Browsing by Title

Jäämeren rata -hanke on suunnitteilla oleva rautatiehanke, jonka tarkoituksena on rakentaa junarata Suomen Rovaniemeltä Norjan Kirkkoniemeen. Hanke on aiheuttanut merkittävän maankäyttökonfliktin Saamelaiskäräjien ja Suomen valtion välille, sillä rata kulkisi toteutuessaan Saamenmaan läpi. Tässä tutkielmassa analysoidaan ja vertaillaan konfliktin osapuolten rationaliteetteja maan käytön oikeutukselle. Tutkielman keskeinen teoreettinen näkökulma nojaa yhteismaan ongelmana tunnettuun tutkimuskenttään. Yhteismaan ongelman lisäksi tutkimus paikantuu kolonialismista, instituutioiden välisistä valta-suhteista sekä valtion ja alkuperäiskansojen välisistä kiistoista nousevaan tutkimuskirjallisuuteen. Tutkielma on tapaustutkimus, jonka empiirinen aineisto koostuu Jäämeren rata -hankkeen LVM47:00/2018 hankeaineistosta sekä Liikenne- ja viestintäministeriön ja Saamelaiskäräjien välisistä neuvotteluasiakirjoista. Aineisto analysoitiin kaksitasoisella sisällönanalyysilla, jossa tarkasteltiin valtion ja Saamelaiskäräjien hankkeen maankäytölle annettujen perustelun eroja, sekä niiden tilallisia ja ajallisia ulottuvuuksia. Lisäksi tarkasteltiin rationaliteettien suhdetta alueen sosio-kulttuuriseen kontekstin. Viimeiseksi analyysissa paneuduttiin siihen, miten valtion ja Saamelaiskäräjien välinen valta-suhde ilmenee hankeprosessissa. Tutkimuksen johtopäätöksenä havaitaan, että osapuolten esitetyt rationaliteetit hankkeen maankäytön oikeutuksesta eroavat toisistaan merkittävästi. Suomen valtion näkökulmasta ratahanke on aluekehityksen vauhdittaja, jota perustellaan tulevaisuuden taloudellisilla mahdollisuuksilla. Valtion suhtautuu saamelaisiin yhtenä sidosryhmänä muiden joukossa, ja nimittää aluetta mm. logistiseksi periferiaksi. Saamelaiskäräjät puolestaan argumentoi radan olevan lainvastainen ja valtion toimien olevan luonteeltaan kolonialistisia. Valtasuhteiden tarkastelu osoittaa myös, että saamelaisten todelliset vaikutusmahdollisuudet ovat hankkeessa olemattomat. Havainnot tukevat aikaisempia tutkimuskirjallisuudessa esiintyneitä löydöksiä alkuperäiskansojen ja asuttajavaltioiden välisten maankäyttökonfliktien epätasa-arvoisesta luonteesta.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan sitä, miten perhesosiaaliset etuudet jakautuvat vuorovanhempien välillä. Lähtökohtana on familistisen perhekäsityksen valta-asema suomalaisessa perhepolitiikassa. Tutkielmassa avataan suomalaisen perheen sekä vuorovanhemmuuden käsitteitä ja pohditaan sitä, miten suomalaisen perhepolitiikan muutos nykyistä perhekäsitystä vastaavaksi voisi vaikuttaa perheiden tasavertaisuuteen. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä on suomalainen perhepolitiikka ja perhesosiaaliset etuudet sisältäen perheen ja vuorovanhemmuuden käsitteet. Pro gradu -tutkielman tutkimuskysymykset ovat jakautuuko perhepoliittiset etuudet vuorovanhempien välillä sekä mitkä asiat vaikuttavat etuuksien tasavertaiseen jakautumiseen. Tutkimusotteeni on laadullinen ja tutkimusaineisto koostuu 12 henkilön teemahaastattelusta. Aineisto on analysoitu sisällön analyysillä. Tutkimuksen keskeisinä tuloksina esitetään, että perhepoliittisten etuuksien jakaminen ei toteudu tasapuolisesti vanhempien välillä. Tulosten perusteella lapsilisä jää hyvin helposti lähivanhemman etuudeksi ja käytettäväksi. Lähivanhempi ei luovu helposti statuksestaan lähivanhempana