Browsing by Title

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan osallisuuden kokemuksia huumeidenkäyttäjien näkökulmasta. Osallisuus nousi keskeiseksi yhteiskunnalliseksi ja sosiaalipoliittiseksi tavoitteeksi 2000-luvun vaihteessa ja on ajankohtainen teema etenkin sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisessä. Osallisuus nähdään keinona vähentää yhteiskunnallista syrjäytymistä lisäämällä kansalaisten hyvinvointia ja aktiivisuutta. Tämän tutkimuksen tavoitteena on selvittää millaisena osallisuus näyttäytyy huumeidenkäyttäjien kokemana ja millaisia osallisuuden muotoja, mahdollisuuksia ja rajoitteita huumeidenkäyttäjille suunnattujen vapaaehtois- ja vertaistoiminnan muotoihin liittyy. Lisäksi tutkimuksessa kiinnitetään huomiota osallisuuden taustalla vaikuttaviin vallan ja vastuun kysymyksiin, ja pyritään selvittämään millaiselta osallisuudesta rakentuva kuva näyttää yhteiskunnallisen hallinnan näkökulmasta. Tutkimuksen pääasiallisena aineistona on 11 teemahaastattelua, jotka on kerätty etnografista tutkimusotetta hyödyntäen. Haastateltavat ovat entisiä ja nykyisiä huumeiden ongelmakäyttäjiä sekä heidän kanssaan työskenteleviä ammattilaisia, jotka ovat mukana jonkin kansalaisyhteiskuntaan paikantuvan yhteisön toiminnassa. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys muodostuu Michel Foucaultn ja hänen seuraajiensa yhteiskunnallista hallintaa ja sen uusia muotoja käsittelevästä tutkimuskeskustelusta. Hallinnan kysymysten kautta tutkimuksessa tarkastellaan osallisuuden ilmentymiä yhteiskunnallisten valtasuhteiden näkökulmasta ja kysytään kenelle vastuu kansalaisten hyvinvoinnista 2010-luvulla osoitetaan. Tutkimuksen perusteella osallisuuden kokemuksista hahmottuu kolme osallisuuden rakentumisen tasoa. Ensimmäinen taso perustuu yksilön identiteetin uudelleenmuotoilun mahdollisuuksiin osallisuuden kokemusten kautta; toinen taso yhteisöllisen toiminnan ja sosiaalisten suhteiden kautta mahdollistuvaan osallisuuden kokemukseen yhteisön jäsenyytenä; ja kolmas yhteiskunnalliseen osallisuuden kokemukseen, jonka kautta huumeidenkäyttäjille mahdollistuu kokemus yhteiskunnallisesta osallisuudesta. Tutkimuksen perusteella todetaan, että osallisuuden kokemukset erilaisten kolmannen sektorin vapaaehtois- ja vertaistoimintamuotojen kautta voivat avata huumeidenkäyttäjille kokemuksen pääsystä takaisin valtayhteiskuntaan. Osallisuuteen perustuvilla toimintatavoilla ei voida kuitenkaan ratkaista syrjäytymistä yhteiskunnallisena ongelmana, vaan osallisuus tarvitsee toteutuakseen tiettyjä hallinnollisia ja taloudellisia resursseja.

Tämän maisteritutkielman aiheena on potilaiden ja perheiden kokemukset kotidialyysihoidosta. Aihe on osa Helsingin yliopiston Koti sairaalana -tutkimushanketta, jonka tarkoituksena oli tutkia onnistuneen kotisairaalatoiminnan edellytyksiä. Osana hanketta tutkittiin myös kotidialyysitoimintaa. Tutkielmassa tarkasteltiin niitä kotidialyysipotilaan ja perheen elämänlaatuun ja osallisuuteen vaikuttavia tekijöitä, jotka joko vahvistavat tai heikentävät kokemusta kotidialyysihoidosta. Tutkielmassa keskityttiin kotidialyysitoiminnan tarkastelemiseen potilaan ja perheen näkökulmasta. Maisteritutkielmassa hyödynnettiin aineistoa, joka oli kerätty Helsingin yliopiston Koti sairaalana -tutkimushankkeen puitteissa. Aineisto oli kerätty haastattelemalla kotidialyysihoitoa tekeviä tai aiemmin hoitoa tehneitä potilaita (N=11) ja heidän perheenjäseniään (N=3) ympäri Suomea. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina. Saatua aineistoa analysoitiin tässä tutkielmassa laadullisen sisällönanalyysin menetelmää käyttäen. Saatujen tulosten perusteella voidaan todeta, että kotidialyysipotilaan hoitopolku ja potilaan ja perheen kokemukset kotidialyysihoidosta olivat hyvin yksilöllisiä. Siihen vaikuttivat osaltaan potilaan ja perheen sen hetkinen elämäntilanne ja taustat. Kotidialyysihoidon koettiin kuitenkin parantavan potilaan ja perheen elämänlaadun eri osa-alueita sairaalassa tehtävään dialyysihoitoon verrattuna. Kotidialyysihoitoon liitettiin kuitenkin myös elämänlaatua heikentäviä tekijöitä. Kotidialyysihoito oli sitovaa ja kokonaisvaltaisesti mukana arjessa. Kotidialyysihoito edellytti myös potilaan osallisuutta omaan hoitoonsa. Hoitohenkilöstön, perheen ja läheisten rooli, koulutus sekä teknologia olivat keskeisessä asemassa kotidialyysihoidon onnistumisen kannalta. Myös riittävä, oikea-aikainen ja yksilöllinen tuki koettiin tärkeäksi. Osallisuus ja elämänlaatu nivoutuivatkin tulosten perusteella vahvasti ja vastavuoroisesti toisiinsa potilaan ja perheen kokemuksissa kotidialyysihoidosta. Vahvistamalla potilaan osallisuutta, voidaan potilaan ja perheen myönteisiä kokemuksia kotidialyysihoidosta lisätä. Myönteisten kokemusten ja onnistuneen dialyysihoidon myötä vaikutukset heijastuvat myös potilaan ja perheen koettuun elämänlaatuun sitä parantaen. Potilaan ja perheen elämänlaadun parantaminen sekä potilaan osallisuus omaan hoitoonsa ovat keskeinen ja tärkeä tavoite myös sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita kehitettäessä. Kasvava dialyysihoitojen tarve sekä siitä aiheutuneet kustannukset yhteiskunnalle asettavat Suomen terveydenhuoltojärjestelmän uudenlaisten haasteiden eteen. Jotta kasvavaan palvelutarpeeseen voidaan vastata, on tärkeä edelleen kehittää kotidialyysitoimintaa, joka on kannattavaa sekä terveydenhuoltojärjestelmän että potilaan näkökulmasta. Saatujen tutkimustulosten avulla voidaan lisätä asiakasymmärrystä kotidialyysipotilaan elämänlaatuun ja osallisuuteen vaikuttavista tekijöistä ja siten kehittää kotidialyysitoimintaa entistä sujuvammaksi ja houkuttelevammaksi vaihtoehdoksi potilaan ja perheen sekä toisaalta myös koko yhteiskunnan ja sen terveyspalvelujärjestelmän kannalta.

Syrjäytyminen on ilmiö, joka 1990-luvun puolivälistä lähtien on näkynyt paljon paitsi julkisessa keskustelussa myös poliittisen päätöksenteon asialistalla. Huolimatta siitä, kuinka vahvoja mielikuvia syrjäytyminen sanana synnyttää, sille ei ole olemassa yksinoikeutettua, ajallisesti muuttumatonta määritelmää. Konstruktionistisen lähestymistavan mukaisesti tässä tutkielmassa nähdään, että syrjäytymisen määritelmät ovat aina sosiaalisesti rakentuneita ja riippuvaisia kulttuurisesta kontekstistaan. Myös se, että syrjäytyminen ilmiönä mielletään yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, on sosiaalisen määrittelyprosessin tulos. Syrjäytymisen päätyminen poliittisen päätöksenteon asialistalle tarkoittaa kuitenkin sitä, että tietyt syrjäytymisen tulkinnat pääsevät määrittelyprosessissa muita hallitsevampaan asemaan ja valikoituvat perustaksi toimenpiteille, joita poliittis-hallinnollisissa ohjelmissa päätetään ottaa käyttöön syrjäytymisen estämiseksi. Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan syrjäytymisen tulkintoja, jotka ovat päätyneet ohjaamaan Suomen kansallista syrjäytymisen ehkäisyyn ja torjuntaan tähtäävää politiikkaa vuosina 1995–2011. Tutkimus kiinnittyy konstruktionistiseen teoreettis-metodologiseen viitekehykseen ja tutkimusanalyysin metodisena lähestymistapana käytetään kriittistä diskurssianalyysia. Tutkimuksen aineisto muodostuu vuosien 1995–2011 hallitusohjelmista sekä syrjäytymisen torjuntaan tähtäävistä, eri hallinnonalojen välisistä toimintasuunnitelmista, strategioista ja toimenpideohjelmista vuosilta 1999–2011. Koska etenkin jäljempänä mainittuihin asiakirjoihin on vaikuttanut vuodesta 2000 lähtien merkittävällä tavalla Euroopan unionin jäsenmaiden tiivistynyt yhteistyö köyhyyden ja syrjäytymisen torjunnassa, tutkielmassa esitellään myös unionin yhteisiä tavoitteita ja linjauksia sosiaalisen suojelun alueella. Diskurssianalyyttisen tarkastelun ja tulkinnan kautta tutkimusaineistosta erotellaan neljä erilaista syrjäytymisdiskurssia: 1) syrjäytyminen huono-osaisuutena, 2) syrjäytyminen resurssien vajauksena, 3) syrjäytyminen yksilöllisinä riskeinä ja 4) syrjäytyminen osallisuuden puutteena. Diskurssit nähdään tutkielmassa pelkistettyinä kuvauksina erilaisista näkökulmista ja painotuksista, joita syrjäytymisen virallistulkinnoista on