Browsing by discipline "Ekonomisk och social historia"

Tiivistelmä – Referat – Abstract Tutkielma käsittelee 1990-luvun alun parlamentaarista pakolaisretoriikkaa. Työssä selvitetään, miten pakolaisista ja turvapaikanhakijoista puhuttiin vuosien 1990–1993 eduskuntakeskusteluissa, miten puolueiden ja edustajien argumentit ja puheenvuorojen sävyt erosivat toisistaan, ja miten edustajien taustatekijät, kuten puolue, ikä, sukupuoli tai vaalipiiri, vaikuttivat retoriikkaan ja puheenvuorojen sävyyn. 1990-luvun alun pakolaisretoriikan analyysin avulla päästään tarkastelemaan, miten suomalainen parlamentaarinen pakolaisdiskurssi muotoutui aikana, jolloin niin Suomen ulko- kuin sisäpolitiikkakin oli murroksessa, ja jolloin turvapaikanhakijoita saapui maahan merkittävästi enemmän kuin aiempina vuosikymmeninä. Neuvostoliiton hajoaminen ja mahdolliseksi tullut asemoiminen länteen ja kohti EU:ta asettivat Suomen uuteen tilanteeseen, jossa ihmisoikeusperustainen pakolaispolitiikka syrjäytti ulkopolitiikan ehdoilla ohjatun, rajoittavan pakolaispoliittisen linjan. Poliittisten muutosten lisäksi Suomi oli taloudellisestikin uudessa tilanteessa; syvä talouskriisi ja uusliberalismin nousu päättivät hyvinvointivaltion laajentumiskauden. Lama ja poliitikkojen luoma kriisitietoisuus näkyivät myös pakolaisretoriikassa. Tutkielman aineistona ovat kaikki ne eduskunnan täysistuntojen pöytäkirjat vuosilta 1990–1993, joissa mainitaan sana ”pakolainen” tai ”turvapaikanhakija” tai jokin niiden taivutusmuodoista. Aineisto on kerätty eduskunnan kirjaston sähköisen aineistohaun avulla ja käsitelty ja koodattu Atlas.ti-ohjelmalla grounded theoryn periaatteita noudattaen. Aineistoa käsitellään niin laadullisin kuin määrällisinkin menetelmin. Tutkielman ensimmäinen analyysiosa keskittyy määrälliseen tarkasteluun ja sen selvittämiseen, miten edustajien taustatekijät vaikuttivat heidän retoriikkaansa ja puheenvuorojensa sävyihin. Määrällinen tarkastelu osoittaa, että avoimen pakolaispolitiikan puolesta puhuivat useimmin vasemmistopuolueiden kansanedustajat, kun taas oikeistopuolueiden edustajat vaativat usein kiristyksiä pakolaispolitiikkaan. Pienten puolueiden kohdalla oikeisto-vasemmisto -jako ennusti pakolaispoliittista linjaa huonommin kuin suurempien puolueiden kohdalla. SMP ja RKP erottuvat aineistosta rikkoen pakolaispolitiikan oikeisto-vasemmisto -linjaa, sekä samalla toistensa vastinpareina, joiden pakolaispolitiikka oli lähes päinvastaista toisiinsa nähden. SMP ajoi hyvin näkyvästi hyvinvointisovinistista ja rajoittavaa pakolaispolitiikkaa, kun taas RKP:n edustajien puheenvuoroissa korostuivat ihmisoikeudet ja vaatimukset avoimemmasta pakolaispolitiikan linjasta. Toisessa analyysiosassa aineistoa tarkastellaan laadullisesti, pääasiassa diskurssianalyysin ja retorisen analyysin keinoin, ja eritellään pakolaisaiheisten täysistuntokeskustelujen yleisimpiä argumentteja. Aineistosta nousee esiin Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän merkitys niin pakolaisten kuin rikollistenkin lähtö- ja kauttakulkumaana ja siten merkittävänä uhkakuvana. Lisäksi tutkielmassa kartoitetaan sitä, millaiselle yleisölle poliitikot puhuivat, ja millaisia vaikutuksia puhetyypeillä tyypillisesti on yleisöönsä. Aiempien tutkimusten mukaan työväenluokkaan kuuluvat, pienituloiset ja työttömät suhtautuvat pakolaisiin ja turvapaikanhakijoihin tyypillisesti kielteisesti, ja suurituloiset ja koulutetut useammin myönteisesti. Aineisto kuitenkin osoittaa, että vasemmistopuolueet, joiden äänestäjäkunta oli 1990-luvun alussa valtaosin pienituloista ja kouluttamatonta, puhuivat useimmin sallivan pakolaispolitiikan puolesta, kun taas oikeistopuolueet, joiden äänestäjät olivat tyypillisesti hyvätuloisia ja koulutettuja, puhuivat pakolaispolitiikan kiristämisen puolesta. Onkin mahdollista, että poliittisessa keskustelussa saamastaan huomiosta huolimatta pakolaisaiheet eivät lopulta vaikuttaneet suomalaisten äänestyspäätöksiin voimakkaasti vielä 1990-luvulla. Tästä saattaa kertoa myös SMP:n jyrkästi laskenut kannatus jatkuvasta ja populistisesta kielteisestä pakolaispuheesta huolimatta. Pakolaispoliittisista puheenvuoroista erottuvat vastakkaiset pyrkimykset toisaalta vartioida kansallisvaltion rajoja ja kansallisen yhteisön jäsenyyttä, toisaalta suuntautua uudella tavalla ja uudessa roolissa osaksi globaalia poliittista järjestelmää. Eduskuntakeskustelu heijastelee suomalaisten poliitikkojen toiveita ja uhkakuvia uuden poliittisen ja taloudellisen ajan kynnyksellä.

