Browsing by discipline "Political Science, Administration and Organisations"

I denna pro gradu avhandling analyseras förberedningsprocessen av Lex Nokia. Utgångspunkten är en rationell aspekt och behandlar bl.a. aktörernas inflytande och grundläggande argument i beslutsfattningsprocessen. Lex Nokia var en debatterad lag och speciellt i utskottsarbetet såg flera sakkunniga problem med lagens godkännande enligt det som föreslogs i regeringspropositionen. Denna studie ämnar söka svar på tre forskningsfrågor; vilka var de centrala aktörerna och hur såg deras inflytande ut, hur gick förberedningsprocessen till och vilka var konfliktfrågorna och argumenten samt fanns det bakomliggande motiv hos aktörerna? Den empiriska delen i denna pro gradu avhandling består av en analys på utskottens utlåtanden och – betänkande. Som huvudsaklig metod för analysen används en kvalitativ innehållsanalys. Materialet som analyseras består främst av primärkällorna till utskottens betänkande och utlåtanden, där de enskilda aktörernas individuella utlåtanden i frågan fås fram. Analysen stöds av en litteraturöversikt i form av teorin om rationella val, dvs. rational choice theory. Resultaten i denna undersökning visar att förberedningsprocessen av Lex Nokia innehåller delade åsikter och att det finns en del centrala konfliktfrågor i samband med den. Konfliktfrågorna är relativt långt de samma inom alla fyra utskott och bidrar till att beslutsfattningsprocessen var tudelad med dem som var för lagen och dem som var emot. Trots att namnet på lagen, Lex Nokia, antyder att Nokia skulle ha haft ett större inflytande på lagens slutresultat, visar analysen att fallet inte är så. Nokia är en aktör bland alla och verkar inte ha haft mer inflytande. Sammanfattningsvis kan det konstateras att lagen var mycket debatterad och att flera sakkunniga delade samma orosmoment i frågan. Diskussionen om Lex Nokia dyker fortfarande upp med jämna mellan rum, eftersom ett område som elektronisk kommunikation ständigt lever och utvecklas. Därmed står även lagstiftningen inom detta område framför en utmaning, vilket Lex Nokia har åtminstone delvis försökt att åtgärda.

Tutkielmassa tarkastellaan Euroopan unionin perusarvojen eli demokratian, oikeusvaltioperiaatteen sekä ihmisoikeuksien ilmenemistä transitiomaissa Romaniassa, Virossa ja Puolassa. Vertailevan tutkimuksen keinoin tutkielma pyrkii löytämään systemaattisia eroja ja yhtäläisyyksiä maiden kehityssuunnissa. Tarkastellut maat liittyivät Euroopan unioniin sen massiivisimmassa laajentumisessa; Viro ja Puola vuonna 2004 ja Romania jälkijunassa 2007. Käsite transitiomaa on tutkielman taustakäsite, jolla viitataan maiden yleisiin kehityspiirteisiin kommunistisen järjestelmän romahtamisen jälkeen. Korruptio, joka voidaan ymmärtää julkisen intressin loukkauksena ja virkatoiminnan puolueettomuuden turmeluna, on yleinen ilmiö transitiomaissa. Tutkielmassa transitiota lähestytään luottamuksen käsitteen kautta ja World Values Survey – tulosten pohjalta tarkastellaan kansalaisten luottamusta valtioiden kykyyn toteuttaa EU:n perusarvot. Tilastojen, komission raporttien sekä artikkeleiden avulla kerätyn aineiston avulla tarkastellaan, mitkä perusarvojen tarkastelun yhteydessä ilmenevät kehityskulut ja ilmiöt voivat mahdollisesti vaikuttaa perusarvojen ja kansalaisten luottamuksen väliseen yhteyteen. Tutkimusaineiston perusteella nousee esiin tiettyjä maita koskevia eroja ja yhtäläisyyksiä niin kehityksessä kuin nykytilanteessakin. World Value Survey -tuloksien perusteella maiden kehityksessä heijastuu transitiomaille tyypillinen epäluottamus. Yllättävä tulos on muun muassa se, että virolaisten luottamus oikeusjärjestelmään oli ensimmäisen tarkasteltavan tutkimusaallon aikana vuonna 1999 alhaisempi kuin Romanian ja Puolan, vaikka Viron oikeusvaltiota voitiin jo tuolloin pitää maakolmikon kehittyneimpänä. Taantumista perusarvojen suhteen ja kansalaisten luottamuksessa valtion kykyyn toteuttaa unionin vaatimat perusarvot on tapahtunut myös Euroopan unionin jäsenyyden aikana. Tulosten valossa voidaan olettaa kommunistisen taustan edelleen vaikuttavan maihin ja selittävän osittain kehityspiirteitä ja nykytilaa.

