Browsing by master's degree program "Master's Programme in Social Research (SOSM)"

Maisterintutkielmassani tarkastelen pakkomuuton kokeneiden miesten kokemuksia isyyden toteuttamisesta perheenyhdistämisprosessin aikana. Tutkielmassa selvitän, miten kokemus isyydestä muotoutuu perheenyhdistämisen aikana. Perheenyhdistämistä koskevaa lainsäädäntöä on tiukennettu Suomessa viime vuosikymmenen aikana. Perheenyhdistämistä koskevien kiristysten vaikutusta pakolaisten mielenterveyteen, hyvinvointiin ja kotoutumiseen ei olla kuitenkaan riittävästi huomioitu. Aiemman tutkimuksen perusteella perheenyhdistämiseen lähes väistämättä liittyvä perheestä erossaolo heikentää pakolaisten hyvinvointia ja mielenterveyttä sekä vaikeuttaa kotoutumista. Moni pakkomuuton prosessin kautta Suomeen saapuva mies joutuu erilleen lapsistaan ja perheestään, mikä vaikuttaa isyyden toteuttamisen mahdollisuuksiin. Isyys kytkeytyy kysymyksiin yhdenvertaisuudesta ja ihmisoikeuksista, minkä takia tiedon tuottaminen isyydestä tässä kontekstissa on sosiaalityön kannalta perusteltua. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys paikantuu perhesosiologian kentälle ja hyödynnän sosiologi Janet Finchin (2007) perheen esittämisen (display) käsitettä, joka kytkeytyy vahvasti perheen tekemiseen (do). Tutkimuskysymykseni on, miten isyyttä tehdään ja esitetään perheenyhdistämisen prosessissa. Olen kiinnostunut isyyden toteuttamisen mahdollisuuksista ja tavoista toteuttaa isyyttä perheenyhdistämisprosessin aikana. Tutkimuksen tarkoituksena on luoda uusia näkökulmia isyyteen, ylirajaiseen hoivaan ja perheenyhdistämisen tutkimukseen. Käytän tutkimuksessani aineistona Tietoarkistosta saatavilla olevaa Pakkomuuttajien kokemuksia perheenyhdistämisestä 2018–2020 - haastatteluaineistoa. Tutkimukseni aineisto koostuu 15 haastattelusta, joissa haastateltava on isä ja kertoo omasta isyydestään. Analysoin aineistoani laadullisen tutkimuksen menetelmin ja hyödynnän analyysissa teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Tutkimukseni analyysin perusteella näyttäytyi, että aineiston isät pyrkivät ylläpitämään suhteitaan lapsiinsa ja perheeseensä etäisyydestä huolimatta. Isyyden kokemus muotoutui hallinnollisen epävarmuuden luomilla ehdoilla. Pitkät odotusajat ja perheenyhdistämisprosessin epävarmuus haastoivat isien toimintakykyä ja mielenterveyttä sekä mahdollisuuksia toteuttaa isyyttä haluamallaan tavalla. Yhteydenpidolla oli suuri merkitys isyyden tekemisessä ja esittämisessä. Huoli sävytti keskeisesti isien tunne-elämää ja siten myös isyyttä. Isyys perheenyhdistämisen prosessissa ajoi isät pohtimaan identiteettiään ja rooliaan isänä, mikä oli yhteydessä myös perheen tekemiseen ja esittämiseen. Isät myös uudelleen muotoilivat roolejaan isänä, ja isien rooli perheessä hahmottui hyvin moninaisina.

