Browsing by department "Department of Political and Economic Studies"

Tässä etnografisessa työssä tutkitaan Nepalin entisten haliya-maaorjien kokemuksia oman elämänsä muutoksista orjuudesta vapautumisen jälkeen. Tutkielman tavoitteena on antaa puheenvuoro maaorjille itselleen ja ottaa näin kantaa vapautumisprosessin onnistumiseen. Tutkielman metodina käytetään laadullista sisällönanalyysia aineistoon, joka kerättiin Nepalin kaukolännessä kesällä 2013. Aineisto sisältää 19 entisen ja osittain nykyisen maaorjan laadullista, puolistrukturoitua haastattelua. Haastattelujen lisäksi tehtiin osallistuvaa havainnointia haastateltujen asuinympäristössä yhteensä viiden viikon ajalta. Sisällönanalyysin tuloksia tulkitaan aiemman velkaorjuudesta vapautumiseen keskittyvän kirjallisuuden sekä alistuksen, klientelismin eli isäntä–alaissuhteen sekä Amartya Senin vapauskäsitteen avulla. Tutkimuksen päätulos on, että entisten haliya-maaorjien kokemusten mukaan haliya-orjuuden lakkauttaminen on vaikuttanut voimakkaan myönteisesti heidän elämäänsä. Muutos on selkeämmin havaittavissa sosiaalisessa asemassa, kuten alistuksen määrässä, kuin materiaalisissa oloissa, kuten työnteossa, ruoassa ja tuloissa. Entiset haliyat kokevat sosiaalisen aseman paranemisen kuitenkin niin tärkeäksi muutokseksi, että kokonaisuudessaan haliya-orjuuden päättymisellä on ollut heille erittäin myönteinen vaikutus. Tutkielman tulokset eivät tällöin tue velkaorjuuskirjallisuuden enemmistöä, jonka mukaan vapaaehtoisen velkaorjuuden lakkauttamisella on useimmiten kurjistava vaikutus entisten orjien elämään. Vapauden kokemus on lisääntynyt ja alistuskokemukset kuten riippuvuus, pakotus ja kastisyrjintä ovat pääasiassa lientyneet. Kiinnostava huomio on myös, että järjestökentältä sekä osittain tutkimuskirjallisuudestakin välittynyt kuva isäntä–alaisverkostoista ei nouse kovin keskeiseksi teemaksi entisten haliyoiden kokemuksissa. Sen sijaan maolaisten säilynyt vaikutusvalta on oleellinen seikka kokemuksissa haliya-työn päättymisen seurauksista: kylän vahva maolaiskannatus todennäköisesti sai haastatellut korostamaan haliya-työn päättymisen myönteisiä vaikutuksia. Tutkielman tärkeimpiä havaintoja on, että velkaorjuutta vastaan taistellessa on tärkeää huomioida velkaorjien itsensä näkemyksiä omasta elämästään ja nimenomaan etnografisin keinoin. Aiemmissa tutkimuksissa on painotettu liikaa materiaalisia olosuhteita ja jätetty lähes kokonaan huomioimatta sosiaalinen asema, joka kuitenkin nousee merkittävimmäksi ulottuvuudeksi entisten haliyoiden kokemuksissa.

