Browsing by department "Department of Political and Economic Studies (2010-2017)"

Tutkielmani aiheena on ruokalähettien työtaiteluun liittyvä Foodora vastuuseen -kampanja, joka toimii monella eri tasolla, merkittävimmin kuitenkin internetissä ja sosiaalisessa mediassa. Tutkimuskysymykseni on, millaisia vaikuttamisen keinoja Foodora vastuuseen -kampanja toiminnassaan käyttää. Näiden keinojen kautta tarkastelen kampanjaa verkostoituneena yhteiskunnallisena liikkeenä, ja pohdin myös hieman sitä, mikä kampanjan yhteiskunnallinen merkitys on. Tutkimukseni liittyy niin kutsutun uuden työn kontekstiin, jolla tarkoitetaan työelämässä tapahtunutta muutosta, jossa esimerkiksi tuloerot työntekijöiden välillä ovat kasvaneet ja monet työmuodot ovat hävinneet. Tässä tutkielmassa uusi työ esiintyy alustatalouden palvelutyön muodossa. Alustatalous on 2000-luvulla yleistynyt työelämän ilmiö, jossa internetpohjaisten sovellusten kautta tehtävä työ hämärtää työntekijän ja yrittäjän sekä ammattilaisen ja harrastajan välisiä rajoja. Näitä aiheita on viime vuosina käsitelty paitsi mediassa myös esimerkiksi eduskunnassa, ja kyseessä on merkittävä yhteiskunnallinen ilmiö. Tutkimukseni teoreettisena viitekehyksenä olen käyttänyt etenkin Manuel Castellsin teoriaa verkostoituneista yhteiskunnallisista liikkeistä, jota täydennän esimerkiksi verkkoaktivismin ja verkostoituneen julkisen kehän teorioilla. Valitsin Castellsin, sillä hän käsittelee verkostoituneita yhteiskunnallisia liikkeitä laajasti huomioiden sen syyt, toimintatapojen ja välineiden erityisyyden sekä yhteiskunnalliset vaikutusmahdollisuudet. Castells käsittelee myös internetiä välineenä syväluotaavasti keskittyen ennen kaikkea sen vaikutuksiin yhteiskunnan verkostoissa. Tein tutkimukseni tapaustutkimuksen poikkileikkauksena tietystä ajanjaksosta Foodora vastuuseen -kampanjan toiminnassa. Valitsin tutkittavaksi ajanjaksoksi puoli vuotta alkaen kampanjan julkisesta aloituksesta 6.9.2018 ja päättyen 28.2.2019. Tutkimusmenetelmänäni on netnografia, joka tarkoittaa etnografisen tutkimuksen tekemistä verkossa. Tutkimuksen aineiston muodostavat Foodora vastuuseen -kampanjan kotisivuilta ja sosiaalisen median alustoilta keräämäni kampanjan julkaisema materiaali. Lisäksi tein kaksi teemahaastattelua kahden Foodora vastuuseen -kampanjan aktiivin kanssa. Keskityn tutkimuksessani etenkin kuuteen tapaan, jolla Foodora vastuuseen -kampanja pyrkii vaikuttamaan. Ne ovat: suoraan kohdeyrityksiin kohdistettu toiminta, aihetunniste, blogi ja pidemmät Facebook-päivitykset, kuvat, videot ja animaatiot, sisällön uudelleenohjaus sekä yhteistyö ja verkostoituminen. Tutkimukseni keskeiset johtopäätökset ovat, että Foodora vastuuseen -kampanja on monella tavoin tyypillinen Castellsin kuvaaman kaltainen verkostoitunut yhteiskunnallinen liike. Keskeisiä vastaavuuksia ovat etenkin Foodora vastuuseen -kampanjan pyrkimys avoimuuteen, johtajattomuuteen, autonomia, tunteiden merkitys ja yhtäaikainen toiminta verkossa ja sen ulkopuolella sekä lokaalin ja globaalin yhdistyminen. Foodora vastuuseen -kampanjan aktiivit suunnittelevat jatkavansa lähettien asian ajamista itse kampanjan jälkeenkin, mikä osoittaa mielestäni sen, että kampanjan aktiivit eivät halua jättää lähettien asian ajamista vain yhteiskunnan instituutioiden varaan. Syitä tähän voivat olla uusi työ, joka voi vaatia uusia vaikuttamisen tapoja, ja internetin ja sosiaalisen median keskeisyys sekä kampanjan että sen kohdeyritysten toiminnassa.

