Browsing by Title

Aiemmissa tutkimuksissa on osoitettu, että työolot ovat yhteydessä työntekijöiden psyykkiseen hyvinvointiin. Työssään fyysistä tai etenkin psykososiaalista kuormitusta kokevilla on muita todennäköisemmin heikko psyykkinen hyvinvointi. Pitkittäistutkimuksissa on havaittu, että kuormituksen vaikutukset voivat olla pitkäkestoisia. Eläkkeelle siirtyneitä on kuitenkin tutkittu vain vähän. Ei ole vielä yhtenäistä näyttöä siitä, millainen on yhteys työssä koetun kuormituksen ja psyykkisen hyvinvoinnin välillä työuran jälkeen, työkuormituksen poistuttua. Tässä tutkielmassa selvitetään, onko aiemmilla fyysisillä tai psykososiaalisilla työoloilla yhteyttä psyykkiseen hyvinvointiin vielä eläkeiässä. Helsinki Health Study (HHS) -hanke on tutkinut Helsingin kaupungin työntekijöiden työoloja ja terveyttä vuodesta 2000 lähtien. Tämä tutkielma liittyy HHS-hankkeeseen ja tutkimusjoukkona ovat työntekijät, jotka olivat hankkeen alkaessa työelämässä ja jotka ovat sittemmin jääneet vanhuuseläkkeelle. Heitä on seurattu neljällä kyselykierroksella vuosien 2000 ja 2017 välillä. Tutkielma on toteutettu kvantitatiivisena pitkittäistutkimuksena ja tutkimusjoukkoa on tutkittu kahdessa aikapisteessä, ennen eläkkeelle jäämistä ja eläkkeelle jäämisen jälkeen. Tutkielmassa tutkitaan fyysisesti sekä psykososiaalisesti kuormittavien työolojen yhteyttä psyykkisen hyvinvoinnin muutoksiin työiän ja eläkeiän välillä. Analyysimenetelminä on käytetty ristiintaulukointeja sekä multinomiaalista logistista regressioanalyysiä. Analyysit on suoritettu SPSS-tilasto-ohjelmalla. Tuloksina havaittiin, että naisilla sekä fyysisesti kuormittavat työolot (vakioitu OR 1.82, 95 % lv 1.34–2.46), heikko oman työn hallinta (vakioitu OR 1.75, 95 % lv 1.22–2.49) että työn korkeat vaatimukset (vakioitu OR 1.44, 95 % lv 1.05–1.98) olivat yhteydessä heikkoon psyykkiseen hyvinvointiin, joka pysyi heikkona myös eläkkeelle jäämisen jälkeen. Miehillä ainoastaan fyysisesti kuormittavat työolot olivat yhteydessä heikkona pysyvään psyykkiseen hyvinvointiin, mutta yhteys näytti olevan vahvempi kuin naisilla (vakioitu OR 3.59, 95 % lv 1.79–7.22). Psykososiaalisesti erityisen kuormittava työ, jossa on samanaikaisesti korkeat vaatimukset ja heikko oman työn hallinta, oli naisilla yhteydessä alun perin hyvän psyykkisen hyvinvoinnin heikkenemiseen eläkkeelle jäämisen jälkeen (vakioitu OR 1.89, 95 % lv 1.29–2.78), mutta miehillä tätä yhteyttä ei ollut. Kuormittavien työolojen ja aiemmin heikon, mutta eläkkeelle jäämisen jälkeen parantuneen psyykkisen hyvinvoinnin välillä ei voitu osoittaa yhteyttä. Tutkielman päätuloksena voi pitää johtopäätöstä, että fyysisesti tai psykososiaalisesti kuormittavien työolojen yhteys työntekijöiden psyykkiseen hyvinvointiin ei pääty eläkkeelle siirtymiseen. Eläkkeelle jääminen ei siis tuo helpotusta kuormittavista työoloista kärsineiden psyykkiseen hyvinvointiin. Tämä asettaa entistä suuremman merkityksen työhyvinvoinnille ja sen kehittämiselle. Ikääntyneiden psyykkinen hyvinvointi on kansallisesti merkittävä asia, sillä pian joka neljäs suomalainen on yli 65-vuotias, ja eläkkeellä vietetään entistä pidempi aika. Ikääntyneiden mielenterveysongelmien ennaltaehkäisy on aloitettava jo työurien aikana, ja työelämän on otettava vastuuta tässä haasteessa.

