Browsing by study line "ingen studieinriktning"

Viime vuosien aikana sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat yhä enemmän raportoineet mielen hyvinvoinnin haasteista ja uupumisestaan. Erityisesti huonot työolot ja huono johtaminen ovat myös ajaneet ammattilaisia pois alalta. Tällä hetkellä sosiaali- ja terveysalalla vallitsee krooninen henkilöstöpula, joka entisestään heikentää alalle jääneiden työntekijöiden hyvinvointia. Myös koronapandemia on vaikuttanut negatiivisesti työntekijöiden mielen hyvinvointiin. Mielen hyvinvoinnin ongelmat ovat iso taakka sekä yksilölle itselleen, organisaatiolle että koko ympärillä olevalle yhteiskunnalle. Tarkastelen tässä maisteritutkielmassa mielen hyvinvoinnin johtamista sosiaali- ja terveysalalla. Tutkielmassa tarkastellaan Helsingin kaupungin sote-toimialalla työskentelevien lähiesihenkilöiden näkemyksiä työntekijöiden mielen hyvinvoinnin haasteista sekä lähiesihenkilöiden keinoista ja käytännön mahdollisuuksista tukea työntekijöiden mielen hyvinvointia. Tutkielman tavoitteena on tuottaa uutta tietoa siitä, mitkä tekijät vaikuttavat työntekijöiden mielen hyvinvoinnin haasteisiin sekä minkälaisia keinoja ja mahdollisuuksia lähiesihenkilöillä on tukea työntekijöiden mielen hyvinvointia työn arjessa. Tutkimus toteutettiin laadullisena haastattelututkimuksena. Tutkielman aineisto koostuu kahdeksasta Helsingin sote-toimialalla työskentelevän lähiesihenkilön haastattelusta. Haastattelut on analysoitu laadullisella sisällönanalyysillä. Tutkimustulokseni osoittavat, että riittämättömät resurssit ja kapeat johtamisen keinot heikentävät lähiesihenkilöiden mahdollisuuksia tukea työntekijöiden mielen hyvinvointia työn arjessa. Lähiesihenkilöt tarvitsevat lisää aikaa ja ammattitaitoista työvoimaa työntekijöidensä mielen hyvinvoinnin tukemiseen. Aikaa tarvitaan myös työntekijän ja esihenkilön luottamussuhteen rakentamiseen, vapaamuotoiseen keskusteluun ja koko työyhteisön yhteistyön rakentamiseen. Mielen hyvinvointia tukevat arvokeskustelu, työn autonomia sekä avoin ja psykologisesti turvallinen ilmapiiri, jota edesauttaa lähijohtaminen ja pienet työyhteisöt. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää esimerkiksi kehitettäessä sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden työoloja, työntekijöiden mielen hyvinvoinnin tukemista ja mielen hyvinvoinnin johtamista sekä pohdittaessa sosiaali- ja terveysalan resursseja tulevaisuudessa.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän uudistuksessa toimintakulttuuri ja asiantuntijatyö ovat muuttumassa yhä yhteisöllisemmäksi ja asiakaslähtöisemmäksi. Tiimipohjaista, asiakaslähtöistä ja yhteisöllistä asiantuntijatyötä kutsutaan moniammatilliseksi yhteistyöksi. Ammattilaisilta odotetaan joustavaa ja monimuotoista yhdessä toimimista. Moniammatillinen työskentely on noussut tarpeesta ratkaista asiakkaan monitahoisia tilanteita, jotka eivät ole yhden ammattiryhmän ratkaistavissa. Asiakaslähtöisyys on moniammatillisen yhteistyön ytimessä. Palveluiden koordinointi alati muuttuvissa verkostoissa muodostaa toimintaympäristön yhteistyölle. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, miten moniammatillinen yhteistyöosaaminen ilmenee sosiaali- ja terveydenhuollon eri koulutusohjelmissa. Tarkoituksena oli luoda kuva moniammatillisen yhteistyöosaamisen asemasta sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattitutkinnoissa. Tarkastelun kohteena olivat sosiaali- ja terveydenhuollon suurimmat ammattiryhmät, jotka ovat keskeisessä roolissa paljon palveluita tarvitsevien asiakkaiden hoidossa ja kuntoutuksessa. Ammattiryhmät olivat lääkäri, sairaanhoitaja, lähihoitaja, fysioterapeutti, toimintaterapeutti, psykologi, sosionomi ja sosiaalityöntekijä. Eri sosiaali- ja terveydenhuollon ammattitutkintoja tarkastelevaa suomalaista tutkimusta ei ole vastaavalla asetelmalla tehty moniammatillisen yhteistyöosaamisen näkökulmasta. Tutkimuskysymykset olivat: Millaisia moniammatilliseen yhteistyöhön liitettyjä osaamisia tulee esiin ja miten niitä kuvataan eri sote-alan koulutusohjelmissa? Miten moniammatillinen yhteistyöosaaminen rakentuu sote-alan koulutusohjelmissa? Minkälaisena opettajat kuvaavat moniammatillisen yhteistyöosaamisen aseman koulutusohjelmissaan? Aineiston muodosti tutkintokuvaukset ja koulutusohjelmien opetussuunnitelmat sekä koulutusohjelmien opettajille toteutetun kyselyn tuottama