Browsing by Title

In this thesis I study the concept of current account in public discourse and as a motivation for economic policy between 1980 and 2020. As a source I use articles on current account published in Helsingin Sanomat and economic outlooks by the Ministry of Finance, which are published every autumn and used as background material for the state budget. The period of interest in this thesis, 1980-2020, includes two long periods during which the current account was negative, and the Finnish economy accumulated foreign debt, in between of which the current account stayed positive for a long period. In late 1980s the current account deficit developed into a current account crisis, which made balancing the current account the main target for economic policy. However, the persistent current account deficit in 2010s has not made the current account central for economic policy nor a common topic in public discussions. The research shows that the number of newspaper articles on current account showed a declining trend during the period of interest. Current account also became a less frequently visited topic in the economic outlooks of the Ministry period of interest. In addition, the style in which the topic was handled, changed. The economic outlooks became less political and policy recommendations were no longer given based on actual current account developments. Instead of the external balance, other targets for economic policy such as the balance of public finances became central. However, the policy recommendations were in part same as those that had previously been motivated by the external balance. In newspapers, the articles on current account became less frequent and less extensive and thorough. For instance, over time there were less and less analysis on savings and investments or sectoral studies lying behind the aggregate current account developments. On the other hand, the context of the articles became more international, and extensive, analytical writings on the meaning of the current account were also published after the current account crises had been solved and the country had joined the new currency regime. In the analysed sources, the impact of the changes in the economic and political environment on the meaning of the current account has not been analysed.

Tiedekunta/Osasto – Fakultet/Sektion – Faculty Valtiotieteellinen tiedekunta Laitos – Institution – Department Helsingin yliopisto Tekijä – Författare – Author Katri Elina Tuominen Työn nimi – Arbetets titel – Title ”Vaikea päästä puheista käytännön tekoihin” – yhteiskuntapolitiikan ja sosiaalityön ammattilehtien kirjottajien käsityksiä rakenteellisesta sosiaalityöstä Oppiaine – Läroämne – Subject Yhteiskuntapolitiikka Työn laji – Arbetets art – Level Pro gradu -tutkielma Aika – Datum – Month and year toukokuu 2018 Sivumäärä – Sidoantal – Number of pages 70 Tiivistelmä – Referat – Abstract Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena on selvittää, minkälaisia erilaisia käsityksiä suomalaisen sosiaalityön- ja yhteiskuntapolitiikan ammattilehtien kirjoittajilla on rakenteellisesta sosiaalityöstä. Tutkielmassani tarkastelen, mitä kirjoittajat käsittävät rakenteellisen sosiaalityön olevan käytännön toimintana ja mitä ominaispiirteitä kirjoittajat liittävät rakenteelliseen sosiaalityöhön. Aineistoni artikkelit sijoittuvat ajallisesti kahteen eri ajanjaksoon, joten tutkin myös, eroavatko artikkeleiden kirjoittajien käsitykset rakenteellisen sosiaalityön ominaispiirteitä ja käytännöstä ajallisesti toisistaan. Tutkielman teoreettisen viitekehys muodostuu sekä kansainvälisestä että suomalaisesta kirjallisuudesta. Tutkielmani aineisto muodostuu yhteensä 12 suomalaisen sosiaalityön- ja yhteiskuntapolitiikan ammattilehden artikkelista. Ajallisesti artikkelit jakautuvat kahteen ajanjaksoon: vuoden 1984 sosiaalihuoltolain ja vuoden 2014 sosiaalihuoltolain ympärille. Artikkeleista kuusi sijoittuu ensimmäiseen ajanjaksoon ja kuusi jälkimmäiseen. Aineistoni ajallisesti vanhin artikkeli on julkaistu vuonna 1983 ja tuorein vuonna 