Browsing by Title

Maisterintutkielman tavoitteena on tarkastella, miten organisaatiokansalaisuus rakentuu aikuissosiaalityön lähijohtajien puheenvuoroissa. Tutkielman aihe on saanut innoituksensa julkishallinnon sosiaalityön työyhteisöihin kiinteästi liittyvästä työntekijävaihtuvuudesta, jonka arvellaan johtuvan johtamisen ongelmista. Taustatekijöinä johtamisen tarkastelulle ovat sosiaalityön organisaatioiden aikaisempien vuosikymmenten muutokset, kuten uusliberalististen ajatusten läpilyöminen julkisissa organisaatioissa ja laman jälkeiset säästöpaineet. Sosiaalityön lähijohtamista on Suomessa tutkittu vähän eikä tutkimuksissa ole tarkasteltu lähijohtajien asemaa sekä johtajana että alaisena. Tutkielman näkökulmaksi muodostui organisaatiokansalaisuus, koska lähijohtamisen tutkiminen ei anna riittävää selitystä yksilön käyttäytymisen merkityksestä organisaation sisällä. Organisaatiokansalaisuudella tarkoitetaan julkilausumattomia odotuksia työstä ja työyhteisöstä. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä johtavan sosiaalityöntekijän yksilöhaastattelusta. Haastatteluaineiston on kerännyt Reetta Väisänen Pro Gradu –tutkielmaansa varten. Aineiston analyysimenetelmänä tässä tutkielmassa on teoriaohjaava sisällönanalyysi. Analyysin tuloksena aineistosta hahmottuu kolmenlaista organisaatiokansalaisuutta: julkishallinon rajoittama, kriittinen ja muutosta tukeva organisaatiokansalainen. Aineistosta piirtyy kuva lähijohtajasta, jonka organisaatiokansalaisuuden toteuttamisen haasteina ovat julkisen organisaation luomat rajoitteet, koulutuksen ja kollegiaalisuuden puute sekä kriittisyys toistuvia muutoksia kohtaan.

Huumeiden kokeilu ja käyttö ovat yleistyneet Suomessa viime vuosien aikana merkittävästi, etenkin nuoremmissa ikäryhmissä. Kokeilun ja käytön yleistyminen koskee erityisesti kannabista ja sen kokeilua. Suurella osalla kannabiskokeilut jäävät muutamaan käyttökertaan. Mutta myös muiden huumeiden käyttö on lisääntynyt Suomessa. Käytön lisääntyminen on näkynyt käytöstä johtuvien haittojen kasvuna. Viime vuosina huumesairaudet ja nuorten huumekuolemat ovat lisääntyneet. Myös huumeiden ongelmakäyttö on lisääntynyt. Tässä tutkimuksessa keskitytään nuorten päihdeongelman tarkasteluun sosiaalisten suhteiden, erityisesti lähi- ja vertaissuhteiden näkökulmasta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää millä tavoin sosiaaliset suhteet voivat vaikuttaa päihdeongelman syntyyn, motivoida päihdemaailmasta irtautumista sekä edistää toipumista. Tutkimustehtävää lähestytään kysymällä, millä tavoin sosiaaliset suhteet vaikuttuvat päihteiden ongelmakäyttöön. Pääkysymyksen lisäksi kysytään, millaisia sosiaaliset suhteet ovat eri elämänvaiheissa olleet, ja mitä päihteiden ongelmakäyttöön kytkeytyviä ilmiöitä sosiaalisista vuorovaikutussuhteista löytyy. Tutkimusteemoja tarkastellaan kuulumisen ja yhteisöllisyyden viitekehyksissä. Tutkielman aineistona on haastatteluaineisto, joka koostuu kuuden päihdeongelmasta toipuvan nuoren haastattelusta. Narratiiviset menetelmät muodostavat tutkielman metodologisen perustan. Narratiivisille menetelmille tyypilliseen tapaan, tutkielmassa pyritään tarkastelemaan ilmiötä haastateltavien biografioihin sidottuina. Tämän tutkimuksen tulosten mukaan kiusatuksi tuleminen ja ulkopuolisuuden tunne ovat yhteydessä päihdeongelman kehittymiseen. Vertaisyhteisölliset kiinnikkeet olivat kiusatuksi tulemisen ja ulkopuolisuuden tunteen vuoksi ohuet. Syntyi kuulumisen vajeita, joihin vertaisyhteisöllisyyden ulkopuoliset päihdealakulttuurit tarjosivat vastakaikua. Uuden sosiaalisen maailman löytymisestä seurannut voimakas yhteisöllisyyden tunne oli merkittävä syvemmälle päihdemaailman sysännyt tekijä. Päihdeongelman kehittyessä ja ongelmien syvetessä päihdealakulttuurit alkoivat erkaantua toisistaan. Päihdemaailmaa ja sen vuorovaikutussuhteita leimasi kavaluus, petollisuus, väkivalta ja yhteisöllisen liiman vähyys. Perhesuhteiden lisäksi edellä mainitut tekijät olivat merkittäviä päihdemaailmasta irtautumista motivoivia syitä. Tulosten perusteella päihdemaailmasta irtautumisen jälkeen toipuva saa merkittävää apua ja tukea vertaistukiyhteisöllisyydestä ja lähisuhteista uuden elämänvaiheen vakiinnuttamisessa. Elämän uudelleen rakentumisen tukena tavanomaiset sosiaaliset suhteet ovat hyvin merkityksellisiä. Monesti puhutaan päihteiden käytön alkamisen yhteydessä vääränlaiseen kaveriporukkaan ajautumisesta. Tulosten perusteella väitän, että pohjimmiltaan epämääräisiin porukoihin ajautumisessa on kyse kuulumisen tarpeiden täyttämisestä ja positiivisen minäkuvan rakentumisesta. Kyse on myös siitä, että näihin porukoihin ajautuvien tavanomaiset menestymisen mahdollisuudet ovat eri syistä johtuen heikot.

