Browsing by master's degree program "Master's Programme in Politics, Media and Communication"

Tutkielmassa perehdytään sukupuolinäkökulman valtavirtaistamiseen suomalaisessa sotilaallisessa kriisinhallinnassa. Valtavirtaistamisen määritteleminen ja tulkinta vaihtelee suuresti esimerkiksi valtioiden ja organisaatioiden välillä. Jotta sukupuolten tasa-arvon edistämistä sotilaallisessa kriisinhallinnassa voidaan ymmärtää ja kehittää, on ensin ymmärrettävä mitä siihen pyrkivällä strategialla, valtavirtaistamisella, tarkoitetaan tässä yhteydessä. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat: 1) Mitä sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta sotilaallisessa kriisinhallinnassa strategisella tasolla vastaavat virkamiehet ymmärtävät käsitteen tarkoittavan? 2) Mihin sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta sotilaallisessa kriisinhallinnassa strategisella tasolla vastaavat virkamiehet ymmärtävät valtavirtaistamisella pyrittävän? Valittu teoreettinen näkökulma kytkeytyy feministiseen maailmanpolitiikan tutkimukseen. Tutkielma pyrkii osallistumaan erityisesti feministiseen poststrukturalistiseen turvallisuuden tutkimuksen keskusteluun kielen ja keskeisten konseptien ymmärtämisen merkityksestä. Valittu teoreettinen katsantokanta sisältää olettamuksen, että kieli järjestää ja rakentaa todellisuutta sen sijaan, että se vain kuvaisi sitä. Tutkielman näkökulmasta se, mitä valtavirtaistamisen ymmärretään tarkoittavan ja miten sitä kuvataan vaikuttavat sen toimeenpanoon. Tutkielman aineistona tarkastellaan puolustushallinnon sisäistä ohjetta Puolustushallinnon ”Naiset, rauha ja turvallisuus” toimintaohjelma vuosille 2019 - 2021 sekä seitsemän toimintaohjelman kirjoittamiseen osallistuneen tai sen toimeenpanoon keskeisessä asemassa osallistuvan puolustushallinnon virkamiehen haastatteluja. Aineistoa analysoidaan retorisen analyysin keinoin hyödyntämällä erityisesti Stephen Toulminin argumentin anatomian mallia. Mallin avulla voidaan tarkastella esimerkiksi argumentin taustalla vaikuttavia oletuksia ja perusteluita. Tutkielmassa tutkimuskysymystä 1 tarkastellaan lähtötietona ja tutkimuskysymykseen 2 pyritään vastaamaan erityisesti perusteiden ja taustatuen rakentumisen kautta. Lisäksi tutkielman analyysissä tarkastellaan mahdollisesti esiintyviä tarkennuksia ja varauksia, jotka voisivat horjuttaa valtavirtaistamisen asemaa käytettynä strategiana. Analyysin tuloksena todetaan, että valtavirtaistamiselle ei ole suomalaisen sotilaallisen kriisinhallinnan saralla yhtä yksiselitteistä määritelmää. Samanlaiset piirteet toistuivat aineistossa kuitenkin usein: valtavirtaistamisen nähdään olevan epäselvä ja muuttuva käsite, pääasiassa Puolustusvoimien ja kotimaan ulkopuolelle suuntautuvaa toimintaa, gender-näkökulmaa, joka koskee sukupuolten lisäksi operaatioalueilla heikossa asemassa olevia vähemmistöryhmiä sekä kaiken toiminnan läpäisevä periaate, mutta toisaalta pääasiassa naisia ja naisten määrää koskeva asia. Valtavirtaistamisen tarkoitus ymmärretään pitkälti instrumentaalisen hyötynäkökulman kautta: Esimerkiksi paremman tiedustelutiedon mahdollistajana. Vasta toissijaisena tarkoituksena nähdään sukupuolten tasa-arvon lisääminen erityisesti operaatioalueen siviiliväestön keskuudessa. Perusteiden taustatukena viitataan Puolustusvoimien ulkopuolisten organisaatioiden kuten ulkoministeriön ja YK:n vaatimuksiin, kannustukseen ja esimerkkiin. Toimintaohjelmassa ja haastatteluissa ei juuri kyseenalaistettu valtavirtaistamisen asemaa valittuna strategiana.

