Browsing by Title

Kansainväliset kehitysorganisaatiot ovat varoittaneet viimeaikoina Afrikan ja Lähi-idän nuorisopullistumasta (Youth bulge). Historian vallankumouksia ja jopa imperialismia on selitetty tällä demografisella ilmiöllä. Teorian mukaan suuri nuorten miesten määrä koko väestöä kohden kas-vattaa huomattavasti levottomuuksien riskiä. Suhdeluvut vaihtelevat tutkimuksittain, mutta varsin yleisesti ilmiöstä puhutaan, kun nuorten (12–24 vuotiaiden) osuus koko väestöstä on 20 % tai yli. Tutkielman teoreettisen viitekehyksen mukaan nuorten suuri määrä yhdessä heikon taloustilanteen, ruuhkautuneiden instituutioiden tai vallankumouksellisten liikkeiden kanssa lisäävät yhteiskunnan räjähdysherkkyyttä. Nuorisopullistuman on selitetty luovan painetta yhteiskuntaan sekä rekrytointi mahdollisuuksia vallankumouksellisille organisaatioille. Suomessa vuonna 1917 12–24 vuotiaita oli 18 % väestöstä. Maassa koettiin laajaa elintarvikepulaa, työttömyyttä sekä poliittista valtakamppailua. Venäjän helmikuun vallankumouksen jälkeen Suomeen perustettiin läpi vuoden työväenkaarteja, joista osa oli aseistautuneita sekä vallankumouksellisia. Kaartinmuodostus tapahtui aalloissa, joista merkittävimmät olivat lokakuun ja marraskuun aikana. Työväenkaarteista muodostui osittain sisällissodan punainen puoli vuonna 1918. Tässä tutkimuksessa selvitetään vaikuttiko kuntien väestön ikärakenteissa piilevä nuorisopullistuman alkio kunnan ensimmäisen työväenkaartin perustamisajankohtaan. Tutkimukseen on otettu mukaan 501 kuntaa, joista 396:ssa havaittiin työväenkaartinmuodostusta. Tutkielman analyysi on toteutettu multinominaalisella logistisella regressioanalyysilla. Mallin avulla vertaillaan työväenkaartien perustamisajankohtien todennäköisyyttä käyttämällä ennustemuuttujana kuntien nuorten suhteellista määrää. Vertailua varten mallissa on vakioitu SDP:n äänimäärä, väestöntiheys sekä sekatyöläisten-, maataloustyöläisten -, köyhäinavunsaajien- ja siirtolaisten osuus koko kunnan väestöstä. Tutkielman tuloksissa esitetään, että nuorten suhteellinen määrä ei vaikuttanut yksinään työväenkaartien perustamisajankohtaan eikä myöskään siihen perustettiinko kuntaan työväenkaartia ollenkaan. Ensimmäiset työväenkaartit perustettiin kaupunkeihin ja taajamiin, joissa väentiheys oli korkeimmillaan, mutta nuorten suhteellinen määrä pienempi kuin maaseudulla. Tutkielmassa mukana olleista ennustemuuttujista SDP:n kannatus kunnissa selitti eniten työväenkaartien perustamisajankohtaa. Tämä tukee aikaisempia tutkimuksia, joissa on selitetty esimerkiksi sisällissodan rintamalinjan muodostusta.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan lastensuojelun avohuollon nopean puuttumisen perhetyön eli Nopsa-työn asiakkaiksi ohjautuneiden 12–17-vuotiaiden nuorten ja heidän perheidensä taustatietoja, elämäntilannetta ja lastensuojelun asiakkuutta ennen perhetyön asiakkaaksi ohjautumista, perhetyön aikana sekä perhetyön asiakkuuden jälkeen. Tutkielman taustalla on lastensuojelun asiakasmäärien lisääntyminen sekä erityisesti nuoruusikäisiin kohdistuneiden kodin ulkopuolisten sijoitusten määrän kasvu 2000-luvulla. Tutkielma kuvaa erästä lastensuojelun avohuollon intensiivityön muotoa. Lastensuojelun avohuollon intensiivityöhön ohjautuu nuori, jonka tilanteessa esillä on huostaanoton ja kodin ulkopuolisen sijoituksen mahdollisuus. Tutkielman teoreettisen taustan muodostaa nuoruuteen, lastensuojeluun sekä perhetyön tarkoituksiin ja työmuotoihin liittyvät tutkimukset. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ensinnäkin, millaisia taustatekijöitä nopean puuttumisen työskentelyn piiriin ohjautuneiden nuorten elämässä oli. Toiseksi tavoitteena oli selvittää, millaisia yhteneväisiä taustatekijöitä nopean puuttumisen työskentelyn piiriin ohjautuneiden nuorten elämäntilanteissa oli. Kolmanneksi tavoitteena oli saada käsitys siitä, millainen nuorten tilanne lastensuojelun asiakkaana on nopean puuttumisen työskentelyn aikana, työskentelyn päättyessä ja seuranta-ajan jälkeen. Tutkimus on luonteeltaan kvantitatiivinen. Tutkimuksen aineistona on Helsingin kaupungin Nopsa-työssä kertynyt tilastoaineisto, joka sisältää asiakkaista kootut tilastot vuodesta 2008 vuoteen 2013 asti. Tilastoaineisto käsittää yhteensä 399 12–17-vuotiaan nuoren taustatekijöitä, elämäntilannetta ja asiakkuutta kuvaavat tiedot. Tutkimuksessa tutkimuskysymyksiin vastataan sekä koko aineiston osalta ensimmäistä tutkimuskysymystä koskien että valitun otoksen osalta kaikkia tutkimuskysymyksiä koskien. Valittu otos sisälsi vuonna 2012 ja 2013 Nopsa-työhön ohjautuneet nuoret, joita oli yhteensä 169 nuorta. Tilastoaineistoa tarkasteltiin pääosin frekvenssitaulukoiden ja ristiintaulukointien avulla. Tutkimuksen keskeinen tulos oli se, että nuoret ohjautuvat Nopsa-työn asiakkaiksi moninaisissa elämäntilanteissa. Nopsa-työhön ohjautuneiden nuorten tyypillisin ikä oli 15-vuoden ikä. Perhetaustaa usein kuvasti yksinhuoltajavanhemman kanssa eläminen, viidesosa nuorista asui ydinperheessä. Nuoren perheessä oli useimmiten yksi tai kaksi lasta. Nuoren vanhempi tai vanhemmat olivat pääosin työelämässä, työttömänä oli hieman yli joka kymmenennen nuoren vanhempi. Nuoren lastensuojelun asiakkuus oli yli puolella kestänyt vuoden tai vuotta lyhyemmän ajan. Hyvin pitkiä lastensuojelun asiakkuuksia ei nuorilla tässä aineistossa juuri tullut esille. Nuorista puolet oli yleisopetuksen piirissä, koulutilanteissa esiintyi myös erilaisia erityisopetuksen ja jatko-opintojen polkuja. Suurin osa nuorista kuului suomalaiseen valtaväestöön. Sosiaalityöntekijällä oli useimmiten useita huolia liittyen nuoren omaan käyttäytymiseen sekä vanhemmuuteen tai perhetilanteeseen. Nopsa-työ sisälsi perheen ja nuoren kanssa yhdessä muodostetut työn tavoitteet ja useita kontakteja nuoreen ja perheeseen. Nopsa-työn jälkeen nuorista noin puolella lastensuojelun asiakkuus jatkui ilman erityisiä jatkotoimia tai -tukea. Noin joka viidennes nuori sai jatkossa lastensuojelun avohuollon tukitoimia. Lähes joka viides päätyi sijaishuollon tukitoimien pariin. Puolen vuoden kuluttua Nopsa-työstä 26 nuoren asiakkuus (n=169) lastensuojelussa oli loppunut. Lastensuojelun asiakkuudessa ilman jatkotoimia oli 40,4 prosenttia nuorista. Lastensuojelun avohuollon tukitoimia sai joka viides nuori, hieman yli joka viides oli lastensuojelun sijaishuollon tukitoimien piirissä. Sijaishuollossa olevien määrä oli noussut, mutta huomattavasti enemmän oli lisääntynyt asiakkuutensa päättäneiden sekä ilman jatkotoimia olevien nuorten määrä. Tutkimuksen tulokset olivat luonteeltaan asiakkuuksia ja työn tilastolukuja kuvailevia. Asiakkaiden tilanteita kuvailevan tutkimuksen lisäksi lastensuojelun tutkimusta on tulevaisuudessa paikallaan jatkaa lastensuojelun asiakkuuksien muodon ja tukitoimien pitkäaikaisseurannan sekä asiakkaiden omien kokemuksien tavoittamisen parissa.

