Browsing by Title

Serial killing, although statistically rare, is frequently covered in news and entertainment media. Consequently, what has followed, is an extensive scholarly debate over the serial killer’s place in popular culture and the media as some have suggested that cultures promote serial killers by glorifying and overrepresenting them in the media. This thesis, guided by an interest in the problematic portrayal of this crime, explores the discursive portrayal of serial killers in two Finnish tabloids – Iltalehti and Ilta-Sanomat – by adapting a Foucauldian discourse analytical approach. Previous research has suggested that serial killers are most often portrayed as either monsters, celebrities or as mad or bad by the press. The celebrity portrayal of the serial killer is most often present in the American media, while the European media tends to lean towards a more monstrous portrayal. The results from this thesis correspondingly found that three Finnish serial killers; “the Serial Strangler”, “the Serial Drowner” and “the Poison Nurse” were most often portrayed as either mad, bad, or power hungry. The results presented in this thesis demonstrate how certain discourses are used to make sense of crimes that appear incomprehensible. These discourses determine how these offenders are seen by the public and place them in subject positions that in turn restrict their future possibilities of rehabilitation and reintegration. The discourses present in the Finnish tabloids tend to portray these serial killers as highly agentic, deviant individuals fully responsible for their violent crimes and thus beyond help. This thesis demonstrates that the Finnish portrayal of serial killers leans towards the more European kind: the Finnish serial killers were not glorified or portrayed as celebrities. Neither were they portrayed as killers motivated by fame, which suggests there are some cultural differences in the phenomenon. Serial killers do, however, even in Finland receive a lot of attention, exposure and recognition. Implications and meanings behind these findings are discussed and suggestions for future research possibilities are presented.

Tässä pro gradu –tutkielmassa käsitellään postmodernia yhteisöllisyyttä, ja erityisesti ranskalaisen Michel Maffesolin käsitystä yhteisöllisyydestä postmodernissa maailmassa. Työ koostuu Johdanto-luvusta, kolmesta esseestä sekä Johtopäätökset-luvusta. Johdannossa asetetaan tutkielman raamit. Tässä luvussa pohditaan työn rakennetta ja esseetä lajityyppinä, käsitellään Michel Maffesolia akateemisena henkilönä ja tehdään joitakin yleisiä huomioita postmodernista yhteisöllisyydestä. Vaihtoehtoisena postmodernin analyysina tarkastellaan Zygmunt Baumanin näkemystä postmodernista. Ensimmäinen essee käsittelee postmodernin analyysin mahdollisuutta. Esseen alussa kuvaillaan maffesolilaista näkemystä postmodernista, jotta tiedetään, mitä analysoidaan. Tämän jälkeen on metodologinen osuus, joka käsittelee erityisesti maffesolilaista muodon ja sisällön analyysia eli formismia eräässä muodossaan. Esseen lopuksi esitetään kritiikkiä, joka nojaa Maffesolin analyysin tulkintaan aikalaisdiagnoosina, ja todetaan, että presentistisen arkielämän analysoinnissa normaalitutkimus ei riitä, vaan tutkimuskohdetta on lähestyttävä tangenttien kautta. Kun ensimmäinen essee keskittyy tutkimuksenteon edellytyksiin, asettuu toinen essee hierarkkisesti yhden askelen alemmas paneutuen valikoituihin Maffesolin käsitteisiin. Keskiössä on Maffesolin heimo-käsite, jota käytetään erilaisissa tutkimuksellisissa konteksteissa varsin laaja-alaisesti. Tämä toinen essee esittelee heimon ohella seuraavat käsitteet: emotionaalinen yhteisö, massa, tyyli, kuva ja arki. Näiden käsitteiden avulla osoitetaan Maffesolin analyysin keskeiset sisällöt. Kolmas essee havainnollistaa maffesolilaista postmodernia kollektiivia osoittaen kohtia, joissa maffesolilainen yhteisöllisyyden analyysi kristallisoituu. Essee on katsaus maffesolilaisiin mytologioihin, heimo-käsitteeseen käytännössä sekä näkemykseen postmodernista maailmanjärjestyksestä rakkauden ja erotiikan kautta: ordo amoris. Esseen lopussa käsitellään kollektiivitajunnan käsitettä, johon monelta osin tiivistyy maffesolilaisen kollektiivin tavoittelu. Johtopäätökset-luvussa tullaan tulokseen, että kolmen esseen kautta tavoiteltu maffesolilainen kollektiivi on löytynyt, mutta se on osoittautunut arvioitua monipuolisemmaksi ja monimielisemmäksi. Yhteisöllisyys on edelleen olemassa, mutta se on muuttunut ja erilaista luonteeltaan. Luvun ja samalla koko tutkielman lopussa todetaan, että maffesolilaisen postmodernin kollektiivin ongelma on viime kädessä se, että se edellyttää sisään astumista. Kollektiivia tehdään todelliseksi kirjoittamalla siitä.

