Browsing by Title

Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen rakenteellinen uudistus, eli sote-uudistus, on ollut yksi merkittävimmistä hallinnollisista uudistuksista Suomen historiassa. Yhtenä sote-uudistuksen tavoitteista on ollut palvelujen yhdenmukaistaminen ja hoitoketjujen sujuvoittaminen. Tästä on myös käytetty termiä integraatio. Palveluintegraatioon vaikuttavia tekijöitä on tutkittu paljon ja johtajien välistä yhteistyötä on korostettu sen onnistumisessa. Vielä ei ole kuitenkaan tehty tutkimusta siitä, mitkä tekijät vaikuttavat johtajien väliseen yhteistyöhön. Tutkielma käsittelee sote-uudistuksen valmisteluvaiheen aikaista johtajien välistä yhteistyötä palveluintegraatiossa. Tavoitteena oli lisätä ymmärrystä johtajayhteistyöhön vaikuttavista tekijöistä, mahdollistaen samalla samankaltaisuuksien ja erojen tunnistamisen palveluintegraatioon vaikuttavien tekijöiden kanssa. Tutkielman tutkimuskysymyksenä oli: Millaisten tekijöiden keskijohto koki edistävän ja estävän johtajayhteistyötä? Johtopäätöksissä tutkielman tuloksia johtajayhteistyötä edistävistä ja estävistä tekijöistä verrataan Sinervon ja Keskimäen (2019) toteamiin palveluintegraatiota edistäviin ja estäviin tekijöihin. Aineisto koostui nykyisen hyvinvointialueen mielenterveys- ja päihdepalvelujen keskijohdon haastatteluista (n=11). Keskijohdon jäsenet olivat olleet osana valmisteluvaihetta sote-uudistukseen liittyen integroimassa kuntien mielenterveys- ja päihdepalveluita yhden organisaation ja hallinnon alle. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina ja muodostunut aineisto analysoitiin aineistolähtöisesti teemoittelemalla. Tulokset jakautuivat neljään eri johtajayhteistyötä edistävää ja estävää tekijää kuvaavaan teemaan, jotka olivat organisaatiorakenteet, resurssit, johtajaroolit ja vuorovaikutus. Tulosten mukaan keskijohto korosti vuorovaikutuksellisia tekijöitä johtajayhteistyön onnistumisessa. Johtajayhteistyötä ajateltiin edistävän selkeät organisaatiorakenteet ja kehittämistä tukeva valmistelujohtaja. Rajallinen aika ja henkilöresurssit sekä työtehtävien moninaisuus valmisteluvaiheessa veivät fokusta yhteistyöltä ja yhteisen tulevan hyvinvointialueen palvelujen suunnittelulta. Johtajayhteistyön sekä palveluintegraation edistävistä ja estävistä tekijöistä löytyi sekä yhtäläisyyksiä että eroja. Molemmissa edistävänä tekijänä havaittiin olevan vuorovaikutukselliset tekijät, kuten yhteinen sanasto, kollegoiden tunteminen ja luottamus. Riittävät taloudelliset resurssit ja vaikutusmahdollisuudet taloudelliseen päätöksentekoon nähtiin edistävinä tekijöinä sekä palveluintegraatiolle että johtajayhteistyölle. Tutkielman tuloksista organisaatiorakenteet- ja johtajaroolit -teemoista ei löytynyt samankaltaisuuksia.

