Browsing by Title

Tutkimuksen kohteena ovat yliopisto-opiskelijat ja se tarkastelee tilastollisin menetelmin opiskelijoiden käsityksiä rikollisuuden syistä. Lisäksi selvitetään sitä, miten opiskelu mahdollisesti vaikuttaa heidän arvoihinsa ja asenteisiinsa sekä niiden kautta rikollisuuden syykäsityksiin. Tutkimus pyrkii myös arvioimaan edellä mainittujen tekijöiden mittaamiseen kehitetyn instrumentin (kyselylomake) toimivuutta. Tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen muodostavat sosiaalitieteellisen kriminologian yleiset rikollisuuden syitä koskevat teoriat sekä poliittista sosialisaatiota käsittelevät teoreettiset muotoilut. Tutkimuksessa käytetty Rikollisuuden syykäsitykset-aineisto (N=687) on kerätty survey-kyselyllä Helsingin yliopiston kriminologian luennoilla vuosina 2011-2016. Opiskelijat ovat vastanneet kyselyyn luentosarjan alussa ja suurin osa vastaajista on oikeustieteen opiskelijoita. Tutkimuskysymysten kannalta keskeisissä analyyseissä on käytetty menetelminä faktorianalyysiä sekä lineaarista regressioanalyysiä, joiden avulla on muodostettu faktorimalli kyselyn rikollisuuden syykäsityksiä koskevan kysymyspatterin muuttujista ja tutkittu selittävien muuttujien yhteyttä faktoroituihin syykäsityksiin (erityishuomio opiskeluun ja asenteisiin liittyvissä muuttujissa). Näiden lisäksi arvoja ja asenteita on tarkasteltu mm. ristiintaulukointien ja korrelaatioiden kautta. Faktorianalyysissä havaittiin, että rikollisuuden syykäsitysmuuttujista on löydettävissä latentti rakenne, joka poikkeaa jossain määrin kyselylomakkeen asiaa koskevan kysymyspatterin taustana olleesta viitteellisestä teoreettisesta skeemasta ja jonka perusteella voidaan tehdä päätelmiä siitä, minkälaisia konstruktioita vastaajat muuttujista muodostavat. Faktoroinnin avulla voitiin myös todeta, että mukana on muutama monitulkintainen muuttuja, joiden uudelleenmuotoilua on syytä ainakin pohtia kyselylomakkeen jatkokäyttöä harkittaessa. Lisäksi selvisi, että opiskeluun liittyvillä tekijöillä on yhteys asenteisiin ja sitä kautta käsityksiin rikollisuuden syistä. Eri tieteenalojen opiskelijat vaikuttavat eroavan toisistaan vasemmisto-oikeisto- ja liberaali-konservatiivi-akseleilla tarkasteltuna ja tämä ero arvoissa sekä asenteissa välittyy myös käsityksiin rikollisen käytöksen taustalla vaikuttavista kausaliteeteista. Sosiodemografisista taustamuuttujista regressiomallissa oli mukana sukupuoli, joka sekin näyttää jossain määrin vaikuttavan opiskelijoiden syykäsityksiin.

Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee yliopistopolitiikan verkostoa Suomessa. Globalisaatiokehityksen, politiikan ja hallintorakenteiden hajauttamisen, julkisen ja yksityisen sektorien erojen hämärtymisen ja tietoverkkojen räjähdysmäisen kasvun vuoksi verkostosta on tullut yksi yhteiskuntatieteiden vakiotermeistä ja kiinnostuksen kohteista. Modernissa yhteiskunnassa valtio tarvitsee vuorovaikutusverkostoja ja eri intressiryhmien osallistumisesta poliittiseen vaikuttamiseen on tullut demokratioissa tärkeä osa päätöksentekoa ja toimeenpanoa. Poliittinen järjestelmä on sosiaalisten suhteiden kudelma, jossa eri toimijat vaihtavat resursseja, kuten tietoa. Verkostoanalyysi on tapa tutkia epäformaaleja politiikkaverkostoja ja tehdä näkyväksi vallanrakenteita ja toimijoiden välisiä vuorovaikutussuhteita. Verkostomaiseen hallinnointitapaan siirtyminen on koskenut myös yliopistopolitiikkaa. Yliopistopolitiikalla tässä tutkimuksessa käsitetään valtakunnalliset yliopistoja koskevat poliittiset linjaukset ja toimenpiteet ja niiden päätöksenteon prosessit. Tutkimus sijoittuu vuoden 2016 yliopistopolitiikan kontekstiin, jossa ajankohtaisia poliittisia kysymyksiä ovat yliopistojen ohjauksen ja autonomian suhde, korkeakouluverkon rakenteellinen kehittäminen ja tiede- ja innovaatiopolitiikan jännite. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu verkostoteorioihin, erityisesti politiikkaverkostojen teoriaan. Verkostoanalyysi ei ole niinkään yksi metodi tai väline, vaan tapa tarkastella yhteiskuntaa. Verkostoanalyysi avulla voidaan tutkia verkostomaisia rakenteita systemaattisesti. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan kohteena olevan verkoston rakennetta, ominaisuuksia, toimijoita ja niiden välisiä suhteita. Aineistona tutkimuksessa on kahdeksan asiantuntijahaastattelua sekä 13 lomakevastausta. Aineiston perusteella on hahmotettu yliopistopolitiikan verkoston toimijat ja verkoston rakenne. Aineiston käsittelyssä on käytetty Gephi-ohjelmaa, jonka avulla tietoa on voitu visualisoida ja verkostoa tarkastella erilaisten kriteerien ja tunnuslukujen valossa. Tämän tutkimuksen mukaan yliopistopolitiikan verkostossa on 39 toimijaa. Verkosto on rakenteeltaan tiivis, sillä sen toimijoilla on useilla yhteydet verkoston toisiin toimijoihin. Vuorovaikutus on siis verkostossa tiheää. Verkoston keskeisimmät toimijat ovat opetusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeri sekä kansliapäällikkö. Verkosto ei kuitenkaan ole kovin keskittynyt näiden kolmen toimijan ympärille vaan verkostosta löytyy useita muita merkittäviä toimijoita, kuten yliopistot, puolueet, etujärjestöt ja valtionhallinnon virastoja. Verkoston suhteet ovat asiantuntija ja informaatio suhteita ja siten molemminpuolisia. Yliopistopolitiikan verkoston rakenne osoittaa, että tällä sektorilla yhteistyötä tehdään paljon ja informaatiota vaihdetaan. Asioita valmistellaan ja pannaan toimeen useiden verkoston jäsenien kesken. Verkostosta huomaa myös yliopistojen ja valtiovallan jännitteen koskien yliopistojen autonomian ja valtion ohjausvallan optimaalista suhdetta. Muun muassa autonomian vuoksi yliopistopolitiikan verkosto on hyvin horisontaalinen. Tämä luo sekä mahdollisuuksia yhteistyöhön että hankaluuksia erimielisyyksiä sisältävissä tilanteissa. Verkostoanalyysin avulla verkostosta löydettiin myös klustereita, eli alaverkostoja. Yksi tällainen oli innovaatiopolitiikan alaverkosto, joka koostui elinkeinoelämän ja innovaatiotoiminnan toimijoista. Kokonaisuutena verkostoanalyysin avulla pystyttiin havainnollistamaan ja visualisoimaan verkoston toimijat, rakenne ja toimijoiden väliset suhteet onnistuneesti.

