Browsing by study line "Social Psychology"

Alexitymi kan definieras som ett personlighetsdrag där individen saknar ord för känslor, och således har brister i förmågan till empati och mentalisering. Som begrepp är alexitymi tämligen okänt, trots att omkring 10 % av befolkningen uppskattas lida av störningen. En övervägande majoritet av forskning som finns att tillgå kring alexitymi utgörs av kvantitativa studier. Denna avhandling svarar på behovet av ett kvalitativt bidrag till utökad vardaglig kunskap om alexitymi utöver den biomedicinska aspekten, genom syftet att undersöka hur personer som antas vara alexitymiska konstruerar alexitymi, och hur dessa personer positionerar sig i dessa konstruktioner. Avhandlingens forskningsmaterial utgörs av det öppna webbforumet Alexithymia online, där användarna delar sina personliga erfarenheter. Som teoretiskt ramverk tillämpas kritisk diskursiv psykologi, (eng. critical discursive psychology, CDP), som i denna avhandling i praktiken omsätts till identifiering av tolkningsrepertoarer respektive subjektpositioner. Avhandlingens resultat visar att personer som antas ha alexitymi uppfattar alexitymi på olika sätt, men att majoriteten upplever omvärldens sociala koder och krav som betungande. Flera personer uppger att de har svårt att leva upp till dessa (o)uttalade krav om att ge känslomässiga gensvar, och använder sig av låtsade och simulerade känslor för att vara omgivningen till lags. Tolkningsrepertoarer som identifierats är således olycklighetsrepertoaren, den avvikande repertoaren, den känslokalla repertoaren och den empatiska repertoaren. Ett urval av subjektpositioner som urskiljts utgående från dessa tolkningsrepertoarer är otillräcklig, frustrerad, kritisk och ointresserad. Slutsatsen är att alexitymi bekräftas få avsevärda konsekvenser för psykiskt välbefinnande och sociala relationer, och resultatet bidrar till att förmedla en betydelsefull inblick i personliga och sociala funktioner kring alexitymi – en inblick tillhandahållen av alexitymiska personer, återgivna i denna avhandling. Ytterligare kvalitativ forskning kring alexitymi i förhållande till mätverktyg som TAS-20 efterfrågas.

Det har utförts mycket studier om arbetssäkerhet inom organisationer. Trots detta har få studier utförts inom en barnhemskontext och ur ett diskursivt perspektiv. Syftet med denna undersökning var att undersöka hur handledare på barnhem i södra Finland konstruerar sin arbetssäkerhet i bemötandet av barn och unga. Som teoretisk grund för studien användes ett socialkonstruktionistiskt och diskursivt perspektiv på säkerhet. Undersökningens material bestod av 17 semistrukturerade intervjuer med handledare från två barnskyddsorganisationer i södra Finland. Som metodansats tillämpades kritisk diskursiv psykologi. Resultaten visar att handledarna konstruerar sin säkerhet på ett mångsidigt sätt, och att det uppstår spänningar mellan de olika konstruktionerna. Handledarna använde olika tolkningsrepertoarer för att på olika sätt konstruera säkerhet men också osäkerhet i sitt arbete. Inom dessa tolkningsrepertoarer påbjöds handledarna olika subjektspositioneringar, där de subjektspositionerade sig som utsatta och maktlösa eller som säkra och förstående handledare. Handledarna tillskrev även barnen och ungdomarna subjektspositioneringar som säkerhetsrisker eller som utsatta och psykiskt illamående. Användningen av motstridiga tolkningsrepertoarer och subjektspositioneringar resulterade i ideologiska dilemman för handledarna. Värderingar kring säkerhet och osäkerhet ställdes mot varandra, och även värderingar kring handledarnas egen säkerhet mot värderingar kring empati för barnens utsatthet. Breda samhällsdiskurser om barnomsorg och barnskydd samt diskurser kring risker och säkerhet samverkar med handledarens egen produktion av tolkningsrepertoarer för att skapa en komplex konstruktion av handledarnas säkerhet. Framtida forskning borde vidare undersöka hur handledare kan stödjas i arbetet för att kunna utföra god omsorg för barn och unga på barnhem. Det kunde även vara va intresse att undersöka hur chefer och förmän inom barnskyddsorganisationer och barnhem konstruerar säkerhet i arbetet, och undersöka om det existerar eventuella variationer mellan handledarnas och chefernas konstruktion av säkerhet i arbetet. Med tanke på undersökningens resultat om konstruktioner av osäkerhet och ideologiska dilemman gällande säkerhet i handledarnas utsagor, skulle det vara viktigt att på en samhällelig och organisatorisk nivå diskutera och vidare studera de ideologiska dilemman som existerar kring arbetssäkerhet inom barnhemverksamheten i Finland och hur dessa kan hanteras genom stöd från arbetsgivare och andra beslutsfattare.

