Browsing by study line "Socialt arbete"
Now showing items 61-80 of 282
-
(2023)Tutkielma käsittelee traumaattisia synnytyskokemuksia ja niihin liitettyjä seurauksia ja merkityksiä. Tutkielmani on osa Koneen säätiön rahoittamaa nelivuotista ”Kamppailu synnytyksestä – suomalaisen synnytyskulttuurin murros”-tutkimushanketta (2020-2023). Aineistonani on tutkimushankkeen osana kerätty, traumaattiseksi määriteltyjä synnytyksiä koskeva kirjallinen aineisto. Neljästäkymmenestäkahdesta kertomuksesta koostuva aineisto on 23 kirjoittajan tuottama ja jokaisella kertojalla oli vähintään yksi traumaattiseksi määrittelemä synnytyskokemus. Liitän tutkielmani osaksi laajempia keskusteluja traumatietoisesta työotteesta ja synnytyskulttuurin murroksesta. Synnytyskokemuksia koskeva kiinnostus liittyy laajempiin keskusteluihin positiivisen synnytyskokemuksen merkityksestä ja synnyttäjäkeskeisen hoidon vahvistamisesta. Synnytystä koskeva sosiaalitieteellinen tutkimus liittyy laajempiin keskusteluihin esimerkiksi medikalisaatiosta ja professionaalistumisesta. Sosiaalityön tutkimuksessa seksuaali- ja lisääntymisterveyteen liittyvät kysymykset ovat jääneet perifeerisiksi, vaikka sosiaalityö on sitoutunut edistämään ihmisoikeuksia. Tarkastelen tutkielmassani traumaattisia synnytyksiä koskevia kertomuksia vastakerronnan tapoina, jotka rakentuvat suhteessa laajempiin valtakertomuksiin äitiydestä, synnytyksestä ja terveydenhuollosta. Traumaattisia synnytyskertomuksia koskevat kertomukset rakentuivat neljästä ydinelementistä: ruumiillisuudesta, tilan kokemuksista, eletyn elämän epävarmuudesta sekä ajallisuudesta. Traumaattisen synnytyksen seuraukset olivat kertojien elämässä laaja-alaisia ja pitkäkestoisia. Traumaattinen synnytyskokemus vaikutti kertojien psyykkiseen vointiin, kehoon, vanhemmuuteen ja vauvaan muodostuvaan kiintymyssuhteeseen, ihmissuhteisiin sekä sosiaaliseen luottamukseen. Monet traumaattisen synnytyksen läpikäyneet kertojat kuvasivat usein syvää epäluottamusta eivätkä kyenneet luottamaan toisilta, etenkään terveydenhuollolta saatavaan apuun. Traumaattisen synnytyskokemus sai kertomuksissa elämänkaaren käännekohtina kahdenlaisia merkityksiä: yhtäältä se saattoi olla rikkova, synnytystä koskeviin kulttuurisiin valtakertomuksiin sopimaton kokemus, jonka poikkeuksellisuus ja satuttavuus sai heidät kyseenalaistamaan sekä omaa arvoaan ja toimintaansa, myös heitä hoitanutta henkilökuntaa ja synnytyskulttuuria. Toisille synnytyskokemus määrittyi naiserityisenä kokemuksena, eräänlaisena aikuistumisriittinä, johon joissain kertomuksissa liittyi myös irtautuminen omasta lapsuudenperheestä ja oman hoivahistorian pohtiminen. Traumaattinen synnytyskokemus saattoi pidemmällä aikavälillä määrittyä myös merkityksellisenä emansipaation ja henkisen kasvun lähteenä. Traumaattisten kokemusten integrointia osaksi omaa elämäntarinaa tukivat arvostavat kohtaamiset, kertojien kokemusten validointi ja mahdollisuus jäsentää omaa kokemusta esimerkiksi kirjallisesti tai vuorovaikutuksessa. Traumaattisista synnytyksissä selviytymisessä ja elämän jatkamisessa tukivat myös kannatteleva arki, saatu psykososiaalinen tuki ja vahva ammatillinen tuki. Ammatillisen avun saaminen kuvattiin kertomuksissa usein epävarmana ja kuormittavana. Avun oikea-aikainen saaminen oli vaikeaa, avun hakeminen edellytti aktiivisuutta ja itseohjautuvuutta ja julkisen äitiyshuollon tuki kuvattiin usei riittämättömäksi tai vääränlaiseksi. Saatavilla olevan avun riittämättömyys tai sopimattomuus ohjasi kertojia hakemaan apua julkisen äitiyshuollon ulkopuolelta. Julkisen äitiyshuollon ulkopuolisen avun hakeminen ja saaminen ei ollut kuitenkaan kaikille mahdollista ja moni koki jäävänsä vaille oikeanlaista ja oikea-aikaista tukea.
-
(2022)Sammandrag Fakultet: Statsvetenskapliga fakulteten Utbildningsprogram: Magisterprogram i samhällsvetenskaper Studieinriktning: Socialt arbete Författare: Jenny Heino Arbetets titel: Handlingsutrymme vid distansarbete - öppenvårdens barnskyddssocialarbetares upplevelser under Covid19-pandemin Arbetets art: Magisteravhandling i socialt arbete Månad och år: September 2022 Sidantal: 92 Nyckelord: Handlingsutrymme, distansarbete, Covid19-pandemi, Barnskyddets öppenvård Förvaringsställe: Helsingfors Universitets bibliotek Övriga uppgifter: - Sammandrag: Syftet med denna magisteravhandling är att öka kunskapen kring hur öppenvårdens barnskyddssocialarbetare upplever att det professionella handlingsutrymmet har förändrats under Covid19-pandemin i och med de rekommendationer gällande distansarbete som myndigheterna utfärdat. Jag har jämfört pandemisituationen med förhållandena innan pandemin, och hur pandemin har förändrat det sociala arbetet inom barnskyddet, vilka långsiktiga förändringar den har fört med sig samt vilka verktyg socialarbetarna kommer att ta med sig till det framtida arbetet. Jag närmar mig frågan om handlingsutrymme genom många olika teoretiska infallsvinklar varav organisationsteori, gräsrotsbyråkrati samt yrkesprofessionalism står i centrum. Utöver detta bekantar jag mig med färsk vetenskaplig forskning som har fördjupad kunskap om både gräsrotsbyråkrati under kristider samt hur dessa kriser kan fungera som störande för själva arbetet på gräsrotsnivå. Avhandlingen vilar på kvalitativa grunder och sex av öppenvårdens barnskyddssocialarbetare intervjuades genom kvalitativa halvstrukturerade intervjuer. Materialet analyserades därefter genom kvalitativ teoristyrd innehållsanalys. Resultatet tyder på att socialarbetarna upplever att deras handlingsutrymme inskränktes allra mest då undantagsförhållandena var i kraft, i och med att klientträffar ansikte mot ansikte uteblev ifall det inte handlade om akuta fall som krävde utredning av brådskande placering. Vid denna tid förändrades även socialarbetarnas roll allra mest som förmedlare mellan organisation och klienten i takt med distansarbete och det förlorade fysiska mötet, vilket innebar att det blev svårare att tolka klienters kroppsspråk samtidigt som hörandet av småbarn blev svårare och utredningarna blev ”tunnare” och ledde till att beslutsfattandet försvårades. Organisatoriska faktorer som identifierats i resultatet och inverkat på handlingsutrymmet vid distansarbete under pandemin upplevs av socialarbetaren främst som oklara riktlinjer från högre ort. Yrkesprofessionella faktorer som inverkar på handlingsutrymmet under Covid19-pandemins distansarbete kan däremot konstateras vara kunskap och arbetserfarenhet, det emotionella stödet från kolleger och en minskad tillit från förmännen samt deras ökade övervakning av distansarbetet. I framtiden upplever socialarbetarna att barnskyddsarbetet kommer innebära inslag av distansarbete och distansmöten. Distansmöten anses inte kunna ersätta möten som hålls ansikte mot ansikte. Däremot anses distansmöten fungera som ett kompletterande verktyg för upprätthållande av kontakten, samt som ett stödjande element för att öka delaktigheten i brukares klientprocesser.