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää mikä rooli harrastustoiminnalla on sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman siirtymisessä sukupolvelta toiselle. Sosiaalisella pääomalla tutkimuksessa tarkoitetaan sosiaalisista suhteista ja kontakteista kumpuavaa hyötyä, jonka yksi mittari ovat näiden suhteiden kautta saavutettavat resurssit. Kulttuurinen pääoma muodostuu yksilön tiedoista, sivistystaustasta, mausta sekä omistamista kulttuurisista esineistä. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman tutkimus, jonka yhteydessä näiden aineettomien pääomien siirtymistä on tutkittu erityisesti perheen ja suvun piirissä. Tutkimuksen taustalla on ajatus, että harrastustoiminnan on mahdollista nousta perheen rinnalle aineettomien pääomien lähteeksi. Tutkimuskohteena on aatteellinen sekakuoro Koiton Laulu, joka on perustettu vuonna 1952 Koiton Nuorisokuoron nimellä. Perustettaessa kuoro oli Suomen ensimmäinen nuorten työväenkuoro. 1970-luvulla kuoro oli mukana poliittisessa laululiikkeessä. Nykyisin kuoro esittää pitkään ohjelmistossa olleita poliittisia lauluja ja uutta kuoromusiikkia. Kuorolaiset jakavat Koiton Laulun toiminnan kolmeen osaan: musiikin tekemiseen, yhdessäoloon ja yhteiskunnalliseen toimintaan. Tutkimushetkellä kuorossa oli 59 jäsentä, joista nuorimmat olivat parikymppisiä ja vanhimmat täyttäneet kuusikymmentä vuotta. Osa jäsenistä on ollut toiminnassa mukana yli kolme vuosikymmentä. Tutkimusta varten on haastateltu kolmeatoista Koiton Lauluun tutkimushetkellä kuulunutta jäsentä. Tietoja kuoron kautta solmituista sosiaalisista suhteista ja niissä liikkuvista resursseista kerättiin verkostokyselyllä, johon vastasi 50 kuorolaista. Lähteinä on käytetty myös Kansan Arkistosta ja kuoron jäseniltä löytyneitä kuoron toimintaa kuvaavia asiakirjoja. Näihin kuuluu kuoron sähköpostilistoille vuosina 1995 2006 lähetetyt viestit. Tutkimusmenetelmänä on kvalitatiivinen sisällönanalyysi, eli aineistosta esiin nousevia teemoja peilataan aineettomien pääomien aiempaan tutkimukseen. Aineiston kerääminen ja analysoiminen on tehty rinnakkain Grounded Theoryn periaatteiden mukaisesti. Lisäksi tutkimuksessa sovelletaan verkostoanalyysiä. Menetelmä perustuu graafiteoreettisiin malleihin yksilöiden välisistä suhteista ryhmissä. Tutkimuksessa selviää, että Koiton Laulussa eri sukupolviin kuuluvat ihmiset kohtaavat ja näitä kohtaamisia arvostetaan. Kuorolaisten laajan ikäjakauman vuoksi kuoron kautta päästään käsiksi monenlaisiin resursseihin. Kuoron jäsenyys edustaa tiettyä elämäntapaa ja aatteellista valintaa johon liittyen kuorossa siirretään uudelle sukupolvelle sosiaalista ja etenkin kulttuurista pääomaa. Kuorossa ylisukupolvinen siirto on osittain tiedostamatonta. Aineettomia pääomia siirtyy tasa-arvoa tavoittelevassa kuorossa eri sukupolvien kohtaamisissa sekä vanhemmilta kuorolaisilta nuoremmille että nuoremmilta vanhemmille. Kuoron kautta saatavien aineettomien pääomien merkitys kuorolaisten elämässä vaihtelee paitsi ihmisestä toiseen myös yksilöllisten elämänvaiheiden ja tilanteiden mukaan. Kuoron apu ja tuki koetaan turvaverkoksi, joka luo luottamuksen- ja turvallisuudentunnetta.