The United States presidential elections are one of the most followed events in the world. The 2016 presidential elections will be remembered as one of the contentious elections ever. Donald Trump became the president against all odds. His campaign slogans “Make America Great Again” and “America First” promised to return the power to the people and redefine Americas’ role in the world. Trump’s campaign speeches were full of rhetoric that echoed the sentiments of the past presidents. His nativist speeches were full of anti-establishment appeals and racially heated language. The political polarization had divided the country, and amidst this Trump rose to presidency. His victory was rooted in the cultural and political changes that began decades earlier, and Trump’s presidency was the culmination of long-term developments. The thesis examines how Donald Trump used history politics in his general election campaign speeches. The primary sources of the thesis consist of general election speeches, from March to November in 2016. The thesis utilizes qualitative content analysis, in which primary sources are critically examined and compared, within the framework of history politics. The thesis relies on Jouni Tilli’s policy concept typology of history politics and Pilvi Torsti’s definition of history politics. The definitions of politicization and engagement in politics are a useful tool for analysing how Donald Trump blurred the line between myth, history and the past in his speeches. The theoretical framework of history politics refers to history being used in politics; it can manifest through political motives. Using history in political speeches is away to create a connection between the past and the present. The thesis also employs populism, which is used as analytical tool, when examining the political speeches. The thesis employs source-based analysis of primary sources, through research questions, within the framework of history politics. As well as looks how populism is expressed in the campaign speeches. The thesis also examines the rhetoric and themes of the Trump campaign, in order to understand the wider context and the outcomes of history politics. The analysation of the primary sources revealed that Trump exploited the conservative populist rhetoric that intertwined with history. His campaign message was appealing to the white working- and middle-class voters, who felt like they had been overlooked and left behind by the politicians and society. Trump capitalized on Richard Nixon’s “Silent Majority” and Ronald Reagan’s “Make America Great Again” narratives and transformed it to fit his populistic rhetoric. Trump presented himself as an outsider who provided simple solutions to big issues. He used history to justify the political rhetoric of the campaign. The most important result of the thesis was that history was politicized and used as the pivotal narrative in Trump’s campaign speeches. The history politics framework provided the thesis platform from which the campaign speeches could be analysed, and it created a context for the motives of using history in politics. Trump reused the political rhetoric of the past and intertwined it with populism.

Uudistuminen ei ole enää vapaaehtoista. Suuret yritykset panostavat uudistumiseen ja elinvoimaisuutensa säilyttämiseen. Yksi parhaista resursseista uudistumiselle ovat henkilöstön uudet ideat. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia ovat uusien ideoiden ympärillä käydyt ensimmäiset viestintätilanteet suurissa yrityksissä. Tutkimus on rajattu koskemaan suurien yritysten innovaatiotyötä. Isoissa organisaatioissa ihmisten ja organisaation tasojen ja siilojen määrä on suuri, jolloin suurissa organisaatioissa myös idean jakaminen on oletettavasti haastavampaa. Tutkimus vastaa kahteen kysymykseen: (1) Millaisia ovat uusien ideoiden ensimmäiset viestintätilanteet suurissa yrityksissä? (2) Päätyvätkö digitalisaatiojohtajalle esitetyt uudet ideat katalyyttiseen keskusteluun? Tutkimus on rajattu koskemaan digitalisaatiojohtajia, koska heidän rooliinsa kuuluu muutosjohtaminen ja uusien digitaalisten liiketoimintojen kehittäminen. Heidän tavoitteena on edistää digitaalista transformaatiota, joka on riippuvainen uusien ideoiden toimeenpanosta. Digitaaliseen transformaatioon sisältyy väistämättä paljon nykyisestä eroavia ideoita sekä nykyiseen liiketoimintaan nähden kokonaan uusia ideoita. Tutkimusaineisto koostuu kuuden eurooppalaisen digitalisaatiojohtajan haastattelusta. Aineistonkeruun menetelmä tutkimuksessa käytetään puolistrukturoitua haastattelua ja analyysimenetelmä on laadullinen sisällönanalyysi. Tutkimus osoittaa, että idean aivan ensimmäiset viestintätilanteet tapahtuvat epävirallisissa tilanteissa. Digitalisaatijohtajan arki täyttyy isosta määrästä uusia, joita esitetään epäformaaleissa tilanteissa kuten kahvitauolla, toisen palaverin lomassa, sähköpostiviestillä tai pikaviestimissä. Digitalisaatiojohtaja uuden idean vastaanottajana on sparraava, ratkaisuhakuinen, oikeudenmukainen ja keskusteluun mukaan lähtevä. Hän hakee uusi näkökulmia ymmärtääkseen paremmin innovaattoria. Idea tarvitsee keskustelun kahdesta syystä: jotta sitä päästään yhdessä kehittämään sekä sen arvioinnin pohjaksi saadaan tietoa. Uudet ideat päätyvät usein katalyyttiseen keskusteluun, jossa niitä kehitetään yhdessä. Tämä vaatii kuitenkin sen, että molemmat osapuolet ottavat vastuuta viestintätilanteessa. Ideoiden laadulla ei ole väliä: sekä hyvät että huonot halutaan käsitellä. Suullinen keskustelu päätyy useammin ideaa iteroivaan keskusteluun kuin kirjallisesti aloitettu keskustelu. Digitalisaatiojohtajat laittavat energiaa ja osaamistaan ideoita oikeudenmukaiseen käsittelyyn. He pyrkivät aktiivisesti siihen, että ideat päätyvät keskusteluun. Ideoita kohtaan halutaan olla reiluja, koska tiedostetaan, että uusien ideoiden kohdalla on haastavaa tietää, mikä on idean potentiaali. Tämä ei tarkoita sitä, että ihan jokaiseen idea otetaan keskustelun piiriin. Kirjoitetussa muodossa tullut epäkelvon oloinen idea saa suoraviivaisen hylkäyksen kaikista helpoiten. Keskustelu on katalyyttistä, koska ollaan valmiita käymään läpi idean juurisyitä, ei tyydytä vain geneerisiin vastauksiin. Digitalisaatiojohtajaa voi myös kuvailla viestinnälliseksi sparraajaksi, joka proaktiivisesti kehittää ideaa eteenpäin muillle viestittäväksi.

