Browsing by Subject "vuorovaikutus"

Tässä maisteritutkielmassa tarkastellaan lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kokemuksia tulkin läsnäolosta asiakastilanteissa. Aihe on tärkeä, sillä sosiaalityöhön ja asioimistulkkaukseen kiinnittyvää tutkimusta on vain vähän. Aihe on ajankohtainen, sillä tulkkien käyttö on nykyään jokapäiväistä sosiaalityön arjessa maahan muuttaneiden asiakkaiden kanssa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten tulkin läsnäolo asiakastilanteessa vaikuttaa työntekijän ja asiakkaan väliseen vuorovaikutukseen ja miten valta näyttäytyy tulkatuissa asiakaskohtaamisissa. Tutkielmassa käytetään kirjoittajan kehittämää käsitettä tulkattu kohtaaminen. Maisteritutkielma on tehty osana MigraFam –tutkimushanketta. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Miten lastensuojelun sosiaalityöntekijät kokevat tulkatun kohtaamisen vaikuttavan asiakkaan ja sosiaalityöntekijän väliseen dialogiseen vuorovaikutukseen? 2) Miten vallan epäsymmetria näyttäytyy sosiaalityöntekijöille tulkatuissa kohtaamisissa? Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoiduilla ryhmähaastatteluilla. Tutkielmaa varten haastateltiin kymmentä lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijää. Aineiston analyysi toteutettiin sisällönanalyysillä litteroitua haastatteluaineistoa teemoitellen. Tämän jälkeen aineistosta löydetyt yleistettävät näkemykset asetettiin dialogiin aiemman tutkimuksen kanssa. Tutkielman teoreettisina lähtökohtina toimivat Erving Goffmanin luoma teoria vuorovaikutuksesta instituutiona sekä kasvotyö, ja keskeisiä käsitteitä ovat maahan muuttanut, asioimistulkkaus ja valtaepäsymmetria. Valtaepäsymmetrioita on läsnä kaikissa institutionaalisissa kohtaamisissa, ja ne voivat korostua maahan muuttaneiden kohdatessa viranomaisia. Valta voi olla alentavaa tai rajoittavaa sekä toisaalta tuottavaa ja suojelevaa. Nämä valtasuhteet ja valtaepäsymmetriat ilmenevät arjen käytännöissä ja kielenkäytössä, jotka muokkaavat käsityksiä maahanmuutosta ja etnisyydestä. Haastatellut sosiaalityöntekijät kokevat, että itse tulkin läsnäolo ei yleensä vaikuta asiakkaan ja sosiaalityöntekijän väliseen vuorovaikutukseen ja dialogiin. Tulkkauksesta johtuen vuorovaikutus voi olla jopa jäsentyneempää kuin ei-tulkatussa kohtaamisessa. Yhteisen kielen puuttuminen sekä kommunikaatiokulttuurien erot tosin voivat aiheuttaa väärinkäsityksiä sekä jäykempää dialogia asiakkaan ja työntekijän välillä. Tulkin kuuluu olla tapaamisissa neutraali, mutta kulttuurierojen tunnistaminen usein tukee yhteisen ymmärryksen muodostumista. Tulkatussa kohtaamisessa dialogista tuleekin trialogi, jossa kolme osallistujaa luo ja konstruoi jakamaansa tietoa vuorovaikutuksessa. Sosiaalityöntekijän ja tulkin yhtenä tehtävänä on ylläpitää asiakkaan – ja toistensa – kasvoja vuorovaikutustilanteessa. Sosiaalityöntekijä voi käyttää valtaa asiakkaan puolesta tai häntä vastaan. Sosiaalityöntekijät näkevät, että heillä on valtaa ajaa asiakkaansa asiaa sekä viranomaisaseman mukanaan tuoma valta puuttua perheen sisäisiin asioihin. Heillä on valtaa auttaa maahan muuttanutta perhettä saamaan tarvitsemansa tukipalvelut. Sosiaalityöntekijä voi myös siirtää asiakkaalle valtaa antamalla esimerkiksi aikaa pohtia vaihtoehtoja ja päätöksiä ennen kuin asiassa edetään. Maahan muuttaneelle asiakkaalle sosiaalityöntekijä voi varata kalenteristaan enemmän aikaa kuin kantasuomalaiselle asiakkaalle. Tulkilla on haastattelemieni sosiaalityöntekijöiden mukaan tulkatuissa kohtaamisissa kielellistä valtaa, sillä hän on ainoa, joka ymmärtää sekä sosiaalityöntekijän että asiakkaan kieltä. Asioimistulkin ammattisäännöstössä todetaan, että tulkki on neutraali toimija, joka ei ota kenenkään puolta, ei lisää mitään eikä poista mitään tulkkeesta. Haastatellut sosiaalityöntekijät kertovat kuitenkin sellaisistakin kokemuksista, joissa tulkki oli ottanut itselleen vallan lyhentää tulketta tai esimerkiksi puolustaa asiakkaan toimintaa. Tulkilla on valta päättää, miten hän soveltaa tulkin ammattisäännöstön ohjeita käytännössä. Tulosten perusteella voidaan esittää, että onnistunut tulkattu kohtaaminen sosiaalityöntekijän ja maahan muuttaneen asiakkaan välillä vaatii seuraavia toimenpiteitä: riittävästi aikaa, lyhyitä puheenvuoroja, selkokieltä, yhteisen kielen, tulkki kertoo olevansa puolueeton, työntekijä avaa lastensuojelun ammattitermejä ja prosesseja sekä mahdollisuuksien mukaan lastensuojeluun erikoistuneen tulkin. Haastattelemani sosiaalityöntekijät toivoivat, että käytettävissä olisi lastensuojeluun erikoistuneita tulkkeja ja että asioimistulkeille ja lastensuojelun sosiaalityöntekijöille olisi tarjolla yhteinen koulutus.

