Browsing by study line "ei opintosuuntaa"
Now showing items 81-88 of 88
-
(2023)Vaikeasti työllistyviin on kohdistettu Suomessa monenlaisia työllisyystoimia. He kuitenkin muodostavat erityisen joukon, joka saattaa tarvita erilaisia tukitoimia kuin muut työttömät. Tässä tutkielmassa tutkittiin tekijöitä, jotka edistävät vaikeasti työllistyvien nuorten ja kaikenikäisten osatyökykyisten jatkopolkujen suunnittelua ja muodostumista Paikka auki -avustusohjelman aikana ja sen jälkeen. Paikka auki -ohjelman tarkoituksena on edistää vaikeasti työllistyvien nuorten ja kaikenikäisten osatyökykyisten työllistymistä tarjoamalla heille työpaikkoja sosiaali- ja terveysalan järjestöissä. Tutkielma tehtiin Paikka auki -ohjelman aineistoa käyttäen ja se jää kyseisen ohjelman käyttöön. Tutkimuksen aineistona toimi kyselyiden vastaukset kahdesta työntekijäkyselystä, jotka on tehty vuonna 2020 sekä työntekijöiden jatkokyselystä, joka on tehty vuonna 2021. Aineistoa analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla aineistolähtöisesti. Tutkielman perusteella vaikeasti työllistyvien nuorten sekä kaikenikäisten osatyökykyisten jatkopolkuja voidaan edistää tarjoamalla heille positiivinen, tarpeeksi pitkä työkokemus, josta maksetaan palkkaa. Jatkopolkuja edisti esihenkilön ja kollegoiden kannustava lähestymistapa, tiedon ja tuen antaminen sekä mahdollisuus verkostoitua. Paikka auki -työntekijät saivat työelämätaitoja ja oppivat omista vahvuuksistaan sekä tarpeistaan työntekijöinä. Haittaavia tekijöitä olivat suunnittelun tuen puuttuminen, sattumaan ja terveyteen liittyvät tekijät sekä se, ettei vastaajan tulevaisuudensuunnitelmat olleet selventyneet. Jatkopolkuja edistävät tekijät muodostivat yhdessä kokonaisuuden, jossa yksi positiivinen kokemus edisti toisen positiivisen kokemuksen muodostumista. Paikka auki -ohjelman jatkopolkuja edistävät tekijät paransivat vaikeasti työllistyvien valinnanmahdollisuuksia, mikä lisäsi heidän toimijuuttaan. Aiempaa tutkimusta mukaillen suunnittelun tuki ja mentorointi näyttäytyivät tulevaisuudennäkymien selventymisen kannalta merkityksellisinä tekijöinä, joihin kannattaa panostaa tulevaisuudessakin.
-
(2024)Lapsiperheköyhyys Suomessa ei ole juurikaan vähentynyt 2000- ja 2010-luvuille tultaessa, ja vanhempien pienituloisuuden tiedetään periytyvän muita tulotasoja vahvemmin seuraaville sukupolville. Lapsuus- ja nuoruusaikaan painottuneet, pitkäkestoiset taloudelliset ongelmat ovat uhka lasten ja nuorten mielenterveydelle. Ahdistuneisuushäiriöt ovat yksi nuorten yleisimpiä mielenterveysongelmia, joiden yhteydestä pienituloisuuteen on aiemmissa tutkimuksissa saatu ristiriitaisia ja epäselviä tuloksia. Tämän maisterintutkielman päätavoitteena on selvittää systemoidun kirjallisuuskatsauksen menetelmin, onko vanhempien pienituloisuus yhteydessä nuorten ahdistuneisuuteen ja ahdistuneisuushäiriöihin. Lisäksi alatavoitteena on selvittää, mitä tekijöitä sisäänottokriteereistä seuloutuneet tutkimukset nostavat esille nuorten ahdistuneisuusoireiden taustalta. Sisäänottokriteereiksi määrittyivät tutkimukset, joiden tutkimusjoukkona olivat 11–18-vuotiaat nuoret. Tutkimusten aineisto tuli olla kerättynä OECD-maissa vuosien 2000–2022 aikana. Harmaa kirjallisuus rajautui pois. Tietokantahaku toteutettiin Medline-, PsycInfo- ja Scopus-tietokantoihin syksyllä 2023. Tämä tuotti 660 osumaa ja näistä seuloutui kahdeksan (8) sisäänottokriteerit ja metodologiset MMAT-laatukriteerit täyttävää tutkimusartikkelia varsinaiseen analyysiin. Tutkimukset analysoitiin narratiivisen synteesin menetelmin ja tutkimusten kategorisoimisessa hyödynnettiin temaattista analyysia. Tutkimuksista viisi (5) löysi yhteyden vanhempien pienituloisuuden ja nuorten ahdistuneisuuden sekä