Tutkielma käsittelee suomalaisen jalkapallohuliganismin rakentumista otteluselostusten kontekstissa. Tutkimuksessa haetaan vastausta, millä tavoin selostuspuheessa konstruoidaan jalkapallohuliganismia, ja miten ilmiön rajanvedot ankkuroituvat fyysiseen toimintaan. Selostusdiskurssi on saanut huomiota useasta perspektiivistä, mutta tutkimuskirjallisuudessa löytyy aukko siinä, miten jalkapallohuliganismia rakennetaan ja merkityksellistetään puheessa. Tämän myötä avautuu hedelmällinen tilaisuus suunnata katse ilmiön käsittelemättömään ulottuvuuteen, ja tuoda uusia kulmia sekä kysymyksiä ilmiön tutkimukselle. Tutkielman aineistona toimii kaksi videota, joissa esiintyy jalkapallohuliganismia Suomen pääsarjatasolla, Veikkausliigassa. Molemmat videot ovat Veikkausliigan lähetysoikeudet omaavan Ruudun suoria lähetyksiä otteluista. Ensimmäinen video on vuoden 2018 Metroderbystä, jossa HJK:n ja Hongan kannattajat ottivat fyysisesti yhteen ottelun jälkeen. Toinen video on vuoden 2022 Stadin derbyn levottomuuksista, joiden myötä peli jouduttiin keskeyttämään useaksi minuutiksi. Tutkimusmenetelmänä toimii keskustelunanalyysi, joka on vuorovaikutusprosessin tutkimista varten kehitetty laadullinen tutkimusmenetelmä. Keskustelunanalyysin keskeisenä tavoitteena on tarkastella ihmisten käyttämiä monimuotoisia kielellisiä ja ei-kielellisiä resursseja erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Keskustelunanalyysi tarjoaa mahdollisuuden analysoida selostuspuheen tilanteista konstruointia, korostaen puhujan tapoja merkityksellistää ja arvioida häiriökäyttäytymistä. Suomalaista jalkapallohuliganismia konstruoidaan kolmen keinon kautta: kehyksen vaihto, arviot ja selitykset. Kehyksen vaihto ilmenee kun puhujan vallitseva tulkintakehys vaihtuu hänen uudelleenohjatessaan huomio muuttuneeseen tilanteeseen. Metroderbyn tapauksessa tilannetta kuvaillaan aluksi varovasti, mutta tapahtumien edetessä kannattajien käyttäytymistä aletaan paheksua. Stadin derbyssä tapahtumat alkoivat kesken ottelun, minkä takia kehys vaihtuu otteluselostuksesta uuden ilmiön kuvaamiseen. Arvioissa puhuja kohdistaa huomion häiriökäyttäytymiseen ja merkityksellistää ilmiötä: Metroderbyn arvioissa keskeinen osa representaatiota oli toistuva vastuun jakaminen puutteellisille turvatoimille, ja Stadin derbyn ”toivotaan -lauseet” – jotka markkeerasivat vähemmän ja enemmän ongelmallisen eroa, ilmentäen selostajan eettistä asemaa – olivat selostuksen yksi toistuvimmista käytänteistä. Metroderbyn selityksiä kuvastavat viittaukset turvallisuusresursseihin ja taustatiedon käyttö tilannekuvauksen representaatiossa. Stadin derbyn selostuksessa muodostetaan selitys kuvaamalla tapahtumaketju sekä pohditaan muun muassa Klubipäädyn twiitin vaikutusta ja osuutta tapauksessa. Keskeisenä tuloksena nähdään, että otteluselostuksessa huliganismia konstruoidaan performatiivisella, viihteellisellä tyylillä. Tapahtumista luodaan dramaattista spektaakkelia, jossa korostuu muun muassa poliisien toiminta ja kannattajien lukumäärän liioittelu itse huliganismin jäädessä sivuosaan. Tulokset tuovat uutta ainesta huliganismitutkimuksen kentälle ja samalla resonoivat aiemman mediatutkimuksen osalta median performatiivisesta roolista. Jatkotutkimuksen kannalta herää kiinnostus tarkastella, onko performatiivisella roolilla myös laajempaa yhteiskunnallista merkitystä ja vaikutusta – viihteellistetäänkö mediassa väkivaltaa tai rikoksia?

Tutkielmassa paikannetaan jälkihuollon sosiaalityötä ohjaavia hallinnan suhteita sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta erään suuren suomalaisen kaupungin jälkihuoltopalvelussa. Tutkielman teoreettis-metodologinen viitekehys rakentuu Dorothy E. Smithin kehittämästä institutionaalisesta etnografiasta, joka keskittyy tietystä näkökulmasta valittujen yksilöiden jokapäiväiseen toimintaan vaikuttavien hallinnan suhteiden tarkasteluun. Hallinnan suhteilla tarkoitetaan toimintaa ohjaavia valtasuhteita, jotka ilmenevät esimerkiksi lainsäädännön, hallinnon sekä ammatillisten ja akateemisten tekstien kautta. Tutkielmassa hallinnan suhteiden paikantaminen tapahtuu tarkastelemalla sosiaalityöntekijöiden kokemuksia jälkihuoltotyön käytännöistä. Tutkimusaineisto koostuu kahdesta sosiaalityöntekijöille suunnatusta fokusryhmäkeskustelusta ja tutkimusaineisto on analysoitu sisällönanalyysilla hallinnan suhteiden käsitettä hyödyntäen. Sosiaalityöntekijöiden näkökulmasta tarkasteltuna jälkihuoltotyötä ohjaavat lastensuojelulaista johdettu nuoren yksilöllinen tarve ja sosiaalityöntekijän yksilöllinen harkinta. Jälkihuoltotyön käytäntöjä ohjaavat kuitenkin myös organisaatioiden tasolla ilmenevät hallinnan suhteet, jotka asettavat ehtoja jälkihuollon järjestämisen tavoille ja sitä kautta sosiaalityöntekijän toimintamahdollisuuksille. Ehdot ja sosiaalityöntekijän toimintamahdollisuudet konkretisoituivat asiakkaiden asumisvaihtoehtojen suunnittelussa, asiakkaille myönnetyissä palveluissa, palveluiden toimintalogiikassa sekä asiakkaan taloudellisessa tukemisessa. Organisaatioiden tasolla ilmenevät hallinnan suhteet kytkeytyvät paikallistason jälkihuoltotyötä jäsentäviin laajempiin rakenteisiin, kuten jälkihuoltoa koskevaan lainsäädäntöön ja sen puutteisiin, jälkihuollon hallinnolliseen sijoittumiseen sekä jälkihuoltopalveluita ohjaavaan julkisjohtamisen malliin. Organisaatioiden tasolla ilmenevät hallinnan suhteet mahdollistavat asiakkaiden yhdenvertaisuuden toteutumisen jälkihuoltotyön käytännöissä samalla kuitenkin luoden haasteita yksilölliseen harkintaan perustuvan työn toteuttamiseen.

