Browsing by master's degree program "Master 's Programme in Society and Change"
Now showing items 61-80 of 122
-
(2022)Tämän tutkimuksen aiheena on köyhäinapua saaneiden helsinkiläisnaisten työ ja toimeentulo 1920-luvulta 1950-luvulle. Selvitän, millä aloilla köyhäinapua saavat naiset työllistyivät. Selvitän myös, miten taloudelliset velvollisuudet jakautuivat näissä perhetalouksissa ja mikä rooli naisten ansioilla oli perheen toimeentulossa. Tutkimani joukon työmarkkina-asemaa leimaa epävarmuus, eli prekaariuus. He työllistivät itsensä lyhytkestoisissa palkkatyösuhteissa, erilaisella kotituotannolla, pienkaupalla tai palveluilla. Työttömyys ja työnpuute oli usein riittämättömien ansioiden taustalla. Tutkielmassa pohditaan myös, miten Helsingin kaupunki järjesti työttömyystyötä naisille ja mikä oli toiminnan tarkoitus. Saivatko työttömät parempia ammatillisia valmiuksia ja palveliko toiminta heidän kiinnittymistään työmarkkinoille. Lähestyn aihettani kahden eri aineiston kautta. Käyttäen aineistonani Helsingin kaupungin huoltoviraston henkilöakteja, pyrin selvittämään niissä esiintyvien naisten ansaintastrategioita ja rakentamaan kuvaa tyypillisistä lyhytkestoisista ja epävarmoista naisten ammateista. Toisaalta käytän kaupungin työnvälitystoimiston dokumentteja naistyöttömyyttä ja sen hoitoa koskien. Oletuksena on, että tutkimani epävakaassa työmarkkina-asemassa olevien naisten joukko on usein sekä köyhäinhoito- että työnvälitysviranomaisten toimien kohteena. Tutkimusaiheita lähestytään naishistoriallisella tutkimusotteella. Tarkoituksena on tehdä näkyväksi naisten toimijuutta ja työtä sektoreilla, jotka ovat jääneet työmarkkinahistoriassa varjoon. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä hyödynnetään Marcel van der Lindenin sorrettujen tai alistettujen luokkien käsitettä ja erityisesti teoretisointia vapaan palkkatyön ja alisteisen työn välimuodoista. Tutkimus antaa viitteitä, että itsensä erilaisilla yrittäjämaisilla palveluilla ja käsitöillä tai lyhytkestoisilla palkkatöillä elättäneiden naisten joukko pysyi työtätekevinä köyhinä lähes koko työuransa ajan. Köyhäinavustus oli liian pieni ja toimeentuloa täydennettiin melkein aina työansioilla. Toimeentulo saatiin riittämään myös hyödyntämällä muita resursseja, esimerkiksi pitämällä alivuokralaisia. Köyhyyteen oli usein syynä myös tulojen epäsäännöllisyys ja työttömyys, jota kaupungin työllistämistyöt eivät korjanneet. Kaupungin työttömille naisille tarjoama hätäaputyö ei antanut työttömille eväitä työllistyä vapailla työmarkkinoilla, vaan oli lähinnä keino välttää rahallisen avustuksen maksamista. Työtuvat eivät järjestelmänä edistäneet työllistymistä ja niitä oli kallista ylläpitää. 1930-luvun laman myötä niiden toimintalogiikka oli lähinnä välttää rahallisen avustuksen maksamista. Työtupiin ja ammattikursseihin liittyikin kiinteästi tuottavuuden vaatimus, joka minimissään tarkoitti palkkana saadun avustuksen korvaamista työllä. Tuottavuuden vaatimus näkyy myös siinä, miten osallistuja ohjattiin osallistumaan työttömyystöiden ympärille luotuihin eri järjestelmiin. Osallistujien luokittelu perustui heidän oletettuun tehokkuuteensa.
-
(2023)Tutkielman aiheena on, miten sosiaalinen media vaikuttaa 60–70-vuotiaiden suomalaisten elämään. Tavoitteenani on erityisesti selvittää, miten tarkastelemani ihmiset käyttävät ja kuluttavat sosiaalista mediaa, miten he kokevat tämän, miksi he käyttävät tätä ja millaisia vaikutuksia tällä on heidän elämäänsä. Tutkimuksessani rajaan sosiaalisen median määritelmän käsittämään verkkopalveluita, joiden ensisijainen käyttötarkoitus liittyy keskusteluun, sisältöjen tuottamiseen ja jakamiseen tai verkostoitumiseen. Sosiaalisen median tarkasteleminen nyky-yhteiskunnassa on relevanttia, koska useat ihmiset viettävät siellä runsaasti aikaa. Tarkastelen aihetta puolistrukturoitujen haastattelujen ja havainnoinnin kautta. Tutkielman aineisto koostuu kahdeksasta tutkimushenkilöstä. Toteutin kenttätyötäni lähinnä viikonloppuisin 12/2022–3/2023 välisenä aikana. Tutkielmani henkilöt ovat pääosin korkeasti koulutettuja ja aktiivisia. Keräsin aineistoa lähinnä tutkittavien henkilöiden kotona. Osa nauhoitetuista puolistrukturoiduista haastatteluista tehtiin myös muualla kuin henkilöiden kotona. Havainnointia tein lähinnä henkilöiden kotona ja sosiaalisessa mediassa. Teoreettisena viitekehyksenä hyödynnän media-antropologi Johanna Sumialan teoretisointia ihmisten mediakäyttäytymisestä ja hänen ajatuksiaan median ja yhteisöllisyyden suhteesta sekä erityisesti mediasta rituaalina. Toisena teoreettisena viitekehyksenä hyödynnän Daniel Millerin et al How the World Changed Social Media -kirjan esittämiä ajatuksia sosiaalisesta mediasta ja onnellisuudesta. Hyödynnän onnellisuuden tarkastelussa lisäksi antropologi Neil Thinin ajatuksia. Tutkielmani myötä olen osoittanut sen, että sosiaalisella medialla on vaikutusta 60–70-vuotiaiden suomalaisten elämään ainakin jossain määrin. Vaikutukset eivät välttämättä ole yhtä merkittäviä kuin nuoremmilla ikäryhmillä, mutta ikääntyvät suomalaiset eivät ole kuitenkaan tältä täysin voineet välttyä. Sosiaalinen media on tunkeutunut vahvasti perinteisempiin medioihin, kuten televisioon ja radioon, joten sen vaikutukset näkyvät monikanavaisesti. Mikäli käytön osaa rajata itselleen sopivaksi, sosiaalisesta mediasta voi olla hyötyä ja se voi tuoda iloa elämään. Mutta jos käyttöä ei osaa rajata, se voi pahimmillaan aiheuttaa harmia ja pahaa mieltä. Sosiaalista mediaa voi lisäksi hyödyntää ikääntyvien ihmisten yksinäisyydentunteen ehkäisyssä ja ikääntyvien aktivoinnissa.
-
(2023)1960-luku oli Suomessa yhteiskunnallisen ja kulttuurisen murroksen aikaa. Tällöin keskusteluun nousivat myös sukupuoliroolit. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten sukupuolisopimuksesta neuvoteltiin suomalaisessa aikakauslehdistössä vuosien 1966-1968 aikana. Tarkasteluun on valittu yleisaikakauslehti Suomen Kuvalehti sekä naistenlehti Anna. Tutkimusmenetelmänä on käytetty laadullista sisällönanalyysia. Sisällönanalyysi on tehty teoriaohjaavasti. Valittu aineisto on kategorisoitu Raija Julkusen esittämän sukupuolisopimuksen ”ydinsisällön” mukaan. Julkusen mukaan Suomessa neuvoteltiin vuosien 1966-1975 aikana uudelleen sukupuolten suhteita yhteiskunnassa määrittänyt sukupuolisopimus. Tätä sopimusta Julkunen on kutsunut palkkatyösopimukseksi, sillä sopimuksen keskiössä olivat naisten, myös perheellisten, palkkatyön normalisointi ja sen edellytykset. Laura Saarenmaa puolestaan on esittänyt, että sukupuolisopimuksen neuvottelua käytiin politiikan lisäksi muilla areenoilla, kuten aikakauslehdissä. Tutkielma kuuluu sukupuolihistorian tutkimuskenttään. Sukupuolisopimus ymmärretään säännöiksi, vastavuoroisiksi velvollisuuksiksi ja oikeuksiksi, jotka määrittävät sukupuolten keskinäisiä suhteita ja paikkoja yhteiskunnassa. Sukupuolisopimuksen taustalla vaikuttaa sukupuolijärjestelmä, joka perustuu hierarkian ja eron periaatteille. Nämä käsitteet on yhdistänyt ruotsalainen historioitsija Yvonne Hirdman, ja tässä tutkielmassa käsitteet ymmärretään ennen kaikkea niin kuin suomalaiset yhteiskuntatieteilijät ovat niitä Suomen kontekstiin soveltaneet. Julkisuuden käsitteen avulla puolestaan perustellaan, miksi aikakauslehdet ovat relevantteja tutkimuskohteita: ne osallistuvat demokratialle tärkeään julkiseen keskusteluun siitä, mistä puhutaan, ja miten puhutaan. Tutkielman johtopäätös on, että tarkastelemani aikakauslehdet osallistuivat aktiivisesti sukupuolisopimuksen neuvotteluun aikakaudella. Ne seurasivat aktiivisesti sukupuolirooleista käytyä keskustelua, ja lehtien sivuilla tuotiin erilaisia näkökulmia, mielipiteitä sekä ratkaisuehdotuksia esille. Lehdissä nähtiin sukupuolisopimusta kyseenalaistavia ja uudelleenneuvottelevia puheenvuoroja. Osassa teksteistä neuvotteluun otettiin neutraali kanta tai ylläpidettiin vanhaa sukupuolisopimusta, jossa miehen ja naisen toiminnan alueet olivat eriytyneet yhteiskunnassa. Neuvottelua käytiin etenkin siitä, miten perheellisten naisten ansiotyön edellytyksiä tulisi parantaa. Myös aborttioikeuden laajentamisesta sekä ehkäisystä käytiin keskustelua. Naisten laajentuvaa yhteiskunnallista osallistumista nostettiin erilaisin esimerkein esille sekä naisten kapeaa poliittista roolia kyseenalaistettiin. Miehen perinteisen roolin kyseenalaistaminen näkyi etenkin siinä, miten isyydestä neuvoteltiin.
