Browsing by Title

Kansainvälisessä kulttuurisosiologiassa on viime aikoina tutkittu aiempaa aktiivisemmin kulttuuripääoman periytymistä maun ja kulttuurisen osallistumisen osalta. Suomessa tällaista tutkimusta ei toistaiseksi ole laajassa mitassa tehty, ja tämä tutkielma osaltaan täyttää tuota aukkoa. Tutkielman tutkimuskysymykset ovat ensiksi se, millainen yhteys vanhempien kulttuuripääomalla on lasten kulttuuripääomaan, ja toiseksi se, kuinka vahvana yhteys säilyy, kun muita lapsen kulttuuripääomaan yhteydessä olevia tekijöitä vakioidaan. Tutkimusasetelma rakentuu toisaalta Pierre Bourdieun kehittelemän distinktioteorian ja toisaalta sosiaalisen liikkuvuuden tutkimustradition varaan. Tutkimusaineistona käytetään Kulttuuri ja vapaa-aika Suomessa 2007 -postikyselyaineistoa (N=1388), jota analysoidaan kvantitatiivisin perustekniikoin sekä multinomiaalisen logistisen regressioanalyysin avulla. Kulttuuripääoman muodoista tarkastellaan institutionalisoitunutta kulttuuripääomaa sekä kehollistunutta kulttuuripääomaa. Institutionaalinen kulttuuripääoma operationalisoidaan koulutukseksi, ja kehollistunut kulttuuripääoma vanhempien osalta korkeakulttuuriseksi kiinnostukseksi ja lapsen osalta kulttuuriseksi harrastuneisuudeksi. Tutkielman ensimmäinen päätulos on, että vanhempien kulttuuripääomalla on vahva yhteys lasten kulttuuripääomaan. Toisen päätuloksen mukaan yhteys säilyy vahvana senkin jälkeen, kun lapsen sukupuoli, ikä, ammattiluokka, nettotulot ja asuinalue vakioidaan. Lapsen koulutusta ennustavat vahvimmin vanhempien koulutus sekä lapsen ikä ja sukupuoli, mutta vanhempien korkeakulttuurisella kiinnostuksella ei ole merkitystä lapsen koulutuksen ennustajana. Lapsen kulttuurista harrastuneisuutta puolestaan ennustavat vahvimmin lapsen sukupuoli, vanhempien korkeakulttuurinen kiinnostus, vanhempien koulutus ja lapsen koulutus. Tutkielman johtopäätöksenä esitetään, että ensinnäkin kulttuuripääoma periytyy Suomessa 2000-luvulla paitsi institutionaalisessa muodossa, myös kehollistuneessa muodossa. Toiseksi lapsen kulttuuripääomaa selittävät enemmän vanhempien kulttuuripääoma ja lapsen sukupuoli kuin muut lapsen sosiaalista asemaa kuvaavat tekijät. Tutkielman tuloksia ja niiden merkitystä arvioidaan lopuksi suhteessa viimeaikaiseen suomalaiseen ja kansainväliseen kulttuuripääoman periytymistä koskevaan tutkimuskirjallisuuteen.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kulttuurin kenttien välistä homologiaa eli rakenteellista vastaavuutta 2000-luvun alun Suomessa. Tutkimuskohteena on neljä kulttuurin kenttää: musiikki, kirjallisuus, ruoka ja televisio. Tutkimuksessa keskitytään makumieltymyksiin näillä kulttuurin kentillä. Tarkemmin sanoen analysoidaan, kuinka legitiimeistä musiikin ja kirjallisuuden lajityypeistä, ruokalajeista ja televisio-ohjelmista suomalaiset pitävät. Tutkimuksen tavoitteena on ensinnäkin arvioida, missä määrin makumieltymykset yhdellä kulttuurin kentällä ovat yhteydessä makumieltymyksiin toisilla kulttuurin kentillä. Toiseksi selvitetään, millainen yhteys valituilla sosiodemografisilla taustatekijöillä on makumieltymyksiin. Tutkimusongelma rakentuu kritiikille, jota Bernard Lahire esittää Pierre Bourdieuta kohtaan. Bourdieu esitti vaikutusvaltaisessa Distinction-teoksessaan kulttuurista homologiaa