Johdanto. Tässä tutkielmassa tarkastellaan Helsingin Sanomissa 1960-luvulla käytyä aluepoliittista keskustelua ja siinä hyödynnettyä argumentaatiota retorisine keinoineen. Tutkimuksessa on selvitetty Helsingin Sanomien aluepoliittinen linja ja sen muutokset sekä vedetty yhteen lehdessä käytettyjä retorisia keinoja. Aluepolitiikka ja sitä kautta aluepoliittinen keskustelu olivat vasta muotoutumassa 1960-luvulla. Aineisto ja menetelmä. Tutkimusaineisto koostuu Helsingin Sanomissa julkaistuista teksteistä, jotka ovat olleet osa aikansa aluepoliittista keskustelua. Teksteistä suurin osa on pääkirjoituksia, mielipidekirjoituksia ja vierailevien asiantuntijoiden kirjoituksia. Joukossa on myös muita tekstityyppejä, kuten pakinoita ja uutisia. Aineistoon on pureuduttu argumentaatioanalyysin keinoin. Tarkoituksena on ollut selvittää, kuinka lehdessä on yritetty vakuutella yleisöä ja tätä kautta tehdä tietty todellisuuden versio hyväksyttäväksi. Tulokset. Aluepoliittista keskustelua käytiin lehden sivuilla vuoden 1963 marraskuusta alkaen. Voidaan perustellusti todeta, että Helsingin Sanomilla oli aluepoliittinen linja, joka muuttui tutkimusjakson aikana. Linja oli vuoden 1963 lopusta vuoden 1966 eduskuntavaaleihin kehitysaluepolitiikan vastustamista policy-retoriikalla. Lehti yritti vaikuttaa valintatilanteeseen siten, että valituksi olisi tullut sille mieluisa aluepoliittinen linja. Ensimmäisten kehitysaluelakien tultua voimaan 15.4.1966 lehden tavoitteena oli voimassa olleiden kehitysaluelakien politisointi ja tätä kautta aluepolitiikan suunnan muuttaminen. Retoristen keinojen skaala oli laaja ulottuen metaforista ja kontrastipareista aina liittoutumisasteen säätelyyn ja toimijuuden häivyttämiseen sekä kategorisointiin. Kokoavia päätelmiä. Tutkimus pureutuu moneen eri taitekohtaan. Samalla, kun suomalaisen yhteiskunnan aluerakenne oli muuttumassa areaalisesta valtiosta hajautetuksi hyvinvointivaltioksi, oli Helsingin Sanomat vakiinnuttamassa asemaansa valtamediana. Rakennemuutos ravisteli yhteiskunnan perusteita ja siihen vastaamaan – ja sitä kiihdyttämään – säädettiin kehitysaluelait. Vaikka lehdessä käyty keskustelu ei käsitä aikansa koko diskurssia, puhuttiin lehdessä aluepolitiikasta hahmottumassa olleiden diskursiivisten peruskuvioiden sisällä.

Tutkielma käsittelee sitä, miten helsinkiläiseen konemusiikkikulttuuriin osallistuminen on vaikuttanut 1990-luvulla siihen mukaan tempautuneiden elämänkulkuun. Konemusiikkikulttuurilla tarkoitetaan elektronisen tanssimusiikin, erityisesti teknon ja housen, ympärille rakentuneita yöelämäkäytäntöjä, jotka vakiintuivat Suomessa ja Helsingissä 1990-luvulla. Yhdysvalloista lähtöisin ollut musiikki ja sen ympärille Isossa-Britanniassa rakentunut juhlimiskulttuuri, jota kutsutaan ravekulttuuriksi, muodostivat kansainvälisesti massiivisen nuorisokulttuurisen ilmiön, joka jäi Helsingissä kuitenkin marginaaliseksi verrattuna perinteisempiin yöelämän muotoihin. Helsingissä ilmiön vakiintuminen liittyy 1980-luvun lopulla alkaneeseen laajempaan kaupunkikulttuurin murrokseen. Tutkielman taustana on kansainvälinen akateeminen keskustelu nuorisokulttuurisen osallistumisen ja ikääntymisen suhteesta. Tutkielma on laadullinen haastattelututkimus. Aineistona on seitsemän temaattista elämäntarinahaastattelua, joita analysoitiin elämänkulkuanalyysin tulkintakehyksessä. Haastateltaviksi valikoitiin sekä aktiivisesti kulttuurin luomiseen osallistuneita henkilöitä että säännöllisiä ja satunnaisempia klubeilla kävijöitä. Haastateltavien kertomuksista paikannettiin elämänkulkuanalyysin periaatteiden mukaisesti elämänkulkujen aikana toteutuneita positioita, siirtymiä, sosiaalisia verkostoja, käännekohtia, elämänkulkua mahdollisesti ohjanneita sisäisiä ajatuksia ja toiveita sekä historiallisen ajan ja paikan merkitystä haastateltavien elämänkulkuihin. Aineisto purettiin osiin ja koodattiin aineistolähteisen menetelmän, Grounded Theoryn, joustavia suuntaviivoja hyödyntäen. Haastatteluja lähestyttiin muistitietona, jossa olennaisia ovat haastateltavien kokemukset konemusiikkikulttuurista ja heidän itse elämälleen ja osallistumiselleen antamansa merkitykset. Tutkielman keskeinen tutkimustulos on, että konemusiikkikulttuuriin osallistuminen näyttäytyy haastateltavien elämänkuluissa käännekohtana. Konemusiikkikulttuuriin tutustuminen on määritellyt erityisesti DJ:nä ja tapahtumanjärjestäjänä toimineiden haastateltavien urapolkuja ja sosiaalisia verkostoja keskeisellä tavalla. Kulttuuriin osallistuminen näyttäytyy kuitenkin myös ns. yleisön elämänkuluissa esimerkiksi uravalintaa ohjanneena tekijänä sekä luovalla alalla työskentelevien haastateltavien työkulttuurissa. Haastateltavien konkreettinen osallistuminen konemusiikkitapahtumiin on esimerkiksi työelämän vaativuudesta ja vanhemmuudesta johtuen vähentynyt, mutta suurimmalla osalla se ei kuitenkaan ole jäänyt kokonaan pois. Suurella osalla haastateltavista konemusiikkikulttuuri toimii myös keskeisenä identiteettiä määrittävänä tekijänä. Konemusiikkikulttuuriin osallistumista ei kuitenkaan tule nähdä haastateltavien muusta elämästä irrallisena elementtinä, vaan elämänkulun kumuloituvuus huomioiden kaikki muutkin elämänkokemukset ovat vaikuttaneet haastateltavien tämänhetkiseen elämäntilanteeseen.

Tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten keisariajalla syntyneet suomenkielisen rahvaan edustajat kirjoittivat lapsuudestaan. Tutkielman aineisto koostuu seitsemän julkaistun omaelämäkerran ja kahdenkymmenen julkaisemattoman omaelämäkerrallisen tekstin lapsuudenkuvauksista. Aineiston julkaistut kirjoittajat ovat niin kutsuttuja kansankirjailijoita, eli tavallisen rahvaan edustajia, jotka tuotannossaan kuvasivat suomalaista kansanelämää. Kansankirjailija-ilmiö eli kulta-aikaansa 1800-luvun lopulla vaipuakseen unohdukseen realistisen tyylisuunnan tultua muotiin kirjallisuudessa. Julkaisemattomien tekstien kirjoittajat ovat kansanihmisiä, joiden kirjoitusmotivaatiot vaihtelivat. Osa heistä lähetti tekstinsä julkaisemisen toivossa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle (SKS), jossa ne arkistoitiin ja unohdettiin. Toisten kohdalla kirjoitukset päätyivät arkistoihin jälkipolvien toimesta. SKS:n kirjallisuusarkistossa 2000-luvulla käynnistetty kartoitus toi nämä tekstit päivänvaloon ja tutkijoiden mielenkiinnon kohteiksi. Tutkielmassa kysytään, millaisia teemoja ja miten nämä kirjoittajat käsittelivät kertoessaan lapsuudestaan. Taustalla oletuksena on, että omaelämäkerrallisen kirjoittamisen voidaan katsoa heijastelevan kulloisenkin ajan sallittua ja soveliasta elämää. Lisäksi pohdinnan kohteena on se, miten julkaisemattomat ja julkaistut kirjoitukset eroavat toisistaan kuvatessaan keisariajan lapsuutta ja arkea. Tutkimuskysymystä lähestytään tutkielmassa aineistolähtöisesti. Menneisyyden ihmisten kokemuksiin ja arvotuksiin on suhtauduttava herkkyydellä anakronististen tulkintojen välttämiseksi. Tutkielmassa käytetyssä tutkimusmenetelmässä keskiössä ovat aineiston mikroluenta ja huolellinen kontekstualisointi. Aineistolähtöistä Grounded Theory -menetelmää on käytetty löyhänä metodisena viitekehyksenä. Aineistosta nousseet teemat on jaettu kolmeen analyysilukuun. Ensimmäisessä käsitellään ihmissuhteita, joista tärkeimmiksi nousevat suhteet vanhempiin. Seuraavassa pääluvussa käsitellään lapsuuden olosuhteita, eli kotikasvatusta ja kuria, köyhyyttä, sairauksia ja kuolleisuutta sekä lapsuuden ilonaiheita. Kolmannessa pääluvussa tarkastellaan yhteisöllisiä rakenteita, joihin kuuluvat työ osana lapsen arkea ja kasvua, sekä koulunkäyntiä. Teemoittelu on samalla osa tutkimuksen tuloksia. Julkaistujen ja julkaisemattomien tekstien välinen vertailu osoittaa niiden olevan teemoiltaan hyvin samanlaisia. Eroja löytyy lähinnä oikeakielisyydessä ja tekstin sujuvuudessa. Aineiston suppeuden vuoksi pitkälle menevien johtopäätösten tekeminen ei ole mahdollista, mutta analyysin havaintojen pohjalta voi esittää muutamia spekulaatioita. Se, että julkaisemattomat kirjoitukset muistuttavat julkaistuja, voisi viitata siihen, että niiden kirjoittajat ovat tutustuneet kansankirjoittajien tuotantoon ja saaneet siitä vaikutteita. Heidän käsityksensä omaelämäkertagenrestä on myös saattanut olla selkeämpi, kuin tutkielman alussa on oletettu. Toisaalta voidaan myös ajatella, että vertailun tulos legitimoi kansankirjailijoiden omaelämäkerrallisten tekstien käytön historiantutkimuksen aineistona. Julkaistujen ja julkaisemattomien omaelämäkerrallisten tekstien rinnakkainen käyttö puolustaa paikkaansa, sillä julkaistujen kirjoitusten tuodessa tarkasteluun syvyyttä, antavat julkaisemattomat kuvaukset sille avaruutta.

