Browsing by Title

Maailmantalouden integraation myötä verokilpailusta on tullut aiempaa tärkeämpi tutkimuskohde taloustieteissä. Kun tuotannontekijöiden — pääoman, yritysten ja työvoiman — kansainvälinen liikkuvuus kasvaa, ne voivat helpommin välttää verot. Talouden integraation takia kansallisvaltiot voivat joutua tekemään talouspoliittisia päätöksiä, joita ne eivät tekisi, jos tuotannontekijät eivät voisi liikkua maasta toiseen. Tutkielmassa tarkastellaan, mihin erilaiset mallit ennustavat verokilpailun johtavan. Perinteisissä neoklassisissa malleissa, kuten Zodrow'n ja Mieszowskin (1986) verokilpailun perusmallissa, verokilpailu johtaa liian alhaisiin pääomaveroasteisiin ja julkishyödykkeiden alitarjontaan. Verojen harmonisointi lisää näissä malleissa kaikkien maiden hyvinvointia. Ns. Leviathan-malleissa taas verokilpailu nähdään hyvänä asiana, sillä se tehostaa julkisten varojen käyttöä ja hillitsee päätöksentekijöiden oman edun tavoittelua. Vaikka tutkielmassa luodaan yleinen katsaus erilaisiin fiskaalisen kilpailun muotoihin, pääpaino on Baldwinin ja Krugmanin (2004) uuden talousmaantieteen mallin esittelyssä. Heidän mukaansa tilastot osoittavat, että klassiset mallit eivät pysty selittämään todellisuutta. Devereux et al:n (2002) tilastojen mukaan talouden integraatio ei ole johtanut yritysveroasteiden alentumiseen Euroopassa viimeisten 40 vuoden aikana. Baldwin ja Krugman (2004) tutkivat hyödykemarkkinoiden integraation vaikutusta verokilpailuun ja tuotannon sijaintiin. Malli poikkeaa klassisista malleista oleellisesti siinä, että kilpailu on monopolististä, tuotannon skaalatulot ovat kasvavat ja ulkomaankaupasta aiheutuu kustannuksia. Malli ennustaa, että kun kuljetuskustannukset ovat tarpeeksi alhaiset, yritykset keskittyvät vain yhteen maahan. Tuotannon kasaantumisen takia yrittäjä ansaitsee teollistuneessa ydinmaassa korkeampaa reaalipalkkaa, minkä ansiosta ydinmaa voi periä korkeampia veroja. Mallin mukaan verokilpailu ei siis välttämättä johdakaan kilpajuoksuun pohjalle veroasteissa. Lisäksi verojen harmonisointi voi vähentää joko toisen tai molempien maiden hyvinvointia. Jos Baldwin ja Krugman (2004) ovat oikeassa, yritysverojen harmonisointi Euroopassa ei ole suotavaa. Verokilpailua on kuitenkin tutkittu empiirisesti vielä niin vähän, että on liian aikaista vetää varmoja johtopäätöksiä. Lisäksi tilanne voi muuttua hyödykemarkkinakilpailun kasvaessa tai kuljetuskustannusten alentuessa.

Tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella suomalaista muotiblogikulttuuria kriittisestä näkökulmasta ja pohtia syitä muotiblogien kirjoittamisen taustalla. Huomattava osa suomalaisista yksityishenkilöiden ylläpitämistä blogeista keskittyy kirjoittajansa vaatteiden, pukeutumistyylin sekä muiden kulutustottumusten esittelyyn. Ilmiö on kiinnostava, sillä sosiaalisen median nousun myötä keskustelu blogikulttuurista näyttää usein liittyvän blogien yhteiskunnalliseen potentiaaliin. Esimerkiksi maissa, joissa journalistinen vapaus on rajoitettu, yksityisten kansalaisten blogit ovat osoittautuneet tärkeiksi ilmaisukanaviksi. Työn keskeisenä lähtökohtana on ajatus, jonka mukaan muotiblogit liittyvät läheisesti itsensä esittämiseen ja eräänlaisen ideaalin verkkominän tai -identiteetin rakentamiseen. Muotiblogin tehtävänä on toimia kirjoittajansa minäesityksen näyttämönä. Tutkimuskysymykset ovat seuraavat: 1. Miksi muotiblogit ovat sellaisia kuin ovat? 2. Millä tavoin muotiblogien kirjoittajat esittävät blogeissa itseään? Tutkimuksen aineisto koostuu viiden suositun suomalaisen muotiblogin merkinnöistä aikavälillä 1.