Browsing by master's degree program "Master's Programme in Social Research (SOSM)"

Tutkielman tavoitteena on tarkastella toimijuuden rakentumista haavoittuvassa asemassa olevien ikäihmisten puheissa sekä selvittää heidän tuntemuksiaan liittyen kuntoutuskokeiluun, johon he ovat osallistuneet. Tutkielmaa ohjaa tutkimuskysymys ”Millaista toimijuutta ikääntyneet päihde- ja mielenterveyskuntoutujat rakentavat haastattelupuheessaan?” Samalla tarkastelin kuntoutujien kokemusta interventiosta kysymyksen ”Miten ikääntyneet päihde- ja mielenterveyskuntoutujat kokevat Askelpolku-pilotin intervention” ohjaamana. Tutkielmani aineisto koostuu seitsemän kuntoutukseen osallistuneen ikääntyneen teemahaastattelusta. Kuntoutujia yhdistää se, että he kaikki ovat hakeutuneet erinäisiä kanavia pitkin kuntoutuskokeiluun päihde- ja mielenterveyshaasteiden vuoksi. Aineisto on analysoitu Atlas.ti-ohjelmalla, jonka avulla edettiin koodauksen ja luokittelun kautta diskursseihin hyödyntämällä subjektiaseman käsitettä ja toimijuuden modaliteettihahmotelmaa. Tulokseksi sain kuusi diskurssia, jotka ovat nimetty modaliteetteja hyödyntäen. Tärkeimmät johtopäätökset liittyvät siihen, että kuntoutuksella on ollut myönteisiä vaikutuksia ikääntyneiden toimijuuteen, mutta kuntoutuksessa olisi hyvä huomioida palveluiden jatkuvuus myös kuntoutuksen jälkeen. Yhteisöillä, kuten perheellä on merkittävä rooli toimijuuden vahvistamisessa, joten tämä tulisi huomioida kuntoutuksen juurruttamisessa käytäntöön. Kuntoutuksen hyödyt korostuivat erityisesti kuntoutujien elämänhallinnassa ja arjen sujumisessa.

Kuvataideopiskelijoiden materiaalisuhteet ilmastonmuutoksen ajassa -maisterintutkielmassa tarkastellaan teemahaastatteluaineiston pohjalta kuvataideopiskelijoiden materiaalisuhteita heidän taiteellisessa työskentelyssään ja teossuhteissaan. Yhtenä tutkielman tutkimuskysymyksenä on, miten ja millaisena toimijana ja olosuhteena ilmastonmuutos näyttäytyy kuvataideopiskelijoiden työskentelyssä sekä materiaalien käytössä. Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia materiaalisuhteita kuvataideopiskelija muodostaa taiteellisessa työskentelyssään, mikä vaikuttaa näihin materiaalisuhteisiin, ja niiden ulottuvuuksiin, representatiivisiin valintoihin sekä kuvataideopiskelijan arvoihin ilmastonmuutoksen ajassa ja olosuhteissa. Tutkielmassa ilmastonmuutos kehystyy planetaarisena konkreettisesti sosiokulttuuriseen toimintaan ja sen rajoihin materiaalisesti vaikuttavana ja siitä vaikuttuvana nykyaikamme olosuhteena ja siten myös osana kuvataideopiskelijoiden materiaalisuhteita. Tutkielman aineistona on litteroitu ja analysoitu kuvataideopiskelijoiden teemahaastatteluja. Tutkielman teoreettinen ja metodinen viitekehys rakentuu uusmaterialistisen sekä toimijaverkostoajattelun varaan, jossa taiteen tekemisen nähdään sosiaalisena toimintana ja taidemaailmassa toimimisen edellyttävän tiettyjen verkostojen, arvojen, intressien ja suuntausten tuntemista ja sisäistämistä. Taideteoksen tuottamiseen osallistuu näin ollen taiteilijan lisäksi myös taidekenttä ja kaikkien niiden toimijoiden kokonaisuus, joilla on suhde taiteeseen ja taiteen materiaalisuuksiin yhteiskunnassa. Taideteoksen toimijuuksien osina ovat myös ne materiaalit ja niiden hankinta- ja tuotantoprosessit sekä praktiikat, joita käytetään taiteellisen työskentelyn ja teosten osina. Siten myös materiaaleilla voi ajatella olevan suhteen taiteilijaan ja taiteeseen ja toisin päin. Tutkielmassa jäsennellään toimijuuden rakentumisten