Tutkimus käsittelee kotitalouksien sisäistä resurssienjakoa suomalaisissa kotitalouksissa 1920-luvulla. Kiinnostuksen kohteena ovat investoinnit tyttö- ja poikalasten inhimilliseen pääomaan: erityisesti koulutukseen, mutta myös terveydenhoitoon ja ravintoon. Tutkimuksessa pyritään selvittämään, suosittiinko toista sukupuolta resurssienjaossa. Tutkimus lainaa menetelmiä ja kysymyksenasetteluja kehitystaloustieteestä, jossa kotitalouksien sisäinen toiminta on noussut keskeiseksi tutkimussuunnaksi 'kadonneiden naisten ongelman' myötä. Useat kehitystaloustieteelliset sekä talous- ja sosiaalihistorialliset tutkimukset ovat havainneet kotitalouksien syrjivän tyttöjä resurssienjaossa, minkä kumulatiiviset vaikutukset ovat johtaneet pahimmillaan naisten kuolleisuuden kasvuun. Useimmissa tapauksissa resurssienjaon on havaittu liittyvän lasten taloudelliseen arvostukseen. Vanhemmat panostavat niihin lapsiin, joiden tulevan ansiotason odotetaan olevan suurin. Tärkein tulevaan ansiotason vaikuttava tekijä ovat tavoitettavissa olevat työmarkkinat. Tutkimuksen keskeisimpänä aineistona hyödynnetään vuonna 1928 Suomessa suoritetun elinkustannustutkimuksen vuosikortteja. Aineisto sisältää 954 kotitalouden kulutustiedot 15 kaupungista ja 14 teollisuuspaikkakunnalta. Aineistoa analysoidaan ekonometrisin menetelmin regressioanalyysin avulla. Engelin lain mukaan kotitalouden tulojen noustessa ruokamenojen osuus kulutuksesta pienenee. Erilaisten Engel-mallin variaatioiden avulla voidaan tutkia epäsuorasti, miten kotitalouden demografinen rakenne vaikuttaa erilaisten hyödykkeiden kulutukseen. Tässä tutkimuksessa sovelletaan Engel-malliin perustuvaa Working-mallia, jonka avulla on mahdollista tarkastella, miten eri sukupuoli-ikäryhmien läsnäolo vaikuttaa koulutus- terveydenhoito- ja ruokamenoihin aineiston kotitalouksissa. Tämän lisäksi tutkimuksessa selvitetään, miten lapsiin kohdistuviin investointeihin vaikuttivat kotitalouksien sosiaaliluokka, asuinpaikan perifeerisyys, paikalliset työmarkkinat ja vanhempien inhimillisen pääoman määrä. Tutkimustulokset paljastavat, että lapsiin kohdistuvia investointeja aineisto kotitalouksissa selitti ensisijaisesti näiden reagoiminen taloudellisiin kannustimiin. Sosiaaliryhmien käyttäytymismalleissa oli kuitenkin eroja: työläisperheissä panostettiin tyttölasten koulutukseen, mutta toimenhaltijaperheissä suosittiin poikia. Tässä tutkimuksessa selityksiä epätasaiselle resurssienjaolle etsitään koulutuksen tuotosta. Vaikuttaa siltä, että vuosi oppikoulussa oli työläistytöille kannattavampaa kuin työläispojille, joille sosiaalisesti hyväksyttyjä ja riittävän hyvin palkattuja töitä löytyi myös ilman muodollista koulutusta. Toimenhaltijaperheissä kouluttautuminen oli puolestaan kannattavampaa pojille, sillä työelämän lasikatot ja sosiaaliset normit rajoittivat tyttöjen mahdollisuuksia työelämässä. Vaikka tutkimustulokset viittaavat siihen, että kotitaloudet pyrkivät tekemään taloudellisesti rationaalisia valintoja, vaikuttivat näihin valintoihin yhteiskunnan sukupuolihierarkiat. Koska tyttöjen ja poikien 'mahdolliset tulevaisuudet' olivat erilaiset, kannatti heidän inhimilliseen pääomaansa investoida eri tavoin. Tutkimuksen johtopäätökset antavat tukea useissa empiirisissä tutkimuksissa esiintyneelle havainnolle siitä, että lapsen asemaan perheen sisällä vaikuttaa hänen ansiomahdollisuutensa kodin ulkopuolella. Tutkimus pohtii myös koulutuksen vaikutusta laajemmassa rakennemuutoksessa. Koulutuksen voi perustellusti olettaa parantaneen työläistyttöjen sosiaalista liikkuvuutta työläispoikiin nähden. Koska naisten on todistettu siirtävän inhimillistä pääomaa lapsilleen miehiä tehokkaammin, oli tällä myös todennäköisesti ylisukupolvisia vaikutuksia suomalaiselle yhteiskunnalle. Kansainvälisessä kehitystaloustieteellisessä tutkimuksessa naisten koulutuksen on todettu liittyvän positiivisesti talouskasvuun ja koko yhteiskunnan sosiaaliseen hyvinvointiin. Vaikka tässä tutkimuksessa tutkitaan ensisijaisesti mikrotaloushistoriallisesti kotitalouksien käyttäytymistä, osallistuu se myös tähän koulutuksen laajempia vaikutuksia käsittelevään keskusteluun.

