Browsing by study line "Sosiologia"

Koronaviruspandemian johdosta monet tieto- ja asiantuntijatyötä tekevät siirtyivät etätöihin keväällä 2020. Mediassa käsiteltiin tuolloin paljon etätyötä ja annettiin neuvoja etätyötä tekeville. Tämä tutkielma käsittelee etätyöhön liittyviä normeja mediassa tarkastelemalla, miten etätyötä käsittelevissä Helsingin Sanomien artikkeleissa rakennetaan diskursiivisesti yhteiskuntaluokkaa ja hyvää kansalaisuutta. Luokka määritellään Pierre Bourdieun ja Beverley Skeggsin ajatuksia mukaillen symbolisten ja kulttuuristen käytäntöjen tuotteena sekä erontekojen ja arvottamisen mekanismina. Tutkielmassa tarkastellaan luokkaa erityisesti keskiluokkaisuuden näkökulmasta ja lähdetään oletuksesta, että keskiluokkaisuus on laajasti normi suomalaisessa yhteiskunnassa. Kansalaisuutta käsitteellistetään ihmisiin kohdistuvina ideaaleina ja niihin vastaamisena sekä määrittelyinä hyvästä ja huonosta kansalaisuudesta. Kansalaisuutta tarkastellaan erityisesti uusliberaalia kansalaisuutta käsittelevän tutkimuksen näkökulmasta, jossa hyvän kansalaisuuden nähdään olevan yksilöllistä, vastuullista, itseään kehittävää ja joustavaa. Tutkielman aineistona on 33 Helsingin Sanomien etätyötä käsittelevää verkkoartikkelia, jotka on julkaistu keväällä 2020. Menetelmänä on kriittinen diskurssianalyysi, jonka avulla analysoidaan luokkaan ja hyvään kansalaisuuteen liittyviä normeja ja valtadiskursseja. Menetelmä on teoriasidonnainen, eli analyysi on vuoropuhelua aineiston sekä luokkaa ja kansalaisuutta käsittelevän teorian ja aiemman tutkimuksen välillä. Analyysissä etätyötä tekevät hyvät kansalaiset määrittyvät hyvin keskiluokkaisiksi. Keskiluokkaisuutta rakennetaan sekä etätyöläisten kuvaamisen kautta että erilaisten etätyöhön liittyvien normien ja oletusten luomisen kautta. Ensinnäkin etätyöläisillä kuvataan ja oletetaan olevan keskiluokkaiset resurssit ja elämät, jolloin etätyöstä luodaan keskiluokkaisia normeja. Lisäksi etätyöläisten perhe-elämä näyttäytyy keskiluokkaisena. Luokkaa myös häivytetään sivuuttamalla pandemiaan ja etätyöhön liittyvää eriarvoisuutta sekä luomalla keskiluokkaisuudesta normia. Toiseksi etätyötä tekevän kansalaisen ideaaliksi rakentuu kunnollinen kansalainen, jolla on kunnollisuutta noudattavat elämäntavat ja joka hallitsee itseään sekä elämäänsä tehokkaasti. Nämä piirteet näyttäytyvät myös keskiluokkaisina ideaaleina sekä mahdollisina vain keski- ja yläluokkaisille. Lisäksi hyvään kansalaisuuteen liitetään neuvotteluja armollisuuden diskurssin avulla, jolloin luodaan rajanvetoja ideaalin, hyväksytyn ja huonon kansalaisuuden välillä. Tutkielma vahvistaa käsitystä keskiluokkaisuudesta normina sekä keskiluokkaisesta kunnollisuudesta hyvän kansalaisuuden mallina suomalaisessa yhteiskunnassa. Johtopäätöksissä pohditaan myös median roolia diskurssien tuottajana sekä hyvän kansalaisuuden ja keskiluokkaisuuden ideaalien potentiaalisia vaihtoehtoja.