erotettavissa. Diskursseissa esiintyy myös päällekkäisyyttä ja jaettuja piirteitä. Niissä kaikissa esimerkiksi jaetaan käsitys syrjäytymisen prosessinomaisuudesta ja korostetaan työmarkkinoille integroitumisen merkitystä syrjäytymisen torjuntaan tähtäävässä politiikassa. Diskurssit poikkeavat toisistaan sen mukaan, millaisena ongelmana syrjäytyminen niiden mukaan näyttäytyy ja kenelle kuuluu vastuu sen torjunnasta. Huono-osaisuuden diskurssissa painotetaan voimakkaimmin syrjäytymisen rakenteellisia syitä ja korostetaan yhteiskunnan merkitystä syrjäytymisen ehkäisyssä ja torjunnassa. Resurssien vajauksen diskurssissa resurssien puuttumiselle nähdään olevan sekä yksilöllisiä että yhteiskunnallisia syitä, joten resurssivajeiden paikkailua ei haluta jättää ainoastaan yksilön vastuulle. Yhteiskunnan nähdään olevan resurssivajausten täydentämisestä vähintään osavastuussa ja syrjäytymisen torjunta ymmärretäänkin resurssien mahdollisimman onnistuneena kontrollointina. Yksilöllisten riskien diskurssissa syrjäytymisriskien nähdään kytkeytyvän yksilöllisiin elintapa- ja elämäntapavalintoihin. Yhteiskunnan tehtäväksi nähdään tukea yksilöiden työkykyä, työllistettävyyttä ja elämänhallintaa, joiden katsotaan vähentävän syrjäytymisriskien toteutumista. Osallisuuden puuttumisen diskurssissa ongelmana nähdään se, ettei jokin yksilö tai ryhmä ole osallinen yhteiskunnan toimintoihin – siis osallistu niihin samalla tavoin kuin ei-syrjäytynyt enemmistö. Osallisuuden edistäminen nähdään tässä diskurssissa sekä yksilöä että yhteiskuntaa velvoittavana tavoitteena. Tämän tutkielman johtopäätös on, että Suomen kansallisissa, syrjäytymistä koskevissa virallistulkinnoissa painotus on 1990-luvulta 2010-luvulle tultaessa siirtynyt yhteiskuntaa ja sen rakenteita painottavista näkökulmista syrjäytymisen yksilöllisiä syitä korostavien tulkintojen suuntaan. Huomion kohdistaminen yksilötasolle ja syrjäytymistulkintojen kiinnittyminen palkkatyönormiin tarkoittaa syrjäytymisen torjuntaan tähtäävän politiikan kannalta sitä, että työmarkkinoille integroitumista aletaan pitää niin vahvana imperatiivina, että se oikeuttaa jopa yksilöiden itsensä kannalta tarpeettomia ja tahdonvastaisia toimia syrjäytymiskierteiden ehkäisemiseksi ja katkaisemiseksi.

Tutkielmassa tarkastellaan osallistuvaa demokratiaa ja kansalaiskuulemista sosiaali- ja terveyspolitiikan kehyksissä. Tutkittava tapaus on sosiaali-ja terveyspalvelulta kehittämään pyrkivä Kuntien parhaat palvelukäytännöt -hanke, joka on räätälöity vauhdittamaan vuonna 2005 käynnistettyä Paras-hanketta. Paras-hankkeessa on kyse sekä kuntien ja valtion vallanjaosta että palvelujärjestelmän kehittämisestä. Kuntien parhaat palvelukäytännöt - hankkeen päämäärä on ollut kehittää sosiaali- ja terveyspalvelulta eri tuottajatoimijöiden kesken. Hankkeiden taustalla vaikuttavat niin uuden julkisjohtamisen ja julkispalvelun eli governance poliittishallinnolliset ideologiat. Tutkittava aineisto koostuu kolmesta osasta: 1) keskusteluista otakantaa-foorumilla a) Parempia sosiaali- ja terveyspalvelulta - miten ja millaisin toimenpitein? sekä b) Miten kehittää kuntien, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyötä?, 2) virkamiesten laatimasta yhteenvedosta keskustelusta a) ja 3) virkamieshaastatteluista. Aineistoa tarkastellaan sosiaalisen konstruktivismin teoreettismetodologisesta viitekehyksestä. Metodeina käytetään kriittistä diskurssianalyysiä, teoreettista sisällönanalyysiä sekä kehysanalyysiä. Tutkimuksen yleisenä viitekehyksenä toimivat poliittis-ideologiset hallinnolliset muutokset sekä konfliktikeskeinen deliberatiivinen demokratiateoria (Rosanvalion 2008). Tarkennettuna viitekehyksenä toimii osallistuva ja itsepalvelupolitiikka ja epäpolitisoiva ja politisoiva keskustelu niiden kehyksissä.Tutkimus osoittaa keskustelu sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisestä on etenkin virkamiesten osalta epäpolitisoivaa. Uudistuksia käsitellään teknisinä ratkaisuina, ei poliittisina valintoina. Kansalaiskeskustelusta välittyy poliittisempia sävyjä, mitkä eivät