koskevan väittämän. Väittämän mukaan yhteiskunnan sosiaalisen tilan ja yksilöiden elämäntyylien tilan välillä vallitsee kahtalainen homologia. Ensinnäkin yksilön asema yhteiskunnan objektiivisessa luokkarakenteessa on yhteydessä yksilön elämäntyyliin. Toiseksi yksilön elämäntyyli on yhtenäinen siten, että hänen asemansa kaikilla kulttuurin kentillä on samanlainen, mikä ilmenee muun muassa kenttien rajat ylittävinä johdonmukaisina makumieltymyksinä. Tätä homologiaa Bourdieu selittää luokkahabituksen käsitteellä. Lahire kritisoi Bourdieun luokkahabituksen käsitettä ja kääntää teoreettisen näkökulman yhteiskuntaluokista yksilöihin. Lahire esittää, että yksilöiden makumieltymykset yhteiskunnan kenttien välillä ovat pääsääntöisesti ristiriitaisia, eivät johdonmukaisia. Tutkimuksen aineistona käytetään vuonna 2007 kerättyä kansallisesti edustavaa kyselyaineistoa Kulttuuri ja vapaa-aika Suomessa 2007 (N = 1388). Kyselyn perusjoukko on 18–74-vuotiaat Suomen kansalaiset. Tutkimuksessa tarkastellaan, pitävätkö suomalaiset johdonmukaisesti yhtä legitiimeistä kulttuurituotteista kulttuurin eri kentillä vai ovatko heidän makumieltymyksensä ristiriitaisia. Kulttuurinen legitiimiys määritellään koulutuksen mukaan: korkeakoulutettujen eniten pitämät kulttuurituotteet ovat legitiimejä, perusasteen koulutuksen suorittaneiden pitämät kulttuurituotteet ovat epälegitiimejä. Ristiintaulukoimalla selvitetään sosiaalisten taustatekijöiden – sukupuolen, iän, ammattiluokan, tulojen, asuinpaikan ja koulutuksen – yhteyttä makumieltymyksiin. Tutkimustulosten mukaan kaikenasteiset makumieltymykset ovat hyvin yleisiä: suomalaiset pitävät usein niin legitiimistä kuin epälegitiimistä kulttuurista kaikilla tutkituilla kulttuurin kentillä. Poikkeuksena on televisio, jossa legitiimit mieltymykset ovat melko harvinaisia. Toisin sanoen suomalaisten makua yksittäisillä kulttuurin kentillä luonnehtii kulttuurinen kaikkiruokaisuus; ainoastaan legitiimeihin tai ainoastaan epälegitiimeihin kulttuurituotteisiin rajoittunut maku on harvinainen. Lisäksi kenttien välillä ristiriitaiset mieltymykset osoittautuvat yhtä yleisiksi kuin johdonmukaiset mieltymykset: kenttien välinen maku yhdistelee tyypillisimmin kaikkiruokaisuuden eri asteita. Sosiaaliset taustatekijät ovat monissa tapauksissa yhteydessä makumieltymyksiin. Taustatekijöiden ja makumieltymysten välinen yhteys on kuitenkin tyypillisesti jossain määrin erilainen eri kentillä. Kuitenkin kenttien välisiä johdonmukaisuuksiakin löytyy. Legitiimejä mieltymyksiä määrittävät erityisesti ammatti, asuinalue ja sukupuoli ja toki myös koulutus: legitiimi maku on tyypillisin johtajille, kaupunkilaisille, naisille ja korkeimmin koulutetuille. Laajalle legitiimiyden alalle ulottuva kenttien rajat ylittävä johdonmukainen kaikkiruokaisuus määrittyy erityisesti sitä kautta, kenelle se ei ole tyypillistä: miehillä, nuorilla, työläisillä, maaseudun asukkailla ja perusasteen koulutuksen suorittaneilla ei ole johdonmukaisesti kaikkiruokaista makua. Tutkimustulosten perusteella Lahiren väittämä kenttien rajat ylittävän maun ristiriitaisuudesta saa tukea: legitiimiin tai epälegitiimiin rajautuvia johdonmukaisia makumieltymyksiä ei Suomesta löydy. Sen sijaan johdonmukaisesti kaikkiruokaiset osoittautuvat jossain määrin omaksi ryhmäkseen.