Tämä tutkielma keskittyy tutkimaan suomalaisten toimijoiden reaktioita Margaret Thatcherin politiikkaan Thatcherin hallituskaudella. Margaret Thatcher toimi Ison-Britannian pääministerinä 11 -vuoden ajan vuosina 1979-1990. Tänä aikana Iso-Britannia muuttui valtavasti. Samoin muuttui Suomi ja suomalainen politiikka. Tutkielma pyrkii esimerkkitapauksien avulla esittelemään Thatcherin politiikkaa ja kuinka Suomessa reagoitiin näihin asioihin ja tapahtumiin. Tutkimus käyttää teoreettisena pohjanaan transnationaalista historiantutkimusta. Keskiössä on poliittisten ajatusten siirtyminen maasta toiseen erilaisten tapahtumien ja viestien avulla. Tutkimus ei pyri esittelemään tapahtumien tai Ison-Britannian politiikan vaikutuksia Suomeen, vaan sitä kuinka erilaisiin asioihin reagoitiin. Tutkielman aineisto keskittyy tutkimuskirjallisuuden lisäksi kolmen lehden vuosikertoihin, Suomen Lontoon suurlähetystön diplomaattikirjeenvaihtoon sekä ajankohtaisiin eduskuntakeskusteluihin ja debatteihin. Tutkimuskirjallisuuden saralla on pyritty tuomaan esiin tapahtumien tausta sekä aikaisempi tutkimus aiheesta. Lehdiksi valittiin maan päälehti Helsingin Sanomat, Kokoomuksen entinen pää-äänenkannattaja Uusi Suomi sekä SDP:n pää-äänenkannattaja Suomen Sosialidemokraatti. Näiden avulla on esitelty mahdollisimmat laaja kuva tulkinnoista ja reaktioista lehdistön saralta. Lontoon suurlähetystön avulla on pyritty luomaan kuvaa virallisen toimija reaktioista ja viesteistä mitä Suomeen on lähetetty. Eduskuntakeskustelujen avulla esitellään sitä, kuinka poliitikot ovat käyttäneet esimerkkejä Ison-Britannian politiikasta kotimaisen politiikan saralla. Tutkimus keskittyy kolmeen pääkohtaan. Ensinnäkin Margaret Thatcherin nousuun ja putoamiseen pääministerin paikalta. Nämä kaksi tapahtumaa on jaettu omiin lukuihinsa. Ne ovat kuitenkin linkittyneitä toisiinsa juurikin niiden tulkintojen kautta, mitä esitettiin Thatcherin noustessa valtaan ja hänen pudotessaan vallasta. Vuoden 1979 ennustukset ja vuoden 1990 analyysit Thatcherin kaudesta kertovat juurikin siitä kuinka Thatcheria ja hänen politiikkaansa tulkittiin ja kuinka siihen reagoitiin. Toisena esitellään ja pohditaan reaktioita vuosien 1984-85 hiilikaivoslakkoon, joka tulkittiin suureksi voitoksi hallitukselle. Kolmantena pääkohtana on laajempi pohdinta Thatcherin talouspolitiikasta ja erityisesti siitä muutoksesta mikä 1980 -luvulla tapahtui. Esimerkkinä käytetään vuoden 1986 pörssiuudistusta, joka sai nimekseen Big Bang. Aineiston ja kolmen pääkohdan avulla pyritään esittämään, kuinka ajatukset liikkuivat maasta toiseen ja kuinka erilaisiin ajatuksiin ja tapahtumiin reagoitiin. Vaikutuksia ei pyritä tutkimaan, eikä esitellä, vaan tutkimus keskittyy reaktioihin, jotka luonnollisesti edeltävät vaikutuksia. Tutkimuksessa todetaan kuinka Thatcherista ja hänen politiikastaan tuli haukkumanimi kotimaan poliitikoille ja kuinka ajan pääpoliitikot pyrkivät välttämään linkkejä Margaret Thatcheriin. Samalla kuitenkin Suomessa tapahtui samankaltaisia muutoksia kuin Isossa-Britanniassa.