Koettu terveys tarkoittaa henkilön subjektiivisesti kokemaa terveydentilaa. Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella koettua terveyttä, ja sen määrittelyyn ja muodostumiseen liittyviä tekijöitä. Sosiologisessa tutkimuksessa koettua terveyttä tarkastellaan usein sosioekonomisesta näkökulmasta. Tutkielmassa tarkastellaan, miten sosioekonomiset sekä sosiodemografiset tekijät ilmenevät koetussa terveydentilassa, ja miten ihmisten kokemukset omasta terveydentilastaan muodostuvat. Tutkimuksessa tarkastellaan myös, miten tutkielmaan osallistuneiden vastaajien sosioekonominen tausta ja sosiodemografiset tekijät ilmenevät terveyspalveluiden käytössä ja heidän kokemuksissa terveyspalveluista. Lisäksi pyritään yhdistämään nämä teemat pohtimalla, ilmeneekö koettu terveydentila vastaajien kokemuksissa terveyspalveluista ja vaikuttaako taas terveydenhuolto heidän koettuun terveyteen. Tutkielman aineisto kerättiin laadullisella kyselylomakkeella. Kyselyyn vastasi 38 anonyymia henkilöä. Vastaajilta kysyttiin heidän terveydentilaa ja terveyspalveluita koskevia kysymyksiä monivalintakysymyksillä sekä avoimen vastausvaihtoehdon kysymyksillä. Aineistoa käsiteltiin sekä sisällönanalyysin että sisällön erittelyn keinoin. Tutkimuksessa on käytetty Mixed Methods Research (MMR) -lähestymistapaa ja aineistoa on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin periaatteiden mukaisesti. Tutkielman tuloksissa korostuvat sosiodemografisten taustamuuttujien merkitys vastaajien kokemuksissa. Elämäntilanteen vaikutus koettuun terveyteen ja kokemuksiin terveyspalveluista oli merkittävä. Eri elämäntilanteissa olevilla vastaajilla oli elämäntilanteeseen liittyviä kokemuksia koetusta terveydestä ja terveyspalveluista - erityisesti opiskeluaikaan liittyi epävarmuustekijöitä ja taloudellisia rajoitteita.

Tämän tutkielman aiheena on nuorten kaverisuhteiden tilallisten ulottuvuuksien tarkastelu erityisesti vapaa-ajan kontekstissa. Tutkielmassa tarkastellaan erilaisten kaveruuksien ilmentymiä nuorten haastattelupuheessa, sekä niiden paikantumista ja kiinnittymistä nuorten elinympäristöön heidän asuinkaupungissaan. Nuorten yhdessäoloa lähestytään nuorten tilankäytön tapojen, tilojen hengailua sallivan tai rajoittavan luonteen sekä nuorille merkityksellisten kaveriryhmäjäsenyyksien kautta. Mukana on niin liikkuvuuden kuin paikallisuudenkin kuvauksia, joiden kautta nuorten sosiaalinen elämänpiiri jäsentyy ja saa merkityksiä heitä ympäröivässä kaupunkitilassa. Samalla tarkastellaan tiloihin paikantuvan hengailun ja yhdessäolon toteutumisen mahdollisuuksia ja reunaehtoja. Tarkasteltu tutkimusaineisto muodostuu 22 valmiiksi litteroidusta haastattelusta, joihin on osallistunut 32 nuorta. Tutkielmassa hyödynnetään valmista haastatteluaineistoa, joka on kerätty osana Nuorisotutkimusverkoston koordinoimaa Nuoret ajassa -tutkimushanketta. Analyysi on tehty soveltaen teoriaohjaavaa sisällönanalyysia ja teemoittelua. Tutkielma paikantaa nuorten tilankäytön tapoja sosiaalisine suhteineen kolmelle eri kentälle: keskustaan ja muualle kaupunkiin, nuorten eletylle lähialueelle sekä kotiin. Liikkuvaisilla nuorilla korostuvat keskustan viriketarjonnan houkuttavuus sekä kaveriryhmien laaja paikantuminen ympäri kaupunkia. Enimmäkseen lähialueella viihtyvillä nuorilla sekä kaverit että näiden tapaamispaikat ovat useimmiten lähistöltä. Välillä nuoret kokoontuvat isollakin joukolla, ja tällöin varsinkin kesäisin ulkotilojen merkitys korostuu. Talvella nuoret puolestaan kaipaavat sopivia sisätiloja porukalla oleskeluun. Kotona viihtyvien nuorten vuorovaikutus kavereiden kanssa tapahtuu usein virtuaalisesti. Nuorten tilankäyttöä ja liikkuvuutta näyttävät suuntaavan niin kaverit, omat toiveet ja tarpeet kuin