ja objektien käsitteiden kautta ilmastonmuutosta, taiteellista työskentelyä ja taideteoksia sekä näiden materiaalisuuksia. Hakalan (2020, 169) mukaan materiaalisuus kuvataiteessa ei typisty pelkästään materiaalin työstämiseen liittyvien ominaisuuksien tai alkuperän kysymyksiin, vaan sen kautta käsitellään myös esimerkiksi teoksen sisältöä ja esteettistä puolta. Hakalan (2020, 169) mukaan taiteessa uusmaterialismissa voidaan ajatella olevan kyse materiaalin ja taiteilijan intention välisestä suhteesta siten, että materiaali ei ole vain jotain, josta taiteilija muokkaa teoksen, vaan taiteilija ja materiaali toimivat yhteistyössä ja että taiteilijalle materiaali on aina jossain määrin väline toteuttaa teos. (Hakala, 2020, 169.) Kuvataideopiskelijoiden materiaalisuhteet näyttäytyvät tiiviissä suhteessa heidän ajattelunsa ja praktiikkansa kehittymiseen sekä suhteessa ilmastonmuutoksen olosuhteisiin ja resurssien käyttöön antroposeenin ajassa. Aineistossa esiin nousevat tekstin ja teosten väliset suhteet materiaalisen välittäjinä ja tulkinnan välineinä sekä materiaalisuhteiden rakentuminen suhteessa koettuun ympäristöön. Taide ja taiteellinen työskentely näyttäytyvät kuvataideopiskelijalle tutkielman aineiston perusteella itseisarvoisena tapana kokea, vaikuttaa ja vaikuttua maailmassa ja sen verkostoissa sekä synnyttää, näyttää ja esittää erinäisiä velvoittavuuksia ja sitouttavuuksia sisältäviä materiaalisia toimijuuksia taiteen kielellä ja taiteellisin keinoin.

Maisterintutkielmassa tutkittiin lapsiperheiden vanhempien kuvauksia ylivelkaantumisesta selviytymiseen vaikuttavista yhteiskunnallisista tekijöistä. Tutkimus keskittyi yhtäältä vanhempien kokemuksiin siitä, minkälaiset yhteiskunnalliset tekijät voisivat edistää jaksamista arjessa sekä toisaalta vanhempien päättäjille ja viranomaisille esittämiin muutos- ja parannusehdotuksiin selviytymisen helpottamiseksi. Tutkimus tuotti tietoa ylivelkaantumisesta selviytymisestä vanhempien näkökulmasta ammattilaisten, tutkijoiden sekä ylivelkaantumista kokevien tai kokeneiden käyttöön. Tutkimusaineistona käytettiin MIELI Suomen Mielenterveys ry:n (MIELI ry) vuosina 2022–2024 järjestämän Ylivelkaantuneiden mielenterveys ja vanhemmuuden tuki -hankkeen (YLVA-hanke) yhteydessä kerättyä kyselyaineistoa. Kyselyaineisto sisälsi alle 18-vuotiaiden lasten vanhempien kokemuksia ylivelkaantumisesta ja maksuvaikeuksista. Tutkimuksessa hyödynnettiin laadullista tutkimusotetta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä toimi Derek Layderin (1998) adaptiivisen teorian malli ja sen avulla rakennettu ylivelkaantumisesta selviytymiseen vaikuttavien yhteiskunnallisten tekijöiden teoreettinen malli. Aineisto analysoitiin adaptiivisen teorian mallia soveltaen. Analyysin tuloksena muodostui kolme ylivelkaantumisesta selviytymiseen vaikuttavien yhteiskunnallisten tekijöiden pääkategoriaa, jotka olivat: sosiaaliset ja emotionaaliset tekijät, taloudelliset ja tiedolliset tekijät sekä institutionaaliset ja systeemiset tekijät. Tutkimuksen tulokset osoittivat, että ylivelkaantumisesta selviytymiseen vaikuttavat monenlaiset yhteiskunnalliset tekijät, jotka ovat usein yhteydessä toisiinsa. Ylivelkaantumisesta selviytymistä tulee tarkastella moniulotteisena prosessina, jota yhteiskunnalliset tekijät voivat edistää tai heikentää. Tulokset tuovat esiin yhteiskunnallisia muutostarpeita, joiden toteutuessa lapsiperheiden selviytymistä pystyttäisiin tukemaan nykyistä paremmin

