Browsing by department "Department of Social Research (2010-2017)"

Tutkielmassa tarkastellaan käsityksiä suomalaisten onnellisuuden erityispiirteistä, onnellisuuden tutkimuksen maallikkokäsityksiä ja onko YK:n onnellisuusraportissa (World Happiness Report) mittaama onnellisuus jotain muuta, kuin miten suomalaiset käsittävät onnellisuutensa. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii Serge Moscovicin sosiaalisten representaatioiden teoria, joka mahdollistaa kommenteissa esiintyvien jaettujen onnellisuuden käsitysten mielekkään tarkastelun. Teoria selittää, kuinka ryhmän jäsenet vuorovaikutuksessa muodostavat yhteisen ymmärryksen uusista ilmiöistä, ja kuinka ne kytketään osaksi aiempaa tietoa. Lähtökohtana ja ensisijaisena kiinnostuksen perusteena tutkielmalle on Suomen kolmena peräkkäisenä vuotena saavutettu ensimmäinen sija YK:n onnellisuusraportissa ja sijoituksen nostattama keskustelu. Tutkielman tavoiteena on tunnistaa minkälaisia suomalaisten onnellisuuden erityispiirteitä verkkokeskusteluissa tuotetaan ja mihin ennestään tuttuihin kohteisiin tai kategorioihin ne liitetään. Tavoitteena on myös tuottaa ymmärrystä maallikoiden keskuudessa heräävistä onnellisuuden tutkimuksen käsityksistä sekä ymmärtää paremmin minkälaisia eroavaisuuksia ja samankaltaisuuksia YK:n onnellisuusraportin ja suomalaisten verkkokommentoijien onnellisuuden käsityksissä on havaittavissa. Tutkielman aineisto koostuu YK:n onnellisuusraporttiin liittyvien Helsingin Sanomien ja Ylen verkkojulkaisujen kommenttiosuuksissa esiintyvistä anonyymeista kommenteista. Aineisto koostuu kokonaisuudessaan seitsemästä vuosina 2018 ja 2019 ilmestyneestä uutisen tai artikkelin verkkokeskustelusta, joissa on yhteensä 671 erillistä kommenttia. Tutkielmassa kategorisena ryhmänä tarkastellaan asiapitoista uutismediaa seuraavaa ja siitä keskustelevaa suomalaisten joukkoa. Laadullisena analyysimenetelmänä tutkielmassa käytetään konstruktivistista aineistolähtöistä teoriaa. Tulosten perusteella suomalaisten onnellisuuden erityispiirteitä representoitiin hyvin samanlaisten käsitteiden kautta oli kyse positiivis- tai negatiivissävytteisestä kommentista. Listauksen ensimmäistä sijaa perusteltiin hyvinvointivaltion ja toimivan hallinnon kautta. Samoja käsitteitä käytettiin myös negatiivisissa argumenteissa, ja perusteluina sille, miksi suomi ei voi olla maailman onnellisin maa. Verkkokeskusteluissa nostettiin esiin, että Suomi on moneen muuhun maahan verrattuna hyvä maa elää ja varmasti yksi maailman parhaista paikoista asua. Samaan aikaan kommenteissa esiintyi argumentteja siitä, miten aitoa onnellisuutta on Suomesta turha etsiä ja ettei listan ensimmäinen sija voi pitää paikkaansa. Tulokset osoittavat etekin hyvinvointivaltion tarjoamien mahdollisuuksien, ihmisen oman toiminnan ja asenteen, ihmissuhteiden, vapauden ja turvallisuuden tunteen sekä luonnon olevan keskeisessä asemassa suomalaisten onnellisuuden erityispiirteissä. Tulosten perusteella verkkokeskusteluiden kommentoijat kokivat onnellisuuden käsitteen hyvin monimuotoisena ja subjektiivisena eikä onnellisuudelle koettu olevan sopivaa yksiselitteistä määritelmää sen kompleksisen luonteen vuoksi. Myöskään raportissa käytettyä yhden kysymyksen mittaria ei koettu riittäväksi niinkin laajan käsitteen kuin onnellisuuden mittaamiseen. Tuloksissa osoitetaan, että vaikka YK:n onnellisuusraportin ja kommentoijien onnellisuuden käsityksien välillä oli joitain päällekkäisyyksiä, niistä oli myös havaittavissa eroavaisuuksia. Toisena johtopäätöksenä todetaan, että aineiston kommentoijat ymmärtävät onnellisuuden käsitteen laajemmin kuin miten se YK:n onnellisuusraportissa on määritelty.

