Browsing by Title
Now showing items 4910-4929 of 5399
-
(2011)Tutkielma analysoi vuonna 2008 alkaneen vaalirahoituskohun synnyttämää uutisaineistoa. Sen tarkoituksena on selvittää miten ja millaista kohua sanomalehdet tuottavat uutisoinnissaan. Tutkielma ei ota kantaa median todelliseen vaikutusvaltaan, vaan erittelee ja jäsentelee uutisointia luokittelemalla aineiston neljään eri diskurssiin eli vakiintuneeseen puhetapaan. Näiden diskurssien kautta arvioidaan lopulta niiden heijastamia median yhteiskunnallisia muutoksia laajemmin. Tutkielman aineisto on kerätty Helsingin sanomista, Iltalehdestä ja Ilkasta. Valitsemalla mukaan maan johtava sanomalehti, laajalevikkinen iltapäivälehti sekä historiassaan poliittisesti sitoutunut maakuntalehti on pyritty mahdollisimman merkittävään ja laajaan poikkileikkaukseen suomalaisesta sanomalehtiuutisoinnista. Aineisto analysoitiin laadullisesti tekstin lähiluvun, luokittelujen ja ryhmittelyjen avulla, jossa tekstiaineiston käsittelyn apuvälineenä käytettiin Atlas.ti -aineistonhallintaohjelmaa. Tutkimusaineiston perusteella vaalirahauutisointi näyttäisi olevan lehdistössä vahvan asenteellista lehdistön näennäisestä poliittisesta riippumattomuudesta huolimatta. Kolmea eri lehtityyppiä edustavat lehdet poikkeavat kuitenkin asenteissaan toisistaan ja päätyvät edustamaan jokseenkin erilaisia diskursseja. Aineistossa selkeimmin vakiintuneet puhetavat olivat "syntipukki", "uhri", "Pahat poliitikot" sekä "Kärpäsestä härkänen" -diskurssit. Ilkassa vallitsee ennen kaikkea "uhrin" syytettyjä sympatisoiva sekä valtaapitävien esille nostama "Kärpäsestä härkänen -diskurssit. Ilkka asettuu selvästi valtaapitävien puolelle ja osoittaa sympatiaa paitsi keskustalaisilla, myös muille kohussa syytetyille poliitikoille. Puheenvuoron Ilkan uutisissa saavat vahvimmin syytettyjen maakuntalaiset puoluetoverit. Iltalehdessä selkeästi vahvimmin käytössä on "Pahat poliitikot" -diskurssi. Se ei ota puoluepoliittista kantaa kohussa vaan päätyy syyttämään kaikkia poliitikkoja puolueesta piittaamatta. Iltalehti identifioi itsensä kansalaisten joukkoon ja pyrkii selvästi luomaan puhetavallaan erimielisyyttä ja epäluuloa kansan ja poliitikkojen välille. Puhetapa on tunteisiin vetoava, mutta usein syytettyä pilkkaava, mikä asettaa puheenvuoron lopulta negatiiviseen valoon. Suuri osa Helsingin Sanomien uutisista sijoittuu kepulaisen syntipukin diskurssin alle. Ilkasta ja Iltalehdestä poiketen Helsingin Sanomat näyttää pyrkivän ilmaisussaan edelleen sitoutumattomuuteen ja neutraaliuteen. Usein neutraalius on kuitenkin vain näennäistä. Tämä ilmenee muun muassa lehden tapana tyytyä toteamaan asioita ilman perusteluja. Helsingin Sanomien uutisoinnissa nousi usein esiin tutkivan journalismin periaate, jossa lehti korosti usein tehneensä itse salapoliisintyön ja selvitykset. Tämän kaltaisen toimittajiin viittaavan subjektiuden esille nostaminen on erikoista siksi, että muuten uutisoinnissa pyrittiin subjektiuden häivyttämiseen esimerkiksi kielellisin keinoin (passiivi- ja toteavat lauseet). Vaalirahakohua voi pitää merkittävänä esimerkkinä eetoksen muuttumisesta nimenomaan sen uutisoinnissa läsnä olleen laajuuden ja poikkeuksellisen "raakuuden" takia. Suhtautumista ei kuitenkaan voi pitää yhtäläisenä koko mediassa. Ilkan tuottaa valtaapitäville myötämielistä uutisointia samalla kun Iltalehden ja Helsingin Sanomien kohdalla voidaan havaita vahva pyrkimys pysyä riippumattomina valtaapitävistä. Lehdet myös lähestyvät vaalirahakohuuutisia eri näkökulmista ja ovat asenteellisissa tulkinnoissaan selvästi erimielisiä. Ajan eetoksessa kysymys näyttäisi olevan useiden, toisilleen vastakkaisten diskurssien kilpailusta keskenään. Olennaista siis on, että lukijalle välittyvä käsitys vaalirahakohusta, sen merkityksestä, syistä ja seurauksista on varsin erilainen riippuen siitä, mitä kolmesta lehdestä lukija seuraa.
-
(2016)Vaalirahoitusta ja aineellisen ja aineettoman vaalituen antamista on ollut kaikissa poliittisissa järjestelmissä. Suomessa on tasaisin väliajoin paljastunut virkamiesten ja poliitikkojen korruptiota. Vuonna 2008 alkanut niin kutsuttu vaalirahoituskohu oli viimeisin korruptioskandaali, jonka seurauksena monelta kansanedustajalta paljastui salattua vaalirahoitusta. Tutkielman lähtökohtana oli tutkia ja tilastoida vaalirahoituskohun paljastusten avulla kansanedustajaehdokkaiden vaalirahoituksen keräämisen ja avoimuuden rajoittamisen käytäntöjä. Tutkimuksen keskeisenä aineistona olivat vuosina 2007, 2011 ja 2015 valittujen kansanedustajien ja varakansanedustajien täyttämät vaalirahoitusilmoitukset. Vaalirahoitusilmoituksia vertailtiin keskenään tai julkisuudessa ilmenneisiin paljastuksiin. Ehdokkaiden vaalirahoitusilmoituksista selvitettiin, miten, kuinka paljon ja keneltä vaalirahoitusta hankittiin. Vaalirahoituslainsäädäntöä ja sen laatimisprosessia tutkimalla hahmotettiin, miten julkinen ohjaus vaikutti vaalirahoituksen käytäntöjen muuttumiseen ja muuttumattomuuteen. Vaalirahoituskohun paljastukset osoittautuivat jatkuneen edelleen, vaikka vaalirahoituskohun jälkeen oli pidetty jo kahdet uudet eduskuntavaalit ja laadittu kaksi uutta lakia ehdokkaiden vaalirahoituksen ilmoittamisesta. Vaikka uudistunut lainsäädäntö on puuttunut joihinkin vaalirahoituskohussa paljastuneista avoimuuden rajoittamisen käytännöistä, niin osa näistä käytännöistä on säilynyt. Myös uusia käytäntöjä rajoittaa avoimuutta tai kiertää kiristynyttä vaalirahoituslainsäädäntöä on muodostunut. Vaalirahoituksen ilmoittamisen ongelmat osoittautuivat laajoiksi, ja siihen on syyllistynyt kansanedustajia kaikista eduskuntapuolueista. Vaalirahoituksen keräämisen ja avoimuuden rajoittamisen moraalisesti kyseenalaisia käytäntöjä on vaikea muuttaa. Puolueet ja poliitikot, jotka ovat päässeet valtaan, ovat olleet ja ovat edelleen haluttomia muuttamaan valta-asemansa takaavia käytäntöjä. Sekä vaalirahoituslainsäädäntö että kansanvaltainen demokratia nojaavat kansan antamaan oikeutukseen hallita. Vuosien 2011 ja 2015 eduskuntavaalien vaalitulos todistaa, että suomalaiset äänestäjät eivät halua muutosta suomalaisessa politiikassa vallitsevalle 'maan tavalle'. Uusi vaalirahoituskohu tulee väistämättä, ja on vain ajan kysymys, milloin se tapahtuu.