Tutkielma tarkastelee masentuneille suunnattuja valistustekstejä eli painettuina julkaistuja potilasoppaita sekä masennusta käsitteleviä Internet-sivustoja. Työn näkökulmana on Michel Foucault'n innoittamana genealoginen tutkimusote. Masennus ymmärretään tutkielmassa, Ian Hackingin ajatuksia mukaillen, inhimillistä käyttäytymistä, tuntemista ja toimintaa kuvaavaksi diagnostiseksi kategoriaksi, jonka syntymiseen ovat vaikuttaneet erilaiset ihmistieteelliset järkeilytyylit. Tutkielmassa lähestytään masennusta yhtäältä osana sellaista elämäntavallista tilannetta, jossa monenlaiset onnellisuuden puutteeseen viittaavat tuntemukset on alettu nähdä olemukseltaan hoidettavissa olevina mielenterveyden häiriöinä. Toisaalta masennus nähdään tutkielmassa hyvinvointiyhteiskunnan kansanterveysongelmana, joka aiheuttaa niin mittaamatonta inhimillistä kärsimystä kuin mitattavia kuluja kansantaloudelle. Masennus nykyisyydessä asetetaan omaa historiaansa vasten ja osoitetaan, miten masennus muotoutuu sitä jäsentävissä tietomuodoissa ja ymmärryksissä sekä hyvinvointiyhteiskunnan ennaltaehkäisevän kansanterveystyön kontekstissa. Tutkimusasetelma pohjautuu käytäntöjen ja ongelmanasettelujen tarkastelulle valistusteksteissä ja metodiset tutkimuskysymys rakentuu nelitahoiseksi: lähtökohtana on kysymys valistustekstien tavasta esittää masennuksen olemus. Masennuksen olemuksesta päädytään kysymään miten valistustekstit antavat välineitä muodostaa suhde masennukseen, tunnistaa ja tarkkailla omia oireita. Tämä taas johdattaa tarkastelemaan valistustekstien itsestä huolehtimisen tietoja ja taitoja. Lopulta nämä kokoava kysymys koskettelee valistuksen päämäärää, masennuksen kokemusta ja onnellista tai hyvää elämää. Masennusvalistus näyttäytyy teksteissä kansanterveystyön ennaltaehkäisevinä pyrintöinä, jotka pikkuhiljaa lähentyvät yksittäisiä riskiryhmiä - etenkin naisia, lapsia, nuoria ja iäkkäitä - ja lopulta yksittäistä yksilöä. Terveysriski siirtyy yksilön riskiksi ja masennuksen ennaltaehkäisy liittyy ennen kaikkea yksilön terveyskäyttäytymiseen ja elämäntapaan. Masennuksesta tulee valistusteksteissä henkilökohtainen oman elämän hallinnan ongelma. Valistus tarjoaa monenlaisia masennuksen tunnistamisen ja tarkkailun taitoja, ne välittävät kykyjä tunnistaa masennus itsessään. Nämä tunnistamisen ja tarkkailun taidot luovat teksteissä maaperää myös oman elämän haltuunotolle ja valistusteksteissä muodostuu kokonainen eettisen työn ohjeisto, jolla itseään voi työstää onnelliseksi ja välttää masennuksen mahdollisuus.