-
(2024)I denna avhandling studeras vilka erfarenheter socialarbetare har av att arbeta enligt den systemiska verksamhetsmodellen och vilka aspekter i den systemiska verksamhetsmodellen som inverkar på socialarbetarnas arbetsrelaterade välmående. Studien är aktuell med tanke på att flera välfärdsområden implementerat den systemiska verksamhetsmodellen inom flera sektorer i det sociala arbetet. Det finns studier som fört fram brister i implementeringen av verksamhetsmodellen och variation i dess effekter (Isokuortti m.fl., 2020; Aaltio, 2023). Studierna visade dock på att i de team där implementeringen lyckats har upplevelserna bland socialarbetarna varit positiva och ökat välmående i arbetet samt minskat på omsättningen av personalen (Isokuortti 2023; Forrester m.fl, 2013). Andra positiva effekter av systemiska verksamhetsmodellen är att den ökar känslan av delat ansvar och ökar chanserna för socialarbetare att ta beslut. Det kollegiala stödet hjälper socialarbetare att använda sin fulla expertis (Aaltio & Isokuortti, 2022). De två forskningsfrågorna är; 1) vad är socialarbetarnas erfarenheter av den systemiska verksamhetsmodellen samt 2) hur bidrar den systemiska verksamhetsmodellen till socialarbetarnas arbetsrelaterade känsla av sammanhang. Syftet är att få en mera nyanserad bild av systemiska verksamhetsmodellen och få förståelse hur socialarbetare i barnskyddet upplever att arbeta systemiskt har betydelse med tanke på deras egna arbetsvälmående. Den epistemologiska grunden för avhandlingen är socialkonstruktivism. Det teoretiska perspektivet baserar sig på salutogenes och närmare känsla av sammanhang. Känsla av sammanhang består av de tre begreppen begriplighet, hanterbarhet och meningsfullhet, som påverkar en människans välmående. Begrepp som Reclaiming Social Work och systemisk verksamhetsmodell är centrala begrepp i avhandling. Den empiriska delen av avhandlingen är uppbyggd av fyra semistrukturerade intervjuer från ett välfärdsområde. Analysen utfördes enligt deduktiv kvalitativ innehållsanalys där känsla av sammanhang var utgångspunkten. Resultatet från avhandlingen är tudelade. Resultaten visar att socialarbetare har positiva erfarenheter av den systemiska verksamhetsmodellen och uppskattar det systemiska tänket och det relationsbaserade klientarbetet. Socialarbetarna beskrev många faktorer som lyfte fram begripligheten av verksamhetsmodellen, samtidigt som många faktorer verkade påverka negativt på socialarbetarnas hanterbarhet. Trots en del brister i hanterbarheten fanns det många faktorer som bidrog till att socialarbetarna upplevde arbetet som meningsfullt. Det finns dock brister i hur systemiska verksamhetsmodellen lärs ut, implementeras och utövas. Resultaten av denna avhandling kan på inga sätt ses som generaliserbara eller överförbara med tanke på det smala samplet och i att det finns stora variationer i utövandet av den systemiska verksamhetsmodellen. Salutogenes har inte tidigare använts i analyser av systemiskt verksamhetssätt och min tolkning är att känsla av sammanhang operationaliserar väl välmående på arbetsplatsen. Därigenom kom många bra aspekter fram som socialarbetarna upplever dels som resurser, dels som belastande krav som påverkar deras syn på arbetet. I avhandlingen kom det också fram att socialarbetarna önskar att organisationen applicerar den systemiska verksamhetsmodellen till hela verksamheten.
-
(2022)Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella Helsingin kaupungin työntekijöiden havaintoja koronapandemian ja koronarajoitustoimenpiteiden tuomista muutoksista asunnottomien päihteidenkäyttäjien asemaan, elinolosuhteisiin ja palveluiden saantiin poikkeusolojen aikana. Asunnottomien päihteidenkäyttäjien tilannetta koronapandemian aikana on tutkittu toistaiseksi vähän Suomessa ilmiön tuoreuden vuoksi. Asunnottomien päihteidenkäyttäjien tilanteesta on kuitenkin ollut vaikea saada tietoa jo ennen koronapandemiaa, ja siksi tutkimustieto asunnottomien päihteidenkäyttäjien tilanteesta on tärkeää palveluiden kehittämisen kannalta. Tutkielmassa asunnottomalla päihteidenkäyttäjällä tarkoitetaan henkilöä, joka on virallisesti asunnoton, ja jolla ilmenee päihdehäiriön oireita. Tutkielman teoreettinen viitekehys rakentuu stigman käsitteen ympärille. Tutkielmassa stigmalla tarkoitetaan ilmiötä, jossa jokin henkilön identiteettiin liittyvä piirre tai ominaisuus estää täyden sosiaalisen hyväksynnän. Tutkimusaineisto koostuu kuudesta Helsingin kaupungin työntekijän haastattelusta. Haastattelut toteutuivat alkusyksyn 2021 aikana. Haastatellut työntekijät työskentelivät Helsingin kaupungin palveluissa koronapandemian aikana. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jossa käytetään puolistrukturoitua haastattelumenetelmää ja aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Tulosten mukaan monet asunnottomat päihteidenkäyttäjät jäivät tavoittamattomiin ja ajautuivat yhä heikompaan elämäntilanteeseen ja huonompaan kuntoon koronapandemian aikana. Koronapandemian mukanaan tuomat koronarajoitustoimenpiteet ja palveluiden sulkeminen vaikuttivat heikentävästi asunnottomien päihteidenkäyttäjien fyysiseen ja psyykkiseen vointiin sekä toivat muutoksia heidän sosiaaliseen kanssakäymiseensä ja omaan asiointiin eri palveluissa. Tutkimustulokset osoittavat, että asunnottomista päihteidenkäyttäjistä tuli julkisesti näkyvämpiä koronarajoitustoimenpiteiden aikana. Julkinen näkyvyys lisäsi sosiaalisen leimautumisen riskiä. Tämän lisäksi sosiaalista leimautumista aiheuttivat myös ulospäin näkyvä päihdehäiriö sekä asunnottomuuden mukanaan tuomat näkyvät ulkoiset merkit, kuten väsymys ja epäsiisteys, sekä mahdolliset koronaoireet, kuten flunssaoireet. Tulosten perusteella voidaan esittää, että koronarajoitustoimenpiteet, korona-altistuminen tai koronatartunta ja ulospäin näkyvät flunssaoireet aiheuttavat tilanteen, jossa asunnottomilla päihteidenkäyttäjillä on useampi sosiaalisen leimautumisen riskitekijä. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että näitä riskitekijöitä ovat asunnottomuus, päihdehäiriö ja koronatartunta.
