Browsing by discipline "Media and Communication Studies"
Now showing items 81-100 of 412
-
(2019)I den här avhandlingen granskas hur nordiska flygbolag förhåller sig till att behandla miljön i sin kommunikation och marknadsföring. Syftet med avhandlingen är att skapa förståelse för hur nordiska flygbolag förhåller sig till och resonerar kring att behandla miljön i sin kommunikation och marknadsföring. Avhandlingen svarar också på frågan om representanter för nordiska flygbolag upplever att flygbolag alls kan behandla miljön i marknadsföringen. Flygbolag behandlar i dagsläget miljön i väldigt liten utsträckning i marknadsföringen, och den här avhandlingen tillför ny kunskap om hur nordiska flygbolag förhåller sig till det. Studien utgår ifrån teorier om grön marknadsföring som visar att det finns ekonomiska fördelar med grön marknadsföring. Avhandlingen behandlar också samhällsansvar, och mera specifikt hur nordiska flygbolag upplever sitt eget samhällsansvar, och hur de kommunicerar sitt hållbarhetsarbete till konsumenterna. Avhandlingen behandlar också sociala medier, där en stor del av flygbolagens marknadsföring sker, och redogör för vilka utmaningar sociala medier orsakar för flygbolagens marknadsföring. Studien är kvalitativ och materialet baserar sig på anonyma, semistrukturerade intervjuer med informanter som arbetar med kommunikation, samhällsansvar och marknadsföring på nordiska flygbolag. Avhandlingens resultat pekar på att nordiska flygbolag förhåller sig relativt öppet till att behandla miljön i sin marknadsföring och kommunikation, men att det finns en tydlig distinktion mellan de här två. Representanterna för de nordiska flygbolagen upplever att det är svårare att behandla miljön i marknadsföringen – bland annat eftersom det kan leda till anklagelser om grönmålning – än i kommunikationen. Flygbolagen upplever ändå att det är problematiskt att marknadsföringen inte är i linje med den övriga kommunikationen, och att det måste ske en snar förändring om kommunikationen som helhet ska vara trovärdig. Det handlar om flygbolagens överlevnad.
-
(2015)Julkishallinto digitalisoituu vauhdilla. Tässä julkishallinnon digitaalisessa muutoksessa ei ole yhdentekevää millä perustein digitalisaatiota suunnitellaan, ohjataan ja hallinnoidaan. Tämän tutkimuksen tavoitteena on ymmärtää, miten erilaiset julkishallinnon hallintomallit näkyvät Suomen valtionhallinnon tietohallintostrategioissa ja edelleen paikallistaa, miten eri hallintomallien taustalla vaikuttavat arvot ja ideologiat näkyvät Suomen valtionhallinnon tietohallintostrategioissa. Tutkimus pyrkii siten tuomaan esiin niitä tiedostettuja ja tiedostamattomia hallintomalleista kumpuavia rakenteita, jotka vaikuttavat julkishallinnon digitalisaatioon ja siten ohjaavat koko yhteiskunnan muutosta. Tutkimusaineistona toimivat Suomen valtionhallinnon ministeriöiden tietohallintostrategiat vuosilta 2004-2014. Tutkimusmenetelmä on laadullinen sisällönanalyysi (qualitative content analysis), jossa aineiston koodaus tehdään hallintomallien teoriataustaan pohjautuen abduktiivisesti. Sisällönanalyysi toimii siten työkaluna, jolla pyritään tuomaan esiin, miten julkishallinnon hallintomallit näkyvät valtionhallinnon tietohallintostrategiadokumenteissa. Tutkimus osoittaa, että valtionhallinnon ministeriöiden tietohallintostrategiat heijastelevat voimakkaasti byrokratialle, New Public Managementille ja New Public Governancelle ominaisia piirteitä. Byrokratia näkyy tyypillisesti erilaisten sääntöjen, ohjeistojen, rakenteiden ja selkeiden hierarkioiden korostamisena. New Public Managementin markkinaideologia on läpitunkevaa kautta aineiston, ja se näkyy erilaisina tulostavoitteina, mittareina, raporteina, markkinakilpailuna, ulkoistamisena, julkishallinnon funktioittamisena. Toimijoina ovat managerit ja johtajat, hyvin harvoin virkamiehet. New Public Governance näkyy myös koko aineistossa erilaisten yhteistyöverkostojen ja koko hallinnon verkostomaisen toiminnan lisäämisenä. Tietohallintostrategioissa näkyy vain harvoin uudemmat, digitalisaatioon tai kansalaisdemokratiaan nojaavat hallintomallit, kuten Digital-Era Governance tai New Public Service. Kansalainen toimijana onkin melko lailla kadoksissa koko aineistossa. Tutkimus osoittaa myös sen, että monia hallintomallien joskus ideologisiakin menetelmiä otetaan käyttöön valtionhallinnon strategiatasolla melko kritiikittömästi. Esimerkiksi mittareita, tulostavoitteita, tilaaja-tuottaja-rakenteita tai ulkoistamista käsitellään aineistossa harvoin kriittisesti. New Public Managementin vahvan läsnäolon myötä monet, melko uusliberalistisetkin, mekanismit otetaan dokumenteissa lähes annettuna. Informaatioyhteiskuntaa ulkoistetaankin Suomessa tällä hetkellä hyvin kritiikittömästi vallitsevan uusliberalistisen markkinaideologian ohjaamana. Pahimmassa tapauksessa tämä tulee johtamaan siihen, että julkishallinnon muuttuessa täysin digitaaliseksi muuttuu julkishallinto samalla myös pitkälti yksityisen sektorin tuottamaksi. Suomen julkishallinnon tulisikin herätä siihen, että digitaalisuus ei ole enää peruspalvelua sivulta auttava triviaali tukipalvelu, jonka voi markkinaohjatusti ostaa ulkopuolelta. Tämä on pitkällä tähtäimellä sekä kallista että typerää. Sen sijaan digitaalisuuden merkityksen kasvaessa julkisen sektorin omaa kykyä tuottaa digitaalisia palveluita tulisi merkittävästi lisätä. Vain siten on mahdollista taata demokraattisen, avoimen ja kestävän informaatioyhteiskunnan synty.
-
(2012)Tutkielmassa tarkastellaan vammaisjärjestö Invalidiliittoa ja vammaisuutta suomalaisen sanoma- ja aikakauslehdistön juttuaiheina vuonna 2008. Tutkielman tavoitteena on ensinnäkin verrata toisiinsa Invalidiliiton tavoitekuvaa ja lehdistössä toteutunutta julkisuuskuvaa sekä pohtia, millaisia mahdollisuuksia vammaisjärjestöllä on muokata julkisuuskuvaansa. Toiseksi tutkielmassa tarkastellaan lehtijutuissa vallitsevia vammaisuuden ja vammaisten ihmisten representaatioita sekä miten niitä voitaisiin haastaa esimerkiksi poliittisesti korrektin kielen avulla. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassa toimii konstruktivismi. Keskeisiä teoreettisia käsitteitä ovat sosiaalinen vammaiskäsitys ja ajatus lehtijutuista julkisuustiloina, joissa eri toimijat kuvaavat, määrittelevät ja tulkitsevat sosiaalista todellisuutta. Tutkielmassa tarkastellaan journalismin- ja vammaistutkimusta koskevan kirjallisuuden avulla lehtijuttujen syntymisen dynamiikkaa, johon vaikuttavat mm. lehdistön toimintaperiaatteet ja yhteiskunnan vammaisuutta koskevat käsitykset. Invalidiliiton roolia dynamiikassa tutkitaan Invalidiliiton omien dokumenttien ja järjestöjen mediajulkisuutta koskevan kirjallisuuden avulla. Aineistona tutkielmassa käytettiin Invalidiliiton keräämää mediaseuranta-aineistoa, joka koostui 366 kappaleesta Invalidiliittoa koskevia lehtijuttuja. Aineistoa tarkasteltiin sekä määrällisesti että kehysanalyysin avulla. Kehysanalyysin kohteena olivat lehdistön esiinnostamat vammaiskäsitykset, joissa lehtijuttujen toimijat eli Invalidiliitto ja vammaiset ihmiset asetettiin erilaisiin rooleihin. Kehysanalyysin avulla aineistosta löydetään pärjäämisen, marginaalisuuden ja kustannustehokkuuden kehykset. Niiden taustalla havaitaan vaikuttavan voimakkaasti käsityksen Suomesta hyvinvointivaltiona, joka pitää huolen myös vammaisista jäsenistään. Kehyksissä vammaisten ihmisten todetaan toimivan seuraavissa rooleissa: yhteiskunnan tuella vammaisuutensa kanssa pärjäävinä ihmisinä (pärjäämisen kehys), vammaisuutensa takia ratkaisevalla tavalla erilaisina ihmisinä (marginaalisuuden kehys) tai yhteiskunnalle kuluja aiheuttavina (kustannustehokkuuden kehys). Invalidiliiton todetaan toimivan kehyksissä asiantuntijana ja yhteiskunnallisena vaikuttajana, jolla on vammaisiin ihmisiin nähden voimaannuttava ote. Tutkielman päätelmissä todetaan lehtijuttujen taustalla vaikuttavien vammaiskäsitysten olevan negatiivisia ja/tai stereotyyppisiä ja esitetään keskustelua poliittisesti korrektista kielestä keinoksi vammaisuuden esittämisen tapojen monipuolistamiseksi. Invalidiliiton tavoitekuvan ja lehtijutuissa määrittyvän julkisuuskuvan välisistä eroista suurimmaksi havaitaan Invalidiliiton erillisyys vammaisiin ihmisiin nähden. Invalidiliitolla todetaan olevan mahdollisuuksia vaikuttaa julkisuuskuvaansa, mutta mahdollisuuksien olevan rajalliset muun muassa kansainvälisestikin kolmannen sektorin toimijoita kohtaan lisääntyneen kriittisyyden takia.