Helsingin kaupunkikehityksestä käytävä keskustelu kärjistyi 1970-luvun alussa. Epäsuotuisaksi koettu kehitys synnytti kiivasta keskustelua ja useita muutoksia vastustavia asukasliikkeitä. Tämä tutkielma tarkastelee Helsingin kehitykseen kohdistunutta kritiikkiä ja sen ilmenemistä yleisellä tasolla sekä yhdessä yksittäisessä tapauksessa: Josafatin kallioista käydyssä kiistassa. Tutkielma pyrkii selvittämään minkälaista kritiikki oli ja edustiko se laajempaa kaupunkisuunnitteluparadigman siirtymää. Tutkielma tarkastelee esiintynyttä kritiikkiä modernistisen kaupunkisuunnittelun ja sitä kritisoineen uusurbanistisen liikehdinnän tarjoaman teoreettisen viitekehyksen kautta. Lisäksi tutkielma pohtii asukkaiden asemaa kaupunkisuunnittelua ohjaavassa päätöksentekojärjestelmässä. Tutkielman aikarajaus kattaa vuodet 1970–1973, mutta se peilaa näiden vuosien tapahtumia myös niitä edeltävään kehitykseen. Tutkielman aineiston koostuu Helsingin kehitykseen kriittisesti suhtautuneesta pamflettikirjallisuudesta, Helsingin Sanomissa ja Ilta-Sanomissa ilmestyneistä artikkeleista ja mielipidekirjoituksista, sekä Josafatin kallioiden lähialueiden asukkaiden kaupunginhallinnolle lähettämistä kirjelmistä. Tutkimusmenetelmänä toimii teoriaohjaava sisällönanalyysi, jonka avulla eritellään kaupungin kehityksessä ongelmalliseksi koettuja piirteitä. Näitä piirteitä peilataan kaupunkisuunnittelun perusteista käytyyn teoreettiseen keskusteluun. Tutkielman keskeisin havainto on, että Helsingin kehitystä kritisoivat tahot kokivat asuinympäristönsä muuttuvan epämiellyttäväksi ja epädemokraattiseksi. Huolta herättivät kasvavan liikenteen tuomat ongelmat, kaupungin hajanainen kehitys, vanhojen alueiden ja rakennusten hävittäminen uusien tieltä, sekä epädemokraattiseksi koettu suunnitteluprosessi. Kritiikki heijastelee modernistisen kaupunkisuunnitteluperinteen teoreettista kritiikkiä, sillä se peräänkuulutti inhimillisemmän näkökulman tuomista suunnittelun lähtökohdaksi. Josafatin kallioista käyty kiista oli käydyn keskustelun käytännön ilmentymä. Asukkaat vastustivat perinteikkään ajanviettopaikkansa korvaamista uudisrakennuksella ja kokivat, että heitä ei kuunneltu tarpeeksi asuinalueensa muuttamista koskevissa päätöksissä. Josafatin kallioista käyty kiista liittyi myös asukkaiden rooliin asuinympäristöä koskevassa päätöksenteossa. Josafatin kallioiden lähistön asukkaat kokivat, että kaupunkia suunniteltiin heitä varten, ei heidän kanssaan. Yleisesti oli valloillaan kokemus, että asukkaiden näkemykset ovat alisteisia esimerkiksi liike-elämän asettamille vaatimuksille. Helsingissä 1970-luvun alussa syntynyt kriittinen kaupunkikeskustelu nosti uusia ääniä ja näkökulmia mukaan keskusteluun. Syntynyt kritiikki seurasi osittain 1960-luvulla nuorison parissa herännyttä laajempaa tehostuvan yhteiskunnan kritiikkiä.

Avhandlingens syfte är att undersöka alternativa sätt att utveckla den för tillfället mycket sköra afghanska staten till en mer funktionsduglig stat. Detta görs med att, för det första, fastställa den afghanska statens grad av stateness i olika delar av landet. Utifrån en granskning av den teoretiska litteraturen om stateness konstateras det statliga våldsmonopolet samt statlig legitimitet utgöra de två mest centrala aspekterna av stateness, vilket medför att graderna av dessa fastställs. För det andra analyseras utifrån den afghanska statens fastställda grad av stateness förutsättningarna att tillämpa fyra alternativa modeller för utveckling av sköra stater i ett afghanskt sammanhang. Utöver stateness granskas således även teoretisk litteratur om sköra stater och de fyra modellerna, som förespråkar självständig återuppbyggnad, delad suveränitet, territoriell omstrukturering, samt benämning av statslösa zoner. Graderna av det statliga våldsmonopolet samt statlig legitimitet fastställs med hjälp av statistiska analyser av data publicerade av den amerikanska tillsynsmyndigheten för återuppbyggnad i Afghanistan (Special Inspector General for Afghanistan Reconstruction; SIGAR), samt av The Asia Foundation. Förutsättningarna att tillämpa de fyra modellerna för utveckling av sköra stater i ett afghanskt sammanhang analyseras i sin tur utifrån resultaten av den statistiska analysen, samt utifrån kontextuella omständigheter identifierade med hjälp av tidigare forskning. Undersökningen visar att hög statlig territoriell kontroll inte garanterar hög statlig legitimitet i Afghanistan, samtidigt som den afghanska staten å andra sidan har uppnått relativt högt folkligt förtroende i vissa regioner med hög rebellaktivitet och låg statlig kontroll. Den afghanska staten innehar en förhållandevis hög grad av stateness i ungefär en tredjedel av landets provinser, medan graden av stateness är ytterst låg i två provinser. Överlag verkar bristen på ett statligt våldsmonopol vara ett större problem för den afghanska staten än bristen på legitimitet. Av de fyra modellerna för utveckling av sköra stater har modellerna som förespråkar delad suveränitet och benämning av statslösa zoner störst potential att tillämpas i Afghanistan under rådande omständigheter, möjligtvis i kombination med varandra samt med modellen som förespråkar självständig återuppbyggnad. Den sistnämnda modellen kunde potentiellt tillämpas i delar av landet som är under hög statlig kontroll. Förutsättningarna att tillämpa modellen som förespråkar territoriell omstrukturering är i sin tur ytterst dåliga under rådande omständigheter. Det är dock möjligt att omständigheterna förändras som en följd av fredsförhandlingar mellan staten och rebellerna, eller som en följd av decentraliserande reformer.

