Browsing by Title

Eläkejärjestelmä on merkittävä osa sosiaaliturvaa ja väestön ikääntyessä sen rooli on kasvanut entisestään. Vuonna 2005 voimaan tullut eläkeuudistus sisälsi lain, jonka nojalla ammattiin valmistavan tutkinnon ajalta on voinut karttua etuutta, joka maksetaan työeläkkeen yhteydessä. Tämä opiskeluajalta karttuva eläke on viime vuosina noussut keskusteluun yhtenä mahdollisista leikkauskohteista tulevissa eläkeuudistuksissa. Aiheesta on saatavilla melko niukasti tutkimustietoa, johon tämä tutkielma pyrkii vastaamaan. Tutkielmassa tarkastellaan, mikä on tämän etuuden merkitys eläketurvan kannalta. Tutkielman aineisto perustuu Eläketurvakeskuksen tutkimusaineistoon Suomessa työeläkevakuutetuista henkilöistä. Aineiston perusteella tarkastellaan vuoden 2005 jälkeen eläkkeeseen oikeuttavan tutkinnon suorittaneiden ominaisuuksia ja lukumääriä. Lisäksi tutkitaan, miten tutkinnon suorittamisen ajalta karttuva etuus vaikuttaa eläketurvaan. Tähän käytetään jo eläkkeellä olevan ikäkohortin työ- ja kokonaiseläkkeitä, sekä suhteellisia ja absoluuttisia tuloeroja eläkkeissä ja tutkitaan sitä, mikä vaikutus näihin on, kun lisätään teoreettisesti arvioitu tutkinnon suorittamisesta karttunut eläke. Samankaltainen tarkastelu tehdään myös kahdelle nuoremmalle ikäkohortille, jotka eivät vielä ole siirtyneet eläkkeelle. Näiden kohdalla tarkastelun kohteena on eläkkeiden sijasta kohortin työeläkekarttumat. Tutkimuksen tuloksien perusteella odotettavissa on, että tutkinnon suorittamisesta karttuvan etuuden vaikutukset eläkejärjestelmään tulevat näkymään kunnolla vasta vuosikymmenten päästä, kun ansaitut etuudet tulevat täydellä laajuudellaan järjestelmän maksettavaksi. Vaikutukset eläketurvaan vaihtelevat eläkkeen määrän ja tutkinnon tason mukaan jonkin verran. Suurimman suhteellisen hyödyn opiskeluajalta karttuvasta eläkkeestä näyttäisivät saavan vanhemman kohortin eläkkeiden tarkastelun perusteella ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet ja nuorempien kohorttien työeläkekarttumien tarkastelun perusteella alemman korkeakoulututkinnon suorittaneet. Analyysin tulokset viittaavan siihen, että suhteelliset tuloerot eläkeläisten kesken kapenevat hieman tutkinnon suorittamisesta karttuvan etuuden vaikutuksesta. Tarkastelussa huomataan kuitenkin, että Kansaneläkelaitoksen maksamat kansaneläke ja takuueläke tasoittavat jo valmiiksi eläkejakaumaa, jolloin tutkinnon suorittamisesta karttuvan eläkkeen suhteellinen vaikutus on pienempi.