-
(2014)Tutkielmassa tarkastellaan tilastotiedon viestinnän periaatteita tiedontuottajien näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää, minkälaiset periaatteet ohjaavat tilastotiedon tuottajien eli tilastoasiantuntijoiden viestintää ja minkälaisen roolin tilastoasiantuntijat itselleen määrittelevät tilastotiedon viestinnässä. Lisäksi tarkastellaan sitä, kuinka löydetyt periaatteet ja muodostunut rooli yhdistyvät julkisessa asiantuntijuudessa. Tilastoasiantuntijoiden työtä ohjaavat monet organisaation ja tilastomaailman kirjoitetut säännöt. Tässä tutkimuksessa keskitytään periaatteisiin, jotka eivät ole julkilausuttuja eli ovat niin sanotusti implisiittisiä. Tilastotiedon viestinnälle ei ole olemassa omaa teoreettisesta viitekehystä, joten tilastotiedon viestintää tarkastellaan pääosin tiedeviestinnän kontekstissa ja tätä valintaa sekä perustellaan että arvioidaan tutkielman edetessä. Tiedeviestinnän lisäksi mukana on yhteisöviestinnän näkökulma, jonka yhteydessä tuodaan esille myös julkishallinnon erityispiirteitä. Tiedeviestinnän näkökulmasta tiedon tuottajat ovat tutkijoita ja yhteisöviestinnän kontekstissa asiantuntijoita tai tietotyöntekijöitä. Molempien näkökulmien sisällä tiedontuottajien viestintää kohtaan esitetään erilaisia odotuksia ja vaatimuksia. Tutkijoilta ja asiantuntijoilta vaaditaan esimerkiksi taitoa kertoa omasta työstään ei-asiantuntijoille eli niin sanotuille maallikoille; tästä käytetään tiedeviestinnän piirissä nimitystä tieteen popularisointi tai tieteen yleistajuistaminen. Tutkimuksen kohteena olivat Tilastokeskuksen asiantuntijat. Tutkimusta varten haastateltiin 11 tilastoasiantuntijaa, jotka valittiin harkinnanvaraisesti Tilastokeskuksen tilastoja tuottavista yksiköistä. Haastattelut toteutettiin yksilö- ja teemahaastatteluina ja niistä saatu aineisto litteroitiin. Tutkimuksen analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysiä, joka pohjautuu yhdysvaltalaiseen perinteeseen. Menetelmän mukaisesti aineistoa ensin pelkistettiin ja sen jälkeen ryhmiteltiin. Tämän jälkeen aineisto esitettiin tiivistetyssä muodossa ja lopuksi tehtiin johtopäätöksiä. Analyysin tuloksena syntyi kaksi luokittelua, jotka on esitetty kuviomuodossa ja selitetty auki. Julkisen asiantuntijuuden tarkastelun yhteydessä hyödynnettiin tämän ensimmäisen analyysivaiheen tuloksia ja lisäksi Esa Väliverrosen tutkimuksessaan esittämiä tutkijoiden julkisuusrooleja. Tutkimuksessa havaittiin, että tilastotiedon viestinnän periaatteita määrittävät asiantuntijoiden käsitykset siitä, mitä viestintä ylipäätään on, mitä viestinnällä tavoitellaan ja ketkä viestintäprosessissa ovat osallisia ja millä tavoin. Tilastoasiantuntijoiden viestintärooli määrittyy asiantuntijaan liittyvien odotusten ja vastuiden sekä toisaalta organisaation asettamien reunaehtojen kautta. Tuloksista käy ilmi, että asiantuntijat mielellään tekevät yleistajuista viestintää ja ottavat aktiivisen viestintäroolin. Rooli jää kuitenkin heikoksi, koska taustaorganisaatiolta ei koeta saavan riittävästi tukea viestinnän tekemiseen. Lisäksi asiantuntijat tasapainoilevat julkisuudessa sen suhteen, missä määrin he ovat yksilöitä ja persoonia ja missä määrin organisaation edustajia. Tutkijoiden julkisuusrooleista tilastoasiantuntijoille sopivat parhaiten tulkitsijan ja popularisoijan roolit. Julkisuudessa toimiminen nousee esille niin tiedeviestinnän kuin yhteisöviestinnän piirissä ja asettaa tiedontuottajille monenlaisia odotuksia. Asiantuntijuus määrittyy pitkälti suhteessa ei-asiantuntijoihin ja mediayhteiskunnassa eläessämme tarvitaan julkisuutta, jotta asiantuntijuus tulee esille. Toisaalta odotuksia ja rajoituksia asiantuntijalle asettaa yhteisö, jonka puitteissa he toimivat. Tilastotiedon viestinnän tarkastelu tiedeviestinnän kehikossa oli onnistunut valinta tämän tutkimuksen yhteydessä, vaikka tilastot ja tiede eivät synonyymeja olekaan.
-
(2012)Tieteen viihteellisiä representaatioita audiovisuaalisissa medioissa on aiemmin tutkittu lähinnä viihdegenreissä kuten science fiction -elokuvissa. Tutkimus on keskittynyt populaarikulttuurin tiederepresentaatioiden vaikutuksiin kansalaisten tiedekäsityksiin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan viihdegenrejen sijaan television asiaohjelmia ja tutkitaan, miten television tiedeohjelmien katsojat merkityksellistävät ohjelmien viihteellisiä elementtejä. Tutkielman teoreettiseksi viitekehykseksi on valittu Pierre Bourdieun teoria mausta sosiaalisen erottautumisen välineenä. Bourdieun alkuperäinen luokkahabituksille nojannut teoria saa työssä viestinnällisen painotuksen, jolloin teoreettisen viitekehyksen keskiöön nousee oikean maun viestiminen. Työssä argumentoidaan, että maun viestiminen sosiaaliseen kontekstiin sopivalla tavalla on keino luoda sosiaalisia erottautumisia, jotka puolestaan ovat sosiaalisen identiteetin edellytys. Bourdieun kenttäteorian pohjalta hahmotellaan tieteen kenttää, joka muodostuu tiedeyhteisön toimijoiden välisten valtasuhteiden verkostosta. Tieteen kentällä vallitsee sille ominainen pääoman lajinsa, akateeminen pääoma, joka määritellään erääksi symbolisen pääoman erityismuodoksi. Akateeminen pääoma määritellään tieteelliseksi arvostukseksi, joka perustuu paitsi ammattilliseen asemaan yliopistoinstituutiossa myös tieteen kentällä annettuihin ja kentän toimijoiden tunnustamiin näyttöihin kuten tutkintoihin ja julkaisuihin. Aineistona käytetään kahdeksaa fokusryhmäkeskustelua, joihin tutkimuksen haastateltavat jaettiin taustojensa perusteella. Kaikkia haastateltavia yhdisti kiinnostus tiedettä ja television tiedeohjelmia kohtaan. Fokusryhmissä haastateltavat keskustelivat moderaattorin johdolla tieteestä, television tiedeviestinnästä sekä kolmesta ohjelmanäytteestä, jotka katsottiin keskusteluiden lomassa. Työssä esitetään, että haastattelut tapahtuvat tieteen kentällä ja että keskustelijat tunnistavat aiemman kokemuksensa pohjalta kentän toimintalogiikan ja legitiimin maun, mikä vaikuttaa heidän tapaansa puhua tiedeohjelmien viihteellisyydestä. Analyysimetodina käytetään diskurssianalyysiä. Haastattelutilanteessa sanotun oletetaan kuvastavan yleisiä tieteen kentälle ominaisia tulkintarepertuaareja, joihin keskustelijat nojautuvat eri tavoin riippuen tavoitteistaan sekä käytössään olevan kulttuurisen pääoman eli kompetenssin määrästä. Erityisesti huomiota kiinnitetään puheen konnotaatiohin sekä siihen, millaisia erontekoja ja luokituksia puhe sisältää. Lisäksi pohditaan, miten sanottu liittyy juuri keskustelutilanteeseen ja asiayhteyteen. Analyysin perusteella päädytään erottelemaan kolme puhetapaa, joilla tiedeohjelmien viihteellisyyttä voidaan merkityksellistää. Hyväksyvä puhetapa asemoi puhujan ohjelman yleisön joukkoon ja nostaa ohjelman tärkeimmäksi funktioksi viihdyttämisen. Tämä puhetapa on yleisin korkeimmin koulutettujen ryhmässä. Neuvotteleva puhetapa etäännyttää tiedeohjelmat puhujan omasta asiantuntemuksesta ja suhtautuu alentuvasti television tieteeseen. Viihteelliset elementit koetaan yhdentekeviksi tai turhiksi mutta suhteellisen vaarattomiksi television tiedeohjelmien ominaisuuksiksi. Kriittisessä puhetavassa viihteellisyys merkityksellistyy ärsyttäväksi ja negatiiviseksi. Viihteellisen esitystapa merkityksellistyy uhaksi tieteelliselle faktalle ja loukkaukseksi katsojan itsekunnioitukselle. Puheen subjekti etäännytetään ohjelman oletetusta kohdeyleisöstä, johon suhtaudutaan halveksuvasti. Tarkastelussa havaitaan, että kriittinen puhetapa on yleisin vähemmän koulutettujen keskustelijoiden joukossa. Tämä tulkitaan osoitukseksi hyvästä kulttuuritahdosta, joka johtuu tieteen kentän legitiimin maun tunnistamisen ja hallinnan välisestä epäsuhdasta.