Hakukoneiden yhteydessä esitetään avainsanoilla kohdistettua mainontaa. Kuluttajan etsintää voidaan häiritä yritysten toimesta joissakin etsintämalleissa. Tutkimuskysymyksinä esitetään, miksi häirintää esiintyy, ja miksi epäneutraali hakukone puuttuu yhteensovituksen tarkkuuteen, heikentää yhteensopivuuden laatua ja mainosten relevanssia. Varaushintoja voidaan käyttää mainoslistojen laadun parantamiseen. Niiden hyvinvointivaikutuksia tutkitaan ylijäämätarkasteluilla. Tutkielman päämallissa tarkastellaan, millaisia vaikutuksia kohdistetulla mainonnalla voidaan tuottaa markkinoille. Työn aineisto koostuu malleista, jotka lähestyvät tutkimuskysymyksiä kuluttajan etsinnän näkökulmasta. Keskeiset lähteet ovat de Corniere (2011), Athey & Ellison (2011) ja Ellison & Wolitzky (2012). Tutkimusmenetelmä on teoreettinen kirjallisuuskatsaukseen perustuva analyysi. Malleja vertaillaan, analysoidaan strategista käyttäytymistä ja tunnistetaan erilaisia kannustimia. Häirinnän tarkoitus on heikentää kuluttajan etsinnän tehokkuutta ja nostaa etsintäkustannuksia. Yksittäisellä yrityksellä on kannustin häiritä ja yritys voi määritellä häirinnän tason. Häirintä voidaan olettaa yritykselle joko ilman kustannuksia tai kustannusten kanssa. Signaalihäirintä sisältää ylihäirintäongelman ja kuluttajan odotukset vaikuttavat oleellisesti hyvinvointiin. Mainonnan kohdistaminen avainsanoilla minimoi etsintäkustannukset, parantaa yhteensopivuutta ja lisää hintakilpailua. Klikkausmaksu on hakukoneen instrumentti, jonka tason se asettaa tavoitefunktioonsa. Hakukoneen tavoitteet asettuvat vastakkain: se voi tavoitella kaupan volyymiä tai pyrkiä ulkoistamaan yrityksen voittoa kasvattamalla osuuttaan kaupasta. Hakukoneen valitsema klikkausmaksu on korkeampi kuin sosiaalisesti optimaalinen taso, minkä vuoksi osa kuluttajista jää markkinoiden ulkopuolelle ja kaupan volyymi laskee. Epäneutraali hakukone voi mekanismin suunnittelulla valita yhteensovituksen tarkkuuden. Se voi lisätä prosessiin kohinaa ja siten heikentää yhteensopivuuden laatua. Lisäksi se voi valita kuluttajan kohtaaman efektiivisen etsintäkustannuksen. Näin se pystyy heikentämään etsinnän tehokkuutta, nostamaan etsintäkustannuksia ja hintatasoa. Hakukone suosii yritystä epätarkempaa yhteensovitusta. Varaushinta on hakukoneen väline, jolla voidaan lisätä mainoslistan laatua. Samalla varaushinnalla voi edistää sekä kuluttajan ylijäämää että sosiaalista hyvinvointia, koska niiden välillä on suora kytkös. Hakukoneen voiton maksimoiva varaushinta osoittautuu korkeammaksi kuin sosiaalisesti optimaalinen taso.

Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten kuluttajien taloudellisten odotusten muodostumista, niihin vaikuttavia tekijöitä sekä niiden suhdetta reaalitalouden lukuihin Suomessa aikavälillä 1987-1995. Odotusten muodostumista on tarkoitus tarkastella suhteessa aikavälin historialliseen tapahtumakulkuun. Tutkimuksessa kuvataan odotuksia Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin saldolukujen avulla. Aineistosta käytetään kolmea eri odotusmuuttujaa: odotuksia omasta taloudesta, Suomen taloudesta sekä työttömyydestä. Vuosina 1987-1995 Suomessa koettiin ensin ennennäkemättömän voimakas nousukausi, joka huipentui talouden ylikuumenemiseen ja poikkeuksellisen pitkäksi ja syväksi osoittautuneeseen lamaan. Odotusten muodostumisen teoreettisena viitekehyksenä toimii rationaalisten odotusten hypoteesi. Rationaalisten odotusten hypoteesin mukaan odotuksiin sisältyy kaikki relevantti informaatio, ja ne ovat talousteorian mukaisia parhaita mahdollisia ennusteita muuttujien arvoista. Odotuksiin vaikuttavaa tapahtumakulkua hahmotetaan työssä kahdella toisiinsa kytkeytyvällä tavalla: 1. ensisijaisesti median välittämän julkisen keskustelun ja yleisen ilmapiirin eli niin kutsutun talouspuheen kautta, sekä 2. yksittäisten merkittävien poliittisten tapahtumien kautta, joita aikavälillä ilmeni. Tapahtumakulun ja odotusten välistä suhdetta tarkastellaan aineistolähtöisesti tilastoaineiston aikasarjojen ja kirjallisuuslähteiden pohjalta. Tarkoitus on paikantaa tapahtumakulun ja odotusten muutosten ajoitukset, muutokset ja murrokset sekä trendit. Näin saadaan selville, minkälainen suhde tapahtumakulun ja odotusten välillä on mahdollista havaita. Tutkimuksessa on myös tarkoitus tarkastella reaalitalouden lukujen, jotka tulevat Tilastokeskukselta, ja