Browsing by Title

Tämä maisterintutkielma tarkastelee Suomen toimijuutta Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssissa (Etyk) vuosina 1989–1992. Tarkemmin toimijuutta tutkitaan Etykin sotilaallisten neuvotteluiden eli luottamusta ja turvallisuutta lisääviä (LTL) -toimia ja tavanomaisia asevoimia Euroopassa (TAE) koskevien neuvotteluiden kautta. Tutkielman primääriaineistona toimivat Suomen hallituksen kertomukset vuosilta 1989–1992 sekä ulkoasianministeriön LTL- ja TAE-neuvotteluita koskeva aineistokokonaisuus. Menetelmänä on Margrit Schreierin laadullinen sisällönanalyysi (QCA). Tutkielman teoreettisen viitekehyksen ytimessä on toimijuus, joka määritellään tietyn ryhmän tai yksittäisten ulkopoliittisten toimijoiden toimintana heidän valintojensa, mieltymyksiensä ja ideoidensa kautta. Nämä huomiot toimijuudesta yhdistetään Matti Pesun tutkimuksesta johdettuun ajatukseen ulkopoliittista koulukunnista valtion ulkopoliittisessa diskurssissa. Suomen Etyk-toimijuuden ilmentymiksi tapahtumahistoriasta vuosilta 1989–1992 tunnistettiin aktiivisuus ja yhteistyö. Tapahtumahistoriaa tarkastellessa LTL- ja TAE-neuvottelut nousivat esille korostuneesti, mikä vaikutti tutkielman aiheen tarkempaan rajaukseen. Toimijoista keskiössä oli Suomen neuvotteluvaltuuskunta, joka koostui diplomaateista ja sotilaista. LTL- ja TAE-neuvottelut todettiin merkittäviksi, ja merkittävyyden ytimessä oli Suomen omien turvallisuushuolien puolustaminen. Turvallisuushuolet liittyivät puolustusjärjestelmien eroihin sekä neuvotteluiden merelliseen ja alueelliseen ulottuvuuteen. Suomen toimijoita huolestutti erityisesti Neuvostoliiton aseistuksen siirtyminen Suomen rajojen tuntumaan. Yhteistyön osalta korostuneeseen rooliin nousi NN-ryhmä ja sieltä erityisesti Ruotsi. NN-ryhmän yhteistyössä ilmeni ongelmia muun muassa koordinoinnissa sekä maiden puolustaessa omia etujaan yhteisen edun sijasta. Ryhmä näyttäytyi rutinoituneena työskentelytapana ja jäänteenä historiallisesta jatkumosta, joka tulikin päätökseensä 1990-luvun alussa. Myös Ruotsin kanssa kohdattiin ongelmia NN-ryhmässä, mutta kyseessä oli tulkintani mukaan erillinen ongelmakokonaisuus ja yhteistyö nähtiin Suomen toimijoiden kesken tavoittelemisen arvoisena. Kaksinapaisen maailmanjärjestelmän murtumisella ja sen johdosta syttyneillä kriiseillä oli konkreettisia vaikutuksia sekä neuvotteluihin että niiden ilmapiiriin. Primääriaineistossa esiintyi Pesun määrittelemistä ulkopoliittisista koulukunnista ainoastaan pienvaltiorealisteja ja integrationisteja. Vahvinten pienvaltiorealistista koulukuntaa määritteli käsitys naapuruudesta eli Neuvostoliitosta ja sittemmin Venäjästä, mitä leimasi geopoliittinen realismi. Käsitys naapuruudesta oli myös pienvaltiorealisteja ja integrationisteja eniten erottava tekijä. Integrationisteja vahvinten määritteli heidän Etyk-korostuksensa. Neuvotteluissa oli kyse sekä valtion suvereniteetin kannalta elintärkeistä ominaisuuksista, eli puolustuskyvystä ja siihen liittyvän tiedon jakamisesta, että valtion intressien ytimessä olevasta tulevaisuutta määrittelevästä turvallisuuspolitiikasta. Nämä huomiot selittivät tulkintani mukaan sitä, että neuvotteluihin suhtauduttiin realistisesti kansainvälispoliittisia realiteetteja kunnioittaen.

Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia naapureiden väliset sosiaaliset suhteet ovat ja ovatko ne urbanisoituneita pääkaupunkiseudun läheisyydessä sijaitsevan kaupungin pientaloalueella. Urbanisoitumisella tarkoitetaan tässä tutkielmassa tilanteittain ja rationaalisin syin harkittavaa vuorovaikutusta sekä muodollista, varautunutta ja etäistä kanssakäymistä naapureiden kesken. Tutkielma tarkastelee myös naapuruston asukkaiden erontekoja samassa korttelissa, samalla asuinalueella tai kaupungin muilla asuinalueilla asuviin asukkaisiin nähden. Asuinalueen sijainnin, varallisuuden tai asumismuodon kautta muodostuvat eronteot voivat synnyttää sisäisiä jakoja asukkaiden tai alueiden kesken. Tutkimuksen keskiössä ovat asukkaiden omat kertomukset ja havainnot, jotka on kerätty kahdeksan teemahaastattelun avulla. Haastatellut asukkaat ovat hyväosaisia ja samantyyppisiä sosio-ekonomiselta asemaltaan sekä kulttuurisen että taloudellisen pääoman suhteen. Lähes kaikki haastateltavat ovat korkeakoulutettuja. Se on syntynyt täydennysrakentamisen kautta, ja sen asuinkorttelit edustavat matalaa ja tiivista asuinrakentamista. Tutkimusteoreettisena viitekehyksenä on käytetty aiempia, pääkaupunkiseudulla ja sen kehyskunnassa tehtyjä tutkimuksia: Matti Kortteisen (1982) 80-luvun vantaalaisesta lähiöstä tekemää lisensiaattityötä sekä Johanna Rahusen (2015) espoolaiselta pientaloalueelta. Teoreettisena työkaluna urbanisoitumiskysymyksessä toimii Georg Simmelin teoria, jossa hän tarkastelee kaupunkilaisuuteen, vuorovaikutukseen ja mentaliteettiin liittyviä kysymyksiä. Hän kutsuu suurkaupunkilaisten henkistä suhtautumista varautuneisuudeksi. Kaupunkielämässä itsesuojeluvaisto vaatii negatiivisuutta sosiaaliseen käyttäytymiseen. Toisena teoriana on käytetty Pierre Bourdieun distinktioteoriaa erottautumisesta ja eronteoista. Toimijat eivät tee erottautumista tietoisesti vaan siihen vaikuttaa toimijoiden habitus. Erottelut ja erot määrittelevät sosiaalisen identiteetin ja habitus tuottaa elämäntyylin. Asuinalueiden ja kaupunkien jäsentymistä on mahdollista kuvata asukkaiden tekemien erotteluiden mukaisesti. Tutkimustuloksena voi todeta, että asumismuoto vaikutti naapureiden vuorovaikutuksen määrään ja läheisyyteen. Naapuruussuhteet eivät olleet urbanisoituneita rivitaloasukkaiden keskuudessa. Heidän keskuudessa oli runsaasti vuorovaikutusta ja naapuriavun antoa ja vastaanottamista. Useilla asukkailla oli naapurustossa läheisiä ja luottamuksellisia ystävyyssuhteita. Erillistalojen asukkaiden keskuudessa välit olivat etäisemmät ja muodollisemmat. Asukkaille oli tärkeää, että yksityisyys ja oma rauha säilyi. Erontekoja oli havaittavissa saman taloyhtiön erillistalojen ja rivitalojen välillä. Eroja tehtiin myös viereiseen kerrostalokortteliin sekä muihin kaupungin asuinalueisiin. Erillistaloilla oli korttelissa korkein status. Useat asukkaat liittivät tiettyihin kaupungin asuinalueisiin moniongelmaisuutta ja sitä kautta turvattomuuden tunnetta ja asumisviihtyvyyden puutetta. Naapuruston asukkaat olivat kuitenkin suvaitsevaisia. He eivät pitäneet tärkeinä oman asuinalueensa statusta eikä sitä, että muut asukkaat ovat samalla tasolla taloudellisesti. Kaksikielisessä naapurustossa ei äidinkielelläkään ollut merkitystä vuorovaikutussuhteissa. Naapureiden kanssa seurusteltiin yhtälaisesti riippumatta äidinkielestä.

