Browsing by Title

Suomessa organisaatioihin on vakiintunut erilaisia palkitsemismalleja ja -järjestelmiä. Tärkeää on palkitsemisjärjestelmien järkevä suunnittelu, jotta ne toimivat parhaalla mahdollisella tavalla. Palkitsemisjärjestelmän tulee olla oikeudenmukainen, henkilöstön tulee olla siitä tietoisia ja kokea se järkeväksi ja järjestelmän tulee tukea yrityksen tavoitteita. Tutkielmassa tarkastellaan henkilökunnan omia oikeudenmukaisuuskokemuksia palkkiojärjestelmästä. Organitorisen oikeudenmukaisuuden tutkimuksessa on näyttöä siitä, että henkilökunnan oikeudenmukaisuuden tunteella on yhteys esimerkiksi työtyytyväisyyteen ja organisaatiota hyödyttävään toimintaan. Organisatorisen oikeudenmukaisuuden näkökulmat toimivat tutkielman teoreettisena viitekehyksenä. Tutkimuksessa aineisto kerättiin laadullisilla teemahaastatteluilla. Henkilökunta oli itse osallisena kuvailemassa omia kokemuksiaan palkitsemisjärjestelmästä sekä -prosessista. Haastattelujen litteraatiot muodostivat aineiston, joka analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin menetelmällä. Sisällönanalyysin avulla aineistosta poimittiin oikeudenmukaisuuteen viittaavat kohdat ja näistä muodostettiin kategorisoivia luokkia. Luokat sidottiin kiinni organisatorisen oikeudenmukaisuuden näkökulmiin teoriaohjaavan analyysin mukaisesti. Aineisto jaoteltiin kuuteen luokkaan: 1. Tyytyväisyys palkkioihin, 2. Tavoitteiden luominen, 3. Suorituksen mittaaminen ja seuranta, 4. Palkitseminen prosessina, 5. Vuorovaikutus organisaatiossa ja 6. Organisaation arvot ja kulttuuri. Ensimmäinen luokka edustaa jakavan oikeudenmukaisuuden näkökulmaa, luokat kaksi, kolme ja neljä menettelytapojen oikeudenmukaisuuden näkökulmaa ja luokka viisi vuorovaikutuksellisen oikeudenmukaisuuden näkökulmaa. Luokka kuusi jäi näiden oikeudenmukaisuuden näkökulmien ulkopuolelle, mutta on silti tärkeä oikeudenmukaisuuskokemuksia tarkastellessa. Luokat myös heijastelevat löydettyjen teemojen esiintyvyyttä eli eniten aineistosta nousi esille menettelytapojen oikeudenmukaisuuteen liittyviä tekijöitä ja vähiten jakavaan oikeudenmukaisuuteen liittyviä tekijöitä. Kokonaisuudessaan palkitseminen koettiin organisaatiossa oikeudenmukaisena ja oikeudenmukaisuus nähtiin myös organisaatiolle tärkeänä tavoitteena. Palkitseminen on moniulotteinen prosessi ja sen sisällä on tekijöitä, joita pohdittiin myös kriittisesti. Osa-alueista, joissa palkitsemisen oikeudenmukaisuus nousi erityisesti esille, olivat tavoitteiden luominen ja niiden mittaaminen sekä suorituksen arvointi. Tavoitteiden luominen ja mittaaminen pitää sisällään erityisesti tarkkuuden, johdonmukaisuuden ja edustavuuden. Samat tekijät esiintyvät myös suorituksen arvioinnissa, jossa on osana myös korjattavuuden tärkeys. Nämä osa-alueet ovat myös kriittisiä vuorovaikutuksen osalta, koska prosesseissa on mukana vuorovaikutus esimiehen kanssa.

