Browsing by master's degree program "Magisterprogrammet i sociala vetenskaper (SOSM)"

Lapsuudesta aikuisuuteen siirryttäessä motivaatio osallistumiseen sekä yhteisölliseen toimintaan muotoutuu nuoruuden ympäristöissä jokaisen omista lähtökohdista käsin. Nuorten toimijuus ryhmässä edellyttää sosiaalista toimintakykyä. Liittyminen osaksi yhteiskuntaa tapahtuu sosiaalisen toimintakyvyn mahdollistamana ja on kestävän hyvinvoinnin perusta. Tutkielma käsittelee nuorten sosiaalista toimintakykyä sekä sen vahvistumista heidän omaehtoisesti järjestäytyneessä harrastusympäristössään, joka tässä tarkastelussa on bändi. Tutkielmassa tarkastellaan nuorten kokemuksia bänditoiminnasta ja kokemusten yhteyttä sosiaaliseen toimintakykyyn. Tutkielman aineisto koostuu neljän bändin kanssa järjestetyistä ryhmäkeskusteluista, joissa bändin jäsenet pohtivat musiikkiharrastuksensa merkityksiä. Tutkimusmenetelmänä on käytetty temaattista analyysiä, jonka avulla löydökset on järjestetty neljän aineistolähtöisen teeman mukaisesti. Toimintakykyä kuvaavia teemoja ovat vetovoimaisuus, kokemuksellisuus, luovuus ja tavoitteellisuus. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että bänditoiminta tarjoaa monipuolisen ympäristön nuorten sosiaalisen toimintakyvyn tarkasteluun. Nuoruuden taidelähtöisessä musiikkiharrastuksessa toimintakyvyn sosiaalinen ulottuvuus vahvistuu bändissä niin yksilö- kuin ryhmätasolla lisäten hyvinvointia sekä osallisuutta yhteiskunnassa. Suunniteltaessa tukitoimia nuorille tulee huomioida tarvittavat edellytykset tuen vastaanottamiselle. Kohtaamalla nuoret heidän harrasteympäristössään tietokäsitys toimijuudesta voi rakentua dialogisesti ja vahvistaa yhteiskunnallista hyvinvointia.

Sosiaalisen median teknologinen kehittyminen on johtanut perhealbumien perinteen digitalisoitumiseen sekä mahdollistanut erilaisia vertaistuen ja poliittisen vanhemmuuden muotoja. Samanaikaisesti vanhempien uudet käytännöt sosiaalisessa mediassa ovat synnyttäneet jännitteitä suhteessa lasten digitaalisiin oikeuksiin. Pro gradussa tutkitaan digitaalisen vanhemmuuden rakentumista suomalaisen 2010–2020-luvun dataistuneen yhteiskunnan ja Facebookin vertaisryhmien konteksteissa. Tutkielmassa avataan digitaalisen vanhemmuuden ihannesubjektiviteettien rakentumista Foucault’n hallinnan analyysin keinoin. Tutkielmassa kysytään, minkälaisten minätekniikoiden kautta Facebook ja kansalaisjärjestöt rakentavat digitaalisen vanhemmuuden ihanteita ja miten nämä ihanteet eroavat toisistaan. Aineisto on kerätty näiden verkostotoimijoiden tuottamista odottavia ja 0-2-vuotiaiden lasten vanhempia puhuttelevista julkaisuista, joita on analysoitu foucault’laisen kriittisen diskurssianalyysin metodilla. Ihannesubjektiviteettien tutkimiseen sisältyy emansipatorinen tavoite: niiden avulla voidaan tehdä näkyväksi verkostotoimijoiden tapoja hallinnoida vanhemman henkilökohtaisiltakin tuntuvia käyttäytymisen strategioita, huolia ja erilaisia arjen jännitteitä. Tutkimuksessa tunnistettiin kolme digitaalisen vanhemmuuden problematisoitumisen osa-aluetta. Toimijaverkostot rakensivat ihannesubjektiviteetteja vanhemman läsnäolon, mediakasvattajuuden ja hyvinvoinnin ulottuvuuksissa. Diskurssien keskeiset erot tulivat esiin makrodiskursseissa: Facebook rakensi