Tutkimuksen tavoitteena on tuoda esille nuorten näkemyksiä työllistymistä edistävistä ja ehkäisevistä tekijöistä ja toimenpiteistä. Vertailuaineistoa, joka on nuorten yhteiskuntatakuu -työryhmän väliraportti, peilataan nuortennäkemyksiin. Nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen täysimääräisenä ja nuorten syrjäytymisen ehkäisy ovat istuvan hallituksen kärkitavoitteita. Nuorisotyöttömyyden ollessa korkealla tasolla on tärkeää jäsentää myös nuorten näkemyksiä työllistymisen keinoista. Tutkimus pyrkii tuomaan esille nuorten oman äänen ja kartoittamaan heidän näkemyksiään. Tutkimuksen ensisijainen aineisto on saatu Työministeriön nuorille syksyllä 2011 teettämästä kyselystä 'Nuorten ääni kuuluviin'. Nuorten näkemykset työllistymistä edistävistä ja ehkäisevistä tekijöistä on saatu analysoimalla aineistolähtöisesti kyselyssä ollutta avokysymystä, 'kerro lopuksi ajatuksiasi – toiveita tai pelkoja – tulevasta työurastasi'. Kysymykseen oli vastannut 2782 nuorta. Pelkistämisen, ryhmittelyn ja abstrahoinnin tuloksena aineistosta saatiin muodostettua kymmenen alaluokkaa ja viisi yläluokkaa. Yläluokiksi muodostuivat ennakointi, työnantajien kanssa tehtävä yhteistyö, työuran takkuinen alku, virallisten toimenpiteiden tehottomuus sekä ennakkoluulot ja syrjintä. Tutkimuksen lopullinen aineisto koostui 314 vastaajasta. Tutkimuksen tuloksien mukaan nuoret kokevat työelämän ja työmarkkinoiden todellisuudesta kertovan riittävän ja ajantasaisen tiedon, oppisopimuskoulutuksen, oppilaitosten ja työnantajien välisen yhteistyön työllistymistä edistäviksi tekijöiksi. Työllistymistä ehkäiseviä tekijöitä olivat työkokemuksen ja työelämäsuhteiden puutteesta johtuva työpaikan saamisen vaikeus, TE-toimistojen tehottomuus ja palvelun laatu, työharjoitteluiden negatiivinen vaikutus työllistymiseen ja naisten, vammaisten ja vajaakuntoisten syrjintä työhönotossa. Mielenterveysongelmista kärsineet nuoret kokivat kuntoutuksen keskeytymisen tai sen epäämisen olevan esteenä työllistymiselle. Nuorten yhteiskuntatakuu -työryhmän väliraportissa esiintyvät toimenpide-ehdotukset vastasivat osittain nuorten näkemyksiä työllistymistä edistävistä ja ehkäisevistä tekijöistä, mutta joihinkin nuorten esiin tuomiin näkökohtiin työllistymistä ehkäisevistä elementeistä raportti ei pystynyt vastaamaan. Yhteiskuntatakuu -työryhmän väliraportissa tunnistetaan oppisopimuskoulutuksen työllistävä vaikutus ja tiedotuksen ja neuvonnan lisäämisen tarpeellisuus. Työryhmä on väliraportissaan ottanut kantaa myös työkokemuksen puutteen negatiivisiin vaikutuksiin työllistymisessä, TE-toimistojen toiminnan tuloksellisuuteen sekä vammaisten, vajaakuntoisten sekä mielenterveysongelmaisten heikkoon asemaan työmarkkinoilla. Työharjoitteluiden työllistymistä haittaavaan vaikutukseen ja naisten syrjintään työmarkkinoilla väliraportissa ei otettu kantaa.

Tutkielma tarkastelee poliisin tietoon tullutta nuorten vakavaa väkivaltaa vuosina 2002–2010. Kohteena ovat 18–20-vuotiaat nuoret, sillä tässä ikäryhmässä vakava väkivalta on yleisempää kuin muilla ikäryhmillä. Tutkielma kuvaa nuorten vakavan väkivallan määrää, trendejä ja piirteitä. Poliisiasiantietojärjestelmästä (PATJA) on poimittu törkeät pahoinpitelyt, henkirikoksen yritykset ja henkirikokset. Tästä alkuperäisaineistosta on muodostettu kolme erillistä aineistoa, joista kaksi ensimmäistä on kokonaisaineistoja: juttupohjainen aineisto (N=2278) ja epäiltypohjainen aineisto (N=2653). Kolmas on teonpiirreaineisto (N=286), joka on kolme tarkasteluvuotta sisältävä satunnaisotannalla poimittu näyte. Aineistojen avulla rikoksia ja niiden kehitystä tutkitaan kolmesta eri näkökulmasta: (1) kokonaismäärällisesti, (2) sosiodemografisten piirteiden mukaan ja (3) teonpiirteiden mukaan. Tutkielma yhdistelee määrällistä (deskriptiivinen ote) ja laadullista aineistoa (sisällönerittely). Aineiston analyysi on määrällinen. Tutkielma pyrkii vastaamaan kysymyksiin siitä, onko nuorten vakava väkivalta muuttunut 2000-luvulla ja minkälaisia nuorten vakavan väkivallan teonpiirteet ovat. Lisäksi, mikäli poliisin tietoon tulleessa nuorten vakavassa väkivallassa havaitaan