Browsing by study line "Politics and Organizations"

Tutkielmassa kuvaillaan valinnanvapauden diskurssin muuttumista viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tämän hetkinen valinnanvapaus sosiaali- ja terveydenhuollossa on vuodelta 2011 voimaan tulleen Terveydenhuoltolain mukainen ja sitä halutaan muuttaa hallituksen lakiesityksellä 16/2018. Tutkimuskysymyksenä on: ”Miten valinnanvapauden diskurssi on muuttunut vuosien 2010 ja 2018 välisenä aikana?” Valinnanvapaudesta tarkastellaan sekä sen sisällön määritelmää että valinnanvapauden haltijaa perusteluineen. Laadullinen tutkimusaineisto muodostuu Terveydenhuoltolaista ja sen taustalla olleesta hallituksen esityksestä 90/2010 sekä hallituksen esityksestä 16/2018. Tutkimusmenetelmänä käytetään diskurssianalyysia. Tutkimuksen teoreettisessa viitekehyksessä käydään läpi hallinnon uudistamista New public management -ajattelumallin mukaisesti ja tarkastellaan kuinka sen toimet soveltuivat terveydenhuoltoon. Useat maat uudistivat julkista sektoriaan NPM:n mukaisesti, mutta eivät kuitenkaan saavuttaneet sen avulla tavoiteltuja säästöjä, vaan tilalle tuli uusia transaktiokustannuksia eikä yhteistyö eri toimijoiden välillä ollut sujuvaa. Niinpä on siirrytty puhumaan post-NPM-teorioista, joiden kautta tavoitellaan verkostomaista yhteistyötä sekä palveluiden integraatiota ja halutaan korjata NPM:n tuomia ongelmia. Lisäksi tarkastellaan tilaaja-tuottajamallia, joka on NPM:n sovellus ja esitetään sen käyttökokemuksia Suomesta ja ulkomailta. Tilaaja-tuottajamallin on todettu lisäävän byrokratiaa ja kasvattavan kustannuksia. Tällä hetkellä sosiaali- ja terveydenhuollossa ei vallitse konsensusta siitä ovatko palveluiden tarvitsijat potilaita, asiakkaita, käyttäjiä vai jotain muuta. Niinpä lyhyesti esitellään myös, kuinka sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden käyttäjiin on viitattu eri aikoina ja eri maissa. Tutkimus osoittaa, että valinnanvapauden diskurssi on muuttunut kaupallisempaan suuntaan viimeisen kymmenen vuoden aikana. Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisessa korostuu asiakaskeskeisyys. Valinnanvapautta halutaan laajentaa terveydenhuollosta sosiaalihuollon ja suunhoidon pariin tilaaja-tuottajamallin myötä. Valinnanvapautta ollaan muuttamassa nykyisestä potilaan mahdollisuudesta tulevaisuudessa asiakkaan oikeudeksi, jonka avulla asiakas voisi vaikuttaa hoitoonsa valitsemalla kiireettömässä hoidossa hoitopaikkansa ja häntä hoitavan terveydenhuollon ammattihenkilön tai moniammatillisen tiimin. Samalla perinteinen terveydenhuollon diskurssi muuttuu markkinatalouden diskurssiksi ja näin ollen jatkossa terveydenhuollon päätöksiä ajaa markkinavoimat NPM:n mukaisesti perinteisen terveydenhuollon sijaan.