Tämä pro gradu –tutkielma käsittelee verkkovälitteisen sosiaalisen vuorovaikutuksen samankaltaisuuksia ja eroavaisuuksia suhteessa kasvokkaiseen vuorovaikutukseen. Tarkastelun pohjana käytetään sosiaalisen pääoman teoriaperheeseen kuuluvaa käsitteistöä sekä verkkovälitteisestä vuorovaikutuksesta tehtyjä julkaisuja. Tavoitteena on selvittää, minkälaisia vaikutuksia informaatioteknologian mukanaan tuomilla uusilla kommunikaatiotavoilla on ihmisten sosiaalisuuteen. Aineistona toimii haastatteluaineisto, joka on toteutettu teemahaastattelun keinoin. Tutkielmaa varten haastateltiin erään pienen, noin 30-henkisen ei-julkisen verkon keskustelufoorumin jäseniä, jotka ovat noin 30-vuotiaita, verkkovälitteisiä kommunikaatiokeinoja paljon käyttäviä ihmisiä. Foorumin jäsenet olivat käytännössä yksimielisiä siitä, että kyseinen foorumi on poikkeuksellisen hedelmällinen paikka käydä keskustelua ja vaihtaa mielipiteitä. Aineiston analyysin tuloksena kävi ilmi, että verkkovälitteisessä vuorovaikutuksessa vertaisarviointi on hyvin keskeinen kysymys. Vertaisarvioinnilla tarkoitetaan tässä kykyä arvioida toisten ihmisten luotettavuutta ja kykyä edistää yhteisiä päämääriä esimerkiksi kommunikaatiossa. Tietyt tekniset ratkaisut, kuten arvostelutyyppiset vertaisarviointikeinot, voivat auttaa vertaisarvioinnin toteuttamisessa verkossa, mutta aineistosta kävi ilmi, että yksi erittäin tehokas tapa rakentaa kestäviä verkkovälitteisiä yhteisöjä on pohjustaa ne kasvokkaisen vuorovaikutuksen varaan. Kyseisen foorumin jäsenistä miltei kaikki tuntevat toisensa myös verkon ulkopuolella ja haastatteluissa kävi ilmi, että tämä koetaan keskeiseksi tekijäksi siinä, että kyseisen foorumin keskustelu on rakentavaa, syvällistä ja koetaan mielekkääksi. Pikemminkin kuin keskittyä kommunikaatiovälineeseen, oleellista verkkovälitteisen vuorovaikutusteknologian käyttäjille on eritellä eri kommunikaatiokeinoja niiden toteuttaman funktion mukaan. Verkossa esiintyvä keskustelu jakautuu usein kasvokkaista monin tavoin muistuttavaan, chat-muotoiseen keskusteluun sekä hiukan kirjeenvaihtoa muistuttavaan foorumikeskusteluun. Olennaista näissä teknisissä toteutuksissa on synkronisuuden aste, eli se, kuinka nopeasti vastaanottajalle saapuvaan viestiin tulee vastata. Verkkovälitteinen vuorovaikutus ei tämän tutkielman perusteella ole oleellisesti vähempiarvoista kuin kasvokkainen vuorovaikutus tai sosiaalista pääomaa rapauttavaa. Haastatellut arvostivat niin kasvokkaista kuin verkkovuorovaikutustakin, nähden kummallekin sovellutuksia sen mukaan, millaista sosiaalista funktiota niillä pyritään käyttämään. Kasvokkainen vuorovaikutus on edelleen verraton kommunikaatiokeino erityisesti syvällisiin keskusteluihin siinä välitetyn information – eleet, ilmeet – vuoksi, mutta verkkovuorovaikutuksella on tietyt toiminnot, joihin se soveltuu erittäin hyvin; joskus paremmin kuin kasvokkainen vuorovaikutus. Tarvitaan lisää tutkimusta esimerkiksi siitä, miten teknologiset ratkaisut vaikuttavat verkkovälitteisen vuorovaikutuksen kulkuun ja lopputulokseen.