käytettävissä oleva aikakin, sillä tutkielman perusteella nuorten elämää aikatauluttavat ja rajaavat erilaiset tahot koulusta harrastuksiin. Nuorten käyttämien vapaa-ajan tilojen suosio ja niihin sitoutuminen hahmottuu aineistossa erityisesti kavereiden kautta. Myös tilojen saavutettavuus, kaupallisuus, valvonta ja muiden käyttäjien läsnäolo luovat reunaehtoja nuorten yhdessäololle. Osa nuorista hyväksyy esimerkiksi nuorisotilojen säännöt, mutta toiset kaipaavat auktoriteeteilta vapaata oleskelua. Kohdatessaan valvontaa tai sääntelyä nuoret näyttävät kuitenkin useimmiten mukautuvan, ja he neuvottelevatkin eri tavoin oleskelun oikeutuksesta muiden tilankäyttäjien kanssa. Sosiaalinen media ja erilaiset virtuaaliset yhteisöt kulkevat mukana useimpien nuorten arjessa. Tutkielman tulokset tukevat näkemystä kasvokkaisen yhdessäolon merkityksellisyydestä virtuaalisten yhteisöjen rinnalla. Huomio kiinnittyy myös nuorten arjen kokemuksiin. Nuorista keskusteleminen vain huolten ja riskien näkökulmasta saattaa jättää alleen aikuisten silmiin helposti päämäärättömänä näyttävän hengailun tärkeyttä. Nuoret tarpeineen ja toiveineen eivät myöskään ole homogeeninen joukko. Nuorten halu ja tarve viettää aikaa yhdessä olisi hyvä ottaa mahdollisuuksien mukaan huomioon sekä keskustaympäristön että asuinalueiden suunnittelussa. Yksilö- ja suorituskeskeisyyttä korostavassa myöhäismodernissa yhteiskunnassa nuorten hengailu kaipaa sopivien tilojen lisäksi myös oleskelun hyväksyvää asenneilmapiiriä.

Vuoden 2019 alusta lähtien Covid-19- virus on aiheuttanut akuutin yhteiskunnallisen ja taloudellisen kriisin. Ihmisten turvallisuuden takaamiseksi ja terveydenhuollon kantokyvyn varmistamiseksi yhteiskunta on ollut sulkutilassa eripituisia ajanjaksoja aiheuttaen maalle runsaita taloudellisia ongelmia. Suomen valtiolla on ollut suuri rooli talouden tukijana ja elvyttäjänä, joten julkinen velkasuhde on noussut korkeaksi. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, onko koronapandemian myötä taloustiede tuottanut uuden talouspoliittisen mallin, joka oikeuttaa julkinen velkaantumisen eri tavalla kuin aiemmin? Lisäksi työssä tarkastellaan sitä, onko uusi talouspoliittinen malli ollut olemassa jo ennen koronapandemiaa. Koronapandemiaan liittyvä julkinen keskustelu valtion velkasuhteen noususta alkoi keväällä 2020 julkaistujen laajojen talousraporttien jälkeen. Tässä työssä käydään läpi tarkemmin velkasuhteesta käytyä julkista keskustelua Helsingin Sanomissa julkaistujen pääkirjoitusartikkeleiden avulla, joita analysoidaan retorisen diskurssianalyysin keinoin. Analyysin tueksi tutkielmaan haastateltiin kolmea suomalaista talousasiantuntijaa. Tässä työssä esitetään, että suhtautuminen julkiseen velkaantumiseen on muuttunut Suomessa ja velkaantuminen oikeutetaan eri tavalla kuin aiemmin. Näin ollen taloustiede on tuottanut uuden talouspoliittisen mallin, jossa velkaantuminen on oikeutetumpaa kuin ennen koronapandemiaa. Velkamyönteisempi ideologia on kuitenkin ollut olemassa jo ennen koronapandemiaa, mutta pandemia sysäsi liikkeelle tämän taustalla jo aiemmin olleen muutoksen. Syitä velkamyönteisyydelle on muun muassa alhaiset korot, pitkään jatkunut taloudellinen pysähtyneisyys ja tarve siirtyä ekologisesti kestävämpään yhteiskuntaan. Valtiontaloutta hoidettiin vuosikymmeniä tiukan talouskurin ideologiaan nojautuen, jossa velkaantuminen oli suositeltavaa ainoastaan väliaikaisesti ja pakon vuoksi. Koronapandemian myötä suhtautuminen velkasuhteen nousuun on muuttunut, sillä olosuhdetekijät ovat olleet suotuisat. Taloustieteen performatiivisuus ei kuitenkaan toteudu suoraan, vaan uuden mallin välittäjä on talouspolitiikka, jonka kulloisenkin mallin avulla taloutta tuotetaan ja rakennetaan tietynlaiseksi.

