Browsing by study line "Maailmanpolitiikka"

Tutkielma tarkastelee Suomen ja Argentiinan välisiä ulkopoliittisia ja taloudellisia suhteita vuosina 1973–1979. Tutkimuksen on tarkoitus avata Suomen ulkopoliittista suhtautumista Argentiinan junttaan, joka kaappasi vallan maassa vuonna 1976. Tarkastelu alkaa Argentiinan demokraattisesta ajanjaksosta (1973–1976), jonka jälkeen analyysin kohteena on yhä aktiivisemmin Argentiinassa toiminut Suomen ulkoasiainministeriö vuosina 1976–1979. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan Suomen elinkeinoelämän ja sen keskusliittojen toimintaa sekä niiden vaikutusta ulkopoliittiseen päätöksentekoon. Tämä tutkielma on tiettävästi ensimmäinen tieteellinen tutkimus Suomen ja Argentiinan viimeisen sotilasjuntan (1976–1983) välisistä suhteista. Jopa 10 000–30 000 ihmistä surmannut junttahallinto, joka kävi avonaiseen sotaan toista valtiota vastaan, edustaa politiikan tutkimuksessa ongelmallista hallintoa kansainvälisten rauhan- ja ihmisoikeusperiaatteiden näkökulmasta. Tässä tutkimuksessa pyritään selittämään Argentiinassa tapahtuneita kehityskulkuja ja niiden ongelmallisuutta kansainvälisen politiikan tutkimuskirjallisuuden avulla. Ulkopolitiikassa aggressiivisesti toiminut argentiinalaishallinto ja sen räikeät ihmisoikeusrikkomukset olivat haitallisia kansainvälisen rauhan, yleismaailmallisten ihmisoikeuksien ja suomalaisen demokratian näkökulmasta. Tutkimusajanjakson aikana juntan ihmisoikeusrikkomukset ulottuivat jopa Suomen kansalaisiin. Tutkimuksen historiallinen analyysi osoittaa, että Suomen ja Argentiinan diplomaattiset ja kaupalliset suhteet paranivat sen jälkeen, kun sotilasjuntta kaappasi vallan Argentiinassa. Tutkielmassa tämän todennäköiseksi syyksi esitetään se, että suomalainen elinkeinoelämä pyrki levittäytymään yhä enemmän Argentiinan sisämarkkinoille. Argentiinassa sijaitseva Buenos Airesin -suurlähetystö, Suomen ulkoasiainministeriö ja erityisesti sen kauppapoliittinen osasto alkoivat tietoisesti parantamaan suhteita ja helpottamaan suomalaisten tuotteiden vientiä muun muassa aloittamalla tieteellis-taloudellis-teknisen yhteistyösopimuksen neuvottelut junttahallinnon kanssa. Tutkielman johtopäätösten mukaan Suomen ulkoasiainministeriön ja elinkeinoelämän toiminta näyttäytyy ongelmallisena ihmisoikeuksien ja kansainvälisen rauhan periaatteiden näkökulmasta.