Tässä etnografisessa tapaustutkimuksessa tutkitaan, miten lähetysjärjestö One Way Missionin kristillinen identiteetti ilmenee järjestön intialaisten työntekijöiden käsityksissä muodostamastaan yhteisöstä sekä maallisen ja hengellisen auttamistyön luonteesta ja merkityksistä. Tutkimuksen kautta pyritään saamaan syvällistä ymmärrystä kristillisen avustustyön todellisuudesta Intian sosiopoliittisessa kontekstissa. Tutkimuksen kohteeksi valikoitui järjestön intialaisten työntekijöiden näkemykset, koska kokonaisvaltaisen ymmärryksen saaminen uskonnon ja kehityksen välisestä suhteesta vaatii paikallisen näkökulman huomioimista. Laadullisen tapaustutkimuksen tutkimusaineisto kerättiin etnografisia menetelmiä käyttäen Intiassa, Andhra Pradeshin osavaltiossa sijaitsevassa One Way Missionin työkeskuksessa kahden kuukauden pituisen kenttätyön aikana talvella 2012–2013. Aineistona on 21 lähetysjärjestön intialaisen työntekijän haastattelua, joita täydennettiin osallistuvaan havainnointiin perustuvien muistiinpanojen avulla. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin laadullista aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Analyysin kautta saatuja tuloksia pohditaan uskontoa ja kehitystä ja niiden välistä suhdetta sekä uskonnollisia järjestöjä ja evankelikaalista lähetystyötä sekä siihen liittyvää kokonaisvaltaista holistista kehitysnäkemystä käsittelevän kirjallisuuden valossa. Tutkimustulokset osoittavat, että kristinusko ilmenee One Way Missionin intialaisten työntekijöiden käsityksissä kolmella eri tavalla: yhteisöllisyyden luojana lähetysjärjestön järjestökulttuurissa, holistisena apukäsityksenä sekä avustustyön merkityksellisyyden lähteenä. Järjestön työntekijät kokevat organisaation johtajien toimintatavat välittäväksi johtajuudeksi ja työntekijöiden keskinäiset sekä työntekijöiden ja avunsaajien väliset suhteet tasa-arvoisiksi. Lisäksi järjestö on monelle työntekijälle työpaikan lisäksi myös seurakunta. Holistinen eli kokonaisvaltainen apukäsitys tulee ilmi avun hengellisen ja maallisen ulottuvuuden yhdistämisenä. Evankeliointi koetaan tärkeänä osana päivittäistä työtä ja myös maallinen apu koetaan evankelioivana toimintana. Käsitys hyvästä elämästä ja toivottavasta muutoksesta liitetään erottamattomasti käsitykseen siitä, mikä on moraalisesti oikea tapa elää suhteessa Jumalaan ja toisiin ihmisin. Järjestö pyrkii aktiivisesti levittämään omaa uskoaan, mutta usko ei vaikuta syrjivästi yhteistyökumppaneiden tai avunsaajien valintaan. Kristinusko ilmenee työntekijöiden käsityksissä myös avustustyön merkityksellisyyden lähteenä. Sekä hengellinen, että maallinen työ tulkitaan uskon kautta Jumalan johdatukseksi ja koko järjestön olemassaolo Jumalan ihmeeksi. Toisaalta vastauksissa painotetaan myös avun vastavuoroisuutta. Työntekijät kokevat itsensä sekä avun kohteiksi, että avun antajiksi. One Way Mission on samaan aikaan lähetysjärjestö, avustusjärjestö ja seurakunta, mikä osoittaa uskonnollisten järjestöjen kategorisoinnin vaikeuden. Järjestö ei ole omaksunut vallitsevaa kehitysdiskurssia osaksi omaa apukäsitystään ja poikkeaa tässä monista muista tutkimuksissa esiin nousseista lähetysjärjestöistä. Tutkimuksen tulokset vahvistavat teoriakirjallisuudessa hahmoteltua holistisen kehityksen käsitettä, jolla viitataan kristilliseen tapaan ymmärtää sekä köyhyys, että tarvittavat avun muodot kokonaisvaltaisesti. Kristillinen näkemys ei erota toisistaan maallista ja hengellistä elämää. Lisäksi toivottava muutos ja hyvä elämä liitetään erottamattomasti ajatukseen moraalisesta oikein elämisestä. Holistisen avun tavoitteena on yksilöiden tasolla tapahtuva sisäinen muutos välittävien ihmissuhteiden kautta.