Viime vuosina urheilijoiden hyvinvointi on noussut yleisempään keskusteluun Suomessa. Etenkin aktiiviuran lopettaneiden urheilijoiden arvostus sekä siirtymä pois aktiiviuralta on puhututtanut. Tämän tutkielman tavoitteena oli tarkastella sitä, millaisena joukkueurheilun lopettamisprosessi näyttäytyy ja miten entisen joukkueurheilijan identiteetti tarinoissa rakentuu. Aineisto koostui kirjoitetuista tarinoista koskien joukkuelajin lopettamisprosessia SM-tasolla. Aineisto kerättiin anonyymin nettipohjaisen vastauslomakkeen kautta aikavälillä 29.3.2021- 6.4.2021. Tarinoita kertyi entisiltä urheilijoilta seitsemästä eri joukkuelajista yhteensä 21. Teoreettinen lähestymistapa pohjautui sosiaalinen konstruktionismiin, jonka keskiössä on näkemys todellisuuden rakentumisesta sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tarkemmin, teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa toimi narratiivinen diskursiivinen lähestymistapa, jonka avulla joukkueurheilun lopettamisprosesseja tarkasteltiin laadullisesti. Tulosten perusteella, joukkueurheilun lopettaminen näyttäytyi monivaiheisena prosessina, jossa rakentui erilaisia teemoja ja tapahtumia. Lopettamisprosessin kolme tarinoissa toistuvaa vaihetta ryhmiteltiin päätöstä edeltäväksi tilanteeksi, päätöstilanteeksi ja nykytilanteeksi. Näihin eri vaiheisiin luokiteltiin edelleen erilaisia teemoja, joiden kautta tarinoissa oli kuvattu kyseistä vaihetta. Se mistä syystä lopettamispäätökseen oli tarinoissa päädytty, vaihteli. Päätös oli saattanut olla oma, valmentajan tai vanhempien painostuksesta johtuva tai tilannetekijöiden syytä. Lisäksi nykytilanteen vaiheessa tulkittiin sitä, millaista elämä oli joukkueurheilun lopettamisen jälkeen yksilöllä ollut. Tilannetta nykyään kuvattiin kultaisten muistojen, hyvien elämän oppien, lajin pariin kaipuun sekä haastava sopeutumisen kautta. Tulkintarepertuaarin käsitteen avulla joukkueurheilun lopettamisesta ja identiteetin rakentumisesta kerrottiin erilaisilla painotuksilla. Tulkintarepertuaareja eli puhetapoja valikoitui tarinoista kolme ja niillä kuvattiin lopettamisprosessia suhteessa yhteisöllisyyteen, kilpaurheiluun sekä elämänvaiheisiin yleisesti. Lisäksi identiteettinarratiiveilla avattiin identiteetin rakentumisen kokonaiskuvaa läpi lopettamistarinoiden. Näitä erilaisia identiteettinarratiiveja esiteltiin vastauksista yhteensä neljä ja ne rakentuivat suhteessa identiteetin hukassa olemiseen, identiteetin vaihtumiseen tai palautumiseen sekä identiteetin vaivattomaan sulautumiseen. Identiteetin muutos rakentui sekä suhteessa kilpaurheilusta että joukkueesta luopumiseen. Tulokset osoittivat, että joukkueurheilun lopettamisprosessi ja identiteetin muutos voivat näyttäytyä niitä läpikäyneille urheilijoille hyvin vaihtelevasti ja ne voivat rakentua myös erittäin haastaviksi kokemuksiksi. Tulokset onnistuivat avaamaan, sitä millaisia vaiheita joukkueurheilun lopettamisprosessiin kuuluu ja minkälaisena prosessi sekä siinä esiintyvä identiteetin muutos narratiivisen analyysin perusteella näyttäytyy. Työ osoitti lisäksi sen, minkälaiseksi lopettamisprosessissa kuvatut haasteet rakentuivat. Näiden tulosten perusteella on mahdollista pystyä paremmin ymmärtämään urheilu-uraa lopettavan joukkueurheilijan kohtaamia haasteita, tukemaan urheilijan hyvinvointia urasiirtymässä sekä ennaltaehkäisemään lopettamisesta urheilijalle koituvia negatiivisia vaikutuksia.