Ulkomailla asuminen ja työskentely on nykyisin monelle yksi elämänmenoon luonnollisesti kuuluva vaihe. Tässä laadullisessa tutkielmassa tarkastellaan haastatteluaineiston avulla yksilötasolla sellaisten koulutettujen erityisosaajien muuttohistoriaa, jotka ovat muuttaneet useamman kuin yhden kerran: minkälaisia kokemuksia heillä on ulkomaille lähtemisestä, siellä asumisesta ja työskentelystä, kotiin paluusta ja mahdollisesti taas jossain vaiheessa uudesta muutosta. Tutkielmaa varten tehtiin viisitoista puolistrukturoitua teemahaastattelua, joista viisi tehtiin ulkomailla ja loput Suomessa. Haastateltavat työskentelivät pääosin EU-organisaatioissa. Tutkimusotteessa on pyritty välttämään metodologista nationalismia, orientaatiota, joka lähestyy sosiaalisia ja historiallisia prosesseja kansallisvaltioiden ja rajojen sisällä tapahtuvina. Monessa maassa ja kulttuurissa eläneinä fyysisellä paikalla ei ollut heille kovin suurta merkitystä. Haastattelupuheissa heijastuu ylirajaisuus ja kansallisvaltioiden rajojen merkityksen hälveneminen. Ylirajaiset verkostot koetaan rikkautena ja niitä hyödynnetään aktiivisesti taas uusien mielenkiintoisten työpaikkojen löytämisessä. Myös eurooppalaiset suurkaupungit rinnastetaan toisiinsa. Haastateltavat ovat oppineet useaan kertaan muuttaessaan elämään erojen kanssa. Vaikka taustalla on aina nähtävissä merkkejä omasta kielestä, kulttuurista ja perinteistä, ne eivät ole enää puhtaita ja koskemattomia. Lähtöjä on helpottanut kansainvälinen suuntautuneisuus, joka oli herännyt joko opiskelujen tai kotitaustan kautta. Erityisesti tuli esille se, että elämäntapa vie helposti mennessään eli aiheuttaa tietynlaista riippuvuutta. Aika ajoin onkin vaihdettava maisema. Useampi haastateltava koki eri syistä turhautuneisuutta ja haki ulkomailla työskentelystä ja elämisestä vaihtelua ja uusia kokemuksia elämäänsä. Muuttajat arvioivat olevansa ennakkoluulottomia, rohkeita ja kunnianhimoisia. Muuttaminen ja ulkomailla asuminen vaatii myös stressin, epävarmuuden ja yksinäisyyden sietokykyä. Kaikki totesivat eri muodoissaan, että ulkomailla oloa leimaa aika ajoin yksinäisyys ja viihtymättömyys. Toisaalta kaikki kertoivat saaneensa lisää ystäviä ja tuttavia eri puolilta maailmaa. Ylirajaisuus näyttäytyykin kontakteissa. Muutto pakottaa uudenlaiseen toimintatilan määrittelemiseen. Ei voi pitäytyä vanhassa vaan on luotava uusi: säilytettävä yhteydet kotimaahan, pystyttävä toimimaan monikulttuurisessa ympäristössä, sopeuduttava kohdemaan byrokratiaan, mutta myös siedettävä ajoittaista yksinäisyyttä. Vieraassa ympäristössä yhteyksien ylläpitäminen sukulaisiin ja ystäviin onkin tärkeää. Onnistuessaan kiertomuuttaja yhdistää eri maiden hyvät ja huonot puolet ja luo itselleen hyvän elämisen mahdollisuudet tilanteen ja paikan mukaan. Kiertomuuttajia voisi myös nimittää nykyajan paimentolaisiksi. Mitä kokeneemmasta muuttajasta oli kyse, sen vahvempi oli oma selviytymisstrategia. Muuttoprosessi hallittiin lähdöstä paluuseen. Itsetuntemus ja itseluottamus ovat kasvaneet ja kohdemaan tarjoamia palveluja ja mahdollisuuksia on opittu hyödyntämään omiin tarpeisiin riittävästi. Ylirajaiset verkostot ja elämän varrella kertyneet usein kansainväliset ystävyydet ja yhteydet tarjosivat kulloisessakin viihtymiselle muita sisältöjä kuin perinteinen pysyvä kotoutuminen. Korkeasti koulutetut kiertomuuttajat jäävät usein kotouttamiskeskustelun ja -tutkimuksen ulkopuolelle. Heidän uskotaan selviävän ilman minkäänlaisia kotoutumispalveluja.

