Browsing by master's degree program "Magisterprogrammet i social- och hälsoforskning och ledning"

Syömishäiriöt ovat olleet luultua yleisempiä Suomessa. Hoitoon pääsyssä on esteitä, sillä yhä edelleen syömishäiriöt ovat heikosti tunnistettuja terveydenhuollossa eivätkä hoitokäytänteet ole yhdenmukaisia valtakunnallisesti. Syömishäiriöiden taustalla vaikuttavat yksilöllisten tekijöiden lisäksi myös rakenteelliset syyt, kuten sosiokulttuuriset tekijät. Toipuminen on yksilöllistä eikä siihen ole virallista kriteeristöä. Toipuminen voi kestää useita vuosia, ja se vaatii pitkäjänteistä käyttäytymisen ja ajattelutavan muutosta. Syömishäiriöiden on todettu heikentävän elämänlaatua ja vaikutukset elämänlaatuun voivat olla pitkäaikaisia, vaikka syömishäiriöoireilu olisi päättynyt. Tutkielmassa tarkastellaan syömishäiriön koettuja vaikutuksia elämänlaatuun syömishäiriöstä toipuneiden ja toipumassa olevien henkilöiden näkökulmasta. Tarkoituksena oli selvittää, miten syömishäiriö koetaan vaikuttavan elämänlaatuun sekä millaisia elämänlaadullisia eroja aktiivisen oireilun ja toipumisen välillä kuvataan olevan. Tutkielma pohjaa fenomenologis-hermeneuttiseen onkologiaan ja laadullisiin tutkimusmenetelmiin. Aineisto kerättiin kesällä 2023 haastattelemalla kymmentä Syömishäiriöliitto – SYLI ry:n sosiaalisen median kautta rekrytoitua osallistujaa puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Analyysimenetelmänä käytettiin induktiivista teema-analyysiä. Teema-analyysin tuloksena muodostettiin kaksi pääteemaa kuvaamaan elämänlaatua aktiivisen sairastamisen ja toipumisen vaiheissa: syömishäiriön eristämä ja toipumisen nuorallatanssi. Tuloksista ilmenee elämänlaadun olevan heikkoa syömishäiriön ollessa aktiivinen, vaikka se usein ymmärretään vasta, kun on ottanut toipumisaskeleita. Olleessaan syvällä sairaudessa voi olla vaikea hahmottaa omaa tilannettaan tai elämänlaatuaan todenmukaisesti. Toipumisessaan pidemmällä olevat kuvasivat elämänlaatuaan paremmaksi kuin ne, joiden elämässä syömishäiriö näkyi edelleen. Syömishäiriöoireilu heikentää elämänlaatua eristämällä itsestä ja muista ihmisistä, kun taas toipuessa itsensä löytäminen ja sosiaalisten suhteiden parantuminen korostuu. Sairauden kanssa eläessään kadottaa yhteyden itseensä, ajatuksiinsa sekä unelmiinsa. Yhteys läheisiin saattaa kadota ahdistuksen tai jaksamisen puutteen seurauksena, mikä näkyy vähentyneenä sosiaalisena kanssakäymisenä. Toipumisen aluksi elämänlaatu voi heikentyä: entisten selviytymiskeinojen tilalle tulee kehittää uusia toipumista tukevia keinoja, mikä heikentää elämänlaatua. Sosiaaliset suhteet koetaan tärkeäksi tueksi parantaen elämänlaatua sekä sairastaessa että toipumisen aikana. Erilaiset elämäntilanteet voivat vaikeuttaa oireilua, samalla kun vaikeatkin elämäntilanteet voivat toimia toipumista edistävinä tekijöinä. Syömishäiriöön erikoistuneissa hoitopaikoissa saatu apu ja sen lisänä muu apu koettiin pääosin parantaneen elämänlaatua. Johtopäätöksenä todetaan, kuinka syömishäiriöillä koetaan olevan merkittäviä elämänlaatua heikentäviä vaikutuksia, ja elämänlaatu koetaan heikoksi vielä erityisesti toipumisen alkuvaiheessa. Syömishäiriön vaikuttaessa kokonaisvaltaisesti sairastuneen kokemukseen elämänlaadusta, on hoitoon ja tukeen panostaminen ehdottoman tärkeää myös henkilöille, joilla ei ole syömishäiriödiagnoosia. Lisäksi syömishäiriöoireilun moninaisuuden ymmärtämiseen tulee tulevaisuudessa kiinnittää huomiota, jotta avun piiriin hakeuduttaisiin ja apua kyettäisiin tarjoamaan nykyistä laajemmin.