–14.2.2012. Blogimerkinnät sisälsivät sekä kirjoitettua tekstiä että valokuvamateriaalia. Aineistoa analysoitiin sekä laadullisen lähiluvun että kuva-analyysin keinoin. Muotiblogien kirjoittajat paljastavat blogeissaan kasvonsa, nimensä, ikänsä ja asuinpaikkansa. Nämä arkiset identiteetin määreet toimivat blogissa tuotetun minäesityksen rakenteellisena perustana. Blogimerkintöjen teksteissä käsitellään muodin, pukeutumisen ja kulutuksen lisäksi muita arkisen elämän osa-alueita. Blogeissa tuotettu minäesitys muodostuu pitkälti arkisen toiminnan kuvailun ja itsestä kerrotun tarinan kautta ja syvenee jokaisen julkaistun blogimerkinnän myötä. Kyseessä on kuitenkin eräänlainen lavastettu arki, sillä tosiasiassa bloggaaja paljastaa yleisölleen vain tarkoin rajatun osa-alueen virtuaalimaailman ulkopuolisesta elämästä. Kyse on ikään kuin tosi-televisio-ohjelmasta, jonka esiintyjä toimii samalla myös ohjelman kuvaajana, tuottajana ja leikkaajana pyrkimyksenään näyttää ohjelman päähenkilö mahdollisimman ihanteellisessa valossa. Erityisen selvästi tämä näkyy tarkasteltaessa blogeissa julkaistua kuvamateriaalia. Valokuvien tehtävänä on kuvata paitsi arkea blogia kirjoittavan henkilön perspektiivistä, myös kirjoittajaa itseään. Blogeissa julkaistut omakuvat esittävät kohteensa huoliteltuna ja harkitusti kameralle poseeraten. Valokuvien tarkoituksena on siten asukokonaisuuksien esittelyn sijaan pikemminkin esitellä vaatteiden kantajaa. Kirjoittajien pyrkimys rakentaa blogeissaan niin sanottu ideaaliminä tarjoaa osaselityksen siihen, miksi muotiblogit ovat sellaisia kuin ovat. Muita mahdollisia osaselityksiä ovat blogien teknologiset ominaisuudet sekä muotiblogikulttuurin kaupallistuminen, sillä yhä useampi muotibloggaaja hyötyy blogistaan taloudellisesti.

Tässä tutkielmassa tutkimuksen kohteena ovat päästökauppa, sen kustannustehokkuus sekä markkinaepätäydellisyyksien vaikutus päästökaupan toimintaan taloustieteellisestä näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on tarkastella päästökaupan perusteita teoreettisesti ja selvittää, onko päästökauppa toimivin ja kustannustehokkain menetelmä päästöjen kontrolloimiseksi. Lisäksi tutkitaan, miten markkinavoima ja epävarmuus vaikuttavat päästökaupassa mukana olevan yrityksen tuotantoon ja päästöjen vähentämiseen. Tutkielma pohjautuu vuonna 2010 hyväksyttyyn kandidaatin tutkielmaani, jota olen tässä yhteydessä laajentanut ja muokannut pro gradu –tutkielmaan sopivaksi. Aiemmat osat työstä perustuvat pääasiassa taloustieteen kirjallisuudessa esiin nousseisiin näkökohtiin. Nyt kerätty uusi aineisto sisältää lähinnä vuoden 2000 jälkeen julkaistuja artikkeleja, painottuen suurimmaksi osaksi viime aikaisimpiin tutkimuksiin. Kaikki tutkielmassa käytettävät matemaattiset mallit perustuvat yrityksen voiton maksimoinnille. Päästökaupan tavoitteena on tuottaa yhteiskunnan haluama vähennys päästöihin mahdollisimman kustannustehokkaasti. Päästökauppa johtaa kustannustehokkaaseen lopputulokseen, kun yritykset saavat itse minimoida päästöjen vähentämisen kustannukset. Päästöihin yritykset voivat vaikuttaa investoimalla tehokkaampaan puhdistusteknologiaan, vähentämällä tuotantoa tai käymällä kauppaa päästöluvilla. Kaupankäynnin seurauksena muodostuva päästöluvan hinta ja yrityksen rajapuhdistuskustannukset ohjaavat yrityksiä valintojen tekemisessä. Kiintiökauppajärjestelmien kustannustehokkuutta käsitellään tutkielmassa pääosin Tietenbergin (2006) julkaisun pohjalta. Tulosten perusteella päästöjen kustannustehokas vähentäminen riippuu saasteiden leviämisestä ja ympäristöön kasautumisesta. Päästöjen kasautuessa päästökontrollia on jatkuvasti kiristettävä. Kaikki kolme kiintiökauppajärjestelmää johtavat oikein mitoitettuna kustannustehokkaaseen lopputulokseen. Ohjauskeinojen keskinäinen vertailu osoittaa, että päästökauppa on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kustannustehokkain keino päästöjen vähentämiseen kuin määrärajoite tai