2016. Tutkielmani tutkimusongelma ja asettamani tavoitteet ovat laatua tarkastelevia. Aineiston analyysimenetelmänä olen käyttänyt fenomenografista analyysia. Valitsin fenomenografisen analyysin, koska se soveltuu erityisesti tutkimuksiin, jossa tarkastellaan ihmisten erilaisia käsityksiä samasta aiheesta. Fenomenografisen analyysin tuloksena muodostuu kuvauskategorioita, jotka kuvaavat tiivistetysti eri käsityksiä tutkittavasta aiheesta. Artikkeleiden kirjoittajat käsittivät rakenteellisen sosiaalityön ominaispiirteet seuraavien kuvauskategorioiden kautta: muutos yhteiskunnan rakenteissa ja muutokseen vaikuttaminen, ihmisten elämänlaadun parantaminen, rakenteellisen sosiaalityön vakiintumattomuus, kriittinen suhtautuminen ja sosiaalityöntekijöiden asiantuntijuus. Rakenteellisen sosiaalityön käytännön kirjoittajat käsittivät puolestaan olevan: vaikuttamista (kunnan) rakenteisiin, tiedon tuottamista ja välittämistä, asiakaslähtöisyyttä ja asiakkaiden osallisuutta sekä erilaisia työtapoja. Ajallisia eroavaisuuksia rakenteellisen sosiaalityön käsityksissä nousi esille kuvauskategorioiden: rakenteellisen sosiaalityön vakiintumattomuus sekä tiedon tuottaminen ja välittäminen kohdalla. Ensimmäisen ajanjakson artikkeleiden kirjoittajien käsityksistä nousi vahvasti esille, ettei rakenteellinen sosiaalityö ole vakiintunut Suomeen käsitteenä tai käytännön toimintana. Kuvauskategoria tiedon tuottaminen ja välittäminen muodostuu molempien ajanjaksojen artikkeleista, mutta sisällöllisesti kirjoittajien käsitykset poikkesivat toisistaan. Ensimmäisen ajanjakson artikkeleissa rakenteellisen sosiaalityö ”typistyminen” tiedonmuodostamiseksi ja välittämiseksi eteenpäin nähtiin kuitenkin ongelmallisena, kun taas toisen ajanjakson artikkeleiden kirjoittajat käsittivät tiedon tuottamisen ja välittämisen olevan luonnollisen osa rakenteellisen sosiaalityön käytäntöä. Tutkielmani tulokset kertovat, että käsitykset rakenteellisesta sosiaalityöstä ovat pysyneet pääosin varsin muuttumattomina riippumatta artikkelien kirjoitusajankohdasta. Lisäksi tulokset osoittavat, että kirjoittajien käsitykset rakenteellisen sosiaalityön omaispiirteistä heijastelivat paljon kansainvälistä rakenteellisen sosiaalityön perinnettä, kun taas kirjoittajien käsitykset rakenteellisen sosiaalityön käytännöstä nojaavat enemmän suomalaisiin ajatuksiin rakenteellisesta sosiaalityöstä. Kirjoittajien käsitysten ajalliset eroavaisuudet liittyvät nähdäkseni siihen, miten tarkasti rakenteellinen sosiaalityö on määritelty edellisessä ja nykyisessä sosiaalihuoltolaissa. Tutkielmani johtopäätös on, että kirjottajien käsitykset ovat osittain kytköksissä edelliseen ja nykyiseen sosiaalihuoltolakiin sekä niiden tarjoamiin näkemyksiin rakenteellisesta sosiaalityöstä. Artikkeleiden sijoittuminen edellisen ja nykyisen sosiaalihuoltolain ympärille on myös tulos jo itsessään ja viestittää (rakenteellisen) sosiaalityön kytkeytymisestä Suomessa edelleen byrokratiaan ja julkiseen palvelujärjestelmään. Avainsanat – Nyckelord – Keywords Rakenteellinen sosiaalityö, radikaali sosiaalityö, (sosiaalityön) kriittinen teoria, empowerment

Vaikeasti työllistyviin on kohdistettu Suomessa monenlaisia työllisyystoimia. He kuitenkin muodostavat erityisen joukon, joka saattaa tarvita erilaisia tukitoimia kuin muut työttömät. Tässä tutkielmassa tutkittiin tekijöitä, jotka edistävät vaikeasti työllistyvien nuorten ja kaikenikäisten osatyökykyisten jatkopolkujen suunnittelua ja muodostumista Paikka auki -avustusohjelman aikana ja sen jälkeen. Paikka auki -ohjelman tarkoituksena on edistää vaikeasti työllistyvien nuorten ja kaikenikäisten osatyökykyisten työllistymistä tarjoamalla heille työpaikkoja sosiaali- ja terveysalan järjestöissä. Tutkielma tehtiin Paikka auki -ohjelman aineistoa käyttäen ja se jää kyseisen ohjelman käyttöön. Tutkimuksen aineistona toimi kyselyiden vastaukset kahdesta työntekijäkyselystä, jotka on tehty vuonna 2020 sekä työntekijöiden jatkokyselystä, joka on tehty vuonna 2021. Aineistoa analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin avulla aineistolähtöisesti. Tutkielman