etävanhemman eduksi, ja siten etävanhempi ei pääse hyötymään perhepoliittisista etuuksista, kuten asumistuesta lapsikorotuksella. Tulosten perusteella voidaan osoittaa, että enemmistö etävanhemmista ei maksanut elatusapua lähivanhemmalle. Syyt elatusavun maksamattomuudelle voidaan jakaa neljään kategoriaan haastateltavien vastausten mukaan. Elatusapua ei makseta, koska: 1) molemmat vanhemmat ovat vuorovanhempia, 2) tulot tasavertaisia, 3) etävanhempi vastaa muista kuluista lähivanhempaa enemmän ja 4) ei maksukykyä. Etuuksien tasavertaiseen jakautumiseen nousi tutkimustuloksina esiin neljä teemaa, jotka vaikuttavat etuuksien tasavertaiseen jakautumiseen. Haastateltavat nostivat esiin kolme ensimmäistä teemaa, joiden kokivat edistävän vuorovanhempien eriarvoisuutta. Neljänneksi teemaksi nostin aineiston perusteella aiheen, joka aineiston analyysissä nousi tärkeäksi vaikuttajaksi. Nämä neljä teemaa olivat: 1) terminologia, 2) tukien jakautumattomuus, 3) lastenvalvojan rooli sekä 4) vanhempien keskinäinen vuorovaikutus. Tutkimuksen perusteella voidaan nähdä selkeä tarve suomalaisen perhepolitiikan muutokselle. Perhepolitiikan tulee huomioida muuttuneet ja monipuolistuneet perhemuodot ja hyväksyä erilaiset perhemuodot tasavertaisesti lain edessä. Perhepolitiikan tulee huomioida muuttuneet ja monipuolistuneet perhemuodot, ja hyväksyä ne tasavertaisesti lain edessä. Etuusjärjestelmän tulisi jatkossa pystyä joustamaan siten, että lapsi voitaisiin huomioida kahden ruokakunnan jäsenenä.

Tutkimus tarkastelee journalistien käsityksiä uutisten lainaamisesta toisilta medioilta. Yhtenä työn virikkeistä on ollut lainaamisesta alalla käyty keskustelu ja Julkisen sanan neuvoston toukokuussa 2010 antama periaatelausuma lainaamisesta. Lainaamisesta ei ole myöskään juuri tehty tutkimusta. Työn näkökulma on journalismissa kansalaisten toiminnan resurssina. Tutkimustehtävänä on tarkastella journalistien käsityksiä uutisten lainamisesta siitä näkökulmasta, miten uutisten lainaaminen sopii journalismin tehtävään julkisen keskustelun edistäjänä. Tavoitteena on avata niitä merkityksiä ja perusteita, joita journalistit lainaamiselle työssään antavat. Erityinen kiinnostus kohdistuu lainaamisen kokemuksiin sanomalehdissä, koska ne ovat paperi- ja verkkoversioidensa sisältöjen suhteen erityisessä muutoksen tilassa. Työ asettaa kaksi tutkimuskysymystä. Ensinnäkin tarkastellaan, miten journalistit käsittävät uutisten lainaamisen yhteiskunnallisen tehtävänsä kannalta. Toiseksi selvitetään, miten toimittajat kokevat lainaamisen kehittyneen, mitä tekijöitä kehityksen takana nähdään ja miten tilanteeseen tulisi journalistien mielestä reagoida. Kysymyksiin pyritään vastaamaan analysoimalla haastatteluaineistoa teoreettisen viitekehyksen pohjalta. Teoreettinen viitekehys koostuu ensinnäkin John Deweyn pragmatistisesta julkisoteoriasta. Journalismi voi tästä näkökulmasta toimia demokratiassa keskustelun ja toiminnan resurssina. Toiseksi teoreettiseen viitekehykseen kuuluu tarkempia journalismin teorioita. Lainaamisen kokemuksia tarkastellaan esimerkiksi Juha Herkmanin mediajournalismin käsitteen ja Mark Deuzen jäsentämän uutistyön muutoksen näkökulmasta. Tiedonkeruumenetelmänä on käytetty journalistien puolistrukturoituja yksilöhaastatteluja (8 kappaletta). Analyysimenetelmänä on käytetty teoreettiseen viitekehykseen pohjaavaa tulkintaa. Vastauksena ensimmäiseen