Tämä tutkielma tarkastelee kansalaisen aseman muodostumista Suomen kansallisessa tekoälyhankkeessa AuroraAI:ssa. Tutkielman tutkimuskysymys on Minkälaisia subjektiviteettejä hallittaville muodostetaan AuroraAI-ohjelmassa? Suomen kansallinen tekoälyhanke oli Sipilän hallituskaudella alkunsa saanut, ja Rinteen ja myöhemmin Marinin hallituskaudella asetettu ohjelma, jolla pyrittiin julkisen sektorin digitalisaation edistämiseen ja teknologiakyvykkyyden, sekä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyön kehittämiseen. Ohjelman suurin teknologinen toteutus oli AuroraAI-verkko, jonka tarkoitus oli toimia rajapintana julkisen, yksityisen sekä kolmannen sektorin tarjoamien palveluiden ja kansalaisen välillä. Rajapinnan tarkoitus oli toimia algoritmiperustaisesti, suositellen palveluita ennakoivasti yksilön hyvinvointitiedoista koostettuun hyvinvointiavatariin perustuen. Ohjelman toimikausi oli 2020 - 2023, eikä AuroraAI-verkkoa otettu julkisten palveluiden tarjonnassa käyttöön. Ohjelma edustaa julkisen hallinnon pitkälle edennyttä digitalisaatiota ja datafikaatiota, ja tutkielman tarkoitus on tuottaa tietoa kansalaisen aseman muotoutumisesta julkishallinnon teknologisessa kehityksessä. Samoja teemoja soveltavia hankkeita on julkisessa hallinnossa kehitteillä tämän tutkielman kirjoitusvaiheessa, sekä digitalisaation ja tekoälyn kasvavaan trendiin nähden odotettavissa myös tulevaisuudessa. Teknologian kehityksessä oletukset käyttäjään liittyen vaikuttavat asemaan, joka käyttäjälle lopullisessa teknologisessa toteutuksessa muodostuu, mistä johtuen kansalaisen aseman muodostumiseen liittyviä tekijöitä on tärkeää selvittää. Aihetta lähestytään hallinnan analytiikan käsittein, erityisesti hyödyntäen Mitchell Deanin käsitystä hallinnan käytäntöjen regiimeistä. Dean on eritellyt hallinnan regiimien jakautuvan viiteen tasoon, joista neljäs, eli identiteettien muodostumisen taso, on tutkielman kannalta olennaisin. Dean esittää, että jokaista tasoa on mahdollista tutkia esittämällä erilaisia kysymyksiä, ja identiteettien muodostumisen tasoon liittyvien kysymysten avulla on muodostettu tämän tutkielman alatutkimuskysymykset, joita ovat (1) millaisia ominaisuuksia hallinnan kohteilla oletetaan olevan, ja miten hallittavien ominaisuuksia mahdollisesti kyseenalaistetaan ja uudelleen muotoillaan; (2) mitä käyttäytymisen muotoja heiltä vaaditaan; (3) mitä oikeuksia ja velvollisuuksia heillä on, ja kuinka nämä oikeudet taataan ja velvollisuudet pannaan täytäntöön. Käytännössä aiheen tarkastelu tapahtuu kehysanalyysin kautta, jolla tarkastellaan ohjelmassa tuotettuja kuvia. Kehysanalyysin avulla paikannetaan sellaisia subjektiviteetteja, joita ohjelmassa on tietoisesti tai tiedostamattomasti haluttu edistää. Kuvat ovat valikoituneet tutkielman aineistoksi, sillä kuvat toimivat enenevässä määrin kommunikaation, sekä mielikuvien muokkaamisen välineinä, ja tämän tutkielman tarkoitus on tarkastella, millaista subjektiviteettiä ohjelmalla haluttiin mielikuvien avulla edistää. Lisäksi ohjelmassa kuvia tuotettiin runsaasti, mikä viittaa siihen, että kuvilla on ohjelmassa ollut huomattava merkitys. Kehysanalyysi tuottaa tutkielmassa kahdenlaisia lopputuloksia: (1) kansalaisesta luotiin subjekti, jonka kokonaisvaltainen tarkastelu ja pikkutarkka hallinta on tarpeellista ja perusteltua, ja (2) tuotettu subjektiviteetti perustuu oikeistolaiseen hallintamentaliteettiin, jossa yksilön vapautta korostetaan ja vastuuta oletetaan. Aikaisemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että julkisen hallinnon datafikaation edetessä ihminen muuttuu hallinnalle täysin läpinäkyväksi, kun taas hallinnan toiminnot ovat dataa hyödyntävien teknologioiden vuoksi vaikeammin ymmärrettävissä. Tutkielman tulokset vahvistavat tätä tulkintaa. Koska tulokset vahvistavat näkemystä datan tuottajien ja sen kerääjien välisen kahtiajaon valtaepäsuhdasta, tutkielma painottaa käyttäjän eli kansalaisen aseman aktiivista huomioimista vastaavanlaisten, datafikaatiota edustavien ja yksilöimistä ja ennakointia painottavien julkisen hallinnon alaisten ohjelmien suunnittelussa.

