Browsing by master's degree program "Magisterprogrammet i politik, medier och kommunikation"

Rikoksiin, rikollisiin ja tuomioihin liittyvä keskustelu kuumentaa tunteita ja tuo toisinaan esiin argumentin niin sanotusta kansan oikeustajusta. Tällainen ”maalaisjärkeä” edustava oikeuskäsitys esiintyy rikoskeskustelun lisäksi myös poliitikkojen puheissa ja sen olemusta on pyritty selvittämään kriminologisin menetelmin. Tässä maisterintutkielmassa syvennytään kansan oikeustajuun tieteellisenä käsitteenä viestinnän tutkimuksen näkökulmasta. Tutkielman teoreettinen kehys muodostuu kansan oikeustajuun sekä verkkokeskusteluiden tunneilmaisuun ja moraalitunteisiin liittyvästä tutkimuskirjallisuudesta. Tutkimuskysymyksinä kysytään ensinnäkin, miten kansan oikeustaju rakentuu kielenkäytössä sekä toiseksi miten rikosaiheisessa nettikeskustelussa ilmennetään tunteita. Tutkimus on toteutettu analysoimalla kolmea eri oikeustapausta koskevien Helsingin Sanomien artikkeleiden kommentteja. 13 artikkelista muodostuvan aineiston laajuus oli 369 kommenttia. Tutkimuskirjallisuutta hyödyntävän aineistolähtöisen diskurssianalyysin pohjalta määrittyi viisi kansan oikeustajun diskurssia. Nämä ovat suomalaisen oikeuden, kannattavan rikollisuuden, pahuuden, retribuution ja ymmärryksen diskurssit. Jokaiseen diskurssiin liittyy kielellisiä erityispiirteitä ja kyseiselle diskurssille ominaisia tunneilmaisuja. Tutkielman perusteella kansan oikeustaju näyttäytyy moniulotteisena ilmiönä, joka on sidoksissa tunteisiin. Se rakentuu tapauskohtaisesti ja tulee näkyväksi erityisesti silloin, kun oikeustapaus herättää tunteita. Kansan oikeustajun diskursseissa korostuivat rangaistushaluiset kommentit ja annettujen tuomioiden kritiikki. Tyypillisimmin ilmaistut tunteet olivat turhautuminen, viha ja paheksunta rikollisia ja tuomioita kohtaan sekä myötätunto rikosten uhreille ja näiden omaisille. Kommenteissa kuitenkin esitettiin myös analyyttista pohdintaa ja pyrkimystä ymmärtää rikosten syitä ja seurauksia. Kansan oikeustajukeskustelu näyttäytyy kokonaisuutena, jossa määritellään yhteiskunnan arvoja, rakennetaan moraalisia hierarkioita ja pyritään toisinaan myös lisäämään ymmärrystä.

Tutkielmani tutkii digitaalista kuluttajavaikuttamista sosiaalisessa mediassa Viiden vaatteen vuosi -kampanjan kontekstissa. Kyseessä on vuonna 2023 käynnistetty Instagram-kampanja, jonka tarkoituksena on kannustaa kuluttajia harkitumpiin muotihankintoihin ja herättää keskustelua ja toimintaa pikamuodin ympäristövaikutuksista. Tutkielmassani selvitän, millä tavalla kuluttajat merkityksellistävät kampanjaa ja millaisia elämäntapavalintoja osallistuvat ilmaisevat tekevänsä muotihankintojen kohtuullistamiseksi. Lisäksi selvitän, millaisia elämäntapa-aktivismin piirteitä kampanjassa on tunnistettavissa. Tutkielmani on tapaustutkimus, ja tutkielmani metodina toimii laadullinen sisällönanalyysi ja sisällön luokittelu. Aineistoni koostuu 652 julkisesta Instagram-julkaisusta, joiden tekstiä, kuvaa, hashtageja ja kommentteja analysoin. Aineistoni perusteella kampanjaan osallistuneet kuluttajat hyödynsivät monipuolisesti erilaisia strategioita muodin kuluttamisen kohtuullistamiseksi. Näitä strategioita olivat 1) Kierrättäminen, 2) Ompeleminen, 3) Vaatehuolto, 4) Kapselipukeutuminen ja 5) Vaatekaapin järjestely. Tutkielmani tarjoaa kiinnostavan ikkunan 2020-luvun kuluttaja-aktivismiin, jossa omiin arvoihin pohjaavat elämäntapavalinnat tehdään näkyviksi digitaalisissa tiloissa. Samalla kun kampanjan osallistujat toivat Instagram-julkaisuissa esiin omaa muotisuhdettaan ja rakensivat henkilökohtaista kuluttajaidentiteettiään, he viestivät seuraajilleen kestävään elämäntapaan liittyviä arvojaan. Kampanjan julkaisuissa oli tunnistettavissa myös elämäntapa-aktivismille tyypillinen me-henki: #Viidenvaatteenvuosi-hashtagin kautta osallistujat pystyivät kokemaan olevansa osa yhteisöä, joka koostuu samanlaisia kulutusvalintoja tekevistä kuluttajista.

Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan ilmastonmuutoksen käsittelyä suomalaisessa talousmediassa riskin käsitteen näkökulmasta. Tavoitteena oli selvittää, millaisena riskinä ilmastonmuutos esitetään Suomen suurilevikkisimmän taloussanomalehden ja elinkeinoelämän äänenkannattajan, Kauppalehden, pääkirjoituksissa ja kolumneissa ja kuinka aihetta kehystetään kirjoituksissa. Tutkimuksen aineisto koostuu 61 pääkirjoituksesta ja kolumnista, jotka sijoittuvat ajalle 1.1.2018-31.12.2021. Aineistoa tarkasteltiin kehysanalyyttisesti ja teorialähtöisesti peilaten sitä aiemmassa tutkimuksessa löydettyihin riskin kehyksiin sekä teoriajohtoisesti peilaten sitä aiemmassa tutkimuksessa löydettyihin ilmastonmuutonmuutoksen kehyksiin. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys nojaa mediatutkimuksen ja erityisesti kehysteorian (framing), sosiologi Ulrich Beckin riskin ja riskiyhteiskunnan käsitteiden sekä ilmastonmuutosviestinnän tutkimusperinteeseen. Tutkimuksen lähtökohtana on sosiaalinen konstruktivismi; ilmastonmuutos nähdään sosiaalisena konstruktiona, jonka merkityksistä käydään julkisessa keskustelussa määrittelykamppailua. Tutkimus osoittaa Kauppalehden esittävän ilmastonmuutoksen ennen kaikkea mahdollisuutena ja toisaalta taloudellisena riskinä, johon tulee varautua ja jota voidaan pyrkiä hallitsemaan. Aineistossa ongelmaksi määritellään ennen kaikkea politiikan ja julkisen vallan epävarmuus ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa. Ratkaisuja osoitetaan markkinatalouden mekanismeista.

Tänä päivänä journalismia ja mainontaa leimaa sisältösekaannus: journalistista ja maksettua sisältöä on entistä vaikeampi erottaa toisistaan. Organisaatiot julkaisevat itse sisältöjä, joita kutsutaan maksetuiksi sisällöiksi, brändijournalismiksi tai sisältömarkkinoinniksi. Samalla journalistin ja kaupallisen sisällöntuottajan roolit sekoittuvat, ja organisaatiot ostavat entistä enemmän ammattimaista sisällöntuotantoa erilaisilta sisältö-, markkinointi- ja viestintätoimistoilta. Tutkielmassa sisältötoimistoissa työskenteleviä kaupallisten sisältöjen tekijöitä kutsutaan asiakastyötä tekeviksi sisällöntuottajiksi. Heidän työnsä journalistisuutta tutkitaan analysoimalla sisällöntuotannon työprosessia, sen suhdetta journalistisen työn prosessiin sekä sisällöntuottajien kokemuksia työn journalistisuudesta. Tutkielman teoreettinen viitekehys koostuu journalistisen työn mallista sekä journalistisen profession tutkimuksesta journalistisen etiikan sekä ydinarvojen, kuten objektiivisuuden ja riippumattomuuden kautta. Tutkielman aineisto on kerätty verkossa toteutetulla sisällöntuottajille suunnatulla lomakekyselyllä, ja aineiston n=20. Lomake sisälsi sekä suljettuja kysymyksiä valmiilla vastausvaihtoehdoilla että avoimia kysymyksiä, joita on analysoitu laadullisella sisällönanalyysillä. Laadullinen sisällönanalyysi on toteutettu koodaamalla, luokittelemalla, teemoittelemalla ja tyypittelemällä aineistoa. Tulokset osoittavat, että sisällöntuotannon prosessi muistuttaa journalistista prosessia, ja sisältää samat vaiheet kuin journalistinen työprosessi: tiedon keräämisen, tiedon käsittelyn sekä julkaisemisen vaiheet. Merkittävimpänä erona journalistiseen prosessiin on asiakkaan eli maksajan rooli prosessin alussa ja lopussa. Asiakas hyväksyy suunnitelmat prosessin alussa ja tarkastaa valmiit sisällöt ennen julkaisua. Vaikka työprosessi