muutoksia, tutkielma selvittää, mihin osaryhmiin ne paikallistuvat. Aineistoa disaggregoimalla selitetään aggregaattitasoisen rikollisuusrakenteen muutoksia täsmentämällä niiden sijaintia tekijä-, uhri- ja teonpiirrerakenteessa. Kyseessä on rikosrakenteen erittely, josta ei voi tehdä suoria johtopäätöksiä yksilötasolla rikosalttiutta selittäviin tekijöihin. Jotta tutkimus erittelisi myös sitä, minkälaisia yhteiskunnallisia ja yksilöllisiä syitä väkivallan taustalla on nähty olevan, tulokset on kytketty sosiologisen kriminologian tärkeimpiin teorioihin: paineteoriaan, kontrolliteoriaan, oppimisteoriaan, leimautumisteoriaan ja rutiinitoimintojen teoriaan. Tutkimuksen tärkeimmät tulokset ovat, että poliisin tietoon tullut nuorten vakava väkivalta kääntyi laskuun 2000-luvun lopulla kahden korkeamman tason rikosvuoden jälkeen. Muutos ei ainoastaan paikallistunut rikosten ja niistä epäiltyjen määrän vähenemiseen, vaan myös teonpiirteissä tapahtui muutoksia. Tulosten mukaan erityisesti kantaväestön miesten julkisella paikalla tapahtuva väkivalta väheni. Väkivalta tuntemattomien taholta väheni ja yleisimmin väkivalta tapahtuu nyt yksityisasunnossa tutun, ystävän tai ryyppykaverin toimesta. Väkivalta on muuttunut myös lievempään suuntaan. Teräaseiden käyttö väkivallan välineenä on vähentynyt (ovat silti edelleen yleisin tekoväline) ja ilman välinettä tehty väkivalta on suhteessa kasvanut. Näin ollen vakavan väkivallan vammoissa on tapahtunut myös lievenemistä. Väkivallan väheneminen keskittyi asukasluvultaan suurimpiin maakuntiin. Tutkimuksen päätulokset voidaan kytkeä erityisesti rutiinitoimintojen teoriaan, jossa kolme rikoksen tapahtumisella asetetaan kolme ehtoa. Nämä ehdot (1) motivoitunut tekijä, (2) sopiva uhri ja (3) valvomaton tila täyttyvät nykyään paremmin toisilleen tuttujen henkilöiden kesken yksityisillä paikoilla. Vakavan väkivallan vähenemisestä huolimatta väkivallassa tapahtuneet teonpiirteiden muutokset ovat muuttaneet nuorten väkivaltaa enemmän perinteisen suomalaisen vakavan väkivaltarikollisuuden suuntaan. Tuloksissa näkyy myös piirteitä itsekontrolliteoriasta, sillä väkivalta on usein tilannesidonnaista, spontaania ja impulsiivista. Syitä nuorten väkivallan muutoksiin on etsitty myös nuorten syrjäytymisen ja siihen johtavien syiden kannalta. Väkivalta nähdään yhä useammin kasautuvan sille ryhmälle nuoria, joilla on jo valmiiksi ongelmia elämänhallinnassa.

Maisterintutkielmassa tarkastellaan nuorten vankien käsityksiä menneisyydestään ja tulevaisuudestaan. Tutkimusaineisto on kerätty puolistrukturoiduilla teemahaastatteluilla. Haastattelut on tehty kahdeksalle 18–25-vuotiaalle vangille Suomen eri vankiloissa. Aineiston analyysi on toteutettu sisällönanalyysillä. Haastatteluissa nuoret vangit kertoivat kokeneensa lapsuudessaan ja nuoruudessaan erilaisia haasteita ja vastoinkäymisiä. Samankaltaisetkin vastoinkäymiset koettiin eri tavalla ja niille annetut merkitykset vaihtelivat. Ongelmia kerrottiin olleen päihteiden ja väkivallan kanssa sekä perhepiirissä että perhepiirin ulkopuolella. Lisäksi aineistosta nousi esiin kouluongelmat, taloudelliset ongelmat, nuoruusajan auktoriteettivastainen käyttäytyminen kaveriporukassa sekä ongelmalliset perhesuhteet Kaikki haastateltavat kertoivat samankaltaisista tulevaisuuden haaveista ja tavoitteista keskenään. Nuoret vangit haaveilivat perheestä, koulutuksesta, työpaikasta ja kyvystä tulla toimeen rahallisesti. Tavoitteet kytkeytyivät osaksi vastaajien elämäntarinaa. Päihteiden kanssa kipuilleet tavoittelivat päihteettömyyttä ja koulunsa kesken jättäneiden pyrkimyksenä oli jatkaa opintoja. Tavoitteista puhuttaessa korostettiin haasteista ja vastoinkäymisistä yli pääsemistä ja eteenpäin menemistä. Tulosten perusteella merkittävää on lapsuuden ja nuoruuden haasteiden ja vastoinkäymisten kasautuminen eri haastateltaville. Osa haastateltavista kertoi jokseenkin helposta lapsuudesta ja nuoruudesta, kun taas vastoinkäymisistä ja haasteista puhuneet olivat kokeneet niitä paljon. Nuorten vankien haaveet ja tavoitteet voisivat vastata kenen tahansa valtaväestöön kuuluvan haaveita ja tavoitteita.