-
(2023)There is very limited amount of previous research on Finnish housing-related mortgage market during the 1920s, 1930s, and 1940s, that were characterized by the Great Depression and World War II. There is no previous consistent picture on the functioning of mortgage market that time nor full dataset on the mortgage interest rates from different banks. Also, the determination of mortgage interest rates in a historical context has been neglected in previous research. This study examines the functioning of Finnish mortgage market and determination of mortgage interest rates from 1926-1949. The study also explores, how the Great Depression and World War II as financial crises impacted interest rates and mortgage market. The functioning of Finnish mortgage market is examined based on previous housing-related historical research and archival material. The determination of interest rates is studied utilizing multivariate instrumental variable regression (2SLS) model. The model was built on three macroeconomic indicators based on the Keynesian liquidity preference theory, the variables selected to be gross domestic product, living-cost index, and money supply. The data for the research was collected from the Central Archives for Finnish Business Records, and includes for example loan registers, board minutes and banks’ internal guides. The archival materials were from Suomen Asuntohypoteekkipankki, Pohjoismainen Yhdyspankki, Kansallis-Osake-Pankki and savings banks from Uudenmaa savings bank region. The interest rate data has been collected from the Official Banking Statistics of Statistics Finland. As observed in the study, between 1926 and 1949 the Finnish mortgage market faced constant uncertainty and change due to economic and political instability. Legislation, evaluation of collaterals, as well as information retrieval on candidate debtors began to develop during this period. Despite that, banks were operating in an unpredictable environment where political steering was strong and risk evaluation difficult. The results of econometric analysis prove that the determination of interest rates cannot only be explained by the liquidity preference theory. They were determined also by political factors, like the interest rate agreements formed by the banks in 1930s and 1940s. The agreements sought to provide stability in turbulent times. The dataset on interest rates utilized in this study was very small, and that is why the econometric analysis cannot provide final conclusions on the interest rate movements and determination dynamics between 1926-1949. However, the results obtained in this study can provide a comprehensive picture on the actors participating the loan market, principles behind granting loans, and changes in the aforementioned. This information helps, for example, to re-evaluate the functioning of housing markets at the time and asses the coping of households during the Great Depression and World War II. Additionally, the regression analysis provides one perspective to the dynamics behind interest rate determination. This information can be useful in modern context while assessing the impact of interest rate level alterations as well as in societal problem solving.
-
(2023)Tämä maisterintutkielma tarkastelee Suomen toimijuutta Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa (Etyk) vuosina 1989–1992. Tarkemmin toimijuutta tutkitaan Etykin sotilaallisten neuvotteluiden eli luottamusta ja turvallisuutta lisääviä (LTL) -toimia ja tavanomaisia asevoimia Euroopassa (TAE) koskevien neuvotteluiden kautta. Tutkielman primääriaineistona toimivat Suomen hallituksen kertomukset vuosilta 1989–1992 sekä ulkoasianministeriön LTL- ja TAE-neuvotteluita koskeva aineistokokonaisuus. Menetelmänä on Margrit Schreierin laadullinen sisällönanalyysi (QCA). Tutkielman teoreettisen viitekehyksen ytimessä on toimijuus, joka määritellään tietyn ryhmän tai yksittäisten ulkopoliittisten toimijoiden toimintana heidän valintojensa, mieltymyksiensä ja ideoidensa kautta. Nämä huomiot toimijuudesta yhdistetään Matti Pesun tutkimuksesta johdettuun ajatukseen ulkopoliittista koulukunnista valtion ulkopoliittisessa diskurssissa. Suomen Etyk-toimijuuden ilmentymiksi tapahtumahistoriasta vuosilta 1989–1992 tunnistettiin aktiivisuus ja yhteistyö. Tapahtumahistoriaa tarkastellessa LTL- ja TAE-neuvottelut nousivat esille korostuneesti, mikä vaikutti tutkielman aiheen tarkempaan rajaukseen. Toimijoista keskiössä oli Suomen neuvotteluvaltuuskunta, joka koostui diplomaateista ja sotilaista. LTL- ja TAE-neuvottelut todettiin merkittäviksi, ja merkittävyyden ytimessä oli Suomen omien turvallisuushuolien puolustaminen. Turvallisuushuolet liittyivät puolustusjärjestelmien eroihin sekä neuvotteluiden merelliseen ja alueelliseen ulottuvuuteen. Suomen toimijoita huolestutti erityisesti Neuvostoliiton aseistuksen siirtyminen Suomen rajojen tuntumaan. Yhteistyön osalta korostuneeseen rooliin nousi NN-ryhmä ja sieltä erityisesti Ruotsi. NN-ryhmän yhteistyössä ilmeni ongelmia muun muassa koordinoinnissa sekä maiden puolustaessa omia etujaan yhteisen edun sijasta. Ryhmä näyttäytyi rutinoituneena työskentelytapana ja jäänteenä historiallisesta jatkumosta, joka tulikin päätökseensä 1990-luvun alussa. Myös Ruotsin kanssa kohdattiin ongelmia NN-ryhmässä, mutta kyseessä oli tulkintani mukaan erillinen ongelmakokonaisuus ja yhteistyö nähtiin Suomen toimijoiden kesken tavoittelemisen arvoisena. Kaksinapaisen maailmanjärjestelmän murtumisella ja sen johdosta syttyneillä kriiseillä oli konkreettisia vaikutuksia sekä neuvotteluihin että niiden ilmapiiriin. Primääriaineistossa esiintyi Pesun määrittelemistä ulkopoliittisista koulukunnista ainoastaan pienvaltiorealisteja ja integrationisteja. Vahvinten pienvaltiorealistista koulukuntaa määritteli käsitys naapuruudesta eli Neuvostoliitosta ja sittemmin Venäjästä, mitä leimasi geopoliittinen realismi. Käsitys naapuruudesta oli myös pienvaltiorealisteja ja integrationisteja eniten erottava tekijä. Integrationisteja vahvinten määritteli heidän Etyk-korostuksensa. Neuvotteluissa oli kyse sekä valtion suvereniteetin kannalta elintärkeistä ominaisuuksista, eli puolustuskyvystä ja siihen liittyvän tiedon jakamisesta, että valtion intressien ytimessä olevasta tulevaisuutta määrittelevästä turvallisuuspolitiikasta. Nämä huomiot selittivät tulkintani mukaan sitä, että neuvotteluihin suhtauduttiin realistisesti kansainvälispoliittisia realiteetteja kunnioittaen.