Tutkielmassa selvitetään, miten suomalaisten alueiden Brysselissä toimivat EU-toimistot hyödyntävät ylikansallisia verkostoja EU-edunvalvonnassaan. Alueellinen edunvalvonta on huomattava ilmiö Euroopan unionin kontekstissa, sillä Brysselissä toimii pysyvästi yli 200 alueita edustavaa EU-toimistoa ja suuri määrä niiden yhteistyöverkostoja. Alueiden EU-toimistojen lobbaustyötä on tutkittu verrattain paljon kansainvälisesti, mutta edunvalvontaverkostoihin kohdistuvan tutkimuksen määrä on vähäinen. Tutkielmassa suomalaista edunvalvontaa alueiden verkostoissa tarkastellaan monitasohallinnan teoreettisesta perspektiivistä, joka painottaa päätöksentekoon osallistuvien toimijoiden moninaisuutta. Monitasohallinnan näkökulmasta vallankäyttäjinä nähdään kansallisvaltioiden ohella aluehallinnon, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoita sekä näiden kompleksisia yhteenliittymiä – kuten alueiden verkostoja. Tutkielman aineiston pääosa muodostuu kolmesta suomalaisen EU-aluetoimiston edustajan haastattelusta. Haastattelut toteutettiin Brysselissä teemahaastattelun mallin mukaisesti, äänitettiin ja muutettiin kirjalliseen muotoon. Aineistoa on täydennetty kokonaisvaltaisemman verkostokartoituksen mahdollistamiseksi suomalaisten EU-aluetoimistojen verkkosivuilta löytyvillä tiedoilla toimistojen verkostojäsenyyksistä. Analyysiin käytetään laadullista teemoittelumenetelmää, joka perustuu aineistosta löytyvien kuvaavien mallien identifioimiseen ja jalostamiseen analyysiksi. Tuloksista käy ilmi, että kaikki suomalaiset EU-aluetoimistot hyödyntävät edunvalvonnassaan ylikansallisia verkostoja. Todetaan, että verkostojen jakaminen teemojen mukaisiin kategorioihin on vaikeaa verkostojäsenyyksien monipuolisuuden vuoksi. Suuren osan verkostoista voi kuitenkin nähdä rakentuvan seuraavien neljän teeman ympärille: alueen elinkeinoelämä, keskusta-periferia-asetelma, tutkimus- ja innovaatiotoiminta sekä naapurialueiden yhteistyö. Suomalaisten alueiden EU-tason intressit näyttävät myös osittain poikkeavan toisistaan siten, että toimistojen verkostoissa ilmenee eroavaisuuksia. Lisäksi saatiin selville, että osa verkostoista keskittyy enemmän edunvalvontatoimintaan, kun taas osa painottaa alueiden hanketoimijoiden toimintamahdollisuuksien tukemista. Nämä roolit kuitenkin kietoutuvat monimutkaisesti toisiinsa. Varsinaisia tapoja hyödyntää verkostoja EU-edunvalvontaan tunnistetaan kolme: tiedonhankinta, profiloituminen ja kriittisen EU-edunvalvontamassan muodostaminen. Näistä jälkimmäisen hyödyntämiseen liittyy kuitenkin merkittäviä varauksia. Verkostokumppaneiden kanssa ei aina ole helppoa muodostaa yhtenäistä edunvalvontarintamaa, vaikka menestystarinoitakin löytyy. Kaikkien edunvalvontatoiminnan muotojen takana vaikuttavana yhdistävänä teemana identifioidaan kontaktit. Lisäksi todetaan, että monitasohallinnan perspektiivi näyttäisi kuvaavan alueiden verkostotoimintaa verrattain osuvasti. Tutkielman aineistoon ja teoreettiseen viitekehykseen liittyy rajoitteita, jotka on pidettävä mielessä tuloksia tulkittaessa. On muistettava, että aineisto koostuu yksinomaan edunvalvojien näkökulmista, eikä edunvalvonnan tuloksellisuudesta tulisi vastapuolen, eli EU-instituutioiden edustajien, perspektiivin puuttuessa vetää liian pitkälle meneviä päätelmiä. Toisaalta monitasohallinnan viitekehyksen häilyvyys mahdollistaa varsin vapaat kädet erilaisten ilmiöiden niputtamiseksi sen alle.