Tässä pro gradu -tutkielmassa syvennytään tarkastelemaan uruguaylaisten lasten ja nuorten sosialisaatiota uusien teknologioiden näkökulmasta. Tutkielmassa perehdytään siihen, miten Plan Ceibal -projektin myötä lapsille annetut XO-tietokoneet näkyvät lasten elämässä sekä tuodaan aiheeseen antropologinen näkökulma. Tutkimuskysymys on kolmiosainen. Ensinnäkin tutkielmassa analysoidaan, miten tietokoneet näkyvät lasten sosialisaatiossa. Toiseksi tutkielmasssa tutkitaan sitä, miten lasten oma toimijuus näkyy siinä, mitä he tekevät tietokoneilla ja miten he niitä hyödyntävät. Kolmanneksi tutkielmassa pohditaan, avautuuko Plan Ceibal -projektin myötä lapsille uusia maailmoja. Tutkielman teoriapohjan muodostaa antropologinen kirjallisuus ja lapsuuden tutkimus. Tutkimuksenteon metodeja ovat antropologian tradition mukainen osallistuva havainnointi ja haastattelut. Tutkielman etnografisen aineiston muodostavat kolmen kuukauden kenttätyöjakson aikana kerätty havainto- ja haastattelumateriaali sekä virtuaalietnografia. Tutkielmassa todetaan, että Plan Ceibal -projektin innovatiivisesta ja eteenpäin pyrkivästä ideologiasta huolimatta lapset pyritään pitämään aikuisten kontrollin ulottuvissa. Lasten toimijuus ja tietokoneen myötä lisääntynyt liikkumavara kuitenkin haastaa aikuisten luoman suojamuurin. Lasten omat mielenkiinnot ovat vahva motivaatiotekijä ja he oppivat käyttämään tietokoneita nopeammin ja paremmin kuin heitä ympäröivät aikuiset. Plan Ceibal -projektin tarkoituksena on, että tietokoneet otetaan koulussa opetuskäyttöön. Luokkahuoneessa tapahtuva teknologiamurros on kuitenkin osoittautunut haastavaksi, sillä opettajat eivät ole saaneet tarpeeksi perehdytystä. Kirjallisuuden ja etnografisen aineiston perusteella tutkielmassa todetaan, että lapset käyttävät tietokoneita sujuvasti ja leikitellen omien halujensa mukaan. Tietokoneet ja niiden myötä avautuvat uudet maailmat ovat lapsille työkaluja identiteetin rakentamiseen. Tutkielmassa todetaan, että lasten toimintaa määrittävä piirre on lasten oma toimijuus ja omat mielenkiinnot.

Lasten ja nuorten hyvinvointi on herättänyt huolta viime vuosina. Koulu on keskeinen toimintaympäristö lasten ja nuorten elämässä, ja koulussa on mahdollista ehkäistä pahoinvointia aiheuttavia tekijöitä. Oppilaiden hyvinvoinnista huolehtii koulun oppilashuolto, jonka keskeisinä toimijoina voi pitää koulun kuraattorina ja rehtoria. Pro gradu -tutkimuksen tavoitteena on tutkia kuraattorien ja rehtorien näkemyksiä työskentelyilmapiiristä, työrauhasta, kouluväkivallasta ja sen ennaltaehkäisemisestä. Tutkimuskysymykset ovat 1) Miten kuraattorit ja rehtorit ymmärtävät kouluväkivallan? 2) Mitä rehtorit ja kuraattorit ajattelevat koulunsa työskentelyilmapiiristä ja työrauhasta? 3) Miten koulussa voidaan ennaltaehkäistä oppilaiden välistä kouluväkivaltaa? Tutkimusaineisto on kerätty haastattelemalla viittä yläkoulun koulukuraattoria ja rehtoria. Koulut valittiin yhdestä Etelä-Suomen kaupungista oppilasmäärien perusteella. Tutkimuksessa on käytetty parihaastattelua, joten haastatteluun osallistui koulun rehtori ja kuraattori. Haastattelussa käytettiin teemahaastattelua. Teemoja oli yhteensä viisi ja jokaisen teeman kohdalla oli 3-5 kysymystä. Haastattelut nauhoitettiin ja litteroitiin. Aineistomenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimuksessa kuraattorit ja rehtorit määrittelivät kouluväkivallaksi fyysisen ja psyykkisen väkivallan. Kouluväkivallan ja kiusaamisen välillä ei koettu selkeää eroa. Kiusaaminen ajateltiin pitkäkestoiseksi ja psyykkisesti raskaaksi. Kuraattorit ja rehtorit ottivat esille myös oppilaiden sukupuolten erot kouluväkivallasta. Psyykkinen väkivalta koettiin yleisempänä tyttöjen kuin poikien välillä, kun taas fyysinen väkivalta yhdistettiin poikiin. Kuraattorien ja rehtorien mukaan työskentelyilmapiirin ja työrauhaan vaikuttavat hyvin monet asiat, kuten oppilaiden kaverisuhteet, kotitilanteet, viihtyvyys koulussa ja säännölliset aikataulut. Kouluväkivallan ennaltaehkäisyssä tärkeänä asiana pidettiin oppilaan kanssa keskustelemista. Kuraattorit ja rehtorit mainitsivat ennaltaehkäisevinä toimenpiteitä muun muassa kasvatuskeskustelut, erilaisten ryhmien muodostamiset, luokkajaot ja luokkien ryhmäyttämiset. Tutkimuksen perusteella kouluissa tarvitaan enemmän keskustelua kouluväkivallasta ja kiusaamisesta sekä kaikkien koulun ihmisten vaikutuksesta koulun työskentelyilmapiirin. Tutkimus osoittaa, että kouluissa toteutetaan ja kehitetään kouluväkivallan ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä, mutta toisaalta ennaltaehkäisyä voitaisiin korostaa yhä enemmän.