-
(2023)On 26th of March in 2020 South Africa headed into lockdown in the start of Covid-19 pandemic impacting more severely the wellbeing of the most disadvantaged groups in the society. The structural characteristics of the social protection system that people had to rely on created many challenges putting the beneficiaries even more at risk contracting the virus. Existing research has examined the potential of cash transfers programs in reducing global inequalities having a positive consensus of the broad beneficial impact of the programs to health, consumption and families well-being. However, the perspective of the beneficiaries and the violent structures of the social protection system has had less attention. This thesis aims to address this gap by examining the access barriers to cash grants during Covid-19 pandemic using structural and neoliberal violence as a conceptual tool showcasing that the programs will have limited possibilities to decrease poverty in the long run and meet the aims of the programs if the root causes of inequality are not addressed at the same time. 14 newspaper articles containing a keyword “social grant” from the year 2020 were chosen for ethnographic document analysis from the online media GroundUp. GroundUp’s background in community work, focus on the lived experiences of the people in their stories and the ability to cover stories of marginalized people were the main reasons to select the media. The articles chosen explored people’s experiences with the social grant system revealing the structural violence through the hardships people faced while trying to cope with the loss of income due the pandemic. In the ethnographic document analysis a mix of inductive and deductive strategies were used to develop a coding frame based on the theory of neoliberal and structural violence. The experiences of people show how the socio-economic background and poverty made grant beneficiaries more vulnerable to Covid-19 making it impossible to follow safety measures while trying to access the social grants. Having to travel for a long time on public transportation, staying in crowded places for long periods of time and sleeping outside with other people increases the possibility of getting infected and acted as examples of how structural violence manifests itself during the process of grant collection. Beneficiaries also faced unnecessary physical and mental distress while waiting as well as facing uncertainty and anxiety about the survival of the household. Overall, the results show how the lack of money and the inability to meet basic needs of the household were the main concerns of the people while Covid-19 and getting ill remained as secondary. The thesis reveals the ways grant admission process brought a new dimension of suffering for those in vulnerable situations, reproducing and amplifying the intensity of pre-existing structural violence in the system. It highlights the fact that the exposure to the virus is tightly related to the socio-economic background and the structures of the society that determine the everyday patterns and range of choices people can make. For these programs to have real transformative power to fight poverty and inequality, more focus needs to be put on the ideologies and policies that shape the structures of neoliberal societies.
-
(2022)Tämä tutkielma keskittyy nettipokerin kehitykseen Suomessa, vuoden 2010 arpajaislakiin ja sen ympärillä käytyyn keskusteluun pokerilehdistössä ja muualla mediassa. Internet toi Suomen kansallisille rahapelimonopoleille uusia kilpailijoita. Hallituksen asettama rahapelifoorumi aloitti toimintansa vuonna 2004 ja toi esityksensä nettipokerin estämisestä osana lapsipornosensuurilakia julkisuuteen helmikuussa 2007. Hanke ei edennyt, kun vastuuministeri Susanna Huovinen torppasi ajatuksen ja vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen asetettiin uusi arpajaislain uudistamista koskeva hanke. Tutkimuskysymyksiksi on määritelty kysymykset ”Mitkä tekijät johtivat vuoden 2010 arpajaislain uudistukseen?” ja ”Miten arpajaislain uudistus vaikutti nettipokerin kehitykseen Suomessa?”. Hypoteesiksi arvioidaan, että arpajaislakiuudistukseen vaikuttivat poliitikkojen tarve puolustaa monopolia, mutta myös toisaalta lisätä sen tuottamaa rahavirtaa. Päätöksenteossa olivat lisäksi mukana pelimonopolien edustajat, virkamiehet ja rahapelaamiseen liittyvät sidosryhmät. Ulkomaiset peliyhtiöt ja Euroopan Unioni toimivat suomalaisten päättäjien kannalta lähinnä häiriötekijöinä, mutta niiden toiminnalla oli merkittävä vaikutus arpajaislain sisällön muotoutumiseen. Nettipokerin suosion kasvettua valtaviin mittoihin myös äänestäjien näkökulmasta tuli merkittävä: vuoden 2007 vaaleissa nousi esille ehdokkaiden suhtautuminen nettipokerin blokkaamiseen. Nettipokeria ja nettipelaamista on laajemmin tutkittu erityisesti ongelmapelaamisen näkökulmasta, mutta lainsäädännön kehitystä, arpajaislain muutosta sekä näiden vaikutuksia ei akateemisessa tutkimuksessa ole merkittävästi tutkittu. Työssä käytetään pääasiallisena aineistona laajaa suomenkielisten pokerilehtien tarjontaa etenkin vuosilta 2006–2012 ja tukiaineistona muuta mediauutisointia sekä virallisten tahojen dokumentteja. Tutkielman havainnot osoittavat, että Suomessa päättäjillä ei ollut halua tai aikomusta luopua pelimonopolista. Suomen kolmeen yhtiöön jaettu pelimonopoli joutui osin ulkoisen kilpailun kohteeksi jo ennen nettipokerin suosion kasvua, kun Veikkauksen netissä tarjoama vedonlyönti joutui kilpailemaan ulkomaisten kilpailijoiden kanssa. Ulkoiset olosuhteet ovat vaikuttaneet lainsäädäntötyöhön – etenkin Euroopan Unionin harjoittama monopolin oikeutuksen uudelleenarviointi sekä toimet Euroopassa vapaan kilpailun edellytysten parantamiseksi rahapelialalla ovat vähentäneet monen toimijan pyrkimyksiä rajoittaa kilpailua. Yksityisten peliyhtiöiden edustajia ei hyväksytty valtion asettamiin toimielimiin suomalaisen rahapelilainsäädännön uudistamiseksi. Myös pelaajien edustus niissä jäi vähäiseksi. Rahapelimonopolien osalta etenkin Raha-automaattiyhdistyksen kiinnostus laajentaa toimintaansa internetissä kääntyi alun kielteisestä asenteesta positiiviseksi. Kansallinen nettipokeri ei saanut suurta menestystä, mutta Raha-automaattiyhdistyksen nettikasinosta tuli uusi merkittävä rahanlähde monopoliyhtiölle. Arpajaislain osalta pokerinpelaajat ja peliyhtiöt eivät onnistuneet saamaan kunnolla ääntään kuuluviin lainsäädäntöprosessin aikana. Osasyynä oli molempien tahojen hajanaisuus: Suomen Pokerinpelaajat ry:n toimintaa haittasivat keskinäiset ristiriidat ja peliyhtiöt taas pyrkivät vaikuttamaan keskusteluun ilman yhteistä koordinointia. Kokonaisuutena lainsäädäntökeskusteluun pääsivät osallistumaan suljettujen ovien takana vain monopolille myötämieliset poliitikot ja virkamiehet. Pelimonopoli jatkui kolmen monopoliyhtiön toimesta uuden arpajaislain voimaantulon jälkeen, eikä suomalaisilta nettipokerin pelaajilta estetty pääsyä ulkomaisille pelisivustoille. Lakimuutoksen suurimmat vaikutukset olivat ulkomaisten peliyhtiöiden Suomeen kohdistetun mainonnan siirtyminen ulkomaisille toimijoille ja siten nettipokerin näkyvyyden vähentyminen suomalaisessa katukuvassa. Tärkeimpänä johtopäätöksenä tutkielmassa havaitaan, ettei Suomessa ollut 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä minkäänlaista poliittista tahtoa luopua suomalaisten peliyhtiöiden monopoleista. Monopolien taloudellinen nettovaikutus suomalaiseen yhteiskuntaan on miljardiluokkaa ja tämä raha on sitouttanut poliitikot, kolmannen sektorin toimijat ja median vahvasti pelimonopolin tueksi.
-
(2023)Tutkielman aiheena on Britanniassa vuosien 2020–2021 Black Lives Matter -protestien yhteydessä käyty, julkisia monumentteja koskeva yhteiskunnallinen keskustelu, sekä siihen välittyvä ja sen tuottama ymmärrys Britannian modernin historian merkityksestä. Protesteissa ilmennyttä halua poistaa tai siirtää tiettyjä, imperialistiseen historiaan assosioituvia monumentteja käsitellään vaatimuksena arvioida uudelleen näiden symbolien tuottamia ja ylläpitämiä historiallisia käsityksiä sekä narratiiveja, joihin monumentit kutsuvat identifioitumaan. Tarkastelun keskiössä ovat eri hallinnollisten toimijoiden vastaukset tällaiseen haasteeseen. Tutkielmassa britannialaisen historiakulttuurin kenttää lähestytään jälkikoloniaalisen uudelleenneuvottelun tilana, jossa esiintyvät monet jälkikoloniaalisen eurooppalaisen historiakulttuurin taipumukset. Erityisesti huomiota kiinnitetään kahteen tällaiseen virtaukseen: vaikean historian käsittelyyn ja kulttuuriperintöön, sekä näiden toimintaan institutionaalisten tahojen työkaluina. Tutkielman aineisto koostuu Britannian parlamentin keskusteluista, mediakeskustelusta sekä institutionaalisten tahojen aiheen tiimoilta tuottamista materiaaleista. Tarkastelujakson ajallinen kaari kulkee protestien kiivaimmasta vaiheesta kesällä 2020 aina tässä epätavallisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa alulle pantujen institutionaalisten prosessien päättymiseen pääasiassa vuoden 2021 aikana. Protestien huomataan synnyttäneen hallinnollisissa toimijoissa tarpeen ilmaista kyvykkyyttä tarkastella Britannian modernin ajan historiaa kriittistä etäisyyttä ottavalla, tutkijanomaisella otteella. Tämä ilmeni uusien merkitysten liittämisenä tiettyihin monumentteihin, mikä vuorostaan mahdollisti epäsuorasti instituutioille viestimisen omasta luotettavuudestaan ja kypsyydestään. Tämä itsetutkiskeleva taipumus yhdisti muutoin erilaisia lähestymistapoja, kuten konservatiivihallituksen ja perintösektorin organisaatioiden muotoilemaa perintöpolitiikkaa, monumenttien poistamiseen optimistisemmin suhtautunutta Bristolin komissiota, sekä Oriel Collegen komissiota, jonka merkitys Collegen toimintaa ohjaavana työryhmänä jäi vähäiseksi. Esitellylle taipumukselle huomataan myös vastaesimerkkejä, jotka viittaavat ristiriitaisiin narratiiveihin Britannian historian merkityksestä. Johtopäätöksissä perintöä ja vaikean historian käsittelyä analysoidaan syvemmin työkaluina, jotka mahdollistivat tällaisen itsetutkiskelun ilmaisemisen. Tämä taipumus yhdistetään erityisesti imperialismin aikaan assosioituviin monumentteihin, mitä vastoin Britannian uudempaa historiaa kansallisvaltiona käsiteltiin aineistossa eri painotuksin. Samalla pohditaan myös näiden työkalujen rajoitteita historiallisten käsitysten neuvottelussa. Juontaen niiden suosiosta hallinnollisten tahojen käytössä tällaiset kehykset yhdistetään identiteettipoliittisiin päämääriin, jotka asettivat britannialaiselle poliittiselle yhteisölle tiettyjä rajoja.