Maisterintutkielmassa tarkastellaan ehdokkaisiin kohdistuvaa vaalihäirintää. Tutkielmassa vaalihäirintää lähestytään tarkoituksellisena toimintana ja poliittisena väkivaltana, jonka poliittisuus perustuu vaalien luomaan kontekstiin ja vaikuttamispyrkimyksiin. Tutkielman tavoitteena on selvittää vaalihäirintää kohdanneiden ehdokkaiden kokemuksia vaalihäirinnästä, sen sukupuolittuneesta luonteesta, tunnistamisesta ja vaikutuksista poliittiseen osallistumiseen. Laadullinen tutkielma perustuu kuuden vuoden 2021 kuntavaaleissa ehdolla olleen naisen haastatteluun. Aineistoa analysoidaan tutkielmassa teemoittelun avulla. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu vaalihäirintää ja sen poliittisia sekä sukupuolittuneita ulottuvuuksia jäsentävistä teorioista. Tutkielmassa naisiin kohdistuva vaalihäirintä sijoittuu poliittisen väkivallan ja sukupuolittuneen väkivallan risteyskohtaan. Tutkielmassa hyödynnetyn teoriakehikon avulla voidaan systemaattisesti tunnistaa ja nimetä vaalihäirinnän poliittisia ja sukupuolittuneita motiiveja, tekotapoja sekä vaikutuksia. Tutkielmassa ei tarkastella häirintätapauksia, vaan haastateltavien kokemuksia häirinnästä, muiden toimijoiden reaktioista ja tapahtumien seurauksista analysoidaan teorian näkökulmasta. Tutkielmassa tunnistetaan viisi teemaa. Tutkielman perusteella vaalihäirintä on yhteiskunnallinen ongelma, joka vaikuttaa ehdokkaiden vaalikampanjointiin ja kokemuksiin politiikasta. Häirinnästä havaitaan sekä poliittisia että sukupuolittuneita motiiveja, jotka kumpuavat useimmiten pyrkimyksestä vaientaa epätoivotut mielipiteet tai vastustajat. Sukupuolittunut vaalihäirintä vaikuttaa tutkielman perusteella yleiseltä, ja se ilmenee esimerkiksi seksuaalisena häirintänä, pelotteluna ja vähättelynä. Naisehdokkaisiin kohdistuvassa häirinnässä on myös naisvihamielisiä piirteitä, jotka ilmentävät yhteiskunnan ja päätöksenteon epätasa-arvoisuutta. Vaikka ehdokkaat saavat häirintätapauksien käsittelyyn tarvitsemaansa tukea ja tunnistusta omalta puolueeltaan, muilta ehdokkailta ja läheisiltään, ehdokkaat kohtaavat myös kokemustensa vähättelyä. Tutkielman mukaan häirintä on normalisoitunut, mikä voi vaikuttaa sekä yhteiskunnan toimijoiden että ehdokkaiden omaan haluun puuttua häirintään. Häirintätapauksiin suhtaudutaan esimerkiksi poliittisen osallistumisen tai vallankäytön hintana. Tutkielman perusteella häirintä on haitallista yksilöille sekä laajemmin yhteiskunnalle ja demokratialle. Häirintäkokemukset vaikuttavat negatiivisesti ehdokkaiden elämään ja poliittiseen osallistumiseen. Vaalihäirintä lisää vaalityöhön liittyvää kuormitusta sekä henkistä taakkaa, ja saa ehdokkaat pohtimaan ehdokkuutta, kannanottoja ja muuta poliittista vaikuttamista aikaisempaa tarkemmin. Tutkielman mukaan ehdokkaat eivät kuitenkaan haluaisi antaa vaalihäirinnän hiljentää heitä. Ehdokkaat pyrkivät suojautumaan tekojen negatiivisilta vaikutuksilta ja haluavat edistää vaalihäirinnän ja sen vaikutusten tunnistamista yhteiskunnassa. Vaalihäirintään liittyvä tietoisuus, lainsäädännön muutokset ja viranomaisten resurssit auttaisivat ehkäisemään häirintää ja sen haitallisia seurauksia. Jos vaalihäirintää ei tunnisteta ja häirintä kohdistuu erityisesti naisiin ja vähemmistöihin, häirintä voi vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi vaalitulokseen, politiikkaan liittyvään kiinnostukseen ja yhdenvertaisuuteen.