Ruokajärjestelmässä tulisi pyrkiä lisäämään vaihtoehtoisten proteiinien käyttöä. Omavaraisuutta proteiinipitoisten kasvien suhteen halutaan parantaa ja maatalouden kannattavuuteen etsitään ratkaisuja nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa. Maatalousyrittäjien asenteiden ja arvojen tutkimus sekä niiden välisten yhteyksien tutkiminen on tärkeää, sillä se voi olla yksi keino ratkaista maatalouteen liittyviä ongelmia. Tutkielma tuottaa tietoa viljelypäätösten taustalla olevista motiiveista. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, onko päätoimisten maatalousyrittäjien ikä, koulutus, Schwartzin 10 arvosta muodostetut 4 arvodimensiota, tilakoko, ja palkokasvien tuottaminen yhteydessä siihen, miten maatalousyrittäjä asennoituu palkokasveihin ja niiden viljelemiseen. Aineistona on käytetty päätoimisilta maatalousyrittäjiltä kerättyä kyselyä. Kysely on toteutettu Leg4Life -tutkimushankkeessa, jonka tarkoitus on pyrkiä lisäämään kotimaisten palkokasvien viljelyä ja elintarvike- ja rehukäyttöä. Analyysimenetelminä on käytetty faktorianalyysia ja lineaarista regressioanalyysia. Työn teoreettinen tausta on sosiologisessa asenteiden tutkimuksessa ja Schwartzin arvoteoriassa. Tulosten perusteella maatalousyrittäjät suhtautuvat palkokasveihin ja niiden viljelemiseen melko positiivisesti. Schwartzin arvoteorian mukaiset, itsensä ylittämiseen kuuluvat arvot eli universalismi ja hyväntahtoisuus selittävät jonkin verran palkokasveihin suhtautumista niin terveellisinä ja ympäristöystävällisinä kuin taloudellisia mahdollisuuksia tuovina. Itsensä korostamisen arvot eli valta ja suoriutuminen olivat puolestaan negatiivisesti yhteydessä näihin palkokasviasenteisiin. Lisäksi palkokasveihin suhtauduttiin positiivisemmin, jos niitä oli vastaajalla viljelyksessä. Sen sijaan ikä, koulutus, tilakoko sekä Schwartzin arvodimensioista muutosvalmius ja säilyttäminen eivät ole yhteydessä palkokasveja ja niiden viljelemistä koskeviin asenteisiin maatalousyrittäjillä. Tämän tutkielman perusteella maatalousyrittäjän arvomaailma siis vaikuttaa hieman siihen, miten palkokasvien viljelemiseen suhtaudutaan. Tutkielman tulokset vahvistivat aiemman tutkimuksen löydöksiä, joiden mukaan itsensä ylittämisen arvojen tärkeänä pitäminen on yhteydessä ympäristöasioista huolehtimiseen. Tämän tutkimuksen perusteella vaikuttaa siltä, että maatalousyrittäjien negatiiviset asenteet eivät ole palkokasvien viljelemisen esteenä, vaan viljelemiseen vaikuttavat luultavasti enemmän muut tekijät. Palkokasvien viljelemisessä tunnutaan näkevän potentiaalia.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellien tiedekunta Laitos – Institution – Department Sosiaalitieteiden maisteriohjelma Tekijä – Författare – Author Arja Pääkkönen Työn nimi – Arbetets titel – Title Palveluohjaus aikuissosiaalityössä – Työntekijän näkökulma sosiaalitoimen uudistumiseen Oppiaine – Läroämne – Subject Sosiaalityö Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu tutkielma Aika – Datum – Month and year 1/2018 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 87 Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkimuksen kohteena ovat kunnassa toimivan aikuissosiaalityön organisaation työntekijöiden näkemykset muutoksessa olevasta aikuissosiaalityöstä ja aikuissosiaalityöhön suunnitellusta uudesta työmuodosta palveluohjauksesta. Tutkimus kiinnittyy yhteiskunnallisen muutoksen kuvaukseen ja aikuissosiaalityön organisaation uudistumiseen paikkakunnalla, jossa asuu noin 47000 ihmistä. Yhteiskunnassamme vallitseva ajattelu palvelujen tehokkuudesta ja niukkenevat resurssit vaikuttavat aikuissosiaalityöhön tuoden sille paineita ja odotuksia siitä, että aikuissosiaalityön tulee kantaa vastuu ja saada aikaan muutosta asiakkaidensa elämäntilanteissa (vaikuttavuusvastuu), auttaa ja tukea asiakkaitaan eri menetelmin ja keinoin. Sosiaalityön konteksti on eri tavoin yhteydessä oman kontekstin ulkopuoliseen todellisuuteen, kuten paikalliseen toiminta- ja palvelujärjestelmään, valtakunnalliseen hyvinvointipolitiikkaan ja talouden globaaleihin reunaehtoihin. Ulkopuoliset yhteydet tekevät sosiaalityön paikallisesta kontekstista alati muuttuvan ja