Tutkimus on kvalitatiivinen tapaustutkimus. Tutkimuksen tarkoitus on selvittää mitkä ovat OP -Pohjola-ryhmän tärkeimmät sidosryhmät, millä perusteella sidosryhmät erottuvat muista organisaation ympäristössä toimivista tahoista, sekä millaisten ominaisuuksien perusteella sidosryhmien tärkeyttä arvioidaan OPPohjola-ryhmän näkökulmasta. Sidosryhmät ovat yrityksen ympäristössä toimivia ryhmiä tai tahoja, joiden asema sidosryhmänä perustuu yleensä niiden kykyyn vaikuttaa yrityksen menestykseen (esimerkiksi asiakkaat) tai oikeutettuun asemaan yrityksessä (esimerkiksi omistajat ja henkilökunta). Viimeaikaisissa sidosryhmiin keskittyvässä tutkimuksessa on tunnustettu sidosryhmien merkitys yritysten menestymisen kannalta. Toisaalta kaikkien sidosryhmien huomioimiseen perustuvalla liikkeenjohtamisella on myös eettisiä perusteita. Yleistyneen käsityksen mukaan yrityksellä on vastuuta myös muita tahoja, kuin omistajiaan kohtaan. Sidosryhmien laaja-alainen huomiointi on siis osa vastuullista liiketoimintaa ja sitä kautta yritysten yhteiskuntavastuun lähtökohta. Sidosryhmiä on pyritty määrittelemään lukuisilla eri tavoilla eri tutkijoiden toimesta. Erilaiset määritelmät ovat hämärtäneet sidosryhmän käsitettä jopa niin, että käytännössä kaikki yrityksen ympäristössä toimivat tahot voidaan nähdä yrityksen sidosryhmiksi. Yrityksen on kuitenkin hyödyllistä tunnistaa sen tärkeimmät sidosryhmät, jotta se voi toteuttaa suunnitelmallista sidosryhmäpolitiikka näihin tahoihin päin. Tämä tutkimus pyrkii luomaan yleiskuvan siitä, mitkä ovat OP-Pohjola-ryhmälle sen keskeiset sidosryhmät ja miksi. Tutkimus perustuu OP-Pohjola-ryhmässä työskentelevien henkilöiden teemahaastatteluihin. Haastattelumateriaalia on analysoitu käyttäen apuna sisällönanalyysiä ja sisällön erittelyä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimii Mitchellin, Anglen ja Woodin ns. sidosryhmien identifikaation malli, jonka mukaan sidosryhmän tärkeys yrityksen näkökulmasta perustuu siihen, onko sidosryhmällä valtaa, legitiimi asema tai kiireellisiä vaateita suhteessa yritykseen. Sidosryhmien identifikaation mallin mukainen analyysi osoitti, että OP-Pohjola- ryhmän tärkeimmät sidosryhmät ovat asiakkaat sekä lainsäätäjät ja viranomaiset. Muita OP-Pohjola- ryhmän sidosryhmiä ovat omistajat, hallinto, media, henkilökunta, kansalaisjärjestöt ja palkansaajajärjestöt. Sidosryhmän tärkeyteen OP-Pohjola- ryhmän näkökulmasta näytti vaikuttavan eniten sidosryhmän kyky vaikuttaa organisaation menestykseen. Tämä kyky saattoi perustua joko välilliseen tai välittömään valtaa tai esimerkiksi asiantuntemukseen finanssialasta. Se, kuinka 'äänekäs' sidosryhmä on, ei yksistään vaikuta sidosryhmän tärkeyteen yrityksen näkökulmasta. Tutkimuksessa käytettiin lähteinä enimmäkseen 2000- luvulla tehtyjä sidosryhmätutkimuksia sekä teoreettista kirjallisuutta sidosryhmiin ja yritysten vastuullisuuteen liittyen.

Forests have a significant role in preventing climate change. Forests work as a carbon sink and produce also other non-timber amenity values alongside commercial timber. Taking these non-timber amenity values into account while calculating the value of forest will have an effect on choosing an optimal forest management regimes. The Faustmann formula and its extensions are widely explored among forest economists. Most notable extensions of the Faustmann formula include the Hartman extension of non-timber amenity values and the inclusion of carbon storage. Both the Hartman model and the Faustmann model with carbon storage, have previously only been analytically studied separately. In this study, the original Faustmann model, Faustmann model with carbon storage, Hartman model and Hartman model with carbon storage is covered. The entirely novel optimal conditions for the unique and finite rotations for these models are presented. In addition, based on empirically estimated ecological growth models, the numerical examples for all of the economic models included in this study is presented. According to the results, extending the classical Faustmann model to cover carbon storage or (and) non-timber amenity values, lengthens the optimal rotation and increases the bare lad value. Additionally, weaker growing conditions always increase the optimal rotation. Moreover, increasing the interest rate may increase or decrease the rotation, depending on the carbon price.