Tutkielmassa tarkastellaan jälkihuollon asiakkaana olevien nuorten toimijuuden tiloja ja toimijuutta tukevia ja rajoittavia tekijöitä nuorten elämäntarinoissa ja tulevaisuuteen suuntautumisen kontekstissa. Tutkielmassa toimijuus ymmärretään yksilön päätöksenteon prosessiksi, joka muotoutuu sosiaalisesti ja sidoksellisesti nuoren resurssien ja olosuhteiden sekä yhteiskunnallisten ja kulttuuristen reunaehtojen kehystämänä. Toimijuus muotoutuu temporaalisesti elämäntarinan eri vaiheiden ja tapahtumien kautta. Yksilön toimijuutta mahdollistavat ja rajaavat sekä yksilön omat että läheisten menneisyyden kokemukset ja valinnat, nykyhetken olosuhteet ja tulevaisuuteen suuntautumisen tavat. Toimijuuden sidoksisuuden tarkastelu lähtee siitä, ettei toimijuus kerro ensisijassa nuorten yksilöllisistä kyvyistä päätöksentekijöinä ja tulevaisuuden suunnittelijoina, vaan toimijuus kuvaa niitä sidoksia, joita nuorella on ja jotka mahdollistavat hänelle erilaisia tiloja toimia. Tutkielmassa vastataan seuraaviin kysymyksiin: miten jälkihuollon asiakkaana olevien nuorten elämäntarinat ovat muodostuneet ja minkälaisia toimijuuden tiloja elämäntarinan eri vaiheissa avautuu nuorille sekä minkälaisia toimijuuden mahdollistavia ja rajoittavia tekijöitä elämäntarinoiden käännekohdista ja jatkuvuuksista on löydettävissä? Tutkielma pyrkii vastaamaan tutkimukselliseen tarpeeseen, joka koskee jälkihuollon asiakasnuorten arkisia kokemuksia omasta toimijuudestaan sijaishuollossa, jälkihuollossa ja tulevaisuuteen suuntautumisessa. Tutkielman tavoitteena on tuottaa lisäymmärrystä lapsena huostaan otettujen nuorten aikuisten resursseista ja toimijuuden mahdollisuuksista huostaanoton aikana ja sen jälkeen. Tutkielman aineisto koostuu kymmenen jälkihuollon asiakkaana olevan nuoren elämänkerrallisesta haastattelusta. Haastattelumenetelmänä sovelletaan episodista haastattelumenetelmää, joka on teemahaastattelun ja narratiivisen haastattelun yhdistelmä. Haastattelut toteutettiin haastattelukorteilla, joiden avulla tuettiin nuorten toiminnallisuutta ja autonomisuutta haastattelutilanteessa. Haastattelukortit tarjosivat haastateltaville välineitä ja keinoja käsitteellistää menneitä elämäntapahtumiaan ja pohtia tulevaisuuttaan. Nuorten elämäntarinoista konstruoidut kertomukset jakautuivat kolmeen kertomustyyppiin, sopeutumisen kertomuksiin, selviytymisen kertomuksiin ja eteenpäin menemisen kertomuksiin. Kertomustyypit poikkesivat toisistaan kertomuksen kulun sekä toimijuuden ja sitä tukevien mahdollisuuksien suhteen. Kertomustyypit eivät kuitenkaan tyhjentävästi kuvanneet nuorten toimijuuden mahdollisuuksia. Tutkielman perusteella nuorten kertomuksista on erotettavissa neljänlaisia sosiaalisia prosesseja - kehiä, jotka muodostuvat omanlaisista sosiaalisista verkostoista ja toiminnan reunaehdoista. Kehissä nuorten valinnanmahdollisuudet ja toimijuuden tilat mahdollistuivat pitkälti sen mukaan, minkälaisia toimijuuden sidoksia kehien kautta avautui. Kehät jäsensivät nuorten elämänkerrallisia kertomuksia ja kaikista kertomuksista oli erotettavissa arjen jatkuvuuksien kehiä, ongelmien kasautumisen kehiä ja voimaantumisen kehiä sekä epävarmoja tulevaisuuden kehiä. Kehien ajoittuminen vaihteli nuorten elämässä eivätkä kehät olleet sidottuja nuorten