kuitenkaan välity ylhäältä alas -ohjatulla keskustelulla. Kansalaisten ja virkamiesten välinen suhde ei ole hankkeessa vuorovaikutteinen, joten keskustelun ei voida kutsua osallistuvaksi demokratiaksi, vaan kansalaiskuulemiseksi. Tutkimus osoittaa myös, että tutkittua kansalaiskuulemista voidaan tarkastella itsepalveludemokratian viitekehyksestä. Markkinaohjautuvan sosiaali- ja terveyspolitiikan kehyksissä kansalaiset näyttäytyvät asiakas-subjekteina ja demokratian sovellukset kuten otakantaa.fi -foorumi edustavat hankkeen osalta ylhäältä alas -johdettua konsultaatiodemokratiaa, jolloin foorumin rooli demokraattisen keskustelun laajentamisessa jää vähäiseksi.

Tutkimus tarkastelee kaupunkimatkailua ja nähtävyyksien katselua. Keskeinen tutkimuskysymys on se, miksi monet matkailijat kokevat nähtävyyksien katselun jonkinlaiseksi velvollisuudeksi sekä se, miksi nähtävyyksien katseluun suhtaudutaan normatiivisesti. Tutkielman tarkoituksena on tarkastella empiirisen aineiston avulla Tom Selänniemen ajatusta, jonka mukaan kaupunkimatkailussa voi nähdä viitteitä protestanttisen etiikan korostamasta työmoraalista, joka saa ihmisen vapaa-ajallaankin tuntemaan huonoa omatuntoa laiskottelusta. Analyysin kohteena on se, miten kaupunkimatkailijat puhuvat nähtävyyksien katselusta, minkälaisia merkityksiä ja tulkintoja he sille antavat ja miten he perustelevat sitä. Tutkimuksen pääaineistona ovat teemahaastattelut. Haastateltavina oli 18 Prahassa käynyttä kaupunkimatkailijaa. Haastatteluaineistoa analysoidaan temaattisesti ja analyysi perustuu diskurssianalyyttiseen näkemykseen, jonka mukaan ihmisten puhe rakentaa todellisuutta samalla kun se kuvaa todellisuutta haastateltavan subjektiivisesta näkökulmasta. Pääaineiston analyysia täydennetään Prahassa tehdyllä osallistuvalla havainnoinnilla sekä analysoimalla muutamia matkaopaskirjoja. Keskeiset tulokset liittyvät toisaalta matkailijan velvollisuuksien rakentumisen tarkasteluun ja toisaalta tämän kulttuurisen rakenteen taustalla vaikuttavien yhteiskunnallisten arvojen ja normien paikantamiseen. Ensinnäkin analyysi osoitti, että matkailijat ja matkaopaskirjojen tekijät käyttävät nähtävyyksistä puhuessaan varsin normittavaa diskurssia. Tässä diskurssissa nähtävyyksien katselu ja kohdekaupungin kulttuuriin perehtyminen nähdään oikeana ja hyväksyttävänä tapana viettää aikaa kaupunkimatkalla. Monien matkailijoiden kertomuksissa niin sanottujen pakollisten nähtävyyksien näkeminen ja valokuvaaminen saa jopa suorittamisen piirteitä. Rantaloma puolestaan määrittyy matkailijoiden puheessa eräänlaiseksi kaupunkiloman vastakohdaksi, jolla on täysin sallittua levätä ja rentoutua rannalla maaten. Nähtävyyksien katselun velvoittavuutta korostava normi tulee erityisen selvästi esiin niissä haastatteluissa, joissa matkailijat vähättelevät nähtävyyksien katselua tai kertovat kokonaan kieltäytyvänsä niiden katselusta. Lisäksi lähes kaikki matkailijat suhtautuvat nähtävyyksien katseluun varsin reflektiivisesti ja huvittuneesti, ja ironisoivat niiden katseluun liittyvää velvollisuudentuntoaan. Ajatus protestanttiseen työetiikkaan liittyvän velvollisuudentunnon vaikutuksesta nähtävyyksien katseluun sai vahvistusta kaikista osa-aineistoista. Matkailijan velvollisuuksien taustalla voi nähdä vaikutteita myös kolmesta muusta kulttuurisesta rakenteesta. Ensinnäkin lomalla tehtäviä sivistävä ja kehittäviä aktiviteettejä voi selittää osaltaan Suomessakin vahvana vaikuttaneilla rationaalisen vapaa-ajan vieton ihanteilla sekä eurooppalaiseen kulttuuriperinteeseen liittyvällä valistusajattelusta kumpuavalla sivistyksen ihanteella. Toiseksi vapaa-ajan hyödyllisen käytön takana voi nähdä työelämän paineet ja individualistisen jatkuvan identiteetin rakentamisen ihanteen. Kolmanneksi tietynlainen matkailun tapa voi toimia erottautumisen välineenä, sillä useiden matkailijoiden mielestä kaupunkimatkailu sekä nähtävyyksiin ja matkakohteen kulttuuriin tutustuminen on tyylikkäämpi tapa viettää lomaa kuin esimerkiksi Kanariansaarten kaltaisiin rantakohteisiin matkustaminen.