Tämä tutkielma käsittelee digitaalista eläinoikeusaktivismia määrittelykamppailuiden näkökulmasta, tapaustutkimuksena Oikeutta Eläimille -järjestön sosiaalisen median viestintä. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka digitaalinen aktivismi ilmenee järjestön sosiaalisen median viestinnässä, kuinka järjestö osallistuu merkityksistä käytäviin kamppailuihin ja pyrkii kehystämään eläinasiaa digitaalisessa ympäristössä, sekä mikä on digitaalisen aktivismin ja määrittelykamppailuiden suhde. Teoreettisena viitekehyksenä toimii digitaalinen aktivismi, joka tarjoaa uusia mahdollisuuksia yhteiskunnan vallitsevien arvojen kyseenalaistamiseen ja omien määrittelyiden esilletuomiseen, eli yhteiskunnallisiin määrittelykamppailuihin. Tutkielman metodina toimii kehysanalyysi ja tutkimuskohteena on Oikeutta Eläimille -järjestön Facebook-, Instagram- ja Twitter-tilien päivitykset aikavälillä 18.10 – 30.11.2017. Järjestön viestinnästä löytyvät pääasialliset kehykset ovat edistyksen kehys, kylmän järjen kehys, kärsimyksen kehys sekä eläin arvokkaana yksilönä -kehys. Kaksi ensimmäistä perustuvat objektiiviseen ja rationaaliseen järkeilyyn, tieteelliseen tutkimukseen sekä asiantuntijatietoon. Kaksi jälkimmäistä perustuvat tunnepohjaiseen argumentaatioon ja pyrkivät vetoamaan yleisön tunteisiin esimerkiksi järkyttävillä kuvilla sekä vetoamalla ihmisten myötätuntoon eläimiä kohtaan. Kehysanalyysin perusteella voi todeta, että Oikeutta Eläimille on omaksunut digitaalisen aktivismin toimintalogiikan ketterästi osaksi toimintaansa ja osallistuu myös merkityksistä käytäviin kamppailuihin aktiivisesti digitaalisessa ympäristössä. Järjestö hyödyntää viestinnässään niitä internetin piirteitä, jotka Fenton (2016) on listannut sopivan erinomaisesti aktivismiin. Näistä piirteistä erityisesti internetin verkottuneisuus hyödyttää järjestöä, koska sen ansiosta järjestön määrittelyt eläinten oikeuksista voivat lähteä leviämään huomattavasti järjestön omia sosiaalisen median seuraajia suuremmille yleisöille. Aineistosta nousee esille erityisesti järjestön pyrkimys yhteiskunnan vallitsevien arvojen kyseenalaistamiseen eläinten yhteiskunnallisesta asemasta sekä pyrkimys yleisöjen mobilisoimiseen, toimimaan eläinten puolesta digitaalisessa ympäristössä. Tähän sosiaalinen media tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet. Oikeutta Eläimille on hyötynyt digitaaliseen ympäristöön siirtymisestä ja vaikuttaa siltä, että se on valinnut digitaalisen aktivismin ja määrittelykamppailuiden kannalta tehokkaat kehykset ja osaa määritellä poliittista agendaansa taitavasti digitaalisessa ympäristössä. Määrittelykamppailuiden kannalta digitaalisessa ympäristössä toteutuvan aktivismin suurin merkitys on mahdollisuus levittää omia määrittelyitä omia sosiaalisen median seuraajia huomattavasti laajemmille yleisöille ja siten potentiaalisesti vaikuttaa myös vallitseviin määrittelyihin eläinten yhteiskunnallisesta asemasta. Näin digitaalinen aktivismi ja yhteiskunnalliset määrittelykamppailut kietoutuvat erottamattomasti yhteen.