Työssä tutkitaan miehittämättömistä asejärjestelmistä – “tappajaroboteista” – käytävää julkista keskustelua mikroblogipalvelu Twitterissä. Tähänastisessa kansainvälisen politiikan tutkimuksessa miehittämättömiä asejärjestelmiä on tarkasteltu etenkin oikeutetun sodan teorian piirissä, jossa tutkimus on keskittynyt pitkälti moraalis-eettisiin kysymyksiin. Sitä, millaista julkista keskustelua aiheesta käydään, ei kuitenkaan ole tutkittu. Suomessa julkinen keskustelu miehittämättömistä asejärjestelmistä on vasta heräämässä, mutta kansainvälisesti aihe on ollut tapetilla jo vuosia. Työn tarkoituksena onkin havainnoida, millaista keskustelua aiheesta niin kutsutussa englanninkielisessä maailmassa käydään. Työn metodina käytetään visuaalista kehysanalyysiä, jonka keskiössä on ajatus siitä, että todellisuutta havainnoidaan aina valikoiden – erilaisten kehysten kautta. Kehykset ohjaavat toisaalta korostamaan, toisaalta häivyttämään joitain todellisuuden puolia, jopa sulkemaan osia todellisuudesta kokonaan pois. Työn tavoitteena on tutkia, millaisia kehyksiä miehittämättömiin asejärjestelmiin Twitterin visuaalisissa esityksissä liitetään sekä sitä, miten nuo kehykset ohjaavat, jopa manipuloivat julkisen keskustelun suuntaa. Lisäksi tarkastellaan, miten sukupuolittuneet ja seksualisoidut orientaatiot rakentavat kehyksiä. Työn aineistona toimii Twitteristä kerätty kuvamateriaali, jonka keräämisessä on käytetty neljää hashtagia eli aihetunnistetta: #killerrobots, #stopkillerrobots, #autonomousweapons sekä #autonomousweaponsystems. Tutkimusasetelman painoarvoa lisää se, että sosiaalisen median analyysi, etenkin visuaalinen sellainen, on kansainvälisen politiikan tutkimuksessa ollut tähän mennessä varsin vähäistä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu queer-teoriaan, erityisesti Ahmedin queer-fenomenologiaan, jossa sosiaalisen todellisuuden nähdään järjestäytyvän erilaisten orientaatioiden varaan. Queer-teoriassa painottuvat erityisesti heteroseksuaalisuuden ja cis-sukupuolisuuden käsitteet, mutta queer-fenomenologia lähestyy orientaation käsitettä seksuaalista ja sukupuolista orientaatiota laajemmassa perspektiivissä; queer on sateenvarjopositio, joka kyseenalaistaa niitä totunnaisia orientaatioita, joiden perusteella niin kutsuttua yhteistä hyvää – asioiden “normaalia tilaa” - tuotetaan ja uusinnetaan. Queer-tutkimuksessa onkin nähty, että miehittämättömät asejärjestelmät pervottavat (to queer) sodankäynnin logiikan. Näin miehittämättömät asejärjestelmät ovat eräänlaisia gender queer -vartaloita, jotka rikkovat sodankäynnin sukupuolittuneen ja seksualisoidun logiikan. Tällöin syntyy queer-hetkiä; radikaaleja disorientaation hetkiä, jotka särkevät totunnaisten tulkintakehysten logiikan ja hierarkian. Queerin rinnalla toinen keskeinen käsite on queer-tutkimuksessakin paljon hyödynnetty kyborgi, joka toimii Harawayn analyysissä paitsi ontologisena, ennen kaikkea epistemologisena positiona. Länsimaisen epistemologian kritiikissään Haraway esittää länsimaisen tiedon rakentuvan binääristen polariteettien varaan. Tämän tutkimuksen kannalta keskeisiä polariteetteja ovat etenkin Itse/Toinen, subjekti/objekti, mies/nainen, maskuliininen/feminiininen, ihminen/kone sekä inhimillinen/ei-inhimillinen. Harawayn keskeinen huomio on, etteivät epistemologiset dikotomiat ole vain tapoja järjestää tietoa, vaan ne synnyttävät vallan käytännön ja dominaation logiikan. Vallan ja dominaation rakenteiden rikkomiseen tarvitaan kyborgi – queer. Aineistoanalyysissä nousee esiin neljä hallitsevaa kehystämisen tapaa: antropomorfisointi eli ihmisenkaltaistaminen, fetisointi, toiseuttaminen sekä militaarisen maskuliinisuuden kyseenalaistaminen, ylläpito ja uudelleenmäärittely. Antropomorfisointi liittää sotateknologiaan ihmisenkaltaisia ominaisuuksia ja pyrkii hahmottamaan teknologiaa inhimillisen logiikan kautta. Tällöin hämärtyy se tosiasia, että yksittäisten ruumiillistumien sijaan kyse on parvista ja verkostoista, jotka eivät taivu subjektilogiikan alle. Fetisointi taas näkee asejärjestelmät materiaalisista ja sosiaalisista suhteista riippumattomina, jopa kvasiuskonnollisina artefakteina ja siirtää ne täten kliiniseen, apoliittiseen tilaan. Toiseuttamisessa robotiikkaa ja tekoälyä hyödyntävät järjestelmät taas nähdään radikaalisti Toisina, ihmisyhteisöä uhkaavina hirviöinä. Militaarisen maskuliinisuuden kyseenalaistaminen, ylläpito ja uudelleenmäärittely sen sijaan johtaa siihen, että vaikka miehittämättömät asejärjestelmät kyseenalaistavat ihmisen roolin osana sotateknologista komentoketjua, pyritään militaarisen maskuliinisuuden totunnaista logiikkaa silti pitämään yllä erilaisin maskuliinisin representaatioin. Kehystämistapojen perimmäinen problematiikka on sama: ne tekevät tasa-arvoisesta, ihmisen vastuun ja poliittisen ohjauksen tarpeellisuuden tunnustavasta keskustelusta vaikeaa.