-
(2015)Suomalaiset mediatalot ovat tukalassa tilanteessa: paperilehtien levikki laskee, mediamainonta vähenee eikä verkko tuota tarpeeksi. Säästöjen saamiseksi irtisanotaan toimittajia, mikä näkyy toimituksissa kiireen lisääntymisenä ja toimittajien työkuormituksen kasvamisena. Samaan aikaan viestintäala kukoistaa yhä useampien yritysten, poliitikkojen ja järjestöjen luottaessa viestintänsä ammattilaisten käsiin. Tämä kehitys on johtanut Suomessa mielenkiintoiseen ilmiöön: toimittajat ovat kiinnostuneet työstä PR-puolella, johon on toimituksissa perinteisesti suhtauduttu varsin karsaasti. Siinä missä loikkaukset puolelta toiselle olivat ennen harvinaisia, on niistä nyt tullut arkipäiväisiä. Tässä pro gradu -työssä pyritään selvittämään, miksi toimittajat jättävät nyt journalismin taakseen. Kysymystä pohditaan erityisesti toimittajien perinteisesti vahvana pidetyn ammatti-identiteetin näkökulmasta ja tarkastellaan, miten täysin uudenlaisen työnkuvan omaksuminen onnistuu. Lähtösyiden lisäksi kartoitetaan, miksi toimittajat ovat viestintätoimistoissa haluttuja rekrytointeja. Työn teoriaosa on jaettu kahtia. Ensimmäisessä perehdytään journalismin ja PR-alan toisiinsa kietoutuvaan historiaan sekä alojen nykytilanteeseen ja ajankohtaisiin kehityskulkuihin. Toisessa osassa syvennytään toimittajien ammatti-identiteetistä tehtyihin tutkimuksiin ja pohditaan journalistien ja PR-ammattilaisten varautunutta, epäluuloista suhdetta. Tutkielman aineisto koostuu yhdeksästä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Viisi haastateltua edustaa viestintätoimistoihin siirtyneitä ex-toimittajia, neljä pitkän linjan PR-ammattilaisia. Haastatteluaineistosta tehdyn analyysin mukaan journalismin kriisi on johtanut siihen, että ala vuotaa PR-puolelle. Journalistisen työn tekemisen olosuhteet ovat muuttuneet siten, että laadukkaan työn tekeminen kohtuullisin inhimillisin panostuksin on vaikeaa. Alan työnäkymät ovat synkät, mikä on saanut toimittajat vaihtamaan alaa ennen kuin on liian myöhäistä. Haastatellut ex-toimittajat vaikuttavat kuitenkin sopeutuneen viestintätoimistoihin hyvin, ja useimmilla alanvaihto on sujunut melko kivuttomasti. Tämän työn valossa vaikuttaakin siltä, että toimittajien ammatti-identiteetti on muuttumassa aiempaa kepeämmäksi, notkeammaksi. 2010-luvun joustavuutta edellyttävässä työelämässä perinteiselle, vankalle ja jyrkkärajaiselle ammatti-identiteetille ei ehkä ole enää sijaa. Viestintätoimistot ovat tässä kehityksessä voittajia. Haastatteluaineiston mukaan rekrytoitavilla toimittajilla on alansa sisäpiiritietoa: he tuntevat median toimintalogiikan, aikataulut ja realiteetit sekä juttujen syntyprosessin. Alanvaihtoinnostuksen seurauksena viestintätoimistoille muodostuu kaiken aikaa parempi kuva siitä, miten media toimii ja miten sen hyödyntäminen onnistuu.
-
(2020)Syyriassa Al-Holin leirillä olevat suomalaiset naiset ja lapset ovat yksi viime vuonna eniten mediaa ja kansalaisia kuohuttaneista aiheista, eikä heidän kohtaloaan ole vielä tätä tutkielmaa kirjoittaessa täysin ratkaistu. Isis-taistelijoiden vaimojen ja lasten auttaminen on ollut poliittisesti ja moraalisesti vaikea sekä mielipiteitä jakava asia, jossa on vedottu isoihin periaatteisiin, kuten turvallisuus ja lapsen oikeudet. Tutkielmassa selvitettiin, millaisia representaatioita media tuotti al-Holin suomalaisnaista ja lapsista. Tutkielman aineistona on käytetty Helsingin Sanomien al-Holin suomalaisia käsitteleviä uutisartikkeleita, jotka on julkaistu maaliskuun ja joulukuun 2019 välisenä aikana. Juttuja on 86 kappaletta. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjautuu sosiaaliseen konstruktionismiin eli todellisuuden sosiaaliseen rakentumiseen, ja tutkielman keskeisiä käsitteitä ovat representaatio, stereotyyppi ja toiseus. Medialla on merkittävä rooli sosiaalisen maailman rakentamisessa. Helsingin Sanomat rakensi al-Holin asukkaista kertovilla artikkeleilla kuvaa siitä, miten leirin suomalaiset pitäisi nähdä ja ohjasi yleisön suhtautumista heihin. Tutkielman menetelmänä on käytetty laadullista kehysanalyysia. Kehystäminen on median keino rajata tuotetun todellisuuden merkityksiä ja representaatioita. Artikkeleista on etsitty tapoja, joilla al-Holin leirin naisten ja lasten kuvausta on kehystetty. Tässä käytettiin hyväksi aineistosta esiin nousevia stereotyyppejä ja toiseuden ilmauksia. Helsingin Sanomien al-Holin suomalaisia koskevista jutuista löytyi neljä pääkehystä: turvallisuuden, oikeudellinen, myötätunnon ja poliittisen kamppailun kehys. Al-Holin leirillä olevat naiset ja lapset näyttäytyivät Helsingin Sanomien representaatioissa ulkopuolisena ryhmänä. Lasten tuomista Suomeen kannattavat halusivat kehystää kotiuttamisen lapsen oikeuksilla ja kansainvälisten sopimusten noudattamisella ja sillä, että he ovat suomalaisia lapsia, joita pitää auttaa. Äitien asema oli lapsiin nähden toissijainen. Kotiuttamisen vastustajat taas kehystivät leirillä olevat naiset ja lapset ääri-islamilaisen kultin kannattajiksi, joiden tulo vaarantaisi oleellisesti suomalaisten turvallisuuden. Samassa artikkelissa saattoi olla toistensa kanssa ristiriidassa olevia kehyksiä. Lapset esimerkiksi esitettiin syyttöminä uhreina, mutta myös mahdollisina tulevaisuuden uhkina suomalaisille. Tuotettuja kehyksiä tukivat patriarkaalisen naiskuvan ja viattoman lapsen stereotyypit, toiseuden ilmauksista Isis-etuliitteen käyttö ja naisten jaottelu kantasuomalaisiin ja ulkomailla juuria omaaviin sekä puhuminen Suomen kansalaisista, ei suomalaisista. Aineiston perusteella Al-Holin naisista ja lapsista piirtyi kuva suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolisena ryhmänä ja turvallisuusuhkana suomalaisille. Aineistossa näkyi vahvasti naisten ja lasten esittäminen epätoivottuina ja epäilyttävinä. Tätä vahvisti heistä tuotetut kielteiset representaatiot ja heidän auttamisensa perustelu erilaisilla pakoilla ja velvollisuuksilla. Päätöksen tekeminen al-Holin suomalaisten kotiuttamisesta kehystettiin myös ylitsepääsemättömän vaikeaksi. Tällä tavoin leirillä olijoiden auttaminen tuli kehystetyksi mielipidekysymyksenä lakien ja kansainvälisten sopimusten noudattamisen sijaan.
-
(2013)Tämä tutkielma käsittelee työyhteisöviestintää strategiaprosessin kontekstissa. Tarkastelun kohteena on erityisesti osallistavuus ja dialogisuus. Lähtökohtana on oletus, että sekä toimiva työyhteisöviestintä että onnistunut strategiaprosessi vaatii avointa vuorovaikutusta ja yhteisön aktiivista osallistumista. Tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia käsitykset osallistavasta työyhteisöviestinnästä ovat aidossa, tämän päivän työyhteisössä ja sen käynnissä olevassa strategiaprosessissa. Tapausorganisaationa toimii kirja-alan yritys. Teoreettinen viitekehys koostuu pääasiassa Elisa Juholinin määrittelemästä työyhteisöviestinnästä ja Saku Mantereen ym. erittelemistä strategiaprosessin vaiheista. Työyhteisöviestinnän ja strategiaprosessin määritelmissä korostetaan sitä, että toiminnan ydin on siellä, missä ihmiset työskentelevät ja missä he itse tuottavat ja vaihtavat tietoa ja kokemuksia. Aineisto pohjautuu kymmeneen narratiiviseen haastatteluun. Informanteista kaksi edustaa ylintä johtoa, kaksi esimiestasoa ja kuusi operatiivisen tason työntekijöitä. Tutkimusmenetelmänä on käytetty teorialähtöistä, laadullista sisällönanalyysia ja teemoittelua. Analyysi perustuu pitkälti matriisiin, joka yhdistää strategiaprosessin vaiheet ja työyhteisöviestinnän tämän tutkielman kannalta relevantit ulottuvuudet. Tutkielman tulokset osittavat, että käsitykset osallistavasta työyhteisöviestinnästä vaihtelevat työyhteisön sisällä. Tapausorganisaatiossa johtotason edustajat pitivät osallistamista ensisijaisesti työläänä strategiaprosessin kontekstissa. Esimiesten ja operatiivisen tason työntekijöiden edustajista pieni osa piti sitä turhana, mutta enemmistö näki sillä arvon muun muassa päätöksenteon, sitoutumisen ja strategiatyön uskottavuuden ja onnistumisen kannalta. Toimiakseen osallistavan viestinnän tulisi olla strategiaprosessissa henkilöityä, kohdennettua ja johdonmukaista. Siksi johdolla on lopulta päävastuu työyhteisöviestinnän toimivuudesta: sen tulisi varmistaa, että dialogiselle viestinnälle löytyy aikaa ja foorumeja. Tapausorganisaatiossa työyhteisöviestintä ei ollut osallistavaa strategiaprosessin alussa, eikä keskusteluja johdon ja alaisten välillä pidetty ominaisina työyhteisön kulttuurille. Vaikka organisaatioon toivottiin avointa keskustelua ja yhdessä tekemistä, kaikkien osallistamista jokaiseen strategiatyön vaiheeseen ei pidetty tarpeellisena. Johtopäätöksenä on ensinnäkin, että organisaation kulttuurilla on vaikutusta siihen, kuinka osallistavaa viestintä on. Kulttuurin muuttaminen ei ole helposti ja nopeasti toteutettavissa oleva prosessi, mutta jo pienillä osallistavilla teoilla voi olla positiivinen vaikutus strategiaprosessissa tapahtuvaan viestintään. Toiseksi osallistavassa viestinnässä on huomioitava työyhteisön koko ja koostumus sekä strategiaprosessin vaiheet. Koko organisaation osallistamista parempi tavoite on tunnistaa erilaiset viestinnälliset ja strategiset roolit: keillä on kiinnostusta aktiiviseen osallistumiseen ja ketkä toivovat vain oman työnsä kannalta merkityksellisen tiedon saamista organisaation strategiasta.