perusteella vaikeasti työllistyvien nuorten sekä kaikenikäisten osatyökykyisten jatkopolkuja voidaan edistää tarjoamalla heille positiivinen, tarpeeksi pitkä työkokemus, josta maksetaan palkkaa. Jatkopolkuja edisti esihenkilön ja kollegoiden kannustava lähestymistapa, tiedon ja tuen antaminen sekä mahdollisuus verkostoitua. Paikka auki -työntekijät saivat työelämätaitoja ja oppivat omista vahvuuksistaan sekä tarpeistaan työntekijöinä. Haittaavia tekijöitä olivat suunnittelun tuen puuttuminen, sattumaan ja terveyteen liittyvät tekijät sekä se, ettei vastaajan tulevaisuudensuunnitelmat olleet selventyneet. Jatkopolkuja edistävät tekijät muodostivat yhdessä kokonaisuuden, jossa yksi positiivinen kokemus edisti toisen positiivisen kokemuksen muodostumista. Paikka auki -ohjelman jatkopolkuja edistävät tekijät paransivat vaikeasti työllistyvien valinnanmahdollisuuksia, mikä lisäsi heidän toimijuuttaan. Aiempaa tutkimusta mukaillen suunnittelun tuki ja mentorointi näyttäytyivät tulevaisuudennäkymien selventymisen kannalta merkityksellisinä tekijöinä, joihin kannattaa panostaa tulevaisuudessakin.

Julkisten henkilöiden sananvapaus on hyökkäyksen kohteena. Moni virkamies, poliitikko ja toimittaja on joutunut häiriköinnin kohteeksi, ja jotkut jopa systemaattisten vihakampanjoiden uhreiksi. Yksittäisen toimittajan kärsimys häirinnän johdosta on henkilökohtainen tragedia, mutta myös yhteiskunnalle hänen mahdollisella vaikenemisellaan on merkittäviä vaikutuksia. Toimittajat toimivat muun muassa vallan vahtikoirina ja mahdollistavat tiedottamisellaan kansalaisten osallistumisen yhteiskunnallisiin asioihin. Tämä maisterintutkielma pyrkii näin ollen selvittämään, millaisia strategioita toimittajat hyödyntävät selviytyäkseen häirinnästä, jotta he pystyisivät jatkamaan yhteiskunnalle ja demokratialle tärkeää työtään. Häirinnän on havaittu tietyssä määrin keskittyneen tiettyjen aiheiden ympärille. Esimerkiksi maahanmuutosta tai monikulttuurisuudesta kirjoittaneet toimittajat ovat joutuneet erityisen rankan häirinnän kohteeksi. Toinen reaktioita herättävä aihe on Venäjä, ja se on toiminut aineiston rajaavana tekijänä tässä tutkielmassa. Aineisto koostuu kuudesta haastattelusta. Informantteina käytettiin toimittajia, jotka ovat raportoineet Venäjän asioista ja joutuneet häirinnän kohteeksi. Aineistonkeruumenetelmänä on käytetty teemahaastattelua, ja kysymysrungon teemoissa on keskitytty pääasiallisesti häirintään, selviytymistapoihin ja toimittajien toimintaan sosiaalisessa mediassa. Aineiston analyysi perustuu teemoitteluun, jonka päämääränä oli tunnistaa haastateltaville yhteiset strategiat. Tutkielman teoreettisena viitekehyksenä käytettiin Arlie Hochschildin kehittämää teoriaa tunnetyöstä sekä muiden tutkijoiden lisäyksiä samaan teoriaan. Analyysin tulokset viittaavat siihen, että toimittajat käyttävät useita strategioita selviytyäkseen häirinnästä. Heidän reagoimisessaan ja tavoissaan on havaittavissa niin omien tunteiden työstämistä ja ihmissuhteisiin tukeutumista kuin viestintätapojen mukauttamista ja teknisiä ratkaisuja. Toimittajien strategioissa on havaittavissa selviä esimerkkejä siitä, miten he ovat tehneet tunnetyötä viestiessään verkossa tai verkossa tapahtuneen häirinnän johdosta. Koska Hochschildin teoria on peräisin 1970-luvulta ja on keskittynyt viestintään kasvotusten, antaa tämä tutkielma uutta tietoa teorian soveltuvuudesta verkkoympäristössä tapahtuvan viestinnän analysointiin. Yksi tutkielman tärkeimmistä löydöksistä liittyy rakenteellisen tuen puutteeseen. Moni haastateltavista on puhunut esimiehilleen, työnantajilleen ja viranomaisille häirintäkokemuksistaan. Osalla on hyviä kokemuksia, mutta monella on ollut niin huonoja kokemuksia, että he ovat menettäneet uskonsa tuen saamiseen työnantajan taholta ja ovat lopuksi jättäneet ilmoittamatta kokemastaan häirinnästä. Tutkielman tulokset ovat monilta osin linjassa aiempien tutkimustulosten kanssa mitä toimittajien häirintään reagoimiseen tulee. Monet haastateltavista toivovat työnantajilta ja viranomaisilta panostuksia työntekijän suojelemiseksi.