Tässä Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan suomalaisten kuluttajien taloudellisten odotusten muodostumista, niihin vaikuttavia tekijöitä sekä niiden suhdetta reaalitalouden lukuihin Suomessa aikavälillä 1987-1995. Odotusten muodostumista on tarkoitus tarkastella suhteessa aikavälin historialliseen tapahtumakulkuun. Tutkimuksessa kuvataan odotuksia Tilastokeskuksen kuluttajabarometrin saldolukujen avulla. Aineistosta käytetään kolmea eri odotusmuuttujaa: odotuksia omasta taloudesta, Suomen taloudesta sekä työttömyydestä. Vuosina 1987-1995 Suomessa koettiin ensin ennennäkemättömän voimakas nousukausi, joka huipentui talouden ylikuumenemiseen ja poikkeuksellisen pitkäksi ja syväksi osoittautuneeseen lamaan. Odotusten muodostumisen teoreettisena viitekehyksenä toimii rationaalisten odotusten hypoteesi. Rationaalisten odotusten hypoteesin mukaan odotuksiin sisältyy kaikki relevantti informaatio, ja ne ovat talousteorian mukaisia parhaita mahdollisia ennusteita muuttujien arvoista. Odotuksiin vaikuttavaa tapahtumakulkua hahmotetaan työssä kahdella toisiinsa kytkeytyvällä tavalla: 1. ensisijaisesti median välittämän julkisen keskustelun ja yleisen ilmapiirin eli niin kutsutun talouspuheen kautta, sekä 2. yksittäisten merkittävien poliittisten tapahtumien kautta, joita aikavälillä ilmeni. Tapahtumakulun ja odotusten välistä suhdetta tarkastellaan aineistolähtöisesti tilastoaineiston aikasarjojen ja kirjallisuuslähteiden pohjalta. Tarkoitus on paikantaa tapahtumakulun ja odotusten muutosten ajoitukset, muutokset ja murrokset sekä trendit. Näin saadaan selville, minkälainen suhde tapahtumakulun ja odotusten välillä on mahdollista havaita. Tutkimuksessa on myös tarkoitus tarkastella reaalitalouden lukujen, jotka tulevat Tilastokeskukselta, ja odotusten suhdetta sekä odotusten mahdollista subjektiivista harhaisuutta. Tutkimustulosten mukaan odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä vaihtelevat aikavälillä paljon enemmän kuin odotukset omasta taloudesta, joiden trendi on tasaisempi. Odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä vaikuttavatkin olevan alttiimpia ulkoisille vaikutuksille, kuten aikavälin merkittäville tapahtumille tai talouspuheen sävylle. Oman talouden odotusten voidaan näin ollen katsoa perustuvan Suomen talouteen ja työttömyyteen liittyviä odotuksia enemmän relevanttiin informaatioon, jolloin ne ovat myös enemmän rationaalisten odotusten hypoteesin mukaisia. Lamauutisten lisääntyminen näyttää vaikuttavan ensisijaisesti odotuksiin omasta taloudesta, kun taas Suomen talouteen liittyvien odotusten kannalta merkittävämpää on talouspuheen ja todellisen taloustilanteen ristiriita. Aikavälin talouspuhetta leimasivat mm. rahoitusmarkkinoiden vapautukseen ja vakaan markan linjaan liittyneet keskustelemattomuus ja kritiikin tukahduttanut yhden hallitsevan näkökulman talouspoliittinen linja, josta pidettiin kiinni ongelmien välttämiseksi. Marraskuun 1991 devalvaatiota edeltäneen talouspuheen voidaan nähdä olleen odotuksia harhaanjohtavaa ja ongelmia peittelevää, minkä seurauksena kahteen odotusmuuttujaan, odotuksiin Suomen taloudesta ja työttömyydestä, syntyi harhainen kasvuperiodi mittausajankohtien 02/1991 ja 02/1992 välille. Toteutettu devalvaatio kuitenkin monipuolisti talouspuhetta, jonka jälkeen myös odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä kääntyivät kohti ”oikeampaa” suuntaa. Tämä harhainen periodi, jossa odotukset tulevasta paranivat keskellä pahinta lamaa ja loivat talouskehityksen valossa perusteetonta optimismia, on tutkielman kiinnostavin tulos. Myös tärkeimmät poliittiset tapahtumat, kuten markan arvon kellutus ja Ahon hallituksen valtaan astumiseen johtaneet vuoden 1991 eduskuntavaalit voidaan nähdä mahdollisina odotuksiin vaikuttaneina murroksina, jotka ajoittuvat juuri samoihin ajankohtiin odotusmuuttujien arvojen muutosten kanssa. Odotukset Suomen taloudesta näyttävät ennakoivan muutoksia reaalitalouden luvuissa, kuten talouskasvussa, tuloissa ja kulutuksessa, mutta harhainen periodi koituu ongelmaksi. Odotukset omasta taloudesta puolestaan vaihtelevat yllättävän vähän laman pituuteen ja syvyyteen nähden, mutta se ei sisällä samanlaista harhaista periodia kuin odotukset Suomen taloudesta. Korot ja työttömyys näyttävät kuitenkin olevan muuttujina