-
(2016)Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin yrityksen maineen ja strategian välistä dynamiikkaa henkilöstön näkökulmasta. Tarkoituksena oli aiemman tutkimuskirjallisuuden ja tapaustutkimuksen avulla tutkia, miten yritysten maineriskit syntyvät ja kehittyvät, mitkä tekijät vaikuttavat henkilöstön kykyyn ja haluun viestiä strategisesti ja missä olosuhteissa henkilöstön viestintä muodostaa yritykselle maineriskin. Tutkimusaiheen valintaan vaikutti se, että mainetta ja strategiaa ei ole aiemmin tutkittu juuri ollenkaan yhdessä ja se, että henkilöstön rooli on molempia käsitteitä tutkittaessa jäänyt varsin vähäiseksi. Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä lähdetään siitä, että yrityksen strategia ja maine ovat kytköksissä toisiinsa yrityksen henkilöstön ja sidosryhmien välisen vuorovaikutuksen kautta. Ensin määriteltiin tutkielman kontekstissa maine, mainepääoma ja mainekriisi, ja niiden pohjalta määriteltiin maineriski sekä niiden synty ja kehitys. Seuraavaksi selvitettiin henkilöstön ja sen viestinnän roolia maineen rakentumisessa. Teoriaosuuden lopuksi teoreettisen viitekehyksen kuvaamaa ilmiötä lähestettiin toisesta suunnasta, eli määriteltiin tämän työn kontekstissa strategia ja käsiteltiin yrityksen strategiaa, sen syntymistä ja siitä viestimistä henkilöstön näkökulmasta. Keskeisimpiä teorialähteitä olivat muun muassa Pekka Aulan, Joep Cornelissenin ja Charles Fombrunin mainekirjallisuus, Gary Daviesin, Rosa Chunin ja Michael Kaminsin käsitykset mainekuiluista sekä Henry Mintzbergin, Bruce Ahlstrandin ja Joseph Lampelin, Saku Mantereen ja Paula Jarzabkowskin strategiakirjallisuus. Tutkimuskirjallisuutta täydentävä tapaustutkimusaineisto koostui case-organisaatiossa toteutetuista 12 puolistrukturoidusta henkilöstön edustajan haastattelusta. Aineiston analyysitapana käytettiin teoriaohjaavaa laadullista sisällönanalyysiä. Tuloksena syntyi maineriskin määritelmä ja kuvaus niiden synnystä ja kehityksestä. Toisena keskeisenä tuloksena syntyi malli henkilöstön strategisen viestinnän onnistumistekijöistä, joita ovat strategian tuntemus, strategiaan sitoutuminen, strategian soveltaminen omaan viestintään, suhde yrityksen edustamiseen sidosryhmäyhteyksissä, oman viestinnän merkityksen ymmärtäminen ja henkilökohtaiset motiivit. Tutkielman tulokset viittaavat siihen, että henkilöstön viestintä on yritykselle aina maineriski, kun viestintä ei ole yrityksen sidosryhmien odotusten mukaista. Tehtyjen havaintojen ja johtopäätösten myötä todetaan, että maineen ja strategian tutkimusperinteiden dialogi ansaitsee jatkoa ja syvällisempää lisätutkimusta.
-
(2015)Tutkielman lähtökohtana on tarkastella yhteiskunnassamme pinnalla olevaa ilmiötä, hyvinvointia ja sen rakentumista. Tarkastelu keskittyy verkkoympäristöön ja siellä toimivaan Hidasta elämää -sivustoon. Sivustoa tarkastellaan kahdesta näkökulmasta: yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin rakentumisen ulottuvuuksista. Teoreettisena viitekehyksenä toimivat kirjallisuus yhteisöllisyyden myöhäismodernista luonteesta ja verkkoyhteisöistä sekä kirjallisuus yksilön subjektiivisen hyvinvoinnin tutkimuksesta. Subjektiivista hyvinvointia tarkastellaan yksityiskohtaisemmin kuuden ulottuvuuden kautta, jotka kuvaavat hyvinvoinnin eri puolia. Ulottuvuudet ovat (1) itsensä hyväksyminen, (2) positiivinen suhde muihin, (3) autonomia, (4) ympäristön hallinta, (5) tarkoitus elämässä ja (6) henkilökohtainen kasvu. Hidasta elämää -verkkosivuston kantavana teemana on hitaan elämän eetos. Lopuksi tämä ulottuvuus asemoidaan vielä verkkoympäristön nopeatahtiseen luonteeseen, ja tarkastellaan, miten hidas elämä toteutuu nopean ympäristön raameissa. Tutkielma on laadullista tutkimusta, ja se tehtiin netnografian, eli verkossa tehtävän etnografian keinoin. Netnografia perustuu osallistuvaan havainnointiin verkossa, ja sen avulla on mahdollista saavuttaa syvällinen ymmärrys tutkittavasta yhteisöstä, joka puolestaan kertoo laajemmin jotain yhteiskunnallisesta ilmiöstä tai kulttuurista. Olennaista on tutkijan tekemä kenttätyö, eli se aika, kun hän viettää tutkimuksen kohteena olevalla sivustolla havainnoiden kokonaisvaltaisesti yhteisön kulttuuria, keräten aineistoa ja tarvittaessa myös osallistuen yhteisön toimintaan. Tässä tutkielmassa Hidasta elämää -sivustolla vietettiin yhteensä 45 päivää kahdessa eri kenttätyöjaksossa. Näiden jaksojen aikana kerättiin tutkielman aineisto, eli kunakin päivänä sivustolla näkyvä materiaali. Tutkielman keskeisinä tuloksina huomataan, että sivuston yhteisön ja yhteisöllisyyden rakentumisessa voidaan erottaa kolme eri funktiota: (a) kokemusten, ajatusten ja informaation välittäminen, (b) kaupallisuus ja (c) vuorovaikutteisuus. Hyvinvoinnin rakentumisessa puolestaan havaitaan, että hyvinvoinnin kuusi ulottuvuutta ovat löydettävissä Hidasta elämää -sivustolta, ja painotus on ulottuvuuksissa (5) tarkoitus elämässä ja (6) henkilökohtainen kasvu. Vähiten havaitaan ulottuvuutta (2) positiivinen suhde muihin. Johtopäätöksissä esitetään, että Hidasta elämää -verkkosivustossa on havaittavissa melko vahvasti myöhäismodernille ja verkkoyhteisöille ominaisia piirteitä. Sivusto rakentuu henkilökohtaisille intresseille, ja sitä voi käyttää itsensä, minä-projektin rakentamisen apuna. Kaupallisuus on vahvasti läsnä. Hyvinvointi rakentuu sivustolla yksilölähtöisesti ja niin ikään minä-projektin rakentamisen välineenä, mutta sen tarkoitus on usein loppujen lopuksi myös yhteisöllinen hyvinvointi. Hyvinvointi esittäytyy pääasiallisesti liikkeessä olevana, saavuttamattomissa olevana tavoitteena. Sivustolla on nähtävissä myös henkisyys ja usko johonkin korkeampaan, ihmistä suurempaan voimaan. Hitaan kulttuurin teeman toteutuminen nopean verkkoympäristön sisällä osoittautuu epätasaiseksi. Verkkoympäristö on lähtökohtaisesti muuttuva, nopeatahtinen ja liikkeessä. Myös Hidasta elämää -sivusto on teemastaan huolimatta mukana tässä liikkeessä, osin omin sisällöin ja valinnoin, osin väistämättä sen vuoksi, että se elää nimenomaan verkon raamittamassa ympäristössä.