This thesis looks at the National Unity and Brotherhood Process (2009–2015) that’s one aim was to solve the decades long conflict between the Turkish state and the Kurdistan Workers’ Party (PKK). The failure of the process created more violence in the country; hence, it is essential to look back and try to reflect what the process was about. The thesis aims to understand the governmental party’s (AKP) (self-)perceptions of the process and link them to the history of the Turkish Republic. When the Turkish Republic was established, the founding ideology was Kemalism that emphasized exclusive Turkish national identity, secularism and statism. It left little or no space for expressions Kurdish identities. For decades, Kurds were not directly mentioned in public and were spoken of trough frames of terrorism and underdevelopment. The conflict itself started at the turn of the 1980s when Kurdish bationalism found more leverage. Especially in the 1990s the violence in Kurdish regions escalated. Even though the situation had been more peaceful in the 2000s, the AKP wanted to solve the conflict once and for all. In this thesis the perceptions from the time of the process are researched from a governmental publication and from pieces of news by the state-run Anadolu Agency. In the qualitative analysis that was inspired by framing theory, it was notable that the voice of the state became more rigid throughout the process and enemy-images were reproduced more frequently towards the end. The analysis shows that in the process the Turkish state and party leading the state did not challenge pre-existing conceptions of the Kurdish population. Kurdish political movements were presented trough frames of terrorism, which has been a political strategy at least for a century. In addition, the state’s externally and internally created ontological insecurity was not addressed in the process, which highlighted the state’s ambivalent relationship to the minority. This thesis notes that the AKP had a wish to include the Kurdish minority into the political ideology of the party. However, it had little tolerance to Kurdish political movements that challenged the political power of the AKP. The wish and the lack of tolerance show that the state replicated patterns from the its history.

Tutkielmassa perehdytään turvapaikanhakijoista ja pakolaisista käytävään julkiseen keskusteluun Helsingin Sanomissa kesällä 2015. Tutkielma lähtökohtana toimi alun perin mediassa 'Välimeren pakolaiskriisiksi' nimetyn tapahtumasarjan nousu poliittisen ja julkisen keskustelun agendalle toukokuussa 2015, jolloin Euroopan komissio julkaisi strategiansa yhteisen maahanmuuttopolitiikan linjoista vastauksena Eurooppaan meriteitse pyrkivien turvapaikanhakijoiden määrän huomattavaan kasvuun. Samaan aikaan Suomessa keskustelu kytkeytyi uuden hallituksen maahanmuuttolinjauksien julkaisuun ja Suomen suhtautumiseen turvapaikanhakijoiden sisäisiin siirtoihin EU-maiden välillä sekä maan osallistumiseen EU:n ihmissalakuljettajia vastaan organisoimaan Välimeren sotilasoperaatioon. Tutkielma kohdistuu ajanjaksoon, jonka kuluessa myös Suomeen saapuvien turvapaikanhakijoiden määrät alkoivat nousta ennätyslukemiin. Tutkielman alkuosassa perehdytään tutkimusasetelman kuvailun lisäksi julkisen keskustelun ja journalismin viimeaikaisiin tapoihin lähestyä turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia. Tutkielman tarkoituksena on ensinnäkin vastata kysymykseen siitä, miten pakolaisista ja turvapaikanhakijoista käytävä keskustelu eteni Helsingin Sanomissa kesällä 2015, ja minkälaiset toimijat saivat keskustelussa äänensä kuuluviin. Toiseksi sen tarkoituksena on selvittää, minkälaista kuvaa Helsingin Sanomien artikkelit tuottivat turvapaikanhausta ja pakolaisuudesta, ja minkälaisia näkökulmia esitettiin turvapaikanhakijoiden Euroopan maihin saapumisen syistä ja seurauksista sekä heidän vastaanottamiseensa liittyvistä perusteluista. Lopuksi tutkielmassa vastataan