odotusten suhdetta sekä odotusten mahdollista subjektiivista harhaisuutta. Tutkimustulosten mukaan odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä vaihtelevat aikavälillä paljon enemmän kuin odotukset omasta taloudesta, joiden trendi on tasaisempi. Odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä vaikuttavatkin olevan alttiimpia ulkoisille vaikutuksille, kuten aikavälin merkittäville tapahtumille tai talouspuheen sävylle. Oman talouden odotusten voidaan näin ollen katsoa perustuvan Suomen talouteen ja työttömyyteen liittyviä odotuksia enemmän relevanttiin informaatioon, jolloin ne ovat myös enemmän rationaalisten odotusten hypoteesin mukaisia. Lamauutisten lisääntyminen näyttää vaikuttavan ensisijaisesti odotuksiin omasta taloudesta, kun taas Suomen talouteen liittyvien odotusten kannalta merkittävämpää on talouspuheen ja todellisen taloustilanteen ristiriita. Aikavälin talouspuhetta leimasivat mm. rahoitusmarkkinoiden vapautukseen ja vakaan markan linjaan liittyneet keskustelemattomuus ja kritiikin tukahduttanut yhden hallitsevan näkökulman talouspoliittinen linja, josta pidettiin kiinni ongelmien välttämiseksi. Marraskuun 1991 devalvaatiota edeltäneen talouspuheen voidaan nähdä olleen odotuksia harhaanjohtavaa ja ongelmia peittelevää, minkä seurauksena kahteen odotusmuuttujaan, odotuksiin Suomen taloudesta ja työttömyydestä, syntyi harhainen kasvuperiodi mittausajankohtien 02/1991 ja 02/1992 välille. Toteutettu devalvaatio kuitenkin monipuolisti talouspuhetta, jonka jälkeen myös odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä kääntyivät kohti ”oikeampaa” suuntaa. Tämä harhainen periodi, jossa odotukset tulevasta paranivat keskellä pahinta lamaa ja loivat talouskehityksen valossa perusteetonta optimismia, on tutkielman kiinnostavin tulos. Myös tärkeimmät poliittiset tapahtumat, kuten markan arvon kellutus ja Ahon hallituksen valtaan astumiseen johtaneet vuoden 1991 eduskuntavaalit voidaan nähdä mahdollisina odotuksiin vaikuttaneina murroksina, jotka ajoittuvat juuri samoihin ajankohtiin odotusmuuttujien arvojen muutosten kanssa. Odotukset Suomen taloudesta näyttävät ennakoivan muutoksia reaalitalouden luvuissa, kuten talouskasvussa, tuloissa ja kulutuksessa, mutta harhainen periodi koituu ongelmaksi. Odotukset omasta taloudesta puolestaan vaihtelevat yllättävän vähän laman pituuteen ja syvyyteen nähden, mutta se ei sisällä samanlaista harhaista periodia kuin odotukset Suomen taloudesta. Korot ja työttömyys näyttävät kuitenkin olevan muuttujina sellaisia, joilla on vaikutusta nimenomaan odotuksiin omasta taloudesta. Odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä vaihtelevat liiaksi, jotta niiden yhteyttä talouden reaalitalouden lukuihin voitaisiin pitää selvänä. Myös odotusten muodostajat itse näkevät erityisesti Suomen talouteen liittyvät odotuksensa harhaisina, kun niitä tarkastellaan vuoden päästä subjektiivisen kokemuksen kautta. Mainittu harhainen periodi onkin tutkielmani yllättävin ja kiinnostavin tulos. Sen aikana, kesken pahimman laman, Suomen talouteen liittyvät odotukset ennustavat kasvukautta, joka ei toteudu, vaan korjaavat itsensä lopulta normaalimmalle tasolle. Suomen talouteen liittyviä odotuksia saattoivat johtaa harhaan mm. viranomaisten optimistiset kasvuennusteet, talouspuheen harhaanjohtavuus ja ristiriita oikean taloustilanteen kanssa, vaihtoehdoista keskustelemattomuus, tulotason kasvu vielä vuonna 1991, eduskuntavaalien aiheuttama optimistisuus tai usko väistämättömän devalvaation kykyyn ratkaista mahdolliset ongelmat. Harhainen periodi, mutta myös verraten matalat odotukset 1980-luvun lopulla, asettavat myös kyseenalaisiksi aiemmassa tutkimuksessa esitetyn näkemyksen siitä, että nousukausi olisi ollut erityisen optimistista ja lama pessimististä aikaa. Vuodesta 1993 eteenpäin odotukset kuitenkin seuraavat toteutunutta kehitystä. Tutkimustulosten mukaan odotukset eivät siis näytä muodostuvan täysin rationaalisten odotusten hypoteesin mukaisesti johtuen harhaanjohdettavuudesta, mikä johti systemaattisten virheiden muodostumiseen. Voidaan sanoa, että kuluttajien on hyvin vaikea muodostaa odotuksia relevantin informaation pohjalta varsinkaan yleisestä talouden tilasta. Tämä vaikuttaisi erityisesti pätevän juuri poikkeuksellisina aikoina, joista erinomaisena esimerkkinä toimii tarkasteltu nousukauden ja laman aikaväli.

