Browsing by study line "Politik och organisationer"

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan millaisena politiikka ja oma toimijuus siinä näyttäytyy peruskoulun kuudennen luokan oppilaille heidän omien näkemystensä mukaan. Tutkimusongelma kumpuaa yhteiskunnallisessa keskustelussa ajoittain ilmenevästä huolesta nuorten alhaiseen yhteiskunnalliseen kiinnostuneisuuteen. Tutkielmassa keskitytään lasten ja nuorten poliittiseen osallistumiseen sivuten myös poliittista sosialisaatiota sekä yhteiskunnallisen opetuksen tilaa Suomessa. Tutkimuksen aineisto koostuu 27 kuudesluokkalaisen vastauksesta internet-pohjaiseen kyselytutkimuk-seen. Aineisto käsiteltiin sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustulosten valossa politiikka näyttäytyy kuudesluokkalaisille politiikan toimijoina sekä toimintana. Tärkeimpinä politiikan toimijoina kuudesluokkalaiset näkevät poliittisissa instituutioissa toimivat henkilöt ja erityisesti presidentin. Muita toimijoita politiikassa ovat erityiset henkilöt sekä kansalaiset. Politiikka toimintana on kuudesluokkalaisten mielestä pääasiassa päätöksentekoa ja keskustelua sekä muutok-seen pyrkimistä ja arkisia asioita. Politiikka näyttäytyi konsensuksenomaisena, eikä konfliktin mahdollisuutta mainittu. Myös vaalit ja äänestäminen näyttäytyvät aineistossa vahvana. Kuudesluokkalaisille oma poliittinen toimijuus näyttäytyy epävarmana ja omaa toimintaa ei nähdä poliittisena. Kuudesluokkalaisten tulevaisuuden poliittinen toimijuus on myös epävarmaa. Todennäköisimpänä kuudesluokkalaiset näkevät tulevaisuudessa toimivansa jossain poliittisessa instituutiossa tai äänestävänsä vaaleissa. Ajankohtaiset poliittiset aiheet, joihin kuudesluokkalaiset kiinnittyivät liittyvät suurimmaksi osaksi kunnallishallintoon sekä ulkomaiden poliittisiin, skandaalimaisiin tapahtumiin.

Tämä tutkielma käsittelee Ian Mannersin teoriaa Normatiivisen vallan Euroopasta ja sen piirteiden esiintymistä Euroopan komission puheenjohtajan pitämissä Unionin tila -puheissa. Tutkielma tarkastelee myös sitä, miten EU ja komission puheenjohtaja käyttävät normatiivista valtaa puheissa. Komission puheenjohtaja on pitänyt vuodesta 2010 alkaen Euroopan parlamentille vuosittain unionin tilaa käsittelevän puheen, jonka tavoitteena on esitellä unionin kuluneena vuonna tekemiä saavutuksia ja seuraavalle vuodelle asetettuja prioriteetteja tai painopistealueita. Lisäksi puheissa käsitellään muun muassa Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden kiireisimpiä, akuuteimpia haasteita ja komission suunnitelmia unionin tulevaisuuden kannalta. Maisterin tutkielman lähdeaineisto koostuu Euroopan komission vuosittain pidetyistä Unionin tila -puheista vuosilta 2010– 2021. Puheita ei pidetty vuosina 2014 ja 2019 eurovaaleihin liittyvien seikkojen ja henkilövalintojen vuoksi. Ainesto koostuu siis yhteensä kymmenestä puheesta. Puheista neljä (2010–2013) olivat José Manuel Barroson pitämiä, neljä Jean- Claude Junckerin (2015–2018) ja kaksi Ursula von der Leyenin (2020–2021). Tutkielman analyysi on tehty laadullisia menetelmiä käyttäen. Menetelmänä käytetään Tuomen ja Sarajärven (2018) mallia teorialähtöisestä sisällönanalyysista, jossa pohjana toimii tietyn teorian, mallin, käsitejärjestelmän tai auktoriteetin esittämä ajattelu, ja sen myötä tutkittava ilmiö määritellään jo jonkin tunnetun asian mukaisesti. Tutkielman analyysirunko on siis toteutettu Mannersin Normatiivisen vallan Euroopan teorian pohjalta. Lisäksi tutkielmassa on kvantifioitu puheista havaittuja analyysiyksiköitä analyysin