toisella puolella on oma mukavuus. Tulosten perusteella nuorten motivaatio ilmastonmuutoksen hillitsemiseen on alhainen, sillä nuoret eivät koe olevansa vastuussa ilmastonmuutoksesta ja he kokevat omat vaikutusmahdollisuutensa pieniksi. Ilmastonmuutosta hillitsevän käyttäytymisen estäväksi motivaattoriksi osoittautui sosiaalinen paine. Erityisesti kasvisruokavalion ja kierrätettyjen vaatteiden ostaminen nähtiin vaikeaksi muiden negatiivisten mielipiteiden takia. Ilmastonmuutoksen vaikutukset nähdään koskevan muita maita kuin Suomea, vaikka nuoret uskoivat ilmastonmuutoksen vaikuttavan heidän elämäänsä.

Tässä pro gradu -työssä tutkitaan, miten Charles-Louis de Secondant, baron de Montesquieun muotoilemaa vallanjako-oppia voisi soveltaa nykyisessä mediayhteiskunnassa perinteistä valtiollisen vallan instituutioiden erottelua syvällisemmin. Kysymystä taustoitetaan ensin käymällä läpi klassisten yhteiskuntafilosofien teorioita siitä, millainen yhteiskunta parhaiten tasapainottaa ihmisten itsekkyyden ja yleisen edun näkökulmia ja yhteiskuntaluokkien välisiä jännitteitä. Tätä haastetta voidaan lähestyä esimerkiksi Platonin tapaan tarkasti säädellyn luokkapohjaisen työnjaon kautta, Aristoteleen tapaan valtiomuotoja sekoittamalla ja keskiluokan ehdoilla, Thomas Hobbesin tapaan yksinvaltiutta oikeuttamalla tai John Locken tapaan jakamalla valtiollista vallankäyttöä eri instituutioiden kesken. Näiden ratkaisujen kautta tutkielmassa osoitetaan, että Montesquieun erityismerkitys syntyy siitä, että hän selkeästi yhdistää hallinnollisten instituutioiden erotteluun liittyvän vallanjakonäkökulman todellisten valtapiirien eduntavoitteluun liittyvien pyrkimysten tasapainottamiseen. Montesquieuta seuranneiden Jean-Jacques Rousseaun ja Immanuel Kantin kautta tutkielman huomio kiinnittyy kehitykseen, jotka liittyvät valtakäsityksen muutokseen erityisesti kansalaisuuden alan laajentumisen ja osallisuuden merkityksen vahvistumisen myötä. Samalla alkaa jäsentyä tutkielman toinen keskeinen teema kansalaisyhteiskunnan suhteesta sekä valtiolliseen valtaan että yksityiseen omistukseen. Tällä tiellä päädytään Georg Wilhelm Friedrich Hegelin ja Karl Marxin kautta Frankfurtin koulukunnan kriittiseen teoriaan ja Jürgen Habermasin teoriaan porvarillisen julkisuuden syntymisestä ja rapautumisesta. Habermasin mukaan Montesquieun aikaan nousussa olleen kauppaporvariston tapa käydä julkista kansalaiskeskustelua muodosti valtion ja kansalaisyhteiskunnan välistä valta-asetelmaa tasapainottavan mielipiteenmuodostuksen alueen. Kuitenkin siirryttäessä myöhäiskapitalismiin tai valtiomonopolikapitalismiin tämä porvarillinen julkisuus ei enää kyennyt toimimaan samansuuntaisena välittäjänä. Habermasin pessimistisen tulkinnan mukaan julkisuuden alueen kontrolli on sittemmin siirtynyt julkisuuden ulkopuolella oleville suuryrityksille, puolueille, työmarkkinajärjestöille ja sosiaalibyrokratialle. Tutkielman kolmantena pääteemana Habermasin julkisuusteorian näkökulmaa laajennetaan etenkin Douglas Kellnerin mediakulttuuriteoriaan tukeutuen. Tämän tarkastelun myötä mediajulkisuuden alueen tulkitaan muodostavan kansalaisyhteiskunnan suunnalta valtiollisen vallan ja keskittyvän yritystalouden intressejä haastavan – mutta samalla monisuuntaisesti toimivan – vuorovaikutussfäärin. Juuri julkisuuden sfäärissä näyttätyvän hegemonisen kamppailun piirissä osoitetaan löytyvän myös rajallisia edellytyksiä Habermasin kuvaamalle vapaalle mielipiteenmuodostukselle. Sen kannalta avainrooleissa tulkitaan olevan Habermasin sivuuttamat kansalaisosallisuutta tukevat journalistiseen ammattiprofessioon sisäistetyt eettiset ihanteet sekä kansalaisvaikuttamiseen kytkeytyvä vastajulkisuuksien perinne. Journalistiprofession ydintä ja kehitystä