Tarkastelen maisterintutkielmassani emootioita vuoden 2010 tuhkapilvikriisin journalismissa. Islannissa purkautunut tulivuori syöksi tuhkapilven, joka levittäytyi laajalti Euroopan ylle ja pysäytti suurimman osan lentoliikenteestä. Aineistona on Helsingin Sanomien ja Ilta-Sanomien aihetta käsittelevä materiaali 16.4.–30.9.2010. Jakson ensimmäiset kaksi viikkoa olivat kriisin intensiivisin jakso, mikä näkyi myös tarjolla olevan aineiston runsautena. Tuhkapilvikriisissä keskeiset toimijat olivat lentoyhtiöt edunvalvontaorganisaatioineen, ilmailu- ja kuluttajaviranomaiset sekä matkustajat. Ilmailuviranomaiset olivat keskeisiä tehtäessä päätöksiä ilmatilan ja lentokenttien sulkemisista ja avaamisista. Kuluttajaviranomaiset valvoivat matkustajien oikeuksia huolenpitoon ja korvauksiin poikkeustilanteessa. Medialla oli kriisin toimijoiden keskinäisten jännitteiden käsittelyssä keskeinen rooli. Tutkielmani teoriakehyksenä on medioidun todellisuuden rakentumisen teoria, joka nousee sosiaalisen konstruktivismin perinteestä. Aiheesta on saatavilla kirjallisuutta, kuten Nick Couldryn ja Andreas Heppin joulukuussa 2016 ilmestynyt teos The Mediated Construction of Reality, joka kokoaa aiempaa tutkimustietoa kattavasti. Lisäksi hyödynnän kollektiivisen emootion ja moraalipaniikin sekä kuviteltujen yhteisöjen käsitteitä sosiaalisesti jaetun todellisuuden ymmärtämiseksi syvällisemmin. Median rooli jaetun todellisuuden rakentumisessa luo keskeisen dynamiikan ajan ja paikan kokemukselle yksilötasolla. Mediateknologia mahdollistaa sisältöjen nopean jakamisen, mikä edesauttaa kuviteltujen yhteisöjen muodostumista toisistaan etäällä olevien ja toisiaan tuntemattomien ihmisten kesken. Kollektiivisista emootioista syntynyt teoreettinen ja empiirinen tutkimustieto perustelee sen, että sosiaalisesti jaetut emootiot toimivat sidoksina yksilöiden välillä. Aineiston analysoinnin olen toteuttanut kehysanalyysin metodeilla. Media-aineiston alustavan tarkastelun perusteella päädyin tutkimaan kummankin median aineistoa neljällä kehyksellä: operatiivinen kehys, matkustajakehys, lentoturvallisuuskehys ja talouden kehys. Näiden avulla pystyin tunnistamaan eri genreistä tulevien medioiden tapaa painottaa sisältöjä. Erityinen tarkastelukulma oli emotionaalisuuden esiintyminen eri kehysten aineistoissa. Tutkielmassa ilmeni, että käytetyt kehykset ovat osin sisäkkäisiä ja niiden välillä vallitsee myös keskinäistä riippuvuutta. Johtopäätöksenäni esitän, että aineistojen lähteinä olleet mediat painottavat kehyksiä eri tavoin. Helsingin Sanomissa kehykset ovat suurimmalta osin tasapainossa. Lehti korostaa tapahtumien kronologista etenemistä sekä yhteiskunnallisia vaikutuksia. Ilta-Sanomien aineistossa puolestaan korostuu lentoturvallisuuskehys. Lehdessä käytetty retoriikka, tilankäyttö ja grafiikka viittaavat siihen, että kehyksen korostamisen perusteena ovat siihen liittyvät voimakkaat emootiot, kuten lento- ja kuolemanpelko. Toisaalta analyysi osoittaa, että Ilta-Sanomilla olisi ollut mahdollista rakentaa vielä voimakkaampaa moraalipaniikkia korostamalla lentoturvallisuuspäätösten riskiulottuvuutta. Molempien medioiden kolumnit ottivat analyyttisesti kantaa poikkeuksellisen luonnonilmiön ja lentoliikenteen pysähtymisen vaikutuksiin yhteiskuntaan sekä instituutioiden ja yksilöiden vastuuseen.