päästövero. Päästökaupan kustannustehokkuus ja siitä saatavat hyödyt perustuvat oletukseen tuotanto- ja päästölupamarkkinoiden täydellisyydestä. Reaalimaailmassa markkinat toimivat kuitenkin epätäydellisesti, joten ehto kustannustehokkuudelle voi jäädä toteutumatta. Kaikki kolme työssä esiteltävää markkinaepätäydellisyyttä heikentävät päästökaupan toimintaa. Transaktiokustannukset ja epävarmuus laskevat muun muassa päästökaupan volyymia ja markkinavoima yritysten kannustin investoida puhdistusteknologiaan. Päästökaupan toiminnan parantamiseksi järjestelmästä tulisi luoda mahdollisimman joustava ja yksinkertainen sekä sillä tulisi olla selkeät ja pysyvät säännöt. Päästöluvat olisi paras jakaa huutokauppaamalla ja kaupankäynnin luvilla tulisi olla yksinkertaista ja nopeaa. Markkinoiden kilpailullisuutta pitäisi edistää ja julkisen vallan tulisi puuttua markkinoiden toimintaan mahdollisimman vähän. Täydellisen kilpailun päästölupamarkkinoita tutkitaan Baumolin ja Oatesin (1988) päästöveroa ja päästötukea käsittelevien mallien pohjalta. Täydellisen kilpailun mallin tarkastelu osoittaa, että ominaispäästökertoimen ja päästöluvan hinnan kasvu lisäävät päästöjen puhdistamista ja laskevat tuotantoa. Tuotoksen hinnan nousu johtaa päinvastaisiin tuloksiin. Päästöjen määrä vähenee päästöluvan hinnan kasvaessa ja lisääntyy tuotannon hinnan noustessa. Markkinavoiman vaikutusta yrityksen tuotantoon ja päästöjen puhdistamiseen tutkitaan Hintermannin (2011) oligopolimallin avulla. Saatujen tulosten perusteella tuotoksen ja päästöluvan hinnat vaikuttavat seuraajayrityksen tuotantoon ja päästöihin samoin kuin täydellisen kilpailun mallissa. Johtavan yrityksen tuotanto ja päästölupien kysyntä määräytyvät päästölupien alkujaon perusteella. Jos johtava yritys saa päästölupia alkujaossa liikaa, se manipuloi tuotoksen ja päästöluvan hintaa ylöspäin, minkä seurauksena tuotanto vähenee ja päästöjä vähennetään liian vähän suhteessa täydellisen kilpailun tilanteeseen. Jos johtava yritys saa päästölupia alkujaossa liian vähän, tilanne muuttuu päinvastaiseksi. Manipuloinnin seurauksena seuraajayrityksen kustannukset nousevat ja toiminta vaikeutuu sekä päästökaupan tehokkuus laskee. Tuotoksen ja päästöluvan hinnan epävarmuuden vaikutuksia yrityksen tuotantoon ja päästövähennysinvestointeihin tutkitaan Ollikan ja Ollikaisen (2007) tutkimusten pohjalta. Mallin perusteella tuotoksen hinnan epävarmuus saa riskiä kaihtavan yrityksen tuottamaan ja investoimaan vähemmän kuin varmassa tilanteessa. Päästöluvan hinnan epävarmuus saa riskiä kaihtavan päästölupien ostajan tuottamaan vähemmän ja myyjän enemmän kuin varmassa tilanteessa. Jos tuotannonrajakustannukset ovat suuremmat kuin kaupankäynnin rajakustannukset, on päästölupien ostajalle optimaalista investoida enemmän ja myyjälle vastaavasti vähemmän kuin varmassa tilanteessa. Jos kaupankäynnin rajakustannukset ovat suuremmat kuin tuotannon rajakustannukset, muuttuu tilanne päinvastaiseksi. Tuotoksen ja päästöluvan hintojen yhtäaikainen epävarmuus saa riskiä kaihtavan päästölupien ostajan tuottamaan ja investoimaan enemmän kuin varmassa tilanteessa. Myyjän osalta tulos riippuu vallitsevasta markkinaehdosta. Tutkimuksessa käsiteltävät CFC-yhdistekauppa ja Happosadeohjelma ovat esimerkkejä onnistuneista päästökauppaohjelmista. Euroopan unionin päästökauppajärjestelmä on sitä vastoin kaikista suurin ja merkittävin. Päästökauppaohjelmien avulla on saavutettu merkittäviä päästövähennyksiä ja kustannussäästöjä. Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että päästökauppa on kustannustehokkain keino päästöjen kontrolloimiseksi, etenkin suurten saastuttaja määrien ja globaalien päästöjen tapauksessa ja samalla se kannustaa yrityksiä kehittämään ympäristöystävällisempää tuotantoteknologiaa.