arvioidaan ajankohtaiseen mediatutkimukseen nojautuen. Kansalaisosallistumisen julkisuussuhteen analyysissä taas tukeudutaan erityisesti Tuomas Ylä-Anttilan tuoreeseen väitöskirjaan. Tutkielman pääväitteeksi kiteytyy ajatus siitä, että habermasilaisittain virittyneessä Montesquieun vallanjako-opin päivityksessä on löydettävissä normatiivinen peruste yhteiskuntajärjestykselle, jossa valtiollis-julkishallinollisen sfäärin, keskittyneiden markkinamahtien hallitseman yksityistalouden sfäärin ja (kansalaisyhteiskunnan sfäärin näkökulmaa tietyltä osaltaan edustavan) mediajulkisuuden sfäärin toisiaan haastavaa ja kontrolloivaa erillisyyttä on tarpeen tehdä läpinäkyväksi, ylläpitää ja edistää. Tutkielman katsotaan antavan tätä kautta myös filosofiset perusteet sellaisen arviointikriteeristön luomiselle, jolla voidaan vertailla demokratian tilaa eri yhteiskuntien välillä ja yhden yhteiskunnan sisällä eri aikoina. Jatkotyön kannalta tutkielma tarjoaisi myös edellytyksiä esimerkiksi journalistien ammatti-identiteettiinsä kuuluvaksi mieltämien valtakäsitysten empiiriseen tutkimukseen. Käsitteellisen selventämisen alueella tutkielma osoittaa, että puhe mediasta neljäntenä valtiomahtina perustuu yhteiskuntafilosofisesti virheelliseen käsitykseen siitä, mitä Montesquieu valtiomahdeillaan tarkoitti.

The aim of the thesis is to explore whether John Rawls’ theoretical concept of property-owning democracy can potentially inform novel avenues in the current debate regarding economic inequality. This concept is used in the thesis to scrutinize the role of property ownership in liberal theory and advocate for a broader, and more equal, interpretation regarding the role of property. More specifically, the attempt is to show that in Rawls’ property-owning democracy there is a possibility for a more equal basis for ownership, which can also enhance broader economic equality. The methodology employed in the thesis is that of concept analysis, which is used to critically examine how some of Rawls’ theoretical concepts have been understood in the academic literature and whether there are more accurate interpretations regarding these concepts. Hence, the aim is to focus on Rawls’ theory’s economic component in the form of property-owning democracy. Furthermore, Rawls’ overall impact amongst mainstream economics is highlighted in order to disclose the narrow nature in which his theory is understood amongst most economists. This narrow interpretation of Rawls’ theory is exemplified by the focus on a single aspect of the theory, namely, the decision theory rule of maximin. However, closer scrutiny reveals that Rawls formulates a complex theoretical structure that aims to formulate macro principles instead of focusing on micro principles. One of the main findings of the thesis is that through Rawls’ property-owning democracy, one can see there to be more space in the liberal political tradition towards greater economic equality than traditionally supposed. This is manifested by the requirement in Rawls’ property-owning democracy for a significant degree of equality in the ownership of the means of production. The importance of equality in Rawls’ theory makes radical interpretations also possible. For instance, Rawls’s property-owning democracy is in accordance with John Stuart Mill’s idea of worker managed firms. Therefore, the ownership and organization of the means of production is potentially a concrete area of improvement where greater economic equality could be achieved. Another interesting finding is that mainstream economics, with utilitarian philosophy as its backbone, seems to have forgotten the question regarding the ownership of the means of production and assumes it to be naturally