muistuttaa journalistista, muilta osin sisällöntuottajien työn journalistisuus vaihtelee suuresti. Tulosten perusteella sisällöntuottajista löytyy kolme erilaista tyyppiä. Häkissä pyristelevät pyrkivät työn journalistisuuteen ja he usein noudattavat journalistisia arvoja. He myös palvelevat ensisijaisesti lukijaa, ei asiakasta. Huolettomat kiistävät, että maksetut sisällöt olisivat journalismia, mikä poistaa tarpeen pohtia työn journalistisia arvoja. Heille työ on asiakkaan tavoitteiden täyttämistä. Sielunsa myyneet asettuvat näiden kahden tyypin välille. Heillä on usein ymmärrystä journalistisesta työstä, mutta sisällöntuottajina heidän tehtävänsä on mukautua asiakkaan toiveisiin omista arvoistaan riippumatta. Vaikka sisällöntuottajien työ voi sisältää journalistisia piirteitä, yhteisiä normeja alalla ei ole. Ammattikunta on vielä uusi, ja brändijournalismin tuotanto asettuu journalismin, markkinointiviestinnän ja mainonnan välimaastoon. Näin journalismin tutkimus ei yksin anna riittäviä työkaluja työn ymmärrykseen. Maksettujen sisältöjen tuottajille ja osaamiselle on jatkossakin kysyntää, joten tarvitaan lisää poikkitieteellistä tutkimusta, jotta alaa voidaan ymmärtää paremmin sen omilla ehdoilla.

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, minkä johdosta Euroopan unioni määräsi Venäjälle sanktioita, joita on kuvailtu laajimmiksi koko unionin historiassa. Pakotteet vaativat jokaisen unionin jäsenmaan hyväksynnän, joten ajankohtaisten tapahtumien valossa on jäsenmaiden roolia EU:n sanktiopolitiikassa erityisen tärkeää ymmärtää. Tutkielmassa keskitytään EU:n jäsenmaista Puolaan ja Unkariin. Maat on nähty liittolaisina EU:n oikeusvaltioperiaatteeseen liittyvissä tapahtumissa, mutta ovat asettuneet unionin sanktiopolitiikassa vastakkaisille linjoille. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten maiden pääministerit hallitustensa edustajina oikeuttavat näkemyksiään EU:n sanktioihin Ukrainan sodassa 24.2.2022-24.2.2023. Tutkielmassa pyritään myös vertailemaan pääministerien oikeuttamistapoja ja tarkastelemaan, muuttuvatko ne vuoden aikarajauksen sisällä. Tutkielman teoreettisena taustana toimii Luc Boltanskin ja Laurent Thénevot’n oikeuttamisteoria, jonka mukaan kiistatilanteissa on mahdollista kategorisoida toimijoiden esittämiä oikeutuksia eri luokkiin, joita kirjoittajat kutsuvat oikeuttamisen maailmoiksi. Menetelmänä tutkielmassa toimii Eeva Luhtakallion ja Tuomas Ylä-Anttilan kehittämä oikeuttamisteoriaan pohjautuva julkisen oikeuttamisen analyysi (JOA). Tutkielman aineistona ovat Puolan ja Unkarin pääministerien puheet ja kannanotot, jotka käsittelevät EU:n Venäjälle kohdistettuja sanktioita Ukrainan sodassa. Tutkielmassa julkisen oikeuttamisen analyysin avulla pääministereiden puheista ja kannanotoista pystyttiin tunnistamaan useita erilaisia oikeuttamisteorian mukaisia oikeuttamistapoja. Puolan pääministeri Mateusz Morawieckin selvästi eniten käytetty oikeuttamistapa läpi vuoden oli kansalaisuuden maailma, joka korostaa ominaisuuksia kuten tasa-arvoa, kansan tahtoa, solidaarisuutta ja kollektiivisuutta. Morawiecki oli sanktioiden puolella ja vaati niiden kiristämistä vetoamalla EU:n yhtenäisyyteen ja jäsenmaiden solidaarisuuteen. Unkarin pääministerin Victor Orbánin puheissa taas oli havaittavissa muutoksia ajan mittaan, ja Orbán käytti myös runsaasti oikeutusmaailmojen yhdistelmiä. Orbánin eniten käyttämä