-
(2017)Vaalijärjestelmä on keskeinen osa edustuksellista demokratiaa ja edellytys demokraattiselle yhteiskuntajärjestykselle. Tällä tutkimuksella on kartoitettu, millä tavalla ja kuinka paljon vaalijärjestelmä vaikuttaa vaalien lopputulokseen, ja sitä, olisiko joku toinen vaalitapa tai vaalipiirijako Suomen eduskuntavaaleissa suhteellisen edustuksellisuuden toteutumisen kannalta nykyistä parempi vaihtoehto. Tutkimus on tehty laskemalla vuosien 2003–2015 eduskuntavaalien tulokset Sainte-Laguën, Hamiltonin ja suoran henkilövaalin menetelmillä sekä vaihtoehtoisilla vaalipiirijaoilla yhteen ja seitsemään vaalipiiriin. Vaalitapojen osalta tuloksista mielenkiintoisimmat havainnot kohdistuvat Sainte-Laguën menetelmän kahteen tutkittuun versioon, joilla pääministeripuolue olisi vaihtunut vuosien 2003 ja 2007 vaaleissa. Vaalipiirijaoista yhden vaalipiirin jaolla kaikissa tutkituissa vaaleissa olisi päässyt läpi puolueita, joita eduskuntaan ei ole käytetyillä vaalipiirijaoilla päässyt. Kaikki vertailussa käytetyt vaalitavat tai maan jakaminen yhteen vaalipiirin antaisivat eduskuntavaaleissa nykyistä vaalijärjestelmää paremmat lähtökohdat pienille puolueille ja kansanliikkeiden tukemille ehdokkaille. Tutkielman tulosten perusteella kaikki tutkitut vaalitavat ja vaalipiirijaot toteuttavat suhteellisuutta nykyistä järjestelmää paremmin ja aikaisemman kirjallisuuden valossa vaalijärjestelmää tulisi demokratian edellytysten paremman toteutumisen mahdollistamiseksi uudistaa suhteellisuuden periaatetta paremmin toteuttavalla vaalitavalla ja vaalipiirien määrää pienentämällä.
-
(2023)Naisten ja seksuaali- sekä sukupuolivähemmistöjen oikeuksia vastustava antigender-liikehdintä on lisääntynyt sekä Euroopassa että muualla maailmassa. Antigender-liikehdintä vastustaa uhkaksi määrittelemäänsä ”gender-ideologiaa”, eli sosiaalisen sukupuolen käsitteen valtavirtaistumista, naisten lisääntymisoikeuksien laajenemista sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien laajenemista. Antigender-liikehdintä on uhka ihmisoikeuksien toteutumiselle. Vaikka liikehdintä on toistaiseksi Suomessa pienimuotoista, monissa Euroopan maissa antigender-toimijat ovat jo saaneet aikaan konkreettisia lainsäädännöllisiä muutoksia esimerkiksi naisten aborttioikeuteen sekä seksuaalivähemmistöjen oikeuksiin. Tämä tutkielma käsittelee antigender-liikehdintää suomalaisessa kontekstissa. Aito avioliitto ry on suomen keskeisimpiä antigender-toimijoita. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä toimii ontologisen turvallisuuden näkökulma, jossa antigender-liikehdintää tarkastellaan pyrkimyksenä ontologisen turvallisuudentunteen saavuttamiseen yhteiskunnassa, jossa erilaiset sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät kulttuuriset ja lainsäädännölliset muutokset ovat aiheuttaneet joillekin ryhmille ontologisen turvallisuudentunteen horjumista. Tutkielman aineisto koostuu Aito avioliitto ry:n verkkosivuillaan julkaisemista artikkeleista, uutisista ja muusta materiaalista. Aineiston analyysin menetelmänä toimii kehysanalyysi. Tunnistan analyysin perusteella Aito avioliitto ry:n julkaisuista kolme keskeistä kehystä. Transideologia uhkana lasten kasvurauhalle -kehyksessä määritellään sukupuolen moninaisuus -ajattelu ja sosiaalisen sukupuolen käsite uhkana lasten kehitykselle. Heteroavioliitto yhteiskunnan tukipilarina -kehys painottaa heteroavioliiton merkitystä yhteiskunnallisen tasapainon kannalta ja erityisesti lasten hyvinvoinnin näkökulmasta. Sananvapauden kaventuminen -kehys määrittelee suvaitsevaisuuden ja moninaisuuden käsitteiden olevan todellisuudessa hyökkäys konservatiivisia ja perinteisiä arvoja vastaan, joiden tarkoituksena on hiljentää konservatiivisia ääniä yhteiskunnassa. Kehyksissä määritellään gender-ideologia yhteiskuntajärjestykselle vaaralliseksi aatteelliseksi voimaksi, joka uhkaa erityisesti lasten turvallisuutta. Heteroavioliitto määritellään yhteiskuntaa ja moraalista järjestystä ylläpitävänä instituutiona. Aito avioliitto ry perustelee ja legitimoi argumenttejaan tieteeseen, luonnollisiin tosiasioihin sekä moraalisiin käsityksiin vedoten. Kehystämällä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien vahvistuminen luonnollista järjestystä uhkaavaksi, Aito avioliitto ry pyrkii herättämään yleisössään ontologisen turvattomuuden tunteen. Aito avioliitto ry:n toiminta voidaan nähdä pyrkimyksenä ontologisen turvallisuudentunteen vahvistamiseen yhteiskunnassa, jossa sukupuoleen ja seksuaaliseen liittyvät murrokset aiheuttavat joissain ihmisissä ontologisen turvallisuudentunteen heikkenemistä.