edellisiä lähestymistapoja yhdistävään kysymykseen siitä, minkälaisena Helsingin Sanomien rooli näyttäytyy aiheesta käydyn julkisen keskustelun tuottajana. Tutkimuksen teoreettisen taustan muodostavat kysymykset journalismin vallasta ja vastuusta. Näiden teemojen valossa esiin nousevat kysymykset journalismin suhteesta politiikkaan, medioitumiseen liitetyt kehityskulut sekä median merkityksen kasvuun ja yhteisöllisyyden rakentamiseen liitetyt näkökulmat. Tutkielmassa journalismi nähdään merkityskamppailun areenana, jossa tiettyyn aihepiiriin liittyvistä tulkinnan ja kehystämisen tavoista toiset saattavat nousta hallitsevaan asemaan vaihtoehtoisten näkökulmien kustannuksella. Tutkielman aineisto koostuu Helsingin Sanomien lehtiversiossa ja verkkosivuilla 13.5.2015–31.8.2015 välillä julkaistuista, pakolaisia ja turvapaikanhakijoita käsittelevistä artikkeleista. Kyseisen rajauksen perusteella aineistoon lukeutui yhteensä 257 artikkelia. Ensimmäistä tutkimuskysymystä keskustelun etenemisestä ja siihen osallistuvista tahoista lähestytään määrällisen sisällönerittelyn avulla. Kysymykseen turvapaikanhausta ja pakolaisuudesta tuotetun kuvan luonteesta ja siihen liitetyistä näkökulmista vastataan kehysanalyysin avulla. Kehysanalyysissa tarkastelun kohteena ovat artikkelien sisältämät ongelmanmäärittelyt ja niihin liittyvät syy-seuraussuhteet, moraaliset arviot, ratkaisuehdotukset sekä kehysten sisältämät metaforat ja nimeämiset. Kysymykseen Helsingin Sanomien roolista aiheesta käytävän keskustelun tuottajana vastataan tulkitsemalla sekä määrällisen että laadullisen analyysin tuloksia. Analyysin tulokset kertovat ensinnäkin pakolaisuuteen liitetyn 'kriisin' maantieteellisen sijainnin paikantumisesta ensin Välimeren alueelle, josta se eteni tarkastelujakson edetessä Euroopan kautta Suomeen. Aiheesta käytävä keskustelu esitettiin vahvasti sekä EU-politiikan että kotimaisen politiikan kontekstin kautta, mikä näkyi poliitikkojen hallitsevassa asemassa keskusteluun osallistumisessa. Turvapaikanhaku näyttäytyy näin ollen kesällä 2015 vahvasti politiikanteon kohteena olevana aihepiirinä. Helsingin Sanomat näyttäytyy aineiston perusteella pääsääntöisesti valtaapitävien poliittisten tahojen kantojen esille tuojana, jolloin kotimaassa aiheesta käytävä poliittinen keskustelu ei tavoita korkeaa dialogisuuden tasoa. Aineistossa havaittava riippuvuus politiikan eliittilähteistä puhuu tältä osin pitkälle edennyttä medioitumiskehitystä vastaan. Sen sijaan Helsingin Sanomat luo vahtivaa katsetta hallituksen sisäisiin suhteisiin erityisesti perussuomalaisten toiminnan osalta. Laadullisen analyysin tuloksena aineistosta hahmottuu 6 kehystä: hätä, taakka, hallinta, uhka, vastuu ja maahanmuuttovastaisuus. Kehykset esiintyivät aineistossa pääsääntöisesti rinnakkain, eikä mikään niistä noussut esiintyvyydessään merkittävästi muita vahvempaan asemaan. Turvapaikanhakijoiden saapumiseen liittyviä negatiivisia näkökulmia painottavat taakan, hallinnan, uhkan ja maahanmuuttovastaisuuden kehykset esiintyvät yhdessä laajemmin kuin pakolaisten hätää ja avuntarvetta ilmentävät hädän ja vastuun kehykset. Analyysin perusteella on tulkittavissa, että tarkastelujakson aikana painottui vastaanottajavaltioiden intresseistä lähtevä näkökulma, jossa kriisin ytimeen asettui turvapaikanhakijoiden Eurooppaan saapuminen. Kyseistä näkökulmaa haastoivat pakolaisten hädän ja vastuunkannon puolesta puhuvat kannanotot, jotka kuitenkin harvoin sisälsivät viittauksia YK:n Geneven pakolaissopimuksessa määriteltyihin oikeuksiin turvapaikan hakemisesta ja vastaanottajavaltioiden velvollisuuksiin vainoa pakenevien suojelusta. Näin ollen universaalien ihmisoikeuksien turvaamista esiin tuovat näkökulmat jäävät keskustelussa vähälle huomiolle keskustelun heijastellessa globalisaatiokehitykselle paradoksaalista kehityskulkua, jossa samanaikaisesti vapaan liikkuvuuden ihannoinnin kanssa valtiot vahvistavat kansallisyhteisöjensä rajoja sekä lisäävät rajavalvontaa.