Aikaisempi tutkimuskirjallisuus osoittaa, että syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tuen tarpeet ovat yksilöllisiä. On myös tunnistettu, että syöpään sairastuneilla on monia, yleisesti havaittuja yhteisiä tuen tarpeita. Yhteisiä tuen tarpeita on myös havaittu syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä välillä. Tämän maisterintutkielman tarkoituksena oli tutkia, mitä olivat syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tuen tarpeet Syöpäjärjestöjen neuvontapalveluissa, sekä sitä, miten erilaiset taustatekijät vaikuttivat näihin tunnistettuihin tuen tarpeisiin. Tutkielman tavoitteena oli lisätä tietoa syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tuen tarpeista sekä näihin vaikuttavista tekijöistä Syöpäjärjestöjen neuvontapalveluiden osalta. Tutkielman aineistona käytettiin Syöpäjärjestöjen neuvontapalveluiden valtakunnallista asiakasrekisteriä. Tutkimusjoukkona olivat syöpään sairastuneet ja heidän läheistensä yhteydenotot mainitulla tarkasteluaikavälillä (N=4813). Tutkielman analyysimenetelminä käytettiin ristiintaulukointia sekä logistista regressioanalyysiä. Lisäksi syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä ristiintaulukoinnissa tuen tarpeiden kanssa suoritettiin khiin neliö -testi (χ2). Tutkielman tuloksena syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tuen tarpeita tunnistettiin Syöpäjärjestöjen neuvontapalveluiden valtakunnallisesta asiakasrekisteristä seuraavia: psyykkinen tuki, oireisiin liittyvä neuvonta, diagnoosiin, ennusteeseen ja tutkimuksiin liittyvä neuvonta, hoitoihin liittyvä neuvonta, taloudellisiin asioihin liittyvä neuvonta, perinnöllisyysneuvonta, kuntoutukseen ja seurantaan liittyvä neuvonta, elintapoihin liittyvä neuvonta, ennaltaehkäisyyn liittyvä neuvonta sekä yhteystietojen kysely. Tutkielman perusteella tutkielmassa käytetyt taustatekijät vaikuttivat tuen tarpeisiin syöpään sairastuneilla ja heidän läheisillään. Ainoana poikkeuksena tuen tarpeista oli taloudellisiin asioihin liittyvä neuvonta, johon taustatekijöiden lisääminen ei vaikuttanut. Tutkielman logistisen regressioanalyysin perusteella erot tuen tarpeissa syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä välillä tasaantuivat taustatekijöitä lisättäessä. Aikaisemmat tutkimukset syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tuen tarpeista vahvistavat osaltaan tämän tutkielman tuloksia. Kuitenkin on huomioitava, että syöpätapausten määrä tulee tulevaisuudessa kasvamaan sekä yhä useampi syöpään sairastunut parantuu. Tästä syystä syöpään sairastuneiden ja heidän läheistensä tuen tarpeista sekä tukemisesta tarvitsemme jatkossa lisää tutkimusta.

Syömishäiriöt ja niiden oireet ovat yleistyneet viime vuosikymmeninä. Ne koskettavat kaiken ikäisiä sukupuolesta riippumatta. Syömishäiriöt aiheuttavat niin psyykkisiä, fyysisiä kuin sosiaalisiakin haittoja, jotka ovat pahimmillaan hyvin vakavia. Tutkimusten mukaan varhainen puuttuminen ehkäisee oireiden pahenemista ja parantaa toipumisennustetta. Syömishäiriöön sairastuneen on usein itse vaikea ymmärtää avuntarvettaan, ja siksi terveydenhuollon ammattilaisten on tärkeää tunnistaa syömishäiriön oireet ja ottaa ne puheeksi. Aiempien tutkimusten mukaan syömishäiriöiden tunnistaminen terveydenhuollossa on heikkoa ja moni sairastunut jää vaille hoitoa. Tämän laadullisen maisterintutkielman tarkoituksena oli kuvata, minkälaista on terveydenhuoltoalalle valmistuvien ammattilaisten osaaminen syömishäiriöistä Suomessa. Tutkielmassa selvitettiin, minkälaista opetusta terveydenhuoltoalan opiskelijat olivat saaneet ja minkälaiseksi he arvioivat oman osaamisensa syömishäiriöihin liittyen. Tutkielman aineisto kerättiin loppuvuodesta 2021 sähköisen kyselyn avulla, johon vastasi 47 vastaajaa. Vastaajat edustivat yhdeksää eri terveydenhuollon ammattia ja olivat joko vastavalmistuneita tai valmistumassa olevia. Aineisto analysoitiin induktiivisen sisällönanalyysin avulla. Tulosten perusteella syömishäiriöihin liittyvä opetus on epätasalaatuista niin sisällöltään kuin määrältään. Opetus on enimmäkseen vähäistä ja toisinaan jopa olematonta. Opetuksessa painottuvat tunnetuimmat syömishäiriöt eli anoreksia ja bulimia. Keskeisimmiksi puutteiksi terveydenhuoltoalalle valmistuvien osaamisessa nousevat syömishäiriöiden tunnistaminen ja puheeksi ottaminen. Osalla terveydenhuoltoalalle valmistuvista on syvällisempää osaamista syömishäiriöistä. Vahvempi osaaminen pohjautuu esimerkiksi käytännön harjoitteluun syömishäiriöiden hoitoon erikoistuneessa yksikössä tai syömishäiriöiden valitsemiseen opintoihin liittyvän tehtävän aiheeksi. Tutkielman tulosten perusteella on tärkeää kehittää terveydenhuoltoalalle valmistuvien osaamista syömishäiriöistä, ja näin varmistaa, että kaikilla alalle valmistuvilla on riittävät valmiudet syömishäiriötä sairastavan tunnistamiseen ja auttamiseen. Terveydenhuoltoalan opetuksessa tulisi kiinnittää huomiota erityisesti syömishäiriöiden monimuotoisuuden ymmärtämiseen ja oireiden tunnistamiseen sekä harjoitella syömishäiriöiden puheeksi ottamista. Jatkossa olisi hyvä selvittää tarkemmin, miten terveydenhuollon ammattilaiset osaavat tunnistaa ja ottaa puheeksi syömishäiriöiden oireita.