-
(2022)Tutkielmassa tarkastellaan heteroseksuaalisten maskuliinisuuksien merkityksiä jatkosodanaikaisissa rintamayhteisöissä. Tavoitteeni on tarkastella sukupuolihistoriallisesta näkökulmasta sitä, mikä merkitys heteroseksuaalisilla maskuliinisuuksilla oli rintamayhteisöissä jaettuna kokemuksena ja mitä hyötyä tästä mahdollisesti oli yksilöille ja yhteisöille. Tarkastelun kohteena ovat sotilaiden rintamalla käymät keskustelut seksiin ja seksuaalisuuteen liittyen. Tarkastelen näitä teemoja hyödyntäen sukupuoli- ja sosiaalihistoriallisia sekä kriittisen miestutkimuksen lähestymistapoja, feminististä sukupuolen teoriaa ja hegemonisen maskuliinisuuden käsitettä. Tutkimusaineistona olen käyttänyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) korsuperinteen kilpakeruun aineistoa vuodelta 1973. Aineisto koostuu 265 veteraanin muistelukerronnasta. Keräsin vastauksista noin 500 sivuisen aineiston, jossa esiintyviä seksiin liittyviä tarinoita, huumoria, ajatuksia ja asenteita analysoin laadullista sisällönanalyysiä hyödyntäen. Tutkin sitä, millä tavoilla sotilaat rakensivat ja tuottivat seksuaalista identiteettiään ja sukupuoltaan sota-aikana, mikä merkitys heteroseksuaalisilla maskuliinisuuksilla oli rintamayhteisöissä sodan aikana sekä sitä, millaisia heteroseksuaalisten maskuliinisuuksien ihanteita ja hegemonista maskuliinisuutta näin tuotettiin. Analyysini jakautuu yksilön puheen ja yhteisön toiminta- ja puhetapojen analyysiin. Yksilön puheessa on keskeistä se, millaisia käsityksiä ja odotuksia sotilailla oli seksin sisällöstä ja miten seksiin suhtauduttiin. Yhteisön toimintatavoissa tarkastelin sitä, mikä oli rintamalla seksuaalisuuden ilmaisuissa sallittua ja kiellettyä, millä tavoilla sotilaat hakivat hegemonista asemaa suhteessa toisiinsa sekä toimintatapoja, jotka alistivat yksilön seksuaalisuuden yhteisön pääomaksi. Heteroseksuaalinen maskuliinisuus edusti rintamayhteisöissä oletettua ja jaettua kokemusta, joka palveli yhteisöjen yhteenkuuluvuuden tunnetta, mikä saattoi auttaa sotilaita luomaan merkityksellisyyttä sotakokemuksilleen. Sota yhtenäisti sukupuolirooleja ja sukupuoliin kohdistuneita odotuksia, jotka rintamayhteisöissä näyttäytyivät korostetun heteroseksuaalisena maskuliinisena käytöksenä ja miehistön luoman ja jakaman hegemonisen maskuliinisuuden tuottamisena.
-
(2021)Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan kuinka skeittaaminen voi toimia väkivallattoman vastarinnan muotona Palestiinassa. Skeittaaminen on oma alakulttuurinsa, jolla on jo lajin alkuajoista saakka ollut tietynlainen yhteiskunnan etenkin kapitalistisia valtarakenteita vastustava asema. Skeittaaminen voidaan nähdä jopa anarkistisena toimintana, sillä se haastaa normatiivista tapaa liikkua julkisessa tilassa sekä ottaa tilaa haltuun omaehtoisesti, näin vastustaen tilaan ylhäältä liitettyjä merkityksiä. Tutkimuksen pääaineisto koostuu videoista ja ei-akateemisista artikkeleista, joita analysoidaan Foucault ’laisen diskurssianalyysin sekä feministisen visuaalisen analyysin kautta. Tutkimuksessa tunnistetaan seitsemän päädiskurssia, jotka edustavat eri väkivallattoman vastarinnan muotoja. Näistä ’skeittiparkki vastarinnan tilana’, ’resilienssi vastarintana’ sekä ’tilallinen vastarinta kehollisuuden ja liikkeen kautta’ toimivat suorana vastarintana Israelin miehitykselle, kun taas ’yhteenkuuluvuus globaalin skeittiyhteisön kanssa’ ja ’vastarinta representaatioiden kautta’ vastustavat miehitystä epäsuorasti. Diskurssit ’konservatiivisten normien vastustaminen’, sekä ’länsimaisen skeittikulttuurin vastustaminen’ sen sijaan haastavat kulttuurisia ja yhteiskunnallisia normeja ja asenteita. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Frantz Fanonin postkoloniaalinen teoria, josta etenkin ylempi- ja alempiarvoisen (superior & inferior) teoretisointi nousee keskeiseen asemaan. Fanonin teoriaan liittyy ajatus dekolonisaation väkivaltaisesta luonteesta, joka luo jännitteen tutkielman väkivallattomuuden näkökulmalle. Tätä jännitettä puretaan tarkastelemalla Gandhin väkivallattomuuden teoriaa sekä pohtimalla missä oikeastaan kulkee raja väkivallattoman ja väkivaltaisen vastarinnan välillä. Tutkielman johtopäätöksenä on, että vaikka skeittaaminen ei itsessään vapauta Palestiinaa Israelin miehityksestä, sillä voi olla erityisen vapauttava vaikutus skeittaajiin itseensä, joka nähdään sekä mentaalisena että kehollisena dekolonisaationa. Lisäksi palestiinalaisen skeittikulttuurin nähdään haastavan länsimaista skeittikulttuuria, jossa maskuliinisuus on ollut perinteisesti keskiössä.
-
(2022)This thesis focuses on examining a popular concept in European Union’s foreign policy – Normative Power Europe. The thesis argues that we should adopt a different approach than is currently used to analyse Normative Power Europe. In here, the concept is seen as a foreign policy discourse, that has achieved a hegemonic position, and therefore dominated the conception of European Union’s role in international relations for the last decades. A special focus is turned on the relationship between European Union and African actors. The thesis examines Normative Power Europe discourse as a fundamental structure in European Union’s new Africa strategy, introduced in March 2020. The European Union has argued that the strategy builds on renewed partnership with Africa and aims to abolish the donor-recipient relationship between EU and Africa. The thesis draws on constructivist ontology in defining Normative Power Europe as a discourse. The writer argues that by choosing this type of approach, a researcher is able to critically examine the actorness and role of European Union. According to the constructivist ontology, the actorness of EU can be shaped and constructed. A discourse of Europe as normative power is a central element in the construction of European Union’s international role. The findings of this thesis show that European Union represents itself as a better option for Africa to form partnership with, instead of cooperation with such states as China and Russia. Norms and values of EU play an essential role when European Union persuades African actors to form partnership. The thesis argues that by constructing its global power and influence on normative superiority, the European Union risks creating a demand for itself and for its norms-based intervention without a legitimate justification for these actions. This is a problematic arrangement, and the thesis argues, that there is a demand for post-developmental theory in European Union’s foreign policy research.