syventämiseksi. Analyysissa aineiston perusteella muodostettiin yhteensä yhdeksän alaluokkaa, jotka vastaavat myös Mannersin teoriassa esiteltyjä EU:n ensisijaisia ja toissijaisia normeja: rauha, vapaus, demokratia, oikeusvaltioperiaate, ihmis- ja perusoikeuksien kunnioittaminen, sosiaalinen solidaarisuus, syrjimättömyys ja vähemmistöjen suojelu, kestävä kehitys sekä hyvä hallinto. Analyysirunko pyrki tunnistamaan Mannersin teorian mukaisesti myös erilaisia keinoja, joilla EU levittää normejaan. Keinot ovat tartuttaminen, informaatiolevittäminen, menettelytapojen kautta levittäminen, siirtäminen, suora levittäminen ja kulttuurisuodatin. Analyysin kautta aineistosta tunnistettiin analyysiyksiköitä, jotka vastasivat kaikkia Mannersin teoriassa esitettyjä normeja ja niiden levittämisen keinoja. Aineistosta ei ilmennyt normeja tai keinoja, jotka olisivat ristiriidassa Mannersin teorian kanssa. Analyysin perusteella havaittiin siis, että Unionin tila -puheissa ilmeni piirteitä, jotka olivat yhteneväisiä Mannersin teorian kanssa. Analyysi ei sen sijaan antanut ainakaan suoraan tukea Mannersin esittelemällä jaottelulle ensisijaisiin ja toissijaisiin normeihin. Toissijaisten normien ei havaittu olevan puheissa harvinaisempia tai kiistanalaisempia kuin ensisijaiseksi määritellyt normit. Analyysissa tarkasteltiin myös normien levittämisen keinojen yleisyyttä Unionin tila -puheissa. Yleisimmistä harvinaisempaan keinot sijoittuivat seuraavasti: siirtäminen, menettelytapojen kautta levittäminen, suora levittäminen, informaatiolevittäminen, kulttuurisuodatin ja tartuttaminen.

Koronakriisi oli paitsi terveydellinen, taloudellinen ja sosiaalinen kriisi, myös politiikan kriisi. Vastaavia maailmanlaajuisia kriisejä ei sodanjälkeisessä maailmassa ole nykyaikaisissa demokratioissa koettu ja siksi ymmärryksemme siitä, miten poliittinen järjestelmä kriisistilanteissa toimii, on puutteellista. Nopeasti muuttuvat tilanteet, luotettavan tiedon puute ja pelko tarjoavat vallassa oleville poliitikoille hyviä mahdollisuuksia kannatuksen keräämiseen ja vastaavasti huonot mahdollisuudet medialle ja äänestäjille sen arvioimiseen, onko valittu politiikka tarkoituksenmukaista tai minkälaisia vaihtoehtoja sille on. Tutkimuksessa tarkastelussa ovat Helsingin Sanomien pääkirjoitukset koronakriisin ensimmäisen noin puolentoista vuoden ajalta. Tutkimusmenetelmä on laadullinen sisällönanalyysi, jonka avulla pyritään ymmärtämään sitä, miten vastuuvelvollisuutta käsiteltiin kriisin aikana. Aineistossa nähdään Suomi koronakriisin onnistujana. Ansio tästä osoitetaan suomalaiselle kansanluonteelle, hyvälle hallinnolle sekä tarkasti ohjeita noudattaville kuuliaisille kansalaisille. Pääkirjoituksissa ei pysyttäydytä vain ulkopuolisen tarkkailijan roolissa, vaan teksteissä aktiivisesti pyritään kannustamaan lukijoita jaksamaan rajoitusten noudattamista. Vaikka valtaapitäviä poliitikkoja välillä arvostellaankin, vastaavasti heitä myös saatetaan kehua hetkeä myöhemmin pääasiassa täsmälleen samoista syistä. Pääkirjoituksissa ei pääasiassa etsitä vastuunkantajia koronakriisin epäonnistumisista. Onnistumiset ja epäonnistumiset nähdään pikemminkin vain tapahtuvan – onnistumiset johtuvat pääasiassa suomalaisten ja suomalaisen yhteiskunnan ominaisuuksista ja vaikka viranomaisten yhteistyö ja viestintä aiheuttavat välillä ongelmia, suomalaisten ”johtajaonnea” pidetään silti hyvänä. Vaihtoehtoja valitulle politiikalle ei pääasiassa esitetä, vaan sitä pidetään pikemmin ”veneen heiluttamisena”, joka voisi heikentää Suomen mahdollisuuksia selviytyä kriisistä.