sellaisia, joilla on vaikutusta nimenomaan odotuksiin omasta taloudesta. Odotukset Suomen taloudesta ja työttömyydestä vaihtelevat liiaksi, jotta niiden yhteyttä talouden reaalitalouden lukuihin voitaisiin pitää selvänä. Myös odotusten muodostajat itse näkevät erityisesti Suomen talouteen liittyvät odotuksensa harhaisina, kun niitä tarkastellaan vuoden päästä subjektiivisen kokemuksen kautta. Mainittu harhainen periodi onkin tutkielmani yllättävin ja kiinnostavin tulos. Sen aikana, kesken pahimman laman, Suomen talouteen liittyvät odotukset ennustavat kasvukautta, joka ei toteudu, vaan korjaavat itsensä lopulta normaalimmalle tasolle. Suomen talouteen liittyviä odotuksia saattoivat johtaa harhaan mm. viranomaisten optimistiset kasvuennusteet, talouspuheen harhaanjohtavuus ja ristiriita oikean taloustilanteen kanssa, vaihtoehdoista keskustelemattomuus, tulotason kasvu vielä vuonna 1991, eduskuntavaalien aiheuttama optimistisuus tai usko väistämättömän devalvaation kykyyn ratkaista mahdolliset ongelmat. Harhainen periodi, mutta myös verraten matalat odotukset 1980-luvun lopulla, asettavat myös kyseenalaisiksi aiemmassa tutkimuksessa esitetyn näkemyksen siitä, että nousukausi olisi ollut erityisen optimistista ja lama pessimististä aikaa. Vuodesta 1993 eteenpäin odotukset kuitenkin seuraavat toteutunutta kehitystä. Tutkimustulosten mukaan odotukset eivät siis näytä muodostuvan täysin rationaalisten odotusten hypoteesin mukaisesti johtuen harhaanjohdettavuudesta, mikä johti systemaattisten virheiden muodostumiseen. Voidaan sanoa, että kuluttajien on hyvin vaikea muodostaa odotuksia relevantin informaation pohjalta varsinkaan yleisestä talouden tilasta. Tämä vaikuttaisi erityisesti pätevän juuri poikkeuksellisina aikoina, joista erinomaisena esimerkkinä toimii tarkasteltu nousukauden ja laman aikaväli.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kunnanlääkärijärjestelmän kehittämisen vaikutusta kuolleisuuteen Suomen maaseudulla vuosina 1880–1900. Kunnanlääkärijärjestelmällä pyrittiin kehittämään maaseudun sairaanhoitoa tuomalla lääkäri ihmisten tavoitettavaksi. Ensimmäinen kunnanlääkäri astui virkaan vuonna 1882 Viitasaarella. Vuoden 1900 loppuun mennessä Suomessa oli toimessa 85 kunnanlääkäriä ja Suomen 480 kunnasta kunnanlääkäripiireihin kuului 125 kuntaa. Selvitän tutkielmassa kunnanlääkärijärjestelmän kehittämisen tilastollisen yhteyden kuolleisuuden laskuun ekonometrisiä menetelmiä soveltaen. Aineistona tutkielmassa ovat kunnittaiset väestönmuutostilastot, jotka löytyvät Tilastokeskuksen sarjasta Suomen Virallinen Tilasto VI. Olen kerännyt jokaisesta vuosisadan vaihteen 480 maalaiskunnasta tiedot syntyneistä, kuolleista ja nettoväestönmuutoksesta vuosilta 1880–1900. Menetelmänä olen käyttänyt kiinteäkertoimista regressioanalyysia, jonka avulla kuntia yli ajan seuraamalla saadaan esiin kunnanlääkärien vaikutus kuolleisuuden muutoksiin. Tiedot kunnanlääkärien astumisesta virkaan löytyvät sarjasta Suomen Virallinen tilasto XI, Lääkintölaitos. Koko aineistolla tehdyt regressiot viittaavat kunnanlääkäreillä olleen tilastollisesti merkitsevä kuolleisuutta laskeva vaikutus. Vaikutus oli hieman voimakkaampi ja vakaampi naisten kohdalla. Vain kunnanlääkärilliset kunnat sisältävällä osa-aineistolla tehdyissä regressioissa löytyi tilastollisesti erittäin merkitsevä kunnanlääkärin vaikutus kuolleisuuden laskuun. Kuolleisuuden muutosten tarkastelu event study –kehikossa antoi kuitenkin aihetta epäillä, että kunnanlääkärien palkkaamisen ajoitus on riippunut kuolleisuuden kehityksestä kunnissa. Regressiotulosten mukaan kunnanlääkärijärjestelmän kehittäminen laski kuolleisuutta Suomen maaseudulla jo 1800-luvun lopulla. Lääkäreiden menetelmät sairauksien hoitamiseksi olivat vielä tuolloin rajalliset, mutta bakteeriteorian kehittyminen teki lääkäreiden antamasta hoidosta ja tiedosta terveyden kannalta aiempaa optimaalisempaa. Siten yhä laajemman joukon pääsy lääkärin antaman hoidon ja terveysvalistuksen piiriin vaikutti kuolleisuutta laskevasti. Tulokset vahvistavat näkemystä siitä, että 1800-luvun lopulla Suomessa alkanut kuolleisuuden lasku ei johtunut alkuvaiheessa pelkästään parantuneesta ravinnosta, nousseesta elintasosta ja tautien heikkenemisestä, vaan tietoisilla julkisilla toimenpiteillä oli oma tärkeä roolinsa.