Wilma vuorovaikutuksen tilana on sosiaalipsykologinen tutkimus siitä, millaiseksi kodin ja koulun väliseksi vuorovaikutusympäristöksi Wilma rakentuu alakoulun opettajien ja vanhempien puheessa. Vanhempien ja opettajien välisen kommunikaation siirryttyä suurimmalta osin Wilmaan on vuorovaikutus kodin ja koulun välillä muuttunut kyberavaruuden erityisten psykologisten ominaisuuksien myötä. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää miten. Teoreettisena lähtökohtana on sosiaalinen konstruktionismi, jossa kielellä ja sen käytöllä on keskeinen osuus: ajatellaan, että ihmiset rakentavat havaitsemansa todellisuuden vuorovaikutuksessa keskenään, kielen kautta. Toinen, vähintään yhtä perustavanlaatuinen teoreettinen viitekehys tämän tutkimuksen toteuttamisen kannalta on ollut kyberavaruuden psykologia. Käsite kyberavaruus viittaa informaation tilaan, jossa tieto on järjestetty siten, että käyttäjälle annetaan illuusio kontrollista, liikkeestä ja reitistä informaatioon ja jossa hän voi olla yhteydessä suureen määrään muita käyttäjiä (Featherstone, M. & Burrows, R., 1995, s. 2-3). Tutkimuksen fokus on lähestyä Wilmaa kyberavaruuden tilana, jossa vallitsevat sosiaalipsykologiset konstruktiot saattavat erota rinnakkaisesta offline-maailmasta. Tutkimuksen menetelmät ovat kvalitatiivinen lähestymistapa ja diskurssianalyysi, mutta tämä jaottelu on lievästi keinotekoinen, sillä sekä kvalitatiivisen lähestymistavan että diskurssianalyysin voi mainiosti nähdä myös teoreettisina viitekehyksinä. Tässä tutkimuksessa ne ovat molempia: ne tarkentavat tutkimuksen teoreettista taustaa ja ovat sen metodi. Hammersleyn (2013) mukaan kvalitatiiviseen tutkimukseen kuuluu joustava aineistovetoinen lähestymistapa, suhteellisen rakentumaton data, proseduraalinen subjektiivisuus, ”luonnollisten” asetelmien tutkimus, pieni määrä tapauksia ja verbaalinen data. Diskurssianalyysin määritelmä on hyvin väljä ja oikeastaan minkä tahansa tutkimuksen, jonka keskiössä on kieli sosiaalisessa kontekstissaan, voi nähdä olevan diskurssianalyyttinen (Potter, J. & Wetherell, M., 1987, s. 6). Tämän tutkimuksen aineisto on kerätty haastattelemalla viittä helsinkiläistä alakoulun opettajaa ja viittä helsinkiläistä alakouluikäisen oppilaan vanhempaa. Tutkimuskysymys on ”millaiseksi vuorovaikutusympäristöksi Wilma rakentuu ala-asteen opettajien ja vanhempien puheessa?” Tulokset käsittävät yhteensä 12 diskurssia, jotka muodostavat Wilman vuorovaikutuksen tilan. Tulokset on edelleen jaoteltu yleisiin, Wilmassa tapahtuvaa vuorovaikutusta kuvaileviin diskursseihin ja spesifeihin, Wilman käyttötapoihin liittyviin diskursseihin. Yleiset diskurssit liittyvät enemmän siihen, millainen paikka keskustella Wilma on ja siten vastaavat hyvin suoraan tutkimuskysymykseen. Spesifit diskurssit liittyvät enemmän siihen, mitä Wilmalla voi tehdä. Jos minua tutkimuksen toteuttamisen jälkeen pyydettäisiin kuvailemaan Wilmaa keskusteluympäristönä mahdollisimman kiteytetysti ja kuvaavasti, sanoisin, että Wilma on hiljaisen enemmistön vakiintunut, arkinen vuorovaikutuskanava koulun ja kodin välillä. Wilmassa käydyn vuorovaikutuksen voi nähdä monin tavoin ylittävän rinnakkaisen offline-maailman kokemuksen.