Kundtjänstmedarbetare ställs dagligen inför utmanande situationer i sitt arbete, där de tillgängliga arbetsresurserna strider mot de hårda arbetskraven. Tidigare studier visar att socialt stöd är en betydande resurs som hjälper medarbetare att hantera dessa krav de ställs på i sitt arbete. Dessutom blir distansarbete en allt vanligare arbetsform. Syftet med denna avhandling är därmed att undersöka hur kundtjänstmedarbetare beskriver betydelsen av distansarbete samt vilken betydelse socialt stöd av kollegor och chefer har i deras arbete. Materialet till studien har samlats in genom semistrukturerade intervjuer bland medarbetare på en teletjänstcentral. I studien deltog fem respondenter från Finland och tre respondenter från Sverige. Materialet har analyserats med en tematisk analys. Resultaten visar en övergripande positiv attityd gentemot distansarbete och dess fördelar. Distansarbete har visat sig bidra till effektivare tidsanvändning, ökad trivsel samt en lugn och behaglig arbetsmiljö. Dessutom bidrar distansarbetet till en förändring i den sociala interaktionen och kommunikationen i arbetet. Socialt stöd beskrevs i form av emotionellt stöd och kamratstöd, hjälp med arbetsuppgifter, chefens sociala stöd samt feedback. Socialt stöd är en betydande resurs för distansarbetande kundtjänstmedarbetare, även om resultaten också visar mer likgiltiga attityder gentemot detta stöd. Eftersom en stor del av den tidigare forskningen inom teletjänstcentraler gjorts utanför Norden och Europa, bidrar denna avhandling till en nordisk synpunkt på socialt stöd inom kundtjänstarbete samt betydelsen av distansarbetet. Dessutom bidrar avhandling med kvalitativ forskning, i och med att den största delen av den tidigare forskningen inom ämnet varit kvantitativ. Ämnet är viktigt att belysa, eftersom distansarbetet blir en allt vanligare arbetsform och vi behöver öka förståelsen om vilken betydelse distansarbetet kan ha i arbetet. Samtidigt är det viktigt att förstå hur vi kan bidra till att stödja medarbetare i de krav de ställs på i sitt arbete, och vilka resurser som medarbetarna anser vara betydelsefulla i deras arbete.

Pro gradu -tutkielmani keskittyy tuomaan äänen HelsinkiMission Aamukorvan toistuvaissoittajille. Aamukorva on ikääntyville suunnattu auttava puhelin, johon tulevista puheluista suurimman osan soittaa vain muutaman kymmenen henkilön joukko – toistuvaissoittajat. Toistuvaissoittajat ovat globaalilla tasolla erittäin yleinen ja ongelmallinen ilmiö auttavissa puhelimissa. Koska toistuvaissoittajat vievät leijonan osan auttavien puhelinten resursseista, suhtaudutaan heihin usein hyvinkin kriittisesti ja negatiivisesti. Tämän tutkielman tarkoitus on lähestyä toistuvaissoittajailmiötä avoimemmin mielin ja yrittää aidosti selvittää ikääntyvien toistuvaissoittajien näkemyksiä Aamukorvaan soittamisesta sekä soittojen tuomasta lisäarvosta heidän arkeensa. Aihepiirissäni kietoutuu yhteen useampi suurempi kokonaisuus, joita esittelen tutkimusalueen kirjallisuusosuudessa: ikääntymisen mukanaan tuomat haasteet, yksinäisyys, kolmas sektori sekä puhelinauttaminen. Suomessa on tehty erittäin vähän tutkimusta säännöllisesti auttaviin puhelimiin soittavista henkilöistä, ja siksi tätä aihetta käsitellessäni nojaudun vahvasti kansainväliseen tutkimustietoon. Tutkielmassani on fenomenologis-hermeneuttinen lähestymistapa, koska se mahdollistaa Aamukorvan toistuvaissoittajien yksilöllisten näkemysten ja kokemusten käsittelyn sellaisinaan. Valitsemani lähestymistapa tukee sensitiivistä, kunnioittavaa sekä eettistä tutkimusotetta ja sopii erityisen hyvin haavoittuvaiseen kohderyhmääni. Ymmärrän informanttieni kokemukset yksilöiden yksittäisinä kokemuksina, mutta toivon pystyväni tuomaan esille myös laajemmin toistuvaissoittajien tarpeita ja odotuksia kolmannen sektorin tarjoamalle