Suomessa alkoholipolitiikan perustana on pitkään ollut vaikuttaa kansalaisten alkoholinkulutukseen alkoholin hintaa ja saatavuutta säätelemällä. Alkoholilain kokonaisuudistukseen liittyvä uusi alkoholilaki astui voimaan 1.3.2018. Lain alkuperäinen tavoite alkoholin saatavuuden rajoittamisesta alkoholihaittojen vähentämiseksi muuttui lakiprosessin myötä saatavuuden lisäämisen helpottamiseksi. Tämä toteutettiin muun muassa korottamalla kaupassa myytävien alkoholijuomien enimmäisvahvuus 5,5 prosenttiin, sekä helpottamalla alkoholin myyntiä, anniskelua ja mainontaa. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, minkälaisia diskursseja ja retorisia keinoja kansanterveydellisiä ja liberalisointimyönteisiä kantoja edustaneet poliitikot käyttivät alkoholilain uudistuksen käsittelyn aikana, ja miten nämä diskurssit kytkeytyvät osaksi alkoholipoliittisia liberalistisia maallikkopuhetapoja, sekä identiteetin rakentamisen aspekteja. Tutkielman analyysimenetelmänä on retorinen diskurssianalyysi ja teoreettisena viitekehyksenä Jukka Törrösen teoria alkoholipoliittisista liberalistisista maallikkopuhetavoista, sekä kolmesta identiteetin rakentamisen aspektista. Aineistona käytetään eduskunnan täysistuntopöytäkirjoja, jotka liittyvät lähetekeskusteluun hallituksen esityksestä eduskunnalle alkoholilaista. Erilaisia alkoholilain uudistuksen diskursseja paikannettiin aineistosta kolme kappaletta: norminpurkua ja kulttuurista muutosta painottava diskurssi, kansanterveydellisiä riskejä painottava diskurssi, sekä elinkeinomyönteisyyden diskurssi. Retorisista keinoista korostuivat erityisesti numeerinen ja ei-numeerinen määrällistäminen, asiantuntijan lausunnolla vahvistaminen, sekä metaforien ja ääri-ilmaisujen käyttö. Identiteetin rakentamisen ajallinen aspekti, norminpurkua ja kulttuurista muutosta painottava diskurssi, sekä utopistinen liberalismi olivat pitkälti yhteen kietoutuneita ja korostivat pyrkimistä kohti eurooppalaisempia juomatapoja alkoholipolitiikan liberalisoinnin avulla. Ekspressiivinen liberalistinen maallikkopuhetapa oli havaittavissa etenkin sellaisista puheenvuoroista, joissa puhuja suhtautui alkoholilain uudistukseen kaksijakoisesti. Kyynisen liberalismin rooli aineistossa sen sijaan jäi melko vähäiseksi. Identiteetin rakentamisen alueellinen aspekti erotti aineistosta ne puheet, joissa pyrittiin ”me ja muut”-jaottelun avulla korostamaan omaa vastuullisuutta päättäjänä, tai kunnioitusta kansalaisten yksilönvapauksia kohtaan. Asemoitumisaspektia puolestaan esiintyi etenkin identiteettikysymysten painottuessa kansanterveyden ja heikoimpien ihmisryhmien suojelemiseen. Nämä diskurssit auttavat hahmottamaan alkoholipolitiikassa tapahtunutta kehitystä, sekä siihen liittyviä kansanterveydellisiä ja liberalisointimyönteisiä asenteita. Tarkastelemalla alkoholipolitiikan kokonaisuudistuksesta käytyä eduskuntakeskustelua voidaan ymmärtää paremmin alkoholipolitiikan tämänhetkistä tilaa, sekä ennakoida mahdollisia tulevia kehityskulkuja.