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta voidaan pitää tämän vuosikymmenen merkittävimpänä hallintoreformina Suomessa. Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut, että osana uudistusta säädetään valinnanvapauslainsäädäntö, joka antaa julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakkaalle mahdollisuuden valita palvelunsa julkiselta, yksityiseltä tai kolmannen sektorin tuottajalta. Suunniteltu valinnanvapausuudistus kytkeytyy laajaan kehittyneissä maissa toteutuneeseen suuntaukseen, jossa julkisen terveydenhuollon uudistuksien lähtökohtana on ollut asiakkaan valinnanvapauden lisääminen ja palvelujen tuotannon avaaminen kilpailulle. Laaja valinnanvapaus on perustavanlaatuinen muutos palvelujen tuottamisen tavassa. Valinnanvapaus vaatii julkisesti ohjattujen markkinoiden luomista, ja uudistukseen sisältyy paljon epävarmuutta ja erimielisyyksiä. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisten, sosiaali- ja terveyspalvelujen käyttäjien, yksityisten palveluntuottajien, erikoissairaanhoidosta vastaavien sairaanhoitopiirien sekä yliopistojen ja tutkimuslaitosten käsityksiä asiakkaan valinnanvapaudesta ja tuottajien välisestä kilpailusta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa. Tutkimuksen aineisto koostuu valinnanvapauslain luonnoksesta marras-joulukuussa 2017 annetuista lausunnoista, joita tarkastellaan laadullisen sisällönanalyysin keinoin. Teorialähtöisen sisällönanalyysin lähtökohtana hyödynnetään brittiläisen sosiaalipolitiikan tutkijan ja professorin, Sir Julian Le Grandin jäsennystä julkisen palvelun tavoitteista, niihin pääsemisen keinoista ja valinnanvapauden ja kilpailun edellyttämistä olosuhteista. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, miten Le Grandin jäsennyksen mukaiset näkökulmat ilmentyvät toimijoiden näkemyksissä, ja mitä mahdollisuuksia, haasteita ja ongelmia näihin näkökulmiin liitetään. Tutkimuksen tarkoituksena on myös selvittää, antaako analyysiaineisto tukea Le Grandin esittämälle väittämälle, jonka mukaan asiakkaan valinnanvapaus ja palveluntuottajien välinen kilpailu edistävät parhaiten julkisen palvelun tavoitteita. Le Grandin jäsennyksen pohjalta julkisen palvelun tavoitteiksi määritellään laatu, tehokkuus, palvelujen reagointikyky käyttäjien tarpeisiin ja toiveisiin, vastuullisuus veronmaksajia kohtaan ja palvelujen oikeudenmukaisuus. Tarkasteltavista ryhmistä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset, palvelujen käyttäjät, sairaanhoitopiirit sekä yliopistot ja tutkimuslaitokset eivät näytä pääasiassa uskovan valinnanvapausuudistuksen mahdollisuuksiin parantaa palvelujen laatua, tehokkuutta, reagointikykyä käyttäjien tarpeisiin ja toiveisiin ja oikeudenmukaisuutta. Yksityiset palveluntuottajat suhtautuvat tarkasteltavista ryhmistä kaikista myönteisemmin valinnanvapauden ja kilpailun mahdollisuuksiin edistää julkisen palvelun tavoitteita. Valinnanvapauslain luonnoksesta annetut lausunnot osoittavat, että suunniteltuun valinnanvapausmalliin liitetään monenlaisia mahdollisuuksia, haasteita ja ongelmia. Tavoitteiden näkökulmasta uudistuksella nähdään olevan eniten mahdollisuuksia edistää palvelujen reagointikykyä käyttäjien tarpeisiin ja toiveisiin, jota valinnanvapaudella on perinteisesti pyritty parantamaan. Suurimmat haasteet liitetään uudistuksen kykyyn parantaa palvelujen tehokkuutta, laatua ja oikeudenmukaisuutta. Ongelmia nähdään etenkin todellisen kilpailun, kuten julkisten ja yksityisten palveluntuottajien välisen kilpailuneutraliteetin, toteutumisessa.