-
(2022)1990-luvun alussa kaupallinen seksi alkoi näkyä aiempia vuosikymmeniä enemmän julkisissa tiloissa, kuten kaduilla ja ravintoloissa. Samalla myös seksin myymisen muodot ja tavat monipuolistuivat. Suomessa erityisesti prostituution oli ajateltu kuuluvan menneeseen köyhyyden ja sukupuolten välisen epätasa-arvon aikaan. Niinpä niin kutsutusta ”seksibisneksestä” alkoikin sen alkamisen myötä nopeasti muotoutua julkisessa keskustelussa yhteiskunnallinen ongelma. Tässä tutkimuksessa analysoidaan 1990-luvun seksibisneskeskustelua koskevan uutisoinnin kehystämisen tapoja ja tarkastellaan niiden luomaa ja välittämää kuvaa kaupallisesta seksistä sekä seksin myyjistä. Aineisto koostuu Helsingin Sanomien, Kuukausiliitteen ja Ilta-Sanomien artikkeleista (n=305), jotka on julkaistu aikavälillä 1990-1997. Metodisena lähestymistapana on käytetty kehysanalyysia sekä aiempaan tutkimukseen pohjautuvaa viiden uutiskehyksen mallia. Suomalaisen prostituution historiaa ja siihen liittyviä asenteita on jonkin verran tutkittu, mutta 1990-luvun käsityksiä kaupallisen seksin muutoksista ei ole kattavasti analysoitu. Tutkimuksessa aineistosta nousi esiin kolme Suomea koskettavan seksibisnesuutisoinnin kehystämisen tapaa. Dominantein kehystämisen tapa oli moraalikehystäminen, joka näkyi aineistossa median tapana korostaa moraalisia näkökulmia ja normien rikkomuksia. Kaupallinen seksi oli siis julkisuudessa ennen kaikkea arvoja, normeja ja asenteita koskeva kysymys. Toissijaisia ja keskenään vaihtelevia kehyksiä olivat puolestaan konflikti- sekä vastuukehys. Konfliktikehystäminen korostui erityisesti keskustelun alkuvaiheessa median tapana kärjistää seksibisneksen ympärille syntynyttä moraalista pohdintaa työn eettisyydestä sekä sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Tämän jälkeen keskustelun huomio alkoi kiinnittyä myös siihen, mitä kaupalliselle seksille pitäisi tehdä ja kenen vastuulle ongelma kuului. Näin ollen moraalisen kehyksen säilyttäessä dominantin asemansa, vastuukehys nousi konfliktikehystä keskeisemmäksi uutisoinnin tavaksi. Ulkomailla tapahtuvaa kaupallista seksiä media kehysti vastuukehystämisen lisäksi tunnekokemuskehyksellä. Poliittinen keskustelu johti useisiin erilaisiin selvityksiin ja mietintöihin, joiden päätehtävä oli ratkaista prostituution ongelma. Uutisoinnin välittämästä keskustelusta piirtyy myös selkeästi kuva siitä, että niin aikalaisille kansalaisille kuin päättäjillekin oli usein epäselvää, mistä seksibisneksessä oikeastaan oli kysymys. Käsitteenä se piti sisällään suuren määrän merkityksiä ja saattoi laajimmillaan tarkoittaa kaikkea topless-tarjoilusta lapsipornon levitykseen. Tutkimuksen keskeinen havainto on aineistossa esiintyvä ulkomaalaisten seksiä myyvien naisten toiseuttaminen verrattuna suomalaisiin seksin myyjiin. Suomalaisten naisten tekemää seksityötä käsittelevässä keskustelussa ja uutisoinnissa keskityttiin naisten oikeuksiin ja uhatuksi koettuun sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Ulkomaalaisia seksin myyjiä koskevassa uutisoinnissa keskiössä olivat suomalaisiin naisiin kohdistuvan väkivallan uhkan lisääntyminen sekä ja rikollisuuden leviäminen, jonka alkusyyksi ulkomaalaiset ilotytöt vastuukehystämisen keinoin esitettiin. Lisäksi ulkomaalaisista seksin myyjistä uutisoimisen tapa näyttää aineistossa riippuvan siitä, kummalla puolen Suomen rajaa tämä maantieteellisesti sijaitsi. Niin kauan, kun seksin myyjä oleskeli jossakin muualla kuin Suomessa, hänet esitettiin ainoastaan vallitsevien rakenteiden, kuten köyhyyden uhrina. Kun ulkomaalainen seksin myyjä taas astui Suomen rajojen sisäpuolelle, hän muuttui yhteiskunnallisen ongelman aiheuttajaksi. 1990-luvun seksibisneskeskustelu oli yksi yhteiskunnallinen neuvottelu ideaalin seksin ja tuomittavan seksin rajoista ja normeista. Kaupallinen seksi pysyi seksimuotojen marginaalissa koko tarkasteluvälin ajan, eikä sitä käsitetty monipuolisena seksin kenttänä, johon mahtuu niin sortoa kuin vapaaehtoisuuttakin. Lisäksi normeista neuvottelu paljasti sukupuolten väliseen tasa-arvoon liittyviä aikalaiskäsityksiä siitä, millaisen naisen ihmisoikeuksien ja turvallisuuden suojelemisen yhteisö näki tärkeänä. Sanomalehtien välittämä keskustelu heijastelee myös 1990-luvun lainsäädännössä tapahtuneita moraalisia rajanvetoja. Seksin myyntiä tai ostoa ei Suomessa päädytty kriminalisoimaan, sillä seksityöntekijöiden turvallisuuden ja terveyden nähtiin näin vaarantuvan. Samalla kuitenkin ulkomaalaislainsäädäntöön tehty muutos mahdollisti seksityöepäilyn käännyttämisperusteeksi. Lisäksi seksityötä varten ei myönnetä esimerkiksi työviisumeja. Näin ollen Suomessa päädyttiin 1990-luvulla julkisen keskustelun ohella myös institutionaalisesti suojelemaan ainoastaan suomalaisia seksin myyjiä, jättäen ulkomaalaiset oikeuksien ulkopuolelle. Näin ollen voidaan todeta seksibisneskeskustelun analyysin kuvaavan myös sitä, kuinka yhteisön pyrkimys suojautua vahvaa stigmaa vastaan näyttää estävän yhteiskunnan tehokkaan puuttumisen sortoon ja väkivaltaan, jota kaupallisen seksin piirissä tapahtuu.
-
(2022)Euroopan yleisradiounionin perustama yleisradioyhtiöiden välinen Eurovision laulukilpailu on järjestetty ja televisioitu vuosittain jo yli 65 vuoden ajan. Se kuuluu maailman pitkäikäisimpiin ja suosituimpiin viihdeohjelmiin. Kilpailu on monin tavoin kytkeytynyt politiikkaan, nationalismiin ja yhteisen eurooppalaisen arvopohjan ideologiaan. Kulttuuripoliittisesta näkökulmasta poplaulukilpailun historia heijastelee sitä, miten ideologisen Lännen ja länsimaalaisuuden historia kietoutuvat populaarimusiikkikulttuuriin ja länsimaalaisen kulttuurillisen post-modernin syntyyn. Tutkielma keskittyy ennen kaikkea Euroopan ja poliittiskulttuurillisen Lännen idean väliseen suhteeseen Euroopan näkökulmasta. Keskiössä on läntisen itseymmärryksen malli (auto-oksidentalismi) sekä eurooppalaisen identifikaation suhde Lännen ideaan. Tutkielmassa kysytään, miten Länsi ja siihen liittyvä narratiivi yhtäältä omaksutaan ja toisaalta torjutaan Eurovision-kilpailuesitysten muodostamassa narratiivissa, ja mitä omaksumisen tapa kertoo kuvitellun Euroopan sijoittumisesta suhteessa Länteen ja Yhdysvaltoihin kylmän sodan aikana, nykypäivänä ja toisaalta tulevaisuudessa. Keskeisenä aineistona on käytetty laulukilpailun lähetyksiä vuosilta 1966, 1979 ja 2017. Huomiota on kuitenkin kiinnitetty lähetyksiin ja kilpailuesityksiin koko kilpailun historian ajalta. Aineistosta tehdyistä havainnoista siirrytään havaintojen jaotteluun laajempiin, Länsi-suhteeseen liittyviin temaattisiin kokonaisuuksiin aikaisemman tutkimuskirjallisuuden pohjalta. Lopuksi pohditaan sitä, miten aineistosta löydetyt merkitykset representoivat laajempaa poliittiskulttuurillista maailmaa ja sen mahdollista tulevaisuutta. Auto-oksidentalismia ja länsimaalaisen identiteetin määrittymistä ennen kylmää sotaa, sodan aikana ja sen jälkeen on pyritty avaamaan ja yhdistämään aineistomateriaaliin käyttämällä antropologian alalla muotoiltuja teorioita oksidentalismista (mm. James G. Carrier, Alastair Bonnett), kansainvälisen politiikantutkimuksen näkemyksiä amerikkalaistumisesta ja sen roolista länsimaalaisen ideologisen blokin ylläpitämisessä (mm. Alexander Stephan) sekä Eurovision laulukilpailuun perehtyvän tutkimuksen huomattavimpia tutkielmia (mm. Dean Vuletic). Poplaulun yhteiskunnallista merkitystä on pyritty käsittelemään sisäistämällä popmusiikkikulttuurin tutkimuksen päämetodeja (mm. Simon Frith). Valitun menetelmän avulla kyetään havainnoimaan ainoastaan kilpailukappaleen tekijöiden ja tulkitsijoiden käyttämiä keinoja ja niiden toistuvuutta, ei kuulijan tai katsojan tulkintaa merkityksestä. Tutkielman keskeisiin tuloksiin kuuluu se, että länsimaalaisuutta pyritään omaksumaan monin erilaisin muotokeinoin, mutta toisaalta myös torjumaan erityisesti silloin, jos sen koetaan esimerkiksi amerikkalaistumisen tai eurooppalaisen universalismin muodossa uhkaavan jotakin läheisempää tai ”juurevampaa” identiteettiä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että läntisen omaksuminen on hallitseva tendenssi Eurovision laulukilpailun kilpailuesityksissä. Läntisen torjuminen näyttäytyy yleensä osana Lännen sisäistä kehitystyötä. Kun tutkitaan erityisesti laulukilpailun suhdetta ideologisen Lännen tulevaisuuteen, huomataan kilpailussa kenties tendenssi kohti homogenisaatiota, mutta toisaalta myös musiikillisia hybridigenrejä ja yleisetnisiä nimittäjiä. Idän ja Lännen vastakkainasettelu korvautuu kuvitellun menneisyyden ja pelätyn tulevaisuuden vastinpareilla. Kuviteltu menneisyys on humaaneihin arvoihin perustuvaa omalähtöistä yhteisöllisyyttä, kun taas tulevaisuuden dystopia on ylhäältä käsin saneltua, universalismiksi naamioitua homogenisaatiota. Uusien maailmanpoliittisten kriisien edessä on kuitenkin liian aikaista todeta, että Lännen rooli identifikaation kohteena olisi jäänyt pelkästään implisiittiseksi taustajuonteeksi eurooppalaisessa populaarimusiikkikulttuurissa – kenties Länsi tulee lähitulevaisuudessa jälleen nousemaan entistä selkeämmän poliittiskulttuurisen identifikaation kohteeksi.