Yleisimmin koiraa pidetään seurakoirana, mutta koira voi työskennellä monenlaisissa tärkeissä tehtävissä ihmisen rinnalla, ja yksi näistä tehtävistä on toimia koira-avusteisessa toiminnassa ja terapiassa ”tassuterapeuttina”. Vaikka kiinnostus eläinavusteista toimintaa kohtaan kasvaa Suomessa koko ajan, on tutkimusta aiheesta tehty verrattain vähän. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on analysoida koira-avusteista tukihenkilötoimintaa. Tutkimuksen kohteena ovat EHJÄ ry:n Ressu-projektiin osallistuneet tukihenkilöt ja lapset. Tutkimuksen pyrkimyksenä on selvittää, mitä merkityksiä lapset ja tukihenkilöt antavat toiminnalle. Tarkoituksena on tarkastella, mitä sosiaalisen kuntoutuksen avulla tuettavia hyvinvoinnin ulottuvuuksia koira-avusteiseen tukihenkilötoimintaan liittyy. Tutkielma on fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus painottuen lasten ja tukihenkilöiden omakohtaisiin kokemuksiin koira-avusteisesta toiminnasta. Tavoitteena on ymmärtää, tulkita ja kuvata haastateltavien antamia merkityksiä. Tutkimus on toteutettu yksilöhaastatteluin kesällä 2016. Haastateltavista kuusi oli aikuisia tukihenkilöitä, ja kolme oli toimintaan osallistuneita lapsia. Aineistomenetelmänä on käytetty sekä teoriaohjaavaa, että aineistolähteistä analyysiä keskittyen sosiaalisen kuntoutuksen eri muotoihin. Olen kategorisoinut sosiaalisen kuntoutuksen muodot psyykkiseen, sosiaaliseen ja fyysiseen ulottuvuuteen. Tutkimus kiinnittyy osaksi green care -ajattelumallia, jossa luontoon liittyvällä toiminnalla pyritään edistämään ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua. Tutkimuksesta kävi ilmi, että osalle lapsista suhde koiraan oli toiminnan keskiössä, kun taas osalle toiminnan ytimessä olivat keskustelut tukihenkilön kanssa koiran toimiessa toiminnan mahdollistajana ja luottamuksellisen suhteen luomisen helpottajana. Koiran kanssa toimiminen sai lapset yleisesti hyvälle tuulelle, ja hyväntuulisuuden kerrottiin jatkuvan pitkään. Koiran läsnäolon kerrottiin vaikuttaneen lasten toimintakykyyn. Koira toimi vilkkaalle lapselle rauhoittavana tekijänä, ja heidän keskittymiskykynsä todettiin parantuneen. Ujompien lasten kohdalla toiminta tuntui tehneen heistä avoimempia ja sosiaalisempia. Koiran kanssa touhuttiin ja käveltiin paljon luonnossa eri aktiviteeteistä nauttien, ja toimintaan liittyi myös ympäristökasvatuksellisia ulottuvuuksia. Koiran kanssa harrastettiin monenlaista, kuten agilitya ja koiranäyttelyitä. Toiminnan ansiosta lapset saivat mahdollisuuden seikkailla metsissä, uida koiran kanssa ja he pääsivät ongelle. He pääsivät toteuttamaan asioita, jotka joistakuista tuntuvat itsestään selviltä, mutta näistä lapsista monet pääsivät kokemaan niitä ensi kertaa. Koiran perustarpeista huolehtiminen toi lapsille itseluottamusta ja sai heidät kokemaan itsensä tärkeiksi. Koiran kanssa touhuaminen tarjosi lapsille myös mahdollisuuden irtautua hetkeksi elektroniikkalaitteista. Tutkimuksen tuloksista voidaan päätellä koira-avusteisen tukihenkilötoiminnan olevan avohuollon sosiaalityön tukimuoto, jolla on parhaimmillaan useita suotuisia vaikutuksia lapsen hyvinvoinnille. Tutkimuksesta ei tullut ilmi negatiivisia vaikutuksia, joskin on todettava, että toiminta ei ole sovellettavissa kaikille lapsille, kuten esimerkiksi allergikoille tai voimakasta koirapelkoa kokeville lapsille. Ressu-toiminta vaikuttaa olevan palkitsevaa niin lapsille, tukihenkilöille, kuin koirillekin. Sosiaalityön kentällä olisi suotavaa, että ihmisen ja eläimen välistä suhdetta tutkittaisiin enemmän, ja että green caren eri toimintamuodot saisivat laajemmin jalansijaa sosiaalityön käytännöissä.