-
Vaarallinen työ, tekijä vai yhteisö? : Työturvallisuustapaukset yhteisöjen väkivallan näkökulmasta (2012)Tutkielma käsittelee työturvallisuustapauksia, eli työtapaturmia ja työturvallisuusrikoksia, yhteisörikollisuuden ja yhteisöjen väkivallan näkökulmasta. Kriminologiassa työntekijöihin kohdistuvalla yhteisöjen väkivallalla tarkoitetaan yritysten ja yhteisöjen toimintaa, joka tuottaa epäoikeudenmukaisia ja kohtuuttomia seurauksia ja riskejä työntekijöille. Yhteisöjen väkivalta on seurausta yritysten ja yhteisöjen johdon organisaation eduksi tekemistä tietoisista päätöksistä, joiden taustalla on kustannusten minimointi ja yritysten voiton maksimointi. Tutkimusaineisto koostuu lehtikirjoituksista, vuosilta 2007–2010 kerätyistä Helsingin Sanomien artikkeleista ja uutisista. Analyysissa nojaudutaan diskurssianalyyttisen lähestymistapaan ja eritellään teksteissä esiintyviä puhetapoja työturvallisuustapauksiin liittyen. Diskurssianalyysin avulla selvitetään, millaiset työturvallisuustapauksiin liittyvät puhetavat asettuvat aineistossa etusijalle eli saavuttavat hegemonisen aseman. Aineisto osoittaa, että työturvallisuustapauksista kirjoitetaan vakiintuneesti. Työtapaturmista ja työturvallisuusrikoksista kertovat uutiset ovat lehden rutiinijuttuja, eikä niillä ole kovinkaan suurta uutisarvoa. Työturvallisuustapaukset näyttäytyvät työelämän normaaleina mittatappioina, ja tapaukset määrittyvät usein sekä implisiittisesti että eksplisiittisesti tapaturmiksi. Aineistossa etusijalle asettuu neljä työturvallisuustapauksiin liittyvää puhetapaa: vaarallinen tekijä, vaarallinen työ, intention ja tekijän puuttuminen sekä uhrittomuus -diskurssit. Tutkimuksen keskeinen tulos on, että työturvallisuustapauksia tarkastellaan tyypillisesti kahdesta eri näkökulmasta käsin. Vaarallinen tekijä -diskurssissa työturvallisuuden vaarantumista tarkastellaan seurauksena työntekijän omasta toiminnasta. Vaarallinen työ -diskurssi edustaa näkemystä, jossa työ ja erilaiset työtehtävät määrittyvät lähtökohtaisesti vaarallisiksi ja riskialttiiksi työlle ominaisen luonteen perusteella. Tutkimus osoittaa, että organisaation ja yrityksen vastuuta työturvallisuuden suhteen tarkastellaan suppeasti. Aineistossa organisaation vastuu -diskurssi on vaimea, mutta se vahvistaa hegemonisiin asemiin asettuvia diskursseja. Yrityksen vastuu työturvallisuuden suhteen on rajallinen, koska viime kädessä työntekijät tekevät varsinaisen työn. Työturvallisuustapaukset etäännytetään niiden organisaatiokontekstista, ja työturvallisuutta vaarantaviksi seikoiksi määrittyvät asiat, joihin yrityksillä koetaan olevan vähän vaikutusmahdollisuuksia. Työturvallisuustapaukset määrittyvät ongelmaksi yrityksille niiden aiheuttamien kustannusten vuoksi. Tutkimus osoittaa, ettei työturvallisuuteen liittyvien laiminlyöntien yhteisörikosten luonnetta tunnisteta. Tutkimuksen tulokset vahvistavat aikaisempia tutkimustuloksia siitä, ettei työturvallisuuteen liittyvien laiminlyöntien taustalla mielletä tahallisuutta tai taloudellisia intressejä. Aineistossa intention ja tekijän puuttuminen -diskurssi ilmentää työturvallisuustapausten määrittymistä tahattomiksi vahingoiksi. Uhrittomuus-diskurssi taas osoittaa, ettei työturvallisuustapausten uhreja tunnisteta rikoksen vaan tapaturman uhreiksi. Yritykset ja organisaatiot eivät määrity yhteisöiksi, jotka ylläpitäisivät työturvallisuuteen liittyviä laittomuuksia tai työn vaarallisuutta.
-
(2020)Tässä tutkielmassa selvitän, minkälaisia merkityksiä maahanmuutonvastainen, rasistinen diskurssi liittää sen alle joutuviin ihmisiin maahanmuuttovastaisen Facebook-ryhmän keskusteluissa sekä, minkälaista valtaa tämä sisältää. Lähtökohtana on, ettei Suomi ole irtonainen eurooppalaisen kolonialismin perinnöstä ja kehitystutkimuksella on rooli tämän purkamisessa. Aiemmissa tutkimuksissa on todettu, että maahanmuuttovastaisuuteen liittyvä, rasistisesti motivoitunut kieli ei toimi vain syrjässä, vaan näkyy myös medioissa ja politiikan kentällä. Siksi on tärkeää tutkia, kuinka tämän diskurssin merkitysrakenteet muodostuvat ja operoivat. Tutkielman sekä teoreettisena että kontekstin viitekehyksenä toimii postkoloniaalinen teoria. Teorian moninaisen kirjon joukosta käytetään Sara Ahmedin postkoloniaalisen kohtaamisen teoriaa tutkielman teoreettisena työkaluna. Avainkäsitteinä ovat läheisyys ja sijainti, tunnistaminen ja tunteminen (knowing someone) sekä kuuluminen (belonging), jotka käsitteinä pyrkivät avaamaan postkoloniaalisuuden lokaaleja suhteita. Ahmedia seuraten tuntematon vieras täytyy tunnistaa, jotta hänet voidaan paikantaa, ja tunnistaminen edellyttää vieraan tuntemista sekä riittävää spatiaalisen tai diskursiivisen rajan ylittämistä paikaan kuuluvien ”meidän” läheisyyteen. Postkoloniaalisessa kohtaamisessa luodaan, sanoitetaan, tunnistetaan ja rajataan sekä kuuluvien – ”meidän” – että kuulumattomien vieraiden – ”niiden” – ryhmät. Tutkielman aineisto koostuu kahdesta kokonaisuudesta: loppuvuodesta 2017 kerätyt keskustelutaltioinnit sisältäen tekstin lisäksi emojit, gif-animaatiot, kuvat ja ryhmään jaetut sisällöt sekä kesän 2019 etnografisen aineistonkeruujakson kenttämuistiinpanot. Tutkielmassa käytetään kahden metodologian yhdistelmää, jossa foucault’lainen diskurssianalyysi ja nettietnografia täydentävät toisiaan. Keskusteluaineiston analysoinnissa pääpaino on ollut foucault’laisessa diskurssianalyysissä, mutta myöhempää sosiaalisiin käytäntöihin painottunutta etnografista tutkimusjaksoa on myös ohjannut diskursiivinen katse. Tutkimuseettisistä syistä aineiston ryhmästä käytetään tutkielmassa pseudonyymiä. Aineistossa rakentuu postkoloniaalisessa kohtaamisessa toisistaan erilliset ja erilaiset joukot ”me” ja ”ne”. Nimet nousevat suoraan ryhmän omasta kielenkäytöstä. Tekstin ”meidän” ja ”niiden” välistä suhdetta määrittää rasistinen, ulossulkeva diskurssi, joka ulottuu koskemaan jokaista tekstin tietojen ”niiden” joukkoon tunnistettua siirtolaista, maahanmuuttajaa, turvapaikanhakijaa tai iholtaan joukkoon tunnistettua ihmistä. Suhdetta määrittää neljä osittain päällekkäistä, toisiinsa kytkeytyvää ja toisistaan tukea saavaa diskursiivista tiedon osaa: suomalaisuuden tavoittamattomuus ja sisään päästämättömyys, resurssien ansaitsemattomuus tai ansainta työllä ja historiallisella kiinnittymisellä Suomeen, väkivallan ja rikollisen toiminnan vääjäämättömyys ominaisuutena ja tämä väkivaltaisuus uhkana suomalaisuudelle ja suomalaisille, sekä seksi reproduktiivisena tai väkivaltaisena uhkana tai vaarana aina jollekin (Suomelle) tai jollekulle (suomalaisille naisille). Diskurssin alla ”niiden” joukkoon tunnistettujen on mahdotonta välttää suhteessa kuvattujen tietojen leimaa. Diskurssi pyyhkii jokaisen ”niiden” oman yksilöyden yli peittäen sen omilla merkityksillään. Tutkielma kuvaa myös erilaisia tapoja, joilla diskurssin tietojärjestelmä suojautuu vastapuheelta sekä ylläpitää itseään. Kuvattu diskurssi tukeutuu ja yhdistyy myös valkoisuuden, kansallisuuden ja nationalismin, maskuliinisuuden ja patriarkaatin sekä uusliberalismin diskursseihin. Tutkielman metodologiayhdistelmän valinta on onnistunut, jotta päästiin aineiston diskursiivisten merkitysten ja vallan lisäksi arvioimaan diskurssin lausumien käyttöä ja toimintaa ryhmän sosiaalisissa käytännöissä. Kehitystutkimuksen kannalta tutkielma on osoittanut, että postkoloniaalisuus tarjoaa hyödyllisen kehyksen tarkastella Suomen kontekstia ja, ettei Suomi poikkeuksena asetu koloniaalisuuden jälkioireiden ulkopuolelle. Kuten todettu, tutkielmassa esitellyn diskurssin kieli näyttäytyy myös politiikan kentällä, joten diskurssin toiminnan ymmärtäminen on olennaista myös, kun halutaan arvioida, mitä esimerkiksi maahanmuuttoon tai kehitysyhteistyöhön liittyvässä politiikan keskustelussa todella sanotaan.