Maisterintutkielmassa tarkastellaan organisaatioihin kohdistuvan tietoverkkosidonnaisen rikollisuuden torjuntaa alan asiantuntijoiden näkökulmasta. Tutkielma on toteutettu kvalitatiivisena kriminologisena tutkimuksena. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen muodostavat kriminologian rutiinitoimintojen teoria sekä rikosten tilannetorjunnan perinne. Tutkielman tavoite on selvittää, miten organisaatioihin kohdistuvaa institutionaalisen tason tietoverkkosidonnaista rikollisuutta voidaan tehokkaasti torjua viranomaisten sekä tietoturva- ja IT-alan asiantuntijoiden näkemysten perusteella sekä miten asiantuntijoiden esittämät torjuntakeinot vertautuvat rutiinitoimintojen teoriassa ja rikosten tilannetorjunnassa esitettyihin menetelmiin. Aineistona käytettiin asiantuntijoiden haastatteluita. Aineisto kerättiin puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla ja haastatteluita varten laadittiin teemahaastattelurunko. Haastatteluaineiston analyysi toteutettiin laadullisena teoriaohjaavana sisällönanalyysina. Tutkielman tulokset osoittavat, että asiantuntijanäkökulmasta paras rikoksentorjuntavaikutus organisaatioihin kohdistuvan tietoverkkosidonnaisen rikollisuuden kontekstissa saavutetaan yhdistelemällä useita hallinnollisia ja teknisiä toimenpiteitä. Laitteiden ja organisaation verkkoympäristöjen suojaus on ensisijaisen tärkeää. Henkilöstön kouluttaminen, tietoisuuden lisääminen riskeistä ja harjoittelu parantavat rikosten ennalta estämisen mahdollisuuksia. Potentiaalisiin rikoksentekijöihin voidaan myös vaikuttaa esimerkiksi aikaisella puuttumisella rikkeisiin ja positiivisella kannustamisella lakien noudattamiseen. Tulokset tukevat rutiinitoimintojen teorian ja rikosten tilannetorjunnan soveltamista organisaatioihin kohdistuvien tietoverkkosidonnaisten rikosten torjunnassa. Tulosten perusteella esitetään, että jatkotutkimus suuntautuisi ensisijaisesti tietoverkkosidonnaisen rikollisuuden torjuntakeinojen arviointitutkimukseen sekä prosessiarviointien että vaikuttavuusarviointien muodossa.

Tutkimuksen aiheena ovat organisaation maineesta kertovat tarinat eli narratiivit verkossa, erityisesti sosiaalisen median palveluissa. Tutkimuksessa analysoidaan, miten organisaation mainetta uhkaavia riskejä sekä maineen tilaa ylipäänsä voidaan arvioida verkkokeskustelujen avulla, sekä tutkitaan sitä, mistä palasista ja kenen kirjoittamana maineen tarina verkkokeskusteluissa muodostuu. Johtopäätöksissä pohditaan myös miten sosiaalisen median palveluita ja erityisesti niiden seurantaa voitaisiin hyödyntää mainetyössä. Tässä tutkimuksessa narratiiveilla tarkoitetaan organisaatiosta ja sen maineesta kerrottuja tarinoita, joita voidaan kutsua myös mainenarratiiveiksi. Mainenarratiivin kontekstina on verkko, joka käsitetään organisaatioviestinnän kommunikatiivisena merkitysympäristönä. Tutkimuskohteeksi on rajattu käyttäjälähtöisten web 2.0 -palveluiden eli sosiaalisen median sisällöt. Maineen tilaa arvioitaessa hyödynnetään organisaation yleisösuhdetta kuvaavaa maineareenan käsitettä. Tutkimuksen tärkeimmät lähteet ovat David Bojen antenarratiivinen teoria sekä maineteorioiden osalta muun muassa Charles J. Fombrunin, Pekka Aulan, Saku Mantereen ja Jouni Heinosen