This study analyses Western media representation of China in the 2009 Copenhagen Summit and international climate politics. The data is interpreted in the context of country categorisations like developed and developing and global power struggle in a situation where China is rising. The analysis is rooted in semiotic approach to language, the concept of the Other and the representation of the non-Western Other in the West. It examines how China is represented as an actor in COP15 and climate politics, how its national image and changes in its international position are portrayed and how the portrayals relate to Western representations of the “non-West” as the Other. The data consists of articles in the Guardian and the Observer including at least one China-related keyword and published between December 19, 2009 and October 31, 2010. The analysis was based on the method of Qualitative Content Analysis, basic tenets of cultural studies, the idea of the hermeneutic circle and close reading. The analysis demonstrated that portrayals of China don't form a unified regime of representation. They are rooted in evaluations of China's moral goodness and immorality. China is portrayed both positively and negatively. The data is characterised by intertextuality and steers the reader towards preferred readings that often depend on which actor's perspective is given dominance. The representations are characterised by competing and contradictory tendencies as the world powers battle to influence the politics of representation for benefits like favourable national images. In this process they profit from the ambiguous and shifting relationship between representation, interpretation and reality. Some representations fit typical Othering tactics, especially when viewed in the light of West's underlying desire to be seen as a morally good global leader while retaining control of the world economy. The process of identity building through the Other and the goal of defending Western policies in the eyes of the public possibly motivate these representations. They portray China as inscrutable, immoral, selfish, scheming, overpowering and/or threatening and at times also represent it as reactive, weak, incompetent and/or dependent on the West. These portrayals are opposed by contrasting representations and did not form a consistent pattern not explainable through other factors; a quality that should be considered as a metric when examining possible Othering of countries in the context of representing their governments in the international sphere. Examined as a whole the representations fall under the principle of freedom of speech at the basis of Western media ideal which demonstrates the biggest strength of Western media compared to China's controlled media landscape. Considering the variety of possible explanations, for a reader without insider knowledge it is very difficult to determine “the truth”. This highlights the importance of covering international affairs from varied, conflicting viewpoints. Western voices got more space to define China than the Chinese government. Some of that is attributable to Western media's better access to Western sources but it also reveals a dilemma in representing non-Western governments in Western media: given the opportunity, governments tend to craft narratives beneficial to them. Unchecked this tendency amounts to propaganda by foreign powers but curbing it can be interpreted as a symptom of “speaking on behalf of the Other”. In the decade since the summit China has become a major world power and is actively advancing its interests globally. It is important to approach it as a de facto superpower instead of implicitly seeing it as a mistreated Other. The theories of the West and its Others should not automatically be assumed to apply to a setting where powerful nations represent each other. They provide a strong frame of interpretation which may lead to approaching the question of representation in international relations with the premise of a biased West acting unfairly towards a victimised Other. In order to more reliably examine Othering tendencies in media in the context of rising China, more cross-national comparative media analysis is needed. The “artificial” nature of concepts like Eastern and Western civilisation is not enough to disregard their usefulness for example as basis for national and regional identities and as tools that encourage people to cooperate in societies. The problem lies in crafting positive self-identities through viewing the perceived Others as inferior and using that as a tool for domination. Instead of refuting the value of the concept of European values and culture, the theories of the West and its Others are helpful in encouraging critical examination of the concrete global actions of Western governments compared with their rhetoric. The study argues for a careful approach when examining if the West at present represents China as the Other. This should include considering other possible explanations in addition to Othering for representations seemingly fitting the model as well as striving for a nuanced understanding of changes in the global power balance.