Tutkielma on sosiologisesti kehystetty laadullinen kuvaus kuudesluokkalaisten lasten kännyköiden käytön yhteydestä sosiaaliseen koheesioon heidän vertaissuhteissaan. Se ammentaa uudesta lapsuuden sosiologiasta, jolla pyritään tuomaan lasten omat äänet kuuluviin. Aineisto tutkimusta varten kerättiin fokusryhmähaastatteluilla ja koostuu viidestä haastattelusta, joihin osallistui yksi luokallinen oppilaita, yhteensä 28 lasta. Aineistoa analysoitiin laadullisella teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä ja sitä lähestyttiin faktanäkökulmasta. Tutkimukselle keskeisiä näkökulmia ja käsitteitä ovat rituaalit, autonomia (erityisesti suhteessa aikuisiin), faattinen vuorovaikutus, yhdistetty läsnäolo ja maaninen yhdistyneisyys, ja sen teoreettinen viitekehys pohjautuu erityisesti Richard Lingin ajatuksiin kännyköiden ja sosiaalisen koheesion välisestä yhteydestä. Analyysin pohjalta tutkimuksessa päädytään siihen, että kännyköiden ja sosiaalisen koheesion välistä yhteyttä voidaan kuvailla kahdeksan eri teeman kautta. Neljä näistä teemoista liittyy siihen, kuinka kännykät tukevat sosiaalisen koheesion rakentumista lasten vertaissuhteissa. Kännykät tukevat sosiaalista koheesiota lasten vertaissuhteissa siten, että niiden kautta lasten on mahdollista kommunikoida tilassa, johon aikuisilla ei ole pääsyä. Lisäksi ne mahdollistavat faattisen vuorovaikutuksen muotoja sekä rituaaleja, jotka tukevat koheesiota. Kännykät myös mahdollistavat koheesiota ylläpitäviä yhdessä tekemisen ja muistojen luomisen muotoja. Tutkielmassa kännyköiden yhteyttä sosiaalisen koheesion hiipumiseen havainnollistetaan myös neljän teeman kautta. Selkeimmin tämä yhteys tulee näkyväksi siinä, ettei kaikilla luokan oppilailla ole pääsyä kännykkävälitteiseen kommunikaatioon, jolla koheesiota rakennetaan. Lisäksi kännykät ovat uhka sosiaaliselle koheesiolle sen takia, että kännykkävälitteisen vuorovaikutuksen tempo on joillekin lapsille liian nopea ja sen sisältö on joillekin luonteeltaan liian faattista. Kännykät ovat yhteydessä sosiaalisen koheesion hiipumiseen myös uusien kiusaamisen muotojen kautta. Tutkielmassa tuodaan myös esille, että kännyköiden ja lasten vertaissuhdekoheesion välisessä yhteydessä on jossain määrin havaittavissa sukupuolittuneisuutta sekä tyttö- ja poikatapaisuuksia. Lisäksi tutkielmassa kuvaillaan, millä tavoin lasten kännykkävälitteiset sosiaalisen koheesion työstämisen muodot voivat olla yhteydessä kaupallisiin prosesseihin ja yritysten voitontavoitteluun. Kännykkäsovelluksista tutkimuksessa nousevat erityisesti esille WhatsApp ja Tellonym.