Tutkielma lähtee liikkeelle Neta Crawfordin, Emma Hutchisonin, Roland Bleikerin sekä muiden maailmanpoliittisen tunteiden tutkimuksen pioneerien huomiosta, että maailmanpolitiikka kaipaa lisää keskustelua tunteiden tutkimuksen ja maailmanpolitiikan teoreettisesta ja menetelmällisestä yhteensovittamisesta. Viime vuosina on esiintynyt kiinnostusta neuropsykologisen tutkimuksen merkityksestä ja mahdollisuuksista maailmanpolitiikalle. Tunteiden neuropsykologiaa koskevia teoreettismetodologisia kysymyksiä on tutkittu maailmanpolitiikassa kuitenkin toistaiseksi vähän, jonka vuoksi tutkimusaihe kaipaa lisätutkimusta. Tutkielmaa on rajattu selventämään neuropsykologisten tunneteorioiden ja menetelmien yhdistettävyyttä maailmanpolitiikkaan. Tutkielma tuottaa siis teoreettista ymmärrystä ja ajankohtaista tietoa uudesta ja poikkitieteellisestä tutkimusaiheesta. Teoreettisen ulottuvuuden lisäksi tutkielma ankkuroituu käytäntöön analysoimalla käytännön sovellutuksia tutkimuksen tekemiseen. Tutkielmassa hyödynnetään Marcus Holmesin kehittämää nelikenttämallia, joka on neuropsykologian ja politiikan tutkimuksen tieteenfilosofisista tutkimusperinteistä ammentava työkalu maailmanpoliittisen teorioiden ja menetelmien luokitteluun. Lisäksi tutkielmassa analysoidaan neuropsykologiasta ammentavan Ideological Conflict Project -tutkimushankkeen puitteissa kehitettyjä teoreettisia sekä menetelmällisiä ratkaisuja tunteiden tutkimukseen. Näiden kahden tapausesimerkin kautta esitellään, analysoidaan ja pohditaan tunteiden neuropsykologisten näkökulmien integroimista maailmanpolitiikan tutkimukseen. Tutkielmassa esitellään ja täydennetään Holmesin tekemää luokittelutyötä. Luokittelun esittelyn ja tutkimusten sijoittelun avulla tuodaan esille maailmanpoliittisen tunteiden tutkimuksen taustalla ilmeneviä ontologisia ja epistemologisia kysymyksiä. Lisäksi havainnoidaan Holmesin tavoin, että tietyt teoreettiset tutkimusperinteet esiintyvät yhdessä tiettyjen temaattisten tutkimusaiheiden kanssa: esimerkiksi päätöksenteon ja ulkopolitiikan tutkimuksessa hyödynnetään usein kognitiivisia ja latentteja tunneteorioita ja menetelmiä. Analyysissä päädytään johtopäätelmiin, joiden mukaan tarkasteltava tutkimushanke teoretisoi tunteita ensisijaisesti subjektitason neuropsykologisina ilmiöinä, joita on mahdollista tutkia havainnoimalla ja analysoimalla subjektien kognitiivista toimintaa. Vaikka taustateoria painottaa tunteita neuropsykologisina ja emergentteinä ilmiöinä, tarkasteltava menetelmä, eli kognitiivisaffektiivinen mallintaminen, painottaa tunteiden sosiaalisia ja pysyviä ulottuvuuksia. Yhdessä teoria ja menetelmä tuottavat mekanistisia sekä säännönmukaisuuksia ja kausaalisuhteita painottavia näkökulmia tunteiden tutkimukseen. Kun kognitiivisaffektiiviset kartat asetetaan Holmesin nelikenttään, havaitaan, että ne ovat yhdenmukaisia tunteiden kognitiivisia