mainekäsitykset. Näiden keskeisempänä yhdistelmänä muotoutuu antenarratiivisen maineen määritelmä. Työ on laadullinen monitapaustutkimus. Seurattaviksi tapauksiksi on valittu neljä erilaista keskustelua herättänyttä organisaatiota ja/tai niiden tuotetta. Tutkimuksen aineisto koostuu sosiaalisen median palveluista kerätystä aineistosta: blogimerkinnöistä, mikroblogimerkinnöistä sekä keskustelupalstojen viesteistä. Aineisto on kerätty käyttäen Whitevector Oy:n sosiaalisen median seurantaan tarkoitettua TracSense-verkkopalvelua. Empiirisessä osassa analysoidaan sosiaalisen median sisällöissä käytyä keskustelua organisaatioista. Maineriskejä ja maineareenoita analysoidaan narratiivisen teema-analyysin avulla sekä verkkomaineen rakentumista intertekstuaalisen narratiivianalyysin keinoin. Tutkimuksessa selvisi, että verkkokeskustelujen teema-analyysin perusteella voidaan muodostaa kuva organisaation mahdollisista maineriskeistä sekä analysoida maineen tilaa. Organisaation mainetarina syntyy verkkokeskusteluissa useamman toimijan ja useiden eri tekstien välisenä vuorovaikutuksena. Keskusteluissa viitataan erityisesti uutissisältöihin, jotka toimivat keskustelunherättäjinä ja siten muokkaavat verkkokeskustelujen aihepiirivalintoja. Huomattavaa oli myös keskustelijoiden voimakas pyrkimys alkuperäislähteille. Tutkimus osoittaa, että sosiaalisen median seurannasta voi olla hyötyä organisaation mainetyössä.

Tämä pro gradu -tutkielma tarjoaa uuden näkökulman strategiatutkimuksen viimeaikaiseen strategia käytäntönä -tutkimukseen (Strategy-as-Practice), jossa strategian muodostumisen keskiössä ovat ihmiset ja heidän toimintansa organisaatiossa. Strategia on muodollisten sisältöjen ja suunnitelmien sijaan sitä, mitä ihmiset todella tekevät. Koska kaikki inhimillinen toiminta on viestintää, on ihmisten ja organisaatioiden tutkimus myös viestinnän tutkimusta. Tutkimus kuvaa empiirisen aineiston avulla, miten strategian muodostuminen voittoa tavoittelemattomissa, yhdistysmuotoisissa organisaatioissa tapahtuu sosiaalisena prosessina. Tutkimuksen tavoite on pureutua mikrotason strategisointiin eli toimijoiden jokapäiväiseen toimintaan osana organisaatiota ja ympäristöä ja siten strategista prosessia – mikä on osittain tulosta yhdistysmuotoisen toiminnan luonteesta. Yksittäisessä tilanteessa ihmisen käytännöllinen järki (fronesis) ohjaa toimintaa sellaiseksi, että se edistää parhaiten toimijan käsitystä tavoiteltavasta asiaintilasta. Tähän saakka strategia käytäntönä -tutkimus on perustunut enemmän muodollisen strategisoinnin tapauksiin, kuten kokouksiin ja keskijohdon käytäntöihin. Tämän tutkimuksen kohteena ovat harkitsemattomat, jokapäiväiset ja elämänhallinnan käytännöt, joissa ilmaantuu strategisointia. Erityisesti tutkimus käsittelee yhdistysmuotoista ja käytäntöihin hyvin olennaisesti kiinnittyvää strategisen olemassaolon muodostumista emergentisti eli ilmaantuen strategisten aikeiden ja toteutuneen strategian välisessä prosessissa. Tutkimuskysymykset ovat: Miten voittoa tavoittelemattoman organisaation strategia ilmaantuu, muodostuu tai syntyy käytännössä? Miten organisaation strategiset rajat muotoutuvat toimijoiden käytännöllisen järjen kautta? Tutkimuksen teoreettinen viitekehys