Browsing by Title

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan suomalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen Plan International Suomen ja Suomen World Visionin Instagram-kuvia globaalin etelän naisista ja tytöistä. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten globaalin etelän naisia ja tyttöjä esitetään kehitysyhteistyöjärjestöjen visuaalisessa viestinnässä sekä miten järjestöjen visuaalinen viestintä naisten ja tyttöjen osalta on muuttunut vuosien 2018 ja 2023 aikana. Tutkielman metodologisena käsitteenä toimii representaatio ja teoreettinen viitekehys pohjautuu humanitaarisen visuaalisen viestinnän tutkimukseen. Tutkielmassa tarkastellaan järjestöjen vuosien 2018 ja 2023 aikana Instagramissa julkaisemia kuvia globaalin etelän naisista ja tytöistä. Aineistoon kuuluu yhteensä 228 kuvaa vuodelta 2018 ja 180 kuvaa vuodelta 2023. Aineistoa analysoidaan visuaalisella sisällönanalyysilla sekä määrällisesti että laadullisesti. Tulosten perusteella on havaittavissa viisi roolia, joissa naiset ja tytöt esitetään: 1) toiveikas nainen, 2) nainen avuntarvitsijana, 3) vahva nainen, 4) nainen äitinä sekä 5) nainen toiseutettuna. Nämä roolit ovat päällekkäisiä ja muodostavat naisten ja tyttöjen representaatiosta moniulotteisen. Representaatiossa korostuu positiivisuus ja vahvuus mutta myös stereotyyppiset sukupuoliroolit ja heikkous. Tulokset osoittavat, että järjestöjen visuaalinen viestintä ei ole olennaisesti muuttunut viimeisen viiden vuoden aikana. Suurin muutos koskee julkisuuden henkilöiden käyttöä visuaalisessa viestinnässä, sillä kritiikkiä herättäneet kuvat julkisuuden henkilöistä hyväntekeväisyysmatkoilla ovat jääneet pois järjestöjen Instagram-tileiltä. Johtopäätöksenä todetaan, että suomalaiset järjestöt esittävät naisia ja tyttöjä monipuolisemmin kuin aikaisempi tutkimus antaa ymmärtää. Siitä huolimatta naiset ja tytöt esitetään järjestöjen visuaalisessa viestinnässä edelleen useammin passiivisina kuin aktiivisina toimijoina, joten kehitysyhteistyöjärjestöjen työ globaalin etelän naisten ja tyttöjen aktiivisemman roolin puolesta on yhä kesken.

The thesis looks at how people with immigrant backgrounds experience Finnish nature, focusing on East Helsinki. It shows the “patchiness” of Finnish nature, which means that it is perceived and experienced in many ways, being much richer and more complicated than the popular discourses and understandings of what Finnish nature is like, and how people relate to nature, as is pictured by the authorities and held by many people, including immigrants and “Finns”. The thesis shows that establishing a rigid representational image of Finnish nature and making “living close to nature as a distinctly Finnish way of living” a norm is problematic, because it is a demarcation of belonging and not belonging, of citizenship and alienness that could bear implicit racism, even though immigrants may not be aware of the existence of this cultural evaluation of them, or not actively trying to become Finnish. Nature gives rise to different social practices that make and undo boundaries of social relations in people's relating to others and understanding differences. People make differences and communicate across differences. By doing so, they make and cross multiple boundaries, in terms of ethnicity, culture, race, language, nationality and so on. Immigrants’ self-imposed boundaries and boundaries imposed by others on them are different. Decolonizing Finnish nature is needed, and it is implied in the patchiness of human-nature relations. The thesis also suggests that anti-racism requires an understanding of racism based on spatial locations. Conceptually, the binary opposition between nature and culture is unravelled by the research results. It requires understanding nature- culture articulations on the ground, namely how people make differences and communicate across differences, recognizing the need to retain self-made boundaries and break the ones imposed by others, and understanding that underneath the appearance of rigidity is actually considerable flexibility, a constantly changing set of conditions that is made to appear timeless and rigid, but is actually not so. Politically, it requires keeping “nature” as a concept separate from a “culture of nature” that is tied to Finnish national character. Nature should facilitate boundary crossings by cultivating mutual understanding and recognizing that “others” are in the right place, instead of being a boundary itself.