-
(2014)Globalisaatio ja kestävä kehitys ovat olleet paljon esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa viime vuosina. Eettinen kuluttajuus ei ole täysin tuore ilmiö, mutta se on muuttanut muotoaan vuosien saatossa. Tässä työssä tarkastelen eettisen kuluttajuuden vaikutusta brändeihin, niiden rakentamiseen ja muokkautumiseen. Työssäni kartoitan, millaisia haasteita ja mahdollisuuksia eettinen kuluttajuus on tuonut brändeille ja markkinointiviestinnän ammattilaisille. Aiheeseen linkittyvät myös vahvasti kysymykset yritysvastuusta ja läpinäkyvyydestä. Aineistona tutkimuksessa on kuusi markkinoinnin asiantuntijoiden teemahaastattelua, joita on analysoitu luokitteluun pohjautuvalla laadullisella sisällönanalyysillä. Tutkimuksessani olen luokitellut brändit neljään kategoriaan perustuen brändin ja eettisyyden suhteeseen: 1) brändit, jotka rakentavat olemassa olonsa eettisyydelle tavalla tai toisella, 2) brändit, jotka tuovat eettisyyttä esille eettisillä toimilla, sertifikaateilla tai järjestöyhteistyöllä, 3) brändit, jotka ovat järjestöjä ja/tai sertifikaatteja sekä 4) brändit, jotka eivät toimi eettisesti kuin lain määräämissä rajoissa. Tutkimuksessani keskityin kolmeen ensin mainittuun kategoriaan. Haastatteluaineistoni anniksi nousi neljä pääteemaa: vaatimus avoimuudesta, viestintäympäristön muutokset ja uudenlainen kuluttajuus, tieto ja tunteet sekä liike-elämän realiteetit. Yritykset ja brändit ovat ennen näkemättömän avoimuuden ja rehellisyyden vaatimuksen edessä. Kuluttajat vaativat brändeiltä yhä suurempaa läpinäkyvyyttä. Brändityötä tekevät tietävät tämän vaatimuksen ja uskovat tämän suunnan olevan pysyvä. Eettinen ajattelu yritysmaailmassa ei ole vain ohimenevä tuulahdus vaan on täällä jäädäkseen. Viestintäympäristön muutokset ovat antaneet kuluttajille aiempaa suurempaa valtaa tiedonkulun nopeutumisen ja uusien viestintäkanavien myötä. Valta ei kuitenkaan ole ehdotonta ja yritykset myös tietävät tämän. Brändityön ammattilaiset yrittävät löytää tiedon ja tunteen tasapainon brändeistä viestiessään. Kuluttajat ovat ennen näkemättömän valistuneita ja heillä on lukemattomia keinoja päästä käsiksi tietolähteisiin. Haasteena brändeille on tehdä tieto helposti omaksuttavaksi kuluttajille. Pelkkä tieto ei kuitenkaan riitä rakentamaan menestyvää brändiä. Kuluttajien eettinen kiinnostus realisoituu usein ostopäätökseksi vasta kun merkkiin on tunneside. Yritysten tehtävänä on tuottaa voittoa, eivätkä eettiset brändit toimi irrallaan liike-elämän realiteeteista. Eettisyys on kilpailutekijä, keino erottautua sekä lain ja säädösten säätelemä pakko. Samaan aikaan eettisyys on periaate ja arvo sekä haaste, koska eettinen ratkaisu ei aina ole helpoin vaihtoehto liike-elämässä, jossa hinta usein merkitsee enemmän kuin moni yritys tai yksilö haluaisi myöntää.
-
(2017)All pharmaceutical products, including vaccines, can increase the risk of some undesired medical occurences (adverse events). Evaluating these risks post-licensure is essential for evaluating the safety of vaccines, since rare adverse events might go undetected in pre-licensure studies. This thesis introduces and applies a method for vaccine safety surveillance, suitable for monitoring the safety of vaccines in near real-time, utilizing electronic health care records. Adverse events are operationalized by diagnosis codes related to health care visits. Vaccine safety surveillance studies suspected, biologically plausible causal relationships between a vaccine and an adverse event. Information regarding such relationships are called safety signals. Safety surveillance can be seen as an observational study for which different study designs could be used. The popularity of vaccination, self-selection and changes in diagnosis coding practises, along with other possible sources of bias, present challenges for commonly used cohort designs. Self-controlled study designs such as the self-controlled case series (SCCS) eliminate time-invariant confounders and are therefore often more suitable for evaluating vaccine risks. This thesis introduces both a simple and a more general version of SCCS and explicitly describes the assumptions related to the method. A vaccine safety surveillance method involves a decision rule for generating safety signals. Natural goals of a safety surveillance method are to control the rates of false positive and false negative signals, as well as to generate a signal as soon as possible when an association between the vaccine and the adverse event exists. Statistical hypothesis testing can be used to derive the decision rules. This thesis describes the maximized sequential probability ratio test (maxSPRT), a hypothesis testing method designed for vaccine safety surveillance. Binomial maxSPRT (BmaxSPRT) is a variant of maxSPRT based on a self-controlled study design such as the SCCS. The BmaxSPRT method addresses hypotheses concerning the relative incidence of adverse events during specified risk and control periods. The derivation of the decision rules for BmaxSPRT, including the computation of critical values, is described in detail both mathematically and algorithmically in this work. As a proof-of-concept BmaxSPRT is retrospectively applied to Finnish register data. The relationships between the incidence of febrile seizures and three childhood vaccines, Measles-Mumps-Rubella (MMR), Pneumococcal (PCV) and the Rota virus vaccination (Rota) are studied. BmaxSPRT generated an expected safety signal related to MMR; the incidence rate of febrile seizures was higher during a period 0-13 days following MMR vaccination compared to a period 14-41 days following vaccination (relative rate RR = 1.59 at the time of signal). Results for PCV are inconclusive and the experiment highlights the need for more in depth analysis regarding PCV vaccinations and febrile seizures. The sensitivity of BmaxSPRT to the specifications of the risk and control periods is also studied in this thesis. The sensitivity analysis highlights the importance of careful consideration of the risk and control periods by quantifying the loss of power due to poor choices.
-
(2023)Syftet med denna avhandling är att undersöka vilka problem som konstrueras i plenumdebatter om föräldraledighetsreformen, det vill säga vilka är de problem som man vill åtgärda med föräldraledighetsreformen. I avhandlingen granskas även konstruerandet av könat föräldraskap och jämställdhet i problemrepresentationerna och vilka konsekvenser problemrepresentationerna i fråga kan få. Avhandlingen utgår från problematiken kring den bristande jämställdheten i det finska föräldraledighetssystemet. I många tidigare föräldraledighetsreformer har man försökt öka jämställdheten utan större framgång. Denna avhandling granskar därför den senaste föräldraledighetsreformen som trädde i kraft augusti 2022 och vars huvudsakliga syfte var att öka jämställdheten. Materialet analyseras utgående från Carol Lee Bacchis What’s the problem represented to be?-ansats. Forskningsfrågorna och analysen bygger på Bacchis teori samt tidigare forskning i jämställdhet och föräldraledighet, som bland annat visar att jämställdhetsbegreppets vaghet och starka maskulina och feminina ideal har utgjort hinder för att uppnå jämställdhet. Metoden som används för att både besvara och formulera forskningsfrågorna är ett diskursanalytiskt angreppssätt med fokus på konstruerandet av problemrepresentationer. Materialet som undersöks består av tre plenumdebatter om föräldraledighetsreformen. De två mest framträdande problemrepresentationerna som identifierades var pappornas låga uttag och förmynderi, vilka står i konflikt med varandra. Problemrepresentationen om pappornas låga uttag utgår från att staten bär ansvar för att öka jämställdheten, medan problemrepresentationen om förmynderi utgår från att staten inte får styra medborgarna. Övriga problemrepresentationer som identifierades var problemrepresentationen om nativitet, ojämställdhet i arbetslivet och ojämlikhet familjer emellan. Resultatet visar att det finns en variation mellan problemrepresentationerna i konstruerandet av både könat föräldraskap och jämställdhetsbegreppet. Denna avhandling avser bidra till ökad förståelse av konstruerandet av problemrepresentationer, könat föräldraskap och jämställdhetsbegreppet i politiska debatter i Finland. Avhandlingen avser också bidra till statsvetenskaplig feministisk forskning och forskning om jämställdhet och föräldraledighet i Finland.