perustuu laajempaan käytännölliseen käänteeseen sosiaalitieteissä, eli siihen, miten sosiaaliset struktuurit sekä ihmistoimijuus limittyvät toisiinsa toiminnan selittämisessä. Strategiatutkimuksen kontekstissa tämä merkitsee ihmisten toiminnan huomiointia eli strategian näkemistä prosessina pelkkien eristäytyneiden yksilöiden tai yksilöryhmien tekemien päätöksien tai strategiasisältöjen sijaan. Niin ikään tutkimus sijoittuu niin sanottuun dwelling-maailmankuvaan, jossa ihmiset nähdään teoreettisesti läheisesti uppoutuneina ja erottamattomasti punoutuneina ympäristöönsä. Tutkimusnäkökulma poikkeaa strategiatutkimuksessa vallitsevasta building-maailmankuvasta, jossa tutkijoilla on tietty esioletus strategiatoimijan ja maailman välillä olevasta erillisyydestä. Tutkimuksen aineisto koostuu neljän yhteiskuntatieteellisen yhdistyksen toiminnassa aktiivisesti mukana olevien avainhenkilöiden kerronnasta. Tutkimus perustuu sosiaaliseen konstruktionismiin. Siinä todellisuus nähdään ihmisten välisessä kanssakäymisessä tuotettuna sosiaalisena konstruktiona, jossa kielellä on keskeinen merkitys. Tutkimustehtävään vastataan kerronnallisella tutkimusaineistolla, koska tieto perustuu kulttuuriseen kertomusvarantoon, josta saa alkunsa ja johon liittyy alati kehkeytyvä maailman tulkitseminen kertomuksena. Tietäminen prosessina perustuu suuressa määrin kertomusten kuulemiseen ja kertomusten tuottamiseen. Aineiston analyysi on kaksitasoinen: teemoittelu eli jakaminen luokkiin sekä mikroanalyysi eli kielellisten keinojen arviointi. Teemat ovat tunnistettuja haastatteluista esiin nousseita kehyksiä, mikroanalyysillä on tehty kielellisten keinojen tarkastelua haastatteluista, mikä tarkentaa teemojen merkityksiä. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että organisaation strategia dwelling-maailmankuvassa muodostuu sosiaalisena prosessina toimijoiden käytännössä yksin ja yhteisesti tekemistä, tilannekohtaisista päätöksistä ja niiden tuloksena tapahtuvasta toiminnasta, mikä johtaa organisaation olemassaolon tarkoituksen välittymiseen niin toimijoille itselleen kuin ympäristölle. Käytännöllisen järjen tutkiminen empiirisen aineiston perusteella osoittaa, että tutkimuksessa käytetyillä yhdistyksillä näyttää olevan strategian emergenssiä tutkineiden Mintzbergin & Watersin (1985) sateenvarjostrategia-strategiatyypin piirteitä. Siinä keskusjohto luo yleiset suuntaviivat käytökselle, eli määrittää sen rajat, ja muut toimijat saavat pujotella rajojen sisäpuolella. Sateenvarjostrategiasta huomattavasti poiketen tutkimuksen kohteena olevien organisaatioiden strategiset rajat muodostuvat keskusjohdon sijaan toimijoiden subjektiivisen käytännöllisen järjen kautta. Näin ollen tämä pro gradu -tutkielma tuottaa uuden strategiatyypin strategian emergenssin teoriaan: toimijavetoisen sateenvarjostrategian, joka merkitsee dwelling-maailmankuvassa muotoutunutta organisaation strategiaa, jonka olemassaolon lähtökohtana olevan toiminnan strategiset rajat muodostuvat toimijoiden käytännöllisen järjen tuloksena sosiaalisessa ympäristössä tilannekohtaisesti ja joka toiminnassa luo edelleen itseään muuttuvassa ympäristössä. Toimijavetoinen sateenvarjostrategia muodostuu strukturaalisesti tai orgaanisesti.