Tiivistelmä Tiedolla johtaminen on avain parempiin suorituksiin. Myös terveydenhuollossa sen hyödyt tunnistetaan. Tiedolla johtamisen avulla pyritään kohti vaikuttavuusperusteista terveydenhuoltoa. Vaikuttavuuden ja potilas-/asiakaskeskeisyyden parantamisen kannalta on olennaista hyödyntää tosielämän tietoa: potilaiden arviota hoidon tuloksista ja hoitokokemuksista eli PROM- ja PREM-tietoja kliinisten tietojen ja ammattilaisarvion sekä resurssitehokkuus- ja kustannustiedon ohessa. Tutkimuksessa kartoitetaan johtajien käsityksiä tiedon käyttöön sairaalan johtamisessa vaikuttavista tekijöistä. Aineisto kerättiin kahdesta sairaalasta kymmenen lääkärijohtajan ja tietoammattilaisen teemahaastatteluin. Niissä käsiteltiin informanttien kokemuksia ja näkemyksiä tiedolla johtamisen ja tosielämän tiedon käytön edistämisestä heidän organisaatioissaan potilaiden hoidon suunnittelussa, toteutuksessa, seurannassa, johtamisessa ja kehittämisessä. Haastattelut litteroitiin ja analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysilla. Tutkimustulokset muodostavat digitaalis-inhimillisen systeemin, joka rakentuu tiedosta, teknologiasta, johtamisesta, moniammatillisesta yhteistyöstä ja kehittämisestä. Analyysin perusteella tiedolla johtamiseen ja tosielämän tiedon käyttöön sairaalassa vaikuttaa 24 tekijää, jotka eritellään ja kuvataan. Keskeisimpiä tekijöitä ovat strateginen ja tavoitteellinen johtajuus, moniammatillinen ja monialainen yhteistyö sekä käytettävän tiedon ominaisuudet: laadukkuus, luotettavuus, reaaliaikaisuus, saatavuus ja kattavuus sekä rakenteisuus. Tiedon tulkinnassa on olennaista substanssi-, data- ja kontekstiymmärrys. Tärkeitä ovat myös monipuoliset tietovarannot, modulaariset tietojärjestelmät ja selkeiden raporttinäkymien monikäyttöisyys. Toimivassa yhteistyössä ylin johto linjaa, resursoi ja tukee; muutosagentit suunnittelevat ja toimeenpanevat; moniosaavat linkkihenkilöt auttavat kehityksen ja implementoinnin arjessa sekä antavat lähitukea. Tiedolla johtamisen kehittäminen on pitkäjänteistä työtä, jossa olisi hyvä benchmarkata muiden organisaatioiden ja alueiden parhaita käytäntöjä. Pitkäjänteisyyden rinnalla tarvitaan ketteriä kokeiluja, nopeita onnistumisia ja tiedolla johtamisen konkreettisten hyötyjen osoittamista eri ammattilaisille, mukaan lukien poliittiset päätöksentekijät. Kohdennetun, monikanavaisen ja jatkuvan viestinnän merkitys painottuu uusien asioiden lanseerauksessa ja implementoinnissa. Jatkuva oppiminen, yliopistoyhteistyö ja tutkimus on tärkeää. Vakiintuneita insentiivikäytänteitä ei kohdesairaaloissa juuri ole. Aineistossa korostuu holistinen näkökulma potilaan/asiakkaan hoitoketjuihin ja eri sidosryhmien tarpeisiin. Toiveena olisi saada relevantteja tietoja potilaiden hoito- ja palveluprosesseista sekä kustannuksista koko ketjulle erikoissairaanhoidossa, perusterveydenhuollossa ja sosiaalihuollossa. Tutkimuksessa nousee esiin myös arvot, asenteet sekä yhteisöllinen ja kehitysmyönteinen organisaatiokulttuuri tiedolla johtamisen kehittämiseen vaikuttavina tekijöinä. Tutkimuksen yhteiskunnallisessa viitekehyksessä korostuu tarve terveydenhuollon vaikuttavuuden parantamiseen tiedolla johtamisen keinoin. Tätä varten tarvitaan selkeitä kansallisia linjauksia, vaikuttavuusarvioinnin kehittämistä ja dataekosysteemien hyödyntämistä. Myös alueelliset vastuukysymykset ovat ajankohtaisia: kuka kehittää, mitä, miten, milloin ja miksi? Tutkimukseni ei tarjoa vastauksia näihin kysymyksiin. Sen sijaan se pyrkii kuvaamaan sitä käytännöllistä kokonaisuutta, josta rakentuu tiedolla johtamisen arki sairaalassa. Johtajien käsityksistä muodostuu tiedolla johtamisen edistämisen tiekartta, josta voi tarkistaa olennaisia maamerkkejä kohti vaikuttavuusperusteista terveydenhuoltoa.