This thesis digs deep into patterns of urban service distribution among the residents of different neighbourhoods in the city of Villahermosa in Southeastern Mexico. Urban research has for a long time debated whether services offered in poor neighbourhoods are of worse quality than those in other areas. Using political ecology as its theoretical framework, this thesis identifies processes that influence the quality of public and private services as well as the residents’ access to them in different areas of Villahermosa. Political ecology addresses power in relation to environmental issues as well as the differential effects of environmental variables on different groups. This study was conducted in one low income, one middle income, and one high income residential area in the city of Villahermosa. The data was collected through semi-structured, thematic resident interviews. The positioning of the residents in terms of infrastructure and basic services, their sphere of life in the city, as well as their social organisation, and their power to influence the quality of services were addressed. It was found that the variance in the quality of and access to services is partly linked to neighbourhood level differences deriving from the different conditions of each area, as well as to resource allocation, service providers’ work, and residents’ material assets. However, a powerful role is played by the general trend of privatisation of services, which makes the residents see the quality of services mostly as a question of economic resources at their disposal. Together with the media, this affects the residents’ perception of their position and power inside the city. This thesis is part of a research project between the University of Helsinki and the Universidad Juárez Autónoma de Tabasco. The focus of the research project is on environmental risks and vulnerabilities, and on the new forms of urban environmental governance in the state of Tabasco, Mexico.

Peacemakers operate in an increasingly complex global environment. Approaches to peace, including peace mediation, also reflect these changes happening in the surrounding world. Amid the Covid-19 pandemic, a new Centre for Peace Mediation within the Ministry for Foreign Affairs of Finland (MFA) was established. This thesis conducts a critical inspection of a policy’s seemingly sudden emergence by taking the Centre as its case study. With scarce policy documents, this study collected its data through conducting 10 semi-structured interviews with state and nonstate actors in the Finnish peace mediation field to analyse the way the Centre is perceived to have come about. The interviews lasted around one hour each. In this study, a novel theoretical framework is advanced through inspecting the policy’s problem representations (WPR approach), the forces which affected its establishment (policy diffusion), and the boundaries that are used to demarcate between groups (boundary work) to analyse why the Centre for Peace Mediation was established. The study finds that the Centre for Peace Mediation was not solely a result of a restructuring of MFA resources, but was affected by a multitude of forces on the national, regional, and international planes. By employing the WPR approach and the frameworks of policy diffusion mechanisms and boundary work, the study’s findings point to Finnish efforts to become a credible ‘player’ in the field of peace mediation. Studying how policies and the issues interwoven within them are framed and justified is relevant on many fronts. First, it helps understand governance processes and what groups of people are highlighted at the expense of others. The study also elucidates how civil society can partake in national policymaking. It additionally shows how intergovernmental organisations influence nations through agenda-setting.

This study works to observe and quantify the degree to which airlines engage in the phenomenon of peak load pricing. A standard PLP model is specified and applied to a monopoly airline market, and demand is estimated via OLS regression analysis at the route level for the given airline utilizing a structural break approach. The estimated demand levels are integrated back in to the original model and a reccomended peak load price premium is derived. I find that a 21.9% price premium in the case of non-binding capacity results from my observed data. This is much lower than observed premia in my own sample, but is very close when compared to a much larger sample from a previous study which finds a peak period price premium of 25.5%, suggesting the use of economic peak load pricing by airlines.