ahdistuneisuushäiriöiden väliltä. Tuloksissa oli havaittavissa, että vanhempien tulojen pienentyessä nuorten ahdistuneisuus kasvoi. Kokonaan pienituloisessa otoksessa ahdistuneisuusoireet yhdistyivät kaikkein pienituloisimpiin nuoriin. Kolme (3) tutkimusta ei löytänyt yhteyttä vanhemman pienituloisuuden ja nuoren ahdistuneisuusoireiden välillä. Ahdistuneisuuden taustalta puolestaan nousivat naissukupuoli, matala koulutustausta sekä yksinhuoltajuus ja vanhemman kanssa asuminen. Vaikka katsauksen tutkimuksista suurempi määrä löysi yhteyden vanhempien pienituloisuuden sekä nuorten ahdistuneisuusoireiden väliltä, ei yhteys ole täysin selkeä. Aineisto jäi melko pieneksi, joten aiheesta tarvittaisiin lisää tutkimusta. On mahdollista, että tulos puoltaa aiemmin havaittua, ristiriitaista tai epäselvää yhteyttä.
-
(2024)Tutkielmassa tarkasteltiin kuusivuotiaiden lasten sukupuolen, heidän vanhempiensa koulutuksen ja tulotason sekä perheen asuinalueen yhteyttä lasten koettuun hyvinvointiin. Sen lähtökohtana oli tuottaa tietoa lasten koettuun hyvinvointiin vaikuttavista tekijöistä yhteiskunnalliseen tarpeeseen perustuen. Kansallinen lapsistrategia ja YK:n lapsen oikeuksien sopimus velvoittavat kuulemaan lapsia heitä koskevassa päätöksenteossa ja lisäämään heidän osallisuuttaan. Osallisuus, turvallinen lähiympäristö sekä vaikutusmahdollisuudet omassa arjessaan lisäävät lasten koettua hyvinvointia. Aineistona käytettiin kolmea eri Lapsibarometritutkimusta (n = 414, n = 152, n = 402) vuosilta 2016–2020 ja niitä analysoitiin tilastollisin menetelmin. Lapsibarometrit ovat ainoa laaja kansallinen alle kouluikäisten lasten koettua hyvinvointia selvittävä tutkimus. Ne tuottavat tietoa kuusivuotiaiden lasten subjektiivisesta hyvinvoinnista säännöllisen tiedonkeruun avulla. Taustamuuttujien yhteyksiä lasten hyvinvointia kuvaaviin vastemuuttujiin (luottamus, lähiympäristöön tyytyväisyys ja myönteiset lähisuhteet) analysoitiin ristiintaulukoinnin khiin neliötestin sekä logistisen regressioanalyysin avulla. Faktorianalyysia käytettiin tuomaan tilastollista voimaa vanhempien sosioekonomista asemaa kuvaaviin muuttujiin yhdistämällä koulutusta ja tulotasoa kuvaavat muuttujat. Analyysien perusteella perheen taustatekijät olivat yhteydessä lapsen koettuun hyvinvointiin vain pienin osin tilastollisesti merkitsevästi. Vanhempien koulutus ja perheen asuinalue olivat merkitsevästi yhteydessä lapsen lähiympäristöön tyytyväisyyteen. Suurissa kaupungeissa asuvat lapset kokivat huomattavasti useammin kotinsa lähellä olevan hyviä liikuntapaikkoja kuin pienemmissä kunnissa tai maaseudulla asuvat. Lisäksi erityisesti äidin korkeakoulutus ennusti lapsen lähiympäristöön tyytyväisyyttä. Lapsen sukupuoli ei selittänyt tämän koettua hyvinvointia minkään vastemuuttujan osalta, eikä luottamusta ja positiivisia lähisuhteita kuvaavissa muuttujissa löytynyt tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä. Lapset kokevat elinympäristönsä ja tilanteensa jokainen eri tavoin, ja ilmiö on moniulotteinen sekä konteksti- ja kulttuurisidonnainen, eikä siksi perheen taustatekijöillä ollut tutkielmassa suurta yhteyttä koettuun hyvinvointiin. Aiemmankaan tutkimuksen mukaan perheen sosioekonominen asema ei ollut suuresti yhteydessä lasten koettuun hyvinvointiin. Kuitenkin joidenkin tutkimusten perusteella koettuun hyvinvointiin vaikuttivat muun muassa lasten positiiviset lähisuhteet perheeseen ja ystäviin, vaikutusmahdollisuudet omaa elämänpiiriään koskevissa asioissa sekä asuinalueen turvallisuus. Lasten koettuun hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä voidaan ymmärtää ja tasa-arvoista hyvinvointia lisätä tuottamalla enemmän lasten omaa hyvinvointitietoa ja näkemällä lasten kokemukset tärkeinä.