Alustatalouden tutkimuskirjallisuus on painottunut tarkastelemaan teknologisen muutoksen vaikutuksia yhteiskunnalliseen kehitykseen. Tutkimuskohteen laajentaminen institutionaalisten muutosten tasolle mahdollistaa alustatalouden saamien muotojen taustalla vaikuttavien rakenteellisten syiden tutkimisen. Tutkielma esittää alustatalouden osana 1980-luvulla syntyneen alustakapitalistisen kasautumisregiimin kehitystä. Laajemman yhteiskunnallisen kontekstin käsittely tuo näkyväksi taloudelliseen kehitykseen vaikuttaneita konflikteja ja paineita. Kapitalistisen tuotantomuodon 1970-luvun kriisin aiheuttamien muutosten osoitetaan muodostaneen uudenlaisen uusliberalistisen institutionaalisen tasapainon, joka on ohjannut alustatalouden rakentumista. Tutkielma analysoi henkilökuljetuspalvelu Uberin toimintamallia ja osoittaa sen saaneen muotonsa kasautumisregiimin institutionaalisten paineiden muokkaamana. Tutkielmaa ohjaa regulaatioteoreettiseen perinteeseen pohjautuva analyyttinen kehys. Regulaatiokoulukunnan teoreettista kehitystä ja siihen kohdistunutta kritiikkiä esitellään ja niiden pohjalta rakennetaan uudenlainen synteesi, joka mahdollistaa ideologisen konfliktin merkityksen painottamisen. Regulaatioteoria esitetään keskitason teoriakokonaisuutena, joka mahdollistaa irtautumisen deterministisistä teoreettisista malleista ja kiinnittää tutkimuksen huomion historiallisiin institutionaalisiin asetelmiin. Teorian mukaisesti kapitalistisen tuotantomuodon kehitys eritellään tutkielmassa pääoman kasautumisen vakaisiin vaiheisiin, jotka rakentuvat institutionaalisten muodostelmien tasapainon varaan. Regulaatioteoreettiseen kehykseen pohjautuen tutkimuksen kohteiksi nousevat kapitalismin vahvat instituutiot: raha, palkkasuhde ja kilpailu. Regulaatioteoria liitetään osaksi historiallisen institutionalismin tutkimuskenttää. Vertaamalla tutkielman teoreettista synteesiä institutionalistiseen tutkimusperinteeseen vahvistetaan tutkimuksen metodologista otetta ja kirkastetaan tutkimusasetelmasta kumpuavia tavoitteita. Tutkielma esittelee ja analysoi alustatalouden sekä alustayritysten tutkimuskirjallisuutta ja sen tuloksia. Alustayritykset esitetään monisuuntaisia markkinoita ja niiden verkostovaikutuksia hyödyntävinä toimintamalleina, joiden kilpailuetu muodostuu niiden datan keräämiseen suunnitellusta infrastruktuurista. Alustataloutta ei tarkastella ainoastaan digitaalisen teknologian synnyttämänä ilmiönä, vaan osana laajempaa taloudellista kehitystä. Alustatalous liitetään osaksi kapitalistisen tuotantomuodon määrittelemää kontekstiaan, jonka pohjalta osoitetaan alustayritysten muodostuneen kilpailemaan määräävästä markkina-asemasta ja tavoittelemaan rakenteellisista syistä toimintansa kasvua liiketoimintavoittojensa kustannuksella. Alustatalouden kasvun ohjaajaksi esitellään uuden pääoman kasautumisen vakaan vaiheen syntyminen 1980-luvulta alkaen. Tutkielma osoittaa uuden institutionaalisen tasapainon rakentuneen 1970-luvun kriisin muotoileman ideologisen muutoksen seurauksena. Institutionaalisten innovaatioiden esitetään ohjanneen taloudellista kehitystä ja luoneen edellytykset alustatalouden saamalle muodolle. Erittelemällä instituutioiden muutoksen vaikutusta taloudelliseen ympäristöön osoitetaan, kuinka ne ovat määrittäneet alustayritysten toimintamallin