ja latentteja painottavien tutkimusperinteiden kanssa. Tutkielmassa paikannetaan erityisesti neuropsykologisten tunneteorioiden ja menetelmien yhdistettävyyttä koskevia haasteita, mutta myös uusia ja innovatiivisia tapoja yhdistellä näitä tutkimusaloja. Vaikka kiinnostusta ja menetelmällisiä ratkaisuja on tarjolla yhä enemmän poikkitieteellisen tutkimuksen tekemiseen, tutkielmassa yhdytään näkökulmiin, joiden mukaan monimenetelmällisesti ja monitieteellisesti tuotetun datan integroiminen maailmanpolitiikkaan vaatii lopulta tutkimusalojen teorioiden kehittämistä ja yhteensovittamista.

Tässä maisterintutkielmassa on tutkittu sitä, miten Liettua on rakentanut geopoliittista identiteettiään Venäjän Ukrainassa aloittaman hyökkäyssodan aikana. Tutkielman tarkoituksena on ollut tarkastella kahden Liettuan ulkopoliittisesti merkittävän toimijan, Liettuan presidentin ja ulkoministerin, julkisia lausuntoja Venäjän hyökkäyssodan ajalta helmikuusta 2022 heinäkuuhun 2023. Venäjän hyökkäyssotaa voidaan pitää tietynlaisena vedenjakajana Liettuan suhteessa itänaapuriinsa, minkä vuoksi tämä aikarajaus palvelee tavoitteita tunnistaa geopoliittisen identiteetin muodostumista. Tutkielmassa on analysoitu ulkoministerin ja presidentin julkisia lausuntoja ja kannanottoja hyökkäyssodan ajalta ja pyritty tunnistamaan lausunnoista geopoliittisen identiteetin osasia. Julkisia lausuntoja analysoimalla tutkielmassa on pyritty erottelemaan erilaisia teemoja tai osia, joissa Liettuan geopoliittinen identiteetti näkyy. Lausunnot on valittu julkisesti nähtävissä olevista lausunnoista, jotka ovat pääosin kerätty Liettuan kansalliselta lrt.lt-uutismediasivustolta. Tutkielman teoreettiseksi viitekehykseksi on valittu konstruktivismi ja kriittinen geopolitiikka. Kriittisen geopolitiikan hyödyntäminen konstruktivistisena maailmanpoliittisena teoriana mahdollistaa erilaisten elementtien tunnistamisen geopoliittisesta identiteetistä. Esimerkiksi alueretoriikka, johon on liitetty tiettyjä maa-alueita tai geopoliittisia merkityksiä, osoittaa geopoliittista identiteettiä nykyisten ja historiallisten merkitysten valossa. Historialliset kehityskaaret ovat olennainen osa aineiston tarkastelua, sillä usein geopoliittinen identiteetti rakentuu esimerkiksi jaetun ylisukupolvisen trauman tai yhteiseksi koetun kansallisidentiteetin päälle. Tutkielmassa on tarkasteltu geopoliittista identiteettiä ”me” ja ”toiset” -kategorioiden avulla. Tällainen jako nousee kriittisen geopolitiikan aikaisemmasta tutkimuksesta, minkä vuoksi se on valittu tähän tutkielmaan. Tutkielman analyysiluvussa lausunnoista nousevat löydökset on jaettu tarkemmin erilaisiin teemoihin, joista on poimittu olennaiset Liettuan geopoliittista identiteettiä osoittavat piirteet. Tutkielman johtopäätös on, että Liettua osoittaa Venäjän hyökkäyssodan aikana johdonmukaista geopoliittista identiteettiä. Identiteetistä