Ilmastonmuutoksen kaltaisten haastavien ympäristöongelmien ratkaiseminen edellyttää merkittäviä käyttäytymisen ja toimintatapojen muutoksia, joiden ei voida olettaa tapahtuvan yhteiskunnassa vapaaehtoisesti. Hallinnollinen sääntely, taloudelliset ohjauskeinot ja informaatio-ohjaus ovat keinoja, joita julkisella vallalla on käytettävissä tarvittavien yhteiskunnallisten muutoksien aikaansaamiseksi. Tässä tutkielmassa tarkastelin sitä, kuinka poliittinen ideologia, sosiaalinen ja poliittinen luottamus sekä luottamus teollisuuteen ja muuhun elinkeinoelämään ovat yhteydessä ympäristöpoliittisten ohjauskeinojen hyväksyttävyyteen. Tutkimuskysymykset olivat 1. Minkälaista ympäristöpoliittista ohjausta suomalaiset suosivat? 1.1 Ohjaisivatko suomalaiset yrityksiä ja kotitalouksia suojelemaan ympäristöä samalla tavalla? 1.2 Ovatko veroetuja kannattavat myös valmiita maksamaan korkeampia veroja ympäristön suojelemiseksi? 2. Onko poliittinen ideologia yhteydessä ympäristöpoliittisten ohjauskeinojen hyväksyttävyyteen? 3. Lisääkö korkea yhteiskunnallinen luottamus todennäköisyyttä kannattaa taloudellisia ohjauskeinoja?. Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen vastaamiseen käytin suoria jakaumia ja ristiintaulukointia. Poliittisen ideologian ja luottamuksen yhteyttä ohjauskeinoja koskeviin preferensseihin (tutkimuskysymykset kaksi ja kolme) tutkin multinominaalisen logistisen regressioanalyysin avulla. Aineistona (N=1 137) käytin vuoden 2020 International Social Survey Programme (ISSP) -kyselyaineistoa, jonka teemana oli ympäristö. Tuloksien perusteella suomalaiset suosivat ympäristöpolitiikassa informaatio-ohjausta ja positiivisia kannustimia sisältäviä taloudellisia ohjauskeinoja. Toiminnallaan ympäristöä vahingoittaville yrityksille suomalaiset olivat tuloksien perusteella kuitenkin valmiita kohdistamaan myös pakottavampia ohjauskeinoja, kuten tuntuvampia sakkorangaistuksia. Logistisen regressioanalyysin tuloksien mukaan sosiaalinen luottamus lisäsi todennäköisyyttä kannattaa taloudellisia ohjauskeinoja kotitalouksille. Vastaavaa yhteyttä en kuitenkaan löytänyt poliittiselle luottamukselle ja luottamukselle teollisuuteen ja muuhun elinkeinoelämään. Tulokset antavat enemmän tukea sille johtopäätökselle, että matala yhteiskunnallinen luottamus ohjaa kansalaisten preferenssejä ympäristöpolitiikassa kohti hallinnollisen sääntelyn hyväksyntää muiden ohjauskeinojen sijaan. Tuloksien perusteella myös poliittinen ideologia oli yhteydessä ohjauskeinoja koskeviin preferensseihin niin, että oikeistolainen poliittinen ideologia lisäsi todennäköisyyttä kannattaa veroetuja yrityksille muiden ohjauskeinojen sijaan. Tulokset viittasivat siihen, että myös oikeistosta löytyy kannatusta taloudellisille ohjauskeinoille ainakin silloin, kun niihin liittyy positiivisia kannustimia. Tulokset tukivat osittain aikaisempien tutkimuksien tuloksia, joissa yhteiskunnallisen luottamuksen on todettu ennustavan hyvin ympäristöpoliittisia ohjauskeinoja koskevia preferenssejä. Aikaisempien tutkimusten mukaan korkea yhteiskunnallinen luottamus lisää taloudellisten ohjauskeinojen kannatusta, kun taas matala luottamus on yhteydessä tiukemman sääntelyn tukemiseen. Poliittisen ideologian yhteys ohjauskeinoja koskeviin preferensseihin ei ole yhtä selvä. Tutkimusten mukaan kannatuksen ja vastustuksen määrä vaihtelee toimenpidekohtaisesti. Myös aikaisemmissa tutkimuksissa on kuitenkin havaittu, että oikeistossa suhtaudutaan hyväksyvämmin positiivisia kannustimia sisältäviin taloudellisiin ohjauskeinoihin.