Tutkielma käsittelee Suomen ulkopoliittisen johdon ja etenkin Suomen Moskovan suurlähetystön odotuksia Neuvostoliiton tulevaisuutta kohtaan vuosina 1985–1987. Tarkoitus on selvittää minkä takia Neuvostoliiton ongelmien vakavuutta ja laajuutta ei ymmärretty, vaikka Mihail Gorbatshov nähtiin maan järjestelmän korjaajana. Apuna käytetään Reinhart Koselleckin käsitteistöä odotushorisontista (horizon of expectation) ja kokemustilasta (space of experience). Kirjallisuuskatsauksessa kartoitetaan aiheeseen liittyvän historiankirjoituksen lisäksi Suomen ulkopolitiikassa ja idänkaupassa Neuvostoliiton kanssa työskennelleiden odotuksia ja käsityksiä. Myös Neuvostoliiton muutosprosessia selitetään auki maan johtajan, Mihail Gorbatshovin elämänkerran kautta. Samalla käydään läpi lähinnä tutkielmaa olevaa tutkimuskirjallisuutta. Kirjallisuuskatsauksella alustetaan myös työn varsinaista tutkimusta. Työn päälähteenä toimii Suomen ulkoministeriön arkiston Moskovan R-sarjan asiakirjat vuosilta 1985–1987. Nämä sisältävät muun muassa lehdistöraportteja, tiedotteita henkilö- ja organisaatiomuutoksista, sekä suurlähetystön työntekijöiden analyyseja Neuvostoliiton tapahtumista. Vuonna 1985 Suomen Moskovan suurlähetystön raportointi keskittyi Gorbatshovin poliittisen linjan arviointiin. Hänet leimattiin tässä vaiheessa Andropovin kuripolitiikan jatkajaksi. Raporteista selviää, että Neuvostoliiton tapakulttuuri tunnettiin hyvin ja siihen tukeuduttiin tulevaisuuden analysoinnissa. Gorbatshovin muuttaessa tätä osittain, alettiin analyysia tehdä muilla tavoilla. Vuoden 1986 Neuvostoliiton tärkeimmät tapahtumat olivat kommunistisen puolueen puoluekokous ja Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuus. Puoluekokous näytti neuvostojärjestelmän jähmeyden, sillä konkreettisia päätöksiä oli vähän. Talousuudistukset alkoivat konkretisoitua vasta seuraavana vuonna. Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden taloudelliset ja psykologiset vaikutukset Neuvostoliitolle taas aliarvioitiin pahasti. Vasta vuonna 1987 talousuudistukset alkoivat näyttäytyä vääjäämättöminä. Samalla glasnostin todettiin kiihtyneen pienimuotoisten mielenosoitusten sallimisen vuoksi. Alueellisen nationalismin nousu Neuvostoliitossa huomattiin ja siitä raportoitiin. Sen todelliset vaikutukset ja poliittisten virheiden seuraukset eivät olleet vielä tässä vaiheessa nähtävissä. Suurlähetystön ja ulkopoliittisen johdon analyysit olivat pääasiassa laadukkaita. Ne heijastelivat Neuvostoliiton sisäistä sekasortoa, sekä muutoksen hitautta, mitkä osaltaan vaikeuttivat ongelmien vakavuuden arviointia. Yksi vaikeuttava tekijä olivat Neuvostoliiton talousluvut, jotka kansantalouden osalta olivat vielä vuonna 1986 hyvät. Pienempiä merkkejä ongelmista ei kuitenkaan talouden osalta huomioitu riittävästi. Oli kuitenkin nähtävissä, että kehitystä arvioitiin osittain vanhan kokemustilan mukaan. Tämä näkyi etenkin Tshernobylin onnettomuuden jälkeisissä raporteissa ja siinä, että Gorbatshovia verrattiin vielä vuonna 1987 Andropoviin. Samalla Suomen ulkopoliittisen johdon odotushorisonttiin todettiin vaikuttavan, ettei Neuvostoliiton tahdottu nähdä hajoavan. Raportit kuitenkin osoittivat hyvää Neuvostoliiton tapa- ja johtamiskulttuurin, sekä ideologisen historian ja kulttuurin tuntemusta.

This Master’s thesis analyzes humanitarian action in a complex and protracted setting and introduces the underlying humanitarian aid paradigm. Particularly, the research focuses on the dynamics that have contributed towards the integration of humanitarianism and a wider set of political goals, namely the convergence of humanitarian, development and peace agendas, and elaborate how humanitarian actors are turning ‘triple nexus’ into doable practice. I have focused my attention especially on the meanings humanitarian actors have given to nexus-centered thinking and how they are operationalizing it in practice. A broader aim for the study is to connect these dynamic changes to the larger discussion on the future of humanitarianism and effects on humanitarian action. The primary data consists of interviews conducted with humanitarian aid professionals as well as a selection of policy documents. I have used discourse and documentary analysis to focus on discursive changes. My core argument is that the triple nexus as an aid policy reflect a larger shift in the humanitarian paradigm as a result of the politicisation of the operational environment of humanitarian action.

Väestödemografioiden muutos, globalisaatio, tiedostavuuden kasvu ja maahanmuutto ovat vain joitakin tekijöitä jotka vaikuttavat tällä hetkellä merkittävästi siihen, että työvoima ja organisaatioiden henkilöstöt ovat yhä monimuotoisempia. Tällä monimuotoisuudella viitataan yleisesti ihmisten välisiin eroihin kuten ikä, sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen tai vaikka arvomaailma tai aikaisempi työkokemus. Merkittävä puute tutkimusalalla on kuitenkin monimuotoisuuden käsitteen ja sen sisältämien ominaisuuksien tarkka määritelmä. Tämän tutkimuksen tavoitteena on tarkastella Helsingin kaupungin virkamiesjohdon käsityksiä monimuotoisuuden käsitteen sisällöstä ja siitä, millaisia haasteita organisaatio on kohdannut monimuotoisuuden johtamiseen liittyen. Tutkimus on toteutettu kvalitatiivisena haastattelututkimuksena, ja aineisto on laadittu haastattelemalla kahdeksaa Helsingin kaupungin organisaatiolla korkeassa asemassa työskentelevää johtohenkilöä. Haastattelut toteutettiin anonyymeinä puolistrukturoituina haastatteluina syksyn 2019 aikana. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys rakentuu monimuotoisuuden johtamisen ja intersektionaalisuuden kautta. Intersektionaalinen teoria tarkastelee yksilöiden risteäviä ja päällekkäisiä ominaisuuksia tai tekijöitä (sukupuoli, etninen tausta, jne.), ja vaikka aihe on oleellinen monimuotoisuuden kannalta, on intersektionaalista näkökulmaa käytetty valitettavan vähän aikaisemmassa monimuotoisuuden tutkimuksessa. Tutkimuksessa havaittiin, että Helsingin kaupungin johtohenkilöiden käsitykset monimuotoisuuden käsitteestä vaihtelevat merkittävästi. Suurin osa haastateltavista näki monimuotoisuuden käsitteen viittaavan erilaisiin demografisiin ominaisuuksiin kuten sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen, kun taas osa haastateltavista näki monimuotoisuuden viittaavan myös esimerkiksi henkilöiden arvomaailmaan tai koulutukseen. Merkittävimmiksi haasteiksi organisaatiossa monimuotoisuuden johtamisen osalta tutkimuksessa nousi organisaation suuri koko, toimintamallien käytännön toteutus, tiedostamattomuus, sekä koulutuksen ja ohjauksen puute. Lisäksi monimuotoista henkilöstöä koskevan keskustelun todettiin keskittyvän pitkälti suorittavan tason tehtäviin, vaikka tunnistettavissa on selkeä tarve monimuotoisuudelle läpi kaikkien organisaation tasojen.