Naiset ovat useimmiten päävastuussa jokapäiväisestä ansiotyön, lastenhoidon ja kotitöiden sujuvasta yhteensovittamisesta, niin tutkimusten valossa kuin käytännönkin kokemusten mukaan. Mikäli naisten elämän tarkastelussa keskitytään ainoastaan ansiotyöhön, perheeseen ja kotiin liittyviin tehtäviin ja toimintoihin, kuva naisten arkielämän kokonaisuudesta jää vaillinaiseksi. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan naisten arkielämää ja sen eri osa-alueita. Tutkimuksessa laajennetaan tarkastelunäkökulmaa ansiotyön ja perhe-elämän lisäksi naisten vapaa-ajan sisältöä ja sen merkitystä naisten elämänkokonaisuudessa. Tutkimuksessa tarkastellaan sitä, miten naisten arkielämä ja horisontaalinen elämänkokonaisuus rakentuu naistenlehdessä ja millaista naiskuvaa naistenlehdessä rakennetaan aineiston perusteella. Keskeisinä teoreettisina käsitteinä käytetään arkielämän ja naistutkimuksessa paljon käytetyn elämänkokonaisuuden käsitettä. Tutkimus toteutettiin kvalitatiivisena sisällönanalyysinä. Tutkimuksen aineistona on käytetty yhden Suomen luetuimman naistenlehden eli Kodin Kuvalehden vuoden 2010 vuosikerrasta valikoituneita lehtiartikkeleita, joissa haastatellaan eri ikäisiä ja eri taustaisia naisia ja käsitellään naisten elämää. Tutkimuksen aineiston perusteella naiset tekevät usein vaativaakin ansiotyötä, usein yrittäjyyden muodosssa, mutta hoitavat vaivatta myös lapset ja kodin. Ansiotyön ja perhe-elämän yhdistäminen kotitöineen ei ole naistenlehden naisille ongelma tai ainakaan siihen liittyviä haasteita ei tuoda esille lehden artikkeleissa. Kotitöiden osalta nainen hoitaa sekä perinteiset naisten kotityöt kuten ruuanlaiton, siivouksen ja lastenhoidon lisäksi myös ns. miesten työt eli he myös rakentavat ja remontoivat itse kotia. Aineiston naiset nostavat oman puolisonsa panoksen esille arkisten kodin töiden hoitajina. Naistenlehden naisella on aikaa myös omille harrastuksille, kuten liikunnalle ja vapaaehtoistyölle. Kodin Kuvalehti rakentaa tutkimuksen tulosten perusteella kuvaa 'Can do'-naisesta, jolle mikään haaste ei ole mahdoton. Naiset haluavat panostaa sekä työelämään että perheeseen ja kotiin. Naiset eivät kuitenkaan ole superäitejä, jotka hautaavat omat tarpeensa ja tunteensa. Ainakin naiset ovat panostaneet oman ajan ottamiseen suhteen, mikä kuluu erilaisissa harrastuksissa. Täysin itsekkäitä naiset eivät tässäkään asiassa ole, sillä aineiston perusteella naisten harrastukset painottuvat toisten auttamiseen vapaaehtoistyön kautta.

Tutkielma kuuluu työelämän tutkimuksen alaan. Se käsittelee seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen työyhteisössä liitettyjä normeja sekä keinoja edistää sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta työyhteisössä ottaen huomioon myös sukupuolen moninaisuuden. Tutkielman kontekstina ovat seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuutta koskevan yhteiskunnallisen keskustelun aktivoituminen 2000-luvulla sekä työelämää säätelevän lainsäädännön muutokset, jotka asettavat työnantajille muodollisia velvoitteita edistää yhdenvertaisuutta. Kyseessä on laadullinen tutkimus, jonka aineistona on viisi haastattelua. Haastateltavat ovat seksuaalivähemmistöön kuuluvia naisia, joista kukin työskenteli haastatteluhetkellä tai sitä aiemmin suorittavassa työssä. Haastateltavien koulutustaso on matala. Haastateltavien valinta koulutustaustan ja työtehtävien laadun perusteella perustuu pyrkimykseen tehdä työelämän tutkimuksessa näkyväksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemuksia ei-akateemisissa ammateissa. Tutkielmassa hyödynnetään myös kirjoittajan pitämän Sukupuolen moninaisuus näkyväksi työelämässä – konkreettisia keinoja etsimässä -työpajan tuloksia. Tutkielma kuvaa sitä, miten seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuoleen liittyvät normit ilmenevät työyhteisön sosiaalisessa vuorovaikutuksessa sekä millä tavoin sukupuoleen ja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät normit ovat yhteydessä toisiinsa. Sukupuoliodotukset ovat usein seksualisoituja, ja seksuaalisuuden sääntelyyn liittyy sukupuolinormeja. Seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvät normit ja sosiaaliset rakenteet ovat kytköksissä työntekijöiden hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen sukupuolinormien tavoin. Avoimuuteen ja salaamiseen usein liittyvä stressi ja paine tuovat seksuaalivähemmistöjen työhyvinvointiin ja koettuun työilmapiiriin oman ulottuvuutensa. Seksuaaliseen suuntautumiseen tai sukupuoli-identiteettiin liittyvien kokemusten vaikutukset työssä jaksamiseen ja terveyteen ovat melko tutkimaton alue Suomessa. Aineisto osoittaa, että työyhteisön arjessa sukupuolta tuotetaan ja sukupuolten kulttuurisia rajoja määritellään monissa sellaisissa käytännöissä, joita ei perinteisesti ole säädelty virallisesti ja joiden normatiivista merkitystä ei ole aina havaittu työorganisaatioissa. Tällaisia käytäntöjä ovat esimerkiksi työntekijöiden väliset sosiaaliset suhteet ja työyhteisön epäviralliset puhetavat. Jotta työelämän bsukupuolittuneita ja heteronormatiivisia rakenteita voidaan purkaa ja työelämän yhdenvertaisuutta edistää, on kiinnitettävä huomiota myös näihin epävirallisiin ja joskus vaikeasti hahmotettaviin kulttuurisiin käytänteisiin, ei ainoastaan työelämän viralliseen säätelyyn. Johtopäätöksissä eritellään konkreettisia keinoja hetero- ja sukupuolinormien purkamiseksi työyhteisöissä sekä pohditaan 1.1.2015 voimaan tulleiden yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolakien muutosten merkitystä yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiselle tulevaisuuden työelämässä. Tasa-arvolaki kieltää muun muassa sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän ja velvoittaa työnantajat, viranomaiset ja koulutuksen järjestäjät ennaltaehkäisemään tällaista syrjintää. Yhdenvertaisuuslaki kieltää syrjinnän muilla kuin sukupuoleen liittyvillä perusteilla ja velvoittaa työnantajat, viranomaiset ja koulutuksen järjestäjät edistämään yhdenvertaisuutta muun muassa seksuaaliseen suuntautumiseen liittyen.