Tutkielmassa pureudutaan ekologisen- ja ilmastovelan käsitteiden kautta kysymyksiin siitä, millä tavalla erilaisia toimijoita vastuutetaan ilmastokriisiin liittyvissä kysymyksissä. Tutkimuksen metodologiana käytetään kehysanalyysia, jota sovelletaan aluksi tutkimuskirjallisuuden avulla hahmotettavaan kansainväliseen CJM-kenttään ja sen jälkeen Suomessa toimivan Debt for Climate -liikkeen tapausanalyysiin. Kehyksien analyysiin on valittu David Snow ja Benfordin Snow ja Benfordin (1988, 1992, ks. myös Benford & Snow, 2000) tutkimus sosiaalisten liikkeiden kehystämisen prosesseista, ja sen sisältämä kolmiosainen kategorisointi. Tutkielmassa läpi käyty tieteellinen kirjallisuus osoittaa, että ilmastokriisistä eniten vastuussa olevat ovat myös kaikista vaikutusvaltaisimpia sitä hidastavissa toimissa, ja että on yleisesti hyväksytty, että ilmasto- ja ekologisen velan konseptit voivat toimia tärkeinä työkaluina ilmastokriisin vaatimien toimien vastuunjaossa. Selkeistä kategorioista ja laskutavoista ei kuitenkaan olla päästy yksimielisyyteen.Lisäksi ilmasto- ja ekologisen velan käsitteitä kehystetään eri tavoin sisä- ja ulkopiiriverkostojen välillä, ja useiden ’sisäpiiriläisten’ diagnostiset ja prognostiset kehykset velan maksamiselle eroavat merkittävästi tai ovat miltei ristiriidassa ilmasto-oikeudenmukaisuusliikkeen kehysten kanssa. Debt for Climaten suomalaisen jaoston kehystämisen prosesseista tehdyn tapausanalyysin perusteella voidaan esittää, että liike laajentaa ilmastokriisikehystä kattamaan laajemman yhteiskunnallisen kontekstin, joka sisältää kolonialismiin, kapitalismiin ja rasismin vastustamisen. Liike esittää velkaantumisen, kapitalismin, kolonialismin sekä rodullistamisen rakenteiden ylläpitämisen ja uusintamisen ilmastokriisin juurisyiksi. Ratkaisuksi liike ehdottaa muun muassa globaalin etelän velkojen mitätöimistä. Liike asettaa kehystämisen prosesseissaan globaalin oikeudenmukaisuuden kysymykset keskeisiksi ilmastokriisin torjunnassa. Kirjallisuusanalyysin ja tapausanalyysin perusteella voimme olettaa, että perusteet ilmasto- ja ekologisen velan termien eettiselle, rationaaliselle ja poliittiselle vakuuttavuudelle ovat vankat. Termien oikeanlainen ja tehokas kehystäminen voisi luoda termien vakiinnuttamiselle ilmastopoliittisiin toimenpiteisiin vankat perustat, minkä takia aihe on ajankohtainen ja relevantti. Tämä työ kontribuoi tieteelliseen tutkimukseen ja kirjallisuuteen CJM:n käyttämästä velkakehyksestä, strategisesta kehystämisen prosessista sekä aktivismista tehdystä kehysanalyysista.