This thesis examines the police-military response to high levels of violence and crime in urban settings, in situations outside of official conflict. More specifically, this research takes a look at the most recent public security policy, the pacification policy (UPP), implemented in the favelas of Rio de Janeiro since the end of 2008. The purpose of the UPP is to install permanent police units in favelas, taking over control from militias and gangs, in order to tackle violence and crime. The UPP is praised for having adopted a different, development focused and permanent approach to policing and ensuring security in Rio, providing an excellent case study to examine what kind of legitimizations, representations and security discourses it entails. The general notion of no official conflict existing in Rio raises the question as to why there is a need to pacify – to bring peace - where there is no war: what is the rationale behind a military response in an officially peaceful context? Against this background, his research asks, what kind of discourses are used to justify and legitimize the policy and; whether the pacification policy involves a process of securitizing the favelas and their residents. The research adopts a critical constructivist framework with a critical security studies (CSS) approach. It specifically applies the theory of securitization as understood by the Copenhagen School, understanding the power that representations and discourses of security have in legitimizing policies and security actions. Securitization is about posing something as an existential threat to a specific referent object, in order to legitimize specific extraordinary measures or policies. This research employs Norman Fairclough’s critical discourse analysis (CDA) as its method. The research material consists of official documents and material produced by the UPP, speeches given by the Secretary of Security of the State of Rio de Janeiro as well as the official Facebook site of the UPP. In addition, two informative interviews were conducted with a local NGO and a municipal level social development program in order to acquire a deeper understanding of the overall approach towards the pacification policy within the city. The analysis reveals that there is an attempt to legitimize the pacification policy through discourses of a logic of emergency and by constructing threat images. The situation in the favelas before pacification is presented as chaotic and out of control, whereas the previous governments are portrayed as incompetent and lacking political will. These discourses serve as an ideal legitimization for the creation of the new and innovative pacification policy as the only solution to the emergency situation in Rio de Janeiro. The discourses employed to legitimize the pacification policy show a logic of securitization in portraying an existential threat, the violent and informal favela, to the survival of the formal city, which can only be saved through the pacification policy.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan kannabiksen käyttäjien käsityksiä ja kokemuksia riippuvuudesta sekä kannabiksen käytön merkityksiä. Tavoitteena oli tutkia, miten kannabiksen käyttäjät itse määrittelevät kannabisriippuvuuden ja millaisena riippuvuus on näyttäytynyt heidän elämässään. Käyttäjien riippuvuuspuheen tueksi tutkielmassa selvitetään lisäksi, mikä motivoi käyttäjiä käyttämään kannabista, minkälaisia haittoja he liittävät siihen, ja miten he mahdollisesti kontrolloivat kannabiksen käyttöään. Laadullisin menetelmin toteutetun työn aineisto koostuu kuudesta kannabiksen aktiivikäyttäjälle tehdystä puolistrukturoidusta yksilöhaastattelusta, sekä viidestä kannabiksen käyttöä ja riippuvuutta käsittelevästä keskusteluketjusta, jotka on käyty internetissä Hamppu.net ja Päihdelinkki.fi –sivustoilla. Aineiston analyysissa hyödynnettiin sisällönanalyysin suuntaviivoja. Kannabiksen käyttäjät liittävät kannabikseen erilaisia itselleen tärkeitä merkityksiä, ja vain harvalle aineiston käyttäjälle kannabis on ainoastaan päihtymismielessä käytetty aine muiden päihteiden joukossa. Kannabista käytetään muun muassa luovan tilan tavoitteluun, rentoutumiseen sekä itselääkintään. Merkittävä määrä tutkimuksen kannabiksen käyttäjistä kertoo välttyneensä minkäänlaisilta riippuvuuskokemuksilta, mutta selvästi yleisimmin kannabisriippuvuudesta kerrotaan lievänä, niin sanottuna ongelmattomana riippuvuutena. Vastaavasti ongelmallisesta kannabisriippuvuudesta puhuu huomattava vähemmistö. Aineiston avulla päädytään tulokseen, että kannabiksen käyttäjien käsitys kannabisriippuvuudesta ei palaudu