Tavoitteet: Ministerien professionalisoitumisen tasoa ei ole aiemmin tutkittu Suomen tutkimuskentässä kvantitatiivisin tutkimusottein, mikä loi yllykkeen pro gradu-tutkielman aiheeseen. Tarkoituksena on vastata kolmeen tutkimuskysymykseen 1) Ovatko ministerit poliittisen professionalismin perspektiivistä tarkasteltuna eksperttejä vai amatöörejä vaativan tehtävän hoitamiseen? 2) Miten valtakonteksti näkyy ministerien asiantuntijuudessa? ja 3) Miten Perustuslakiuudistuksen kelpoisuusehtojen muuttaminen 1.3.2000 lukien reflektoituu ministerien ammattitaidossa? Tavoitteena on myös selvittää, toteutuuko ennakko-oletus, jonka mukaan Perustuslakiuudistuksen eli 1.3.2000 jälkeen ministerien osaamisentaso on heikentynyt, sillä heille ei ole enää asetettu kelpoisuusehtoja. Viitekehykseksi valikoitui näin ollen professionalismin tarkastelu, jonka tueksi valikoitui sosiologis-filosofinen valta- ja yhteiskuntanäkemys, mitkä tukeutuvat myös Perustuslakiin. Suurin osa lähdeaineistosta painottuu journaalilähteisiin, joissa huomioidaan ministerien ammattitaitoon mahdollisesti vaikuttavia kontekstuaalisia tekijöitä. Menetelmät: Tutkimusaineistona huomioitiin kahdeksan hallitusta, joista neljä on valittu ennen Perustuslakiuudistusta vuosilta 1966–1991 ja neljä hallitusta uudistuksen jälkeen vuosilta 2003–2015. Tutkielmaan lähempään tarkasteluun valikoituivat pää-, ulkoasiain-, oikeus-, sisäasiain-, puolustus-, valtiovarain-, opetus- sekä maa- ja metsätalousministerit eli kaikkiaan 64 ministeriä. Osaamisentasoa mitattiin itse laaditulla pisteytyksellä hyödyntäen kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä ja vastauksissa käytettiin myös kvalitatiivista analysointia. Tulokset ja johtopäätökset: Johtopäätöksenä on todettava, että ministereistä oli 64 % eksperttejä ja 36 % amatöörejä eli he ovat professionalisoituneita. Ministerit käyttävät valtaa moraaliseettisin näkemysten avulla, joka voi hallintamentaliteetin ohella luoda professionalisoitumista. Ministerit ovat professionaalisesta näkökulmasta ammattitaitoisia hoitamaan vaativan tehtävän tuomat haasteet ja näin ollen käyttämään valtaa asianmukaisesti. Tulokset osoittivat, että ennen Perustuslakiuudistusta toimineiden hallitusten ministereillä oli relevantimpaa työkokemusta ja kokemusta aiemmista ministerivakansseista kuin uudistuksen jälkeen toimineilla ministereillä. Tutkielman ennakko-oletus siten toteutui, sillä ministerien osaamisentaso on hieman heikentynyt Perustuslakiuudistuksen jälkeen.

One of the most complex stages in the post-conflict peacebuilding is transferring the responsibility for the country’s future development from international administration to local actors. To success in this international organizations need an efficient exit strategy. Literature review reveals that exit should be thought as a process and exit should not mark the end of all international involvement in post-conflict recovery and peacebuilding. Exits in state-building are fundamentally of political nature, which means that decisions related to timing of exit are often political decisions. The main argument of the study is related to the significance of organizational learning arguing that both long-lasting peace and long-term development depend on the human resources and the society, on the contrary to the fact that most exit strategies focus solely on an economic or political stability which are hard to sustain after international peacebuilders withdraw the country. This study will contribute to the discussion about the exit strategies or lack of those in a civilian crisis management mission, and offers various insights on how to approach an exit from the current conflict areas and how to strategize the exit as a part of post-conflict peacebuilding. The goals of the research questions are to describe what kind of exit strategies organizations have, how they are implemented, and what kind of challenges come with different exit strategies. The methodology consists of a literature review and case analyses of exit strategies of two major international post-conflict operations in Kosovo: The United Nations Interim Mission in Kosovo (UNMIK) and the European Union Rule of Law Mission in Kosovo (EULEX). The results show that Kosovo remains very dependent on the help of internationals, both soldiers and personnel of UN and EU organizations to function, and there is no clear timetable for either for UNMIK or EULEX to exit Kosovo. The exit of UNMIK has been related to the need to resolve the status of Kosovo, both legally and politically. Many years, the international community was long in handling the question, by finally linking the status of Kosovo to benchmarks, which formed the basis for the exit strategy. EULEX strategic objectives show that the exit of an international organization from Kosovo has not been separated from the governance benchmarks which were a part of the Standards for Kosovo package. Exploration of exit strategies of UNMIK and EULEX and discussion about the use of benchmarks and end states has contributed to a deeper theoretical understanding of approaching termination of crisis management missions in diverse means and ways. The benefit of an exit strategy depends on the mission and context. The planners of missions and policy makers in the EU and UN need to be aware of the context of the mission and of the different type of exit strategies for choosing the best one for the mission in question.