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millä tavalla heikommassa asemassa olevien äitien hyvinvointi on vahvistunut, kun äidit ovat osallistuneet päiväryhmätoimintaan ja yhteisölliseen ruuanvalmistukseen. Päiväryhmä on tarkoitettu vauvaperheiden äideille, jotka tarvitsevat tukea oman jaksamisen tai mielenterveyden haasteiden, puutteellisen tukiverkoston tai muutoin haasteellisen elämäntilanteen vuoksi. Aihe on tärkeä, sillä riittävällä sosiaalisella verkostolla ja tuella on suuri merkitys vanhemmuuteen ja vanhempien hyvinvointiin. Vaikuttamalla heikommassa asemassa olevien äitien hyvinvointiin, tuetaan hyvää vanhemmuutta sekä äitien keinoja selviytyä haastavista elämäntilanteista. Yhteiskunta tukee heikommassa asemassa olevia väestöryhmiä, jotta terveys- ja hyvinvointierot kaventuisivat ja kaikilla olisi mahdollisuus kokea sosiaalista yhteenkuuluvuutta. Tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää paremmin tekijöitä, jotka vaikuttavat vauvaperheiden äitien hyvinvointiin ja osallisuuteen. Maisterintutkielma on tehty osana Yhteisillä ruokailuilla elämänvoimaa vauvaperheille-hanketta, jossa on ollut mukana Ensi- ja turvakotien liitto, Venner-ruokakasvatusyritys sekä Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiö Itla. Aineistona tutkimuksessa on käytetty päiväryhmään ja yhteisölliseen ruuanvalmistukseen osallistuneiden äitien fokusryhmähaastatteluja, joita on analysoitu laadullisesti hyödyntäen teoriasidonnaista sisällönanalyysiä. Haastatteluja oli neljä ja haastateltuja äitejä oli 15. Tutkimuksen keskeisenä yläkäsitteenä on hyvinvointi, jota on tarkasteltu kokonaisvaltaisesti äitien pystyvyyden, toimijuuden sekä Erik Allardtin (1976) hyvinvointimallin näkökulmista. Teoreettisena viitekehyksenä on ollut Allardtin hyvinvointimalli, josta on hyödynnetty yhteisyyssuhteiden ja itsensä toteuttamisen osa-alueita analyysiä tehdessä. Tutkimuksen tulosten mukaan yhteisöllinen ruuanvalmistus ja ruokailu on tukenut päiväryhmään osallistuneiden äitien hyvinvointia täyttäen äitien yhteisyyssuhteisiin sekä itsensä toteuttamiseen liittyviä tarpeita. Päiväryhmään ja yhteisölliseen ruuanvalmistukseen osallistuminen on tukenut myös äitien pystyvyyden sekä toimijuuden kokemuksia vanhempina. Heikommassa asemassa olevien äitien hyvinvoinnin ja pystyvyyden sekä toimijuuden tukeminen vaikuttaa äitien osallisuuteen ja on näin myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta merkittävää. On tärkeää tukea erityisasemassa olevien äitien hyvinvointia, sillä sen avulla voidaan tukea myös lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia.

Tutkimus on laadullinen tapaustutkimus päihteistä toipumisen prosessista ja lastensuojelun tuesta tässä prosessissa. Aineisto muodostuu kolmen äidin tarinoista, jotka on kerätty elämänkerrallis-kerronnallisen haastattelun keinoin. Äidit kertoivat toipumisen prosessistaan ja lastensuojelun asiakkuudestaan toipumisen aikana. Haastatteluaineistossa on narratiivinen viitekehys. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysiä hyödyntäen. Jokainen kertomus on analysoitu ensin erikseen ja sitten yhdessä. Johdannon jälkeen esitellään lyhyesti lastensuojelun avohuollon sosiaalityötä. Tämän jälkeen käydään läpi päihteidenkäyttöä Suomessa yleisesti ja päihderiippuvuutta. Seuraava luku sisältää tutkimuksen tavoitteet. Tämän jälkeen esitellään tutkimuksen metodologiset lähtökohdat, haastateltavat ja haastattelujen analyysimenetelmä. Kertomusten analyysi luku on seuraavaksi. Kertomukset käsitellään ensin jokainen tarina erikseen ja myöhemmin yhdessä. Luvuissa kahdeksan ja yhdeksän esitetään toipumisen reittejä ja toipumista tukevia ja estäviä tekijöitä äitien kertomuksissa sekä lastensuojelun osuutta näissä. Tutkimus päättyy pohdinta lukuun. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että toipumisen reitit ovat yksilölliset ja tavat kokea toipumisen prosessi vaihtelevat. Tässä tutkimuksessa korostui äitiyden ja uskon merkitys äitien toipumista tukevina tekijöinä. Toipumista estävänä tekijöinä nousevat esiin lapsuuden vaikutukset, häpeä ja palveluiden riittämättömyys tai kohdentumisen vaikeus. Myös asiakkaan ja sosiaalityöntekijän kohtaamisella on vaikutuksensa toipumisessa. Asiakkaan kokemustiedon esiin nostaminen on tärkeää, jotta sosiaalityö voi vastata niihin moninaisiin tarpeisiin, joita yhteiskunnassa tämän ilmiön ympärille kietoutuu. Yksittäisten asiakkaiden kokemusten ja selviytymisen kautta on mahdollista saada tietoa myös sosiaalityön ammattilaisille kohtaamisiin haastavissakin asiakastilanteissa.