This thesis studies possible peer effects in entrepreneurship. Peer effects encompass any effects that membership in a given social group can enact on a person. Peer effects have been studied in many fields of human action, including educational attainment, worker productivity and substance use of minors. Peer effects have a special interest as a peer effects can produce social multipliers. If people react to actions taken by their peers, even small variations in individual behavior can cause large variations at the aggregate level. If peer effects in entrepreneurship are persistent, they would offer a possible explanation for the observation in previous research, that areas with large number of small firms produce an abnormally high level of entrepreneurship. This is interesting for regional developement, as higher levels of entrepreneurship have been linked to stronger subsequent economic and employment growth. I use Finnish employer-employee records to study, if particularly entrepreneurial peer groups produce more entrepreneurs. I have two environments in which I study the effects: workplaces and colleges. Because of the Finnish two tier system of colleges the college population is split in two, students of universities of applied science and students of traditional universities. All estimations are done with a discrete hazard rate model, that estimates if the probability of becoming an entrepreneur is higher in groups with other entrepreneurs. My results give some support to the hypothesis that an entrepreneurial social environment raises the number of entrepreneurs. However, all results are supportive of the hypothesis. Although there is a positive correlation between coworker entrepreneurial experience and the propensity to become an entrepreneur, the models detect a certain level of unobserved homogeneity within the coworker groups, that could explain at least part of the correlation. In the universities of applied science there is also a positive correlation between classmates setting up firms. However, the study of students of traditional universities does not produce statistically significant results.

Lähdesuojaa käsittelevää tutkimusta on tehty Suomessa erittäin vähän. Pro gradu -tutkielman taustana on Helsingin yliopiston viestinnän tutkimuskeskus CRC:ssä vuosina 2010-2011 tehty lähdesuojatutkimus, jonka tutkimusavustajana tutkielman kirjoittaja on toiminut. Työssä käsitellään lähdesuojaa journalismin ammattikäytäntönä sekä yhteiskunnallisesti merkittävän arkaluontoisen tiedon saamista turvaavana mekanismina Sonera-kirjaan liittyvän julkisen keskustelun sekä oikeusprosessin kautta. Tarkoituksena on selvittää vuonna 2004 uudistuneen sananvapauslain merkitystä tuomioistuimen Sonera-kirjan kustantajalle myöntämän lähdesuojan kannalta, ja perustella kuinka yleisen edun käsite liittyy keskusteluun teoksen roolista lähdesuojan ennakkotapauksena. Tutkielmassa kuvataan lähdesuojan kehitystä kotimaisessa lainsäädännössä sekä journalistisen alan itsesääntelyssä. Sonera-kirjaa käsitellään tapaustutkimuksena, joten teoreettinen viitekehys pyrkii avaamaan sidonnaisuuksia aihepiiristä aiemmin käytyyn tieteelliseen ja mediapoliittiseen keskusteluun muun muassa journalistisen julkisuuden ja yleisen edun teorian sekä valtiopäiväasiakirjojen avulla. Tutkimuksen aineisto koostuu viiden valtakunnallisen lehden eli Helsingin Sanomien, Aamulehden, Iltalehden, Keskisuomalaisen ja Sanomalehti Kalevan Sonera-kirjaan sekä lähdesuojaan liittyvästä kirjoittelusta vuosilta 2002–2010. Analyysi on toteutettu Virginia Braunin ja Victoria Clarken temaattista analyysiä soveltaen. Yleisen edun perusteiden esiintymistä tutkitaan Stylianos Papathanassopouloksen ja Ralph Negrinen laatiman kolmijaon pohjalta luodun analyysimallin avulla, verraten aineistossa esiintyviä argumentteja yleisen edun näkökulmiin seuraavan neljän teeman alla: anonyymin julkaisun ongelmat, Sonera-kirjan lähdesuoja, sananvapauslain uudistus sekä kirjeet. Teemat kuvaavat erilaisia vaiheita Sonera-kirjan tarinassa, mutta niiden kautta voidaan todeta samankaltaisia painotuksia yleisen edun perusteiden esiintymisessä Sonera-kirjan lähdesuojaa koskevassa argumentaatiossa. Lähdesuojan myöntämistä Sonera-kirjan kustantajalle perustellaan analyysimallin mukaan pitkälti yhteisen hyödyn perusteiden kautta, mikä ilmenee aineistossa sananvapauden ja tiedonvälityksen korostamisena sellaisena yhteiskunnan toiminnan kannalta merkittävänä tekijänä, joka ylittää kunnianloukkauksen kohteen tarpeen saada tietoonsa kunnianloukkauksen tekijä. Työssä esitetään, että Sonera-kirjan merkitykseen lähdesuojan ennakkotapauksena on vaikuttanut lähdesuojan korkea arvostus journalismin työvälineenä sekä tapauksen sijoittuminen sananvapauslain voimaan tulon aikaan. Sonera-kirjan tapaus oli ensimmäinen, johon sovellettiin välineneutraalia lähdesuojaa, joten teos ei pelkästään lujittanut lähdesuojan rikkomattomuutta, vaan asetti myös raamit tuoreen lain käytäntöön soveltamiselle. Sonera-kirjan ympärillä käyty julkinen keskustelu ilmentää hyvin lähdesuojan keskeistä merkitystä sananvapauden kulmakivenä sekä länsimaisessa yhteiskunnassa jaettua normatiivista käsitystä tiedonvälityksen merkityksestä demokratian toteutumisen kannalta.