Ajassamme organisaatiolta vaaditaan uskottavaa tulevaisuustiedon tuottamista siitä suunnasta, johon organisaatio on menossa (Kuusi 2013, 9). Toisaalta ymmärrys globaalien megatrendien vaikutuksesta toimintaympäristöön muokkaa organisaatioiden näkemyksiä ja toimintatapoja. Tässä tutkielmassa tutkitaan suomalaisen globaalisti toimivan pörssiyhtiö Koneen ennakointityön taustalla olevia ajattelumalleja. Ennakoinnin avulla organisaatio voi pyrkiä ymmärtämään toimintaympäristöään, sen muutoksia ja tulevaisuuden kehityssuuntia paremmin ja toimimaan niiden edellyttämällä tavalla. Haastateltavien näkemyksiä Koneen ennakointityöstä jäsennetään kahdella tasolla. Ajatuksellisen tason ennakointi kytkeytyy selkeästi Koneen strategiaan ja sen sisältämiin neljään megatrendiin, jotka yhtiö on itselleen määritellyt. Nämä megatrendit ovat kaupungistuminen, demografinen muutos, turvallisuus ja ympäristö. Toiminnallisen tason ennakointi pitää sisällään yksittäiset ennakointiprojektit esim. skenaarioprojektien muodossa. Tutkielmassa ollaan kiinnostuneita haastateltavien näkemyksistä siitä miten strategiassaan systemaattista tulevaisuuden huomioimista painottava yhtiö ilmentää tulevaisuusorientaatiotaan. Tutkimuskysymykset ovat miten haastateltavien näkemykset ovat tulkittavissa ennakoinnin ja tulevaisuudentutkimuksen näkökulmista ja missä määrin haastateltavien mukaan Koneessa vallitsee jaettu ymmärrys ennakoinnista ja megatrendeistä? Teoreettinen viitekehys koostuu neljästä toisiaan täydentävästä osasta: ennakoinnista ilmiönä, tulevaisuuden tutkimuksesta ja ennakoinnista, strategisen johtamisen tutkimuksesta ennakoinnin näkökulmasta ja merkitysten rakentumisesta organisaatiossa. Ennakointi ilmiönä –kappaleessa luodaan pohja sille miten ennakointi ymmärretään tutkielmassa. Ennakoinnissa olennaista on prosessin linkittäminen organisaation strategiaan, jolloin ennakointitieto tukee organisaation strategisia tavoitteita. Tällöin puhutaan strategisesta ennakoinnista (Rohrbeck 2010, 11).Toinen teoreettisen viitekehyksen osa käsittelee tulevaisuudentutkimusta tieteenalana, kertoo mistä kyseinen tieteenala on lähtöisin ja mitkä ovat sen keskeisiä teemoja ennakoinnin kannalta. Kyseisessä kappaleessa esitellään myös megatrendin käsite ja sen kohtaamaa kritiikkiä. Kolmas teoreettisen viitekehyksen osa tarkastelee strategista johtamista ennakoinnin näkökulmasta esitellen mm. Mintzbergin näkemyksen strategiasta perspektiivinä, joka tarjoaa organisaatiolle maailmankuvan (Mintzberg 1987, 16). Viimeisenä tarkastellaan toisen tutkimuskysymyksen mukaisesti teoreettisia lähtökohtia merkitysten jakamiselle organisaatiossa. Tässä kappaleessa esitellään työssä hyödynnettävä Scottin kulttuuris-kognitiivisen pilari, joka avaa merkitysten kuljettamisen prosessia organisaatiossa. Lisäksi viimeisessä teoreettisen viitekehyksen kappaleessa esitellään sosiaalinen konstruktionismi tutkielmalle taustaa antavana paradigmana. Tutkimusaineisto koostuu 12 puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Haastateltavat ovat Koneen organisaatiossa työskenteleviä ylempiä toimihenkilöitä tai johtaja-asemassa toimivia henkilöitä. Yksi haastateltavista on entinen johtoryhmän jäsen. Aineistoa analysoidaan teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Litteroidun aineiston hallinnan ja jäsentelyn avuksi on käytetty Atlas.ti –ohjelmaa. Tutkimuksen tulokset osoittavat haastateltavien jakavan ymmärrystä ennakoinnin ajatuksellisesta tasosta, megatrendeistä. Niiden sisältöön ei kuitenkaan haastateltavien keskuudessa suhtauduttu kritiikittömästi. Turvallisuuden ja ympäristön megatrendit eivät nauttineet samantasoista legitimaatioita, kuin kaupungistumisen ja demografisen muutoksen megatrendit. Yleisellä tasolla megatrendit kuitenkin hyväksyttiin Koneen toimintaa ohjaaviksi tekijöiksi ja niistä vallitsi yhteinen ymmärrys. Saman kaltaista yhteistä ymmärrystä ei ollut havaittavissa yksittäisistä ennakointiprojekteista eli ennakoinnin toiminnallisesta tasosta. Tutkimuksen