-
(2019)Den centrala forskningsfrågan för magisteravhandlingen är: ”Hur upplever äldre klienter hemvården?” Syftet med studien är förutom att ta reda på hur klienterna upplever hemvården också att ta reda på vilka faktorer som bidrar till att klienterna inom hemvården upplever en känsla av sammanhang? Samtidigt vill jag också få klienternas uppfattning om begreppet tid, både då de har hemvård och den övriga tiden. Genom intervjuer som datainsamlingsmetod har de äldre getts möjlighet att berätta om sina upplevelser av hemvården. Informanterna är fem äldre hemvårdsklienter i åldrarna 73 - 88 år och de har alla använt sig av hemvård under en längre tid. Antalet hemvårdsbesök varierade mellan 2 – 4 besök per dag. Alla klienter var ensamstående men hemmaboende. De centrala teman som vi reflekterade kring i intervjuerna är; personligt nätverk som resurs, upplevelser av hemvård och dess förändringar över tid, upplevelser av tid både med hemvård och i vardagen i övrigt, delaktighet i beslut som gäller den äldre själv kontra delaktighet som en förutsättning för att utföra dagliga aktiviteter. Vi diskuterade också kring temat egenvårdare, som är en del av verksamhetsprinciperna för hemvården inom Social- och hälsovårdsverkets område. Reflektioner kring hemvårdens betydelse var genomgående i flera teman. Kopplingen mellan tid och meningsfullhet kom tydligt fram; om det finns något meningsfullt att sysselsätta sig med så blir upplevelsen av tid mera positiv. Den slutsats som har kunnat dras från analysen av intervjuerna är att hemvården förutom att vara en praktisk resurs för klienterna också kan vara betydelsefull i sig genom att bidra med en känsla av sammanhang. Om den salutogena teorin finns med i planeringen och utförande av hemvården kan det stärka Kasam och bidra till att göra livet mera hanterbart, begripligt och meningsfullt för de äldre.
-
(2024)Tutkielmassa tarkastellaan, millaisia toimijuuden muotoja on erotettavissa sateenkaarinuorten eli seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvien nuorten kuvauksissa kokemastaan heteronormatiivisesta väkivallasta ja siitä selviytymisestä. Toimijuus on sosiaalityölle keskeinen käsite, ja toimijuuden tukeminen ja tunnistaminen on tärkeä osa sosiaalityön työskentelyä. Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että sateenkaarinuoret kokevat keskimäärin muita nuoria useammin väkivaltaa. Heteronormatiivisella väkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, joka kytkeytyy seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyviin normatiivisiin käsityksiin. Tutkielman tavoitteena on syventää ymmärrystä siitä, millaisilla tavoilla sateenkaarinuoret toteuttavat toimijuuttaan pyrkiessään selviytymään kohtaamastaan väkivallasta. Tutkielman aineistona on Nuorisotutkimusseuran ja Setan vuosina 2012–2014 toteuttaman Hyvinvoiva sateenkaarinuori -tutkimushankkeen kyselyaineisto. Tutkielman aineisto koostuu fyysistä ja henkistä väkivaltaa koskevista avovastauksista. Aineisto on rajattu siten, että siihen on valikoitunut vain vastaushetkellä 14–28-vuotiaiden vastaukset. Tämän lisäksi tutkielmassa tarkastellaan vain sellaista väkivaltaa, joka on nuorten oman kokemuksen mukaan liittynyt heidän seksuaaliseen suuntautumiseensa, sukupuolen ilmaisuunsa ja/tai sukupuoli-identiteettiinsä. Aineistoa tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkielmassa tunnistetaan sateenkaarinuorten väkivallasta selviytymiseen liittyvistä kuvauksista kahdeksan eri toimijuuden muotoa: puolustautuminen, etäisyyden ottaminen, sisäisen voiman käyttäminen, menestymiseen pyrkiminen, ihmissuhteisiin tukeutuminen, sovinnon tekeminen, ulkopuolisen avun hakeminen ja tapahtuneen salaaminen. Puolustautumisella tarkoitetaan sanallista tai fyysistä vastahyökkäystä väkivallan tekijää kohtaan. Etäisyyden ottamisella tarkoitetaan sekä konkreettista etäisyyden ottamista, kuten uhkaavasta tilanteesta poistumista, että henkistä etäisyyden ottamista, kuten välinpitämätöntä asennetta. Sisäisen voiman käyttämisellä viitataan nuoren omaan sisäiseen vahvuuteen tukeutumista, kuten päättäväisyyttä, periksiantamattomuutta tai toiveikkaana pysyttelemistä. Menestymiseen pyrkimisellä tarkoitetaan pyrkimyksiä menestyä esimerkiksi opinnoissa, työelämässä tai yleisesti elämässä. Menestymiseen pyrkiminen voi tarkoittaa myös tulemista paremmaksi ihmiseksi kuin väkivallan tekijä. Ihmissuhteisiin tukeutumisella tarkoitetaan tukeutumista läheisiin ihmisiin, kuten ystäviin, perheenjäseniin, kumppaniin tai omiin vertaisiin. Sovinnon tekemisellä viitataan sekä kirjaimelliseen sovinnon tekemiseen väkivallan tekijän kanssa että kuvaannollisempaan sovinnon tekemiseen, kuten tapahtuneen tai oman itsen hyväksymiseen, anteeksi antamiseen tai pyrkimykseen ymmärtää väkivallan tekijää. Ulkopuolisen avun hakemisella tarkoitetaan avun hakemista ulkopuoliselta auktoriteetilta, kuten poliisilta tai opettajalta, tai hoitavalta taholta, kuten terapeutilta. Tapahtuneen salaamisella tarkoitetaan sitä, ettei nuori ole kertonut kokemastaan väkivallasta kenellekään. On tärkeää, että väkivaltaa kokeneiden sateenkaarinuorten kokemukset tulevat nähdyiksi ja että heidän toimijuutensa tunnistetaan ja sitä kunnioitetaan. Sateenkaarinuorten toimijuuden huomioiminen auttaa nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia tukemaan väkivaltaa kohdanneita nuoria sekä ymmärtämään paremmin, mistä sateenkaarinuorten kohtaamassa väkivallassa on kysymys. Heteronormatiivisen väkivallan käsitteen avulla sateenkaarinuorten kokeman väkivallan tarkastelu voidaan asettaa laajempaan yhteiskunnalliseen kehykseen, joka tuo esille taustalla vaikuttavat sosiaaliset ja normatiiviset rakenteet.
-
(2021)Syftet med denna magisteravhandling är att se på hur tidigare forskning gestaltar fenomenet om våld riktat mot män och hjälpsökandeprocessen anknuten till det. Fenomenet har valts för betraktelse eftersom forskning om våld mot män i parförhållandet har undersökts relativt lite i jämförelse med våld som riktar sig mot kvinnor i parförhållandet. De forskningsfrågor jag ämnar besvara är: 1) Hur har våld riktat mot män i parförhållandet granskats i tidigare forskning? samt 2) Hur beskriver tidigare forskning var män som utsatts för våld i sitt parförhållande söker hjälp och hur de upplever servicen? Materialet i den narrativa litteraturöversikten består av sammanlagt 17 artiklar som publicerats i vetenskapliga tidskrifter mellan år 2000-2021 och som har samlats in genom en litteratursökning i EBSCOhost samt genom att manuellt gå igenom referenserna för de artiklar som hittats genom litteratursökningen. De valda artiklarna har analyserats med hjälp av tema-analys och grupperats enligt det våld män utsätts för i parförhållandet och enligt den service män söker och hur de upplever dem. Resultaten av undersökningen tyder på att flera män har svårt att identifiera sig som offer för våld i parförhållandet och att samhället inte heller identifierar dem som offer på samma sätt som kvinnor. Att identifiera sig som offer verkar enligt undersökningen även att ha och göra med kulturella- och sociala faktorer som utmanar männen då de söker hjälp. Flera män känner även skam över att bemöta andra som offer. Därför är det vanligt att män känner sig mera bekväma att söka hjälp från informella källor som vänner och familj än från formella källor av hjälp som exempelvis polisen och rättsväsendet. Det skulle således behövas service specifikt designat för män samtidigt som samhället borde styras åt ett håll där man är medveten om att vem som helst kan vara offer för våld i parförhållandet.