ihannesubjektiviteettia voimaantuvan ja kansalaisjärjestöt vastuullistuvan vanhemmuuden makrodiskursseissa. Tutkielmassa tunnistettiin yhteensä kuusi digitaalisen vanhemmuuden ihannesubjektiviteettiä. Facebookin voimaantumisdiskurssin alla tunnistettiin kolme ihannesubjektiviteettiä, jotka nimettiin vanhemmuuden kuluttajaksi, stressin hallinnoijaksi sekä medialukutaitoiseksi mediakasvatuskumppaniksi. Kansalaisjärjestöjen vastuullistamisdiskurssin alla tunnistettiin kolme ihannesubjektiviteettiä: tiedostava läsnäolija, tasapainoileva itsetutkiskelija ja sitouttava portinvartija. Subjektiviteettien alla tunnistettiin lukuisia ihannesubjektiviteetteja rakentavia minätekniikoita. Tutkielman johtopäätöksenä on, että diskurssit digitaalisesta vanhemmuudesta dataistuneessa yhteiskunnassa ovat kauttaaltaan jännitteisiä. Vanhempien ja lapsen edun näkökulmasta, vanhemman toimijuus on siten monin paikoin heikentynyt. Tutkielman ihannesubjektiviteetit ja minätekniikat voivat toimia vanhempien osallistamisen ja poliittisen päätöksenteon välineenä, jos halutaan purkaa jännitteisiä digitaalisen vanhemmuuden diskursseja ja arvioida sen edellytyksiä teknologia- ja perhepolitiikalle.

Väestön ikääntymistä ja elinajan pitenemistä voidaan pitää yhteiskuntaan merkittävästi vaikuttavina muutoksina. Näiden muutosten osalta voidaan olettaa, että erinäisten palveluiden tarve tulee kasvamaan ja sosiaali- ja terveyspalveluiden iäkkäiden käyttäjien määrät kasvavat samalla. Näiden muutosten lisäksi myös digitalisaation jatkuva kehitys ja niin julkisten kuin yksityistenkin palveluiden sähköistyminen vaikuttavat lähes poikkeuksetta jokaisen arkeen. Tällöin on tärkeää ottaa huomioon yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat kansalaiset ja digisyrjäytymisen riski. Palveluiden sähköistymistä puolustetaan usein saavutettavuuden parantamisella ja että asiat hoituvat nopeammin ja helpommin. Tämä pitää paikkansa niiden palveluiden käyttäjien osalta, jotka osaavat hyödyntää digipalveluita ja käyttää niihin tarvittavia teknologisia laitteita. Digitalisaatiolla voi kuitenkin olla myös eriarvoisuutta ja syrjäytymistä aiheuttavia seurauksia. Tämän integroivan kirjallisuuskatsauksen tarkoitus on tarkastella näitä erilaisia digitalisaation seurauksia ja niiden mahdollisia vaikutuksia iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluiden käyttäjien kannalta. Aiheen tarkastelu tapahtuu osallisuuden teoreettisissa kehyksissä. Osallisuuden kannalta digitalisaation yhteydessä olennaista on, että käsiteltäviä teemoja tutkielmassa ovat digiosallisuus ja digisyrjäytyminen. Tutkielman kohderyhmänä painottuvat iäkkäät, yli 65-vuotiaat henkilöt. Tarkoituksena on ollut myös sitoa sosiaalityön näkökulma aiheeseen ja tarkastelun kohteena onkin myös se, että onko sosiaalityön keinoin mahdollista ehkäistä iäkkäiden digisyrjäytymistä. Maisterintutkielmassa on tarkoitus selvittää, millaisia yhteiskunnallisia vaikutuksia digitalisaatiolla on iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjien arjessa ja erityisesti heidän osallisuutensa toteutumisen kannalta. Tutkielmassa keskitytään iäkkäisiin digitaalisten palveluiden käyttäjinä Ellen Helsperin teoreettista mallia hyödyntäen ja luokitellen iäkkäiden internetin ja digipalveluiden käyttöä