Visstidsanställningar har sedan 80-talet blivit allt vanligare på den finländska arbetsmarknaden. Denna avhandling har som syfte att undersöka sambandet mellan tidsbundna arbetsavtal och arbetstagares hälsa. Forskningen om visstidsanställningar har under 90- och 2000-talet ofta utgått från att tidsbundna arbetsavtal är skadliga för arbetstagares hälsa. Men resultaten av dessa studier har varit motstridiga och inget entydigt samband har påvisats. Wayne Lewchuks m.fl. (2008) koncept anställningspress är ett försök att belysa och klargöra de mekanismer genom vilka visstidsanställningar påverkar arbetstagares hälsa. Enligt anställningspressmodellen är det arbetstagare med hög anställningspress som utsätts för den största hälsorisken vid visstidsanställningar. Dessa arbetstagare upplever stor osäkerhet gällande sin framtida arbetssituation (anställningsförhållandets osäkerhet) och anstränger sig samtidigt hårt för sin fortsatta anställning (anspänning för anställningsförhållandet). I denna avhandling replikeras en enkätundersökning av Wayne Lewchuk m.fl. (2008), som ligger som grund för anställningspressmodellen. Den stöd arbetstagare får från sin omgivning (stöd för anställningsförhållandet) dämpar enligt modellen anställningspressens negativa hälsoeffekter. I Lewchuks m.fl. undersökning skapades anställningspressmodellen på basis av en explorativ faktoranalys. För denna avhandling gjordes en enkätundersökning bland lärare med ett sampel på 233 respondenter. Avhandlingens första hypotes (1) är att de faktorer som ligger till grund för anställningspressmodellen kan återfinnas i den finländska undersökningen. Denna hypotes fick endast delvis stöd. Den andra hypotesen (2) i avhandlingen är att anställningspress har ett negativt samband med arbetstagares hälsa och detta är beroende av både anställningsförhållandets osäkerhet och anspänning för anställningsförhållandet. Hypotesen prövades med lineär regressionsanalys och stöddes av resultaten. Avhandlingens tredje hypotes (3) är att stöd för anställningsförhållandet har ett positivt samband med arbetstagares hälsa, med undantag för arbetstagare med hög anställningspress. Denna hypotes testades genom regressionsanalys och stöddes delvis. Den fjärde (4) hypotesen i avhandlingen är att stöd för anställningsförhållandet modererar sambandet mellan anställningspress och arbetstagares hälsa. Denna hypotes prövades genom regressionsanalys med en interaktionsterm och förkastades. Resultaten visar att hälsan hos de arbetstagare som anstränger sig hårdast för forstatt anställning påverkas mest negativt av otrygga anställningsförhållanden.

Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkasteltiin Oulussa vuonna 2018 tapahtuneita lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia koskevaa uutisointia Oulun paikallislehti Kalevassa. Tutkielman tavoitteena oli selvittää, millaista kuviteltua yhteisöllisyyttä Kalevassa julkaistut uutisartikkelit muodostivat Oulun seksuaalirikosten uutisoinnissa. Aihetta käsiteltiin kolmen tutkielmalle asetetun tutkimuskysymyksen valossa: (1) Millaisia narratiivisia keinoja Kaleva käyttää uutisissaan Oulun seksuaalirikoksista? (2) Millaista kuviteltua yhteisöllisyyttä Oulun seksuaalirikoksista muodostunut mediatapahtuma muodosti? (3) Millaisille tekijöille kuviteltu yhteisöllisyys muodostui kriisitilanteessa? Tutkielman teoreettisessa viitekehyksessä painottuivat kulttuuri- sekä mediasosiologian teoriat. Tutkimusaineisto koostui Oulun paikallislehti Kalevan nettisivuilla julkaistavasta näköislehdestä kerätyistä uutisartikkeleista ajalta 2.12.2018 – 2.2.2019. Tutkielman analyysimenetelmänä toimi narratiivinen sisällönanalyysi. Lisäksi analyysissa hyödynnettiin uutisten narratiivisten piirteiden tutkimusta. Tutkielman analyysi tuo esille, että Kalevalla on merkittävä rooli seksuaalirikosten tapahtumien tiedottajana, kehystäjänä sekä kuvitellun yhteisöllisyyden rakentajana. Uutisoinnista muodostui rituaalinen mediatapahtuma, jossa Kalevan voidaan väittää osin luopuneen neutraalista ja objektiivisesta uutisten tuotannon tavastaan. Analyysin tuloksena aineistosta nousi esiin uutisissa käytettyjä narratiivisia keinoja, kuten tapahtumien kehystämistä aikaan ja paikkaan sekä tunteita herättävien ilmaisujen käyttöä. Narratiivisten keinojen analyysin avulla tutkielmassa oli mahdollista tarkastella uutisten sisältämiä ja uutisista välittyviä symboleita, jotka ovat uutisten tuotannon kautta osa ympäröivää kulttuuria. Tutkielman yksi keskeisimmistä tuloksista on, että Kalevan rituaalinen uutisten tuotanto muodosti kuviteltua yhteisöllisyyttä yhteisön vastakkainasettelun kautta, jossa vastakkain asettuivat kantasuomalaiset uhrit ja ulkomaalaistaustaiset seksuaalirikosten tekijät. Ryhmien kahtiajakautuneisuutta korostettiin kuvitellun yhteisöllisyyden symboleilla, jotka perustuivat muun muassa kansalaisuuteen sekä kulttuurissa opittuihin tapoihin. Kuvitellun yhteisöllisyyden rakentumista käsiteltiin lisäksi yhteisön siirtymäriitin teorian avulla. Kuvitellun yhteisöllisyyden katsotaan muodostuneen rituaalisessa mediatapahtumassa kolmesta yhteisön siirtymäriitin vaiheesta: murroksesta, liminaalivaiheesta sekä takaisin liittämisen vaiheesta. Liminaalitila kuvaa mediakatastrofin aiheuttamaa yhteisön välitilaa, jossa yhteisöllä oli mahdollisuus käsitellä seksuaalirikosten syntyyn johtaneita syitä. Aikaisemmissa tutkimuksissa rituaalisten mediatapahtumien on havaittu auttavan yhteisöä pääsemään liminaalitilan aiheuttaneen tragedian yli. Toinen tutkielman keskeisistä tuloksista kuitenkin on, että Kaleva ei tarjoa lukijoilleen selkeää ulospääsyä liminaalitilasta. Tutkielman analyysin tuloksena Kaleva jättää tilanteen ambivalentiksi korostamalla samaan aikaan yhteisön mahdollista koheesiota sekä kahtiajakautuneisuutta, ja jättää tällä tavalla yhteisön hajaantuneeksi. Median kierrättäessä seksuaalirikoksista käsitteleviä uutisia, vahvistaa kierrätys liminaalitilaa ja vaikeuttaa entisestään yhteisön mahdollisuutta rituaaliseen yhteisymmärrykseen.

Tässä tutkielmassa tutkitaan empiirisesti euroalueen optimaalisuutta valuutta-alueena aikaisempaan teoreettiseen kirjallisuuteen nojaten. Tarkastelussa keskitytään kriteeriin, jonka mukaan yhteisvaluutan muodostavien maiden tulisi olla suhdannesykleiltään yhteneväiset. Mundell (1961) määritteli useita kriteereitä optimaalista valuutta-aluetta muodostettaessa ja tässä tutkielmassa on valittu edellä mainittu yksi kriteeri tarkasteltavaksi. Tutkimuksessa hyödynnetään logaritmoitua asukaskohtaista bruttokansantuotetta mittaavaa neljännesvuosittaista aineistoa ja se on jaettu kahteen osaan. Ensimmäinen ajanjakso kattaa ajan ennen euroa (1960:1-1998:4) ja toinen ajanjakso kattaa ajan euron luomisen jälkeen (1999:1-2016:4). Aineisto kattaa euro12-maat, joihin kuuluvat Itävalta, Belgia, Suomi, Saksa, Ranska, Kreikka, Irlanti, Italia, Luxemburg, Alankomaat, Portugali ja Espanja. Tutkimusmenetelminä hyödynnetään yhteisintegroituvuusanalyysia. Maat on analysoitu pareittain niin, että Saksa on aina toisena. Saksa on valittu kontrollimaaksi, koska se on ollut yksi nopeimmin kasvavista euromaista euron luomisen jälkeen. Tutkimuksen perusteella Saksan ja muiden euromaiden väliltä ei löytynyt merkittävässä määrin yhteisintegroituvuussuhteita. Tämä indikoi, että tutkimuksessa käytettävien euromaiden suhdannesyklit eivät ole yhteneväiset Saksan kanssa, eikä euron luominen ole luonut konvergenssia euroalueelle. Keskeisimpänä johtopäätöksenä voidaan todeta, että tämän tutkimuksen perusteella euroalueen maat eivät ole suhdannesykleiltään yhteneväisiä, eikä euroalue siten täytä ainakaan toistaiseksi kaikkia optimaalisen valuutta-alueen kriteereitä. Tässä tiivistelmässä käytetyt lähteet: Mundell, R.A. 1961. A theory of optimum currency areas, American Economic Review, 657-665.