Tutkielmassa tarkasteltiin, minkälaisia merkityksiä suomalaiset naisamatöörinyrkkeilijät ja nyrkkeilyvalmentajat antoivat puheessaan ruumiillisuudelle, sukupuolelle ja nyrkkeilyn maskuliinisuudelle, sekä minkälaisia kannanottoja naisnyrkkeilijät ja nyrkkeilyvalmentajat esittivät naisten roolista nyrkkeilyssä ja minkälaisena suomalaisen naisnyrkkeilyn asema näyttäytyi. Ruumiillisuuden tarkastelussa pyrittiin selvittämään, miten ruumiillisuus merkityksellistyi nyrkkeilyssä ja mistä nyrkkeilyn fyysinen pääoma (Bourdieu, 1984) muodostui diskursseissa. Naisnyrkkeilyä koskevaa tutkimusta on olemassa hyvin vähän, ja valtaosa nyrkkeilytutkimuksesta koskee ainoastaan miehiä. Naisnyrkkeily on ollut historiallisesti miesten laji ja yleistyessään se on kohdannut voimakasta vastustusta ja sitä on kritisoitu suomalaisessakin mediassa. Suomessa naisnyrkkeily sallittiin virallisesti vuonna 1988. Tutkielman lähestymistapana on kriittinen diskurssianalyysi, jossa pyritään tuomaan esiin sosiaalisia epäkohtia, kuten sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta ja epätasa-arvoa. Aineistona oli 10 suomalaisen amatööritasolla kilpailevan tai kilpailleen naisamatöörinyrkkeilijän sekä kolmen nyrkkeilyvalmentajan teemahaastattelut. Yhteiset haastatteluteemat koskivat nyrkkeilyn maskuliinisuutta, naisten asemaa nyrkkeilyssä ja ruumiillisuuden merkitystä nyrkkeilyssä. Lisäksi nyrkkeilijöiden teemoihin kuului vuoden 2012 varustekiista hameen pakollisuudesta sekä nyrkkeily muille elämän osa-alueille heijastuvana, ja valmentajien teemoihin kuului valmennustausta. Nyrkkeilijän nopeus ja ketteryys merkityksellistyivät aineistossa tärkeimmiksi nyrkkeilijän ominaisuuksiksi. Tulos poikkeaa aiemmasta miesnyrkkeilytutkimuksesta, jossa ruumiillinen pääoma on perinteisesti sijoitettu vahvaan ja lihaksikkaaseen miesruumiiseen. Ruumiillisuus merkityksellistyi aineistossa myös itsevarmuuden kasvun ja toisaalta syömishäiriöden kautta. Naisnyrkkeilijöiden puheessa ilmeni myös ristiriitaisuutta nyrkkeilyssä ja muualla yhteiskunnassa arvostetun ruumiillisen pääoman välillä. Aineistosta oli löydettävissä neljä erilaista sukupuolidiskurssia ja naisnyrkkeilyn aseman parantumisesta kertova muutosdiskurssi. Sukupuolta rakennettiin pääosin essentialistisesta diskurssista käsin, jossa sukupuolen nähtiin tuottavan eroa nyrkkeilijän taidoissa, voimassa ja luonteessa. Rakenteellisessa diskurssissa painotettiin nais- ja miesnyrkkeilyn epätasa-arvoista asemaa Suomessa. Esimerkkinä käytettiin nyrkkeilyseuroja, joihin ei oteta naisia jäseniksi. Lisäksi sosialisaatiodiskurssissa sukupuoli nähtiin kulttuurisen kasvatuksen tuloksena, ja sosiaalisen konstruktionismin diskurssisssa sukupuoli merkityksellistyi sosiaalisena rakenteena, jota performoidaan ja uusinnetaan nyrkkeilyn sosiaalisissa käytännöissä.