Tutkielmani tutkii digitaalista kuluttajavaikuttamista sosiaalisessa mediassa Viiden vaatteen vuosi -kampanjan kontekstissa. Kyseessä on vuonna 2023 käynnistetty Instagram-kampanja, jonka tarkoituksena on kannustaa kuluttajia harkitumpiin muotihankintoihin ja herättää keskustelua ja toimintaa pikamuodin ympäristövaikutuksista. Tutkielmassani selvitän, millä tavalla kuluttajat merkityksellistävät kampanjaa ja millaisia elämäntapavalintoja osallistuvat ilmaisevat tekevänsä muotihankintojen kohtuullistamiseksi. Lisäksi selvitän, millaisia elämäntapa-aktivismin piirteitä kampanjassa on tunnistettavissa. Tutkielmani on tapaustutkimus, ja tutkielmani metodina toimii laadullinen sisällönanalyysi ja sisällön luokittelu. Aineistoni koostuu 652 julkisesta Instagram-julkaisusta, joiden tekstiä, kuvaa, hashtageja ja kommentteja analysoin. Aineistoni perusteella kampanjaan osallistuneet kuluttajat hyödynsivät monipuolisesti erilaisia strategioita muodin kuluttamisen kohtuullistamiseksi. Näitä strategioita olivat 1) Kierrättäminen, 2) Ompeleminen, 3) Vaatehuolto, 4) Kapselipukeutuminen ja 5) Vaatekaapin järjestely. Tutkielmani tarjoaa kiinnostavan ikkunan 2020-luvun kuluttaja-aktivismiin, jossa omiin arvoihin pohjaavat elämäntapavalinnat tehdään näkyviksi digitaalisissa tiloissa. Samalla kun kampanjan osallistujat toivat Instagram-julkaisuissa esiin omaa muotisuhdettaan ja rakensivat henkilökohtaista kuluttajaidentiteettiään, he viestivät seuraajilleen kestävään elämäntapaan liittyviä arvojaan. Kampanjan julkaisuissa oli tunnistettavissa myös elämäntapa-aktivismille tyypillinen me-henki: #Viidenvaatteenvuosi-hashtagin kautta osallistujat pystyivät kokemaan olevansa osa yhteisöä, joka koostuu samanlaisia kulutusvalintoja tekevistä kuluttajista.

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan ilmastonmuutoksen käsittelyä suomalaisessa talousmediassa riskin käsitteen näkökulmasta. Tavoitteena oli selvittää, millaisena riskinä ilmastonmuutos esitetään Suomen suurilevikkisimmän taloussanomalehden ja elinkeinoelämän äänenkannattajan, Kauppalehden, pääkirjoituksissa ja kolumneissa ja kuinka aihetta kehystetään kirjoituksissa. Tutkimuksen aineisto koostuu 61 pääkirjoituksesta ja kolumnista, jotka sijoittuvat ajalle 1.1.2018-31.12.2021. Aineistoa tarkasteltiin kehysanalyyttisesti ja teorialähtöisesti peilaten sitä aiemmassa tutkimuksessa löydettyihin riskin kehyksiin sekä teoriajohtoisesti peilaten sitä aiemmassa tutkimuksessa löydettyihin ilmastonmuutonmuutoksen kehyksiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys nojaa mediatutkimuksen ja erityisesti kehysteorian (framing), sosiologi Ulrich Beckin riskin ja riskiyhteiskunnan käsitteiden sekä ilmastonmuutosviestinnän tutkimusperinteeseen. Tutkimuksen lähtökohtana on sosiaalinen konstruktivismi; ilmastonmuutos nähdään sosiaalisena konstruktiona, jonka merkityksistä käydään julkisessa keskustelussa määrittelykamppailua. Tutkimus osoittaa Kauppalehden esittävän ilmastonmuutoksen ennen kaikkea mahdollisuutena ja toisaalta taloudellisena riskinä, johon tulee varautua ja jota voidaan pyrkiä hallitsemaan. Aineistossa ongelmaksi määritellään ennen kaikkea politiikan ja julkisen vallan epävarmuus ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa. Ratkaisuja osoitetaan markkinatalouden mekanismeista.