Tutkielmassani tarkastelen sitä, miten Bolivian, El Alton siirtolaiskaupungissa asuvat nuoret vastustavat rakenteellista ja näkymätöntä väkivaltaa sosiaalisten verkostojen, sosiaalisen ja kulttuurisen pääoman sekä toimijuuden vahvistamisella. Tutkielma keskittyy antropologisiin keskusteluihin näkymättömästä (symbolisesta, normalisoidusta ja rakenteellisesta) väkivallasta, nuoruudesta, toimijuudesta sekä sosiaalisesta ja kulttuurisesta pääomasta. Tutkielma kyseenalaistaa tieteellisessä keskustelussa olleita ajatuksia ja oletuksia nuoruudesta liminaalisena tilana ja muutoksen aikakautena. Tutkielman aineisto on kerätty kolmen kuukauden kenttätyön aikana syksyllä vuonna 2014. Kenttä koostuu erilaisista nuorten parissa toimivista järjestöistä ja instituutioista El Alton nuoren siirtolaiskaupungin kontekstissa. Aineistossa on tarkasteltu nuoria teatteriprojektissa, nuorisovankilassa, El Alton kaduilla sekä erilaisissa kouluympäristöissä. Aineisto on kerätty semistrukturoitujen haastattelujen, osallistuvan havainnoinnin sekä luonnollisesti esiintyvän diskurssin avulla. Tärkeitä teoreettisia näkökulmia keskustelussa ovat rakenteellista väkivaltaa käsittelevät Johan Galtung, Paul Farmer, Nancy Scheper-Hughes sekä Philippe Bourgois. Tämän lisäksi näkymätöntä väkivaltaa tarkastelevat Nancy Scheper-Hughes ja Philippe Bourgois ovat tuoneet esiin symbolisen väkivallan ajatuksen merkityksen rakenteita ja väkivaltaa tutkittaessa. Symbolista väkivaltaa on alun perin tarkastellut Pierre Bourdieu. Valtakeskusteluun olennaisesti liittyy Michel Foucault. Nuoruutta ovat tarkastelleet alun perin Margaret Mead ja myöhemmin monet eri tutkijat kuten Mary Bulcholtz. Teoreettiseen viitekehykseen kuuluu lisäksi Pierre Bourdieun ajatus toimijuudesta sekä sosiaalisesta ja kulttuurisesta pääomasta. Toimijuutta ovat kritisoineet muun muassa Marilyn Strathern ja Mark Mosko. Nuoret ovat rakenteellisen väkivallan vuoksi alistetussa asemassa. Vanhemmat ylläpitävät nuorten alistettua asemaa stereotypioilla ja juridisella vallalla. El Alton kontekstissa kulttuurisilla traditioilla on suuri merkitys. Kuitenkin globalisaation murroksessa nuoret ovat siirtymässä traditionaalisesta kohti modernia, mikä aiheuttaakin konflikteja sukupolvien välille. Nuoruus on keskustelua eri ikäryhmien sekä traditionaalisen ja modernin välillä. Se on kuitenkin myös henkilökohtaisia prosesseja ja moninaisia identiteettejä, joita nuoret rakentavat eri konteksteissa. Tutkielman lopputuloksissa tuon esiin, kuinka nuoret kyseenalaistavat vallitsevia käsityksiä nuoruudesta. Toisaalta antropologisen nuoriin keskittyvän tutkimuksen on myös huomioitava henkilökohtaiset prosessit alistavien rakenteiden lisäksi. Kuten El Altossa elävät nuoret, myös nuoret ylipäätään kyseenalaistavat omaa marginaalisuuttaan jatkuvasti. Pelkkä rakenteiden tutkimus toimijuuden rajoittajana on liian yksiselitteinen tapa tarkastella nuoria toimijoina. Nuoruudessa on paljon enemmän, kuten myös tutkimuksen nuoret tuovat esiin.

Tämä maisterintutkielma on kriminologinen prosessiarviointi Nurri ja Rio hankkeista. Nurri ja Rio ovat paikalliset hankkeet oikeusministeriön 2019 käynnistämän toimintamallin vakavan nuorisorikollisuuden ennaltaehkäisemiseksi Oulussa ja Vantaalla. Työn tavoitteena on kuvata se, miten hankkeiden käytännön toteutus vastaa niistä laadittua suunnitelmaa ja minkälaisia vaikutuksen mekanismeja toiminnassa hyödynnetään. Tutkielman aineisto koostuu seitsemästä Nurri ja Rio hankkeen työntekijän yksilöhaastattelusta. Haastattelut ovat puolistrukturoituja teemahaastatteluita. Aineiston analyysissa sovelletaan teoriaohjautuvaa analyysimenetelmää ja faktanäkökulmaa. Analyysin apuna on käytetty Atlas.ti ohjelmistoa. Aineiston analyysissa pyritään vastaamaan tutkimuskysymyksiin ja johtopäätöksissä reflektoimaan kriminologista teoriaa ilmiöiden taustalla. Ensimmäinen tutkimuskysymys käsittelee hankkeen ideaalimuodon ja käytännön toteutuksen välistä suhdetta. Suunnitelmassa määritellyt keskeisimmät työmenetelmät toteutettiin hankkeiden käytännön toteutuksessa hyvin. Kumpaakin hanketta toteutettiin moniammatillisen ja nuorilähtöisen työmuodon periaatteilla ja työskentelyssä hyödynnettiin rikoksentorjunnassa hyviksi havaittuja menetelmiä. Ideaalin ja käytännön vertailua vaikeutti kahden itsenäisen toimintamallin tarkastelu ja se, että ideaalimuodossa ei otettu kantaa käytännön toteutuksen järjestämiseen. Toinen tutkimuskysymys käsittelee toimintamallin vaikutuksen mekanismeja. Desistanssia tuetaan käytännön työskentelyssä tarjoamalla nuorille mahdollisuus helppoon, monipuoliseen ja joustavaan palveluun. Desistanssia tukevia paikallisia hyviä käytäntöjä nousi myös aineistosta esiin. Tutkimuksen tulokset tukevat subjektiivista desistanssiteoriaa. Toimintamallin kohderyhmä on julkisten palveluiden ulkopuolella ja syrjäytymisvaarassa olevat nuoret, joiden virallisten ja epävirallisten kontrollisiteiden eheyttäminen on yksi toimintamallin vaikutuksen mekanismeista. Tutkimuksen tulokset tukevat kontrolliteorian havaintoja epävirallisten ja virallisten kontrollisiteiden vaikutuksista desistanssiin. Nurri & Rio hankkeissa hyödynnetään aikaisemmassa tutkimuskirjallisuudessa vaikuttaviksi havaittuja menetelmiä ja työtapoja. Haastateltavat työntekijät pitävät niitä vaikuttavina myös Oulun ja Vantaan konteksteissa. Kvantitatiivinen seurantatutkimus ja asiakkaana olevien nuorten asenteiden kvalitatiivinen tutkimus voisivat olla hyviä jatkotutkimuksen aiheita.