Tutkielmassa tarkastellaan yhdysvaltalaisen filosofin Nancy Fraserin esittämää ylikansallisen oikeudenmukaisuuden teoriaa siihen kohdistetun kritiikin näkökulmasta. Työssä tarkastellaan Fraserin oikeudenmukaisuusteoriasta käytyä keskustelua ja sitä, selviytyykö Fraserin teoria uskottavasti sitä kohtaan esitetystä kritiikistä. Fraser on useaan otteeseen kehittänyt teoriaansa saamansa kritiikin pohjalta ja on myös kirjoittanut vastineita kriitikoilleen, joten tarkasteltavaa keskustelua tutkielmassa läpikäytäväksi on tarjolla runsaasti. Erityisesti tarkastellaan kahta erityiskysymystä, joiden kohdalla Fraserin teoria on herättänyt paljon keskustelua ja kritiikkiä. Ensimmäinen kysymys koskee Fraserin teoriassa esiintyvää demokraattisen deliberaation kehäpäätelmää, toinen demokraattisen deliberaation kehysten asettamista Fraserin teoriaan kuuluvan alaisuusprinsiipin käsitteen avulla. Fraserin teorian demokraattisen deliberaation kehäpäätelmä tarkoittaa sitä, että hänen oikeudenmukaisuusteoriassaan keskeisessä asemassa oleva demokraattinen dialogi vaikuttaa sisältävän lopputuloksensa. Fraserin teoria näyttää ajautuvan siihen, että tasa-arvoa edistävä deliberaatioprosessi vaatii toimiakseen sen, että tasa-arvo keskustelijoiden kesken on jo toteutunut. Tutkielmassa esitetään, että Rainer Forstin käsite ’minimaalinen justifikaatio’ tai Thomas Poggen käsite ’ohut hyvinvointi’ voivat täydentää Fraserin teoriaa tuomalla mukaan ne minimiedellytykset, jotka täytyy täyttää, ennen kuin koko deliberaatio voi alkaa. Tällä täydennyksellä saatava ’riittävän hyvä deliberaatioprosessi’ sisältää edellytykset kehittyä Fraserin kuvaamaksi epäoikeudenmukaisuutta jatkuvasti korjaavaksi deliberaatioksi. Fraserin teorian alaisuusprinsiippi tarkoittaa tapaa rajata se yhteisö tai ihmisjoukko, jonka tulisi osallistua tietyn oikeudenmukaisuusongelman käsittelyyn. Alaisuusprinsiippi rajaa joukon niihin ihmisiin, jotka ovat saman valtarakenteen alaisina. Aikaisempina aikoina tämä valtarakenne oli suhteellisen ongelmattomasti kansallisvaltio, mutta nykyään on Fraserin mukaan syytä tarkastella monenlaisia muitakin valtarakenteita niin ylikansallisella kuin paikallisella tasolla. Ongelmaksi tässä teoriassa uhkaa muodostua relevanttien valtarakenteiden tunnistaminen ja rajaaminen. Mikä on se ihmisjoukko, joka päättää erilaisten valtarakenteiden rajojen määrittelystä? Tutkielmassa esitetään, että Fraserin teoriaa olisi hedelmällistä täydentää David Heldin valtakenttäteorialla ja David Owenin kehittelyllä, jossa alaisuusprinsiippiä täydennetään Fraserin teoriassa aikaisemmin esiintyneellä vaikuttavuusprinsiipillä. Tutkielmassa myös esitetään, että globaalilla tasolla Fraserin teoriaa voidaan ajatella täydennettävän Thomas Poggen moraalisella institutionaalisella kosmopolitanismilla. Tämä tarkoittaa, että globaalin järjestelmän sisällä tulisi taata jokaiselle ihmiselle jonkinlainen minimaalinen hyvinvointi ja perusoikeudet. Tutkielmassa esitetään, että tämä on edellytys sille, että merkityksellistä keskustelua muista alistus/hallintorakenteista ja niiden rajaamisesta voidaan käydä. Tutkielmassa päädytään siihen tulokseen, että täydennettynä muutamilla muotoiluilla Fraserin teoria on relevantti ja filosofisesti koherentti emansipatorinen teoria, joka on käyttökelpoinen nykyaikaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Tutkielman tulos on, että Fraserin teoria muutamalla täydennyksellä selviää uskottavasti monenlaisesta sitä kohtaan esitetystä kritiikistä ja on käyttökelpoinen myös keskusteltaessa kokonaan uusista ihmiskuntaa kohtaavista tulevaisuuden haasteista.