Suomen työvoiman monimuotoisuus on kasvussa erityisesti kansainvälisen muuttoliikkeen ja globalisaation myötä (TTL, 2020). Kuitenkin samaan aikaan moni ala kärsii työvoimapulasta, ja tilanteen ennustetaan pysyvän samanlaisena pitkään (Larja & Peltonen, 2022). Suomi on yksi Euroopan rasistisimmista maista. Vähemmistöryhmien kokema syrjintä ja ulossulkeminen työelämästä ylläpitävät eriarvoisuutta ja pahentavat työvoimapulaa. Syrjintää esiintyy myös työhönottoprosesseissa. Työnantajien negatiivisten asenteiden ja syrjivien ajattelumallien on osoitettu estävän vähemmistöjen pääsyä työmarkkinoille (Zschirnt & Ruedin, 2016). Helsingin kaupunki päätti aloitta vuonna 2021 pilotoinnin, jossa se käyttää positiivista erityiskohtelua lisätäkseen työnhakijoiden tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Tutkielmassa vastattiin tutkimuskysymyksiin ”Millaisia kannanottoja ja perusteluita kommentoijat esittävät positiivista erityiskohtelua kohtaan?” ja ”Mitä retorisia keinoja asenteiden ilmaisuissa käytetään, ja millaisia asenteita kommentoinneista voidaan tunnistaa?” Aineisto koostui kahden keskustelualustan kommentointiketjuista sisältäen 44 kommenttia. Helsingin kaupungin pilotoinnista kertovaa uutista käytettiin virikeväittämänä. Tutkielman teoreettismetodologinen viitekehys muodostui sosiaalisesta konstruktionismista. Analyysissä käytettiin laadullista asennetutkimusta (Vesala & Rantanen, 2007). Aineiston luokittavassa analyysistä havaittiin kolme kannanottoluokkaa. Positiivista erityiskohtelua vastustavat kritisoivat sen käyttöä syrjiväksi ja epäoikeudenmukaiseksi. Kyseenalaistavan kannanoton ilmaisseet suhtautuivat myönteisesti positiiviseen erityiskohteluun, mikäli he hyötyivät siitä itse. Myönteisen kannanoton ilmaisseet perustelivat positiivisen erityiskohtelun käyttöä sillä, että se kompensoisi työmarkkinoilla tapahtuvaa syrjintää. Tulkitsevan analyysin perusteella positiivinen erityiskohtelu koetiin pääsääntöisesti negatiiviseksi käytännöksi. Sen jakavaa oikeutta pidettiin oikeudenmukaisena, mutta menettelytapojen oikeudenmukaisuuden näkökulmasta se koettiin epäoikeudenmukaisena. Myönteisesti positiiviseen erityiskohteluun suhtautuneet pitivät jakavaa oikeudenmukaisuutta menettelytapojen oikeudenmukaisuutta tärkeämpänä. Positiivisen erityiskohtelun kannattajat kuvailivat aliedustettuja ryhmiä myönteisemmin kuin sitä vastustavat. Kommentoijat tunnistivat työhönottosyrjinnästä kärsiviä ryhmiä aikaisempien tutkimustulosten mukaisesti. Positiivisesta erityiskohtelusta keskusteltiin hyötyjän tai häviäjän näkökulmista käsin. Häviäjän näkökulmasta kommentoineet suhtautuivat useammin negatiivisesti positiivista erityiskohtelua kohtaan. Kommentoijien kuvailtu positiivisen erityiskohtelun käytännön toteutus erosi lain ja yhdenvertaisuusvaltuutetun määrittelemästä toteutustavasta. Käytännön toimenpiteiksi ehdotettiin selkeämpää tiedottamista positiivisen erityiskohtelun mahdollisuuksista.