aineisto. Tutkielma toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineisto analysoitiin teoria-ohjaavalla sisällönanalyysillä, jota ohjasi moniammatilliseen yhteistyöhön liitetyt osaamiset ja niiden ulottuvuudet. Tulokset osoittavat sosiaali- ja terveydenhuoltoalojen ammattitutkintojen yhteisiä piirteitä sekä eroavaisuuksia moniammatillisen yhteistyöosaamisen asemasta, osaamisen rakentumisesta ja siihen liitetyistä osaamisista. Moniammatilliseen yhteistyöosaamiseen liitettyjä osaamisia kuvattiin oman osaamisen tunnistamisena suhteessa muihin ja muiden osaamisen hyödyntämisen taitoina sekä monipuolisina vuorovaikutustaitoina. Moniasiantuntijuuteen perustuva yhteistoimintaosaaminen tuli esiin muutamien koulutusohjelmien kohdalla. Osaamisia liitettiin toimintaympäristön ja palvelujärjestelmän tuntemiseen. Moniammatillisen yhteistyöosaamisen rakentumisessa tunnistetaan kaikille koulutusohjelmille yhteiseksi ydinosaamiseksi vuorovaikutus- ja yhteistyöosaaminen. Oppimisympäristönä työelämäharjoittelulla on vahva asema yhteistyöosaaminen rakentumisessa. Monialaiset opinnot näyttäytyvät osaamisen kehittymisessä oleellisina. Moniammatillisen yhteistyöosaamisen arvostus koulutusohjelmissa on korkea. Opettajat arvioivat moniammatillisen yhteistyöosaamisen aseman vahvistuvan tulevaisuudessa. Oppilaitokset ja koulutusohjelmat ovat eri vaiheissa moniammatillisen opetuksen kehityspoluilla. Sote-alojen monialaisen koulutuksen laajamittaisen läpimurron edellytyksenä nähdään poliittisen tason ohjaus, koulutusjärjestelmän ja oppilaitosten hallinnolliset tekijät sekä opetuksen järjestämisen mahdollistaminen tieteenalarajojen yli.

This thesis deals with Kant’s doctrine of apperception, as presented in the Transcendental Deduction, in the second edition of the Critique of Pure Reason. The research question examined in the thesis is to what extent and how the doctrine of apperception can be interpreted as analytic, and to what extent and how it can be interpreted as synthetic. The aim of the thesis is to show that the doctrine can be interpreted as inherently ambiguous, between an analytic account which presents a conceptual analysis of a unified subject’s activities of cognition, and a synthetic account which explains how the subject’s unity of consciousness, or the identity of apperception, is possible in the first place. This is achieved through (1) an examination of Allison’s interpretation of apperception, (2) close readings of the relevant passages in the Critique of Pure Reason, and (3) an interpretation of Hegel’s reading of Kant in Faith & Knowledge. It is argued in the thesis that an accurate interpretation of the doctrine of apperception must include accounts of both its analytic and synthetic dimensions. The proposed view is that the synthetic account explains how the analytic account is itself possible. So, on the one hand, it follows analytically from the thought of a single subject’s thinking an object, as containing diverse representations, that the subject synthesizes those diverse representations as an identical subject. On the other hand, Kant sometimes seems to think that the identity of apperception must itself be produced by synthesis and consciousness of it. This provides the basis for a synthetic account of apperception, expressed by Hegel’s view that the doctrine of apperception implies an identity of subject and object. In the thesis, Hegel’s view is interpreted to mean that insofar as the identity of apperception must be produced through synthesis and consciousness of synthesis, the distinction of subject and object cannot be justified, when it comes to that synthesis and consciousness of it. The view advanced in the thesis is that the process through which consciousness becomes unified, relative to synthesis, is a necessary condition of the analysis of the unified subject’s activities of cognition. Moreover, it is held that the ambiguity which gives rise to this view is inherent to the doctrine of apperception. So, although Allison’s analytic interpretation presents a generally plausible and internally consistent account of apperception, it is not fully supported by the text. Consequently, to avoid begging the question, a synthetic interpretation must also be given. In this thesis, such an interpretation is formulated on the basis of an interpretation of Hegel’s reading of Kant.