-
(2024)Syftet med denna avhandling är att lyfta fram ett socialarbetarperspektiv på hur sexualitet, sexuella preferenser eller genus upplevs påverka bemötandet i professionella kontexter och arbetsgemenskaper i socialt arbete. Ett ytterligare syfte är att redogöra för organisatoriska förändringsbehov utifrån ett kritiskt och queerteoretiskt perspektiv. Forskningsfrågorna för avhandlingen är: Vad framkommer ur socialarbetares berättelser om upplevelser och bemötande på arbetsplatsen som präglats av sexualitet, sexuella preferenser, könsidentitet eller könsuttryck? Hur lyfts heteronormativa maktstrukturer fram i socialarbetarnas minnesberättelser och vilka konsekvenser har dessa för den enskilda individen? samt Vilka organisatoriska förändringsbehov kan identifieras ur ett queerteoretiskt perspektiv? Avhandlingen har en narrativ ansats med socialarbetares minnesberättelser som datainsamlingsmetod. Under november 2023 bidrog fem socialarbetare med berättelser som analyserades narrativt utifrån Labov & Waletzkys analysmodell. Analysen återspeglades mot queerteoretiska och heteronormativa perspektiv och diskuterar rådande normer samt förändringsbehov för ökad delaktighet och jämlikhet. De socialarbetare som delgav sina berättelser i studien upplevde på generell nivå en trygg, jämlik och accepterande atmosfär, dock öppnade berättelserna även upp för erfarenheter inom arbetsgemenskaper som präglats av heteronormens makt. Begrepp och meningsformuleringar öppnade upp för binära uppfattningar om kön och normativt beteende. Dessa kom till uttryck genom forskningsdeltagarnas erfarenhet av heteronormativa perspektiv, identitetstillskrivningar och anpassningsstrategier. Kunskapsbidraget öppnar upp en subjektiv nivå på hur heteronormativa strukturer upplevs av, eller påverkar HLBTQI+ -individer på socialbyrån. Avhandlingen gynnar queerforskning i socialt arbete och bidrar med komplexa och svårfångade nyanser som kräver djupgång i empirin. Ur ett queerteoretiskt perspektiv belyser avhandlingen organisatoriska och strukturella hinder för jämlikhet som med fördel kan beaktas i utvecklingen av mer inkluderande praktiker. För enskilda socialarbetare bidrar denna studie med en inblick i hur heteronormativa ramverk dominerar. En ökad känsla av medvetenhet ger utrymme för kritiska diskussioner och belyser problemområden och utvecklingsbehov.
-
(2024)Lastensuojelun vuorovaikutus tapahtuu institutionaalisessa kontekstissa, jolloin instituutio määrittelee vuorovaikutuksen tehtäviä ja merkityksiä. Lastensuojelun asiakastapaamisten keskiössä on lapsen edun arviointi, jolloin huolten puheeksiotolle on osoitettu erityinen tehtävä. Keskustelunanalyyttinen tutkimukseni tutkii sitä, miten sosiaalityöntekijät ottavat puheeksi huolia lastensuojelun asiakastapaamisissa. Tarkastelen myös sitä, käyttävätkö sosiaalityöntekijät motivoivan haastattelun perustaitoja huolten puheeksioton yhteydessä ja jos käyttävät, niin millaisin keinoin. Aineistoni koostuu kolmesta lastensuojelun asiakastapaamisen nauhoituksesta. Tutkimuksessani havaitsin, että institutionaalisen vuorovaikutuksen konteksti määriteltiin heti tapaamisen alussa. Huolten puheeksiottoa ohjasi se, kartoittaako sosiaalityöntekijä lisää tietoa jo aiemmin esille tulleeseen huoleen vai onko kyseessä uuden huolta herättäneen asian puheeksiottaminen. Havaitsin samojen sanavalintojen toistuvan puheeksiottamisen yhteydessä ja sosiaalityöntekijän sanavalintojen määrittelevän huolten puheeksioton tehtävää. Analyysissä huomasin vanhemman asettuvan institutionaalisen vuorovaikutuksen odotuksiin herkemmin ja vastaten vaihtoehtokysymyksiin laajemmin tuoden esille hyvän vanhemmuuden piirteitä, kun taas aineistossa oleva nuori vastasi kysymykseen kirjaimellisemmin. Sosiaalityöntekijät käyttivät motivoivan haastattelun perustaitoja huolten puheeksioton yhteydessä, ja analyysini mukaan niiden käyttö yhdistyi etenkin empatian ja ymmärtäväisyyden osoittamiseen. Jatkotutkimusaiheiksi ehdotan keskustelunanalyyttisiä mikrotason analyysejä erikseen niin nuorten kuin vanhempienkin kanssa pidetyistä lastensuojelun asiakastapaamisista sekä myös siitä, miten motivoivaa haastattelua voisi hyödyntää enemmänkin lastensuojelun asiakastilanteissa sekä huolten puheeksiotossa.
-
(2019)Tämän maisteritutkielman tarkoitus on selvittää, mistä näkökulmasta huostaan otettuja lapsia kuvataan Helsingin Sanomissa. Aiemmat tutkimukset osoittavat, että huostaan otettuihin lapsiin on suhtauduttu yhteiskunnassa eri aikoina eri tavoin. Julkinen puhe jakautuu yleensä joko näkemyksiin turvaa tarvitsevista uhreista tai pahaa tekevistä yksilöistä. Yleisesti koko lastensuojelun julkisuuskuvan on huomattu olevan kielteinen sekä yksipuolinen. Tutkimusaineisto on kerätty 1.1.2017-31.12.2018 ja se koostuu 40 artikkelista, jotka käsittelevät huostaan otettuja lapsia. Tutkimus on toteutettu diskurssianalyysin avulla ja tutkimuksen viitekehys on sosiaalinen konstruktionismi. Tutkimuksen avulla paikantui neljä erilaista diskurssia, joiden kautta huostaan otettuja lapsia mediassa kuvataan. Lapsia kuvataan mediassa moniongelmaisina, tulevina ongelma-aikuisina, uhreina sekä tarinoiden sankareina ja tuhkimoina. Kun lasta kuvataan moniongelmaisena, viitataan hänen haasteelliseen käytökseen, huonoon terveydentilaan sekä taitojen puutteeseen. Näkökulma on kapea, kielteinen ja ongelmalähtöinen. Tulevaksi ongelma-aikuiseksi lasta kuvataan artikkeleissa silloin, kun lapsen elämänhaasteiden nähdään jatkuvan myös tulevaisuudessa. Diskurssissa luodaan mielikuvaa deterministisestä elämänpolusta ja näkökulma on ongelmalähtöinen. Uhri –diskurssissa lapsi kuvataan olosuhteiden uhrina, joka kärsii sekä kodin olosuhteista että viranomaisten toiminnasta. Lapsen kuvaaminen uhrina rakentaa ymmärrystä sille, miksi lapsi on huostaan otettu ja tarvitsee suojelua. Siitä huolimatta näkökulmassa keskitytään kuvailemaan lasta ongelmien kautta. Tarinoiden sankarina ja tuhkimona lapsi kuvataan, kun on kyse hänen positiivisesta elämäntilanteestaan. Tarinan sankari viittaa yksilöön, jolla on selviytymistaitoja ja tarinoiden tuhkimo henkilöön, jonka elämä on mennyt parempaan suuntaan ympäristötekijöistä johtuen. Huostaan otettujen lasten mediavälitteinen kuva Helsingin Sanomissa vuosina 2017 ja 2018 oli pääsääntöisesti ongelmien kyllästämä. Kolmessa diskurssissa neljästä lapset määritellään ongelmien kautta. Näin oli sekä moniongelmaisuus, tulevat ongelma-aikuiset että uhri –diskurssissa. Vaikka siis uhri-diskurssissa lapsi kuvataan kahta muuta diskurssia ymmärtäväisemmässä valossa, keskittyy myös se lasten määrittelyyn ongelmalähtöisesti. Selkeästi positiivisimmassa valossa huostaan otetut lapset tulevat esille, kun heidät kuvataan tarinoiden sankareina ja tuhkimoina.
