Browsing by department "Department of Political and Economic Studies (2010-2017)"

Digitalisaatio on kiistatta ollut yksi 2000-luvun trendi-ilmiöistä. Digitalisointi on tunnistettu yhdeksi tärkeimmistä yhteiskuntaa ja yrityksiä muuttavista suuntauksista niin lähitulevaisuudessa kuin pitkällä aikavälillä. Tutkimuksen tavoitteena on tutkia valtionhallinnon julkisten palveluiden digitalisointia sisäasiainhallinnonturvallisuusviranomaisten näkökulmasta ja selvittää, millaisia erityispiirteitä turvallisuusviranomaisilla on ja miten nämä vaikuttavat turvallisuusviranomaisten digitalisointiprosesseihin. Tutkimuksen case-hankkeena toimii Handi-palvelu. Tutkimus on luonteeltaan kvalitatiivinen eli laadullinen, ja se toteutetaan teemahaastatteluina. Haastateltavat valikoituvat sisäministeriön hallinnonalalta heidän pääsääntöisten työtehtäviensä sekä asiantuntijuuden ja kokemuksen perusteella. Puolistrukturoidut teemahaastattelut analysoidaan aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla ja sovitetaan teoria osuudessa esitettävään teoreettiseen viitekehykseen. Tutkielman päätavoitteena on tunnistaa sisäisen turvallisuuden viranomaisten erityispiirteitä digitalisoitaessa julkisia palveluita. Lisäksi tutkitaan näitä erityispiirteitä ja niiden palveluiden digitalisoinnille asettamia vaatimuksia. Tutkimus osoittaa, että turvallisuusviranomaisilla on muihin toimijoihin nähden olevia erityispiirteitä, mm. tietoa, joka tekee toiminnan läpinäkyvyydestä haasteellisempaa, eikä toiminnan ja tiedon avoimuus ei sellaisenaan toteudu turvallisuusviranomaisten osalta. Yhdeksi keskeiseksi haasteeksi Handi-palvelun käyttöönoton sujuvuudessa nousivat sisäisen turvallisuuden viranomaisilla tietoturva-asiat. (turvaluokitus jne.) Turvallisuusviranomaisten erityispiirteiden tunnistaminen muodostaa turvallisuusviranomaisille mahdollisuuden määritellä omat digitalisoinnin periaatteet Turvallisuusviranomaisten kannalta on myös tärkeää, että yhtenäiset digitalisoinnin periaatteet muotoillaan kilpailukyvyn, organisaation kehittämisen ja kannalta. Turvallisuusviranomaisten digitlaisoinnin periaatteet mahdollistavat jatkossa digitalisointihankkeiden mahdollisimman tehokkaan käyttöönoton. Digitalisation has undoubtedly been one of the trends of the 21st century. It has been identified as one of the most important changes in society and business in the near and long term. The aim of the study is to research the effect of digitalisation of public services from the internal security officials point of view and to identify the specific features of security authorities and their impact on security authorities' digitization processes. The Handi service is a case study for this thesis. The research is qualitative in nature and is carried out as theme interviews. The interviewees are selected from the Ministry of Interior administration based on their main job responsibilities, expertise and experience. Semi-structured thematic interviews are analyzed by means of content-based content analysis and fitted into the theoretical framework presented in the section. The main objective of this thesis is to identify how successful the digitisation of public services, ie the introduction of the service, has been from the internal security authoritiespoint of view. Finally, the possibilities for the Ministry of the Interior and security authorities to develop digitalisation processes will be explored and the specificities of internal security authorities in digitising public services will be identified. From the security authorities point of view, the digitalisation of public services has been successful in terms of both service integration and integration. Security authorities have special features in relation to other actors, including: information that makes the transparency of activities more challenging, and the transparency of activities and information as such does not apply to the security authorities. One of the key challenges for the smooth implementation of the Handi service was the security issues raised by the internal security authorities. (security classification, etc.) Recognizing the special features of security authorities enables security authorities to define their own It is also important for the safety authorities to formulate uniform principles for digitalisation in terms of competitiveness, organizational development and. The principles of digitalisation of the security authorities will enable the most effective implementation of digitization projects in the future.