syntyä. Henkilökuljetuspalvelu Uberin toimintamalli esitellään tyypillisenä esimerkkinä uuden pääoman kasautumisen vaiheen synnyttämien paineiden tuottamista yrityksistä, jotka tavoittelevat nopeaa kasvua hyödyntääkseen sitä laajaan datan keräämiseen. Tutkielma osoittaa taloudellisten ja teknologisten kehityssuuntien pohjautuvan yhteiskunnan institutionaalisiin rakenteisiin. Järjestelmätason analyysin esitetään olevan tarpeellista kehityksen taustalla olevien institutionaalisten kamppailuiden ymmärtämiseksi. Tutkielma identifioi kehityssuuntien taustalla olevan uudenlaisen vakaan pääoman kasautumisen vaiheen ja osoittaa sen institutionaalisen tasapainon vaikuttaneen voimakkaasti alustatalouden kehitykseen. Alustayritys Uberin tarkempi analyysi vahvistaa ymmärrystä instituutioiden luomien paineiden vaikutuksesta taloudelliseen ympäristöön.

Barack Obaman ensimmäisellä presidenttikaudella kongressissa hyväksyttiin sairausvakuutusreformi, johon sisältyi melkein universaali terveydenhoito maan kansalaisille sekä paljon muita asioita, kuten muutoksia senioriväestölle tärkeään Medicare-ohjelmaan ja vähävaraisten ihmisten sairaanhoitokuluja maksavan Medicaid-ohjelman laajennus. Universaalin sairausvakuutuksen tavoitetta oli ajettu liberaalien demokraattien piirissä jo pitkään ja vuoden 2010 maaliskuussa se siis toteutui. Pro gradu -tutkielmassa tehdään analyysi reformilakien hyväksymiseen johtaneista tärkeimmistä maaliskuun kongressidebateista. Puheet on haettu arvovaltaisesta Congressional record -tietokannasta ja useimmat niistä on myös katsottu videotallenteina. Puheenvuoroja on mielekästä analysoida käyttäen hyväksi tietoja niiden pitohetkellä vallinneesta poliittisesta ja yhteiskunnallisesta tilanteesta sekä puhetilanteessa vaikuttaneista käytännön seikoista, kuten kongressin säännöistä. Tutkimuskirjallisuuteen kuuluu teoksia Yhdysvaltojen politiikasta, maan sairausvakuutusjärjestelmästä sekä kongressin toimintatavoista. On tarkoitus saada selville, miksi kongressiedustajien kielenkäyttö oli sellaista kuin oli. Tällainen metodologia on lähellä sitä ajatustapaa, joka aukenee Quentin Skinnerin kirjoituksista. Toinen metodinen linja on perinteisempi retoriikan analyysi eli puheissa käytettyjen retoristen keinojen pohtiminen. Keskustelussa oli kaksi laajempaa aihepiiriä, talous ja jonkinlainen kansallinen jatkuvuus. Republikaanit onnistuivat esittämään lakipaketin vaikutuksen hyvin negatiiviseksi osavaltioiden ja liittovaltion taloudelle sekä pelottelemaan yleisöä lain myötä kansalaisille lankeavilla maksuvelvoitteilla. Republikaanit syyttivät samoin lakiprosessia epädemokraattiseksi. Lisäksi itse lakia kritisoitiin maan luonteen vastaiseksi sekä kansallisia perinteitä ja jatkuvuuksia rikkovaksi. Demokraatit yrittivät kiistää kaikki nämä väitteet ja todistella reformin olevan maan traditioiden mukainen ja lisäksi talousvaikutuksiltaan positiivinen. Molempien puolten puheissa oli yleensä nähtävissä oman puolueen linjan mukainen retoriikka, jossa toistui samoja standardimuotoisia ilmauksia. Ideologialtaan republikaanien puheet olivat kauttaaltaan konservatiivisia ja demokraattien puheissa oli paljon liberaalia ainesta. Republikaanisen puolueen kansanomainen tyyli näkyi puheissa joskus tietynlaisena populismina, demokraattien puheissa taas painotettiin usein keskiluokan asian