Tutkielmassa tarkastellaan sosiaalisen median vaikutuksia organisaatioviestintään. Tutkielman alussa on pidetty sosiaalisen median saavuttamasta suosiosta huolimatta mahdollisena, ettei ilmiö ole kaikilla toimialoilla tai kaikissa organisaatioissa merkittävä viestinnän kanava. Tutkimuskysymyksenä on, miten organisaation voi yhdistää sosiaalisen median osaksi sidosryhmäviestintää? Teoriaosuudessa tarkastellaan Åbergin teoriaa viestinnän viidestä eri funktiosta organisaatiossa, sekä näitten sijoittumista kaksiulotteisen tulosviestinnän mallissa. Nämä luovat taustaa sille, mitä kaikkea organisaatioiden viestintä käsittää ja mitä viestinnällä organisaatioissa tavoitellaan. Perustoimintojen tukeminen, työyhteisön pitkäjänteinen profilointi, kiinnittäminen, informointi ja sosiaalinen vuorovaikutus ovat kaikki funktioita, joihin sosiaalinen media on mahdollista ottaa osaksi organisaatioviestinnän toimenpiteitä. Painopiste tutkielmassa on ulkoisen viestinnän kontekstissa. Sidosryhmäviestinnän avainkäsitettä avataan käyttämällä teoriaosuudessa lähteenä erityisesti Elisa Juholinia. Kolmas merkittävä näkökohta tutkielmassa on yhteiskuntien kehittyminen verkostoyhteiskunnaksi. Työn avainlähteenä toiminut Castells on painottanut teknologisen kehityksen ja verkon eli internetin osuutta muutoksessa. Matikainen on lainannut Castellsin ajatuksia kirjoittaessaan edelleen verkostotaloudessa, jossa ihmisten elämä on yhä enemmän markkinoiden läpäisemää, ja sosiaalinen media on olennainen osa näitä markkinoita. Luoma-ahon teorian avulla tarkastellaan, mitä erilaisia palveluita ja toimintomalleja sosiaaliseen mediaan lopulta kuuluu. Tapaustutkimuksen kohteena työssä on Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry ja tämän jäsenyrittäjistä muodostuva sidosryhmä. Kuljetus- ja logistiikka-ala on mielenkiintoinen kohde tutkia sosiaalisen median käytön suhteen, sillä ammattikuljettajien työ ei ole tietokoneen ääressä suoritettavaa toimistotyötä, joka tarjoaisi otolliset suhteet sosiaalisen median käytölle osana työnkuvaa. Ammattikuljettajien suhtautumista sosiaaliseen mediaan ei ole myöskään aikaisemmin Suomessa tutkittu pro gradun mittakaavassa. Tutkielman empiirisen osuuden aineistoa kerättiin vuoden 2011 kesän aikana jäsenyrittäjiltä kyselytutkimuksella. Tutkimusote on ensisijaisesti kvantitatiivinen. Tähän on yhdistetty laadullista tutkimusta vastaajien omin sanoin antamien vastausten sisällön erittelyllä toteutetun teemoittelun kautta. Kyselyyn saaduista vastauksista erottui kriittinen suhtautuminen sosiaaliseen mediaan. Sosiaalisen median kulutus jäi vastaajilla alle tuntiin päivässä. Seuratuimpia sosiaalisen median palveluita olivat sanomalehtien verkkoversioiden keskusteluosiot ja muut keskustelufoorumit, Facebookin ollessa kolmannella sijalla. Entistä vapaamuotoisempaa keskustelua jäsenyrittäjien ja katto-organisaation välille toivottiin kyselyn tuloksissa, ja enemmistö vastaajista suhtautui myönteisesti ammatista kertovien asioiden lisäämiseen internetiin ja kertoi myös tällaisia seuraavansa. Siten potentiaalia sosiaalisen median käytön lisäämiselle organisaation viestinnässä on olemassa. Työn rakentuminen jatkui vuoden 2013 joulukuun alkuun saakka. Johtopäätöksissä vastataan aineiston pohjalta tutkielman pääongelmaan eli tutkimuskysymykseen. Yhdistämällä eri lähteet tavoitellaan erilaisiin organisaatioihin sovellettavissa olevaa vastausta tutkimuskysymykseen.