sellaisenaan lääketieteen diskurssin riippuvuusmääritelmiin tai muihinkaan tiukkarajaisiin riippuvuuskäsityksiin. Useimmat käyttäjät puhuvat kannabisriippuvuudesta lisäksi varsin toisin tavoin kuin päihderiippuvuuksista puhutaan yleensä. Tarkasteltujen kannabiksen käyttäjien käsitys riippuvuudesta on hyvin laaja, ja riippuvuutta määritellään yllättävän vähän perinteisillä pakonomaisuuden tai itsekontrollin menettämisen käsitteillä. Sen sijaan aineiston käyttäjät kertovat kannabisriippuvuudestaan huomattavan usein neutraalein tai jopa positiivisin sanankääntein. Kannabisriippuvuutta ei nähdä väistämättä haitallisena asiana josta halutaan päästä eroon, vaan hyvään elämään ja kannabiksen käyttöön kuuluvana ulottuvuutena, jonka puitteissa hyödytään enemmän kuin menetetään. Käyttäjät eivät siten viittaa kannabisriippuvuudella aina niinkään oman kontrollin heikkenemiseen tai puuttumiseen, vaan kokemukseen siitä, että ilman kannabista ei syystä tai toisesta haluta elää. Itsekontrollin merkitys näyttäytyy kuitenkin käyttäjien puheen perusteella merkittävänä rajaviivana siinä, koetaanko omakohtainen kannabisriippuvuus ongelmattomana vai ongelmallisena. Oman kannabiksen käytön säännöstely nähdäänkin tässä mielessä hyvin tärkeäksi, sillä sekä runsaasta kannabiksen käytöstä aiheutuneiden haittojen että haitallisen riippuvuuden näennäinen mahdollisuus tunnistetaan laajasti. Suomalaisten aikuisten kannabiksen käytön yleistyttyä merkittävästi 2000-luvun aikana, huomion kiinnittäminen käytön syihin ja seurauksiin on tärkeää. Tutkimus pyrkii tuomaan lisävaloa erityisesti näihin seikkoihin nostamalla esiin käyttäjien omia ajatuksia aiheesta, mikä saattaa parhaimmillaan tarjota uusia näkökulmia esimerkiksi päihdetyön käytäntöihin tai ainakin avata keskustelua teemaan liittyen.

Pro gradu -tutkielma käsittelee survivalismia, erityisesti Yhdysvalloissa vaikuttavaa alakulttuuria, jonka harjoittajat pyrkivät varautumaan erilaisiin uhkatekijöihin, jotka saattaisivat hajottaa nykyisen yhteiskuntajärjestyksen ja pahimmassa tapauksessa johtaa tuntemamme maailman tuhoon. Tutkielmassa käytetty aineisto perustuu etnografiseen kenttätyöhön, jonka tein Yhdysvalloissa Nevadan, Idahon ja Arizonan osavaltioissa syksyllä 2014. Aineisto perustuu osallistuvaan havainnointiin sekä haastatteluihin. Tutkielma lähestyy katastrofivarautumista neljästä eri näkökulmasta käsin. Tutkielman ensimmäinen analyysiluku käsittelee survivalismia kulutusliikkeenä. Tässä osiossa tarkastelen sitä, millaisia merkityksiä survivalistit varastoimiinsa hyödykkeisiin lataavat. Päättelen materian kerryttämisen auttavan survivalistia konkretisoimaan ja käsittelemään tulevaisuuden odotuksiaan sekä pelkojaan. Tutkielman toinen analyysiluku tarkastelee varautumista rituaalitutkimuksen valossa. Totean varautujien harjoittavan kotitöiden, ostoksilla käymisen sekä muiden arjentoimintojen kautta eräänlaisia maalliseen muotoon puettuja yksityisiä rutiinirituaaleja, joiden merkitys on pienentää varautujan maailma hallittavan kokoiseksi ja tähdentää varautujalle hänen omia moraalisia periaatteitaan sekä asioita, joita hän kokee elämässään tärkeäksi. Tutkielman kolmas analyysiluku tarkastelee survivalismia poliittisena liikkeenä. Tutkielmaa varten haastateltuja varautujia yhdistää kokemus kyvyttömyydestä vaikuttaa liittovaltion tasolla tapahtuvaan päätöksentekoon. Tapaamani survivalistit osoittavat käyttämänsä retoriikan sekä konkreettisen käytännöntoiminnan tasolla halunsa vetäytyä vieraaksi kokemastaan systeemistä niin kokonaisvaltaisesti kuin mahdollista. Reaktiona virallisten valtarakenteiden tavoittamattomuudelle, varautujat ovat kääntyneet oman pienyhteisönsä puoleen, jonka hyvinvoinnista he pyrkivät huolehtimaan parhaalla katsomallaan tavalla. Tutkielman neljäs analyysiluku tarkastelee katastrofivarautumista uskonnonkaltaisena liikkeenä. Tapaamani survivalistit liittävät katastrofivarautumiseensa hengellisiksi ymmärrettäviä ulottuvuuksia, kuten tulevaisuuden maailmojen hahmottelua. He myös löytävät hengellisiä piirteitä omasta katastrofivarautumisestaan. Neljännessä analyysiluvussa vertaan kenttäaineistoani New Age-liikkeisiin ja pohdin sitä, millaisessa suhteessa survivalistien jakama yksilökäsitys on modernin ideologian tuottaman ihmiskuvan kanssa. Tutkielmani johtopäätöksenä totean, että survivalismi on mahdollista ymmärtää eräänlaiseksi länsimaalaisen ihmiskuvan tiivistymäksi. Viimeisessä luvussa pohdin millaisille oletuksille länsimaalainen ihmiskuva perustuu ja muodostan tulkinnan survivalismista eräänlaisena yksilöllisenä projektina, jonka kautta varautuja sekä toisintaa että kyseenalaistaa yhteiskunnassa vallalla olevia normeja.