Tutkielma käsittelee Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen ideologiaa. Tavoitteena on selvittää mitä liikkeen kansallissosialismi tarkoittaa ja miten sitä perustellaan. Pohjoismainen Vastarintaliike on aiemmin esiintynyt tutkimuksessa osana laajempaa katsausta erilaisia äärioikeistolaisia toimijoita ja ryhmittymiä. Ääriliikkeiden tutkiminen voi paljastaa yhteiskunnassamme piileviä konflikteja ja ongelmia, jotka nousevat laajemmin esille vasta tulevaisuudessa. Liikkeen ideologiaa lähestytään poliittisille ideologioille yhteisinä piirteinä nähtyjen kolmen elementin kautta. Näitä elementtejä ovat kritiikki, ideaali eli hyvä yhteiskunta sekä keskeiset keinot ja toimijuus. Aineistona toimii liikkeen suomenkielinen poliittinen manifesti sekä sen yhteyteen liitetyt lisätekstit. Lisäksi vertailua tiettyjen keskeisinä tulkittujen käsitteiden suhteen suoritetaan liikkeen ruotsinkielisen manifestin suhteen. Tutkielmassa liikkeen ideologiaa verrataan myös muutamiin varhaisempien tutkimusten tulkintoihin kansallissosialismista. Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kritiikki perustuu globaalin sionismin uhalle sekä sen aiheuttamille vallitsevan järjestelmän ongelmille. Ideaali hyvästä yhteiskunnasta puolestaan perustuu rotuajatteluun, pohjoismaisuuteen, kansankokonaisuuteen, taloudelliseen itsenäisyyteen, omavaraisuuteen, vaihtoehtoiseen demokratiaan, ympäristöajatteluun sekä puolustukselliseen sotilaalliseen varustautumiseen. Keskeiset keinot tämän ideaalin saavuttamiseksi liikkeellä ovat vallankumous sekä liittoutuminen pohjoismaalaisten kesken. Tutkielman johtopäätöksinä havaitaan liikkeen ideologian sisältävän paljon erilaisia elementtejä, joista useat ovat epämääräisiä tai jopa ristiriitaisia. Kuitenkin tiettyjä aivan keskeisiä ja kiistattomia ydinkäsityksiä on havaittavissa. Liikkeen ideologian nähdään rakentuvan ajatukselle taistelusta globaalia sionismia ja sen kansalle, rodulle ja ympäristölle aiheuttamia turmiollisia vaikutuksia vastaan. Liikkeen tärkein yksikkö uuden yhteiskunnan perustaksi on pohjoisen rodun ja pohjoismaisuuden määrittämä kansa, joka tutkielmassa tulkitaan organistisen yhteiskuntanäkemyksen pohjalta nousevaksi päämääräksi. Pohjoisen rodun osallisuuden jakavaa väestöä ja sen perinteisiä asuinalueita pyritään puolustamaan niihin kohdistuvilta uhilta. Liikkeen ideologia toisintaa useita edeltäneitä tulkintoja kansallissosialismista, vaikka tiettyä osittaista maltillistumista retoriikassa havaitaan.

This thesis discusses an alternative interpretation of the ethical theoretical system established by Immanuel Kant – the Kantian Nonideal Normativity; and assesses the morality of nuclear related practices conducted by parties in the North Korean Nuclear Security Complex. This thesis interprets Kantian moral philosophy from a double-level perspective, indicating that while Kantian ideal theory is presenting an ideal moral goal for human beings to live up to in an ideal world; Kantian nonideal theory works as practical guidance in nonideal circumstances to maximally approach the ideals for historical human development. This thesis assesses the morality of North Korea’s acquiring nuclear military capability on the right of self-defence. It examines domestic analogies of the right of self-defence as the grounding of national defence, the right to lie in specific circumstances, and the partial state of nature; argues that the acquisition of nuclear military capability is morally permitted in a specific circumstance under strict conditions. Contemporary North Korean history after Korean War was examined to determine the conditions North Korea had been in when it developed its nuclear capability. First key finding of this thesis is that North Korea is morally permitted to acquire nuclear military capability in order not to become a means. Second key finding is that the punitive actions done to North Korea by other parties in the Complex aiming its nuclear capability acquisition are to be morally scrutinized for violation of duty of nonintervention. North Korea is entitled to its right of nonintervention as it does not belong to either categories of exception. Its violation of NPT cannot be the excuse for other actors to violate their moral duties. And punitive actions should not be used by states to seek their own ends. The moral obligation for North Korea and the US to join a union of states constitutes the third key finding of this thesis. The decision to join must be an autonomous one. The establishing of such union is the key to solving the nuclear issue in Korean Peninsula. Kantian morality is exceptionally strict in keeping peace among states, yet it holds even higher freewill and justice. Kantian perpetual peace does not come from unilateral disarmament of several states, but from a systematic change of nuclear mindset and current non-proliferation institution.