Rikoslain 20. luvun kokonaisuudistuksen myötä raiskauksen määritelmä muuttui suostumusperustaiseksi lain astuessa voimaan 1.1.2023. Lainsäädännön uudistuksen taustalla vaikutti muun muassa kansalaisaloite Suostumus 2018, jonka tavoite oli raiskauksen määritelmän muuttaminen suostumusperustaiseksi sekä niin sanottu Istanbulin sopimus, jossa velvoitettiin sopimusvaltiot kriminalisoimaan seksuaaliväkivalta, joka on tehty ilman uhrin suostumusta. Lisäksi yhteiskunnallista keskustelua seksuaalirikoslainsäädännöstä herätti vuonna 2017 alkanut me too -keskustelu, joka oli yksi taustavoimista Suostumus 2018 –kansalaisaloitteen takana. Maisterintutkielmani tarkastelee suostumusperustaiseen raiskaukseen liitettäviä uhridiskursseja ja uhrikategorisointeja eduskunnan täysistuntokeskusteluissa. Näiden pohjalta tarkastelen myös, millaisiin henkilöihin suostumuksellisuus liitetään ja kenelle täysistuntokeskusteluissa suostumuksellisuus sallitaan. Tutkielman aineistona on kolme eduskunnan täysistunnon pöytäkirjaa, joissa on käsitelty suostumusperustaista raiskausta. Ensimmäinen pöytäkirja on lähetekeskustelusta Suostumus 2018 –kansalaisaloitteesta ja kaksi muuta pöytäkirjaa koskevat eduskunnan täysistuntoja hallituksen esityksestä eduskunnalle rikoslain 20. luvuksi. Käyn tutkielmassani läpi seksuaalirikoksia rikostyyppinä, väkivallan kulttuuria ja siihen liittyviä raiskausmyyttejä- ja kulttuuria. Teoreettinen lähestymistapani nojautuu uhritutkimuksen perinteeseen ja suostumuksellisuuden käsitteeseen. Hyödynnän uhritutkimuksesta erityisesti eri uhrikategorisointeja ja uhrikokemusten hierarkiaa. Suostumuksen osalta käytän etenkin positiivisen suostumuksen käsitettä ja tarkastelen suostumuksen monimuotoisuutta sekä suostumuksen ja tahdonvastaisuuden konfliktia. Aineiston analyysin olen toteuttanut diskurssianalyysillä, mutta analyysin alkuvaiheessa olen hyödyntänyt myös sisällönanalyysin keinoja aineiston jäsentämisessä. Diskurssianalyysissä hyödynnän etenkin feminististä poststrukturalistista diskurssianalyysiä ja subjektipositioita, joiden kautta tuon esiin eroja diskursseihin asettumisessa. Aineistosta nousee esille kolme eri uhridiskurssia, joiden kautta suostumusperustaiseen raiskaukseen liitetty uhrikuva muodostuu. Nämä kolme uhridiskurssia ovat ideaaliuhri, ei-ideaalinen uhri ja heikko uhri. Aineistosta on havaittavissa eri positioita, joissa uhrit asettuvat eri asemaan uhridiskurssin sisällä. Uhridiskurssien pohjalta olen tarkastellut sitä, miten eri uhrit asettuvat uhrikokemusten hierarkiaan. Aineistossa uhrikokemusten hierarkian yläosaan asettuu ideaaliuhri ja hierarkian pohjalle ei-ideaalinen uhri. Heikko uhri asettuu uhrikokemusten hierarkian keskiosaan. Lopuksi olen tarkastellut sitä, kenelle suostumuksellisuus sallitaan. Aineistosta voidaan havaita, että suostumuksellisuus sallitaan varauksetta uhrikokemusten hierarkian yläosaan asettuvalle ideaaliuhrille, ja suostumuksellisuus monimutkaistuu mitä alemmaksi hierarkiassa liikutaan. Tutkielma ei anna yksiselitteistä vastausta sille, kenelle suostumus sallitaan, ja tämä osoittaa sen, kuinka hankalaa on muodostaa yhteinen käsitys suostumuksesta. Tutkielmani muodostaa kuvan siitä, millaisen uhrikäsityksen mukaan lainsäädäntöä on muotoiltu ja miten suostumus on käsitetty.