haavoittuvan. Sosiaalityö ei ole suljettu systeemi. Tehokkuus/taloudellisuus- ja laatu/tuottavuus-diskurssit vallitsevat keskusteltaessa hyvinvointivaltion palveluista ja palvelujärjestelmistä. Sosiaalihuoltolaki oli muutoksen alla ja keskustelut sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteiden uudistumisesta (SOTE-palvelurakenneuudistus) olivat meneillään tutkimuksen aineistoa kerättäessä. Tutkimuksen tavoite oli kuulla haastateltavien ”ääntä” muutoksessa olevasta aikuissosiaalityön organisaatiosta. Tutkimuskysymykset ovat: miten työntekijät kokevat aikuissosiaalityön organisaation muutoksen? Millaisia käsityksiä sosiaalialan työntekijöillä on palveluohjauksesta? Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus, joka kiinnittyy fenomenografiseen lähestymistapaan. Keskeiset käsitteet ovat sosiaalityö, aikuissosiaalityö, palveluohjaus ja muutos, jotka teoreettis-käsitteellisinä valintoina vaikuttavat ”äänen” rinnalla siihen, miten vastauksia haettiin tutkimuskysymyksiin ja tulosten saamiseen. Aineisto on kerätty puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Haastateltavia oli kuusi henkilöä, joista yksi oli johtava sosiaalityöntekijä, kolme sosiaalityöntekijää ja kaksi sosiaaliohjaajaa. Haastatteluaineisto on analysoitu sisällön analyysillä. Haastateltavien vastauksissa oli nähtävissä epätietoisuus tulevista muutoksista aikuissosiaalityössä. Aikuissosiaalityötä oli tehty toimeentulotukipainotteisesti. Tutkimustulosten mukaan työntekijät arvostavat tekemäänsä työtä. Työtä on paljon, joten se on hyvä jakaa koulutuksen ja osaamisen mukaisesti sosiaalityöntekijän, sosiaaliohjaajan ja palveluohjaajan tekemään työhön. Aikuissosiaalityötä toivottiin tulevaisuudessa voitavan tehdä asiakasta kohtaavasti ja kokonaisvaltaisesti. Haastateltavat tunsivat huolta, siitä, kuka tulevaisuudessa saa aikuissosiaalityön palveluja ja ettei asiakaskunnassa pääsisi syntymään ”pudokkaita”, asiakkaita, jotka jäisivät ilman palveluja. Haastateltavilla oli erilaisia näkemyksiä siitä, kuka on aikuissosiaalityön asiakas. Aikuissosiaalityö tulee olemaan työtä erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden parissa. Palveluohjaus nähtiin hyvänä lisänä aikuissosiaalityön palveluissa, jolloin asiakkaalla on mahdollisuus päästä tapaamaan työntekijää akuutisti ja kasvotusten. Avainsanat – Nyckelord – Keywords sosiaalityö, aikuissosiaalityö, palveluohjaus, muutos

Tutkimus käsittelee sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamista palvelusetelimallin avulla. Tutkimuksen tavoite on selvittää, miksi palvelusetelin käyttöönotto ei ole yleistynyt kunnissa 1990 ja 2000 luvuilla tehdyistä lakiuudistuksista huolimatta. Palvelusetelin käyttöönottoa tarkastellaan työssä empiirisesti Sitran vuonna 2008 käynnistyneen palvelusetelihankkeen tapaustutkimuksella. Tutkimuksessa selvitetään aineistolähtöisesti palvelusetelihankkeen tärkeimmät onnistumistekijät. Aineistona käytetään haastatteluja ja Sitran palvelusetelihanketta käsitteleviä raportteja sekä selvityksiä. Aineiston ja aiemman tutkimuksen pohjalta muodostetaan teoria siitä, miksei käyttöönotto ole ollut kuntien kannalta houkuttelevaa. Tutkimuksessa käytetty teoria käsittelee palveluseteliä hyvinvointitaloustieteen näkökulmasta. Palveluseteleiden vaikutuksia on tutkittu kansainvälisesti paljon, mutta tutkimusten tulokset ovat osittain ristiriitaisia. Taloustieteen teorian ja aiemman tutkimuksen perusteella voidaan päätellä, että palvelusetelimallin onnistuminen riippuu valitun palvelualan kilpailutilanteesta, sääntelystä ja toteutukseen liittyvistä yksityiskohdista, kuten palvelusetelin hinnoittelusta ja palveluntuottajien sekä palvelusetelin saajien valinnasta. Aineiston perusteella palvelusetelihankkeen tärkeimmät tavoitteet ovat valinnan vapauden, tuotannollisen tehokkuuden, palveluiden saatavuuden ja laadun sekä yrittäjyyden ja työpaikkojen lisääminen. Palvelusetelihankkeen onnistumistekijät voidaan jakaa kolmeen tasoon: paikalliseen toteutukseen, koko palvelusetelijärjestelmän onnistumiseen ja markkinoiden syntymiseen liittyviin haasteisiin. Onnistumisen kannalta olennaista ovat kuntien vaikutusmahdollisuudet kolmella eri