Tutkielma käsittelee Suomen kehityspoliittiseen välinevalikoimaan kuuluvan korkotuki-instrumentin poliittista muovautumista 2010-luvulla kehitysyhteistyötä koskevien diskurssien merkityssisältöjen ilmentäjänä. Korkotuki-instrumentin toimeenpanon katkoksia ja jatkuvuuksia analysoimalla selvitetään 2010-luvun kehityspoliittisen keskustelun suuntaviivoja ja hallitsevia paradigmoja sekä niissä tapahtuneita muutoksia. Työssä tutkitaan sitä, millaisia diskursiivisia ja sosiaalisia käytänteitä korkotuki-instrumentin muovautuminen ilmentää ja peilataan niitä yleisiin kehityspolitiikkaa koskeviin diskursseihin ja merkityksenannon tapoihin. 2010-luvun tapahtumaketjua, jossa ensin Kataisen hallituksen poliittisella päätöksellä ajettiin alas korkotukiluottona tunnettu kehitysyhteistyöväline v. 2012 ja sen jälkeen Sipilän hallituksen kaudella (2015–2019) lanseerattiin uusi, samaan lainsäädäntöön perustuva Public Sector Investment Facility (PIF) -väline, tutkitaan kriittistä diskurssianalyysiä hyödyntäen. Sen avulla selvitetään, miten instrumentin olemassaoloa on yhtäältä haastettu ja toisaalta oikeutettu ja millaisia merkityksiä kehityspolitiikalle on prosessissa annettu. Tutkielman aineisto koostuu Suomen kehityspolitiikkaa ohjaavista ja linjaavista dokumenteista kuten kehityspoliittisista ohjelmista sekä ulkoministeriön korkotuki-instrumenttia koskevista ohjeistuksista, keskustelumuistioista ja muusta arkistomateriaalista. Tärkeän osan aineistoa muodostaa lisäksi touko-kesäkuussa 2019 kerätty haastatteluaineisto, joka koostuu viidestä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Haastatellut henkilöt ovat keskeisiä korkotuki-instrumentin muotoiluprosessiin vaikuttaneita nykyisiä tai entisiä virkamiehiä, jotka ovat osallistuneet kehityspoliittisista korkotukiluotoista ja PIF-instrumentista käytyyn keskusteluun ja päätöksentekoon. Tutkielmassa todetaan, että korkotuki-instrumentista 2010-luvulla käydyssä keskustelussa vastakkain ovat asettuneet velvollisuusdiskurssi ja uusliberalistiseen kehitysideologiaan pohjautuva tehokkuusdiskurssi, joista jälkimmäinen on 2010-luvun loppua kohden vahvistunut ja toiminut PIF-instrumentin olemassaolon keskeisenä oikeuttajana. Diskurssikamppailun ytimessä ovat olleet vastakkaisiksi rakennetut jännitteiset käsitteet, jotka on 2010-luvulla liitetty eritoten kehitysvaikutusten ja -tavoitteiden määrittelyyn sekä näkemyksiin eri toimijoiden rooleista niiden edistämisessä ja muotoilussa. Jännitteet paikantuvat pääasiassa seuraavien aiheiden ympärille: kehitys köyhyydenvähentämisperiaatteena ja kehitys kokonaisvaltaisena prosessina, välittömien (suorien) ja välillisten (epäsuorien) kehitysvaikutusten välinen suhde, kehitystavoitteiden ja kaupallisten tavoitteiden välinen suhde, yksityisen ja julkisen sektorin suhde, sidotun ja sitomattoman avun suhde sekä yritysten ja voittoa tavoittelemattomien tahojen välinen suhde. Johtopäätös on, että 2010-luvun korkotukiprosessi kuvastaa laajempaa kehityspoliittista paradigman muutosta, joka on käytännössä tarkoittanut esimerkiksi yksityisen sektorin roolien laajentamista ja monipuolistamista kehitysyhteistyön kentällä.