institutionaalisiin elämänvaiheisiin. Nuorten toimijuuden mahdollisuuksia eri toimijuuden kehissä kehystivät yhteiskunnalliset ja kulttuuriset reunaehdot, institutionaaliset ja yksilölliset siirtymät, materiaalinen todellisuus sekä käytössä olevat resurssit. Nuorten vahvat ja heikot siteet perheeseen, ystäviin ja läheisverkostoon sekä yhteiskunnallisiin instituutioihin toimivat merkittävinä väylinä resursseihin. Tutkielma osoitti, että jokaisen nuoren elämänkerrallisesta kertomuksesta on löydettävissä ongelmien kasautumisen kehien lisäksi voimaantumisen ja arjen jatkuvuuksien kehiä. Lisäksi kaikki nuoret olivat eri elämänvaiheissa hyötyneet läheisten ja yhteiskunnan tuesta ja he myös suuntautuivat tulevaisuuteen järkevin, omaan elämäntilanteeseen ja resursseihin suhteutetuin suunnitelmin. Tulosten perusteella sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten rakenteilla oleva elämä ei ollut selitettävissä kategorisilla tulevaisuuden urilla, vaan teoreettisena käsitteenä kehä kuvasi monipuolisemmin nuorten toimijuuden mahdollisuuksia menneisyydessä, nykyhetkessä ja tulevaisuuden osalta.

Tutkimuksessa tarkastellaan mahdollisuuden käsitettä Paul Ricœurin hermeneuttisen filosofian keskeisaiheena. Mahdollisuus määritellään inhimillisen olemisen ontologiseksi kysymykseksi: mahdollisuuden kysymys on huomioitava tarkasteltaessa, mikä ihminen on. Mahdollisuuden kysymys on rinnasteinen sille, miten ihminen ymmärretään konkreettisena olevana. Tutkimuksessa tarkastellaan mahdollisuutta inhimillisen olemisen tapana; Ricœur lähestyy ongelmaa kielen tulkitsemisen ja ymmärtämisen viitekehyksessä. Tutkimuksessa osoitetaan Ricœurin mahdollisuuden kysymyksen yhteys Kantin ja Heideggerin ajatteluun. Mahdollisuuden ongelma periytyy Kantin filosofiasta, joka pyrkii sovittamaan yhteen inhimillisen vapauden ja luonnon. Ricœurin mukaan inhimillinen olemisen mahdollisuus ja ihmisen konkreettinen olemassaolo kuuluvat samaan olentoon. Tutkimuksessa esitetään, että tämä näkemys liittää Ricœurin ajattelun Heideggerin ontologisen hermeneutiikan olemisen mahdollisuutta käsittelevään aiheeseen. Ricœur tarkastelee aihetta poeettisen kielen tulkitsemisen ja ymmärtämisen ongelmana. Ricœurin hermeneutiikan keskeinen ontologinen väite on, että olemisen mahdollisuus tulee esiin poeettisen kielen tulkitsemisessa ja ymmärtämisessä. Poeettisen kielen viitekehyksessä toteutettava mahdollisuuden kysymyksen tarkastelussa korostetaan Ricœurin hermeneutiikan realistista pyrkimystä: mahdollisuus ontologisena kysymyksenä on mielekäs vain, kun poeettisen kielen viittaama todellisuus määritetään tyydyttävästi. Ricœur tarkastelee tätä ongelmaa etupäässä kielifilosofian näkökulmasta: miten poeettisen kielen luonteenomaisesta tulkintojen moninaisuudesta voidaan rakentaa uskottava referenssiteoria? Tutkimuksessa selviää, että mahdollisuuden ja todellisuuden ontologinen ongelma vaatii sovittamaan yhteen poeettisen kielen tulkitsemisen ja realistisen merkitysteoreettisen näkemyksen kielen ilmaisujen ja todellisuuden välisestä viittaussuhteesta. Ricœur tarkastelee tätä ongelmaa kolmen konkreettisen kielen tapahtuman – metaforan, tekstin ja kertomuksen – valossa. Tutkimuksessa tarkastellaan Ricœurin väitettä poeettisen kielen monimerkityksisyyden aikaansaamista uusista