Tässä tutkielmassa selvitetään, miten suomalaiset sosiaali- ja terveysalan järjestöt määrittävät itsensä suhteessa julkiseen valtaan ja muuttuvan kansalaisyhteiskunnan osana. Suomalaisen järjestösektorin erityispiirre on sen vahva linkittyminen julkiseen sektoriin. Suurinta osaa järjestöjen toiminnasta rahoitetaan valtionavustuksin. Rahoitusriippuvuus on kuitenkin yksi keskeisimmistä tekijöistä, jonka järjestöt kokevat rajoittavan itsemääräämisoikeuttaan ja mahdollisuuttaan asettaa toimintansa strategiset linjaukset ja tavoitteet itsenäisesti. Tutkielman aihe on ajankohtainen, sillä valtionavustustoimintaan on tulossa vuonna 2024 uusi malli. Nykyisin Veikkaukselta avustusta saavien tahojen rahoituksesta päätetään jatkossa osana valtion budjettivalmistelua, mikä lisää eduskunnan päätösvaltaa järjestöjen rahoituksesta. Tutkielman taustalla on teoria organisaatioiden hybridisaatiosta, jolla tarkoitetaan yhteiskunnan perinteisten sektorirajojen ylittymistä. Tässä tutkielmassa pääteemana on kolmannen sektorin organisaatiot, joiden toiminnan sisältöjä muokkaavat piirteet yksityiseltä tai julkiselta sektorilta. Tutkielmassa selvitetään, millaista hybridisaatiota kohderyhmäksi valikoiduissa järjestöissä ilmenee. Keskeinen kysymys on, miten hybridisaatio vaikuttaa järjestöjen kokemaan autonomiaan. Tarkemmaksi kohderyhmäksi on valittu kuusi sosiaali- ja terveysalan järjestöä. Järjestöt valittiin sellaisten organisaatioiden joukosta, jotka saavat rahoitusta Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskukselta. Tutkielman empiirinen aineisto koostuu kuudesta yksilöhaastattelusta, jotka toteutettiin puolistrukturoitua haastattelumenetelmää hyödyntäen. Haastatteluihin osallistui toiminnanjohtajia ja toimitusjohtajia kuudesta eri sosiaali- ja terveysalan järjestöstä. Haastattelut toteutettiin syksyllä 2022. Haastatteluaineistoa analysoitiin sekä teoria- että aineistolähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielman tulokset osoittavat, että järjestöissä hybridisaatiota on nähtävissä erityisesti toiminnan ammattimaisuuden korostumisen, palkkatyön osuuden kasvun, vapaaehtoistoiminnan roolin pienenemisen ja jäsendemokratian muutosten myötä. Järjestöjen riippuvaisuus ulkoisista taloudellisista resursseista ja valtiosta toiminnan rahoittajana altistaa niitä voimakkaammalle ulkopuoliselle ohjaukselle. Tulokset osoittavat, että rahoittajalla on ohjausvaltaa järjestöjen toiminnan sisältöihin, mikä heikentää järjestöjen omia autonomia-arvioita. Autonomiaa parantavat järjestön omat käytettävissä olevat resurssit, kuten vapaaehtoiset. Tulevaisuuden uhkana autonomialle järjestöissä nähdään poliittisen ohjauksen vahvistuminen, erityisesti eduskunnan budjettivallan lisääntyessä valtionavustustoiminnan uuden rahoitusmallin myötä. Yksikään tutkimukseen osallistuneista järjestöistä ei koe tulevaisuutta toiminnan tai rahoituksen kannalta turvattuna. Kansalaistoiminnan hallinnallistuminen, valtion ja järjestösektorin liian tiukka yhteen kietoutuminen sekä sektorirajojen jatkuva ylittyminen uhkaavat muuttaa kansalaislähtöisen toiminnan periaatteita.

Tutkielman päämääränä on tarkastella, miten kryptovaluuttoihin liittyvässä verkkokeskustelussa yhteiskunta kehystetään, ja mikäli keskustelussa on populistisia piirteitä. Tutkielma on yhdistelmä kahdesta ajankohtaisesta aiheesta, jotka ovat puhuttaneet paljon 2010-luvulla. Populistiset puolueet ovat nostaneet kannatustaan huomattavasti, ja populismin tutkiminen on ollut trendikästä jo jonkun aikaa. Kryptovaluuttaliike sai alkunsa vuonna 2008 kun alias Satoshi Nakamoto julkaisi Bitcoin manifeston. Bitcoin manifestossa on retorisia samankaltaisuuksia populististen liikkeiden ilmaisujen kanssa. Populismissa yhdistyy eliitin vastustaminen, suuren massan mobilisointi kohti yhteistä tavoitetta sekä kansan vapauden painottaminen. Tutkielman päämääränä on avata uudenlaista keskustelua kryptovaluuttaliikkeen ympärillä valtiotieteissä. Tarkoituksena ei ole tarkastella kryptovaluuttaliikettä kokonaisuudessaan, vaan keskittyä yhteen rajattuun kryptovaluuttoihin liittyvään verkkokeskusteluun. Yhteiskuntatieteelliset tutkimukset ovat enimmäkseen keskittyneet lohkoketjuteknologian rakenteellisiin vaikutuksiin yhteiskuntaan. Tutkielma keskittyy kryptovaluuttojen sosiaaliseen sisältöön. Aineisto on kryptovaluuttoihin liittyvä verkkokeskustelu, joka sijoittuu tammikuuhun 2018. Aineisto on kerätty marraskuussa 2018 avoimesta Facebook-ryhmästä ’Bitcoin