Maisterintutkielmassa tarkastellaan nuorisorikollisuuden ja syrjäytymisen ehkäisyyn kehitetyn moniammatillisen pilotointiohjelman, NURRI-toimintamallin, toteutusta prosessiarvioinnin näkökulmasta. Toimintamallin kohderyhmänä ovat 12–29-vuotiaat oululaiset nuoret, jotka ovat syyllistyneet yhteen vakavaan tai useampiin toistuviin rikoksiin, ja joilla on ollut mahdollisesti myös muuta ongelmakäyttäytymistä. Tutkielmassa tarkastellaan asiakkaiden kokemuksia toimintamalliin osallistumisesta sekä toimintamallin merkityksiä asiakkaiden elämässä. Lisäksi selvitetään, minkälaisten mekanismien kautta toiminta mahdollisesti vaikuttaa asiakkaiden desistanssiin eli rikosurasta luopumiseen. Tutkielmassa myös taustoitetaan Oulun nuorisorikollisuuden kehitystä tilastojen perusteella. Tutkielman teoreettisena taustana ovat laadullisen arviointitutkimuksen perspektiivi sekä kriminologinen sosiaalisen kontrollin teoria ja desistanssiteoria. Laadullisen prosessiarvioinnin avulla interventioiden toteutusta tarkastellaan sisältä päin, jolloin saadaan tietoa toiminnan käytännön toteutuksesta ja asiakkaiden kokemuksista. Prosessiarvioinnilla ei saada tietoa intervention pitkän aikavälin vaikuttavuudesta, mutta sen avulla saadaan tietoa niistä mekanismeista, jotka voivat olla yhteydessä intervention vaikuttavuuteen. Sosiaalisen kontrollin teoria liittyy yksilön ja yhteiskunnan välisiin siteisiin, ja desistanssiteoriassa korostetaan yksilön rikosurasta luopumista ja sen vaiheita. Aineistona käytetään toimintamallin asiakkaiden haastatteluita. Aineisto kerättiin puolistrukturoitujen teemahaastatteluiden muodossa, ja haastatteluita varten laadittiin teemahaastattelurunko. Haastatteluaineiston analyysissa käytettiin laadullisen sisällönanalyysin sekä temaattisen analyysin menetelmiä. Tilastokatsauksen aineistona hyödynnettiin Rikos- ja pakkokeinotilastoa sekä Kouluterveyskyselyä. Tilastokatsauksen näkökulma on kuvaileva ja vertaileva. Keskeiset tulokset osoittavat, että haastateltavien kokemukset toimintamalliin osallistumisesta ovat myönteisiä ja hyödyllisiä heidän desistanssiprosessinsa kannalta. Onnistuneeseen asiakaskokemukseen vaikuttavat luottamuksellinen suhde työntekijöiden kanssa, mielekkäät toimintamuodot ja toiminnan vapaaehtoisuus. Toimintamalliin osallistumisella on kokonaisvaltainen merkitys haastateltavien hyvinvoinnin ja desistanssiprosessin ylläpidossa. Osallistumisen aikana haastateltavien elämässä on tapahtunut positiivisia muutoksia riskikäyttäytymisen vähenemisen suhteen. Keskeisiä toiminnan hyödyllisyyttä korostavia mekanismeja ovat työntekijöiden rooli tukihenkilönä, haastateltavien ajattelutapojen muutokset sekä oma motivaatio muutokseen. Tulokset antavat tukea sosiaalisen kontrollin teorialle. Toimintamalliin osallistumisen myötä tapahtuneet muutokset riskikäyttäytymisessä ja ajattelutavoissa heijastavat sitoutumista yhteiskunnan laillisiin toimintoihin ja yhteiskunnan sääntöjen arvostamiseen. Tulokset tukevat myös desistanssin prosessiluonnetta korostavaa teoriaa, jonka mukaan yksilön rikosurasta luopuminen ei tapahdu yhdessä hetkessä, vaan kyseessä on jatkuva prosessi. Tulosten perusteella esitetään, että jatkossa nuorisorikollisille suunnattujen interventioiden toteutuksessa tulisi huomioida kokonaisvaltainen lähestymistapa asiakkaan ongelmiin. Lisäksi toiminnassa tulisi panostaa luottamuksellisen asiakassuhteen luomiseen. Interventioiden arvioinnissa ja kehittämisessä tulisi huomioida entistä paremmin nuorten omat kokemukset interventioiden toteutuksesta.