Aiheena on suomalaisten sanomalehtien kirjoitukset liittyen presidentti Urho Kekkosen DDR:ään suuntautuneeseen valtiovierailuun 6.-9.9.1977. Tutkimuskysymyksinä on kuinka sanomalehtien kirjoituksissa käsiteltiin Suomen suhdetta DDR:ään, DDR:n poliittista ja yhteiskunnallista kehitystä, kahtia jaetun Saksan asemaa ja merkitystä Suomelle Euroopan ja kansainvälisen politiikan mittakaavassa, sekä missä määrin ja miten lehdistö on nähnyt Suomen roolin Euroopan turvallisuuden edistämisessä liittyen Kekkosen DDR-vierailuun. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, kuinka näitä kysymyksiä on käsitelty lehtien palstoilla sekä minkälainen maailmankuva kirjoituksista välittyy. Tutkittavina alkuperäislähteinä on loppukesän ja syksyn 1977 Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Kansan Uutiset, Tiedonantaja sekä Uusi Suomi edustamaan erilaisia maailmankuvia, puoluesidonnaisia ja puolueetonta lehdistöä. Tarkoituksena on suhteuttaa kirjoituksia aikaisempaan tutkimukseen ja saada sitä kautta lisää vastauksia tutkimuskysymyksiin. Vierailun aikana esitettyjen puheiden sekä vierailun lopputiedonannon osalta esitetään lähinnä se, mitä lehdet ovat niistä poimineet esiin. Pyrkimyksenä on asettaa tekstit omien aikakausiensa konteksteihin ja ymmärtää niitä omissa toimintaympäristöissään. Tavoitteena on nähdä kirjoituksista mitkä olivat aikalaisten oman ajan sekä tulevaisuuden näkymät eri sanomalehdillä ja näiden lukijoilla. Erityisesti tarkoitus on tarkastella sitä, kuinka Suomen virallisen ulkopolitiikan mukainen puolueettomuuspolitiikka ja kysymys kahdesta erillisestä Saksasta kylmän sodan eri leireissä näkyi kirjoituksissa. Molempien teemojen taustalla näkyy myös Suomen suhde Neuvostoliittoon sekä erityisesti tämän suhteen osalta tärkeää roolia näyttelevä yya-sopimus. Aiempi tutkimus on tuonut esiin suomalaisen lehdistön varovaisen kirjoittelun, jopa itsesensuurin aikakauden kannanotoissa. Tarkoituksena on etsiä merkkejä tästä. Tämän tutkielman puitteissa ei voi kuitenkaan vetää kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä aiheesta. Suomen suhteet DDR:ään nähtiin ongelmattomiksi, ja DDR nähtiin pääosin myönteisessä valossa. Erityisesti taloudellisen kanssakäymisen odotettiin lisääntyvän. Kahtia jaetun Saksan kysymys oli Suomelle erityisesti yya-sopimuksen vuoksi herkkä, vaikkakin sillä hetkellä Saksan kysymys nähtiin tavallaan lauenneena. Kylmän sodan rintamalinja kulki Saksojen lävitse, ja kriisin puhkeaminen Euroopan sydämessä olisi vaikuttanut samalla myös Suomeen. Suomi valitsi puolueettomuuspolitiikkaa harjoittavan pienen valtion välittäjäroolin ja ryhtyi tekemään aktiivisesti aloitteita liennytyksen saralla. Tutkimustulokset tukevat aikaisemman tutkimuksen esittämää suomalaisen lehdistön varovaisuutta siinä, kuinka edellä mainituista asioista kirjoitettiin. Hienovaraista ja peiteltyä kritiikkiä esiintyi, mutta suhteellisen vähän. Varovaisuus ja itsesensuuri näkyi myös siinä, että hankalista aiheista, kuten Etykin kolmannen korin ihmisoikeuksiin liittyvistä asioista, ei nostettu keskustelua. Lehtien välillä oli sävyeroja, mutta Tiedonantajan kannanotot olivat muista lehdistä selkeästi poikkeavia. Lehdet näyttivät katsovan vallitsevaa maailmanpoliittista tilannetta ja valta-asemia vakauden perspekstiivistä. Tilanne näytti pysyvältä.