tavoista olla maailmassa. Tämä perusnäkemys tuodaan esille Ricœurin metaforateorian tarkastelussa. Ricœurin tekstiteoriassa mahdollisuuden tarkastelu siirtyy kielen semanttisesta ongelmasta hermeneuttisen tulkinnan kysymykseen. Huomiota kiinnitetään Ricœurin näkemykseen, jonka mukaan tekstin merkityksen tulkitsemisprosessi on välttämättä lukijan maailman ehdollistama. Lukijan maailmalla tarkoitetaan tulkitsemisen esitiedollista rakennetta, joka antaa tulkinnalle suunnan ja merkityssisällön. Narratiivisen teorian tarkastelu keskittyy Ricœurin näkemykseen inhimillisen toiminnan, elämän ja yksilöllisen itseyden ymmärtämisestä, mikä edellyttää niiden hahmottamista ja esittämistä kertomuksen muodossa. Tutkimuksessa tarkastellaan Ricœurin teorioiden keskeistä sisältöä kriittisesti Donald Davidsonin metaforista viittausta koskevan kritiikin sekä hänen toimintateoriansa valossa; lisäksi tarkastellaan Galen Strawsonin esittämää narratiivisen teorian kritiikkiä. Tutkimuksessa osoitetaan, että mitä lähemmäs mahdollisuuden kysymys viedään ihmisen konkreettista todellisuutta, sitä ongelmallisempaa sen ontologisen aseman osoittaminen on. Tutkimuksessa todetaan, että Ricœurin hermeneutiikka ei anna mahdollisuudelle empiirisen realismin näkökulmasta hyväksyttävää ontologista asemaa. Ricœur onnistuu kuitenkin valaisemaan inhimillisen mahdollisuuden kysymystä osoittaessaan tekstin ja kertomusten tulkitsemisen olennaisuuden ihmisen pyrkiessä ymmärtämään olemassaoloaan ja maailmaa. Tutkimuksen johtopäätös on, että Ricœurin mahdollisuuden ontologinen kysymys tuo tärkeän näkökulman kysymykseen: Mikä ihminen on? Kysymyksen käytännöllinen merkitys korostuu, koska ihmistieteet tarvitsevat filosofiaa tarkastelemaan ihmisen mahdollisuutta ontologisena ongelmana. Koska ihmisen ontologia koskee ihmisen ymmärtämistä olevana, mahdollisuuden kysymyksen tarkastelulla on ihmistieteitä ja ihmisten käytännöllistä elämää koskeva eettinen merkitys.

Tutkimuksen aiheena on yrityksen mainekriisi ja tavoitteena selvittää, mitä mainekriisit tarkoittavat yrityksille. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, miten media käsittelee mainekriisejä ja millainen median merkitys on mainekriisin muodostumiselle. Mainekriisin määritelmä on muodostettu yhdistämällä maineteorioita ja kriisiviestinnän tutkimusta. Tutkimuksessa maine tarkoittaa yrityksen sidosryhmien muodostamaa kokonaiskäsitystä yrityksestä ja hyvän maineen nähdään muodostavan kilpailuedun yritykselle. Mainekriisissä kriisin muodostama uhka kohdistuu yrityksen maineeseen ja yritys on vaarassa menettää maineensa. Mainekriisin muodostuminen edellyttää sidosryhmien huomiota ja yleensä mediajulkisuutta. Mainekriisit ovat useimmin seurausta yrityksen epäeettisenä pidetyn toiminnan paljastumisesta, mutta myös epäonnistuminen jonkin toisen kriisin hallinnassa voi aiheuttaa mainekriisin. Mainekriisin määritelmän lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan kriisiviestinnän merkitystä mainekriisien hallinnassa. Tutkimuksessa mainekriisiä lähestytään käytännön ilmiönä ja tapausta tutkien. Kilpailuviranomaiset ovat syyttäneet Valio Oy:tä määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä suomalaisilla maitomarkkinoilla. Viranomaisten mukaan Valio on syyllistynyt