tasolla. Kuntien vaikutusmahdollisuudet ovat suurimmat paikallisen toteutuksen tasolla ja heikkenevät järjestelmän tasolta kohti markkinoiden syntymistä. Päiväuni palvelusetelistä kuvaa toteutuksen, jossa palvelut tuotetaan tehokkaammin, palveluiden laatu on parempaa, jonot purettu ja asiakkaista kilpailee useita yrityksiä, joiden synty on lisännyt työllisyyttä kunnissa. Lisäksi kuntalaisilla on suuremmat mahdollisuudet valita käyttämänsä palvelut. Palvelusetelipainajaisessa kunta on sijoittanut palvelusetelin käyttöönottoon paljon, mutta todellista kilpailua ei ole syntynyt. Palveluiden laatu on samalla tasolla kuin ennen, mutta oman tuotannon ja yksityisen tuotannon ylläpito sekä palvelusetelin hallinnolliset kustannukset ylittävät moninkertaisesti setelistä saatavat hyödyt. Tutkimuksen johtopäätös on, että palvelusetelin käyttöönotto ei lisäänny niin kauan kuin painajainen näyttää todennäköisemmältä kuin päiväuni. Tilanne säilyy niin kauan kuin palveluissa ei ole aitoa kilpailua, kuntien resurssit ja vaikutusmahdollisuudet säilyvät samoina. Jos palvelusetelin käyttöönottoa halutaan lisätä, on kasvatettava toteuttavan yksikön kokoa tai lisättävä ylemmän tason koordinointia ja rahoitusta. Kuntien vaihtelevat käytännöt palvelusetelin käyttöönotossa, puutteelliset resurssit ja osaaminen eivät edistä palvelusetelin laajaa toteutusta eivätkä toteutuksen onnistumismahdollisuuksia.

Suurten suomalaisten pankkien kuluttajaviestintä on muuttunut 2010-luvulla. Pankit ovat lisänneet omien sähköisten medioiden kuten verkkosivustojen ja uutiskirjeiden käyttöä ja ryhtyneet käymään entistä aktiivisemmin vuoropuhelua asiakkaidensa ja sidosryhmiensä kanssa digitaalisissa kuluttajaviestintäkanavissa ja sosiaalisessa mediassa. Pankit myös ostavat entistä vähemmän mainostilaa painetusta mediasta ja tuottavat sen sijaan runsaasti sisältöä omiin medioihinsa. Tämä on osaltaan aiheuttanut sen, että suomalaisten mediayhtiöiden mainostulot ovat vähentyneet 2010-luvulla. Tutkimuksessa selvitetään, miten ja miksi pankit ovat muuttaneet ulkoisten kuluttajaviestintäkanaviensa käyttöä 2010-luvulla, mikä on muuttunut pankkien markkinointiviestinnässä tällä vuosikymmenellä ja miksi, ja mitä seuraavaksi. Tieto pankkien mediamainospanostuksista on saatu pyytämällä maksutta tutkimuskäyttöön Suomen suurimman markkinatutkimusyrityksen Kantar TNS Oy:n Kantar TNS Ad Intelligence -yksiköstä. Lisäksi tutkimusta varten on haastateltu Suomen suurimpien pankkien markkinointi- ja viestintäjohtoa, koska he ovat päättäneet tai päättävät, kuinka pankkien ulkoiset kuluttajaviestintäkanavat kehittyvät. Haastateltavat ovat Danske Bank A/S:n Suomen sivuliikkeen kaupallinen johtaja Ulla Koret, Nordea Suomen viestintäjohtaja Kati Tommiska, OP Ryhmän viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuuli Kousa ja S-Pankin markkinoinnista ja viestinnästä vastaava johtaja Pekka Haverinen. Teemahaastattelut on tehty loppuvuonna 2018 ja alkuvuonna 2019. Haastatteluaineistosta ja mediamainospanostustiedoista selvisi, että pankit ovat siirtyneet käyttämään enenevissä määrin digitaalisia viestintäkanavia, koska niiden avulla on mahdollista tavoittaa asiakkaat ja sidosryhmät kustannustehokkaasti. Lisäksi digitaalisissa kanavissa viestin sisältöä pystytään muuttamaan nopeasti kuluttajan ja pankin tarpeita vastaavaksi. Myös olennaisten kohderyhmien tavoittaminen on haastatteluaineiston mukaan helpompaa digitaalisissa kanavissa kuin painetussa mediassa, samoin viestintään käytetyn panostuksen tuoton todentaminen. Ilmiö on havaittu jo myös tuoreessa tutkimuskirjallisuudessa. On mahdollista ennakoida, että pankkien kuluttajaviestintäkanavissa digitaalisten kanavien suhteellinen osuus suurenee entisestään. Haastatteluaineiston perusteella pankit kertovat jatkossakin tuotteistaan ja palveluistaan mediamaisin keinoin. Näyttää kuitenkin siltä, että pankeista ei tule medioita siinä mielessä, että niiden pääasiallinen ansainta koostuisi mediasisältöjen myynnistä tai jakelusta. Suuret suomalaiset pankit käyttävät yhä enemmän rahaa omiin digitaalisiin kuluttajaviestintäkanaviin ja yhä vähemmän rahaa mainostilan ostoon painetuista sanoma- ja aikakauslehdistä.