-
(2022)Finlands barnskydd lider av stora resursbrister och är som bäst i implementeringsskedet av en verksamhetsreform. Denna forskning har som kontext kartlagt barnskyddets reformprocess under de 15 senaste åren, både utvecklandet av en ny verksamhetsmodell och barnskyddslagsreformen. Den systemiska verksamhetsmodellen är ett reformprojekt där det strävas efter att stödja övergången från ett åtgärdsfokuserat barnskyddsarbete till en relationsbaserad och reflektiv verksamhetskultur. Verksamhetsmodellen stärker klientdelaktigheten, utnyttjar familjeterapeutiska metoder och stärker arbetssättet inom barnskyddet med multiprofessionella team. Ledarskap inom barnskyddet kräver för tillfället en bred kompetens i både förvaltnings- och personalledning, samarbete med olika aktörer på fältet samt nätverkande inom de byrokratiska strukturerna. Utmärkande för barnskyddets ledarskap är lagbundenheten, mångprofessionaliteten, systemiskheten och nätverksarbetet, samtidigt som ledarskapet i första hand skall ta i beaktande barnets behov och rättigheter. Syftet med forskningen är att genom en litteraturöversikt kartlägga mängden och kvaliteten av forskning av ledarskap inom barnskyddet. Litteraturöversikten bestod av 12 artiklar, samt en tematiserad innehållsanalys för att få fram essensen av den nuvarande forskningen av ledarskapet inom barnskydd och speciellt inom den systemiska verksamhetsmodellen. Till fyra viktiga, meningsbärande teman inom barnskyddsledarskapet sollades kontext, ledaregenskaper, dialog samt kunskapsledning. Slutsatsen av litteraturöversikten är att barnskyddsledarskapet behöver mera forskning, underlaget var mycket tunt. Förslag för en forskningsenhet som styr forskningen och en nationell databas som skulle sammanfatta data för forskning inom barnskyddet har gjorts av STM.
-
(2020)Syftet med denna magisteravhandling har varit att utreda hur den tidiga anknytningen samt störningar och trauman i förhållande till den beaktas av socialarbetarna då barn blir omhändertagna och placerade i vård utom hemmet. Syftet har därtill varit att se om det finns ett samband mellan det ökande antalet ungdomar som blir placerade och långsiktig påverkning av brister i den tidig anknytningen. Forskningsfrågorna som avhandlingen har svarat på har varit följande: ”Hur har de tidigaste barndomsåren sett ut för de ungdomar som blir placerade i åldern 13 – 17 år, finns det information om detta i omhändertagningsbesluten?” och ”Hur beaktar socialarbetare den tidiga anknytningen i samband med placering av barn i vård utom hemmet?”. I studien har materialtriangulering tillämpats. Forskningsmaterialet har bestått av 21 omhändertagningsbeslut av ungdomar i åldern 13 – 17 år och kompletterats av en kvalitativ, semistrukturerad intervju av fem socialarbetare kring deras tankar om beaktandet av den tidiga anknytningen i samband med omhändertagningar. Det empiriska materialet analyserades med hjälp av innehållsanalys. Som teoretisk referensram fungerar anknytningsteorin i första hand och den transaktionella teorin som komplement. Anknytningstrauma har genomgående varit ett av de centrala begreppen. Resultatet av innehållsanalysen av omhändertagningsbesluten visar att socialarbetarna har haft förhållandevis mycket information om ungdomarnas tidigaste levnadsår Även om resultaten i denna studie är begränsade syns det tydligt att de ungdomar som blir placerade har haft många otrygghetsfaktorer under sina tidigaste levnadsår, vilket troligen har påverkat anknytningsmodellerna i familjen. Anknytningstrauman och störningar ger enligt teorin långtgående negativa följder och kan därför ha ökat risken för att barnen i tonåren och i samband med pubertet börjat reagera med eget riskfyllt beteende som sedan har resulterat i omhändertagning. Resultatet av den kvalitativa temaintervjun visar att anknytningsteorier är relevanta och av stor vikt i samband med omhändertagningar. Konkret beaktas det främst i fråga om val av placeringsstället i omhändertagningsprocessen. Därtill fäste socialarbetarna stor vikt vid fungerande samarbete i ett tidigt skede kring de barn som har anknytningsstörningar och vikten av samarbetsparternas expertiskunskap i tidig anknytning. Socialarbetarens roll och handlingsutrymme togs även upp som något som påverkar beaktande av den tidiga anknytningen inom barnskyddsarbetet. Slutresultatet visar att det finns behov av ännu tidigare och mera långsiktigt arbete och samarbete kring högriskfamiljerna för att eventuellt kunna förhindra fortsatt ökning av ungdomar som blir omhändertagna.
-
(2023)Hyvinvoinnilla on useita eri ulottuvuuksia ja sitä voidaan jaotella sen perusteella, tarkastellaanko hyvinvointia objektiivisesta vai subjektiivisesta näkökulmasta. Maisterintutkielmassa tarkasteltiin työttömien metallimiesten käsityksiä hyvinvoinnista. Tutkielmassa lähestyttiin työttömien hyvinvointia itseohjautuvuusteorian näkökulmasta. Tutkielman tutkimuskysymys on, millä tavalla työttömät jäsentävät ja tulkitsevat hyvinvointia ja kuinka itseohjautuvuusteorian mukaiset ulottuvuudet näkyvät työttömien käsityksissä hyvinvoinnista. Tutkielmassa käytettävä haastatteluaineisto on saatu yhteiskunnallisesta tietoarkisto Ailasta. Aineistoa on analysoitu teorialähtöisellä sisällönanalyysillä, jonka avulla voidaan tarkastella aineistoa jonkin jo olemassa olevan teorian tai mallin mukaisesti. Metallimiesten haastatteluista nousi esiin itseohjautuvuusteorian kolme eri ulottuvuutta. Metallimiesten puheissa korostui erityisesti yhteisöllisyyden, itsenäisyyden sekä pystyvyyden tunteiden merkitys hyvinvoinnille työttömyysaikana. Itseohjautuvuusteorian mukaisten ulottuvuuksien lisäksi esiin nousi päihteettömyyden, terveyden ja säännöllisen arjen merkitys hyvinvoinnille. Haastateltavat työttömät toivat laajasti esiin subjektiivisia näkemyksiään siitä, mitkä asiat ovat olennaisia hyvinvoinnin kannalta. Tutkielman tuloksista on pääteltävissä, että työttömien hyvinvointikäsitykset ovat moniulotteisia ja osittain sidoksissa itseohjautuvuusteorian mukaiseen kolmeen psykologiseen perustarpeeseen. Työttömien hyvinvointi on kuitenkin moniulotteinen kokonaisuus, joka vaatii edelleen lisää tutkimusta.