Lapsuudessa koettujen vaikeuksien varjo voi olla pitkä ja näkyä myös seuraavissa sukupolvissa. Vaikeudet voivat koskettaa perhe-elämää vanhempien elämänhallinnan ongelmien muodossa. Yhtälailla lapsilla voi olla erityistarpeita, joihin sosiaali- ja terveyspalveluilla ei olla tarkoituksenmukaisesti kyetty vastaamaan ja vaikeudet jatkuvat aikuisuudessakin. Ylisukupolvisten perhevaikeuksien välittymiseen liittyviä mekanismeja tunnetaan vielä heikohkosti. Tutkimuksessa tarkastellaan ylisukupolvisia perhevaikeuksia ja niihin liittyviä palvelukokemuksia. Tutkimukseen osallistui huostaanotettujen lasten vanhempia, jotka olivat myös itse olleet lapsuudessaan huostaanotettuna tai joiden lapsuudenperheessä oli sosiaalisia vaikeuksia. Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa ylisukupolvisiin perhevaikeuksiin ja suunnitelmalliseen sosiaalityöhön liittyvistä kokemuksista. Analyysin kohteena tutkimuksessa ovat tutkittavien oma lapsuus ja mahdollinen lastensuojeluasiakkuus sekä heidän aikuisuutensa ja asiakkuutensa lastensuojelussa oman lapsensa kanssa. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä ylisukupolvisista asiakkuuksista ja vanhempien kanssa tehtävästä sosiaalityöstä. Tutkimusaineisto muodostuu 12 vanhemman kanssa tehdyistä temaattisista, puolistrukturoiduista yksilöhaastatteluista sekä perhehoidon sosiaalityöntekijöiden fokusryhmähaastattelusta. Ylisukupolvisuus muodostaa tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen. Analyysi tehtiin aineistolähtöisellä, temaattisella sisällönanalyysilla. Tutkimuksen perusteella todetaan, että ylisukupolvisten perhevaikeuksien ilmiö näyttäytyy moninaisena ja sijaishuollossa yleisenä. Analyysin perusteella ylisukupolvisilla vaikeuksilla on kauaskantoisia vaikutuksia. Vanhemmilla on usein vähän läheisverkoston tukea. Lapsuudessa koettu kielteisyys lastensuojelua kohtaan saattoi jatkua myös aikuisena, mutta hyvä yhteistyösuhde työntekijään ja tuen saaminen tuottivat myös korjaavia kokemuksia. Ylisukupolviset vaikeudet ovat myös aikaansaaneet vanhemmissa moninaisia häpeän ja syyllisyyden tuntemuksia alkaen kenties jo lapsuudessa ja jatkuen nykyhetkeen. Tutkimus osoittaa palvelujärjestelmän yrittävän paikata perhevaikeuksien aiheuttamia vaurioita, mutta eri mekanismien kautta se myös uusintaa ylisukupolvisuutta. Vanhemmat ovat perhetaustansa ja mahdollisten elämänhallinnan ongelmien vuoksi kokeneet leimautumista ja riittämätöntä avun saantia. Sijaishuollossa tarkoituksenmukaista tukea ja palveluja on vanhemmille saatavilla vähän. Lasten vanhemmat ovat huostaanoton yhteydessä jääneet vaille riittävää tukea ja etenkin emotionaalisen tuen saaminen näyttäytyy puutteellisena. Monet vanhemmat toivovat heidän kanssaan tehtävän lapsen huostaanoton jälkeen työskentelyä perheen tilanteen edistämiseksi. Tutkimus osoittaa vanhemmille olevan tärkeää tarjota lapsilleen parempi lapsuus kuin mitä he ovat itse kokeneet. Ennen lapsen huostaanottoa työskentelyssä on tärkeää huomioida vanhemman kanssa tehtävän työn erityispiirteitä silloin, kun vanhemman oma lapsuus ei tarjoa vanhemmuuteen hyvää mallia. Päällimmäisiä kehittämisehdotuksia ovat muun muassa sosiaaliohjauksen palvelun mahdollistaminen huostaanotettujen lasten vanhemmille, vertaistukiryhmien lisääminen ja tapaamispaikkojen saaminen lapsille ja vanhemmille.