Yhteiskunnassamme elää yhä voimakkaasti useita äitiyteen liittyviä myyttejä. Nämä myytit luovat kuvaa ihanneäidistä rajaten ulkopuolelleen äitiyteen osaltaan liittyvät, kielletyiksi mielletyt tunteet. Kiellettyjen tunteiden esille tuominen on yhteiskunnassamme vallitsevan kliseisen äitiyskäsityksen takia vaikeaa ja äidit jäävät tunteidensa kanssa helposti yksin. Tämän pro gradu -tutkielman tavoitteena on nostaa keskusteluun äitiyden toiseksi tarinaksi nimetty kertomus, kertomus joka elää omaa salattua tarinaansa äitimyytin takana. Tutkielman tarkoituksena on osaltaan kannustaa rehelliseen, kaunistelemattomaan äitiyspuheeseen ja edistää entistä avoimempaa ilmapiiriä äitiyskokemusten kohtaamisessa. Tutkimusaineiston keruu tapahtui syksyllä 2008 eri foorumeille jätetyn kirjoituspyynnön perusteella. Kirjoituspyynnössä pyydettiin äitejä kirjoittamaan kielteiseksi miellettävistä tunnekokemuksistaan sekä pohtimaan saadun avun riittävyyttä ja omaa selviytymiskokemustaan. Vastaukset pyydettiin lähettämään sähköpostitse tutkielmaa varten luotuun sähköpostiosoitteeseen. Tutkimusaineisto (N=13) analysoitiin kaksivaiheisesti sisällönanalyysin ja juonirakenneanalyysin keinoin. Tutkimuksen lähestymistapa on narratiivinen ja perustuu pääosin Vilma Hännisen (2000) esittämiin näkemyksiin tarinallisuudesta. Myös Eeva Jokisen (1996) tutkimus äitiyden omaelämänkerrallisista esityksistä on ollut tutkimuksen kannalta merkittävä lähdeteos. Sisällönanalyysin tuloksena tutkimusaineistosta muodostui seitsemän pääluokkaa kirjoittajien kokemista kielletyiksi miellettävistä tunteista: aggressiot, epätoivo ja masennus, ahdistus, häpeä, tunnottomuus, väsymys ja pelko. Juonirakenneanalyysi tuotti kaksi tyyppitarinaa, joiden juonenkulut poikkesivat toisistaan kirjoittajan subjektiivisen selviytymiskokemuksen ja puolison antaman tuen kannalta tarkasteltuina. Tutkimuksen johtopäätöksenä on että äitiyteen liittyy kiinteästi myös kielletyiksi miellettyjä tunnekokemuksia. Äitimyytti elää edelleen yhteiskunnassa voimakkaana joka osaltaan vaikeuttaa äitiyden haastavista tunnekokemuksista puhumista. Tutkimuksen toisena johtopäätöksenä on että puolisoiden antamalla tuella on yhteys äitien selviämiskokemukseen. Äitien tukeminen haastavan elämänvaiheen aikana edistää äitien jaksamista. Äitiyden toisen tarinan esiin nostaminen ja äitiystarinoiden rehellinen kohtaaminen voisivat vähentää äitien kokemaa henkistä tunnekuormaa. Ihanteista riisuttu äitiys madaltaisi äitien kynnystä hakea tarvittaessa apua ilman huonoksi äidiksi leimautumisen pelkoa ja näin lapsiperheiden ongelmiin voitaisiin puuttua ajoissa, ennen niiden syvenemistä.