Keväällä 2020 maailma muuttui perustavanlaatuisesti, kun koronaviruspandemia levisi maailmalla ja sulki yhteiskuntia. Vastakeinona viruksen leviämiselle pyrittiin keksimään erilaisia suojautumiskeinoja. Yhteiskunnallisten sulkutoimien lisäksi kansalaisia läpi maailman kehotettiin omaksumaan erilaisia suojautumiskäyttäytymisen muotoja. Vakiintuneimmiksi näistä eri suojautumiskäyttäytymisen muodoista valikoituivat kasvosuojainten käyttö, hyvä käsihygienia, turvavälien pitäminen sekä rokottautuminen. Moni suojautumiskeinoista herätti laaja-alaista keskustelua ja vastahakoisuutta etenkin Yhdysvalloissa, jossa suojautumiskäyttäytymisestä tuli vahvasti poliittinen ilmiö; konservatiivit vastustivat ja liberaalit suhtautuivat myötämielisemmin näitä kohtaan. Keskustelun levitessä myös Suomeen, oli mielestäni tärkeää selvittää, missä määrin käyttäytymisen politisoituminen ja kielteisyys suojautumiskäyttäytymistä kohtaan näkyisi konservatiivisten ihmisten keskuudessa. Konservatiivisuudella viitataan usein joukkoon arvoja, jotka edustavat jotain toivottavaa lopputulemaa, ohjaten samalla myös käyttäytymistä sitä kohti. Konservatiivien suhtautuminen vallitsevaan pandemiaan näyttäytyy kaksijakoisena, sillä historiallisesti, ja aiemman tutkimuksen mukaan korostuneen riskeiltä suojautumisen on katsottu kuuluvan konservatiivien arvomaailmaan, kun taas nykyisessä reaalimaailmassa on saatu hyvin ristiriitaista näyttöä konservatiivien käyttäytymisestä. Lopulta selvisi, että Suomessa eri suojautumiskäyttäytymisten muodot ovat hyvin suosittuja koko kansan keskuudessa. Ainoastaan rokottautumishalukkuudessa ilmenee eroja konservatiivipuolueiden ja muiden välillä. Normien vaikutus suojautumiskäyttäytymisten omaksumiseen osoittautui olevan erittäin keskeisessä asemassa paitsi hyvien suojautumiskäytänteiden leviämisessä, myös konservatiivien keskuudessa leviävän suojautumiskäyttäytymistä haittaavan disinformaation leviämisessä.

Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin miten HAUS kehittämiskeskus Oy:n (aiemmin Hallinnon kehittämiskeskus) järjestämän Uudistuja-koulutusohjelman läpikäyneet henkilöt kuvailivat sen vaikutuksia. Heiltä kysyttiin, onko koulutusohjelma vaikuttanut heidän asenteisiinsa, toimintatapoihinsa ja edustamiensa organisaatioidensa toimintaan, sekä miten hyödylliseksi he kokivat koulutuksen kokonaisuudessaan. Tutkimuksen tavoite oli kartoittaa ja luoda kokonaiskuvaa Uudistuja-koulutusohjelman vaikutuksista. Tutkimus on tehty toimeksiantoa koulutusohjelman toteuttaneelle asiantuntijaorganisaatiolle, HAUS Oy:lle. Aineisto koostuu yhdeksästä Uudistuja-koulutusohjelman läpikäyneen henkilön haastattelusta, jotka suoritettiin puolistrukturoituina virikehaastatteluina. Kaikki haastattelut toteutettiin 2020, syyskuun ja joulukuun välisenä aikana. Aineisto on analysoitu tutkimuksen teoreettiseen viitekehyksen Kirkpatrickin viitekehystä soveltaen, jolloin analyysitasot koostuvat asenteista, omasta toiminnasta, organisaatio toiminnasta sekä hyödyistä. Haastateltavat kertoivat Uudistuja-koulutusohjelman vaikuttaneen