-
(2014)What main identities does Russia focus on in order to build a more positive national brand in the eyes of the international audience while getting ready to host 2014 Winter Olympic Games in Sochi? This thesis focuses on this sporting event as a unique opportunity for Russia to boost its image internationally from a problematic to a more positive one (Ostapenko, 2010). An empirical study examines the representation of the country in press-releases and news materials published within the News section of the main website of the 2014 Sochi Winter Olympic Games from 2007 to 2014. The study builds its conclusions on the basis of 742 news items realized within seven years. The theoretical framework of the study is based on national branding theory and international events as its part. It aims to delineate some lineaments of the Russian national brand. The current study utilizes qualitative research (QR) methods, presenting regularities largely through their interpretation. Findings of the current work show that the approach to the Olympics has been deliberated in detail. The first glaring feature is that the main technique of building the Russian national brand is its culture, one of the things that is undoubtedly positively-received by people around the world, according to the National Brand Index (NBI, 2008-2012; Bertelsen, 2008). Conversely, it is worth noting that the part that usually causes critical or negative associations with Russia, politics, has been erased from the News section. If some high-ranking officials appeared in the limelight, most of them were linked with the national Olympic Committee. Even Vladimir Putin, the incumbent President of Russia, has appeared there 8 times in the headlines, while the previous Russian president and incumbent prime-minister Dmitri Medvedev has appeared only 9 times in the headlines. Problematic ecological and civil society-related topics, which are frequently the butt of criticism, have been covered painstakingly. The motives behind that, however, might be an intention to muffle criticism. Moreover, Russia has made an attempt in the Olympics to show people with different backgrounds (sport, cultural, show-business), with whom Russia may be associated. This goal was achieved through the ‘Olympic ambassador’-position and within the Cultural Olympiad’s events. The second hallmark of the Sochi 2014 Olympics was an inclination to demonstrate a ‘different’ Russia, varying from its stereotypical image (Dinnie, 2007). This arises even from the place hosting the Olympics, because the city of Sochi, bordering the Caucasian regions of the country, is less-known than its European part. In this respect, the news about the Olympics was mostly concentrated on the undiscovered (for foreigners) parts of the Russian Federation. Thus, some Olympic-related events, such as the torch relay, spanned the whole country, and numerous cultural events spotlighted the separate identities of the Russian indigenous groups. In addition, the Russian Olympic committee tried to highlight the positive changes taking place in Russia, ranging from the legislative amendments to the technological innovations using the Winter Olympics as a framework for these changes. The word 'innovation' was among the catchwords of the news about the Olympics preparations in Sochi. This could be explained by the fact that the positive news about Russia is usually ignored by the media in other countries (Dinnie, 2007). The link with the solid Olympic brand was supposed to evoke positive feelings in people’s minds and make the foreign audience aware of positive changes in Russia (Giffard and Rivenbuvgh, 2000, p. 15; Dinnie, 2007).
-
(2013)Chinese online nationalism is an intensively discussed issue in academia, and Chinese microblogging (Weibo) has now become the third most important information resources for Chinese netizens. However, little research has been done on the performance of Chinese online nationalism, especially on the Sino-Japanese relationship. In this thesis, an empirical study has been done to analyze online nationalism on the Sina microblogging platform. A case that has been chosen for analysis is a heavy earthquake that hit Japan on March 2011, when the Chinese government sent rescue teams to Japan to take part in the rescue activities. A lot of discussion on microblogging was related to this issue. This case is used to analyze how the discussion reflected online nationalism among the users of microblogging. Using 'Japanese earthquake' and ' China sent rescue team' as key words during 12 March 2011 to 21 March 2011, a random selection method is applied to get a sample for this study, and 584 postings are selected as a sample to analyze. The findings in this study indicate that microblogging provides a flexible platform for ordinary people to express their emotions on nationalist issues, but most of the discussions are not rational. Chinese Online nationalism is not only limited in a bottom-up model, but in this case, elite class supplies the views and arguments to masses, and masses spread them. The shared national identity of China as a victim in the past and a superpower in the world today in microbloggers’ minds helps to sustain Chinese nationalism on microblogging. What is more, national pride is another important element that constitutes Chinese online nationalism. However, several microbloggers clearly distinct the Chinese government from the Chinese nation. The findings also show that Internet plays a positive role in formulating public spheres. However, online platforms like microblogging cannot be easily regarded as public spheres.
-
(2014)Suomalaista susipolitiikkaa voi luonnehtia konfliktiseksi. Tämä konflikti näkyy myös mediassa, jossa susiaiheinen keskustelu on eritoten viimeaikoina ollut vilkasta. Myös kulttuurisesta perimästä ammentava susipelko on saanut roolin tässä keskustelussa. Tutkimuksen tavoitteena on tehdä selkoa mediavälitteisestä susikeskustelusta ja selvittää, millaisen roolin pelko tässä keskustelussa saa. Tutkimusaineistona on vuoden 2013 Helsingin Sanomissa julkaistut susiaiheiset uutiset ja mielipidekirjoitukset. Aineisto koostuu yhteensä 57 tekstistä, joista 16 on mielipidekirjoituksia, loput toimituksellista sisältöä. Helsingin Sanomien susikeskustelua tarkastellaan diskurssianalyysin keinoin. Kriittisen diskurssianalyysin keskiössä on kielenkäyttö, jossa kieli mielletään sekä yhteiskunnallisesti tuotettuna että yhteiskunnallisena vaikuttajana. Kieli ei piirrä kuvaa kielen takana olevasta objektiivisesta todellisuudesta, vaan se rakentaa tietynlaista kuvaa siitä. Tekstien sisältämien merkityspotentiaalien tulkinnan lisäksi diskurssien tarkastelu susikonfliktin lehtiaineistossa tuottaa myös havaintoja median tavasta jäsentää todellisuutta ja puhutella yleisöään. Aineiston diskurssianalyyttinen tarkastelu tarjoaa selkeän näkökulman siihen, miksi joistain susikonfliktin asioista uutisoidaan, mutta joistain ei ja miksi jotkut toimijat pääsevät sanomineen esille, mutta toiset eivät. Vuoden 2013 Helsingin Sanomien sutta käsittelevistä sisällöistä voi erottaa kolme diskurssia: uutisdiskurssin, oikeellisuusdiskurssin ja kyseenalaistavan diskurssin. Näiden diskurssien lisäksi aineistoa läpileikkaa pelon diskurssi, jonka ominaispiirteinä voi pitää seuraavia: epäluottamus sekä kanssaihmisiä että auktoriteetteja kohtaan, tunteisiin vetoavat kerronnalliset keinot, harhaanjohtaminen, trendiyttäminen, jonkun asian riskien tai vaarallisuuden korostaminen tai vaihtoehtoisesti turvallisuusnäkökulman hakeminen sekä toiseuttaminen jakamalla ihmiset meihin ja muihin. Diskurssit eivät suoraan asetu hierarkkiseen suhteeseen, vaan kamppailua merkityksellistämisen valta-asemasta käydä jokaisen diskurssin representoiman asian kohdalla erikseen. Uutiskonteksti on yksi tekijä, joka muokkaa sutta ja susipolitiikkaa sekä niiden representaatioita yhteiskunnassa. Diskurssien kaksisuuntaisesta logiikasta johtuen voi susipolitiikan vallitsevien yhteiskunnallisten rakenteiden mahdollistavan Helsingin Sanomien susiuutisoinnin diskurssit, mutta toisaalta nämä diskurssit myös tuottavat uudelleen vallitsevia yhteiskunnallisia rakenteita. Diskurssit siis tuottavat ja ylläpitävät jatkuvasti käsitystä siitä, kuka tai ketkä ovat susipolitiikassa oikeutettuja toimijoita, miten susikonflikti ymmärretään ja miten sen voisi ratkaista. Samalla kun diskurssit osallistuvat susikonfliktin määrittämiseen mediassa ne myös ruokkivat pelon kulttuurin kasvua Suomessa. Uhka on uutisnäkökulmasta kiinnostava aihe ja sitä, miten suden aiheuttamaa uhkaa Helsingin Sanomien susiteksteissä rakennetaan, voi kutsua pelon diskurssiksi. Pelon diskurssin avaamia näkökulmia susitilanteeseen voi käyttää edelleen hyödyksi myös ymmärryksen tuottamisessa konfliktista.