-
(2024)Tiedekunta: Valtiotieteellinen tiedekunta Koulutusohjelma: Sosiaali- ja terveystutkimuksen ja -johtamisen maisteriohjelma Tekijä: Elli Uusikoski Työn nimi: Vanhushoivan rahoituksen vastuunkantajat – Hoivaan käytetyt resurssit omaishoitajien näkökulmasta Työn laji: Maisterintutkielma Kuukausi ja vuosi: huhtikuu 2024 Sivumäärä: 70 + 3 liitettä Avainsanat: hoiva, omaishoiva, omaishoivan kustannukset, vanhushoivapolitiikka, laa-dullinen tutkimus Ohjaajat: yliopistonlehtori Anna Leppo, apulaisprofessori Minna Zechner Säilytyspaikka: Helsingin yliopiston kirjasto Tiivistelmä: Omaishoiva on paitsi hoivan antamista ja vastaanottamista, myös poliittinen ja taloudelli-nen kysymys. Omaishoiva olisi helppo nähdä ainoastaan yksityisen elämän piiriin kuulu-vaksi – kutsutaanhan sitä rakkauden työksi. Hoivan järjestäminen on kuitenkin aina po-liittinen ratkaisu ja politiikka myös muovaa niitä ehtoja, joilla hoivan tarpeisiin vastataan. Suomi yhdessä muiden Pohjoismaiden kanssa on ollut tunnettu kattavista ja kaikille kansa-laisille tarjolla olevista hoivapalveluista. Suomalaisessa vanhushoivapolitiikassa ovat kui-tenkin viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana puhaltaneet voimakkaat muutoksen tuu-let, mikä on tehnyt vanhusten hoivapalveluista jatkuvien säästötoimenpiteiden ja uudelleen organisoinnin kohteen. Vanhushoivapolitiikan suunnanmuutos on johtanut siihen, että vastuu vanhusten hoivasta on siirtynyt enenevissä määrin perheille ja iäkkäille itselleen. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii omaishoidon tuki, joka on ainoa vanhusten palvelu, jonka kattavuus on noussut ja jonka kattavuutta halutaan edelleen lisätä. Väestö ikääntyy Suomessa nopeammin kuin OECD-maissa keskimäärin ja kannustin lisätä omaishoivaa liittyy sen julkiselle taloudelle tuomiin miljardiluokan säästöihin vanhusten hoivan ja hoidon menoissa. Se, että omaishoiva säästää julkisia menoja, ei kuitenkaan muuta hoivaa vapaaksi kustannuksista. Omaishoitajille hoivavastuusta syntyviä kustan-nuksia on tutkittu viimeisen parin kymmenen vuoden aikana ahkerasti etenkin anglosak-sissa maissa, missä niiden on ennen kaikkea todettu liittyvän hoivavastuun vaikutuksiin ansiotyön tekemiseen sekä omaishoitajien hoivaan käyttämään rahaan ja aikaan. Suomes-sa, ja Pohjoismaissa yleisestikin, tutkimustietoa on kertynyt vasta vähän. Tutkielmani paikkaa tätä aukkoa osallistumalla samalla ajankohtaiseen keskusteluun vanhusten hoivan kustannuksista. Tutkielmani tarkoituksena on saada omaishoitajien omasta näkökulmasta tietoa siitä, mil-laisia kustannuksia hoivan antaminen aiheuttaa. Tavoitteena on ymmärryksen lisääminen hoivan taloudellisia ja muita kustannuksia aiheuttavista tekijöistä, myös jotta ne osattaisiin paremmin huomioida esimerkiksi poliittisessa päätöksenteossa ja palvelujärjestelmässä. Tutkimuskysymyksenä on: Millaisista tekijöistä omaishoivan kustannukset omaishoitajien näkökulmasta syntyvät? Tutkimus sijoittuu laadullisen yhteiskuntatieteellisen hoivatutki-muksen kentälle. Tutkimuksen aineistona toimi Sustageable-tutkimushankkeessa valmiiksi kerätty haastatteluaineisto, jossa haastateltiin omaishoitajia, jotka