Pro gradussa tutkitaan tulevaisuuspuhetta täysistuntopuheessa. Tutkielman tapauksena ovat budjettikeskustelut eli eduskunnan lähetekeskustelut hallituksen esityksestä valtion talousarvioksi vuodelle 2020. Tutkielma sijoittuu poliittisen puheen tutkimuksen kenttään ja tarkemmin eduskuntapuheen tutkimukseen. Alan tutkimusperinne on Suomessa vahva, mutta eduskunnan tulevaisuuspuhetta ei ole aikaisemmin tutkittu.Tutkielma hyödyntää myös politiikan ajallisuuden tutkimusperinnettä. Mainittujen alojen lisäksi tutkielma pohjautuu tulevaisuudentutkimukseen, jonka käsitteistöä tutkielmassa hyödynnetään poikkitieteellisesti. Tutkielman menetelmä on kehysanalyysi, jossa tutkitaan laadullisesti sitä, miten asioita puheessa esitetään. Kehysanalyysissa tarkastellaan puheessa esiintyvää valikointia ja korostamista sekä sitä, miten siinä määritellään ongelmia, nimetään niiden syitä, tehdään moraaliarvioita ja ehdotetaan ratkaisuja. Pro gradun aineisto on syksyllä 2019 käytyjen budjettikeskustelujen täysistuntopöytäkirjat. Tutkimuskysymys on kolmiosainen. Ensimmäisessä niistä tarkastellaan, millaisia erilaisia Suomen tulevaisuuden ilmiöitä edustajat kehystävät. Toisessa selvitetään, millaisia eroavaisuuksia tulevaisuuskehysten käytössä on. Kolmannessa niistä tarkastellaan, millaisia poliittisia toimia ja ratkaisuja puhujat ajavat kullakin kehyksellä. Tulevaisuudesta puhutaan budjettikeskusteluissa ennen kaikkea sen kautta, millainen sen tulisi olla ja mitä asialle kuuluisi tehdä. Kehystetyt tulevaisuuden ilmiöt ovat pääasiassa negatiivisia ongelma- tai uhkakuvia. Keskusteluissa esiintyy vain vähän positiivista katsantoa tulevaisuuteen. Tulevaisuuden ilmiöiksi kehystetään laskeva työllisyysaste, taantuva talouskasvu, kuntatalouden kriisi, työvoimapula, valtionvelan kasvu, syntyvyyden lasku, väestön ikääntyminen, syrjäytyminen ja eriarvoistuminen, alueellinen eriarvoistuminen, ilmastonmuutos, ympäristöongelmat sekä kasvava kansainvälinen epävarmuus. Kunkin puolueen edustajat esittävät tulevaisuuden ilmiöihin sellaisia ratkaisuja, jotka sopivat näiden omaan politiikkaan. Suurimmat erot kehystyksissä ovat hallituksen ja opposition välillä, mutta niissä esiintyy myös varsin perinteistä oikeisto-vasemmisto-jakoa. Kehystysten erilaisuus ja samanlaisuus vaihtelee ilmiöiden välillä. Useissa ilmiöissä kehystyksen ongelmanmääritys on sama, mutta puolueiden mukaan sitä pitäisi ratkoa eri tavoilla. Tulevaisuuspuhe julkisessa budjettikeskustelupuheessa pyrkii ajamaan puhujan poliittisia päämääriä ja keskittyy pitkälti ongelmiin ja uhkakuviin. Käsitykset tulevaisuudesta ohjaavat sitä, millaista politiikkaa nykyhetkessä tehdään. Siksi politiikan tulevaisuuspuheessa on runsaasti tilausta myös jatkotutkimukselle.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan kansanedustajien näkemyksiä ja kokemuksia kiinalaisesta sosiaalisen median alusta TikTokista. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka poliittinen viestintä on muuttunut TikTokin myötä ja onko TikTok tehnyt poliittisesta viestinnästä henkilöityneempää kansanedustajien näkökulmasta. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimivat medioitumisen, sosiaalisen median logiikan ja henkilöitymisen käsitteet. Maisterintutkielman aineisto on kerätty puolistrukturoitujen haastatteluiden eli teemahaastatteluiden avulla. Tutkielmaa varten haastateltiin viittä kansanedustajaa, jotka edustivat eri puolueita. Haastateltujen kansanedustajien puolueet olivat: Perussuomalaiset, Suomen Keskusta, Suomen Sosiaalidemokraattinen puolue, Vihreä liitto ja Vasemmistoliitto. Valitut puolueet edustivat viittä eniten tykkäyksiä TikTokissa saanutta puoluetta syksyllä 2023. Haastateltavat kansanedustajat valittiin kunkin puolueen aktiivisesti TikTokia käyttävien kansanedustajien joukosta satunnaisesti. Tutkielman haastatteluja voidaan pitää myös eliittihaastatteluina haastateltavien yhteiskunnallisesti merkittävän aseman takia. Tutkielman aineistoa analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Aineisto teemoiteltiin hyödyntäen ATLAS.ti-sovellusta. Tutkielmaa varten haastatellut kansanedustajat ovat liittyneet TikTokiin varsin samana ajankohtana ja varsin samoista syistä. Kansanedustajat olivat kiinnostuneita TikTokista uutena sosiaalisen median alustana sekä toivoivat tavoittavansa alustalla erityisesti nuorempia kohdeyleisöjä. Haastatellut kansanedustajat eivät kuitenkaan olleet hyödyntäneet