tutkimuskysymykseen esitetään, että journalistit pitävät muiden medioiden seurantaa ja lainaamista eri perusteilla olennaisena osana tehtäväänsä. Moni perustelee lainaamisen välttämättömyyttä verkon tuomalla nopeuden paineella. Julkisoiden resurssina toimiminen ei siis näytä olevan se motiivi, joka lainaamista on kiihdyttänyt. Silti lainaamisen katsotaan voivan myös tukea julkison muodostumista. Vastauksena toiseen kysymykseen esitetään, että lainaamisen koetaan selvästi yltyneen etenkin verkon vaikutuksesta. Journalistit eivät koe nykyistä lainaamista vielä liiallisena, mutta pitävät asiaa uhkana, jota pitää varoa. Uutistyön muutokset näkyvät lainaamisessa: lainaaminen korostuu kiristyneen kilpailun ja reaaliaikaisen verkkouutisoinnin ilmiönä. Lainaamista ei kuitenkaan koeta ongelman ytimenä, vaan taustalla on laajempi huoli uutisvirrassa erottautumisesta ja pelko yleisöjen mahdollisesta vieraantumisesta. Apuna tilanteeseen haastatellut näkivät ihmisten arkea lähestyvän journalismin ja sanomalehden printti- ja sähköisten versioiden sisältöjen selkeämmän eriyttämisen. Teoreettisen viitekehyksen tärkeimmät lähteet ovat John Dewey, Risto Kunelius, Juha Herkman ja Mark Deuze. Analyysimenetelmän osalta keskeisin lähde on Anu Kantola.

Alexitymi kan definieras som ett personlighetsdrag där individen saknar ord för känslor, och således har brister i förmågan till empati och mentalisering. Som begrepp är alexitymi tämligen okänt, trots att omkring 10 % av befolkningen uppskattas lida av störningen. En övervägande majoritet av forskning som finns att tillgå kring alexitymi utgörs av kvantitativa studier. Denna avhandling svarar på behovet av ett kvalitativt bidrag till utökad vardaglig kunskap om alexitymi utöver den biomedicinska aspekten, genom syftet att undersöka hur personer som antas vara alexitymiska konstruerar alexitymi, och hur dessa personer positionerar sig i dessa konstruktioner. Avhandlingens forskningsmaterial utgörs av det öppna webbforumet Alexithymia online, där användarna delar sina personliga erfarenheter. Som teoretiskt ramverk tillämpas kritisk diskursiv psykologi, (eng. critical discursive psychology, CDP), som i denna avhandling i praktiken omsätts till identifiering av tolkningsrepertoarer respektive subjektpositioner. Avhandlingens resultat visar att personer som antas ha alexitymi uppfattar alexitymi på olika sätt, men att majoriteten upplever omvärldens sociala koder och krav som betungande. Flera personer uppger att de har svårt att leva upp till dessa (o)uttalade krav om att ge känslomässiga gensvar, och använder sig av låtsade och simulerade känslor för att vara omgivningen till lags. Tolkningsrepertoarer som identifierats är således olycklighetsrepertoaren, den avvikande repertoaren, den känslokalla repertoaren och den empatiska repertoaren. Ett urval av subjektpositioner som urskiljts utgående från dessa tolkningsrepertoarer är otillräcklig, frustrerad, kritisk och ointresserad. Slutsatsen är att alexitymi bekräftas få avsevärda konsekvenser för psykiskt välbefinnande och sociala relationer, och resultatet bidrar till att förmedla en betydelsefull inblick i personliga och sociala funktioner kring alexitymi – en inblick tillhandahållen av alexitymiska personer, återgivna i denna avhandling. Ytterligare kvalitativ forskning kring alexitymi i förhållande till mätverktyg som TAS-20 efterfrågas.