Turkki on viimeisten vuosikymmenten aikana liikkunut demokratiasta kohti yhä autoritäärisempää järjestelmää. Vuodesta 2014 vallassa olleen presidentti Recep Tayyip Erdoğanin hallinto on pyrkinyt heikentämään demokraattisia instituutioita ja hiljentämään poliittisia vastustajia. Erdoğan käyttää islaminuskoa vahvasti osana politiikkaansa ja poliittista retoriikkaansa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten Erdoğan käyttää islamilaista populistista retoriikkaa. Tutkimuskysymyksenä on, miten Erdoğan käyttää islamilaista populistista retoriikkaa puheissaan. Tutkielman aineistona on kahdeksan Erdoğanin virallista uudenvuodenpuhetta vuosilta 2016–2023. Aineisto on saatavilla englanniksi käännettynä Turkin presidentin virallisilta verkkosivuilta. Tutkimusmenetelmänä toimii retoriikan analyysi, ja tarkempana analyysimallina käytetään Tuula Sakaranahon retoriikan analyysimallia. Islamilainen populistinen retoriikka esiintyy aineistossa laajasti. Tutkimuksessa aineistosta erottuu kolme Erdoğanin käyttämää islamilaiseen populismiin perustuvaa retorista keinoa: jumalan auktoriteettia korostava retoriikka, kansan johtajuuden retoriikka sekä uhan retoriikka. Jumalan auktoriteetin korostaminen esiintyy tekstissä viittauksina jumalaan ja jumalan tahtoon, jotka ilmenevät erityisesti pyyntöinä sekä kiittämisenä. Kansan johtajuuden retoriikka ilmenee tavassa, jolla Erdoğan korostaa itsensä ja hallintonsa paremmuutta sekä määrittelee kaikki vastustajansa Turkin vihollisiksi. Uhan retoriikka näyttäytyy erityisesti länsimaavastaisena retoriikkana sekä viittaamisena Turkin itsenäisyyttä uhkaaviin tahoihin. Erdoğanin käyttämä islamilainen populismi tuo uskonnon mukaan poliittiseen diskurssiin. Retoriikan käytön perimmäisenä tavoitteena on vahvistaa Erdoğanin omaa valta-asemaa ja luoda epäluuloa poliittisia vastustajia kohtaan. Antipluralismi on vahvasti osa Erdoğanin retoriikkaa. Tämän lisäksi retoriikka toimii keinona korostaa islamilaisia arvoja ja liittää ne osaksi turkkilaista identiteettiä. Tutkimuksen tulokset kuvaavat Turkin politiikan muutosta sekä Turkin demokratian heikkenevää tilaa.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Kenttätyöni tavoitteena Kuuban pääkaupungissa Havannassa oli tutkia saaren suosituinta uskontoa santeríaa. Kysellessäni ja keskustellessani ihmisten kanssa uskonnosta, keskustelut päätyivät kuitenkin lähes poikkeuksetta käsittelemään rahaa. Varsinkin uskontoon vihkiytymättömät toivat usein julki avoimen paheksuntansa ja käsityksensä kaupallistuneesta santeríasta. Uskonnonharjoittajat toisaalta puolustivat lojaalisti uskontoaan, mutta myönsivät uskonnollisten rituaalien hintojen nousseen, yleisen hintatason nousun myötä. Lisäksi monia heistä huoletti perinteisinä pidettyjen arvojen, sääntöjen ja yleisen moraalin rapistuminen. Tästä uskonnon ja rahan yhteen liittävästä, mutta toisaalta vastakkain asettelevasta diskurssista tuli lähtökohta tutkielmalleni. Santería on vuosisatoja kestäneen kulttuurisen ja historiallisen prosessin tuloksena syntynyt synkretistinen kreoliuskonto, jossa afrikkalaiset ja