privately held. One explanation for this is that the paradigm change in economics, from classical political economy to neoclassical economics, also meant shifting focus from the question of ownership of production to other avenues. As a result, questions regarding utility maximization became the focus of attention. The thesis shows that questioning underlying assumptions regarding issues such as economic inequality are crucial in order to properly understand and analyze the issue further. Rawls’ input in this regard is that he emphasizes the normative context, namely, the need to have clear political and moral arguments regarding justice. Therefore, it is important to scrutinize and formulate clearly what are the underlying principles for a just society instead of assimilating principles at face value. In the context of concrete policy outcomes, assuming certain principles without scrutiny also informs policy outcomes that can be detrimental for greater economic equality.

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen rakenteellinen uudistus, eli sote-uudistus, on ollut yksi merkittävimmistä hallinnollisista uudistuksista Suomen historiassa. Yhtenä sote-uudistuksen tavoitteista on ollut palvelujen yhdenmukaistaminen ja hoitoketjujen sujuvoittaminen. Tästä on myös käytetty termiä integraatio. Palveluintegraatioon vaikuttavia tekijöitä on tutkittu paljon ja johtajien välistä yhteistyötä on korostettu sen onnistumisessa. Vielä ei ole kuitenkaan tehty tutkimusta siitä, mitkä tekijät vaikuttavat johtajien väliseen yhteistyöhön. Tutkielma käsittelee sote-uudistuksen valmisteluvaiheen aikaista johtajien välistä yhteistyötä palveluintegraatiossa. Tavoitteena oli lisätä ymmärrystä johtajayhteistyöhön vaikuttavista tekijöistä, mahdollistaen samalla samankaltaisuuksien ja erojen tunnistamisen palveluintegraatioon vaikuttavien tekijöiden kanssa. Tutkielman tutkimuskysymyksenä oli: Millaisten tekijöiden keskijohto koki edistävän ja estävän johtajayhteistyötä? Johtopäätöksissä tutkielman tuloksia johtajayhteistyötä edistävistä ja estävistä tekijöistä verrataan Sinervon ja Keskimäen (2019) toteamiin palveluintegraatiota edistäviin ja estäviin tekijöihin. Aineisto koostui nykyisen hyvinvointialueen mielenterveys- ja päihdepalvelujen keskijohdon haastatteluista (n=11). Keskijohdon jäsenet olivat olleet osana valmisteluvaihetta sote-uudistukseen liittyen integroimassa kuntien mielenterveys- ja päihdepalveluita yhden organisaation ja hallinnon alle. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja muodostunut aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti teemoittelemalla. Tulokset jakautuivat neljään eri johtajayhteistyötä edistävää ja estävää tekijää kuvaavaan teemaan, jotka olivat organisaatiorakenteet, resurssit, johtajaroolit ja vuorovaikutus. Tulosten mukaan keskijohto korosti vuorovaikutuksellisia tekijöitä johtajayhteistyön onnistumisessa. Johtajayhteistyötä ajateltiin edistävän selkeät organisaatiorakenteet ja kehittämistä tukeva valmistelujohtaja. Rajallinen aika ja henkilöresurssit sekä työtehtävien moninaisuus valmisteluvaiheessa veivät fokusta yhteistyöltä ja yhteisen tulevan hyvinvointialueen palvelujen suunnittelulta. Johtajayhteistyön sekä palveluintegraation edistävistä ja estävistä tekijöistä löytyi sekä yhtäläisyyksiä että eroja. Molemmissa edistävänä tekijänä havaittiin olevan vuorovaikutukselliset tekijät, kuten yhteinen sanasto, kollegoiden tunteminen ja luottamus. Riittävät taloudelliset resurssit ja vaikutusmahdollisuudet taloudelliseen päätöksentekoon nähtiin edistävinä tekijöinä sekä palveluintegraatiolle että johtajayhteistyölle. Tutkielman tuloksista organisaatiorakenteet- ja johtajaroolit -teemoista ei löytynyt samankaltaisuuksia.

