Browsing by Title

Natiivimainonta jakaa tiiviisti mielipiteitä ja nousee tasaisin väliajoin julkiseen keskusteluun. Julkinen keskustelu on kuitenkin varsin polarisoitunut ja käsitykset natiivimainonnasta näyttävät eroavan huomattavasti eri ammattikuntien välillä – ja jopa ammattikuntien sisällä. Natiivimainonnan vastustajat näkevät, että se vie journalismilta uskottavuutta ja tuo mukanaan etiikkaongelmia. Puolustajat sen sijaan näkevät, että natiivimainonta on ratkaisu median ansaintalogiikan pelastamiseksi. Se ei ärsytä lukijoita ja mahdollistaa monipuolisen tiedonvälityksen rahoittamalla journalismia sekä tuomalla päivänvaloon spesifejä, pienelle kohderyhmälle tarkoitettuja tietoiskuja, mitä aiemmin massamedian on ollut hankala tehdä. Tässä pro gradu -tutkielmassa syvennytään natiivimainontaan suhtautumiseen. Tarkastelu on rajattu viestinnän ammattilaisten asenteiden tutkimiseen. Työn teoriaosa koostuu kahdesta osasta: ensimmäisessä osassa kartoitetaan natiivimainonnan ilmiötä ja avataan syitä sen syntymiselle. Toisessa osassa pureudutaan median ansaintalogiikan muutokseen ja sen tuomiin vaikutuksiin eri viestinnän ammattiryhmiin sekä ryhmien välisiin jännitteisiin. Tutkielman keskeisiä lähteitä ovat muun muassa Bartosz Wojdynskin tutkimukset natiivimainonnasta ja Vilma Luoma-ahon tutkimus uusien mainonnan muotojen läpinäkyvyydestä ja niihin suhtautumisesta. Journalismin, mainonnan ja PR:n suhdetta kuvatessa on hyödynnetty Jim Macnamaran tutkimusta alojen välisestä jännitteisestä suhteesta. Tutkimuskysymykseen viestinnän ammattilaisten suhtautumisesta natiivimainontaan vastataan laadullisella tutkimuksella, johon sisältyy julkisen keskustelun kartoitus sekä kahdeksan teemahaastattelua. Julkisen keskustelun kartoitus on kerätty syksyltä 2017 ja siinä on painotettu mielipiteellisiä tekstejä. Aineistosta tunnistettiin keskeisiä teemoja natiivimainonnan ympärillä, joihin syvennyttiin haastatteluissa. Haastateltaviksi valittiin laajasti eri ammattikunnan edustajia, jotka kuitenkin olivat valveutuneita natiivimainonnasta. Osa haastateltavista valikoitui mukaan haastattelututkimukseen julkisen keskustelun analyysin perusteella. Koska tutkielman keskiössä on suhtautuminen, metodina käytettiin sisällönanalyysin lisäksi laadullista asennetutkimusta, jossa suhtautumista tutkitaan esittämällä haastateltaville lauseväittämiä. Eri aineistot yhdistyvät metodologisesti toisiinsa siten, että haastateltaville esitettiin suoria lauseväittämiä analysoidusta julkisesta keskustelusta. Tulokset osoittavat, että viestinnän ammattilaisten suhtautuminen natiivimainontaan on positiivinen. Tutkimuksen kaikki haastateltavat näkevät natiivimainonnan kestävänä ratkaisuna median ansaintalogiikan muutokseen. Rahallisen hyödyn lisäksi natiivimainonnan hyvinä puolina nähdään sen avoimuus, monipuolisuus, mielenkiintoisuus, laadukkuus ja kohdennettavuus. Natiivimainonnan suurimpana uhkana nähdään tutkimuksen mukaan yleisöjen medialukutaidon puute ja se, että natiivimainontaa luullaan journalistiseksi sisällöksi. Ratkaisuna tähän esitetään sisältöjen selvää erottelua journalistisesta sisällöstä. Tutkimuksen perusteella kaupallisiakin sisältöjä voidaan pitää kiinnostavina, jos ne vastaavat yleisön kulloiseenkin tarpeeseen.