Denna avhandling belyser universitetsstuderandes studieframgång och -motivation ur ett socialpsykologiskt perspektiv. Som teoretisk grund fungerar Ajzens (1985; 1991) teori om planerat beteende (TPB). Enligt TPB kan mänskligt beteende förklaras med personens intentioner att utföra handlingen. Intentionerna baseras i sin tur på personens attityder, subjektiva normer och upplevda kontroll. I denna avhandling används Sideridis och Kaissidis-Rodafinos (2001) utvidgade version av TPB. Denna utvidgade version av teorin omfattar alla delar av TPB, samt målets betydelse, dvs. hur viktigt målet anses vara. Målets betydelse antas ha ett positivt samband med intentionerna - när personer upplever att målet som uppnås genom beteendet är viktigt, kommer de också att ha starkare intentioner att utföra beteendet. Sideridis och Kaissidis- Rodafinos föreslog även att sambandet mellan målets betydelse och intentionerna medieras av attityder, subjektiva normer och upplevd kontroll. Denna undersökning är en replikering av Sideridis och Kaissidis-Rodafinos (2001) undersökning. De huvudsakliga forskningsfrågorna är: kan TPB förklara hur mycket tid universitetsstuderande lägger på sina studier? Förbättras modellens förklaringskraft av att målets betydelse inkluderas i modellen? Datat samlades in med hjälp av ett elektroniskt frågeformulär, och 761 studerande på Helsingfors universitet deltog i undersökningen. Datat analyserades med hierarkisk regressionsanalys samt bootstrap-medieringsanalys. Undersökningens resultat visade att intentionerna och den upplevda kontrollen tillsammans förklarade 16 % av variansen i antalet timmar de studerande lade på sina studier. Resultatet visade också att målets betydelse hade en signifikant inverkan på intentionerna, även då attityderna, de subjektiva normerna och den upplevda kontrollen hade beaktats. Attityder och upplevd kontroll medierade sambandet mellan målets betydelse och intentionerna, men subjektiva normer var inte en signifikant mediator i modellen. Två centrala slutsatser kan dras på basen av undersökningens resultat. För det första visade resultatet att åtgärder riktade till att förbättra universitetsstuderandes studiemotivation bör fokusera på att stärka de studierelaterade målens betydelse samt påverka studerandes attityder och upplevda kontroll i en positiv riktning. För det andra underströk resultatet behovet, men också nyttan, av replikering; resultatet kunde delvis bekräfta och delvis utvidga resultatet från den ursprungliga undersökningen, men samtidigt framträdde även några begränsningar i det ursprungliga undersökningsupplägget.