This Master's Thesis explores the social effects of the environmental changes that occurred during the later modernization of Finland. By analyzing 25 environmental reminiscences and using methods developed for oral history it provides a n individual level perspective to the environmental history of Finland. Between 1930-1990 Finland experienced rapid change from agrarian based society to an urban industrialized society. The environmental effects of industrialization and especially pulp and paper industries changed the living conditions of most of the Finns during that period. Exploited forests, polluted waters, dirt and bad smelling air decreased the level of residential environment and recreational areas. The workers were employed in the same factories that caused this deterioration so the silent grousing and suffering was kept in their private thoughts. Most workers remained passive and adapted to the changed situation for example by stopping fishing or swimming, or just facing the fact that there are all the time less blueberries to pick up but more trash to everyone's disgust. Only a few workers decided to work for a better environment in one way or another. These exceptional and therefore interesting cases are examined more thoroughly and their motives and results are analyzed. The main findings are that general change in environmental attitudes, development of environmental authorities, professional skills, social support and possibility of local action were the factors that lead these people into action. Results show that oral histories and individual's perspective provide a fruitful source material for the research of environmental history. Also the use of local environmental knowledge should be better exploited when studying social effects of environmental change.

Ekologisen näkökulman huoimiomisen merkitys sosiaalityössä kasvaa erilaisten ekologisten kriisien lisääntyessä. Sosiaalityön mahdollisuudeksi vastata näihin vallitseviin haasteisiin on esitetty ekososiaalityötä. Ekososiaalityöhön kuuluu myös ympäristöoikeudenmukaisuuden toteutuminen, mikä tarkoittaa jokaisen ihmisen yhtäläistä mahdollisuutta luonnonvaroihin sekä puhtaaseen ympäristöön myös tulevaisuudessa. Tutkimusmenetelmänä tutkimuksessa on kvalitatiivinen meta-analyysi ja tutkimuksessa etsitään vastausta kysymykseen mitkä ovat ekososiaalityön mahdollisuudet toteuttaa ympäristöoikeudenmukaisuutta sosiaalityön käytännössä. Tämän kysymyksen vastaus on kaksijakoinen ja se sisältää sekä tekijöitä, jotka vaikuttavat negatiivisesti ympäristöoikeudenmukaisuuden toteutumiseen että keinoja, joilla ympäristöoikeudenmukaisuutta voidaan sosiaalityön avulla edistää. Ympäristöoikeudenmukaisuutta tuottaviksi neljäksi tekijäksi aineistosta nousi; epätasa-arvo mahdollisuudessa tyydyttää