oikeuttamistapa oli teollisuuden maailma, jossa arvostetaan tehokkuutta ja ennustettavuutta. Orbán kritisoi sanktioita ja käytti kritiikissään etenkin perustelua siitä, etteivät EU:n sanktiot ole tehokkaita ja toimi kuten niiden pitäisi. Myös kansalaisuuden maailma oli yksi Orbánin eniten käytetyistä oikeutustavoista. Kun Morawiecki puolusti sanktioita vetoamalla edellä mainittuihin solidaarisuuteen ja yhtenäisyyteen, Orbán käytti kansalaisuuden maailmaa kritisoidakseen sanktioita siitä, etteivät ne ole demokraattisia tai kansan tahdon mukaisia. Tutkielma osoitti, että pääministerit vetosivat oikeuttamisteorian mukaisiin ja poliittiseen filosofiaan pohjautuviin oikeutuskäsityksiin perustellessaan näkemyksiään EU:n sanktioihin. Julkisen oikeuttamisen analyysi taas mahdollisti pääministerien käyttämien oikeuttamisen maailmojen vertailun. Oikeuttamisteorian mukaisesti jokainen oikeuttamisen maailma edustaa erilaisia yhteisen hyvän käsityksiä, jonka myötä pääministereiden oikeuttaminen kertoo siitä, mikä heidän mielestään on yhteiskunnalle hyväksi ja tavoittelemisen arvoista. Pääministerit käyttävät puheissaan ja kannanotoissaan sellaisia perusteluja ja argumentteja, joiden he arvioivat vetoavan heidän yleisöönsä. Siten pääministereiden oikeuttamista tutkiessa saatiin tietoa myös siitä, miten Morawiecki ja Orbán näkevät politiikan ja legitiimit tavat tehdä sitä, sekä havainnoitiin ja vertailtiin pääministerien politiikkaa osana heitä ympäröivää poliittista kulttuuria.

Tässä tutkielmassa analysoidaan EU:n strategista kumppanuutta Kiinan kanssa, ja etenkin sen kehitystä vuosina 2016–2019. Osapuolten välinen strateginen kumppanuus alkoi vuonna 2003, ja se on hiljalleen laajentunut etenkin taloudellisten intressien motivoimana jopa yli 60 aladialogia kattavaksi koordinoiduksi yhteistyöverkostoksi. Toimivien EU–Kiina-suhteiden merkitys on korostunut etenkin viime vuosikymmeninä Kiinan noustua sekä taloudellisella, poliittisella että sotilaallisella mittapuulla merkittäväksi suurvallaksi. Suhteiden kehityksen lisäksi tutkielmassa analysoidaan sitä, miten strateginen kumppanuus toimii EU:n suhteellisen ja rakenteellisen ulkopolitiikan välineenä. Suhteellinen ulkopolitiikka viittaa toimijan pyrkimyksiin vaikuttaa muiden toimijoiden käyttäytymiseen, asenteisiin, sekä suhteisiin heidän kanssaan, kun taas rakenteellinen ulkopolitiikka on pidemmän aikavälin rakenteellisten muutosten ja reformien tukemista tietyssä yhteisössä. Toisaalta sekä suhteellinen että rakenteellinen ulkopolitiikka ovat myös keskeisessä osassa EU:n ulkopoliittisen identiteetin ja roolin rakentumisessa. Tutkielman metodina on käytetty kehystämisanalyysia, jonka avulla hahmotetaan komission kannalta suhteiden diskursiivisia sekä toiminnallisia painopisteitä ja kehitystä. Aineistona puolestaan toimii komission vuosien 2016 ja 2019 Kiina-strategiat, sekä avoimista lähteistä kerätyt tiedot aikavälillä toteutetusta käytännön yhteistyöstä. Vuoden 2016 ja 2019 tiedonantoja vertailtaessa keskeiseksi huomioksi nousee se, että vuoden 2019 strategiassa EU:n retoriikka Kiinaa kohtaan on selkeästi suorempaa ja tylympää kuin edeltäjässään. Taustalla piilee etenkin jo 2000-luvulla alkunsa saanut tyytymättömyys Kiinan hitaaseen taloudellisten uudistusten tahtiin, joka käytännössä heijastaa siis EU:n rakenteellisen ulkopolitiikan tavoitteiden epäonnistumista. EU:n turhautumisesta huolimatta kumppaneiden välisen yhteistyön tuloksellisuus on kuitenkin ollut kaikkein tehokkainta taloudellisen ja kestävän kehityksen aloilla, jossa molempia osapuolia kannustaa myös yhteiset taloudelliset intressit. Yhteistyö rauhan ja turvallisuuden puolella puolestaan on lähinnä diskursiivista, mutta alan korostaminen on silti EU:lle tärkeää sen oman toimijaidentiteetin rakentumisessa.