Tässä pro gradu -tutkielmassa olen selvittänyt ammattikuljettajien sosiaalisia representaatioita robottiautoista, ja sosiaalisten representaatioiden elementtien yhteyttä ammattikuljettajien halukkuuteen käyttää automaattiseen ajoon pystyvää ajoneuvoa työssään. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Serge Moscovicin sosiaalisten representaatioiden teoria, joka mahdollistaa ammattikuljettajien keskenään jakamien mielikuvien ja arkikäsitysten tarkastelun. Teoriaa on käytetty erilaisten teknologioiden tutkimuksessa, mutta juuri robottiautoja tai ammattikuljettajia ei teorian piirissä ole tiettävästi aiemmin tarkasteltu. Tutkielmassa tavoitteena oli selvittää, minkälaisia ulottuvuuksia ammattikuljettajien tuottamat assosiaatiot robottiautoista muodostavat, miten ulottuvuudet ovat yhteydessä ammattikuljettajien halukkuuteen käyttää automaattista autoa työssään ja miten ajatus robottiautosta ankkuroituu ja objektivoituu olemassa oleviin konsepteihin, toisin sanoen miten ammattikuljettajat tekevät robottiautosta itselleen tuttua ja ymmärrettävää. Menetelmissä yhdistyi laadullinen ja määrällinen analyysi. Aineisto kerättiin pyytämällä vastaajilta mielikuvia eli assosiaatioita robottiautoista. Enemmistö 1039 vastaajasta oli kuorma-auton ja linja-auton kuljettajia. Assosiaatioita tuli yhteensä 3618 kappaletta. Assosiaatiot luokiteltiin sisällönanalyysillä 23 luokkaan, jonka jälkeen luokkia tarkasteltiin käyttäytymishalukkuutta mittaavan muuttujan kanssa monimuuttujamenetelmin korrespondenssianalyysissa erilaisten ulottuvuuksien löytämiseksi. Assosiaatioluokat voitiin jakaa kahdeksaan pääteemaan, jotka kuvaavat assosiaatioiden aiheita: tekniikan toimivuuteen, turvallisuusuhkaan, moraali- ja vastuukysymyksiin, yhteiskunnalliseen näkökulmaan, koneen ja ihmisen vertaamiseen, kuvailuihin, asenteellisiin ilmaisuihin ja tunneilmaisuihin, liikenneympäristön vaikutusten arvioimiseen ja ajalliseen ulottuvuuteen. Robottiauto rinnastui muun muassa tietokoneeseen ja koneisiin teknisin metaforin ja ihmiseen antropomorfisin vertailuin. Robottiauto koettiin myös paradoksaalisena ja häiritsevänä, joka näkyi mainintoina kuljettajattomasta autosta. Assosiaatioiden luokat yhdessä automaattisen auton käyttöhalukkuuden kanssa esittivät robottiauton a) myönteisenä kehityksenä, johon liittyi halu käyttää automaattista autoa ammattikuljettajan työssä, b) keskeneräisenä teknologiana, jonka puitteissa vastaajat eivät ottaneet vahvasti kantaa automaattisen auton käytön puolesta tai sen käyttöä vastaan, ja c) tarpeettomana ja vaarallisena, poliittisesti motivoituneena hankkeena, johon liittyi voimakas vastustus myös automaattisen auton käyttöä kohtaan. Tulokset osoittavat sosiaalisten representaatioiden olevan yhteydessä halukkuuteen käyttää automaattista autoa ammattikuljettajan työssä, ja valaisevat, minkälaiset ajatukset yhtäältä ovat ammattikuljettajien vastustuksen ja toisaalta automaation hyväksymisen taustalla. Erityisesti robottiautojen uskominen vaarallisiksi ja epäluottamus automaation tarkoitusperiä kohtaan liittyivät automaattisen auton käytön vastustamiseen. Ammattikuljettajien osallistaminen automaattisten järjestelmien käyttöönottoon voi auttaa hälventämään ennakkoluuloja ja kokemusta ylhäältä väkisin annetusta tarpeettomasta teknologiasta.

Työssä tutkitaan metaforatutkimuksen ja kuvan kieliopin avulla puolueiden representaatioita Suomen Kuvalehden artikkelisarjassa ja tarkastellaan niiden kautta keskustelua politiikan medioitumisesta. Aineistona on Suomen Kuvalehden ennen eduskuntavaaleja 2011 julkaisemat artikkelit Kokoomuksesta, Keskustasta, Sosiaalidemokraattisesta Puolueesta ja Perussuomalaisista. Tutkimuksen kohteena olevat artikkelit ovat ilmestyneet yhteiskunnallisessa murrostilanteessa. Vuoden 2011 eduskuntavaalien tulos muutti suomalaista politiikan kenttää ja puolueiden valtasuhteita merkittävästi. Artikkeleissa kuvataan puolueiden kehitysvaiheita ja nykytilaa yksittäisten poliitikkojen kautta. Tutkimuksessa kysytään, millaisina puolueet ja politiikka kuvataan ja tuotetaanko toisista puolueista suotuisampi kuva kuin toisista. Journalismin