puhelinavulle. Aamukorvan soittajista kerätty tilastomateriaali, Aamukorvan koordinaattorin kanssa käymäni keskustelut sekä toiminnan käynnistäjän (nykyisen työohjaajan) ja kahden puhelimessä päivystävän vapaaehtoisen haastattelut muodostavat pohjan tutkimukselleni. Varsinaisessa analyysiosuudessa painopiste on kuitenkin puhtaasti Aamukorvan toistuvaisoittajien haastatteluissa. Analyysissani käytän teemoittelua, jonka avulla voin tarkastella haastattelukysymyksiini tulleiden suorien vastausten yhtäläisyyksiä sekä eroavaisuuksia. Teemoittelu sopii myös haastatteluaineistosta paljastuvien yllättävienkin aiheiden esille nostoon. Yksi keskeisin havaintoni on Aamukorvan tuoma psykologinen ja jopa hoivalliseksi määritettävä tuki sen toistuvaissoittajille. Haastattelujen perusteella on oletettavaa, että julkinen sektori ohjaa ikääntyviä mielenterveydellisistä haasteista kärsiviä henkilöitä auttavien puhelinten piiriin ja näin osaltaan kuormittaa niitä. Toinen silmiinpistävä huomionkohde on puhelun merkitys toistuvaissoittajille tärkeänä rutiinina. Soittajat ovat tiedostavia asiakkaita, jotka valitsevat ne auttavat puhelimet, joita haluavat hyödyntää ja käyttävät niitä aktiivisesti arjessaan. Aamukorvan toimintamuoto ja sitoutumattomuus tuovat ikävääntyville soittajilleen niin yksisuuntaista ystävyyttä kuin anonyymia kuuntelupalvelua. Tutkielmani ei tuo toistuvaissoittajiin liittyviin ongelmiin vastauksia, mutta toivottavasti toimii keskustelunavauksena positiiviselle ja dialogiselle Suomessa tehtävälle toistuvaissoittajatutkimukselle. Lisäksi toivon sen kääntävän huomiota ikääntyvien kontaktintarpeeseen sekä herättävän pohtimaan, miten voisimme paremmin rakentaa ikääntyvillemme niin psyykkistä kuin sosiaalista tukiverkostoa yhteiskunnallisella tasolla.

Tämä tutkimus selvittää muutoksia maakuntalehden paikallisidentiteetin representaatioissa, eli maininnoissa, ennen ja jälkeen kuntaliitoksen. Tutkimus pohjaa teoreettisesti konstruktivismiin ja katsoo siten representaatioiden vaikuttavan asioiden ja ilmiöiden olemassaoloon ja muotoon. Tutkimuskohde on vuonna 2010 Lappeenrantaan yhdistynyt Joutsenon kaupunki ja tutkimusaineistona alueen maakuntalehti Etelä-Saimaa. Tutkimuksen kirjallisuus koostuu pääosin identiteetin ja paikallisidentiteetin sekä niiden rakentumisen tutkimuksesta. Tutkimuksen metodina on määrällinen sisällön analyysi. Kyseessä on siis määrällinen tutkimus, mutta aineiston analyysissä hyödynnetään myös osin laadullisia keinoja. Tutkimus selvittää miten Joutsenon ja joutsenolaisuuden representaatiot ovat muuttuneet vuodesta 2005 vuoteen 2015. Tutkimus vertailee tuloksia kahden verrokkivuoden marraskuun lehtien sisältöjen välillä. Sisältöjen muutosta tarkastellaan kolmesta eri näkökulmasta, jotka ovat määrä, konteksti ja laatu. Käytännössä tutkimuksessa lasketaan kuinka monta kertaa Joutseno mainitaan, millä lehden osastolla se mainitaan ja arvioidaan representaation laatu asteikolla negatiivinen-neutraali-positiivinen. Tutkimuksessa käy ilmi, että paikallisidentiteettiä rakentavat representaatiot ovat kuntaliitoksen jälkeen vähentyneet huomattavasti, 40 prosenttia. Representaatiot vähenivät käytännöllisesti katsoen lehden kaikilla osastoilla, mutta selvintä muutos oli lehden pääsisällöissä eli erilaisissa uutissisällöissä. Tutkimus epäonnistui tavoitteessaan selvittää muutoksia representaatioiden laadussa. Analyysin pohjalta voi todeta, että kuntaliitoksen jälkeen paikallisidentiteetin representaatiot ovat huomattavasti vähentyneet. Syitä muutokseen on monia, mutta on perusteltua olettaa, että kuntaliitos on yksi osasyy muutokseen. Maakuntalehdessä kuntaliitos näyttää myös siirtävän huomion pois entisestä kunnasta sen osakeskuksiin hyperlokaaliin tapaan. Emäkunta Joutseno korvautuu uutisissa ja ilmoituksissa pienemmillä yksiköillä, kuten kylillä ja taajamilla.