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan, miten kolme demokratiamallia – osallistava, deliberatiivinen ja kilpailullinen demokratia – ilmenevät Euroopan parlamentin täysistuntokeskusteluissa Euroopan tulevaisuuskonferenssista. Tämän lisäksi tutkielmassa tarkastellaan miten Euroopan parlamentin poliittisten ryhmien ideologinen tausta, Euroopan parlamentin rakenteet ja mahdolliset koalitioasetelmat vaikuttavat täysistuntokeskusteluissa nouseviin teemoihin ja poliittisten ryhmien kantoihin eri demokratiamalleista. Tutkimusta eri demokratiamallien sekä suoran demokratian kannatuksesta on suhteellisen vähän erityisesti Euroopan unionin ja Euroopan parlamentin kontekstissa. Niinpä tämä tutkielma pyrkii tuomaan uutta näkökulmaa poliittisten ryhmien suhtautumisesta eri demokratiamalleja kohtaan. Tutkielma tarkastelee myös euroskeptisyyden ja populististen äärioikeistoryhmien vaikutusta siihen, miten eri demokratiamalleja käsitteellistetään ja miten erilaiset teemat nousevat esille Euroopan tulevaisuuskonferenssin täysistuntokeskusteluissa. Tutkielma on kiinnostava ja ajankohtainen, sillä Eurooppa sekä Euroopan unioni kohtaavat jatkuvasti uusia haasteita. Demokratiavajeen voidaan nähdä olevan yksi näistä haasteista ja sitä myös tämä aloite, eli Euroopan tulevaisuuskonferenssi pyrki paikkaamaan EU-tasolla. Tutkielman aineistona toimii Euroopan parlamentin kolme täysistuntokeskustelua, joissa käsiteltiin Euroopan tulevaisuuskonferenssia. Tutkielman aineistona on 200 täysistuntopuheenvuoroa. Analyysimenetelmänä toimii teoriaohjaava sisällönanalyysi ja teoreettisena viitekehyksenä kolme eri demokratiamallia. Tutkielma käyttää myös taustatutkimuksena aiempaa tutkimusta euroskeptisyydestä sekä Euroopan parlamentin poliittisista ryhmistä. Aineistosta nousee esille yhteensä 13 eri kategoriaa, joista viisi sijoittuu osallistavan demokratian kehyksen alle, kaksi deliberatiivisen demokratian kehyksen alle ja kaksi kilpailullisen demokratian viitekehyksen alle. Loput neljä kategoriaa nousivat aineistosta teoreettisen viitekehyksen ulkopuolelta. Tutkielma osoittaa, että poliittiset ryhmät noudattavat vasemmisto-oikeisto jakoa demokratiamallien kannatuksessa. Oikeistopuolueet tai poliittiset ryhmät tukivat ennemmin kilpailullista demokratiaa verrattuna vasemmisto- ja/tai liberaalipuolueisiin. Vasemmistoon suuntautuvat poliittiset ryhmät kannattavat vahvemmin suoraa demokratiaa eli tutkimuksen kontekstissa osallistavaa ja deliberatiivista demokratiaa. Euroskeptiset poliittiset ryhmät puolestaan eivät tukeneet osallistavaa tai deliberatiivista demokratiaa ja osoittivat myös eniten vastustusta Euroopan tulevaisuuskonferenssia kohtaan. Puolestaan euromyönteiset ja vakiintuneen aseman saaneet puolueet olivat myötämielisempiä Euroopan tulevaisuuskonferenssia kohtaan. Tulokset osoittavat, että erilaiset jännitteet Euroopan parlamentissa kuten myös poliittisen ryhmän tausta vaikuttavat siihen, miten ryhmät tukevat eri demokratiamalleja ja millaisia teemoja täysistuntokeskusteluissa esitetään.