saalistushinnoitteluun. Valio puolustautui aktiivisesti sitä vastaan esitetyiltä syytöksiltä. Viranomaisten esittämiä syytöksiä ja Valion vastareaktiota on käsitelty näkyvästi mediassa etenkin kesällä 2014. Saalistushinnoittelusyytösten ympärille muodostuneen mediakohun laannuttua, Valio kohtasi lähes välittömästi kriisin Venäjän liiketoiminnoissaan Venäjän asettaessa elintarvikkeita tuontikieltoon. Tutkimuksen aineisto koostuu Helsingin Sanomissa ja Kauppalehdessä julkaistuista lehtijutusta, jotka käsittelevät Valion kriisejä. Aineiston analysointiin on käytetty diskurssianalyysia. Analyysin keskeisin tulos on, että Valio onnistuu välttämään mainekriisin muodostumisen saalistushinnoittelusyytösten aiheuttamassa mediajulkisuudessa. Aineiston lehtijutuissa viranomaisten syytösten ei nähty vaikuttavan kielteisesti Valion maineeseen. Venäjän tuontikiellon vaikutukset yhtiön liiketoimintaan näyttäytyvät lehtijutuissa perinteisenä yrityksen liiketoimintaan kohdistuvana kriisinä. Lukuisat eri asiat vaikuttavat mainekriiseihin, joten suoraviivaisia ja jokaiseen mainekriisiin päteviä toimintaohjeita on vaikea antaa. Tutkimuksessa esitetään teoriaan perustuvia suuntaviivoja mainekriisien viestintään ja parhaimmaksi tavaksi mainekriisien hallintaan kiteytyy toimiminen vastuullisesti ja tavalla, jonka sidosryhmät hyväksyvät.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitä mainonnan etiikkaan liittyy ja miten aiheesta puhutaan. Tarkastelun kohteena ovat teoreettiset keskustelut ja lausuntoaineisto. Aineistona käytetään Mainonnan eettisen neuvoston lausuntoja, joissa otetaan kantaa mainosten hyvän tavan mukaisuuteen. Lausunnot koostuvat yhteydenottajien huolenaiheista, mainostajien kirjoittamista puolustuspuheenvuoroista ja neuvoston tuomioista. Koska kielenkäytössä esiintyy määrittelykamppailuja, valittiin metodiksi retorinen analyysi. Kirjallisuuskatsauksen perusteella selviää, että mainonnan etiikan ja vaikuttavuuden yhteydessä puhutaan kuluttajan rationaalisuudesta: siitä, onko hän manipuloitavissa kuin sieni vai käyttääkö hän mainontaa suvereenisti kuin kuningas. Näkemysten välisiä eroja löytyy myös siitä, heijastaako mainonta ympäristöään vain muokkaako se sitä myös itse. Mainonnalla nähdään olevan vaikutusta esimerkiksi ulkonäköön liittyviin ihanteisiin ja naiskäsityksiin, koska mainonnan tapa kuvata ihmisiä ei tällä hetkellä ole riittävän moniulotteinen. Lausuntoaineistosta ilmenee, että yhteydenottajat pitävät epäeettisenä varsinkin mainontaa, jossa on seksuaalista sisältöä ja joka tavoittaa lapset. Mainostajat pyrkivät kuvailemaan mainostensa tapahtumia uudessa, kauniimmassa valossa käyttämällä apuna kategorisointeja ja muita retorisia keinoja. Sallitun ja kielletyn rajaa etsitään kiinnittämällä huomiota sääntöihin, humoristisuuteen ja kokonaisvaikutelmaan. Käytettävä kirjallisuus on monitieteistä. Tärkein lähde on Thomas Bivinsin soveltavan etiikan teos. Teoreettisena taustana käytetään myös George Gerbnerin kultivaatioteoriaa. Johtopäätöksenä on, että mainonta toimii osaltaan sosialisaatioagenttina. Kun valintoihin liittyvät eettiset ulottuvuudet opitaan tiedostamaan, on mahdollista tehdä parempia päätöksiä. Päätöksiä, joilla on yhteiskunnan ja mainonnan vastaanottajien sosiaalista hyvinvointia lisäävää vaikutusta.