taloudellisten, kulttuuristen, sosiaalisten ja henkilökohtaisten resurssien kautta sekä huomioiden myös taitojen ja asenteiden vaikutus. Tutkielmassa tarkastellaan myös iäkkäiden digisyrjäytymiseen vaikuttavia ulottuvuuksia ROSEnetin syrjäytymisen ulottuvuuksia hyödyntäen. Tutkielmassa nostetaan esiin digisyrjäytymisen ja verkon ulkopuolisen syrjäytymisen yhteyksiä, sillä tutkimusten valossa on selvää, että digisyrjäytyminen lisää sosiaalisen syrjäytymisen riskiä. Syrjäytymisen riskit ja ilmiöt kietoutuvat toisiinsa ja usein useat eri tekijät vaikuttavat yhtä aikaa tai ovat seurausta jostakin toisesta syrjäyttävästä tekijästä. Iäkkäiden internetin ja digipalveluiden käyttöä ajatellen tulisi ottaa huomioon iän ohella myös muita ihmisiä määrittäviä intersektionaalisia tekijöitä, kuten esimerkiksi sukupuoli, yhteiskuntaluokka, asuinpaikka, terveydentila, kulttuurinen ja uskonnollinen sekä etninen tausta. Erityisesti näiden taustatekijöiden merkitys korostuu siinä vaiheessa, kun tarkastellaan iäkkäiden niin sosiaalista kuin digitaalistakin osallisuutta yhteiskunnassa. Lisäksi oli havaittavissa, että varsinaista laitteiden tai palveluiden saavutettavuutta enemmän iäkkäiden internetin ja digipalveluiden käyttöön vaikuttivat osaaminen ja asenteet. Huomionarvoista on myös, ettei kaikkien iäkkäiden voida odottaa omaksuvan digiteknologiaa.

Teollisessa yhteiskunnassa työajan hallinta on keskeinen yhteiskunnallinen kiistanaihe. Tämän maisterintutkielman tutkimuksellisena tarkoituksena on ollut selvittää, miten suomalaisessa työaikakeskustelussa argumentoidaan työajan lyhentämisen puolesta ja vastaan. Tutkimusaineisto muodostuu kolmestatoista mediajulkaisusta, jotka ovat suomalaisissa medioissa esitettyjä uutisia ja kommenttipuheenvuoroja Britannian työaikakokeilusta. Tässä työaikakokeilussa 61 yritystä siirtyi lyhennettyyn työaikaan siten, että yritykset itse päättivät työntekijöidensä kanssa sopivasta työaikamallista. Pääsääntöisesti työntekijät tekivät joko nelipäiväistä työviikkoa tai kuusituntista työpäivää. Analysoin aineiston diskursiivisella tutkimusotteella, ensin luokittelemalla aineistoa, minkä jälkeen keskityin siihen, miten työaikaa koskevat argumentit rakentuivat aineistossa diskursiivisesti. Analyysini perusteella aineistosta nousi vastakkaisia, ristiriitaisia ja yhtäaikaisia diskursseja. Tutkimusaineistosta esiin nousi kuitenkin kolme selkeää diskurssia: terveys ja hyvinvointi, talous ja tuottavuus sekä tieto ja tutkimus. Argumentit sekä työajan lyhentämisen puolesta että vastaan ammensivat samoista diskursseista. Kaikki aineistossa esiintyneet argumentit eivät kuitenkaan palaudu yllä esitettyihin diskursseihin, vaan media toi esiin monipuolisempia argumentteja työajan lyhentämistä vastaan kuin puolesta, joista esiin nousi ainakin yksi; joustavuus ja byrokratia-diskurssi. Johtopäätöksissä todetaan, että tämän tutkielman tuloksista voi olla hyötyä muun muassa työaikakiistoissa ja mediatutkimuksessa. Tulokset voivat myös auttaa kansalaisia suhtautumaan kriittisesti työaikaan liittyvään mediakeskusteluun. Jatkotutkimuksissa olisi syytä keskittyä tutkimaan työaikakeskustelua laajemmin sekä myös muissa konteksteissa kuin perinteisessä mediassa. Lisäksi olisi tärkeää tutkia myös työajan lyhentämisen vaikutuksia eri menetelmin.

Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaalitieteiden koulutusohjelma Opintosuunta: Sosiaalityö Tekijä: Katri Scharf Työn nimi: ”Dramaattista on, että uhrit ovat Suomessa näin nuoria” - Diskurssianalyysi Helsingin Sanomissa julkaistuista kirjoituksista nuorten päihteiden käytöstä Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: maaliskuu 2022 Sivumäärä: 54 + liitteet Avainsanat: nuoret, päihteet, media, diskurssianalyysi Ohjaaja tai ohjaajat: Heidi Muurinen Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia diskursseja media tuottaa nuorten päihteiden käytöstä ja nuorista päihteiden käyttäjistä. Tutkimuksen aineisto koostuu kahdestakymmenestä Helsingin Sanomissa vuosina 2020 – 2021 julkaistusta lehtikirjoituksesta. Aineisto on kerätty systemaattisesti Helsingin Sanomien sähköisestä arkistosta ja siihen on sisällytetty kaikki nuorten päihteiden käyttöä koskevat lehtikirjoitukset, joiden kirjoittaja on toimittaja tai asiantuntijataho. Aineistoista on rajattu pois maallikoiden mielipidekirjoitukset, koska tutkimuksen tarkoitus on tarkastella asiantuntijoiden tuottamaa keskustelua. Vaikka toimittajat eivät ole päihdeongelman asiantuntijoita, on heillä ammatillisen etiikan puolesta velvoite perustaa kirjoituksensa luotettaviin lähteisiin niin haasteltujen, kuin tilastojenkin osalta. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Millaisia diskursseja Helsingin Sanomien nuorten päihteiden käyttöä käsittelevissä lehtikirjoituksissa esiintyy? 2) Minkälaisen kuvan media luo nuorista päihteidenkäyttäjistä? Aineisto on analysoitu diskurssianalyysin keinon, jonka keskeinen ajatus on, että kielen käytöllä rakennetaan sosiaalista todellisuutta. Tutkimuksen teoreettisena taustana esitellään nuoruuden tutkimusta sekä nuorten päihteiden käytön ajankohtaista tilannetta tutkimuksen ja tilastotietojen valossa. Nuorten päihteiden käyttöä koskeva tutkimus luo kontekstin aineiston lehtikirjoituksille. Aineistosta oli jäsennettävissä neljä eri diskurssia. Nämä diskurssit ovat muutokset diskurssi, vastuun diskurssi, toimenpiteiden diskurssi ja haittadiskurssi. Toimenpiteiden diskurssi on jaettu kahteen alakategoriaan, jotka ovat lisääntyneen käytön diskurssi ja polarisoitumisen diskurssi. Myös vastuun diskurssissa on kaksi alakategoriaa, jotka on nimetty vanhempien vastuun diskurssiksi ja yhteiskunnan vastuun diskurssiksi. Muutoksen diskurssissa päihteiden käytön kuvattiin lisääntyneen, mutta myös kasautuneen tietylle osalle nuoria. Vastuun diskurssissa vastuun nähtiin olevan ensisijaisesti yhteiskunnalla, mutta myös vanhempien läsnäoloa nuoren elämässä pidettiin tärkeänä. Toimenpiteiden diskurssi näki yhteiskunnan olevan avainasemassa toimenpiteiden toteuttajana. Itse toimenpiteet liittyivät paremmin saatavilla olevaan päihdehoitoon ja ennaltaehkäisevään päihdetyöhön. Haittadiskurssi lähestyi nuorten päihteiden käyttöä sen aiheuttamien terveydellisten ja yhteiskunnallisten haittojen näkökulmasta. Diskurssit olivat osittain päällekkäisiä. Esimerkiksi muutoksen diskurssista löytyi haittadiskurssin kanssa päällekkäisyyttä, kun päihteiden käytön lisääntymistä kuvattiin lisääntyneitten haittojen näkökulmasta. Myös toimenpiteiden diskurssi ja vastuun diskurssi kietoutuivat toisiinsa ja yhteiskunnalla nähtiin vastuun lisäksi olevan velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin. Aineiston analyysin perusteella nuoret olivat lehtikirjoituksissa melko passiivisessa roolissa. Nuorilta ei odotettu toimenpiteitä eikä heille suoraan osoitettu vastuuta tilanteesta. Nuorten taustoja avattiin aineistossa pinnallisesti, mutta nuoret jäivät kirjoituksissa melko etäisiksi. Tutkielman tuloksista voidaan päätellä, että nuorten päihteiden käytön ajatellaan olevan kasvava yhteiskunnallinen ongelma ja yhteiskunnalta toivotaan ratkaisuksi parempia hoidollisia resursseja. Nuoria ja heidän vanhempiaan ei nähdä ongelman syyllisenä eikä heidän odoteta ratkaisevan sitä yksin.