Tämän pro gradu –tutkielman tutkimuskohteena on Helsingin Sanomien uutisointi paperittomiin liittyen. Mediakuvan lisäksi tutkielmassa tarkastellaan toiseuden ja vastakkainasettelujen rakentumista paperittomien uutisoinnissa. Tutkimusmenetelmänä käytetään kehysanalyysia, joten tavoitteena on selvittää, millaista kuvaa Helsingin Sanomat rakentaa paperittomista ja millaisten uutiskehysten avulla toiseuden rakentuminen mahdollisesti tapahtuu. Paperittomuus nousi laajasti julkiseen keskusteluun vuoden 2017 aikana, kun poikkeuksellisen suuri määrä vuonna 2015 Suomeen saapuneista turvapaikanhakijoista sai lopullisen kielteisen turvapaikkapäätöksen. Paperittomuus on muuttuva käsite ja muuttuva kategoria. Tutkielmassa keskitytään uuspaperittomiin, mutta käytetään käsitettä paperiton, sillä Helsingin Sanomien uutisoinnissa käsitettä on käytetty vastaavalla tavalla. Tutkielman teoreettiset teemat liittyvät sosiaaliseen kategorisointiin, toiseuteen, kansalliseen järjestykseen ja arvoyhteisöihin. Aineistona toimii Helsingin Sanomat ja aineisto on rajattu vuodelle 2017. Tältä aikaväliltä aineistoon valikoitui yhteensä 67 artikkelia. Helsingin Sanomat toimii journalismin kentässä, jossa osa uutisoinnin tavoista ja rutiineista nousevat toistuviksi ja hallitseviksi. Paperittomien uutisointi kiinnittyy aihekulttuuriin, jossa kehykset nousevat joko ensisijaisiksi kehyksiksi tai ensisijaisten kehysten rinnalla kamppaileviksi toissijaisiksi kehyksiksi. Kehykset mahdollistavat uutisoinnin rakenteiden, toiston ja kielellisten valintojen tarkastelun. Kehysanalyysin tuloksena aineistosta on löydettävissä kolme keskenään rinnakkain ja vastakkain toimivaa kehystä – hallintakehys, uhkakehys ja ihmisoikeuskehys. Hallintakehys esiintyy ensisijaisena kehystystapana ja asettuu muiden kehysten edelle lähteiden käytössä ja toiminnan roolien määrittelyssä. Ensisijaisia toimijoita ovat viranomaiset, poliitikot tai asiantuntijat ja paperittomat puolestaan esitetään toiminnan objekteina. Uhka- ja hallintakehyksessä keskitytään ratkaisuihin, kun taas ihmisoikeuskehyksessä painotetaan paperittomuuden syitä. Lisäksi uutisointi voidaan jakaa paperittomat uhkana ja uhreina esittäviin kehyksiin. Ihmisoikeuskehyksessä paperittomat esitetään yhteiskunnan uhreina, kun taas uhka- ja hallintakehyksessä paperittomat kuvataan uhkana ja ongelmana. Kehykset perustuvat valintoihin siitä, mitä mediasisällöissä nostetaan esiin ja mitä jätetään pois. Aineistossa on keskeistä tarkastella paitsi selkeitä ja näkyviä valintoja, mutta myös niitä piirteitä, jotka on jätetty pois eli kehyksen ulkopuolelle. Laajemmin tämä voidaan liittää median valikoinnin valtaan, mitä ja miten esitetään ja mitä puolestaan jätetään mediaesitysten ulkopuolelle. Ulkopuolelle jäävät sosiaalinen kategorisointi, vastakkainasettelu ja toiseus. Ulkopuolisuutta ja toiseutta tarkasteltaessa huomio on median käytännöissä ja kielenkäytössä. Paperittomista uutisoidaan suomalaisen yhteiskunnan näkökulmasta ja paperittomat esitetään hallinnan objekteina. Taustalla on aihekulttuuri kansallisesta järjestyksestä, jonka uhkana paperittomat nähdään ja jonka järjestystä hallinnan keinoilla pyritään pitämään yllä. Paperittomat pääsevät itse harvoin ääneen ja uutisoinnista heijastuu paperittomien näkymättömyys ja kuulumattomuus. Aineistosta löydetyt kehykset vahvistavat aiempia tutkimustuloksia siitä, miten turvapaikanhakijoita tai paperittomia kehystetään joko uhkana tai uhreina ensisijaisesti hallinnallisesta näkökulmasta.