Tutkielma tarkastelee julkisuusdiplomatiaa viestintänä julkissuhteiden tutkimuksen näkökulmasta. Keskeisenä tutkimusongelmana on, millä tavoin julkissuhteiden tutkimusta voidaan soveltaa julkisuusdiplomatiaan, ja miten tämä näkyy tapaustutkimuksessa Suomen julkisuusdiplomatiasta Saksassa. Tutkielman teoreettisessa osassa konstruktivistinen lähestymistapa yhdistää kansainvälisten suhteiden sekä viestinnän tutkimusaloja. Julkisuusdiplomatiaa jäsennetään organisaation julkissuhteiden näkökulmasta paitsi suunnitelmallisena ja pitkäjänteisenä viestintänä myös toimintana entistä dynaamisemmassa julkisuusympäristössä. Tutkielman keskeisiä teorioita ovat dynaamisen julkisuuden teoria (Aula & Åberg 2012), julkissuhteiden diskursiivinen näkökulma (Weaver et al. 2009) sekä sosiaalisen vallan teoria (van Ham 2010). Tutkielman empiirinen osa koostuu laadullisesta tapaustutkimuksesta, jossa tarkastellaan Suomen suurlähetystön ja pääkonsulaatin toteuttamaa julkisuusdiplomatiaa Saksassa. Tapaustutkimuksen viitekehyksenä toimii jäsennys julkisuusdiplomatian ajallisiin ulottuvuuksiin (Gilboa 2008). Tutkimusaineisto koostuu maaohjelma-asiakirjoista vuosilta 2009–2012 ja kahdesta haastattelusta. Haastattelut toteutettiin asiantuntijahaastatteluina, joissa sovellettiin avaintapahtumamenetelmää. Aineiston analyysimetodina käytettiin laadullista teema-analyysia. Aineiston analyysin pohjalta julkisuusdiplomatia kuvastuu ensisijaisesti vaikuttamaan pyrkiväksi viestinnäksi. Julkisuusdiplomatiaorganisaation viestintää ymmärrettiin eri tavoin julkisuuskentästä riippuen. Sidosryhmäsuhteissa viestintä nähtiin strategisena vuorovaikutuksena, kun taas verkkojulkisuus nähtiin organisaation välineenä. Analyysin perusteella julkisuusdiplomatiaa kuvasi pitkällä aikaulottuvuudella etenkin suhteiden ja ydinviestien rakentaminen, keskipitkällä aikaulottuvuudella proaktiivinen teemojen esille tuominen sekä lyhyellä aikaulottuvuudella avoin ja faktapohjainen reagoiminen leimahtaneisiin julkisuustapahtumiin. Julkisuusdiplomatian ajalliset ulottuvuudet kuvastuivat tapaustutkimuksessa toisistaan riippuvaisiksi. Tutkimuksen pohjalta julkisuusdiplomatian tutkimukseen laajalti sovellettu julkissuhteiden symmetrisen koulukunnan lähestymistapa (Grunig & Hunt 1984) ei riitä yksin kuvaamaan julkisuusdiplomatian viestinnällisiä ominaisuuksia. Tutkielma ehdottaa diskursiivisen vallan keskeisyyttä julkisuusdiplomatian tutkimukselle julkissuhteiden näkökulmasta. Diskursiivinen valta on keskiössä sekä suhteissa että viestinnällisissä käytännöissä, joilla julkisuusdiplomatiaorganisaatiot rakentavat pitkän aikavälin strategista viestintää, keskipitkän aikavälin proaktiivista viestintää ja lyhyen aikavälin reaktiivista viestintää leimahtavissa julkisuustapahtumissa.