Tutkielmani käsittelee neuvostoliittolaisten henkilöautojen maahantuontia, myyntiä ja markkinointia Suomessa vuosina 1962-1974. Maahantuonnista vastasi suomalaisneuvostoliittolainen Oy Konela Ab. Konelan liiketoimintaa suojasi vuoteen 1962 asti henkilöautojen tuontisäännöstely, minkä jälkeen yhtiö joutui kilpailemaan länsimaisia, itäeurooppalaisia ja japanilaisia automerkkejä vastaan Suomen kasvavilla automarkkinoilla. Vuonna 1971 lanseerattiin Lada, joka nousi Suomen myydyimpien automerkkien joukkoon. Tutkin Konelan sopeutumista kylmänsodan ajan automarkkinoiden ja suomalaisten Neuvostoliitto-suhteen muutokseen. Tarkastelen myös liiketoiminnan ja poliittisen suhdetta Konelassa. Tutkielmassani hyödynnän aineistoa erityisesti vuosilta 1961-63 ja 1971-74. Käytän arkistoituja lähteitä Konelan arkistosta Elinkeinoelämän keskusarkistossa sisältäen myyntitilastoja, henkilöstölehtiä, sopimuksia, markkinointimateriaaleja ja kokouspöytäkirjoja sekä Ulkoministeriön arkiston Suomen ja Neuvostoliiton kauppasopimuksia koskevaa aineistoa. Lisäksi mukana on Konelan Eläkesäätiön arkiston, Mobilian ja Kansallisarkiston aineistoja sekä Patentti- ja rekisterihallituksen historiaote Konelasta. Konelan mainontaa analysoin sanoma- ja aikakauslehdistä. Konelan Uutiset -sidosryhmäjulkaisu taustoittaa tutkielmani useimpia lukuja. Konelan tuottamat mainos- ja esittelyelokuvat tarjoavat tarkasteluikkunan yhtiön tapaan kertoa tuotteistaan audiovisuaalisesti. Tutkielmaa varten haastattelin Konelan entisiä työntekijöitä sekä autokaupan ammattilaista. Tutkimuskirjallisuuteen kuuluu teoksia liittyen muun muassa idänkauppaan, yhteiskunta- ja taloushistoriaan, käytettyihin tutkimusmetodeihin ja autohistoriaan. Suomalaisten muuttunutta Neuvostoliitto-suhdetta käsittelen ystävyyspolitiikka-teesin avulla. Ystävyyspolitiikkaa johdettiin politiikan korkealta tasolta. Sen välittävän tason tärkeimpänä muotona toimi idänkauppa. Arjen tasolla ystävyyspolitiikka näyttäytyi esimerkiksi neuvostoliittolaisten autojen ja muiden kulutustuotteiden kauppana. Konelan luonnetta neuvostoliittolaisena yrityksenä erilaisten talousjärjestelmien välissä tarkastelen valtiokapitalismi-teorian näkökulmasta. Konelan markkinointimateriaalien analyysissä hyödynnän semioottista lähestymistapaa. Tutkielmani keskeisiin tuloksiin kuuluvat havainnot siitä, että Konela onnistui säilyttämään asemansa Suomen automarkkinoilla ja jopa kasvattamaan myyntiään tutkimani ajanjakson lopulla. Syinä tähän olivat yleinen elintason nousu ja autokaupan kasvu, suomalaisten positiivisemmaksi muuttunut suhtautuminen Neuvostoliittoon, yhteiskunnan yleinen vasemmistolaistuminen ja Konelan myymien autojen tekninen kehitys. Konelan toiminta ammattimaistui ja keskittyi autoliiketoimintaan näkyvän poliittisen väistyessä taka-alalle. Suomalainen talouden ja politiikan eliitti antoi tukensa Konelalle ja hyödynsi sitä osana idänkaupan järjestelmää ja suhdetoimintaa. Konelan markkinointi ja viestintä seurasivat ajalle tyypillisiä esittämisen tapoja. Niillä esitettiin Konelan edustamat autot kiinnostavasti tavoitelluille kohderyhmille. Konela hyödynsi neuvostoliittolaisten autojen markkinoinnissa mielikuvamarkkinoinnin keinoja, kuten muutkin vapailla markkinoilla toimivat yritykset. Neuvostoliitto autojen kotimaana esitettiin harkiten. Yhtiöllä oli tiiviit yhteydet suomalaiseen kommunismiin, mutta politiikka oli alisteista liiketoiminnan tavoitteille. Konelan liiketoimintaa ja liiketoimintaympäristöä tutkittuani esitän, että idänkauppaan osallistuneet suomalaiset ja neuvostoliittolaiset toimijat ja yritykset olivat osa yhtä, valtionrajat ylittänyttä kapitalistista järjestelmää. Tämä havainto vahvistaa osaltaan käsitystä Neuvostoliitosta valtiokapitalistisena yhteiskuntana. Konelan toiminnalla oli selkeä poliittinen ulottuvuus, mutta sen toimintaa ohjattiin liiketoiminnallisten periaatteiden mukaisesti. Konelan myyntityö helpottui vuosien 1962–74 välillä ja se vakiinnutti asemansa moneksi vuodeksi Suomen suurimpien automaahantuojien joukossa.