Tämän tutkimuksen aihe on mielenterveyskuntoutujien kokemukset toiseudesta. Toiseudella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa yksilön tai ryhmän kokemusta eriarvoisesta asemasta, joka syntyy ihmisten kategorisoinnista tiettyyn ryhmään jonkin ominaisuuden perusteella. Tutkielman tehtävänä on analysoida sitä, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet mielenterveyskuntoutujien toiseuden kokemuksiin ja niiden vaikutuksista päivittäiseen elämään. Tutkmuskysymykset ovat: 1. Millä tavoin toiseus ilmenee ja mielenterveyskuntoutujien elämässä? 2. Miten toiseuden kokemukset vaikuttavat mielenterveyskuntoutujien kuntoutumiseen? 3. Mitkä tekijät purkavat toiseuden kokemuksia? Tutkimusaineisto koostuu kahdeksasta teemahaastattelusta. Haastattelut toteutettiin psykiatriseen avohoitoon kuuluvassa päiväsairaalassa. Tutkimuksen lähestymistapana on laadullinen tutkimus ja tutkimusfilosofiana toimii fenomenologinen lähestymistapa. Tutkimushaastatteluista litteroidut aineistot analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä. Analyysissa aineistosta luotiin teemoja, jotka kuvasivat haastateltavien kokemuksia ja heidän kokemuksille antamia merkityksiä omassa elämässään. Tutkimuksen tuloksena voidaan todeta, että toiseus ilmenee mielenterveyskuntoutujien elämässä erityisesti siten, että henkilö kokee itsensä erilaiseksi tai eriarvoiseksi kuin muut ja se vaikuttaa muiden kanssa tapahtuvaan vuorovaikutukseen. Toiseuden tunnetta näyttää tulosten perusteella aiheuttavan toimintakyvyn rajoituksista seurannut sosiaalisten suhteiden vähyys ja työkyvyttömyyden aiheuttama työelämän ulkopuolisuus. Toiseutta voi syntyä myös muiden ihmisten määrittelemänä esimerkiksi terveys- ja kuntoutuspalveluista uloslyömisenä ja poiskäännyttämisenä, jota monet haastateltavista toivat esiin. Vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa toiseus ilmenee leimaamisen kokemuksina.Tutkimuksen perusteella vertaistuen mahdollistaminen mielenterveyskuntoutujille luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja luottamusta, jotka purkavat toiseutta ja toiseuden tunnetta.Lisäksi hyvät hoitokokemukset ja muiden ihmisten positiivinen suhtautuminen vähentävät mielenterveyskuntoutujien toiseuden kokemuksia. Tutkimuksen perusteella mielenterveyspalveluissa tulisi kiinnittää erityistä huomiota palveluiden saatavuuteen ja psykososiaalisten hoitomuotojen tarjontaan. Vertaistuen mahdollistavaa hoitoa- ja kuntoutusta tulisi kehittää niin, että vertaistukea olisi kaikkien mielenterveyskuntoutujien saatavilla. Lisäksi tietoa mielenterveysongelmista ja niiden hoidosta tulee edelleen lisätä, jotta negatiiviset asenteet ja ennakkoluulot mielenterveyskuntoutujia kohtaan vähenevät.

Maksussa olevia työeläkkeitä tarkistetaan Suomessa vuosittain työeläkeindeksillä, jossa kuluttajahintojen muutoksen vaikutus on 80 ja palkansaajien ansiotason nousun vaikutus 20 prosenttia. Indeksitarkistusten tehtävänä on säilyttää eläkkeen ostovoima pitkällä aikavälillä. Työeläkeindeksi nousi julkiseen keskusteluun jälleen 2010-luvun puolivälissä, kun Suomen Senioriliike ry:n edustajat panivat vuonna 2015 vireille työeläkeindeksin muuttamista ajaneen kansalaisaloitteen. Aloite vaati, että maksussa olevia työeläkkeitä tarkistettaisiin jatkossa indeksillä, jossa ansiotason nousun vaikutus olisi nykyisen 20 prosentin sijasta 100 prosenttia. Kansalaisaloite keräsi 84 820 vahvistettua kannatusilmoitusta ja eteni eduskuntaan herätettyään sitä ennen vilkasta keskustelua mediassa. Tutkielmassa tarkastellaan työeläkeindeksiä koskevasta kansalaisaloitteesta vuosina 2015–2017 käydyn mediakeskustelun toimijoita, vaateita ja niiden sisältämiä oikeutustapoja. Tutkimuskysymyksiä on kolme: 1) Mitkä toimijat pääsevät esiin mediakeskustelussa, joka koskee työeläkeindeksin muuttamista koskevaa kansalaisaloitetta? 2) Miten mediakeskusteluun osallistuvat toimijat oikeuttavat vaateitaan? 3) Millaisin keinoin Suomen Senioriliike ja sen edustajat pukevat eläkeläisten etua yhteiseksi eduksi? Tutkielman aineistona on 91 joukkoviestinten julkaisemaa verkkouutista, jotka käsittelevät työeläkeindeksin muuttamista vaativaa kansalaisaloitetta. Aineisto on poimittu Eläketurvakeskuksen sähköisistä mediakatsauksista aikaväliltä 24.9.2015–23.3.2017. Aineistoa tarkastellaan julkisen oikeuttamisen analyysilla. Analysoinnin apuna käytetään Atlas.ti- ja Microsoft Excel -ohjelmia. Analyysi osoittaa, että indeksialoitetta koskevassa mediakeskustelussa pääsivät useimmin ääneen eläkeläistoimijat ja heistä etenkin Suomen Senioriliikkeen edustajat – aloite oli siis hyvä tapa saada medianäkyvyyttä. Aloitetta koskevassa mediakeskustelussa ääneen pääsi myös työeläkealan