TikTokin vuorovaikutusominaisuuksia juuri ollenkaan, vaan käyttivät alustaa lähes pelkästään yksisuuntaisesti, kuten vanhaa mediaa. Suurin osa kansanedustajista ei ollut tarkemmin suunnitellut, kuinka onnistuisi nuoren kohdeyleisön tavoittamisessa. Kansanedustajat ovat kokeilleet TikTokissa monenlaisia sisältöjä, mutta keskeisenä sisällöissä ilmenee asiapitoisuus, jota on pidetty suomalaisen politiikan ominaispiirteenä. Kansanedustajat eivät olleet juurikaan tarttuneet TikTokissa viihteellisiin tai huumoria sisältäviin sisältöihin, vaikka tämän tyyliset sisällöt nähtiinkin yleisesti TikTokissa suosittuina. Henkilöitymisen näkökulmasta kansanedustajat eivät tuo yksityiselämäänsä esille TikTok-sisällöissään. Myös oman persoonan esille tuominen koettiin pääasiassa vaikeana, vaikka vihreiden ja keskustan edustajat kokivatkin tuovansa persoonallisia piirteitään esiin jonkin verran. TikTokin sisällöt ovat kuitenkin jossain määrin henkilöityneitä, sillä lähes kaikki kansanedustajien julkaisemat TikTok-sisällöt ovat sellaisia, joissa he esiintyvät omilla kasvoillaan. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan todeta, että vaikka TikTokiin liittyvät tietoturvahuolet mietityttäväkin kansanedustajia, he haluavat silti olla alustalla läsnä. Osa kokee jopa velvollisuudentunnetta olla mukana alustalla, jossa poliittista keskustelua käydään. Kansanedustajat näkevät TikTokin alustana, jossa voi saada omat sisältönsä leviämään laajalle yleisölle, riippumatta esimerkiksi seuraajamäärästä. TikTok nähdään alustana, jossa voi tavoittaa sellaisia uniikkeja kohdeyleisöjä, joita ei tavoita mistään muualta. Kaiken kaikkiaan kansanedustajien poliittinen viestintä TikTokissa on kuitenkin varsin strategiatonta, asiapitoista ja alustan tarjoamia mahdollisuuksia poliittiselle viestinnälle ei ole toistaiseksi osattu hyödyntää kovinkaan laajasti.

Feministinen ulkopolitiikkaa on niin tutkimuksen kuin myös käytännönkin osalta verrattain uusi ilmiö, joka nousi yleiseen tietoisuuteen vuonna 2014 kun Ruotsi julisti harjoittavansa feminististä ulkopolitiikkaa. Sittemmin useat maat, kuten Kanada, Meksiko, Ranska, Luxembourg ja Saksa, ovat seuranneet Ruotsin jalanjäljissä. Suomessakin aiheesta on keskusteltu ahkerasti, ja muun muassa Tuula Haatainen ja Eva Biaudet ovat peräänkuuluttaneet feministisen ulkopolitiikan kirjaamista hallitusohjelmaan. Suomi ei kuitenkaan ole virallisesti julistanut harjoittavan feminististä ulkopolitiikkaa. Marinin hallituksen ministereistä Maria Ohisalo ja Pekka Haavisto ovat kuitenkin ilmaisseet Suomen jo monelta osin harjoittavan feminististä ulkopolitiikkaa. Tutkielmassa tarkastelen Suomen ulkopolitiikkaa feministisen ulkopolitiikan näkökulmasta. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä keskitytään selvittämään feministisen ulkopolitiikan lähtökohtia, sen määritelmää sekä ominaispiirteitä, jotka toimivat analyysin pohjana. Analysoimalla Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa vuodelta 2020 teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla, tutkielmani vastaa kysymykseen siitä, millaisia feministisen ulkopolitiikan piirteitä Suomen ulkopolitiikassa ilmenee. Aineistoa käsitellään kokonaisuutena, etsien myös mahdollisia ristiriitoja tai puutteita feministisen ulkopolitiikan osalta. Tutkielman tulokset osoittavat, että Suomen ulkopolitiikassa ilmenee useita feministisen ulkopolitiikan ominaispiirteitä mutta se, miten vahvasti piirteet ilmenevät, tai miten kattavasti ne on huomioitu, vaihtelee suuresti. Selkeimmät ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta ilmenevät feministisen ulkopolitiikan ominaispiirteet ovat oikeusperustaisuus, rauhanomaisuus sekä laaja turvallisuuskäsitys. Suurin puute selonteossa feministisen ulkopolitiikan näkökulmasta taas on intersektionaalisuuden puuttuminen, mikä osaltaan vahvistaa aiempien tutkimusten tuloksia Suomen ulkopolitiikan feminismin tilasta.