Tutkielman tarkoituksena on selvittää miten suomalaisessa lapsille ja varhaisnuorille suunnatussa kirjallisuudessa on vuosina 1960–2010 kerrottu kuolemasta ja kuolemanjälkeisestä sekä miten tässä tavassa näkyvät taustalla vaikuttavat ideologiset ja yhteiskunnalliset seikat. Tutkielman aineistona on viisikymmentä tekstikatkelmaa lapsille ja varhaisnuorille suunnatusta, kuolemaa käsittelevästä kirjallisuudesta. Aineisto on koottu painettujen tai internetissä julkaistujen kirjallisuusluetteloiden avulla. Otteet on kerätty julkisista kirjastoista ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lastenkirjallisuuskokoelmasta. Aineiston analysoinnissa käytetään kvalitatiivista sisällönanalyysiä. Kuolemaa tai kuolemanjälkeistä käsittelevät tekstiosiot ryhmitellään teemoittain. Ryhmittelyn avulla tiivistetään aineistosta informaatiota selkeään muotoon, jotta analyysi ja johtopäätökset voidaan perustellusti tehdä. Kuolemasta kertomiseen liittyviä teemoja ja niiden muutosta tarkastellaan vuosikymmenittäin. Yhteiskunnallisen aspektin tarkastelussa tutkielmassa käytetään apuna Tony Walterin 1994 esittelemää mallia läntisen kuolemankulttuurin muutoksesta. Malli jakautuu kolmeen osaan: traditionaaliseen, moderniin ja neo-moderniin lähestymistapaan. Tarkasteluajanjaksona kuoleman käsittely on siirtynyt lapsille ja varhaisnuorille suunnatussa kirjallisuudessa keskeisempään asemaan. 1960- ja 1970-luvuilla kuolemaa käsiteltiin poikkeuksia lukuunottamatta lyhyissä kertomuksissa tai pienessä osassa kirjaa. 1980-luvulta alkaen kuolema kokonaisten kirjojen pääaiheena lisääntyy ja samalla aihetta aletaan käsitellä eri kirjallisuustyyleillä kirjoitetuissa teoksissa. Kaikissa otteissa kuolemasta ei puhuta kirjaimellisesti. Seitsemässä otteessa kuolema ilmaistaan yksinomaan kiertoilmaisujen tai vihjeiden avulla. Kiertoilmaisut liittyvät lähtemiseen ja luonnon kiertokulkuun. Aineistossa 43 otteessa käytetään kuolema–sanan lisäksi kiertoilmausta. Kuolemaa havainnollistetaan luontoon tai suurempaan taustavoimaan nojaavan kertomistavan avulla. Kuolemanjälkeisestä kertomisessa muuhun kuin uskonnolliseen viitekehykseen perustuvaa kerrontaa alkaa esiintyä aineistossa 1970-luvulta lähtien. Kuolemanjälkeisestä kertominen yleistyy aineiston perusteella tarkastelujakson aikana, 2000-luvulla enää vain erityistapauksissa ei kuolemanjälkeisestä kerrota. Kuolemanjälkeisestä kertominen tukeutuu biologiseen, uskonnolliseen ja sadunomaiseen tai myyttiseen viitekehykseen. Yhteiskunnallisen suvaitsevaisuuden ja avoimuuden lisääntymisestä on aineistossa havaittavissa merkkejä erityisesti 1980-luvulta alkaen. Teksteissä aletaan esittää positiivisessa hengessä myös vaihtoehtoisia toiminta- tai reagointitapoja oman toimintamallin lisäksi. Walterin mallin neo-moderneja, yksilöllisyyttä ja omaa valintaa korostavia elementtejä esiintyy aineistossa lisääntyvässä määrin tarkasteluajanjakson aikana, mutta myös traditionaalisia elementtejä, kuten uskontoon tukeutumista, löytyy koko tarkastelujakson ajan. Koko tarkasteltavalle ajanjaksolle on yhteistä että kuolemasta ja kuolemanjälkeisestä kertominen on etäännytettyä. Kerrotaan toisen kuolemasta ja kuolema tapahtuu useimmin sairaalassa, ei kotiympäristössä. Kerronnalle on yhteistä optimistisuus ja positiivinen sävy. Kuolemasta ja kuolemanjälkeisestä kertominen on monimuotoistunut tarkasteltavana ajanjaksona

Tutkin pro gradu -työssäni Veikkaus Oy:n lottopelin mainoskampanjan keulahahmoa lotto-tyttöä. Vuonna 1940 Suomeen perustettu Veikkaus-yhtiö toi lottopelin maahan 1971. Loton mainonta oli alusta pitäen mittavaa ja rakentui vahvasti lotto-tytön mainospersonifikaation ympärille. Ensimmäisenä lotto-tyttönä työskenteli viiden vuoden ajan Hilkka Kotamäki. Hänestä tuli nopeasti suosittu ja seurattu julkisuudenhenkilö. Yhteensä lotto-tyttöinä toimi neljä naista peräkkäin vuosina 1970–1986, mutta kukaan toinen ei noussut yhtä tunnetuksi kuin Kotamäki. Tutkimukseni tarkoitus on valaista kahta erilaista lotto-tyttö Hilkka Kotamäen hahmossa toisiinsa kytkeytyvää näkökulmaa: yhtäältä tarkastelen 1970-luvun mainosmaailmaa ja erityisesti sen sukupuolisuutta tapaus lotto-tytön mainospersonifikaation kautta – toisaalta valaisen ajan julkisuuden kenttää Hilkka Kotamäen julkisuuskuvan kautta. Työn tutkimuslähteenä on lehtiartikkeleita ensimmäisestä ja toisesta lotto-tytöstä vuosilta 1970–1979, loton televisio- ja lehtimainoksia, SKS:n kansanrunousarkiston kolme haastattelua lotto-tyttöinä toimineista naisista 2000-luvun alusta, sekä loton syntyyn, markkinointiin ja lotto-tytön työhön liittyviä asiakirjoja. Aineiston monimuotoisuuden vuoksi valitsin tutkimuksen kokonaisstrategiaksi tapaustutkimuksen muodon. Tämä mahdollisti hyvin monenlaisten näkökulmien mukaanoton työhön sekä erilaisten aineistojen triangulaation. Tapausta on hedelmällistä verrata toisiin vastaavan kaltaisiin tapauksiin. Työni tärkeimmät vertailukohteet ovat Oy Shell Ab:n 1960-luvulla käyttöön ottama mainoshahmo supertyttö sekä kahvintuottajakonserni Paulig Oy:n 1940-luvulla luoma Paula-tyttö. Halusin myös korostaa Hilkka Kotamäen roolia ensimmäisenä ja kaikkein suosituimpana lotto-tyttönä, ja siksi häntä seurannut lotto-tyttö Ritva Kuitunen on yksi perusteltu vertailukohta. Kuitunen toimii ikään kuin tapaukseni 'rajana'. Tärkein tutkimusmenetelmäni oli lehtiaineiston kvalitatiivinen teemoittelu keskeisimpiin asiakokonaisuuksiin, sekä kuva-aineiston tarkastelu feministisen visuaalisen kulttuurin teorioiden kautta. Tutkimuksessa ovatkin tiukasti läsnä sukupuolentutkimuksen sekä feministisen historiantutkimuksen näkökulmat. Tarkastelen sitä, minkälaisia merkityksiä lotto-tytön ulkomuotoon liittyi lottopelin 'elävänä' symbolina. Tätä teemaa lähestyn feministisen visuaalisen kulttuurin käsitteiden sekä myytin ja personifikaation käsitteen kautta. Toiseksi suuntaan katseeni julkisuuteen. Pohdin sitä, kuinka 1970-luvun julkisuus kohtasi lotto-tyttö Hilkka Kotamäen, ja millaisissa kehyksissä tämä kohtaaminen tapahtui. Veikkauksen tavoitteena oli kansallistaa lottopeli, ja tässä onnistuttiin hyvin. Lotto-tytöstä tuli uusi kansallinen symboli ja lotosta 'koko kansan' lauantai-iltojen huvi. Hilkka Kotamäen esittämä lotto-tyttö esiintyi totuttua vähäpukeisempana ja herätti huomiota juuri seksuaalistetun olemuksensa vuoksi. Lotto-tytössä keskeistä oli myös tämän vaaleus, mikä asettaa hänet osaksi 1950-luvulla Yhdysvalloissa luotua valkoisen naisen myyttiä. Rahapeli loton mainoksissa seksuaalistettu naisvartalo symboloi suuria lottovoittoja, ja kaksinkertaisti näin mainonnassa paljon käytettyä ajatusta naisvartalosta passiivisena objektina.