Tutkielma käsittelee kotieläintuottajien näkemyksiä tuotannon ympäristö- ja ilmastokeskustelusta ja liittyy osaksi maatalouden sosiologiaa sekä yhteiskuntatieteellistä ympäristötutkimusta. Lähtökohtana tutkielmassa on ollut tuottajien toimeentulon ja kannattavuuden haasteiden, sekä ympäristö- ja ilmastovaatimusten vastaamisen ristipaine. Tulevaisuuden haasteena onkin, miten ruokajärjestelmän kestävyyttä tulisi kehittää niin että se koetaan oikeudenmukaiseksi. Tutkielmassa tarkastellaan kotieläintuottajien toimijuutta muutoksessa, sekä tapoja oikeuttaa toimintaansa tilanteessa, jossa kotieläintuotannon kestävyys on kyseenalaistettu. Tutkielman tavoitteena on lisätä ymmärrystä kotieläintuottajien oikeudenmukaisiksi kokemista tavoista tehdä kestävää maataloutta sekä lisätä ymmärrystä maatalouden merkitysten ja tuottajien roolien rakentumisesta. Tutkielman aineisto koostuu kahdeksasta naudanlihan ja maidon tuottajan haastattelusta. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina Zoomin välityksellä tammi-huhtikuussa 2022. Aineiston analyysi tapahtui aineistolähtöisesti grounded theory -menetelmää hyödyntäen. Analyysin apuvälineenä ja tulkinnan syventämisessä hyödynnetään oikeuttamisteorian näkemyksiä oikeuttamisen maailmoista. Tekninen analyysityö on tehty Atlas.ti -ohjelmalla. Analyysin perusteella kotieläintuottajat vastasivat kannattavuuden ja toimeentulon haasteisiin toimintastrategioilla, jotka tiivistyvät ajatukseen hyvästä yrittäjyydestä. Hyvää yrittäjyyttä edustivat pyrkimys tehokkuuteen, riskien hallinta, ennakointi ja reagointi sekä yrittäjyystaidot. Maataloustuet ja tuottajien asema ruokajärjestelmässä asettuvat kuitenkin ristiriitaisesti yrittäjyyteen nähden. Maatalouden ilmasto- ja ympäristötoimia punnitaan erityisesti kannattavuuden, työllisyyden, maatalouden elinvoimaisuuden, huoltovarmuuden ja viljelyolosuhteiden näkökulmista. Hyvinä tapoina edistää kestävyyttä esiintyy erilaiset kannustimet ja tehokkaat, resursseja säästävät toimet. Myös kotimaista maataloutta pidetään jo lähtökohtaisesti kestävämpänä vaihtoehtona. Naudanlihan ja maidon tuottajien konkreettista merkitystä hiilensidonnassa korostetaan erityisesti nurmiviljelyn, sekä yleisemmin maanomistajuuden näkökulmasta. Maatalouden merkitystä hiilensidonnassa haastaa kuitenkin tuottajien käsitykset ruuantuotannon ensisijaisuudesta. Tulonmuodostuksen logiikka vaikuttaa käsityksiin maatalouden merkityksistä ja tuottajien rooleista. Oikeuttamisteoria havainnollisti tuottajien moraalisten järjestysten ja maatalouden merkitysten rakentumista. Tukijärjestelmän ja maatalouspolitiikan suunta tulevat vaikuttamaan tuottajien rooleihin ja maatalouden merkitysten muotoutumiseen. Tukipolitiikan painopisteen siirtyminen vahvemmin kohti ympäristö- ja ilmastotoimia voikin laajentaa tuottajien rooleja ruoantuottajista esimerkiksi hiilensitojiksi.