Tänä päivänä journalismia ja mainontaa leimaa sisältösekaannus: journalistista ja maksettua sisältöä on entistä vaikeampi erottaa toisistaan. Organisaatiot julkaisevat itse sisältöjä, joita kutsutaan maksetuiksi sisällöiksi, brändijournalismiksi tai sisältömarkkinoinniksi. Samalla journalistin ja kaupallisen sisällöntuottajan roolit sekoittuvat, ja organisaatiot ostavat entistä enemmän ammattimaista sisällöntuotantoa erilaisilta sisältö-, markkinointi- ja viestintätoimistoilta. Tutkielmassa sisältötoimistoissa työskenteleviä kaupallisten sisältöjen tekijöitä kutsutaan asiakastyötä tekeviksi sisällöntuottajiksi. Heidän työnsä journalistisuutta tutkitaan analysoimalla sisällöntuotannon työprosessia, sen suhdetta journalistisen työn prosessiin sekä sisällöntuottajien kokemuksia työn journalistisuudesta. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu journalistisen työn mallista sekä journalistisen profession tutkimuksesta journalistisen etiikan sekä ydinarvojen, kuten objektiivisuuden ja riippumattomuuden kautta. Tutkielman aineisto on kerätty verkossa toteutetulla sisällöntuottajille suunnatulla lomakekyselyllä, ja aineiston n=20. Lomake sisälsi sekä suljettuja kysymyksiä valmiilla vastausvaihtoehdoilla että avoimia kysymyksiä, joita on analysoitu laadullisella sisällönanalyysillä. Laadullinen sisällönanalyysi on toteutettu koodaamalla, luokittelemalla, teemoittelemalla ja tyypittelemällä aineistoa. Tulokset osoittavat, että sisällöntuotannon prosessi muistuttaa journalistista prosessia, ja sisältää samat vaiheet kuin journalistinen työprosessi: tiedon keräämisen, tiedon käsittelyn sekä julkaisemisen vaiheet. Merkittävimpänä erona journalistiseen prosessiin on asiakkaan eli maksajan rooli prosessin alussa ja lopussa. Asiakas hyväksyy suunnitelmat prosessin alussa ja tarkastaa valmiit sisällöt ennen julkaisua. Vaikka työprosessi muistuttaa journalistista, muilta osin sisällöntuottajien työn journalistisuus vaihtelee suuresti. Tulosten perusteella sisällöntuottajista löytyy kolme erilaista tyyppiä. Häkissä pyristelevät pyrkivät työn journalistisuuteen ja he usein noudattavat journalistisia arvoja. He myös palvelevat ensisijaisesti lukijaa, ei asiakasta. Huolettomat kiistävät, että maksetut sisällöt olisivat journalismia, mikä poistaa tarpeen pohtia työn journalistisia arvoja. Heille työ on asiakkaan tavoitteiden täyttämistä. Sielunsa myyneet asettuvat näiden kahden tyypin välille. Heillä on usein ymmärrystä journalistisesta työstä, mutta sisällöntuottajina heidän tehtävänsä on mukautua asiakkaan toiveisiin omista arvoistaan riippumatta. Vaikka sisällöntuottajien työ voi sisältää journalistisia piirteitä, yhteisiä normeja alalla ei ole. Ammattikunta on vielä uusi, ja brändijournalismin tuotanto asettuu journalismin, markkinointiviestinnän ja mainonnan välimaastoon. Näin journalismin tutkimus ei yksin anna riittäviä työkaluja työn ymmärrykseen. Maksettujen sisältöjen tuottajille ja osaamiselle on jatkossakin kysyntää, joten tarvitaan lisää poikkitieteellistä tutkimusta, jotta alaa voidaan ymmärtää paremmin sen omilla ehdoilla.