Tässä pro gradu –tutkielmassa perehdytään Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston Naiset, rauha ja turvallisuus –teemaisten päätöslauselmien 2106 ja 2122 valtapoliittisiin ulottuvuuksiin fokuksena sukupuolinäkökulma kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden kontekstissa. Tarkoituksena on tarkastella kriittisesti sitä todellisuutta sukupuolesta sekä kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden järjestämisen normeista, jota päätöslauselmien tekstit ilmentävät. YK:n turvallisuusneuvostossa hyväksyttiin vuonna 2000 käänteentekevänä sukupuolten tasa-arvon ja kestävän rauhanrakennuksen kannalta ylistetty päätöslauselma 1325, joka linjasi sukupuolinäkökulman strategisena työkaluna kaikkeen konfliktinratkaisuun ja rauhanrakentamiseen sovellettavana keinona naisten syrjinnän ja naisiin kohdistuvan väkivallan kitkemiseksi konfliktitilanteissa, sekä kestävän rauhan rakentamiseksi konfliktinjälkeisissä yhteiskunnissa. Päätöslauselman implementaatio osoittautui kuitenkin haasteelliseksi muun muassa sen vuoksi, että resoluution kritisoitiin uusintavan niitä sukupuolisuuden ja militarismin normeja, joita se pyrkii kitkemään. Uusimmat resoluutiot 2106 ja 2122 hyväksyttiin tavoitteena tehostaa Naiset, rauha ja turvallisuus –agendan implementaatiota korjaamalla aiempien päätöslauselmien puutteita ja ristiriitaisuuksia. Laura J. Shepherd on tutkinut jälkistrukturalistisen feministisen teoriakehyksen näkökulmasta päätöslauselman 1325 tekstin ilmentämiä sosiaalisia ja yhteiskunnallisia diskursseja, eli tekstistä tulkittavia kulttuurisia merkityksiä ja normeja, joihin voi olettaa sisältyvän vallankäyttöä. Shepherd nojaa Michel Foucaultin jälkistrukturalistiseen teoriaan valtanormien ilmenemisestä ja normalisoinnista yhteiskunnassa sekä Judith Butlerin käsitykseen sukupuolinormien performatiivisuudesta. Performatiivinen sukupuolikäsityksen mukaan kaksijakoisen sukupuolisuuden normeja tuotetaan jatkuvasti sosiaalisessa kanssakäymisessä niin, että miehille normaalina sukupuolisuutena mielletään voimaan ja valtaan liittyvä maskuliininen normi, kun taas nainen ilmentää objektiivista ja heikkoa feminiinistä sukupuolisuutta, yhteiskunnan 'toista'. Shepherd näkee nämä sukupuolinormit keskeisinä sodan ja militarismin oikeutuksessa ja kansainvälisen uusliberalistisen maailmanjärjestyksen tuottamisessa ja ylläpitämisessä. Feministisen jälkistrukturalistisen kritiikin mukaan Naiset, rauha ja turvallisuus –päätöslauselmien sukupuolten tasa-arvon ja rauhanrakennuksen tavoitteet eivät voi toteutua niin kauan, kuin päätöslauselmat perustuvat hegemoniselle maskuliiniselle ja militaristiselle maailmanjärjestykselle, ja tuottavat normatiivisia käsityksiä sukupuolisuudesta, rauhasta ja turvallisuudesta. Keskeisenä tuloksena analyysin perusteella nähdään, että vaikka uusimmissa päätöslauselmissa on edistetty esimerkiksi diskurssia naisesta aktiivisena toimijana perinteisen uhrikäsityksen sijaan, löytyy päätöslauselmateksteistä silti edelleen diskursseja, jotka pitävät yllä perinteisiä sukupuolirooleja ja käsitystä naisesta kansainvälisen politiikan toisena ja toiminnan kohteena. Lisäksi sukupuolinäkökulman soveltaminen rauhanrakennuksessa käsitetään edelleen pitkälti naisnäkökulmana. Konfliktialueiden naistoimijat esitetään ensisijaisesti siviiliyhteiskunnan kontekstissa eikä maailmanpolitiikan vallan keskiössä. Analyysin perusteella Naiset, rauha ja turvallisuus –päätöslauselmat pyrkivät edistämään normatiivista käsitystä siitä, mikä on oikea tapa rakentaa kansainvälistä rauhaa ja turvallisuutta. Rakentaminen tapahtuu turvallisuusneuvoston piirissä pitkälti liberaalin demokratian ihanteen ja valtiosuvereniteetin kunnioittamisen ehdoilla. Paradoksaalista on, että kansainvälinen rauhan takeena nähdään militaristinen toiminta.