Tutkielmassa tarkastellaan koulutusta ja koulutuksen tasa-arvoa eduskuntapuheessa. Tarkoituksena on tutkia puhetta koulusta ja koulutuksen tasa-arvosta poliittisessa puheessa. Olennaista tutkielmassa ei siis ole poliittisten argumenttien vertailu. Tutkimuskysymys on: Miten koulutuksen tasa-arvoa perustellaan politiikassa? Tutkielmassa tarkastellaan siis käytännössä, millaisia diskursseja puheenvuoroissa nousee koulutuksesta ja koulutuksen tasa-arvosta. Tutkielmassa yhdistyy niin politiikan kuin kasvatuksen ja koulutuksen tutkimuksen kentät. Ennen kaikkea tutkielmassa keskitytään kuitenkin kasvatuksen ja koulutuksen sosiologiaan ja tutkimaan sitä, mitä ja miten koulusta ja koulutuksen tasa-arvosta puhutaan. Tutkimusaineistona on eduskunnan täysistunnon pöytäkirja vuodelta 2018, jossa vastataan opposition esittämään välikysymykseen koulutuksen tasa-arvosta. Pöytäkirja on yhteensä 73 sivua pitkä ja sisältää lyhyempiä sekä pidempiä puheenvuoroja eri puolueiden edustajien esittäminä. Tutkimusmenetelmänä toimii diskurssianalyysi, jota käyttäen aineisto on analysoitu. Analyysin yksikkö on puheenvuoro. Aineistosta nousee neljä erilaista diskurssia, jotka analyysi tuotti. Yksi keskeisimmistä diskursseista aineistossa on koulutuksen tasa-arvon perusteleminen taloudella, kilpailukyvyllä ja työllisyydellä. Puheenvuoroissa nousee esiin vahvasti, että hyvästä ja tasa-arvoisesta koulusta tulee pitää kiinni siksi, että se takaa Suomen kilpailukyvyn. Toisaalta tässä diskurssissa esiin nousee myös taloudelliset resurssit ja erityisesti resurssien niukkuus. Tämä diskurssi kuuluu analyysin tuottamien keskeisimpien diskurssien joukkoon. Toisena diskurssina aineistosta nousee tietynlainen puhe nuorista ja nuoruudesta elämänvaiheena yhteiskunnassa. Aineistossa nuorista tavataan puhua pitkälti ongelmien kautta ja katsotaan, että nuorista tulee huolehtia koko yhteiskunnan tasolta, etteivät he syrjäydy. Kolmantena diskurssina aineistosta nousee koulutus osana suomalaista historiaa ja perintöä. Aineistossa nähdään suomalaisen tasa-arvoisen koulutusjärjestelmän tuottavan suomalaisille erityistä osaamista itsessään ja tekevän Suomesta Suomen ja nostaneen Suomen aikoinaan myös köyhyydestä. Koulusta luodaan aineistossa kuvaa keskeisenä osana kansakunnan identiteettiä. Neljäntenä olennaisena diskurssina aineistosta nousee mahdollisuuksien tasa-arvon diskurssi. Aineistossa puhutaan mahdollisuuksien tasa-arvosta hyvin retorisella ja abstraktilla tasolla. Samanaikaisesti esille tuodaan kuitenkin myös aluepolitiikka ja tässä hetkessä tarjoutuvia keinoja. Puheenvuoroissa esiintyy kauttaaltaan mahdollisuuksien tasa-arvo. Esimerkiksi puheenvuoroissa ei juuri lainkaan tuoda esiin ajatusta, että koulun pitäisi tuottaa ja taata tasa-arvo. Kiinnostavaa on, kuinka kaikki edustajat puolueesta riippumatta korostavan koulutuksen ja koulutuksen tasa-arvon tärkeyttä. Yksikään puheenvuoro ei asetu poikkiteloin ja väittäisi, että koulutukseen ja koulutuksen tasa-arvoon panostaminen ei olisi tärkeää.