Organisaatiokaupat ja -muutokset, kuten fuusiot, ovat nykyajan välttämättömiä elementtejä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Ne tarjoavat mahdollisuuksia mutta luovat myös uhkia organisaatioille ja niiden työntekijöille. Työntekijöiden kokemat tunteet fuusioprosesseissa ovat todennäköisesti seurausta monista merkittävistä päätöksistä, jotka vaikuttavat heidän työskentelyolosuhteisiinsa ja kokemuksiinsa fuusiosta sekä sen toteuttajista, eli ylimmästä johdosta. Oikeudenmukaisuuden kokemisen ja luottamuksen puute voivat muuttaa fuusion negatiiviseksi kokemukseksi, joka voi heikentää mahdollisuuksien havaitsemista ja johtaa työtyytyväisyyden vähenemiseen sekä irtisanoutumisiin. Tämän tutkielman tarkoituksena on vahvistaa ja lisätä ymmärrystä organisaatioissa vallitsevan luottamuksen, luottamusvarmuuden ja fuusiossa toteutettavien prosessien oikeudenmukaisuuden yhteydestä. Aiempaan tutkimuskirjallisuuteen perustuen fuusioprosessin oikeudenmukaisuuden ja organisaatioluottamuksen suhteen oletetaan olevan kaksisuuntainen. Tämän lisäksi tutkielmassa tarkastellaan luottamusvarmuuden vaikutusta luottamuksen ja oikeudenmukaisuuden suhteeseen pitkittäisasetelmassa eli tutkielmassa siis tarkastellaan kahden mittauspisteen (N=1344) vastauksia kolmen mittauspisteen pitkittäisaineistona kerätystä kyselyaineistosta. Tutkielmassa käytetty aineisto on kerätty vuosien 2019-2020 välisenä tapahtuneen fuusion aikana Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston henkilökunnalta. Varsinaisena menetelmänä pitkittäisaineiston yhteyksien tarkastelussa käytettiin ristiviiveellistä regressiota. Tämän lisäksi luottamusvarmuutta testattiin moderaattorina luottamuksen ja oikeudenmukaisuuden suhteille. Tutkielmassa saadut tulokset ovat yhdenmukaisia aiemman tutkimuskirjallisuuden kanssa. Fuusioprosessin oikeudenmukaisuus oli yhteydessä myöhäisempään ylimmän johdon kokemaan luottamukseen sekä ylimmän johdon kokema luottamus oli yhteydessä myöhäisempään oikeudenmukaisuuden kokemukseen. Toisaalta luottamusvarmuudella ei havaittu olevan tilastollisesti merkitsevää suhdetta luottamuksen suhteesta oikeudenmukaisuuden kokemukseen.