Jo vuosikymmenten ajan Suomen ja lähes kaikkien muiden rikkaiden maiden syntyvyys on ollut vahvassa alamäessä. Tämän kehityksen on pystynyt välttämään vain muutama valtio ja niistä voi ottaa oppia väestökadon torjunnassa. Tutkimukseni pääpointti onkin avata niitä tekijöitä, jotka ovat saattaneet vaikuttaa esitellyn kolmen maan kokemuksiin. Nämä maat ovat Israel, Färsaaret (saaristoa käsitellään tutkimuksessa tilan säästämiseksi itsenäisenä valtiona, vaikka onkin Tanskan osa) ja Kazakstan. Tutkielmassa pyrin avaamaan näitä tekijöitä analysoimalla aiempaa kirjallisuutta väestön vähenemisestä ja vertaamalla niitä kohdemaiden politiikkaan ja niiden implikaatioihin. Pyrin analysoimaan, onko näiden kolmen maan politiikoilla mitään yhteistä aiheeseen liittyen ja voidaanko niistä vetää johtopäätöksiä laajemmin. Suurimmat aiheeni ovat naisten ja erityisesti äitien asema, lapsilisät sekä kulttuuri ja näitä aiheita käsitellään joka valtion kohdalla erikseen. Tarkoitukseni ei ole vetää lopullisia johtopäätöksiä tai väittää, että löytäisin vastauksen kaikkiin kysymyksiin. Pyrkimykseni on pikemminkin löytää vihjeitä, jotka voisivat viedä keskustelua väestöpolitiikasta parempaan suuntaan. Tulokseni ovat jokseenkin yllättävät ja joissain osa-alueilla löysinkin yhtäläisyyksiä kaikkien kolmen maan kesken. Esimerkiksi jokaisessa maassa vanhempainvapaat ovat pidemmät kuin Suomessa ja vanhemmilla on myös parempi suoja työhönpaluun suhteen. Samaten näissä maissa tuntuu olevan vahva perhekeskeinen kulttuuri, jossa lapset nähdään elämän integraalisena osana pikemminkin kuin vaihtoehtona. Sen sijaan lapsilisillä ei näyttänyt olevan paljoakaan tekemistä syntyvyyden suhteen, sillä Israelissa ne ovat varsin vaatimattomat. Loppujen lopuksi voidaan todeta, että kulttuuri tuntuu olevan tärkein syntyvyyteen vaikuttava tekijä. Suomen kannalta tämä lopputulos on hiukan ongelmallinen, sillä kulttuurin muokkaaminen on vaikeaa eikä sen onnistuminen ole läheskään varmaa. Färsaaret on Suomea kulttuurillisesti lähin tutkituista maista, mikä osoittaa ettei vakaa väestö ole mahdottomuus Pohjoismaissa. Tutkielmani tärkein ja merkittävin johtopäätös on muistutus siitä, ettei laskeva väestö ole välttämätön osa maamme tulevaisuutta, vaan tätä ilmiötä vastaan on mahdollista taistella kuten Israel, Färsaaret ja Kazakstan ovat osoittaneet.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kunnanlääkärijärjestelmän kehittämisen vaikutusta kuolleisuuteen Suomen maaseudulla vuosina 1880–1900. Kunnanlääkärijärjestelmällä pyrittiin kehittämään maaseudun sairaanhoitoa tuomalla lääkäri ihmisten tavoitettavaksi. Ensimmäinen kunnanlääkäri astui virkaan vuonna 1882 Viitasaarella. Vuoden 1900 loppuun mennessä Suomessa oli toimessa 85 kunnanlääkäriä ja Suomen 480 kunnasta kunnanlääkäripiireihin kuului 125 kuntaa. Selvitän tutkielmassa kunnanlääkärijärjestelmän kehittämisen tilastollisen yhteyden kuolleisuuden laskuun ekonometrisiä menetelmiä soveltaen. Aineistona tutkielmassa ovat kunnittaiset väestönmuutostilastot, jotka löytyvät Tilastokeskuksen sarjasta Suomen Virallinen Tilasto VI. Olen kerännyt jokaisesta vuosisadan vaihteen 480 maalaiskunnasta tiedot syntyneistä, kuolleista ja nettoväestönmuutoksesta vuosilta 1880–1900. Menetelmänä olen käyttänyt kiinteäkertoimista regressioanalyysia, jonka avulla kuntia yli ajan seuraamalla saadaan esiin kunnanlääkärien vaikutus kuolleisuuden muutoksiin. Tiedot kunnanlääkärien astumisesta virkaan löytyvät sarjasta Suomen Virallinen tilasto XI, Lääkintölaitos. Koko aineistolla tehdyt regressiot viittaavat kunnanlääkäreillä olleen tilastollisesti merkitsevä kuolleisuutta laskeva vaikutus. Vaikutus oli hieman voimakkaampi