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Digitalisaatio ja maahanmuutto ovat ajankohtaisia ja monisyisiä hyvinvointiyhteiskuntaa koskevia asioita. Oletus digitaalisten palvelujen käytön hallitsemisesta kasvaa julkisissa palveluissa, vaikka kansalaisten edellytykset niiden hyödyntämiseen vaihtelevat. Saavutettavuus digipalveluissa tarkoittaa palveluiden teknistä toteutusta, helppokäyttöisyyttä sekä sisältöjen selkeyttä ja ymmärrettävyyttä. Tutkimuksen tarkoituksena on lisätä tietoa digisyrjäytymiseen liittyvistä tekijöistä. Tutkimuksessa keskitytään työelämän ja opintojen ulkopuolella olevien maahanmuuttajanaisten digitaaliseen arkeen. Tutkimuksen viitekehyksenä toimii Haddonin (2011, 2006) domestikaatiokäsite, joka pyrkii tutkimaan yksilöiden kokemuksia digitaalisen teknologian sulauttamisesta arkeen. Tutkimus tehdään osana valtakunnallista Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamaa DigiIN- Palvelukulttuuria uudistamalla kaikki mukaan digitaaliseen yhteiskuntaan –hanketta. Tutkimuskysymyksiä ovat: 1) Missä muodoissa digiteknogia on sulautunut maahanmuuttajanaisten arkeen? 2) Minkälaista maahanmuuttajanaisten arki on digitaalisten julkispalveluiden käyttäjänä? 3) Miten maahanmuuttajanaiset kehittäisivät palveluja digiteknologian arkeen sulauttamisen helpottamiseksi? Tutkimuksen kohderyhmä koostui Espoon, Helsingin ja Vantaan kolmannen sektorin järjestön järjestämien, maahanmuuttajanaisille kohdennettujen digi – ja suomenkurssien osallistujista (n= 7). Tutkimusaineisto oli laadullinen ja se kerättiin digikurssien osallistujia yksilöhaastattelemalla puhelinhaastatteluna. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluna. Haastatteluaineisto analysoitiin sisällönanalyysimenetelmällä, joka toteutettiin teoriaohjaavasti. Sisällönanalyysissä koodaustyön työkaluna käytettiin Atlas.ti – ohjelmaa. Tutkimustuloksien mukaan kaikki haastatellut naiset olivat jo sulauttaneet arkeensa eri sosiaalisten medioiden- ja vahvan tunnistautumisen sovellusten käyttöä. Kaikki haastatellut kokivat saaneensa järjestöiltä matalalla kynnyksellä tukea digipalvelujen käyttöön. Julkisissa palveluissa haastateltuja kohdeltiin hyvin ja heille tarjottiin tulkkipalveluja tarpeen vaatiessa, mutta asiointiapua digitaalisiin palveluihin oli vain vähän saatavilla. Terveydenhuollon Kanta- palveluja ei juurikaan käytetty eikä sähköinen ajanvaraus ollut vakiintunut maahanmuuttajanaisten käyttöön. Sosiaalipalvelujen puolella muuta kuin digitaalista mahdollisuutta asiointiin ei useinkaan ollut, mutta haastatellut kokivat palvelut vaikeaselkoisina ja hankalina käyttää. Kielitaito oli merkittävin digitaalisten julkispalvelujen käyttöön ottoa rajoittava tekijä. Niukat tukiverkostot ja sosiaalinen eristäytyminen vaikeuttivat myös digiteknologian arkeen sulauttamista. Tämän tutkimuksen tuloksena työelämän ulkopuolella olevien maahanmuuttajanaisten digiteknologian arkeen sulauttamisesta syntyi varovaisen positiivinen kuva. Julkisia digitaalisia palveluita oli jo hyvin tarjolla, mutta ne eivät vielä olleet kovin käyttäjäystävällisiä maahanmuuttajan kannalta. Maahanmuuttajanaiset tarvitsivat joko eri järjestöjen tai oman sosiaalisen verkostonsa tukea palveluita sujuvasti käyttääkseen ja itselleen merkittäviä palveluita löytääkseen. Digipalveluiden käytössä haastavinta oli niiden käytön edellyttämä suomen kielen hallinta. Tulevaisuudessa digipalveluiden kehittämistyötä olisi hyvä tehdä yhdessä asiakkaiden kanssa unohtamatta sotehenkilöstön asiakastyö- ja palvelunkehittämiskoulutusta.