Syftet med denna avhandling var att kartlägga hur barnskyddets, hälsovårdens och polisens representanter ser på misshandel riktad mot barn och hurdana utmaningar de står inför när de samarbetar vid misstänkt barnmisshandel. En viktig del förblir också vad de professionella förväntar sig av varandra. Multiprofessionellt samarbete sker då flera olika professionella från olika yrkesgrupper samlas för att producera den service klienten är i behov av. Barnmisshandel är ett relativt ofta förekommande fenomen. Barnmisshandel kan ses som ett socialt problem som ibland också leder till medicinsk diagnos. Det är även brottsligt att misshandla barn. Därför blir också polisen inblandad i vissa fall. Eftersom dessa tre myndigheter hör till de yrkesgrupper som oftast i första hand kommer i kontakt med utsatta barn, valdes dessa yrkespersoners samarbete som undersökningsobjekt. Undersökningen baserar sig på en litteraturgenomgång och en empirisk studie. Litteraturgenomgången används för att kartlägga vad som avses med multiprofessionellt samarbete och vad det finns för fördelar med fenomenet samt vilka orsakerna kan vara då samarbetet inte fungerar idealiskt. Den empiriska studien består av intervjuer med representanter från barnskyddet, hälsovården och polisen samt en fokusgrupp. Intervjuerna koncentrerar sig främst på de professionellas subjektiva upplevelser och tankar om multiprofessionellt samarbete medan fokusgruppen Iät professionella diskutera om ett specifikt barnmisshandelsfall. Med andra ord granskade de sitt eget samarbetet och funderade tillsammans på vad som i det specifika fallet hade fungerat bra och vad skulle hade fungerat ännu bättre. Resultaten indikerar att det finns många fördelar med multiprofessionellt samarbete samt att det är en väldigt viktig del i såväl socialt arbete, det medicinska arbetet som i polisens arbete. Fenomenet är värdefullt om det utförs på rätt sätt, men avhandlingen avslöjar att speciellt samarbetet mellan hälsovården och barnskyddet inte fungerar friktionsfritt. Poliserna var i sin tur nöjda med det samarbete som de hittills hade upplevt. Mellan hälsovården och barnskyddet förekom problem som hade att göra med t.ex.arbetsfördelningen, yrkesrollen, attityder, tystnadsplikten och tidsbristen. Det som var positivt var att de professionella hade ett gemensamt mål; samtliga informanter menade att barnmisshandel inte är acceptabelt.

Sammandrag Fakultet: Statsvetenskapliga fakulteten Utbildningsprogram: Magisterprogrammet i samhällsvetenskaper Studieinriktning: Socialt arbete Författare: Anna-Maria Dumell Arbetets titel: ”Jag tycker fortfarande om mitt jobb fast det är tungt ibland”. En kvalitativ studie av socialarbetares berättelser om orsakerna till att jobba länge i barnskyddet Arbetets art: Magisteravhandling Månad och år: Februari 2023 Sidantal: 90 Nyckelord: barnskydd, socialarbetare, karriär, arbete, arbetsplatser, socialt arbete Handledare: Christian Kroll Förvaringsställe: Övriga uppgifter: Sammandrag: I avhandlingen undersöks vad som kan karaktärisera de socialarbetares arbetsstigar som har en lång erfarenhet av barnskyddet, och vilka orsaker som bidrar till att socialarbetare stannar kvar länge i barnskyddet. Avhandlingen fokuserar på socialarbetare som har jobbat i barnskyddet redan en längre tid och är fortfarande kvar i barnskyddet. Forskaren är intresserad av att se hur tankarna om arbetsstigar och orsaker att stanna kvar länge i barnskyddet kommer fram i socialarbetares egna berättelser. I avhandlingen talas det om arbetsstigar hellre än karriärer eller karriärvägar eftersom ordet ”karriär” konnoterar till att mer eller mindre aktivt planera sin arbetsstig för att avancera och nå högre ställning, medan ordet arbetsstigar bättre beskriver en öppen väg genom arbetslivet och är neutralare. Avhandlingen innehåller två forskningsfrågor: 1) Vilken karaktär har arbetsstigarna för de socialarbetare som