Ampuma-aselain uudistushankkeen valmistelu alkoi vuonna 2008 ja on aiheuttanut paljon keskustelua siitä asti. Traagisten aserikosten aiheuttama keskustelu ja paine kansainvälisten EU-direktiivien noudattamisesta johtivat aselakiuudistukseen. Julkisessa keskustelussa on noussut esille mielipiteitä aina yksityishenkilön oikeuksista yhteiskunnan vastuuseen rikosten estämisessä. Lainvalmisteluprosessi ja yhteiskunnan moraalin limittyminen on sosiologisesti mielenkiintoinen ilmiö. Siinä yhdistyy pohdinta yhteiskunnan moraalista tai kollektiivisesta identiteetistä, auktoriteetista, asiantuntijuudesta sekä konkreettisia arkielämään liittyvistä vapauksista ja rajoitteista. Pro gradu -tutkielmani tarkastelee ampuma-aselain valmistelua erityisesti sidosryhmien kuulemisen eli valmisteluprosessin demokraattisuuden näkökulmasta. Tavoitteena on selvittää 1) miten kuulemisprosessi on edennyt ja minkälaisia argumentteja ja argumentointitapoja lausunnoissa on käytetty ennen kuin laki on saanut lopullisen muotonsa. 2) miten asiantuntijatieto määrittyy aselain uudistusprosessissa. 3) minkälaisia instituutionaalisia ja kulttuurisia tekijöitä sekä normeja aselainvalmistelun taustalla on ja 4) miten aselain valmisteluprosessi ilmentää demokratiaa, sekä 5) keiden ehdotukset ja mielipiteet on otettu itse lakiin ja miten mielipiteet jakautuvat. Teoreettisena pohjana on käytetty demokratian jakoa kolmeen; deliberatiiviseen demokratiaan ihanteena, osallistuvaan demokratiaan tavoitteena ja edustukselliseen demokratiaan lainvalmistelulle kehyksen luovana todellisuutena. Lisäksi lainvalmisteluprosessia tarkasteltiin kuvailevan, normatiivisen ja empiirisen laivalmistelumallin pohjalta. Aineistona käytettiin aselain valmistelua varten kuultujen kirjallisia lausuntoja. Lausujat kommentoivat hallituksen esitystä laiksi. Tutkimusmetodi on aineistolähtöinen (grounded theory) ja diskurssianalyyttinen. Aineistosta luotiin typologia kuultavan taustan mukaan. Lausunnot käytiin siis kaikki läpi, dokumentoitiin taulukoihin ja ja niistä nostettiin esille keskeisimmät teemat (esim. asiantuntijuus) ja argumentoititavat (esim. laintuntemus). Keskeisimmät ja havainnollistavimmat lausunnot ja lausuntotavat sisällöllisine mielipiteineen ja lainauksineen nostetaan ryhmittäin esille kokonaiskuvan selkeyttämiseksi. Lisäksi analyysissä nostetaan esille muista poikkeavia tapauksia ja keskeisimpiä sisällöllisiä teemoja. Analyysia jatkettiin typologiasta tarkastelemalla sisällöllisiä teemoja teoreettisen viitekehyksen sisällä. Aselain uudistuksessa on kuultu varsin montaa sidosryhmää ja osa heistä on ollut myös mukana lakia valmistelevissa työryhmissä. Lisäksi internetissä on voinut vastata sisäministeriön kyselyyn aiheesta. Lausujat kommentoivat lakiuudistusta omista lähtökohdistaan käsin, joten jaottelu viiteen ryhmään toimi hyvin ja toi esille selkeän jakautumisen mielipiteissä. Lain toimeenpaneva ryhmä kannatti uudistusta joko osittain tai täysin. Aseintressiryhmät taas vastustivat tai puolsivat hanketta osittain. Puolustusviranomaisista valtaosa puolsi osittain hanketta ja loput täysin. Oikeusviranomaiset puolsivat kaikki lakiuudistusta osittain ja muut lausujat täysin. Kaikista ryhmistä on saatu mielipiteitä lopulliseen lakiin ja kaikista ryhmistä niitä on myös jäänyt ulkopuolelle. Lausunnoissa kommentoitiin mm. terveystietojen luovuttamista, uudistuksen motiivia, raha/resurssikysymyksiä, lupamenettelyä ja lainvalmisteluprosessin etenemistä. Kuultujen joukossa on lainvalmistelun asiantuntijoita ja asianomaisia. Nämä kaksi käsitettä limittyvät paikoin. Asiantuntijuuteen vedottiin yhtenä argumentointitavoista eniten ja eri tavoin. Toimeenpanevassa ryhmässä omaa asiantuntijuutta tai auktoriteettiasemaa korostettiin vähemmän kuin aseintressiryhmässä. Toimeenpanevassa ryhmässä käytettiin myös enemmän virkamieskieltä kuin aseintressiryhmässä jonka sisällä saattoi olla varsin tunteikasta lausumista ja toisaalta taas ministeriötasolla maltillisempaa. Puolustusviranomaiset antoivat verrattaen paljon parannusehdotuksia lakiin ja oikeusviranomaiset kommentoivat lähinnä sanamuotoja ja uudistuksen sopivuutta oikeusjärjestelmän