Browsing by study line "ei opintosuuntaa"

Sote-uudistuksen hallintaa tutkittiin tässä tutkimuksessa analysoimalla valtion ja kuntien näkökulmaeroja dokumenteista sosiaali- ja terveyspalvelujen kokonaisulkoistuksia rajoittavan lain valmisteluaineistosta. Hallinnan teorian näkökulmasta monitoimijaisen interaktiivisen hallinnan (Torfing ym. 2012, s. 3) keskeinen haaste liittyy jaetun hallinnan kohteen keskeneräisyyteen ja kilpaileviin hallinnan pyrkimyksiin (Jessop 2018). Tutkimustehtäväksi asetettiin kysymys: Millaisia johtopäätöksiä sote-uudistuksen hallinnasta voidaan tehdä analysoimalla valtion ja kuntien kilpailevia hallinnan kohteita ja niihin sisältyviä näkökulmaeroja? Tutkimusongelmia asetettiin kolme, joilla tunnistettiin hallinnan kohteet ja rationaaliset perustelut (Gjaltema, Biesbroek & Termeer 2020a; 2020b), kilpailevat hallinnan kohteet sekä niihin sisältyvät näkökulmaerot. Tutkimusaineiston muodosti dokumentit (25), joita olivat pääministeri Juha Sipälän hallitusohjelma-asiakirja, hallituksen esitys laiksi kuntien sote-palvelujen kokonaisulkoistusten määräaikaiseksi rajoittamiseksi sekä kuntien lausunnot (23) em. lain valmisteluun. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavasti sisällönanalyysilla. Tutkimustulosten mukaan sote-uudistus oli asiakirjoissa osittain yhteinen hallinnan kohde valtiolle ja kunnille. Sote-uudistus oli kunnille myös torjuttu hallinnan kohde, johon liittyi vastustamisen rationaalisia perusteluja. Lisäksi aineistosta tunnistettiin kuntien hallinnan kohteita, jotka olivat sote-uudistukselle kilpailevia. Kunnat perustelivat niitä lainsäädännön noudattamisen vaatimuksilla, kehittämisen tarpeisiin vastaamisella sekä sote-uudistuksen vastustamisella. Sote-uudistukselle hallintaan liittyvät näkökulmaerot valtion ja kuntien välillä asiakirjoissa perustuivat hallinnan toimijuuden sosio-spatiaaliseen eriytymisen sekä hallinnan keinojen yhteensovittamisen aiheuttamiin ristiriitoihin.

While humanity is experiencing a worsening climate crisis, its mitigation has been significantly hampered by far-right leaders and parties around the world. Understanding how these political movements manage to mobilise their voters and make their communication effective is thus extremely important. Climate scepticism correlates not only with socio-political ideology, but also with gender. Growing research has noticed how far-right climate scepticism expresses misogyny, as a reaction to white patriarchal masculine identities being threatened in the face of climate justice. Research on climate scepticism, the far-right and gender is still a rather new field of research. This study seeks to fill a gap in the research from a Finnish context, by examining how hegemonic masculinities and misogyny are expressed in the Finns Party's climate sceptic communication. The study examines two decisive publications by the Finns Party’s think tank, entitled Manual for the Climate Realist and Floods and Brimstones. Furthermore, this study utilizes as its methodology critical discourse analysis. The results of the discourse analysis are analysed using theories on masculinities in climate scepticism and misogyny in climate scepticism. The results show that climate change in the documents is constructed as a masculine problem, demanding masculine solutions and masculine intellectualism. Furthermore, the analysis shows that the documents construct the green left as excessively emotional and irrational using misogynistic language. Consequently, the study confirms that underlying misogyny and opposition to gender equality exists in the Finns Party's climate sceptic communication. The study contributes to the research on gender and climate scepticism, and shows that the fusion of hegemonic masculinities, misogyny and climate scepticism also occurs in the Finnish context.