har jobbat länge i barnskyddet enligt deras egna berättelser? och 2) Vilka orsaker framkommer i socialarbetares berättelser som viktiga för att socialarbetare ska trivas på sitt arbete och jobba länge i barnskyddet? Materialet består av ett för detta ändamål insamlat material i form av sex skriftliga, narrativa livsberättelser och tre muntliga intervjuer som sedan transkriberats. Materialen är insamlade under två olika omgångar, i oktober 2019-december 2020 och december 2022-januari 2023. Materialet analyseras med hjälp av kvalitativ innehållsanalys. Den teoretiska ramen består av två huvudteman: socialarbetares arbetsstigar och orsaker som utformar dessa arbetsstigar. I avsnittet om socialarbetares arbetsstigar presenteras olika teorier om typiska arbetsstigar för socialarbetare och hur arbetsstigens utformning kan påverka en arbetstagares yrkesidentitet. Aspekter från tidigare forskning kring socialarbetares arbetsstigar har sammanfattats i en egen, förenklad modell som en utgångspunkt för analysen av respondenternas arbetsstigar. Det redogörs också kort för teori kring varför man vill och väljer att studera och jobba med socialt arbete. I det andra avsnittet om utformandet av arbetsstigarna för socialarbetare inom barnskyddet identifieras två typer av orsaker: förstärkande respektive belastande orsaker som kan utforma socialarbetares arbetsstig i barnskyddet på ett positivt eller negativt sätt. Enligt resultaten av undersökningen finns det två slags typiska arbetsstigar för socialarbetare som till slut jobbar länge i barnskyddet: de som blir intresserade av barnskyddet redan före eller under studierna och jobbar största delen av sin arbetsstig i barnskyddet, och de som har jobbat längre med andra klientgrupper än barn och unga och blir intresserade av barnskyddet först i arbetslivet. De flesta respondenters arbetsstigar har dessutom varit sådana som bekräftar deras yrkesidentitet på ett positivt sätt. Det finns flera ledande socialarbetare bland respondenterna, och detta kan betyda att de har trivts så bra i sitt jobb som socialarbetare att de har tagit emot positionen som ledande socialarbetare för att kunna förbättra och påverka det jobb som de tycker om. I fråga om förstärkande orsaker som utformar arbetsstigen för socialarbetare i barnskyddet kommer följande teman fram som viktiga: att barnskyddsarbetet är ett kall, vikten av goda arbetskamrater och förmän, den förstärkande effekten av goda klientkontakter och arbetets inverkan på klientfamiljerna, barnskyddets samtidigt utmanande och givande natur, vissa personliga karaktärsdrag som kan hjälpa i barnskyddsarbetet, att hitta den rätta arbetsenheten inom barnskyddsfältet, olika yttre orsaker som lön och bra arbetslokaler, att ständigt lära sig någonting nytt och att känna stolthet för att göra ett utmanande arbete. Som belastande orsaker till utformandet av socialarbetares arbetsstigar nämns återkommande tankar om att byta arbetsplats p.g.a. missnöjde med arbetet, psykisk ohälsa p.g.a. arbetets krav, känslan av moralisk ångest och barnskyddets mediebild och myndighetsansvar. Man kan tolka dessa resultat så att det för att hitta sin yrkesidentitet som socialarbetare i barnskyddet krävs en viss mognadsprocess, och att den mognadsprocessen kan påbörjas i vilket skede av studie- eller arbetslivet som helst och av flera olika orsaker, t.ex. en studiepraktik eller en insikt i arbetslivet. Undersökningen visar också att det verkar vara just barnskyddets utmanande och krävande natur som kan vara en av de orsaker som får socialarbetare att tycka om arbetet och jobba länge i barnskyddet.