Maisteritutkielmassa tarkastellaan identiteettiä ja sosiaalipsykologisia ryhmäprosesseja kahden entisen liivijengijohtajan, Riku Aallon ja Janne ”Nacci” Tranbergin, elämäkerroissa. Tarkastelun keskiössä ovat kysymykset siitä, miten entiset jengijohtajat rakentavat identiteettiä elämäkertojen avulla sekä miten kyseiset jengijohtajat hyödyntävät sosiaalipsykologisia ryhmäprosesseja narratiivisen identiteetin rakentamiseen. Tutkielma asettuu tematiikaltaan ja teoriataustaltaan monitieteiseen, sosiaalipsykologian ja kriminologian, risteymään. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Henry Tajfelin ja John Turnerin sosiaalisen identiteetin lähestymistapa sekä tämän eri sovellukset johtajuuden ja rikollisuuden kentällä. Näiden lisäksi teoriakehyksenä käytetään myös hegemonisen maskuliinisuuden teoriaa, sosiaalisen dominanssin teoriaa sekä sosiaalipsykologisia tutkimuksia jengien ryhmäprosesseista. Tarkastelussa apuna käytetään narratiivisen identiteetin käsitettä, jonka rakentamiseen elämäkerrat tarjoavat yhden keskeisen väylän. Tutkielma edustaa laadullista, sosiaalipsykologista elämäkertatutkimusta. Tutkimusmenetelmänä on käytetty reflektiivistä temaattista analyysiä, jonka avulla aineistosta on tunnistettu neljä pääteemaa sekä näille alateemoja. Analyysin pääteemat ovat 1) ”Veljet ensin – sosiaaliset normit ryhmän toiminnan edellytyksenä”, 2) ”Meitä ei hakkaa kukaan muu kuin me – väkivalta jengitoimintaa ylläpitävänä voimana” 3) ”Jotain glamouria siinä on – status ja hierarkia itsetunnon kohottajana” sekä 4) ”Kunnon äijä – hegemoninen maskuliinisuus ryhmän prototyyppinä”. Analyysin pohjalta keskeisimpiä identiteetin rakentamiseen käytettyjä narratiiveja Aallon elämäkerrassa ovat ”oikea, lojaali raskaan sarjan rikollinen” sekä ”suvaitsevainen ja kaikkitietävä valkoinen heteromies”. Tranbergin elämäkerrassa keskeisimmiksi narratiiveiksi nousevat erilaiset sankaritarinat, kuten ”ota kiinni, jos saat – mestaririkollinen” sekä ”Robin Hood – rikkailta köyhille”. Elämäkertojen valossa väkivalta ja hegemoninen maskuliinisuus ovat jengitoiminnan keskiössä, joita ilmentämällä on mahdollisuus saavuttaa valtaa ja sosiaalista dominointia sekä rakentaa identiteettiä rikollismaailmassa. Erilaiset käyttäytymiskoodit, kuten lojaalius ja ”veljeys” näyttäytyvät jengielämän keskeisinä periaatteina, joiden rikkomista pidetään eräänlaisena ”perisyntinä”. Korkea status ja hierarkia puolestaan tarjoavat elämäkertojen perusteella väylän hyvän itsetunnon saavuttamiseksi jengien keskuudessa. Rikollisuuteen liittyvät elämäkerrat tarjoavat mahdollisuuden rikollisen identiteetin tutkimiseen sekä rikollisen populäärikulttuurin eettisten ongelmien tarkasteluun. Monitieteinen sosiaalipsykologiaa ja kriminologiaa yhdistävä lähestymistapa on tärkeä rikollisuuden ilmiöiden ymmärtämiseksi ja tiedon lisäämiseksi kyseisellä tutkimusalueella tulevaisuudessa.