Tutkielma käsittelee suomalaisten tupakointia 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Tupakointi nousi yhteiskunnallisen keskustelun ytimeen Suomessa ja muualla länsimaissa vasta 1950-luvulta lähtien, kun tupakoinnin yhteys keuhkosyöpään todennettiin. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten Suomessa suhtauduttiin tupakointiin tätä ennen, tarkemmin ottaen 1900-luvun alussa, ja minkälaisia sosiaalisia konflikteja tupakoinnin ympärillä tuolloin esiintyi. Tutkielman avulla tuodaan esiin tupakoinnin vastustamisen pitkät juuret ja osoitetaan, kuinka tupakoinnista käytiin jo 1900-luvun alussa hyvin samankaltaista keskustelua kuin sata vuotta myöhemmin. Sanomalehdistössä vallitsi 1900-luvun alussa näkemys, jonka mukaan tupakointi oli räjähdysmäisesti lisääntynyt – tupakoinnista puhuttiin jopa suomalaisten 'kansallispaheena'. Luotettavaa tietoa tupakoitsijoiden määrästä ei vuosisadan alusta ole, mutta saatavilla olevien hajanaisten arvioiden mukaan miehistä kenties noin kolme neljännestä tupakoi, kun taas naisten tupakointi oli erittäin harvinaista. Todellisuudessa tupakointi oli kuitenkin ollut Suomessa yleistä jo vuosisatojen ajan, eivätkä saatavilla olevat tilastot puolla tupakoinnin merkittävää yleistymistä 1900-luvun taitteessa. Lehdistön harha johtui 1800-luvun puolivälin jälkeen markkinoille tulleesta uudesta tupakkatuotteesta, savukkeesta eli paperossista, joka oli huomattavan lyhyessä ajassa syrjäyttänyt muut, perinteiset tupakkalaadut ja vienyt tupakoinnin pirttien pimeydestä kaupunkien kaduille, ravintoloihin, kokoustiloihin ja junavaunuihin. Räjähdysmäisesti yleistynyt paperossi teki aiemmin arkiseksi koetusta tavasta yhtäkkiä muodikasta. Paperossin nousun taustalla oli monia tekijöitä. Tarjonta lisääntyi suomalaisten tupakkatehtaiden koneistaessa tuotantonsa ja tuodessa markkinoille kymmenittäin eri hintaisia ja eri tavoin brändättyjä paperossimerkkejä: pankkiiri saattoi polttaa Pankkiiria, työmies Työmiestä. Suomessa eturintamassa olivat Strengbergin ja Rettigin tupakkatehtaat, ja tupakkateollisuutta pidettiin 1900-luvun alussa Suomen parhaiten kehittyneenä teollisuudenalana. Samalla paperossin kysyntä lisääntyi siinä määrin, ettei tehtaiden lyhyessä ajassa moninkertaistunutkaan tuotanto tahtonut pysyä kysynnän perässä. Vaivattomasti mukana kulkeva paperossi sopi piippua ja sikaria paremmin uuteen maailmanjärjestykseen, jossa ihminen oli jatkuvassa liikkeessä ja aika rahaa. Oma vaikutuksensa oli tehtaiden harjoittamalla aggressiivisella sanomalehtimainonnalla ja kilpailulla sekä paperossin muita tupakkalaatuja miedommalla maulla. Lisäksi köyhänkin suomalaisen oikeus edullisiin tupakkatuotteisiin oli Suomessa yleisesti hyväksytty verotuspoliittinen ajatus. Jokaisella voimalla on vastavoimansa, ja myös paperossi sai pian omansa, kun Suomeen syntyi 