metaforien tutkimisen avulla voidaan päästä käsiksi siihen, millainen kielenkäyttö ja taustalla vaikuttavat ideologiat kehystävät politiikan diskurssia. Tutkimuksessa metaforat käsitetään kognitiivisen metaforateorian mukaisesti: ihmisten käsitysjärjestelmä on metaforinen ja metaforat vaikuttavat siihen, miten ympäröivän maailman ilmiöitä hahmotetaan. Teorian pääedustajat ovat George Lakoff ja Mark Johnson. Tutkimus on osa kriittisen kulttuurintutkimuksen perinnettä, jossa tekstejä pidetään merkityksen muodostamisen ja todellisuuden hahmottamisen keinoina sekä pyritään etsimään ja purkamaan niiden ideologisuutta. Tutkimuksen teoriaosuudessa tarkastellaan kansainvälistä akateemista keskustelua liittyen länsimaisten demokratioiden kriisiin ja politiikan medioitumiseen, mikä on jäljitettävissä laajempiin länsimaisten modernien yhteiskuntien kulttuurisiin muutoksiin 1900-luvulta lähtien, kuten individualisoitumiseen, teollistumiseen ja kapitalismiin. Tässä osiossa viitataan esimerkiksi sellaisiin yhteiskuntatieteilijöihin kuin Gianpietro Mazzoleni, Friedrich Krotz, Knut Lundby ja Erik Louw. Teoriaosuudessa tarkastellaan myös suomalaisen poliittisen journalismin ja mediajulkisuuden kehitystä 2000-luvulle tultaessa. Tutkimusote on laadullinen tekstianalyysi. Tutkimuksen empiirisessä metafora-analyysissa on kaksi osaa. Ensimmäisessä osassa etsitään ja tunnistetaan politiikkaan liittyviä käsitteellisen tason metaforajärjestelmiä. Toisessa osassa analysoidaan sitä, millaisina henkilöinä puolueet on esitetty eli personifikaatiota sekä sitä, millaisina puolueiden edustajiksi valitut poliitikot eli puolueen metonymiat esitetään. Analyysiotteen muodostamisessa käytettiin esimerkkinä Iina Hellstenin ja Jonathan Charteris-Blackin metaforatutkimuksia. Tutkimuksen kuva-analyysi pohjautuu systeemis-funktionaalisen kieliteorian edustajien Gunther Kressin ja Theo van Leeuwenin kuvan kielioppiin, jossa kuvien rakenteen nähdään heijastelevan kuvien aiheiden, eli tässä tutkimuksessa poliitikkojen ja puolueiden, suhdetta yhteiskuntaan. Kuvan kielioppia soveltaen tutkimuksessa analysoidaan kuvamateriaalin ideationaalisia ja interaktiivisia prosesseja. Tutkimus osoittaa ensinnäkin, että politiikka kuvataan lähinnä kilpailuna ja yleisölle annetaan passiivisen sivustaseuraajan rooli. Toiseksi se osoittaa, että toisista puolueista tuotetaan edullisempi kuva kuin toisista. Kokoomus kuvataan positiivisimmin ja tuodaan lähimmäs katsojaa. Poikkeavasti käsitellään Perussuomalaisten puoluetta, joka jää hahmottumattomaksi ja epämääräiseksi. Artikkelit noudattavat medialogiikkaa ja niissä korostuu viihteellisyys ja henkilöt politiikan asiakysymysten kustannuksella. Artikkelit tarjoavat lukijalle median kehystämän ja rakentaman näennäisen pääsyn valtakunnan politiikan kulisseihin seuraamaan lähietäisyydeltä politiikan tekoa ja johtavien poliitikkojen toimintaa. Journalististen tekstien metaforisuuden ja kuvien rakenteen analysointi tarjoavat mielenkiintoisen lähestymistavan median rakentaman poliittisen todellisuuden tutkimiseen.

Tarkastelen pro gradu –tutkielmassani suomalaisia joukko- ja kylätappeluita sekä miesten ja naisten suhtautumista niihin. Argumentoin sen puolesta, että suomalaiset joukko- ja kylätappelut ovat muistuttaneet monin tavoin eurooppalaisissa yhteiskunnissa esiintynyttä ja tutkimuskirjallisuudessa käsitteellistettyä ja analysoitua ajanvieteväkivaltaa, huvin vuoksi ja tappelun ilosta käytyjä tappeluja. Tavoitteenani on myös selvittää, miten tappeluiden silminnäkijät niistä kertovat ja kuinka tappeluihin kertomuksissa suhtaudutaan. Pyrin selvittämään, ilmeneekö naisten ja miesten suhtautumis- ja kerrontatavoissa eroja. Jos eroja on, millaisia ne ovat? Mitä mahdolliset erot kertovat sukupuolesta ajassaan ja ympäristössään? Käsittelen joukko- ja kylätappeluita muistitietoon pohjautuvaa, Suomalaisen kirjallisuuden seuran arkistossa säilytettävää aineistoa tutkimusmateriaalinani käyttäen. Kertomukset ovat osa Kylätappelut 1937 ja Joukkotappelut 1955 -muistitietokeruiden tuloksia. Analyysin kohteena on 14 kertomusta, joista 7 on miespuolisen