-
(2017)Tämän pro gradu -tutkielman aiheena on kehitysyhteistyöjärjestöjen kampanjaviestintä. Tutkimuksen kohteena on kaksi kehitysyhteistyökampanjaa, jotka liittyvät kampanjoiden tehneiden järjestöjen Keniassa tapahtuvaan tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisen vastaiseen työhön. Tutkielman tavoitteena on tuottaa lisää tietoa siitä, millaisia representaatioita ja diskursseja kehitysyhteistyöjärjestöjen kampanjoissa rakennetaan ja millaisin keinoin. Tutkimuskysymykset koskevat sitä, miten kampanjoissa esiintyviä toimijoita representoidaan, miten kampanjoiden yleisöjä puhutellaan, miten niihin vedotaan, millaisia positioita yleisöille tarjotaan ja miten järjestöt representoivat itsensä. Laaja tutkimusongelma liittyy näiden kolmen tahon välisiin diskursiivisiin suhteisiin, joita kampanjat luovat. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on humanitaarisen viestinnän tutkimus. Tutkielman aineisto koostuu Suomen World Visionin Pelasta pimppi -kampanjan ja Solidaarisuuden Silpomaton-kampanjan Facebook-julkaisuista. Lisäksi hyödynnetään haastatteluaineistoa, joka on peräisin kampanjoiden tekijöiden haastatteluista. Kampanja-aineistojen verbaalisia ja visuaalisia keinoja lähestytään multimodaalisen analyysin avulla. Kampanjoissa rakentuvia representaatioita ja positioita tarkastellaan diskurssianalyysin keinoin. Tutkimusmenetelmät ja analyysikeinot ovat teorialähtöisiä. Pelasta pimppi -kampanjan kenialaisten toimijoiden representaatioissa korostuvat vahvuus, koulutus, positiivisuus, rohkeus, älykkyys ja positiivinen muutosvoima. Silpomaton-kampanjan representaatioissa toistuvat samankaltaiset piirteet. Merkittävin ero on se, että Silpomaton-kampanjan kenialaiset toimijat ovat paikallisia työntekijöitä. Kummassakaan kampanjassa ei rakenneta representaatioita uhreista. Pelasta pimppi -kampanjan suomalaisten toimijoiden representaatioissa korostuvat asiantuntijuus, kampanjan aiheen puolesta puhuminen, asiallisuus, vakavuus ja neutraalius. Myös osa Silpomaton-kampanjan suomalaisista toimijoista on asiantuntijoita, mutta merkittävämpää on heidän representoimisensa samaan joukkoon yleisön kanssa. Pelasta pimppi -kampanjassa kenialaiset toimijat ovat määrällisesti merkittävämmässä roolissa kuin suomalaiset toimijat; Silpomaton-kampanjassa suomalaisia toimijoita on enemmän. Molemmissa kampanjoissa yleinen tyttöjen ja naisten representaatio luo kampanjoiden aiheesta universaalin. Pelasta pimppi -kampanja tarjoaa yleisölle työn tärkeän tukijan ja mahdollistajan eli lahjoittajan, vaikutusvaltaisen osallisen, silpomisen vastaiseen joukkoon kuuluvan tiedostavan yksilön, sosiaalisen median osallistujan, tiedon vastaanottajan ja lisätiedon selvittäjän positioita. Silpomaton-kampanjassa luodaan samankaltaisia positioita, mutta lahjoittajan positio on hieman erilainen: lahjoittaja on ”Muutoksentekijä”, enemmän kuin vain lahjoittaja. Molemmissa kampanjoissa tarjotaan yleisölle positiota, jossa toiminta on vaikuttavaa ja tärkeää, mutta samalla helppoa. Kummassakin kampanjassa järjestö representoidaan sen tekemän työn kautta. Pelasta pimppi -kampanjassa työ representoidaan konkreettisuuden, Silpomaton-kampanjassa ideologisuuden kautta. Silpomaton-kampanjassa korostuu lisäksi yhteistyö järjestön, paikallisten toimijoiden ja yleisönkin välillä. Kampanjoiden luomat diskursiiviset suhteet ovat melko tasapainoisia. Keskiössä ovat silpomisen lopettamisen päämäärä, silpomisen vastainen työ ja positiivinen muutosvoima, ei avun tarvitseminen, joten rakentuvat suhteet eivät ole voimakkaan epäsymmetrisiä.
-
(2018)Tiede- ja ammattilehtien huumeaiheista kirjoittelua ei Suomessa ole tähän asti tutkittu. Tilanteen kohentamiseksi tämän tutkielman aineisto on poimittu 18 suomenkielisen tiede- ja ammattilehden sivuilla julkaistuista 1 032 huumeaiheisesta kirjoituksesta vuosilta 1985-2015. Nämä painotuotteet jakautuvat asiantuntijuusalojen mukaan yhteiskuntapolitiikan, sosiaalitoimen ja kansanterveyden, lääketieteen ja lainvalvonnan lehtiin. Tämän laadullisen tutkielman tavoitteena on ollut aineiston kvantifioinnin ja sisällönerittelyn ja sen lomassa kulkevan taustoituksen avulla selvittää, millaista huumeaiheinen kirjoittelu on ollut luonteeltaan näissä erikoislehdissä neljän viime vuosikymmenen aikana, mistä aiheista on yleensä kirjoiteltu ja mitkä teemat ovat nousseet agendalla päällimmäisiksi eri aikoina, millaiset aiheet ja yksittäistapaukset ovat olleet kiistellyimpiä, ketkä ovat olleet aktiivisimpia kirjoittajia ja mitä tahoja he ovat edustaneet, millaisia eroja on eri lehtien ja lehtiryhmien välillä, onko päihdealan ammattilaisten keskuudessa lehtikirjoituksista päätellen ollut havaittavissa jonkinasteista konsensusta kuten suomalaisessa huumausainepolitiikassa on katsottu vallinneen, millainen vaikutus näillä lehtikirjoituksilla on ollut huumausainepolitiikkaamme ja sen käytännön toteutukseen sekä, huumeongelmien määrittelyyn ja konstruointiin. Lopuksi on pohdittu myös sitä, antaako näin laaja aineisto pohjaa visioida niin kansainvälisen kuin Suomen huumetilanteen kehitystä lähivuosikymmenien aikana. Ylivoimaisesti eniten kirjoiteltiin päihdehuollosta ja -hoidosta etenkin sosiaalitoimen ja lääketieteen lehdissä. Seuraavaksi suosituimpia aiheita olivat huumekontrolli, yleisluonteisemmat koti- ja ulkomaiset huumeasiat, huumepolitiikkamme linjaukset ja huumevalistus. Varsin odotuksenmukaisesti lääketieteen ja yhteiskuntapolitiikan lehtiryhmissä kirjoiteltiin runsaasti huumetutkimuksista, kun taas lainvalvonnan lehdissä keskityttiin huumekontrolln kysymyksiin. Muita käsiteltyjä aiheita olivat kannabiksen dekriminalisointi, huumeidenkäyttäjien identiteettikysymykset ja huumeteemat muissa medioissa. Yksittäisistä lehdistä ”Sosiaaliturvassa” ilmestyi jopa viidennes aineiston kaikista kirjoituksista. Aineiston aktiivisimmat kirjoittajat edustivat lääketieteen sekä yhteiskuntapolitiikan ja valtiotieteen asiantuntemusta. Kaikista kirjoittajista naisia oli noin 45 %, mutta akttiivisimmin lehtijuttuja tuottaneiden varsinaisten päihdealan asiantuntijoiden joukossa naisia oli vain neljännes, kun taas toimituksellisista artikkeleista vastasivat naiset peräti 90-prosenttisesti.. Erityistä huomiota tutkielmassa on kiinnitetty erinäisistä huumekysymyksistä kehkeytyneeseen kiistakirjoitteluun ja väittelyyn sekä virallisen huumepolitiikan kritiikkiin konsensusoletusten vastapainona. Tällaisia kiistakirjoituksia olikin lähes joka viidennes kaikista aineiston jutuista. Kiistely julkaisujen sivuilla oli yleensä maltillista, sovittelevaa ja professionaalista, joskin henkilökohtaisuuksiinkin joskus siinä mentiin. Mieliä kuohutti muun muassa kannabiksen laillistaminen, opioidiriippuvaisten korvaushoito ja muutamiin huumetutkimuksiin liittyvät metodologiset Laajempaa huumepoliittista konsensusta ei aina löytynyt edes lehtiryhmien sisältäkään, joskin lääketieteen ja lainvalvonnan asiantuntijoiden näkemykset olivat melko yhteneväisiä – ilmeisesti ammattieettisistä ja julkaisupoliittisista syistä. Varsinkin huumepolitiikkaamme arvostelevilla kiistakirjoituksilla ja niiden takaa löytyvällä asiantuntemuksella on ollut oma vaikutuksensa huumepolitiikkamme linjauksiin ja lainsäädäntöön sekä muun median ja yhteiskunnallisen keskusttelun agendoihin. Lisäksi monet aineiston aktiivikirjoittajista ovat virka-asemansa tai toimenkuvansa puolesta olleet jäseninä tai kuultavina erilaisissa komiteoissa ja työryhmissä sekä esiintyneet myös monissa muissa medioissa. Aineiston runsaissa sitaateissa puheenvuoron saa päihdealan asiantuntijoiden koko kirjo, johon kuuluu myös heidän asiakkaansa ja näiden lähimmäiset. Tutkielma tarjoaa hyödyllistä täydennystietoa, monipuolisia näkemyksiä ja laajan lähdekokoelman päihdealan moninaiselle ammattikunnalle puhumattakaan muista päihdeasioista kiinnostuneista pohdiskelijoista.Tutkielmassa kuvatun ja analysoidun huumeaiheisen lehtikirjoittelun kronologisesti etenevä aihekohtainen esittely tarjonnee myös vakuuttavan historiallisen katsauksen suomalaiseen huumetodellisuuteen 1980-luvulta aina nykypäiviin saakka.
-
(2020)Tämän tutkimuksen tarkoituksena on organisaatioviestintään ja vuorovaikutukseen tukeutuen tarkastella millainen viestinnän ja työhyvinvoinnin välinen suhde avoimissa työtiloissa on ja millainen suhde avoimilla työtiloilla on työyhteisön viestintään ja työhyvinvointiin. Tutkimusaihe valikoitui sen ajattomuuden ja ajankohtaisuuden vuoksi, sillä teknologia on tuonut mukanaan haasteita työelämään, koska digitalisaatio ei ole muuttanut vain työntekijöiden tapaa tehdä työtä, vaan myös työtavat, -tilat ja -välineet ovat kokeneet muutoksen, jolloin myös aiheen ajattomuus ja tärkeys korostuvat entisestään. Tutkimusaiheen valintaan vaikutti myös se, että avoimia työtiloja oli aiemmissa tutkimuksissa lähestytty vain hyvin harvoin viestinnän sekä työhyvinvoinnin välisen suhteen kautta. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivista, eli laadullista tutkimusta apuna käyttäen. Tutkimuksen empiirinen aineisto kerättiin suomalaisen mediaorganisaation työyhteisön avoimista työtiloista puolistrukturoitujen haastatteluiden ja etnografiaan tukeutuvan havainnoinnin avulla. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys koostuu aiemmista avointen työtilojen, viestinnän ja organisaatioviestinnän sekä työhyvinvoinnin tutkimuksista, tieteellisistä artikkeleista ja kirjallisuudesta. Tutkimuksen keskeisenä tuloksena nähtiin vuorovaikutuksen toimivan sekä viestintää että työhyvinvointia yhdistävänä tekijänä, joka myös sitoi molemmat yhteen avointen työtilojen kanssa. Viestintä nähtiin avoimissa työtiloissa tapahtuvana toimintana ja työhyvinvointi taas seurauksena tästä toiminnasta. Johtopäätöksenä todettiin viestinnän ja työhyvinvoinnin suhteen olevan keskeistä avointen työtilojen tutkimuksessa. Tutkimuksen perusteella tuotiin esille myös muiden tieteenalojen merkitys osana viestinnän, työhyvinvoinnin ja avointen työtilojen tutkimusta. Tutkimuksen keskeisinä lähteinä olivat: Juholin 1999; Lohtaja-Ahonen & Kaihovirta-Rapo 2014, Hakanen 2011 & 2005.