Tutkielmassa tarkastellaan organisaatioon samastumisen sekä ristiriitaisen samastumisen yhteyttä työntekijöiden kokemaan työn imuun pitkittäisastelemassa, pian fuusioitumisen jälkeen ja puolitoista vuotta fuusion voimaan astumisesta. Lisäksi tarkastellaan ristiriitaisen samastumisen moderoivaa vaikutusta organisaatioon samastumisen ja työn imun väliseen yhteyteen. Tutkimuksen tavoitteena on selkeyttää käsitystä organisaatioon samastumisen ja ristiriitaisen samastumisen sekä työn imun välisen yhteyden luonteesta ja siten lisätä ymmärrystä samastumisen merkityksestä fuusioiden onnistumiselle tai epäonnistumiselle. Toisaalta tutkimuksen intressinä oli tarkastella tekijöitä, jotka edesauttavat työn imua fuusion aikana tai vastaavasti heikentävät sitä. Tutkielmassa käytetty aineisto oli peräisin Jukka Lipposen Tampere3 hankkeesta, jossa kartoitettiin nykyisen Tampereen yliopiston työntekijöiden kokemuksia yliopistojen fuusioprosessista. Fuusiossa yhdistyivät Tampereen teknillinen yliopisto sekä alkuperäinen Tampereen yliopisto. Aineisto koostui 930 työntekijän vastauksista. Ilmiöiden välisiä yhteyksiä tarkasteltiin korrelaatioiden sekä lineaarisen regressioanalyysin avulla. Lisäanalyysina toteutettiin moderaation testaus muutosten koetun merkittävyyden osalta lineaarisen regressioanalyysin ja simple slope-testin avulla. Analyysien perusteella havaittiin, että organisaatioon samastumisen ja työn imun välillä oli tilastollisesti erittäin merkitsevä positiivinen yhteys, kun yhteyttä tarkasteltiin fuusion alussa (T1) ja puolitoista vuotta fuusion toteutumisen jälkeen (T2). Vastaavasti ristiriitaisen samastumisen ja työn imun välillä havaittiin näissä aikapisteissä negatiivinen yhteys, joka oli tilastollisesti erittäin merkitsevä. Pitkittäisanalyysissä muuttujien välillä ei havaittu yhteyttä. Ristiriitaisen samastumisen oletettu moderoiva vaikutus ei myöskään saanut tukea missään tutkimusasetelmassa. Lisäanalyysien perusteella havaittiin, että organisaatioon samastumisen positiivinen yhteys ja ristiriitaisen samastumisen negatiivinen yhteys työn imuun oli voimakkaampaa työntekijöillä, jotka kokivat fuusion muutokset merkittäviksi. Tutkielman tulokset osittain tukevat aikaisempaa tutkimusta, jota on tehty erityisesti organisaatioon samastumisen ja työn imun välisestä yhteydestä. Pitkittäisanalyysistä tehtyjen havaintojen sekä aikaisemman tutkimuksen vähäisyyden takia tutkielman tuloksista ei kuitenkaan voida tehdä laajempia yleistyksiä ilmiöiden välisestä yhteydestä. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että havaitut yhteydet kertovat nimenomaan Tampereen yliopiston työntekijöiden kokemuksista yliopistofuusion aikana ja luovat pohjaa aiheen tuleville tutkimuksille.