-
(2022)Tutkielmassa tarkastellaan Suomen kotouttamispolitiikassa esiintyviä ongelmanmäärittelyjä 2017-2019. Tutkielmassa kotouttamispolitiikka mielletään osaksi kansallista identiteettipolitiikkaa, minkä vuoksi tutkielmassa tarkastellaan myös käsityksiä ja myyttejä suomalaisuudesta ja suomalaisesta yhteiskunnasta. Eduskunnan tarkastusvaliokunta käynnisti kesäkuussa 2017 tutkimushankkeen, jonka tavoitteena oli kotouttamistoimenpiteiden toimivuuden selvittäminen. Hankkeen lopuksi valiokunta antoi tammikuussa 2019 valvonta-aiheestaan mietinnön, jossa se esitteli konkreettisia kotouttamisen uudistusehdotuksia. Silloisen työministerin Jari Lindströmin mukaan oli myönnettävä, että Suomessa on epäonnistuttu kotouttamisessa. Tutkielman tavoitteena on paikantaa epäonnistumisen taustalla olevat ongelmanmäärittelyt peilaten niitä käsityksiin suomalaisuudesta ja suomalaisesta yhteiskunnasta. Tutkielman analyysityökaluna käytetään Carol Bacchin ’What is the problem represented to be?’ -analyysiä eli WPR-analyysiä. WPR-analyysin avulla aineistosta tunnistetaan politiikanteon taustalla vaikuttavia ennakko-olettamuksia ja totuuksia sekä niiden pohjalta syntyviä ongelmanmäärittelyitä. Tutkielman pääasiallisena aineistona käytetään Eduskunnan tarkastusvaliokunnan tilaaman tutkimushankkeen tuottamia tutkimusraportteja, valiokunnan antamaa mietintöä sekä eduskuntakeskustelua mietinnöstä. Suomalaisuuden ja suomalaisen yhteiskunnan käsityksiä kuvaavana aineistona käytetään niiden historiallista kehitystä ja rakentumista esiin tuovaa kirjallisuutta. Aineiston esiin nousevat Suomen kotouttamispolitiikan ongelmanmäärittelyt ovat monialaisia ja toimijakohtaisia. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan mietinnössä ja kansanedustajien puheenvuoroissa ongelmanmäärittelyiden taustalla esiintyy ennakko-otaksumia, jotka pohjaavat vastaanottavan yhteiskunnan ja kotoutujien kulttuurien ja arvojen erilaisuuksien vertailuun. Kotoutumisen ongelmanmäärittelyjen painopiste on kotoutujien yhteiskunnan toimintaan osallistumisen, kielen oppimisen, työpaikan hankkimisen ja yhteiskunta-arvojen omaksumisen tehostamisessa. Tutkimusraporteissa esitettyjä käytännön ongelmia, kuten resurssien ja laadun tarpeen turvaaminen, palveluiden järjestämisen sirpaleisuus sekä tilastotiedon vajavaisuus tuodaan myös esiin mietinnössä ja eduskuntakeskustelun puheenvuoroissa, mutta niiden painoarvo jää vähäiseksi suhteessa tehostamistarpeeseen. Aineiston analyysin pohjalta havaitaan, että kotouttamispolitiikan ongelmanmäärittelyiden fokus on kotoutumista edistävien tekijöiden arvioinnissa. Sen sijaan kotoutumista estävät tekijät jäävät lähes kokonaan huomiotta. Kotouttamisen epäonnistumisen arviointi tuotetaan osittain irrallisena osana suomalaista yhteiskuntaa ja kansallista identiteettipolitiikkaa. Aineistosta nousee esiin kotouttamispolitiikan käsitteistön monitulkintaisuus, sillä aineiston toimijat käyttävät tiedostamattaan käsitteitä keskenään sekaisin. Erityisesti käsitteiden kotoutuminen ja kotouttaminen monitulkintaisuus aineistossa luo varjon kotouttamispolitiikan ongelmanmäärittelyiden täsmälliseen analysointiin. Tutkielman tulokset paljastavat kotouttamispolitiikan ongelmanmäärittelyiden taustalla vaikuttavia ennakko-olettamuksia ja totuuksia sekä niiden puutteita. Lisäksi tutkielman havainnot aiheen käsitteistön monitulkintaisuudesta osoittavat laajempaa tarvetta käsitteiden uudelleenmäärittämiselle ja muokkaamiselle.
-
(2018)Regional integration in Central Asia (CA) has seen very limited success, despite strong cultural and historical connections and shared grievances. I attempt to identify factors that promote or inhibit intensification of regional cooperation. I use a political economy approach to identify foundational factors, stakeholders and political phenomena that influence deepening regional cooperation. I analyse the formal institutional integration initiatives through realist and constructivist IR theories. I also bind the case study of Central Asia to a broader theoretical debate on the relationship between regionalism and multilateralism in 21st century. The relationship between intraregional dynamics (comprising the CA states) and interregional dynamics (comprising external sponsors or partners contributing to regionalism) is complex, and partially characterized by conflict of interests. CA states lack incentives to promote regional institutions and identities, but are willing to exploit regionalism opportunistically. I analyse CA policy principally through the framework of political elites, emphasizing nationalism and state sovereignty. Simultaneously, CA elites have used open regionalism to meet goals in globalist foreign policy and nationalistic domestic policy. On the other hand, external hegemons perceive strong incentives to promote regionalism under their own leadership. I analyse the external sponsors mostly through a neorealist framework of hegemonic influence. Despite these conflicts, there are some specific areas of shared interests, particularly fighting non- traditional security threats. Use of regional integration initiatives in CA can be perceived as not incompatible with greater multilateralism, even contributing to the integration of the region to a global system on its own terms. Based on this case study, I argue for a complex, non- categorical understanding of regionalism and multilateralism. I argue that new regionalism, and open regionalism in particular, have been used in CA for promoting specifically globalist policy agendas. This conclusion supports the premise that regionalism and multilateralism exist in a dynamic relationship, influencing each other in a mutually supportive manner. Rather than understanding regionalism as a “stumbling block” or temporary “building block”, it should be perceived as a permanent part of the contemporary global system.