kattavasti heidän asenteisiinsa, mm. muuntuneiden näkökulmien, prosessien ja verkostojen liittyvien käsityksien myötä. Omaan toimintaan liittyviä muutoksia esiintyi mm. organisointi ja viestimistavoissa, sekä vaihtelevina toimintamalli - muutoksina. Organisaatio tason muutoksia edusti puolestaan toimintamallimuutokset, rakenteelliset muutokset sekä muuntuneet käytänteet tai asenteet liittyen organisaatioiden johtotason yhteistyöhön ja viestimistapoihin. Analyysitasoja yhdistävät esiintymät koostuivat muutoksista johtamis- ja toimintamalleissa, näkökulmissa, viestimistavoissa, sekä lisääntyneestä verkostoitumisesta ja yhteistyöstä. Tämän lisäksi haastateltavat kertoivat kehittyneensä laajasti, mm. laajentuneen itsetuntemuksen myötä. Kokonaisuudessaan on Uudistuja -koulutusohjelma vaikuttanut moniulotteisesti koulutettavien asenteisiin, toimintatapoihin sekä heidän edustamiensa organisaatioiden toimintaan. Haastateltavat kertoivat oppineensa kattavasti valtionhallinnon ja sen edustamien yksiköiden toiminnasta, sekä kehittyneensä omassa johtamistyössään.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan vuonna 2016 käytyä suomalaista julkista keskustelua työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta sosiaalipsykologisesta näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten aiheesta puhutaan ja millaisia valtasuhteita työn ja perhe-elämän yhteensovittamisen keskustelussa rakennetaan. Tutkielman aineistona toimii WeAll-hankkeessa kerätty media-aineisto sanomalehtijulkaisuista, jotka käsittelevät työelämän ja koulutuksen tasa-arvoa. Alkuperäinen aineisto koostuu 2555 lehtiartikkelista, jotka on kerätty kahdeksasta eri mediasta vuonna 2016. Tässä tutkielmassa aineisto rajattiin 50 lehtiartikkeliin, jotka käsittelevät työn ja perhe-elämän yhteensovittamista. Tutkielman teoreettinen viitekehys muodostuu sosiaalisesta konstruktionismista ja kriittisestä diskurssianalyysista. Analyysin tuloksena tunnistettiin neljä päädiskurssia: perhe yhteensovittamisen haasteena, organisaatio yhteensovittamisen mahdollistajana, naisen paikka on kotona ja talouden realiteetit yhteensovittamisen haasteena. Tutkielman tulosten perusteella keskustelu työn ja perhe-elämän yhteensovittamisesta on moniuloitteista, mutta se uusintaa vallitsevia valtasuhteita ja käsityksiä naisten ja miesten erilaisista rooleista yhteiskunnassa. Hallitseva diskurssi on ”naisen paikka on kotona”, mikä korostaa perinteisiä sukupuolirooleja ja naisten vastuuta yhteensovittamisesta. Aiheen käsittelyyn liittyy julkisessa keskustelussa usein negatiivinen sävy, mikä tunnistettiin myös tässä tutkielmassa. Vaikka media tuo esille myös edistyneitä näkökulmia, tutkielman perusteella keskustelu kuitenkin heijastelee ja vahvistaa perinteisiä rooleja ja sukupuolittuneita odotuksia yhteensovittamisessa. Tämän tutkielman perusteella tarvitaan enemmän tilaa uusille näkökulmille mediassa, sillä tällä hetkellä sanomalehdet ylläpitävät ja vahvistavat epäoikeudenmukaista ja epätasa-arvoista kuvaa naisten ja miesten välisessä työn ja perhe-elämän yhteensovittamisessa.