Millaisia politiikan uutisten kuluttajia nuoret aikuiset ovat? Mitkä tekijät motivoivat heitä politiikan uutisten kuluttamiseen? Entä mitkä ovat demotivoivia eli motivaatiota heikentäviä tekijöitä? Tämä tutkimus vastaa näihin kysymyksiin käyttämällä kokeellista simulaatiomenetelmää, jossa haastateltavat reagoivat testiartikkeleihin vastaamalla, mitkä niistä he lukisivat ja millä perusteella. Tutkimuskysymykset ovat tärkeitä, koska viime vuosikymmeninä median murros on saanut uutistoimitukset miettimään tarkemmin yleisöä ja uusia digitaalisia mahdollisuuksia. Nuoret sukupolvet ovat vaativia kuluttajia, joille medioiden täytyy onnistua vakuuttamaan, että heidän tarjoamiensa uutisten parissa kannattaa käyttää aikaa. Erityisesti politiikan journalismi on vaikeassa asemassa toteuttamassa yhtä aikaa toimitusten lukijalähtöisiä ja analytiikkaan pohjautuvia tavoitteita sekä vallan vahtikoiran tehtävää. Politiikan uutisten kuluttamisella on myös yhteys nuorten poliittiseen kiinnostukseen ja osallistumiseen. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina, joissa haastateltiin kahtatoista 18–24-vuotiasta nuorta aikuista. Haastateltaville näytettiin 50 eri medioista poimittua politiikan uutista, joista he valitsivat ja perustelivat, mitkä he lukisivat ja mitkä eivät. Näiden testiartikkelien tarkoituksena oli simuloida todellista valintatilannetta, jossa päätös verkkojutun klikkaamisesta tehdään nopeasti ja alitajuntaisesti. Valintojen ja perustelujen pohjalta muodostettiin motivaatio- ja demotivaatiotekijöitä, jotka avaavat syitä kiinnostukselle. Lisäksi haastateltavilta kysyttiin uutisiin ja politiikan uutisiin liittyvistä kulutustottumuksista. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu vastaanotto- ja käyttötarkoitustutkimuksesta sekä motivaatio- ja demotivaatiotekijöitä käsittelevästä kirjallisuudesta. Näiden pohjalta muodostettiin oma viitekehys, joka huomioi käyttötarkoitustutkimuksen kritiikin. Haastattelut analysoitiin aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Haastatellut nuoret aikuiset kuluttivat uutisia monipuolisesti sekä määrällisesti että laadullisesti. Heillä oli neljä keskeistä syytä kuluttaa uutisia: ajanviete, halu sivistyä, huomioarvo ja samaistuminen. Näistä huomioarvo eli olennaisimmat tapahtumat ja samaistuminen korostuivat politiikan uutisten kuluttamisen syinä. Lähes kaikki haastateltavat arvioivat, että he seuraavat uutisia ja erityisesti politiikkaa aiempaa enemmän. Muutokseen oli vaikuttanut neljä tekijää: koulutus, aikuistuminen, kaveripiiri ja kiinnostusta herättävä yksittäinen uutistapahtuma. Motivaatiotekijöitä olivat samaistuminen, tuttuus ja tunteet. Etukäteen esimerkiksi keskusteluista tai aiemmasta uutisoinnista tuttu aihe kannusti lukemaan lisää samasta aiheesta. Tunteisiin kuten hämmennykseen tai yllätykseen liittyvät motivaatiot olivat yleisiä erityisesti ikähaitarin nuorimmilla haastateltavilla. Demotivaatiotekijöitä olivat lisäarvon puute, epäselvyys, riitely sekä yksittäiset henkilöt ja mielipiteet. Lisäarvoa ei koettu saavan, jos jutussa ei ollut riittävän tärkeää, uutta, ajankohtaista tai konkreettista asiaa. Epäselvyyden takia haastateltavien oli vaikea kontekstoida osaa jutuista, minkä takia he eivät olisi halunneet lukea kyseisiä juttuja. Riitely koettiin turhanpäiväiseksi ja usein liioitelluksi. Yksittäisiin henkilöihin ja mielipiteisiin keskittymistä pidettiin yksipuolisena uutisointina. Tämän tutkimuksen perusteella motivaatio- ja demotivaatiotekijöiden käsitteitä kannattaa jatkossakin hyödyntää uutisiin liittyvissä käyttötarkoitustutkimuksissa. Niiden avulla saadaan muuta motivaatiotutkimusta tarkempaa tietoa uutisten kuluttajien asenteista ja käyttäytymisestä. Esimerkiksi tuttuuden korostuminen motivaatiotekijänä kertoo siitä, että haastateltavat seuraavat politiikan uutisia hyvin, koska aiheet eivät tuntuisi tutuilta ilman tietämystä päivänpolitiikasta. Haastateltavat myös löysivät paljon samaistumispintaa politiikan uutisista, mihin vaikuttaa se, että haastateltavien kokema samaistuminen oli laajaa eikä kovin suoraviivaista. Tämä on merkityksellistä, koska kyky samaistua monipuolisesti eri aiheisiin mahdollistaa laajan kiinnostuksen ja sitä kautta poliittisen tietämyksen. Otsikoiden epäselvyys vaikutti kuitenkin siihen, että haastateltavat eivät kyenneet kontekstoimaan tai uloskoodaamaan kaikkia juttuja eivätkä siksi ymmärtäneet uutisia. Tämä aiheutti kokemuksen siitä, etteivät he tiedä tarpeeksi politiikasta ja juttu ei ole tehty heille. Ulkopuolisuuden tunne voi etäännyttää nuoria uutisista ja politiikasta sekä olla siten riski demokratialle. Uutistoimituksissa kannattaisi kiinnittää huomiota erityisesti otsikkojen selkeyteen. Tutkimuksen perusteella nuoret aikuiset ovat kuitenkin kiinnostuneita politiikan uutisista. He kuluttavat uutisia monipuolisesti, mutta vähättelevät politiikan uutisten seuraamistaan ja ymmärrystä yhteiskunnallisista asioista. Tämä on huolestuttavaa nuorten aikuisten itsetunnon ja koetun osaamisen kannalta. Lähes kaikki lukivat aikuistuessaan enemmän politiikan uutisia, mikä kertoo siitä, ettei poliittisesti epäkiinnostuneesta nuoresta kasva väistämättä epäkiinnostunutta aikuista.