Päihde- ja riippuvuusongelmat heikentävät väestön hyvinvointia ja kuormittavat koko yhteiskuntaa. Päihdehuolto on muun sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmän tavoin muutoksessa palveluiden järjestämisvastuun siirtyessä kunnilta hyvinvointialueille. Tässä maisterintutkielmassa tarkasteltiin, millaisia näkemyksiä päihdehuollon ammattilaisilla ja asiantuntijoilla on päihdehuollon nykytilasta ja järjestämistavasta sekä tutkittiin, miten hyvin he näkevät hyvinvointiyhteiskunnan vastuuvelvollisuuden toteutuvan päihdehuollon alueella. Tämä maisterintutkielma on tehty osana Helsingin yliopiston CEACG:n toteuttamaa Riippuvuuskysely 2020 -tutkimusta. Riippuvuuskysely 2020 oli osa kansainvälistä ”Addiction in the Brain: Ethically Sound Implementation in Governance” (A-BRAIN, 2018–2022) -tutkimushanketta, jossa tarkasteltiin aivotoimintaan pohjautuvia ymmärryksiä riippuvuusongelmista. Tämän tutkielman aineistona käytettiin vastauksia kyselylomakkeen kahteen avoimeen kysymykseen, joissa kysyttiin, kuinka tärkeänä vastaaja pitää tiettyjä päihdehuollon sektoreita ja ammattiryhmiä. Tutkielma on laadullinen tutkimus, jonka menetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysiä. Keskeiset tutkimustulokset osoittivat ammattilaisten ja asiantuntijoiden näkevän päihdehuollossa kolme kipupistettä: 1) järjestelmän valmiudet kohdata päihde- ja riippuvuusongelmia ovat puutteelliset, palveluiden saavutettavuudessa on haasteita ja asiakkaiden eriarvoisuus herättää huolta 2) riippuvuusproblematiikan osaamisalueella on puutteita erityisesti perustason palveluissa ja riippuvuus ilmiönä näyttäytyy erilaisena palvelujärjestelmän eri osissa 3) järjestelmän työnjaossa ja sisäisissä rooleissa on ristiriitaisuutta ja painopisteen tulisi olla enemmän ehkäisevissä palveluissa. Tulosten perusteella päihde- ja riippuvuusongelmien lähellä työskentelevien ammattilaisten ihanteena näyttää olevan pyrkimys päihde- ja riippuvuusongelmien normalisointiin ja hoidon integrointiin universaaleihin julkisen terveydenhuollon, kasvatuksen ja koulutuksen järjestelmiin erikoistuneen palvelujärjestelmän sijasta. Taustalla vaikuttavat perinteiset hyvinvointiyhteiskunnan arvot, kuten universaalisuus, inkluusio ja tasa-arvo, mutta myös taloudellinen kestävyys nousi esiin. Tulosten perusteella päihdehuolto ei pysty tällä hetkellä vastaamaan ammattilaisten odotuksiin hyvästä ja yhdenvertaisesti saavutettavissa olevasta hoidosta. Hyvinvointiyhteiskunnan vastuuvelvollisuuden näkökulmasta näyttää, ettei nykymuotoinen päihdehuolto pysty säilyttämään hyvinvointiyhteiskunnan ydinarvoja toteuttaessaan tehtäväänsä. Jatkotutkimuksessa tulisi erityisesti kiinnittää huomiota nuorisotyön ja oppilashuollon ammattilaisten rooliin päihdetyön toimijoina sekä syihin, jotka estävät varhaisen puuttumisen käytäntöjen juurtumisen terveydenhuoltoon. Varhaisvaiheen päihdetyön kehittämisen näkökulmasta olisi tärkeää tarkastella sote-alan koulutuksen sisältöjä ja jatkaa ammattilaisten osaamisen kehittämistä rahapeliongelmien alueella.