ajamista. Keskiluokan korostamista on mahdollista selittää siten, että puolue oli profiloitunut niin paljon erityisryhmien asian ajajana, että se oli vieraannuttanut monia keskiluokkaisia kannattajia. Lisäksi vaikutusvaltainen teekutsuliike toi puheisiin oman lisänsä konservatisoimalla republikaanien retoriikkaa. Se sai myös molempien puolueiden edustajia sisällyttämään puheisiinsa viittauksia kansakunnan perustaviin dokumentteihin. Käytettyjen retoristen keinojen osalta tärkeässä asemassa olivat viattoman puolustus, metaforiset ilmaukset, auktoriteetteihin vetoaminen ja puhujakategoriat. Demokraatit kertoivat huonossa asemassa olevista ihmisistä ja esittivät, että laki tulisi auttamaan heitä. Metaforiset ilmaukset olivat tärkeitä, jotta tuli mahdolliseksi havainnollistaa abstrakteja asioita vertauksilla, kuten valtion velan kasvamisen vaarallisuutta republikaanien puolella. Auktoriteetteihin vetoaminen ja puhujakategoriat näkyivät siten, että puhujat vetosivat itsensä tai jonkun muun toimijan kantaan reformista antaen ymmärtää, että kyseisellä toimijalla olisi asiantuntemusta talousasioista tai terveydenhoidosta. Demokraatit olivat terveysdebatissa reaktiivisessa asemassa, eli pakotettuja vastaamaan republikaanien argumentteihin, koska he olivat viemässä läpi laajaa liberaalin sävyistä muutosta, jota vastaan oli voimakasta konservatiivista liikehdintää. Demokraattien tilanne oli hankala myös siksi, koska he joutuivat lepyttelemään Medicarensa puolesta pelkääviä seniorikansalaisia, jotka muodostivat voimakkaan äänestysblokin syksyllä 2010 tulossa olleissa vaaleissa. Terveysreformi ja kongressidebatti olivat poliittiselta merkitykseltään suuria ja nykyäänkin republikaaninen puolue on vahvasti sitoutunut kumoamaan lakipaketin. On siis mahdollista ajatella, että reformi ja siitä käyty debatti ovat historiallisesti lähellä. Niiden analyysi tarjoaakin avaimia nykypäivän yhdysvaltalaisen politiikan ymmärtämiseen.

Pro gradu on suoraa jatkoa kandidaatintutkielmalle, jonka tutkimustulosten mukaan metropolialueella on yhteensä noin 63 000 aseiden hallussapitoon oikeutettua henkilöä sekä noin 170 000 ampuma-asetta. Lukuihin perustuen voitiin todeta, että ampumaratojen määrä ja saavutettavuus eivät ole missään suhteessa riittävät ampuma-aseen hallussapitoon oikeutettujen henkilöiden ja aseiden lukumäärään nähden tällä alueella. Pro gradu -tutkimus pyrkii tuottamaan uutta lisätietoa metropolialueen ampumaratakeskusten saavutettavuudesta, niiden kilpailullisista vaikutusalueista ja suhteellisista sijainneista, jotta ampumaratakeskuksia koskevia sijainti-, investointi- ja kehittämispäätöksiä voidaan tehdä riittävin tiedollisin perustein. Potentiaalisen käyttäjäkunnan sijainti- ja saavutettavuustiedot tuottavat osaltaan perusteita ampumaratakeskusten kysynnän arvioinnille. Tutkimus tarkastelee saavutettavuuden teoriataustaa sekä palvelukohteen maantieteellistä saavutettavuutta useasta eri näkökulmasta ja kehittää tarkoitukseen soveltuvia uusia teknisiä arviointimenetelmiä. Tutkimuksen empiirisessä osassa tarkastellaan metropolialueen ampumaratakeskusten eri maksimimatka-aikoihin perustuvia saavutettavuusvyöhykkeitä sekä väestön ja potentiaalisen käyttäjäkunnan vastaavia saavutettavuuskertymiä ja vertaillaan näitä toisiinsa. Tämän lisäksi vertaillaan tutkimusta varten kehitettyjä, kunkin