Naisiin kohdistuva väkivalta on tunnustettu ihmisoikeuskysymys. Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee sukupuolittuneen väkivallan tunnistamisen ja kohtaamisen haasteita sosiaalityössä. Tutkimuksessa tarkastellaan väkivaltatyötä sosiaalitoimessa ja sosiaalityöntekijöiden näkemyksiä omista naisiin kohdistuvan väkivallan tunnistamisen ja kohtaamisen kyvyistä ja resursseistaan. Tutkimuskysymykset ovat: 1) Mitkä ovat sosiaalityöntekijöiden mukaan naisiin kohdistuvan väkivallan tunnistamisen ja kohtaamisen haasteet heidän omassa työssään? sekä 2) Millaisiksi sosiaalialan ammattilaiset kokevat valmiutensa naisiin kohdistuvan väkivallan tunnistamiseen ja kohtaamiseen? Tutkimuksen tärkein teoreettinen lähtökohta on feministinen sosiaalityö, jonka avulla huomioidaan naisen yksityiset kokemukset yhteiskunnallisessa kontekstissa ja tarkastellaan naisen asemaa niiden kautta. Tutkimuksessa naisiin kohdistuvaa väkivaltaa käsitellään yhteiskunnallisena ongelmana sekä epätasa-arvon aiheuttajana ja tuotteena. Tutkimus on kvalitatiivinen ja se on toteutettu Facebookissa toimivan Sosiaalityön uraverkosto -ryhmän kautta. Tutkimuksessa määritellään naisiin kohdistuvan väkivallan muotoja, parisuhdeväkivallan dynamiikkaa, väkivallan tunnistamista ja kohtaamista, sen seurauksia, sekä väkivaltaa kohdanneen naisen voimaantumista. Sosiaalityön uraverkosto -ryhmän kautta kyselyyn vastanneiden sosiaalityöntekijöiden vastauksia analysoidaan teoriaohjaavaa sisällönanalyysia käyttäen, eli kyselystä saatu tieto liitetään jo tunnettuihin teoreettisiin käsitteisiin. Kyselyn vastauksien ja aiemman tiedon perusteella syntyy kolme johtopäätöstä: Ensimmäiseksi, kuntien tulisi laajentaa yhteistyötä paikallisten ja valtakunnallisten kolmannen sektorin toimijoiden kanssa, jotta monipuolinen väkivaltaosaaminen saataisiin paremmin hyödynnettyä. Toiseksi, sosiaalityöntekijöiden kouluttaminen, ohjemateriaalin tuottaminen ja lisäinformaation helposti saatavilla oleminen ovat konkreettisia tekoja, joilla sosiaalityöntekijöiden tekemää väkivaltatyötä voitaisiin parantaa oppilaitoksissa, työpaikoissa ja kunnissa. Kolmas johtopäätös on se, että lähisuhdeväkivaltaa lukuun ottamatta naisiin kohdistuva väkivalta on vielä käsitteenä tuntematon sosiaalityön kenttätyössä. Itse asiassa naisiin kohdistuva väkivalta tulkitaan edelleen myös Suomessa synonyymiksi lähisuhdeväkivallalle. Sukupuolineutraali sanavalinta jättää huomiotta monia naisiin kohdistuvan väkivallan muotoja ja ilmiöitä. Kun ongelmia ei tunnisteta eikä niistä puhuta, myös resurssien puute kyseisten ongelmien ehkäisemiseksi saattaa jäädä huomiotta.

Tutkimuksessa tarkastellaan Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälistä naistenvuotta vuonna 1975 ja vuoden viettoa Suomessa. Keskiössä on valtioneuvoston kanslian asettama YK:n kansainvälisen naistenvuoden komitea, joka toimi vuosina 1974-1976. Aihetta tarkastellaan kahdesta näkökulmasta: siitä, miten kansalaisjärjestöt olivat mukana ja miten Yhdistyneiden Kansakuntien keskiöön nousseet kehityskysymykset näkyivät vuoden vietossa. Tutkimuksen taustalla oli halu ymmärtää, miten naiset ja naisten oikeudet nousivat kehitysyhteistyön keskiöön kansainvälisen naistenvuoden ja sitä seuranneen naisten vuosikymmenen 1976-1985 myötä. Vuotta tarkastellaan tämän kehityksen lähtölaukauksena. Teoreettisena lähtökohtana on Mary Kaldorin teoria globaalista kansalaisyhteiskunnasta. Kaldorin mukaan kansalaisyhteiskunta löydettiin uudelleen 1960- ja 1970-lukujen taitteessa ja keskiössä olivat naisten oikeuksien kaltaiset kysymykset. Lähteinä työssä on käytetty YK:n kansainvälisen naistenvuoden komitean arkistoa. Täydentävinä lähteinä on käytetty kolmen keskeisen kansalaisjärjestön toimintakertomuksia sekä aihetta sivuavaa kirjallisuutta, kuten aikalaiskirjallisuutta, järjestöjen historiikkeja, muistelmia ja kehitysyhteistyötä käsittelevää kirjallisuutta. Kansainvälisen naistenvuoden komiteassa oli yhteensä 23 jäsentä ja varajäsenet, jotka edustivat niin poliittisia puolueita, etu- ja kansalaisjärjestöjä ja virkamieskuntaa. Lisäksi komitea teki yhteistyötä muun muassa tasa-arvoasiain neuvottelukunnan, kouluviranomaisten ja