toimijoita, työmarkkinajärjestötoimijoita, politiikan toimijoita, asiantuntijatoimijoita, nuoriso- ja opiskelijajärjestötoimijoita sekä eräitä muita toimijoita. Eläkeläistoimijat pääosin kannattivat aloitteen esittämää indeksimuutosta, kun taas työmarkkinajärjestötoimijat, politiikan toimijat sekä nuoriso- ja opiskelijajärjestötoimijat pääosin vastustivat sitä. Indeksikysymys näytti yhdistävän poliittisia nuorisojärjestöjä aatesuunnasta riippumatta. Politiikan toimijoiden ja työmarkkinajärjestöjen vastustusta voidaan selittää osin sillä, että aloite haastoi kolmikantaisen päätöksentekomenettelyn niille tuomaa eläkevaltaa. Toisaalta työmarkkinajärjestöjen ja politiikan toimijoiden vastustuksen voidaan katsoa varjelleen työeläkejärjestelmän taloudellista kestävyyttä aloitteen populistisiksi tulkittavissa olevilta pyrkimyksiltä. Analyysi osoittaa myös, että toimijat oikeuttivat vaateitaan kannasta riippumatta eniten esimerkiksi indeksimuutoksen seurauksia koskevilla laskemilla. Tutkielma tarjoaa näkökulmia siihen, millaisia perusteluita suomalaisessa eläkepoliittisessa keskustelussa pidetään hyväksyttävinä. Samalla se vahvistaa aiemmassa julkisen oikeuttamisen analyysia soveltaneessa tutkimuksessa esiin noussutta havaintoa siitä, että Suomessa julkiseen kiistaan osallistuvat käyttävät argumentaatiossaan usein laskelmia ja asiantuntijatietoa. Lisäksi kansalaisaloitetta ja siitä käytyä mediakeskustelua voidaan pitää osoituksena sukupolvien välisestä intressiristiriidasta ikääntyvässä hyvinvointivaltiossa. Indeksimuutosta ajanut kansalaisaloite ravisteli niin ikään suomalaisen työeläkejärjestelmän valtasuhteita haastamalla järjestelmän uudistamiselle ominaisen kolmikantaisen päätöksentekomenettelyn.

Tässä Pro gradu -tutkielmassa tutkin naisvihaa suomalaisessa verkkokeskustelussa deittikulttuuria koskien. Lisäksi kartoitan millaista maskuliinisuutta tämä naisviha rakentaa. Tutkielma valaisee naisvihamielisyyden piirteitä ja sen rakentamaa maskuliinisuutta verkkokeskusteluissa deittikulttuurin kontekstissa. Tavoitteena on esittää kattava kuva naisvihamielisyyden luonteesta ja tasosta verkossa sekä tuoda asialle näkyvyyttä. Tutkielman tavoite on myös luoda pohjaa naisvihamielisen puheen ehkäisytyöhön. Naisviha on Suomessa ja kansainvälisesti nousussa ja tullut entistä näkyvämmäksi sosiaalisen median ja internetin kautta. Sosiaalinen media on tarjonnut myös uusia tapoja naisvihamielisten asenteiden ja ideologien laajaan ja nopeaan levittämiseen. Laajalle levinnyt ja radikaali verkossa leviävä misogynia voidaan nähdä osittain vastaiskuna feminismille, mutta ei selitä yksinomaan ideologien suosion nousua. Verkon naisvihamielisiä tiloja, yhteisöjä ja puhetta on tärkeää tutkia, sillä ilmiöllä on oikeita negatiivisia vaikutuksia naisten elämään, jotka eivät rajoitu pelkästään online-tiloihin. Lisäksi verkossa tapahtuva puhe ei ole erillistä oikeasta elämästä, vaan kertoo ihmisten asenteista ja ajatuksista asiaa koskien. Tutkielma on toteutettu keräämällä aineistoa suomalaisen blogitapauksen ympäriltä sopivan rajauksen vuoksi. Aineistoa on kerätty blogin lisäksi kolmen verkkojulkaisun kommenttikentästä sekä suomalaiselta keskustelufoorumilta Ylilaudalta. Aineiston analyysi toteutettiin kriittisen diskurssianalyysin avulla. Aineiston analyysi rakentuu kolmen diskurssin ympärille; Voimaantuneet naiset, Naisen likainen seksuaalisuus ja Mies uhrina. Kaikki diskurssit ilmentävät erilaisia naisvihan piirteitä keskustelussa ja paljastavat verkkokeskustelun merkityksiä ja valtasuhteita. Voimaantuneet naiset -diskurssi ilmentää naisvihan taustalla vaikuttavaa valtataistelua ja antifeminististä vastarintaa. Naisen likainen seksuaalisuus -diskurssin avulla analysoidaan vihamielisiä puhetapoja naisen seksuaalisuudesta; naisvihan piirteenä näyttäytyvät perinteiset asenteet naisen seksuaalisuudesta. Mies uhrina -diskurssi ilmentää naisvihamielisyyden julkista pedagogiikkaa ja asettaa miehen uhrin asemaan. Tutkielma esittää naisvihamielisyyden suomalaisissa verkkokeskusteluissa perustuvan paljolti taistelulle vallasta; keskusteluissa uhkana koetaan naisen vallan kasvu yhteiskunnassa. Myös kokemus seksuaalisen vallan epätasaisesta jakautumisesta tulee ilmi. Naisvihamielisen puheen takana on pyrkimys palauttaa sosiaalista kontrollia ja hiljentää naisia. Maskuliinisuuden teoria on hyödyllinen viitekehys, sillä tutkimus osoittaa, että naisvihamielisyys kietoutuu maskuliinisuuteen erittäin tiiviisti. Monet naisvihamielisen keskustelun piirteistä näyttävät kumpuavan maskuliinisuuden kokemuksen ristiriidasta. Tutkimus valaisee myös universaalia misogynian verkkoyhteisöä, jonka vaikutukset näkyvät jo selkeästi Suomessakin.