Tutkielmassa tarkastellaan vuonna 1994 uponneen M/S Estonian pelastustöihin osallistuneiden autolauttojen henkilökunnan traumaperäisen stressin oireita (PTSD). Tutkielman tavoitteena on selvittää millainen yhteys trauman aikana koetulla pelolla, trauma-altistuksella sekä psykologiseen debriefing-tilaisuuteen osallistumisella on suuronnettomuuden aiheuttamien PTSD-oireiden voimakkuuteen. Teoriataustana hyödynnetään Janoff-Bulmanin perususkomusten teoriaa, jonka mukaan traumaattisia kokemuksia kohdanneiden yksilöiden voi olla haastava sisällyttää traumakokemuksiaan maailmankuvaansa, mikä johtaa tiedonkäsittelylle keskeisten perususkomusten pirstaloitumiseen. Teorian mukaan traumaattisille kokemuksille on tyypillistä, että yksilö joutuu kohtaamaan haavoittuvuutensa sekä ympäristönsä epäoikeudenmukaisuuden. Aineistona toimii vuonna 1995 poikkileikkausaineistona kerätty survey-kysely, johon ovat vastanneet Merimies Unionin jäsenet (N = 636), jotka työskentelivät pelastustöihin osallistuneilla autolautoilla onnettomuuden aikoihin. Tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan onnettomuusyönä työvuorossa olleita henkilökunnan jäseniä (N = 261). Analyysimenetelminä käytettiin muun muassa eksploratiivista faktorianalyysia, Pearsonin korrelaatiokertoimia sekä usean muuttujan lineaarista regressioanalyysia, joilla selvitettiin tutkielmalle asetettuja hypoteeseja. Lisäanalyyseina hyödynnettiin moderaatioanalyysia sekä yksisuuntaista varianssianalyysia. Tulosten mukaan koettu pelko on tilastollisesti erittäin merkitsevästi yhteydessä PTSD-oireiden voimakkuuteen, oletusten mukaisesti. Onnettomuuden aikaisille järkyttäville tapahtumille altistumisen havaitaan olevan negatiivisessa yhteydessä koettujen PTSD-oireiden voimakkuuteen tilastollisesti jokseenkin merkitsevästi, mikä on ristiriidassa lähtöoletusten kanssa. Debriefing-tilaisuuteen osallistumisen havaitaan olevan tilastollisesti merkitsevästi positiivisessa yhteydessä koettujen PTSD-oireiden voimakkuuteen, mikä on niin ikään lähtöoletusten vastaista. Jatkotarkasteluissa havaittiin trauma-altistuksen ja debriefingiin osallistumisen moderoivan PTSD-oireiden voimakkuutta tilastollisesti merkitsevästi. Interaktiotermin visuaalisissa tarkasteluissa altistumattomilla ja debriefingiin osallistuneilla vastaajilla havaittiin olevan tilastollisesti merkitsevästi voimakkaampia PTSD-oireita verrattuna muihin vastaajiin. Altistuneiden joukossa PTSD-oireiden voimakkuus on keskiarvoisesti yhtä suurta, riippumatta siitä onko vastaaja osallistunut debriefingiin. Keskiarvoisesti vähiten oireita havaitaan altistumattomilla ja debriefingiin osallistumattomilla vastaajilla. Tutkielman tulokset tukevat aiemman tutkimuksen havaintoja trauman aikaisen pelon vaikutuksista uhrien PTSD-oireiden voimakkuuteen. Tulokset antavat lisäksi viitteitä siitä, ettei trauma-altistuksen ja PTSD-oireiden voimakkuuden yhteyttä voida pitää niin yksiselitteisenä kuin aiempi kirjallisuus on joskus olettanut. Jatkossa tulisi tarkastella laajemmin voiko yksilön toiminta, kuten muiden uhrien auttaminen trauman aikana muodostua oireilta suojaavaksi tekijäksi.Tutkielman tulosten sekä aiempien tutkimusten perusteella debriefingin käyttöä tulee tarkastella kriittisesti. Aiemmassa tutkimuksessa on harvemmin tarkasteltu trauma-altistuksen sekä debriefingin interaktioiden vaikutusta PTSD-oireiden voimakkuuteen. Tutkielman tulokset viittaavat kuitenkin siihen, että debriefing saattaa vaikuttaa eri tavoin eri trauma-altistuksen kohdanneiden uhrien toipumiseen. Tulosten perusteella keskiarvoisesti voimakkaimmista oireista kärsivät vähiten altistuneet sekä debriefingiin osallistuneet vastaajat. Traumoista toipumisen näkökulmasta olisi jatkossa tärkeää selvittää kenelle debriefingiin osallistuminen on hyödyllistä ja kenelle se saattaa olla haitallista.