Päihde- ja riippuvuusongelmat heikentävät väestön hyvinvointia ja kuormittavat koko yhteiskuntaa. Päihdehuolto on muun sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän tavoin muutoksessa palveluiden järjestämisvastuun siirtyessä kunnilta hyvinvointialueille. Tässä maisterintutkielmassa tarkasteltiin, millaisia näkemyksiä päihdehuollon ammattilaisilla ja asiantuntijoilla on päihdehuollon nykytilasta ja järjestämistavasta sekä tutkittiin, miten hyvin he näkevät hyvinvointiyhteiskunnan vastuuvelvollisuuden toteutuvan päihdehuollon alueella. Tämä maisterintutkielma on tehty osana Helsingin yliopiston CEACG:n toteuttamaa Riippuvuuskysely 2020 -tutkimusta. Riippuvuuskysely 2020 oli osa kansainvälistä ”Addiction in the Brain: Ethically Sound Implementation in Governance” (A-BRAIN, 2018–2022) -tutkimushanketta, jossa tarkasteltiin aivotoimintaan pohjautuvia ymmärryksiä riippuvuusongelmista. Tämän tutkielman aineistona käytettiin vastauksia kyselylomakkeen kahteen avoimeen kysymykseen, joissa kysyttiin, kuinka tärkeänä vastaaja pitää tiettyjä päihdehuollon sektoreita ja ammattiryhmiä. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka menetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Keskeiset tutkimustulokset osoittivat ammattilaisten ja asiantuntijoiden näkevän päihdehuollossa kolme kipupistettä: 1) järjestelmän valmiudet kohdata päihde- ja riippuvuusongelmia ovat puutteelliset, palveluiden saavutettavuudessa on haasteita ja asiakkaiden eriarvoisuus herättää huolta 2) riippuvuusproblematiikan osaamisalueella on puutteita erityisesti perustason palveluissa ja riippuvuus ilmiönä näyttäytyy erilaisena palvelujärjestelmän eri osissa 3) järjestelmän työnjaossa ja sisäisissä rooleissa on ristiriitaisuutta ja painopisteen tulisi olla enemmän ehkäisevissä palveluissa. Tulosten perusteella päihde- ja riippuvuusongelmien lähellä työskentelevien ammattilaisten ihanteena näyttää olevan pyrkimys päihde- ja riippuvuusongelmien normalisointiin ja hoidon integrointiin universaaleihin julkisen terveydenhuollon, kasvatuksen ja koulutuksen järjestelmiin erikoistuneen palvelujärjestelmän sijasta. Taustalla vaikuttavat perinteiset hyvinvointiyhteiskunnan arvot, kuten universaalisuus, inkluusio ja tasa-arvo, mutta myös taloudellinen kestävyys nousi esiin. Tulosten perusteella päihdehuolto ei pysty tällä hetkellä vastaamaan ammattilaisten odotuksiin hyvästä ja yhdenvertaisesti saavutettavissa olevasta hoidosta. Hyvinvointiyhteiskunnan vastuuvelvollisuuden näkökulmasta näyttää, ettei nykymuotoinen päihdehuolto pysty säilyttämään hyvinvointiyhteiskunnan ydinarvoja toteuttaessaan tehtäväänsä. Jatkotutkimuksessa tulisi erityisesti kiinnittää huomiota nuorisotyön ja oppilashuollon ammattilaisten rooliin päihdetyön toimijoina sekä syihin, jotka estävät varhaisen puuttumisen käytäntöjen juurtumisen terveydenhuoltoon. Varhaisvaiheen päihdetyön kehittämisen näkökulmasta olisi tärkeää tarkastella sote-alan koulutuksen sisältöjä ja jatkaa ammattilaisten osaamisen kehittämistä rahapeliongelmien alueella.