ja kryptovaluutat’. Ryhmä on suurin suomenkielinen kryptovaluuttoihin liittyvä Facebook-ryhmä. Tutkielman menetelmäksi valikoitui kehysanalyysi. Tutkielmassa käytetään viittä populismin teoriaan pohjautuvaa kehystä; Kansan keskeisyys, Vastakkainasettelu, Viisas kansa, Sydänmaa ja Vahva johtaja. Ennalta-määritetyt kehykset rajaavat ainestoa ja tarkentavat analyysin kohdetta. Tutkielman tuloksena on, että kryptovaluuttoihin liittyvässä verkkokeskustelussa yhteiskunta kehystettiin muutosvastaisena ja epäoikeudenmukaisena. Kommentoijat kokevat, että yhteiskunta ei puolusta heitä. Yhteiskunta on vanhojen arvojen puolustaja, eikä osaa arvostaa innovatiivisia toimintatapoja. Verkkokeskustelusta välittyvät populistiset piirteet eivät viittaa perinteiseen käsitykseen populismista. Perinteisessä populismissa kansan tärkeyden painottaminen sekä johtajahahmon kunnioittaminen ovat tärkeitä tunnusmerkkejä, ja näitä tunnusmerkkejä ei esiinny aineistossa tarpeeksi. Johtajahahmon puuttuessa on vaikeaa oikeuttaa, että verkkokeskustelussa ilmenevät populistiset ilmaisut kuvailevat perinteistä käsitystä populismista. Kryptovaluuttojen hajautettu luonne estää perinteisten valtarakenteiden muodostumista, joten verkkokeskustelusta välittyvät populistiset piirteet ovat merkki modernista populismista hajautetussa verkostossa.

Tutkielma tarkastelee lobbauksen käsitettä Suomen poliittisessa kielessä. Käsitehistorialliseen tutkimusperinteeseen asettuvassa työssä kysytään, miten lobbaus tuli osaksi suomalaista yhteiskuntaa rakentavaa ja heijastavaa kieltä. Tavoitteena on selvittää, millaisia merkityksiä ja arvolatauksia lobbaukseen liitettiin ja millaisen sanaston ja käsitteiden joukkoon lobbaus asettui, kun se tuotiin Suomen kielelliseen ja poliittiseen kulttuuriin. Tulkintoja vertaillaan osin englanninkieliseen aineistoon, jota analysoidaan tutkielman pääosion taustaksi. Työ on ensimmäinen avaus lobbauksen käsitehistorialliselle tutkimukselle. Se tuottaa uutta tietoa suomalaisesta ja osin englanninkielisestä poliittisesta sanastosta, joka kuvastaa ja luo tulkintoja poliittisiin päättäjiin kohdistuvasta vaikuttamisesta. Tutkielman käsitehistoriallinen näkökulma ja menetelmä perustuu Reihart Koselleckin (1923–2006) ja Quentin Skinnerin (1940–) näkemyksiin ja metodologisiin kuvauksiin. Analyysin ytimessä on tutkijoiden ajatus käsitteiden historiallisuudesta ja niihin liittyvien puhetapojen alati muuttuvasta luonteesta. Työn pääasiallinen aineisto koostuu lehtiartikkeleista ja valtio-opillisesta tutkimuskirjallisuudesta. Tulosten mukaan lobbaus tuli osaksi suomalaista yhteiskuntaa käsittelevää kieltä 1980–1990-luvuilla, jolloin Suomen hakeutuminen osaksi eurooppalaista yhteisöä nosti lobbauksen ajan kirjoittajien agendalle. Sekä yhdysvaltalaiskirjallisuudessa että suomalaisaineistossa lobbaus merkitsi useimmiten ryhmien tai niiden puolesta toimivien yksilöiden vaikutuspyrkimyksiä, jotka kohdistuivat päättäjien työhön. Suomen julkisessa keskustelussa lobbauksen arvolataukset olivat kiittäviä silloin, kun toimintaa harjoitettiin ”Suomen etujen” puolesta EU-areenalla ja negatiivisia silloin, kun lobbaus kohdistui suomalaisiin päättäjiin. Lobbaavat ryhmät nähtiin 1950-luvun suomalaistutkimuksissa yhdysvaltalaiskirjallisuuden tavoin ulkoisesti painostavina toimijoina, joilla oli tarpeellinen tehtävä pluralistisessa järjestelmässä. Erot yhdysvaltalaistulkintoihin nousivat esille korporatismin aikakaudella 1960-luvun jälkeen, jolloin järjestöt eivät olleet ulkoisesti lobbaavia ryhmiä, vaan päättäjien yhteistyökumppaneita. Seuraava orastava muutos tapahtui 1990-luvulla, jolloin lobbauksen käsitettä tarvittiin kuvaamaan entistä moninaisempaa poliittisen vaikuttamisen kenttää. Tuolloin osa ajan kirjoittajista pyrki uudelleenmäärittelemään käsitteen arvolatauksia korostamalla lobbauksen muuttuneita toimintatapoja ja ammattimaisuutta. Tutkielma osoittaa, kuinka käsitehistoriallisesta näkökulmasta Suomessa kiistellään siitä, mitä lobbaus on, ketkä lobbaavat, minkälaisissa tilanteissa lobbausta tapahtuu ja mikä on lobbauksen toivottavuus yhteiskunnassa. Vaikka käsitteen merkitykset ja arvolataukset vaihtelevat merkittävästi puhujasta toiseen, kiistat käydään pitkälti pluralistisen ideaalin kehyksessä, jossa lobbaavat ryhmät nähdään kiistattomana osana demokraattista päätöksentekojärjestelmää. Jaettua ideaalia rakentavat puhe- ja ajattelutavat pitävät yllä lobbaavien tahojen toimintamahdollisuuksia yhteiskunnassa.