Syftet med min pro gradu-avhandling är att få insyn i unga irakiska papperslösas vardag och upplevelser av att vara papperslösa i Helsingfors. Jag är även intresserad av vilka strategier de använder sig av för att hantera situationen de befinner sig i. Genom min studie vill jag öka kännedomen om denna marginaliserade grupp och bidra med kunskap om hur de själva upplever papperslösheten. Avhandlingen är avgränsad till att endast gälla den specifika grupp som blivit papperslösa till följd av avslag på asylansökan. Nationell forskning kring denna specifika grupp är väldigt bristfällig och eftersom antalet papperslösa väntas öka är det relevant att blicka närmare på denna grupp och lyfta fram de papperslösas egna perspektiv. Jag har samlat in mitt empiriska data genom fem semistrukturerade intervjuer och en uppföljande intervju. Informanterna är irakier i åldern 20 – 25 och samtliga har kommit till Finland som asylsökande år 2015. Jag har intervjuat både pojkar och flickor. Jag har kommit i kontakt med informanterna via Helsingfors diakonissanstalts projekt ”Suojattomat”. Materialet är analyserat genom en kvalitativ innehållsanalys och i analysen har jag använt det kvalitativa kodningsprogrammet Atlas.ti. Genom hela avhandlingen har fenomenologin stått som teoretisk utgångspunkt och vidare har begreppen coping, väntan och maktlöshet varit viktiga begrepp som jag fördjupat mig i. Resultaten visar att de unga irakiska papperslösas vardag präglas av känslor av ovisshet och maktlöshet. Informanterna har inga möjligheter att göra upp planer för framtiden eftersom de inte vet vad morgondagen för med sig. Samtliga är rädda för att bli avvisade och de håller sig undangömda från myndigheter. Många ser sig tvungna att konstant vara i rörelse och flytta för att undvika att bli avslöjade. Ett återvändande till ursprungslandet Irak ses som uteslutet och en tydligt framkommande coping-strategi är att förneka och förtränga tanken om avvisning. Andra strategier som hjälper ungdomarna att orka vidare är att motionera, lyssna på musik, vända sig till religionen och att använda olik slags medicinering. Även missbruk visar sig vara ett sätt att hantera den tunga tillvaron och dämpa ångesten. Social samvaro och stöd från medmänniskor hjälper de unga papperslösa att orka vidare och bidrar med en känsla av meningsfullhet. På basen av de unga papperslösas beskrivningar av sin vardag kan man dra slutsatsen att detta är en marginaliserad grupp av ungdomar som mår psykiskt väldigt dåligt. I intervjuerna skildras en stark känsla av utanförskap. Samtliga drömmer om att få stanna i Finland och leva ett alldeles normalt liv med studier, arbete och hobbyer. Inom socialt arbete är en ökad kännedom om denna målgrupps situation och deras egna perspektiv betydelsefullt för att kunna bemöta de behov de unga papperslösa har.

Jakamistalous on monimuotoinen ilmiö, joka on tullut tutuksi muun muassa majoituspalvelu Airbnb:n ja kyytienjakopalvelu Uberin myötä. Jakamistalouden odotetaan lisäävän talouskasvua, työpaikkoja ja kilpailukykyä. Jakamistalouden odotetaan luovan uudenlaisia tilaisuuksia sekä yrittäjille että kuluttajille. Jakamistalouden avulla yksittäiset kansalaiset voivat toimia digitaalisten alustojen kautta sekä palveluntuottajana että palveluiden ostajana. Tämä tuo mukanaan uudenlaisia haasteita nykyisille markkinatoimijoille ja aiheuttaa haasteita nykyisten säädösten soveltamiselle. Tutkielman tavoitteena on eritellä jakamistalouden ilmiön mahdollisuuksia, haasteita ja vaikutuksia suomalaisten viranomaisten näkökulmasta. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen ja metodin muodostaa Ernesto Laclaun ja Chantal Mouffen diskurssiteoriaan perustuva ideologia- ja diskurssianalyysi. Ideologia- ja diskurssianalyysi antaa käsitteelliset työkalut aineiston analyysille ja jakamistalouden ilmiön merkitysten tulkinnalle. Tutkielman aineisto koostuu suomalaisista viranomaisteksteistä, jotka käsittelevät jakamistaloutta. Viranomaistekstejä on valittu Työ- ja elinkeinoministeriöltä, Valtiovarainministeriöltä, Sitralta ja Verohallinnolta. Työ- ja elinkeinoministeriö on tutkinut jakamistaloutta suomalaisista viranomaisista ehdottomasti eniten ja se näyttäytyy keskeisimpänä