Arbetsvärlden förändras konstant och arbetsförhållandena ser annorlunda ut än förr. Att satsa på arbetsvälbefinnande har blivit allt viktigare och samtidigt även att försöka minska på sjukfrånvaro, som innebär dyra kostnader för organisationerna. Forskning kring sjukfrånvaro har blivit allt mer etablerat och man har allt mer börjar fokusera på de psykosociala faktorerna bakom sjukfrånvaron, som till exempel relationer bland kollegor. I denna avhandling har jag valt att undersöka om följande tre socialpsykologiska faktorer: organisatorisk identitet, organisatoriskt stöd och arbetsengagemang har någon inverkan på sjukfrånvaron i Raseborgs stad. Som målgrupp i denna avhandling är alltså Raseborgs stads personal. Avhandlingen bygger på enkätdata som samlats in under mars månad 2018. Enkäten skickades ut elektroniskt till alla Raseborgs stads anställda och svarsfrekvensen blev slutligen 17,6% (N=336). Analysmetoder som genomförts på materialet är faktoranalys, korrelationsanalyser och regressionsanalyser. Den teoretisk referensramen baserar sig på teori kring de tre ovannämnda. Den organisatoriska identiteten baserar sig på den sociala identitetsteorin och mäts med skalan för social identitet, utvecklad av Mael & Ashforth (1992). Organisatoriska stödet baserar sig på Rhoades och Eisenbergers teori kring socialt stöd och mäts med Survey of Percieved Organizational Support (SPOS), utvecklad av Eisenberger. Arbetsengagemang grundar sig på Schaufeli och Bakkers teori om engagemang och mäts med Ultrecht Work Engagement Scale (UWES). Faktoranalysen gav fina resultat och därmed kunde jag bilda tre olika summavariabler, en för varje skala. Korrelationsanalysen på individnivå visade inga signifikanta samband mellan de tre ovannämnda socialpsykologiska faktorerna och sjukfrånvaro så analysskedet stannade upp här gällande dessa. Däremot gav korrelations analysen för medeltal signifikant samband mellan medeltalet för organisatorisk identitet och enheternas sjukfrånvaromedeltal så en linjär regressionsanalys genomfördes. Regressionsanalysen visade att både organisatorisk identitet och organisatoriskt stöd var signifikanta och hade en inverkar på enheternas sjukfrånvaromedeltal. Uteslutande av långtidssjukskrivna (dvs. längre än 4 dagar) inverkade på resultatet så till vida att endast medeltalet för organisatorisk identitet förblev signifikant för enheternas sjukfrånvaromedeltal. Korrelationsanalyserna på individnivå visade korrelationer bland oberoende variablerna, men som inte var inom ramen för denna avhandling. Detta skulle dock vara intressant för fortsatt forskning att ta vara på.

Den psykiatriska vården har varit fokuserad på den psykiskt sjuka personen, medan eventuella bam ofta lämnats utanför. För att öka förståelsen över de problem som bam till psykiskt sjuka stöter på i sin vardag, ställs två forskningsfrågor: Hur är det att växa upp med en psykisk sjuk förälder? Hur upplevde informantema stödet eller bristen på stöd då de var bam? Materialet består av narrrativa intervjuer med nio (9) vuxna som växt upp med en psykiskt sjuk förälder. Intervjuerna analyserades med hjälp av ett del-innehåll -perpektiv, och tematiska narrativa analyser med fokus på vad som sagts utnyttjades. Analysen koncentrerar sig på att finna betydelsefulla helheter i intervjumaterialet och kategorisera dem. Bronfenbrenners (1979) utvecklingsekologiska modell används som stöd för att strukturera resultaten, och Gergen & Gergens (1986) tre intrigtyper för att analysera informantemas livsberättelser som en helhet. De centrala källoma för analysen är Bronfenbrenners (1979, 1986) utvecklingsekologiska modell samt Gergen & Gergens (1986) tre intrigtyper. Solantaus (2001), Skerfving (2005) och Jähi (1996, 1999, 2004) har en betydande roll gällande den tidigare forskningen om bam till psykiskt sjuka föräldrar, medan Lieblich (m.fl. 1998), Riessman (2008) och Johansson (2005) väglett forskningens narrativa metodval. Resultaten visar att barn bedövar känslor såsom rädsla, oro och osäkerhet och blir experter på att läsa och tolka föräldems orationella och oberäkneliga beteende. Att isolera sig och ta ansvar över familjens vardag är de två vanligaste överlevnadsstrategiema bland informantema, båda strategier som har negativa långtidseffekter och därför borde frångås. Nästan alla informanter har gått i terapi senare i livet för att bearbeta sina bamdomsupplevelser, och många har följt sin förälders fotspår och själv insjuknat i en psykisk sjukdom i vuxen ålder. Stödet som bamen får visar sig vara ofillräckligt. några informanter har främst fått stöd av sina äldre släktingar och sina vänner, men samhällets inrotade värderingar och attityder har haft en negativ inverkan på de stödmöjligheter som finns bamet tillhanda under dess uppväxt.