on tunnistettavissa ”me” ja ”toiset” -kategorioiden sisältä viisi teemaa, jotka ovat yhtenäisyys, yhteisöllisyys, arvot, historiallinen konteksti sekä suunnannäyttäjyys. Nämä teemat muodostavat aineistosta nousevan Liettuan geopoliittisen identiteetin kokonaisuuden sekä sitovat yhteen jatkumon historiallisesta kontekstista nykypäivään. “Yhtenäisyys” on havaittavissa erityisesti Ukrainan tukemiseen keskittyvissä ja ukrainalaisille suunnatuissa lausunnoissa. “Yhteisöllisyys” nousee teemana erityisesti länsimaiselle yhteisölle, mukaan lukien Euroopan unionille ja Natolle, suunnatuissa puheenvuoroissa. ”Arvot” näkyvät Liettuan poliittisten johtajien kannanotoissa oletuksina siitä, mitä Liettuan ja muiden länsimaisten yhteisöjen arvot ovat. ”Historiallinen konteksti” on useimmiten yhteydessä Neuvostoliittoon ja neuvostomiehityksen perimään, ja ”suunnannäyttäjyys” nousee esille kannanotoista, jotka osoittavat minkälaista johdonmukaista roolia Liettuan presidentti ja ulkoministeri rakentavat.

Tutkielmassa tarkastellaan YK:n rauhanrakennusta ja diskursseja toimijuudesta. Toimijuutta analysoidaan feminististen ja postkoloniaalisten näkökulmien kautta. Tutkielman tavoitteena on näyttää, millaisia rauhanrakennuksen subjektipositioita YK:n rauhanrakennusta käsittelevässä aineistossa luodaan diskursiivisesti, millaista maailmaa subjektipositioiden tietynlainen rakentuminen luo, ja millaisia mahdollisuuksia toimijuuden rakentuminen sulkee ulkopuolelle. Tutkielman aineistona on YK:n turvallisuusneuvoston, yleiskokouksen ja pääsihteerin päätöslauselmia sekä raportteja liittyen YK:n rauhanrakennuskomissioon. Subjektipositioiden diskursiivista muodostumista analysoidaan diskurssianalyyttisen luennan avulla, jossa toimijuutta tarkastellaan predikaation, subjektien asemoitumisen ja taustaolettamusten tekstuaalisten mekanismien kautta. Tutkielman analyysi näyttää, kuinka YK:n rauhanrakennusta käsittelevässä aineistossa muodostuu viisi subjektipositiota: YK rationaalisena ja legitiiminä toimijana, abstrakti ja suvereeni sekä liberaaleille oletuksille perustuva valtio, YK:lle ja valtiolle alisteinen kansalaisjärjestöistä muodostuva kansalaisyhteiskunta, naiset essentiaalisena ja yhtenäisenä ryhmänä, sekä nuoret toimijoina, jotka tulee sisällyttää rauhanrakennustoimiin. Subjektipositioiden muodostuminen perustuu yhtenäiselle logiikalle, jossa toimijuus muodostuu hierarkkisesti, ennalta määriteltynä ja subjektit empiirisesti oletettuina. Toimijuuden muodostuminen nojaa liberaaleille oletuksille, mikä estää sukupuolistuneiden ja koloniaalisten valtasuhteiden merkitysten tarkastelun osana konfliktien juurisyitä ja rauhanrakennuksen dynamiikkoja. Aineistossa muodostettavat rauhanrakennuksen subjektipositiot uudelleentuottavat liberaaleja oletuksia, mikä luo tietynlaisia toimintamahdollisuuksia sulkien vaihtoehtoisia tapoja ulkopuolelle.