viranomaistoimijana jakamistalouden näkökulmasta. Tutkielmaan on siten valikoitunut useampi tekstiaineisto Työ- ja elinkeinoministeriöltä. Jakamistalouden käsitteeseen liitetään tutkielman perusteella lukuisia erilaisia merkityksiä. Suomalaisten viranomaisten artikulointi jakamistalouden sisällöstä on kuitenkin varsin ristiriitaista. Viranomaisten merkityksenannot voidaan jakaa mahdollisuuksien, haasteiden ja vaikutusten diskurssiin. Diskurssiteorian näkökulmasta jakamistalous näyttäytyy sekä tyhjänä että kelluvana merkitsijänä. Kun jakamistaloutta tarkastellaan tyhjänä merkitsijänä, siihen liitetään useita keskenään ristiriitaisia merkityksiä ja odotuksia. Jakamistaloutta voidaan tarkastella myös kelluvana merkitsijänä, jolloin mahdollisuuksien, haasteiden ja vaikutusten diskurssit kamppailevat keskenään. Jakamistaloudelle artikuloidaan aineistossa myös voimakas tulevaisuuden talouskasvun myytti. Viranomaisten näkökulma jakamistalouteen on varsin ristiriitainen. Viranomaisaineiston mukaan jakamistalous luo mahdollisuuden talouskasvulle, uusille joustaville työpaikoille ja resurssitehokkuudelle, mutta se tuo mukanaan myös haasteen sääntelylle, verotukselle ja tasapuoliselle kilpailulle. Verotus ja sääntely nähdään jopa jakamistalouden potentiaalin esteenä. Viranomaisten arvion mukaan jakamistaloudella on siten vaikutuksia muun muassa työelämään, sääntelyyn, verotukseen ja resurssitehokkuuteen. Tutkielman aineistosta voidaan tulkita, että tämänhetkinen lainsäädäntö ja ohjeistus eivät sovellu jakamistalouden uudenlaisiin toimintamalleihin. Ratkaisuksi esitetään sääntelyn purkamista ja lainsäädännön kehittämistä, jotta jakamistalouden mahdollisuuksia voitaisi hyödyntää paremmin.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan Työväen laulukirjan esittämää kuvaa työväenaatteesta ja työläisistä vuosina 1900-1917. Työväen laulukirja on ensimmäisen kerran vuonna 1900 painettu lauluvihkonen, joka levisi työväenaatteen mukana painomäärältään suurimmaksi työväenlaulujen kokoelmaksi 1900-luvun alussa. Musiikki ja yhteislaulu muodostivat tärkeän osan työväenkulttuuria ja laulukirjan sisältämiä kappaleita esitettiin usein erilaisissa kokoontumisissa ja huvitilaisuuksissa. Laulukirjan sisältö muodostuu kansaivälisten tunnettujen työväenlaulujen lisäksi ennenkaikkea kotimaista alkuperää olevista teksteistä ja runoista. Tekstien laatijat olivat usein aktiivisia ja tunnettuja työväenliikkeen toimijoita, joten kirjan sisällön esittämä näkemys vastannee varsin hyvin työväenliikkeen virallista linjaa. Työn tutkimuskysymyksenä on selvittää minkäläisenä kasvava työväenliike esitti itsensä ja kannattajansa ja minkälaisen kuvan se murroksen kourissa olevasta yhteiskunnasta loi lauluillaan. Verraten lyhyissä laulunsanoituksissa aatteellisuus oli tuotava esiin usein vain muutamissa säkeistössä, kuitenkin sellaisessa muodossa, että se oli kannattajakunnan tunnistettavissa.Tarkastelen myös sitä onko kirjan painoksissa havaittavissa selkeää sisällön tyylin tai katsantokannan muutosta eri vuosina. Tarkastelen neljää eri tutkimusjakson aikana ilmestynyttä painosta, vuosilta 1900, 1906, 1912 ja 1917, jotka muodostava työn keskeisen aineiston. Lisäksi aineistona on käytetty aikakauden sanomalehtikeskustelua laulukirjoista ja sen sisältämistä lauluista. Tarkastelun tuloksena voidaan havaita, että työväenlaulujen tyylilaji pysyy koko tarkastelujakson melko samanlaisena. Aikakaudelle työväenliikkeelle tyypilliset porvaristyyliset, jylhät juhlarunoit sekä toisaalta työväenluokan elämäntavan kömpelömmät kuvaukset ovat hallitsevana myös Työväen laulukirjassa. Kirjat sisältävät sekä pelkkää köyhälistön olojen kuvausta, että järjestäytyneen työväenluokan selkeiden tavoitteiden esittämistä.Vuoteen 1917 mennessä järjestäytyneisyys on havaittavissa hiukan useammin kuin 1900-luvun alkuvuosina, mutta sisällössä ei ole havaittavissa niin selkeää muutosta kuin aikakauden