Antropologisessa ja muussa yhteiskunnallisessa tutkimuksessa magia on määritelty perinteisesti traditionaaliseksi ja menneisyyteen kuuluvaksi, kun taas urheilu on määritelty magian vastakohtana dynaamiseksi moderniksi. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan tansanialaista jalkapallomagiaa, jota on mahdotonta määrittää kyseisen dikotomian kumpaankaan kategoriaan. Tansaniassa tammi-syyskuussa 2010 kerätyn etnografisen aineiston perusteella tutkielmassa kuvaillaan, minkälaisia merkityksiä tansanialaiset itse antavat jalkapallomagialle ja miten nämä merkityksenannot liittyvät modernin ja traditionaalisen diskurssiin. Tutkielman pääteemana on tutkittavien tansanialaisten subjektiviteetti tai persoona, joka määritellään suhteessa muihin. Tansanialaisen jalkapallon historia juontaa juurensa siirtomaa-aikaan, jolloin siirtomaahallitsijat pyrkivät lajin avulla modernisoimaan paikallista väestöä ja opettamaan heille kurinalaisuutta ja lojaalisuutta. Tähän liittyi olettamus siitä, että kulttuurit kehittyvät teleologisesti kohti yhtä modernia. Tansaniassa jalkapallon suosio on nykyisin huikeaa, mutta suosio perustuu jo olemassa oleville kulttuurisille rakenteille. Tutkielmassa analysoidaan, kuinka Tansanian kahden vanhimman ja suurimman jalkapalloseuran historia linkittyy erityisesti traditionaalisiksi nimettyihin ngomatansseihin, joihin liittyy olennaisena elementtinä kilpailullisuus. Tutkimusaineistossa korostuvat jalkapallon ja magian ambivalentit luonteet. Tansanialaiset eivät itse määrittele jalkapallomagiaa suoraan traditionaaliseksi tai moderniksi. Heidän mielestään traditionaaliseen magiaan kuuluu, että yliluonnollisia voimia käyttääkseen henkilön täytyy vahingoittaa omaa perheenjäsentään. Traditionaalinen magia on erityisen vaarallista ja sitä käytetään pahaan. Jalkapallomagian avulla puolestaan pyritään ensisijaisesti suojelemaan omaa joukkuetta ja varmistamaan ottelun voitokas lopputulos. Toisaalta jalkapallojoukkueita myös verrataan laajennettuihin perheisiin, ja jalkapallomagian toimintamuodoissa on jatkuvuutta traditionaalisen magian mekanismeihin. Analyysin loppuosa perustuu Harri Englundin käyttämään lähestymistapaan, jossa magian avulla tuodaan esille tutkittavan yhteisön keskinäisissä sosiaalisissa suhteissa olevia jännitteitä. Englundin tutkimuksessa yhteisön jäsenen syyttäminen magian käyttämisestä on hyökkäys syytetyn henkilön moraalista laatua kohtaan. Syytetyiksi joutuvat ne, jotka eivät tee näkyviksi suhteita, joilla he ovat maallisen menestyksensä ansainneet. Tansanialaisen jalkapalloilun kontekstissa voitto tai häviö ei aiheuta syyttelyä maagisesta toiminnasta. Sen sijaan henkilön moraalista laatua arvioidaan jalkapalloyhteisössä sen perusteella, kuinka omistautuneita henkilöt ovat lajille ja joukkueelleen. Tutkielmassa tullaan johtopäätökseen, että tansanialaiset määrittävät jalkapallomagiaan sekä traditionaalisen että modernin piirteitä. He tuomitsevat oman edun tavoittelun yhteisen hyvän kustannuksella. Tämä tulee esille traditionaalisessa magiassa, jossa henkilö uhraa perheensä oman menestyksensä