1900-luvun taitteessa tupakoinninvastainen liike. Todellisuudessa kyse ei ollut yhtenäisestä liikkeestä, vaan erilaisista, usein löyhästi raittiusaatteeseen liittyneistä yksilöistä ja ryhmittymistä. Tupakanvastaista liikehdintää esiintyi vuosisadan alussa muun muassa raittiusseuroissa, työväenyhdityksissä ja nuorisoseuroissa. Tupakoinnin vastustamisen näkyvin muoto olivat kohtalaista suosiota saavuttaneet julkiset tupakkalakot, joissa taustalla oli yleensä säästämisajattelu. Vastustajat yrittivät nostaa tupakoinnin sosiaaliseksi ongelmaksi alkoholin rinnalle, mutta saavutetut voitot jäivät vähäisiksi ja paikallisiksi. Edes tupakan myyntikieltoa alaikäisille ei lukuisista ulkomaisista esimerkeistä huolimatta onnistuttu saattamaan voimaan. Tupakoinnin vastustajien hyödyntämät argumentit voi jakaa neljään kategoriaan. Terveydellisessä argumentaatiossa tupakoinnin katsottiin heikentävän polttajansa terveydentilaa. Tupakan terveysvaikutuksista esiintyi sanomalehdistössä paljon tietoa, mutta suuri yleisö näyttäisi pitäneen vaikutuksia vähäisinä. Kuvaavaa on, että Suomessa esiintyi yhä vanhaa uskoa tupakan lääkinnällisiin vaikutuksiin. Moraalinen argumentaatio kohdistui usein lapsiin ja nuoriin, ja ajatuksena oli itsessään vähäisen paheen johtavan nuoren aina vain vaarallisempien paheiden tielle, alkoholismiin ja rikollisuuteen. Taloudellinen argumentaatio yhdistyi huoleen yksittäisten kansalaisten ja etenkin työväenluokan varallisuuden lipumisesta ulkomaisten tupakkaporvareiden taskuun. Talousargumenttiin liittyi aina ajatus tupakointitavan täydellisestä turhuudesta. Tupakointia vastustettiin myös viihtyisyyteen liittyvistä syistä: julkisissa tiloissa leijuvan sankan savun katsottiin estävän etenkin naisia osallistumasta yhteiskunnalliseen elämään. Kyse oli tupakoinnista tilaan liittyvänä ongelmana, ja oikeastaan vain tässä konfliktissa tupakoinnin vastustajat saavuttivat myös pieniä voittoja vaikuttaessaan julkisten tilojen uudelleenmäärittelyyn esimerkiksi lukuisien voimaan saatettujen tupakointikieltojen muodossa. Viihtyisyysargumentti erosi muista myös siinä, ettei sen yhteydessä yleensä vaadittu tupakoinnin täydellistä lopettamista, vaan ainoastaan sen siirtämistä toisaalle ongelmalliseksi koetusta tilasta. Tupakoinnin vastustajien yritys nostaa aihe koko kansan huulille epäonnistui, kun huulille sauhuamaan laitettiinkin yhä useammin paperossit. Tupakkavalistajat eivät saaneet asiansa taakse poliittista ja taloudellista tukea, ja 1900-luvun alussa syntynyt sukupolvi on ollut Suomen historian eniten tupakoinut sukupolvi. Merkkinä tupakkakriitikoiden mahdottomasta tehtävästä eivät tupakkateollisuus ja tupakointiin myönteisesti suhtautuneet massat kokeneet asemaansa vähimmässäkään määrin uhatuksi. Kun kriitikot julistivat tupakalle sodan, ei vastapuoli edes vaivautunut paikalle.