Tässä työssä tarkastelun kohteena ovat kotimaisen ns. ’hulluussarjakuvan’ ilmentämät hulluuden ja mielisairauden sosiaaliset representaatiot. Tämän tyyppinen sarjakuvakirjallisuus heijastelee viimeaikaisia trendejä, joissa omakohtaiset vaikeat kokemukset puetaan yhä useammin sarjakuvan ilmaisukieleen. Käytän hulluuden käsitettä eräänlaisena ilmiön kokonaiskenttää kokoavana kansanomaisena kattokäsitteenä eikä sitä tässä yhteydessä ole tarkoitus ymmärtää leimaavassa tarkoituksessa. Teoreettisesti työ asettuu Serge Moscovicin (1961) kehittämän sosiaalisten representaatioiden teorian viitekehykseen, joka kuvaa arkiajattelun sosiaalisia muodostumisprosesseja. Tieteenteoreettisesti työ edustaa maltillista konstruktionismia. Tutkimus keskittyy hulluuden sosiaalisten representaatioiden historialliseen jatkuvuuteen ja vakauteen liittyviin tekijöihin sekä erityisesti representaation kokonaiskenttää jäsentävään syväkerrostumaan ja sen vaikutuksiin. Käytännössä tämä tarkoittaa sarjakuvakerronnassa rakentuvien sosiaalisten representaatioiden ydinaineksen kartoittamista ja representaation syväkerrostuman teorialähtöistä analyysiä. Varsinaiset tutkimuskysymykset kiteytyvät siihen, a) millaisia hulluuden figuratiivisia ytimiä aineistosta on tunnistettavissa, ja b) onko aineistosta tunnistettavissa sosiaalista representaatiota jäsentävä kantateema. Eksplisiittisiä tutkimuskysymyksiä ylemmällä meta-tasolla tutkimus tiivistyy pohdintaan representaation kokonaiskenttää jäsentävän syväkerrostuman (käsitteellisellä tasolla representaation kantateema) mahdollistamasta liikkumatilasta – tai toisin sanottuna – miten voimakkaasti kantateema rajoittaa erilaisten vaihtoehtoisten representaatioiden ilmentämismahdollisuuksia tämänkaltaisissa erityisen ilmaisuvoimaisissa kulttuurituotteissa. Tutkimusaineiston osalta tutkimus liittyy osaksi visuaalisia aineistoja hyödyntäneiden sosiaalipsykologisten tutkimusten verrattain harvalukuista joukkoa. Aineisto koostuu kolmesta 2010-luvun aikana julkaistusta sarjakuvaromaanista (kokonaislaajuus noin 1712 sarjakuvaruutua). Analyysi jakaantuu kahteen vaiheeseen, jossa ensimmäinen perustuu teorialähtöiseen laadulliseen sisällönanalyysiin ja toinen teorialähtöiseen avainkäsitteiden operationalisointiin ja niistä johdettavaan päättelyyn. Tutkimuksen tulokset tukevat aiemman tutkimuskirjallisuuden esittämää käsitystä, jonka mukaan hulluuteen liitetyt mielikuvat näyttävät olevan historiallisesti katsoen hyvin vakaita – toisintaen joiltain osin jopa keskiajalle ulottuvia hulluuskäsityksiä. Ainoa selkeästi aiemmasta tutkimuksesta eroava havainto liittyi yhden teoksen ilmentämään tieteisfiktiiviseen ainekseen. Kantateeman osalta voi todeta, että tämän aineiston ilmentämää hulluutta näyttää jäsentävän toiseuttava minän ja toisen väliseen antinomiaan (self/other) perustuva kantateema. Aiemmin hyödyntämättömän aineistotyypin ja verrattain vähän teoretisoidun ja tutkitun teoreettisen konstruktion empiirisestä tarkastelusta johtuen tutkimusta voi kuvata eksploratiiviseksi, eli uutta kartoittavaksi ja mahdollista jatkotutkimusta pohjustavaksi. Tutkimuksen tulokset tarjoavat kantateeman osalta lähinnä alustavia suuntaviivoja ja perusteellisemman kokonaiskuvan muodostaminen vaatii jatkotutkimusta.