perustarpeensa riittävään ja puhtaaseen ravintoon, ympäristöongelmille ja katastrofeille altistuminen, huono-osaisuus sekä kapitalismi. Keinoiksi, joilla ympäristöoikeudenmukaisuutta voidaan sosiaalityön avulla edistää, nousi aineistosta esiin neljä luokkaa; yhteisösosiaalityö, ympäristösosiaalityö, ihmisten toimijuuden vahvistaminen sekä rakenteellinen sosiaaliyö. Ympäristöoikeudenmukaisuuden toteutumisen edistäminen sosiaalityön käytännössä vaatii siis sosiaalityöltä niin yhteisöjen huomioimista, ympäristönäkökulman mukaan ottamista, ihmisten toimijuuden vahvistamista kuin rakenteellista vaikuttamistyötäkin. Ympäristöoikeudenmukaisuuden käsitteessä sosiaalityön kannalta ehkä kaikkein oleellisinta on, että ympäristön käsite on laajennettava koskemaan sosiaalityön perinteisen sosiaalisen ympäristön lisäksi fyysisistä ympäristöä. Lisäksi tärkeää on, että sosiaalisen oikeudenmukaisuuden käsitteeseen sisällytetään ympäristöoikeudenmukaisuuden näkökulma. Koska ympäristöoikeudenmukaisuus on käsitteenä moninainen, on myös sitä edistävä sosiaalityö monen eri tekijän kokonaisuus. Voidaankin sanoa, että ratkaisuksi esitetty ekososiaalityö on kaikessa laajuudessaan vastaus myös siihen, miten ympäristöoikeudenmukaisuus voidaan tulevaisuuden sosiaalityössä huomioida kaikessa työskentelyssä. Ekososiaalityö huomioi kaikki nämä analyysin tuloksena saadut näkökulmat ympäirstöoikeudenmukaisuuden huomimoimiseksi sosiaalityössä; yhteisösosiaalityön, ympäristösosiaalityön, ihmisten toimijuuden vahvistamisen sekä rakenteellisen sosiaalityön.

Tutkielmassa tarkastellaan Serbian eurooppalaistumisen tasoa analysoimalla maan ympäristöpolitiikan laajuutta ja integroitumista muille politiikan aloille. Ympäristöpolitiikka tarjoaa hyvän näkökulman eurooppalaistumisen mittaamiseen sillä se on yksi Euroopan unionin laajimmin säännellyistä sekä kandidaattimaalle kalleimmista osista yhteisön säännöstöä. Analyysin apuna käytetään ympäristöpolitiikan integraation käsitettä sekä sen määritelmien pohjalta kehitettyä kriteeristöä. Aineistona on käytetty kuuden eri elinkeinoalan – matkailun, liikenteen, energian, yritysvastuun, teollisuuden ja maatalouden- strategiadokumentteja, joita analysoidaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin käyttäen apuna ATLAS.ti –tietokoneohjelmistoa. Aineisto on luokiteltu ja teemoiteltu, jotta analyysin tukena voidaan käyttää tilastollisia esitysmuotoja. Ympäristöpolitiikan integraatio oli strategioissa hyvi eri tasoista, mutta analyysin perusteella voidaan sanoa, että kaikissa strategioissa ilmeni ainakin jonkin tasoista ympäristöpolitiikan integraatiota. Eurooppalaistuminen on Serbiassa analyysin perusteella vasta alkutekijöissä ja maalla on paljon työtä edessä omaksuessaan Unionin lainsäädäntöä osaksi omaa kansallista lainsäädäntöään.