Tutkielmassa kysytään, miten lasten kulutuskulttuuri näkyy keskiluokkaisten lapsiperheiden arjessa. Tarkemmin kysytään, millaisia kulutuseetoksia lasten ja vanhempien puhe kulutuksesta ilmentää sekä miten kulutuseetokset heijastuvat lasten ja vanhempien välisiin kulutusneuvotteluihin. Tutkielma sijoittuu yhteiskuntaluokan, lapsuuden ja kulutuksen sosiologian risteykseen. Yhteiskuntaluokkaa tarkastellaan bourdieulaisen luokka- ja distinktioteorian näkökulmasta. Tutkielma täydentää kansainvälistä lasten kulutuskulttuurin tutkimuskenttää 2020-luvun suomalaisen kulutus- ja luokkayhteiskunnan näkökulmalla. Tutkielman aineisto on kerätty neljän pääkaupunkiseudulla asuvan lapsiperheen kodeissa yhdistelemällä osallistuvaa havainnointia sekä perheenjäsenten teemahaastatteluita. Aineisto on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin periaatteiden mukaisesti niin, että aiempi tutkimus ja teoreettiset viitekehykset tukevat analyysiä, mutta tilaa jää myös aineistolähtöisille kategorioille. Aineistossa esiintyy yhteensä viisi kulutuseetosta. Kohtuullinen kulutuseetos ilmenee ennen kaikkea maltillisena, järkevänä ja säästäväisenä suhtautumisena kulutukseen ja rahankäyttöön. Vihreä kulutuseetos puolestaan korostuu erityisesti korkeakoulutettujen äitien puheissa ja ilmentää liiallisesta tavaramäärästä ja luonnonvarojen tuhlaamisesta seuraavaa ahdistusta, jota lievittävät esimerkiksi käytetyn tavaran kierrätys ja aineeton kulutus. Kehittävä kulutuseetos puolestaan näkyy tavassa, jolla vanhemmat arvostavat lasten aktiivista harrastamista, korkeakulttuuria sekä kehittäviä ja toiminnallisia tavaroita. Sosiaalinen kulutuseetos ilmentää erityisesti lasten puheissa esiintyvää ystävien ja vertaisryhmän merkitystä kulutushaluille. Affektiivinen kulutuseetos esiintyy niin ikään pääasiassa lasten puheessa ja korostaa kulutuksen aikaansaamaa itseisarvoista iloa ja sen ilmentämää välittämistä ja huolenpitoa perheenjäsenten välillä. Lisäksi kulutusneuvotteluiden tarkastelu oman rahan, hankintojen, harrastusten ja teknologian sekä ruutuajan näkökulmista osoittaa, että vanhemmat vetoavat lähes kaikkiin eri kulutuseetoksiin perustellakseen lasten kulutuksen rajoittamista tai sallimista. Toisaalta myös lapset haastavat vanhempien periaatteita ja toimivat neuvotteluissa aktiivisina ja paikoin valtahierarkioita rikkovina toimijoina. Tulosten perusteella todetaan vanhempien tuottavan kunniallista keskiluokkaa ja vanhemmuutta kohtuulliseen, vihreään ja kehittävään kulutuseetoksen perustuvien erontekojen avulla. Lapsille tyypilliset sosiaalinen ja affektiivinen kulutuseetos taas perustuvat enemmän yhteenkuuluvuuden luomiseen, ja yhteiskuntaluokkaa keskeisemmiksi nousevat ikään perustuvat eronteot. Tulokset ovat laajalti aiemman kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden suuntaiset, mutta esimerkiksi kohtuullisen kulutuseetoksen korostuminen aineistossa kehittävän kulutuseetoksen sijaan voidaan nähdä suomalaisen kulutusyhteiskunnan erityispiirteenä. Lisäksi 2020-luvun lasten vanhemmat ovat kasvaneet teknologian parissa, mikä näkyy aineistossa muun muassa positiivisempana suhtautumisena lasten teknologian käyttöön. Tulosten perusteella toivotaan lasten omien näkemysten tuomista vahvemmin esiin lasten kulutusta koskevassa julkisessa keskustelussa.