ulkoministeriön kehitysyhteistyöosaston kanssa. Komitean työhön kuuluivat muun muassa ohjelman laatiminen ja eri tahojen avustaminen vuoden vietossa, vuoden teemojen tunnetuksi tekeminen sekä raportin laatiminen vuoden vietosta. Lisäksi komitealle asetettiin erityisesti Suomen oloihin ja teemaan tasa-arvo liittyviä tavoitteita, joita olivat muun muassa sukupuolten välisen tasa-arvon lisääminen koulutuksessa sekä naisten palkkauskysymykset. Komitean työstä huolimatta tasa-arvon teemat eivät nousseet yleiseksi keskustelunaiheeksi. Komitean vaatimat muutokset eivät saavuttaneet vastakaikua vuoden aikana. Työnsä lopuksi komitea laati työstään raportin, jossa se teki myös suosituksia tulevaisuutta varten. Myös komitean sisällä kiinnostus komitean toimintaan vaihteli. Tällöin erityisesti aktiivisempien jäsenten ja komitean alaisen työvaliokunnan rooli korostuivat. Ristiriidat komitean työssä jäivät vähäisiksi. Komitea halusi toimia ensisijaisesti koordinoivana ja ideoita antavana elimenä kansalaisjärjestöille. Mukana olleiden järjestöjen toimintaa kartoitettiin vuoden lopuksi järjestökyselyllä. Erityisesti puolueiden naisjärjestöt sekä muut naisjärjestöt osallistuivat aktiivisesti vuoden viettoon muun muassa järjestämällä keskustelutilaisuuksia ja julkaisutoiminnalla. Komitea oli tyytyväinen osallistuneiden järjestöjen panokseen mutta kritisoi esimerkiksi puoluejärjestöjen poisjääntiä.Vaikka vuoden vietossa keskityttiin tasa-arvon teemaan, esiintyi myös kehityksen teema komitean ja järjestöjen työssä. Merkittävin aktiviteetti oli keräys 'Afrikan naisen kehitystilin' hyväksi. Useat järjestöt kiittelivät asiasta saatua tietoa, minkä lisäksi osa aloitti teemaan liittyviä aktiviteetteja naistenvuotta seuranneina vuosina. Vaikka vuoden merkitys Suomessa jäi pieneksi, sijoittuu se osaksi laajempaa kansainvälistä kehystä. Kansainväliset kontaktit olivat tärkeitä niin komitealle kuin järjestöille naistenvuoden aikana. YK:ssa se käynnisti sarjan naisten asemaa käsitelleitä konferensseja, joissa eri maiden edustajien oli mahdollista tavata ja verkostoitua. Ulkoasiainministeriö alkoi 1970-luvulla jakaa kansalaisjärjestöille tukea kehitysyhteistyön toteutukseen, jonka myötä useat naistenvuoden viettoon osallistuneet järjestöt alkoivat toteuttaa omia kehitysyhteistyön projektejaan.

Tämä tutkimus käsittelee poliitikkojen esittämistä ja sukupuolta sosiaalisen median alusta Instagramissa. Nykyajan poliittiseen viestintään vaikuttavat sosiaalisen median nousu sekä ilmiöinä meditoituminen ja henkilöityminen. Suomalaisessa politiikassa vallitsevat edelleen maskuliinisen esittämisen mallit, mutta naisten kipuaminen politiikan ylimmille johtopaikoille on saanut uuden harppauksen Marinin hallituksen naisvetoisuuden myötä. Siksi juuri nyt on tärkeää ymmärtää johtavien naisten vastauksia medioitumisen ja henkilöitymisen trendeihin, sosiaalisen median aitouden olettamuksiin sekä naisiin miehisellä politiikan areenalla kohdistuvaan kaksoisroolin ongelmaan. Nämä Marinin hallitusviisikon tavat esiintyä voivat vaikuttaa politiikassa sukupuolten valta-asetelmiin merkittävästi. Nimenomaan Instagramiin julkaistun sisällön analysointi kertoo paitsi alustan ominaispiirteistä poliittiselle viestinnälle, myös visuaalisten valintojen merkityksestä identiteettiä rakentavina tekijöinä. Sisällönanalyysia metodina hyödyntäen tutkimus analysoi näytteen hallitusviisikon Instagram-sisällöstä, käyttäen sekä määrällistä että laadullista analyysia. Aineistosta nostetaan esiin hallituspuolueiden puheenjohtajien sisällön keskeiset ulottuvuudet: virallisuuden ja epävirallisuuden ulottuvuus, läheisyyden ja etäisyyden ulottuvuus sekä sukupuolen esittämisen spektri. Analyysi osoittaa viisikon suosivan epävirallista, katsojan etäällä pitävää, joko sukupuolineutraalia tai feminiinistä esittämistä. Tuloksen voidaan nähdä olevan vastaus tarjota katsojille sosiaaliselta medialta odotettua henkilökohtaisempaa sisältöä, kuitenkin sen poliittiseen viestiin kytkien. Näyttää myös siltä, että naispoliitikot kokevat edelleen tarvetta mukautua politiikan maskuliinisiin normeihin ja yhtä aikaa vastata perinteisiin naisiin kohdistuviin esittämisvaatimuksiin.