ampumaratakeskuksen ulkoisiin käytettävyysrajoitteisiin perustuvaa kilpailullista saavutettavuutta ja suhteellista sijaintia toisiinsa nähden. Ampumaratakeskusten käytettävyyskerroin eli yhtäaikainen käyttäjäkapasiteetti, vuotuiset käyttöajat ja ampumaratavalikoiman monipuolisuus otetaan mallissa huomioon asiakkaiden palvelukohteen valinnan päätösperusteena matkakustannusten lisäksi. Käytettävyyskertoimen tavoitteena on kuvata ampumaratakeskuksen käyttäjilleen tuottamaa hyötyä. Tutkimuksessa hyödynnetään valtakunnallisen aseluparekisterin tietoja aseluvanhaltijoiden sekä ampuma-aseiden määristä, laadusta ja sijainnista kunnittain metropolialueella. Karttaesitysten toteutuksessa on käytetty Maanmittauslaitoksen Kuntajako-aineistoa, sekä Tilastokeskuksen Ruututietokanta 2012 -väestöaineistoa. Lisäksi on muodostettu erillinen saavutettavuusaineisto laskemalla todelliset matka-ajat ja maantie-etäisyydet jokaisesta karttaruudusta jokaiseen ampumaratakeskukseen. Tutkimustulosten julkista, ajasta ja paikasta riippumatonta raportointia ja jakamista varten on tutkimukselle rakennettu internet-julkaisualusta osoitteessa www.saunalahti.fi/villemai/. Tarkastellut viisi ampumaratakeskusta muodostavat tutkimuksen metropolialueen kokonaisuuden. Ampumaratakeskusten verkosto muodostuu keskusten ja niiden potentiaalisen käyttäjäkunnan sijainneista sekä näiden välisistä matkakustannuksista ja eri keskusten tarjoamasta käytettävyydestä. Tätä kokonaisuutta on nyt ensimmäistä kertaa mahdollista tarkastella matemaattisten saavutettavuusmallien avulla laskettujen tulosten pohjalta. Tutkimuksella on pystytty tuottamaan eri näkökulmista tärkeää uutta ja ennen julkaisematonta tietoa metropolialueen ampumarataverkostosta. Uusimpaan saavutettavuusteoriaan perustuen tutkimus käsittelee kaikkia neljää saavutettavuuden eri komponenttia. Maankäytön komponentti huomioidaan sekä potentiaalisten asiakkaiden että ampumaratakeskusten määrän, laadun ja sijainnin suhteen. Näiden lisäksi huomioidaan kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen kapasiteettirajoitusten vallitessa. Liikenteellisen komponentin matkakustannukset otetaan huomioon maantie-etäisyyksien ja ajoaikojen muodossa. Ajallinen komponentti sisältää ampumaratakeskusten aukioloaikojen aiheuttamat rajoitteet saavutettavuudelle. Yksilöllistä komponenttia tarkastellaan virka-ajan asettamina ajankäytön rajoitteina. Tutkimustulokset osoittavat kiistatta Helsingin Kivikon urheilupuistoon suunnitellun suursisähallin vahvimmaksi ampumaratakeskukseksi nyt vertailtujen olemassa olevien ja suunniteltujen keskusten joukossa metropolialueella. Tähän on monia syitä, joista tärkeimmät ovat keskuksen paras sijainti suhteessa sen potentiaalisiin käyttäjiin ja tieverkkoon sekä paras tehokkuus eli hyötykerroin laajaan ympärivuotiseen aukiolomahdollisuuteen perustuen. Ampumarataverkostoon kohdistuvat laajennukset sekä olemassa olevien kohteiden edelleen kehittäminen on metropolialueella välttämätöntä. Uusinvestoinnit ja olemassa olevien keskusten kehitystoimet on syytä asettaa tärkeysjärjestykseen hankkeiden tuottaman tehokkuuden ja vastaavasti lisääntyvien käyttöhyötyjen perusteella. Väistämättä rajallinen rahoitus on syytä kohdistaa edellä mainituin perustein, koko metropolialueen tasapainoinen maantieteellinen saavutettavuus huomioiden.