Tutkielma tarkastelee lasten ja nuorten kokemaa ympäristöahdistusta ja siihen liitettyjä merkityksiä ympäristöliikkeitä koskevassa suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Yksinkertaisimmillaan ympäristöahdistus voidaan määritellä negatiivisiksi tunteiksi ja muiksi psyykkisiksi seurauksiksi, joita ilmastonmuutoksen kaltaiset ympäristökriisit yksilölle aiheuttavat. Tässä tutkielmassa pyrin tarkastelemaan ympäristöahdistusta sekä jaettuna kokemuksena että yhteiskunnallisena käytäntönä ja ilmiönä. Kanavoituessaan toimintaan on ympäristöahdistuksella yhteiskunnallisia ja poliittisia seurauksia. Tutkielman aineisto on kerätty suomenkielisistä sähköisistä lähteistä ja koostuu keskenään erilaisista tekstityypeistä. Tavoitteena on vastata tutkimuskysymykseen tekemällä tapaustutkimuksen kaltainen syvä poikkileikkaus keskustelusta, jota lasten ja nuorten ympäristöahdistuksesta ja sen yhteydestä ympäristöliikehdintään on käyty vuosien 2019–2023 aikana. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii aiempi ympäristötunteista ja -liikehdinnästä tehty tutkimus, ja aineiston analyysi on toteutettu aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielman keskeinen johtopäätös on, että lasten ja nuorten ympäristöahdistuksen ja ympäristöliikehdinnän välillä esitetään olevan erilaisia yhteyksiä, ja ympäristöahdistuksen merkitykset rakentuvat pitkälti näiden yhteyksien kautta. Ympäristöahdistuksen kokemuksen validioivissa puheenvuorossa ympäristöahdistus esitetään usein toiminnan motivaattorina ja voimavarana. Lasten ja nuorten kyky muuttaa ympäristöahdistuksensa toiminnaksi nähdään myös toivoa ja tulevaisuudenuskoa valavana asiana. Ympäristöahdistuksen kokemusta kyseenalaistavissa puheenvuoroissa tunnekokemus nähdään merkkinä ulkopuolisille vaikutteille altistumisesta tai kyvyttömyydestä ymmärtää ympäristökriisin luonnetta. Niin ympäristöliikkeitä kuin esimerkiksi poliittisia puolueita kritisoidaan ympäristöahdistuksen lietsomisesta lapsiin ja nuoriin. Lasten ja nuorten kokema ympäristöahdistus esitetään julkisessa keskustelussa usein ennen kaikkea yhteiskunnallisena ilmiönä, ei niinkään yksilötason tunnekokemuksena.