kokonaisuuteen. Aseintressiryhmä poikkesi muista lausujista siinä, että siihen kuuluvien ryhmien lausunnoissa kommentoitiin eniten ns. oman asiantuntijuuden ulkopuolelta ja tunteenomaisemmin kuin muissa kuultujen ryhmissä. Lakiuudistusta vastustavat käyttivät enemmän erilaisia argumentointikeinoja kuin uudistusta puoltavat. Esimerkiksi oikeudellisen ja lakiteknisen tietotaidon omaamista voidaan lausuntojen perusteella pitää asiantuntijuuden korostamisen keinona, sisällöllisenä argumenttina ja kulttuurisena pääomana jonka avulla on mahdollista saavuttaa poliittista valtaa ja saada oma mielipiteensä kuulluksi. Asiantuntijuuteen vedottiin mm. ammattitaidon, aseman ja lain tuntemuksen perusteella. Aineiston analyysin perustella päädytään tulokseen että osallistuvan demokratian periaatteiden mukaisesti on kuultuja ollut paljon ja jokaisella on ollut mahdollisuus tulla kuulluksi. Kuulemismahdollisuus ei kuitenkaan tarkoita vaikutusmahdollisuutta ja näin paljon toisistaan eroavien mielipiteiden yhdistäminen kaikkia osapuolia mielyttävällä tavalla on mahdotonta eli deliberatiivisen demokratian ihanteet eivät täyty. Mielipiteet ovat jakautuneet lausujan taustan mukaisesti lähes jokaisessa tapauksessa ja lakiuudistusta on kommentoitu omasta lähtökohdasta käsin. Yhteiskunnan tila ja kollektiivinen moraali on vaikuttanut lakiuudistuksen syntyyn ja aselain muotoutuminen jatkuu.

Pitkäaikaisen laitosasumisen lopettaminen on käynnissä Helsingin kehitysvammahuollossa valtakunnallisten ja kansainvälisten linjausten mukaisesti. Tutkimuksen aihe on ajankohtainen ja tärkeä, koska kehitysvammaisten henkilöiden laitoksista ryhmäkoteihin muuttaminen jatkuu Helsingissä tulevina vuosina, ja muuton prosessia ja asumispalveluiden suunnittelua voidaan kehittää tutkimuksista saadun tiedon pohjalta. Tutkimukseni tarkoituksena on selvittää millaisena helsinkiläisten kehitysvammaisten henkilöiden hyvinvointi näyttäytyy laitoksesta ryhmäkotiin muuton jälkeen, millaisia muuttoprosessi ja siitä tiedottaminen ovat olleet, miten omaisten odotukset ja pelot muuton suhteen ovat toteutuneet, ja millainen on sosiaalityöntekijän rooli laitoksista ryhmäkoteihin muuttaneiden kehitysvammaisten henkilöiden asioissa. Aineistona on kuusi haastattelua, jotka toteutin laitoksesta kahteen eri Helsingin kaupungin ryhmäkotiin muuttaneiden kehitysvammaisten henkilöiden omaisten parissa. Analysoin aineistoa sisällönanalyysin menetelmin. Käytän Erik Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuuksia käsitteellisenä kehikkona kehitysvammaisten henkilöiden hyvinvoinnin hahmottamisessa. Tutkimukseni tuloksina on, että kehitysvammaisten laitoksista ryhmäkoteihin muuttaneiden henkilöiden omaiset eivät ole olleet tyytyväisiä tiedotuksen tasoon ja laatuun, kun muuttoja on toteutettu. Omaiset toivoisivat nykyistä enemmän tietoa muuttoon liittyvistä käytännön asioista. Tutkimuksessa todetaan, että muutos laitosasukkaasta vuokralaiseksi ja avopalveluiden käyttäjäksi on suuri sekä ideologisesti että käytännöllisesti. Vaikka kehitysvammaisten henkilöiden asumisolosuhteet ovat parantuneet muuton myötä, on hyvinvoinnissa puutteita esimerkiksi henkilökunnan resursoinnin ja sen seurauksena vapaa-ajan vieton suhteen. Ihmissuhteiden saatavuuteen ja jatkuvuuteen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota käytännön järjestelyin, esimerkiksi siten että laitosasumisen aikaisia kavereita voisi sijoittaa samoihin ryhmäkoteihin. Omaisten odotukset laitosasukkaasta avopalveluiden käyttäjäksi siirtymisen suhteen eivät ole osittain toteutuneet, koska esimerkiksi Kela:n kuntoutusta ei ole saatu ja ryhmäkotien suunnittelussa ei ole pystytty täysin ottamaan kehitysvammaisten henkilöiden yksilöllisiä tarpeita huomioon. Muuttoon liittyvät pelotkaan eivät ole toisaalta toteutuneet, koska kehitysvammaiset henkilöt ovat pääosin sopeutuneet uuteen asuinpaikkaansa hyvin. Sosiaalityöntekijän roolin omaiset näkivät hyvin eri tavoin, mutta monen omaisen mielestä sosiaalityöntekijän tehtävänä olisi vastata palvelujen kokonaisuudesta ja siksi yhteisten palaverien pitäminen asukkaan asioissa ja palvelusuunnitelman tekeminen olisi erittäin tärkeää.