Försvarssamarbetet på EU-nivå har tagit enorma sedan 2010-talet. Den rådande försvarsintegrationen i EU är ett ytterst aktuellt ämne inom EU-politiken. År 2017 ratificerades en permanent försvars- och säkerhetsstruktur för EU, nämligen Pesco. Den nya samarbetsstrukturens mål är att utveckla EU:s operativa kapacitet för militära krishanteringsuppgifter och erbjuder en permanent struktur för till exempel. Försvarssamarbete faller nära med frågor gällande suveränitet och autonomi. Forskningens syfte är att kritiskt granska mindre medlemsstaters roll i EU:s beslutsfattning med fokus på säkerhets- och försvarspolitik. Målet är att bättre förstå deras möjligheter och utmaningar i ett föränderligt samarbetsområde och vad som förklarar deras policyval samt förhållningssätt inom försvarspolitik. Det huvudsakliga temat är mindre medlemsstaters förhållning till säkerhets- och försvarspolitiken och vilka intressen de har i fördjupat försvarssamarbete. Det andra fokusområdet är deras inflytande i denna försvarsutveckling och EU:s beslutsfattning Forskningens analysdel granskar strategier och utmaningar i mindre medlemsstaters påverkansarbete samt jämförande fallstudier om hur tre mindre medlemsstater – Finland, Sverige och Irland - förhåller sig till rådande försvarsutvecklingen. Teoribasen för avhandlingen består av två EU-integrationsteorier, nämligen liberal intergovernmentalism och multi-level governance. De förklarar medlemsstaters roll i EU-integration och förklarar hur samarbete skapar synergifördelar och beskriver det komplexa beroendeskapet mellan medlemsstater. Fallstudierna genomfördes med en systematisk innehållsanalys av de valda ländernas policydokument om säkerhet och försvar. I kvalitativa innehållsanalysen jämfördes samtliga centrala ställningstaganden i de tre valda mindre medlemsstaternas policydokument. Innehållsanalysen granskade och jämförde hur de tre länder betonar EU:s försvarspolitik i sina policydokument och hur de förhåller sig till fortsatt utvecklande av policyområdet. Innehållsanalysen kompletterades med ECFR:s expertsurvey från 2018. Surveyns resultat visade hur medlemsländer prioriterar försvars- och säkerhetspolitik och hur andra medlemsstater beaktar mindre medlemsstater i EU-politiken. Utifrån analysens inledande del samt den tidigare forskningen kan vi dra slutsatser att mindre staters enda effektiva sätt för att öka inflytandet är att använda sig av kommunikativa handlingar och immateriella resurser. Analysen visade också att förmågan att samarbeta, prioritera, vara responsiv och förhandla kompromisser som leder till koalitioner är effektiva sätt för att öka inflytande. Resultaten av fallstudierna visar att Finland är mest positiv av de tre mindre medlemsländerna för fördjupat försvarssamarbete på EU-nivå. Sverige förhåller sig också positivt men Irlands position är mycket annorlunda till de två nordiska länderna. Med stöd av tidigare forskning och teoribasen kan vi anta att Finland och Sverige har bättre förutsättningar än Irland att påverka hur försvarssamarbetet formas i EU. Finland och Sverige prioriterar också försvarspolitik mycket högre än Irland i EU-politiken.