Ympäristön ja vaateteollisuuden suhde on puhuttanut paljon mediassa, mutta siihen liittyen on vielä paljon tutkittavaa. Tässä tutkielmassa aiheeseen syvennytään vuosiraportoinnin kautta ja tutkitaan niissä esiintyvää ympäristövastuuta ja sidosryhmiä kohdeyritys Inditexin osalta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten ympäristöraportointi on kehittynyt tarkasteluaikana, miten sidosryhmät näkyvät ympäristöraportoinnissa ja miten tämä muuttuu tarkasteluvuosina. Teoreettisesti tutkielma pohjaa yrityksen yhteiskuntavastuuseen ja sitä tukevaan sidosryhmäteoriaan. Aineistona toimivat pikamuotiyritys Inditexin vuosiraportit, joista analysoitiin sen ympäristövastuun raportointia vuosien 2006–2019 välillä. Vuosiraportit ja niiden sisältämä ympäristöraportointi ovat kiinnostava tutkimuskohde, sillä niitä tutkimalla voidaan ymmärtää paremmin, mitä yrityksessä pidetään tärkeänä ja halutaan viestiä sidosryhmille. Tutkielmassa käytetään menetelmänä sekä sisällönerittelyä että sisällönanalyysia, sillä tutkimuksen avulla halutaan saavuttaa syvempi ymmärrys tapausesimerkkinä toimivan yrityksen pitkällä aikavälillä suorittamasta ympäristövastuun raportoinnista ja siihen liittyvistä sidosryhmistä. Sisällönerittelyllä tutkitaan ympäristövastuun määrällistä kehitystä ja sisällönanalyysilla perehdytään sidosryhmien esiintymiseen ympäristövastuun yhteydessä. Sisällönerittelyn avulla rajataan myös tutkielman aineistoa tarkasteluvuosiin 2006, 2013 ja 2019, jotta raportoinnin käsittely on mahdollista sisällönanalyysin avulla. Tutkielman tulokset osoittavat selvää kasvua sekä ympäristövastuun raportoinnissa että sidosryhmien korostamisessa. Sisällönerittelyn avulla havaitaan vaihtelua yksittäisten vuosien välillä, mutta yleinen trendi on selvästi kasvussa. Sanojen frekvenssi nousi 0,56 prosentista 1,08 prosenttiin, mikä kertoo siitä, että ympäristösanojen suhde kokonaissanamäärään on merkittävämpi vuonna 2019 kuin vuonna 2006. Tästä voidaan tulkita myös ympäristövastuun painoarvon ja merkityksen kasvaneen. Sisällönanalyysin tulokset osoittavat kasvua kaikkien sidosryhmien mainintojen osalta, mutta erityisesti yhteisöjen ja yhteistöiden esiintuominen on tarkasteluvuosien varrella merkittävästi kasvanut ilmiö. Sen voidaan tulkita kertovan yrityksen arvoista, joita yritys haluaa tuoda esiin ja sitoutumisesta kansalaisyhteiskuntaan ja sen toimijoihin.

The topic of this thesis is self-care as currently discussed on social media. Research questions address what caring for the self consists of and why it is practiced, what kinds of selves are constructed in social media self-care discourse, and how self-care is discussed on social media. Data for the thesis was gathered on the social media site Instagram, where questions of wellbeing and self-care are avidly discussed. Data consists of observation on Instagram posts and their caption texts, conversations on comment sections and interviews with content providers. Self-care discourse is understood to be part of Western originating therapeutic culture and data was primarily from Anglophone countries and Europe. However, due to the global nature of Instagram as a social media, the research was not limited geographically. Interviewees were from North America and Europe. The thesis takes part in anthropological discussions of wellbeing. It is based on the assumption that discourse on wellbeing can provide insight into ideologies that are at play in societies and how they affect the individual. Self-care is understood as part of therapeutic culture where psychological concepts are used to inform understandings of the self. Selfhood in self-care discourse is seen as a continuation of a Euro-American tradition, where the self is understood as a bounded individual. The background of current self-care practices is traced through how caring for the self was practiced in Antiquity and early Christianity, to the impact of Calvinist ideologies of work and American originating ideas of positive thinking and self-help. Empirical studies on self-help literature informed investigations and provided a comparative framework to self-care discourse. Two key ways of approaching projects on the self are discussed: a Foucauldian inspired governmentality-focused perspective, where cultivating personal wellbeing can be understood as a form of neoliberal governance, where individuals are governed through freedom of choice; and a perspective that emphasizes interpretation and agency in self-helping practices, and where self-identity can be understood as a reflexive project, where engaging in therapeutic culture is an avenue of self-making and may have emancipatory potential. Mindset and practice are found as two key aspects in current self-care practices. Self-care is a practice but what determines something as self-care is the mindset it is done in. The self-care mindset is about a specific way of relating to the self. The self and relationship towards oneself are highly valued and the self is framed as a prime source of knowledge for the individual. Taking care of oneself thus entails listening to oneself, what the self needs, and acting accordingly in the practice of the self. Self-knowledge is a requisite for the practice of self-care, but increased self-knowledge was also the result of caring for