Tämä laadullisia tutkimusmenetelmiä soveltava pro gradu -tutkielma käsittelee naisjohtajien hyvään johtajuuteen ja naisjohtajuuteen liittämiä mielikuvia ja merkityksenantoja. Tutkielmassa naisjohtajuus hahmotetaan sosiaalisen konstruktionismin viitekehyksestä käsin, jossa keskeistä on näkemys johtajuuden rakentumisesta prosesseissa ja diskursseissa (esim. Hosking, 2006; Uhl-Bien, 2006). Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä on sovellettu sosiaaliskonstruktionistisen johtajuusnäkemyksen lisäksi Moscovicin (1961/1973) ajattelusta kehittynyttä sosiaalisten representaatioiden teoriaa ja sen eräitä keskeisiä työkaluja; objektivointeja, ankkurointeja ja kantateemoja. Tutkielman aineisto koostuu kuudesta puolistrukturoidusta teemahaastattelusta. Tutkimukseen valikoitui harkinnanvaraisen otoksen perusteella kuusi suomalaista naisjohtajaa, jotka ovat iältään 44–53-vuotiaita. Aineiston analyysimenetelmänä on sovellettu aineistolähtöistä teema-analyysiä ja sosiaalisten representaatioiden teoreettisen viitekehyksen ohjaamaa analyysiä, jossa keskeiseksi muodostui aineistossa esiintyvien merkitysten ja mielikuvien eli ankkurointien ja objektivointien liittäminen naisjohtajuuteen ja hyvään johtajuuteen. Lisäksi analyysiä ohjasi aineistosta havaittavat kantateemat eli yhteisesti jaetut arvo- ja normijärjestelmät, joista käsin sosiaalisia representaatioita tuotetaan. Tutkielman keskeiset tulokset liittyvät haastatteluissa tuotettuihin kolmeen sosiaalisten representaatioiden kantateemaan, joita ovat yksilö–yhteiskunta, feminiininen johtajuus–maskuliininen johtajuus ja tasa-arvo–epätasa-arvo. Lisäksi haastateltavat tuottivat sosiaalisia representaatioita liittyen hyvään ja huonoon johtajuuteen. Haastatteluista muodostettu hyvän johtajan prototyyppi sisältää sekä maskuliiniseksi miellettyjä piirteitä, kuten tuloskeskeisyyttä, jämäkkyyttä ja isähahmomaista tyyneyttä ja rauhallisuutta, että myös feminiiniseksi miellettyjä piirteitä, kuten keskustelevuutta ja empaattisuutta. Naisjohtajuuden yhtenä keskeisenä ankkurina voidaan pitää äitiyttä. Lisäksi keskeisiä, naisjohtajuutta kuvaavia ankkureita ovat ainokaisuus, miesjohtajuus ja naisjohtajan ruumiillistaminen. Naisjohtajat tuottivat myös tasa-arvon kantateemasta käsin niin kutsuttua tasa-arvon puheenlajia (ks. Marková, 2000), jossa korostuu sukupuolineutraali lähestymistapa johtamiseen. Toisaalta naisjohtajuuden irrottaminen omasta identiteetistä tuotti myös kielteisiä naisjohtajuuden representaatioita, kuten naisjohtajien ruumiillistamista median toimesta. Sukupuolineutraalin puheen ja toisaalta naisjohtajuuteen liitettyjen kielteisten piirteiden esille tuominen viittaa niin kutsuttuun, Jovchelovitchin (2007; 2008) esittämään kognitiivisen monimuotoisuuden käsitteeseen, jonka mukaan ihmisajattelulle on luonnollista, että puheessa tuotetaan keskenään ristiriitaisiakin näkökulmia ja tietorakenteita. Tutkielman tulokset viittaavat naisjohtajuuden ilmiön ristiriitaiseen luonteeseen. Toisaalta naisjohtajuus näyttäytyy luonnollisena ilmiönä, toisaalta sitä myös problematisoidaan. Naisjohtajuuteen ja hyvään johtajuuteen liitettiin monipuolisesti sekä kielteisiä että myönteisiä sosiaalisia representaatioita. Toisaalta naisjohtajuutta voi tämän tutkielman pohjalta tarkastella asteittain yhteiskunnassamme luonnollistuvana ilmiönä, toisaalta siihen liitetään edelleen joitakin hyvin stereotyyppisiä merkityksenantoja, kuten äitiyden myönteinen vaikutus naisjohtajuuteen ja toisaalta naisjohtajiin liitettävä tuplastandardin vaatimus, joka koskee sekä naisjohtajan pätevyyttä että myös hänen ulkonäköään.