Pohjoismainen puolustusyhteistö on 2010-luvun toisella puoliskolla tiivistynyt merkittävästi. Tutkielma luo katsauksen pohjoismaisen puolustusyhteistyön rakentumiseen analysoimalla, miten sen keskeisin monenvälinen foorumi, Nordic Defense Cooperation (NORDEFCO) luo käsityksen ympäristöstään ja toimii sen puitteissa. Tutkielma valaisee monenvälisen puolustusyhteistyön puitteistumista pohjoismaisessa kontekstissa, joka on monella tapaa historiallisesti, poliittisesti ja kulttuurisesti uniikki alue. Analyysi perustuu Niklas Luhmannin systeemisen yhteiskuntateorian soveltamiseen maailmanpolitiikan tutkimuksessa. Teoriavalinta sijoittuu osaksi maailmanpolitiikan tutkimuksessa tapahtunutta käännettä relationaalisen yhteiskuntateorian pariin. Tässä huomio keskitetään tutkittavien objektien sisäisiin ja välisiin suhteisiin, sekä toimijoiden ja toimijuuden rakentumiseen näiden suhteiden kautta. Luhmannin yhteiskuntateoria tarjoaa tähän erittäin hienosyisen ja kattavan lähestymistavan, joka ottaa huomioon modernin yhteiskuntajärjestelmän globaalin luonteen ja pitkälle edenneen toiminnallisen eriytymisen. Tutkielman aineistona toimivat NORDEFCOn itse keskeisimmiksi määrittelemänsä julkiset asiakirjat sekä sen poliittisen ohjauskomitean (PSC) sihteeristössä toimivien, neljää Pohjoismaata edustavien virkahenkilöiden puolirakenteellisestut haastattelut. Aineisto koodattiin, analysoitiin ja teemoiteltiin laadullisin menetelmin, järjestelmäteoriaan pohjaavan tutkimussapluunan ohjaamana. Tutkielma osoittaa, miten NORDEFCOn toiminta mahdollistaa toiminnallisesti itsenäisten yhteiskunnallisten alajärjestelmien, kuten politiikan ja sotilasalan, välisen kommunikaation “kääntämisen” toiselle järjestelmälle ymmärrettävään muotoon. Kommunikaatioon liittyvät vahvasti valtion hallinnan haasteet globalisoituvassa ja territoriosta irtautuvassa toimintaympäristössä. Analyysi osoittaa kehityksen yhteyksiä itsenäiseen teknologiajärjestelmään, ja viittaa siihen, että hallintaa luodaan standardoinnin kautta. Esiin nousee myös, että yhteistyötä edesauttaa muilla sektoreilla tehty yhteistyö ja jaettujen kulttuuristen elementtien, kuten kielen, mahdollistama paikallinen ongelmanratkaisu.

Maisterintutkielma tarkastelee EU:n liittymisehdollisuuden tilaa Serbian liittymisprosessin kontekstissa vuosien 2019–2021 aikana ja pyrkii ymmärtämään unionin laajentumista ohjaavien sasiakirjojen taustaa peilaamalla niitä Kiinan lisääntyneeseen toimintaan. Euroopan unionin laajentuminen Länsi-Balkanille ollut hidasta tiukkojen liittymisehtojen myötä ja samanaikaisesti Kiinan on onnistunut nousemaan alueella yhdeksi keskeisimmistä ulkoisista toimijoista. Kiinan kanssa tehtävän yhteistyön on arvioitu asettavan ehdokasvaltiot alisteiseksi sen intresseille ja heikentävän unionin laajentumiseen liittyviä ehdollisuuden mekanismeja. Tutkimus pyrkii tulkitsemaan onko unionin ehdollisuuspolitiikan heikentymisestä havaittavissa osana Serbian jäsenyysneuvotteluja. Tutkielma keskittyy taustoittamaan Kiinan lisääntyneen toiminnan lähtökohtia Länsi-Balkanilla sekä ymmärtämään niitä osana sen laajempaa ulkopoliittista strategiaa. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu rationaaliseen valinnan institutionalismiin, jota soveltamalla voidaan tarkastella kannustinpohjaisen ehdollisuuspolitiikan toimivuutta osana EU:n laajentumista. Tutkimusaineisto koostuu EU:n virallisista dokumenteista, jotka analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin nostamalla niistä tutkimusongelman kannalta keskeisiä havaintoja sekä vertailemalla niitä toisiinsa, jolloin voidaan ymmärtää niiden taustalla vaikuttavia muutosprosesseja. Tutkimustulokset osoittavat, että Serbian kohdalla liittymisehdollisuus on ollut erityisen heikkoa vuosien 2019–2020 aikana, jolloin valtion suhteet Kiinaan ovat syventyneet entisestään. Kun taas vuoden 2021 aikana voidaan havaita viitteitä liittymisehdollisuuden tehostumisesta, jota voidaan ymmärtää unionin uuden laajentumismenetelmän kautta. Dokumenttianalyysi osoittaa, että EU on pyrkinyt tehostamaan ehdollisuuden toimivuutta pyrkimällä vaikuttamaan ehdokasvaltioiden strategiseen hyödynmaksimointiin. Lisäksi tulokset tukevat aikaisempaa tutkimusta siitä, että Kiinan toiminta Länsi-Balkanilla voi heikentää unionin ehdollisuuden mekanismeja tarjoamalla hyötyjä pienemmillä omaksumiskustannuksilla.