Vanhemmuutta pikkulapsiperheissä kuvataan usein intensiivisenä ajanjaksona. Kilpailuyhteiskunta ja suorituskeskeisyys heijastuvat lapsiperheisiin, kuten vanhempien itselleen asettamiin vaatimuksiin. Vanhemmuuteen ja lapseen liittyvät huolet ovat yleisiä. Suomessa lapsiperheitä tuetaan eri tavoin. Lapsiperhepalveluiden painopistettä halutaan yhä enemmän siirtää ongelmien ennaltaehkäisyyn sekä huolten varhaiseen tunnistamiseen ja puuttumiseen. Lapsiperheitä kuormittavien tekijöiden tiedetään näkyvän perheiden palvelutarpeissa. Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, miten vanhempien masennusoireilu, yksinäisyys ja vanhemmuuden stressi sekä vauvan pitkäaikaissairaus tai terveysongelma, univaikeudet ja negatiivinen tunneilmaisu olivat yhteydessä lapsiperhepalveluista saatavan tuen tarpeeseen ja saadun tuen riittävyyteen. Aineisto kerättiin Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella osana Lapsen uni ja terveys (Child-Sleep) -pitkittäistutkimushanketta. Tutkimuksen perusjoukkoon kuuluivat perheet, joihin oli syntynyt lapsi 1.3.2011–12.2.2013 välisenä aikana. Tutkimuksessa käytetty aineisto on kerätty vanhempien ja lapsen terveyttä ja hyvinvointia kartoittavilla kyselylomakkeilla lapsen ollessa kahdeksan kuukauden ikäinen. Tutkimuksessa oli mukana 1292 vauvaa ja heidän vanhempaansa. Aineiston analysointiin käytettiin Khiin neliö -testiä sekä binääristä logistista regressioanalyysiä. Runsas kolmannes äideistä (36,4 %) ja isistä (36,0 %) tarvitsi vähintään jonkin verran tukea lapsiperhepalveluista. Äidin masennusoireilu ja vanhemmuuden stressi sekä vauvan univaikeudet olivat yhteydessä siihen, että lapsiperhepalveluista tarvittiin vähintään jonkin verran tukea. Isillä vanhemmuuden stressi oli yhteydessä lapsiperhepalveluista saatavan tuen tarpeeseen. Noin joka kymmenes äiti (10,0 %) ja isä (8,0 %) koki lapsiperhepalveluista saamansa tuen jokseenkin tai täysin riittämättömäksi. Äideillä vanhemmuuden stressi sekä vauvan pitkäaikaissairaus tai terveysongelma ja vauvan univaikeudet olivat yhteydessä lapsiperhepalveluista saadun tuen riittämättömyyteen. Isillä yksinäisyys, vauvan pitkäaikaissairaus tai terveysongelma ja vauvan univaikeudet olivat yhteydessä palveluista saadun tuen riittämättömyyteen. Vanhemman iällä, ansiotuloilla, lasten lukumäärällä ja läheisten tuella havaittiin myös olevan yhteys palveluista saatavan tuen tarpeeseen ja saadun tuen riittävyyteen. Etenkin läheisten tuki nousi esiin tuen tarpeeseen ja riittävyyteen yhteydessä olevana tekijänä. Lapsiperhepalveluissa on tärkeää huomioida masennusoireita ja vanhemmuuden stressiä kokevien vanhempien mahdollisesti kasvaneet tuen tarpeet sekä tarjota tukea vauvan uniasioissa. Lapsiperhepalveluissa on tärkeää tiedostaa, että perheessä olevat kuormitustekijät ovat yhteydessä lisääntyneeseen kokemukseen palveluista saadun tuen riittämättömyydestä. Jatkossa tulee selvittää tarkemmin, minkälaista tukea vanhemmat tarvitsevat lapsiperhepalveluista sekä palvelutyytyväisyyteen vaikuttavia tekijöitä. Myös jatkossa on tärkeää tutkia äitien ja isien kokemuksia lapsiperhepalveluista erikseen.

Sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmän uudistaminen on ollut erilaisin painopistein kahdeksan viimeisen hallituksen agendalla. Uudistamistarve kumpuaa väestön ikärakenteen muutoksesta aiempaa vanhemmaksi, joka haastaa sosiaali- ja terveydenhuollon toimivaa järjestämistä ja julkistalouden kestävyyttä. Sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistus astui voimaan 1.1.2023 ja, kyseessä oli yksi Suomen historian laajimmista hallintorakenneuudistuksista. Tässä tutkielmassa tarkastelu kohdentuu kahteen viimeisimpään sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen ja niiden taustalla tapahtuneeseen politiikkaprosessiin vuosina 2015–2022. Politiikkaideat muokkaavat ja ohjaavat politiikkaprosesseja ja niitä kehystämällä poliittiset toimijat nostavat politiikan asialistalle tietynlaisia ongelmia ja tavoitteita. Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on tutkia, miten julkistalouden kestävyyden politiikkaidealla kehystetään sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta valiokuntien asiantuntijalausunnoissa Juha Sipilän sekä Antti Rinteen ja myöhemmin Sanna Marinin hallituskausilla. Tutkielmassa tarkastelu kohdentuu siihen, millaisia ongelmanmäärittelyiden ja ratkaisujen kuvauksia sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen politiikkaprosessista nousee tarkasteltujen hallituskausien asiantuntijalausunnoissa. Tutkielma on toteutettu laadullisin menetelmin. Tutkielman aineisto koostuu Lakitutka–sivustolta helmikuussa 2023 kerätyistä Sipilän (2015–2019) ja Rinne/Marinin (2019–2023) hallitusten valiokuntien asiantuntijalausunnoista, jotka käsittelivät julkistalouden kestävyyttä sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa. Aineiston analyysissä on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Analyysin perusteella asiantuntijalausunnoista nousee kolme kehystä, joilla määriteltiin sote-uudistuksen vaikutuksia julkistalouden kestävyyteen. Yksityisen sektorin toiminnan kehyksessä korostuu Sipilän hallituskauden aikaisissa asiantuntijalausunnoissa valinnanvapauslainsäädännön korostunut asema uudistuksen valmistelussa, kun taas Rinne/Marinin hallituskaudella asiantuntijalausunnoilta nousee esiin yksityisen sektorin rajoitukset ongelmana julkistalouden kestävyydelle. Maakuntien ja hyvinvointialueiden rahoitusmallien kehyksessä itsehallinnollisille alueille kaavailtuja rahoitusmalleja kuvataan kannustavan heikosti alueita hillitsemään kustannuksia – ja siten olevan ongelmallisia julkistalouden kestävyydelle. Toiminnan tehostumisen kehykseen sisältyvät toimenpiteen puolestaan esitetään ratkaisuksi julkistalouden kestämättömyyden ongelmaan Sipilän ja Rinne/Marinin hallitusten uudistuksissa. Kehyksistä kaksi ensimmäistä kuvaavat ensisijaisesti asiantuntijalausunnoista nousevia ongelmanmäärittelyitä ja kolmas ratkaisuja. Tutkielman tulosten mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukseen liittyvät toimenpiteet voidaan kehystää politiikkaprosessissa sekä ongelmaksi että ratkaisuksi julkistalouden kestävyyden kannalta. Politiikkaideoiden kehystäminen ongelmaksi tai ratkaisuksi riippuu muun muassa kehystäjän omasta yhteiskunnallisesta positiosta, ajanhengestä sekä toimenpiteeseen liitetystä valenssista. Tutkielma vahvistaa käsitystä siitä, että julkistalouden kestävyyden politiikkaidealla on keskeinen asema suomalaisessa politiikassa ja siihen nojaten perustellaan erilaisia toimenpiteitä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristön muutokset edellyttävät uudistuksia, jotta tulevaisuudessa pystytään edelleen tarjoamaan vaikuttavia terveys- ja hyvinvointipalveluja. Väestön ikääntyminen ja palvelutarpeen kasvaminen sekä hoitohenkilöstön poistuma työmarkkinoilta