huolehtivat yli 65-vuotiaan läheisensä hoivan tarpeista. Aineisto koostuu 22 haastattelusta ja se analysoitiin teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin. Tutkimustulokset vastasivat pitkälti aiempaa kansainvälistä tutkimustietoa. Ne kuitenkin tuottivat suomalaisen vanhushoivapolitiikan kontekstissa tärkeää laadullista tietoa siitä, millaiset tekijät aiheuttavat kustannuksia iäkkään läheisensä hoivan tarpeista huolehtiville omaishoitajille. Maisterintutkielma vahvistaa käsitystä vanhushoivapolitiikan suunnan-muutoksen vaikutuksista omaishoivaan ja siitä merkittävästä panoksesta, jolla omaishoita-jat käyttämiensä resurssien kautta vanhusten hoivaan osallistuvat.
-
(2021)Työurien jatkaminen on merkittävä tavoite ikääntyvässä yhteiskunnassamme. Työhyvinvoinnilla on todettu monia myönteisiä vaikutuksia niin työntekijälle kuin organisaatiollekin. Tämän tutkielman tarkoituksena oli selvittää ja tarkastella voimavaratekijälähtöisesti hoitotyön ikääntyvien lähiesimiesten työhyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä sekä niiden merkityksellisyyttä heidän työuransa jatkamisajatuksille. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastatteluiden avulla. Teemahaastattelua ja teoriaa ohjaavana mallina käytettiin modifioitua Työkykytalomallia, jota tarkasteltiin voimavaranäkökulmasta sekä ihmisen perustarpeiden ja motivaatiotekijöiden kautta. Haastatteluihin osallistui kahdeksan erään terveydenhuoltoalan toimijan yksiköissä työskentelevää 55-vuotta täyttänyttä hoitotyön lähiesimiestä. Aineisto analysoitiin käyttäen teorialähtöistä sisällönanalyysiä. Lisäksi hyödynnettiin sisällönerittelyä. Tutkielman tulokset osoittivat, että koetulla työhyvinvoinnilla oli vahva merkitys hoitotyön lähiesimiesten työuran jatkamisajatuksille, mutta yksilölliset arvostukset ja ihmisen perustarpeiden tyydyttymiseen liittyvät tarpeet ja motivaatiotekijät merkitsivät eniten työuran jatkamiseen liittyvissä päätöksentekoajatuksissa. Nämä merkitykset muodostuivat koko ihmisen työ- ja eliniän aikana vaikuttavista eriaikaisista tekijöistä. Työhyvinvointiin ja työuran jatkamiseen liittyvät tekijät koostuivat henkilökohtaisiin ominaisuuksiin, päivittäiseen työhön, henkilökohtaiseen työn ulkopuoliseen elämään sekä toimintaympäristöön ja yhteiskuntaan liittyvistä voimavaratekijöistä. Kaikki tekijät olivat jatkuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, jolloin merkitykselliseksi nousi yksilöllinen tekijöiden välisen tasapainon tavoittelu. Tutkielman tulosten pohjalta saatiin uutta, hoitotyön lähiesimiesten työhyvinvointiin ja työuran jatkamisajatuksiin liittyvää tietoa, jota voidaan hyödyntää jatkossa organisaatioissa. Tulokset osoittivat, että koettu työhyvinvointi ja työuran jatkamisajatukset liittyvät vahvasti toisiinsa. Jatkossa käsitteet voidaan yhdistää yhtenäiseen strategiaan, jota läpi työuran toteuttamalla on mahdollista vaikuttaa niin työhyvinvointiin kuin tukea työuran jatkamisajatuksia. Merkitystä on yksilöllisellä ja oikea-aikaisella tuella ja koko työyhteisön toiminnalla. Lisäksi, mikäli työuria halutaan jatkaa, tulee mahdollistaa entistä joustavammat työnteon muodot.