Yhdysvallat on pitkään pyrkinyt rakentamaan rauhaa MENA-alueella, ja erityisesti arabien-Israelin konfliktin kontekstissa. Tämä maisterintutkielma tutkii Yhdysvaltojen rauhanrakentamisen tavoitteita sekä niiden välisiä ristiriitoja juuri tämän konfliktin kohdalla. Tutkielma esittää näiden rauhanrakentamisessa määriteltyjen tavoitteiden heijastelevan Yhdysvaltojen laajempia alueellisia tavoitteita sekä pyrkivän edistämään niitä. Tutkimus toteutettiin konstruktivistisesta teoreettisesta viitekehyksestä käsin. Viitekehykselle on ominaista sosiaalisten faktojen sosiaalisesti rakennettu luonne ja tämän vuoksi maailmanpoliittisten ilmiöiden ja mekanismien kontingenttius. Konstruktivismista nousivat tutkielmaan myös kaksi tutkielman pääkäsitettä: konstitutiiviset suhteet sekä strateginen sosiaalinen rakentaminen. Tavoitteita sekä niiden välisiä ristiriitoja tunnistettiin ja analysoitiin niin kutsutussa Trump Peace Planissa sekä Abraham-sopimuksissa. Nämä dokumenttikokonaisuudet ovat molemmat 2020-luvun rauhanrakentamisen projekteja, ja niiden välillä ilmenee monenlaisia yhteyksiä. Aineistoa voidaankin kuvailla yhdeksi kolikoksi, jolla on kaksi kääntöpuolta. Analyysi eteni tavoitteiden tunnistamisen jälkeen niiden jäsentämiseen laajempien alueellisten tavoitteiden mukaisesti sekä näiden tavoitteiden välisten jännitteiden arviointiin. Analyysissä tunnistetut tavoitteet jaettiin laajemmista alueellisista tavoitteista Iranin vastustamisen, MENA-alueen talouden kehittämisen, kansallisen turvallisuuden, Israelin ja muiden ystävien tukemisen, vakauden ja rauhan sekä Yhdysvaltojen myönteisen maakuvan alle. Aineistosta tunnistetut tavoitteet keskittyvät erityisesti rauhan ja vakauden edistämiseen, Israelin tukemiseen sekä Iranin vaikutusvallan vastustamiseen. Lisäksi monet muut tavoitteet, kuten talouden kehittäminen sekä kansallisen turvallisuuden edistäminen ovat yhteydessä alueen rauhaan ja vakauteen. Iranin vaikutusvallan heikentäminen on myös lukuisten tavoitteiden takana. Samanaikaisesti rauhan ja vakauden tavoitteet vaikuttavat olevan vahvassa ristiriidassa Yhdysvaltojen Iraniin ja Israeliin kohdistuvien tavoitteiden kanssa. Ristiriidat syntyvät risteävistä tavoitteista sekä siitä, että ristiriitatilanteissa etusija on annettu Israelin ja Iranin suhteita edistävälle politiikalle. Tutkielma argumentoi, että rakentamalla rauhaa ja vakautta MENA-alueen arabimaiden sekä Israelin välille rakentamalla yhteistä uhkakuvaa Iranista alueen kokonaisrauha tai vakaus ei muutu. Kun tämä kehitys yhdistetään Israelia tukevaan politiikkaan, myös Israelin ja Palestiinan välinen konflikti syvenee läheisempien arabimaiden ja Israelin suhteiden kustannuksella. Molemmissa tapauksissa on kysymys ensisijaisesti jännitteiden painopisteen muutoksista MENA-alueella, joka vaarantaa alueen rauhan ja vakauden kasvamisen kokonaisuudessaan. Tutkielma suosittelee analyysin pohjalta muutosta Yhdysvaltojen rauhanrakentamisen painotuksissa. Yhdysvaltojen suhdetta Iraniin tai Israeliin ei tarvitse muuttaa, vaan siirtää toisille politiikan alueille. Israelin ja arabimaiden välisiä suhteita voidaan edistää hyödyntämättä viholliskuvaa Iranista. Israelin kohdalla taas maiden välistä ystävyyssuhdetta voidaan edistää muualla kuin rauhanrakentamisen kohdalla. Nostamalla rauhan ja vakauden tavoitteet ensisijaisiksi Yhdysvaltojen rauhanrakentamisessa sen vaikutukset vahvistuvat, mikä edistää myös Yhdysvaltojen omaa etua.