-
(2022)Ihmiskauppa on ihmisoikeuksia vakavasti rikkova ja edelleen varsin piilossa oleva rikollisuuden muoto. Tutkielmassa selvitetään, millaista kuvaa ihmiskaupasta ilmiönä ja ihmiskaupan uhreista luodaan Helsingin Sanomien kirjoituksissa vuosina 2019 ja 2020. Aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa osoitetaan, että ihmiskaupan mediakuvastot ovat toisinaan sensaatiohakuisia ja yleisiä stereotypioita uusintavia. Uhrien tarkastelu myötäilee usein ideaaliuhrin käsitettä, jonka mukaan uhrit ovat tyypillisesti heikossa asemassa olevia naisia. Tutkimusaineisto on kerätty Helsingin Sanomista ajanjaksolla 1.6.2019–30.6.2020. Aineisto koostuu yhteensä 37:stä uutisartikkelista. Tutkielman tieteenfilosofisen viitekehyksen muodostaa sosiaalinen konstruktionismi ja analyysimenetelmänä käytetään diskurssianalyysia. Analyysin tuloksena rakentui kolme vallitsevaa diskurssia: ihmiskauppa ongelmana, uhrien toimijuuspositiot ja ihmiskaupan mahdollistavat rakenteelliset tekijät. Tutkielman tulokset osoittavat, että Helsingin Sanomissa ihmiskauppa määritellään ongelmalähtöiseksi, politisoituneeksi ja varsin sukupuolittuneeksi globalisaation myötä saapuneeksi ilmiöksi. Aineistossa ihmiskauppa nähdään monin tavoin ihmisoikeuksia loukkaavana ilmiönä. Ihmiskaupan mahdollistajana määrittyy erityisesti rakenteelliset tekijät, jotka estävät oikea-aikaisen avun saamisen. Ihmiskaupan uhrit ovat pääosin naisia tai lapsia, jotka ovat haavoittuvan asemansa vuoksi alttiita ihmiskaupalle. Uhrit määritellään helposti johdateltavissa oleviksi, naiiveiksi henkilöiksi, jotka tulevat Suomeen paremman tulevaisuuden uskossa. Ihmiskaupan uhrien marginaalista asemaa rakennetaan vastakkainasettelun keinoin suhteessa muihin. Helsingin Sanomat toisintaa tavanomaisia käsityksiä ihmiskaupasta ja sen uhreista.
-
(2021)Yhteiskunnassa näkemykset ikääntyneistä ja ikääntymisestä vaihtelevat ajasta riippuen. Viime aikana ikääntyneisiin liittyvä julkisuuskuva on liittynyt huoltosuhteeseen, hoitajapulaan ja ikääntyneiden heikkoon toimintakykyyn. Tämän näkemyksen rinnalle on tullut vahvasti ajatus aktiivisesta ja onnistuneesta ikääntymisestä, jolla ikääntymiseen liittyviä negatiivisia stereotypioita on pyritty yhteiskunnassamme heikentämään. Lähestymme ikääntymistä mistä tulokulmasta tahansa, vaikuttaa se siihen kuinka ikääntyneet itse itsensä näkevät. Ikääntymisen julkisuuskuvaa on käsitelty aikaisemmissa tutkimuksessa, mutta lähtökohtana ovat olleet pääsääntöisesti mediatekstit. Tämän tutkimuksen tarkoituksena onkin selvittää millainen kuva ikääntyneistä luodaan visuaalisten kuvien kautta. Tutkimuskysymykseni on: Millainen kuva ikääntyneistä muodostuu Instagram-kuvien perusteella. Aineisto koostui 316 Instagram-kuvasta, jotka kerättiin Instagram-tileiltä. Jokaisessa aineistoon valitussa kuvassa esiintyi tulkintani mukaan ikääntynyt henkilö. Aineisto analysoitiin Erving Goffmanin luoman kehysanalyysin avulla, jossa on hyödynnetty Eeva Luhtakallion sovellusta visuaalisesta kehysanalyysistä. Löysin kahdeksan erilaista kehystä, jotka kuvaavat ikääntyneistä esitettyjä kuvia; aktiivisuuden, oppimisen, hoivan, menestyksen, merkityksellisyyden, tunteiden, yhteisöllisyyden ja yksilöllisyyden kehykset. Ikääntyneistä voi siis kuvien avulla luoda heterogeenisen kuvan. Tärkeä tutkimuksen huomio oli, että näille kaikille kehyksille yhtenäinen piirre oli se, että ne kuvaavat ”onnistunutta ikääntymistä” monipuolisesti. Sen sijaan toimintakyvyltään hauraampia ikääntyneitä ei aineiston kuvissa näkynyt. Tässä tutkielmassa aktiivisuuden ja oppimisen kehykset olivat eniten edustettuina. Puolestaan menestyksen ja hoivan kehykseen sisältyviä kuvia löytyi aineistosta vähiten. Ikääntyneistä muodostuva kuva kaipaa edelleen ikääntyneiden kuvaston monipuolistumista. Vaikka tuloksista on selvästi nähtävissä se, että ikääntymistä voi lähestyä monesta eri näkökulmasta, on esimerkiksi vähemmistöt ja vanhimmat vanhat kuvissa harvoin edustettuina. Koenkin, että sosiaaliseen mediaan kaivataan ikääntyneiden kohdalla entistä enemmän sosiaalityön ja ikääntyneiden omaa näkökulmaa, joka voi tarjota tätä hetkeä rikkaamman ja todentuntuisemman lähestymistavan ikääntymiseen. Toisaalta on tärkeä vaalia voimavaralähtöistä kuvaa ikääntyneistä, joka voi edesauttaa yhteiskunnan suhtautumista ikääntyneisiin. On kuitenkin muistettava, että onnistunut ikääntyminen merkitsee yksilötasolla paljon enemmän kuin mitä tämän hetken visuaaliset kuvat antavat olettaa.