Teknologinen murros on mahdollistanut teollisuusyhteiskuntien siirtymän kohti uudentyyppisiä datayhteiskuntia. Muutoksessa on kyse monitasoisesta ja dynaamisesta sosiaalisesta ilmiöstä, joka järjestää uudelleen yhteiskuntien rakenteita, toimintaperiaatteita ja sosiaalisia suhteita. Tutkielma tarkastelee kriittisesti Euroopan komission vuosien 2010-2020 välillä kommunikoimaa visiota eurooppalaisen datayhteiskunnan tulevaisuudesta ja tavoitteista. Komission mukaan uuden teknologiaekosysteemin ja digitaalisen poliittisen talouden muodostamalla digitaalisella toimintaympäristöllä sekä sen tuottamalla datalla on strateginen merkitys Euroopan tulevaisuudelle. Tutkielma selvittää 1) millaista visiota komissio kommunikoi eurooppalaisen datayhteiskunnan tulevaisuudesta ja miten digitaalisen toimintaympäristö, sen eri osatekijät ja toimijat merkityksellistetään tavoitteiden määrittelyn yhteydessä, sekä 2) millaisille ideoille komission visio perustuu ja millaisia ideationaalisia elementtejä hyödynnetään sen kerronnallistamisen yhteydessä. Tutkielmassa omaksutaan ideationaalisesti suuntautunut kriittisen poliittisen talouden ja teknologian tutkimuksen holistinen lähestymistapa, jonka apuna analyysin yhteydessä hyödynnetään narratiivista politiikkakehystä (NPK). Teoreettiset lähtökohdat kyseenalaistavat datayhteiskuntien kehitysprosessien luonnollisuuden ja deterministisyyden, osoittamalla niiden olevan valintojen seurausta, joiden taustalla vaikuttavat ideoiden tuottamat oletukset ja kuvitelmat kehityksen seurauksista ja haluttavuudesta. Tämä mahdollistaa datapolitiikkaa ohjaavan vision haastamisen sekä sen etujen ja mahdollisuuksien, haittojen ja kustannusten kriittisen arvioinnin. Primääriaineiston muodostavien komission politiikkadokumenttien (33kpl) ja ehdotusten pohjalta annetun lainsäädännön (3kpl) yhteydessä tunnistettujen politiikkanarratiivien laadullinen analyysi ja kriittinen arviointi auttaa tarkastelemaan, miten komissio kerronnallistaa datayhteiskuntien muutoksen osatekijöiden ja toimijoiden merkitystä sekä näiden välisiä suhteita. Kerronnallistamisen kautta selviää, miten komissio luo talouteen, teknologiaan ja edistykseen yhdistyvien kuvitelmien välityksellä käsitystä yhteiskunnalliseen muutoksen liittyvistä jaetuista tavoitteista ja yhteisestä hyvästä. Analyysin keskiössä ovat tavat, joilla komissio rajaa ja merkityksellistää datafikaatioon liittyvän poliittisen projektin yhteydessä digitaalisen toimintaympäristön historialliset kehitysprosessit, objektit ja subjektit politiikan, hallinnan ja julkisen keskustelun kohteeksi. Analyysin perusteella komissio on omaksunut positivistiselle epistemologialle, talousliberaalille uskomusjärjestelmälle ja dataimperatiiville perustuvan teknoutopistisen kuvitelman moderniudesta, joka rajaa datapolitikan tavoitteet teknologisen determinismin, Big data -paradigman ja valvontakapitalismin talouslogiikan saneleman instrumentaalisen rationaliteetin edellyttämän digitaalisen hallinnan toiminnoiksi. Datapolitiikan tarkoitus ei ole muuttaa vallitsevan järjestelmän logiikkaa tai sen kehityssuuntaa vaan 1) mahdollistaa oikeanlainen toiminta ja 2) rajoittaa haittavaikutuksia. Taustalla on uskomus Big Datan, markkinoiden ja digitaalisen hallinnan muodostaman kolminaisuuden ongelmanratkaisukyvystä, joka takaa datayhteiskuntien tehokkuuden, talouskasvun ja sosiaalisen edistyksen. Kehityssuunta ei ole ongelmaton, ja on johtamassa valvontayhteiskuntien syntymiseen. Yhteistuotannolliset palautesilmukat legitimoivat datafikaation kiihdyttämistä ja luonnollistavat valvontakehitystä, normalisoimalla prosessit osaksi modernien datayhteiskuntien elämää. Datan sekä sitä tuottavien subjektien ja objektien arvouttamisprosessit noudattavat vallitsevan talousjärjestelmän imperatiiveja, jotka ovat usein ristiriidassa demokraattisten arvojen kanssa. Hallitsevan vision rajattu ja itseään vahvistava episteeminen positio hankaloittaa vaihtoehtoisten kuvitelmien esittämistä ja uusien ideoiden syntymistä, mikä lisää kehityksen determinististä luonnetta ja tulkintaa sen väistämättömyydestä. Vaihtoehtoja on olemassa, mutta niiden tekeminen kilpailukykyiseksi edellyttää yhteiskunnallista painetta ja poliittista halua muuttaa nykyistä järjestystä.