Women's international migration without documents is a social phenomenon with large global significance. It is also an everyday reality in which people search for concrete solutions to global problems. In this study my aim is to bring this reality forward through the experiences of 26 Latin-American women who have failed either in their attempt to travel through Mexico to the United States without the necessary documents, or in their attempt to live and work in Mexico without a permit, and were thereby held inside the detention centre in Mexico City while waiting to be deported. This study aims at listening to what they have to say. As a writer, I start by examining international migration as a social and societal phenomenon. I move forward to the concrete experiences of the women inside the walls of the detention centre. Women's experiences are then mirrored back to studies and theories on international migration and to the general discussion around the phenomenon. The study concentrates in women's international migration on the move and, at the same time, in the moment of detention. This moment has not been examined or explored in most of the investigation on international migration. Through women's experiences I also wish to grasp a glimpse of the clienthood formed inside the overcrowded detention centres for migrants in the borders of the world's rich and poor. Mexico is situated at this type of a border and is thereby an interesting place to study international migration. Women's interviews were semi-structured. The analysis reflects the premises of standpoint theory, which concentrates on the knowledge and subjectivity of the everyday actor. At times the interviews reflected previous investigations, but different aspects of the discussion were also challenged, such as presentations of the women in undocumented migration as victims, 'illegals' or criminals. Women had left their countries in order to find work and in doing so also challenged investigations that see men as sole or primary actors in migration. Migration was often represented as a sacrifice for the future of the family and, specifically, for that of their children, thus leaving any personal goals in the background. Separation from the children produced feelings of guilt. In general, women's networks for migration were limited. Loss of freedom, loss of control over one's situation, loss of individuality and time that seemed endless stood out as difficult aspects inside the detention centre. Lack of official documents and status led to conflicts between the individual and the surrounding society. Women expressed disappointment and desperation because of the failed attempt, but also a new strength achieved through this ordeal. Many stated that they were going to try again. In the study theories and studies on international migration, social work studies, gender studies and Latin American studies intervene. Interviews with different grass root actors involved in the work inside the migration centre are also used as references.

Tutkielman aiheena on vainojen uhrien muistopäivä näkökulmana holokaustin julkiseen muistamiseen Suomessa. Lähtökohtana on holokaustin muiston keskeisyys 2000-luvun Euroopassa: holokaustin ympärille on muodostunut kansallisuusrajat ylittävä muistokulttuuri, jonka ytimessä on ajatus muistamisen vastuusta. Oma osallisuus holokaustin toteuttamiseen on nostettu esiin monessa Euroopan maassa. Auschwitzin keskitysleirin vapauttamisen vuosipäivänä 27.1. vietettävä holokaustin muistopäivä on tärkeä osa tätä eurooppalaista muistokulttuuria, ja vainojen uhrien muistopäivä perustettiin 2000-luvun alussa sen suomalaiseksi versioksi. Suomalaista toisen maailmansodan muistamista on kuitenkin pitkään hallinnut erillisyysajattelu, jossa holokausti ja siihen liittyvät syyllisyyskysymykset on mielletty Suomen historiasta erillisiksi asioiksi. Tätä taustaa vasten tutkielmassa tarkastellaan, miten holokaustin eurooppalaista muistokulttuuria edustava vainojen uhrien muistopäivä on ”kotiutunut” Suomeen. Tutkielmassa tarkastellaan vainojen uhrien muistopäivän perustamista vuonna 2001 sekä sen viettämisen yhteydessä käytyä julkista keskustelua vuosina 2002–2015. Aineisto koostuu muistopäivän perustamista ja nimeämistä käsittelevistä valtioneuvoston kanslian asiakirjoista, sen ympärillä vuosittain julkaistuista sanomalehtikirjoituksista sekä muistopäivän tilaisuuksissa pidetyistä valtionhallinnon edustajien puheista. Tarkastelun kohteena on siis ainoastaan muistopäivään liittyvän keskustelun julkinen ja valtiollinen taso. Tutkimusmenetelmänä on laadullinen teorialähtöinen sisällönanalyysi, ja tavoitteena on selvittää, millaisia merkityksiä vainojen uhrien muistopäivä on Suomessa saanut sekä minkälaisista teemoista sen yhteydessä puhutaan. Vainojen uhrien muistopäivän suomenkielinen nimi mahdollistaa monenlaisia tulkintoja sen merkityksestä. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota erityisesti siihen, millaisia yhtymäkohtia muistopäivään liitetyillä merkityksillä on holokaustin eurooppalaiseen muistokulttuuriin, ja missä määrin ne puolestaan ovat suomalaisen historiakulttuurin ja kansallisen kertomuksen muokkaamia. Aineiston perusteella vainojen uhrien muistopäivän merkitys holokaustin muistopäivänä on enimmäkseen selkeä, ja holokaustin eurooppalaisen muistokulttuurin piirteet näkyvät siihen liittyvässä keskustelussa vahvasti. Tärkeimpänä teemana nousee esiin velvollisuus oppia historiasta ja siirtää sen opetukset seuraaville sukupolville. Muistopäivän yhteydessä vastustetaan rasismia, suvaitsemattomuutta ja syrjintää sekä puolustetaan toisen maailmansodan jälkeen luotua demokraattista järjestelmää ja kansainvälistä ihmisoikeusnormistoa. Yleismaailmallisten opetusten lisäksi tutkielmassa sivutaan lyhyesti muistopäivän yhteydessä ilmenevää Israelin valtioon liittyvää historiapoliittista argumentointia, jossa holokaustia käytetään sekä Israelin ulkopolitiikan puolustamisen että vastustamisen välineenä. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että holokaustin eurooppalainen muistokulttuuri on jäänyt kellumaan irrallisena suomalaisen historiakulttuurin pinnalle. Sanomalehdissä 27.1. esitetään usein kansainvälisenä ”Auschwitzin päivänä”, eikä muistopäivän kotimainen vietto saa merkittävää huomiota julkisuudessa. Poliitikkojen puheissa muistopäivän viettäminen liittää Suomen tiiviimmin osaksi Eurooppaa ja muuta maailmaa, mutta sen merkityksestä Suomen ja suomalaisten kannalta puhutaan vain vähän. Keskustelu Suomen osuudesta holokaustissa natsi-Saksan liittolaisena jää enimmäkseen pinnallisten mainintojen tasolle. Toisaalta vainojen uhrien muistopäivän ympärillä käyty keskustelu kuvastaa ”suomalaisen” historiatietoisuuden heterogeenisyyttä: osa keskustelijoista kritisoi muistopäivän suomenkielistä nimeä holokaustin vähättelemisestä suomalaisessa yhteiskunnassa, kun taas toiset kiittävät sitä siitä, että se mahdollistaa myös muiden vainojen ja niiden uhrien muistamisen.

Tutkielmassa tarkastellaan Michel Foucault’n filosofiaan tukeutuen kehitysvammaisuuden kategorian kehittymistä, kehitysvammahuollon instituutioita ja käytäntöjä sekä näiden tuottamia tiedon muotoja: asiantuntijoiden määritelmiä kehitysvammaisuudesta. Tämä analyysi toimii pohjana empiiriselle tutkimukselle, jossa kartoitetaan diskursseja kehitysvammaisuudesta suomalaisessa painetussa ja sosiaalisessa mediassa. Tavoitteena on kyseenalaistaa yksinkertaistavia tapoja määrittää kehitysvammaisuutta. Tutkimus on laadullinen ja tutkimusmenetelmänä on kriittinen diskurssianalyysi. Tutkielman empiirisessä osuudessa analysoidaan kehitysvammaisista muusikoista koostuvan Pertti Kurikan Nimipäivät -punk-yhtyeen lyriikoita, heidän Kallioon-kappaleensa kommentointia YouTube-sivustolla, yhtyettä koskevia kirjoituksia painetussa mediassa sekä yhtyeestä kertovan Kovasikajuttu-dokumenttielokuvan markkinointia ennen elokuvan ensi-iltaa. Pertti Kurikan Nimipäivät on ensimmäinen kehitysvammaisista koostuva yhtye, joka on päässyt suuren yleisön tietoisuuteen. Tätä poikkeustapausta analysoimalla tehdään välillisiä päätelmiä kehitysvammaisten aseman kehityksestä suomalaisessa yhteiskunnassa. Tutkimuksen perusteella yhtyettä koskevat kirjoitukset eivät keskity vain tähän yhtyeeseen vaan niissä kommentoidaan kehitysvammaisuutta ja kehitysvammaisten asemaa yhteiskunnassa. YouTube-aineiston perusteella hegemonisia kehitysvammaisuutta määrittäviä diskursseja ovat toimintakyvyn ja lääketieteen diskurssit. Näiden lisäksi kehitysvammaisuutta ymmärretään myös tukeutuen tasa-arvon/kansalaisuuden diskurssiin. Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyettä koskevaan kommentointiin käytetään lisäksi aidon punkin diskurssia. Media-analyysissa tulee ilmi dikotomia kehitysvammaisuuden ja punkin kategorioiden välillä ja taipumus sijoittaa yhtye jompaankumpaan kategoriaan. Painetussa mediassa ei kuitenkaan tukeuduta lääketieteen diskurssiin. Yhtyeen lyriikoissa sekä yhtyeen jäsenten mediassa julkaistuissa kommenteissa omaksutaan tasa-arvon/kansalaisuuden diskurssiin tukeutuen aktiivisen toimijan positio ja ilmaistaan vastarintaa alistavia käytäntöjä kohtaan. Samoin YouTube-aineistossa kehitysvammaisiksi itsensä ilmoittavat kommentoijat käyttävät tasa-arvon/kansalaisuuden diskurssia. Tutkimuksen perusteella hegemoniset diskurssit kehitysvammaisuudesta ovat yksinkertaistavia. Pertti Kurikan Nimipäivien saama mediahuomio on osaltaan edesauttanut vaihtoehtoisten diskurssien esillepääsyä. Pertti Kurikan Nimipäivät voidaan laskea osaksi kulttuurista jatkumoa, jossa jähmeitä kehitysvammahuollon käytäntöjä arvostellaan.