Lokakuussa 2002 voimaan astunut laki yksityisistä turvallisuuspalveluista ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi uudisti yksityistä turvallisuusalaa määrittävän lainsäädännön Suomessa. Tämän työn tarkoitus on avata kyseisen lakiuudistuksen valmistelua ja taustaa. Tarkastelun painopiste on ‘yleisen edun’ käsitteen käytössä. Tutkimuskysymyksiä ovat muun muassa kuka yleisen edun käsitettä käytti, mitä sillä perusteltiin ja mitä merkityksiä sille annettiin. Alkuperäislähteinä on käytetty lain valmistelun yhteydessä syntyneitä muistioita, mietintöjä, pöytäkirjoja ja lausuntoja. Tärkeimmän lähdeaineiston muodostavat lakia valmistelleelle hallintovaliokunnalle jätetytniin kutsutut ‘asiantuntijalausunnot’. Näissä lausunnoissa kattava joukko turvallisuusalaan vaikuttavia organisaatioita työmarkkinajärjestöistä viranomaisiin esitti näkemyksensä lakiesitykseen. Asiantuntijalausuntojen ryhmittelyssä on käytetty apuna Jorma Hakalan kansainväliseen vertailuun perustuvaa, yksityisen turvallisuusalan säätelyn perustelujen jaottelua. Aineiston esittelyn, ryhmittelyn, tarkastelun ja havaintojen pohtimisen tuloksena työn keskeisimmät väitteet ovat seuraavat: 1) Lain valmistelu oli kaikkiaan kymmenen vuotta kestänyt prosessi, ja suhtautuminen yksityisen turvallisuusalan säätelyn kiristämiseen jakoi alan yrityksiä. Pienet yritykset ja maaseudulla toimivat yritykset vastustivat lakiehdotusta. Suurimmat toimijat ajoivat mahdollisimman tiukkaa säätelyä. Säätelyn kiristämisellä on merkittävä vaikutus alan kilpailutilanteeseen. 2) Asiantuntijalausuntojen antajat perustelevat mitä erinäisimpiä, jopa keskenään ristiriitaisia näkemyksiä yleisellä edulla. Lausuntoja voikin tarkastella kilpailutilanteena, jossa eri yleisen edun määritelmät kamppailevat käsitteen sisällöstä. 3) Yleinen etu - yksityinen etu vastakkainasettelu purkautuu lain voimaan astuessa lisääntyvänä julkisen ja yksityisen turvallisuussektorin yhteistyönä. 4) Laki on eräänlainen vedenjakaja, joka ilmentää turvallisuuden tuottamisen muutosta Suomessa. Lain myötä yksityinen turvallisuusala siirtyi osin asetuspohjaisesta säätelystä lakiperusteisen, systemaattisemman viranomaisvalvonnan alle. Laki havainnollistaa yksityisen turvallisuusalan kasvanutta yhteiskunnallista merkitystä ja Suomessa tapahtuvaa kehitystä kohti moninapaista turvallisuuden tuottamista, jossa yksityinen sektori on poliisin kumppani, ei nuorempi apulainen. Yksityinen turvallisuusala on huomattavan vanha palveluliiketoiminnan muoto. Yksityistä turvallisuusalaa määrittävän lainsäädännön kehittymiseen Suomessa on vaikuttanut muun muassa turvallisuusalan nopea kasvu ja palveluiden siirtyminen yksityisistä tiloista julkisiin tiloihin. Kehitys kohti moninapaista turvallisuuden tuottamista pakottaa määrittämään yksityisen turvallisuusalan aseman suhteessa julkiseen valtaan ja kansalaisten perusoikeuksiin.