Tutkimus käsittelee suomalaisessa yrityselämässä toimivia huippujohtajia, jotka ovat Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon (MAP-kirkko) jäseniä. Tutkimuksessa tarkastellaan haastateltujen huippujohtajien elämänkulkuja ja erityisesti sitä, miten MAP-kirkko on lähiyhteisönä tukenut haastateltavia heidän elämän- ja urapoluillaan. Tavoitteena on tutkia yksilöiden ja lähiyhteisön välisiä sosiaalistumisprosesseja ja tuottaa tutkimustietoa siitä, millaisena MAP-kirkon opettama ihanteellinen elämänkulku näyttäytyy haastateltavien elämässä, ja miten se on tukenut haastateltavia heidän urallaan ja elämässä laajemmalti. Ns. mormonitutkimusta ei ole tehty Suomessa paljoakaan aiemmin, tästä aiheesta ei ollenkaan, ja tutkimuksessa on pyritty luomaan uutta tutkimustietoa Suomessa aikaisemmin tutkimattomasta aiheesta. Tutkimus on aineistolähtöinen ja aineiston analyysi on toteutettu kvalitatiivista Grounded Theory –nimistä tutkimusmenetelmää apuna käyttäen. Tarkoituksena on, että haastateltavat nostavat mahdollisimman suodattamattomina esiin teemoja, jotka ovat tutkimuskysymysten kannalta relevantteja. Tutkimuksen aineisto on kerätty haastattelemalla neljää suomalaisissa suuryrityksissä toimivaa huippujohtajaa, jotka ovat aktiivisia MAP-kirkon jäseniä. Haastattelut on toteutettu avoimin teemahaastatteluin. Elämänkulkujen jäsentämisessä apuna on sekä haastattelujen, että analyysivaiheen aikana käytetty elämänkulun teoreettista analyysikehikkoa. Keskeisinä apukäsitteinä sosialisaatioprosessien ymmärtämiseksi on käytetty sosialisaation, pääomien ja habituksen käsitteitä. Tutkimuksesta käy ilmi, että MAP-kirkko on tarjonnut haastateltaville tiiviin tukiverkoston, josta kaikki haastatellut näyttävät hyötyneen eri asteisesti työuransa kannalta. Lähes kaikki haastateltavat ovat saaneet ensimmäisiä tärkeitä työpaikkojaan kirkon kontaktien avulla. MAP-kirkossa opetetun ideaalin elämänkulun seuraaminen näyttää myös ohjanneen osaa haastateltavista hyvin erilaiselle elämänpolulle, kuin joilla he ovat perheensä lähtökohdista katsoen olleet. MAP-kirkko näyttää tasoittaneen mahdollisuuksia erilaisista lähtökohdista tulevien haastateltavien välillä. Yksittäisistä siirtymistä palvelu kirkon kokoaikaisessa lähetystyössä näyttäytyy haastateltaviin eniten vaikuttaneena tekijänä. Lähetystyössä on opittu sekä käytännön työelämätaitoja, että sieltä on saatu vahvistusta itsetunnolle. Myös muu kirkossa tehty palvelutyö on tukenut haastateltavien työelämätaitoja. Ajoittain kirkosta saadut opit ovat kompensoineet haastateltavien kokemuksen ja koulutuksen puutetta ja mahdollistaneet etenemisen työuralla. Onnistuneessa työurassa on yhdistynyt ympäristön suomat mahdollisuudet ja haastateltujen oma tavoitteellisuus ja aktiivisuus tavoitteiden saavuttamiseksi. Myös perheen ja läheisten tuki korostuu onnistuneen työuran toteutumisessa. Löydökset näyttävät sopivan hyvin yhteen Yhdysvalloissa aiheesta aiemmin kirjoitetun kanssa. Tutkimuksessa on päästy alustavasti hyvin kiinni tutkittuihin ilmiöihin ja prosesseihin. Monelta osin tulokset ovat tutkimuskohteita kuvailevia. Tämä johtunee siitä, että aihetta ei ole aiemmin Suomessa tutkittu ja aihetta on tässä tutkimuksessa lähestytty hyvin avoimin kysymyksin. Jatkossa aihetta voisi tarkastella yksityiskohtaisemmin, paneutumalla tarkemmin haastatteluissa nousseisiin yksittäisiin teemoihin, kuten esimerkiksi lähetystyön vaikutukseen MAP-kirkon jäsenen elämänkulussa.