Tässä tutkielmassa selvitetään, miten sukupuolinormeista poikkeaminen aiheuttaa naisvihamielistä keskustelua suomalaisessa verkkokeskustelussa. Tavoitteena on osoittaa suomalaisen verkkokeskustelun naisvihan diskursiiviset piirteet ja nostaa sukupuolinormien kapeat raamit näkyvimmiksi. Sukupuolinormit luovat odotuksia siitä, miten sukupuolien edustajien tulisi käyttäytyä. Etenkin naisilla normeista poikkeaminen aiheuttaa paheksuntaa ja vihamielisyyttä. Internetin mahdollistama anonymiteetti antaa enemmän vapauksia levittää vihapuhetta ilman henkilökohtaista vastuuta. Internet on merkittävä osa yhteiskuntaamme ja arkeamme, ja sen ilmiöt vaikuttavat yksilöihin myös verkkomaailman ulkopuolella. Tutkielma kytkeytyy osaksi feminististä tutkimusta. Teoreettiseen viitekehykseen kuuluu tutkielman kannalta olennaiset käsitteet, joita ovat sukupuoli, vihapuhe ja sortava puhe, sekä naisviha. Aineisto on rajattu koskemaan Sanna Marinin vuosien 2020–2024 aikana tapahtuneita neljää kohua: jakkukohu, juhlintakohu, avioerokohu ja Tony Blair -instituuttiin siirtyminen. Tutkielman aineisto kerättiin kahdelta anonyymiltä suomalaiselta verkkokeskustelualustalta, jotka ovat Kaksplus.fi ja Suomi24. Aineisto koostui seitsemästäkymmenestä keskustelusta, joissa ilmeni naisvihamielistä kommentointia. Analyysin menetelmänä hyödynnetään kriittistä diskurssianalyysiä, joka ottaa kielen analysoinnin lisäksi huomioon yhteiskunnalliset valtasuhteet. Nimesin aineistosta neljä eri diskurssia, joissa ilmenee naisvihamielistä keskustelua koskien sukupuolinormien rikkomista. Diskurssit ovat: Huonot äidit ja vaimot, Siveettömät naiset, Laskelmoivat naiset ja Epäpätevät naiset. Diskurssien sisältöjä peilataan aikaisempaan tutkimukseen ja teoriaan. Diskursseissa naisiin kohdistuu arvottavaa kieltä äidin roolista poikkeamisesta, avoimesta seksuaalisesta käytöksestä, kunnianhimosta ja strategisoimisesta, sekä naisten epäpätevyydestä työelämässä ja vastuutehtävissä. Diskursiivisia piirteitä ilmenee naisten ulkonäön haukkumisena ja seksualisoimisena, iän kommentoimisena negatiiviseen sävyyn, sekä sukupuolittuneina haukkumasanoina. Tutkielma esittää naisvihan perustuvan pelkoon sukupuolinormien ylläpitävien valtarakenteiden murtumisesta. Naisvihan levittämisen tavoite on ylläpitää sosiaalista kontrollia ja pitää naisia sosiaalisesti huonommassa asemassa. Tutkielman tulokset osoittavat, että suomalaisessa yhteiskunnassa sukupuolien välinen epätasa-arvo on yhä olemassa ja se ilmenee sukupuolittuneena vihapuheena ja sukupuolinormeista poikkeamisen vahtimisella.