Tutkielman keskiössä on niin sanottu Irak-skandaali (myös Irak-gate), vuonna 2003 Anneli Jäätteenmäen eroon pääministerin paikalta johtanut tapahtumasarja, ennen kaikkea poliittisena skandaalina. Keskustan puheenjohtaja Jäätteenmäki sai haltuunsa salaista tietoa, hyödynsi sitä vaalikamppailussa, otti vaalivoiton ja nousi pääministeriksi, mutta joutui eroamaan skandaalin myötä. Tutkimuskysymyksiksi työssä on määritelty kysymykset ”Mitkä tekijät johtivat Anneli Jäätteenmäen eroon pääministerin paikalta?” sekä ”Minkä tekijöiden koetaan johtaneen Anneli Jäätteenmäen eroon pääministerin paikalta?”. Hypoteesiksi arvioidaan, että kaikkein keskeisimmin eroon johtivat Jäätteenmäen menettely salaisten asiakirjojen suhteen tammikuusta 2003 alkaen sekä aiheesta julkisuuteen annetut harhaanjohtavat medialausunnot. Kokemuksia koskevan tutkimuskysymyksen osalta hypoteeseiksi määritellään, että median koetaan olleen skandaalissa kärkäs, Jäätteenmäen koetaan tehneen viestintävirheitä, kevään 2003 vaalikamppailun kiivauden koetaan johtaneen seurauksiinsa sekä presidenttiinstituution tahriintumisen koetaan kontribuoineen Jäätteenmäen eroon. Irak-skandaalia on tutkittu etenkin uutisoinnin ja sukupuolen näkökulmista, mutta skandaalia poliittisena tapahtumaketjuna ei ole analysoitu akateemisessa tutkimuksessa erityisen syvällisesti. Työssä käsitellään Irak-skandaalia modernin poliittisen julkisuuden ilmiönä, osana niin sanottua notkeaa julkisuutta. Tapahtumaketjua verrataan John B. Thompsonin teoretisointiin skandaalien peruspiirteistä. Tutkielman ainutlaatuinen aineisto muodostuu seitsemästä skandaalia koskevasta tutkimushaastattelusta, jotka on annettu aikavälillä marraskuusta 2019 helmikuuhun 2020. Haastattelun ovat antaneet viisi poliitikkoa – Eero Lankia, Jouni Backman, Timo Laaninen, Risto Volanen ja Seppo Kääriäinen – sekä kaksi politiikan toimittajaa, Timo Haapala ja Unto Hämäläinen. Tutkimuskysymyksiin pyritään vastaamaan puolistrukturoiduista teemahaastatteluista saadun muistitiedon avulla. Yksi tutkielman keskeisistä havainnoista on kokemus siitä, että vuodettujen asiakirjojen hyödyntäminen oli Jäätteenmäeltä Irak-skandaalissa keskeisempi transgressio kuin kritiikkiä kirvoittaneet medialausunnot. Tämän perusteella vaikuttaa hyvin mahdolliselta, että Jäätteenmäki olisi joutunut eroamaan pääministerin paikalta, vaikka olisikin esiintynyt poliittisessa julkisuudessa skandaalin aikana toisin. Skandaaliin lienee tavalla tai toisella Jäätteenmäen kesällä 2002 ääneen julistama tavoite keskustan hallituspaikasta. Mahdollisesti epäsuoraa vaikutusta on saattanut olla myös Jäätteenmäen ominaisuuksilla ja toimintatavoilla poliitikkona. Tutkielmassa esitetään lisäksi tutkimukselle uusi havainto siitä, että muistitiedon perusteella on uskottavaa, että Jäätteenmäellä on ollut tähän asti tiedettyä paremmat lähtökohdat Suomen ja Paavo Lipposen Irak-politiikan ja keskustelujen arviointiin vuodenvaihteessa 2002–2003. Skandaalin toimijuuksien osalta on havaittavissa, että tapahtumasarja rajautui poliittisista puolueista käytännössä SDP:n ja keskustan sisälle ja välille. Täysin yhtenäisiä kokemuksia siitä, millä tavoin ja missä aikataulussa kummassakin eduskuntaryhmässä lakattiin luottamasta Jäätteenmäkeen, ei ole. Tiedotusvälineiden roolia ei ole koettu skandaalin osalta poikkeuksellisen tai kohtuuttoman kärkkääksi, presidenttiinstituution ja sitä kohtaan tunnetun kunnioituksen painoarvo taas koetaan tapahtumaketjua ajatellen suureksi. Jäätteenmäki ei ole suurissa määrin turvautunut tavanomaisiin keinoihin puhdistaa mainettaan skandaalin jälkeen, mikä on mahdollisesti kiihdyttänyt skandaaliin liittyviä keskusteluja ja jopa salaliittoteorioita. Vuotaja Martti Mannisen motiivit ovat edelleen pitkälti hämärän peitossa. Skandaalista on jäänyt ainakin keskustalaispiireihin elämään ajatus, jonka mukaan presidentti Tarja Halonen olisi voinut olla myötävaikuttamassa vuototoimintaan; idealle on miellettävissä loogisia perusteita, mutta minkäänlaisia konkreettisia todisteita ei ole.