saavuttamiseksi. Vastaavasti jalkapallon yhteydessä henkilöitä syytetään niin sanotun jalkapalloperheen rikkomisesta ja lojaaliuden puutteesta. Tansanialaiset haluavat diskurssin tasolla moderniutta, mutta arvostavat myös traditionaalista jatkuvuutta. Modernius assosioituu eurooppalaisiin, mikä näkyy muun muassa siinä, että eurooppalaisilla ajatellaan olevan myös moderneimmat jalkapallomagian toimintatavat. Modernin ja traditionaalisen kategoriat ovat aktiivisesti kuviteltuja kategorioita, jotka kuitenkin vaikuttavat toimintaan ja toiminnan moraaliseen arvottamiseen myös konkreettisesti joskin ristiriitaisesti.

Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaalitieteiden maisteriohjelma Opintosuunta: Sosiaalipsykologia Tekijä: Emilia Laine Työn nimi: ”Pelkään että koko maapallo tuhoutuu ja jokin nälkäpelin tyyppinen dystopia käy oikeasti toteen seuraavan 500 vuoden sisällä.” - Ilmastoahdistuksen diskursiivinen rakentuminen lasten ja nuorten kirjoituksissa Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: 07/2023 Sivumäärä: 70 Avainsanat: Ilmastoahdistus, sosiaalinen konstruktionismi, diskursiivinen psykologia, diskursiivinen emootioiden tutkimus, diskurssianalyysi, tulkintarepertuaari Ohjaaja: Miira Niska Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto, Helsingfors universitets bibliotek, Helsinki University Library Tiivistelmä: Ilmastonmuutoksen on todettu olevan yksi aikamme pahimmista maailmanlaajuisista kriiseistä ja esimerkiksi IPCC:n (2022) uusin raportti esittää aiempaa yhä hälyttävämpiä ennusteita sen etenemisestä ja vaikutuksista. Ilmastonmuutokseen liittyvistä uutisoinneista ja uhkakuvista on tullut tämän päivän lasten ja nuorten arkipäivää ja heitä onkin alettu nimittää ”ilmastosukupolveksi”. Lapset ja nuoret ovat alkaneet ilmaista yhä enenevissä määrin ilmastoahdistusta, joka ymmärretään tässä työssä Pihkalan (2019a) määritelmän mukaan erilaisia ilmastonmuutoksen uhasta kumpuavia emootioita sisältäväksi ilmiöksi. Ilmastoahdistuneet lapset ja nuoret ovat mm. ilmaisseet ilmastonmuutoksen olevan heidän suurin tulevaisuuteen liittyvä huolenaiheensa ja tuoneet esille kokemuksensa siitä, ettei heidän ikäryhmäänsä kuulla tai oteta mukaan riittävästi ilmastonmuutoskeskusteluissa. Tutkielman aiheena on tarkastella miten lapset ja nuoret diskursiivisesti rakentavat ja merkityksellistävät ilmastoahdistustaan emootiopuheen ja erilaisten ilmastonmuutoksen versioiden muodostamisen avulla. Tutkielmassa hyödynnetään teoreettis-metodologisena viitekehyksenä sosiaalisen konstruktionismin piiriin kuuluvaa diskursiivista psykologiaa sekä diskursiivista emootiotutkimusta. Nämä teoreettis-metodologiset lähtökohdat mahdollistavat emootioiden tarkastelun perinteisemmästä, kvantitatiivisesta, näkökulmasta poikkeavalla tavalla, eli aineistolähtöisesti lasten ja nuorten diskursiivisissa teoissa rakentuvina ja rakentamina. Metodologisena välineenä analyysissa käytetään ilmastoahdistuksen tulkintarepertuaareja, joiden avulla tutkittavien puheesta pyritään tunnistamaan yhtäläisyyksiä ja eroja. Aineisto koostuu ALL-YOUTH-tutkimushankkeen sekä