Kundtjänstmedarbetare ställs dagligen inför utmanande situationer i sitt arbete, där de tillgängliga arbetsresurserna strider mot de hårda arbetskraven. Tidigare studier visar att socialt stöd är en betydande resurs som hjälper medarbetare att hantera dessa krav de ställs på i sitt arbete. Dessutom blir distansarbete en allt vanligare arbetsform. Syftet med denna avhandling är därmed att undersöka hur kundtjänstmedarbetare beskriver betydelsen av distansarbete samt vilken betydelse socialt stöd av kollegor och chefer har i deras arbete. Materialet till studien har samlats in genom semistrukturerade intervjuer bland medarbetare på en teletjänstcentral. I studien deltog fem respondenter från Finland och tre respondenter från Sverige. Materialet har analyserats med en tematisk analys. Resultaten visar en övergripande positiv attityd gentemot distansarbete och dess fördelar. Distansarbete har visat sig bidra till effektivare tidsanvändning, ökad trivsel samt en lugn och behaglig arbetsmiljö. Dessutom bidrar distansarbetet till en förändring i den sociala interaktionen och kommunikationen i arbetet. Socialt stöd beskrevs i form av emotionellt stöd och kamratstöd, hjälp med arbetsuppgifter, chefens sociala stöd samt feedback. Socialt stöd är en betydande resurs för distansarbetande kundtjänstmedarbetare, även om resultaten också visar mer likgiltiga attityder gentemot detta stöd. Eftersom en stor del av den tidigare forskningen inom teletjänstcentraler gjorts utanför Norden och Europa, bidrar denna avhandling till en nordisk synpunkt på socialt stöd inom kundtjänstarbete samt betydelsen av distansarbetet. Dessutom bidrar avhandling med kvalitativ forskning, i och med att den största delen av den tidigare forskningen inom ämnet varit kvantitativ. Ämnet är viktigt att belysa, eftersom distansarbetet blir en allt vanligare arbetsform och vi behöver öka förståelsen om vilken betydelse distansarbetet kan ha i arbetet. Samtidigt är det viktigt att förstå hur vi kan bidra till att stödja medarbetare i de krav de ställs på i sitt arbete, och vilka resurser som medarbetarna anser vara betydelsefulla i deras arbete.

Itsemurha on kiistanalainen ja tabuluontoinen, ristiriitaisia tunteita herättävä aihe yhteiskunnassamme. Itsemurhaan sekä itsemurhan tekijään kohdistuu monia myyttejä, stereotypioita ja stigmatisoivia asenteita. Kirjallisuudessa on esitetty, miten itsemurha näyttäytyy länsimaisessa kulttuurissa vahvasti itsekkäänä tekona ja miten sen tekijä näyttäytyy usein negatiivisessa valossa. Itsemurha ja itsetuhoinen käyttäytyminen ovat vaikeita kokemuksia läheisille; arvioiden mukaan yhden ihmisen itsemurha traumatisoi lähipiirissään keskimäärin 6–10 henkilöä. Tutkielman lähtökohtana oli myytti itsemurhan itsekkyydestä sekä samalla kiinnostus ymmärtää, miten itsemurha rakentuu niiden puheissa, joita se on läheisesti koskettanut. Tavoitteena oli selvittää, miten henkilöt, jotka ovat menettäneet läheisensä itsemurhalle tai joiden läheinen on yrittänyt itsemurhaa, kommentoivat itsemurhan itsekkyysmyyttiä sekä minkälaisia asenteita näissä kommenteissa rakentuu. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä oli sosiaalinen konstruktionismi ja relationistinen sosiaalipsykologia. Teoreettis-metodologisena lähestymistapana käytettiin laadullista asennetutkimusta, jonka mukaan asenne käsitettiin argumentaatiossa tunnistettavaksi ilmiöksi, jota tulkitaan ja jäsennellään asennekäsitteen kautta. Tutkimuksen keskeiset tulkintakäsitteet olivat asenne ja subjektipositio. Aineisto koostui neljästä puolistrukturoidusta yksilöhaastattelusta, ja haastateltaville esitettiin väittämä: ”Mielestäni itsemurha on itsekäs teko.” Haastateltavat esittivät itsekkyysväittämään kannattavia ja torjuvia kannanottoja sekä epäsuoran kannattavan ja kritisoivan kannanoton. Näiden kannanottojen pohjalta analysoitiin yhteensä 6 asennetta. Asenteiden esittäminen mahdollistui haastateltaville erilaisiin subjektipositioihin (läheisen positio, itsetuhoisen henkilön positio sekä kriittisen ulkopuolisen positio) asettumalla ja positioita vaihtamalla. Samoista subjektipositioista käsin esitettiin myös vastakkaisia asenteita. Puolet haastateltavista kannatti itsemurhien itsekkyysmyyttiä toisen puolen kumotessa sen. Itsekkyys rakentui myyttiä kannattaneiden asenteissa laadullisesti erilaiseksi sen mukaan, mistä positiosta käsin haastateltava käsitteli aihetta. Myytin torjuneiden asenteissa itsemurha rakentui seuraukseksi mielenterveyden häiriöstä, itsetuhoisen ihmisen positiosta ”palvelukseksi” läheiselle sekä yksilön oikeudeksi. Kriittisen näkökulman yhteydessä arvottaminen itsessään rakentui negatiiviseksi ja kritisoitavaksi asiaksi. Itsemurha rakentui kaikkien haastateltavien puheessa epätoivottavaksi seuraukseksi riippumatta sitä, vastustiko vai kannattiko haastateltava itsekkyysmyyttiä. Merkittävää oli, etteivät haastateltavat pelkästään arvottaneet itsemurhia, vaan arvottaminen laajeni eettisiin kysymyksiin ihmisten oikeuksista ja velvollisuuksista sekä yhteiskuntakritiikkiin liittyen yhteiskunnan puutteellisiin ja virheellisiin representaatioihin itsemurhista ja mielenterveydestä. Lisäksi arvottaminen eteni metatasolle haastatteluväittämän sekä sen taustalla olevan arvomaailman päätyessä kritiikin kohteeksi. Haastateltavat esittivät vastakkaisia näkemyksiä suhteessa itsemurhaan. Osa vetosi ihmisten velvollisuuteen ottaa huomioon tekonsa seuraukset muiden ihmisten perspektiivistä, yksi haastateltava sitä vastoin painotti jokaisen oikeutta saada päättää omasta elämästä, vedoten näin oikeuteen toteuttaa itsemurha. Oman edun tavoittelu rakentui niin itsekkääksi ja kielteiseksi kuin toivottavaksi ja kannustettavaksi asiaksi itsemurhien yhteydessä. Kiinnostavasti itsemurha rakentui seuraukseksi niin muiden edun huomiotta jättämisestä kuin vastakkaisesti sen huomioimisesta. Kokoavasti sanottuna itsemurhien rakentumisessa ei ollut avainasemassa se, mistä positiosta käsin arvottamista tehtiin, vaan merkitystä oli sillä, minkälaisiin oikeuksiin ja velvollisuuksiin haastateltavat vetosivat, minkälaisia syitä teon taustalla nähtiin olevan suhteessa vastuun, egoismin, altruismin ja mielenterveyden kehyksen teemoihin sekä minkälaiseksi itse arvottamisprosessi rakentui. Tutkimus problematisoi itsemurhan rakentumista yksilöllistetyksi ja itsekkääksi teoksi; tällöin itsemurhan tekijän voitiin tulkita olevan vastuussa teostaan ja empatian kokeminen häntä kohtaan voi hankaloitua. Tällöin myös itsemurhien luonne sosiaalisena ilmiönä jää huomiotta. Itsemurhan käsitteellistäminen yksilöllistettynä ilmiönä voi vaikeuttaa läheisen suruprosessia ja itsemurhan tehneeseen tai itsetuhoiseen läheiseen suhtautumista. Tutkimus osoittaa, että sosiaalisen konstruktionismin ja laadullisen asennetutkimuksen lähestymistavat voivat tarjota relevantin ja toimivan lähtökohdan itsemurhien asennetutkimuksen valtavirran rinnalle. Tutkimustulokset voivat auttaa ymmärtämään paremmin itsemurhiin liittyvää arvokeskustelua sekä niitä tapoja, joilla itsemurha rakentui läheisten puheessa heidän ottaessaan kantaa itsemurhan itsekkyysmyyttiin. Samalla tulokset voivat antaa lisää näkökulmia itsemurhan tehneen läheisille tarkoitettujen interventioiden kehittämiseen sekä itsemurhaan liittyvän suruprosessin ymmärtämiseen.