Tutkielman aiheena on työpaikkakiusaaminen ja sen yhteys uniongelmien esiintyvyyteen alle 40-vuotiailla kunta-alan työntekijöillä. Työpaikkakiusaamisella tarkoitetaan työyhteisön jäseneen kohdistettua eristämistä, työn mitätöintiä, uhkaamista, selän takana puhumista tai muuta painostusta. Kiusaaminen liittyy tilanteisiin, missä kiusaamisen uhri on epätasa-arvoisessa asemassa kiusaajaan nähden. Kiusaajalla on yliote kiusattavaan ja alistaa häntä. Kiusaamisen kohteen on vaikeaa puolustaa itseään. Kiusaaminen on myös systemaattista ja jatkuvaa. Suomessa sen esiintyminen vaihtelee 5–10 % välillä. Kiusatuilla työntekijöillä on enemmän sairauspoissaoloja ja tällä on yhteys toimintaan ja tuottavuuteen työpaikalla. Työpaikkakiusaaminen on yhteydessä uniongelmiin yli 40-vuotiailla työntekijöillä, mutta vähemmän tiedetään, miten kiusaaminen vaikuttaa tätä nuorempien työntekijöiden uneen. Tämän tutkielman on tarkoitus tältä osin täydentää jo olemassa olevaa tutkimustietoa. Aineistona on vuoden 2017 Helsinki Health Study- poikkileikkausaineisto alle 40-vuotiaista Helsingin kaupungin työntekijöistä (N=5898, vastausprosentti 51,5 %). Lopullinen tutkimusaineisto sisältää 4766 havaintoyksikköä, kun puutteelliset vastaukset on poistettu. Kyselylomakkeella kerättiin tietoa muun muassa tutkittavien terveydestä, toimintakyvystä ja työoloista. Tutkielman tutkimuskysymys on seuraavanlainen:” Onko työpaikkakiusaamisella yhteyttä uniongelmiin alle 40-vuotiailla kunta-alan työntekijöillä?” Koko aineistossa 4 % raportoi kokevansa työpaikkakiusaamista tällä hetkellä. Työpaikkakiusaamisen kohteena oleminen aiemmin tässä tai toisessa työpaikassa oli tätä yleisempää, 9 % havaitsi kiusaamista jatkuvasti ja 49 % oli havainnut kiusaamista joskus. Lisäksi moni ei osannut sanoa oliko havainnut kiusaamista ja vielä useampi ei osannut sanoa oliko itse ollut työpaikkakiusaamisen kohteena. Koko aineistosta 31 % raportoi uniongelmia. Selitettävänä muuttujana on uniongelmat ja selittävinä muuttujina logistisissa regressioanalyyseissä ovat työpaikkakiusaamisen kohteena oleminen ja työpaikkakiusaamisen havaitseminen. Taustamuuttujina analyyseissa ovat ikä, sukupuoli, koulutus, työolosuhteet (ruumiilliset ja henkiset), lihavuus, pitkäaikaissairaudet sekä lapsuudessa koettu kiusaaminen. Koko aineistossa kiusaamisen kohteena oleminen tällä hetkellä oli yhteydessä myöhemmin ilmeneviin uniongelmiin, kun huomioitiin lisäksi koulutustason ja työolojen yhteys (OR 2,55, 95 % 1,92–3,39). Jatkuvasti työpaikkakiusaamista havainneet kärsivät uniongelmista, kun lihavuuden ja pitkäaikaissairauksien yhteys huomioitiin (OR 2,23, 95 % 1,79–2,79). Tutkielman tulokset osoittivat, että sekä työpaikkakiusaamisen kohteena olemisella että havaitsemisella on vahva yhteys uniongelmien esiintymiseen, kuten yli 40-vuotiaillakin aiemman tutkimuksen mukaan ja on tärkeää jatkaa tutkimusta työpaikkakiusaamisen ilmiön ymmärtämisen lisäämiseksi ja sen aiheuttamien haittojen korjaamiseksi.