Tutkielmassa tarkastellaan toimijuuden ja yhteisöllisyyden performatiivista rakentumista neljäsluokkalaisten oppilaiden kirjoittamissa etnografisissa luokkapäiväkirjoissa. Tutkielma on poikkitieteellinen ja se sijoittuu viestinnän, kulttuurisosiologian ja yhteiskuntatieteellisen lapsuustutkimuksen kentille. Tutkielman keskeisimmät käsitteet ovat performatiivisuus ja toimijuus. Performatiivisuus ymmärretään tutkielmassa kaavamaiseksi, toistuvaksi, symboliseksi ja rituaaleja muistuttavaksi toiminnaksi. Toimijuuden nähdään rakentuvan ruumiillisesti performatiivisessa toiminnassa (Butler 2006) ja saavan merkityksensä suhteessa sosiaaliseen valtaan (Gresalfi et. al. 2009; Alexander 2006). Tutkielmassa tarkastellaan, miten luokan toimijat ylläpitävät performatiivisessa toiminnassaan systemaattisesti tiettyjä sosiaalisia järjestyksiä, kuten hallitsevaa ideologiaa (Althusser 1984 [1976]). Tutkimusaineistona ovat neljäsluokkalaisten kirjoittamat etnografiset luokkapäiväkirjat. Tutkielmassa koulutodellisuutta tutkitaan etnografisesti, koska etnografian avulla on mahdollista jäsentää tavalliselta ja arkiselta vaikuttavaa toimintaa. Tutkielmassa analysoidaan laadullisen lähiluvun periaattein luokkapäiväkirjoissa avautuvaa luokan perfomatiivisten käytäntöjen näyttämöä virallisen, epävirallisen ja fyysisen koulukulttuurikerrostuman (Gordon ja Lahelma 2003) kautta. Tutkielma osoittaa, että luokan toimijuudet rakentuvat suhteissa virallisen kouluinstituution vaatimuksiin hyvänä oppilaana toimimisesta; oppilaiden suhteissa toisiinsa; suhteissa epävirallisen oppilaskulttuurin arvostuksiin ja sosiaalisiin määrittelyihin; suhteissa tilan ja ajan sosiaaliseen ulottuvuuteen; sekä suhteessa ruumiiseen vallankäytön objektina ja subjektina. Tutkielman johtopäätös on, että inhimillinen toimijuus rakentuu yksilön performatiivisen toimijuuden ja yhteiskunnan ideologisten valtiokoneistojen välisessä vuoropuhelussa: vaikka ideologia on keskeinen toimijaa konstituoiva rakenne, ideologia ei kuitenkaan määrittele toimijaa täysin. Toisaalta vaikka performatiivisuus tarjoaa mahdollisuuden toisin toistamiseen ja ideologian vastustamiseen, ei yksilö voi performatiivisuuden kautta täysin vapautua ideologiasta. Tutkielma päätyy esittämään, että luokan toimijuuksien suhteista rakentuu erilaisia yhteisöllisyyden muotoja, joiden symboliikka ja merkitykset rakentuvat suhteissa hallitsevaan ideologiaan. Luokkapäiväkirja-aineiston perusteella luokassa on kolme vakiintunutta yhteisömuotoa, jotka ovat 'meidän luokka', tytöt ja pojat. 'Meidän luokka' -yhteisössä kierrätetään virallisen koulun symboleja, jotka ylläpitävät hallitsevaa ideologiaa. Poikien yhteisö rakentuu symbolisessa kommunikaatiossa, jonka saamat muodot ovat vastakkaisia virallisen koulun vaatimuksille. Tyttöjen yhteisöllisyys suuntautuu vähemmän luokan julkiselle areenalle ja jättäytymällä poikien riehumisesta tytöt korostavat omaa yhteisöllisyyttään. Koska yhteiskunnan instituutioihin kohdistuva lapsuudentutkimus on ollut vähäisempää verrattuna tutkimukseen lapsuudesta kokemuksena, on tutkielma tarpeellinen poikkitieteellinen puheenvuoro, jossa yhdistyvät sekä lapsuuden kokemukseen että lapsuuden instituutioihin kohdistuva analyysi.

Työn tavoite, tutkimuskohde ja tutkimuksen tarkoitus: Tapaustutkimuksen tavoitteena on selvittää Suvilahden ja Kalasataman alueella toimivien graffitiaitojen ja niiden käyttäjien välistä suhdetta. Tapaustutkimuksessa tarkastellaan etnografisella kyselyaineistolla Suvilahden ja Kalastaman luvallisia graffitiaitoja, niiden käyttöä ja käyttäjiä. Graffitiaitoja sekä niiden käyttöä ja käyttäjiä ei ole aikaisemmin kattavasti selvitetty, joten aiheen tarkastelulle on ollut tarvetta. Tarkastelun teoreettisena keskustelukäsitteenä sovelletaan 'paikan habitusta', joka nivoo yhteen näkemyksiä graffitikulttuurista ja julkisen tilan käytöstä. Työn tausta ja lähtökohdat: Tyypillisesti graffitiharrastajien parissa on tehty pienryhmätutkimusta haastattelemalla tai töiden visuaalisia kartoituksia. Nykyisten luvallisten graffitiaitojen olemassaolon aikana on ollut ensimmäistä kertaa mahdollista tarkastella etnografisen kyselytutkimuksen muodossa paikkaan sidottua graffitiharrastajuutta laajemmasta perspektiivistä, ja näin tuottaa graffiti-ilmiöstä