Tutkielman aiheena on suomalainen eliitti ja sen yhteiskunnalliset asenteet. Tutkielmassa tarkastellaan eliitin yhteiskunnallisia mielipiteitä, eliitin ja kansan mielipide-eroja sekä eliitin näkemysten yhtenäisyyttä. Eliitille ominaista on suuri yhteiskunnallinen vaikutusvalta, mikä tekee eliitistä politiikan ja hallinnon tutkimuskohteena erityisen kiinnostavan. Tutkielma perustuu eliitille suunnattuun laajaan kyselytutkimukseen (n = 699), joka toteutettiin koronapandemian aikana syys-marraskuussa 2020 osana Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa Kansalaisuuden kuilut ja kuplat (BIBU) -tutkimushanketta. Tutkielman kohderyhmänä on politiikan, julkisen sektorin, elinkeinoelämän sekä muu (median ja tieteen) eliitti. Eliitin vastauksia verrataan kansalaiskyselyihin, joissa kansalaisille on esitetty vastaavat kysymykset. Suomessa ja kansainvälisesti eliitin ja kansan mielipiteitä vertailevaa eliittitutkimusta on tehty vain vähän. Tutkimuskysymyksenä on, mitkä ovat suomalaisen eliitin yhteiskunnalliset mielipiteet koskien talouspolitiikkaa ja hyvinvointivaltion kehittämistä ja eroavatko ne muiden kansalaisten mielipiteistä. Lisäksi tutkimuskysymyksenä on, onko suomalainen eliitti mielipiteiltään yhtenäinen. Samalla tutkitaan eliitin suhtautumista politiikkaan ja poliittiseen järjestelmään. Tutkimusmenetelminä hyödynnetään yksisuuntaista varianssianalyysiä, lineaarista regressioanalyysiä, korrelaatiokertoimia, ristiintaulukointia sekä suoria jakaumia. Tutkielmassa hyödynnetään klassisia ja demokraattisia eliittiteorioita sekä aiempaa eliittitutkimusta. Tutkielman päätulos on, että kansalaisten ja eliitin mielipiteet eroavat monissa poliittisissa kysymyksissä merkittävästi. Suomalainen eliitti on kansaan nähden oikeistolaisempi ja liberaalimpi. Erot näkyvät etenkin suhtautumisessa talouspolitiikkaan ja työperäiseen maahanmuuttoon: eliitti suhtautuu kansaa kielteisemmin valtion velkaantumiseen, ja kansa suhtautuu eliittiä kriittisemmin työperäiseen maahanmuuttoon. Myös näkemykset sosiaaliturvaan ja työajan lyhentämiseen liittyen eroavat selvästi kansan ja eliitin välillä. Kansan mielipiteitä lähimpänä on politiikan eliitti ja kauimpana elinkeinoelämän eliitti. Lisäksi erityisesti eliitin joukossa havaitaan tyytymättömyyttä politiikkaa ja kansan päätöksentekokykyä kohtaan. Eliitin ja kansan suuret näkemyserot asettavat haasteen demokratialle ja hyvinvointivaltion kehittämiselle. Asenteellinen etääntyminen vahvistaa mielipidekuplien ja -kuilujen syntymistä. Vaikka näkemyserojen olemassaolo on luonnollista, liiallinen etääntyminen ja polarisaatio voivat johtaa yhteiskunnallisiin haasteisiin löytää sekä eliitin että kansan intressejä miellyttäviä poliittisia ratkaisuja koronakriisin jälkeen. Lisäksi demokratiaa haastaa osan eliitistä kokema luottamuspula kansan päätöksentekokykyä ja poliitikkoja kohtaan.

Tämä tutkimus käsittelee poliitikkojen esittämistä ja sukupuolta sosiaalisen median alusta Instagramissa. Nykyajan poliittiseen viestintään vaikuttavat sosiaalisen median nousu sekä ilmiöinä meditoituminen ja henkilöityminen. Suomalaisessa politiikassa vallitsevat edelleen maskuliinisen esittämisen mallit, mutta naisten kipuaminen politiikan ylimmille johtopaikoille on saanut uuden harppauksen Marinin hallituksen naisvetoisuuden myötä. Siksi juuri nyt on tärkeää ymmärtää johtavien naisten vastauksia medioitumisen ja henkilöitymisen trendeihin, sosiaalisen median aitouden olettamuksiin sekä naisiin miehisellä politiikan areenalla kohdistuvaan kaksoisroolin ongelmaan. Nämä Marinin hallitusviisikon tavat esiintyä voivat vaikuttaa politiikassa sukupuolten valta-asetelmiin merkittävästi. Nimenomaan Instagramiin julkaistun sisällön analysointi kertoo paitsi alustan ominaispiirteistä poliittiselle viestinnälle, myös visuaalisten valintojen merkityksestä identiteettiä rakentavina tekijöinä. Sisällönanalyysia metodina hyödyntäen tutkimus analysoi näytteen hallitusviisikon Instagram-sisällöstä, käyttäen sekä määrällistä että laadullista analyysia. Aineistosta nostetaan esiin hallituspuolueiden puheenjohtajien sisällön keskeiset ulottuvuudet: virallisuuden ja epävirallisuuden ulottuvuus, läheisyyden ja etäisyyden ulottuvuus sekä sukupuolen esittämisen spektri. Analyysi osoittaa viisikon suosivan epävirallista, katsojan etäällä pitävää, joko sukupuolineutraalia tai feminiinistä esittämistä. Tuloksen voidaan nähdä olevan vastaus tarjota katsojille sosiaaliselta medialta odotettua henkilökohtaisempaa sisältöä, kuitenkin sen poliittiseen viestiin kytkien. Näyttää myös siltä, että naispoliitikot kokevat edelleen tarvetta mukautua politiikan maskuliinisiin normeihin ja yhtä aikaa vastata perinteisiin naisiin kohdistuviin esittämisvaatimuksiin.