This thesis studies the territorial strategies, i.e. civic territoriality, in an urban village, namely Houpu in Xiamen, China. The term civic territoriality is introduced by Hsing (2010) and it refers to the social actors’ strategies and struggles to defend territoriality in a physical and discursive sense. The purpose of this study is to find out which territorial strategies were developed by the villagers when they faced land acquisition. The data was collected by semi-structured interviews. Villagers and village cadres in Houpu were interviewed in order to explore their attitudes toward the redevelopment and their experiences with negotiating for compensations with the developer. The main research question for this study was: what kind of 'civic territoriality' did the villagers and the village collective develop when they faced land acquisition? Moreover, other sub-questions were formulated for the purpose of understanding the case thematically. Through this case study, two main categories of civic territoriality were detected in the redevelopment project. When villagers acted as a collective actor, they used their civic territoriality to reinforce their collective identity and to make decisions on the resettlement issues, whereas individual villagers utilized their civic territoriality to obtain more benefits during the land acquisition. The strategies developed by the individual villagers consisted of bargaining for higher monetary compensation and increasing the number of their family members in order to obtain more resettlement housing. Moreover, this thesis constructed a model to explain the involvement of different actors – the state, the developers, the villagers and the village committee - in the redevelopment projects. Different types of land acquisition compensations – monetary and housing compensation – and the attitudes of the village cadres and villagers toward the redevelopment of Houpu and land acquisition were also analyzed.

Tiivistelmä – Referat – Abstract Medierna har en enorm makt att påverka och styra samhällets åsikter om händelser och personer. Journalisters medvetna och omedvetna val då de porträtterar personer spelar en nyckelroll i hur en händelse eller en person ramas in. Dessa val kan i vissa fall av medieporträtteringar leda till ökad stigmatisering och polarisering. Flera studier antyder att då medier porträtterar islam och nyheter eller personer som kan kopplas till religionen är det oftast ett negativt narrativ som bildas. Islam är också en återkommande faktor då det gäller porträttering av extremism och terrorism. I den här magisteravhandlingen studerar jag skillnader i hur Svenska Yle i Finland och DR i Danmark porträtterar de nordiska medborgarna i al-Hol i Syrien under januari – december 2019. För att ta reda på detta har jag analyserat artiklar publicerade av Svenska Yle och DR under denna tid med hjälp av en kvalitativ textanalys som grundar sig på den teoretiska ramen om gestaltningsteorin. Den kvalitativa analysen visar att det finns både skillnader och likheter i rapporteringen. Den största skillnaden mellan mediehusen är användningen av tematiska och episodiska ramar i rapporteringen. Svenska Yle använder sig mer av tematiska ramar och ansvarsutkrävande ramar och breddar genom detta den politiska diskussionen och efterlyser politiska beslut. DR använder sig mer av episodiska och moraliska ramar genom att bland annat skriva mer processnyheter och lyfta upp de danska kvinnornas och barnens religiösa tro. Detta gör de genom att bland annat påpeka att kvinnorna bär niqab och ställer det i konflikt med Danmarks förbud mot klädseln. Analysen visar att DR:s och Svenska Yles porträttering av de nordiska medborgarna i al-Hol har tre gemensamma huvudramar: säkerhetshot, utanförskap, terrorism. De nordiska kvinnorna och barnen hade i DR:s och Svenska Yles porträttering några återkommande benämningar och beskrivs bland annat som ”IS-kvinnor”, ”IS-barn” och ”IS-sympatisörer” som bidrog till bildandet av dessa tre huvudramar. Kvinnorna och barnen fick sällan komma till tals och deras religiösa bakgrund och tid i Syrien var ett mer återkommande narrativ i både DR och Svenska Yle än en diskussion om deras mänskliga och medborgerliga rättigheter. Journalisternas porträttering av kvinnorna och barnen leder till ett starkt ”vi och dem”-tänkande, där de nordiska medborgarna i al-Hol framställs som ett ”dem” som inte är välkomna tillbaka till sitt hemland. Skillnaden i användningen av tematiska och episodiska ramar kan bero bland annat på att den politiska diskussionen gick het i Finland, medan den redan var över i Danmark. Därmed behövde de politiska besluten luftas och ifrågasättas i finska medier, medan det inte fanns ett sådant behov i Danmark eftersom besluten redan hade fattats. Den politiska debatten och bristen på den återspeglas i porträtteringen. Det sätt som DR och Svenska Yle porträtterar de nordiska kvinnorna och barnen i al-Hol är ett belysande exempel på att det finns behov av att forska mer i hur terrorism och speciellt kopplingar till islam och religion ska framställas i medier utan att det leder till en redan existerande polarisering och stigmatisering av islam.