Vanhempien ja lasten tuloilla on havaittu olevan yhteys Suomessa. Tämä rajoittaa sosiaalista liikkuvuutta ja pienentää mahdollisuuksien tasa-arvoa. Yhteyttä on yleisesti selitetty koulutuksella ja lasten inhimilliseen pääomaan investoimisella sekä tulojen ansaitsemiseen liittyvien kykyjen välittymisellä vanhemmilta lapsille. Useissa kansainvälisissä tutkimuksissa on kuitenkin myös ehdotettu, että lapsen terveydentila voi olla yksi tämän yhteyden selittävistä tekijöistä. Tämän toteutumiseksi tulisi sekä sosiaalisen kausaation että terveydellisen valikoitumisen tapahtua. Vanhempien tulotason on oltava yhteydessä lapsen terveyteen ja terveyden on oltava yhteydessä lapsen tulotasoon aikuisiällä. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää, selittääkö alle 18-vuotiaiden lasten terveys vanhempien ja lasten tulojen välistä mahdollista yhteyttä Suomessa. Aineistona oli EKSY8707-otos, jossa on tietoja muun muassa tutkittavien henkilöiden omista ja heidän vanhempiensa tuloista sekä tietoja tutkittavien henkilöiden sairaalajaksoista. Sairaalajaksoista muodostettiin muuttujat, joissa oli mukana henkilön mielenterveyden ja muun terveyden hoitovuosia. Vanhempien tuloja tarkasteltiin henkilön ollessa 14-vuotias ja omia tuloja hänen ollessaan 30-vuotias. Tutkielmassa tutkittiin myös mahdollisia eroja mielenterveyden ja muun terveyden vaikutuksien välillä, eroja miesten ja naisten välillä, sekä sitä, että selittääkö terveys enemmän matala- vai korkeatuloiseksi päätymistä. Menetelminä käytettiin lineaarista ja logistista regressioanalyysia. Tulokseksi saatiin se, ettei mielenterveys tai muu terveys selittänyt aineistosta havaittua yhteyttä vanhempien ja lasten tulojen välillä. Tämä johtui siitä, että sosiaalinen kausaatio, eli vanhempien tulojen yhteys lasten terveyteen, ei toteutunut. Terveydentilalla oli kuitenkin yhteys omiin aikuisiän tuloihin. Terveydellinen valikoituminen näytti toteutuvan aineistossa. Mielenterveyden ongelmilla oli voimakkaampi yhteys omiin tuloihin kuin muulla terveydellä. Tätä tosin selittänee se, että mielenterveyden muuttujaan on valikoitunut lähinnä kaikkein vakavimmista ongelmista kärsiviä ihmisiä. Miehillä yhteys omien ja vanhempien tulojen välillä oli suurempi kuin naisilla ja heillä terveysongelmat olivat myös enemmän yhteydessä omiin tuloihin. Terveys ei selittänyt enempää matala- tai korkeatuloiseksi päätymistä. Tutkielma vahvistaa aiemminkin Suomessa havaitun yhteyden vanhempien ja lasten tulojen välillä. Koska terveys ei ollut yhteyden selittävä tekijä, niin aiemmassa tutkimuksessa ehdotetut muut tekijät saattavat selittää sitä Suomessa. Vaikka vanhempien tulotasolla tai sosioekonomisella asemalla on havaittu monissa tutkimuksissa olevan yhteys lasten terveyteen, niin tässä aineistossa sitä ei ollut havaittavissa. Tätä saattaa selittää muun muassa pohjoismaalainen hyvinvointivaltio ja sen kattava terveydenhoitojärjestelmä. Sen sijaan terveysongelmien ja oman aikuisiän tulotason välistä yhteyttä voisi olla aiheellista tutkia enemmän.

Tämän pro gradu-tutkielman aiheena on lasten hyvinvointi. Tutkielma paikantuu ehkäisevän lastensuojelun kentälle. Lasten hyvinvoinnista on suhteellisen paljon laajoihin rekisteriaineistoihin ja tilastollisiin tutkimuksiin perustuvaa tietoa. Lasten hyvinvoinnin tutkimuksessa on perinteisesti keskitytty hyvinvoinnin uhkiin ja riskeihin. Hyvinvointia tuottavat ja ylläpitävät asiat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Lasten koetun, subjektiivisen hyvinvoinnin tutkimus on vuosien varrella lisääntynyt, mutta sitä on edelleen verrattain vähän. Ehkäisevän lastensuojelun toimintakentillä, peruspalveluissa ja järjestöissä, tavoitetaan lapsiväestöä laajasti ja mahdollisuudet heidän hyvinvointinsa edistämiseen ovat olemassa. Kaikkien lasten hyvinvoinnin turvaaminen ei kuitenkaan ole onnistunut ehkäisevän lastensuojelun keinoin. Tässä tutkielmassa lapset nähdään oman elämänsä asiantuntijoina, sosiaalisina toimijoina ja yksilöinä, joilla on oikeuksia, näkemyksiä ja arvokasta tietoa elämästään ja