Maahanmuuttovastainen ja populistinen radikaalioikeisto on muuttanut poliittista ympäristöä Euroopassa jo ainakin 1980-luvulta alkaen. Suomessa tätä poliittista ryhmittymää edustaa vuonna 1995 perustettu perussuomalaiset, joka nousi suureksi puolueeksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan perussuomalaisten vaikutusta Suomen kolmen perinteisen puolueen, keskustan, kokoomuksen ja SDP:n tapaan käsitellä maahanmuuttoa puolueohjelmissaan. Tutkimuksessa selvitetään, millaisia maahanmuuton kehyksiä kolmen suuren puolueen puolueohjelmissa esiintyy sekä tarkastellaan, onko näissä tapahtunut muutosta perussuomalaisten noustua suureksi puolueeksi vuonna 2010. Tutkimus on kaksiosainen ja sen menetelminä toimivat kehysanalyysi sekä laadullinen sisällönanalyysi. Kehysanalyysiä hyödyntämällä selvitetään aluksi, millaisia maahanmuuton kehyksiä puolueohjelmissa esiintyy. Tämän jälkeen tarkastellaan sisällönanalyysin keinoin sitä, millä tavalla näiden kehysten esiintyminen on mahdollisesti vaihdellut ajan saatossa. Tärkeinä rajakohtina tässä ovat erityisesti perussuomalaisten vaalivoitto vuonna 2011 sekä vuoden 2015 niin kutsuttu pakolaiskriisi. Tutkimusaineistona on kaiken kaikkiaan 31 suurten puolueiden vuoden 2005 jälkeen julkaisemaa puolueohjelmaa, joiden tyypit vaihtelevat vaaliohjelmista erityisohjelmiin. Tutkimuksessa selviää, että suurten puolueiden maahanmuuttolinjat ovat hyvin samankaltaisia. Suhtautuminen maahanmuuttoon on lähtökohtaisesti positiivista ja erityisesti sen taloudellisia hyötyjä painottaa joka puolue. Keskustan ja kokoomuksen ohjelmissa on kuitenkin havaittavissa, että maahanmuuttoon turvallisuusuhkana suhtautuva näkökulma on yleistynyt 2010-luvun loppupuolella. SDP:llä samanlaista trendiä ei ole havaittavissa. Tulokset voivat selittyä monella tekijällä, mutta on todennäköistä, että keskustan ja kokoomukseen maahanmuuttoretoriikkaan on ollut vaikutusta myös perussuomalaisilla sekä radikaalioikeiston Euroopan laajuisesti kasvaneella vaikutusvallalla. Lisäksi on huomioitava, ettei pelkästään puolueohjelmia tarkastelemalla saa vielä välttämättä kattavaa kuvaa aiheesta. Tutkimusta radikaalioikeiston nousun vaikutusta Suomen puoluekenttään on vielä varsin vähän, joten lisätutkimus aiheesta on epäilemättä tarpeen.