-
(2022)Tämä maisterintutkielma tarkastelee, miten poliittiset tulkinnat näyttäytyivät 1930- ja 1990-luvuilla käydyissä valtiopäiväkeskusteluissa koskien Suomen poikkeustilalainsäädäntöä. Poikkeustilalainsäädännöllä tarkoitetaan lainsäädäntöä, joka mahdollistaa perustuslaillisesti kriisin seurauksena vallankäytön keskittämisen yleensä vain keskeisille hallintoelimille. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella, miten tulkinnat uhkakuvista, laillisuudesta ja vallankäytöstä näyttäytyivät ja ilmenivät valtiopäiväpöytäkirjoissa ja -asiakirjoissa, vaikuttaen kokemukseen siitä, miten ja millaisin ehdoin vallankäyttöä kriisissä tuli toteuttaa. Lainsäädäntöä koskevaa keskustelua rajataan Erving Goffmanin kehysanalyysillä neljän tarkastelukehyksen kautta, joiden tarkoituksena on tuoda esiin, miten päättäjien poliittiset tulkinnat näyttäytyivät poikkeustilalainsäädännöstä käydyssä keskustelussa. Tulkintoina voidaan pitää yksilötasoisia odotuksia ja maailmankuvia. Kehyksillä pyritään teorialähtöisesti hahmottamaan, miten kansalaisyhteiskunnan ja vallan suhde vaikutti laista käytyyn keskusteluun, millaisia näkemyksiä lain tarkkuuden suhteen esitettiin, millaisiin uhkakuviin laissa pyrittiin vastaamaan ja missä määrin muut valtiot toimivat esimerkkinä tai vertailukohtana lainsäädännölle. Suomi on valittu tarkastelukohteeksi sen omalaatuisen historiansa takia: Valtion määrittävä turvallisuuspoliittinen asema syntyi 1900-luvulla yhdistelmästä ulko- ja sisäpoliittisia jännitteitä. Tarvittiin lainsäädäntö, joka kykeni parhaalla tavalla ottamaan huomioon erilaiset turvallisuusalueet. Sen tuli olla tiukka, jotta ulkopoliittisen selkkauksen sattuessa laki ei jättänyt kansainväliselle yhteisölle tulkinnanvaraa Suomen koskemattomuudesta. Toisaalta lain tuli olla kykenevä vastaamaan sisäisiin rauhattomuuksiin niin, että vallan jatkuvuus voitiin taata. Erilaiset tekijät näin päällekkäin ja suhteessa toisiinsa rajasivat kriisilainsäädännön toimintatilaa. Tutkimus yhdistelee näkökulmissaan muun muassa Bryan Rooneyn analyysiä poikkeustilojen hallintaan vaikuttavista muuttujista, Antero Jyrängin tulkintoja suomalaisesta oikeusfilosofiasta, sekä Giorgio Agamben tulkintoja poikkeustilojen problematiikasta. Analyysi avaa näin kehityskaaria poikkeustilalainsäädännöstä käydyn keskustelun taustalla. Tutkimus osoittaa, ettei lainsäädännöstä käyty keskustelu määrittänyt ainoastaan poikkeustiloja: keskustelussa neuvoteltiin niin puolueiden välisistä valtasuhteista kuin suomalaisen valtion identiteetistä. Keskeiseksi valtiovallan ja yhteiskunnan suhdetta määrittäväksi tekijäksi muodostuikin ontologinen kysymys siitä, mikä todella oli se kansa, jota tuli suojella ja kenellä oli oikeus asettua sen turvaajaksi. Lainsäädännön kautta myös itse poikkeustilat problematisoitiin, herättäen kysymyksen siitä, missä määrin ja miten poikkeustiloja todella voitiin tai tuli säädellä. Tulkintojen kautta hahmotettiin laajemmin Suomen paikkaa osana Eurooppaa ja kansainvälisiä valtarakenteita, näin kiteytyen kysymykseen siitä, mitä tarkoitti olla länsimainen valtio ja mihin Suomi sopi tässä rakennelmassa. Tutkimus herättää kysymyksen siitä, missä määrin poliittiset päättäjät todella ovat kykeneviä tekemään päätöksiä kansakunnan kohtalosta kriisissä, jos päätösprosessien taustalla vaikuttavat tulkinnat eivät ole jaettuja. Toisaalta se jättää laajemmin pohtimaan poikkeustilojen kykyä toteuttaa hallintaa oikeudenmukaisesti ja puolueettomasti, mikäli lainsäädäntö itsessään politisoituu osana käsittelyprosessia.
-
(2022)Vuonna 1979 perustettiin Helsingissä rockyhtye Hanoi Rocks, josta kypsyi muutaman vuoden ajan Suomen musiikkikenttää ravisuttava ilmiö. Vaikka suomenkielinen rock eli kulta-aikaansa punk-huuman hiipuessa, tähtäsi ja uhosi Hanoi Rocks valloittavansa maailman englanninkielisellä musiikillaan, minkä se myös tekikin suomalaisyhtyeille ennennäkemättömässä mittakaavassa. Hanoi Rocks kuulosti ja erityisesti näytti Suomen rockmaailmassa erilaiselta: heidän ulkokuoreensa kuuluivat värikkäät vaatteet, huivit, meikit ja lakatut tukat, jollaisia ei suomalaisyhtyeillä muuten nähty. Haastatteluissa he kehuskelivat niin musiikillisesta kuin muustakin suosiostaan erityisesti naisten keskuudesta, samalla kuitenkin vihjaillen homoseksuaalisuuden teemoilla. Tällainen mieskuva oli uudenlainen suomalaisella rockkentällä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia vuosina 1979-1985 aktiivisena toimineen Hanoi Rocksin miesrepresentaatiota 1980-luvun alun Suomen kontekstissa ja siihen suhtautumista erityisesti erilaisissa medioissa. Medioiden reaktioista tulkitaan niitä rajoja, joita Hanoi Rocks rikkoi. Tutkimuksessa halutaan tulkita sitä, miten yhtyeen ulkoinen olemus sekä käytös istui aikakauden Suomen maskuliinisuuden malliin. Jotkut asiat yhtyeen olemuksessa provosoivat ja puhututtivat. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, mitkä ne ominaisuudet olivat ja miksi. Näin luodaan populaarimusiikkikulttuurin kautta kuvaa siitä, millaisia olivat 1980-luvun alun maskuliinisuuden mallit Suomessa. Pääaineistona tutkimuksessa käytetään kolmea eri lehteä: rocklehti Soundia, nuorisolehti Suosikkia sekä Helsingin Sanomia. Maskuliinisuuden malleja lähestytään aiemmasta tutkimuksesta tuttujen käsitteiden kautta. Avainkäsitteinä ovat maskuliinisuus, feminiinisyys sekä homous. Kahdesta ensimmäisestä on kirjoitettu valtavasti erityisesti sukupuolentutkimuksen, queer-tutkimuksen ja feministisen tutkimuksen aloilla. Homous-teema on noussut tutkimukseen aineiston kautta - se on toistuva teema lehtiartikkeleissa - ja myös sitä on tuettu aiemmalla kirjallisuudella. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu tähän tutkimusperinteeseen, erityisesti Katie Milestonen ja Anneke Meyerin, Judith Butlerin, Nikki Sullivanin sekä Kai Åbergin ja Lotta Skaffarin tutkimuksiin ja teoreettisiin viitekehyksiin. Tutkimusmetodina käytetään diskurssianalyysia. Kyseinen menetelmä on luonnollinen valinta tutkimukselle, jossa tutkitaan sosiaaliseen todellisuuteen liittyviä ilmiöitä kirjoitetun tekstin kautta. Erilaiset miehen mallit ja muut sosiaaliset konstruktiot ovat aikaan ja paikkaan sidonnaisia, ja niitä toisinnetaan ja mukautetaan käytetyssä kielessä. Media, ja 1980-luvulla erityisesti printtimedia, on tärkeässä roolissa siinä, mitä ja miten erilaisia ja asioita tuodaan esille ja miten niihin suhtaudutaan. Hypoteesina tutkimukseen onkin, että media toisaalta peilaa vallitsevia arvoja ja asenteita ja toisaalta myös luo niitä. Hanoi Rocks on siihen oiva esimerkki.