The thesis aims at analyzing concept of citizenship in political philosophy. The concept of citizenship is a complex one: it does not have a definitive explication, but it nevertheless is a very important category in contemporary world. Citizenship is a powerful ideal, and often the way a person is treated depends on whether he or she has the status of a citizen. Citizenship includes protection of a person’s rights both at home and abroad. It entails legal, political and social dimension: the legal status as a full member of society, the recognition of that status by fellow citizens and acting as a member of society. The thesis discusses these three dimensions. Its objective is to show how all of them, despite being insufficient in some aspects, reach something important about the concept. The main sources of the thesis are Civic Republicanism by Iseult Honohan (Routledge 2002), Republicanism by Philip Pettit (Clarendon Press 1997), and Taking Rights Seriously by Ronald Dworkin (1997). In addition, the historical part of the thesis relies mainly on the works of Aristotle, Immanuel Kant, Adam Smith, Quentin Skinner, James Pocock and James Tully. The writings of Will Kymlicka, John Rawls, Chantal Mouffe, and Shane Phelan are referred to in the presentation and critique of the liberal tradition of thought. Hannah Arendt and Seyla Benhabib’s analysis of Arendt’s philosophy both address the problematic relations between human rights and nation-states as the main guarantors of rights. The chapter on group rights relies on Peter Jones’ account of corporate and collective rights, after which I continue to Seumas Miller’s essay on the (liberal) account of group rights and their relation to the concept of citizenship. Republicanism and Political Theory (2002) edited by Cécile Laborde and John Maynor is also references. David Miller and Maurizio Viroli represent the more 'rooted' version of republicanism. The thesis argues that the full concept of citizenship should be seen as containing legal, political and social dimensions. The concept can be viewed from all of these three angles. The first means that citizenship is connected with certain rights, like the right to vote or stand for election, the right to property and so on. In most societies, the law guarantees these rights to every citizen. Then there is also the social dimension, which can be said to be as important as the legal one: the recognition of equality and identities of others. Finally, there is the political dimension, meaning the importance of citizens’ participation in the society, which is discussed in connection with the contemporary account of republicanism. All these issues are discussed from the point of view of groups demanding for group-specific rights and equal recognition. The challenge with these three aspects of citizenship is, however, that they are difficult to discuss under one heading. Different theories or discourses of citizenship each approach the subject from different starting points, which make reconciling them sometimes hard. The fundamental questions theories try to answer may differ radically depending on the theory. Nevertheless, in order to get the whole image of what the citizenship discourses are about all the aspects deserve to be taken into account.

Tutkielmassa tarkastellaan menneisyyden vääryyksien johdosta esitettyjä valtiollisia anteeksipyyntöjä 2000-luvun Kroatiassa. Tutkimuskohteena on neljä Kroatian presidentin vuosina 2001–2012 valtiovierailun yhteydessä lausumaa historiallista anteeksipyyntöä. Tutkittavat anteeksipyynnöt liittyvät kahteen eri historialliseen kontekstiin ja ne voidaan jakaa Israelissa holokaustin vuoksi esitettyihin retrospektiivisiin anteeksipyyntöihin sekä Serbia ja Montenegrossa ja Bosnia ja Hertsegovinassa esitettyihin Jugoslavian hajoamissotien tapahtumia koskeviin aikalaisanteeksipyyntöihin. Tutkimuksen primäärinen lähdeaineisto koostuu anteeksipyyntöjen lisäksi kroatialaisen sanomalehdistön anteeksipyyntöjä käsittelevästä kirjoittelusta. Pro gradu -työn tavoitteena on tutkia itse anteeksipyyntöjen ohella myös Kroatian kansallista menneisyyssuhdetta ja maan julkisen mielipiteen valmiutta tilintekoon Kroatian nimissä suoritetuista vääryyksistä. Tutkielmassa ammennetaan useamman anteeksipyyntöilmiötä käsitelleen tutkijan ajatuksista ja tarkastellaan tutkimuskohdetta osana yleistä anteeksipyyntöilmiötä neljän aikaisemmasta tutkimuksesta nousevan tutkimuskysymyksen valossa. Tärkeimmäksi tutkimuskysymysten muotoilun kannalta voi kuitenkin nostaa Nava Löwenheimin artikkelin A haunted past: requesting forgiveness for wrongdoing in International Relations. Kahdessa ensimmäisessä tutkimuskysymyksessä arvioidaan tutkittavien anteeksipyyntöjen merkittävyyttä viisikohtaisen anteeksipyynnön ideaalimallin avulla sekä analysoidaan anteeksipyyntöjen Kroatiassa herättämiä reaktioita vääryyden sisäistämisen asteiden kautta. Vääryyden sisäistämisen asteet kertovat siitä, kuinka pitkällä Kroatia on menneisyydenhallintaprosessissaan. Muut tutkimuskysymykset koskevat anteeksipyyntöjen puoluepolitiikkaa sekä sitä, onko holokaustin vuoksi esitettyjen anteeksipyyntöjen ja Jugoslavian hajoamissotia koskevien aikalaisanteeksipyyntöjen välillä olennaisia eroja niiden merkittävyyden ja niihin suhtautumisen osalta. Lisäksi pyritään kartoittamaan mahdollisia anteeksipyyntöjen poliittisia motiiveja sekä pohditaan syitä sille, mistä erot anteeksipyyntöjen merkittävyydessä voivat johtua. Työn johtopäätöksissä todetaan retrospektiivisten anteeksipyyntöjen tavoittavan huomattavasti aikalaisanteeksipyyntöjä paremmin merkittävän historiallisen anteeksipyynnön kriteerit. Merkittävyydeltään voimakkaimmaksi anteeksipyynnöksi nousee Ivo Josipovićin vuonna 2012 Israelissa esittämä anteeksipyyntö, jota voi puheaktina pitää harvinaisen onnistuneena historiallisena anteeksipyyntönä. Vain tässä anteeksipyynnössä otti sen esittänyt valtionpäämies kiertelemättä vastuun edustamansa valtion ja kansakunnan suorittamista historiallisista vääryyksistä kolmen muun tutkimani anteeksipyynnön jäädessä yleisen pahoittelun ilmaisun asteelle. Lisäksi todetaan kansallisen yksimielisyyden ja vääryyden sisäistämisen olevan Jugoslavian hajoamissodista esitettyjen anteeksipyyntöjen suhteen vielä vähäistä verrattuna holokaustia koskeviin anteeksipyyntöihin.