The United States presidential elections are one of the most followed events in the world. The 2016 presidential elections will be remembered as one of the contentious elections ever. Donald Trump became the president against all odds. His campaign slogans “Make America Great Again” and “America First” promised to return the power to the people and redefine Americas’ role in the world. Trump’s campaign speeches were full of rhetoric that echoed the sentiments of the past presidents. His nativist speeches were full of anti-establishment appeals and racially heated language. The political polarization had divided the country, and amidst this Trump rose to presidency. His victory was rooted in the cultural and political changes that began decades earlier, and Trump’s presidency was the culmination of long-term developments. The thesis examines how Donald Trump used history politics in his general election campaign speeches. The primary sources of the thesis consist of general election speeches, from March to November in 2016. The thesis utilizes qualitative content analysis, in which primary sources are critically examined and compared, within the framework of history politics. The thesis relies on Jouni Tilli’s policy concept typology of history politics and Pilvi Torsti’s definition of history politics. The definitions of politicization and engagement in politics are a useful tool for analysing how Donald Trump blurred the line between myth, history and the past in his speeches. The theoretical framework of history politics refers to history being used in politics; it can manifest through political motives. Using history in political speeches is away to create a connection between the past and the present. The thesis also employs populism, which is used as analytical tool, when examining the political speeches. The thesis employs source-based analysis of primary sources, through research questions, within the framework of history politics. As well as looks how populism is expressed in the campaign speeches. The thesis also examines the rhetoric and themes of the Trump campaign, in order to understand the wider context and the outcomes of history politics. The analysation of the primary sources revealed that Trump exploited the conservative populist rhetoric that intertwined with history. His campaign message was appealing to the white working- and middle-class voters, who felt like they had been overlooked and left behind by the politicians and society. Trump capitalized on Richard Nixon’s “Silent Majority” and Ronald Reagan’s “Make America Great Again” narratives and transformed it to fit his populistic rhetoric. Trump presented himself as an outsider who provided simple solutions to big issues. He used history to justify the political rhetoric of the campaign. The most important result of the thesis was that history was politicized and used as the pivotal narrative in Trump’s campaign speeches. The history politics framework provided the thesis platform from which the campaign speeches could be analysed, and it created a context for the motives of using history in politics. Trump reused the political rhetoric of the past and intertwined it with populism.