Tutkielmassa tarkastellaan, miten muunsukupuoliset aktivistit hyödyntävät sosiaalisen median omakuvaa, selfietä, yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineenä. Muunsukupuolisten ja muiden transihmisten representaatiot ovat historiallisesti olleet paitsi vähäisiä myös lähes poikkeuksetta muiden ehdoilla tuotettuja. Ne ovat keskittyneet kuvaamaan häpeää, vaikeuksia ja huono-osaisuutta ja tuottavat siten yksipuolista ja vahingollista kuvaa transihmisten todellisuudesta. Selfiet visuaalisina itserepresentaatioina horjuttavat representaatioiden tuottamisen ja sitä kautta näkyvyyden sekä nähdyksi tulemisen hierarkiaa. Ne ovat keskeinen aktivismin työkalu erityisesti vähemmistöille, joiden representaatiot ovat muuten olemattomia tai olemassa hyvin tarkkarajaisissa konteksteissa. Tutkielmassa tarkastellaan muunsukupuolisten aktivistien selfie-kuvia visuaalisina vaikuttamisen keinoina ja havainnoidaan moninaisempien representaatioiden merkitystä. Sen käsitteellinen näkökulma rakentuu yhtäältä Stuart Hallin representaatioiden teoriasta juontuvan itserepresentaation käsitteen ja toisaalta Judith Butlerin sekä Erving Goffmanin esittämisen teorioiden viitepisteessä. Tutkielman aineisto koostuu viidestä muunsukupuolisen sosiaalisen median aktivistin haastattelusta. Haastatteluaineisto on kerätty soveltamalla kahta laadullista haastattelumenetelmää: teemahaastattelua ja valokuvilla haastattelutilannetta virittävää photo elicitation -menetelmää. Haastattelun virikkeinä on käytetty haastateltavien selfie-kuvia. Aineiston analyysi on tehty hyödyntäen temaattista analyysimenetelmää, jonka avulla tutkimusaineistosta on paikannettu keskeisiä teemoja suhteessa tutkimuskysymykseen. Aineiston analyysi on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä tarkastellaan, miten muunsukupuoliset sosiaalisen median aktivistit jäsentävät aktivismia käsitteenä ja toimintana. Haastateltavien kuvailemaa aktivismia on käsitteellistetty luonteeltaan intersektionaaliseksi. Sen yksi keskeisimmistä tavoitteista on tuottaa moninaisempia muunsukupuolisten ja muilla tavoin marginalisoitujen ihmisten representaatioita. Toisessa analyysiluvussa kuvataan, minkälaisia visuaalisia vaikuttamisen keinoja muunsukupuoliset aktivistit hyödyntävät selfie-kuvissaan. Vaikuttamisen keinot on jaettu kolmeen teemaan: ilon, aitouden ja rajattoman itseilmaisun representaatioihin. Ne kuvaavat aktivismin välineiksi tuotettuja itserepresentaatioita, jotka sekä haastavat olemassa olevaa muunsukupuolisuuden kuvastoa että luovat uutta. Lopuksi tarkastellaan aktivistien näkemyksiä representaatioiden merkityksestä niin yhteiskunnan kuin yksilön tasolla. Moninaisempien visuaalisten representaatioiden tuottamisen nähtiin muun muassa edistävän ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta ja identiteetin muodostumisen mahdollisuuksista sekä yksilön tasolla lisäävän hallinnan tunnetta ja toimijuuden kokemuksia. Tutkimus osoittaa, että selfie-kuvilla on merkittävä rooli yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineenä erityisesti marginalisoiduille toimijoille. Muunsukupuolisten aktivistien selfie-kuvat ruumiillistavat moninaisia, muuttuvia ja intersektionaalisia identiteettejä. Ne paitsi haastavat aiempaa, yksipuolista muunsukupuolisuuden kuvastoa myös luovat uusia, moninaisempia representaatioita marginalisoiduista ihmisistä ja kehoista. Vaikka moninaisemmat representaatiot eivät yksin aikaansaa sosiaalista tai yhteiskunnallista muutosta, voivat selfie-kuvat kuitenkin olla voimakas todistus oman identiteetin olemassaolosta kulttuurissa ja yhteiskunnassa, jossa muuten jää näkymättömäksi.