-
(2023)Tämän maisterintutkielman tarkoituksena on tutkia vuorovaikutusohjannan (IPC-N) implementointia, juurrutusprosessin koordinointia ja implementoinnin erityispiirteitä yhteistyöalueiden yliopistollisissa sairaaloissa implementointityötä tekevien ammattilaisten näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on lisätä ymmärrystä, miten Suomen palvelujärjestelmässä sote-uudistuksen alkumetreillä implementoidaan näyttöön perustuvaa psykososiaalista menetelmää. Tutkielman teoreettinen viitekehys pohjaa implementointitutkimukseen. Tutkielmassa hyödynnetään teoreettisena pohjana EPIS-viitekehystä, josta johdetaan implementoinnin vaiheet, joita ovat kartoitus-, valmistelu-, implementointi- ja ylläpitovaihe. Tutkielman viitekehystä täydentää implementoinnin edistäjät ja heidän tekemänsä implementointityö, josta jälkimmäistä tarkasteltiin tarkemmin implementointistrategioiden näkökulmasta. Tutkielmassa tutkitaan hyödynnettyjä implementointistrategioita implementoinnin eri vaiheissa sekä selvitetään, millaista yhteistyötä osana implementointia on tehty. Tutkimus on laadullinen. Aineisto on analysoitu hyödyntäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Tutkielman aineistona on kuusi teemahaastattelua. Aineisto on kerätty kolmesta yliopistollisesta sairaalasta. Haastateltavat ovat yliopistollisissa sairaaloissa työskenteleviä sairaanhoitajia tai lääkäreitä. Kaikki haastateltavat olivat työssään olleet tekemisissä vuorovaikutusohjannan implementoinnin kanssa implementoinnin eri vaiheissa. Tulokset osoittavat, että yliopistollisissa sairaaloissa menetelmää implementoivat ammattilaiset hyödynsivät eniten arvioivia ja iteratiivisia strategioita, sidosryhmien välisten suhteiden kehittämisen strategioita sekä sidosryhmien kouluttamisen strategioita osana implementointiprosessin eri vaiheita. Vähiten hyödynnettiin kuluttajien osallistamisen, rahoituksen ja infrastruktuurin muuttamisen strategioita. Implementointistrategioita hyödynnettiin erityisesti implementointi- ja ylläpitovaiheissa. Yhteistyötä tehtiin eri toimijoiden kanssa implementoinnin eri vaiheissa. Kartoitusvaiheessa yhteistyötä tehtiin yliopistollisten sairaaloiden tasolla lähinnä nuorisopsykiatrian ylilääkäreiden kesken, kun tarve nuorten masennuksen hoitoon tarkoitetulle menetelmälle tunnistettiin. Valmisteluvaiheessa yhteistyötä tehtiin aluksi kansallisesti, mutta yhteistyö hiipui. Yhteistyötä tehtiin myös hyvinvointialueiden kanssa. Implementointivaiheessa yhteistyö muihin yliopistollisiin sairaaloihin riippui paljon yksilöiden omista verkostoista. Hyvinvointialueiden kanssa yhteistyötä jatkettiin. Ylläpitovaiheessa yhteistyö keskittyi hyvinvointialueiden ja esihenkilöiden kanssa yhteyden pitämiseen, jotta menetelmä jäisi hyvinvointialueiden palveluvalikoimaan ja sille saataisiin jatkoresurssi. Yhteenvetona voidaan todeta, että jatkossa otettaessa kansallisesti käyttöön menetelmiä, tulisi niiden implementointiprosessia olla mietittynä laajemmin ja tarkemmin. Osana implementointia tulisi olla vahva, kansallinen yhteistyö ja koordinaatio. Menetelmällä tulisi olla kotipesäorganisaatio, joka suunnittelee menetelmäkoulutuksen ja tiivistää olemassa olevaa tietoa.