-
(2020)Avhandlingen undersöker tre självutnämnt hållbara företag och deras diskurs beträffande ansvar. Ansvar används som ett paraplybegrepp och används i relation till bland annat hållbarhet och samhällsansvar. Syftet är att illustrera företagens kommunicerade ansvar i finsk kontext. Forskningsfrågorna lyder som följande: ”Hurdana teman uppstår hos samtliga företag i förhållande till ansvarsdiskursen?”, ”Vilka, eventuella, kontradiktioner uppstår inom diskursen?” och ”Finns det olika aktörsroller, och i sådana fall hurdana, bland företagen?”. Det empiriska materialet samlades in via intervjuer, hemsidor och Instagram, vilket gav en god bas för kritisk diskursanalys. Samtliga tre företag fokuserar på hållbart och etiskt mode och är finska. Inriktningen hos företagen varierar mellan simkläder, klänningar och barnkläder. Som teoretiskt ramverk användes postmodernism och ambivalens. Resultaten syftar på att den hållbarhetsdiskursen bland självutnämnt hållbara företag ofta innefattar ett begränsat antal samhälleliga problem: miljömässiga eller sociala. Utöver det så är återanvändning ett centralt tema tillsammans med ett starkt fokus på kunden. Diskursen tyder även på paradoxer inom diskursen, då ekonomiskt ansvar och strukturer begränsar företagens möjligheter. Begränsningen leder till att företagen intar en roll som kan efterliknas en medlare. Ansvarsdiskursen är kundorienterad, som talar med vänliga ord till kunderna samtidigt som man belyser fördelen av hållbara, etiska val.
-
(2021)Uppskjutandet av föräldraskap är en bestående demografisk trend som i sin tur leder till åldrande samhällen. Detta är den största enstaka faktorn bakom den sjunkande nativiteten, och har därmed intresserat flera forskningsfält till att studera andra bakgrundsfaktorer. Eftersom värden styr och formar oss som individer, kan de anses vara viktiga faktorer som förklarar mänskligt beteende. Individer tenderar att välja sina livsövergångar i enlighet med sina egna värden, och således vill avhandlingen undersöka huruvida värden påverkar den ansedda idealiska åldern att bli förälder. Det bör nämnas att det finns förvånansvärt lite forskning kring värden och en ansedd ideal ålder att bli förälder. Enligt teorin för planerat beteende, här i form av TDIB-ramverket av Ajzen & Klobas, finns det tre bakgrundsfaktorer; individuella, demografiska samt samhälleliga, som tillsammans påverkar intentionerna att få barn. Även beslutsfattandet över att vilja bli förälder är nära anknutet till andra livsprocesser, såsom människorelationer, sysselsättning och hushållets inkomst, och därmed är det även godtagbart att undersöka ifall högre utbildning och inkomst återspeglas i attityden till en idealisk ålder att bli förälder. Med hjälp av en variansanalys hittades det statistiskt signifikanta skillnader mellan länder och deras ansedda idealiska ålder att bli förälder. Korrelationsanalyser undersökte samband mellan högre utbildning, inkomst och värden. Till skillnad från tidigare forskning, fann denna studie inget signifikant samband mellan inkomst och den ansedda idealiska åldern. Ett signifikant samband mellan högre utbildning och attityden fanns enbart i Italien, vilket är i linje med tidigare forskning om att såväl högre som lägre utbildade i samma grad föder lika mycket barn i Norden. Svaga korrelationer mellan vissa värden och den ansedda idealiska åldern fanns i alla länder förutom Spanien. Bilden var dock inte enhetlig. En prioritering av individuella mål var för det mesta i Finland, Sverige och Italien kopplade till en högre ideal ålder. Prioritering av gemensamma mål hade ett samband med en lägre ideal ålder i Italien och Sverige. En regressionsanalys som utfördes för Italiens del, visade att värden och högre utbildning förklarade 20% av variationen i den ansedda idealiska åldern. Avhandlingens resultat är för det mesta i linje med tidigare forskning. Därmed vore det viktigt att förutom i en större utsträckning utföra liknande studier, även utföra sådana som jämför andra kulturer än västerländska. För att vidare stödja familjeskapandeprocesser i samhällen där nativiteten ständigt sjunker, är det viktigt att kunna ta i beaktande och förstå sig på alla bakgrundsfaktorer som påverkar.
-
(2013)Offentliga sektorns verksamhet organiseras allt oftare i form av projekt. Inom regionalpolitiken är projekt redan det vanligaste sättet att genomföra verksamhet. Användningen av projekt motiveras med förväntningar om effektivitet. Projektens effektivitet antas utgående från projektteorin med förankring i företagsvärlden grunda sig på deras tidsbegränsning, möjlighet till att föra samman olika aktörer och flexibla organisationer. Kritiker har dock ifrågasatt inverkan av dessa egenskaper på projektens effektivitet i en komplex miljö som offentliga sektorn. Oklarhet råder dock i frågan på grund av bristfällig forskning i området. Utbredningen av projekt inom offentliga sektorn gör att kunskap om vad som påverkar projektens effektivitet är av central betydelse för organisering av verksamhet. Mätning av effektivitet i offentliga sektorn är också mer komplicerat än i företagsvärlden. Kunskap om hur projektens effektivitet i offentliga sektorn kan förstås är viktigt för organisering av verksamhet. Denna avhandling visar om projektens egenskaper, som förklarar projektens effektivitet i företagsvärlden, förklarar variationen i projektens effektivitet i offentliga sektorn. I undersökningen diskuteras och operationaliseras också olika sätt att mäta projektens effektivitet i offentliga sektorn. Projektens egenskaper, vars betydelse för effektiviteten i offentliga sektorn utgående från projektteorin undersöks, är projektets längd, närvaro av tidspress i projektet, fortsättningen av projektet efter dess avslutning, grad av samverkan av offentliga aktörer i projektet och projektets storlek. Dessa är undersökningens oberoende variabler. Projektens effektivitet mäts med fyra mått som motsvarar de centrala dimensionerna av effektivitet i offentliga sektorn. Effektivitetsmåtten är undersökningens beroende variabler. Som metod används multivariat regressionsanalys. Resultaten visar att projektens effektivitet i offentliga sektorn påverkas delvis av projektens längd, närvaro av tidspress, grad av samverkan och organisationsstorlek. Kortare projekt är mer effektiva än längre projekt. Närvaro av tidspress ökar också på projektens effektivitet. Graden av samverkan av offentliga aktörer i projektet ökar inte direkt på projektens effektivitet men uppvisar vissa tecken av inverkan på effektivitet. Mindre projekt är däremot inte mer effektiva än större projekt. Tvärtom visar sig större projekt vara mer effektiva än mindre projekt. Undersökningen klargör att företagsvärldens antaganden om vad som förklarar projektens effektivitet endast delvis gäller för projekt i en komplex miljö som offentliga sektorn. Genom att beakta projektens längd, närvaro av tidspress, möjlighet till samverkan och organisationsstorlek kan projekten bland annat i regionalpolitiken organiseras effektivare. Undersökningen visar också att olika mått bör användas tillsammans i mätning av projektens effektivitet i offentliga sektorn. Undersökningens resultat kan gynna organisering av projekt i offentliga sektorn, inverkan av politiken och den framtida samhällsutvecklingen.