Tämän maisterintutkielman tavoitteena on ymmärtää, miten Helsingin yliopiston opiskelijat perustelevat tekemiään valintoja hypoteettisessa tilanteessa, jossa heidän täytyy valita yliopiston uusi logo neljän vaihtoehdon joukosta. Lisäksi tarkastellaan sitä, eroavatko perusteet korkeasti ja matalasti yliopistoon samaistuneiden vastaajien välillä. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii sosiaalisen identiteetin teoria, jonka mukaan ihmiset identifioituvat erilaisiin ryhmiin ja pyrkivät ylläpitämään ja vahvistamaan ryhmäidentiteettiään. Tutkimuksen aineisto kerättiin kahdessa osassa. Ensimmäinen osa kerättiin keväällä 2022 ja toinen osa syksyllä 2022. Ensimmäisessä osassa mitattiin opiskelijoiden samaistumista Helsingin yliopistoon, ja toisessa osassa tehtiin varsinainen logotutkimus. Logotutkimuksessa opiskelijoille esitettiin neljä erilaista logoehdotusta, ja heiltä pyydettiin perusteluja valitsemalleen logolle. Aineisto analysoitiin teoriaohjatulla sisällönanalyysillä, joka mahdollisti systemaattisen ja teoreettisesti perustellun analyysin. Analyysissä havaittiin seitsemän erilaista teemaa. Opiskelijoiden logovalinnoissa korostuivat erityisesti logon visuaalinen houkuttelevuus, selkeys ja yksinkertaisuus. Lisäksi opiskelijat perustelivat valintaansa usein yliopiston perinteiden ja arvojen sekä identiteetin mukaisuudella. Annetut perusteet erosivat hiukan korkeasti ja matalasti samaistuneiden opiskelijoiden välillä. Tutkimus tarjoaa tärkeää tietoa siitä, miten yliopisto-opiskelijat perustelevat ja arvioivat logovalintojaan, ja miten nämä valinnat liittyvät heidän sosiaaliseen identiteettiinsä Helsingin yliopiston opiskelijoina. Tuloksia voidaan hyödyntää yliopiston brändin ja identiteetin kehittämisessä.

Tiivistelmä Tiedekunta:: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma:: Sosiaalitieteet Opintosuunta:: Yhteiskuntapolitiikka Tekijä:: Eija Holmström Työn nimi:: Eläkkeelle siirtyneiden kokemuksia sosiaalisesta aktiivisuudesta, osal-lisuudesta ja eristymisestä Työn laji:: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi:: Helmikuu 2024 Sivumäärä:: 56 sivua, lähteet 5 sivua ja liitteet 2 sivua Avainsanat:: kolmas ikä, eläkeläisten aktiivisuus, osallistuminen, osallisuus, ikäsyrjintä, sosiaalinen kuolema OhjaajaT:: Anne Kouvonen ja Jari Pirhonen Säilytyspaikka:: Helsingin yliopiston kirjasto Lähtökohtana on tunnistaa kolmannen iän eläkeläisten kokemuksia eläkkeelle siirtymisestään ja sen tuomista muutoksista sosiaalisiin kontakteihin ja osallisuuteen yhteiskunnassa. Lisäksi tavoitteena on tunnistaa kolmannen iän eläköityneisiin kohdistuva ikäsyrjintä sekä mahdolli-set viitteet sosiaalisesta kuolemasta, joka ilmiönä yleensä liitetään ikääntyneempään vanhus-väestöön. Eläkkeelle siirtyneiden osuus koko väestöstä on suomalaisessa yhteiskunnassa kas-vamassa, mistä syystä olisi tärkeä tunnistaa heidän hyvinvointiinsa vaikuttavia tekijöitä ja tun-nistaa keinoja heidän osallisuutensa parantamiseksi aktiivisina yhteiskunnan jäseninä. Tutkimusaineisto koottiin 19 viime aikoina eläköityneen henkilön haastatteluista. Aineisto lit-teroitiin 109 sivua käsittäväksi tekstiaineistoksi. Analyysi suoritettiin Atlas.ti-ohjelmistoa hy-väksi käyttäen sisällönanalyysimenetelmällä. Ensimmäinen havainto tuloksista oli, että vaikka eläkkeelle siirtyminen mielletään positii-viseksi asiaksi ihmisen elämänkaarella, todellisuudessa kyseessä on iso elämänmuutos, jonka seuraukset eivät ole yksinomaan myönteisiä. Elämän muuttumisen seuraukset tulisi tunnistaa nykyistä paremmin, ja niihin olisi hyödyllistä valmistautua hyvissä ajoin etukäteen. Tutkielmaa varten haastateltavat henkilöt olivat rakentaneet uutta sosiaalista verkostoaan suunnitelmalli-sesti sosiaalisella aktiivisuudella erilaisissa harrastuspiireissä ja vapaaehtois- ja auttamistyössä. Osallistuminen erilaisiin aktiviteetteihin lisäsi osallisuuden tunnetta ja auttoi sosiaalisen identi-teetin säilymisessä. Ikäsyrjintää ei tunnistettu omakohtaisesti, vaikka sen ilmiöt näyttäytyvät yhteiskunnassa yleisesti. Viitteitä sosiaaliseen kuolemaan liitettävistä tunnusmerkeistä oli nähtävissä, vaikka ne kaikki eivät olleet vielä toteutuneet omalla kohdalla. Huoli terveyden heikkenemisestä ja toisten hoi-dettavaksi joutumisesta tulevaisuudessa, sekä yhteiskunnassa eläkeläisiin kohdistetut ulkopuo-lisuutta viestivät asenteet olivat aktiivista kolmatta ikää elävien haastateltavien hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä. Eläkkeelle siirtymistä seuraavaa sosiaalisen identiteetin menettämistä haastateltavat olivat kompensoineet luomalla uutta identiteettiä aktiivisina toimijoina harras-tuksissa ja perheen parissa.