ja vakaampi naisten kohdalla. Vain kunnanlääkärilliset kunnat sisältävällä osa-aineistolla tehdyissä regressioissa löytyi tilastollisesti erittäin merkitsevä kunnanlääkärin vaikutus kuolleisuuden laskuun. Kuolleisuuden muutosten tarkastelu event study –kehikossa antoi kuitenkin aihetta epäillä, että kunnanlääkärien palkkaamisen ajoitus on riippunut kuolleisuuden kehityksestä kunnissa. Regressiotulosten mukaan kunnanlääkärijärjestelmän kehittäminen laski kuolleisuutta Suomen maaseudulla jo 1800-luvun lopulla. Lääkäreiden menetelmät sairauksien hoitamiseksi olivat vielä tuolloin rajalliset, mutta bakteeriteorian kehittyminen teki lääkäreiden antamasta hoidosta ja tiedosta terveyden kannalta aiempaa optimaalisempaa. Siten yhä laajemman joukon pääsy lääkärin antaman hoidon ja terveysvalistuksen piiriin vaikutti kuolleisuutta laskevasti. Tulokset vahvistavat näkemystä siitä, että 1800-luvun lopulla Suomessa alkanut kuolleisuuden lasku ei johtunut alkuvaiheessa pelkästään parantuneesta ravinnosta, nousseesta elintasosta ja tautien heikkenemisestä, vaan tietoisilla julkisilla toimenpiteillä oli oma tärkeä roolinsa.

Tutkielman tavoite on esittää argumentti, joka vastaa tyypilliseen liberalismia vastustavaan argumenttiin. Vasta-argumentti liberalismille nousee yleensä viitekehyksestä, jota voi kuvata konservatismiksi, kommunitarismiksi tai perfektionismiksi. Työssä käsitellään Thomas Hobbesin, John Stuart Millin, Isaiah Berlinin, Gerald MacCallumin, Quentin Skinnerin ja Joel Feinbergin vapauskäsityksiä. Analyysin ja argumentoinnin kautta esitetään oma vapauden käsite. Tämä käsitys vapaudesta määrittelee samalla sitä, millainen on neutraali liberalistinen yhteiskunta. Neutraalilla tarkoitetaan sitä, ettei tällaisessa yhteiskunnassa ohjata tai pakoteta ihmisiä tietynlaiseen käsitykseen hyvästä elämästä, tiettyihin hyvän elämän arvoihin. Robert Audin artikkelin kautta käsitellään liberalistisen valtion suhdetta erilaisiin maailmankatsomuksiin. Tässä todetaan, että Audin argumentti keskittyy arkikäsityksen mukaisesti uskonnoiksi ymmärrettyihin maailmankatsomuksiin. Tämän huomioidaan johtavan ristiriitaan Audin itsensä esittämän neutraliteetin periaatteen kanssa. Tutkielmassa argumentoidaankin, että uskonnon käsitettä ei tarvitse lainkaan yhteiskuntafilosofisessa keskustelussa. Jos uskonnon luokittelukäsitettä käytetään jollain tavalla, rajataan jotain ilmiöitä pois uskonnon luokasta. Tämä aiheuttaisi ihmisten eriarvoisen aseman, mikä ei ole mahdollista neutraalissa yhteiskunnassa. Jos vain tietyllä tavalla uskonnoksi luokitellut maailmankatsomukset saisivat erityisen aseman, loukattaisiin muunlaisia elämänkatsomuksia arvostavien ihmisten vapautta. Tutkielmassa käsitellään Steven Wallin perfektionistista argumenttia rajoitetun neutraaliuden periaatteesta. Tämän todetaan vetoavan tyypilliseen liberalismia vastustavaan argumenttiin, jonka mukaan autonomiaa eli vapautta arvostava yhteiskunta ei ole neutraali. Työssä argumentoidaan, että neutraalius kaikkien arvojen suhteen ei voi määritelmällisesti olla mahdollista, mikäli on jokin yhteiskunta, johon on valittu joitakin elementtejä. Näitä valittuja elementtejä tutkielman pääargumentissa kutsutaan konstitutiivisiksi arvoiksi. Konstitutiivisten arvojen tarkoitus on mahdollistaa neutraali liberalismi: tarjota ihmisille kyvyt ja valmiudet mahdollisimman itsenäisesti muodostaa käsitystään hyvästä elämästä ja tavoitella sen mukaista elämää; suojata ihmisiä sorrolta ja pakottamiselta, kaikelta, mikä estää vapautta halutunlaiseen toimintaan. Pääargumentissa viitataan Heta Gyllingin argumenttiin, jonka tavoite on osoittaa, että liberalismi on kaikille toiseksi paras vaihtoehto.

Tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten ulko- ja turvallisuuspoliittisten käsitteiden kehitystä vuosina 1989¬–1995. Työn kannustimena on toiminut ulko- ja turvallisuuspoliittisen aatehistorian tärkeys ulko- ja turvallisuuspoliittisen päätöksenteon kannalta sekä vastikään tutkimuskäyttöön vapautunut arkistoaineisto. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota niihin ulko- ja turvallisuuspoliittista käsitteistöä koskeviin muutoksiin, jotka määrittivät ulko- ja turvallisuuspoliittista tietoa ja ajattelua kylmän sodan päättymisen jälkeen. Tutkimuskohteina ovat erilaiset linja- ja puolueettomuuskäsitteet sekä vakauspolitiikan, konfliktinhallinnan ja arvosidonnaisuuden käsitteet. Tutkielmassa sovelletaan käsitehistoriallista teoriaa ja metodia. Käsitehistoriallinen lähestymistapa on tutkielman aiheen kannalta perusteltu siksi, että suomalaiset ulko- ja turvallisuuspoliittiset käsitteet muuttuivat merkittävästi 1990-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Vanhat käsitteet saivat uusia merkityksiä, ja käsitteitä jäi pois käytöstä samalla, kun uusia ulko- ja turvallisuuspoliittisia käsitteitä kehiteltiin. Uusi ulko- ja turvallisuuspoliittinen käsitteistö kuvasi muuttuvaa maailmaa, mutta se myös määritteli Suomen ulkopolitiikan mahdollisuuksia ja ulkopoliittisen toiminnan rajoituksia. Tutkielman aineistona ovat Suomen ulkoministeriön poliittisella osastolla vuosina 1989–1995 Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta kirjoitetut asiakirjat, joiden lisäksi tutkielman aineistona käytetään joitakin samalta aikakaudelta peräisin olevia ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa käsitteleviä artikkeleita. Tutkielmassa tarkastellaan ulkoministeriön virkamiehiä Quentin Skinnerin innovatiivisen ideologin käsitteen kautta. Skinnerin retorinen käsiteanalyysi yhdistetään tutkielmassa Reinhart Koselleckin temporaaliseen käsitehistorialliseen analyysiin. Ulkoministeriön virkamiehet pyrkivät innovatiivisina ideologeina käsitteellistämään Suomen virallista ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa niin, että se olisi mahdollisimman hyvin palvellut ulkoministeriössä koettuja Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisia etuja sekä laajentanut Suomen toimintamahdollisuuksia. Käsittein rekisteröitiin Euroopassa tapahtuneita moninaisia muutoksia, mutta niiden avulla pyrittiin myös hallitsemaan syvällistä ja arvaamatonta muutosta Euroopassa sekä laajemmin koko kansainvälisessä järjestelmässä. Syvällisen käsitteellisen muutoksen suomalaisessa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa voidaan katsoa alkaneen Mihail Gorbatshovin puolueettomuustunnustuksesta, jonka hän antoi vieraillessaan Suomessa lokakuussa 1989. Puolueettomuuden käsitettä typistettiin useassa eri vaiheessa 1990-luvun alussa, kunnes se jäi suureksi osaksi pois käytöstä YYA-sopimuksen raukeamisen aikaan. Liittoutumattomuuden käsitteen ei kuitenkaan voida sanoa olleen kylmän sodan aikaisen puolueettomuuden käsitteen kaventamisen tulos. Eurooppalaisesta keskustelusta suomalaiseen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan omaksuttiin konfliktinhallinnan ja arvosidonnaisuuden käsitteet. Käsitteellisen muutoksen taustalla vaikutti ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ajattelussa tapahtunut siirtymä, jossa odotukseen perustunut ulko- ja turvallisuuspoliittinen tieto korvasi aiempien doktriinien kokemusperäisen tiedon. Historiallisten tosiasioiden tunnustamisen sijasta uudessa ajattelussa tuli kiinnittää huomiota alati muuttuvaan toimintaympäristöön ja pyrkiä ennustamaan tulevaisuuden mukanaan tuomia kriisejä ja mahdollisuuksia.