-
(2022)Tiivistelmä Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaalitieteiden maisteriohjelma Opintosuunta: Sosiaalityö Tekijä: Anu Lindgren-Halme Työn nimi: Ikääntyneet muistisairaat asiakkaina ja viranomaisyhteistyö sosiaalitoimen kanssa: poliisin näkö-kulma Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: Huhtikuu 2022 Sivumäärä: 74 + liitteet Avainsanat: ikääntyneet, muistisairaudet, poliisikulttuuri, sosiaalipäivystys, viranomaisyhteistyö, gerontologinen sosiaalityö Ohjaaja tai ohjaajat: Kris Clarke ja Ilkka Pietilä Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Suomessa muistisairaiden vanhusten määrä kasvaa koko ajan, ja he asuvat yhä pidempään ja yhä huonokuntoisempina yksin kotona. Poliisi kohtaa näitä vanhuksia paljon työtehtävillään, jopa päivittäin. Poliisi saattaa olla ensimmäinen taho, joka huomaa vanhuksen hädän ja avuntarpeen. Myös sosiaalipäivystyksen työtehtävistä yhä lisääntyvä osa liittyy muistisairaisiin vanhuksiin. Muistisairailla vanhuksilla on tarvetta gerontologiselle sosiaalityölle, mutta sen piiriin pääsee vain osa sitä tarvitsevista vanhuksista. Lisäksi avun saanti voi olla sattumanvaraista ja vanhuksen erityisen tuen tarve havaitaan usein liian myöhään. Tämän maisterintutkielman teoreettinen lähtökohta on sosiaalinen konstruktionismi, jonka mukaan ihmisen sosiaalisen todellisuuden ajatellaan rakentuvan sosiaalisessa ja kielellisessä vuorovaikutuksessa. Tutkielman tehtävänä on asemointiteorian avulla selvittää, miten poliisit määrittelevät työnsä rajoja suhteessa muihin viranomaisiin, ja millaisia positioita poliisi ottaa kohdatessaan muistisairaita vanhuksia työtehtävillään. Lisäksi tutkielmassa on tarkoitus määrittää, miten poliisi positioi itseään yhteistyössä sosiaalitoimen kanssa. Tutkielma on luonteeltaan laadullinen tutkimus, jonka tutkimusaineisto on kerätty teemahaastattelujen avulla. Aineistona on viisi Lahdessa työskentelevän, kenttätyötä tekevän poliisin haastattelua, ja se on analysoitu teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä. Tutkielman tuloksena poliisi näyttäytyy muistisairaiden vanhusten parissa tehtävässä työssä vanhusten auttajana, tehtävien mielekkyyden kyseenalaistajana, viranomaisyhteistyön sujuvoittajana sekä vanhuksille suunnattujen apua tuovien palveluiden ja toimien uudistajana. Poliisit ovat usein valmiita tekemään vanhusten parissa työtehtäviä, jotka eivät heidän mielestään välttämättä kuulu poliisin ydintehtäviin. Tämän he tekevät, jotta viranomaisyhteistyö olisi mahdollisimman sujuvaa ja jotta vanhukset saavat mahdollisimman hyvän kohtelun. Tämän tutkielman mukaan poliisille on tärkeää varmistaa, että heidän kohtaamansa vanhukset saavat tarvitsemansa avun ja pääsevät asianmukaisen hoivan piiriin. Vanhuksista tehtävät huoli-ilmoitukset ovat poliisien mielestä heille tärkeä vaikuttamisen väline, joiden avulla he pystyvät saattamaan muistisairaan vanhuksen ongelmat sosiaalitoimen tietoon. Vanhuksia poliisit positioivat palvelujärjestelmän väliinputoajiksi, sosiaalipolitiikan uhreiksi sekä kunnioituksen kohteiksi. Tutkielmassa tulee esiin poliisin palvelu- ja sosiaalityön roolia ja oikeudenmukaisuutta korostava ammattiorientaatiopositio. Poliisit toivovat yhteistyön sosiaalitoimen kanssa tiivistyvän ruohonjuuritasolla. Lisäksi he toivovat sosiaalipäivystyksen vanhustehtäville jalkautuvan useammin heidän kanssaan, jolloin molempien osaaminen voitaisiin kanavoida vanhusten auttamiseksi mahdollisimman tehokkaasti. Poliisit myös toivovat lisää koulutusta muistisairauksien tunnistamiseen sekä vanhusten kanssa toimimiseen.
-
(2020)Tässä tutkimuksessa tarkastellaan, millaista kuvaa ikääntyneistä ja heidän toimijuudestaan tuotetaan sanomalehtiartikkeleissa. Aihetta on mielenkiintoista ja tärkeää tutkia aikana, jolloin Suomen väestö ikääntyy nopeasti, ja tämän ikääntymisen oletetaan jatkuvan useiden vuosikymmenten ajan. Näin ollen ei ole yhdentekevää, miten ikääntyneiden suurta, monella tavalla heterogeenistä ryhmää kuvataan suuren yleisön tavoittamassa mediassa. Perinteisesti ikääntymistä elämänvaiheena ja ikääntyneitä ihmisryhmänä on lähestytty niin akateemisessa ikääntymisen tutkimuksessa kuin julkisessa keskustelussakin kahden ääripään kautta. Yhtäältä ikääntyneitä on kuvattu avuttomina, raihnaisina ja muiden huolenpidosta riippuvaisina, toisaalta taas aktiivisina ja toimeliaina senioreina. Sama kaksijakoisuus on leimannut suhtautumista ikäihmisten toimijuuteen: itsenäiset ja toimintakykyiset ikääntyneet usein mielletään täysivaltaisiksi toimijoiksi, kun taas vuodelevossa olevien vanhusten toimijuutta ei aina tunnusteta. Kummankinlaiset kuvaukset ikäihmisistä ja näiden toimijuudesta ovat kuitenkin eittämättä osa sosiaalista todellisuutta. Tutkimuksen aineistona käytettiin 96:tta, Helsingin Sanomissa vuosina 2017–2019 ilmestynyttä sanomalehtiartikkelia, jotka käsittelivät ikääntymistä tai ikääntyneitä ihmisiä. Aineistoa analysoitiin diskurssianalyysia menetelmänä käyttäen. Diskurssianalyysi pohjautuu sosiaaliseen konstruktionismiin, jonka mukaan kielenkäyttö ei kuvaa, vaan luo sosiaalista todellisuutta. Analyysin tuloksena syntyi kuusi ikääntyneitä kuvaavaa diskurssia sekä kuusi ikääntyneiden toimijuutta ilmentävää diskurssia. Muodostetuista ikääntyneitä kuvaavista diskursseista kävi ilmi, että ikääntyneitä kuvattiin nyky-sanomalehdessä melko monipuolisesti. Yhtäältä esiintyi paljon puhetapoja, joissa ikääntyneistä rakennetaan riippuvaisia, avuttomia ja uhreja, mutta toisaalta myös puhetapoja, joissa ikäihmiset olivat aktiivisia, meneviä ja kunnioitusta herättäviä. Myös ikääntyneiden toimijuudesta rakentui moninainen kuva. Ikääntyneitä kuvattiin niin itsenäisinä toimijoina kuin tavoilla, jotka häivyttivät toimijuuden kokonaan. Näiden ohella esiintyi myös puhetapoja, joissa toimijuus sai erilaisia asteita; vaikkei ikääntynyt kyennyt itsenäiseen toimijuuteen, saattoi hän silti toteuttaa toimijuuttaan sopeutumalla, soveltamalla ja apua toisilta ihmisiltä pyytämällä. Tutkimuksessa saadut tulokset olivat osin linjassa aiempaan tutkimukseen, jossa ikääntyneet jaotellaan hyvä- ja huonokuntoisiin, ja jossa toimijuus on vain hyväkuntoisten ominaisuus. Toisaalta tutkimuksessa muodostetut diskurssit myös haastoivat tätä kaksijakoisuutta. Ikääntyneitä kuvattiin monin eri tavoin, ja heidän toimijuutensa ilmeni eri muodoissa.