tulosten perusteella voi päätellä ennakoinnin auttaneen yhtiötä yhteisen vision luomisessa, jonka Koneen henkilöstö kokee mielekkääksi ja relevantiksi. Yhteinen visio yhteiskunnalliseen keskusteluun linkittyvine megatrendeineen tuottaa osalle Koneen henkilöstöä merkityksellisen työn tunnetta. Tämä on ollut myös tavoitteena. Organisaatioon on implementoitu megatrendien avulla kyky nähdä suurien yhteiskunnallisten kehityskulkujen yhteys Koneen liiketoiminnan kehitykseen. Se missä määrin organisaatiolla on kykyä harkita vaihtoehtoisia, mahdollisia tulevaisuuksia, jäi epäselväksi. Kyvylle ennakoida on kysyntää keskinäisriippuvaisessa, kompleksisessa maailmassa, jossa elämme. Olennaista on kehittää strategisen ennakoinnin kykyä, jolloin ennakointi on organisaation strategisiin tavoitteisiin linkitettyä. Tämä toiminta vahvistaa kykyä havaita radikaalia muutosta ajoissa. Näin muutokseen on mahdollista reagoida menestyksekkäästi. (Rohrbeck 2010, 11). Johdon sitoutuminen ja henkilöstön aito, vastavuoroisuuteen perustuva osallistuminen ennakointiin ovat olennaisia menestyneesti toimivan tulevaisuusorganisaation syntymiselle. Nämä voivat osaltaan kehittää organisaation resilienssiä, kykyä vahvistua ja palautua suuristakin muutoksista.

Tässä tutkielmassa tarkasteltiin pääkaupunkiseudun henkilöstöasiantuntijoiden asennenoitumista moninaisuuden johtamiseen laadullisen asennetutkimuksen menetelmällä. Moninaisuuden johtamisella tarkoitetaan johtamistyyliä, jossa organisaatio systemaattisesti ja suunnitellusti arvostaa, rekrytoi, ylläpitää ja kunnioittaa heterogeenistä työntekijöiden muodostamaa kokonaisuutta. Moninaisuuden johtaminen nähdään osana henkilöstöjohtamista, jonka avulla voidaan hyödyntää työntekijöiden erilaisia taustoja tehokkaasti. Tutkielman tavoitteena on edistää moninaisuuden johtamisen tutkimusta tuomalla siihen uutta näkökulmaa asenteiden ja arvottamisen kautta. Lähtökohtina aiheen ajankohtaisuudelle ja merkittävyydelle hahmoteltiin kolmen tason kautta, jotka olivat yksilö, organisatorinen ja yhteiskunnallinen taso. Työn taustana toimi viitekehyksen muodossa moninaisuuden johtamisen tutkimuskenttä. Viitekehyksessä esiteltiin moninaisuuden johtamiseen kohdistunutta tutkimusta erityisesti ongelmien ja kriittisten näkökulmien kautta. Tutkielman näkökulmaa tarkennettiin vielä tarkastelemalla kaupunkiorganisaatioita ja niiden johtamista tutkimusympäristönä. Teoreettisena lähestymistapana tutkielmassa käytettiin laadullista asennetutkimusta. Metodin ja teoreettisen lähestymistavan kohdalla tarkennettiin laadullisen asennetutkimuksen näkökulma liittymään vielä retoriseen asennetutkimukseen. Tutkielman pääkysymyksenä oli tarkastella millä eri tavoin asenteita ilmaistaan moninaisuuden johtamiseen kaupunkiorganisaatioissa. Tutkielman pääkysymystä tarkennettiin kahden tutkimuskysymyksen kautta tarkastelemalla millainen asennoitumisen kohde moninaisuuden johtaminen on henkilöstöasiantuntijoille ja minkälaisia arvottamisen tasoja haastateltavat liittävät siihen. Tietyt kirjallisuuden näkökulmat korostavat moninaisuuden johtamisen hyödyn, tuloksellisuuden, taloudellisuuden ja välttämättömyyden näkökantaa, mutta kriittiset koulukunnat ja käytännön implementoinnit osoittavat ristiriitaisia tuloksia moninaisuuden kuvitellusta ideaalitilasta, käytännön toimivuudesta ja lähtökohtien sovellettavuudesta. Aineisto koostui pääkaupunkiseudun kolmen kunnan henkilöstöasiantuntijoiden argumentatiivisesta puheaineistosta, joka tuotettiin sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Haastateltaville esitettiin kahdeksan kiistanalaista asenneväittämää moninaisuuden johtamisesta, jotka oli muotoiltu aiemman tutkimuksen ja kirjallisuuden perusteella. Aineiston analyysi suoritettiin laadullisen asennetutkimuksen mukaisesti ensin luokittelevaa analyysia käyttäen. Tällöin eriteltiin väittämiin esitettyjä kannanottoja ja hahmoteltiin niihin liitettyjä perusteluja. Tämän jälkeen siirryttiin tulkitsevaan analyysiin. Tutkielman tuloksina