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miltä kiinalainen politiikka näyttää suomalaisen median linssien läpi. Työn tarkoituksena on tutkia sitä, miten kiinalainen politiikka esitetään suomalaiselle yleisölle median kautta ja sitä, millaisia vallankäytön ja geopoliittisen identiteetin diskursseja kiinalaisen politiikan uutisoinnissa ilmenee. Aikaisempi tutkimus osoittaa, että kiinalaisen politiikan uutisoinnissa on huomattavia eroavaisuuksia riippuen siitä, missä maassa aihetta koskevat uutiset on julkaistu. Länsimaissa julkaistut uutiset noudattavat usein narratiivia, jossa Kiina nähdään autoritaarisena ja totalitaarisena valtiona, joka polkee ihmisoikeuksia ja pyrkii kasvattamaan kansainvälistä vaikutusvaltaansa keinoja kaihtamatta. Tutkimus on toteutettu soveltamalla kriittisen diskurssianalyysin menetelmää Yleisradion ja Helsingin Sanomien julkaisemiin uutisaineistoihin Kiinan kommunistisen puolueen kansallisen kongressin viikolta 16.10.2022 - 22.10.2022. Aineistossa on yhteensä 26 uutisartikkelia. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten aineiston artikkelit on kehystetty ja millainen agenda niille on asetettu, eli sitä, mitä ne pyrkivät viestimään Suomen kansalaisille ja miten tämä viestiminen on toteutettu. Tämä tutkimus osoittaa, että kiinalaisesta politiikasta uutisoidaan Suomessa varsin kriittiseen sävyyn. Kiinan johtaja Xi Jinping esitetään autokraattisena itsevaltiaana, joka ei kunnioita ihmisoikeuksia. Aineiston valossa länsimaat puolestaan esittävät julkista huolta Kiinaan kohdistuvista riippuvuuksista ja pyrkivät ottamaan etäisyyttä Kiinan hallintoon.

Maisteritutkielmani aiheena on lasten ja sosiaalityön kentällä toimivien työntekijöiden välinen kosketus. Tutkimuksen tarkoituksena on luoda vähän tutkitusta aiheesta yleiskuva ja laajentaa ymmärrystä kosketuksesta ja sen käytöstä sosiaalityön kontekstissa. Tavoitteena on tarjota aineksia ammatillisten kosketuskäytänteiden kriittiselle reflektoinnille. Tutkimus tehtiin narratiivisena kirjallisuuskatsauksena. Tutkimuksen lähestymistapa perustuu sosiaaliseen konstruktionismiin ja siinä hyödynnetään Lorraine Greenin (2017) esittämää laadullista jakoa hyvään, pahaan ja puuttuvaan kosketukseen tutkimustulosten analysoinnissa. Tutkimusaineisto koostuu kahdestatoista vertaisarvioiduista artikkelista, jotka ovat julkaistu vuosina 2003–2022. Kosketuksen määrittely tarpeelliseksi tai tarpeettomaksi, hyväksi tai paheksuttavaksi on kontekstisidonnaisen, tietyssä ajassa ja paikassa tapahtuvan neuvottelun tulos. Aikuisten ja lasten välisen kanssakäymisen uhkia korostava kulttuurinen diskurssi ja riskienhallinnan vaatimus heijastuvat myös sosiaalityön kontekstissa näkemykseen kosketuksesta riskialttiina toimintana. Kosketukseen liitettyjen riskien ja turvattomuuden kuvaukset paikantuvat aineistossa asymmetrisen vallan väärinkäytön epäilyksiin, yksilöllistettyyn vastuun kantamiseen viranomaisena sekä pelkoon ammatillisten rajojen huokoistumisesta ja ammatillisen objektiivisuuden vaarantumisesta. Työyhteisön ja alan eettiset ohjeistukset ohjaavat välttelemään kosketusta, joka on nykykulttuurissa vahvasti seksualisoitu. Pelko joutua syytetyksi epäammattimaisesta toiminnasta sekä epävarmuus kosketuksen oikeanlaisesta käytöstä sosiaalityön kontekstissa muokkaavat kosketuksen käyttöä koskevia asenteita, arvoja ja käytänteitä. Sosiaalinen ympäristö ja kosketukseen osallistuvien keskinäiset roolit ja suhde luovat osaltaan odotuksia kosketustapahtumalle, sen oikeutukselle ja sen turvalliseksi kokemiselle. Kosketuksen avulla pyritään vastaamaan erityisesti pienten lasten tunnetarpeisiin ja tunteiden- ja toiminnansäätelyyn. Riski- ja ongelmakeskeinen suhtautuminen kosketukseen voi heikentää ammattilaisen omaa harkintaa kosketuksen käyttämisestä tilanteissa, jossa se voisi olla lapsen tai nuoren etu. Lapsen tarpeista ja suostumuksesta lähtevä näkökulma korostaa lapsen ja nuoren toimijuutta ja arviointikykyä intervention käytössä. Eettisesti kestävän kosketuksen käytön perustana tulee huomioida vahvemmin lapsen oikeuksien ja lapsen kokonaisvaltaisen edun näkökulma.