The Social Identity Approach (Tajfel & Turner, 1979; Turner, 1987) has attracted increasing interest in the study of recovery from substance abuse. Interest is related, on the one hand, to increased research data on the importance of group memberships for health behavior (Best et al., 2016; Haslam et al., 2019) and, on the other hand, to the prevalence of recovery research in substance abuse and mental health field. Substance abuse has long been a special issue in social work (Pehkonen et al., 2019). Substance abuse has often been linked to the social environment, group norms and issues of social identification in both adolescents (Eisenberg et al., 2014; Fergusson et al., 2002) and adults (Frone & Brown, 2010; Livingstone et al., 2011; Neighbors et al., 2010). Therefore it is well reasoned to study how social identity is linked to the recovery from addiction. In my descriptive literature review, I am interested in what kind of research discussion social identity approach has inspired in the field of addiction recovery. The research material consisted of a total of 26 peer-reviewed international research articles. As a method of analysis, I used data-driven content analysis. The research discussion has taken place in Australia, the USA and England, but also in other European countries between the yeas or 2010 - 2021. The main topics in the research discussions have been: structuring of recovery as a change in social identity, the importance of a shared recovery identity for recovery groups, the importance of social networks, the development of substance abuse rehabilitation and critical discussions. Studies in the review provided evidence that recovery from substance abuse is supported by social identification with peer groups and substance-free social networks. The detachment from substance abuse was accompanied by an experiential change in social identity. According to the review, the perspective of social identity should be taken into account in substance abuse rehabilitation. The approach was criticized for ignoring the level of structural analysis and the normative approach to recovery.

Tutkimus käsittelee päihteitä käyttäneiden kokemuksia käyttöä ylläpitäneistä ja raitistumiseen vaikuttaneista tekijöistä. Aineisto on kerätty talvella 2019 haastattelemalla erään avohoidollisen päihdekuntoutuksen käynyttä viittä henkilöä. Aineisto on analysoitu sisällönanalyysin menetelmällä. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys pohjautuu väljästi fenomenologiaan, jossa kokemusten tutkimus on keskiössä. Aineistolähtöinen analyysi nosti esiin tutkimukseen osallistuneiden kokemuksia päihteidenkäyttöä ylläpitävistä tekijöistä sekä kokemuksia raitistumisesta. Haastatellut kuvasivat päihteidenkäyttöään tarinamuotoisesti kertoen ensimmäisistä päihdekokeiluistaan, kokemuksistaan päihderiippuvuutensa muodostumisesta ja päihdekuntoutusjaksoistaan sekä raitistumisestaan ja toipumisen prosessistaan. Päihteidenkäyttöä ylläpitävät kokemukset jakautuivat neljään teemaan: päihderiippuvuuden hallitsema elämä, päihteidenkäyttö selviytymiskeinona, ulkoiset syyt raitistumispyrkimyksille ja kohtuukäytön tavoite sekä pysyvän elämänmuutoksen saavuttamisen vaikeus. Päihteidenkäytöstä toipumiseen liittyvät kokemukset jakautuivat niin ikään neljään teemaan: äärimmäiset kokemukset muutoksen mahdollistajina, päihteidenkäytön ymmärtäminen sairauskäsitteen avulla, tunteiden kohtaaminen ja käsittely, sekä vertaistuki ja 12 askeleen ohjelma toipumisen apuna. Tulokset kuvaavat päihderiippuvuuden kokonaisvaltaista, psyykkiseen, fyysiseen sekä sosiaaliseen hyvinvointiin vaikuttavaa luonnetta. Riippuvuudesta toipuminen voi vaatia useita erilaisia päihdekuntoutusjaksoja, retkahtamisia, kohtuukäytön tavoittelua sekä äärimmäisten elämänkokemusten läpikäymistä. Toipumisen prosessi vaatii usein kokonaisvaltaisen elämäntapojen muutoksen. Tätä muutosta voidaan edesauttaa muun muassa vertaistuen sekä toipumisohjelmien avulla, ja raittiutta tukevan elämäntavan ylläpitämisen voidaan katsoa jatkuvan läpi koko elämän.