Tutkimuksessa tarkastellaan vakauden ja demokratian ulottuvuuksia G20:n tuottamassa globaalin valuuttajärjestelmän hallinnassa. Tutkimuksen tavoitteena on myös määrittää järjestelmän nykytila ja siihen johtanut historiallinen kehitys, jonka osalta tarkastellaan järjestelmän muutokseen johtaneita murrosvaiheita klassisen kultakannan synnystä Bretton Woods -järjestelmän romahdukseen. Teoreettisena lähtökohtana on jälkikeynesläisen viitekehys, jolloin valtioiden merkitys globaalin valuuttajärjestelmän toimijoina painottuu ja talous nähdään velkavetoisena sekä syklisesti kriistytyvänä. Globaalia valuuttajärjestelmää ei ole mahdollista tarkastella irrallaan globaalista rahoitusjärjestelmästä järjestelmien keskinäisriippuvuuden johdosta. Rahoituksen merkitys valuuttajärjestelmään ilmenee globaalien pääomanliikkeiden ja globaalien epätasapainojen kautta. Hallinnan demokraattisuutta tarkastellaan vastuuvelvollisuuden, julkisuuden ja deliberaation kautta. Tutkimuksen aineistona toimivat G20 valtionpäämiesten kokousten sekä G20 valtiovarainministerien ja keskuspankkiirien kokousten julkilausumat. Analyysimenetelmänä toimii teoriasidonnainen sisällönanalyysi. Tutkimus pyrkii vastaamaan seuraaviin kysymyksiin: 1. Miten G20 tavoittelee globaalin valuuttajärjestelmän vakautta 2. Mitä seurauksia vakauden tavoittelulla on hallinnan demokraattisuuden kannalta? Analyysissä pyritään myös löytämään G20:n määrittely vakaudelle sekä tarkastellaan hallinnan julkisen ulottuvuuden ilmentymiä. Valuuttajärjestelmän hallinnassa painottuu vakauden tavoittelu, mutta vakauden määritelmä jää epämääräiseksi. Hintavakautta korostetaan poikkeuksetta, samoin kilpailullisista devalvaatioista pidättymistä sekä globaalien epätasapainojen epävakauttavaa vaikutusta. Epäsuhteet valuuttakursseissa pyritään käsittelemään koordinaation avulla ja kehittyviä maita käsketään muuttamaan valuuttakurssijärjestelmiään joustavammiksi ja markkinaperusteisiksi. Pääomanliikkeiden epävakauttava vaikutus tunnistetaan, mutta pääomanliikkeiden rajoittamista ei nähdä tarpeelliseksi. Kanavat vastuuvelvollisuuden toteutumiselle jäävät riittämättömiksi, mutta dialogin ja läpinäkyvyyden parantamisen myötä hallinnan julkinen ulottuvuus saa tukea. Vakauden varjolla voidaan joissain tapauksissa estää demokraattisten muutosvoimien toiminta vetoamalla muutoksen mahdolliseen epävakauttavaan vaikutukseen. Vain sellainen muutos, joka ei sisällä uhkaa vakaudelle nähdään oikeutettuna.