Suomessa arvostetaan työntekoa, ja siksi työelämän ulkopuolella oleminen asettaa yksilön haavoittuvaiseen asemaan. Tämä korostaa tarvetta kiinnittää erityistä huomiota työttömien tarpeisiin. Työvoimapoliittisia toimenpiteitä on kuitenkin arvosteltu siitä, etteivät ne ota riittävästi huomioon työnhakijoiden toiveita työn sisällöstä, jollaiseksi myös työn merkityksellisyys on katsottu. Tähän epäkohtaan on tärkeää kiinnittää huomiota, mikäli mahdollisimman monen toivotaan löytävän paikkansa työelämässä ja viihtyvän siellä hyvin. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella, miten työttömät nuoret rakentavat ymmärrystä merkityksellisestä työstä sekä asemoivat itseään suhteessa näihin erilaisiin merkityksellisen työn merkityksiin. Teoreettis-metodologisena viitekehyksenä toimii sosiaaliseen konstruktionismiin nojaava kriittinen diskursiivinen psykologia. Kriittinen diskursiivinen psykologia tarkastelee merkityksellistä työtä samanaikaisesti sekä välittömässä vuorovaikutuksessa rakentuvana kielellisenä ilmiönä että osana laajempaa historiallis-kulttuurista kontekstia. Aineisto koostuu ECOSOS-tutkimushanketta varten vuonna 2016 kerätyistä viidestä ryhmähaastattelusta, joihin otti osaa 20–29 -vuotiaita työttömiä tai työllistymisohjelmiin osallistuneita nuoria. Tutkimuskysymyksiin vastaamiseen hyödynnettiin tulkintarepertuaarin ja subjektiposition käsitteitä, joita molempia tunnistettiin aineistosta kolme. Solidaarisuuden tulkintarepertuaarissa työttömät nuoret rakensivat itselleen asemaa heikompien puolustajana. Ekologisuuden tulkintarepertuaarissa nuoret positioivat itsensä puolestaan ympäristönsuojelijaksi. Omaehtoisuuden tulkintarepertuaariin nojaavat nuoret esiintyivät itsensä toteuttajan asemassa. Tulokset ovat linjassa etenkin sellaisen aiemman tutkimuksen kanssa, jossa merkityksellisen työn rakentumista on tarkasteltu osana työelämän muutosta kohti uusliberaalimpia arvoja. Tulevaisuudessa olisikin kiinnostavaa tarkastella esimerkiksi sitä, miten työttömät eri ikäryhmissä rakentavat kuvaa merkityksellisestä työstä tällä työelämän murroksen aikakaudella. Näin ollen jatkotutkimuksen tehtävänä on tukea sekä työttömien merkityksellisen työn saamista että myös hyödyttää koko yhteiskuntaa lisäämällä ymmärrystä työllistymisestä ja työelämätyytyväisyydestä.

Nuorten tekemät vaaralliset sosiaalisen median haasteet ovat olleet esillä viime vuosina julkisessa keskustelussa. Haasteella tarkoitetaan toimintaa, joka kuvataan ja ladataan sosiaalisen median sovellukseen kannustaen muita yrittämään samaa. Vaarallisen haasteesta tekee se, jos haasteen seurauksena nuoren terveys tai henki vaarantuu. Tässä tutkielmassa tarkastellaan syitä nuorten vaarallisiin sosiaalisen median haasteisiin osallistumiselle. Tutkielma toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena. Aineisto haettiin eri tietokannoista rajaamalla sekä englanninkielisiin että suomenkielisiin vertaisarvioituihin teksteihin vuosina 2020–2024. Valitut 16 tekstiä analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä, jonka tuloksena muodostettiin pääluokat: altistavat tekijät ja yksilölliset tekijät. Altistavien tekijöiden alaluokkia ovat kehitykselliset tekijät ja nuorista riippumattomat tekijät ja yksilöllisten tekijöiden alaluokkia ovat hyväksytyksi tuleminen, suosio ja keholliset tuntemukset. Nuorten vaarallisiin haasteisiin osallistumisen syyt ovat moninaisia. Altistavia tekijöitä ovat nuorten kehittyvät aivot, jotka ovat alttiina riskikäyttäytymiselle ja muiden käytöksen matkimiselle. Tämän lisäksi haasteisiin voi altistaa uutismedia, sosiaalinen media ja nuorten vanhemmat. Uutismediassa ja sosiaalisessa mediassa esitetyt vaaralliset haasteet voivat normalisoida riskikäyttäytymistä