Uudistuminen ei ole enää vapaaehtoista. Suuret yritykset panostavat uudistumiseen ja elinvoimaisuutensa säilyttämiseen. Yksi parhaista resursseista uudistumiselle ovat henkilöstön uudet ideat. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia ovat uusien ideoiden ympärillä käydyt ensimmäiset viestintätilanteet suurissa yrityksissä. Tutkimus on rajattu koskemaan suurien yritysten innovaatiotyötä. Isoissa organisaatioissa ihmisten ja organisaation tasojen ja siilojen määrä on suuri, jolloin suurissa organisaatioissa myös idean jakaminen on oletettavasti haastavampaa. Tutkimus vastaa kahteen kysymykseen: (1) Millaisia ovat uusien ideoiden ensimmäiset viestintätilanteet suurissa yrityksissä? (2) Päätyvätkö digitalisaatiojohtajalle esitetyt uudet ideat katalyyttiseen keskusteluun? Tutkimus on rajattu koskemaan digitalisaatiojohtajia, koska heidän rooliinsa kuuluu muutosjohtaminen ja uusien digitaalisten liiketoimintojen kehittäminen. Heidän tavoitteena on edistää digitaalista transformaatiota, joka on riippuvainen uusien ideoiden toimeenpanosta. Digitaaliseen transformaatioon sisältyy väistämättä paljon nykyisestä eroavia ideoita sekä nykyiseen liiketoimintaan nähden kokonaan uusia ideoita. Tutkimusaineisto koostuu kuuden eurooppalaisen digitalisaatiojohtajan haastattelusta. Aineistonkeruun menetelmä tutkimuksessa käytetään puolistrukturoitua haastattelua ja analyysimenetelmä on laadullinen sisällönanalyysi. Tutkimus osoittaa, että idean aivan ensimmäiset viestintätilanteet tapahtuvat epävirallisissa tilanteissa. Digitalisaatijohtajan arki täyttyy isosta määrästä uusia, joita esitetään epäformaaleissa tilanteissa kuten kahvitauolla, toisen palaverin lomassa, sähköpostiviestillä tai pikaviestimissä. Digitalisaatiojohtaja uuden idean vastaanottajana on sparraava, ratkaisuhakuinen, oikeudenmukainen ja keskusteluun mukaan lähtevä. Hän hakee uusi näkökulmia ymmärtääkseen paremmin innovaattoria. Idea tarvitsee keskustelun kahdesta syystä: jotta sitä päästään yhdessä kehittämään sekä sen arvioinnin pohjaksi saadaan tietoa. Uudet ideat päätyvät usein katalyyttiseen keskusteluun, jossa niitä kehitetään yhdessä. Tämä vaatii kuitenkin sen, että molemmat osapuolet ottavat vastuuta viestintätilanteessa. Ideoiden laadulla ei ole väliä: sekä hyvät että huonot halutaan käsitellä. Suullinen keskustelu päätyy useammin ideaa iteroivaan keskusteluun kuin kirjallisesti aloitettu keskustelu. Digitalisaatiojohtajat laittavat energiaa ja osaamistaan ideoita oikeudenmukaiseen käsittelyyn. He pyrkivät aktiivisesti siihen, että ideat päätyvät keskusteluun. Ideoita kohtaan halutaan olla reiluja, koska tiedostetaan, että uusien ideoiden kohdalla on haastavaa tietää, mikä on idean potentiaali. Tämä ei tarkoita sitä, että ihan jokaiseen idea otetaan keskustelun piiriin. Kirjoitetussa muodossa tullut epäkelvon oloinen idea saa suoraviivaisen hylkäyksen kaikista helpoiten. Keskustelu on katalyyttistä, koska ollaan valmiita käymään läpi idean juurisyitä, ei tyydytä vain geneerisiin vastauksiin. Digitalisaatiojohtajaa voi myös kuvailla viestinnälliseksi sparraajaksi, joka proaktiivisesti kehittää ideaa eteenpäin muillle viestittäväksi.