Syömishäiriöt ovat vakavia mielenterveydenhäiriöitä, joilla on merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Syömishäiriöt ovat Suomessa yleisiä, mutta niiden tunnistamisessa ja hoidon saatavuudessa on puutteita. Taustalla vaikuttavat stereotyyppiset, osaltaan median ylläpitämät käsitykset syömishäiriöstä ja syömishäiriötä sairastavista ihmisistä. Tämän tutkielman tarkoituksena on kartoittaa, miten syömishäiriöitä representoidaan mediassa. Maisterintutkielman aineiston muodostavat Helsingin Sanomien digitaalisessa versiossa vuoden 2022 aikana julkaistut syömishäiriöitä käsittelevät tekstit. Tutkielman tavoitteena on selvittää, ketkä puhuvat Helsingin Sanomissa syömishäiriöistä, millaisina syömishäiriötä sairastavat henkilöt kuvautuvat sekä mitkä pääasialliset syömishäiriöihin liittyvät diskurssit nousevat esille. Maisterintutkielman teoreettis-metodologinen viitekehys pohjautuu sosiaaliseen konstruktionismiin ja aineiston analyysissä on hyödynnetty diskurssianalyysiä. Tutkimusaineistosta nousee esiin kolme diskurssia: huolen diskurssi, kulttuurin diskurssi ja vastuun diskurssi. Huolen diskurssi ilmentää erilaisia syömishäiriöihin liittyviä huolia. Kulttuurin diskurssi kuvaa sen sijaan niitä kulttuurisia tekijöitä, joiden katsotaan aikaansaavan ja ylläpitävän syömishäiriökäyttäytymistä tarjoten samalla ratkaisuja kulttuurin muuttamiseksi. Vastuun diskurssi erittelee puolestaan tahoja, joita voidaan pitää syömishäiriöiden kontekstissa vastuullisina. Aineiston analyysin perusteella syömishäiriö näyttäytyy lähinnä tyttöjen ja naisten sairautena. Syömishäiriöistä puhuvat aineistossa pääosin erilaiset asiantuntijat ja syömishäiriötä sairastavat tai syömishäiriötä joskus sairastaneet henkilöt. Sen sijaan syömishäiriötä sairastavien läheiset eivät juurikaan ole aineistossa äänessä syömishäiriöistä puhuttaessa.

Tässä maisteritutkielmassa tarkasteltiin syöpään sairastuneen työhön palaamista. Tavoitteena oli selvittää, millaisia kokemuksia syöpään sairastuneilla ja työnantajan edustajilla oli työhön paluusta ja työhön paluun tukemisesta. Aihetta lähestyttiin työntekijän ja työnantajan näkökulmista. Tutkielmassa tarkasteltiin, millaisia tukimuotoja työyhteisöissä oli käytössä poissaolojen ja työhön paluun varalle, miten työnantaja koki sairastuneen työntekijän kohtaamisen ja tukemisen, miten syöpään sairastunut koki työhön palaamisen ja siihen liittyvän tuen sekä millaista tukea ja lisätietoa eri osapuolet kokivat tarvitsevansa työhön paluun yhteydessä. Maisteritutkielmassa hyödynnettiin potilasjärjestö Suomen Syöpäpotilaat ry:n ”Elossa ja osallisena, myös työelämässä!” -hankkeessa (2017-2020) syöpään sairastuneilta (N=142) ja työnantajilta (N=92) kerättyjä aineistoja. Aineistot oli kerätty sähköisellä puolistrukturoidulla kyselytutkimuksella. Kyselylomakkeella saatiin sekä määrällistä että laadullista tietoa. Tässä tutkielmassa tarkasteltiin aineistojen laadullisia sisältöjä, jotka analysoitiin sisällön analyysin menetelmällä. Keskeiset tutkimustulokset voidaan tiivistään kolmeen kohtaan. 1) Työhön paluun tuki koettiin merkityksellisenä. Työntekijät pitivät tukea tarpeellisena ja työnantajat suhtautuivat siihen vastuullisesti osana työnkuvaa. 2) Tuki näyttäytyi monipuolisena. Työhön palaamista tuettiin konkreettisiin joustoihin ja mukautuksiin perustuvien järjestelyjen kautta sekä tietoon ja psykososiaaliseen tukeen perustuvien tukikeinojen avulla. 3) Tuki ja tukemisen mahdollisuudet osoittautuivat osittain riittämättömäksi ja työhön paluun tukemisessa ilmeni puutteita. Kriittisten näkemysten taustalla oli erilaisiin odotuksiin ja kommunikaatioon liittyviä ristiriitoja sekä suunnittelun, tuen organisoinnin ja vastuukysymysten puutteita sekä tiedollista vajetta. Tulosten mukaan työhön paluun tukemisessa oleellista oli 1) työhön palaavan kokema tuen tarve ja työorganisaation tarjoamat toimintamallit, 2) työhön palaamisen mahdollistava tuen sisältö ja työnantajan ammattitaito tukea työhön palaavaa sekä 3) yhteistyö työhön paluun tukemiseen osallistuvien toimijoiden kesken ja toimivat puitteet, jotka mahdollistivat työhön paluuprosessin onnistumisen. Tulosten perusteella työhön paluun tukemiseen tulee jatkossa kiinnittää enemmän huomiota ja tukea tulisi kehittää. Kehittämisehdotukset keskittyvät yhteistyön, suunnitelmallisuuden ja aihetta käsittelevän tiedon vahvistamiseen. Jatkossa olisi keskeistä tutkia, millaiset kannustimet motivoisivat työhön paluun sujuvoittamista.