Sosiaalista mediaa hyödyntävistä naisten uraverkostoista on tullut suosittuja Suomessa, mutta niitä on ehditty tutkia vasta vähän. Tutkielma kysyykin, millaisesta ilmiöstä näissä ryhmissä on kyse. Kysymystä lähestytään käyttäen esimerkkinä lähes 34 000 jäsenen Facebook-ryhmää Ompeluseuraa, jossa naiset ja sukupuolivähemmistöt keskustelevat työelämään liittyvistä kysymyksistä. Ompeluseura on myös esimerkki siitä, miten vapaaehtoisilla ylläpitäjillä on keskeinen rooli verkkoyhteisöjen rakentajina. Viime vuosina ylläpitämisen tutkimus on keskittynyt sosiaalisen median alustojen vastuuseen sekä kaupalliseen moderointiin. Tutkielma paikkaa tätä aukkoa kysyessään, miten naisten uraryhmiä ylläpidetään sosiaalisessa mediassa ihmisen ja teknologian yhteistyössä. Tutkielman keskeisenä teoreettisena viitekehyksenä toimi Jenny Preecen määritelmä verkkoyhteisöjen luonteesta. Tätä määritelmää täydennetään muun muassa Barry Wellmanin verkostotutkimukseen perustuvalla lähestymistavalla. Ompeluseuraa tarkastellaan osana sosiaalista mediaa hyödyntävää feminististä aktivismia käyttäen erityisesti Katie Blevinsin määritelmää sosiaalisen median feminististä tietoisuutta levittävistä yhteisöistä. Vapaaehtoista ylläpitämistä tarkastellaan hoivan logiikan käsitteen kautta. Käsite perustuu Annemarie Molin työhön, jota Minna Ruckenstein ja Linda Lisa Maria Turunen ovat kehittäneet tutkiessaan kaupallista moderointia. Hoivan logiikkaa noudattavassa ylläpitämisessä päätöksiä pohditaan vuorovaikutuksessa ajatellen yhteisön kulttuuria. Tutkielman aineistona toimivat Ompeluseuran perustajien, ylläpitäjien ja jäsenten teemahaastattelut. Analyysimenetelmänä toimi teemoittelu, jonka avulla pyrittiin tarkastelemaan erityisesti Ompeluseuran luonnetta, tavoitteita, ryhmän merkitystä haastateltaville, osallistumisen motiiveja sekä ylläpidon logiikkaa. Myös sukupuolen ja alustan merkitystä analysoitiin omina teemoinaan. Ompeluseuraa voi pitää luonteeltaan verkkoyhteisönä, joka on muovautunut yhteisen kiinnostuksen kohteen ympärille. Ryhmän jäsenet hakivat Ompeluseurasta vertaistukea ja tietoa. Vuorovaikutusta ohjasi vahvasti Nancy Baymin kuvaama ystävällisyyden etiikka, jossa jäsenet pyrkivät välttämään konflikteja. Ompeluseuraa voi pitää myös sosiaalista mediaa hyödyntävänä feminististä tietoisuutta levittävänä yhteisönä. Ryhmän selvä yhteinen tarkoitus oli tasa-arvon edistäminen työelämässä. Tähän pyrittiin erityisesti tukemalla yksilöitä, vaikka toiminnan toivottiin edesauttavan myös laajempaa yhteiskunnallista muutosta. Vaikka voimaannuttamisen kohteena olivat yksilöt, ylläpitämisen kohteena oli yhteisö. Ylläpitämisen keskeiseksi tavoitteeksi oli muodostunut Ompeluseuran hyvähenkiseksi kuvaillun kulttuurin vaaliminen hoivan logiikan keinoja noudattaen. Myös jäsenet osallistuivat tähän hoivaamiseen aktiivisesti. Tutkielma laajentaa kuvaa erityisesti tavoista, joilla vapaaehtoiset ylläpitäjät hoivaavat yhteiskunnallista yhteisöä, joka ei ole järjestäytynyt. Feministisyys oli keskeinen osa ryhmän luonnetta, mutta liian poliittisuuden pelättiin myös vaarantavan hoivan kohteen eli Ompeluseuran hengen. Hoiva oli tässä suhteessa monimutkaista tasapainoilua. Tutkielma täydentää myös kuvaa verkkoyhteisöjen ylläpitäjien, jäsenten ja alustan välisestä vuorovaikutuksesta. Facebook nähtiin Ompeluseuran synnyn ja kasvun mahdollistaja, mutta se loi myös haasteita hoivalle. Haastateltavat halusivat suojella ryhmää Facebookin kehnona pitämältään keskustelukulttuurilta. Alustan algoritmit taas näyttäytyivät arvaamattomana toimijana hoivan prosesseissa.