-
(2024)Yhteinen terveys (One Health) on terveyden ekologinen viitekehys, joka peräänkuuluttaa sektoreiden välistä tieteen- ja hallinnonalarajat ylittävää yhteistyötä ihmisten, muiden eläinten ja ympäristön terveyden ja hyvinvoinnin kompleksisten kysymysten ratkaisemiseksi. Yhteinen terveys on päätöksentekoa ohjaavana lähestymistapana kuitenkin varsin abstrakti. Tässä tutkielmassa yhteistä terveyttä käsitellään julkishallinnon organisaatioiden välisenä yhteistyönä pyrkien hahmottamaan, missä mielessä ja määrin yhteisen terveyden käsitteen peräänkuuluttamaa yhteistyötä julkishallinnossa tehdään ja minkä asteista yhteistyö on. Yhteistyön astetta tarkastellaan teoreettisena jatkumona, jossa yhteistyömuodot asettuvat yhteistoiminnan, koordinaation tai kumppanuuden asteille. Aineisto koostui viiden julkishallinnon organisaation asiantuntijan (n = 7) haastatteluista sekä yhden työpajan havainnoinnista. Aineistoa täydennettiin julkisesti saatavilla olevien verkkosivujen sisällöllä ja asiakirjoilla. Haastattelut toteutettiin puolistrukturoituina teemahaastatteluina, jotka analysoitiin käyttäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Yhteisen terveyden lähestymistapa ja siihen liittyvä yhteistyö koetaan tärkeäksi terveysuhkiin varautumisessa ja terveyden edistämisessä. Yhteisen terveyden teemoihin liittyvää yhteistyötä tehdään Suomen julkishallinnossa monissa muodoissa ja asteilla, mutta sitä ei aina kuvata yhteisen terveyden käsitteen kautta. Yhteistyön muotoja ovat vakiintunut viranomais- ja asiantuntijayhteistyö, kansallinen ja kansainvälinen tutkimusyhteistyö ja strategia- tai työryhmäyhteistyö. Suurin osa yhteistyömuodoista asettuu koordinaation asteelle, mutta myös yhteistoiminnan ja kumppanuuden asteista yhteistyötä esiintyy. Yhtäältä yhteistyösuhteissa ilmenee kumppanuusmaisia vakiintuneita käytäntöjä ja yhteistyörakenteita, yhteisiä tietojärjestelmiä ja keskinäisiä riippuvuussuhteita. Toisaalta organisaatioiden erillisyys sekä resursseihin ja rahoitukseen liittyvät haasteet ilmentävät yhteistoiminnan tai koordinaation asteista yhteistyötä. Myös tieteenala- tai sektorikohtaisen siiloutumisen sekä tiedon hyödyntämisen ja yhteistyön jatkuvuuden haasteiden koetaan rajoittavan yhteistyömahdollisuuksia. Suurin osa aineistossa esille tulleesta yhteistyöstä ei siis yllä yhteisen terveyden lähestymistavan peräänkuuluttaman kumppanuuden asteelle. Tulosten perusteella yhteisen terveyden lähestymistapa ei vaikuta vielä olevan julkishallinnossa laajalti tunnettu. Yksi keino syventää organisaatioiden välisen yhteistyön astetta voisi olla yhteisen terveyden lähestymistavan tunnettuuden lisääminen. Käsitteen laajempi omaksuminen voisi myös auttaa tunnistamaan oleellisia toimijoita. Nykyistä laajemmin eri hallintosektoreita ja tieteenaloja yhteen kokoavan yhteistyöelimen perustaminen tai yhteistyön kansallinen koordinointi muulla tapaa olemassa olevia yhteistyörakenteita ja -verkostoja hyödyntäen voisi lisätä yhteistyön vaikuttavuutta ja edistää yhteisen terveyden parempaa huomioimista päätöksenteossa.