Tutkimuksessa kartoitetaan läheisten kokemuksia ongelmallisesta monen pelaajan verkkoroolipelien (Massively Multiplayer Online Role-Playing Games, MMORPG) pelaamisesta. Siinä tarkastellaan, miten ongelmalliseksi koettu MMORPG:ien pelaaminen vaikuttaa läheissuhteeseen ja näkyy arjessa. Tutkimus auttaa ymmärtämään paremmin ongelmallisen pelaamisen sosiaalisia vaikutuksia pelaajan läheisen perspektiivistä. Tutkimus edustaa kulttuurista pelitutkimusta, joka tarkastelee eri konteksteissa esiintyviä pelaamisen merkityksiin liittyviä kysymyksiä. Keskiössä on haitat muille -näkökulma, jonka kautta ongelmallisen käyttäytymisen sosiaalisia seurauksia voidaan arvioida. Tutkimus on osa Addictions and Image of Time, Space and Body -tutkimushanketta. Vaikka haitat muille -näkökulman on todettu olevan relevantti lähtökohta minkä tahansa ongelmallisen käyttäytymisen tutkimukselle, ei läheisten kokemuksia ongelmallisesta digitaalisesta pelaamisesta ole aikaisemmin oikeastaan tutkittu Suomessa ja kansainvälisestikin vain vähän. Tutkimusta ohjaavat sen vuoksi aikaisemmat läheistutkimukset esimerkiksi rahapeliriippuvaisten läheisistä. Rahapeliriippuvaisten läheisiä koskeneissa tutkimuksissa on arvioitu ongelmapelaamisen seurausten olevan samankaltaisia myös ongelmallisesti digitaalisia pelejä pelaavien läheisille. Läheisille koituvia haittoina on tunnistettu esimerkiksi negatiivisia tunnekokemuksia, salailua ja häpeää yhteisen arjen vaikeutumisen lisäksi. Suomessa pelihaittojen parissa työskentelevissä sosiaali- ja terveysalan järjestöissä on aikaisemmin havaittu tarve tutkimustiedolle digitaalisen peliharrastuksen luonteesta, laajuudesta ja merkityksistä. Tutkimusaineisto koostuu kahdeksasta läheisten teemahaastattelusta. Analyysissä selvitetään, mistä ongelmallisen pelaamisen ilmiössä on läheisten näkökulmasta kysymys, minkälaisia syy-seuraustulkintoja sen taustalla esitetään sekä minkälaisia sosiaalisia seurauksia ongelmallisella pelaamisella on. Tutkimuksen analyysimetodeina käytetään aluksi aineiston temaattiseen jäsentämiseen teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä. Päämetodina käytetään analyyttista diskurssianalyysiä, jossa aineiston luennan keskiössä ovat haastateltavien ongelmallista pelaamista koskevissa kokemuskertomuksissa käyttämät selonteot ja kategoriat. Analyysissa tunnistettuja ongelman selontekoja ja kategorioita havainnollistamaan käytetään analyysivälineenä myös pelkistettyä versiota Greimasin aktanttimallista, jotta toimijoiden ja merkitysten välisiä suhteita voidaan kuvata läheissuhteiden arkielämän kontekstissa. Läheisten mukaan ongelmallinen digitaalinen pelaaminen on laaja yhteiskunnallinen ilmiö. Yleisellä tasolla ongelmallinen pelaaminen konstruoituu tutkimuksessa epänormaalina ja sairauden kaltaisena käyttäytymisenä, joka haittaa merkittävästi pelaajan ja lähipiirin elämää. Läheissuhteita määrittävänä tekijänä ongelmallinen pelaaminen paikantuu yhteisen arkielämän sujuvuuteen, ajankäyttöön, vuorovaikutustilanteisiin sekä tilanteisiin, joissa läheissuhteen osapuolien erityisyys ja autonomisuus tulee ilmi suhteessa ideaalimalliin toivotun laisesta läheissuhteesta. Läheisen näkökulmasta katsottuna pelaaminen konstruoituu ongelmaksi, jos sen koetaan muuttavan pelaajan käyttäytymistä sekä hankaloittavan yhteistä elämää ja kanssakäymistä. Läheissuhteessa ongelmallisen pelaamisen kokemusten taustalla vaikuttavat esimerkiksi neuvottelu ajankäytöstä pelaamisen ja muiden elämäosa-alueiden välillä sekä peliharrastuksen kulttuurinen hyväksyttävyys verrattuna muuhun harrastustoimintaan ja tekemiseen. Läheissuhteen kannalta ongelmallisen pelaamisen arvioissa korostuvat myös jälkimodernissa yhteiskunnassa sosiaalisia suhteita määrittävät ideaalimallit erityisyydestä ja toisaalta elämästämme relationaalisesti muista riippuvaisina. Tutkimuksen tuloksena paikannetaan neljä käsitteellistä läheisten kokemustasoa, joilla haastateltavat artikuloivat ongelmakonstruktioita: stabiili arki, ymmärrys yhteiselämästä, osapuolten välinen vuorovaikutus ja autonomia. Nämä kokemustasot edustavat sekä pohdintaa suhteiden arvoista ja normeista yleisellä makrotasolla (ymmärrykset yhteiselämästä ja autonomiasta), sekä arkielämän mikrotasolla olevia neuvottelutilanteita (stabiili arki ja vuorovaikutus). Kun haluamme ymmärtää läheisen kokemuksia ongelmallisesta pelaamisesta – tai muusta liiallisesta internetin käytöstä – on nämä tasot ja niiden erityispiirteet tunnistettava ja otettava huomioon.