The research task of this master’s thesis is to analyse the internal relations of the policy advisory system during the early stages of Covid-19 pandemic. The objective is to recognize tensions in the relationship between scientific policy advice and policy making, that may have arisen in the face of a sudden health crisis, as well as to map out the different types of tensions by comparing the experiences at state level in three countries. To enable this comparison, mapping out the characteristics of organising the policy advisory systems of the case countries regarding responses to the Covid-19 pandemic is needed. This thesis is an integrative review based on a systematic literature search which is based on a systematic literature search conducted for a larger research project. The analysis revealed four types of internal tensions of policy advisory systems of the case countries, the United Kingdom (UK), Italy and Sweden: tensions arising from the role or position of advisors, tensions concerning the level of independence of advisors from external influence, tensions concerning the impact of the advice on policy making and tensions concerning the legitimising function of advice. In Italy and the UK, all four kinds of tensions arose already in the early stages of the crisis. Sweden differed from the other countries in all four aspects. The findings suggest that both a very established policy advisory structure (UK) and a highly improvisatory policy advisory structure (Italy) may produce similar tensions. Despite the differences in the way policy advising was nationally organised, the same kinds of tensions were reported from the UK and Italy. The tensions arising from the role or position of advisors mainly concerned the role of advisory bodies as policy makers, while advisors wanted to emphasise their role of mere knowledge producers instead of knowledge users. The tensions concerning the legitimising function of advice were related to the worries of the advisors about that the policy makers would pass the responsibility of unpopular decisions to the advisors. There was more variation in tensions concerning the level of independence and the impact of the advice than in the other types of tensions. The internal relations of the advisory system is an essential part of the functioning of policy making. Making this relationship and the related tensions visible is necessary for understanding and improving crisis management not only in future health crises, but also in supporting policy making in other kinds of crises.

Foreign direct investments (FDI) has been recognized as an important tool for economic growth in developing countries in past literature. However, its effects within developed countries are relatively unknown due to limited research focusing on the subject, despite the fact that the majority of FDI inflows occur between developed countries. This study aims to examine the effects of foreign direct investments on growth in developed countries. The time frame used in this study ranges from 1993 to 2007. The panel data set utilized in this study consists of 29 OECD members. In addition to the full data set, a further data set consisting of countries classified as International Monetary Fund (IMF) advanced economies in 2007 is examined to address issues generated by data outliers in the full 29-country sample. Averaged data is also used as a comparative measure. A large majority of the data in this study originates from the World Bank's World Development Indicators database. The panel data is analyzed with a fixed effects panel linear regression model. Year and country are considered as the fixed effects in this study. FDI is included together with other relevant variables as explanatory variables to study how they affect the dependent variable, gross domestic product per capita. Lagged values of FDI up to third lag are also included in the later versions of the model. The results suggest that FDI presents a positive, yet statistically insignificant effect on the growth of GDP per capita in developed countries when considering the chosen 5 percent significance rate. Similar results are consistent across all three models used in the study. Unlike the contemporary variable, the lagged FDI variables yield interesting results as they present a statistically significant effect on growth, suggesting that the growth effect might not be immediate.