-
(2022)Institutionaalinen politiikka on ollut historiallisesti vahvan sukupuolittunut yhteiskunnan areena, niin Suomessa kuin kansainvälisestikin, ja poliittisen edustuksen prosentuaalinen tasa-arvokehitys on ollut etenkin korkeimpien poliittisten johtoasemien kannalta hidasta. Kuitenkin 1990-luvun lopulta eteenpäin johtoasemiin on alkanut vähitellen nousta globaalisti yhä enemmän naisia, ja varsinkin viime vuosikymmenen aikana kehitys on ollut erityisen nopeaa – 2010-luvun loppua ja taitetta voisi kutsua melkeinpä naisten poliittisen johtajuuden murrosvaiheeksi. Tässä tutkielmassa tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin keinoja soveltaen Yhdysvaltain varapresidentti Kamala Harrisin, Suomen pääministeri Sanna Marinin ja Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardernin mediakuvia politiikan henkilöitymisen, sukupuolittuneisuuden, ja julkkispolitiikan (eng. celebrity politics) viitekehyksessä. Tutkimusasetelma on vertaileva, mutta kyseessä ei ole varsinainen suoraviivainen maavertailu: lähestymistavaksi on valikoitunut transnationaalinen historia, jonka keskiössä on metodologista nationalismia välttämään pyrkivä ylirajaisten trendien tarkastelu. Tutkielman pääasialliseksi aineistoksi valikoitui maiden suurimpien sanoma- ja aikakauslehtien Marinia, Ardernia ja Harrisia käsittelevät, verkossa julkaistut uutisartikkelit. Koska tarkoituksena oli saada aikaan mahdollisimman kattava ja laaja kuva kohteita koskevasta uutisoinnista, aineistoon sisältyy myös perinteisten ’naistenlehtien’ poliitikkohaastatteluja ja poliitikkoja käsitteleviä artikkeleita. Tutkielman keskeiseksi tutkimuskysymykseksi nousee se, millä tavalla niin sanotulle myöhäiselle modernille aikakaudelle luonteenomainen, 1900-luvun lopulta eteenpäin kiihtynyt politiikan henkilöitymis- ja viihtellistymiskehitys näkyy – jos näkyy – valittujen poliitikkojen mediakäsittelyssä. Halusin myös tietää, oliko tässä mediakäsittelyssä mahdollisesti havaittavissa sukupuolittuneita narratiiveja – tutkimuksissa on havaittu, että medioituneen politiikan henkilöityneet diskurssit koskettavat usein varsin eri tavoin nais- ja miespoliitikkoja, ja sukupuolen huomioon ottaminen analyysin yksikkönä on olennaista, kun politiikan henkilöitymisen kaltaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä halutaan ymmärtää kokonaisvaltaisesti. Vaikka tutkielma ei ole varsinainen suora maavertailu, olin kiinnostunut myös siitä, mitä eroja ja yhtäläisyyksiä eri maiden media-aineistossa olisi havaittavissa. Mediakuvien analyysi paljasti huomattavia samankaltaisuuksia naisjohtajien käsittelyssä, mutta myös maakohtaisia eroja oli havaittavissa – suurin osa näistä eroista on johdettavissa maiden erilaisiin, historiallisiin tasa-arvon ja institutionaalisen politiikan perinteisiin. Politiikan henkilöityminen oli havaittavissa läpi aineiston: naispoliitikoista luotiin mediassa tasa-arvon, yhteiskunnallisen muutoksen ja uudenlaisen johtajuuden symboleita. Etenkin kriisiaikoina politiikan johtoon on tyypillistä nostaa nuoria mediataitoisia naispoliitikkoja, joiden uutuusarvo koetaan suureksi, ja joiden odotetaan kasvattavan puolueidensa kannattajakuntaa ja muuttavan yhteiskuntaa karismansa ja henkilökohtaisten ominaisuuksiensa avulla. Vaikka jollain tasolla naispoliitikot saattavat hyötyä tyylikeskeisen ’julkkispolitiikan’ logiikasta ja koetusta uutuusarvostaan, näihin kohdistetut odotukset ovat usein kääntöpuolena epärealistisen korkeita, ja henkilöitynyt uutisointi kääntyy herkästi näitä vastaan. Tämä julkkispolitiikan miekan kaksiteräisyys näkyi läpi aineiston, esimerkiksi esiin toistuvasti nousseessa tyyli-substanssidiskurssissa sekä aineiston tavassa neuvotella politiikan julkisuuden muutoksesta naispoliitikkojen ulkonäön ja luonteenpiirteiden kautta. Aineiston perusteella vaikuttaisi kuitenkin myös siltä, että naispoliitikoilla on juuri nyt enemmän liikkumavaraa kuin koskaan aiemmin politiikan julkisuuden historiassa – esimerkiksi vielä 2000-luvun alussa naispoliitikoille haastatteluissa toistuvasti esitetty kysymys äitiyden ja uran yhdistämisen vaikeudesta esiintyi aineistossa vain harvoin.
-
(2023)This paper analyzes the political response to a series of strikes by Finnish nurses in 2022, specifically focusing on the parliament's debate over the Patient Safety Act. Two research questions guide the study. The first reflects on the framing of political action in relation to the strikes by asking the following: what kind of political subjects are created in the parliamentary debate on the Patient Safety Act? The second question is centered on the positionality of the nurses’ strike in relation to the government and the legal structures of the state: how are the nurses’ strikes positioned in relation to the government in the Committee proposal? Using political discourse analysis and drawing from literature on biopolitics, the paper evaluates the political rhetoric in the parliament and its positioning of the nurses in relation to legislative practices. The research material consists of parliamentary discussions on the Patient Safety Act and the Social Affairs and Health Committee’s proposal on the legislation. I argue that the parliamentary rhetoric displaces the nurses from any temporal or spatial relationship with the state, while positioning the striking nurses as an external threat. Thus, the parliamentary response depoliticizes the strikes by locating the action solely in the sphere of zoe. This is accomplished, for instance, by proposing legislation which shifts the prerequisite for emergency work from an unpredictable event to industrial action directed at municipal health care. A further examination reveals two alternative approaches for studying the state response to the strikes. In a reading following Agamben, the nurses’ strikes challenge the governments’ exercise of sovereign power in managing public health crises. Here, power is seen as emanating from a central sovereign. Through Michel Foucault’s reading - which highlights the dispersive character of power - one reaches an alternative approach in which the nurses’ strikes challenge the governments’ biopolitical discourse of healthcare as a national security issue. Overall, the text offers an analysis of the complex relationship between the state, the nurses and the strikes, highlighting the different ways in which political subjects are created and situated within moments of political upheaval.
-
(2023)Tämä maisterintutkielma tarkastelee sukupuolten välistä tasa-arvoa ajanutta yhdistystä nimeltä Yhdistys 9, joka toimi Helsingissä vuosina 1966–1970. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millainen toimija Yhdistys 9:n oli, minkälaisia tavoitteita se toiminnalleen asetti ja kuinka se pyrki edistämään niitä. Tasa-arvopolitiikkaa on pääasiallisesti tutkittu toteutuneen lainsäädännön kautta, mutta tässä tutkielmassa keskiöön on nostettu tasa-arvopolitiikalle asetetut tavoitteet. Yhdistyksen jäsenistö koostui nuorista naisista ja miehistä. Monia heitä yhdisti akateeminen tausta ja lehdistö. Yhdistyksen jäsenmäärä oli suurimmillaan vuonna 1970, kun yhdistykseen kuului liki 800 jäsentä. Yhdistyksen päämääränä oli muuttaa yhteiskunnassa vallitsevaa sukupuolten välistä roolijakoa siten, että jokaisella yksilöllä olisi mahdollisuus toteuttaa itseään sukupuolesta riippumatta. Yhdistys ajoi toiminnassaan radikaalia sukupuolirooli-ideologiaa, eli näkökulmaa, jonka mukaan sekä naisilla että miehillä on kaksi roolia: ansiorooli ja perherooli. Tutkielman pääasiallisena aineistona on käytetty Kansan Arkistoon tallennettua Yhdistys 9:n arkistokokonaisuutta, joka koostuu yhdistyksen tuottamasta materiaaleista, kuten jäsenkirjeistä, toimintakertomuksista ja työryhmien raporteista. Yhdistys 9:ää tarkastellaan osana 1960-luvun yhteiskunnallista liikehdintää ja vuosikymmenen aikana syntyneitä niin kutsuttuja yhden asian liikkeitä. Yhden asian liikkeet omaksuivat samanlaiset toimintakeinot, joiden kautta ne lähestyivät niiden toimintapiiriä koskevia yhteiskunnallisia ongelmia. Yhdistys 9:n toimintakenttään kuuluivat sukupuolten tasa-arvoon liittyvät epäkohdat. Yhdistyksen toiminta ohjautui työryhmien kautta, joiden tehtävänä oli perehtyä omaan erikoisalaansa. Näitä olivat muun muassa seksuaalikysymykset, roolikasvatus ja lasten päivähoidon ongelmat. Tutkielma osoittaa, että yhdistys vaikutti laaja-alaisesti perehtyen erilaisiin epätasa-arvon ilmentymiin. Tutkielma ottaa osaa Yhdistys 9:stä esitettyihin tulkintoihin korostaen, että Yhdistys 9:n pyrkimyksenä oli muuttaa sekä miesten että naisten sukupuolirooleja. Aiemmassa tutkimuksessa yhdistyksen rooli on kiteytynyt naisen aseman muuttamiseen. Täten miehen ja lasten rooleihin esitetyt muutokset ovat jääneet taka-alalle. Tutkielma osallistuu feminismin toisesta aallosta käytyyn keskusteluun, kyseenalaistaen vakiintuneen tavan käsittää toisen aallon toimijoita. Tutkielman esittää puheenvuoron, jonka mukaan vallitsevaa määrittelyä tulisi laventaa.
Now showing items 61-80 of 122