Tiivistelmä YK:n lapsen oikeuksien sopimus on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus, Suomikin on sen ratifioinut. Lapsen oikeuksien sopimuksen neljä yleisperiaatetta rakentavat sopimuksen perusteet ja ne ovat syrjimättömyys (artikla 2), lapsen etu (artikla 3), lapsen oikeus elämään ja kehittymiseen (artikla 6) ja osallistuminen (artikla 12). Tähän sopimukseen perustuu Suomen lapsiystävällinen kunta -malli, joka on Unicefin rakentama kuntien kehittämismalli. Malli auttaa kuntia edistämään erityisesti heikoimmassa asemassa olevien lasten oikeuksia. Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää: kuuluuko kunnissa lapsen ääni. Tutkielman on valittu neljä lapsiystävällinen kunta tunnustuksen saanutta kuntaa, kaksi Kanta-Hämeen maakunnasta ja kaksi Uudenmaan maakunnasta. Aineistona tässä tutkielmassa toimii valittujen kuntien kuntastrategiat sekä hyvinvointisuunnitelmat. Aineistoa on tarkasteltu YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen neljän yleisperiaatteen kautta ja miten ne esiintyvät hyvinvointisuunnitelmissa. Tutkielman menetelmä on laadullinen sisällönanalyysi. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että lapsen ääni kuuluu kunnissa. Kuntien strategioissa näkyy lapsen oikeudet, lapsen oikeudet nousevat esiin YK:n neljän yleisperiaatteen avulla. Tutkimuksen tuloksena on myös, että lapsivaikutusten arvioinnin käyttö on aloitettu kunnissa. Työtä ja muutoksia on vielä edessä. Lapsiystävällinen kunta -malli on kokonaisvaltainen yli hallintokausien menevä toimintamalli, joten lähtökohtaisesti tutkimuksen johtopäätökset ovat positiiviset.

Tutkimuksen lähtökohtana on, että ruokaa syömällä kuulutaan ryhmiin, erottaudutaan niistä ja rakennetaan subjektiivisuutta ideologian sisällä. Lihaa pidetään luonnollisena osana länsimaista kulttuuria eikä siksi lihan ideologista luonnetta usein havaita. Silloin lihansyönnin oikeutuksesta on myös vaikea keskustella. Liha yhdistää biologisia ja kulttuurisia merkityksiä ja määrittelee osaltaan ihmisen suhdetta muun muassa sukupuoleen ja eläimiin. Työn taustalla on ajatus sosiaalisesta konstruktionismista: tietoa ja merkityksiä tuotetaan jatkuvasti sosiaalisissa prosesseissa ja ne rakentuvat tietyssä ajassa ja paikassa. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Millaisia sukupuolittuneita merkityksiä lihalla on ja miten ne rakentuvat? 2) Miten merkitykset näkyvät lihatuotteiden mainoselokuvissa? Miten eläimet, naiset ja miehet niissä esitetään? Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen etsitään vastausta teorian ja analysoitavan aineiston vuoropuhelulla, toiseen aineistosta. Aineistona on 15 televisiomainoselokuvaa suomalaisilta lihanjalostusyhtiöiltä vuosilta 2009–2011. Mainonnassa merkitykset rakentuvat yhteisen jaetun kulttuurisen tiedon pohjalle ja siksi se on oivallinen tutkimuskohde lihan sukupuolittuneiden merkityksien tutkimiseen. Aineistoa analysoidaan teorialähtöisen teemoittelun ja laadullisen lähiluvun menetelmin. Tuloksia tarkastellaan lihan sukupuolipolitiikan kattokäsitteen ja poissaolevan referentin käsitteen avulla, joka erottaa eläimen ja lihan toisistaan ja toisaalta yhdistää eläimen ja naisen lihana. Teoreettisena käsitteenä on näiden lisäksi luonto-kulttuuri-jako, jonka avulla tarkastellaan sukupuolien ja eläimen suhdetta lihan merkityksiin. Luonto-kulttuuri-jako on nähty punaisena lankana länsimaisessa ajattelussa ja lihan avulla ihminen määrittää asemaansa näiden vastaparien välissä. Lihaan liittyy maskuliinisena ruokana muun muassa voiman ja hallinnan merkityksiä. Yksi lihan ristiriitaisuuksista on, että naisen nähdään kuitenkin olevan lähempänä villiä luontoa kun taas miestä ajatellaan perinteisesti kulttuurin, järjen ja rationaalisuuden, edustajana. Ihmisyyttä määritellään vetämällä rajoja ihmisen ja eläimen välille lihan avulla: luonto lihan muodossa kypsennetään kulttuuriin sopivaksi. Nostalginen maaseutu ja kontrolloitu tehdasympäristö näyttäytyvätkin lihamainonnassa ristiriidattomana. Mies on aineiston mainoksissa lihan asiantuntija ja liha miehiä yhdistävä asia, jonka takia ja parissa voi näyttää avoimesti tunteitaan. Nainen on poissaoleva miehen ja lihan välisestä suhteesta. Lihan merkitykset ovat kuitenkin laajentuneet feminiinisenä pidettyyn terveysajatteluun, mikä haastaa hegemonisen maskuliinisuuden käsityksen lihasta yksin ruumiin polttoaineena. Muutos voi olla osittain seurausta siitä, että yksilölle on siirretty enemmän vastuuta omasta hyvinvoinnistaan ja samalla punaiseen lihaan on liitetty negatiivia merkityksiä: sitä esimerkiksi pidetään raskaana ruokana, vaikka ennen merkitys on ollut päinvastainen. Muutos on uhannut lihan asemaa aterian ja hegemonisen maskuliinisuuden luonnollisena osana, jota puolustetaan laajentamalla merkityksiä uusille alueille. Eläin on muuttuneessakin tilanteessa lihassa poissaolevana, mikä osaltaan mahdollistaa lihansyönnin.