Tässä etnografisessa tapaustutkimuksessa tutkitaan, miten lähetysjärjestö One Way Missionin kristillinen identiteetti ilmenee järjestön intialaisten työntekijöiden käsityksissä muodostamastaan yhteisöstä sekä maallisen ja hengellisen auttamistyön luonteesta ja merkityksistä. Tutkimuksen kautta pyritään saamaan syvällistä ymmärrystä kristillisen avustustyön todellisuudesta Intian sosiopoliittisessa kontekstissa. Tutkimuksen kohteeksi valikoitui järjestön intialaisten työntekijöiden näkemykset, koska kokonaisvaltaisen ymmärryksen saaminen uskonnon ja kehityksen välisestä suhteesta vaatii paikallisen näkökulman huomioimista. Laadullisen tapaustutkimuksen tutkimusaineisto kerättiin etnografisia menetelmiä käyttäen Intiassa, Andhra Pradeshin osavaltiossa sijaitsevassa One Way Missionin työkeskuksessa kahden kuukauden pituisen kenttätyön aikana talvella 2012–2013. Aineistona on 21 lähetysjärjestön intialaisen työntekijän haastattelua, joita täydennettiin osallistuvaan havainnointiin perustuvien muistiinpanojen avulla. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin laadullista aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Analyysin kautta saatuja tuloksia pohditaan uskontoa ja kehitystä ja niiden välistä suhdetta sekä uskonnollisia järjestöjä ja evankelikaalista lähetystyötä sekä siihen liittyvää kokonaisvaltaista holistista kehitysnäkemystä käsittelevän kirjallisuuden valossa. Tutkimustulokset osoittavat, että kristinusko ilmenee One Way Missionin intialaisten työntekijöiden käsityksissä kolmella eri tavalla: yhteisöllisyyden luojana lähetysjärjestön järjestökulttuurissa, holistisena apukäsityksenä sekä avustustyön merkityksellisyyden lähteenä. Järjestön työntekijät kokevat organisaation johtajien toimintatavat välittäväksi johtajuudeksi ja työntekijöiden keskinäiset sekä työntekijöiden ja avunsaajien väliset suhteet tasa-arvoisiksi. Lisäksi järjestö on monelle työntekijälle työpaikan lisäksi myös seurakunta. Holistinen eli kokonaisvaltainen apukäsitys tulee ilmi avun hengellisen ja maallisen ulottuvuuden yhdistämisenä. Evankeliointi koetaan tärkeänä osana päivittäistä työtä ja myös maallinen apu koetaan evankelioivana toimintana. Käsitys hyvästä elämästä ja toivottavasta muutoksesta liitetään erottamattomasti käsitykseen siitä, mikä on moraalisesti oikea tapa elää suhteessa Jumalaan ja toisiin ihmisin. Järjestö pyrkii aktiivisesti levittämään omaa uskoaan, mutta usko ei vaikuta syrjivästi yhteistyökumppaneiden tai avunsaajien valintaan. Kristinusko ilmenee työntekijöiden käsityksissä myös avustustyön merkityksellisyyden lähteenä. Sekä hengellinen, että maallinen työ tulkitaan uskon kautta Jumalan johdatukseksi ja koko järjestön olemassaolo Jumalan ihmeeksi. Toisaalta vastauksissa painotetaan myös avun vastavuoroisuutta. Työntekijät kokevat itsensä sekä avun kohteiksi, että avun antajiksi. One Way Mission on samaan aikaan lähetysjärjestö, avustusjärjestö ja seurakunta, mikä osoittaa uskonnollisten järjestöjen kategorisoinnin vaikeuden. Järjestö ei ole omaksunut vallitsevaa kehitysdiskurssia osaksi omaa apukäsitystään ja poikkeaa tässä monista muista tutkimuksissa esiin nousseista lähetysjärjestöistä. Tutkimuksen tulokset vahvistavat teoriakirjallisuudessa hahmoteltua holistisen kehityksen käsitettä, jolla viitataan kristilliseen tapaan ymmärtää sekä köyhyys, että tarvittavat avun muodot kokonaisvaltaisesti. Kristillinen näkemys ei erota toisistaan maallista ja hengellistä elämää. Lisäksi toivottava muutos ja hyvä elämä liitetään erottamattomasti ajatukseen moraalisesta oikein elämisestä. Holistisen avun tavoitteena on yksilöiden tasolla tapahtuva sisäinen muutos välittävien ihmissuhteiden kautta.