Tämä maisterintutkielma käsittelee valtio- ja yhteiskuntatieteiden yliopisto-opiskelijoiden työkokemuksia, opiskelijoiden töiden prekaariutta, sekä opiskelijoiden identiteettiä. Soveltaen Peter J. Burken identiteettiteoriaa, tutkielma kysyy tutkimuskysymyksinään 1) Millaisia identiteettejä yliopisto-opiskelijoilla on, ja kuinka työ niihin vaikuttaa, 2) Onko nuorten opiskelijoiden työkokemuksissa prekaarin työn piirteitä ja millaisia ne ovat, ja 3) miten prekaarius vaikuttaa nuoren itseymmärrykseen ja identiteettiin. Prekaarius on johdettu Guy Standingin prekariaatin käsitteen saamasta akateemisesta keskustelusta ja kritiikistä. Tutkielma on suoritettu haastattelututkimuksena, jossa haastateltiin viittä Helsingin yliopiston valtiotieteiden opiskelijaa, jotka olivat opintojensa ohessa ja aikana tehneet töitä ja harjoitteluita. Haastattelut toteutettiin helmikuun 2023 aikana. Haastateltavat olivat kaikki 18-30 -vuotiaita. Haastatteluaineistoa kertyi litteroituna 57 sivua. Haastattelut suoritettiin puolistrukturoituina, eli haastattelutilanteen tukena oli haastattelurunko (Liite 1), mutta haastattelutilanne haluttiin pitää keskustelunomaisena ja haastateltaville haluttiin mahdollistaa syventyminen itseään puhutteleviin teemoihin. Aineiston tulokset ja analyysi koostettiin käyttäen apuna koodaamista atlas.ti -ohjelmalla. Haastateltavien identiteeteistä oli tunnistettavissa työidentiteetti sekä opiskelijaidentiteetti. Työidentiteetti koettiin kuitenkin valtaosassa haastatteluja erillisenä opinnoista sekä omasta alasta, ja haastatteluiden perusteella työhistoriaa ei koettu tärkeäksi osaksi omaa alaa tai omaa uraa. Omalle identiteetille tärkeäksi koettiin myös kontekstista riippumattomat tekijät kuten kansallisuus, ikä tai luonteenpiirteet, ja näistä korostui erityisesti vierasmaalainen kansallisuus. Työkokemuksista oli tunnistettavissa prekaareja piirteitä, kuten töiden määräaikaisuus, kiireen ja tehostamisen tunne työpaikoilla sekä yleinen töiden epämielekkyys tai heikko side työyhteisöön ja työpaikkaan. Näillä piirteillä ei kuitenkaan vaikuta olevan vaikutuksia muihin identiteetteihin työn ulkopuolella, ja töitä koskevat kritiikit ja murheet koettiin osana töitä, jotka jäävät työpaikoille. Haastateltavien haaveet ja tavoitteet omalle uralle kuitenkin henkivät epäprekaareja piirteitä, kuten työn joustavuutta, itsenäisyyttä ja arvostusta.