Tutkielma tarkastelee kansainvälistä suojelua saaneiden aluevalintaa Suomessa. Maahanmuuttajien aluevalintaa ei ole aikaisemmin tutkittu Suomessa empiirisesti, ja tulokset antavat näkökulman siihen, mitkä alueelliset tekijät vaikuttavat maahanmuuttajien aluevalintaan tutkimalla tekijöitä, jotka vaikuttavat alueelta lähtemiseen (push-tekijät) sekä alueen vetovoimatekijöitä (pull-tekijät). Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on inhimillisen pääoman teoria ja McFaddenin valintamalli. Tutkielmassa käytetty data sisältää tietoja vuosina 2016-2017 kansainvälistä suojelua saaneista, ja se koostu hallinnollisten rekisterien ja Väestörekisterikeskuksen tiedoista. Push-tekijöiden osalta käytetään Mixed Proportinal Hazard – mallia ja pull-tekijöiden osalta ehdollista logit –mallia. Tutkimuksessa havaitaan, että alueelta poislähtöä vähentäviä tekijöitä ovat niiden maahanmuuttajien osuus, joilla on sama taustamaa, vuokra-asuntojen osuus alueella, alhainen työttömyysaste ja pieni iäkkään väestön osuus. Alueelle muuttoa lisäävät kokonaisväestön koko ja alueella ennestään olevat maahanmuuttajat, joilla on sama taustamaa. Alueelle muutto eroaa demografisten tekijöiden osalta. Henkilöt, joiden taustamaata edustavia asuu Suomessa vähän muuttavat todennäköisemmin sinne, missä asuu heidän taustamaataan edustavia. Maahanmuuttajan aluevalintaan vaikuttavat tekijät ovat pääosin samoja kuin aiemmassa kirjallisuudessa. Tutkielman tulokset tukevat päätöksentekoa niin resurssien allokoinnin kuin politiikkamuutosten näkökulmasta. The thesis investigates the location choice of newly arrived beneficiaries of international protection in Finland. As an immigrant’s location choice has not been empirically investigated in Finland previously, this study provides important insight on the regional factors that influence an immigrant’s location choice, in examining it both the pull- and push factors. The theoretical background in the investigation of individual’s location choice is human capital setting and McFadden’s choice model. The dataset used in this study is contains information on immigrants who were granted international protection in 2016-2017. The dataset is gathered from two administrative registers and from the Finnish Population Register Centre. The pull-factors are examined though investigation of which reception centre areas the immigrants move away from using the Mixed Proportional Hazards –model. The pull factors are studied using conditional logit model. The main push factors found in this study is the lack of immigrants with similar background, small share of rental dwellings, high share of population over 64 years old and high unemployment rate. The main pull factors are the size of overall population and share of immigrants with similar background. The pull factors differ according to the demographic variables, e.g. the impact of similarly born immigrants being more pronounced for those immigrants, who have less co-nationals living in Finland. The results of the thesis are mostly in line with previous literature. The results provides import insight for the decision makers on allocation of resources as well as for designing new policies.