Tutkielma on sosiologisesti kehystetty laadullinen kuvaus kuudesluokkalaisten lasten kännyköiden käytön yhteydestä sosiaaliseen koheesioon heidän vertaissuhteissaan. Se ammentaa uudesta lapsuuden sosiologiasta, jolla pyritään tuomaan lasten omat äänet kuuluviin. Aineisto tutkimusta varten kerättiin fokusryhmähaastatteluilla ja koostuu viidestä haastattelusta, joihin osallistui yksi luokallinen oppilaita, yhteensä 28 lasta. Aineistoa analysoitiin laadullisella teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä ja sitä lähestyttiin faktanäkökulmasta. Tutkimukselle keskeisiä näkökulmia ja käsitteitä ovat rituaalit, autonomia (erityisesti suhteessa aikuisiin), faattinen vuorovaikutus, yhdistetty läsnäolo ja maaninen yhdistyneisyys, ja sen teoreettinen viitekehys pohjautuu erityisesti Richard Lingin ajatuksiin kännyköiden ja sosiaalisen koheesion välisestä yhteydestä. Analyysin pohjalta tutkimuksessa päädytään siihen, että kännyköiden ja sosiaalisen koheesion välistä yhteyttä voidaan kuvailla kahdeksan eri teeman kautta. Neljä näistä teemoista liittyy siihen, kuinka kännykät tukevat sosiaalisen koheesion rakentumista lasten vertaissuhteissa. Kännykät tukevat sosiaalista koheesiota lasten vertaissuhteissa siten, että niiden kautta lasten on mahdollista kommunikoida tilassa, johon aikuisilla ei ole pääsyä. Lisäksi ne mahdollistavat faattisen vuorovaikutuksen muotoja sekä rituaaleja, jotka tukevat koheesiota. Kännykät myös mahdollistavat koheesiota ylläpitäviä yhdessä tekemisen ja muistojen luomisen muotoja. Tutkielmassa kännyköiden yhteyttä sosiaalisen koheesion hiipumiseen havainnollistetaan myös neljän teeman kautta. Selkeimmin tämä yhteys tulee näkyväksi siinä, ettei kaikilla luokan oppilailla ole pääsyä kännykkävälitteiseen kommunikaatioon, jolla koheesiota rakennetaan. Lisäksi kännykät ovat uhka sosiaaliselle koheesiolle sen takia, että kännykkävälitteisen vuorovaikutuksen tempo on joillekin lapsille liian nopea ja sen sisältö on joillekin luonteeltaan liian faattista. Kännykät ovat yhteydessä sosiaalisen koheesion hiipumiseen myös uusien kiusaamisen muotojen kautta. Tutkielmassa tuodaan myös esille, että kännyköiden ja lasten vertaissuhdekoheesion välisessä yhteydessä on jossain määrin havaittavissa sukupuolittuneisuutta sekä tyttö- ja poikatapaisuuksia. Lisäksi tutkielmassa kuvaillaan, millä tavoin lasten kännykkävälitteiset sosiaalisen koheesion työstämisen muodot voivat olla yhteydessä kaupallisiin prosesseihin ja yritysten voitontavoitteluun. Kännykkäsovelluksista tutkimuksessa nousevat erityisesti esille WhatsApp ja Tellonym.

Vuoden 2020 maaliskuusta lähtien yhteiskunnat poikkeustilaan ajanut globaali koronapandemia toi muutoksia koulunkäynnin järjestämiseen kaikilla oppiasteilla alakouluista korkeakouluihin. Opetus siirrettiin nopealla aikataululla etäyhteyksin järjestettäväksi, sillä pandemian puhjetessa oleellista oli välttää sosiaalisia kontakteja, jotta virus ei pääsisi leviämään väestössä hallitsemattomasti. Perus- ja toisen asteen oppilaitoksissa etäopetusjaksoja järjestettiin kevään 2020 jälkeen ainoastaan alueittain, pahentuneissa tautitilanteissa. Tammikuun 2022 alussa tiedotusvälineissä alettiin käymään keskustelua siitä, pitäisikö perusopetuksen luokat 4–9 ja toisen asteen opetus siirtää valtakunnallisesti kolmen viikon etäopetusjaksolle kevätlukukauden alkaessa. Uusi herkemmin tarttuva virusvariantti oli vuodenvaihteessa aiheuttanut tartuntatapausten määrän nopean kasvun, ja terveydenhuollon mahdollinen kuormittuminen haluttiin välttää. Valtion eri viranomaistahojen esittämät näkemykset etäopetusjakson hyödyllisyydestä vaihtelivat kuitenkin keskenään. Aihe herätteli myös kansalaisten keskuudessa eriäviä näkemyksiä, joita käsiteltiin sosiaalisessa mediassa ja internetin keskustelupalstoilla. Tässä tutkielmassa tarkastellaan diskurssianalyysin keinoin ja riskiyhteiskunnan näkökulmasta sitä, miten lapset, nuoret ja perheet asemoidaan suhteessa koronapandemian aikaiseen koulunkäyntiin. Aineistona toimii aihetta käsitelleet kommenttiketjut Vauva.fi ja Suomi24-verkkokeskustelupalstoilla. Kommenttien kirjoitusajankohta ajoittuu aikavälille 5.-23. tammikuuta 2022, ja kommenteissa etäopetuksesta keskustellaan sekä puoltavaan että vastustavaan sävyyn. Aineistosta pystyi muodostamaan kolme vallitsevaa diskurssiluokkaa, joihin kommentit pystyi jakamaan: terveys ja hyvinvointi, perhe ja kasvatus, sekä lasten ja nuorten koulutus ja sosiaalinen elämä. Näissä diskurssiluokissa tarkastelen kommentteja riskiyhteiskunta-teorialinssin lävitse: miten lapset, nuoret ja perheet nähdään koronapandemiassa riskien näkökulmasta? Tutkimuskysymysten avulla pureudun siihen, mitä ovat ne riskit, joita kommentoijat näkevät pandemia-aikaisessa koulunkäynnissä, sekä mihin he näkevät niiden kohdistuvan. Tässä tutkielmassa tarkastelemistani kommenteista nousikin esille se, että koulunkäynti niin lähi- kuin etäopetuksena pandemia-aikana nähtiin riskinä paitsi koululaisille itselleen, myös heidän lähipiirilleen, ja sitä kautta koko perhe-elämän ja arjen totutulle sujumiselle. Etäopetus yksinään ei ollut riskejä ja uhkaa luova tilanne, joka olisi kohdistunut ainoastaan etäkoulua käyviin koululaisiin. Suurimpana uhkana koulunkäynnille, sekä lähi- että etäopetuksessa, nähtiinkin vallitseva koronapandemia ja tarttuva virus, mikä muodosti koulunkäynnistä lisäuhan myös koululaisten perheenjäsenille ja muulle lähipiirille.