luovat painetta sosiaali- ja terveydenhuollon sektorin veto- ja pitovoiman tehostamiseen ja työurien pidentämiseen. Palvelujärjestelmän muutosten vaikutuksia tutkimaan käynnistettiin COPE-hanke, jossa selvitettiin ammatillisia osaamistarpeita ja kehitettiin menetelmiä koulutukseen ja työn tukemiseen sosiaali- ja terveydenhuollossa. COPE-hankkeessa sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilöille suunnattiin kysely, jonka lähihoitajien ja sairaanhoitajien vastauksista (n=892) kahteen avoimeen kysymykseen muodostui tämän tutkielman aineisto. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää, millaisia eettisiä ongelmia sairaanhoitajat ja lähihoitajat työssään kohtaavat ja miten he niitä ratkaisevat. Terveydenhuollon etiikka ja arvot, eettinen herkkyys, huolenpidon ja oikeudenmukaisuuden etiikka sekä aiempi tutkimus aiheesta muodostivat tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen. Analyysimenetelmänä käytettiin teorialähtöistä sisällönanalyysiä, jossa sovellettiin Warkin ja Krebsin (1996) ongelmatyyppien luokittelumallia ja ratkaisutapojen luokittelussa Lyonsin (1983) oikeudenmukaisuuden ja huolenpidon etiikan analyysimallia. Aineisto kvantifioitiin tulosten havainnollistamiseksi. Molempien ammattikuntien yleisin ongelmatyyppi oli Warkin ja Krebsin (1996) luokittelumallin ulkopuolinen säännön soveltaminen, vastaten lähihoitajilla 29 % ja sairaanhoitajilla 33 % osuutta. Tyypillisiä säännön noudattamisen ongelman aiheita olivat epäselvät tai puuttuvat toimintaohjeet. Ammattiryhmää ja ongelmatyyppien jakautumista vertailtaessa analyysiin sisällytettiin myös vastaajien kuvailemat ei-eettiset ongelmat. Ammattiryhmien välillä ongelmatyyppien esiintymisessä oli tilastollisesti merkitsevä ero. Lähihoitajien ryhmässä ei-eettisten ongelmien osuus oli 40 %, mikä oli suurempi kuin sairaanhoitajilla (22 %). Toisten tarpeisiin vastaamisen ja säännön noudattamisen ongelmia esiintyi vastaavasti enemmän sairaanhoitajien ryhmässä kuin lähihoitajilla. Ongelmien ratkaisemisessa lähihoitajat käyttivät yhtä paljon oikeudenmukaisuuden (50 %) ja huolenpidon (50 %) etiikkaa. Sairaanhoitajien ongelmanratkaisu oli useammin oikeudenmukaisuuden etiikan (58 %) kuin huolenpidon etiikan (42 %) mukainen. Tuloksissa esiintynyt ratkaisutapojen vaihtelu oikeudenmukaisuuden ja huolenpidon etiikan välillä heijastaa pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen toimimalla ohjeiden ja sääntöjen mukaan, mutta potilaan hyvinvointi ja rauhan säilyttäminen työyhteisössä saattoivat edellyttää huolenpidon etiikan mukaista toimintatapaa. Ammattiryhmien väliltä löytyi tilastollisesti merkitsevä ero oikeudenmukaisuuden etiikan mukaisten ratkaisutapojen jakautumisessa. Sairaanhoitajien ongelmanratkaisutapojen oikeudenmukaisuuspainotteisuus viittaa normatiiviseen ja sääntöorientoituneeseen toimintaan. Kaavamainen ja rutiineihin perustuva toiminta voi estää potilaan yksilöllisiin tarpeisiin perustuvan hoidon toteutumisen, jos tilannekohtainen arviointi jää toissijaiseksi toimintatavaksi. Ei-eettisten ongelmien merkittävä osuus aineistossa saattaa liittyä siihen, ettei ongelmien eettistä sisältöä tunnisteta. Eettistä herkkyyttä tarvitaan moraaliongelmien tunnistamiseen ja sitä voidaan kehittää roolinottoharjoitusten avulla. Moniammatillinen etiikan koulutus ja ryhmäkeskustelut edistävät jaettua eettistä päätöksentekoa. Jatkotutkimusta tarvitaan organisaation eettisestä kulttuurista ja tekijöistä, joilla eettistä herkkyyttä ja moraalista rohkeutta on mahdollista kehittää moniammatillisessa yhteistyössä. Tutkimuksen aineiston ongelmatyypit edustavat laajasti käytännön hoitotyön moraaliongelmia ja niitä voidaan käyttää materiaalina koulutusten suunnittelussa.