nuorten silmissä. Vaarallisten haasteiden seuraaminen voi kannustaa haasteiden tekoon. Tätä varten toimittajat käyttävät raportoidessaan itsen vahingoittamisesta ohjeistusta, jonka tarkoituksena on vähentää raportoidun tiedon matkimista. Sosiaalisessa mediassa harmia voi aiheuttaa sovellusten sisällönsuosittelualgoritmit. Algoritmit voivat suositella haasteita nuorelle, vaikkei nuori niitä aktiivisesti hakisi. Lisäksi vanhempien tietämättömyys haasteista ja nuoria huonompi sosiaalisen median tuntemus vähentää vanhempien tarjoamaa tukea nuorille sosiaalisen median turvallisessa käytössä. Altistavien tekijöiden lisäksi on myös yksilöllisiä tekijöitä, jotka selittävät haasteisiin osallistumista. Haasteen kautta voidaan havitella hyväksytyksi tulemista, jolloin taustalla voi olla ryhmäpaine, yllyttäminen ja ryhmään kuuluminen. Lisäksi suosio voi kannustaa mahdollisimman shokeeraavien haasteiden tekemiseen näkyvyyden, tykkäysten ja sisällön monetisoinnin toivossa. Haasteiden avulla saavutettujen kehollisten tuntemuksien kautta haetaan esimerkiksi hapenpuutteesta johtuvaa euforista tunnetta. Altistavat tekijät ja yksilölliset tekijät ovat aina jollain tavalla yhteydessä toisiinsa, esimerkiksi taipumus käytöksen matkimiseen, haastevideoiden katsominen sosiaalisessa mediassa ja halu kuulua ystäväporukkaan voivat johtaa vaarallisen haasteen tekemiseen. Vaaralliset haasteet ovat osa nuorisokulttuuria, mutta nuoret eivät yleensä tiedä niiden vaaroista. Etenkin nuorten henkisen pahoinvoinnin lisääntyessä, vaarallisten haasteiden tekeminen voi lisääntyä selviytymiskeinona huonoon oloon. Tässä apuna voi olla digisosiaalityö, joka on internetissä tehtävää sosiaalityötä. Sen näkyvyys ja tunnettuus on tärkeää, jotta nuoren on mahdollista saada tukea viipymättä. Myös koulujen tulisi kouluttaa nuoria ja heidän vanhempiaan vaarallisten haasteiden riskeistä.

Sosiaalisen median käyttö on lisääntynyt yhteiskunnallisesti räjähdysmäisesti. Erityisesti sen käyttö on lisääntynyt nuorten keskuudessa. Käytön lisääntymisen myötä myös sosiaalisen median ongelmakäytön, ja jopa riippuvuuden määrä kasvaa jatkuvasti. Sosiaalisen median käyttöä voidaankin pyrkiä vähentämään erilaisten rajoituskeinojen myötä. Tutkielmani tavoitteena on tarkastella nuorten henkilökohtaisia kokemuksia sosiaalisen median ongelmakäytöstä ja sen omaehtoisista rajoittamiskeinosta. Tutkielman teoreettis-metodologisena lähtökohtana on tulkinnallinen fenomenologinen analyysi eli IPA, jonka avulla tarkastelen nuorten subjektiivisia kokemuksia sosiaalisen median ongelmakäyttöön ja sen omaehtoiseen rajoittamiseen liittyen. Aineisto koostuu kuudesta 20–25 vuotiaan nuoren puolistrukturoidusta yksilöhaastattelusta. Haastatteluaineisto on kerätty vuonna 2021. Haastateltavien ryhmä on IPA-menetelmän mukaan homogeeninen, ja he ovat kaikki työmarkkina- asemaltaan opiskelijoita. Tutkimustulosten myötä nuorten kokemukset sosiaalisen median ongelmakäytöstä ja sen omaehtoisesta rajoittamisesta voidaan luokitella neljään eri teemaan: sosiaalinen paine, some selviytymiskeinona, liiallinen ajankäyttö ja omaehtoisen rajoittamisen rajallisuus. Tuloksissa sosiaalinen paine pitää sisällään nuorten kokemuksia ulkopuolisuuden tunteesta ja läsnäolon pakollisuudesta somessa. Kokemus somesta selviytymiskeinona sisältää kokemuksia somesta ikään kuin pakokeinona ja turvapaikkana. Liiallisen ajankäytön kokemukset perustuvat tunteja kestävään selaamiseen, arkisten asioiden hoitamisen vaikeutumiseen ja negatiivisten tuntemuksien kokemiseen. Omaehtoisen rajoittamisen rajallisuus sisältää nuorten kokemuksia rajoituskeinojen heikkoudesta ja tilapäisyydestä, itsekontrollin puuttumisesta ja rajoituksien toimivuudesta keinona päästä irtautumaan somesta.