Tiivistelmä Tiedolla johtaminen on avain parempiin suorituksiin. Myös terveydenhuollossa sen hyödyt tunnistetaan. Tiedolla johtamisen avulla pyritään kohti vaikuttavuusperusteista terveydenhuoltoa. Vaikuttavuuden ja potilas-/asiakaskeskeisyyden parantamisen kannalta on olennaista hyödyntää tosielämän tietoa: potilaiden arviota hoidon tuloksista ja hoitokokemuksista eli PROM- ja PREM-tietoja kliinisten tietojen ja ammattilaisarvion sekä resurssitehokkuus- ja kustannustiedon ohessa. Tutkimuksessa kartoitetaan johtajien käsityksiä tiedon käyttöön sairaalan johtamisessa vaikuttavista tekijöistä. Aineisto kerättiin kahdesta sairaalasta kymmenen lääkärijohtajan ja tietoammattilaisen teemahaastatteluin. Niissä käsiteltiin informanttien kokemuksia ja näkemyksiä tiedolla johtamisen ja tosielämän tiedon käytön edistämisestä heidän organisaatioissaan potilaiden hoidon suunnittelussa, toteutuksessa, seurannassa, johtamisessa ja kehittämisessä. Haastattelut litteroitiin ja analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Tutkimustulokset muodostavat digitaalis-inhimillisen systeemin, joka rakentuu tiedosta, teknologiasta, johtamisesta, moniammatillisesta yhteistyöstä ja kehittämisestä. Analyysin perusteella tiedolla johtamiseen ja tosielämän tiedon käyttöön sairaalassa vaikuttaa 24 tekijää, jotka eritellään ja kuvataan. Keskeisimpiä tekijöitä ovat strateginen ja tavoitteellinen johtajuus, moniammatillinen ja monialainen yhteistyö sekä käytettävän tiedon ominaisuudet: laadukkuus, luotettavuus, reaaliaikaisuus, saatavuus ja kattavuus sekä rakenteisuus. Tiedon tulkinnassa on olennaista substanssi-, data- ja kontekstiymmärrys. Tärkeitä ovat myös monipuoliset tietovarannot, modulaariset tietojärjestelmät ja selkeiden raporttinäkymien monikäyttöisyys. Toimivassa yhteistyössä ylin johto linjaa, resursoi ja tukee; muutosagentit suunnittelevat ja toimeenpanevat; moniosaavat linkkihenkilöt auttavat kehityksen ja implementoinnin arjessa sekä antavat lähitukea. Tiedolla johtamisen kehittäminen on pitkäjänteistä työtä, jossa olisi hyvä benchmarkata muiden organisaatioiden ja alueiden parhaita käytäntöjä. Pitkäjänteisyyden rinnalla tarvitaan ketteriä kokeiluja, nopeita onnistumisia ja tiedolla johtamisen konkreettisten hyötyjen osoittamista eri ammattilaisille, mukaan lukien poliittiset päätöksentekijät. Kohdennetun, monikanavaisen ja jatkuvan viestinnän merkitys painottuu uusien asioiden lanseerauksessa ja implementoinnissa. Jatkuva oppiminen, yliopistoyhteistyö ja tutkimus on tärkeää. Vakiintuneita insentiivikäytänteitä ei kohdesairaaloissa juuri ole. Aineistossa korostuu holistinen näkökulma potilaan/asiakkaan hoitoketjuihin ja eri sidosryhmien tarpeisiin. Toiveena olisi saada relevantteja tietoja potilaiden hoito- ja palveluprosesseista sekä kustannuksista koko ketjulle erikoissairaanhoidossa, perusterveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa. Tutkimuksessa nousee esiin myös arvot, asenteet sekä yhteisöllinen ja kehitysmyönteinen organisaatiokulttuuri tiedolla johtamisen kehittämiseen vaikuttavina tekijöinä. Tutkimuksen yhteiskunnallisessa viitekehyksessä korostuu tarve terveydenhuollon vaikuttavuuden parantamiseen tiedolla johtamisen keinoin. Tätä varten tarvitaan selkeitä kansallisia linjauksia, vaikuttavuusarvioinnin kehittämistä ja dataekosysteemien hyödyntämistä. Myös alueelliset vastuukysymykset ovat ajankohtaisia: kuka kehittää, mitä, miten, milloin ja miksi? Tutkimukseni ei tarjoa vastauksia näihin kysymyksiin. Sen sijaan se pyrkii kuvaamaan sitä käytännöllistä kokonaisuutta, josta rakentuu tiedolla johtamisen arki sairaalassa. Johtajien käsityksistä muodostuu tiedolla johtamisen edistämisen tiekartta, josta voi tarkistaa olennaisia maamerkkejä kohti vaikuttavuusperusteista terveydenhuoltoa.