The photo galleries of the internet have raised quite a lot of public discussion, but academic research is just beginning to pay attention to the issue. This research grabs the subject by finding out the meanings given to IRC-galleria concerning its members' social networks. The theoretical framework consists of theories of social networks and communities applied to the context of the internet. Moreover, in analysing the construction of social networks, the research material is analyzed through the concepts of ritual and performance. The research material was generated with 13 semi-structured interviews and participant observation. The interviewees were registered members of IRC-galleria, aged 12 25. Participant observation was conducted by acting as a registered member of IRC-galleria during the course of the research. The interview material was analyzed with theory-bound qualitative content analysis. Meanings given to IRC-galleria were understood as interpretations the interviewees give to their subjective experiences, and therefore also bounded to cultural meaning structures. The rituals of maintaining social networks were approached from a social constructionistic perspective: the interest was on how the social networks are reconstructed in social interaction. The central finding of the research was that already established, offline networks play a significant role in being a member of IRC-galleria. IRC-galleria can be interpreted as a way to maintain both local and dispersed networks in a society where group identities are not self-evident. New friendships can be established in IRC-galleria, but personal interests are significant in this, not the possibility to act anonymously, which instead was the claim of previous research. Different interaction rituals are performed for reconstructing the established social networks. IRC-galleria should not therefore be seen solely as a stage for self-promotion, but also as a medium for promoting social networks.

For the second time in forty-one years, voters of the United Kingdom went to the polls to decide their fate within the European Union. On June 24th, 2016 , citizens decided to vote in favor of leaving the European Union however in 1975 the United Kingdom voted to stay a part of the European Economic Community. Is it possible these two referendums alike? This thesis answers the research question,“How are the 1975 and 2016 United Kingdom referendums compared based upon the ‘vote leave’ campaigns?” By using a 2005 article describing why a country might request a European referendum as a theoretical point of departure and Carol Bacchi’s “What’s the problem represented to be?” as the method, this thesis analyzes campaign material of both referendums. The materials analyzed consist of campaign manifestos, pamphlets, posters, and political cartoons to compare both referendums for similarities and differences. It is shown that in both referendums that they are alike based off of domestic politics, economics and national sovereignty. The 2016 referendum differs in one aspect based on immigration.

Immigrants form a new group of political actors in contemporary societies, while immigration issues are also a subject to an increasingly heated debate that divides voters and candidates. This thesis studies how electoral candidates from Stockholm and Helsinki claim to represent immigrants and immigrant interests in their blogs, during the most recent parliamentary elections. The main purposes of the study are to test the empirical potential of the claims-making theory, and to analyze the range of issues and interests offered to immigrants in two different national contexts. The candidate blogs are treated as platforms of political representation. Following a contemporary, constructivist theoretical approach, representation is understood as a process of claims-making in which the interests of the represented are constituted in a certain way. The analytical framework of critical frame analysis is employed, for the applicable parts, to analyze how the claims advance substantive representation, which kind of issues and interests immigrants are claimed to have, and how they are portrayed as the constituency of the claims. Apart from the issue of employment, the majority of the claims in the blogs were made on immigrant issues per definition, namely increased support of racist political parties, racism, and asylum policies. Notably, in Sweden, the populist radical right party was depicted as the main culprit for racism, whereas in Finland, racism and discrimination were more often treated as societal problems. Moreover, the issue of asylum immigration was more visible in Sweden, whereas the issue of criminality was connected to immigration exclusively in Finland. As a constituency, immigrants were often portrayed as one category of people, as victims of racism, as asylum seekers, or as workers; or they were merely included into a broader claimed constituency, the society as a whole. In many blogs, the diversity of immigrant groups and individuals was thus not recognized. However, several exceptions of individual claims brought up the interests of particular immigrant groups, such as women or Muslims. In the scope of existing research, this thesis changes the focus from the descriptive representation of immigrants to statements candidates make in the social media, which is a central platform of political debate today. Furthermore, the ongoing development of the public discourse and, in the light recent events, the increased emphasis on the issues of criminality and asylum immigration, speak for the importance to study this discourse from the viewpoint of political representation.