eurooppalaiset uskomukset yhdistyvät omaksi uudenlaiseksi uskonnolliseksi kokonaisuudekseen. Kuubaan santerían juuret tulivat afrikkalaisten yoruba-orjien mukana 1700-luvulta alkaen. Santerían kosmologia perustuu käsitykselle yhdestä ylimmästä jumaluudesta ja tämän alaisuudessa vaikuttavista jumalista, orishoista sekä idealle, että nämä orishat ovat ihmisten spirituaalisia vanhempia sekä suojelijoita. Santerían harjoittamisen peruspilareita ovat initiaatio-, konsultaatio- sekä uhraamisseremoniat, joiden kautta paitsi ylläpidetään historiallista jatkumoa edeltäviin sukupolviin ja luodaan siteitä uskonnollisen perheen kesken, niin myös kommunikoidaan jumalten kanssa. Näihin rituaaleihin liittyvien kustannusten ja maksujen kautta santería myös yhdistyy talouden ja kaupankäynnin maailmaan: seremonioihin tarvittavat, osin hyvinkin hintavat, materiaalit täytyy ostaa ja lisäksi rituaalien suorittajille kuuluu maksaa palkkio. Kalliit uskonnolliset rituaalit ja surkea taloustilanne onkin juuri se mahdoton kombinaatio, johon santeríaan liittyvät jännitteet Kuuban kontekstissa kiteytyvät. Vallankumouksenjälkeistä sosialistista Kuubaa pyöritti neuvostoavuin tuettu jakelu- ja säännöstelytalous, joka piti huolen kansalaisten perustarpeista; rahalle ei ollut tarvetta – tämä oli myös sosialismin ideologinen tavoite. Neuvostoliiton romahdettua vuonna 1991 jäi Kuuba yhtäkkiä taloudellisesti täysin tyhjän päälle – ja jakelutalouteen opetetut ja siitä riippuvaiset kansalaiset oman onnensa nojaan. Tämän talouskriisin jäljiltä mustanpörssin kauppa alkoi kukoistaa ja yhtäkkiä rahalle olikin suurempi tarve kuin koskaan, mutta sitä oli käytössä vain harvoilla ja etuoikeutetuilla: niillä ketkä työskentelivät turismin piirissä tai niillä, joille sukulaiset lähettivät rahaa ulkomailta. Valtion oli talouden elvytysyrityksissään toimittava sosialistisen ideologiansa vastaisesti hakeutuessaan takaisin globaalien talousmarkkinoiden piiriin ja panostaessaan mm. ulkomaisiin sijoittajiin ja turismiin sekä sallimalla yksityisyrittäjyyden. Tällainen talouspolitiikka yhdistettynä kahden valuutan järjestelmään sai aikaan sen, että kuubalainen yhteiskunta alkoi paitsi rahallistua niin myös eriarvoistua nopeassa tahdissa: vallankumouksen päämäärä oli nimenomaisesti ollut sosiaalisesti oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen yhteiskunta, mutta talouskriisin ja rahan laajamittaisen käyttöönoton jäljiltä oltiin tilanteessa, jossa Kuubassa oli kaksi luokkaa: ne, joilla on dollareita ja ne, joilla dollareita ei ole. Vakuutellessaan virallisessa retoriikassaan sosialismia, mutta toimiessaan käytännössä kapitalistisia rakenteita tukien, valtio näytti mallia kaksinaismoralismille, josta sittemmin tuli myös kansalaisten puutteen motivoimaa toimintaa määrittävä tekijä: yhteisesti jaetusta puutteen kokemuksesta tuli moraalittoman ja jopa rikollisten toimeentulokeinojen sosiaalisesti hyväksytty oikeutus. Ristiriitaiset lojaliteetit ovat olennainen osa myös santerían muotoutumisen historiaa, mutta siinä missä menneisyydessä tasapainoiltiin siirtomaaisäntien ja