Tämä tutkielma käsittelee digitaalista eläinoikeusaktivismia määrittelykamppailuiden näkökulmasta, tapaustutkimuksena Oikeutta Eläimille -järjestön sosiaalisen median viestintä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka digitaalinen aktivismi ilmenee järjestön sosiaalisen median viestinnässä, kuinka järjestö osallistuu merkityksistä käytäviin kamppailuihin ja pyrkii kehystämään eläinasiaa digitaalisessa ympäristössä, sekä mikä on digitaalisen aktivismin ja määrittelykamppailuiden suhde. Teoreettisena viitekehyksenä toimii digitaalinen aktivismi, joka tarjoaa uusia mahdollisuuksia yhteiskunnan vallitsevien arvojen kyseenalaistamiseen ja omien määrittelyiden esilletuomiseen, eli yhteiskunnallisiin määrittelykamppailuihin. Tutkielman metodina toimii kehysanalyysi ja tutkimuskohteena on Oikeutta Eläimille -järjestön Facebook-, Instagram- ja Twitter-tilien päivitykset aikavälillä 18.10 – 30.11.2017. Järjestön viestinnästä löytyvät pääasialliset kehykset ovat edistyksen kehys, kylmän järjen kehys, kärsimyksen kehys sekä eläin arvokkaana yksilönä -kehys. Kaksi ensimmäistä perustuvat objektiiviseen ja rationaaliseen järkeilyyn, tieteelliseen tutkimukseen sekä asiantuntijatietoon. Kaksi jälkimmäistä perustuvat tunnepohjaiseen argumentaatioon ja pyrkivät vetoamaan yleisön tunteisiin esimerkiksi järkyttävillä kuvilla sekä vetoamalla ihmisten myötätuntoon eläimiä kohtaan. Kehysanalyysin perusteella voi todeta, että Oikeutta Eläimille on omaksunut digitaalisen aktivismin toimintalogiikan ketterästi osaksi toimintaansa ja osallistuu myös merkityksistä käytäviin kamppailuihin aktiivisesti digitaalisessa ympäristössä. Järjestö hyödyntää viestinnässään niitä internetin piirteitä, jotka Fenton (2016) on listannut sopivan erinomaisesti aktivismiin. Näistä piirteistä erityisesti internetin verkottuneisuus hyödyttää järjestöä, koska sen ansiosta järjestön määrittelyt eläinten oikeuksista voivat lähteä leviämään huomattavasti järjestön omia sosiaalisen median seuraajia suuremmille yleisöille. Aineistosta nousee esille erityisesti järjestön pyrkimys yhteiskunnan vallitsevien arvojen kyseenalaistamiseen eläinten yhteiskunnallisesta asemasta sekä pyrkimys yleisöjen mobilisoimiseen, toimimaan eläinten puolesta digitaalisessa ympäristössä. Tähän sosiaalinen media tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet. Oikeutta Eläimille on hyötynyt digitaaliseen ympäristöön siirtymisestä ja vaikuttaa siltä, että se on valinnut digitaalisen aktivismin ja määrittelykamppailuiden kannalta tehokkaat kehykset ja osaa määritellä poliittista agendaansa taitavasti digitaalisessa ympäristössä. Määrittelykamppailuiden kannalta digitaalisessa ympäristössä toteutuvan aktivismin suurin merkitys on mahdollisuus levittää omia määrittelyitä omia sosiaalisen median seuraajia huomattavasti laajemmille yleisöille ja siten potentiaalisesti vaikuttaa myös vallitseviin määrittelyihin eläinten yhteiskunnallisesta asemasta. Näin digitaalinen aktivismi ja yhteiskunnalliset määrittelykamppailut kietoutuvat erottamattomasti yhteen.