Viime vuosina koulu-uupumus on lisääntynyt merkittävästi peruskoululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden keskuudessa, etenkin korona-ajan etäopiskelujaksojen seurauksena. Koulu-uupumus voidaan nähdä sosiaalisena ja yhteiskunnallisella tasolla merkityksellisenä ilmiönä. Koulu-uupumukseen on 2000-luvun aikana kiinnitetty yhä enemmän huomiota tutkimuksessa, mutta uupumuksen laadullinen tutkimus on jäänyt vähemmälle huomiolle. Yhteiskunnassa vallalla olevat puhetavat ovat vaikuttaneet suomalaisen koulutuspolitiikan määrittelyyn, mikä korostaa puhetapojen tarkastelun merkitystä. Tutkielman tarkastelun kohteena ovat koulu-uupumuksen puhetavat suomalaisessa verkkokeskustelussa. Aineisto koostuu kolmen vuonna 2022 julkaistun suomenkielisen verkkouutisartikkelin kommenttikentistä. Tutkimuksen teoreettismetodologisen viitekehyksen muodostavat sosiaalinen konstruktionismi ja kriittinen diskursiivinen psykologia. Tärkeimpinä analyyttisina työkaluina hyödynnetään tulkintarepertuaarin ja subjektiposition käsitteitä. Sosiaaliselle konstruktionismille on keskeistä ajatus tiedon muodostumisesta osana vuorovaikutusta. Kriittisen diskursiivisen psykologian avulla voidaan tarkastella arkitilanteissa tuotettua puhetta tai kirjoitusta, mutta lähestymistapa huomioi myös laajemman historiallisen ja kulttuurisen kontekstin. Analyysin perusteella aineistosta on tunnistettavissa viisi erilaista koulu-uupumuksen tulkintarepertuaaria: kohtuuttomat vaatimukset uuvuttavat, kilpailuyhteiskunta uuvuttaa, sosiaalisen tuen merkitys, yksilön vastuu ja valinnat sekä vapaa kasvatus uuvuttaa. Repertuaarit eroavat toisistaan sen perusteella, millaisia uupumuksen syitä ja ratkaisuja niissä rakennetaan, ja kenelle vastuuta uupumuksesta osoitetaan. Tulkintarepertuaarit tuottavat erilaisia subjektipositioita uupuneelle lapselle tai nuorelle. Kolme ensimmäistä repertuaaria kytkeytyvät suoritusyhteiskunnan sekä yksilöllistymiskehityksen kritiikkiin, ja kaksi jälkimmäistä tulkintarepertuaaria mukailevat selkeämmin uusliberalistista ajattelua yksilön vastuusta ja valinnanmahdollisuudesta. Näiden kahden puhetavan välille rakentuukin aineistossa ideologinen dilemma, eli uusliberalistista puhetapaa joko vastustetaan tai mukaillaan eri repertuaareissa. Tulkintarepertuaareille keskeistä on myös vastuun rakentaminen eri tahoille. Ensimmäiset tulkintarepertuaarit rakentavat vastuuta uupumuksesta koulujärjestelmälle sekä kilpailuyhteiskunnalle, ja jälkimmäiset repertuaarit puolestaan rakentavat vastuuta uupumuksesta joko nuorelle tai hänen vanhemmilleen.

Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaalitieteiden maisteriohjelma Opintosuunta: Sosiaalityö Tekijä: Lily Huuhtanen Työn nimi: ”Köyhyys koskee aivan terveitä työkykyisiä ihmisiä myös. Ja se ei ole heidän vikansa.” Kehysanalyysi toimeentulotuen keskusteluista internetin keskustelupalstoilla Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: joulukuu, 2023 Sivumäärä: 49, lähteineen 58. Kaksi liitettä: liite 1, 1 sivua; liite 2, 1 sivu. Avainsanat: sosiaaliturva, kehysanalyysi Ohjaaja: Minna Zechner Säilytyspaikka: Helsingin yliopisto Tiivistelmä: Tutkielmassa tarkastellaan internetin keskustelupalstoilla käytyä keskustelua toimeentulotuesta. Tutkielmassa selvitetään, minkälaisissa kehyksissä toimeentulotuesta syntyvää keskustelua internetin keskustelupalstoilla käydään. Toimeentulotuki on tarveperustainen ja viimesijainen tuki Suomen sosiaaliturvajärjestelmässä. Tukeen on oikeutettu, kun muut varat eivät riitä kohtuulliseksi katsottuun elämiseen. Toimeentulotuen hakuprosessia on kritisoitu monimutkaiseksi ja hakijaa nöyryyttäväksi sekä tuen saaminen on koettu häpeälliseksi ja leimaavaksi. Hakuprosessin vaikeus ja nöyryyttävä vaikutus on myös aiheuttanut tuen hakematta jättämistä, joka on todettu tulevan kalliimmaksi yhteiskunnalle kuin tuen nostaminen. Internetin keskustelupalstat ovat vuorovaikutuksellisia keskustelualustoja ja tiedonhankinnan kanavia. Keskustelupalstat ovat vakiinnuttaneet paikkansa tietoyhteiskunnassamme ja on sanottu, että siellä käyty keskustelu heijastelee kansan mielipiteitä. Tutkielman aineisto on kerätty kahdesta käyttäjämääriltään suurimmalta Suomessa toimivalta keskustelupalstalta; Suomi24.fi ja Vauva.fi -sivustoilta. Aineisto koostuu yhteensä 20 viestiketjusta ja 498 kommentista. Aineisto analysoidaan kehysanalyysin keinoin, joka on sosiologi Erving Goffmanin tunnetuksi tekemä analyysimenetelmä. Kehysanalyysissä tekstistä tunnistetaan erilaisia kehyksiä, joiden avulla voidaan tulkita mitä keskusteluissa tapahtuu sekä miten todellisuutta tulkitaan. Keskusteluissa esiintyvien kehysten avulla voidaan ymmärtää keskustelijoiden antamia merkityksiä toimeentulotuesta ja yhteiskunnallisista kysymyksistä. Tässä tutkielmassa internetin keskustelupalstojen viestiketjuista jäsennettiin seuraavia kehyksiä; tiedon, tunteen, toiseuden, oikeudenmukaisuuden ja kiistan kehys. Kehysten perusteella voidaan todeta, että toimeentulotuki tuottaa tiedontarpeita tuen hakuprosessin monimutkaisuuden sekä viranomaiskielen epäselkeyden takia. Tunteen kehyksessä toimeentulotukeen liitettiin pääosin negatiivisia tunteita. Toiseuden kehyksessä toimeentulotuen hakeminen ja saaminen toi esiin toiseuden kokemuksia. Toiseus on yhteiskunnan yleisten normien ja odotusten vastaista olemista. Oikeudenmukaisuuden kehyksessä toimeentulotuen keskustelut nivoutuivat keskusteluihin omista oikeuksista ja oikeusvaltion periaatteista sekä toimeentulotuen hakemis- ja myöntämisperusteiden ristiriitaisuuksista suhteessa perusoikeuksiin. Kiistan kehyksessä ilmeni toimeentulotuesta heränneitä erimielisyyksiä keskustelijoiden välillä, jotka linkittyivät, moraalisiin ja eettisiin pohdintoihin. Toimeentulotuki on yhteiskunnan viimesijainen tuki, joka herättää keskustelua ja ennakkokäsityksiä. Aineiston keskustelijat tuovat ymmärrystä, että toimeentulotuki on monimutkainen tukimuoto. Selkeämpi tuen hakuprosessi ja -ohjeet sekä viranomaiskielen selkeyttäminen nostaisi hakijoiden tyytyväisyyttä tukea kohtaan ja lisäisi hakijoiden hyvinvointia.