Maisterintutkielmassani tutkin Euroopan unionin operationaalista koodia sisäisen turvallisuuden politiikanalalla. Operationaalisen koodin opin mukaisesti tutkielmani tavoitteena on selvittää ja kuvata Euroopan unionin käsitys omasta poliittisesta toimijuudestaan, toimintaa ohjaavista arvoista, poliittisesta todellisuudesta sekä toimintaympäristön perusluonteesta. Tutkimuskysymyksen tiivistän muotoon: Mikä on Euroopan unionin itseymmärrys poliittisesta toimijuudestaan ja käsitys poliittisista kyvykkyyksistään sekä poliittisesta toimintaympäristöstään sisäisen turvallisuuden politiikanalalla? Maisterintutkielmani teoreettisena viitekehyksenä toimii operationaalisen koodin oppi. Operationaalisen koodin opin on alun perin kehittänyt yhdysvaltalainen politiikan tutkija Nathan Leites, tutkiessaan kylmän sodan alkuaikoina bolševikkien ja politbyroon poliittista toimintaa ohjaavaa ajattelua ja uskomuksia poliittisesta todellisuudesta. Operationaalisen koodin oppia on sittemmin kehittänyt selkeämpään ja helpommin sovellettavaan muotoon niin ikään yhdysvaltalainen politiikan tutkija Alexander George. Operationaalisen koodin oppi pyrkii tulkitsemaan poliittisen toimijan uskomuksia ja käsityksiä poliittisesta todellisuudesta, poliittisesta toimijuudestaan sekä poliittisen todellisuuden perusluonteesta. Ensisijainen tutkimusaineistoni koostuu Euroopan komission jäsenten pitämistä ja tekstimuodossa julkaistuista sisäisen turvallisuuden strategioita käsittelevistä puheista. Toissijaisena aineistona toimii vuosina 2010, 2015 ja 2020 julkaistut Euroopan unionin sisäisen turvallisuuden strategiat sekä niihin välittömästi liittyvät Euroopan unionin instituutioiden viralliset dokumentit. Aineiston keräsin puheiden osalta Euroopan komission ylläpitämästä avoimesta sähköisestä asiakirja-arkistosta. Sisäisen turvallisuuden strategiat ja niihin välittömästi liittyvät muut unionin instituutioiden laatimat viralliset dokumentit hain kyseisten instituutioiden virallisilta verkkosivuilta. Tutkielmani osoittaa, että paikoin pitkällekin edenneestä integraatiosta huolimatta tai siitä johtuen sisäisen turvallisuuden politiikanala on edelleen varsin kontroversaali kokonaisuus. Siihen liittyy useita herkkyyksiä sekä poliittisessa toimintaympäristössä jatkuvaa turbulenssia ylläpitäviä sisäisiä sekä ulkoisia tekijöitä. Unionin poliittista toimijuutta sisäisen turvallisuuden politiikanalalla muokkaa osin institutionaalinen epävarmuus ja syvälle juurtunut varovaisuus, jonka myötä EU-tasolla kyetään edistämään sisäiseen turvallisuuteen liittyviä poliittisia intressejä pääosin reaktiivisesti. Unionin poliittinen toimijuus sisäisen turvallisuuden politiikanalalla liikkuu syvällä jäsenvaltioiden suvereniteetin ytimessä ja tämä näkyy alati läsnä olevana tarpeena legitimoida EU-tason sisäiseen turvallisuuteen liittyvät poliittiset toimet. Paikoin tunnistettavista mahdollisista heikkouksistaan huolimatta operationaalisen koodin oppi tarjoaa erinomaisen ja kiinnostavan teoreettisen viitekehyksen tutkielmalle. Unionin poliittisen toimijuuden ja itseymmärryksen systemaattinen tutkiminen lisää kykyä hahmottaa, selittää ja ennustaa unionin toimintaa sisäisen turvallisuuden politiikanalalla.