-
(2023)Tutkimuksessa tarkastellaan yhtä esimerkkiä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistukseen kytkeytyvästä kehittämisestä suomalaisten mielenterveys- ja päihdepalvelujen kontekstissa. Tutkimuskohteena ovat Terapiat etulinjaan -hankkeen ja erään hyvinvointialueen työntekijöiden kokemukset yhteistyöstä perustason mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämisessä kyseisellä hyvinvointialueella. Tutkimuskysymyksinä on, millaisena kahden organisaation välinen yhteistyö näyttäytyy siihen osallistuneiden näkökulmasta ja millaiset tekijät ovat edistäneet ja toisaalta vaikeuttaneet kahden organisaation yhteistyötä. Tutkimus kytkeytyy ajankohtaiseen keskusteluun siitä, miten kahden organisaation välistä yhteistyötä olisi tarkoituksenmukaista toteuttaa ja millaiset tekijät toisaalta edistävät ja toisaalta hankaloittavat tällaista yhteistyötä suomalaisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tutkimuksen aineistona toimivat tutkimukseen valikoituneen hyvinvointialueen ja Terapiat etulinjaan -hankkeen työntekijöiden haastattelut (n=8). Tutkimuksessa tarkastellaan yhtä hyvinvointialuetta ja siihen kytkeytyvää yhteiskehittämistä tapaustutkimuksen tyyppisesti. Aineistonkeruumenetelmänä toimi teema- eli puolistrukturoitu haastattelu. Aineiston analyysi aloitettiin koko aineiston temaattisella analyysillä, ja kunkin tunnistetun teeman sisällöistä toteutettiin aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Tutkimuksen perusteella kokemukset kehittämisestä ja arviot sen onnistumisesta ovat voittopuolisesti myönteisiä, ja tehtyyn yhteistyöhön ollaan laajasti tyytyväisiä. Keskeisiä kehittämistä edistäneitä tekijöitä ovat johtamiseen, dialogiseen toimintatapaan ja ongelmanratkaisuun liittyvät toimintatavat. Terapiat etulinjaan -toimintamalliin kuuluvan, hyvinvointialueella muutosta koordinoivan terapiakoordinaattorin keskeinen rooli paitsi toimintamallin alueellisena räätälöijänä, myös hankkeen ja hyvinvointialueen kumppanuuden keskeisenä mahdollistajana nousee vahvasti esiin. Johtajuudessa korostuvat hyvinvointialueen linjaorganisaation kokema vahva omistajuus, mutta myös jaettu johtajuus alueen ja hankkeen välillä. Dialogisessa toimintatavassa painottuvat avoimeen keskusteluun, yhteiseen oppimiseen ja molemminpuoliseen luottamukseen liittyvät piirteet. Ongelmanratkaisun tyyliä kuvaa pyrkimys mahdollisten ristiriitatilanteiden nopeaan selvittämiseen matalalla kynnyksellä. Yhteistyötä haitanneita tekijöitä nousee aineistossa esiin vain vähän. Alueellisten erityispiirteiden ajoittainen sivuuttaminen kuvautuu niistä keskeisimpänä. Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että erityisesti hyvinvointialueen johtamisella, kehittämisestä koetulla omistajuudella ja alueellisten erityistarpeiden huomioimisella tavoiteasettelussa on ollut erityisen keskeinen rooli onnistuneessa kehittämisyhteistyössä. Luottamuksen, dialogisuuden ja matalan kynnyksen ongelmanratkaisutapojen rakentamiseen on tällaisessa yhteistyössä erityisen tärkeää kiinnittää huomiota. Tutkimus vahvistaa käytännön toiminnassa syntyneen käsityksen terapiakoordinaattorimallin toimivuudesta mielenterveys- ja päihdepalvelujen kehittämisessä. Tutkimuksen tuloksia kannattaisi hyödyntää kumppanuus- ja verkostojohtamisen suunnittelussa ja organisoinnissa esimerkiksi toimivien päätöksenteko- ja johtamisrakenteiden luomisessa, vuorovaikutuksen ja yhteydenpidon suunnittelussa sekä yhteisen tavoiteasettelun merkityksen ja alueellisten erityistarpeiden huomioimisessa.
Now showing items 81-88 of 88