Maisterintutkielmassa tarkastellaan nuorisorikollisuuden ja syrjäytymisen ehkäisyyn kehitetyn moniammatillisen pilotointiohjelman, NURRI-toimintamallin, toteutusta prosessiarvioinnin näkökulmasta. Toimintamallin kohderyhmänä ovat 12–29-vuotiaat oululaiset nuoret, jotka ovat syyllistyneet yhteen vakavaan tai useampiin toistuviin rikoksiin, ja joilla on ollut mahdollisesti myös muuta ongelmakäyttäytymistä. Tutkielmassa tarkastellaan asiakkaiden kokemuksia toimintamalliin osallistumisesta sekä toimintamallin merkityksiä asiakkaiden elämässä. Lisäksi selvitetään, minkälaisten mekanismien kautta toiminta mahdollisesti vaikuttaa asiakkaiden desistanssiin eli rikosurasta luopumiseen. Tutkielmassa myös taustoitetaan Oulun nuorisorikollisuuden kehitystä tilastojen perusteella. Tutkielman teoreettisena taustana ovat laadullisen arviointitutkimuksen perspektiivi sekä kriminologinen sosiaalisen kontrollin teoria ja desistanssiteoria. Laadullisen prosessiarvioinnin avulla interventioiden toteutusta tarkastellaan sisältä päin, jolloin saadaan tietoa toiminnan käytännön toteutuksesta ja asiakkaiden kokemuksista. Prosessiarvioinnilla ei saada tietoa intervention pitkän aikavälin vaikuttavuudesta, mutta sen avulla saadaan tietoa niistä mekanismeista, jotka voivat olla yhteydessä intervention vaikuttavuuteen. Sosiaalisen kontrollin teoria liittyy yksilön ja yhteiskunnan välisiin siteisiin, ja desistanssiteoriassa korostetaan yksilön rikosurasta luopumista ja sen vaiheita. Aineistona käytetään toimintamallin asiakkaiden haastatteluita. Aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastatteluiden muodossa, ja haastatteluita varten laadittiin teemahaastattelurunko. Haastatteluaineiston analyysissa käytettiin laadullisen sisällönanalyysin sekä temaattisen analyysin menetelmiä. Tilastokatsauksen aineistona hyödynnettiin Rikos- ja pakkokeinotilastoa sekä Kouluterveyskyselyä. Tilastokatsauksen näkökulma on kuvaileva ja vertaileva. Keskeiset tulokset osoittavat, että haastateltavien kokemukset toimintamalliin osallistumisesta ovat myönteisiä ja hyödyllisiä heidän desistanssiprosessinsa kannalta. Onnistuneeseen asiakaskokemukseen vaikuttavat luottamuksellinen suhde työntekijöiden kanssa, mielekkäät toimintamuodot ja toiminnan vapaaehtoisuus. Toimintamalliin osallistumisella on kokonaisvaltainen merkitys haastateltavien hyvinvoinnin ja desistanssiprosessin ylläpidossa. Osallistumisen aikana haastateltavien elämässä on tapahtunut positiivisia muutoksia riskikäyttäytymisen vähenemisen suhteen. Keskeisiä toiminnan hyödyllisyyttä korostavia mekanismeja ovat työntekijöiden rooli tukihenkilönä, haastateltavien ajattelutapojen muutokset sekä oma motivaatio muutokseen. Tulokset antavat tukea sosiaalisen kontrollin teorialle. Toimintamalliin osallistumisen myötä tapahtuneet muutokset riskikäyttäytymisessä ja ajattelutavoissa heijastavat sitoutumista yhteiskunnan laillisiin toimintoihin ja yhteiskunnan sääntöjen arvostamiseen. Tulokset tukevat myös desistanssin prosessiluonnetta korostavaa teoriaa, jonka mukaan yksilön rikosurasta luopuminen ei tapahdu yhdessä hetkessä, vaan kyseessä on jatkuva prosessi. Tulosten perusteella esitetään, että jatkossa nuorisorikollisille suunnattujen interventioiden toteutuksessa tulisi huomioida kokonaisvaltainen lähestymistapa asiakkaan ongelmiin. Lisäksi toiminnassa tulisi panostaa luottamuksellisen asiakassuhteen luomiseen. Interventioiden arvioinnissa ja kehittämisessä tulisi huomioida entistä paremmin nuorten omat kokemukset interventioiden toteutuksesta.