Aiemmassa tutkimuksessa ja julkisessa keskustelussa huumekuoleman käsitteen käyttö on ollut epäyhtenäistä. Tässä tutkielmassa käytän kattokäsitettä huumeisiin liittyvät kuolemat, joilla tarkoitan kaikkia tapauksia, joissa oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen yhteydessä otetuista näytteistä on löydetty huumausainejäämiä vainajasta. Suomessa vuonna 2007 näitä tapauksia sattui 234. Huumeisiin liittyvät kuolemat jakautuu seuraaviin alaryhmiin: tapaturmaiset yliannoskuolemat, itsemurhat, sairauskuolemat, muut tapaturmat ja henkirikokset. Näistä suurin ryhmä vuonna 2007 oli tapaturmaiset yliannoskuolemat, joita sattui 142. Tapaturmaiset yliannoskuolemat jakautuvat edelleen sen mukaan, onko vainajasta tehty huumausainelöydöksen lisäksi etanolilöydös. Edellä mainitun ryhmittelyn loimme Mikko Salasuon, Erkki Vuoren, Mikko Piispan ja Pekka Hakkaraisen tutkimuksessa Suomalainen huumekuolema 2007. Poikkitieteellinen tutkimus oikeuslääketieteellisistä kuolinsyyasiakirjoista, jonka tarjoamaa kuvaa huumeisiin liittyvistä kuolemista laajennan ja tarkennan tässä tutkielmassa. Aineistona toimivat vuoden 2007 huumeisiin liittyvien kuolemantapausten kuolinsyyasiakirjat. Tärkeimmät tutkimuskysymykset ovat: ketkä kuolevat huumeisiin liittyen Suomessa, mitä on huumeisiin liittyvien kuolemien taustalla ja millaisissa tilanteissa kuolemat tapahtuvat? Vastauksia haen demografisia muuttujia, kuolleiden sairaus- ja päihdehistorioita sekä kuolemaa edeltäneitä olosuhteita tarkastelemalla. Suomessa huumeisiin liittyvät kuolemat ovat painottuneet nuoriin ikäryhmiin, joten se, mitä on nuorten kuolemien taustalla, muodostaa tutkielman erityiskysymyksen. Tutkimusmenetelmä on aineistolähtöinen grounded theory. Apuna tulkinnassa toimii Pekka Hakkaraisen tutkimuksessa Huumausainekulttuuri ja käyttötavat Suomessa tekemä huumeiden käyttäjien tyypittely, jossa olennaisin on jako holtittomiin huumeiden käyttäjiin ja narkomaaneihin. Tapaturmaisia yliannoskuolemia tarkastelen viisivuotisikäryhmittäin, joten paitsi nuorten, myös vanhempien ikäryhmien kuolemien ominaispiirteet selventyvät. Analyysia konkretisoin tapausesimerkeillä. Jo mainitun aiemman tutkimuksen lisäksi tärkeää taustakirjallisuutta ovat Erkki Vuoren ja hänen työryhmiensä myrkytyskuolemia käsittelevät tutkimukset, Jussi Perälän Hidasta ja nopeeta – tutkielma narkomaanien arjesta, Riikka Perälän huumeiden käyttäjien tulkintoja ongelmistaan tarkasteleva tutkimus ja Sanna Röngän ja Ari Virtasen toimittama Huumetilanne Suomessa 2008. Tutkielman johtopäätöksissä erittelen kolme erilaista huumeiden käyttäjätyyppiä, joilla on suurin riski kuolla huumeisiin liittyen. Näistä merkittävin on narkomaanit, joilla huumeiden käyttö on pakonomaista ja vaikea lopettaa. Toisekseen ovat sekoilijat, jotka ovat yleensä nuoria miehiä ja joiden elämää määrittää riskienotto. Kolmantena ovat itselääkitsijät, joilla erilaisten sairauksien lääkintä risteää lääkkeiden päihdekäytön kanssa. Kaikilla käyttäjätyypeillä huumeisiin liittyvien kuolemien taustalla on muitakin ongelmia kuin huumeiden käyttöä: syrjäytymistä, mielenterveysongelmia, somaattista sairastelua ja alkoholin ongelmakäyttöä. Huumeisiin liittyviä kuolemia voidaan pyrkiä ehkäisemään esimerkiksi riskialtista sekakäyttöä vaikeuttamalla. Olennaisempaa olisi kuitenkin ehkäistä huumeiden ongelmakäyttöä, ei vain kuolemantapauksia. Tämä edellyttäisi muun muassa mielenterveystyöhön panostamista.