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Digitalisaatio ja maahanmuutto ovat ajankohtaisia ja monisyisiä hyvinvointiyhteiskuntaa koskevia asioita. Oletus digitaalisten palvelujen käytön hallitsemisesta kasvaa julkisissa palveluissa, vaikka kansalaisten edellytykset niiden hyödyntämiseen vaihtelevat. Saavutettavuus digipalveluissa tarkoittaa palveluiden teknistä toteutusta, helppokäyttöisyyttä sekä sisältöjen selkeyttä ja ymmärrettävyyttä. Tutkimuksen tarkoituksena on lisätä tietoa digisyrjäytymiseen liittyvistä tekijöistä. Tutkimuksessa keskitytään työelämän ja opintojen ulkopuolella olevien maahanmuuttajanaisten digitaaliseen arkeen. Tutkimuksen viitekehyksenä toimii Haddonin (2011, 2006) domestikaatiokäsite, joka pyrkii tutkimaan yksilöiden kokemuksia digitaalisen teknologian sulauttamisesta arkeen. Tutkimus tehdään osana valtakunnallista Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa DigiIN- Palvelukulttuuria uudistamalla kaikki mukaan digitaaliseen yhteiskuntaan –hanketta. Tutkimuskysymyksiä ovat: 1) Missä muodoissa digiteknogia on sulautunut maahanmuuttajanaisten arkeen? 2) Minkälaista maahanmuuttajanaisten arki on digitaalisten julkispalveluiden käyttäjänä? 3) Miten maahanmuuttajanaiset kehittäisivät palveluja digiteknologian arkeen sulauttamisen helpottamiseksi? Tutkimuksen kohderyhmä koostui Espoon, Helsingin ja Vantaan kolmannen sektorin järjestön järjestämien, maahanmuuttajanaisille kohdennettujen digi – ja suomenkurssien osallistujista (n= 7). Tutkimusaineisto oli laadullinen ja se kerättiin digikurssien osallistujia yksilöhaastattelemalla puhelinhaastatteluna. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluna. Haastatteluaineisto analysoitiin sisällönanalyysimenetelmällä, joka toteutettiin teoriaohjaavasti. Sisällönanalyysissä koodaustyön työkaluna käytettiin Atlas.ti – ohjelmaa. Tutkimustuloksien mukaan kaikki haastatellut naiset olivat jo sulauttaneet arkeensa eri sosiaalisten medioiden- ja vahvan tunnistautumisen sovellusten käyttöä. Kaikki haastatellut kokivat saaneensa järjestöiltä matalalla kynnyksellä tukea digipalvelujen käyttöön. Julkisissa palveluissa haastateltuja kohdeltiin hyvin ja heille tarjottiin tulkkipalveluja tarpeen vaatiessa, mutta asiointiapua digitaalisiin palveluihin oli vain vähän saatavilla. Terveydenhuollon Kanta- palveluja ei juurikaan käytetty eikä sähköinen ajanvaraus ollut vakiintunut maahanmuuttajanaisten käyttöön. Sosiaalipalvelujen puolella muuta kuin digitaalista mahdollisuutta asiointiin ei useinkaan ollut, mutta haastatellut kokivat palvelut vaikeaselkoisina ja hankalina käyttää. Kielitaito oli merkittävin digitaalisten julkispalvelujen käyttöön ottoa rajoittava tekijä. Niukat tukiverkostot ja sosiaalinen eristäytyminen vaikeuttivat myös digiteknologian arkeen sulauttamista. Tämän tutkimuksen tuloksena työelämän ulkopuolella olevien maahanmuuttajanaisten digiteknologian arkeen sulauttamisesta syntyi varovaisen positiivinen kuva. Julkisia digitaalisia palveluita oli jo hyvin tarjolla, mutta ne eivät vielä olleet kovin käyttäjäystävällisiä maahanmuuttajan kannalta. Maahanmuuttajanaiset tarvitsivat joko eri järjestöjen tai oman sosiaalisen verkostonsa tukea palveluita sujuvasti käyttääkseen ja itselleen merkittäviä palveluita löytääkseen. Digipalveluiden käytössä haastavinta oli niiden käytön edellyttämä suomen kielen hallinta. Tulevaisuudessa digipalveluiden kehittämistyötä olisi hyvä tehdä yhdessä asiakkaiden kanssa unohtamatta sotehenkilöstön asiakastyö- ja palvelunkehittämiskoulutusta.