esitettiin että moninaisuuden johtamiseen asennoiduttiin monipuolisesti sekä myönteisiä että kielteisiä kannanottoja esittäen. Väittämiä myös kommentoitiin laajasti. Tutkielman tuloksina esitettiin kuusi asennetta moninaisuuden johtamiseen, jotka olivat hyödyllisyys, aktiivisuus, oikeudenmukaisuus, velvollisuus, huoli ja kriittisyys-asenne. Lisäksi hahmoteltiin moninaisuuden johtamisen arvottamisen tasoja ja subjektiasemia, ja nämä liitettiin viitekehyksenä toimineeseen moninaisuuden johtamisen paradigmojen kehikkoon. Tutkielman pohjalta voitaisiin suorittaa jatkotutkimuksia sekä vertailevan tutkimuksen että kvantitatiivisen tutkimuksen avulla. Tutkimuksessa todennettiin myös laadullisen asennetutkimuksen soveltuminen organisaatio- ja johtamistutkimukseen, jolloin sen käytön laajentamista voidaan puoltaa.

This master’s thesis analyses Japanese nuclear power discourses as necessitation by uncovering the strategies and arguments surrounding the nuclear power expansion debate in 2004-2006. The study on Japanese case is contrasted with Finland as a representing case of European perspective of nuclear power in revival period from early to mid- 2000s. Based on previous research the concept of necessitation is defined as 'reluctant acceptance' of nuclear power. People unwillingly accept nuclear power as for the greater challenges such as climate change and energy security. In addition, necessitation is a forceful strategy of argumentation promoting nuclear power as an energy source without alternatives. Regarding necessitation, this research addresses following themes: discourses and representations surrounding nuclear power in Japan 2004-2006, argumentation strategies to necessitate nuclear power, and major similarities and differences of nuclear power discourses between Japan and Finland. Qualitative content analysis is applied to the minutes of the meetings produced by responsible institutions in Japan. Following datasets are selected for the analysis: 1) the sectorial meetings for long-term nuclear energy policy under Japan Atomic Energy Commission in 2004-2005 and 2) the minutes documented in Nuclear Subcommittee under Ministry of Economy, Trade and Industry in 2005-2006. In order to gain deeper understanding of the arguments, discourse analysis is also conducted upon the material. The research first discloses seven Japanese nuclear power discourses based on the arguments - nuclear power for: energy security, stable supply, cost-efficiency, environmental compatibility, nuclear power as a means of international contribution, new economic growth, and guaranteed nuclear safety. Representations of nuclear power are analysed within each discourse. The analysis also reveals the employed argumentation strategies to oblige nuclear power use and prioritised discourses. A comparison between Japanese and Finnish nuclear power discussions shows significant common discourses in energy security, stable supply, affordable electricity, and climate change mitigation. This comparison also shows distinctive Japanese discourses in international collaboration and national economic prosperity. Moreover, Japanese arguments over environmental and economic benefit of nuclear power are by far more elaborate. The research reveals a wide range of social issues concerning the necessity of nuclear power in Japan, whereas Europe concentrates on limited social issues of nuclear power. A detail picture of Japanese nuclear power shows extensive expectation of nuclear power which are embedded in the society. This indicates that more convincing persuasion for nuclear power expansion is required in Japan. In both domestic and international level, Japan still has to dispel the suspicion of military use of nuclear power and diminish the concerns about nuclear safety. Moreover, Japan is in need of establishing additional social benefit of nuclear power for the acceptance of more economically, environmentally and technologically challenging nuclear fuel cycle.