Kuvan kanssa – Vuoden 2015 eduskuntavaalien uutiskuvat semioottisessa analyysissä syntyi ajatuksesta siitä kuinka uutisia ja erityisesti poliittisia uutisia tuotetaan ja kulutetaan nykyään. Sähköiset ruudut ovat korvaamassa perinteiset lehdet, jolloin uutisten lukeminen muoto muuttuu. Isompien tietokonenäyttöjen rinnalle on tullut mobiililaitteet, joiden näyttöjen koko asettaa uusia edellytyksiä uutisten tuotannolle ja tämän myötä myös niiden kuluttamiselle. Tablettien ja älypuhelinten ruuduille yhdellä kertaa avautuva informaatio on niiden pienten kokojen takia huomattavasti rajallisempaa kuin esimerkiksi perinteisten aamulehtien aukeamilla. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että uutissivua avattaessa sen lukija saa todennäköisesti ensin näkökenttäänsä kokonaisuuden, joka koostuu mainosbannerista, otsikosta ja valokuvasta. Tähän yhdistelmään voidaan vielä liittää olettamus siitä, että uutisia silmäillään yhä nopeammin ja siirrytään otsikosta toiseen lukematta artikkelia lainkaan. Tämä nostaa juttuun liitetyn valokuvan ja otsikon sekä kuvatekstin painoarvon uudelle tasolle. Käsillä olevan tutkielman tavoite on selvittää, kuinka maamme suurimmat aamu- ja päivälehdet raportoivat poliittisista tilaisuuksista valokuvin. Ajankohdaksi valikoitui vuoden 2015 eduskuntavaalit, joista seurasin neljän lehden raportointia neljästä paneelikeskustelusta. Olennaista oli myös se, että raportoitavista keskustelutilaisuuksissa olivat paikalla maamme neljän suurimman puolueen puheenjohtajat: Kokoomuksen Alexander Stubb, Keskustan Juha Sipilä, Perussuomalaisten Timo Soini sekä SDP:n Antti Rinne. Tutkielmassa tarkasteltavat neljä aviisia ja niissä julkaistuja valokuvia ovat Iltalehti, Ilta-Sanomat, Helsingin Sanomat ja Hufvudstadsbladet. Tutkielma on nimensä mukaisesti semioottinen kuva-analyysi, jossa käyttämäni käsitteelliset työkalut ovat peräisin alan ranskalaiselta pioniääriltä Roland Barthesilta. Barthesia, joka lukeutuu strukturalismin ja jälkistrukturalismin keskeisiin ajattelijoihin, pidetään erityisesti kuva-analyysin kehittäjänä ja vaikuttajana. Hän toi ensimmäisenä kuva-analyysin piiriin käsitteet denotaatio ja konnotaatio, joilla voidaan eriyttää kuvasta kaksi tasoa. Lisäksi hän kehitti käsiteparin studium ja punctum, joiden avulla voidaan päätellä missä valokuvan tarjoama tarina varsinaisesti sijaitsee. Näitä kahta käsiteparia käyttäen olen analysoinut tutkielmassa esiintyvät lehdistökuvat. Teoreettiseksi taustaksi olen valinnut gatekeeping- eli portinvartijateorian, jonka mediatutkimukseen sovelletun muunnelman mukaan lehdistö toimii portinvartijoina valvoen mitä julkaistaan ja mitä ei. Loppuosion pohdinnoissani tilitän havaintoni. Keskeisenä havaintona voidaan pitää sitä, että koko kampanjan aikana ennakkosuosikkina pidettyä Sipilää nähdään yhtä lukuun ottamatta kaikissa aineistossa esiintyvissä valokuvissa. Lisäksi havaitaan, että Sipilä esitetään pääasiassa hyväntuulisena ja itsevarmana. Näin lehdistö vahvistaa osaltaan ennakkosuosikin asemaa. Toinen havaittu ääripää on Antti Rinne, joka nähdään huomattavasti harvemmassa kuvassa. Rinne kuvataan lisäksi usein hieman pelokkaana ja mahdollisesti eksyneen näköisenä. Myös Alexander Stubbin ja Timo Soinin olemuksissa nähdään erityiset piirteensä. On myös mielenkiintoista huomata, kuinka Sanoma-konsernin kaksi julkaisua Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat suosivat kuvissaan erityisesti Keskustapuolueen ja Kokoomuksen puheenjohtajia. Lopuksi mainitaan myös, hieman aiheen vierestä, naisten lähestulkoon täydellinen puuttuminen niin kuvissa kuin niitä tuottavien henkilöiden keskuudessa.