reaalipoliittiset muutokset olisivat voineet antaa olettaa. Työväestöä ja työväenaatetta kuvataan varsin abstraktein ja laajoin käsittein. Suomalaisen työväenliikkeen tavoittelema kannattajakunta oli varsin kirjavaa, joten laulujen oli sovittava varsin erilaisten laulajien laulettaviksi.Näin ollen työväestöä ei yleensä esitetä esim. tiettyinä ammattiryhminä,vaan ennemminkin köyhälistönsä ja yläluokan vastakohtana. Lauluista on kuitenkin löydettävissä selkeä yhteenkuuluvudentunne ja me-henki. Ainakin työväenliikkeellä oli olemassa jo selkeä identiteettinsä, jonka taakse se kokosi työtätekevää väestöä. Aktiivisuus ja valistus olivat ne asiat joilla työväenliike laulujensa perusteella halusi muuttaa yhteiskuntaa. Lauluissaan se halusi osoittaa yhteiskunnalliset ongelmat ja herätellä kansaa näkemään vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen rakennelmana, jota oli mahdollista muuttaa, ei luojan luomana pysyvänä järjestyksenä. Varsinaisia konkreettisia ratkaisuja ja toimintaohjeita laulukirja kuitenkin antaa hyvin vähän. Sen tärkein neuvo oli kokoontua yhteen, minkälaisen instituution alle – se jää sanomatta. Lauluista ei ole löydettävissä juurikaan luokkavihaa tai vallankumoushaaveita .Asioiden ei edes oleteta muuttuvan yhdessä yössä. Taistelua käydään valistuksen voimin, oikeudenmukaisuuden ja isänmaan puolesta. Suomalainen työväestö lauloi 1900-luvun alussa varsin yleispätevin vapauden, veljeyden ja tasa-arvon ihantein, sanomaan johon jokaisen oli helppo yhtyä

Tarkastelen tutkimuksessa kuinka antroposofinen ihmiskuva ilmenee steinerpedagogisten kasvattajien vuorovaikutuksessa lasten kanssa. Steinerin antroposofisen kehitysvaiheteorian mukaan alle seitsemän vuoden ikäinen lapsi kehittyy työskentelemällä tahtonsa kanssa ja jäljittelemällä ympäristöään Tästä johtuen kasvatuksen nähdäänkin olevan pääasiassa aikuisen itsekasvatusta. Erityisesti olen kiinnostunut siitä, kuinka eettisen ja vapaan persoonan kasvatustavoitteisiin pyritään käytännössä ja kuinka nämä käsitteet ymmärretään. Tarkastelen myös, kuinka steinerkasvattajat pyrkivät säilyttämään lapsen kasvuvoimia kehossa ja hillitsemään niiden siirtymistä päähän. Pohdin, kuinka kehon ja tietoisuuden prosesseja aktivoidaan ja suunnataan vuorovaikutuksessa. Työni on laadullinen tutkimus, joka perustuu etnografiseen aineistoon, puolistrukuroituihin haastatteluihin ja grounded theory- menetelmän soveltavaan käyttöön analyysin tukena. Etnografinen aineisto on kerätty eräässä Helsingin steinerpäiväkodissa osallistuvan havainnoinnin metodilla suoritetun kenttätyön avulla. Aineisto täydentyy lisäksi kolmen eri päiväkodin kasvattajien haastatteluilla. Kasvattajat pyrkivät selittävän ja autoritäärisen ohjaamisen sijaan aktivoimaan lasten alotteellisuutta ja orientoimaan heitä keholliseen jäljittelyyn liittymisen tapana. Neuvottelun ja käsitteellisen keskustelun sijaan kasvattajat pyrkivät herättämään ja suuntaamaan lasten kehollista tietoisuutta itseen ja ympäristöön sosiaalisesti merkittävillä tavoilla. Näin kasvuvoimia estettiin siirtymästä päähän ja tuettiin liittymistä yhteisöön eettisyyden perustana. Lasten älyllistä tietoisuutta pyrittiin hillitsemään samalla kun kasvattajat puolestaan pyrkivät korkeaan tietoisuuteen suhteessa omiin tunteisiinsa, ajatuksiinsa, asenteisiinsa ja toimintaansa. Esitän, että steinerkasvatuksessa ajatus ihmisestä kasvatuksessa ja itsekasvatuksessa muokattavana yhdistyy jäljittelyyn yhtenä eettisen kultivaation tekniikkana. Jäljittelyn painopiste on lapsuudessa tiedostamattomassa päässä janaa, mutta aikuisuudessa se siirtyy tietoiseen päähän. Molemmissa vaiheissa tietoisuus käsitetään myös kehollistuneena ilmiönä: asenteet, tunteet ja ajattelu muokkaavat aisteja ja kehoa ja toisaalta kehollisen toiminnan kautta voidaan työstää asenteita, tunteita ja ajattelua. Jäljittely palveleekin lopulta perimmäistä yksilöllistymistä, jonka päämääränä on hengen vapaus.