-
(2020)Ikääntyvien taloudelliset asiat ja heidän oma kykynsä huolehtia taloudellisista asioista on yksi sosiaaliitomen merkittävistä työllistäjistä. Eläketulojen pienuus tuottaa vaikeuksia suoriutua arjesta ja se luo osaltaa suurta henkistä painetta ikääntyvän arkeen, se voi lisätä velkaantumista ja jopa asunnottomuutta. Sosiaalityössä kohdataan ikääntyviä, jotka syystä tai toisesta ajautuvat jatkuvaan täydentävän tai ehkäisevän toimeentulotuen piiriin. Kelan perustoimeentulotuki ei riitä kattamaan arkipäivän kustanuksia oman eläkkeen lisänä. Edunvalvonnan yhtenä tehtävänä on olla turvaamassa ja selkeytämässä ikääntyneen taloudellista tilannetta ja osaltaan olla suojaamassa häntä siitä, ettei taloudellinen tilanne pahene entisestään. Sosiaalityö on usein järestämässä edunvalvontaa ikääntyville ihmisille. Tutkimukseni tarkoitus on löytää vastauksia siihen, miten yleinen edunvalvonta vaikuttaa ikääntyvän arkeen, itsemääräämisoikeuteen sekä miten hän kokee yleisen edunvalvonnan toimivan omalla kohdallaan. Tutkimus toteutetaan haastatteluiden kautta, josta kerätty aineisto käsitellään ja siitä pyritään löytämään vastauksia tutkimuskysymyksiin. Tärkeää on saada yleisen edunvalvonnan piirissä olevan ikääntyvän henkilön oma ääni kuuluviin, mitä hän ajattelee ja miten hän kertoo oman näkemyksensä yleisestä edunvalvonnasta. Tulososiossa käydään lävitse Kuinka päämieht kokevat yleisen edunvalvonnan ja onko siitä ollut heille apua arjen pyörittämisessä, sekä, miten edunvalvonta on vaikuttanut heidän arkeensa. Pääsääntöisesti tuloksista voidaan päätellä, että edunvalvovonnalle on tarvetta, koska oma kyky huolehtia omista asioistaan on heikentynyt. Myös yhteydenpito edunvalvojaan nousi esille tutkimusaineistosta selkeästi. Yhteydenpidon vaikeutta tai hankaluutta pidettiin merkityksellisenä, tiedon kulun vaikeus ja yhteydenpidon vaikeus oli yhteinen tekijä haatateltavilla. Pienet käyttövarat myös herättivät keskustelua, joka tuotti vastauksia myös siihen miten arki päämiehillä sujuu. Arjessa elämistä pidettiin rutiininomaisena ja se, että eläkkeelle jääminen toi mukanaan sosiaalista eristäytymistä ja ongelmia sosiaalisten suhteiden rakentamiseen. Edunvalvonta kuitenkin nähtiin taloudellisten asioiden järjestäjänä myönteisesti, vaikkakin negatiivisuutta ilmeni juuri käyttövarojen pienuudessa. Kuitenkin yleiselle edunvalvonnalle oltiin myötämielisiä, sillä haastateltavien mielestä se on auttanut ja tukenut heitä selviytymään arjestaan. Tutkielma tuotti tietoa siitä, miten yleisessä edunvalvonnassa olevat kokevat sen vaikuttavan heidän omaan elämäänsä.
-
(2021)Tiivistelmä – Referat – Abstract Syftet med avhandlingen är att undersöka hur papperslösa migranter framställs och ramas in i finländska nyhetsmedier genom att studera interaktionen mellan rubrik, bildtext och bild (N=85). Ämnets relevans för en avhandling inom socialt arbete bottnar i att papperslösa migranter kan antas vara en utsatt grupp i samhället och att inramningen av denna grupp i medier påverkar hur gruppen framställs som ett socialt problem. För att analysera inramningen av papperslösa migranter på Hufvudstadsbladets, Helsingin Sanomats, Iltalehtis och Iltasanomats nätsidor så användes en verktygslåda av Moernaut, Mast och Pauwels som har sin grund inom bland annat semiotik och teorier om såväl verbal, som visuell inramning. Frågeställningarna lyder: hur ramas frågor om papperslösa migranter in i de undersökta finländska nyhetsmedierna, om man beaktar ett multimodalt perspektiv? Kan man se skillnader i inramningarna mellan nyhetsmedierna? Vilka övergripande synsätt på papperslösa migranter som socialt problem återspeglar nyhetsmediernas inramningar? För att besvara dessa var även analysen av multimodala interaktioner mellan rubrik, bildtext och bild relevanta att ta i beaktande. De centrala resultaten är att papperslösa migranter ramas in som ett växande fenomen; med stödbehov; som säkerhetsrisk; som medmänniska, samt som utsatt. De multimodala interaktionerna som sker mellan bild och text bidrar till inramningen av papperslösa migranter genom att framställningen av papperslösa migranter kan bli en annan när flera modaliteter och deras samspel tas i beaktande. Resultatet innefattar även en diskussion kring papperslösa migranter som ett socialt problem utifrån de övergripande inramningarna om fientlighet och solidaritet.
-
(2019)Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Statsvetenskapliga fakulteten Laitos – Institution – Department Institutionen för socialvetenskaper Tekijä – Författare – Author Mona-Lisa Sandelin Työn nimi – Arbetets titel – Title ”Inte är det här med självbestämmande lätt”- En studie av professionellas syn på självbestämmanderätt i boendefrågor för personer med utvecklingsstörning Oppiaine – Läroämne – Subject Socialt arbete Työn laji – Arbetets art – Level Magisteravhandling Aika – Datum – Month and year November 2019 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 74 +9 Tiivistelmä – Referat – Abstract Självbestämmande i boendefrågor för personer med utvecklingsstörning är ett aktuellt ämne i och med FN konventionen om rättigheter för personer med funktionsnedsättning som ratificerats i Finland 2016. I artikel 19 står att personer med funktionsnedsättning har samma rättigheter som alla andra människor att välja var man vill bo och med vem man vill bo. Enligt RP 159/2018 finns det uppskattningsvis 40 000 personer med utvecklingsstörning i Finland, varav det är ungefär 7500 vuxna personer med utvecklingsstörning som bor i föräldrahemmet. Syftet med avhandlingen är att synliggöra och lyfta fram självbestämmanderätten i boendefrågor för personer med utvecklingsstörning som ännu bor i föräldrahemmet. Med tanke på att Finland ratificerat FN konventionen är det viktigt att undersöka hur professionella inom området upplever att självbestämmanderätten i boendefrågor för personer med utvecklingsstörning förverkligas, eftersom det finns ett stort antal personer med utvecklingsstörning som ännu bor i föräldrahemmet. Avhandlingens forskningsfrågor är: Hur arbetar professionella med att stöda självbestämmanderätten och öka egenmakten i boendefrågor för personer med utvecklingsstörning? Hur upplever professionella att självbestämmanderätten i boendefrågor förverkligas för personer med utvecklingsstörning i nuläget? Avhandlingen har en kvalitativ ansats och det empiriska materialet består av intervjuer med sex professionella inom området som kommer i kontakt med personer med utvecklingsstörning som ännu bor i föräldrahemmet. Materialet har analyserats med hjälp av kvalitativ innehållsanalys. Resultatet av undersökningen visar på att professionella har en främjande roll i förverkligandet av självbestämmanderätten i boendefrågor genom att ge information, ge stöd i valen och använda alternativ kommunikation för att personen med utvecklingsstörning ska kunna göra valen. Valet är en del av självbestämmandet. Hindrande faktorer för självbestämmandet var omgivningens syn på personen med utvecklingsstörning, fördomar och negativa attityder, bemötande och förhållningssätt genom olika maktförhållanden och strukturella och organisatoriska hinder. Självbestämmandet utmanar omsorgsramarna, vilket visar sig som etiska dilemman, som kan inverka hindrande på självbestämmanderätten i boendefrågor. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Självbestämmande, autonomi, individuellt boende, personer med utvecklingsstörning
Now showing items 61-80 of 282