Työllisyysohjelmien tuloksista raportoidaan usein vaikutukset työllistymisasteeseen ja ohjelmiin osallistujien hyvinvointi jää vähemmälle huomiolle. Erityisesti vaikeasti työllistyvien hyvinvoinnista ja työn merkityksestä hyvinvointiin on niukalti tutkimusta. Tässä tutkielmassa tarkastellaan vaikeasti työllistyvien hyvinvointimuutoksia Paikka auki -avustusohjelmaan osallistumisen aikana. Avustusohjelma työllistää vaikeasti työllistyvän vuodeksi sosiaali- ja terveysalan järjestöön. Tutkielman tavoitteena on kuvata, millaisia hyvinvointimuutos kokemuksia ja näkemyksiä Paikka auki -avustusohjelmaan osallistuneilla on. Lisäksi tarkastellaan miten ikä, sukupuoli, koulutustaso, työkokemus, tulevaisuuden suunnitelmat, mentorointi ja työtyytyväisyys selittävät muutosta osallistujan hyvinvoinnissa. Aineistona käytettiin Paikka auki -avustusohjelman kyselyjä vuosilta 2019–2020 (n = 365). Avustusohjelmaan osallistuneiden hyvinvointimuutosta tutkittiin kysymyksellä "Miten elämäntilanteesi on muuttunut Paikka auki -ohjelman aikana?" Kysymystä analysoitiin mixed methods research (MMR) lähestymistavan avulla, siten että ensin kysymystä analysoitiin sisällön erittelyn avulla, jonka jälkeen sisällön erittelyn tuloksia selitettiin käyttäen multinominaalista logistista regressioanalyysia. Vaikeasti työllistyvien hyvinvointimuutokset jakautuivat kahteen ryhmään: positiivinen muutos hyvinvoinnissa ja negatiivinen muutos tai ei muutosta hyvinvoinnissa. Positiivisen muutoksen ryhmässä esimerkiksi taloudellisen tilanteen vakaantuminen, elämänlaadun paraneminen ja itsevarmuuden kasvu näkyi myönteisinä muutoksina hyvinvoinnissa. Vastaajia, jotka kokivat työllistymisen yhteydessä negatiivisen muutoksen hyvinvoinnissa, yhdisti esimerkiksi työn liiallinen fyysinen ja henkinen rasitus sekä työnkuvan epäselvyys. Multinominaalisessa logistisessa regressioanalyysissa vetosuhdetta positiiviseen hyvinvointimuutokseen vahvistivat toisen asteen koulutus, tulevaisuuden suunnitelmat ja työtyytyväisyys. Kun ikä, sukupuoli, koulutusaste ja työkokemus vakioitiin, vain työtyytyväisyyden merkitys säilyi tilastollisesti merkitsevänä. Tutkielman tulokset vahvistavat aiempia tutkimusteoreettisia havaintoja siitä, että työllistymisellä on positiivinen vaikutus työttömien hyvinvointiin ja tulevaisuuden suunnitelmilla sekä työtyytyväisyydellä on merkitystä hyvinvointiin. Vaikeasti työllistyvät ovat haavoittuvassa asemassa yhteiskunnassa ja heidän hyvinvointiinsa on kiinnitettävä enemmän huomiota niin tutkimuksessa kuin päätöksenteossa.

Lapsiperheköyhyys Suomessa ei ole juurikaan vähentynyt 2000- ja 2010-luvuille tultaessa, ja vanhempien pienituloisuuden tiedetään periytyvän muita tulotasoja vahvemmin seuraaville sukupolville. Lapsuus- ja nuoruusaikaan painottuneet, pitkäkestoiset taloudelliset ongelmat ovat uhka lasten ja nuorten mielenterveydelle. Ahdistuneisuushäiriöt ovat yksi nuorten yleisimpiä mielenterveysongelmia, joiden yhteydestä pienituloisuuteen on aiemmissa tutkimuksissa saatu ristiriitaisia ja epäselviä tuloksia. Tämän maisterintutkielman päätavoitteena on selvittää systemoidun kirjallisuuskatsauksen menetelmin, onko vanhempien pienituloisuus yhteydessä nuorten ahdistuneisuuteen ja ahdistuneisuushäiriöihin. Lisäksi alatavoitteena on selvittää, mitä tekijöitä sisäänottokriteereistä seuloutuneet tutkimukset nostavat esille nuorten ahdistuneisuusoireiden taustalta. Sisäänottokriteereiksi määrittyivät tutkimukset, joiden tutkimusjoukkona olivat 11–18-vuotiaat nuoret. Tutkimusten aineisto tuli olla kerättynä OECD-maissa vuosien 2000–2022 aikana. Harmaa kirjallisuus rajautui pois. Tietokantahaku toteutettiin Medline-, PsycInfo- ja Scopus-tietokantoihin syksyllä 2023. Tämä tuotti 660 osumaa ja näistä seuloutui kahdeksan (8) sisäänottokriteerit ja metodologiset MMAT-laatukriteerit täyttävää tutkimusartikkelia varsinaiseen analyysiin. Tutkimukset analysoitiin narratiivisen synteesin menetelmin ja tutkimusten kategorisoimisessa hyödynnettiin temaattista analyysia. Tutkimuksista viisi (5) löysi yhteyden vanhempien pienituloisuuden ja nuorten ahdistuneisuuden sekä ahdistuneisuushäiriöiden väliltä. Tuloksissa oli havaittavissa, että vanhempien tulojen pienentyessä nuorten ahdistuneisuus kasvoi. Kokonaan pienituloisessa otoksessa ahdistuneisuusoireet yhdistyivät kaikkein pienituloisimpiin nuoriin. Kolme (3) tutkimusta ei löytänyt yhteyttä vanhemman pienituloisuuden ja nuoren ahdistuneisuusoireiden välillä. Ahdistuneisuuden taustalta puolestaan nousivat naissukupuoli, matala koulutustausta sekä yksinhuoltajuus ja vanhemman kanssa asuminen. Vaikka katsauksen tutkimuksista suurempi määrä löysi yhteyden vanhempien pienituloisuuden sekä nuorten ahdistuneisuusoireiden väliltä, ei yhteys ole täysin selkeä. Aineisto jäi melko pieneksi, joten aiheesta tarvittaisiin lisää tutkimusta. On mahdollista, että tulos puoltaa aiemmin havaittua, ristiriitaista tai epäselvää yhteyttä.

Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaali- ja terveystutkimuksen ja -johtamisen maisteriohjelma Tekijä: Elli Uusikoski Työn nimi: Vanhushoivan rahoituksen vastuunkantajat – Hoivaan käytetyt resurssit omaishoitajien näkökulmasta Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: huhtikuu 2024 Sivumäärä: 70 + 3 liitettä Avainsanat: hoiva, omaishoiva, omaishoivan kustannukset, vanhushoivapolitiikka, laa-dullinen tutkimus Ohjaajat: yliopistonlehtori Anna Leppo, apulaisprofessori Minna Zechner Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Omaishoiva on paitsi hoivan antamista ja vastaanottamista, myös poliittinen ja taloudelli-nen kysymys. Omaishoiva olisi helppo nähdä ainoastaan yksityisen elämän piiriin kuulu-vaksi – kutsutaanhan sitä rakkauden työksi. Hoivan järjestäminen on kuitenkin aina po-liittinen ratkaisu ja politiikka myös muovaa niitä ehtoja, joilla hoivan tarpeisiin vastataan. Suomi yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa on ollut tunnettu kattavista ja kaikille kansa-laisille tarjolla olevista hoivapalveluista. Suomalaisessa vanhushoivapolitiikassa ovat kui-tenkin viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana puhaltaneet voimakkaat muutoksen tuu-let, mikä on tehnyt vanhusten hoivapalveluista jatkuvien säästötoimenpiteiden ja uudelleen organisoinnin kohteen. Vanhushoivapolitiikan suunnanmuutos on johtanut siihen, että vastuu vanhusten hoivasta on siirtynyt enenevissä määrin perheille ja iäkkäille itselleen. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii omaishoidon tuki, joka on ainoa vanhusten palvelu, jonka kattavuus on noussut ja jonka kattavuutta halutaan edelleen lisätä. Väestö ikääntyy Suomessa nopeammin kuin OECD-maissa keskimäärin ja kannustin lisätä omaishoivaa liittyy sen julkiselle taloudelle tuomiin miljardiluokan säästöihin vanhusten hoivan ja hoidon menoissa. Se, että omaishoiva säästää julkisia menoja, ei kuitenkaan muuta hoivaa vapaaksi kustannuksista. Omaishoitajille hoivavastuusta syntyviä kustan-nuksia on tutkittu viimeisen parin kymmenen vuoden aikana ahkerasti etenkin anglosak-sissa maissa, missä niiden on ennen kaikkea todettu liittyvän hoivavastuun vaikutuksiin ansiotyön tekemiseen sekä omaishoitajien hoivaan käyttämään rahaan ja aikaan. Suomes-sa, ja Pohjoismaissa yleisestikin, tutkimustietoa on kertynyt vasta vähän. Tutkielmani paikkaa tätä aukkoa osallistumalla samalla ajankohtaiseen keskusteluun vanhusten hoivan kustannuksista. Tutkielmani tarkoituksena on saada omaishoitajien omasta näkökulmasta tietoa siitä, mil-laisia kustannuksia hoivan antaminen aiheuttaa. Tavoitteena on ymmärryksen lisääminen hoivan taloudellisia ja muita kustannuksia aiheuttavista tekijöistä, myös jotta ne osattaisiin paremmin huomioida esimerkiksi poliittisessa päätöksenteossa ja palvelujärjestelmässä. Tutkimuskysymyksenä on: Millaisista tekijöistä omaishoivan kustannukset omaishoitajien näkökulmasta syntyvät? Tutkimus sijoittuu laadullisen yhteiskuntatieteellisen hoivatutki-muksen kentälle. Tutkimuksen aineistona toimi Sustageable-tutkimushankkeessa valmiiksi kerätty haastatteluaineisto, jossa haastateltiin omaishoitajia, jotka huolehtivat yli 65-vuotiaan läheisensä hoivan tarpeista. Aineisto koostuu 22 haastattelusta ja se analysoitiin teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustulokset vastasivat pitkälti aiempaa kansainvälistä tutkimustietoa. Ne kuitenkin tuottivat suomalaisen vanhushoivapolitiikan kontekstissa tärkeää laadullista tietoa siitä, millaiset tekijät aiheuttavat kustannuksia iäkkään läheisensä hoivan tarpeista huolehtiville omaishoitajille. Maisterintutkielma vahvistaa käsitystä vanhushoivapolitiikan suunnan-muutoksen vaikutuksista omaishoivaan ja siitä merkittävästä panoksesta, jolla omaishoita-jat käyttämiensä resurssien kautta vanhusten hoivaan osallistuvat.

Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on tutkia vuorovaikutusohjannan (IPC-N) implementointia, juurrutusprosessin koordinointia ja implementoinnin erityispiirteitä yhteistyöalueiden yliopistollisissa sairaaloissa implementointityötä tekevien ammattilaisten näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on lisätä ymmärrystä, miten Suomen palvelujärjestelmässä sote-uudistuksen alkumetreillä implementoidaan näyttöön perustuvaa psykososiaalista menetelmää. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjaa implementointitutkimukseen. Tutkielmassa hyödynnetään teoreettisena pohjana EPIS-viitekehystä, josta johdetaan implementoinnin vaiheet, joita ovat kartoitus-, valmistelu-, implementointi- ja ylläpitovaihe. Tutkielman viitekehystä täydentää implementoinnin edistäjät ja heidän tekemänsä implementointityö, josta jälkimmäistä tarkasteltiin tarkemmin implementointistrategioiden näkökulmasta. Tutkielmassa tutkitaan hyödynnettyjä implementointistrategioita implementoinnin eri vaiheissa sekä selvitetään, millaista yhteistyötä osana implementointia on tehty. Tutkimus on laadullinen. Aineisto on analysoitu hyödyntäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkielman aineistona on kuusi teemahaastattelua. Aineisto on kerätty kolmesta yliopistollisesta sairaalasta. Haastateltavat ovat yliopistollisissa sairaaloissa työskenteleviä sairaanhoitajia tai lääkäreitä. Kaikki haastateltavat olivat työssään olleet tekemisissä vuorovaikutusohjannan implementoinnin kanssa implementoinnin eri vaiheissa. Tulokset osoittavat, että yliopistollisissa sairaaloissa menetelmää implementoivat ammattilaiset hyödynsivät eniten arvioivia ja iteratiivisia strategioita, sidosryhmien välisten suhteiden kehittämisen strategioita sekä sidosryhmien kouluttamisen strategioita osana implementointiprosessin eri vaiheita. Vähiten hyödynnettiin kuluttajien osallistamisen, rahoituksen ja infrastruktuurin muuttamisen strategioita. Implementointistrategioita hyödynnettiin erityisesti implementointi- ja ylläpitovaiheissa. Yhteistyötä tehtiin eri toimijoiden kanssa implementoinnin eri vaiheissa. Kartoitusvaiheessa yhteistyötä tehtiin yliopistollisten sairaaloiden tasolla lähinnä nuorisopsykiatrian ylilääkäreiden kesken, kun tarve nuorten masennuksen hoitoon tarkoitetulle menetelmälle tunnistettiin. Valmisteluvaiheessa yhteistyötä tehtiin aluksi kansallisesti, mutta yhteistyö hiipui. Yhteistyötä tehtiin myös hyvinvointialueiden kanssa. Implementointivaiheessa yhteistyö muihin yliopistollisiin sairaaloihin riippui paljon yksilöiden omista verkostoista. Hyvinvointialueiden kanssa yhteistyötä jatkettiin. Ylläpitovaiheessa yhteistyö keskittyi hyvinvointialueiden ja esihenkilöiden kanssa yhteyden pitämiseen, jotta menetelmä jäisi hyvinvointialueiden palveluvalikoimaan ja sille saataisiin jatkoresurssi. Yhteenvetona voidaan todeta, että jatkossa otettaessa kansallisesti käyttöön menetelmiä, tulisi niiden implementointiprosessia olla mietittynä laajemmin ja tarkemmin. Osana implementointia tulisi olla vahva, kansallinen yhteistyö ja koordinaatio. Menetelmällä tulisi olla kotipesäorganisaatio, joka suunnittelee menetelmäkoulutuksen ja tiivistää olemassa olevaa tietoa.