Tutkielman aiheena on työpaikkakiusaaminen ja sen yhteys uniongelmien esiintyvyyteen alle 40-vuotiailla kunta-alan työntekijöillä. Työpaikkakiusaamisella tarkoitetaan työyhteisön jäseneen kohdistettua eristämistä, työn mitätöintiä, uhkaamista, selän takana puhumista tai muuta painostusta. Kiusaaminen liittyy tilanteisiin, missä kiusaamisen uhri on epätasa-arvoisessa asemassa kiusaajaan nähden. Kiusaajalla on yliote kiusattavaan ja alistaa häntä. Kiusaamisen kohteen on vaikeaa puolustaa itseään. Kiusaaminen on myös systemaattista ja jatkuvaa. Suomessa sen esiintyminen vaihtelee 5–10 % välillä. Kiusatuilla työntekijöillä on enemmän sairauspoissaoloja ja tällä on yhteys toimintaan ja tuottavuuteen työpaikalla. Työpaikkakiusaaminen on yhteydessä uniongelmiin yli 40-vuotiailla työntekijöillä, mutta vähemmän tiedetään, miten kiusaaminen vaikuttaa tätä nuorempien työntekijöiden uneen. Tämän tutkielman on tarkoitus tältä osin täydentää jo olemassa olevaa tutkimustietoa. Aineistona on vuoden 2017 Helsinki Health Study- poikkileikkausaineisto alle 40-vuotiaista Helsingin kaupungin työntekijöistä (N=5898, vastausprosentti 51,5 %). Lopullinen tutkimusaineisto sisältää 4766 havaintoyksikköä, kun puutteelliset vastaukset on poistettu. Kyselylomakkeella kerättiin tietoa muun muassa tutkittavien terveydestä, toimintakyvystä ja työoloista. Tutkielman tutkimuskysymys on seuraavanlainen:” Onko työpaikkakiusaamisella yhteyttä uniongelmiin alle 40-vuotiailla kunta-alan työntekijöillä?” Koko aineistossa 4 % raportoi kokevansa työpaikkakiusaamista tällä hetkellä. Työpaikkakiusaamisen kohteena oleminen aiemmin tässä tai toisessa työpaikassa oli tätä yleisempää, 9 % havaitsi kiusaamista jatkuvasti ja 49 % oli havainnut kiusaamista joskus. Lisäksi moni ei osannut sanoa oliko havainnut kiusaamista ja vielä useampi ei osannut sanoa oliko itse ollut työpaikkakiusaamisen kohteena. Koko aineistosta 31 % raportoi uniongelmia. Selitettävänä muuttujana on uniongelmat ja selittävinä muuttujina logistisissa regressioanalyyseissä ovat työpaikkakiusaamisen kohteena oleminen ja työpaikkakiusaamisen havaitseminen. Taustamuuttujina analyyseissa ovat ikä, sukupuoli, koulutus, työolosuhteet (ruumiilliset ja henkiset), lihavuus, pitkäaikaissairaudet sekä lapsuudessa koettu kiusaaminen. Koko aineistossa kiusaamisen kohteena oleminen tällä hetkellä oli yhteydessä myöhemmin ilmeneviin uniongelmiin, kun huomioitiin lisäksi koulutustason ja työolojen yhteys (OR 2,55, 95 % 1,92–3,39). Jatkuvasti työpaikkakiusaamista havainneet kärsivät uniongelmista, kun lihavuuden ja pitkäaikaissairauksien yhteys huomioitiin (OR 2,23, 95 % 1,79–2,79). Tutkielman tulokset osoittivat, että sekä työpaikkakiusaamisen kohteena olemisella että havaitsemisella on vahva yhteys uniongelmien esiintymiseen, kuten yli 40-vuotiaillakin aiemman tutkimuksen mukaan ja on tärkeää jatkaa tutkimusta työpaikkakiusaamisen ilmiön ymmärtämisen lisäämiseksi ja sen aiheuttamien haittojen korjaamiseksi.