This thesis investigates how Kurdish nation-ness is invoked and performed among Kurdish immigrants in Finland, through focusing on the case of Kurdiliitto (an umbrella association unifying 24 Kurdish-Finnish organizations throughout Finland.) Using an alternative concept, i.e. nation-ness, this study attempts to underline the historicity and ideological grab of nationalism, which often goes overlooked when adopting more conventional concepts such as ‘diaspora’, ‘belonging’ or ‘identity’. As nation-ness is a novel concept with little scholarly attention, additional effort is directed towards defining it. Nation-ness is described in this thesis as a term conveying “the state of being a nation.” This thesis provides answers to two main research questions: firstly, “how is Kurdish nation-ness invoked and performed among Kurdish immigrants in Finland?” and secondly, “what are some of the most recurrent patterns utilized in these invocations and performances?” It is argued that such division of questions directs analytical attention equally both towards the social actors’ actions and the discursive, visual or auditory content found in these actions. Kurdiliitto is utilized to provide an empirical anchor for the investigation and to avoid an analytically shallow referencing of an “ethnic” or “diasporic” community. The data used in the answering of these research questions are elicitated through ten observations at various events of Kurdiliitto and three semi-structured interviews with the leading members of the organization. The thesis adopts the abductive analysis method to focus on “surprises” within the collected data and emphasize an effort towards theory construction. This study introduces an alternative analytical concept: i.e. ‘nation-ness as performance.’ Through this concept, it is argued nation-ness is, fundamentally, performed. An analogy between the performances of ‘nation-ness’ and ‘gender’ is emphasized in this context in order to determine the properties of nation-ness as performance. In regard to the research questions, this thesis asserts that Kurdish nation-ness is invoked and performed mainly as parallel to “other nation-nesses”. The use of an internationally shared language of nationalism, as well as the flagging of nation-ness through various visual and auditory markers, are found to be the most recurrent patterns in the invocation(s) and performance(s) of Kurdish nation-ness.

Over-indebtedness has been identified as a risk factor for several health outcomes. However, the health effects of parental over-indebtedness on children are less well known, and longitudinal panel data and health registers haven’t been used for this purpose. Researching the effects of over-indebtedness is topical: in 2013 the number of credit default entries exceeded those following the 1990’s depression, suggesting that over-indebtedness is a persisting problem. This thesis is a part of the currently ongoing Social Consequences of Recession research project, studying the long and short term effects of recession periods on income, illness and mortality. The project is funded by the Academy of Finland. The aim of this thesis is to test whether parental over-indebtedness is a determinant for depression in the Finnish national 1987 birth cohort, consisting of 59476 individuals. Several administrative and health registers are linked to the data. Two different explanations are considered to explain the possible connection found between parental over-indebtedness and depression: the life-course approach and the family economic stress model. Survival analysis is used to analyze the cumulative incidence for antidepressants purchases, which are used as a proxy for psychiatric morbidity. The cumulative rate of new purchases among children with an over-indebted parent and others will be assessed using Kaplan-Meier estimates. Hazard rates for over-indebted parents are estimated with the Cox regression model. Direct effects will be estimated first, with confounding factors – parental depression, parental marital status and parental education – added in the subsequent models. Boys and girls are analyzed separately. The results indicate that children of over-indebted parents face elevated risk for depression, even when adjusted for previously well-known and studied predictors of adolescent depression. The results suggest that financial distress in the childhood home intertwines with other childhood risk factors of depression and contributes to the clustering of adverse childhood experiences. Over-indebtedness is more common in already disadvantaged groups and exacerbates social disparity. By reducing economic and social resources in a childhood environment that may be necessary for upward social mobility, it could add to the intergenerational transmission of inequality.

In this thesis I look into the everyday lives of non-heterosexual parents in Finland through an analysis of their expressions and experiences concerning their parenting practices. I first provide an introduction to the topic by outlining contemporary trends in family research, followed by a general overview of the literature on non-heterosexual parenting and families. The Finnish context is then introduced through the case study of the ‘Rainbow Family’, underlining the different types of Rainbow Families that exist. The purpose of this research was to understand the reality of non-heterosexual parents in their own terms. Semi-structured interviews were carried out with seven self-identify non-heterosexual Finnish parents between the months of November 2011 and April 2012. Parents self-identified as lesbian, bisexual, non-heterosexual or queer and were part of nuclear, divorced or single parent families. Interview responses were coded and then analyzed using thematic analysis to elaborate on seven themes: (1) perceived differences between non-heterosexual and straight families (2) socializing children with gender and sexual orientation, (3) dealing with pressure and expectations (4) the process of coming out, (5) differences between social and biological parents, (6) family and involvement of friends and (7) decisions regarding the nature and involvement of donor. I found how non-heterosexual parents make use of the heterosexual nuclear family model as a point of reference by which to assess their own families. I also present how heteronormativity affects non-heterosexual parents’ everyday lives through the ways they are expected to succeed as parents and the assumptions people present regarding their parenting practices and their sexual orientation. In addition, I describe the ways non-heterosexual families disrupt and reinforce classic notions of biological kinship through the inclusion of social parents and the exclusion of donors.