Tutkielma tarkastelee Al Jazeera Englishin ja BBC Newsin tuottamia uutisdiskursseja Välimeren pakolaistilanteesta ja rajojen rakentumisesta sen kontekstissa. Tutkielmani taustalla on EU:n viime vuosikymmeninä harjoittama rajapolitiikka sen ulkorajoilla, joka on ollut vahvasti mediatisoitu tapahtuma myös globaalisti. Unioni on myös ottanut konkreettisia askeleita turvapaikanhakijoiden tulon estämiseksi. Näistä yksi on EU:n ja Turkin yhteinen pakolaissopimus, jonka mukaan jokainen pakolainen, joka ylittää rajan Turkista Kreikkaan sääntöjen vastaisten keinoin, tullaan palauttamaan Turkkiin. Sopimus joutui koetukselle helmikuussa 2020, kun Turkki päätti olla estämättä turvapaikanhakijoiden pääsyä EU:n alueelle. Koska pakolaisuus ja siirtolaisuus ovat transnationaaleja ilmiöitä, ja koska kyse on ihmisistä maantieteellisten ja kulttuuristen alueiden rajoilla,haluan selvittää sitä, kenen ääni uutisoinnista kuuluu ja millaisia representaatiota se synnyttää? Tutkielmani pyrkii tuomaan kriittistä keskustelunavausta siihen, jääkö turvapaikan- hakijoiden ääni globaalin median tuottavuuden, eurooppalaisen syrjivän politiikan ja turvallistetun maailmanpolitiikan puristukseen. Tutkimuskysymykseni muodostuu tämän perusteella seuraavasti: Miten EU:n rajat ja Välimeren pakolaistilanne rakentuvat globaaleissa uutisdiskursseissa? Avaan tutkielmani teoreettista taustaa representaation ja diskurssin käsitteiden kautta. Nykyiset representaatiot mediassa ovat historiallisen prosessin tulos, jolle länsimainen imperialismi ja orientalismi on asettanut ehdot. Aineistoni puolestaan rajautuu yllä mainittuun uutistapahtumaan keväältä 2020: Turkin rajojen avaamiseen ja sitä seuranneisiin tapahtumiin. Se koostuu Al Jazeeran ja BBC Newsin uutisartikkeleista sekä niihin liitetyistä kuvista. Analyysimenetelmäksi valitsin diskurssianalyysin,jossa hyödynnän pääosin Carol Bacchin (2009) WPR-analyysimenetelmää (”mikä ongelman representoidaan olevan?”). WPR-analyysi perustuu ajatukseen siitä, että meitä ohjataan problematisointien kautta ja näitä problematisointeja tulee kyseenalaistaa ja tutkia niiden tuottamien vaikutusten ja representaatioiden kautta. Analyysini perusteella keskeinen “ongelman” representaatio, jota WPR-analyysi pyrkii selvittämään, on rajakontrollin poistuminen. Pakolaisuuden näkeminen ongelmana kohdemaille sekä rajan suojelun tärkeys eurooppalaisille viranomaisille, jotka olivat aineiston pinnan alla piilevät oletukset, johtivat siihen, että koko ilmiön ”ongelmaksi” muodostui rajakontrollin poistuminen ja siihen liitetty turvallistamisdiskurssi. Aineiston ”ongelma” ja sen ratkaisuehdotukset keskittyivät siten miltei yksinomaan siihen, miten pakolaisten tulo saadaan estettyä, ja hiljaisuudeksi jäi näin ollen se, että turvapaikanhakijat otettaisiin EU:hun. Sekä Al Jazeeran että BBC:n uutisdiskurssit ja niiden kautta syntyneet representaatiot ovat loppujen lopuksi samanlaisia, joskin ne rakennetaan eri keinoin kummassakin mediassa. Vallan vaikutus aineistossani vallitseviin diskursseihin ja niistä syntyneisiin representaatioihin on moniulotteinen. Ensinnäkin, turvapaikanhakijoiden oma ääni jää mediassa kuulumattomiin ja muodostaa heille ahtaan subjektiposition, jonka kautta heidät nähdään mediassa vain uhrina tai uhkana. Toiseksi, rajat näyttäytyvät turvallistettuina, valtaa tuottavina paikkoina, jossa väkivalta marginalisoituja vastaan normalisoituu. Viimeiseksi, uutisten tuottama koventunut rajadiskurssi naamioi alleen vakavia ihmisoikeusloukkauksia ja valtioille kuuluvan vastuun oikeudesta hakea turva- paikkaa sekä inhimillisestä kohtelusta rajalla.