Tässä pro gradussa tutkitaan kuuden suomalaisen puolueen vuoden 2019 eduskuntavaaliohjelmien suhdetta perus- ja ihmisoikeuksiin. Työn tavoite on erotella, mitä perus- ja ihmisoikeuksia eduskuntavaaliohjelmista on tunnistettavissa sekä analysoida alatutkimuskysymysten avulla tarkemmin, miten ne ilmenevät. Tutkielma sijoittuu politiikan ja oikeuden välisen suhteen tutkimuksen kenttään, jota on kutsuttu tunnetusti hankalaksi. Tieteenalat yhdistävä tutkimuskenttä on Suomessa melko hajanainen ja kiisteltykin, eikä perus- ja ihmisoikeuksien suhdetta puolueiden eduskuntavaaliohjelmiin ole aiemmin tutkittu. Tutkielmassa hyödynnetään siten politiikan tutkimuksen ja oikeustieteen teoriaa ja käsitteistöä poikkitieteellisesti. Päätutkimuskysymyksen avulla tarkastellaan, mitä perus- ja ihmisoikeuksia puolueiden eduskuntavaaliohjelmista voidaan tunnistaa. Alatutkimuskysymysten avulla paneudutaan lähemmin puolueiden antamaan sisältöön näille oikeuksille esimerkiksi tarkastelemalla, kenelle ne katsovat oikeuksien kuuluvan sekä mitä ratkaisuja, rajoitteita tai reunaehtoja ne niille luovat. Tutkielman menetelmä on laadullinen sisällönanalyysi, jonka avulla aineistosta esiin tulevia oikeuksia jaotellaan ja analysoidaan. Aineiston käsittelyä on systematisoitu erityisesti havaintojen taulukoinnilla. Havaintojen taulukoinnin yhteyteen on kirjattu, ovatko oikeudet olleet tunnistettavissa implisiittisesti vai eksplisiittisesti. Jokaisesta tutkielman aineistoon valitusta eduskuntavaaliohjelmasta oli tunnistettavissa kolme samaa oikeutta: oikeus sosiaaliturvaan, sivistykselliset oikeudet sekä oikeus työhön. Alatutkimuskysymyksiin vastaaminen osoitti, että puolueet kuvasivat oikeudet sisällöllisesti varsin eri tavoin keskenään. Puolueiden eduskuntavaaliohjelmista nousseet oikeudet vastasivat melko pitkälti eduskunnan oikeusasiamiehen vuonna 2018 julkaisemaa kymmentä puutetta perus- ja ihmisoikeuksien toteutumisessa. Politiikka ja oikeus ovat usein vastakkain sekä käytännössä että teoreettisesti. Tilausta poikkitieteelliselle tutkimukselle kuitenkin on. Tällä tutkielmalla osoitetaan, että politiikan teorian ja oikeustieteen yhdistäminen voi tarjota myös tuoreita, hyödyllisiä ja useita jatkotutkimusaiheita tarjoavia näkökulmia.

Niin Suomessa kuin muissa länsimaissa alueellisista eroista on tullut uudella tavalla poliittisia vastakkainasetteluja määrittävä jakolinja. Vuoden 2019 eduskuntavaaleista lähtien Suomessa on puhuttu ”alueiden kostosta”, eli Perussuomalaisten keräämästä kannatuksesta suurten kaupunkien väliin jäävillä reuna-alueilla. Näistä alueista voidaan käyttää yleisnimitystä Väli-Suomi. Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Perussuomalaiset voitti Keskustan kilpailussa Väli-Suomen pienten ja keskisuurten kuntien kannatuksesta. Samalla Keskusta menetti kokonaisuudessaan eniten kannattajia Perussuomalaisille. Tässä maisterintutkielmassa analysoidaan populismin alueellista kannatusta 2020-luvun Suomessa. Populismin kannatusta ja sen alueellista painottumista käsitellään Keskustan ja Perussuomalaisten välillä tapahtuneen kannatussiirtymän kautta. Tutkielmassa selvitetään, miksi Perussuomalaisten kaltainen radikaalioikeistolainen populistipuolue nousi vuoden 2023 eduskuntavaaleissa suosituimmaksi puolueeksi niin monessa Keskustan perinteisesti hallitsemassa kunnassa. Tutkimuskohteena on Etelä-Pohjanmaan maakunta, joka edustaa monessa mielessä hyvin “perussuomalaista Väli-Suomea”, unohtamatta kuitenkaan alueellisia erityispiirteitä. Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa Perussuomalaiset voitti Etelä-Pohjanmaalla monta kuntaa, joissa Keskusta on ollut aiemmin suosituin puolue. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään populismin tutkimusta. Populismi määritellään ensin käsitteellisesti, jonka jälkeen vertaillaan populismin kannatuksen taloudellisia, kulttuurisia ja sosiaalisia selitysmalleja. Teoreettista osuutta syvennetään David Goodhartin anywheres- ja somewheres-käsitteillä, jotka auttavat hahmottamaan, miten populismin kannatus liittyy paikallisiin identiteetteihin. Lopuksi populismin kannatusta taustoitetaan länsimaisen äänestyskäyttäytymisen muutoksella ja kertomalla, millaisilla alueilla populistinen politiikka on ollut erityisen suosittua ja mitkä kehityskulut tätä alueellista suosiota selittävät. Tutkielman aineistona käytetään Vaasan vaalipiirin perussuomalaisehdokkaiden vastauksia Ylen vuoden 2023 eduskuntavaalien vaalikoneeseen ja Vaasan Perussuomalaisten vuoden 2023 eduskuntavaalien vaalilehteä. Eduskuntavaaleissa Etelä-Pohjanmaa on osa Vaasan vaalipiiriä, joten vaalikonevastausten ja vaalilehden sisältö sopii myös Etelä-Pohjanmaan tilanteen tarkasteluun. Aineiston analyysissa sovelletaan tutkimusmenetelmänä laadullista teoriaohjaavaa sisällönanalyysia. Aineistosta käsitellään niitä ajatuksia, asenteita ja arvoja, joista Perussuomalaisille tärkeät poliittiset teemat koostuvat ja arvioidaan niiden perusteella, miksi Perussuomalaiset nostivat niin paljon kannatustaan Etelä-Pohjanmaalla ja ylipäätään Väli-Suomessa. Analyysityössä korostuvat käytetyn tutkimuskirjallisuuden ja Etelä-Pohjanmaan aluekehityksestä kerätyn tilannekuva- ja tilastotiedon merkitys. Tutkielmassa päädytään tulokseen, jonka mukaan Perussuomalaisten kannatukseen Etelä-Pohjanmaalla ja muualla Väli-Suomessa vaikuttavat niin pitkäaikainen arvo- ja väestökehitys, talouden rakennemuutokset kuin kaupungistumiseen ja aluekehitykseen kytkeytyvät jännitteet. Lisäksi alueelliset erityispiirteet koskien paikallisia elinkeinoja ja äänestäjien laajempaa arvopohjaa vahvistavat entisestään Perussuomalaisten vetovoimaa Etelä-Pohjanmaalla. Yhteenvetona esitetään, että Perussuomalaisten kannatuksen kasvussa Etelä-Pohjanmaalla on lopulta kyse identiteeteistä ja elämäntavoista. Näyttää siltä, että Perussuomalaiset pystyivät vaalikampanjassaan vastaamaan Etelä-Pohjanmaan äänestäjien toiveisiin vakaasta identiteetistä ja yhteisöön kuulumisesta. Kansallista ja paikallista identiteettiä korostava politiikka menestyi maakunnassa, jossa tulevaisuuteen suhtaudutaan pikemminkin uhkien kuin mahdollisuuksien kautta. Keskustan ja Perussuomalaisten välistä kannatussiirtymää Etelä-Pohjanmaalla ja Väli-Suomessa voidaan selittää yksinkertaisesti sillä, että Perussuomalaiset pystyivät vuoden 2023 eduskuntavaaleissa tarjoamaan pitkään hallituksessa istuneelle Keskustalle uskottavan vaihtoehdon. Väli-Suomen alueiden äänestäjiin tehosi ajatus uudenlaisesta kansallisvaltiosta, joka Perussuomalaisten mukaan hyödyttäisi myös näiden alueiden asukkaita. Tutkielman lopussa annetaan kolme ehdotusta jatkotutkimukselle. Ensinnäkin tarvitaan kattavampaa empiiristä tutkimusta niistä syistä, joiden vuoksi Perussuomalaisten kannatus on noussut ja Keskustan kannatus on laskenut Väli-Suomessa. Olisi myös tärkeää tutkia, miten tyytymättömyys poliittiseen päätöksentekojärjestelmään vaikuttaa populismin kannatukseen Väli-Suomessa. Lisäksi populismin alueellista kannatusta olisi mahdollista tutkia ilmentymänä kulttuurisista luokkaeroista.

Yksi suurimpia viime aikaisia poliittisia trendejä maailmanlaajuisesti on ollut erilaisten populististen puolueiden, liikkeiden ja yksittäisten politiikkojen suosion nousu ja sitä seurannut pääsy tärkeisiin valta-asemiin. Muista politiikan kentällä vaikuttavista toimijoista populistit erottuvat usein erityisesti omintakeisen itseilmaisunsa ja retoriikkansa kautta. Perinteisestä poliittisesta ilmaisusta poikkeavat ulostulotavat ovat populisteille usein tietoinen keino tehdä pesäeroa muihin poliittisiin toimijoihin, erottua ja herättää keskustelua. Tämä tutkielma käsittelee populistista retoriikkaa perussuomalaisten kansanedustajana, varapuheenjohtajana, presidentinvaaliehdokkaana ja europarlamentaarikkona toimineen Laura Huhtasaaren videoblogeissa. Huhtasaaren retoriikkaa tarkastellaan Benjamin Moffittin tunnetuksi tekemän populistisen tyylin käsitteen kautta. Moffitt määrittelee populistiselle poliittiselle tyylille kolme ydinpiirrettä: vastakkainasettelut kansan ja eliitin välillä, ns. huonot tavat