hyvinvoinnistaan. Tutkielmassa sitoudutaan lasten oikeuksien ja osallisuuden edistämiseen. Tässä tutkielmassa lasten hyvinvointia tarkastellaan Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuuksien eli elintason (having), yhteisyyssuhteiden (loving) ja itsenä toteuttamisen (being) ulottuvuuksien kautta. Lisäksi lasten hyvinvointia lähestytään subjektiivisen eli koetun hyvinvoinnin näkökulmasta. Tutkielmassa selvitetään ehkäisevän lastensuojelun piirissä olevien lasten ajatuksia hyvinvoinnista eli siitä mikä lasten näkemyksen mukaan tuottaa heille hyvinvointia ja millaiset asiat lapset kokevat hyvinvointiaan uhkaavina. Tutkielma on laadullinen haastattelututkimus. Lasten ajatuksia hyvinvoinnista kartoitettiin teemahaastattelujen avulla. Tutkimushaastattelujen tavoitteena oli kysyä lapsilta heidän ajatuksiaan hyvinvoinnista. Tutkielman aineisto koostuu Pelastakaa Lapset ry:n ehkäisevän työn piirissä olleiden lasten yksilöhaastatteluista. Tutkimushaastatteluihin osallistui kymmenen 7-12-vuotiasta lasta, viisi poikaa ja viisi tyttöä. Tutkielman aineiston perusteella lasten hyvinvoinnin rakennuspalikoita ovat hyvä arki ja hyvät ihmissuhteet. Erityisesti myönteiset vuorovaikutussuhteet ovat lasten hyvinvoinnin kannalta keskeisiä. Leikki on lapsille tärkeä yhdessäolon ja vapaa-ajan vieton muoto. Lapset arvostavat tekemisen mielekkyyttä ja tekeminen koetaan mielekkääksi, kun siihen yhdistyvät hyvät ihmissuhteet sekä mahdollisuus hauskanpitoon ja leikkiin. Lasten hyvinvointia uhkaaviksi asioiksi lapset näkevät kuormittavat ihmissuhteet ja kiusaamisen. Lasten hyvinvointia ylläpitävään toimivaan arkeen kuuluvat aineelliset asiat vastaavat Allardtin hyvinvointiteorian elintasoon ja elämän aineellisiin olosuhteisiin liittyvää having-ulottuvuutta. Lasten hyvinvointiin liittyvät perhe- ja kaverisuhteet kuuluvat Allardtin hyvinvointiteoriassa yhteisyyssuhteiden eli loving-ulottuvuudelle. Lisäksi lasten hyvinvointiin kuuluu mielekäs tekeminen, kuten leikkiminen, jotka Allardtin hyvinvointiteoriassa sijoittuu itsensä toteuttamisen ja yhteiskuntaan kiinnittymisen being-ulottuvuudelle. Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuuksilla tarkasteltuna tutkielman tulokset korostavat yhteisyyssuhteiden merkitystä lasten hyvinvoinnin kannalta. Tutkielmassa havaitut lapsille merkitykselliset lasten hyvinvointiin vaikuttavat asiat ovat samansuuntaisia aikaisempien tutkimusten kanssa. Näin ollen on mahdollista, että lapsen vuorovaikutussuhteiden laadulla ja mahdollisuudella hauskanpitoon ja leikkiin on yhteys lapsen koettuun hyvinvointiin. Tämän tutkielman näkökulmasta tärkein havainto on aikaisempien tutkimusten vahvistama vuorovaikutussuhteiden laadun keskeinen merkitys lasten hyvinvoinnille. Hyvät ja toimivat vuorovaikutussuhteet ovat lasten turvallisuudentunteen ja hyvinvoinnin lähde ja mahdollistavat mielekkääksi koetun toiminnan. Vaikeudet vuorovaikutussuhteissa sitä vastoin vaikuttavat negatiivisesti lasten hyvinvointiin. Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuuksilla tarkasteltuna sekä aikaisempi tutkimus että tämän tutkielman tulokset nostavat yhteisyyssuhteiden (loving) ulottuvuuden lasten hyvinvoinnin kannalta keskeiseksi, välttämättömäksi hyvinvoinnin edellytykseksi, joka mahdollistaa itsensä toteuttamisen ja yhteiskuntaan kiinnittymisen (being). Tässä tutkielmassa sitouduttiin kunnioittamaan lasten tietoa, oikeuksia ja osallisuutta. Käytännön syyt vaikuttivat tutkielman menetelmällisiin valintoihin siten, että menetelmälliset valinnat eivät tukeneet lasten osallisuutta parhaalla mahdollisella tavalla. Lapsia ei otettu osallisiksi kanssatutkijoina tutkielman eri vaiheisiin. Tutkielmassa lasten tieto ja oikeudet on joka tapauksessa otettu vakavasti ja niitä on kunnioitettu. Toisenlainen tutkimusasetelma olisi mahdollistanut lasten osallisuuden laajemman toteutumisen. Lisäksi toisenlainen tutkimusasetelma, jossa lapset olisivat osallistuneet kanssatutkijoina tutkimusprosessin eri vaiheisiin, olisi todennäköisesti tuottanut tavalla tai toisella erilaisia tuloksia.