Tässä maisterintutkielmassa käsitellään aktiivisesti urheilevien nuorten naisten ystävyyssuhteita. Tutkielmassa tarkastellaan, miten urheilevat nuoret naiset kuvailevat ystävyyssuhteitaan ja minkälaisia merkityksiä ne saavat ystävyyksiin liitettävissä ideaaleissa ja käytännöissä. Tutkittavana on lisäksi näissä käytännöissä esiintyvät sosiaaliset resurssit, joita ovat sosiaalinen tuki ja osallisuus. Tutkielmassa kartoitetaan, miten urheilu ja ystävyys kietoutuvat toisiinsa. Aineisto koostuu kuudesta 17–18-vuotiaan nuoren naisen teemahaastattelusta. Nämä nuoret asuvat pääasiassa pääkaupunkiseudulla ja ovat harrastaneet lapsuudesta asti urheilua eri muodoissa. Haastateltavat rekrytoitiin lähipiirin avulla ja haastattelut toteutettiin yksilöhaastatteluina. Haastatteluaineiston analyysia tehdään tutkimuksessa sisällönanalyysin keinoin. Analyysissa lähdettiin liikkeelle litteroimalla ja jäsentämällä tekstiä etsien haastattelurungon mukaisesti kiinnostavia ilmiöitä liittyen tutkimuskysymyksiin. Aineistoista nostettiin teemoittain eri värikoodien alle näitä ilmiöitä. Teemoittelun avulla löytyi tutkimuksen pääteemat: ystävyyden ideaalit ja käytännöt sekä urheilun ja ystävien yhteys. Analyysin pohjalla toimi aikaisempi tutkimus, jonka mukaan urheilevilla nuorilla on monipuoliset ja laajat ystäväverkostot. Näkemys nuorista aktiivisina resurssien kerääjinä ja käyttäjinä oli myös keskiössä. Tutkielmassa havaittiin urheilevien nuorten naisten muodostavan laajasti erilaisia sosiaalisia suhteita niin harrastuksissa, koulussa kuin vapaa-ajallakin. Nuoret naiset olivat muodostaneet elämässään monia erilaisia luottamuksellisia ystävyyssuhteita. Luottamus nousi merkittävimmäksi odotukseksi ystävyyssuhteessa ja sen mukaan myös tehtiin rajanvetoja eri ystävyyksien välillä. Ystävyyksissä arvostettiin lisäksi vastavuoroisuutta ja tasapainoisuutta ja niissä koettiin usein osallisuutta ja yhteisöllisyyttä. Ristiriitatilanteissa ja porukasta ulosjäämisessä epäluottamus ja itsekkyys nähtiin ratkaisevina tekijöinä. Aktiivisesti urheilevat nuoret naiset ovat muodostaneet urheilullisen elämäntavan, johon astuessa he ovat kantavan ja mahdollisuuksia tuottavan rakenteen sisällä. Urheilullisen elämäntavan luomat potentiaaliset mahdollisuudet muodostaa luottamuksellisia suhteita erilaisissa yhteisöissä on merkittävää nuorten hyvinvoinnin kannalta. Nämä nuoret kokevat suhteissaan sosiaalista tukea kuten kannustusta, luottamusta, solidaarisuutta ja yhteisöllisyyttä.