Selkeän kielenkäytön hyödyt on yleisesti tunnistettu viranomaisten ja terveydenhuollon viestinnässä. Selkokieli on yksi tapa lisätä terveyteen liittyvän viestinnän ymmärrettävyyttä ja tukea palvelujen käyttäjien terveyslukutaitoa, mutta sen käytöstä potilas- ja asiakasviestinnässä on niukasti tutkimustietoa. Satasairaalassa selkokieltä on käytetty vuodesta 2012 lähtien kaikille potilaille ja asiakkaille suunnatussa viestinnässä, kuten potilasohjeissa ja sairaalan (nyttemmin hyvinvointialueen) verkkosivuilla. Selkokielen käyttöönotto voidaan nähdä organisaation terveysviestintätaidon interventiona, jonka tavoitteena on lisätä viestinnän saavutettavuutta sekä kaventaa kuilua yksilöiden kyvykkyyksien ja terveydenhuoltojärjestelmän vaatimuksien välillä. Tämä tutkielma käsittelee Satasairaalan potilastyötä tekevien työntekijöiden kokemuksia selkokielen merkityksestä ja vaikutuksista, etenkin selkokielen koetuista hyödyistä ja haasteista potilasviestinnässä sekä sen roolista saavutettavuuden edistäjänä erilaisissa potilasryhmissä. Tutkielma on osa Selkokieli Satasairaalassa -tutkimushanketta, joka selvittää selkokielen käytön vaikuttavuutta ja kokemuksia sen käyttöönotosta sairaalaympäristössä. Tutkielmaa varten haastateltiin keväällä 2022 kahdeksaa työntekijää eri puolilta Satasairaalaa puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysilla. Haastatellut työntekijät suhtautuivat oman työkokemuksensa perusteella selkokielen käyttöön positiivisesti ja kannattivat selkokielen käytön laajentamista myös muille hyvinvointialueille. Useat haastateltavat kertoivat, että selkokieli voi joissain tilanteissa hyödyttää myös työntekijöitä. Selkokielen hyötyjen nähtiin liittyvän etenkin viestinnän ymmärrettävyyteen potilaille ja joissain tapauksissa myös työntekijöille. Osa haastateltavista arvioi selkokielen vähentäneen esimerkiksi toimenpiteiden perumisia tai potilailta tulevia kysymyksiä, vaikkakin näille ilmiöille on myös muita mahdollisia selityksiä. Haasteita arvioitiin liittyneen esimerkiksi potilasohjeiden mukauttamiseen yleiskieleltä selkokielelle ja selkokielen hyväksyttävyyteen työntekijöiden tai potilaiden parissa. Osa haastateltavista myös koki, ettei selkokielestä ollut tiedotettu henkilöstölle tarpeeksi. Haastattelut antoivat viitteitä siitä, että työntekijöiden selkokieleen liittyvät asenteet voivat muuttua myönteisemmiksi ajan mittaan, kun selkokielestä saadaan lisää tietoa ja kokemusta. Perinteisesti selkokieli on suunnattu ihmisille, joilla on vaikeuksia lukea tai ymmärtää tavallista yleiskieltä. Useimmat tämän tutkielman haastateltavista kuitenkin katsoivat, että selkokielestä hyötyvät ainakin jossain määrin muutkin kuin sen perinteiset kohderyhmät. Selkokielen hyödyt potilasviestinnän saavutettavuuden parantamisessa saattavatkin ulottua laajemmalle kuin on ajateltu.