Tutkielmassa perehdytään Helsingin kaupungin OmaStadiin eli osallistuvan budjetoinnin projektiin vuonna 2021 ja siinä yhteiskehittämisvaiheen työpajoissa eli raksoissa tapahtuneeseen fasilitointiin. Työ vastaa tutkimuskysymykseen: Minkälainen rooli fasilitoinnilla oli OmaStadin alue- ja teemaraksoissa? OmaStadin lähtökohdissa mainitaan puntaroivan kansalaiskeskustelun eli deliberaation vahvistaminen, ja fasilitoinnilla on todettu olevan kiinteä yhteys deliberaation periaatteiden toteutumiseen. Aiheena fasilitointia ei ole juurikaan tutkittu tai teorisoitu, ja tämän työn tavoite on tuottaa lisätietoa OmaStadin fasilitoinnin tavoista ja siihen liittyvistä haasteista. OmaStadissa järjestettiin kaksi työpajakierrosta. Ensimmäisten eli alueraksojen tavoite oli saada avattua mahdollisimman monta kriteerit täyttävää ehdotusta OmaStadin nettisivuille. Toisten työpajojen eli teemaraksojen tavoitteena oli muokata ehdotuksista sellaisia, että niille voitiin laskea kustannusarviot. Näissä raksoissa kaupungin asiantuntijat tarjosivat osaamistaan liittyen ehdotusten käytännöntoteutukseen ja kustannuspuoleen. Työn aineisto koostuu työpajojen havainnoinnista sekä täydentävistä puolistrukturoiduista teemahaastatteluista. Aineiston analyysi perustuu määrälliseen sisällönerittelyyn sekä laadulliseen sisällönanalyysiin. Fasilitoinnissa voidaan havaita selkeä kehityskaari ja aktiivisuuden tason nousu työpajojen edetessä. Analyysi osoittaa, että kaupunkilaisten kokemukset raksoissa vaihtelivat kuitenkin suuresti fasilitoinnin osalta niin määrällisesti kuin laadullisesti. Ehdotusten suuri määrä oli fasilitoinnin kannalta haasteellista, sillä resurssit eivät mahdollistaneet fasilitoijan kokoaikaista osallistumista kaikkiin ryhmiin, ja tästä johtuva pirstaloituneisuus tuotti osallistujien välistä eriarvoisuutta. Raksat toimivat kaupunkilaisten omaehtoisen toiminnan areenoina, ja fasilitoijien tehtävä näyttäytyi tämän mahdollistajana sen sijaan, että olisi vaikutettu siihen millä tavoin kehittämistä tehtiin tai keskustelua käytiin. Fasilitoinnin roolissa korostui keskustelun johtamisen sijaan siihen mukautuminen. Työpajat mobilisoivat kansalaisia ajamaan omaan asiantuntijuuteensa tai kiinnostukseensa pohjautuvaa ehdotusta eteenpäin kohti äänestystä sen sijaan, että kyseessä olisi ollut deliberatiivista demokratiaa vahvistanut tilaisuus.