-
(2022)Tiivistelmä/Referat – Abstract Inom sociala sektorn och främst då inom barnskyddet har det länge varit utmanande att få rekryterat behöriga socialarbetare och få dem att stanna i sitt jobb. Stor personalomsättning gör det svårt om inte omöjligt att bygga goda klientrelationer. Personalomsättningen är således belastande både för klienter som för personalen som regelbundet hamnar jobbar i team där det är personalbrist. Två lagförändringar - socialvårdslagen från år 2014 och lagen om yrkesutbildade personer inom socialvården från år 2015 - har bidragit till förändringar som inverkar på rekryteringen av personal men också till sammansättningen av det klientel barnskyddet arbetar med. I denna magisteruppsats granskar jag vad som bidrar till att socialarbetare inom det kommunala reparerande barnskyddet stannar i sitt jobb. Forskningsmaterialet består av två separata material, dels personliga temaintervjuer med 10 socialarbetare, dels deras svar på ett frågeformulär. Informanterna består av tre grupper; de som arbetat länge (minimi 10 år) som socialarbetare inom barnskyddet och fortfarande gör det; de med lång arbetserfarenhet men som övergått till andra uppgifter och slutligen socialarbetarstuderanden med kort arbetserfarenhet. Som ett kompletterande, deskriptivt material över vardagen ute på fältet har jag därtill dagböcker av socialarbetare som svenska YLE publicerade 25.2.2018. Teoretiskt stöder sig studien på Antonovskys teori om KASAM och Baldschuns sex dimensioner av yrkesmässigt välbefinnande. . Min studie visar att det finns några gemensamma faktorer för socialarbetare som anses väsentliga för att de ska stanna i sitt jobb inom barnskyddet.
-
(2020)Syftet med denna magistervhandling är att utreda ifall unga finlandssvenskar använder webbsidan Youtube som ett socialt medium eller inte. Samtidigt ska den undersöka ifall rådande definitioner av sociala medier är tillräckliga för att verkligen beskriva den användning av sociala medier och andra webbsidor som förekommer i dag. Avhandlingens huvudfråga lyder: i vilken mån använder unga finlandssvenskar Youtube som ett socialt medium? Tre huvudsakliga definitionspunkter för sociala medier används i avhandlingen; värde måste dras från användargenererat innehåll och användarna måste uppleva att de interagerar med andra användare, eller så ska tjänsten användas för att upprätthålla och eventuellt skapa nya sociala nätverk. Materialet samlades in genom en webbenkät. Frågorna i enkäten var byggda på de tre definitionspunkterna, och tangerade informanternas användning av Youtube på olika sätt. Sammanlagt svarade 165 personer på enkäten. För att analysera materialet användes kvalitativ innehållsanalys, genom att kategorisera de olika svaren baserat på hurdana teman och ämnen de tangerade. Avhandlingens analys tyder på att unga finlandssvenskar inte använder Youtube som ett socialt medium. Youtube användes inte för att upprätthålla sociala nätverk. Informanterna upplevde i viss mån att interaktion uppstod mellan dem och kanalerna som laddade upp videor, men inte mellan sig själva och användare som kommenterade på videor. Gällande det användargenererade innehållet, visade sig definitionen vara otillräcklig. Informanterna såg främst på videor från stora kanaler, och uppskattade i många fall specifikt ett högt produktionsvärde. Frågan om ifall värde fås från användargenererat innehåll eller inte blev därmed oklar, eftersom det är svårt att avgöra ifall dessa Youtube-kanaler kan räknas som användare eller som produktioner. Resultaten tyder på att det finns en avsaknad av gemensamma sätt att kommunicera kring sociala medier, och att sådana måste utvecklas i framtiden. Resultaten visar också att det finns en skillnad mellan definitioner som är baserade på teknik och sådana som är baserade på användning, och ifall vettiga diskussioner ska kunna föras kring sociala medier i framtiden, måste ett gemensamt sätt att kommunicera kring dem utvecklas.
-
(2023)Magisteravhandlingen tar avstamp i den tvåsidiga vetenskapliga diskurs som råder kring ungdomars attityder till demokratins organisering. Forskningsämnet och debatten i samhället är allt mera aktuellt, särskilt under de senaste decennierna men där forskningsinriktningen av specifikt den nya generationens ungdomar fortfarande är rätt tunn. Därför finns det skäl att lyfta fram situationen bland de yngre röstberättigade. Den indirekta demokratin som de flesta västerländska demokratier bygger på har legitimitetsutmaningar i samtiden och en del forskare menar att ungdomarna är en stor orsak till detta på grund av deras passiva valdeltagande. På samma gång försvarar andra forskare att den nya generationens ungdomar inte engagerar sig mindre för det utan att de deltar på övriga sätt i egenskap av direkt demokratiska handlingar. Den tidigare forskningen lyfter fram flera centrala bakgrundsfaktorer som denna undersökning ämnar ta del av, nämligen ålder, utbildning, medborgarkompetens, politiskt intresse, nöjdhet med demokratin, partiidentifikation, politiskt förtroende, politisk vänster-högerskala och kön. Syftet är därmed att försöka se närmare på dessa där ålder är av huvudsakligt intresse för att undersöka vilka attityder ungdomar har till demokratins organisering med fokus på Finland. Materialet som används speglar samtliga bakgrundsfaktorer genom att utgå från Finlands senaste riksdagsvalsundersökning från år 2019. Tillvägagångssättet utgår från en kvantitativ metodansats där tvärsnittsdesign tillämpas för att djupgående undersöka situationen och utföra sofistikerade statistiska kontroller. Analysverktygen som används är deskriptiva statistiska analyser, bivariat analys i form av korstabeller och logistisk regressionsanalys. Centrala resultat som framgår i analyserna är att finländare generellt är nöjda med den indirekta demokratin men som den yngre åldersgruppen ungdomar (18–28 år) föredrar i mindre utsträckning än den äldre (29–98 år) när det kommer till att ens röst kan påverka det politiska beslutsfattandet. Däremot visar det sig att åldersgruppen ungdomar i jämförelse med den äldre föredrar direkt demokrati som utgår från folkomröstning i mindre utsträckning. Dessa resultat baserar sig på studiens hypoteser och därmed får studiens första hypotes stöd medan den andra ej får stöd. Slutsatserna visar först och främst på att det finns variationer gällande attityder till demokratins organisering. Dessa insikter öppnar dels upp för att kontrollera för övriga teorier om demokratiska attityder och dels vidare undersöka andra former av direkt demokrati utöver folkomröstning. För fortsatt forskning finns det således motiv att överväga metodologiska val, särskilt vilka variabler och frågor som används eftersom de kan ge helt olika svar. En annan slutledning är att studerandet av nya generationers ungdomar och deras attityder fortsättningsvis kommer att vara relevant, av den orsaken att det berättar om demokratins organisering och vart samhället är på väg i framtiden, som är fundamentalt inom den statsvetenskapliga forskningstraditionen.