Euroopan unionia syytetään usein demokratiavajeesta eli demokraattisen vastuun puutteesta kansalaisia kohtaan. Demokratiavaje merkitsee kansalaisista etääntymistä, yhteisen ja koherentin politiikan puuttumista ja usein myös julkisuusvajetta eli päätöksenteon ja kansalaiskeskustelun läpinäkymättömyyttä. Ylikansallisen eurooppalaisen julkisuuden esteinä voidaan nähdä eurooppalaisten suuri diversiteetti, kuten erilaiset identiteetit ja lukuisat eri kielet. Tutkielma pyrkii vastaamaan siihen, miten Euroopan komission viestintästrategiassa esiintyvät eurooppalaisen julkisuuden ideaalit toteutuvat Instagramissa. Komission viestintästrategia ihannoi habermasilaisia keskustelun ideaaleja korostaen demokraattisen kansalaiskeskustelun tärkeyttä. Se esittelee kunnianhimoisia tavoitteita siitä, kuinka nousevassa eurooppalaisessa julkisuudessa kansalaisten ääni pääsee kuuluviin ja komissaarit voivat olla suorassa vuorovaikutuksessa kansalaisten kanssa. Instagram on valikoitunut tutkimuksen kohteeksi siksi, että se on yksi maailman suosituimmista sosiaalisista medioista ja erityisesti nuorten käyttäjien suosiossa. Instagramia on tutkittu vain vähän organisaatioviestinnän ja poliittisen viestinnän alustana, ja valtaosa tutkimuksesta on painottunut yksittäisiin käyttäjiin. Tutkielmassa havaitaan, että Instagramissa ei juuri synny aitoa kansalaiskeskustelua: suurin osa kommenteista ei tuo keskusteluun lisäarvoa eikä komissio itse ole aktiivisesti keskustelussa mukana. Aineisto osoittaa, että komission strategiassa esiintyviä habermasilaisia ideaaleja on vaikea toteuttaa käytännössä, eivätkä ne välttämättä sovi sosiaalisten medioiden toimintaympäristöön. Kansalaisten tavoittaminen sekä rationaalisen keskustelun puute ovat edelleen Euroopan julkisuusongelman ytimessä. Tutkielma ehdottaa, että julkisuutta tulisi kenties ymmärtää uusilla tavoilla Habermasin kritiikin kautta esimerkiksi Mckeen postmodernin julkisuusteorian tai Mouffen kiistelevä moniarvoisuuden kautta.

Tässä maisterintutkielmassa tarkastellaan populismin toimintalogiikkaa ja siihen sisältyvää vastakkainasettelujen rakentamista kriittisen diskurssianalyysin keinoin. Tutkimusanalyysin lähtökohtana on oikeistopopulismin suhde feminismiin, ja tämän ilmeneminen Twitterissä. Tutkimusaineisto perustuu perussuomalaisten entisen puheenjohtajan Jussi Halla-ahon vuoden 2020 Twitter -julkaisuihin, joissa kritisoidaan feminismiä ja feministisiä toimijoita sekä näiden julkaisujen kommentteihin. Työn tutkimuskysymykset ovat: 1) Kuinka Jussi Halla-aho rakentaa vastakkainasetteluja feminismiä kohtaan Twitterissä? ja 2) Miten populismin logiikka ilmenee vastakkainasettelujen rakentamisessa? Tutkimusanalyysi pohjautuu ensisijaisesti Ernesto Laclaun diskursiivis-teoreettiseen näkemykseen populismista, jonka mukaan populismi tarkoittaa viholliskuvan rakentamista suhteessa määriteltyyn “toiseen”. Tutkielman tarkoitus on analysoida, kuinka populismin toimintalogiikkaa ymmärtämällä, voidaan havainnollistaa vastakkainasettelujen muodostumisen prosessia. Analysiin tarkoituksena on näin ollen läpivalaista Jussi Halla-ahon harjoittamaa poliittista viestintää Laclaun kuvaaman populismin logiikan viitekehyksessä. Analyysissa Halla-ahon julkaisuja ja niiden kommentteja tarkastellaan ennen muuta merkitysten liittämisen sekä