kertoja-kirjoittajan ja 7 naispuolisen kertoja-kirjoittajan tarinoita. Kertoja-kirjoittaja kertoo kaikissa tutkimuksen kohteena olevissa kertomuksissa omakohtaisista tappeluhavainnoistaan. Omakohtaisuuden lisäksi tappelukertomuksia yhdistää kuvatun tappelun tyyppi; esimerkiksi hää- ja tanssitappeluista kertovia tarinoita on miesten ja naisten kuvausten joukossa yhtä monta. Analysoiduista teksteistä 12 on kirjoitettu vastauksena vuoden 1955 muistitietokeruuseen ja 2 vuoden 1937 muistitietokeruuseen. Tarkastelen aineistoani pääasiassa konstruktionistisen diskurssianalyysin näkökulmasta. Hyödyntämistäni käsitteistä keskeisin on irlantilaisessa kontekstissa kehitetty ajanvieteväkivallan käsite. Lisäksi tutkimuksessani ovat läsnä teoriat maskuliinisuudesta, feminiinisyydestä ja väkivallasta sekä näiden yhteydestä kunniaan sekä ekspressiivisen ja instrumentaalisen väkivallan käsitteet. Analyysini perusteella ne tappelut, joissa osanottajat toimivat kertoja-kirjoittajan mukaan ”reilusti”, saivat osakseen positiivisia tai neutraaleja äänenpainoja. Vähäisen (teko)syyn nojalla aloitetut tappelut eivät useimmiten pohjautuneet osallistujien henkilökohtaisiin kaunoihin, vaan me vastaan muut -asetelma nostettiin esiin silloin, kun ihmiset halusivat tapella viihteen vuoksi. Tarkastelemieni kertomusten joukosta löytyy pääasiassa tekstejä, joissa kertoja-kirjoittaja erottaa irlantilaista ajanvieteväkivaltaa muistuttavat, pohjimmiltaan ekspressiiviset kylätappelut instrumentaalisesta, vastustajan vahingoittamistarkoituksessa käytetystä väkivallasta. Tappeluita nähneet naiset eivät tee tarinoissaan eroa kylätappeluiden ja muiden väkivallantekojen välille yhtä systemaattisesti kuin miehet. Koska kylätappeluiden nyanssit ja ero muuhun väkivallankäyttöön eivät ole olleet kaikille naispuolisille tappeluiden kokijoille tuttuja tai mielenkiintoa herättäviä, suhtautuu heistä moni kylätappeluihin varautuneemmin kuin miespuoliset vastineensa. Analysoimissani miesten kertomuksissa on naisten tekstejä enemmän yksityiskohtia, jotka osoittavat tappeluilmiön olleen henkilölle tuttu. Miespuoliset kertoja-kirjoittajat ovat voineet tehdä ilmaisullisen kylätappeluiden väkivallan ja välineellisen, vahingoittamistarkoituksessa käytetyn väkivallan välille eron kertomuksissaan erityisen tarkasti siksi, että kylätappeluinstituutiosta hyötyjät ovat olleet ennen kaikkea miespuolisia. Naiset kertovat miehiä useammin tappeluun osallistumattomien henkilöiden aktiivisesta roolista tappelutilanteessa. Tulkitsen ilmiön kielivän siitä, että naiset ovat tappelutilanteessa useimmiten samaistuneet sivustakatsojiin, miehet itse tappelijoihin. Sekä miehet että naiset kertovat naisten toiminnasta tappelutilanteessa yleensä vain silloin, kun siihen on liittynyt poikkeuksellista aktiivisuutta tappelun kulkuun puuttumisen muodossa. Sekä miesten että naisten kertomuksissa on mainintoja tappeluporukoiden ulkopuolisista miehistä, jotka ovat estäneet tai edistäneet tappeluiden syntymistä ilman että tämä herättää muistelijoissa ihmetystä. Sekä miehet että naiset reagoivat tappeluihin sukupuolensa asettamissa rajoissa. Tavallisuudesta poikkeava naisten toiminta vaikuttaa jääneen tappelun kokijoiden mieleen sukupuolesta riippumatta. Miehet erottavat kertomuksissaan kylätappelut muunlaisesta väkivallankäytöstä naisia useammin. Naispuoliset tappelukuvausten kirjoittajat eivät välttämättä ole tarkastelleet tappeluperinnettä samasta näkökulmasta kuin miespuoliset vastineensa, sillä tappeluita koskeva tuntemus on luultavasti siirtynyt ihmiseltä toiselle ryhmissä, joissa läsnäolijat ovat olleet miehiä. Koska kaikki naiset eivät ole erottaneet tai edes halunneet erottaa laadullisesti erilaisia väkivallan muotoja toisistaan, pitivät he usein kylätappeluita uhkaavina ja vaarallisina. Miehet puolestaan ovat tietoisesti voineet silotella tappeluiden varjopuolia kuvauksissaan. On mahdollista, että naiset ovat suhtautuneet tappeluilmiöön miehiä kriittisemmin huolimatta ajanvieteväkivallan traditiota koskevasta tietoudestaan, sillä väkivallalla on luultavasti ollut heidän elämässään miesten elämästä eroavia ilmenemismuotoja.