-
(2023)Väestön ikääntyminen vaikuttaa työeläkejärjestelmän tulevaisuuden rahoituspohjaan keskeisellä tavalla Suomessa. Aiheena väestön ikääntyminen on ajankohtainen, koska huoltosuhde on ollut jo pitkään heikkenemässä ja ennusteiden valossa samansuuntainen kehitys tulee myös jatkumaan. Työeläkejärjestelmä Suomessa perustuu osittain työssä käyvien maksamiin työeläkemaksuihin, joten työssä käyvien suhteellisen määrän väheneminen heikentää osaltaan työeläkejärjestelmän rahoituspohjaa. Työeläkejärjestelmä kohtaa rahoituksellisia ongelmia viimeistään vuoden 2050 jälkeen, mikäli väestö kehittyy ennusteiden mukaisesti. Tutkielma keskittyy identifioimaan väestön ikääntymisen välittymismekanismeja työeläkejärjestelmään Suomessa kirjallisuuteen pohjautuen. Syntyvyyden vähentyminen, elinajanodotteen pidentyminen ja työkyvyttömyyseläkkeiden kehitys ovat keskeisimpiä välittymismekanismeja, miten väestön ikääntyminen vaikuttaa työeläkejärjestelmään ja sen rahoitukselliseen kestävyyteen. Tutkielmassa tuodaan esille erilaisia skenaariolaskelmia ja ennusteita, miten mekanismit vaikuttavat tulevaisuudessa järjestelmään. Tutkielmassa havainnoidaan väestön ikääntymisen vaikutusta kolmessa erilaisessa työeläkejärjestelmämallissa. Mallit ovat puhdas jakojärjestelmä, täysin rahastoiva järjestelmä ja osittain rahastoiva järjestelmä. Havainnointi tehdään yksinkertaistetun kahden sukupolven limittäisten sukupolvien mallin avulla. Jos halutaan välttää väestön ikääntymisen seurauksena eläketurvasta leikkaaminen tai eläkemaksujen korottaminen, niin tutkielman perusteella työeläkejärjestelmään tulee toteuttaa uudistuksia, jotta eläkkeiden maksu voidaan turvata eläkeläisille myös tulevaisuudessa. Ennusteiden perusteella syntyvyyden lasku ja eliniän pidentyminen jatkuvat myös tulevaisuudessa. Väestöennusteiden tekemiseen liittyy paljon haasteita, koska ennusteet perustuvat usein ennalta päätettyihin oletuksiin, jotka eivät takaa saman kehityksen jatkumista tulevaisuudessa. Alkavien työkyvyttömyyseläkkeiden määrän kehityksestä on erilaisia arvioita melko vähän, joten se olisi hyvä aihe lisätutkimukselle, jotta voitaisiin arvioida tarkemmin sen merkitystä työeläkejärjestelmän rahoitukselliseen kestävyyteen.
-
(2024)Suomen väestönsuojelujärjestelyillä on pitkä historia, ja ne pohjautuvat sekä toisen maailmansodan että kylmän sodan aikaisiin kokemuksiin. Kansallisten kehityskulkujen ohella myös kansainvälinen tilanne on vaikuttanut väestönsuojelun kehittämiseen. Tässä tutkielmassa tarkastellaan, miten ja millä perustein väestönsuojelua kehitettiin Suomessa kylmän sodan kärjistymisvaiheessa eli vuosina 1979–1985. Kiinnostuksen kohteina ovat väestönsuojelun kehityksen painopisteet, velvollisuudet ja oikeudet väestönsuojeluun liittyen, sekä väestönsuojelun linkittyminen laajempaan kontekstiinsa. Tutkielma keskittyy valtionhallinnossa tapahtuneeseen kehitystyöhön. Alkuperäislähteinä on käytetty väestönsuojeluneuvottelukunnan ja sen jaostojen pöytäkirjoja ja muita materiaaleja sekä parlamentaarisen väestönsuojelukomitean kokouspöytäkirjoja ja vastaavaa materiaalia. Täydentävinä alkuperäislähteinä on lisäksi käytetty muuta valtionhallinnossa tuotettua materiaalia, valtiopäiväasiakirjoja sekä aikalaisjulkaisuja. Menetelmänä käytettiin laadullista, aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Väestönsuojelua kehitettiin vuosina 1979–1985 osana kansallisia prosesseja kansainvälisten jännitteiden myös heijastuessa kehitystyöhön. Ajanjaksolla näkyivät pitkän kehitystyön tulokset, jo aiemmin tehtyjen ratkaisujen toteutus sekä kansainvälisen tilanteen kärjistymisen aiheuttamiin huoliin vastaaminen. Materiaaliset ja rakenteelliset sekä koulutukselliset ja valistukselliset seikat olivat väestönsuojelun kehitystyössä keskeisiä. Niin taloudelliset kuin muutkin resurssit olivat olennaisia kautta linjan. Hallinnolliset järjestelyt ja lainsäädäntö sekä antoivat kehitystyölle raamit että olivat muutoksen kohteina itsessään. Koko väestön suojaaminen erilaisilta kriisivaihtoehdoilta oli olennainen päämäärä väestönsuojelun kehitystyössä. Kehitystyössä painotettiin toisaalta yhteistoimintaa ja yhteensovittamista, toisaalta väestönsuojelun erityishuomiota vaativaa asemaa. Valtion vastuuta korostettiin, mutta samanaikaisesti väestönsuojelun vastuut olivat hajaantuneet eri tahoille. Väestönsuojelun valmistelut ja varautuminen liitettiin vuosina 1979–1985 enenevässä määrin muuhun varautumiseen: väestönsuojelu ymmärrettiin laajasti, osana laajaa turvallisuus- ja varautumisajattelua ja eri kriiseihin varautumista, ja koko yhteiskunnan kattavasti.
-
(2014)Väestötutkimuksilla kerätään tietoja, joita ei rekistereistä saada. Tällaista tietoa ovat esimerkiksi väestön arviot terveydentilastaan, mielipiteet ja palveluiden tarpeen tyydyttyminen. Väestötutkimuksen taustalla on aina sopivalla otantamenetelmällä poimittu otos, jonka katsotaan edustavan tutkimuksen kohteena olevaa väestöjoukkoa. Valitettavasti tällaisten väestötutkimusten ja erityisesti tiedonkeruumenetelmänä kyselyä käyttävien tutkimusten vastauskato on ollut kuitenkin nousussa koko 2000-luvun alun. Tämä tarkoittaa, ettei edellä mainittu otos enää edustakaan tutkimuksen kohteena olevaa väestöä, jolloin tutkimuksesta saadut tulokset eivät välttämättä ole suoraan yleistettävissä alkuperäiseen perusjoukkoon. Tässä pro gradu -työssä käsitellään väestötutkimusaineiston tilastollisia kadonhallintamenetelmiä, joissa tavoitteena on tuottaa mahdollisimman luotettavia väestöä edustavia tilastollisia tunnuslukuja mahdollisesta vastauskadosta huolimatta. Työssä käsitellään vastauskatoa ensin otannan ja tiedonkeruumenetelmien näkökulmasta, jolloin vastauskadon muodostumiseen voidaan vaikuttaa. Empiirisen aineiston avulla kuvaillaan, millaista vastauskatoa kyselynä toteutetussa väestötutkimusaineistossa esiintyy ja tarkastellaan, millaisia tuloksia tilastollisilla kadonhallintamenetelmillä saadaan vastauskatoa sisältävästä aineistosta. Aineistona käytetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen (ATH) vuonna 2010 kerättyä aineistoa. Lisäksi kadonhallintamenetelmissä hyödynnetään Suomessa hyvin saatavilla olevaa rekisteriperäistä tietoa Väestörekisterikeskukselta, Tilastokeskukselta ja Kansaneläkelaitokselta, minkä avulla saadaan arvokasta tietoa myös katoon jääneistä vastaajista. Tilastollisina kadonhallintamenetelminä tässä työssä käytetään Inverse Probability Weighting (IPW)- painotusmenetelmää, painotettua Hot Deck-imputointia ja moni-imputointia. Näillä menetelmillä saatuja tuloksia verrataan sekä keskenään, että estimaatteihin, jotka on tuotettu menetelmillä, jotka eivät huomioi vastauskatoa. Saatujen tulosten vertailukohtana käytetään myös rekisteriperäisiä tietoja tutkimusalueilta. Työssä todetaan, että kadonhallintamenetelmillä saadaan erilaisia tuloksia kuin tavallisilla analyysimenetelmillä. Eri menetelmillä saadut tulokset ovat kaikki samansuuntaisia, mutta erityisesti moni-imputoinnilla saadaan merkitsevästi eriäviä tuloksia kuin muilla menetelmillä. Analysoitaessa mitä tahansa aineistoa, jonka tulokset on tarkoitus yleistää väestöön, vastauskadon tutkiminen ja sen aiheuttaman mahdollisen harhan huomioiminen tuloksissa olisi ensiarvoisen tärkeää. Vastauskadon huomioiminen ja sen hallintamenetelmät ovat tärkeä osa väestötutkimusaineistojen käyttöä, jolloin kadon huomioimisen tärkeys ja sen hallintamenetelmien käyttökelpoisuus olisi hyvä olla tiedossa kaikilla tutkismaineiston käyttäjillä. Selkeästi dokumentoidut otantamenetelmät, mahdollisen kadon vähentämiseen pyrkiminen jo tiedonkeruuvaiheessa ja hyvät koko otokselle saatavissa olevat rekisteritiedot omalta osaltaan edesauttavat tehokkaiden kadonhallintamenetelmien käyttöä, joilla voidaan luotettavia väestöön yleistettävissä olevia tuloksia.