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kunnanlääkärijärjestelmän kehittämisen vaikutusta kuolleisuuteen Suomen maaseudulla vuosina 1880–1900. Kunnanlääkärijärjestelmällä pyrittiin kehittämään maaseudun sairaanhoitoa tuomalla lääkäri ihmisten tavoitettavaksi. Ensimmäinen kunnanlääkäri astui virkaan vuonna 1882 Viitasaarella. Vuoden 1900 loppuun mennessä Suomessa oli toimessa 85 kunnanlääkäriä ja Suomen 480 kunnasta kunnanlääkäripiireihin kuului 125 kuntaa. Selvitän tutkielmassa kunnanlääkärijärjestelmän kehittämisen tilastollisen yhteyden kuolleisuuden laskuun ekonometrisiä menetelmiä soveltaen. Aineistona tutkielmassa ovat kunnittaiset väestönmuutostilastot, jotka löytyvät Tilastokeskuksen sarjasta Suomen Virallinen Tilasto VI. Olen kerännyt jokaisesta vuosisadan vaihteen 480 maalaiskunnasta tiedot syntyneistä, kuolleista ja nettoväestönmuutoksesta vuosilta 1880–1900. Menetelmänä olen käyttänyt kiinteäkertoimista regressioanalyysia, jonka avulla kuntia yli ajan seuraamalla saadaan esiin kunnanlääkärien vaikutus kuolleisuuden muutoksiin. Tiedot kunnanlääkärien astumisesta virkaan löytyvät sarjasta Suomen Virallinen tilasto XI, Lääkintölaitos. Koko aineistolla tehdyt regressiot viittaavat kunnanlääkäreillä olleen tilastollisesti merkitsevä kuolleisuutta laskeva vaikutus. Vaikutus oli hieman voimakkaampi ja vakaampi naisten kohdalla. Vain kunnanlääkärilliset kunnat sisältävällä osa-aineistolla tehdyissä regressioissa löytyi tilastollisesti erittäin merkitsevä kunnanlääkärin vaikutus kuolleisuuden laskuun. Kuolleisuuden muutosten tarkastelu event study –kehikossa antoi kuitenkin aihetta epäillä, että kunnanlääkärien palkkaamisen ajoitus on riippunut kuolleisuuden kehityksestä kunnissa. Regressiotulosten mukaan kunnanlääkärijärjestelmän kehittäminen laski kuolleisuutta Suomen maaseudulla jo 1800-luvun lopulla. Lääkäreiden menetelmät sairauksien hoitamiseksi olivat vielä tuolloin rajalliset, mutta bakteeriteorian kehittyminen teki lääkäreiden antamasta hoidosta ja tiedosta terveyden kannalta aiempaa optimaalisempaa. Siten yhä laajemman joukon pääsy lääkärin antaman hoidon ja terveysvalistuksen piiriin vaikutti kuolleisuutta laskevasti. Tulokset vahvistavat näkemystä siitä, että 1800-luvun lopulla Suomessa alkanut kuolleisuuden lasku ei johtunut alkuvaiheessa pelkästään parantuneesta ravinnosta, nousseesta elintasosta ja tautien heikkenemisestä, vaan tietoisilla julkisilla toimenpiteillä oli oma tärkeä roolinsa.

Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on Helsingin Kyläsaaressa vuosina 2009–2011 vaikuttanut aktivistien perustama Sosiaalikeskus Satama. Tarkoituksena on tarkastella Satamaa vastademokraattisena toimijana sekä poliittisten tilojen avaajana ja asioiden politisoijana. Satama oli autonominen, käyttäjiensä itse luoma ja hallinnoima sosiaalikeskus, joka saatiin käyttöön sitä edeltäneen pitkän talonvaltausketjun ja kaupungin kanssa käytyjen neuvottelujen tuloksena. Satama häädettiin tiloistaan elokuussa 2011 kaupungin ja satamalaisten kesken syntyneiden erimielisyyksien vuoksi. Tutkielmaa ovat ohjanneet seuraavat kysymyksenasettelut: millaista oli Sataman vastademokraattinen toiminta? Millaisia olivat Sataman politisaatio ja sen poliittiset tilojen avaukset? Teoreettisen viitekehyksen muodostavat Pierre Rosanvallonin vastademokratian käsite sekä Eeva Luhtakallion käyttämä politisaation käsite. Aineisto koostuu kymmenen Satamassa toimineen sosiaalikeskusaktiivin haastatteluista. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen haastattelututkimus, jonka avulla aineisto analysoidaan teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Vastademokraattinen toiminta näyttäytyi Satamassa, sen poliittisissa lähtökohdissa sekä Satamassa toimineiden aktivistien arkipäivän aktivismissa etenkin valvontademokratiaan liittyvänä kansalaisvalppautena, säätelevänä valppautena ja ilmiantona, sekä torjuntana ja tuomitsemisena. Politisaatio eli poliittisten tilojen avaaminen näyttäytyi esimerkiksi romaneiden ahdingon ja autonomisten tilojen tarpeellisuuden tuomisena julkiseen keskusteluun ja poliittiseen päätöksentekoon. Politisaatiota toteutettiin Sataman harjoittaman monipuolisen aktivismin keinoin mediaa hyödyntäen. Voidaan todeta, että Sosiaalikeskus Satama oli selkeästi vastademokraattinen toimija, jonka politisoiva vaikutus yhteiskunnassa oli näkyvä. Satama taisteli tärkeäksi kokemiensa asioiden puolesta ja nosti niitä näkyvästi esiin sekä yhteiskunnallisen keskustelun keskiöön.