Estonia and Finland are neighbouring countries with close cultural ties and similar challenges to their national security. However, when looking at the number of bilateral defence cooperation projects between the two countries over the last decade, it seems there is not too much to display. At the same time, the countries have been engaged in close political dialogue on defence matters. This discord has been the motivation for the following research. The aim of this Master’s Thesis is to identify and look into the different roles Finland played in the development of Estonian defence policy from 2004 to 2014. The peak of Estonian-Finnish bilateral defence cooperation remained in the 1990s, when Finland helped to build up Estonian defence institutions through the “Estonian Project”. With the Estonian decision to focus its efforts and resources on joining NATO, this special relationship between Estonia and Finland faded. What this thesis proposes to find out is the degree how much Finland still mattered in Estonian defence policy thinking after Estonia joined NATO in 2004, what kind of a role or roles it continued to play? The researched period concludes with the year 2014, when the regional security situation was changed by the war in Ukraine and Russian annexation of Crimea. The ten years from 2004 to 2014 is viewed as a coming of age period for Estonian defence. This thesis aims to look at Estonian-Finnish defence relationship in that context, seeing how Finland influenced the development of Estonian defence in terms of political thinking and military planning. The role of Finland in Estonian defence policy is examined by answering three main research questions: Which roles did Finland play in the development of Estonian defence between 2004 and 2014? How did the bilateral relationship evolve during those ten years? How does the relationship appear in the wider international security and defence context from 2004 to 2014? This Master’s Thesis finds that Finland continued to play a diverse part in Estonian defence policy developments after Estonian NATO accession on 2004. Even though the role of a mentor and an example was most prevalent during the 1990s, Finland remained an example, if not a role-model for Estonia during the period observed in this thesis. This was mostly the case considering national defence strategy and planning, where the example of Finnish territorial defence and reserve army was valued, especially by Estonian officers. On the other hand, Finland obtained the role of a stubborn outsider regarding the discussions of its possible NATO-membership. This role became more evident in the end of the researched period when the war in Ukraine changed the regional security environment considerably. At the same time, Finland was seen as a good partner to NATO and a close neighbour and friend in bilateral cooperation.

This master’s thesis investigates the complementary currency TEM (Local Alternative Unit) operating in the city of Volos, Greece, during 2013-2014. TEM functions on the principles of LETS (Local Exchange Trading Systems) type. The study focuses on the role of solidarity in TEM, as an example of grassroots organisation. A research question seeks the impact of solidary action on the scheme’s members, by examining the experimental housing project which was launched by TEM in 2011. An additional question approaches the different forms of solidarity among the schemes membership and the housing project’s guests, depending on their personal choices, as well as collective decisions. Based on the principles of solidarity, community, and Social and Solidarity Economy, this thesis explores the structural characteristics of TEM. Ethnographic and autoethnographic research methods construct the framework of the project’s analysis, which unfolds by accumulating interviews and participant observation. Various types of solidarity are identified, corresponding to the behavioural interaction between members and guests. The concept of solidarity is found to be voluntary, personal, and diverse, whereas it can appear both as prerequisite and as reaction to change, depending on the circumstances, and influenced by the individual’s sense of community.