-
(2014)During the last decade Berlin has become the unofficial cultural capital of Europe to artists from all over the world. Finnish artists alike have risen to the occasion to promote their work in Berlin – the city has become the highest concentration of Finnish artists after Helsinki. The media has been eager to showcase the influx of artistic Finns, but as of yet there is a lack of academic works written about the topic. This thesis examines both the economical and the social aspects of the Finnish field of cultural production in Berlin. The purpose is to find the reasons for Berlin’s recent rise to the spotlight of the cultural world and to identify how Finns cope with the economic challenges they face as expatriates. In addition to answering questions about livelihood and consumption, the thesis aims to identify the structure of the social networks of the respondents and to survey their identities and the possible changes they will undergo in response to facing a new environment. The theoretical framework is based on David Unruh’s typology of social worlds as well as Pierre Bourdieu’s concept of the field of cultural production. The majority of the data analysed in this thesis consists of fourteen interviews done in Berlin during the winter of 2013. The transcribed interviews have then been labelled and coded in order to reveal similarities and differences. Furthermore, abductive reasoning has been used as a method of analysis to provide technical and social scientific descriptions of the actors’ social lives. The results indicate that the livelihood of the Finnish field of cultural production in Berlin comes from several sources. In comparison with the artists working in Finland, the number of different grants given to those working in Berlin is significantly higher. The reasonable housing and consumer prices in Berlin work as pull factors for those who find it difficult to make it in Finland, though the main reasons for moving were the confined field of arts in Finland and the desire to create connections. The evidence suggests that the interviewees find it important to be part of the social world of the city. The livelihood of those operating in the Finnish field of cultural production in Berlin is mainly provided by the extensive grant system of independent Finnish foundations and state organisations.
-
(2020)Tutkielmassa tarkastellaan holokaustin käsittelyä Vaihtoehto Saksalle (Alternative für Deutschland, AfD) -puolueen sosiaalisen median kanavilla. Tutkielmassa arvioidaan puolueen tapaa rakentaa saksalaisten menneisyyssuhdetta suhteessa kansallissosialismin rikoksiin. Puolueen sosiaalisen median kanavilla luotua menneisyyssuhdetta arvioidaan Saksassa toisen maailmansodan jälkeen käytyä historiakeskustelua vasten, ottamalla huomioon eri aikoina julkisuudessa käydyt diskurssit sekä äärioikeiston asema Saksassa. Populistipuolueena AfD omaa lukuisia yleiseurooppalaiselle oikeistopopulismille tyypillisiä piirteitä, joita arvioidaan osana sosiaalisen median kanavien tarkastelua. Tutkielman aineisto rakentuu AfD:n virallisten verkkoviestintä kanavien (Facebook, Twitter ja verkkosivut) lisäksi yksittäisten puolueen poliitikoiden sekä osavaltiotason jaostojen julkaisemista materiaaleista. Tutkielmassa tarkastellaan kahta toisistaan erillistä holokausti-tematiikkaa sisältävää julkista keskustelua. Ensimmäinen tarkasteltu keskustelu käsittää Thüringenin osavaltiotasolla toimivan Björn Höcken tammikuussa 2017 pitämän puheen, jossa Berliinin holokaustin muistomerkkiä tituleerattiin ”häpeän muistomerkiksi”. Tutkielmassa arvioidaan puolueen reaktiota puheesta nousseeseen kohuun sekä julkisuudessa aiheesta yleisesti käytyyn keskusteluun vuonna 2017. Toinen keskustelu kattaa holokaustin virallisen muistopäivän tiimoilta AfD:n kanavilla sosiaalisessa mediassa käydyn keskustelun vuosina 2017, 2018, 2019 sekä 2020. Puolueen virallisten kanavien lisäksi vuoden 2020 holokaustin muistopäivän yhteydessä tarkastellaan Baden-Württembergin osavaltioparlamentissa toimivan Stefan Räpplen ulostuloa, jossa kritisoitiin Saksassa vallitsevaa ”syyllisyyskulttia”. Lähestymistapana tarkastellulle aineistolle hyödynnetään historiapolitiikkaa. Tutkielmassa lähestytään AfD:n harjoittamaa historiapolitiikkaa intentionaalisena eli aktiivisesti tiedostettuna toimintana, jonka yhteydestä on löydettävissä laajalti poliittisia motiiveja. Historiapolitiikan määrittelyssä käytetään apuna Pilvi Torstin luomaa typologiaa historiapolitiikan muodoista ja motiiveista sekä Jouni Tillin ajatusta menneisyydenkäsittelystä historiapolitikointina. Historiapoliittisen lähestymistavan rinnalla tutkielmassa hyödynnetään mediatutkimuksen oikeistopopulismista sekä poliittisten puolueiden verkkokäytöksestä tehtyä tutkimusta. Tutkielmassa osoitetaan AfD:n historiapoliittisen argumentoinnin keskiössä toimivan vaateet korostaa Saksan historian menestystä tieteen, taiteen ja kulttuurin saralla, maahanmuuttokriittisyyden naamioiminen Saksan juutalaisväestön suojelemiseksi sekä vetoomukset häpeään ja syyllisyyteen korostuvan kansallisen identiteetin oikaisemiseksi. Samalla tutkielmasta käy ilmi, kuinka puolue suhtautuu keskustelujen yhteydessä saamiinsa syytöksiin antisemitismistä vähättelevästi, kääntäen keskustelun poliittisten vastustajien, maahanmuuttajien tai median syyksi. Tutkielman perusteella esitetään, että AfD:n luoma menneisyyssuhde rakentuu vahvasti kansallisen identiteetin käsitteen yhteyteen. Tutkielman tuloksena todetaan AfD:n ja sen toimijoiden lausuntojen sisältävän aikaisemmin Saksassa käytyyn menneisyyskeskusteluun suhteutettuna samanaikaisesti uusia ulottuvuuksia, mutta myös laajalti historiallisia yhtymäkohtia. Keskustelun ytimessä toimii kritiikki holokaustin aiheuttaman syyllisyyden ja häpeän vaikutuksesta saksalaisten kansallisen identiteetin kehitykselle. Häpeän ja syyllisyyden teemojen korostaminen toimivat perustana puolueen historiapoliittisille argumenteille, joilla pyritään vaikuttamaan hallituksen pakolais- ja maahanmuuttopolitiikan ohella identiteettipolitiikan kehitykseen.
Now showing items 4910-4929 of 5399