-
(2019)Yritysten yhteiskuntavastuu on noussut viime vuosina keskeiseksi yritysten toimintaa ohjaavaksi arvoksi suomalaisessa yhteiskunnassa. Yhteiskuntavastuu on laaja ilmiö, johon voidaan liittää hyvin laajasti erilaista yritysten toimintaa, joka pyrkii edistämään yhteiskunnallista hyvää. Yritykset ja niiden toiminta kuuluvat median agendalle, koska median tehtä-vänä on vahtia yhteiskunnassa valtaapitäviä ja välittää kansalaisille relevanttia tietoa myös yksityisen sektorin toimin-nasta. Median agendalle ei kuitenkaan kuulu yritysten promotoiminen, vaan pikemminkin niiden kriittinen tarkkailu. Tämä pro gradu -tutkielma keskittyy median tapaan kehystää yhteiskuntavastuun aiheita Helsingin Sanomissa ja tarkas-tella sitä, miten journalistit käyttävät määrittelyvaltaansa siinä, miten ne yrityksien toimintaa uutisissa esittävät. Journalis-tit käyttävät valtaa siinä, miten ne ilmiöitä määrittelevät ja kehystävät. Uutiset eivät ole vain yksittäisten tapahtumien ra-portointia, vaan sisältävät aina valikointia ja määrittelyä, joiden taustalla vaikuttaa medialogiikka. Journalistit eivät vain neutraalisti välitä kuvia sosiaalisesta maailmasta, vaan ennemminkin osallistuvat aktiivisesti sosiaalisen todellisuuden rakentamiseen. Sosiaalisella konstruktionismilla viitataankin siihen, että sosiaalinen todellisuus rakentuu kielellisessä vuorovaikutuksessa, johon viestinnälliset tekstit, kuten uutiset, osallistuvat. Sosiaalisen todellisuuden rakentumiseen vaikuttaa yhteiskunnallinen järjestelmä, jossa vaikuttavat yhtäältä poliittiset-, taloudelliset- ja kulttuuriset ideologiat. Me-dia osallistuu sosiaalisen todellisuuden rakentamiseen määrittelemällä ja suhteuttamalla ilmiöitä osaksi arkipäiväistä toimintaamme. Tutkielman aineistona on käytetty Helsingin Sanomien talous, kotimaa, ulkomaat ja pääkirjoitus –osastoilla julkaistuja yritys- ja yhteiskuntavastuuta käsitteleviä uutisia. Lopullinen aineisto koostuu 72 uutisesta. Aineisto keskittyy ammatti-journalistien kirjoittamiin uutisiin. Analyysin metodina on käytetty kehysanalyysiä, keskittyen etenkin Erving Goffmanin tilannemääritelmän käsitteeseen ja Robert Entmanin kehysjäsennykseen. Kehysanalyysin avulla aineistosta on kartoitettu kolmenlaisia tapoja kehystää yhteiskuntavastuuta. Kehykset ovat epä-onnistumisen kehys, innovaation kehys ja ongelmanratkaisun kehys. Epäonnistumisen kehys kuvastaa yritysten yh-teiskuntavastuuta epäonnistuneena toimintana ja yritysten toimintaa epäeettisenä ja arveluttavana yhteiskunnassa. Epä-onnistumisen kehyksen uutisia edustaa 18 aineiston uutista. Innovaation kehys taas kuvastaa yritysten yhteiskuntavas-tuun toteuttamista uudenlaisena tapana toteuttaa liiketoimintaa. Tällä innovatiivisella toiminnalla on myönteiset vaikutuk-set sekä yritykseen, että sitä ympäröivään yhteiskuntaan. Innovaation kehystä edustaa 17 aineiston uutista. Ongelman-ratkaisun kehys edustaa suurinta kehystä aineistossa ja siinä yritysten toiminta esitetään ongelmallisena, mutta yhteis-kuntavastuu nähdään ratkaisuna epäeettiselle ja moraalittomalle toiminnalle. Ongelmanratkaisun kehystä edustaa 37 uutista. Kehystämisen taustalla vaikuttaa ajatus median hegemonisesta asemasta yhteiskunnassa, jossa sillä on valtaa määritellä ja suhteuttaa ilmiöitä osaksi yhteiskuntaa. Analyysini viittaa siihen, että media pyrkii kertomaan tietynlaista sosiaalisesti rakentunutta kulttuuriseen ideologiaan pohjautuvaa tarinaa yhteiskunnasta, jossa se pyrkii asettamaan erilaisille toimi-joille agendoja ja ideologisia päämääriä. Epäonnistumisen kehys ja ongelmanratkaisun kehys asemoivat yritykset suh-teellisen vahvasti taloudelliseen ideologian toimijoiksi, jolloin median rooli korostuu niiden vahtijana. Näissä uutisissa raportoidaan ja tuodaan yleiseen tietoisuuteen se, missä taloudelliset toimijat eivät onnistu. Median rooli yhteiskunnalli-sena toimijana korostuu, kun se pystyy yhteiskuntavastuun avulla ehdottamaan keinoja, joilla yritykset voisivat kulttuuri-siin arvoihin perustuen toimia paremmin yhteiskunnan hyväksi. Tätä kuvaa etenkin innovaation kehys. Samalla media myös oikeuttaa omaa olemassaoloaan, kun journalistit asemoivat itsensä vastavoimana yrityksille. Media ehdottaa jatku-vasti subjektiasemia, joihin yleisöä houkutellaan ja joista maailmaa tarkastellaan tietystä asemasta käsin. Media toimii kansalaisten puolella ja tuo sellaisten toimijoiden äänen kuuluviin, jotka eivät välttämättä muuten pääsisi ääneen.
-
(2013)Tämä tutkimus sai alkunsa kiinnostuksesta selvittää, eroavatko suomalaisten ja ruotsalaisten käsitykset hyvästä johtajuudesta toisistaan ja jos, miten eroavaisuudet näkyvät johtajien itsensä omaa johtajuuttaan koskevissa kuvauksissa. Aluksi tutkimuksessa keskitytään kartoittamaan, millaisia eroja suomalaisessa ja ruotsalaisessa johtajuudessa on olemassa olevan tutkimusperinteen nojalla. Kirjallisuuden perusteella käy ilmi, että kulttuuri, viestintä ja johtajuus kietoutuvat toisiinsa niin olennaisesti, ettei yhdestä voi puhua ilman toista. Suomalaisessa ja ruotsalaisessa kulttuurissa on paljon yhteistä kuten matala valtaetäisyys, tasa-arvoisuus ja korkea tarve välttää tulevaisuutta koskevaa epävarmuutta. Viestintä on molemmissa kulttuureissa luonteeltaan kaksisuuntaista ja sanallisella viestinnällä on suurempi painoarvo kuin nonverbaalilla viestinnällä. Erojakin kuitenkin on: suomalaiset ovat tyypillisesti suoraviivaisempia, kun taas ruotsalaiset korostavat keskustelun merkitystä. Johtajuuden kontekstissa kulttuurierot voivat johtaa ristiriitoihin, sillä suomalainen johtajuus on luonteeltaan autoritäärisempää kuin ruotsalainen. Ruotsalaiset painottavat suomalaisia enemmän muodollisten sääntöjen ja käytäntöjen noudattamista ja konsensuksen merkitystä. Suomalaisten päätöksenteossa tyypillistä taas on kirjoittamattomien sääntöjen noudattaminen ja se, että etenkin ristiriitatilanteissa johtajan sana on 'laki'. Empiirinen tutkimusaineisto koostuu 120 suomalaisen ja 120 ruotsalaisen keskijohdon tehtävissä toimivan henkilön LinkedIn-profiileista. LinkedIn on verkossa toimiva rekrytointi- ja ammatillinen verkostoitumispaikka. Aineiston analyysimenetelmänä on käytetty etnografista sisällönanalyysiä, joka tähtää sekä kvantitatiivisiin että kuvaileviin tuloksiin. Vaikka aineiston koodaus pohjaa teoriasta nouseviin luokkiin kuten perinteisessäkin sisällönanalyysissä, etnografisessa lähestymistavassa olennaista on myös se, mikä jää etukäteen valittujen luokkien ulkopuolelle. Analyysin tuloksena syntyy siis myös uusia käsiteluokkia. Analyysin eoreettinen viitekehys perustuu GLOBE-tutkimusprojektin (House et al. 2004) mukaisiin kuuteen globaaliin johtajuuden ulottuvuuteen. Nämä ovat ulottuvuudet ovat 1. karismaattinen/arvopohjainen (charismatic/value-based) johtaminen, 2. tiimisuuntautunut (team oriented) johtaminen, 3. osallistava (participative) johtaminen, 4. ihmissuuntautunut (humane oriented) johtaminen, 5. autonominen (autonomous) johtaminen sekä 6. itsesuojeleva (self-protective) johtaminen. Teorian ulkopuolelta aineistosta hahmottuu myös neljä uutta johtajuuden ulottuvuutta. Nämä ovat monimuotoisuuteen suuntautunut (diversiteettisuuntautunut) johtajuus, valmentava johtajuus, muutosjohtajuus sekä käytäntökeskeinen (organisoiva) johtajuus. Yleisesti ottaen ruotsalaiset profiilit sisältävät enemmän kuvailua kuin suomalaiset. Myös kontakteja ja muiden antamia suosituksia on lukumääräisesti enemmän. Kuvien käytössä ei ole merkittävää eroa. Johtajuuden kuvailussa yhteistä molemmille on karismaattisen/arvopohjaisen johtajuuden sekä tiimisuuntautuneen johtamisen vahva korostaminen. Suurimmat eroavaisuudet liittyvät teoriapohjaisista ulottuvuuksista ihmissuuntautuneeseen johtamiseen ja teorian ulkopuolelta esiinnousseista kategorioista monimuotoisuuden johtamiseen, johtamiseen käytännöllisenä toimintana (organisointina), johtamiseen