nuortenlehti Demin yhteistyössä keräämän kyselyaineiston 178 avovastauksesta, joissa 10-20-vuotiaat lapset ja nuoret käsittelevät ilmastoahdistustaan. Aineistosta voitiin löytää viisi ilmastonmuutoksen tulkintarepertuaaria, jotka kaikki rakensivat omanlaistaan versiota ilmastonmuutoksesta ja joissa kaikissa emootioita rakennettiin eri tavoilla ja erilaisia kielellisiä keinoja hyödyntäen. Makrotason ongelman tulkintarepertuaarin puhetavoille oli yhteistä ilmastonmuutoksen kuvaaminen laajana ongelmana, johon tulisi pyrkiä vaikuttamaan pääasiassa isoilla, kansainvälisillä päätöksillä. Läpileikkaavana tapana merkityksellistää ilmastoahdistusta oli kuvailla päättäjien riittämättömien ilmastotoimien herättämiä emootioita. Mikrotason ongelman tulkintarepertuaarissa avainasemassa taas nähtiin maailmanlaajuisten päätösten sijaan pienet teot, joita jokaisella ihmisellä on mahdollisuus tehdä. Emootiopuheelle oli yhteistä käsitellä omaa tai muiden ihmisten puutteellista tai vääränlaista toimintaa. Luonnon ja eläinten kärsimyksen repertuaarissa ilmastonmuutosta kuvattiin ilmiöksi, jonka seurauksista kärsivät ennen kaikkea eläimet ja luonto ja emootiodiskursseja rakennettiinkin kuvaamalla ihmisen tuhoisaa toimintaa luontoa kohtaan. Tulevien sukupolvien tulkintarepertuaarissa ilmastoahdistusta merkityksellistettiin ennen kaikkea huolena siitä, minkälaisissa elinolosuhteissa tutkittavien mahdollinen jälkikasvu joutuisi elämään. Puhetapoja yhdisti suorat tai epäsuorat ilmaisut aikomuksista hankkia omia lapsia. Dystooppisen tulevaisuuden repertuaarissa lapset ja nuoret rakensivat synkkien uhkakuvien värittämää tulevaisuutta ja ilmastokriisin nähtiin koskettavan niin eläimiä, luontoa kuin koko ihmiskuntaa. Vaikka kukin tulkintarepertuaari muodosti erillisen kokonaisuutensa siinä käytettyjen puhetapojen, rakennettujen emootioiden sekä ilmastonmuutoksesta rakennetun version ympärille, vallitsi niiden kesken yksimielisyys siitä, että ilmastonmuutos on ihmisen aiheuttama ilmiö. Makro- ja mikrotason tulkintarepertuaareja yhdisti ilmastoahdistuksen rakentaminen suhteessa tietyn tahon puutteellisiin ilmastotoimiin. Eläinten ja luonnon kärsimyksen sekä tulevien sukupolvien tulkintarepertuaarit taas linkittyvät toisiinsa puhetavassa, jossa ilmastoahdistusta rakennettiin itsen ulkopuolisten kärsijöiden varaan. Dystooppisen tulevaisuuden tulkintarepertuaari taas muodostaa aivan omanlaisensa kokonaisuuden, sillä sen puhetavoissa ilmastoahdistusta lähestyttiin eksistentiaalisista pohdinnoista käsin. Tutkimukseni tulokset osoittavat, että tulkintarepertuaareissa rakennetut versiot ilmastonmuutoksen ilmiön laajuudesta ovat erilaisia: osa repertuaareista rakensi ilmastonmuutoksesta globaalin mittakaavan ilmiötä, kun taas osa käsitteli sitä enemmän Suomen mittakaavassa. Tulokset osoittavat myös, että eri tulkintarepertuaareissa tutkittavat rakensivat samoja emootioita hyvin eri tavoilla ja merkityksellistivät niitä eri voimakkuuksilla. Tutkielman tuloksien avulla voidaan tarkastella sitä, miten suomalaiset lapset ja nuoret puhuvat ilmastoahdistuksesta. Tulosten pohjalta on