Fomevidas-ohjelma on ollut Nicaraguan yksi onnistuneimmista kehitysyhteistyöohjelmista. Se toteutettiin Nicaraguassa vuosina 2004–2011 tavoitteenaan maaseudun köyhyyden vähentäminen ihmisten elinoloja parantamalla sekä lisäämällä heidän toimeentulomahdollisuuksiaan Boacon ja Chontalesin läänien valituissa kunnissa. Monissa kunnissa saavutettiin merkittäviä parannuksia terveyden, koulutuksen sekä yleisen voimaantumisen saralla, ja lukemattomien perheiden tulot sekä elintaso nousivat vuosien varrella. Kehitysyhteistyöhön liittyy yleisesti paradoksaalisia elementtejä ja sen koko olemassaolo on kyseenalaistettu. Tässä Pro Gradu -tutkielmassa tuodaan esille, että kehitysyhteistyö voi myös onnistua ja pyritään selvittämään, mitkä ovat Fomevidasin menestystekijät. Tutkimusongelmaa lähestytään kolmen teeman – avunsaajien voimaantumisen ja kestävän kehityksen, sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumisen sekä sidosryhmäyhteistyön ja Fomevidasin onnistuneisuuden - kautta. Monien aiempien kehitysyhteistyöprojektien ongelmana on ollut ihmisten heikko osallistuminen, minkä vuoksi todellista voimaantumista ei ole tapahtunut, ja projektien tulokset ovat jääneet vähäisiksi. Myös naisten ja miesten välisen tasa-arvotilanteen todellinen parantuminen on jäänyt heikoksi Nicaraguan kehitysyhteistyön tuloksissa. Sidosryhmien välisen vuorovaikutussuhteen tutkiminen on tärkeää, koska usein kehitysyhteistyöprojekteissa toteuttajatahot ovat toimineet liian erillään toisistaan ja informaation kulku sekä tehtäväjako on ollut epäselvää. Painopiste tutkielmassa on ensikäden aineistossa, joka on kerätty haastattelemalla. Haastattelumetodina on käytetty kvalitatiivista ja puolistrukturoitua teemahaastattelua. Toisen käden aineisto koostuu tieteellisistä artikkeleista, internet-julkaisuista sekä aiheeseen liittyvästä kirjallisuudesta. Myös vuonna 2011 Fomevidasista tehtyä evaluaatioraporttia hyödynnetään tutkimustulosten tukena. Aineiston purkamisessa on tekniikkana käytetty sisällönanalyysiä. Teoreettisena viitekehyksenä sovelletaan SLA-menetelmää, joka tarkoittaa kestävän toimeentulon sekä elinkeinon saavuttamista. Se toimii kehitysyhteistyöohjelmien viitekehyksenä kokoamalla yhteen köyhien ihmisten toimeentuloon vaikuttavat tekijät sekä niiden keskinäisriippuvuudet ja on siksi käyttökelpoinen myös tässä tutkielmassa. Toisena teoreettisena viitekehyksenä käytetään sidosryhmäteoriaa, jonka avulla voidaan tunnistaa, luokitella ja kategorisoida eri sidosryhmät sekä ymmärtää niiden käyttäytymistä ja keskinäistä dynamiikkaa. Sidosryhmäteorian käyttökelpoisuus perustuu sen monialaisuuteen sekä sen soveltuvuuteen globaaleissa projekteissa ja haastavissa ympäristöissä. Sidosryhmien huomioiminen edesauttaa projektin tavoitteiden saavuttamisessa. Aineiston perusteella tullaan siihen tulokseen, että Fomevidasissa avunsaajien aktiivisuus ja vahva osallistuminen projektin kaikissa vaiheissa on voimaannuttanut heitä, sillä vastuuttaminen on saanut aikaan ihmisten itsenäistymistä. Nicaraguassa miesten ja naisten välisen tasa-arvon edistämisessä on saatu taloudellisesti hyviä tuloksia aikaan. Kuitenkin epätasa-arvoa ylläpitävät valtamekanismit sekä perinteisiä sukupuolirooleja ylläpitävä kulttuuri istuvat niin tiukassa, että muutokset näillä alueilla ovat vähäiset. Sidosryhmäyhteistyön toimivuus on vuoden 2007 jälkeen parantunut Fomevidasissa, jolloin valtaan astui kehitysyhteistyölle myötämielinen hallitus. Fomevidasin menestystekijöiksi voidaan laskea sen läheisyys kohteensa kanssa, avunsaajien yleinen voimaantuminen ja elinolojen merkittävä parantuminen, avunsaajien aktiivisuus ja osallistuminen, sidosryhmäyhteistyö, istuvan hallituksen ideologiaan soveltuminen sekä yhteisöllinen lähentyminen ja organisoituminen. Nykyisin Fomevidas toimii malliesimerkkinä muille kehitysyhteistyöprojekteille.