Itäisen kumppanuuden ohjelma käynnistyi Georgian sodan vauhdittamana toukokuussa 2009. Kansainvälinen talouskriisi, energiakonfliktien uhka ja Georgian sota osoittivat, ettei EU voinut suhtautua itäisiin naapurivaltioihinsa välinpitämättömästi. Yleinen konsensus EU:ssa olikin, että jotain maiden kestäväksi vakauttamiseksi oli tehtävä. Itäisen kumppanuuden ohjelma nosti Itä-Euroopan ja Kaukasian maat naapuruuspolitiikan kirjavasta joukosta omaksi ryhmäkseen ja tarjosi niille syvempää yhteistyötä. Ohjelmalla EU vahvisti suhteitaan itäisiin naapureihinsa ja Etelä-Kaukasuksen maihin ja kiinnitti nyt entistä enemmän huomiota näiden maiden poliittiseen ja taloudelliseen tukemiseen. Vastakkainasettelua Venäjän kanssa oli vaikea välttää, kun unioni pyrki kasvattamaan omaa vaikutusvaltaansa ja solmimaan vapaakauppasopimuksia EU:n ja Venäjän jaetussa naapurustossa. Kumppanuusaloite otettiin Venäjällä vastaan huolestunein mielin, esimerkiksi siksi, että Venäjän tavoite oli hankkia ja säilyttää hallitseva asema entisen Neuvostoliiton alueen energiataloudessa ja kumppanuusaloite pyrki vetämään kohdemaita lähelle EU:n omia energiajärjestelyjä. EU:n kasvanut intressi itänaapurien alueella lisäsi jo ennestään Georgian sodan myötä kiristyneitä jännitteitä EU:n ja Venäjän välillä. Tutkielma käsittelee EU:n itäisen kumppanuuden ohjelmaa Suomen näkökulmasta vuosien 2008-2015 aikana. Julkisten viranomaislähteiden kautta tutkielmassa tarkastellaan, miten Suomi asemoi itseään ja omaa kantaansa suhteessa itäiseen kumppanuuteen. Tutkimusaihetta lähestytään EU:n ja Venäjän kiristyneiden ulkosuhteiden kautta. Kiinnostuneita ollaan siitä, miten Suomi asemoi itseään kannoissaan itäiseen kumppanuuteen ja millaisia merkityksiä ja kuvauksia Suomen toimijuudelle on annettu kiperässä maailmanpoliittisessa tilanteessa? Vuoden 2011 arabikevään aiheuttamat epävakaudet EU:n eteläisessä naapurustossa saivat EU:n kiinnittämään enemmän huomiota sen kumppanuuspolitiikkaan mukaan lukien itäiseen kumppanuuteen. EU:n kasvanut intressi heijastui myös ulkoministeriön raportointiaktiivisuuden lisääntymisenä vuoden 2012 jälkeen. Raportointiaktiivisuus kasvoi vuoden 2012 jälkeen niin, että eduskunnalle ryhdyttiin tästä eteenpäin raportoimaan tiiviisti itäisen kumppanuuden kehityskuluista. Ulkoministeriön E-kirjeissä esitetyissä kannoissa tarkasteluajanjaksolla korostuu taloudellisen integraation syventäminen, ratkaisukeskeisyyden korostaminen sekä realististen tavoitteiden peräänkuuluttaminen. Suomi mukaili kannoissaan EU:n kantaa itäiseen kumppanuuteen ja asettui tukemaan kumppanuuden tavoitteita EU-jäsenmaana ja EU:n sisältä. Lisäksi Suomen kannoissa korostui EU-jäsenyyden viitekehyksen lisäksi kansallisen ulkopolitiikan toimijuuden korostuminen.