Seksuaaliväkivalta loukkaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta, joka on edellytys turvalliselle seksuaaliselle kanssakäymiselle. Suostumusperusteinen seksuaalirikoslainsäädäntö astui voimaan Suomessa 1.1.2023. Tässä maisterintutkielmassa tarkastelen kansanedustajien puheenvuorojen kautta, minkälaisiin seksuaaliväkivallan diskursseihin he tukeutuvat, millaisiin toimija-asemiin he sijoittavat väkivallan kokijoita ja tekijöitä sekä suostumusta ja millaisin legitimaatiostrategioin he argumentointiaan perustelevat lainsäädäntöuudistusta koskevissa lähetekeskusteluissa. Tutkimusaineistoni muodostavat lähetekeskustelut Suostumus2018-kansalaisaloitteesta ja hallituksen esityksestä eduskunnalle seksuaalirikoksia koskevaksi lainsäädännöksi. Tutkielmani teoreettis-metodologinen viitekehys rakentuu sosiaalisen konstruktionismin ja siihen perustuvan kriittisen diskurssianalyysin varaan. Kriittinen diskurssianalyysi tarkentuu diskurssien ja puhetapojen legitimoinnin analyysiksi. Analyysini perusteella seksuaaliväkivalta merkityksellistyy lähetekeskusteluissa vallitsevan väkivaltakulttuurin, vastuutettavan seksuaaliväkivallan tekijän, suojeltavan seksuaaliväkivallan kokijan ja uudistavan suostumuksen diskurssien kautta. Väkivallan tekijä määrittyy toimija-asemiltaan sekä oikeuslaitoksen suojaamaksi ja kontrollin tarpeessa olevaksi että oikeudelliselle tarkastelulle ja väkivaltakulttuurille altistuvaksi. Väkivallan kokijalle kansanedustajat osoittavat neljä subjektipositiota: lainsäätäjää velvoittava ja oikeuksia nauttiva kansa mahdollisena väkivallan kokijana, jokaisen tuntema seksuaaliväkivallan kokija, seksuaaliväkivaltaa sietäneet rohkeat naissukupolvet sekä oikeusvaltion sivuuttama ja neuvoton seksuaaliväkivallan kokija. Suostumus puolestaan asemoituu kansanedustajien puheessa seksuaalisen itsemääräämisoikeuden toteutumista merkitseväksi sekä problemaattiseksi suostumukseksi. Eduskuntakeskustelu seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta ja sitä loukkaavasta seksuaaliväkivallasta ilmentää viime vuosikymmenten kulttuurista muutosta seksuaaliväkivallan vähättelystä ja normalisoinnista kohti väkivallan kokijoiden oikeudet tunnustavaa lähestymistapaa. Lähetekeskusteluista piirtyy kuva seksuaaliväkivallasta vakavana oikeudellisena ongelmana, johon puuttumiseen ei ole riittävästi kyetty, mutta jonka vastustaminen todetaan jokaisen asiaksi. Tulkintani mukaan kansanedustajat osallistuvatkin suomalaisen yhteiskunnan väkivaltaongelman laajuuden tunnustamiseen, mistä myöskin heidän ehdottamansa laaja keinovalikoima seksuaaliväkivallan vähentämiseksi kumpuaa. Kansanedustajat jakavat tavoitteet vahvistaa seksuaalista itsemääräämisoikeutta, parantaa seksuaaliväkivallan kokijan asemaa ja lisätä seksuaaliväkivallan tekijän vastuuta teostaan, mitkä viime kädessä perustelevat lainsäädännön uudistamisen tarpeen. Keinot ovat kuitenkin erilaisia suostumusperusteisuutta painottavien ja ankaraa kriminaalipoliittista linjaa kannattavien edustajien välillä; suostumusperusteisesta raiskausmääritelmästä ei vallitse yksimielisyyttä. Kansanedustajat osallistuvat väkivallan kokijoita ja tekijöitä asemoidessaan tunnistamiseen ja tunnustamiseen, määrittämiseen ja kategorisointiin sekä rajoittamiseen ja marginalisoimiseen. Heidän puhetapansa toisintavat historiallisia ja totunnaisia väkivaltadiskursseja, mutta myös diskursiivista vastarintaa ja hegemonisten diskurssien haastamista on havaittavissa. Kansanedustajien hyödyntämistä legitimaatiostrategioista aineistossani korostuvat perus- ja ihmisoikeuksiin vetoaminen ja kertomuksellinen ja emotionaalinen legitimointi yli puoluerajojen. Esitän loppukaneettinani, että se, miten yhteiskunnassa suhtaudutaan seksuaaliväkivaltaan ja pyritään vähentämään sitä, kuvaa hyvinvointi- ja oikeusvaltion arvoja ja sitoumuksia perustavanlaatuisesti. Siksi yhteiskuntapoliittisesti painottuneelle väkivaltatutkimukselle on tarvetta. Totean niin ikään, että keskustelun väkivaltakäsitteistä on syytä jatkua, ja etenkin seksuaaliväkivallan käsite tulisi ottaa laajempaan käyttöön seksuaalisen väkivallan sijasta.