tulkittavissa, että ilmastoahdistus voi rakentua hyvinkin kirjavasta joukosta erilaisia ja eri vahvuisia emootioita. Ymmärtämällä mekanismeja, joilla ilmastoahdistusta rakennetaan lasten ja nuorten puheissa, voidaan alkaa ymmärtämään näiden selontekojen muuntamisen ja murtamisen tekniikoita. Lisäksi on myös mahdollista etsiä tapoja, joilla lapsia ja nuoria voitaisiin tukea ilmastoahdistuksen kohtaamisessa ja toisaalta myös keinoja, joilla heidän ahdistustaan pystyttäisiin lieventämään. Jatkotutkimuksen aiheeksi ehdotan ilmastoahdistuneisiin (etenkin pojiksi identifioituviin) lapsiin ja nuoriin keskittyvää haastattelututkimusta, joka erilaisena tutkimusmetodina saattaa tuoda ilmastoahdistuksen kuvailuihin uudenlaista syvyyttä ja runsautta.

I denna pro gradu-avhandling granskar jag och lyfter fram hurudana erfarenheter närståendevårdare har av att vara närståendevårdare samt hurudana tankar de har om de tjänster de erhåller från olika aktörer. Syftet med avhandlingen är att vidare studera hur dagens omsorgspolitik inverkar på närståendevårdarnas upplevelser av sin vardag samt tillgång till tjänster. Materialet består av 13 närståendevårdare i Grankulla i åldrarna 39-89. Materialet analyserades genom en materialbaserad och teoristyrd innehållsanalys. Analysen styrdes dels av forskningsfrågorna och dels av på förhand bestämda teoretiska närmandesätt. En av de mest centrala teoretiska utgångspunkterna är socialt och aktivt medborgarskap. Forskningsfrågorna lyder: Hur beskriver närståendevårdarna sitt arbete som närståendevårdare? Vad berättar närståendevårdare om de tjänster och stöd de får i sitt arbete? På vilket sätt påverkar dagens omsorgspolitik på hurudana tjänster närståendevårdare erbjuds samt hur de upplever sin situation? Resultaten delades in i två avsnitt som svarar på de två första forskningsfrågorna. Det första avsnittet, som svarar på den första forskningsfrågan, delades in i fyra teman: hälsa, bundenhet, livsförändring samt drivkraft. Det andra avsnittet svarar på den andra forskningsfrågan och delades in i teman: kommunen, det sociala nätverket, organisationer och grupper samt kontakten till myndigheter. De mest centrala resultaten visar att ansvaret över människors omsorg förflyttats från det offentliga (kommunen) till organisationer, familjer och den enskilda individen. Faktorer som inverkar på hur väl närståendevårdare orkar med sin uppgift samt tillgång till tjänster hänger samman med hurudana medborgarroller närståendevårdaren tar till sig i kontakten med olika aktörer som erbjuder service. Detta studerades bl. a genom aktivt och socialt medborgarskap och visade att det är huruvida närståendevårdaren är resurssvag eller resursstark som bl. a påverkar närståendevårdarens hälsa och tillgång till tjänster. Dagens omsorgspolitik tycks förvänta sig att närståendevårdare ska vara aktiva medborgare med tillräckliga resurser för att kunna bli garanterade tjänster. Kommunen och det offentliga tycks inte längre ansvara över människors omsorg, utan istället ansvara över finansiering av serviceproduceringen samt närståendevårdsarvodet.