valmennuksena sekä johtajuuteen muutoksen liikkeellepanona ja hallitsemisena. Tulosten perusteella Suomessa ideaaleja johtajuuden ulottuvuuksia ovat karismaattinen/arvopohjainen johtajuus, tiimisuuntautunut johtajuus, monimuotoisuuden johtaminen sekä johtajuus mentorointina/valmennuksena. Johtajalta toivottuja ominaisuuksia ovat tehokkuus, suorituskeskeisyys, visionäärisyys ja päättäväisyys, kyky parantaa tiimin tehokkuutta ja tuloksia, kyky johtaa monimuotoisia, monikansallisia ja/tai maantieteellisesti hajanaisia tiimejä, kyky toimia alaisten valmentajana tai mentorina sekä taito hyödyntää muutosta organisaation kehittämisessä. Ruotsissa ideaaleja johtajuuden ulottuvuuksia taas ovat karismaattinen/arvopohjainen johtajuus, tiimisuuntautunut johtajuus, ihmissuuntautunut johtajuus sekä johtajuus käytännöllisenä toimintana. Hyvän johtajan ominaisuuksina pidetään innostavuutta, luovuutta, organisointitaitoa, visionäärisyyttä sekä ihmissuuntautuneisuutta ja hyviä sosiaalisia taitoja. Kaiken kaikkiaan empiiriset tutkimustulokset ovat linjassa aiemman tutkimusperinteen kanssa. Aineistossa kiehtovaa on se, että profiilit on tuotettu 'markkinointitarkoituksiin'. Aiemmin tällaiset tiedot olivat yksityisiä, ja lisäksi itsensä markkinoimista on perinteisesti pidetty erityisesti suomalaisille hankalana toimintana. Nyt tiedot ovat kenen tahansa helposti löydettävissä. Palvelun luonteen huomioiden voi olettaa, että profiilia kirjoittaessaan ainakin useimmat miettivät sisällön vetovoimaa työnantajan näkökulmasta, toisin sanoen markkinoivat itseään hyvinä työntekijöinä. Se, mitä ihmiset itsestään kertovat, kertonee jotain myös yhteiskunnallisista arvostuksista tai ainakin siitä, mitä ihmiset ajattelevat arvostettavan työelämässä. Mielenkiintoinen kysymys on myös se, mitä profiileissa jätetään sanomatta – esimerkiksi yli puolet suomalaisista ei tuonut millään tavoin esiin johtajan kykyjään eikä yhdessäkään analysoidussa profiilissa mainittu sanaa 'kunnianhimoinen', vaikka kaikki tutkittavat henkilöt ovat ilmoittaneet olevansa kiinnostuneita uusista työtehtävistä.
-
(2017)Maine on yrityksen yksi tärkeimmistä voimavaroista, mutta hyvän maineen kriteerit vaihtelevat niin ajassa kuin paikassa. Digitaalisen aikakauden mukanaan tuoma sosiaalinen ulottuvuus lisää yritysten painetta hyvän maineen tavoittelussa, sillä maineen arviointi on siirtynyt instituutioilta ja organisaatioilta meidän kaikkien ulottuville. Lisäksi yrityksen vuorovaikutuksesta sidosryhmiensä kanssa on tullut entistäkin tärkeämpää. Organisaatioilta odotetaan kiinnostavia sisältöjä ja aitoa kiinnostusta ympäristöstään. Jos organisaatio ei kommunikoi ulospäin, siihen ei luoteta, varsinkaan jos organisaatio ei ole autenttinen. Tämän pro gradu-tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten työnantajamainetta luodaan ja ylläpidetään viestinnän keinoin modernissa ja alati muuttuvassa yhteiskunnassa. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymyksiin sellaisten teemojen ympärillä kuin työnantajamaine, vuorovaikutus, yritysidentiteetti, arvot ja autenttisuus. Teoriataustana tutkielmassa on sekä kotimaisia että kansainvälisiä maine- ja viestintäteorieetikoita sekä sosiaalipsykologeja. Näihin lukeutuvat muun muassa sellaiset nimet kuten Aula (esim 2011), Grunig (1992), Fombrun (1996), Luoma-Aho (2015), Tajfel & Turner (1979), Åberg (esim. 2006), Juholin (2010) ja Cornelissen (2011). Aineisto tähän työhön on kerätty organisaatiomaineesta ja viestinnästä aktiivisesti keskustelevien asiantuntijoiden teemahaastatteluilla. Kaikki kuusi haastateltavaa työskentelevät yritysviestinnän tai mainekysymysten parissa ja ovat ottaneet julkisesti kantaa nykyviestinnän ja yrityskulttuurin haasteisiin. He ovat tuoneet esille viestinnän yhteiskunnallisen perspektiivin ja autenttisuuden merkityksen yritysbrändien rakentamisessa. Haastateltavat valittin tutkielmaani eliittiotannalla. Analyysimenetelmänä on käytetty teoriasidonnaista sisällönanalyysiä teemoittelun keinoin. Tutkimustulokset ovat jaoteltu teoriasta nousseiden teemojen alle. Näihin lukeutuvat yrityskulttuuri, arvot, autenttisuus ja organisaation suhteet. Näiden alla alateemoiksi muodostuvat puolestaan haastateltavien puheesta nousseet teemat, jotka liittyvät kattoteemoihin. Tutkimustulokset osoittavat, että viestinnän on oltava teeskentelemätöntä, rohkeaa ja reaktioita synnyttävää, jotta se vaikuttaa maineeseen. Lisäksi kaiken viestinnän on perustuttava organisaation sisäiseen todellisuuteen. Arvoilla on kasvava ja elintärkeä merkitys organisaation identiteetin ja yrityskulttuurin muodostumisessa. Niiden tulee ohjata kaikkea tekemistä. Myös kriisiviestinnällä on tärkeä rooli hyvän maineen ylläpitämisessä. 2000-luvulla alkanut osallistavan johtamisen trendi saavuttaa yhä enemmän organisaatioita ja työnhakijat ovat entistä mainetietoisempia. Pro gradu työni antaa välineen tarkastella modernin organisaatioviestinnän kriteereitä ja sen vaikutusta maineeseen. Teoria ja aineisto nivoutuvat tutkielmassani yhteen muodostaen käsityksen siitä, millainen organisaatioviestintä synnyttää työnantajamaineen ja millaisin keinoin tuota mainetta voidaan pyrkiä ylläpitämään.
-
(2017)Fans converse and unite with likeminded people who share the same objects of fandom. Modern technology has enabled the creation of online fan communities where fans express their identities and fandom. Along with fandom, fans are increasingly expressing their opinions online which has led to a more reciprocal, yet complex relationship between fans and producers. The aim of this master’s thesis is to study expressions of fandom in two online fan communities created for the video game franchise Tomb Raider: a commercial Facebook page administered by producers, and a non-commercial Facebook page administered by fans. This study also attempts to distinguish and explain potential similarities and differences in fans’ expressions of fandom between the two pages. This study relies on academic fandom studies and content analysis. Content analysis is applied to data collected from the two Facebook fan pages during the months of January, February, and March 2017. Obtained with Netvizz, an application developed by Rieder (2013) to extract specified Facebook content, the data comprises of anonymised posts and comments. It is classified into categories pertaining to Fiske’s (1992) conceptualisation of enunciative productivity and textual productivity as categories of fan productivity, which serves as a general theoretical framework for the study. According to the results, fans express their fandom on the two Facebook pages through enunciative productivity, such as fan talk and reminiscing and opinions and comparisons, and textual productivity, such as fan art, fan-made images and cosplay. Expressions of fandom are predominantly enunciative with lower amounts of textual productivity. The observed similarities between the pages concern the general themes of the pages, hegemonic topics of discussion among the fans, and forms of content and fan productivity. The results show differences in the structure, amount, and posting frequency of content, page objective, social dynamics between the administrators and the fans, and the general atmosphere of the page. The similarities and differences between expressions of fandom on the two Facebook pages can be explained by their distinct characteristics, size, and objectives as well as fans’ uses for the page. The commercial Facebook page is more official, larger in size, and it aims to motivate consumption whereas the non-commercial Facebook page is a smaller, safer place for fans to express their fandom. Fans use the commercial Facebook page for influential reasons, and the non-commercial Facebook page for recreational reasons.
Now showing items 81-100 of 412