uutta tietoa. Nykytilanteessa luvallisten graffitiaitojen mahdollisuutta ja sijaintia ovat ohjanneet viimeaikaiset kaupunkipolitiikassa tapahtuneet muutokset ja luvallisten graffitiaitojen sijoittamispaikan välitilaperiaate. Edellisen osalta keskeistä on ollut se, että luvallinen graffiti on ollut mahdollista nähdä osana kaupunkikulttuuria ja jälkimmäisen osalta se, että paikan välitilanperiaate on perustunut uuden kaupunginosan suunnittelun ja valmistumisen väliseen rakentamisaikaan. Aineisto ja metodi: Suvilahden ja Kalasataman luvallisten graffitiaitojen, niiden käytön ja käyttäjien tutkiminen on edellyttänyt kenttätyötä, muuten tutkimusaiheesta ei olisi ollut mahdollista tavoittaa uutta tietoa. Aineistoa on kerätty määrällisessä ja laadullisessa muodossa. Keskeiset menetelmät ovat olleet etnografinen kysely, haastattelut ja avoimet keskustelut sekä visuaalinen etnografia. Etnografisen kyselyn tarkoituksena on tavoittaa kohdistettua informaatiota tietystä paikallisesta alueesta tai tilanteesta ja sitä asuttavasta yhteisöstä. Lisäksi keskusteluilla ja haastatteluilla on mahdollisuus tavoittaa kyselyä täydentävää tietoa, jota muutoin ei ole saatavissa. Tapauksen yhteydessä on täytetty 186 kyselylomaketta, tuotettu kahdeksan haastattelua ja lukuisa määrä muita keskustelumuistiinpanoja. Lisäksi visuaalisen etnografian keinon on kameralla taltioitu alueen paikkoja, sosiaalisia tilanteita ja erilaisten toimintojen lopputuloksia sekä kartta-aineistolla on paikannettu keskeisten paikkojen sijainteja. Keskeiset tulokset: Graffitiharrastajien ikäjakauma yltää päiväkoti-ikäisistä lapsista aina keski-ikäisiin miehiin ja eläkeiässä oleviin naisiin. Harrastajien keski-ikä on hieman alle 30 vuotta. Käyttäjien harrastusajan perusteella graffitiaidoilla on havaittavissa kattava läpileikkaus Helsingin graffitihistoriaan aina vuodesta 1984 lähtien. Harrastusajan keskiarvo 12 vuotta. Aitojen käyttäjistä noin 95 % on miehiä ja käyttäjistä noin 75 % asuu Helsingissä. Pääsääntöisen toiminnan mukaan reilu 80 % harrastajista käy palkkatyössä, opiskelee tai toimii yrittäjinä. Keskeisinä maalaamisen motiiveina näyttäytyi harrastaminen, vapaa-aika, ystävät ja paikan tunnelma. Keskimäärin alueella maalataan kerran tai kaksi kuukaudessa. Valtaosa maalaamisesta keskittyy lämpimiin vuodenaikoihin niin arki- kuin viikonloppuaikoina. Harrastajista noin 40 % maalaa ympäri vuoden. Tyypillisesti yhden maalauksen toteuttamiseen käytetään aikaa kahdesta kuuteen tuntia. Graffitiharrastaminen on hyvin sosiaalinen toiminnan muoto: valtaosa maalaa ystäviensä kanssa ja reilu 70 % on saanut aitoja käyttäessään uusia ystäviä. Valtaosa töistä tehdään itselle ja vertaisryhmän ohella korostuneesti kaikille kaupunkilaisille. Tämän tekijä-kohderyhmä-suhteen voi tulkita edustavan luvallisen graffititoiminnan palautejärjestelmää. Lähes 80 % uskoo luvallisen graffitin ehkäisevän ilkivaltaa ja 99 % harrastajista toivoo luvallisen graffititoiminnan jatkuvuutta. Johtopäätökset: Luvallisen graffitin yhteydessä yksiselitteinen puhe nuorisokulttuurisesta ilmiöstä ei ole enää relevanttia. Toiseksi nollatoleranssipolitiikan soveltamisella on ollut varsin marginaalinen vaikutus harrastajien graffititoiminnan aloittamiseen. Kolmanneksi harrastajien pääsääntöisen toiminnan mukaan on arvioitavissa, että graffitia on vaikea enää sijoittaa yhteiskunnan reuna-alueiden toiminnaksi. Lisäksi on tunnistettavissa, että graffititoiminnan alakulttuurinen orientaatio on luvallisena toiminnan muotona vertautumassa mihin tahansa muuhun harrastamisen muotoon. Laajemmin paikan prosessia tarkastellen näyttää siltä, että toimiva 'pääoman' ja 'graffitikulttuurin' rinnakkaiselon mahdollisuus perustuu 'vaihtokauppaan', jossa toisiinsa kytkeytyy symbolitalouden kaksi suuntaa: pääoman mahdollisuus hyödyntää kontrolloimattomasta graffitikulttuurista versonutta visuaalista performanssiestetiikkaa sekä vastaavasti graffitiyhteisön mahdollisuutta maalata vailla juridisia riskejä luvallisesti, rajatusti ja näkyvästi. Suvilahden ja Kalasataman luvalliset graffitiaidat sekä niiden käyttö ja käyttäjät ovat osaltaan muuttaneet rakenteilla olevan epäpaikan habituaaliseksi paikaksi, joka ihmisiä kokoavana ja sosiaalisena paikkana on kontrolloinut itse itseään.