hegemonian muodostamisen prosessien kautta. Analyysin perusteella voidaan todeta, että vastakkainasettelujen rakentuminen on noudattanut Laclaun kuvaamaa populismin logiikkaa. Halla-ahon feminismiin ja feministisiin toimijoihin kohdistamaa kritiikkiä analysoimalla, voidaan havaita, että Halla-aho pyrki tietoisesti liittämään näihin kohteisiin kriittisiä merkityksiä ja rakentamaan siten viholliskuvaa sekä muodostamaan vastakkainasetteluja. Halla-ahon viestit ovat aiheuttaneet kärjekästä ja kovasanaista kommentointia selkeästi sekä julkaisujen puolesta että niitä vastaan. Halla-ahoon ja tämän harjoittamaan viestintään kohdistetaan, myös voimakasta kritiikkiä kommenteissa. Aineistossa feminismi ei kuitenkaan saanut osakseen muita kuin kriittisiä määritelmiä, eikä Halla-ahon esittämiä määritelmiä pyritty kyseenalaistamaan. Kommenttikentässä kriittisten merkitysten liittämisen prosessi on sen sijaan tehostunut, sillä lukuisat kommentoijat ovat jatkaneet Halla-ahon käyttämien kriittisten merkitysten liittämistä feminismiä ja feministisiä toimijoita kohtaan. Analyysin kautta kuvataan, kuinka vastakkainasettelujen muodostumisessa on lopulta kyse poliittisesta vallanjaosta ja sen rakentumisesta diskursseissa. Sekä Jussi Halla-ahon sosiaalisen median julkaisut että feminismi edustavat tässä tutkielmassa ennen muuta esimerkkiparia, joiden kautta tarkastellaan populististen toimijoiden harjoittamaa vastakkainasettelujen rakentamista diskursiivis-performatiivisena toimintana.

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani venäläisen News Front -propagandasivuston Suomesta ja Suomen Nato-jäsenyysprosessista kertovaa uutissisältöä. Tutkielma selvittää, millaista kuvaa News Front luo Suomesta ja Suomen Nato-jäsenyyden etenemisestä. Keskeinen käyttämäni käsite on propagandan ja viestinnän tutkimuksen alalla yleistynyt strateginen narratiivi. Strateginen narratiivi tarkoittaa yhteiskunnallisen eliitin intressien mukaisesti muotoiltua kertomusta, joka järjestää nykyhetkeä selittävät historialliset tapahtumat vallanpitäjien kannalta mielekkäästi. Se vetoaa kohdeyleisönsä tuntemiin kulttuurisiin tosiasioihin, maalaisjärkeen ja yhteisön jakamiin myytteihin. Narratiivit välittyvät yleisölle median kautta. Tutkielmani teoriataustassa esittelen propagandan ja strategisen narratiivin teoriaa sekä nyky-Venäjällä käytettäviä narratiiveja. News Front on venäläinen uutissivusto, jolla vierailee miljoonia käyttäjiä kuukaudessa. Vuonna 2014 perustetun sivuston alkuperäinen tarkoitus oli oikeuttaa Krimin niemimaan liittäminen Venäjään, ja sittemmin se on kasvanut maailmanlaajuiseksi propaganda-alustaksi. Sivusto ilmoittaa olevansa yksityinen ja itsenäinen media, joka tarjoaa näkökulmia geopolitiikkaan. Näennäisestä itsenäisyydestään huolimatta sivusto tuottaa Venäjän virallisen linjan mukaisia narratiiveja. Sisällölle ominaista on Nato-vastaisuus ja Venäjä-myönteisyys. Sisällön joukossa on valeuutisia ja salaliittoteorioita. EU, Yhdysvallat ja lukuisat muut maat ovat asettaneet News Frontin perustaja Konstantin Knyrikille pakotteita propagandistisen toiminnan takia. Aineistoni koostuu 102 englanninkielisestä uutisesta ja artikkelista, jotka on julkaistu News Frontissa 15.12.2021–15.3.2023. Englanninkieliset uutiset on todennäköisesti suunnattu kansainväliselle