Suomalaisten syöpäsairastavuudessa sekä syövän ennusteessa on alueellisia eroja. Uudet syöpälääkkeet ovat kalliita ja niiden hoidolliseen lisäarvoon liittyy epävarmuutta. Syövän hoitoa koordinoidaan Suomessa yliopistosairaaloiden yhteydessä toimivista kansallisen syöpäkeskuksen alueellisista yksiköistä. Tutkimustietoa uusien syöpälääkkeiden alueellisesta käytöstä ei ole ollut saatavilla. Tämän tutkielman tarkoituksena oli kuvata uusien sairausvakuutuksesta korvattavien avohoidon syöpälääkkeiden käyttöönottoa ja käyttöä vuosina 2010–2021 erityisvastuualueilla eli sairaanhoitopiirien viiden yliopistollisen sairaalan ympärille muodostamilla alueilla. Tutkielman tutkimusosa toteutettiin retrospektiivisenä tilastotarkasteluna. Aineistona käytettiin Kelan tilastosovellus Kelastosta vapaasti saatavilla olevia tietoja lääkekorvauksista sekä Kelan rekisteritiedoista muodostettua tilastoaineistoa, joka sisälsi vuosina 2010–2021 myyntiluvan saaneiden sairausvakuutuksesta korvattavien syöpälääkkeiden lääkekustannukset ja lääkekorvausta saaneiden määrät vuosina 2010–2021 kuukausitasolla ja erityisvastuualueittain. Käyttöönottoa tarkasteltiin kuukausina, joka oli kulunut lääkkeen korvattavaksi tulon ja ensimmäisen korvatun lääkeoston välillä kullakin erityisvastuualueella. Käyttöä eli lääkekorvausta saaneiden määriä ja lääkekustannuksia tarkasteltiin absoluuttisina lukuina ja suhteutettuna asukaslukuun. Aineisto muokattiin ja analysoitiin Microsoft Excelillä. Tutkimusmenetelmänä käytettiin kuvailevia tilastollisia menetelmiä. Vuosina 2010–2021 ensimmäistä kertaa myyntiluvan saaneista 67:stä syöpälääkkeestä korvattavuuden vuoden 2021 loppuun mennessä sai 43 valmistetta. Niistä vuosina 2010-2021 otettiin käyttöön HYKS-alueella 39, TAYS-alueella 39, OYS-alueella 37, TYKS-alueella 37 ja KYS-alueella 35. Käyttöönottoon eli lääkkeen korvattavuuden alkamisesta ensimmäiseen lääkeostoon kulunut aika vaihteli alueittain ja syöpälääkkeittäin. Tyypillisesti vähiten aikaa uuden syöpälääkkeen käyttöönottoon kului HYKS-alueella ja eniten KYS-alueella. Uusia syöpälääkkeitä käytettiin tarkastelujaksolla eniten HYKS-alueella ja vähiten OYS-alueella ja suhteessa väkilukuun eniten TYKS-alueella ja vähiten OYS- ja HYKS-alueella. Vuonna 2021 uusien syöpälääkkeiden vuosikustannukset vaihtelivat erityisvastuualueittain 26–69 miljoonaa euroa ja niistä kuukaudessa lääkekorvausta saaneiden keskimääräinen määrä vaihteli erityisvastuualueittain 483–1284. Alueelliset erot näkyivät myös tarkasteltaessa yksistään uusia verisyöpä-, keuhkosyöpä-, rintasyöpä-, eturauhassyöpä- ja melanoomalääkkeitä. Erot vaihtelivat ajankohdan mukaan ja olivat vuonna 2021 suhteellisesti suurimmat melanoomalääkkeissä ja pienimmät eturauhassyöpälääkkeissä. Uusien avohoidon syöpälääkkeiden käyttöönottoon kuluva aika, lääkekustannukset ja lääkekorvausta saaneiden määrät suhteutettuna asukaslukuun vaihtelevat erityisvastuualueiden välillä. Alueiden väliset sairastavuuserot selittävät todennäköisesti osan eroista, minkä lisäksi mm. lääkkeenmääräämiskäytännöt, sairaalalääkevalikoima ja diagnostiset mahdollisuudet sekä väestörakenteeseen liittyvät tekijät voivat selittää eroja. Jatkotutkimusta selittävien tekijöiden ja erojen vaikutusten osalta tarvitaan. Lisäksi jatkossa tulisi selvittää, miten uusien syöpälääkkeiden käyttöönotto ja käyttö eroaa hyvinvointialueiden välillä.