the self. Caring for the self resulted in better awareness of the self and increased wellbeing, especially regarding mental health. In self-care discourse the individual is understood as being embedded in social relationships and obligations. However, sociality is often presented more as a problem than a solution to individual wellbeing. Happiness and wellbeing are to be found within, not from others. There is an ethical duty towards caring for the self first. This was also framed as the best way to take care of others. Western society is seen as stressful, fast-paced and taxing. There are ample opportunities for people, but also a lot of information, responsibilities, and expectations in life, both at work and outside of it. Self-care is about living in this choice-laden world, with the solution of focusing on taking care of the self. Self-care is seen as benefitting all aspects of people’s lives. These practices cannot be completely divorced from power relations. Caring for the self could be understood as a form of governance that produces responsible self-governing citizens. However, self-care discourse also includes social critique, where societal norms around mental health and women’s roles are questioned and attempted to alter by sharing personal narratives, information, quotes, advice, and reminders on social media. Self-care discussions are understood as an arena for life politics, a politics of lifestyle choices. In the self-care lifestyle caring for the self before others, rest, and vulnerability are valued. The thesis argues that Instagram self-care discourse is an avenue for self-making. Through sharing personal narratives, Instagrammers construct their self-identities. Life is understood as a journey that has its ups and downs, and sharing all aspects of life on social media is a way to counter narratives of an ideal person and especially woman who is always productive, a view that society is seen to generate. An ethical way of life is about taking care of and loving oneself first, which generates wellbeing to the self and others.

The contemporary South Africa has one of the highest youth unemployment rates in the world which strongly influences the lives and future prospects of the South African youth. The aim of this study is to get a better understanding of the lives of young men in a context, where their possibilities to gain employment and reach successful adulthood and manhood are restricted. The attempt is to find out what the young unemployed South African men think about manhood and masculinity and how they navigate in their lives to become the men they aspire to be. In addition, the study discusses about the connections and contradictions between the young men’s perceptions and the current reality of the South African society. The study is influenced by the ethnographic research tradition and it provides a concise description of South Africa and of the direct environment the young men live in. The theoretical framework is built on the concepts of youth, masculinity and social navigation. The data consists of eight ethnographic group conversations with 36 young unemployed South African men, which were implemented during the spring of 2013 in a Non-Profit Organization located in Cape Town, South Africa. The collected data was further analyzed by using content analysis. The results of the study reveal that social issues such as crime, substance abuse, violence and unemployment have a crucial influence on the young men’s lives in South Africa and have forced them to reshape their understanding of real manhood as well as improvise in their lives while navigating their ways towards adulthood. According to the results, the young men oppose the empowerment of women and support the traditional gender order in which an ideal man is a strong breadwinner of the house. However, their masculine identity seems to be under a threat due to their worsened possibilities to maintain the position of the breadwinner in the contemporary South Africa. Although the young men want to educate themselves further and get employment, it seems that in their communities it is almost impossible to be part of a group, feel safe or get income without joining criminal activities. Studying other societies is essential for social work because many social phenomena are universal and the knowledge gained from studies carried out in different contexts compels to reflect the societal practices of one’s own country and question the old models of thinking. This study paints a picture of a country where the young people try to get the best out of the recourses there are available for them. The young unemployed South African men feel included in their own communities but, however, when examining their possibilities on a broader societal scale, it seems that young South Africans are often forgotten and excluded from the wider societal practices. Thus, the study raises a question whether young men even have any other options than joining criminal activities in order to survive and fulfil the expectations of being a real man in the contemporary South Africa. Furthermore, the study challenges to contemplate the role of the surrounding societal structures in determining the possibilities one have and the challenges one will face.