Kuvataideopiskelijoiden materiaalisuhteet ilmastonmuutoksen ajassa -maisterintutkielmassa tarkastellaan teemahaastatteluaineiston pohjalta kuvataideopiskelijoiden materiaalisuhteita heidän taiteellisessa työskentelyssään ja teossuhteissaan. Yhtenä tutkielman tutkimuskysymyksenä on, miten ja millaisena toimijana ja olosuhteena ilmastonmuutos näyttäytyy kuvataideopiskelijoiden työskentelyssä sekä materiaalien käytössä. Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia materiaalisuhteita kuvataideopiskelija muodostaa taiteellisessa työskentelyssään, mikä vaikuttaa näihin materiaalisuhteisiin, ja niiden ulottuvuuksiin, representatiivisiin valintoihin sekä kuvataideopiskelijan arvoihin ilmastonmuutoksen ajassa ja olosuhteissa. Tutkielmassa ilmastonmuutos kehystyy planetaarisena konkreettisesti sosiokulttuuriseen toimintaan ja sen rajoihin materiaalisesti vaikuttavana ja siitä vaikuttuvana nykyaikamme olosuhteena ja siten myös osana kuvataideopiskelijoiden materiaalisuhteita. Tutkielman aineistona on litteroitu ja analysoitu kuvataideopiskelijoiden teemahaastatteluja. Tutkielman teoreettinen ja metodinen viitekehys rakentuu uusmaterialistisen sekä toimijaverkostoajattelun varaan, jossa taiteen tekemisen nähdään sosiaalisena toimintana ja taidemaailmassa toimimisen edellyttävän tiettyjen verkostojen, arvojen, intressien ja suuntausten tuntemista ja sisäistämistä. Taideteoksen tuottamiseen osallistuu näin ollen taiteilijan lisäksi myös taidekenttä ja kaikkien niiden toimijoiden kokonaisuus, joilla on suhde taiteeseen ja taiteen materiaalisuuksiin yhteiskunnassa. Taideteoksen toimijuuksien osina ovat myös ne materiaalit ja niiden hankinta- ja tuotantoprosessit sekä praktiikat, joita käytetään taiteellisen työskentelyn ja teosten osina. Siten myös materiaaleilla voi ajatella olevan suhteen taiteilijaan ja taiteeseen ja toisin päin. Tutkielmassa jäsennellään toimijuuden rakentumisten ja objektien käsitteiden kautta ilmastonmuutosta, taiteellista työskentelyä ja taideteoksia sekä näiden materiaalisuuksia. Hakalan (2020, 169) mukaan materiaalisuus kuvataiteessa ei typisty pelkästään materiaalin työstämiseen liittyvien ominaisuuksien tai alkuperän kysymyksiin, vaan sen kautta käsitellään myös esimerkiksi teoksen sisältöä ja esteettistä puolta. Hakalan (2020, 169) mukaan taiteessa uusmaterialismissa voidaan ajatella olevan kyse materiaalin ja taiteilijan intention välisestä suhteesta siten, että materiaali ei ole vain jotain, josta taiteilija muokkaa teoksen, vaan taiteilija ja materiaali toimivat yhteistyössä ja että taiteilijalle materiaali on aina jossain määrin väline toteuttaa teos. (Hakala, 2020, 169.) Kuvataideopiskelijoiden materiaalisuhteet näyttäytyvät tiiviissä suhteessa heidän ajattelunsa ja praktiikkansa kehittymiseen sekä suhteessa ilmastonmuutoksen olosuhteisiin ja resurssien käyttöön antroposeenin ajassa. Aineistossa esiin nousevat tekstin ja teosten väliset suhteet materiaalisen välittäjinä ja tulkinnan välineinä sekä materiaalisuhteiden rakentuminen suhteessa koettuun ympäristöön. Taide ja taiteellinen työskentely näyttäytyvät kuvataideopiskelijalle tutkielman aineiston perusteella itseisarvoisena tapana kokea, vaikuttaa ja vaikuttua maailmassa ja sen verkostoissa sekä synnyttää, näyttää ja esittää erinäisiä velvoittavuuksia ja sitouttavuuksia sisältäviä materiaalisia toimijuuksia taiteen kielellä ja taiteellisin keinoin.