yleisölle. Keräsin aineiston käyttämällä News Frontin sisäistä hakukonetta ja seuraamalla sivuston uutisointia viikoittain. Luokittelin uutisia sen mukaan, mitkä strategiset narratiivit nousivat keskeisesti esiin ja toistuivat uutissisällössä. News Frontin uutissisältö osoittautuu kirjavaksi: joukossa on lyhyitä uutisia kuin analysoivia artikkeleitakin. Osa teksteistä on kopioitu toisilta venäläisiltä uutissivustoilta, osa perustuu länsimaisiin lähteisiin. Lähteiden käyttö ja nimeäminen on vaihtelevaa. Yksittäiset aineiston artikkelit on kirjoitettu yksinomaan News Frontille. Aineistosta käy ilmi, että News Front suhtautuu uutisoinnissaan Suomeen ja Suomen Nato-jäsenyysprosessiin negatiivisesti. Vain yksi aineiston uutinen esittää Suomen positiivisessa valossa. Jäsenyyden hakeminen esitetään typeränä, järjettömänä ja tuhoisana päätöksenä, ja itse jäsenyysprosessi kuvataan kaoottisena epäonnistumisena. Suomen päätös hakea Natoon kuvataan laittomana ja kansan tahdon vastaisena. Aineistossa erottuu viisi keskeistä strategista narratiivia, jotka mukailevat Venäjän hallinnon virallista linjaa. 1) Suomi esitetään Venäjän ja lännen välisen konfliktin osana, passiivisena Euroopan unionin osana tai jopa Yhdysvaltain kolonisoimana vasallivaltiona. Välillä Suomi myös esitetään aktiivisena ja hyökkäävänä. 2) Narratiivi suomalaisten ja venäläisten yhteisestä historiasta kuvaa Suomen Venäjän suojelusta nauttineena maana, joka on kääntynyt Venäjää vastaan unohtaen oman historiansa. 3) Yksittäisissä jutuissa Suomi esitetään lännen tavoin moraalisesti ja kulttuurisesti rappioituneena. Suomen vastakohtana toimii Venäjä, jonka tehtävänä on toimia kunnollisen eurooppalaisen moraalin ja kulttuurin viimeisenä linnakkeena. 4) Moraalisen rappion lisäksi Suomesta luodaan narratiivia taloudellisesti ja poliittisesti epäonnistuneena yhteiskuntana. Esimerkiksi uutisointi maakaasun maahantuonnin loppumisesta ja Venäjän vastaisten pakotteiden vaikutuksesta Suomen talouteen luovat vaikutelmaa kriisin partaalla olevasta maasta. 5) Narratiivi hajoavasta Natosta toistuu aineistossa, sillä uutisointi keskittyy Suomen Nato-jäsenyysprosessin haasteisiin. Nato-jäsenyyden eteneminen kiinnostaa News Frontia vaihtelevasti. Lisäksi huomaan, että Venäjän narratiivi toisen maailmansodan perinnöstä ja lännen väitetystä natsistisuudesta esiintyy sivuhuomautuksena vain yksittäisissä Suomea koskevissa teksteissä. Analyysini osoittaa myös, että neutraali uutinen voi palvella propagandistisia tarkoituksia, sillä uutisoiminen tietystä asiasta on strateginen valinta. News Frontin uutisista noin puolet on tyyliltään neutraaleja, mutta näennäisestä neutraaliudesta huolimatta ne tuovat esille Venäjän virallisia kantoja ja palvelevat tiettyjä narratiiveja. Tutkielmani havainnot ovat linjassa aiemman Venäjän informaatiovaikuttamisesta ja strategisista narratiiveista tehdyn tutkimuksen kanssa, sillä aiempi tutkimus on havainnut Venäjän kertovan samanlaisia narratiiveja länsimaista. Samoin aiempi tutkimus on kiinnittänyt huomiota Venäjän propagandistisen uutisoinnin negatiivisuuteen ja epätarkkoihin lähdekäytäntöihin. Kokonaiskuvassa Suomen rooli News Frontin propagandassa on kuitenkin marginaalinen, sillä erityisesti Yhdysvallat ja Ukraina saavat merkittävästi enemmän huomiota sivuston sisällöissä.