International student action is characterised by cross border mobility and maintaining contacts around the world. English language is a significant aspect of internationalisation of higher education and an important factor in students’ endeavours of mobility. Transnationalism examines mobility through networks of interaction and dependence that span across state borders. In the context of the individual this means social connections formed and maintained simultaneously to country of origin and new place of residence. The purpose of this study is to describe the motives and experiences of foreign degree students at the University of Helsinki. This study examines especially two topics that affect foreign degree students in Finland, transnationalism and language. Qualitative research methods were used in this master’s thesis. Traditionally ethnographic methods are in the centre of anthropological inquiry. Because of the nature of the subject of this study the majority of data was collected using interviews. For this study ten foreign degree students from different stages of their studies were interviewed using a thematic interview. Additionally observations from international student events were used as data. The interviews were analysed using qualitative content analysis. The findings of this study describe foreign degree students’ motives of mobility, forms of life management and relevance of language in their experiences. The findings show that for students coming to Finland, significant motivators are lack of tuition fees, ability to study in English, appeal of country, valuation of higher education, and personal and professional benefits. The important factors in relation to life management are adapting to a new environment, social networks, and a sense of having two homes. Additionally experiences of studies and support services as well as thoughts about the future affect life management. English language was found to facilitate forming social relations in a new environment, networking within the university and multicultural communication. On the other hand, lack of Finnish skills marginalizes foreign students in Finnish society. The importance language skills is emphasised for students who want to stay in Finland after completing their studies. This study shows the significant role language plays in the different aspects of a foreign students life. The university community offers a basis for adapting through social inclusion of students into the international student community at the university. However, further integration into Finnish society requires initiative and effort. In this study, transnationalism appears especially in the social connections maintained with country of origin, for example via social media. Social connections with homeland are significant when faced with difficulties, while social connections formed locally gain significance over time. Social relations and familiarisation with new environment enhance feelings of belonging.

Vanhempien erotessa heidän päätettäväkseen tulevat lapsen huoltoon, tapaamiseen ja elatukseen liittyvät kysymykset. Jos vanhemmat eivät ole yksimielisiä lapsen huoltoon liittyvistä kysymyksistä, he voivat hakea ratkaisua käräjäoikeudesta. Ennen oikeudenkäyntiä vanhemmilla on mahdollisuus ratkaista huoltoriitansa asiantuntija-avusteisessa Follo-sovittelussa. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitän millaiseksi asiantuntija-avustajan ymmärrys lapsen edusta rakentuu Follo-sovittelussa ja mitkä tekijät asiantuntija-avustajan näkökulmasta rakentavat tai heikentävät lapsen edun mukaisen sovinnon syntymistä Follo-sovittelussa. Tutkimukseni keskeiset käsitteet ovat Follo-sovittelu, asiantuntija-avustaja ja lapsen etu. Tutkimuksen metodologiset lähtökohdat ovat laadullisessa tutkimusperinteessä. Tutkimuksen ontologinen viitekehys on sosiaalisen konstruktionismin perinteessä. Aineisto muodostuu kuudesta asiantuntija-avustajan teemahaastattelusta, jotka on koottu kahden käräjäoikeuden alueella. Haastattelut tehtiin helmi-maaliskuussa 2015. Aineiston analyysissä on käytetty aineistolähtöistä ja teoriaohjaavaa sisällön analyysiä sekä kriittisten tapahtumien menetelmää. Asiantuntija-avustajan ymmärrys lapsen edusta rakentuu kymmenestä kategoriasta, jotka on luokiteltu lapsen oikeuksien sopimuksen mukaisen lapsen edun kolmijaon mukaan; lapsen oikeus hoivaan ja huolenpitoon, lapsen oikeus suojeluun ja lapsen oikeus osallistua. Lapsen etua kuvaavat kategoriat ovat lapsen tarpeiden huomioiminen, lapsen arjen rakentuminen, lapsen