sosialistisen ateistisen valtion vaateiden kanssa, nykyisin nuo arvovalinnat tapahtuvat pyhän ja rahan välillä: taloudelliset haasteet koettelevat myös uskonnonharjoittajia, mutta toisaalta jumalat olettavat palvontaa ja kunnioitusta maallisista rahahuolista riippumatta. Ristiriitaisia käsityksiä santeríasta on osaltaan ollut synnyttämässä myös Kuuban valtion nykyinen strategia käyttää afrokuubalaisia uskontoja kaupallisiin tarkoituksiin erityisesti turismin kontekstissa. 1990-luvun talouskriisistä seurasi Kuubassa paitsi suuria taloudellisia niin myös kulttuurisia ja yhteiskunnallisia muutoksia. Siitä puhutaan myös moraalin ja arvojen kriisinä, sillä toisaalta yhteisesti jaetusta puutteen kokemuksesta toisaalta rahasta on tullut kaikkea ihmisten toimintaa, myös heidän moraaliaan, määrittävä tekijä. Puutteen, moraalin ja rahan tavoittelun näkökulmasta santerían kaltainen uskonto, jonka perustoimintoihin ja -rakenteisiin raha olennaisesti liittyy, näyttäytyy siis tämän päivän Kuubassa erityisen problemaattisena.

Tämä pro gradu -tutkielma tarkastelee nuorisotyöttömyyttä ja nuorisotakuuta julkisessa keskustelussa. Tutkielman aineisto koostuu Helsingin Sanomien kirjoituksista, jotka käsittelevät nuorisotyöttömyyttä ja nuorisotakuuta. Aineisto koostuu pääkirjoituksista, mielipidekirjoituksista ja uutisteksteistä. Ne ovat julkaistu ajalla 1.1.2013 - 31.12.2014. Aineiston koko oli yhteensä 133 kirjoitusta niiden jakautuessa 9 pääkirjotukseen, 45 mielipidekirjoitukseen ja 79 uutistekstiin. Aineiston ajankohdaksi valikoitui kyseiset vuodet, sillä Jyrki Kataisen hallituksen (2011-2014) yhdeksi kärkihankkeeksi nimettiin nuorisotakuu, joka astui voimaan vuoden 2013 alussa. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten nuorisotyöttömyys rakentui sanomalehtikirjoittelussa. Tutkielmassa kuvataan millainen kuva nuorisotyöttömyydestä ilmiönä ja työttömistä nuorista syntyy sanomalehtien sivuilla. Ensimmäinen tutkimuskysymys on, miten nuorisotyöttömyys rakentuu sanomalehtikirjoittelussa ja millainen kuva työttömistä nuorista annetaan sanomalehden sivuilla. Toinen kysymys liittyy nuorisotakuuseen ja siihen, miten se representoidaan nuorisotyöttömyyden ratkaisukeinona julkisessa keskustelussa. Aineistoa tulkitaan käyttämällä apuna Teun A. van Dijkin diskurssianalyysiä. Työssä tarkastellaan ensiksi aineiston semanttisia rakenteita eli teemoja, joista muodostetaan diskursseja. Aineistosta muodostui viisi diskurssia, jotka kuvaavat työttömiä nuoria, nuorisotyöttömyyttä ilmiönä sekä nuorisotakuun mahdollisuuksia ratkaista nuorten työttömyyttä. Diskurssit nimettiin seuraavasti: olosuhteiden uhrit, tulevaisuuden toivottomat, aktivoitavat nuoret, koulutususko ja katteettomat lupaukset. Tutkielmassa ilmeni, ettei työttömien nuorten oma ääni kuulunut heidän tilannettaan kuvailtaessa. Viranomaisten ja asiantuntijoiden ääni oli korostunutta. Nuoret työttömät määriteltiin myös hyvin usein suoraan syrjäytyneiksi. Aineistosta nousi esille pettymys nuorisotakuuseen - sen vaikutukset nuorten työttömien tilanteeseen jäivät vajaiksi heikon talouskasvun vuoksi.