Socioeconomic factors play a role in several levels when a child from low-income country is exposed to a pathogen and eventually may get an infectious disease, such as bacterial meningitis. Less is known about socioeconomic factors and their role in determining the prognosis of a severely ill African child. The study aims to examine whether socioeconomic factors (household assets as proxy for wealth and caretaker’s ability to sign as proxy for education and family size), together with biomedical risk factors have any effect on the short-term mortality of children with suspected bacterial meningitis. Interactions between socioeconomic factors and biomedical factors were also examined. As expected, in logistic regression analysis, clinical conditions compatible with being more severely ill associated with death. Living in a household with less assets also associated with death, but having a caretaker who could not write his/her own name did not associate with child’s death. Children living in households with more than five children had lower probability of death. There were several associations between number of household assets and clinical risk factors. For example, the children with a home with less assets were taken to care later, and their consciousness was more often impaired on arrival. Not being able to sign also associated with less household assets. Whether the survival benefit created by having more household assets is mediated by better parent education intermingled with better care seeking or by better immune system function caused by, for example, better nutrition (especially of micronutrients) is not known. This study shows that socioeconomic factors contribute to the prognosis of African children with suspected infection of central nervous system independently of biomedical factors. Therefore, in addition to attempts to improve medical cure of these severe diseases also influencing socioeconomic determinants of health would be important to improve the prognosis of these children.

Aiemmat tutkimukset esittävät ristiriitaisia tuloksia sosioekonomisen aseman yhteydestä koetun terveyden muutoksiin työelämästä eläkkeelle siirryttäessä. Aihetta ei ole aiemmin lähestytty huomioiden koko elämänkaaren kattava sosioekonominen asema. Aiemmat tutkimukset sen sijaan jakavat yhteisen näkemyksen siitä, että sosioekonominen asema on keskeinen väestön terveyseroja selittävä tekijä ja ikääntyneiden heikommaksi koettu terveys juontaa juurensa niin pitkälle kuin lapsuuden elinoloihin. Tässä tutkimuksessa selvitetään elämänkaaren kattavan sosioekonomisen aseman yhteyttä koettuun terveyteen ja sen muutoksiin työelämästä vanhuuseläkkeelle siirtyneillä. Helsinki Health Study (HHS) on reilun viimeisen 20 vuoden ajan tuottanut tietoa Helsingin kaupungin työntekijöiden työolojen, ympäristötekijöiden sekä elintapojen vaikutuksista terveyteen. Tässä tutkielmassa tutkimusjoukon muodostavat henkilöt, jotka olivat työelämässä vuonna 2000 ja siirtyivät vanhuuseläkkeelle viimeistään vuonna 2017. Tutkimusjoukko koostui 4154 henkilöstä, joiden koettua terveyttä kartoitettiin kahdesta aikapisteestä, toinen työelämässä ollessa ja toinen vanhuuseläkkeelle siirtymisen jälkeen. Analyysimenetelmiksi valikoitui ristiintaulukointi ja multinomiaalinen logistinen regressioanalyysi. Tämä tutkielma on kvantitatiivinen pitkittäistutkimus. Tuloksissa havaittiin, että lapsuuden taloudelliset vaikeudet (vakioitu OR 1,47, 95 % lv 1,21–1,80), perusasteen koulutus (vakioitu OR 1,54, 95 % lv 1,11–2,14), satunnaiset (vakioitu OR 1,31, 95 % lv 11,11–1,57) ja toistuvat toimeentulovaikeudet (vakioitu OR 2,07, 95 % lv 1,50–2,87) sekä toiseksi alin tulokvartaali (vakioitu OR 1,41, 95 % lv 1,10–1,79) ja alin tulokvartaali (vakioitu OR 2,10, 95 % lv 1,60–2,71) olivat yhteydessä eläkesiirtymässä heikkona säilyneeseen koettuun terveyteen. Sen sijaan matalamman sosioekonominen aseman ja eläkesiirtymässä parantuneen tai heikentyneen koetun terveyden välillä ei voitu osoittaa olevan yhteyttä. Tutkielman johtopäätöksenä voidaan pitää havaintoa, että matalampi sosioekonominen asema sekä lapsuudessa että aikuisuudessa ovat yhteydessä heikentyneeseen terveyteen eläkeikää lähestyvillä kunta-alan työntekijöillä eikä edes vanhuuseläkkeelle siirtyminen kaikkien näiden henkilöiden osalta paranna heikentyneeksi koettua terveyttä. Matalampaan sosioekonomiseen asemaan painottuvat terveyden kannalta epäedulliset elintavat osaltaan vaikuttavat heikentyneen koetun terveyden taustalla. Toimenpiteitä terveyserojen kaventamiseksi tarvitaan useilla eri yhteiskuntapoliittisilla alueilla huomioiden koko elämänkaari.