eli perinteisestä poliittisesta käyttäytymismallista eroatekevän värikkään ja epämuodollisen itseilmaisun sekä erilaisten kriisien, uhkien ja romahdusten performoinnin. Näistä ydinpiirteistä ensimmäistä, kansan ja eliitin välisiä vastakkainasetteluita, on tutkielmassa Ernesto Laclaun ajattelun avulla laajennettu koskemaan myös yleisemmin muitakin me vastaan muut -tyylisiä dikotomioita. Tutkielman tarkoitus on selvittää, millaisin retorisin keinoin Huhtasaari performoi populistista tyyliä. Huomio kiinnittyy jokaiseen populistisen tyylin ydinpiirteeseen eli siihen, millaisia vastakkainasetteluita Huhtasaaren retoriikassa ilmenee, millaisiin populismille ominaisiin huonoihin tapoihin Huhtasaari retoriikassaan tukeutuu sekä miten Huhtasaaren retoriikassa performoidaan kriisejä, uhkia ja romahduksia. Aineistona tutkielmassa toimivat Huhtasaaren videopalvelu youtubeen kuvaamat videoblogit. Sosiaalisen median käyttö poliittisen ilmaisun välineenä on viime vuosina lisääntynyt voimakkaasti, ja erityisesti tämän päivän populismin ja sosiaalisen median välinen tiivis yhteenkietotuminen tekee sosiaaliseen mediaan tuotetusta populistisesta aineistosta kiinnostavan tutkimuskohteen. Tutkielman aineisto käsittää 25 videoblogia noin puolen vuoden ajanjaksolta. Aineistoa lähestytään tutkielmassa retorisen analyysin kautta, hyödyntämällä erityisesti Arja Jokisen koostamaa listaa erilaisten retoristen keinojen kirjosta. Aineiston analyysi osoittaa kaikkien kolmen populistisen tyylin ydinpiirteen vahvan läsnäolon Huhtasaaren videoblogien retoriikassa. Vastakkainasettelut ovat keskeinen osa Huhtasaaren videoblogien retoriikkaa. Huhtasaarelle ominaista on hahmottaa yhteiskuntaa me vastaan muutajattelun kautta, jonka puitteissa omaan puoleen eli meihin liitetään paljon positiivisia määreitä, vastapuolen eli muiden muodostaessa vaarallisen vihollispuolen. Erityisesti neljä vastinparia nousee videoilta tiuhaan tahtiin esiin: Huhtasaaren oma puolue perussuomalaiset ja sen vastapuoli eli muut kotimaiset puolueet, valtamedia ja sen vastapuoli eli ”toisinajattelijoiksi” mielletyt kansallismieliset konservatiivit, suomalainen kantaväestö ja sen vastapuoli eli etenkin Lähi-idästä tulevat maahanmuuttajat, sekä liberaalit toimijat ja arvot ja niiden vastapuoli eli konservatiiviset tahot ja konservatiivinen arvomaailma. Huonojen tapojen saralla Huhtasaaren voi havaita viljelevän erittäin värikästä, epädiplomaattista ja liioittelevaa kielenkäyttöä jokaisella analyysiaineistoon kuuluvalla videolla. Erityisesti poliittisista vastustajistaan ja itseään kuohuttavista ja ärsyttävistä aiheista puhuessaan Huhtasaaren puheet käyvät hyvin lennokkaiksi, ja hän lataa niihin koviakin syytöksiä vastustajiaan kohtaan. Huhtasaari pyrkii videoillaan profiloitumaan suorasanaisena ja kriittisenä äänenä, joka räväkillä puheenvuoroillaan ”haastaa hegemoniaa” ja sanoo asiat kuten ne ovat. Kriisejä, uhkia ja romahduksia performoidaan myös Huhtasaaren videoblogeissa tiiviisti. Huhtasaaren suhtautuminen tulevaisuuteen on monessa mielessä pessimistinen, ja hän maalailee videoillaan usein erilaisia kauhuskenaarioita, joiden realisoituminen hänen mukaansa johtaa länsimaisen nyky-yhteiskunnan tuhoon. Kolmenlaiset uhkakuvat toistuvat Huhtasaaren videoilla kaikista eniten: Euroopan unionin muodostama uhka kansallisvaltioiden itsenäisyydelle, käsitykset joiden mukaan nyky-yhteiskunnassa sananvapautta rajoitetaan koko ajan enemmän, sekä pelko islamilaisista maista länteen suuntautuvan maahanmuuton aiheuttamista turvallisuusriskeistä ja länsimaisen kulttuurin rapautumisesta. Aineiston analyysi osoittaa selkeästi Huhtasaaren hyödyntävän runsaasti erilaisia retorisia keinoja populistisen tyylin ydinpiirteitä performoidessaan. Käytettyjen keinojen kirjo on laaja yltäen erilaisista narratiivirakenteista ääri-ilmaisujen käyttöön ja numeerisesta määrällistämisestä sanontoihin ja metaforiin. Tutkielmassa retoristen keinojen kirjoa esitellään tarkemmin konkreettisten, aineistosta poimittujen esimerkkilainausten kautta