Tutkielmassa tarkastellaan liikuntatoimintaan osallistumista Suomessa asuvien ulkomaalaistaustaisten naisten akkulturaation tukena. Teoreettisena viitekehyksenä toimii akkulturaatioteoria, kulttuurishokin ABC-malli ja kontaktihypoteesi. Aineistona oli viisi fokusryhmähaastattelua ja kolme teemahaastattelua. Yhteensä haastatteluihin osallistui 26 naista kymmenestä eri kieli- ja kulttuuriryhmästä. He olivat asuneet Suomessa keskimäärin 15 vuotta. Tarkoituksena oli tutkia naisten kokemuksia ja kohtaamisia liikuntatoiminnassa sekä niiden yhteyksiä psykologiseen, sosiokulttuuriseen ja sosiaalipsykologiseen sopeutumiseen. Naiset osallistuivat Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoittaman kehittämishankkeen liikuntaryhmiin Espoossa ja Vantaalla. Analyysimenetelmänä on temaattinen analyysi, jota hyödynnetään sekä aineistolähtöisesti että teoriaohjaavasti. Aineistosta on löydettävissä viisi eri teemaa, jotka muodostuvat 12 erilaisesta koodiryhmästä. Haastateltavat osallistuivat liikuntatoimintaan, koska halusivat kohentaa terveyttään, omaksua ja ylläpitää terveellistä elämäntapaa sekä vaalia sosiaalisia suhteita. Lisäksi liikunta näyttäytyi merkityksellisenä välineenä uuden elämän rakentamisessa Suomessa. Liikuntatoimintaan hakeuduttiin myös sen itseisarvon ja liikunnallisten onnistumisten vuoksi. Liikuntatoimintaan osallistuminen tuki Suomeen muuttaneiden naisten psykologista, sosiokulttuurista ja sosiaalipsykologista sopeutumista. Huomionarvoista oli, että eri sopeutumisen muodot tukivat toinen toistaan. Sosiokulttuurisen ja sosiaalipsykologisen sopeutumisen näkökulmasta mielenkiintoista on terveyden ja liikunnan lukutaidon omaksuminen, josta kertoivat Lähi-Idästä ja Afrikasta muuttaneet naiset. Sosiaalipsykologiseen sopeutumiseen vaikuttivat myös haastateltavien kokemukset liikuntaryhmässä koetuista sosiaalisista suhteista sekä ryhmään kuulumisesta. Haastateltavat kokivat liikuntaryhmässä vertaissuhteet omaan kieli- ja kulttuuriryhmään tärkeiksi. Myös muiden vähemmistöön kuuluvien naisten vertaistuki, ystävyys ja kohtaamiset olivat haastateltaville merkityksellistä. Samastumisen kohteena olivat ulkomaalaistaustan lisäksi äitiys ja naissukupuoli. Liikunnan positiiviset fyysiset ja psyykkiset terveysvaikutukset sekä liikunnassa koettu välitön ilo ja onnistumisen kokemukset tukivat haastateltavien psykologista sopeutumista. Psykologiseen sopeutumiseen vaikutti myös se, että maahanmuuton alkuvaiheessa liikunta koettiin tärkeänä uuden mielekkään elämän rakennuspalikkana. Myös liikunnan merkitys kokonaisvaltaisemman terveellisen elämäntavan tukipilarina voidaan katsoa olevan yhteydessä psykologiseen sopeutumiseen. Kontaktia kantaväestön kanssa tapahtui vielä varsin vähän liikuntatoiminnassa. Monessa tutkimuksessa mukana olleessa liikuntaryhmässä oli pääosin tai ainoastaan mukana Suomeen muuttaneita liikkujia. Tulevaisuudessa liikunnan edistämistyössä kohderyhmien määrittelyissä tarvitaan intersektionaalista lähestymistapaa, jolloin henkilön etninen tai maahanmuutto -tausta eivät ole keskiössä. Jo liikuntaryhmien markkinoinnissa tulee rakentaa yhteistä kattoidentiteettiä eri väestöryhmien välille käyttämällä kaikille sopivia ilmaisuja ja väestön moninaisuutta ilmentäviä kuvia. Yhtymäkohtia voisi löytyä eri elämänkulkuun liittyvistä tekijöistä sen sijaan, että yhteinen nimittäjä liittyy etnisyyteen tai maahanmuuttoon. Näin olisi mahdollista luoda kontaktihypoteesille edellytykset käytännössä. Lisäksi on tärkeää, että toiminnassa tuetaan osallistujien vuorovaikutusta ja tuetaan yhteishengen muodostumista kontaktihypoteesin edellytyksiä vahvistaen.