oikeus molempiin vanhempiin, lapsen etu on sidoksissa vanhempiin, vanhemmuuden jatkuminen yhteisenä, vanhempien sovinnollisuus, vanhempien yhteydenpidon tärkeys, lapsen etua vaarantavat tunnusmerkit, lapsen näkyväksi tekeminen vanhempien riidassa sekä lapsen kuuleminen ja tapaaminen. Lapsen edun mukaista sovintoa rakentavia tekijöitä ovat lapsen näkyväksi tekeminen Follo-sovittelussa, asiantuntija-avustajan asiantuntijuus lapsen edusta, vanhempien yhteisenä tavoitteena lapsen etu, vanhempien välisen vuorovaikutuksen tukeminen, ammattilaisten toimiva yhteistyö ja vanhempien sovinnollisuus. Sovintoa heikentäviä tekijöitä ovat lapsen etua vaarantavat tunnusmerkit, lastensuojeluilmoituksen tekeminen, vanhempien ristiriitaiset näkemykset lapsen edusta, vanhempien tunnetaakka, ristiriidat ammattilaisten välisessä yhteistyössä ja sovinnollisuusideaali. Näiden sovinnon saavuttamiseen vaikuttavien tekijöiden pohjalta muodostettiin päätelmiä lapsen etua toteuttavista käytännöistä Follo-sovittelussa. Nämä käytännöt ovat lapsilähtöisyys, lapsen suojeleminen, lapsen osallisuutta kunnioittava näkemys lapsen edusta, jatkuva yhteinen vanhemmuus, ammattilaisten kokonaisvaltainen asiantuntijuus lapsen edusta sekä lapsen etua toteuttava sovinto. Tutkielman mukaan lapsen etu on käsitteenä monitasoinen ja useista eri tekijöistä rakentuva. Lapsen etu Follo-sovittelussa tarkoittaa ymmärrystä siitä mitä lapsi tarvitsee, mutta ennen kaikkea ymmärrystä myös siitä, miten lapsi kokee muuttuneen perhetilanteen. Asiantuntija-avustajilla on monenlaista arvokasta tietoa lapsen edusta, jonka arvo Follo-sovittelussa lapsen edun näkökulmasta on välttämätöntä ja kiistatonta. Tämän tutkielman perusteella Follo-sovittelussa tehtävä sovittelutyö on myös sovintojen saavuttamisen näkökulmasta ammattitaitoista ja lapsen edun mukaista. Follo-sovittelun perustuessa kahden ammattilaisen yhteistyöhön, pystytään siinä rakentamaan kokonaan uudenlainen moniulotteisempi lähestymistapa huoltoriitoihin. Olisikin tärkeää herättää laajemmin yhteiskunnallista keskustelua siitä, olisiko eroperheille tarjottavat palvelut syytä yhdistää aiempaa kattavammin omaksi kokonaisuudekseen nykyisen hyvin hajanaisen ja eriytetyn palveluverkoston sijaan, jolloin myös asiantuntijuuden jakaminen yli ammatillisten rajojen olisi helpompaa.

Tutkielma on diskurssianalyyttinen tutkimus lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden määritelmistä koskien lapsen henkistä kaltoinkohtelua. Tarkastelun kohteena on lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden ryhmäkeskustelussa tuottama puhe lapsen henkisestä kaltoinkohtelusta. Tarkemmin ilmaistuna tutkielmassa tarkastellaan niitä merkityksiä ja ilmaisuja, joita sosiaalityöntekijät käyttävät puheessaan määritellessään lapsen henkistä kaltoinkohtelua ja miten lastensuojelussa voidaan siihen puuttua. Tämän lisäksi mielenkiinnon kohteena ovat eri roolit ja puhuja-asemat, joita sosiaalityöntekijät ottavat määrittäessään lapsen henkistä kaltoinkohtelua. Samalla sosiaalityöntekijällä voi olla useita rooleja ja asemia eri diskursseissa. Viitekehyksenä toimii sosiaalinen konstruktionismi. Tässä tutkielmassa se tarkoittaa sitä, että sosiaalityöntekijöiden määritykset henkisestä kaltoinkohtelusta ymmärretään muodostuneen sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tutkielman aineistonkeruun välineenä toimii ryhmäkeskustelu. Aineisto on kerätty Korso-Koivukylän lastensuojelun avopalveluiden vastaanottoryhmässä. Työyksikön ja ryhmän nimi ovat sittemmin muuttuneet Vantaan lastensuojelun avopalveluissa tapahtuneen organisaatiomuutoksen myötä. Ryhmäkeskusteluun osallistuivat vastaanottoryhmän johtava sosiaalityöntekijä ja kolme sosiaalityöntekijää. Osallistuin itse ryhmäkeskusteluun sekä sosiaalityöntekijänä että tutkimuksen toteuttajana. Ryhmän sisäiseen vuorovaikutukseen vaikutti myönteisesti se, että ryhmäläiset olivat toisilleen ennestään tuttuja. Ryhmäläiset olivat työskennelleet lastensuojelun sosiaalityöntekijöinä 3-8 vuotta. Lastensuojelun sosiaalityöntekijät määrittivät lapsen henkistä kaltoinkohtelua usein ongelman näkymättömyyden ja sanottamisen vaikeuden kautta. Aineiston analyysin yhdeksi tulokseksi määrittyi se, että lapsen henkinen kaltoinkohtelu on ymmärrettävissä vanhempien käytöksen ja lapsen aseman kautta. Lapsen henkinen kaltoinkohtelu oli sosiaalityöntekijöiden näkemyksen mukaan haastava ongelma käytännön työssä. Ongelman konkretisoitumista ja todentumista käytännön työssä käsitellään tarkemmin sosiaalityöntekijöiden puheessaan tuottamien merkitysten kautta.