Tutkielman taustalla on kiinnostus siihen, minkälaisiin tietoihin perustuvat lasten ja perheiden elämäntilanteiden ja tuen tarpeiden arvioinnit lastensuojelun palvelutarpeen arvioinneissa. Pro gradu -tutkielmassa kysytään, mitä tietoa on tuotettu lapsen ja perheen elämäntilanteen taustatekijöistä, huolenaiheista ja selvitykseen tapaamisiin osallistumisesta. Lisäksi tarkastellaan, minkälaisia ovat arviointien tyypilliset kuvaukset lapsen ja perheen elämäntilanteesta sekä tuen ja palvelujen tarpeesta huolien ja voimavarojen näkökulmasta. Tavoitteena on tuottaa tietoa Espoon lastensuojelun avohuollon alkuarvioinnin kehittämistyön tueksi, jotta lastensuojelun avohuollon työ- ja toimintatapoja sekä rakenteita voitaisiin kehittää tutkimustiedon, lastensuojelun käytäntöjen ja kehittämisen vuoropuheluna. Tutkimus kiinnittyy laajemmassa kontekstissaan yhteiskuntapoliittiseen keskusteluun lasten ja nuorten hyvinvoinnista ja syrjäytymisestä, jossa oleelliseksi on arvioitu ongelmien varhainen havaitseminen, niihin puuttuminen ja riittävä tarjottu tuki lapselle ja tämän lähipiirille. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka analyysimenetelmänä on väljästi teoriaohjaava sisällönanalyysi. Siinä hyödynnetään Barns behov i centrum (BBIC) arviointimallin viitekehystä liittyen lapsen tarpeisiin, vanhempien kykyyn vastata lapsen tarpeisiin sekä perheeseen ja ympäristöön. Aineiston analyysissä käytetään sisällön erittelyä, joka on kuvailevaa tilastollista analyysiä ja temaattista sisällönanalyysiä sekä tyypittelyä. Aineiston muodostavat Espoon lastensuojelun avohuollon lastensuojelun palvelutarpeen arvioinnin 87 yhteenvetodokumenttia 13–17-vuotiaista lapsista vuoden 2015 heinä-, elo- ja syyskuulta. Tutkimuksen perusteella lasten ja perheiden elämäntilanteiden taustatekijät muotoutuivat mukaillen yhteenvetodokumentin otsikkopuun teemoja. Huolenaiheet rakentuivat puolestaan yleensä lastensuojeluilmoitusten tiedoista. Selvityksen tapaamiseen lapsi yleensä osallistui. Vanhemmista äiti tavattiin lähes jokaisessa arvioinnissa ja isä puolestaan huomattavasti harvemmin. Lapsen ja perheen elämäntilanteesta sekä tuen ja palvelujen tarpeen arvioinneista huolien ja voimavarojen näkökulmasta rakentui neljä erilaista arviointityypin kuvausta: yksittäiset huolenaiheet lapsista, pitkäkestoiset huolenaiheet lapsista, huoli vanhemmuudesta yksittäisissä tilanteissa ja lapsi vanhemmuuden huolien puristuksessa. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että lapsen ja vanhempien osallisuus tapaamisiin arvioinneissa vaihteli. Lasten ja perheiden elämäntilanteet kuvautuivat arvioinneissa huolipainotteisina, vaikka voimavarojakaan ei sivuutettu. Yksittäisiin ja lieviin huolenaiheisiin yhteiskunnan tukea ja palveluita ei tarvittu. Toisaalta pitkäkestoisiin ja vakaviin huolenaiheisiin yhteiskunnan tuen ja palveluiden tarve oli ilmeinen. Tällöin käytiin institutionaalista rajanvetoa siitä, mikä tuki ja palvelu palvelujärjestelmässä on lapselle ja perheelle riittävää ja tarkoituksenmukaista.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielmassa pohditaan, miten koirasta tulee perheenjäsen, millä keinoin siitä tehdään yhteiskuntakelpoinen, ja mikä on sen asema luonnon ja kulttuurin välissä. Koiran yhteinen historia ihmisen kanssa on pitkä, ja se on olennainen osa ihmisen kulttuuria. Koira ja ihminen yhdessä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa luovat yhteiskunnallista monimuotoisuutta. Etenkin ihmisen tehtävä on oppia lukemaan ja tulkitsemaan koiraa, koska koira luonnostaan on herkempi ihmisen signaaleille. Rodunjalostuksen kautta on luotu joitain hyvin sairaitakin koirarotuja, alunperin on lähdetty liikkeelle koiran käyttötarkoituksesta. Eläinsuojelulailla on haluttu turvata elinvoimaisten ja terveiden jälkeläisten tuottaminen. Ongelmana on usein ollut toisilleen sukua olevien koirien käyttäminen jalostuksessa. Koirat ovat lemmikeinä omistajilleen rakkaita, ja toisinaan koiria inhimillistetään liikaa; kuvitellaan, että ne toimivat kuin ihmiset. Koirakysymys kuuluu laajempaan yhteiskunnalliseen keskusteluun, ja eettisiin ja moraalisiin ongelmiin. Donna Harawayn (2003) mukaan lemmikki on ihmiselle “merkityksellinen toinen”: yritämme jatkuvasti ratkaista, miten tulisimme toimeen toislajisen olennon kanssa. Harawayn tutkimus keskittyy etenkin koirankouluttamiseen (agility). Eräs lähestymistapa on arvottaa lemmikkieläimiä sen mukaan, miten lähellä ne meitä ovat kielellisellä tasolla. Edmund Leach (1989) toteaa, että nimenomaan seuraeläimet ovat lähimpänä, tuotanto- ja villieläimet kauempana. Tutkielmassa käytetään aineistona Koiramme -lehtiä kolmelta eri vuosikymmeneltä (2000-2020). Huomio keskittyy tiettyihin olennaisiin artikkeleihin, joissa arvioidaan koiran asemaa mm.koulutukselliselta kannalta, eräänlaisena lapsena perheessä sekä yhteiskuntakelpoiseksi tekemisen keinoja.