Maisterintutkielmassa tarkastellaan musliminuorten kokemaa viharikollisuutta sosiaalisessa mediassa sekä verkossa, nuorten sopeutumiskeinoja koettua viharikollisuutta vastaan ja sitä, tunnistavatko nuoret verkossa koettua viharikollisuutta samalla tavalla kuin reaalimaailmassa. Verkossa tapahtuva viharikollisuus on maailmanlaajuinen ilmiö, ja Suomessa merkittävä yhteiskunnallinen muutos tapahtui vuonna 2015 Pariisissa tehtyjen terrori-iskujen jälkeen: turvapaikkaa etsivien ihmisten määrä moninkertaistui lyhyessä ajassa, mikä aiheutti yhteiskunnallisten jännitteiden lisääntymistä. Maisterintutkielman aineisto koostuu musliminuorille, 15–19-vuotiaille naisille tehdyistä yksilöhaastatteluista, poliisin tietoon tulleista viharikosraporteista (Rauta 2019, 2023) ja nuorisorikollisuuskyselyiden perusteella tehdyistä raporteista (Näsi 2016; Kaakinen & Näsi 2023). Musliminuorille tehdyt haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina, jotka litteroitiin ja analysoitiin Atlas.ti -ohjelman avulla. Analyysi on tehty sisällönanalyysia hyödyntäen. Maisterintutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytettiin rutiinitoimintojen teoriaa, jonka esittelivät Lawrence Cohen ja Marcus Felson vuonna 1979 artikkelissaan Social Change and Crime Trade Trends: A Routine Activity Approach. Rutiinitoimintojen teorian keskeisiin käsitteisiin kuuluva crime generators viittaa rikollisuutta tuottaviin tilaisuusrakenteisiin, joita syntyy eri alueilla sekä erilaisissa tiloissa; sosiaalisen median ja verkon alustoilla esimerkiksi valvonnan puute voi luoda tilaisuusrakenteita. Arkiset rutiinitoimintomme ovat lisääntyneet teknologian kehityksen myötä ja kehitys avaa sekä uudenlaisia mahdollisuuksia rikoksien tekemiseen verkon välityksellä että aiempien rikostyyppien siirtymistä verkkoon. Aineiston analyysissa nousee esiin kolme erilaista teemaa. Nuorilla on erilaisia keinoja suojautua koettua viharikollisuutta vastaan niin verkossa kuin reaalimaailmassa, nuorten on vaikeampaa tunnistaa sosiaalisessa mediassa ja verkossa koettua viharikollisuutta kuin reaalimaailmassa, sosiaalisen median ja verkon alustoilla vihakommenttien määrä luo turvattomuuden tunnetta. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että nuoret osaavat sanoittaa paremmin reaalimaailmassa koettua viharikollisuutta. Suojautumiskeinot liittyivät uskonnollisiin symboleihin ja sosiaalisen median käyttäjätilien yksityisyyteen, ja vihakommenttien määrä verkossa luo nuorille turvattomuuden tunteen ja he kokivat, ettei mikään taho puutu vihapuheeseen verkossa. Maisterintutkielman tulokset ovat linjassa aiemman tutkimuksen kanssa, jonka mukaan nuoret kokivat enemmän vihapuhetta verkossa ja vihapuhe kohdistuu erityisesti musliminuoriin vuonna 2015 tehtyjen Pariisin terrori-iskujen jälkeen (ks. esim. Kaakinen ym., 2018).